Dimonan päiväkirja

5.6.2014

Tutun metsän takaa pilkotti vielä tutumman rakennuksen katto. En ollut käynyt Shelyesissä sitten joulukuun. Tummansininen fillarini pomppi kuoppaisella hiekkatiellä, ja yritin parhaani mukaan pitää tasapainoni kohdillaan. Tänään tapaisin uuden hoidokkini, ponitamma Dimonan lisäksi ripakopallisen uusia (ja vanhoja) hoitajia. Talutin pyöräni pihan poikki ja jätin sen nojalleen tallin seinustaa vasten. Päätin suunnistaa heti alkajaisiksi taukohuoneeseen, tapaamaan muita.

Taukohuoneessa näin paljon tuttuja, mutta myös vieraampia kasvoja. Moikkasin Beataa, joka jutteli minulle hieman vieraamman tuttavuuden kanssa, mutta tunnistin tytön Jasuksi. Marssin lokerikoille, ja survoin evääni mustasta Kånken-repustani lokerooni, ja kääntyessäni olin törmätä leveästi hymyilevään Idaan.
Pitkä tyttö tarttui minua olkapäistä ja hihitti:
"Mä pääsin Ronin hoitajaks, voitko kuvitella!" Nyökyttelin tytölle innokkaasti ja jatkoin matkaani eteenpäin.

Vilkuilin uteliaana Feitlin karsinan edessä seisovaa, arviolta kuusitoistavuotiasta tyttöä. En voinut olla mainitsematta tytölle tämän punaisista lockeista.
"Kivat hiukset", sanoin tavallisella, kovalla äänelläni ja pysähdyin tytön viereen.
"Kiitti", hän virnisti. "Oon Sølvi, Feitlin uus hoitaja."
"Inga, Lokan entinen, Dimonan uus hoitaja", hymyilin ja vilkuilin ponin karsinaan päin.
"Näpsäkän näkönen poni. Kivat pilkut", tyttö naurahti ja käveli pois, oletettavasti taukohuoneeseen. Siirryin Feitlin karsinan edestä oikeanpuoleisen, eli Dinan karsinan eteen.

"Hei, söpöliini", sanoin tammalle ja taputin tätä otsalle. "Ei oo herkkuja nyt". Poni näytti menettävän kiinnostuksensa ja kääntyi ympäri. Voisin kai harjata sen, kun aikaakin oli.

Kipaisin hakemaan tamman harjaämpärin ja ihastelin hetken ponin vaaleanpunaisia harjoja. Nappasin pölyharjan ja suan käteeni, jonka jälkeen marssin karsinaan. Dimona vilkuili minua hetken hieman ylimielisesti, jonka jälkeen se jatkoi heinänkorsien mutustelua. Poni ei näyttänyt reagoivan sen kummemmin harjaukseen, kavioita puhdistaessa sitä ei olisi tosin huvittanut pitää jalkaa kummallisessa asennossa. Minulla oli vielä reilusti aikaa jäljellä, joten päätin kuluttaa hetken laskemalla tamman täpliä.

Taukohuoneessa kävi kova pälätys. Pujottelin lokerikolleni ja nappasin eväsvoileivän ylähyllyltä. Tungin takapuoleni sohvan nurkkaan, Emman viereen.
"Älä murustele", tyttö hihitti. "Jassu laittaa sut siivomaan jos näkee!"
"Doo doo äidi", mutisin suu täynnä leipää. Nousin ylös ja tungin murut sohvatyynyjen väliin Emman hihittäessä.

Hetken päästä olin lähdössä, ja päätin käydä vielä moikkaamassa Dinaa ennen lähtöäni.
Poni oli karsinan ovella jälleen hetken kiinnostuneena. Silittelin tammaa ja mutisin, että meistä tulisi vielä hyvä parivaljakko.

7.6.2014

Ulkona oli edelleen yhtä kylmä kuin eilen, ja oli vesisade jatkui vain. Ketään ei huvittanut edes ajatella ulos menemistä. Kävelin edestakaisin taukotuvan poikki, Emma makasi lattialla jalat nostettuna sohvalle ja Kairan pyöritteli peukaloitaan.
   
”Lopeta, Iiäs", uudempaan hoitajakastiin kuuluva Elsa tuhahti, kun olin kävellyt edestakaisin noin vartin.
”Tylsää”, jupisin.
”Mitä?”
”Tylsää!” Kiljaisin ja pomppasin nojatuolille ja taas ilmaan. ”Tylsää, tylsää, tylsää! Tarvitsen tekemistä, muuten en kestä!”
   
”Sinä siivosit juuri Dinan karsinan ja lakaisit käytävän, Catu huomautti.
   
Mulkaisin häntä. ”Se oli hemmetti vieköön aamulla! Keksikää nyt joku jotain ennen kuin minulta menee hermot ja alan kiroilla!”
   
Muut päästivät epämääräisiä tuhahduksia. Kellään ei ollut pienintäkään aavistuksentynkää, mitä he voisivat tehdä.

Pienen hetken päästä taukotuvassa olevilta ihmisiltä alkoi tulla hyviä ja huonoja ehdotuksia. "Siivotaan taukotupa", "Maalataan talli", "Etsitään aarretta" ja "Nukutaan".

"Kannatan jälkimmäistä", väsyneen näköinen Julia mutisi ja nojasi Kairaniin, joka oli aikeissa sanoa jotain mutta sulki kuitenkin suunsa ja jatkoi peukaloidensa pyörittelyä.

"Entä jos vain olisitte?" Paikalle saapunut Jassu sanoi rauhallisella äänensävyllä, samalla kun hän kaatoi Catun vastikään keittämää kahvia.

"Ei onnistu, ADHD-lapsi sekoaa", Viivi tuhahti hienoinen määrä sarkasmia äänessään. Catu tyrskähti ja loikkasi alas pöydältä, jonka seurauksena täpötäydestä kupista roiskahti tulikuumaa kahvia Jassun sormille. Nainen kiroili vuolaasti ja vei kätensä hanan alle.

Huokaisin ja rojahdin sohvalle istumaan. Kaivoin puhelimeni esiin taskusta ja aloin pelaamaan Flappy Birdiä, jota en ollut vieläkään saanut aikaiseksi poistettua.

"Nyt keksin!" Saaran kovaääninen huudahdus herätti minut takaisin todellisuuteen. Mulkaisin häntä ja tokaisin: "Antaa tulla, neropatti."

Saara tuhahti ja alkoi puhua. "Lähdetään uimaan! Vesi on lämpimämpää vesisateella."

"Nyt on kesäkuu! Vesi on jääkylmää! Ja kenelläkään ei ole luultavasti uikkareita", Sølvi huokaisi.

Sohvalle istuva Jassu nyökytteli. "Ehkä meidän ei auta muu kuin odottaa sateen loppumista tai tehdä jotain hyödyllistä. Laitetaan sadevaatteet päälle ja lähdetään kävelyttämään hevosia", hän ehdotti.

"Ihan sama, miks ei voida ratsastaa?" Inkeri kysyi ja katsoi Jassuun päin.

"En minä vaan tiedä. Noniin hopihopi, vipinää kinttuihin!" Jassu sanoi ja käveli ulos, vaatteita vaihtamaan.

"Onkse seonnu", mutisin kaappini edessä sadevaatteita pukiessani vieressäni olevalle Nettanille, joka vastasi harteiden kohautuksella.

Vartin päästä olimme lähtövalmiina, siistissä jonossa - Jassu Brellan taluttajana, Viivi Flammen, Beata Hetan, Minä Dimonan, Elsa Raffen, Inkeri Neten, Nettan Vinjan ja Saara Lucan, kaikki suuriin (tai liian pieniin) sadevaatteisiin ja värikkäisiin kumisaappaisiin sonnustautuneina.

Lähdimme kävelemään hitaasti hiekkatietä pitkin, niitä näitä rupatellen.
"Käännytäänkö jo takaisin? Kohta on risteys", Jassu kysyi. Kaikki pudistelivat päitään ja matka jatkui.

Käännyimme risteyksestä oikealle, Jassu selitti, että voisimme käydä kääntymässä pellolla. Noin puolessavälissä kohtasimme ongelman - oja oli tulvinut pahasti yli, ja meillä ei ollut aavistustakaan, kuinka syvä ja voimakas virta oli.

"Ei hätää, kyllä tästä yli pääsee", Jassu huudahti ja alkoi kävellä eteenpäin, kunnes kuului valtava loiskahdus. Seuraava ääni oli Jassun kiljaisu, joka sai kylmiä väreitä aikaan. Brella viiletti häntä suorana kauempana, ja muutama hevosista alkoi villiintyä.

Ensimmäinen lähtijä oli Nette, joka muutaman pystyynnousun jälkeen teki valtavan pukin, jonka seurauksena Inkeri joutui irrottamaan otteensa narusta.

Lopputulos oli se, että suurin osa taluttajista makasivat maassa tai ojassa litimärkinä, ja meillä oli vielä yksi hevonen tallella, nimittäin Flamme, jonka Viivi oli onnistunut pitämään kurissa.

"Joo, olipa hyvä idis", Beata tuhahti ja nousi seisomaan. "Ylös! Meillä on joukko irti juoksevia hevosia tuolla pellolla, kai me ne kiinni otamme!"

"Joo, auttakaa nyt hyvät ihmiset minut ylös täältä ojasta!" Jassu voihkaisi. Oja olikin ollut odotettua syvempi. Jassua riensivät auttamaan Saara ja Elsa, Viivi rauhoitteli edelleen Flammea.

Näimme kauempana pellolla tummia möykkyjä, jotka liikehtivät satunnaisesti - niiden täytyi olla siis hevosia.
"Noniin, miten me napataan ne?" Inkeri kysyi ja astui askeleen eteenpäin.
"Käytetään Flammea houkuttimena?" Viivi ehdotti. Idea sai kannatusta, ja hän sai mennä ensimmäisenä.

"Tulkaas nyt" Jassu maanitteli, kun olimme lähempänä hevosia. Muutama niistä nosti päänsä ja jäi tuijottamaan kiinnostuneena, mutta osa ei lopauttanut korvaansakkaan.

Viivi talutti Flammen Lucaksen lähelle, ja Saara lähestyi ponia vaivihkaa. Luca huomasi kuitenkin tytön yrityksen ja lähti pakoon. Siinä samassa Beata sai napattua Hetan. Tyttö huokaisi helpotuksesta, kun tamma näytti olevan kunnossa.

Nappasin nipun heinää ja aloin lähestyä Dinaa hitaasti, heinänippua heilutellen. Ponin kiinnostus näytti heräävän, ja se alkoi lähestyä minua. Lopulta sain napattua katkenneesta riimunnarusta kiinni.

Pian olimme saaneet loputkin hevoset kiinni, ja lähdimme kävelemään takaisin tallille.
"Paleltaa", kuulin jonkun huokaisevan. Nyökyttelimme ja nopeutimme vauhtia.

Tallin pihaan saapuessamme vesisade oli lakannut ja aurinko pilkisiti pilvien takaa.
"Mitä hemmettiä? Kävittekö oikeesti uimassa?!" Catu kiljaisi. Jassu tuhahti. "Ojat on tähän aikaan syviä" Nainen vastasi. "Kannattaa olla varovainen". Hän jatkoi ja virnisti.
"Ahaa, eli meinasitte hukkua ojaan?"
"Ei me. Jassu meinas, ja hepatkin karkas pellolle vielä kaiken lisäks", hihitin. "Onneks saatiin ne kiinni, eikä mitään pahempaa sattunut."

Hevosten kuivaamisen ja loimittamisen jälkeen marssimme taukotupaan, jossa Catu olikin laittanut jo kaakaota ja kahvia lämpiämään. Vaihdoimme kuivat vaatteet yllemme ja käperryimme sohvannurkkaan mukit käsissämme. Minulla ja Nettanilla ei ollut vaihtovaatteita, joten lainasimme muilta. Minä sain Jassun liian ison hupparin ja Beatan ylimääräiset harmaat collegehousut.

Pienen hiljaisen hetken jälkeen Catu tokaisi: "Pääsittepä sittenkin "uimaan".

8.6.2014

"Vai niin, täälläkö nukutaan?" Kuulin äänen pääni yläpuolelta, jonka tunnistin lopulta Catuksi.
"Katos, suakin näkee", virnistin ja jatkoin torkkumista parhaat päivänsä nähneen sohvan käsinojaan nojaten.
Tyttö tuhahti ja uhkaili nakata kylmää vettä niskaani, ellen lähtisi nukkumaan jonnekkin muualle. Irvistin, nousin sohvalta ja lähdin lompsimaan talliin päin. Nappasin mukaani seinällä roikkuvan harjakorin ja saavuin Dimonan karsinalle.
"Heippa tyttö", virnistin ja avasin karsinan oven hiljaa. Oli vasta aikainen aamu, ja olin päättänyt lähteä tallille.

Dina vilkuili minua uteliaalla ilmeellään, kuten tavallisesti. Harjasin tammaa rauhallisin liikkein. Tänään jopa kavioiden puhdistus sujui mainiosti.

Poni otti kuolaimet hyvin suuhun, ilman sen suurempia ongelmia. Kiinnitin suitsien remmit valmiiksi, jonka jälkeen napsautin kypäräni kiinni ja vetäsin hanskat käsiin.

Talutin Dinan hiljaa ulos karsinasta tallin ovea kohti. Muut hevoset taisivat vielä torkkua, tai siltä ainakin kuulosti. Tallin ovi avautui naristen kovaäänisesti, ja irvistin rasvaamattomille saranoille.

Otin ohjat pois kaulalta ja lähdin taluttamaan ponia metsätietä kohti. Kesäkuinen aamu oli hiljainen, silloin tällöin jostakin suunnasta kuului linnunlaulua. Torjuin haukotuksen ja yritin olla kompastelematta tiellä oleviin kiviin. Käännyin risteyksestä tällä kertaa vasemmalle, ja pysäytin Dimonan. Tamma totteli kuuliaasti ja pysyi nätisti paikallaan, kun loikkasin sen paljaseen selkään.

Dinalla oli yllättävän kapea selkä ja pienet askeleet. Kavioiden kopina kuului luultavasti kauas, kavion silloin tällöin kiveen kolahdellessa. Käännyin pienelle metsäpolulle, ja pian saavuimme valoisalle aukiolle. Annoin tammalle pohkeita, ja se siirtyi tasaiseen raviin.  

Hetken päästä hidastimme takaisin käyntiin, ja käännyimme metsän alkaessa takaisin päin. Kuusen ohi kävellessä Dina nappasi pari havua suuhunsa. Kannustin tamman jälleen raviin, ja pian se vaihtuikin laukaksi.

Dimonan pukittaessa olin menettää tasapainoni, mutta sain kuitenkin ponin pystyharjasta kiinni. Käänsin tamman voltille ja vauhti hidastui. Kävelimme loppumatkan tielle. Näin aamusta tiellä ei vielä näkynyt autoja. Dina nappasi keskittymiseni herpaantumisen seurauksena ojanpenkalta ruohoa. Jatkoimme edelleen käynnissä tietä pitkin, takaisin tallia kohti.

Pian tuttu musta katto ilmestyi näkyviin metsän takaa. Taputin tammaa vuolaasti, ja laskeuduin pois selästä ja talutin ponin talliin.

9.6.2014

Katsottiin televisiosta Ison ja Pehmeän uusintaa jälleen kerran. Emma ei suostunut vaihtamaan kanavaa, joten suuremman kinastelun välttämiseksi sitä sitten katsottiin. Tottapuhuen aloin pikkuhiljaa kyllästyä siihen iänikuiseen ohjelmaan, mitä vahdattiin joka päivä. Olihan se kuitenkin saippuasarja. Hetken mietittyäni päätin tempaista kaukosäätimen Emman näpeistä ja vaihdoin kanavaa Ostos-TV:lle. Oli sekin parempi tähän hätään.
"Niin mitä?! Tänne se!" Emma kiljaisi ja nakkasi puoliksi tyhjän sipsipussin minua kohti. Nopealla väistöliikkeellä en saanut sipsejä päälleni, mutta Kairanilla oli huonompi tuuri, ja hän sai sipsipussin sisällön niskaansa, tuhahti ja käveli ulos taukohuoneesta.
"Pliis katotaan joskus jotain muuta", Elsa voivotteli.
Lähes kaikki taukohuoneessa olevat vastasivat kieltävästi, ja pian ullakolla alkoi kiivas keskustelu uuden kauden juonipaljastuksista. Päätin jättää leikin kesken ja kiskoin ovella kengät jalkaani, ja kävelin ulos.

Sää oli yllättävän leuto. Aivastin ja kävelin pihattotallin ovesta sisään, ja kuulin jonkun asukeista hörähtävän. Nappasin Dinan punaisen riimunnarun karsinan ovesta ja kävelin tarhoille. Tamma antoi ottaa itsensä hyvin kiinni, kuten tavallisesti. Talutin pilkkuponin talliin ja kiinnitin sen käytävälle. Kipaisin hakemaan ponin harjakorin ja samantien varusteet.

Hetken päästä tallin ovi kävi ja sisään astui arviolta yksitoistavuotias, melko lyhyt brunette tyttö joka vilkuili uteliaasti ympärilleen. Päättelin tytön kypärän, hanskojen ja kumisaappaiden perusteella, että tämä oli tulossa ratsastamaan.
"Onks tää Dimona?" Tyttö kysyi ja osoitti jo puoliksi varustamaani ponia. Nyökkäsin vastaukseksi. "Meetkö nää sillä?"
"Joo... Mä oon muuten Anna", lettipää hymyili leveästi. "Onko tää kiltti?"
"Tosi kiltti", hymyilin. "Sulla kävi tuuri ku sait Dinan tunnille."

Varustimme Dimonan loppuun yhdessä ja pitelin tammaa kentällä Annan noustessa sen satulaan. Lopulta kiristin vielä satulavyön ja säädin jalustimet sopivaksi. Poni lähti laiskaan käyntiin tytön käskiessä sitä eteenpäin.

Minulla olisi liki tunti luppoaikaa, joten kävin hakemassa kottarit ja talikon karsinan siivoamista varten. Dimona oli yllättävän siisti poni, joten siivoamista ei ollut paljon. Lapioin kikkareita kärryyn hyräillen samalla Metallicaa. Loppujen lopuksi kottikärry oli kuitenkin puolillaan, ja kävin tyhjentämässä sen lantalaan ennen purujen hakemista.

"Ootpas sä nyt ahkerana", pihattotalliin saapunut Beata virnuili minulle, kun olin lakaisemassa käytävää.
"Joo, haittaakse?" Hihitin ja tökkäsin tätä harjalla selkään. "Äläpä roskaa, sain tän just puhtaaks."
"Okei, mut enivei haen Hetan sisälle nii tää käytävä likaantuu kuitenkin", tyttö mutisi ja nappasi riimunnarun karsinan ovesta. Istuin Dinan karsinan ovea vasten nyppimään ponin karvoja vaaleanpunaisista harjoista. Pian ohitseni käveli Sølvi. "Mitä sä täällä yksin istut? Muut kattoo taukohuoneessa Ison ja Pehmeän uusintoja! Tosin se tursuaa jo korvista," tyttö sanoi ja avasi Feitlin karsinan oven.
"Äläpä muuta sano", mutisin. "Ja sitä paitsi Beetu tulee kohta Hetan kanssa tänne. Ja nää oot siinä", virnistin.
"No joo", Sølvi hymyili Feitlin karsinasta. "Beata vaikuttaa aika hitaalta, kun on kyse hevosen hakemisesta."
Mutisin jotain vastaukseksi ja kävelin ovelle, jossa olin törmätä äkäisen näköiseen Beataan.
"Älä, älä kysy mitään", tyttö irvisti ja nakkasi hajonneen riimunnarun minulle. "Heta karkas, ei kehannu ees juosta kentälle päin et joku ois voinu ottaa sen kiinni. Päätti sit juosta ihan päinvastaseen suuntaan. Tää karkaaminen ei oo kyllä yhtään sen tapasta." Beata haki nopeasti ehjän riimunnarun ja pysähtyi tallin ovelle. "No, haluutteko auttaa vai ette? Kai meidän pitäis joskus toi riivio saada pois tuolta, ennenkuin se päättää syödä itsensä ähkyyn. Ja muuten, tunti venyy kuulemma vähän yliajalle niin varmasti kerkeette."

Onnistuimme saamaan mukaamme vielä taukohuoneessa lahnanneen Inksun. Neljästään me sitten lähdimme etsimään vuonistammaa eikä se ollut kaukana, Heta oli ilmeisesti hypännyt ojan yli viereiselle pellolle.
"Noniin mamman mussukka, tuuppas tänne niin saat kauraa", Beetu lässytti tammalleen joka oli nyt nostanut uteliaasti päänsä pystyyn. Tamman kiinniottaminen kävi helposti, se taisi hävetä tekosiaan ja tuli suorinta päätä omistajansa luokse.
"Tässähän meitä kaikkia tarvittiinkin", Inkeri totesi ja loikkasi ojan yli, takaisin tallipihalle. Minä seurasin perässä, Sølvi taisi tulla Beatan mukana.

En kuitenkaan mennyt talliin, vaan jatkoin matkaani kentälle. Jassun ääni kuului jo kauas. Dimona näytti menevän Annalla oikein nätisti. Istuin kentän laidalle lopputunniksi.

"Inga hei, voisiks avata portin?" Jassun ääni keskeytti haaveiluni. Nyökkäsin ja liu'utin lankut pois paikoiltaan. Lyöttäydyin toisiksi viimeisinä tulevien Annan ja Dinan seuraan.
"Tää oli ihana!" Tyttö huudahti ja halasi tammaa.
"Dimona on", virnistin ja taputin ponia kävellessämme pihattotalliin.

Autoin Annaa hoitamaan Dinan valmiiksi ja tytön lähdettyä harjasin vielä tamman vaaleanpunaisen satulahuovan.

20.6.2014

"Ja taas", mutisin ja lähdin jahtaamaan ponia tarhasta. Dina se oli vekkuli se, kun oli keksinyt ettei anna kiinni ennenkuin saa leipää tai jotain vastaavaa herkkua. Kirosin hiljaa ja kaivoin taskujani, jotka olivat valitettavasti tällä kertaa tyhjät.
"Samperi Dina, ei mulla mitään oo! Enkä varmana lähde hakemaan", huudahdin.
Pari päivää sitten olin auttanut Saraa, joka oli mennyt Dimonalla tunnilla, ja tamma oli antanut silloin hyvin kiinni. Tuhahdin ja repäisin heinätukon maasta. Lähdin kulkemaan hitaasti tammaa kohti heinätukkoa kädessäni heilutellen, toinen käsi (jossa riimunnaru oli) selän takana, piilossa. Tamma lähti etenemään minua kohti uteliaasti, mutta epäluuloisesti.

Viimeinkin ponin ollessa kohdalla nappasin päitsistä kiinni, ja napsautin riimunnarun kiinni. Hihkaisin iloisena ja lähdin kiskomaan ponia perässäni porttia kohti.

"Hei mehän voitais mennä ilman satuloita kentällä, kun siellä ei oo enää tähän aikaan varmaan ketään."
"Korkeintaan Sven siivoamassa ylijumalan käskystä, heh heh."

Tunnistin heti puhujat Inkeriksi ja Beataksi, jotka mitä luultavimmin suunnittelivat iltaratsastusta ilman satuloita kentällä. Pian seurueeseen näytti liittyvän myös Jasu, joka taisi hoitaa Hetaa.

"Kato Inga! Piä nyt herranjumala vähä ääntä ettet säikäytä meitä hengiltä ku joku siellä Dinan karsinan nurkassa kyhjöttää... Mökötätsä?" Inkeri kysyi ylipirteällä äänellään.
"Eikunmä katon et onkstääl vettä", hihitin ja kävelin karsinan ovelle.
"No jos sulla ei oo mitään suunnitelmaa, nii voisit tulla ridaa mun, Beetun ja Jasun kans kentälle? Ja ilman satulaa tietysti, nythän Suomessa on juhannus!"

Itse en ollut senkummemmin perehtynyt suomalaisiin juhlaperinteisiin (vaikka puoliksi suomalainen olinkin) lähes koko ikäni Norjassa asuneena. Päätin kuitenkin suostua, eihän mulla mitään suunnitelmia tälle illalle olisi muutenkaan ollut. Kipaisin hakemaan Dinan harjapakin ja samaten suitset.

Vartin päästä istuimme uljaiden ratsujemme selässä keskellä kenttää, Jasun tehdessä suunnitelmia.
"Jos vaikka teette jonkun jännän alkuverkan, niin en ehkä kuole tylsyyteen tässä. Enhän mä muutenkaan vielä hepon selkään pääse, kunhan kattelen."

Dimonalla oli kaikeksi onneksi tasaiset askellajit, mutta Netestä ei voinut valitettavasti sanoa samaa, Inksu näytti lähinnä tennispallolta pomppiessaan Neten selässä. Beata laukkasi jo ympyrällä kentän toisessa päässä. Päätin itsekkin antaa tammalle laukkapohkeet, ja se nosti tasaisen, keinuvan laukan. Yllättävän tasaisen ponin laukaksi.

"Mun perse kuolee", Inkeri valitteli kävellessään kentän uraa pitkin Nettemummun kanssa. Beata näytti kieltä tytölle ja vaihtoi nopeasti suunnan. "Munpa ei", virnistin, ja vaihdoin samaten suunnan.

"Olkaa vaikka peiliä tai jotain jännää!" Jasu huudahti, ja piti ilmeisesti ideaansa loistavana, leveästä hymystä päätellen. Beetu suostui peiliksi ensimmäisenä ja me Inkerin kanssa ravasimme kentän puoliväliin, Jasun luokse.
"Et sit käänny kokoajan", mutisin tummatukkaiselle tytölle ja tämän kääntyessä lähdin etenemään ravilla.

Kerkesimme jäädä kummatkin kiinni pari kertaa, ennekuin onnistuin pääsemään päätyyn Inkerin pudotessa. Nette jäi töpöttämään hoitajanasa viereen tämän mutistessa jotain terävästä selkärangasta.

"Oho, mä olinkin tulossa tekemään iltatarkastusta, mutta näyttää siltä, että te hoidatte sen, jos ette nyt käy hoitamassa poneja yökuntoon ja jätä kenttää rauhaan", kentän laidalle saapunut Jassu virnuili ja keskeytti värin pelaamisen.
"Me oltiin just tekemässä loppuverkkaa." Beata haukotteli.
"Aijaa, musta näytti siltä, että olisitte pelanneet väriä."
"Se on optinen harha", sanoin ja aloin kävellä Dinan kanssa, muiden seuratessa perästä.
"Noniin, nyt nopeesti verkat loppun ja talliin", Jassu sanoi ja jäi nojaamaan aitaan.

"Otetaan joskus uusiks! Ja sit Jasukin pääsee ratsaille", Beata intoili tallissa.
"Ei mun takamuksen osalta", Inkeri tuhahti ja pesi kuolaimia.
"Enskerralla tyyny selkään", virnistin Inksun mulkaisulle. Beata pyöritteli silmiään ja sanoi hyvät yöt Hetalle. "Mä meen nyt, vika sammuttaa valot ja laittaa hälytyksen", tyttö huudahti samalla, kun sulki tallin oven perässään.

Hetken päästä myös Inkeri käveli ulos tallista kummallisesti kenkaten, Jasu perässään, joten päätin hieman nopeuttaa tahtiani, nakkasin suitset koukkuun ja nypin irtokarvat harjoista. Hommissa ei kauan nokka tuhissut, pian Dina oli jo yöpuulla karsinan nurkassa heiniä mutustaen. Napsautin valot pois ja hälytyksen päälle, jonka jälkeen tarkastin vielä kaiken olevan kunnossa, ennen kuin marssin ulos ovesta ja suljin sen hitaasti perässäni.

24.6.2014

"Huhhuh, onkohan tää ilmastonmuutos tai jotain, kun täällä on näin lämmin?" Kuulin jonkun kysyvän. Kohautin harteitani, ja vilkuilin taukohuoneen ikkunasta ulos. Ulkona paistoi edelleen aurinko, vaikka alkoi olla jo vähän myöhä.
"Hei lähettäiskö vaikka syöttelemään heppoja, kun tässä on luppoaikaa? Vaikka onhan ne jo laitumella, mutta ihan huvikseen?" Julia kysäisi.
"Mikäpä ettei", mutisin haukotuksen lomasta. Muilta kuuli samankaltaisia vastauksia.

Koko taukohuoneessa ollut porukka - Julia, minä, Saara, Elsa, Nettan ja Ida (joka epäröi aluksi mukaan lähtemistä, mutta suostui kuitenkin, emmehän me kauas menisi.) Suunnistimme tarhoja kohti. Päätimme harjata hevoset ennen lähtöä, jotta ne näyttäisivät edes vähän siistimmiltä.

"Dinaa", huhuilin tarhan perällä töpöttävää ponia, joka vilkuili uteliaasti minuun päin. Viheltelin, ja lähdin kävelemään hitaasti tammaa kohti, pitäen katseeni koko ajan maassa. Sivusilmällä näin, kuinka Dimona alkoi hitaasti kävellä minua kohti. Pysähdyin, ja niin pysähtyi ponikin. Lähdin jälleen kävelemään, ja Dina teki samoin.
"Höpönpöpön", mutisin ponille, kun se oli kiinni riimunnarussa. Taputin tammaa kaulalle, ja aloin taluttaa sitä eteenpäin. Poni seurasi nätisti perässä.

Kiinnitin tamman harjauspuomiin, sille ensimmäiseksi ehtineen Raffen viereen. Vetäisin ponin karvan nopeasti läpi, onneksi tammassa ei ollut tällä kertaa minkäänlaisia likalaikkuja.

"Käyn ilmottaa vaikka Catulle et käydään syöttelemäs näitä tossa lähistöllä", Nettan sanoi ja painoi kypärän päähänsä. "Mistäköhän sen löytää?"
"Varmana lahnaa taukohuoneessa Viskin kanssa." Hihitin mielikuvalle ja kiristin hanskan tarraa.
"Hieno homma, ei tartte kauas mennä", tyttö mutisi ja lähti tallia kohti.

Hetken päästä kovalla vauhdilla paahtava porkkanapää saapui takaisin puomille, ja kertoi, ettei talliorjalla ollut mitään pientä talutusreissua vastaan, kunhan olisimme vain varovaisia.

Lähdimme siistissä jonossa tallin pihasta, Ida ja Roni pitivät perää.
"Nätti ilma ku aurinkoki paistaa", kuulin jonkun mainitsevan ja nyökkäilin itsekseni. Täytyi olla valppaana, Dina yritti koko ajan napata heinätukkoja ojanpielestä.
"Onko Novalla nälkä?" Kuulin Saaran hihittävän. Luca kulki tytön vierellä kuin mikäkin malliponi.
Tuhahdin ja suoristin toisella kädellä kypärääni. Nappasin heinätukon ojanpielestä ja nakkasin sillä Saaraa.
"Noniin lopettakaas, ollaan kohta perillä", Elsa sanoi. Virnistin Saaralle, joka nakkeli ruohonkorsia pois päältään. "Varo vaan, Luca syö sut kohta." Tokaisin ja jatkoin matkaa vilkuilematta taakseni.

Piakkoin saavuimme pienelle niitylle, joka kasvoi heinää ja paria satunnaista kukkalajia, joita en tunnistanut. Istuin lähellä olevan kannon päälle ja annoin Dimonan ruveta syömään.

"Höh, Iiäs vei parhaan paikan", Ida mutisi ja istui ruohikkoon, joka oli kuiva auringon paahtaessa. Taivas oli kauniin pilvetön, vaaleansininen.
Nauroin tytölle ja nappasin läheltä pari ruohonkortta. Aloin taitella niitä, ponien syöttäminen alkoi käydä pikkuhiljaa pitkästyttäväksi, vaikka mikäpä tässä oli omaa hoidokkia katsellessa.

"Hemmetti, älkää sanoko että täällä alkaa sataa!"
Heräsin horroksestani Julian huutoon ja polvelleni pudonneisiin vesipisaroihin. Tyttö taisi olla oikeassa - äsken pilvetön taivas oli nyt täynnä tummia pilviä, joista putoili vettä.
"Nyt lähettiin ennenkuin ollaan litimärkiä!" Ida huudahti ja loikkasi ylös nurmikolta. Seurasin tytön esimerkkiä ja lähdin seuraamaan Juliaa, joka eteni poispäin niityltä.
Sade näytti vain yltyvän yltymistään, mutta tallin pihaan saapuessamme taivas oli yhtä kaunis kuin ennen sadekuuroa, muutamaa pilveä lukuunottamatta.

Norjan kesäsää oli arvaamaton.

29.6.2014

"Ihana ilma", Sølvi mutisi. Tyttö oli oikeassa, lämmin keli jatkui ja aurinko porotti täydeltä terältä. Olimme raahautuneet porukalla pihan ruohikolle pesemään varusteita, mutta suurin osa, minä mukaan lukien, taisi keskittyä auringonottoon.
"Tää satula on kohta valmis!" Ehkä ainut innokas varusteidenpesijä Julia nosti Kikin satulan päänsä yläpuolelle.
"Niin tääki", mutisin ja tökkäsin paljaalla varpaallani Dinan maassa olevaa satulaa. Siirsin käteni niskan takaa kasvoilleni.
"Mmh", Emma mutisi haukotuksen lomasta.
Vilkuilin käteni alta taivaalle, jolla näkyi olevan muutama pilvenhattara. Lämpömittari näyttäisi luultavasti viittätoista, ellei jopa kahtakymmentä astetta. Olin käärinyt harmaiden collegehousujeni lahkeet polviin asti ja nakannut tummansinisen hupparini satulahuoneeseen.

Hetken päästä auto, joka kuului Jassulle kurvasi tallin pihaan. Nainen vilkuili hetken ympärilleen ja meidät huomatessaan alkoi suunnistaa pientä ruoholänttiämme kohti pelkääjän paikalta noussut Catu perässään.
"No, mitenkäs varusteiden puhdistus onnistuu?"
"Hyvin... Ehkä", Saara sanoi ja kääntyi kyljelleen.
"No emmä tiiä ku nukuin..." Inkeri huokaisi.
Jassu tuhahti ja lähti raahaamaan kauppakasseja Catu jälleen perässään taloa kohti. "Muistakaa että varusteet pitää olla valmiina neljän tunnille!"
"Ai oliko sillon tunti? Hups", Hihitin.
"Joo, eli nyt vauhtia töppösiin. Dina ja Nette meni ainakin, pääsette taluttamaan." Jassu sanoi ja jatkoi matkaa kovalla vauhdilla.
"Ääh", mutisimme Inkerin kanssa kuorossa. Nappasin Dinan varusteet ja lähdin raahaamaan niitä pihattotalliin.

Vaaleanpunaista satulahuopaa tamman selkään asetellessani karsinan ovelle saapui arviolta yksitoistavuotias tyttö, joka esitteli itsensä Lisaksi.
"Mä oon Inga. Harjasin jo tän, eli nyt tarttee vain satulan ja suitset."
"Voin hakee ne, jos kerrot missä ne on?"
"Tuolla satulahuoneessa", sanoin ja osoitin ovea kohti. "Siinä paikalla pitäis lukee Dimona."

Hetken päästä blondi tyttö kaahottikin jo Dinan karsinan ovelle suitset kädessään. Kiristin tamman vyön loppuun ja autoin Lisaa suitsien laitossa. Nappasin tamman punaisen riimunnarun karsinan ovesta varmuuden vuoksi ja ojensin ponin ohjat tytölle.

Inkeri, Nette ja arviolta kymmenenvuotias, lyhyt tyttö sekä pari muuta ratsukkoa olivat jo valmiina kentällä. Punttasin Lisan Dinan selkään jonka jälkeen säädin jalustimet ja vyön.
Nakkasin riimunnarun olalleni ja lähdin kävelemään Dinan vieressä. Tyttö näytti ratsastavan hyvin eikä hän olisi mielestäni tarvinnut avustajaa ollenkaan, mutta mikäpä tuossa jos hieman epävarmuutta oli vielä.

Tunti kului nopeasti ja Lisa taputti kaarrossa Dinaa vuolaasti. Tytön täytyi lähteä tätinsä syntymäpäiville, joten Dimona jäi minun hoiteisiini.
"Herranjumala mä oon ihan hiessä, oiskohan taukohuoneessa jotain juomista?" Inkeri huohotti kävellessään ohitsemme. Talutin Dinan talliin, nappasin varusteet tammalta pois ja harjasin hikisiä kohtia. Ujutin punaiset päitset pilkulliseen päähän ja kävelimme tallin pihalle, josta lähdimme seuraamaan pientä metsäpolkua. Dina puuskutti vielä, joten pieni loppukävely voisi olla paikallaan. Inkeri oli luvannut kertoa Jassulle, mihin olin menossa.

Aurinko alkoi mennä pikkuhiljaa pilveen. Käännyimme kotiinpäin pienen puron kohdalla, josta Dina kerkesikin jo hörpätä. Kuuntelimme hiljaista kavioiden kopinaa ja lintujen laulua. Tukahdutin aivastuksen, ja loikkasin pienen kiven päälle.
"Kato nyt kun mä oon sua pidempi", hihitin tammalle ja suoristin sen otsatukkaa. Dina kuopi maata etujalallaan ja tuntui haluavan jo kotiin syömään. Loikkasin alas ja lähdimme seuraamaan samaa polkua takaisin. Reitti ei ollut sokkeloinen, joten eksyminen oli miltei mahdotonta. Polun  päässä oli niitty, jonka reunalla olevan puron luota jatkui toinen reitti.

Dinaa tarhaan viedessäni aurinko paistoi jälleen täydeltä terältä. Juominen voisi tosiankin tehdä hyvää kummallekkin. Täytin Dinan vesisankon josta tamma alkoikin jo hörppiä innoissaan. Lähdin suunnistamaan reippaalla vauhdilla ullakkoa kohti.

"Juomista", huudahdin ja läimäytin ullakon oven auki. Kirvoitin päiväkirjoihin kirjoittavilta ratsastajilta ja sohvan reunalla istuvalta Elsiltä, joka ojensi minulle avaamatonta pepsipulloa, jonka vastaanotin kiitollisena.

27.9.2014

Harjoitusravia. Nosta laukka kulmassa. Ympyrät päätyihin. Puuskutin hikisenä Dinan selässä, mokoma ei edes kulkenut kunnolla pohkeiden välissä vaan kiemurteli kuin mato. Hemmetti, miksi kaiken täytyi aina olla niin hankalaa. Annoin tammalle laukkapohkeet ja poni pyörähti pieniaskeleiseen, mutta melko vauhdikkaaseen laukkaan. Temponvaihteluita, pitkällä sivulla askeleen pidennystä, ympyrällä lyhennystä. Dina olisi vain halunnut painaa menemään, joka ei kuitenkaan sopinut. Tänään oli koulutreenipäivä, siitä ei kiisteltäisi. Huomenna kummallakin olisi lihakset kipeinä.

"Mites Dimona?" Kentän laidalle saapunut Beetu kysyi.
"Mitäpä tämä, samaa kuin ennenkin", huokaisin vastaukseksi. "Ihan hyvin menee."
Tyttö nyökytteli ja lähti kävelemään kotiapäin. Alkoi olla jo myöhä, ja se tiesi treenien lopettelua. Vielä laukat oikeaan kierrokseen ja loppuravit sekä käynnit, niin olisin valmis.

Talliin saapuessani minua oli vastassa iltatallia tekevä Catu.
"Saunastako tulitte kun höyryätte? Eikun suihkuun vaan", tyttö hymähti ja jatkoi ruokien jakamista.
"Hahhah", virnistin ja talutin Dinan karsinaan. Satulahuopa näytti sen verran hikiseltä, että sen voisi tunkea suoraan pesukoneeseen. Muiden hevosten ruoskutusta kuunnellen Dimona alkoi olla jo hieman kärsimätön. Tamman olisi varmasti tehnyt mieli ruveta syömään, mutta minkäs sille teki kun hoidot olivat kesken.

Hetkosen päästä Dinakin oli jo iloisesti heiniään rouskuttamassa loimi päällä. Minä en tosiaankaan pääsisi vielä kotiin, kenttä oli sen verran kurainen että jalustimet ja satulavyö täytyisi vielä pestä, tai ainakin harjata hyvin. Suitsetkin roikkuivat karsinan edessä likaisine kuolaimineen. Huokaisin.

Päätin aloittaa suitsista. Pesin kuolaimet pikaisesti hanan alla, jonka jälkeen otin pyyhkeellä kuolat pois alaturparemmistä.
Kuivunut kura irtosi onneksi nopeasti satulavyöstä ja jalustimista. Vielä kaikki tavarat paikalleen, niin olisin valmis lähtemään kotia.

Kävelin pihalle kylmään, syksyiseen iltaan ja näpyttelin puhelimeeni isäni numeron. Hetken suostuttelun, lahjomisen ja anomisen jälkeen sain kuin sainkin kyydin kotiin.

21.12.2014

Lunta satoi kaatamalla. Kotoa lähtiessä mittari oli näyttänyt kuuttatoista miinusastetta, mutta nyt voisin vannoa sen kiirineen ainakin kahteenkymmeneen, ellei korkeammallekkin. Poskia ainakin kipristeli siihen malliin.

Ehtisin Shelyyn vasta varttia vaille kahdeksaksi, melko myöhään siis. Mutta minkäs voit sille, että opettajat olivat päättäneet laittaa pystyyn järkyttävän koerupeaman ennen joululomaa. Kokeisiin lukemisesta johtuen lähtöni oli viivästynyt liki tunnilla.

Itsenäisyyspäivä oli Beetun tekstareiden mukaan mennyt melko hiljaisesti. Jassu ja Viivi eivät olleet saaneet lippua salkoon asti, joten heidän oli täytynyt kutsua Bert avuksi. Olisin ollut itse mielelläni todistamassa tuota tapahtumaa, mutta olimme olleet laskettelemassa koko viikonlopun, samperi.

Tallin oven avatessani ulos pöllähti lämmin ilma ja hevosten ja heinän tuoksun sekoitus. Viimeinen tunti oli juuri alkamassa.

Marssin suorilta taukohuoneeseen ja nakkasin vanhat ja lumiset vanssini ovenpieleen, vain muutamien muiden kenkien joukkoon. Ovenpielessä lojui myös yhdet hanskat ja pari raippaa, joten taukotuvassa oli luultavasti tuntilaisia.

Näin ei kuitenkaan ollut, ja sohvakin loisti tyhjyyttään. Laitoin kahvinkeittimen porisemaan ja nappasin pöydältä olevasta purkista pari piparia, joita joku innokas tallilainen oli tuonut. Kahvin tippuessa selailin pöydällä olevia hoitopäiväkirjoja, kunnes käsiini osui Dinan päivis. Nappasin sen ja painauduin syvemmälle sohvannurkkaan piparia mutustaen.

Hetkosen päästä laitoin päivyrin sivuun ja lähdin takaisin tallin puolelle. Dina olikin jo karsinassa loimi päällä iltaruokia ja -heiniä odottelemassa. Lepertelin hetkisen tammalle ennen kuin jatkoin satulahuonetta kohti, aikeenani pestä Dimonan varusteet - viime kerrasta olikin jo aikaa.

Satulahuone oli yhtä tyhjä kuin tallin puolikin, edellisen tunnin ratsastajat olivat jo luultavasti lähteneet tai sitten norkoilivat taukotuvassa, joka oli kyllä melko epätodennäköistä. Viimeinenkin tunti oli vielä menossa, ja se loppuisi pian. Saisin siis pistää vauhtia kinttuihin. Nousin penkille ja kaivoin ylähyllyllä olevasta korista sienen ja satulasaippuan.

"Kato Iiäs on ahkerana", satulahuoneeseen harjan kanssa astunut Catu virnisti. Mun olis suoraansanottuna tehnyt mieli nakata sitä pesusienellä lättyyn, mutta todennäköisesti Catu ois vaan väistänyt sen jotenkin tyylikkäästi ja jatkanut puuhiaan.
"Ainakin enemmän ku sä", tyydyin vastaamaan leveän hymyn kera - enkä minkään tavallisen, vaan sen kaikkein sarkastisimman ja jollain kierolla tavalla häijyn. Talliorja kohautti vain olkiaan ja jatkoi lakaisemista, mä taas Dinan satulan hinkkaamista Catun vielä huomauttaessa jotain laiskuudesta ja lian pinttymisestä.

Hemmetin pitkän hinkkaamisen ja hankaamisen jälkeen Dimonan varusteet olivat vihdoinkin puhtaat ja kiiltävät. Asettelin ne takaisin omille telineilleen ja pyyhkäisin vielä muutaman satulan päälle tiensä juuri äskettäin löytäneen pölyhiukkasen teatraalisesti tiehensä. Käännyin näpsäkästi kannoillani ja olin törmätä satulaa kantavaan, arviolta yläasteikäiseen tyttöön, joka mulkaisi minua melko äkäisesti. Mikäs siinä, mulkaisin vain takaisin ja nostelin pesutarvikkeet takaisin hyllyyn Catun häipyessä auttamaan tuntilaisia. Pian taitaisi olla munkin aika lähteä kotio, mutta ensin kävisin lahnaamassa taukotuvassa ja moikkaamassa muita.

Nakkasin Vanssini jälleen ovenjuureen, tällä kertaa parien muiden kenkuleiden sekaan ja astelin ovesta sisään. Sohva oli varattu, samoin pöydän viereen raahattu, ennen nurkassa ollut kulahtanut, reikäinen nojatuoli joka kantoi peräti neljää tyttöä, jonka lisäksi lattiallakin oli muutama. Ja kaikki tämä television edessä.
"Mitä kerpelettä", mutisin ja laitoin kahvinkeittimen porisemaan. Kumma kyllä, kukaan ei tuntunut kiinnittävän muhun erityisempää huomiota, vaan kaikkien katseet olivat kiinnittyneet pyhässä televisiossa pyörivään ohjelmaan, jonka tunnistin Isoksi ja Pehmeäksi. Näyttiköhän tuo telkkarinrämä edes muuta?
"Hiljaa Iiäs", Viivi mutisi. "Muistiko joku laittaa tän nauhalle? Catu ja Jassu halus nähä tän."
"Eiksitä nää netis? Isoa ja Pehmeetähän näytetään myös..."
"Ei tätä!" Jemina kiljaisi. "Tää on erikoisjakso joulun kunniaks, näillä on pikkujoulut."
"Vai niin", mutisin ja hörppäsin vastavalmistunutta kahviani. Pienen pähkäilyn jälkeen päätin tunkea äässini sohvannurkkaan ja liittyä seuraan.

28.5.2015

Kello oli jo reilusti yli kuuden kun mä viimeinkin sain raahattua itseni (ja rämisevän Jopon) Shelyn pihapiiriin. Norjassakin alkoi jo näkyä kesän merkkejä – koivuissa oli vihreät, pienet hiirenkorvat ja aurinko pilkotti pilvien takaa. Tallin puolella ei näkynyt tuttuja kasvoja joka oli harmi, sillä mä olisin mieluusti moikannut tuttuja, viime kerrasta olikin jo ollut aikaa.

Tosiaan. Viime kerta, jolloin mä olin ihan kunnolla käynyt Shelyesissä, taisi olla viime vuoden puolella. Oikeasti? Joo. Aina mä olin vaan vedonnut kouluhommiin ja siihen, että oli kiire. Joka paikkaan täytyi keretä, työn alla oli noin miljoona esseetä ja kokeisiinkin täytyisi lukea. No joo, ne mun kokeisiin lukemiset rajoittui lähinnä koealueen pikaiseen pläräämiseen jos sitä aluetta edes muistin. Mutta nyt, kun koulua oli pari päivää ja kesä oli edessä, mä olin päättänyt että kävisin Shelyssä vähän enemmän. Mulla oli hoitoponi, ja se kaipasi hoitamista.

’’Suakin näkee pitkästä aikaa’’, ullakon telkun ääreen jumittunut Viivi sanoi. Mä nyökyttelin vastaukseksi ja nakkasin reppuni lokerikkoon.  ’’Dina awaits’’, mutisin ja harpoin tallin puolelle.

Dimonaa oli satuloimassa noin mun ikäiseni melko lyhyt tyttö, joka näytti melko kärtyltä. Loihdin kasvoilleni ystävällisimmän hymyni, nojasin karsinan oveen ja kysyin: ’’Tarviitko apua?’’
Tytön ensireaktio oli yllättynyt ilme, joka muuttui pian mulkaisuksi. ’’En’’, tämä vastasi ja kiskoi ponin satulavyötä kiinni naama punaisena. ’’Mutta tällä punkerolla sais olla paljon pitempi satulavyö!’’ Hän jatkoi.
’’Se satula on ihan liian takana’’, mutisin ja avasin karsinan oven. Tyttö väisti ja mä siirsin satulaa eteenpäin ihan kunnolla – eihän sen siellä lähes takapuolen päällä tarvinnut olla.
Tyttö rupesi laittamaan Dimonalle suitsia ja mä livahdin ulos karsinasta, mutta päätin kuitenkin jäädä varmuuden vuoksi lähelle katsomaan, että suitset menisivät oikein päin.

Kello näytti seitsemää, ja tuntilaiset lähtivät kentälle. Mä hain kottikärryt ja tartuin talikkoon, kerkeisin hyvinkin siivota Dinan karsinan ennen kuin tunti loppuisi.  Tamma olikin varsinainen sottapytty, se oli myllännyt koko karsinan aivan nurin ja kikkareita oli joka puolella.

Karsina alkoi olla pian siisti ja hetken päästä mä tunsin jonkun koputtavan mua olalle. Tämä kummallinen koputtaja paljastui Saraksi, joka oli ilmeisesti yrittänyt puhua mulle, mutta en mä tietenkään ollut kuullut mitään kun Reise, Reise pauhasi kuulokkeista täysillä.  ’’Moi!’’ Tyttö sanoi pirteästi ja hymyili. Mä hymyilin takaisin ja aloimme pian vaihtaa kuulumisia.

’’Hemmetti vieköön’’, mä kiljaisin kun huomasin, että kello oli jo kahdeksan ja tuntilaiset saapuisivat hetkellä millä hyvänsä, Dinan karsina kaipasi nimittäin vielä viimeistelyä. Mä nappasin seinään nojanneen talikon ja aloin mättää loppuja puruja kottareihin kuin mielipuoli.

Mä sain siivottua karsinan loppuun juuri ennen kuin Dimona tuli takaisin talliin. Vilkuilin sivusilmällä karsinaan päin ja tytön ilmeestä päätellen tunti oli tainnut mennä hyvin – nyrpeä mulkoilu oli nimittäin vaihtunut leveään hymyyn. Kävin kippaamassa miltei täpötäydet kottikärryt lantalaan ja kiiruhdin takaisin talliin katsomaan, tarvitsisiko tyttö apua.

’’Mites tunti meni?’’ Kysyin tytöltä, joka harjaili ponia edelleen yhtä iloisesti.
Tyttö vastasi silmät loistaen, että Dina oli ollut loistava, parempi kun hän oli kuvitellut. Mä nyökyttelin, jätin tytön paijaamaan ponia ja suuntasin ullakolle.

Ullakko loisti tyhjyyttään, Viivi oli näköjään lähtenyt muihin hommiin. Päätin vielä keittää aikani kuluksi kahvit ja katsoa televisiota. Jumitin sohvan nurkassa vielä noin vartin ennen kuin päätin lähteä kotiin, vaikka pelkkä ajatuskin sillä rämisevällä romupyörällä hirvitti. Olisi ehkä ostettava uusi.

21.11.2017

’’Mitä hittoo nyt oikeesti’’, mä mutisin vieressä seisovalle Svenille, kun Jassu esitteli ylpeänä sen viimeisimpiä ostoksia. Kaksi tammaa, toinen hontelo ja pitkäkoipinen, toinen taas oikea lössykkä. Perus puoliverisiä siis.

’’Voi jösses’’, Sven parahti.

’’Mitä sä nyt odotit?’’ Jassu hymähti.  

’’Poneja’’, mä mutisin väliin. Sven kuitenkin jätti huomioimatta mun lisäyksen ja pudisti päätään. ’’Ihan oikeita hevosia.’’

’’Hyviä näistä vielä tulee’’, Jassu sanoi ja alkoi höpöttää jotakin Petterille. Mä puhuin vielä hetken Svenin kanssa ennen kuin lähdin pihattotallille päin.

Shelyssä oli tapahtunut viime aikoina vaikka mitä. Suurin osa vanhasta porukasta oli vaihtunut täysin uuteen. Mä olin ehtinyt tapaamaan uudesta sakista vain Katyan, joka aloitti Stellan hoitajana.

’’I ain't happy, I'm feeling glad, I got sunshine in a bag’’, mä laulelin saapuessani pihattotallille. Kello näytti varttia yli kuuden ja Dimona olisi illan ratsastustunnilla, joten mä päätin jo ruveta harjailemaan ponia. Nappasin riimunnarun karsinan ovesta ja lähdin hakemaan tammaa talliin. Matkalla mä olin törmätä Beataan, joka oli viemässä Hetaa takaisin tarhaan. Me moikattiin toisiamme ja mä nappasin samalla Dimonan kiinni tarhasta.

Tuntilainen olikin jo saapunut ponin karsinalle. Mä nakkasin Dimonan karsinaan ja jätin tuntilaisen harjaamaan tammaa, mä hakisin sillä välin varusteet.

Dimonan varustaminen sujui ongelmitta, kuten aina ennenkin. Mä kävelin vielä ratsukon kanssa maneesille, missä mä autoin kiristämään satulavyön ja säätämään jalustimet sopiviksi. Koska oli ihan hiton kylmä (lue: noin -8 astetta), mä en viitsinyt jäädä istuskelemaan maneesiin, vaan suuntasin kohti isoa tallia. Tähtäimessä mulla oli taukotuvan iso, sininen sohva.

Mun onnekseni taukotupa oli tyhjillään, ja sohva vapaana. Mä pistin veden kiehumaan, potkaisin maiharit jalasta ja rymähdin sohvalle. Autuasta hiljaisuutta ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun joku rämäytti oven auki ja rynni huoneeseen vauhdilla.

’’Kuka perk…’’

Mä nousin istumaan ja näin Petterin, jonka hymy ulottui toisesta korvasta toiseen. Mä kohotin kulmakarvojani, oliko mies kenties voittanut lotossa?

’’Mä rupesin hoitamaan Lidiaa’’, Petter sanoi.

’’Ketä?’’ Ei lottovoittoa sittenkään.

’’Lidiaa. Sitä uutta mustaa tammaa.’’

’’Siis sitä kyömyturpaa? Täh?’’ Mä parahdin. ’’Mikä ihme Ronissa oli vikana?’’

Mä pudistelin päätäni ja nakkasin teepussin veteen.

’’Älä nyt’’, Petter mutisi. ’’Mä olen Ronille jo vähän liian pitkä.’’

’’Jaa a…’’ Mä mutisin vastaukseksi. ’’Ota teetä.’’

Mies pudisti päätään ja katosi yhtä nopeasti kuin oli huoneeseen tullutkin. Mä kohautin olkiani ja hörppäsin teetä mun hienosta mukista.
’’Jasså.’’

12.6.2014

(Kesäillan maastoretki-tuntitopa oli jo lukossa joten laitan tän maksun tänne, tyylikkäästi yli 3v myöhässä) 

’’Dina pliis pysy nyt hetki paikallaan’’, mä mutisin tammalle, jota tuntui paikallaan pysymisen sijasta kiinnostavan läheinen vehreä nurmikko. Kun mä sain viimeinkin kammettua itseni ponin selkään, Viivi kailotti Flammen selästä jotain ’’fiksuun järjestykseen menemisestä’’ ja niin me tehtiin. Hetken päästä tallinpihalla oli siisti letka valmiina lähtöön. ’’Jospa mä en putoaisi’’, mä kuulin jonkun mutisevan, kun me lähdettiin etenemään hiekkatietä pitkin.

Pian me poikettiin leveältä hiekkatieltä kapealle, rytekköiselle pikkupolulle. Dimona oli onneksi aika pieni, joten mun ei hirveästi tarvinnut väistellä risuja, tiosin kuin isommilla hevosilla menevät, jotka saivat halailla ratsujensa kauloja. Polku oli välillä aika mäkinen, joten Dina saikin käyttää jalkavoimiaan ihan kunnolla. Ravipätkissä ponin keskittyminen herpaantui vähän väliä, kun se yritti kiskoa lehtiä kasveista. Torstainen kesäilta oli lämmin ja aurinkoinen, eikä ötököitäkään tuntunut olevan liikaa.

Kukaan ei ollut vielä pudonnut ratsunsa selästä, kun me päästiin leveämmälle hiekkapolulle. Viivi huudahti merkin laukkapätkästä ja kohta koko konkkaronkka kiisi täyttä laukkaa hiekan lentäessä. Dimonan laukka oli onneksi suht tasaista, joten mulla ei ollut mitään ongelmia pysyä tamman kyydissä. Muista en ollut niin varma, vähän väliä kuuluvista kiljahduksista päätellen joillakin selästä tippuminen taisi käydä lähellä.

Viivin pysäyttäessä Flammen me Dimonan kanssa sekä pari muuta jonon loppupäässä ollutta ratsukkoa oltiin jääty vähän jälkeen, joten me ravattiin muut kiinni. Mä sain tietää, että ainakin Jemiina oli lähellä pudota Tevin selästä.
Jonon uudelleen järjestäytymisen jälkeen matka jatkui rauhallisemmin. Me pysähdyttiin vielä Stor Kongsvatnetin rantaan, jossa Dimonakin hetken suostuttelun jälkeen uskaltautui kahlaamaan.

Kahlailun jälkeen me lähdettiin pienen kiertoreitin kautta kohti Shelyesiä ja päästiinkin takaisin tallinpihaan ilman mitään sen kummempia tapahtumia.

18.7.2020 Tutustuminen

Satoi kaatamalla. Kietouduin takkiini ja hyppelehdin tielle muodostuneiden lätäköiden yli. Vilkuilin edessäni siintäviä rakennuksia, jotka tällä säällä näyttivät vähän poloisilta. Huokaisin syvään karkottaakseni vallitsevaa jännitystä, ja loikin viimeiset askelmat tallin ovelle. Kahva tuntui märältä ja kylmältä paljasta kättä vasten.

Sisällä tuntui heti kotoisalta, mitäpä nyt hevosen ja heinäntuoksuun tuli. Oli hajuun sekoittunut varmasti vähän lantaakin, hikisiä satulahuopia ja kastuneita turkkeja. Jostain kuului vaimeaa puhetta, nauruakin. Astelin käytävällä varovaisesti ja vilkuilin karsinoissa nuokkuvia hevosia. Kumpparini lonksuivat askelten tahdissa inhottavasti.

Sitten näin pilkullisen, tutulta näyttävän ponitamman pään pilkistävän eräästä karsinasta. En voinut olla hymyilemättä, kun tarjosin kättäni nuuskittavaksi ja ponitamma puhalsi lämmintä ilmaa sormieni välistä. Siinä oli ihana hoitsuni, Dimona.

’’Hei, etsitkö jotain?’’ Naisääni kysyi takaani. Pyörähdin kannoillani ympäri ja törmäsin lantakärryjä lykkivään, ruskeahiuksiseen naishenkilöön.
’’Ei oikeastaan. Tai siis.. Mä..’’ Änkytin ja tunsin punan lämmittävän korvanlehdissä. ’’Olen siis Dimonan uusi hoitaja.’’ Sain lopulta kakistettua, kun olin tarpeeksi kauan kiemurrellut paikallani.
’’Ai niin, Annike!’’ Nainen sanoi ja hymynkare palasi hänen huulilleen. ’’Tosiaan mä olen tämän tallin pääjehu, Jassu.’’ ’’Voin näyttää vähän paikkoja, niin et oo ihan eksynyt sitten, kun pääset tositoimiin.’’

Kottikärryt jäivät siihen, kun Jassu lähti esittelemään minulle hevosia ja itse tallia. Yritin pinnistellä muistaakseni kaiken, mitä Jassu kertoi hevosista ja tallin käytännöistä, vuotavista hanoista aina vaihtosatulahuopien sijaintiin. Olin hieman huolissani valtavan tietomäärän muistamisesta, mutta koin oloni hiukan turvallisemmaksi, kun törmäsimme satulahuoneessa muutamaan hoitajaan. Jassu oli kehaissut tyttöjen olevan mahtavia tyyppejä, ja he kuulemma auttaisivat varmasti Dimonan kanssa. Tytöt näyttivät paljon ikäistäni vanhemmilta ja kokeneemmilta, joskin mukavilta kuitenkin. Ehkä kun pääsen tallin tavoista jyvälle, voisin jotain heillekin puhua.

Kun Jassu repäistiin muutaman tytön toimesta jonnekin kiireelliseltä näyttävään puuhaan, jäin Dimonan kanssa kahden. Nyt minä olin sitten hoitaja, ihan oikeasti. Pesti tuntui varsin arvokkaalta niin monen ratsastuskoulussa pyörityn vuoden jälkeen.

Pujahdin tamman karsinaan ja rapsutin sitä hajamielisesti säästä. Tunsin itseni heti kotoisaksi tuon pienen pystyharjan kanssa. Neiti taivutti päätään ja tarkisti taskuni sinne kätkettyjen herkkujen varalta. Mitään ei kuitenkaan ollut, joten syvään huokaisten hän ryhtyi kaivelemaan purujen sekaan piiloutuneita heinänkorsia.
Olin varma, että meistä tulisi vielä hyvät kaverukset.

23.8.2020 Pettymyksiä

’’Ei äiti anna.’’ Jankutin puhelimeen ja potkin soramaata tallin edustalla, räystään alla sadetta suojassa.
Ketutti. Tiesin kyllä mitkä olivat lähtökohdat, mutta silti. Edes puomiluokka, olin anellut, mutta myöntymystä ei ollut herunut.

Iskä huokasi puhelimeen. Tiesin sen raapivan harventuvaa hiuspehkoaan ja nojautuvan toimiston työtuolissa taaemmas, jossain siellä satojen kilometrien päässä, toimistorakennusten pölyisissä huoneissa.
’’No mutta minä en voi Fridan puolesta päättää. Minun mielestäni voisit hypätä hoitoponeillasi vaikka sateenkaaria, jos se on minusta kiinni.’’

Viimeaikoina iskästä oli tullut tehoton. Kun äiti muuttui mielipiteissään yhtä lujaksi kuin kivimuuri, soitto isälle usein auttoi. Viimekuukausina isä oli kuitenkin alkanut nostamaan kätensä pois eripuratilanteista ja lopettamaan äitiin vetoamisen. Asiat olivat muuttuneet minun ja äidin välisiksi selkkausiksi, joita sitten väiteltiin ja mökötettiin kotona, eikä mikään edennyt loppujen lopuksi mihinkään.

Mä olisin halunnut niin kovasti osallistua Seppele Cupiin Dimonalla. Vaikka ihan miniluokkiin, jos sikseen tuli. Äidin mielestä oli kuitenkin vielä liian harkitsematonta lähtä niin kauas, niin lyhyen yhteisen taipaleen jälkeen. Minua ärsytti, olin näyttänyt äidille videoita, joita tallilaiset olivat kuvanneet kun ratsastin. Laukkaa, ympyröitä, voltteja, pohkeenväistöjäkin. Olin kertonut kuinka harjasin Dimonaa ulkona hoitopuomilla ja tein maastolenkkejä jalkaisin. Vastaus oli silti ei.

Dimona kutitti kämmentäni turpakarvoillaan. Minun teki mieli jopa itkeä. Karvaan pettymyksen jälkeen olin raapustanut nimeni kannustajien listaan. Pitkän keskustelun jälkeen äiti oli huokaissut ja todennut kannustajan paikan olevan ihan ookoo. Se lämmitti mieltä, ei kuitenkaan niin kovasti kuin itse kisaajan pesti.

Ei sekään loppujen lopuksi niin huono vaihtoehto ole, yritin kannustaa itseäni. Mukaan kisahulinoihin kuitenkin pääsisin, olin sitten sonnustautuneena valkoisiin kisapöksyihin taikka kuraisiin groomin kamppeisiin.

Dimona käänsi karvaiset korvansa minuun päin ja tapitti suloisilla silmillään. Untuvaiset karvat leijailivat ilmassa harjauksen jäljiltä. Ei siitä ainakaan huono reissu olisi tulossa.

”En mä voi pyöräillä tallille” huusin äidille. Ulkona oli kaksikymmentä astetta pakkasta. "Niin, mutta minä en kerkeä viemään sinua" äiti sanoi. Aloin ärtyneenä pakata tavaroitani kasaan ennen lähtöä. Olin ostanut Dimonalle uuden Pinkin pölyharjan, kun olin katsonut, että vanha harja oli kulunut. Kun viimein saavuin tallille ovella minua vastaan tuli tyttö "Olet ilmeisesti uusi täällä?" tyttö kysyi. "Joo." Vastasin. Tyttö kertoi olevansa Mathilde ja hän auttaisi minua mielellään. Kerroin Mathildelle, että olin juuri aloittanut Dimonan hoitajana. Menin Mathilden kanssa sisään talliin ja Jassu kertoi, että voin hakea Dimonan tarhasta ja harjata sen. Jassu sanoi vielä, että jos halusin lisätekemistä voisin myös putsata Dimonan varusteita. Haimme Mathilden kanssa Dimonan sisälle ja aloimme harjata sitä. Dimonan kaulaan oli tarttunut jotain harmaata töhnää ja aloimme Mathilden kanssa hinkkaamaan sitä pesusienellä irti. Onneksi se ei häirinnyt Dimonaa yhtään.


Juuri, kun olimme alkamassa puhdistaa Dimonan varusteita Mathildelle tuli puhelu. Puhelun päätteeksi hän sanoi, että hänen pitää lähteä kotiin. Jäin sitten yksin puhdistamaan Dimonan varusteita. Dimonan satulassa oli samaa harmaata töhnää jossa kesti kauan hinkata irti. Menin kysymään Jassulta mitä se voisi olla. "Dimona kävi eilen tunnilla pyörimässä muassa, niin varmaan kovettunutta mutaa."Jassu vastasi."Yöök! Minä hinkkasin sitä sormilla irti." sanoin. Jassu vain nauroi.

Olin matkalla tallille. Tällä kertaa äidin kyydillä. Tänään pitäisi olla ihan normaali hoitopäivä. Olin käynyt Shelyesissä jo pari kertaa. Dimonaa en ollut nähnyt melkein viikkoon oli hirveä ikävä sitä. Aloin miettiä Dinaa ja katsoin ikkunasta ulos. Ulkona ol isot nietokset lunta. Ja sitä satoi koko ajan lisää. Oikeastaan ulkona oli tosi kaunista. Isot puut peittyivät lumeen, jota leijaili pikku hiljaa alas. Sitten kaarroimme tallin pihaan ja kaikki ajatukseni katkesivat.oli ihanaa olla taas tallilla.


Tallin pihassa oli yllättävän vähän ihmisiä. Kun astuin talliin kuulin jostain naurua. Menin kuulemaani ääntä kohti. Lopulta olin oven edessä jossa luki Taukohuone. Astuin sisään tauko huoneeseen ja näin monta ihmistä istumassa siellä. Liityin joukkoon ja aloin katsoa ihmisiä. En tunnistanut heistä kovin montaa. Juttelin siellä vähän aikaa ja sanoin sitten, että minun pitää tehdä vielä hoitopuuhatkin. Juuri kun astuin ovesta ulos Jassu vielä huikkasi perääni "Voit vähän kävelyttää Dimonaa maasta käsin." "Okei."sanoin ja suljin oven perässäni.


Menin Dinan karsinan luokse ja näin ihanan pilkullisen hoitoponini karsinassa. Otin rasian jossa oli porkkanoita esille ja Dina nosti heti päätään. "Sori Dina nää oli mun eväät." sanoin ja hevonen ei näyttänyt enää yhtään kiinnostuneelta. Söin pari porkkanatikkua ja laitoin rasian reppuuni jota kannan aina tallilla mukanani. Astuin karsinaan ja aloin rapsuttaa ponia kaulasta. Dina vaikutti tänään ihan hyvätuuliselta. Lähdin hakemaan satulahuoneesta Dinan Pinkin harja pakin. Sitä ennen ajattelin, että olin saanut parhaan hoitohevosen ikinä.


Kun olin hakenut harja pakin aloin harjaamaan Dinaa. Se seisoi tosi kiltisti paikallaan kun harjasin sen. Dina taitaa rakastaa harjaamista, koska sen silmät melkein menivät kiinni kun jynssäsin sen kylkeen tarttunutta lantapaakkua. Lopulta puolen tunnin harjauksen jälkeen Dina oli ihan puhdas ja minä likainen. Sitten laitoin Dinalle loimen, päitset ja riimu narun ja talutin sen ovelle. Lähdimme maastopolulle kävelemään. Dina oli tosi reipas ja minä jouduin vähän pidättelemään sitä, mutta lenkin loppupuolella se alkoi kuunnella minua paremmin. Kun saavuimme tallin pihaan ilta alkoi jo hämärtää ja, kun katsoin kelloa tajusin, että äiti tulee hakemaan minua jo vartin päästä. Vein Dinan karsinaan ja otin siltä reippaasti varusteet pois ja pesin sen. Sitten äiti tuli hakemaan minua tallilta. "Tämä oli ollut paras hoitopäiväni Shelyesissä." Ajattelin.

"Hyi tsiisus." sanoin itsekseni. Katsoin vielä puhelimesta sääennusteen. "Jep." Ajattelin. Ulkona tosiaan oli -24 astetta pakkasta. Mittarini ei ollut valehdellut. Minulla oli jo vähän kiire tallille. Aloin silti vaihtaa itselleni paksummat tallihousut ja Fleecetakin. Laitoin siihen toppahousut ja toppatakin vielä päälle. Ulos mennessäni tajusin laittaa vielä kaulurin.

Tallilla vastaani tuli ruskeahiuksinen tyttö. Hän näytti tosi kivalta. Päätin kysyä hänen nimensä. "Hei kuule. Mikä sun nimi on?" kysyin." Lilja. Kuinka niin?" tyttö kysyi."Ei kun näytit vaan niin kivalta. Olen aika uusi täällä niin haluaisin tutustua uusiin ihmisiin." selitin."Okei" tyttö vastasi. Tyttö sanoi, että sillä on jo vähän kiire kotiin. Minä lähdin Dinan karsinaa kohta.

Dina odotti korvat hörössä karsinassaan. Hain Dinan harja pakin ja, kun tulin takaisin Dinan karsinan edessä odotti pieni tyttö. Kysyin tytöltä, että oliko hän menossa Dinalla tunnille ja hän vastasi joo. Kysyin tykkäsikö hän Dinasta. Hän sanoi, että oli mennyt Dinalla pari kertaa aikaisemminkin. Me harjattiin ja varustettiin Dina yhdessä. Sitten menin maneesiin auttamaan tuntilaista jalkkareissa ja satulavyön kanssa.

Kun tulin maneesista menin tauko huoneeseen syömään leipää jonka olin tehnyt itselleni. Onneksi tauko huoneessa ei ollut hirveästi porukkaa niin pystyin rauhoittumaan ihan itsekseni.

Kun lähdin taukohuoneesta, menin satulahuoneeseen puhdistamaan Dinan varusteita. Näin, että ostamani pinkki pehmuste oli tullut käyttöön. Mä niin rakastin Dinan varusteväriä. Kun olin saanut päitset ja kisasatulahuovan putsattua lähdin kotia kohti.

"Aah! Ihanaa päästä raikkaaseen ilmaan!" huusin. Olin matkalla tallille. En ollut päässyt käymään ulkona viikkoon, koska olin ollut flunssassa kotona eikä äiti antanut mennä sairaana pihalle. Nyt olin onneksi päässyt tallille.

Kun tulin tallin pihalle Lilja tuli minua vastaan. "Moi. Miten menee?" Lilja kysyi."No olin viime viikon flunssassa ja en päässyt tallille, mutta muuten oikein hyvin." vastasin."Voidaanks me mennä vaikka maastoon tänään? Mä voisin ottaa Flammen ja sä Dinan." Lilja ehdotti."Mikspä ei" vastasin, koska idea kuulosti silloin mielestäni hyvältä. Siis silloin....

Menimme talliin sisään ja aloimme laittaa heppoja yksi kerrallaan kuntoon. Ensin menimme ensin Dinan karsinaan. Kävin hakemassa pinkin harjapakin varustehuoneesta. Aloin harjata Dinaa ensin pölyharjalla, mutta tajusin että pienellä hoitoponillani oli karvanlähtöaika. Otin pinkin kumisuan ja aloin harjata ponia. Puhdistimme Liljan kanssa vielä Dinan kaviot. Sitten menimme Flammen karsinan luokse.

Flamme oli tosi kivasti karsinassa, kun harjasimme sitä. Olin juuri lähdössä laittamaan Dinalle päitsiä, kun Lilja huusi perääni: "Viitsikkö auttaa?" Katsoin taakseni ja näin Liljan yrittämässä laittaa päitsiä Flammelle. Flamme heilutti päätään tosi villisti, niin ettei Lilja ainakaan saanut päitsiä sen päähän. Menin pitämään Flammen harjasta kiinni. Lopulta, kun Flamme ja Dimona oli valmiina he lähtivät maastoon.

"Miten sulla menee koulussa?" kysyin Liljalta."Ihan hyvin. Kai?" Hän vastasi."Miten niin kai" kysyin ihmeissäni. "No sain just matikan kokeesta ysi miikan." Lilja kertoi häpeissään. "Häh?! Sehän on ihan sika hyvä! Mä saan aina jotain seiskoja." Kerroin ihmeissäni.

Kun olimme tulleet maastoreitin puoleen väliin Dina alkoi nykiä riimun narusta. "Dina älä!" Huusin ja Lilja vain nauroi vieressä. Dimona alkoi heilutella vimmastuneena päätään enkä jaksanut pitää enää kiinni.

Dimona juoksi tien viereen ja hyppäsi ojan yli. "Apua minne se on matkalla!" kiljuin. Sitten tajusin. "Dina ei!" Mietin puoliääneen. Dina oli juossut suoraan ojan taakse myörimään mutaan. Juoksin äkkiä ottamaan sitä kiinni. Lopulta kun sain sen kiinni se oli jo ihan harmaa. "Sun on pakko pestä se. Jassu tappaa sut jos näkee sen tuollaisena." Lilja hihitti."Tiedän." huokaisin.

Kolme varttia pesin ja kuurasin ponia. Lopulta kun koko heppa oli puhdas vein sen karsinaan ja laitoin sille loimen päälle. Sitten lähdin Liljan kanssa yhtä matkaa kotiin.

Olin matkalla tallille. Mietin saisinko tänään vihdoin ratsastaa Dinalla. Olin käynyt pari kertaa vain katselemassa, kun sillä ratsastettiin. Se oli näyttänyt kivalta. Dina taisi olla kiltti ratsastaessa. Se oli hyvä, koska en ollut ratsastanut kovin montaa vuotta. Esteitä olin hypännyt monta kertaa, mutta jos kohdalle osuisi joku pukitteleva heppa en luultavasti enää olisi selässä.

Kaarroin pinkin Joponi keulan tallin pihaan. Tallilla ei näkynyt ketään. Astelin sisään. Siellä oli pari tyyppiä, mutta Liljaa ei näkynyt missään. Viha tulvi sisälleni. Hän oli luvannut tulla tallille kanssani. Näin jonkun kävelevän käytävällä "Ootko nähny Liljaa!" sanoin hieman kovemmalla äänellä kuin normaalisti. "Lilja on kai sairaana." hän vastasi. Rauhoituin vähän. Ei olisi mitään järkeä olla vihainen. Lilja olisi kuitenkin voinut laittaa viestiä.

Lähdin kävelemään Dinan karsinaa kohti. Olin saanut luvan ratsastaa kentällä. En vain kuulemma saanut laukata. Dina vaikutti tänään olevan ihan hyvällä tuulella. Harjasin ja varusti ponin.

Kentällä ei näkynyt ketään. Menin kaatoon ja hyppäsin Dinan selkään. Se tuntui oudolta. Olin kuvitellut jotain erilaista. Annoin ponille pohkeita ja se lähti käyntiin. Kävelin vähän aikaa ja aloin tehdä ympyröitä ja muita reittejä. Aloin lähteä nostamaan ravia. Dina kulki oikein hyvin ja tykkäsin sen askeleista.

Kun olin ratsastanut tarpeeksi vein Dinan karsinaan ja aloin harjata sitä. Kun otin satulaa pois tajusin että minun pitäisi vielä pestä poni. Tein sen ja lähdin kotiin.

"Vihdoinkin!" huusin kotona. Olin ollut kauhean vihainen ja surullinen. Minulla oli ollut koeviikko ja äiti oli pakottanut olemaan poissa tallilta jo pitkän aikaa. Sen jälkeen olin ollut vielä sairas. Nyt kuitenkin pääsin tallille ja sitä minä kaipasin kaikkein eniten. Sitä tunnetta kun olet hevosen kanssa joka ei syytä sinua mistään mitä olet tehnyt tai jättänyt tekemättä.

Matka oli hyytävä. Minulla ei ollut ulkohousuja, mutta matkalla tajusin, että se oli ollut iso virhe. Kova tuuli tuli leikiten läpi ratsastushousujeni kankaasta. Kun astelin talliin sisälläni kipristeli jännitys. En ollut nähnyt rakasta hoitohecostani melkein kuukauteen. Menin oikopäätä Dinan karsinaan. Silitin sen pörröistä päätä ja sen syötävän suloiset silmät tapittivat minua. Kävin tuttuun tapaan hakemassa Dinan harjapakin ja aloin harjata pitkin rauhallisin vedoin. Huomasin, että Dimonaa kutitti vasemmasta lavasta erityisen paljon. Otin kovemman harjan ja aloin hinkata kohtaa niin lujaa kuin kädestä lähti. Dimona nautti siitä erittäin paljon. Se yritti vastapalvelukseksi hinkata päätään reiteeni. Oli niin ihana nähdä Dimonaa, mutta tänäänkään ei ollut paljoa talli aikaa, koska olin sopinut tulevani päivälliselle takaisin kotiin. Jouduin hyvästelemään Dinan taas. Tuntuu kuin olisin käynyt vain pyörähtämässä tallissa. Ja niin periaatteessa olinkin.