Shelyesin Foorumi
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

# Tallikirja 2021 -->

Siirry alas

# Tallikirja 2021 --> Empty # Tallikirja 2021 -->

Viesti kirjoittaja Catu La 02 Tammi 2021, 20:09

Yleisön pyynnöstä: Tallikirja vuodesta 2021 eteenpäin

Tallikirjaan saa kirjoittaa/piirtää kuka tahansa vakituinen tai satunnaisempi kävijä, jos inspiraatiota löytyy niin antakaa sormien sauhuta.

Tallikirjaan kuuluvat:

  • Kuvitteellisille ratsastustunneille osallistumiset, jos ratsuna on jokin muu kuin oma hevonen tai hoitohevonen
  • Työntekijöiden kirjoittamat tarinat työvuoroista
  • Iltatallien suoritukset (kirjoita tarinan otsikkoon, että kyseessä on iltatallitarina)
  • Mitkä tahansa Shelyesissä hääräämiseen liittyvät tarinat, joita ei voi laskea hoitotarinoiksi, mutta sisältävät kuitenkin jonkinlaista tallitekemistä
  • Lisäksi tarinassa tulisi olla enemmän talliturinaa kuin draamaa (jos ei, postaa mieluummin My Dear Diaryyn! Kiitos!)



(Voit klikata tästä, päästäksesi lukemaan vuosien 2017-2020 tallikirjaa)
Catu
Catu

Viestien lukumäärä : 108
Join date : 24.08.2014
Karma : 1

Beata tykkää tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

# Tallikirja 2021 --> Empty Vs: # Tallikirja 2021 -->

Viesti kirjoittaja Lucas La 02 Tammi 2021, 20:43

17.12.2020 - #OTsuoritus - perustuu Mathilden tarinaan

Lucasta ärsytti. Äiti oli kieltänyt käyttämästä valkoisia tennareita tähän aikaan vuodesta. Rapaantuivat, kuulemma, vaikka Lucas kävelisikin niillä ihan vain asvaltilla. Ei kelvannut. Joten Lucas ei voinut paljastaa äitille, että Converset olivat kadonneet liikuntatunnin aikana. Adrianne sen oli Lucaksen muistin mukaan keksinyt, että ne oli varmasti ne Loten pari luokkakaveria, jotka ne oli pöllinyt. Toisella niistä oli ihan varmasti ollut valkoiset Converset jalassa, vaikka se oli niin köyhä, ettei sillä olisi ikinä ollut varaa niin kalliisiin kenkiin. Sotkenutkin se oli ne, heti. Ihan kurassa ja harmaat. Niin että se tyttö joutuisi sitten ostamaan uudet Lucakselle, koska ei niistä valkoisia saisi kuitenkaan enää. Winnie ja Una olivat torstain helppo C -tunnilla, ja Lucas oli jäänyt katsomaan niiden tuntia omansa jälkeen. Ja sen tunnin jälkeen Una oli näyttänyt Lucakselle sen tytön, joka ne kengät oli pöllinyt.

Lucas ei kuitenkaan ollut ihan varma. Se tyttö näytti paljon nössömmältä kuin edes Lotte, jota Lucas piti maailman nössöimpänä tyyppinä. Una oli kuitenkin jo alkanut kovistella sitä tyttöä, joka alkoi melkein heti itkeä. Lucas ei uskonut enää hetkeäkään sen olevan varas, vaikka eikö tuollaiset halpoihin supermarketvaatteisiin pukeutuvat yleensä olleet niitä varkaita? Lucas ei silti uskonut tytön olevan varas.

Lucas ei silti voinut näyttää muille tytöille, ettei hän uskonut.
”Juuri noin sä varmaan sanoisit, jos sä olisit varas”, Lucas puuskahti tytön itkiessä, ettei ollut koskaan elämässään edes koskenut Converseihin, vaan valkoiset tennarit olivat halvat ja vanhat. ”Palautat ne viimeiseen koulupäivään mennessä, tai me näytetään sulle, ettei meille kannata ryppyillä.”

Lucasta hävetti omat sanansa, ja Loten luokkakaverin kiiruhtaessa yläkertaan hän kertoi muille tytöille kyytinsä tulleen ja lähti kohti parkkipaikkaa. Kello oli kuitenkin jo melkein puoli kahdeksan, ja pitäisi ratsastaa tänään vielä yksi poni ennen nukkumaanmenoaikaa, joka varmaan myöhästyisi tänään vähän. Onneksi perjantaina alkoi vasta yhdeksältä koulu, joten aamulla ehtisi hyvin ratsastaa ainakin yhden ponin.


Mutta Lucaksen oli pakko myöntää, että varsinkin kun Winnien ja Unan kanssa sai viettää aikaa tallilla, Shelyesissä oli ihan kivaa. Hän oli tänään saanut ratsastaa sillä harmaalla vuonohevosruunalla, jonka Lucasta paljon vanhempi hoitaja oli laittanut kuntoon, vaikka Lucas väitti, ettei hän pelännyt pienen ja pyöreän hampaita, vaikka oli itse pieni eikä pyöreä muuten kuin päästään. Eikä onneksi päästäkään enää niin paljoa, koska Lucas oli kesällä voinut ostaa uuden kypärän, joka oli Charles Owen. Lotte joutui vielä käyttämään tavallisia halpoja kypäriä, koska sen pää oli vielä niin pyöreä. Lucas oli saanut kustomoidun kypärän, joka ei ollut halpa. Mutta sitä sai käyttää vain kisoissa ja valmennuksissa, kotona piti muuten käyttää sitä muovista Uvexia. Shelyesissä hän sai onneksi käyttää uutta kypäräänsä, eikä kenenkään tarvitsisi nähdä sitä rumaa muovista.

Arne, eli se harmaa ja ilkeä vuonohevonen, oli oikeastaan ollut ihan mukava ratsastaa. Sen harjoitusravi oli aika kauhea sen kokoiselle hevoselle, eikä se mikään kouluratojen superstara ollut, mutta ihan mukava. Janni oli laittanut tuntilaiset töihin ilman jalustimia, mutta se ei Lucakselle tuntunut missään. Tai vähän tuntui ikävältä, kun Arnen ravi pompotti niin paljon. Mutta laukkatehtävät olivat kivoja, Lucas hyppäsi usein kotona pieniä tehtäviä ilman jalustimia, joten pääty-ympyrä ilman jalustimia laukassa tuntui vain sunnuntaiajelulta. Niin kauan, kunnes Jannin haukankatse tarttui Lucakseen ja alkoi korjata pojan istuntaa, joka kuulemma näytti ihan esteratsastajan istunnalta. Ihmekös tuo, Lucas pohti, kun kyseessä on kuitenkin esteratsastaja. Lucas ei kuitenkaan ollut sellainen ihminen, joka sanoi opettajalle vastaan. Ja olihan se ihan hyödyllistä, jos ensi kesänä saisi startata kenttää. Pitäisi pärjätä hyvin koulukokeessa, että edes pääsisi hyppäämään. Ja äiti sanoi, että pitäisi mennä koulukisoihin ensin, ennen kun saisi ehkä mennä kenttäkisoihin. Nyt piti vain miettiä, kuka poneista oli sellainen, jolla Lucas mieluiten starttaisi koulua. Vai olisiko se ehkä joku Shelyesin poneista?

Lucas

Viestien lukumäärä : 4
Ikä : 9
Join date : 10.12.2020
Karma : 0

Jassu, Catu, Sonia, Mathilde, Matias B., Nita, Emilie and Helke tykkäävät tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

# Tallikirja 2021 --> Empty Vs: # Tallikirja 2021 -->

Viesti kirjoittaja Helke Ti 05 Tammi 2021, 20:30

04.01.2021

Tunnit olivat alkaneet taas pyörimään ja tänään olisi ensimmäinen tunti uudenvuoden tauon jälkeen. Uusi vuosi oli ollut hauska, vaikka siihen oli mahtunutkin kaikenlaista tapahtumaa ja draamaa joten tavallinen arki ei ollut ihan niin tylsä ajatus ainakaan vielä.

Ensimmäinen koulupäivä tätä lukuvuotta oli mennyt juuri niin kuin olin ajatellutkin ja monetkaan opiskelijoista, varsinkaan abeista ei ollut kiinnostunut siitä mitä olin yrittämässä noille opettaa, joten olin joutunut tehdä pienen taktiikan vaihdon ja näin ollen luotua jonkinlaisen rauhan luokkaan ja vietyä päivän tunnit lävitse. Opettajanhuoneessa oltiin puhuttu menneestä lomasta ja sen tekemisistä ja tuntui että kaikilla muilla oli ollut paljon mielenkiintoisempi loma kuin itselläni.

Kuitenkin paluu Shelyesiin ja normaaliin arkeen myös ratsastamisen osalta kuulosti mukavalta ja astellessani pitkin päätallin käytävää pohdin taas kenellä saattaisin mennä tunnilla. Tutkiessani tuntilistaa yllätyin nähdessäni että menisin Raffella. En ollut montaakaan kertaa mennyt tuolla voikolla eestiläisellä, mutta sen perusteella mitä muistin edelliseltä kerralta, oli ruuna ollut ihan mukava ratsu. Varustessani voikkoa ruunaa juttelin sen hoitajan, Sonian kanssa. Nainen oli minua parisen vuotta nuorempi joten ehkä senkin takia meidän oli omalla tavalla ollut helppo löytää yhteisiä puheenaiheita vaikka tietenkin suurimmaksi osaksi puhuimme hevosista.

Lopulta oli aika taluttaa Raffe maneesiin ja katsoa mitä Jassulla oli meille tällä viikolla varastossa. Tunnilla keskityttiin pitkästä aikaa perusasioihin kuten syvälle kulmaan ratsastamiseen sekä täsmällisiin käännöksiin ja muutenkin suoruuteen. Tehtäviä työstettiin pääasiassa käynnissä ja ravissa, mutta myös laukka sai oman osansa. Vaikka tehtävät eivät olleet kovin vaikeita piti Jassu silti huolen siitä että jokainen ratsu kuin ratsastajakin tekisi reippaasti töitä ja jokainen askel tällä tunnilla täytyi oikeasti ratsastaa eikä kovinkaan montaa sellaista vapaan matkan hetkeä ollut huomattavissa.

Tunnin lopuksi taisi kaikilla ratsastajilla ja ratsuilla olla kuuma ja kiitettyäni naista tunnista oli aika palata talliin hoitamaan Raffe ja ruunan varusteet.

Helke

Viestien lukumäärä : 13
Ikä : 26
Join date : 20.12.2020
Karma : 0

Jassu, Catu, Ella-Amalie, Matias B. and Aurora tykkäävät tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

# Tallikirja 2021 --> Empty Vs: # Tallikirja 2021 -->

Viesti kirjoittaja Sonia To 14 Tammi 2021, 23:53

Joululahja
24.12.2020 torstai

“Siis onko teilläkin auto jumissa?!”

Mun ääni kaikui huvilan hirsisiä seiniä pitkin, kun puristin puhelinta ja kohottauduin ylöspäin sohvalta. Loin merkitsevän katseen isään, ennen kuin kuuntelin Steenin vastauksen.

“No ei se jumissa oo, mutta ei lähde käyntiin. Että jos voitte tulla hakemaan, niin ois aika helvetin jees.”

Mä vajosin syvemmälle sohvaan ja huokaisin. Isä silmäili mua, takkatulen valo heijastui sen silmälaseista ja peitti salatun huvittuneisuuden, mikä pilkahteli sen silmissä.

“Just. No me tullaan. Mut sun on kyllä turha enää kuittailla Stefulle.”



Koska mä en tosiaan voinut antaa mun kaksoisveljen jäädä ilman naljailuita, mua ei tarvinnut kahdesti käskeä auton kyytiin. Stefu ja Sylvi jäivät kahdestaan Lilla Lundenesiin, kun minä, isä ja äiti starttasimme isän auton ja lähdimme kohti Shelyesiä.

Pahin lumipyry oli onneksi jo hellittänyt ja kokeneena kuskina iskä paahtoi meidät kinosten läpi päätielle. Auton huristaessa eteenpäin nojasin takapenkillä keskikonsolin päälle ja vilkuilin eteenpäin.

“Miten voi olla, ettei Steenin auto muka käynnisty?” kysyin ja yritin tavoittaa jommankumman vanhempani katsetta tuloksetta. Sen sijaan äiti vilkaisi nopeasti isää ja veti sitten huulensa suoraksi viivaksi, ikään kuin jännittyneenä.

“Niin, Carl...” äiti aloitti luoden tietäväisen silmäyksen isään. Ehkä Steenin autossa oli jotakin vikaa, joka olisi vaatinut korjausta, ja mistä isä oli ollut tietoinen puuttumatta asiaan. Toisaalta Steen oli aika haka, mitä tuli moottoriajoneuvoihin.. Tuntui oudolta, ettei se itse osaisi tunnistaa vikoja autossaan. Painauduin taaksepäin, vasten takapenkin selkänojaa.

“Se on varmasti tämä pakkanen”, isä virkkoi sitten. En esittänyt jatkokysymyksiä.



Shelyesin piha oli autiohko. Steenin auto seisoi parkkipaikalla, mutta itse Steeniä tai Auroraa ei näkynyt mailla halmeilla. Autolta lähtevät jäljet johtivat tallipihalle.

“Steen ilmoitti, että ne ovat tallilla lämmittelemässä”, äiti sanoi napsauttaessaan turvavyön auki. Nousimme kaikki kolme autosta ja nousimme ylös autosta pakkasilmaan.

Sää alkoi kirkastumaan, sen tunsi jo pelkästään hengittämällä ilmaa, joka oli selkeästi pakastunut. Lumi narskahteli kolmen kenkäparin alla, kun lähdimme kävelemään autolta kohti Shelyesin sisäpihaa ja tallirakennuksia. Oli niin hiljaista, että hengitysten äänet kuulostivat huudoilta.

Kun lähestyimme päätallia, näin, kuinka Aurora käveli mua vastaan leveä hymy kasvoillaan. Olin jo avaamassa suuni, kun nainen veti lapasten peittämän sormen huulilleen ja virnisti leikkisästi. Mä ymmärsin - piti olla hiljaa – mutta miksi?

Auroran käsi kiertyi mun hartioiden ympärille ja vilkaisin äitiä ja isää, jotka olivat ratkenneet varsin leveisiin hymyihin. Kohottelin kulmiani kummastuneena - mistä nyt oikein tuuli?

“Tänne päin.”

Mä aloin hahmottaa jotenkuten, ettei kaikki ollut ihan niin kuin piti. Sekä Auroran, että mun vanhempien käytös oli niin velmuilevan salailevaa, että kyse oli pakko olla jostakin. Jostakin... Yllättävästä. Hengitys kohoili höyrypilvinä pakkasilmaan meidän edessämme ja mun sydän alkoi hakkaamaan vähän kovempaa. Aurora puristi mun kättä ja mä vastasin puristukseen vielä kovemmalla puristuksella.

Mitä helvettiä.

Me oltiin saavuttu oritallin eteen. Kaikki vaikutti aluksi autiolta, mutta sitten erotin ovensuusta tulevan Steenin.

Steenin, joka talutti jotakin.

Ja se jokin oli hevonen – nuori sellainen, pimeässä se näytti lähes hiilenmustalta. Sillä oli pieni tähti ja kuonopilkku, ja sille oli laitettu havuseppele kaulaan. Se näytti täydelliseltä, kun se puhalteli ilmaa sieraimistaan ja katseli mua korvat höröllä, pää korkealla.

Aurora veti kättään pois ja mä tajusin puristavani sitä ihan liian kovaa kädestä.

“Hyvää joulua, Sonia...”, Steen aloitti, ja musta tuntui, että mun polvet antaisivat periksi hetkenä minä hyvänsä.

“Mitä helvettiä..?”

Mä vedin kädet mun kasvojeni eteen ja yritin hengittää, vaikka mun sydän hakkasi tuhatta ja sataa ja mun hengitys tuntui salpautuneen lopullisesti. Aurora silitteli mun olkapäätä ja naurahteli, samoin tekivät äiti ja isä ja lopulta myös Steen, joka urheasti piteli nuoren hevosen ohjaksista kiinni. Varoen astelin lähemmäs, samaan aikaan henkeä haukkoen ja päätäni pudistellen.

“Te kusetatte mua. Te kusetatte.”

“Ei kuseteta”, Steen sanoi ja virnisteli. Mä en voinut enää estää kyyneleitä, jotka karkasivat mun silmäkulmista, samalla kun silitin hevosen kaulaa ja poskea. Se haisteli, pöristeli sieraimiaan ja polki jalkaansa.

“Kenen tää on”, mä kysyin heikolla äänellä, vaikka jostain shokkitilan keskeltä tiesinkin jo vastauksen.

“Tässä on Crampton Cormac. Sonia Stordahlin hevonen.”

_________________
Raffe ♡ 7/2020 ⇨
Cormac ♡ 12/2020 ⇨

Raffen päiväkirja | Tarkennusta henkilöstä | Tilannetopic | Spinnarit
Sonia
Sonia

Viestien lukumäärä : 74
Ikä : 23
Paikkakunta : Kabelvåg
Join date : 22.06.2020
Karma : 0

Jassu, Beata, Catu, Eirik, Elisa, Matias B., Aurora and tykkäävät tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

# Tallikirja 2021 --> Empty Vs: # Tallikirja 2021 -->

Viesti kirjoittaja Liam Ti 19 Tammi 2021, 22:57

Huono päivä, paras lahja
14.1.2020 Kolmastoista

Neljästoista tammikuuta.

Siinä päivässä kaikki oli kuten ennenkin.

Me jaettiin ruokia hevosille. Huulet liikahtelivat vasten ruokakaukaloita ja talli täyttyi nopeasti rouskeesta. Mä rouskin mun huultani ja halusin olla katsomatta kohti karsinaa numero yksi. Ja silti mä katsoin.

Mun käsi rutisti muovikulhoa paljon tiukemmin.

Kello ei ollut juuri mitään. Mulle teki vieläkin jollain tasolla vaikeaa herätä näin aikaisin, olla näin ajoissa liikkeellä. Mä olin iltavirkku ja tulisin varmasti aina olemaankin.

Catu oli jälleen mun parinani aamuvuorossa. Musta tuntui, etteivät muut työntekijät edes halunneet olla mun kanssa yhtä aikaa töissä, sillä suurimmaksi osaksi mun kanssa oli juurikin Catu – ja se sopi mulle oikein hyvin. Kiharatukkaisen mimmin kanssa mulla oli hyvä tehdä tiimityötä. Sitä ei haitannut mun vähäpuheisuus, ja sekin osasi olla tarpeen tullen hiljaa, kun mä oikeasti tarvitsin sitä.

Mutta nyt se oli hiljaisempi kuin koskaan, ja se kiinnitti jopa mun huomion.

Kun me oltiin jaettu ruuat ja Catu oli saanut hevoset ulos, se kulki mun ohitse tallikäytävällä samaan aikaan kun mä olin puhdistamassa karsinaa ovien lähettyvillä. Punertavat kiharat olivat sotkuisella nutturalla, kuten ne olivat lähes aina, mutta kasvot olivat erilaiset. Ne olivat ohueet, harmaat, ne näyttivät nääntyneiltä. Silmien alla oli tummat juovat. Mun vatsassa kouraisi, mutten tiennyt, mitä se tunne tarkoitti.



Aika kulki nopeammin kuin oli tarkoitus. Työ merkitsi aikaa, kun pystyi heittää aivot narikkaan ja olla ajattelematta sellaisia asioita, jotka haluaisi unohtaa, mutta jotka kummittelivat silti mielessä.

Yksi niistä oli Anie, mutta luojan kiitos en ollut nähnyt häivähdystäkään punaista sinä päivänä. Halusin vain unohtaa koko ihmisen, olla kuulematta siitä enää koskaan. Ja silti mun katseeni kävi karsinalla numero yksi, etsien jotakin punaista.

Mutta kummituksia oli erilaisia. Kun vihdoin koetti tauon paikka ja asetuin taukohuoneen sohvalle, tunsin puhelimen värähtävän. Nostaessani puhelimen eteeni näin saaneeni viestin numerosta, jota en ollut koskaan tallentanut, mutta jonka tunnistin silti. Ja avattuani viestin näin, että sekin tiesi ettei mulla ollut sen numeroa tallennettuna, koska sekin oli kirjoittanut nimensä viestiin.

Tuntematon numero
Hyvää syntymäpäivää Liam. Toivottavasti voit hyvin. Välitän terveiset myös äidiltäsi. Toivottaa enosi Jan Malmin

Mun käteni puristuivat nyrkkiin ja suljin puhelimen näytön.

Välitän terveiset myös äidiltäsi. Tiesin tasan tarkkaan mitä se meinasi. Joko Jan ei ollut saanut äitiä kiinni tai se oli sairaalassa. Joka tapauksessa se ei ollut siinä kunnossa, että siltä olisi voinut kysyä minkäänlaisia terveisiä mulle mun kaksikymmentävuotissyntymäpäivänä. Kaksikymmentä vuotta. Kaksikymmentä vuotta olin vittu elänyt.

“Sua ei olis vittu pitänyt synnyttää.”

Se oli viimeisin kerta kun olin äitini kanssa puhunut, enkä uskonut hetkeäkään, että sen toiveet olisi muuksi tässä ajassa muuttuneet.



Mä tajusin istuvani jäykkänä kuin rautakanki vasta silloin, kun käsi kosketti mun olkapäätä hellästi ja nostin katseeni. Catun kasvot olivat väsyneet, mutta silti nainen oli vetänyt huulensa pieneen hymyyn ja istuessaan mun viereen heinäpaalin päälle rehuhuoneen nurkassa, se huokaisi pienesti.

Ensin luulin sen sanovan jotakin, mutta kun hiljaisuus valtasi koko huoneen, se olin mä, joka rikkoi hiljaisuuden.

“Eikö oo nälkä?”

Catu vilkaisi mua pienesti ja pudisteli sitten päätään niin, että kiharat heilahtelivat. Sen kasvoilla häivähti hymyntapainen.

“Eipä juuri. Samaa aattelin kysyä sulta.”

“Sama vastaus.”

Catu hymyili nyt kunnolla ja käänsi sitten katseensa poispäin. Mä vilkaisin sitä osaamatta oikein sanoa mitään. Me vain istuttiin siinä, rehuhuoneen heinäpaaleilla, kaksi ihmistä jotka kummatkin voivat pahoin, tietämättä kumpikaan miksi toinen tunsi niin.

“Haluutko voileivän?” Catu kysyi sitten ja häkellyin niin, etten heti osannut sanoa mitään. Catu nauroi mun ilmeelle, ja hetken se näytti taas siltä samalta Catulta kuin aina ennenkin.

“Joo okei.”

Nainen kaivoi vieressään lepäävästä repusta kelmuun käärityn leivän ja ojensi sen mulle. Se otti toisen itselleen, mutta ainoastaan pyöritteli sitä käsissään. Mä avasin omani ja otin siitä puraisun, ja hetken me oltiin taas hiljaa, ennen kuin mä rikoin sen hiljaisuuden.

“Huono päivä?”

Catun huulet venyivät jollain tasolla kivuliaaseen hymyyn, samalla kun se lähes huomaamattomasti alkoi heijaamaan itseään edestakaisin. Sen sormet puristivat kelmuun käärittyä leipää, ja se pyyhkäisi sen hiuksia pois kasvoilta ennen kuin se puhui.

“Niinkin voisi sanoa.”

Hymähdin ääneti ja otin jälleen puraisun leivästä, joka maistui oikeastaan aika hyvältä. Tunsin Catun suoristautuvan vieressäni, ennen kuin kuulin sen puhuvan.

“Entäs sulla? Oot hiljaisempi kuin tavallisesti.”

Pyörittelin leipää mun käsissäni. Yritin hillitä ajatuksia, jotka myrskysivät mun pääni sisässä, ennen kuin lopulta käänsin katseeni Catuun ja hymyilin itsekin, yrittämättä näyttää yhtä surumieliseltä mitä olin henkisesti.

“No, sanotaan että tää leipä oli paras synttärilahja mitä muistan.”

Catulla kesti hetki, kun se prosessoi mun sanoja, mutta sitten se suli siihen normaaliin catumaiseen hymyyn, minkä olin tottunut sen kasvoilla näkemään.

“Ei helvetti, oisit heti sanonut! Hyvää syntymäpäivää!”


Niin lämmintä halausta en ollut varmasti koskaan saanut, kuin Catulta silloin. Ja jostakin syystä mä halusin halata Catua samalla tavalla, kuin se halasi mua.

Sillä hetkellisesti musta tuntui, että se ymmärsi, miltä musta tuntui.
Liam
Liam

Viestien lukumäärä : 17
Ikä : 20
Join date : 06.10.2020
Karma : 0

Jassu, Beata, Catu, Elisa, Aurora, Nita, Løken and tykkäävät tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

# Tallikirja 2021 --> Empty Vs: # Tallikirja 2021 -->

Viesti kirjoittaja Helke Ti 26 Tammi 2021, 07:22

25.01.2021
#OTsuoritus

Maanantait olivat nopeasti osoittautuneet sellaisiksi päiviksi että välillä olisi ollut melkein helpompaa perua tunteja kuin yrittää viedä niitä lävitse. Oli jo lottovoitto jos luokassa oli yli puolet opiskelijoista paikalla ja jos osallistumisprosentti nousi edes kolmeen, sekin oli jo tyhjää parempi. Muutaman opiskelijan kohdalla olin harmitellut sitä että nuo heittivät potentiaalinsa hukkaan, mutta toisaalta myös ymmärsin heitä, sillä eihän omalla kohdallani noista ajoista ollut vielä edes vuosikymmentäkään.

Onneksi sentään työn vastapainona olivat hevoset ja vaikka Shelyesissäkään ei päässyt täysin töistä eroon oli silti kanssa käyminen opiskelijoiden kanssa erilaista. Olin jo muutamana maanantaina päässyt ratsastamaan Raffella ja voikko ruuna oli ihan mukava ratsu, josta vauhtia ei ainakaan puuttunut.

”Okei, ja sitten voitte nostaa jalustimet ristiin satulan eteen” Jassun käsky kaikui Shelyesin maneesissa kun kaikki olivat ratsujensa selässä ja kiertäneet pari kierrosta maneesia ympäri. Raffe säpsähti pienesti raskaan jalustimen laskeutuessa sen kaulalle, mutta nopeasti ruuna totesi että se ei kuole tähän tunteeseen. Jassu oli rakentanut maneesiin erilaisia puomitehtäviä, joilla tänään treenattaisiin. Pariin otteeseen Raffe jäi hieman hitaaksi, mikä aiheutti pientä kolinaa puomeissa sekä jättiläismäisen askeleen viimeisen puomin ylitse.

”Seuraavalla kerralla Helke vähän reippaammin jo ennen puomeja niin Raffen ei tarvitse venytellä itseään ihan noin reilusti”

Kierros kierrokselta tehtävät alkoivat sujumaan paremmin ja paremmin ja lopulta edes ravi ei tuottanut ongelmia. Välikäyntien aikana Jassu nosti molempiin päätyihin pääty-ympyröille muutaman puomin sokeripaloilla ja ohjeistettuaan keräämään ohjat taas tuntumalle tehtävää lähdettiin suorittamaan ensin ravissa. Raffe olikin odotettua innostuneempi ”esteistä” ja ylitettyään ensimmäisen korotetun puomin nätisti ravilla nostikin ruuna omatoimisesti laukan ja seuraava ylitettiinkin jollain omalla tyylilläni ja yllättäen löysin itseni makaamasta voikon kaulalta.
”Tulkaa heti perään uudestaan. Raffelle voisi antaa pari puolipidätettä puomeilla niin se ei pääse nostamaan laukkaa omatoimisesti.”

Lopulta tehtävä sujui myös laukassa ja kaikki pienet kommellukset joita tuntiin oli sisältynyt olivat varmasti pyyhkineet harmistuksen työpäivästä kauas pois.

Helke

Viestien lukumäärä : 13
Ikä : 26
Join date : 20.12.2020
Karma : 0

Catu, Sonia, Aurora, Nita and Madde tykkäävät tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

# Tallikirja 2021 --> Empty Vs: # Tallikirja 2021 -->

Viesti kirjoittaja Helke La 27 Maalis 2021, 00:22

21.03.2021

Mä en tiennyt että miten tilanne oli päätynyt siihen että mä olin ilmoittautunut kilpailuihin varmaan kolmatta kertaa elämässäni. Mulla ei ollut oikein mitään sellaista vakituista ratsua joten mä en tiennyt kenen nimen mun olisi pitänyt kirjoittaa osallistujalistaan oman nimeni perään ja lopulta jostain syystä mä päädyin valitsemaan Aagen.

Kisapäivänä tallilla kävi vaikka ja minkälainen kuhina kun kaikki olivat laittamassa ratsujaan valmiiksi tai sitten muuten vain auttamassa kavereitaan tai tulossa katsomaan kisoja. Itse kilpailut ratsastettaisiin tänään Brynhildin maneesissa joten meillä olisi jonkinlainen siirtymä ennen kisapaikalle pääsyä. Olihan mua yritetty saada kisaamaan kahdessakin luokassa, mutta lopulta mä olin päätynyt siihen että me kokeiltaisiin Aagen kanssa vain Helppo B, sillä mä olin lopulta kirjoittanut nimeni myös ensi kuun alussa olevien esteharjoitustenkin osallistujalistaan joten yksi startti molemmissa lajeissa saisi olla tarpeeksi.

Aage tuntui vielä verryttelyssä ihan hyvältä ja mulla oli sellainen olo että ehkä ei ollutkaan lopulta ihan liian suuri virhe osallistua poniruunalla kisoihin. Kaikki kuitenkin muuttui kun me päästiin maneesiin ja Aage muuttui kireäksi kuin viulunkieli. Mä yritin itse keskittyä vain siihen että mä ratsastaisin tehtävän kerrallaan ja jokaisen tien mahdollisimman säntillisesti enkä huomioisi ollenkaan Aagen säpsyilyä. Kaikki meni ihan hyvin siihen asti kun mä sain siirtää Aagen ensimmäisen kerran laukkaan. Poniruuna pukitti sen verran lennokkaasti että mä tumahdin sen kaulalle ja mulla meni melkein puoli ympyrää saada homma taas hallintaan.

Loppuradalla ei sitten voitukaan puhua kontrollista tai mistään muusta ja vaikka mä olin hieman pettynyt siihen että meidän rata päätyi hylkäykseen mä tiesin että aina ei voisi voittaa ja seuraavalla kerralla me taidettaisiin toivottavasti olla parempia.

Helke

Viestien lukumäärä : 13
Ikä : 26
Join date : 20.12.2020
Karma : 0

Jassu, Catu and Nita tykkäävät tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

# Tallikirja 2021 --> Empty Vs: # Tallikirja 2021 -->

Viesti kirjoittaja Ingrid Pe 23 Huhti 2021, 17:58

Hei, ponitalli Shelyes
sijoittuu eiliselle, 22.4.2021


Käsittämätöntä. Miten mää olin hukannut mun tallikengät muutamassa kuukaudessa? Heittelin vimmalla kaapin sisältöä lattialle ja mietin samalla, pitäisikö vielä perua koko juttu. Tämähän oli oikeastaan mun äidin idea. Niin, äidin - joko oon tullut vanhaksi tai taantunut takaisin 10-vuotiaaksi. Se oli kuullu niin paljon hyvää jostain ponitallista, Shelyesistä, että munkin kannattais käydä kattomassa.

Oikeastaan en ollut käynyt tallilla vähään aikaan. En vain ollu pystynyt. Kapu oli ollu mun vuokrahevonen jo neljä vuotta, mutta joulukuussa se oli pakko lopettaa. Olihan se jo 24, mutta silti se oli ihan kamalaa. En ollut miettinyt nyt hevosia ollenkaan. Muistin edelleen elävästi sen mustan, pörheän harjan ja lempeän katseen. Silmät, jotka ei koskaan tuominnut ketään. Lukuisat yhteiset maastoretket...

Kevätaurinko paistoi säleverhon välistä ja valaisi koko eteisen. Se toi mulle jonkinlaista lohtua. Valoa kohti mennään. Laitoin lenkkarit jalkaan ja lähdin Shelyesiin.

Yritin vilkuilla kuumeisesti tallille päin heti, kun aloin lähestyä pihaa. Uskollinen kulkupelini päästi pari kotoista kolahdusta, kunnes pysäytin sen parkkipaikalle. Se oli ehdottomasti nähnyt jo parhaat päivänsä, ikkunoistakaan ei tahtonut nähdä kurakerroksen takaa. Kauempana tarhassa laidunsi muutama hevonen. Pari niistä tunnistin vuonohevosiksi, mutta joukossa oli myös isompia hevosia. Ponitallissa oli näköjään hevosiakin, hymähdin itsekseni.

Suoraan päärakennukseen rynnistäminen tuntui liian jännittävältä idealta, joten kävelin sen sijaan maneesille ja avasin oven varovasti. Meneillään oli nuorten tunti, ja pystyin heti palaamaan itsekin 10 vuotta taaksepäin, jolloin tavoitteet olivat vielä kovat. Kovaa työntekoa ja treenaamista - jokainen yksityiskohta oli tärkeä. Tämänkin tunnin aiheena näytti olevan kisaradan lävistäjien harjoittelu. Ratsukko toisensa jälkeen teki lävistäjän lisätyssä ravissa, jonka jälkeen harjoiteltiin laukkaa lävistäjällä. Mustahiuksinen opettaja vaikutti hyvin pätevältä. Vaikka hänen kasvoillaan oli hyvinkin kriittinen katse, antoi hän myös runsaasti kehuja onnistumisista.

Minua kiinnostivat tietenkin Shelyesin hevoset; Yksi oli hyvinkin höseltävän oloinen musta tamma, jonka luonne teki minuun vaikutuksen. Se oli kuuliainen, vaikka nuorella ratsastajalla oli vaikeuksia pysytellä kyydissä. Ruunivoikko poni taas ei ensin tahtonut liikkua mihinkään, mutta lopputuntia kohden alkoi ottaa lähtöjä laukkapätkissä. Yhden vuonohevosratsukon meno oli todellakin kaunista katseltavaa. Se oli selvästikin hyvä pari, hevonen näytti niin tyytyväiseltä.

Lopulta ratsastuksenopettaja, jonka nimi selvisi Janniksi, pyysi ratsukot keskelle kaartoon tunnin lopuksi. Yllättäen hän viittoi myös minua luokseen. Mustan tamman ratsastajalla oli äkillistä menoa, joten Janni pyysi minua hoitamaan Lidian. Katsoin tammaa, Lidiaa. Se oli utelias ja ystävällinen, täynnä lämpöä.

Hoidin Lidian mielelläni ja otin hetkestä kaiken irti. Oli ihanaa uppoutua hevosmaailmaan taas hetkeksi. Samalla talli tuli minulle tutuksi. Nyt tiesin, mistä löytäisin varusteet, jos päättäisin tulla vielä tunnille. Ilta oli herättänyt minussa innostusta, mitä en odottanut tuntevani. Kyllä äitiä kannatti joskus kuunnella.

Lähtiessäni Janni huikkasi minulle “Nähdään!”

Jäin miettimään sanaa hetken ja vastasin sitten:

“Nähdään.”

Ingrid

Viestien lukumäärä : 5
Ikä : 26
Join date : 22.04.2021
Karma : 0

Jassu, Catu, Matias B., Nita, Madde and Ragna tykkäävät tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

# Tallikirja 2021 --> Empty Vs: # Tallikirja 2021 -->

Viesti kirjoittaja Ragna To 29 Huhti 2021, 10:10

Uusia, mutta tuttuja tuulia, torstai 29.. huhtikuuta

Hyppään varovasti ulos bussista. Tarkistan äkkiä, ettei puhelin ole tippunut taskustani. Mitään muuta hukattavaa minulla ei onneksi tällä hetkellä ole. Huikkaan samalla bussikuskille kiitoksen. En kyllä usko, että hän kuulee sitä. Tällä hetkellä bussia ajava kuljettaja on vanha parrakas mies, joka on todistanut todella hyvin, että hänen kuulonsa on aika huono. En todellakaan tiedä, miten hän saa vielä ajaa bussia. Bussissa on myös aina aika kova hälinä iltapäivällä, joten sekään ei auta asiaa yhtään.

Lähden kävelemään siistiä hiekkatietä pitkin. Vilkuilen kiinnostuneena ympärilleni, vaikka ei missään ole kyllä oikein mitään katsottavaa. Tien pientareilla on vielä lunta ja keskellä tietä joitakin kuoppia, jotka ovat täyttyneet vedellä. Yritän etsiä ympäristöstä jotain kiinnostavaa katseltavaa, jotta ajatukseni harhailisivat vähemmän. Minua ihan oikeasti jännittää. En ole käynyt millään tallilla edes piipahtamassa sen jälkeen, kun muutin pois Bergenistä. Nyt siihenkin tulee muutos, vaikka nytkin olen menossa vain katselemaan paikkoja.

Tallipihaa lähestyessäni näin ensimmäisenä tyhjän ratsastuskentän. Olen ehkä vähän pettynyt siihen, etteivät tarhat näy tähän. Toisaalta, kun hevosia ei näe heti tallille tullessa, erityiset pienet ja innokkaat tuntilaiset pysyvät helpommin rauhallisina. Tämän todettuani ymmärrän hyvin ratkaisun laittaa tarhat vähän kauemmas. Yhdestä pihalla olevasta rakennuksesta ilmestyy ulos hyvin pienikokoiselta näyttävä blondi hahmo. Hahmolla näyttää olevan selvä suunta jonnekin. Kiihdytän varovasti askeleitani ja mietin, kysynkö henkilöltä neuvoa vai selvitänkö tilanteen itse. Kauan minun ei tarvitse asiaa miettiä. Töm. onnistuin kompastumaan johonkin. En todellakaan tiedä, mikä se oli. Se blondi pysähtyy ja kääntyy katsomaan minua.
“Sattuiko?” nuori kysyy ja lähtee tulemaan luokseni.
“Ööh, vähän”, mumisen epämääräisesti. Hän ei todennäköisesti kuule siitä mitään. Blondi tyttö tulee luokseni ja auttaa minut ylös maasta. Pyyhin märkää hiekkaa housuistani. Se ei kylläkään irtoa. Ainoastaan leviää enemmän.
“Minä olen muuten Emilie, mut sano vaan Emi”, nuori selittää iloisesti, “kuka sinä oot ja mistä siihen tupsahdit?”
“Mä oon Ragna ja tuli vaa käymään tääl, ku alotan käymään jollain tunnil”, selitän varovasti ja toivon hartaasti, ettei Emilietä kiinnostaisi kysellä minulta yhtään enempää mitään.
“No tervetuloa Shelyesiin, uskon että viihdyt täällä. Luulen, että löydät isosta tallista jonkun, joka voi auttaa sinua tuossa tuntiasiassa”, hän selittää ja näyttää suunnan. Kiitän varovasti ja lähden Emin osoittamaan suuntaan. Huokaisen helpotuksesta, kun selvisin siitä tilanteesta ilman kovin pitkää keskustelua.

Tallissa vastaan tulee heti ensimmäisenä tuttu tuoksu, tai haju. Ihan miten vaan.Se tuntuu erityisen ihanalta siitä syystä, etten ole päässyt tallille todella pitkään aikaan. Tai olisihan minulla ollut mahdollisuus ilmestyä tänne aikaisemminkin. Käytävällä häärii joitakin ihmisiä. Pian on selvästi alkamassa ratsastustunti.
“Hei”, kuulen jonkun sanovan takanani. Säpsähdän vähän käännyn nopeasti ympäri. Edessäni seisoo pitkähkö tummahiuksinen nainen.
“Moi”, vastaan lyhyesti. Hetken mietitttyäni saan myös esiteltyä itseni ja kerrottua asiani. Nainen paljastuu Janniksi. Hän on yksi ratsastuksen opettajista.

Vaikka Jannilla tuntuu olevan vähän kiire, koska hän pitää kohta alkavan ratsastustunnin, hän sanoo kyllä ehtivänsä puhua sitä ennen hetken kanssani. Tuo hetki on vähä lisäys. Ei pitkiä keskusteluita, kiitos. Janni näyttää minulle tuntikalenterin.
“Meillä vaihtuu tää lukkari käyttöön ens viikolla”, nainen kertoo ja alkaa sen jälkeen selittää enemmän tuntien tasoista. Koitan kuunnella tarkkaan, vaikka olenkin aika huono arvioimaan omaa ratsastustasoani. En ole koskaan miettinyt tasoani kunnolla noiden tasojen kautta. Päädymme hetken miettimisen jälkeen laittamaan minut nuorten helppo C -tasoiseen ryhmään. Onneksi ryhmää on myös helppo vaihtaa, jos tuo ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta. Kiitän Jannia avusta, jolla alkaakin olla vähän kiire maneesiin.
“Tuu toki kattomaan koulutuntia maneesiin, jos kiinnostaa”, nainen huikkaa hymyillen. Nainen katoaa nopeasti ulos tallista. Päätän hetken miettimisen jälkeen mennä perässä, koska minulla ei ole kiire mihinkään. Onhan se kiva päästä edes katsomaan ratsastustuntia, vaikka minun ensimmäiseen tuntiin pitkästä aikaa onkin vielä melkein viikko.

Tästä tämä hevoselämä taas lähtee. Se on tuttua, mutta tuntuu silti ihan uudelta. Onhan tämä vielä ihan uusi paikka minulle.

Ragna

Viestien lukumäärä : 8
Ikä : 16
Join date : 22.04.2021
Karma : 0

Jassu, Catu, Ella-Amalie, Nita and Ingrid tykkäävät tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

# Tallikirja 2021 --> Empty Vs: # Tallikirja 2021 -->

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa