Shelyesin Foorumi
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

# Tallikirja 2017 -->

Sivu 5 / 5 Edellinen  1, 2, 3, 4, 5

Siirry alas

TarinaTempaus2020 - # Tallikirja 2017 --> - Sivu 5 Empty Vs: # Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Nita lähetetty To 12 Marras 2020, 20:30

10.11. - Viimeiset estetreenit ennen kisoja
#NVRK2020 / #OTsuoritus

Okei, mä myönnän. Meidän olisi Danten kanssa pitänyt ehdottomasti keskittyä kouluosuuteen, sillä en vieläkään muistanut piirinmestaruuskisojen kouluratoja ulkoa. Esteet meillä sujuivat ihan hyvin, ja jostain syystä en osannut edes jännittää esteratoja. Meni miten meni, jos tuli tiputuksia, sitten tuli. Mutta kouluratsastuksessa tuntui, että pitäisi osata hienoja koreografioita ja että jokainen tuomari tarkasteli suurennuslasilla joka ikistä elettä, minkä hevosen selässä tekisin. Siksi olisi ollut todella tyhmää ottaa tällä viikolle lisätunti esteitä kouluratsastuksen sijaan. Ja silti se oli juuri se, mitä mä tein.

Iso kiitos Joonalle, joka jaksoi tulla tiistai-iltana Jannin vakiotuntien jälkeen vielä auttamaan meitä Sonian kanssa treenaamaan esterataa ja erityisesti haastavia lähestymisiä. Ja kiitos myös niille kahdelle nuorelle tytölle, jotka olivat tulleet mielellään seuraamaan tuntia ja auttamaan Joonaa puomien kanssa, kun Joona ei siihen itse pystynyt.

Tänään kuulemma unohdettaisi apupuomit sun muut, sillä ei niitä kisoissakaan olisi. Lähdimme lämmittelemään omaan tahtiin sileällä, ja Danten kanssa saimme keskittyä niihin ongelmiin, joihin olimme törmänneet viikonlopun estetunneilla. Jassun tunnilla olimme keskittyneet erityisesti tukemaan hevosta pohkeella ennen sarjoja, sillä Dante oli jäänyt helposti mutkittelemaan tai hyppäsi vinoon, ja Joonan tunnilla olimme pitäneet huolta siitä, että uskaltaisin ratsastaa reippaammin eteen ja käyttää apuja napakammin.

Alkutunnin lämmittelyesteet sujuivat hyvin, ja laskin mielessäni askelia ennen hyppyjä. Joonan pyynnöstä kokeilin välillä hieman pidentää ja lyhentää askelia vain sen verran, että huomaisin itse muutoksen, mutta että se ei vaikuttaisi varsinaisesti hyppyyn. Sainkin Danteen todella hyvän kontrollin, ja sen askelia oli loppujen lopuksi todella helppo säätää tarvittaessa.

Esteradalla oli neljä pystyestettä ja yksi kolmen esteen sarja. Sarjalla mielessäni kaikuivat Jassun sanat pohkeiden tuesta, minkä ansiosta kaikki kolme estettä ylittyivät todella hyvin, ja askeleet esteiden välillä tuntuivat vain solahtavan paikoilleen. Tuntui, että pääsimme tänään todella helpolla. Keskikroppa oli tehnyt viime kuukausina töitä sen eteen, että istunta pysyi hyvänä kaikissa askellajeissa, ja myötäämisetkin alkoivat Joonan mukaan näyttää hyviltä. Dante taas oli niin kilttiä tyttöä, ja se ylitti esteet hyvin myös silloin, kun itseni valtasi epävarmuus. Oli mukava huomata, miten Danten kanssa ei todellakaan tarvinnut jännittää esteillä, vaan sai keskittyä rauhassa omiin tekemisiin ja tasapainon ylläpitämiseen ja pystyi luottamaan siihen, että Dante teki oman osuutensa.

"Vaikka me nyt ollaan jatkuvasti keskitytty siihen myötäämiseen, niin muista, että älä jää kisoissa liikaa kiinni siihen ajatukseen. Anna mennä vaan, Dante kyllä ylittää jokaisen esteen, kunhan tuet sitä hypyssä etkä jätä yksin. Eikä tarvitse turhia jarrutella, se hevonen on niin kiltti, ettei se lähde avuilta, jos vähän mokaat. Rohkeasti vaan, ja jos tuntuu, että puomit vain kolahtelee maahan, niin uskalla nauraa itselle ja ota loppurata treenin kannalta", Joona piti tsemppipuheen. Ja ihan oikeassahan hän oli, nämä olivat Danten ensimmäiset kisat ikinä, ja eihän me voittoa lähdettykään hakemaan vaan hyvää ja onnistunutta kisakokemusta.
Nita
Nita

Viestien lukumäärä : 103
Ikä : 27
Join date : 21.08.2020
Karma : 1

https://tiritomba.net/y/nita

Joona, Sonia, Matias B., Aurora and Elias tykkäävät tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

TarinaTempaus2020 - # Tallikirja 2017 --> - Sivu 5 Empty Vs: # Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Emilie lähetetty To 12 Marras 2020, 21:33

Back in business
12.11.2020 - #NVRK2020

Yleensä mulla oli torstaisin melko kiire ehtiä koulusta kotiin ja sitten tallille omalle, viideltä alkavalle koulupainotteiselle tunnilleni, mutta tänään mulla ei ollut. Mä en mennyt tänään kouluun, koska mä olin edelleen kuumeessa ja lisäksi yskimiselläni olisin häirinnyt kaikkia niitä harvoja opiskelijoita, jotka jaksoivat kiinnostua äidinkielenopettajan puuduttavasta luennoinnista eri kirjallisuuden lajeista sekä niiden eroista ja yhtäläisyyksistä. Meidän äikänmaikka oli ikivanha mummo, joka veti jokaisen tunnin samalla kaavalla, eikä sitä muuttaisi, vaikka pommi räjähtäisi sen jalkojen alla. Mulla ei käynyt yhtään sääli Astlyriä ja Maddea, jotka olivat luultavasti parhaillaankin homehtumassa sen tunnilla.

Mä olin itse kotona valmistautumassa tallille lähtöön. Mä laitoin mun kulmat kuntoon, ripsiin mustaa väriä sekä luomiin kissansilmärajaukset ja vähän luomiväriä. Muuta meikkipohjaa mä en tehnyt. Huuliin sipaisin kevyen kerroksen huulipunaa. Vaatteiksi valikoitui mustat ratsastushousut ja ratsastussukat sekä vaaleanpunainen toppatakki. Sen alle puin ohuen, mustan fleecepaidan. Mä luulin, että se takki olisi ehkä hieman liian lämmin ratsastaessa, mutta mä puin sen silti, koska sillä hetkellä mua paleli niin paljon. Kuume oli varmaan taas nousussa, mutta mä en enää kerennyt mittaamaan sitä ennen tallille lähtöä. Mä mietin hetken, pitäisikö mun ottaa vielä särkylääkettä, mutta mä päätin kuitenkin olla ottamatta. Kyllä mä selviäisin ilman sitäkin. Onneksi mutsi ei ollut kotona, se olisi pakottanut mut ottamaan sitä ja jäämään kotiin. Eteisestä mä nappasin mukaani avaimet sekä saappaat ja kypärän sisältävän kestokassin ennen kuin painoin kodin ulko-oven kiinni. Mä avasin Audini ovet lukosta, laskin kestokassin takapenkille ja istuin itse kuskin paikalle. Auto hurahti tyytyväisen kuuloisesti käyntiin ja mä peruutin sen näppärästi pois pihasta. Mä säädin auton ilmastoinnin niin lämpimälle kun sen vain sai, ja lähdin ajamaan tallille.


Mulle oli taas jaettu Dimona tunnille, eikä se ollut yhtään huono asia. Me tarvittiin vielä treeniä ennen mestaruuksia, varsinkin kun mä en ollut alkuviikosta päässyt ekstratunneille ratsastamaan. Mä hain pilkullisen pikkuponin tarhasta ja hoidin sen rauhassa pihattotallin rikkumattomassa hiljaisuudessa. Hiljaisuuden katkaisi vain mun yskiminen, joka vain paheni pahenemistaan, kun yritin saada Dimonaa puhtaaksi pinkkiä kumisukaa ja pölyharjaa apuna käyttäen. Tiikerinkirjava tamma oli taas pyörinyt jossain kuralätäkössä, ja sen koko karvapeite oli kuorrutettu kuivuneella mutakerroksella. Se seisoi tyytyväisenä, saamastaan huomiosta nauttien karsinassaan mun yrittäessä epätoivoisesti saada ponia puhtaaksi varustamista varten. Mun henkeä ahdisti ja keuhkoihin sattui jo siinä vaiheessa, kun lopulta olin saanut ponille varusteet niskaan. Mua vähän mietitytti, että miten mä selviäisin pian alkavasta tunnista. Mulla ei kuitenkaan jäänyt aikaa tarkemmalle miettimiselle, koska mulla oli jäljellä vielä omien ratsastusvarusteiden päälle pukeminen ennen kuin pitäisi jo lähteä maneesia kohti.

Mun otsassa oleva patti oli pikkuhiljaa alkanut pienentymään, mutta se puristi silti kypärän alla ja sai mun pään särkemään. Eikä mun musta silmäkään kovin kauniilta näyttänyt. Mä pyysin silti Wildaa hoitavan tytön ottamaan kuvan musta ja Dimonasta tallin käytävällä, ja mä postasin sen mun ig-storyyn tekstillä "day six, back in business". Sen jälkeen mä tungin puhelimeni takaisin toppatakkini taskuun, vedin ratsastushanskat käteeni, otin lattialla olevan raipan sekä juomapullon toiseen käteeni ja toiseen ohjat ennen kuin talutin pilkkuponin ulos pihattotallista.


Ulkona oli jo aivan pimeää, kun me käppäiltiin Dimonan kanssa maneesille. Mulla oli ikävä kunnon talvea ja pakkasta, mutta sen sijaan lämpötilat pysyivät vielä marraskuun puolessa välissäkin plussan puolella. Myös mun ruumiin lämpötila oli viime aikoina pysynyt vähän turhankin lämpimänä, aivan kuin ilmakin. Mua paleli taas ihan hulluna, mutta mä purin hampaani yhteen ja täristen talutin Dimonan muiden tuntilaisten muodostaman letkan perään. Madde ja Astlyr olivat Lidian ja Tegurin kanssa jonon kärjessä, Ella niiden perässä Figaron kanssa ja mun ja niiden välissä oli vielä joku tuntilainen, kenen kanssa mä en kovinkaan paljon ollut koskaan jutellut. Mä käänsin Dimonan kaartoon, yrittäen samalla kuunnella Madden ja Astlyrin epämääräisiä supinoita.

Saatuani satulavyön kiristettyä sekä jalustimet säädettyä sopivan mittaisiksi, ja mä kumarruin nostamaan raippani maneesin pohjalta, minne olin sen hetkeksi nakannut. Mä nousin vähän turhan nopeasti ylös, ja mun päässä heitti ihan huolella. Mä jouduin ottamaan Dimonan satulasta tukea pystyssä pysyäkseni, ja samalla hetkellä mä sain aivan järkyttävän yskänpuuskan. Mä yritin kesken yskimisen epätoivoisesti haukkoa happea keuhkojen huutaessa hallelujaa. Mä kuulin Astlyrin korottavan ääntään ja puhuvan jotain, mutta mä en saanut tarpeeksi selvää voidakseni vastata sille mitenkään. Sivusilmällä näin, että Ella mulkaisi sitä myrkkykäärmettä ja sen oikeaa kättä päin sillä ilmeellä, että ne takuulla olivat puhuneet paskaa musta. Mä en saanut sanaakaan suustani, mutta sain yskänkohtauksen lopulta rauhoittumaan ja huidoin jotain maneesin katsomossa istuvaa tyttöä tuomaan mulle mun juomapullon.

Mä pääsin lopultakin satulaan ja ponin kanssa liikkeelle. Mä hengästyin jo heti alkuverryttelyissä yrittäessäni saada Dimonan jotenkin edes avuille kaikkien alkeisratsastajien jäljiltä. Se tuntui vähintäänkin yhtä jähmeältä kuin sillä viime torstain tunnilla, mikä oli ollut yhtä vääntämistä alusta loppuun asti. Se kulki pää ylhäällä ja selkä alhaalla, kipitti takajalat talliin unohtuneena sitä sen maailman matalinta ja liidottominta ja lyhyintä pikkuponiravia. Se ei todellakaan alkanut mun kanssa yhteistyöhön, ja yksinkertaisesti päätti olla kuuntelematta mua. Avo- ja sulkutaivutuksista ei tullut yhtään mitään ponin kovettaessa kylkensä enkä mä saanut sen jalkoja varmaan kertaakaan kulkemaan siellä, missä niiden olisi pitänyt mennä. Mä yritin epätoivoisesti saada ponin liikkumaan paremmin, mutta mä en jaksanut. Mun voimat yksinkertaisesti vain loppuivat heti alkuunsa, ja mä yritin vain selvitä tunnista, mitä oli jäljellä vielä aivan liian monta minuuttia.


Koko tunti meni jossakin ihme sumussa, ja meidän osalta suorastaan luokattoman ravityöskentelyn jälkeen oli välikäyntien vuoro. Mä huokaisin helpotuksesta saadessani siirtää Dimonan käyntiin ja yritin selvitä seuraavasta yskäkohtauksesta. Mun silmät vaan valuivat vettä, kun yritin välttää tukehtumisen ja vetää happea keuhkoihini. Maneesiin laskeutui täydellinen hiljaisuus, kun mä lopulta sain yskäni rauhoittumaan. Janni ojensi mulle vesipullon samalla, kun alkoi rauhassa selostamaan laukkatehtävää, minkä työstäminen olisi vuorossa heti välikäyntien jälkeen. Se kuulosti vähän monimutkaiselta, mutta samaan aikaan kuitenkin suhteellisen yksinkertaiselta.

Mä otin ohjat kunnolla tuntumalle, painoin pohkeet pienen ratsuni kylkeen ja  nostin laukan pitkän sivun jälkeisestä kulmasta. Mua huimasi, kun mä käänsin Dimonan pääty-ympyrälle ja yritin saada tahmean ponin ylläpitämään laukan. Seuraava kulma tuli aivan liian nopeasti vastaan. Dimona ei ollut yhtään valmis väistöön, multa loppui happi ja mun näkökenttä alkoi uhkaavasti sumenemaan. Mua oksetti, kun mä viimeisillä voimillani yhtä aikaa yritin haukkoa happea ja saada ponia ottamaan edes yhden laukka-askeleen maneesin keskustaa kohti. Mä erotin sumeasti, että meitä vastaan oli tulossa iso, ruunikko puoliverinen Astlyr selässään, ja mä vaatimalla vaadin Dimonaa laittamaan koipensa ristiin. Pilkullinen poni otti lopultakin mun avun kuuleviin korviinsa, se alkoi väistämään ja laukkaamaan loivasti maneesin keskustaa kohti. Mun näkökenttä sumeni entisestään ja yhtäkkiä mä tunsin, kun mun koko kroppa valahti voimattomaksi. Mun ote herpaantui aivan täysin, enkä mä tajunnut mistään enää mitään. Kaikki äänet kaikuivat mun korvissa. Mun olemattomassa näkökentässä vilisi vain paljon karvaisia jalkoja, mä maistoin hiekan mun suussa ja jokin kopsahti voimakkaasti mun kypärään. Silloin mun päässä pimeni.


"Emi? Emilie? Sano nyt jotain", mun aivot rekisteröivät jonkun puhuvan ja samalla ravistelevan mua kevyesti.

Mä mutisin jotain epämääräistä, ja mä kuulin helpottuneen huokaisun. Mun päässä tykytti hullun lailla ja mä yritin nousta istumaan, mutta se sama joku painoi mut takaisin maahan makaamaan.

"Ambulanssi on tulossa", mä kuulin jonkun toisen äänen.

"Älä liiku Emi", mä kuulin taas sen jonkun puhuvan mulle rauhassa, ja mä nyökkäsin varovasti.

Se oli virhe, koska se pieni liikahdus sai mun pään tykyttämään entistä kovemmin, ja mun päässä pimeni uudestaan.


Mun silmissä välkkyi sininen, kun mä seuraavan kerran tulin tajuihini. Mä makasin taas jossakin, ja mä tunsin jonkun pitävän kättään mun rinnan päällä. Se tuntui painavalta, se esti mua liikahtamasta yhtään minnekkään. Mä yritin puhua, mutta mun suusta ei tullut yhtään järkevää sanaa, vain epämääräistä muminaa. Käden omistava henkilö hyssytti mut hiljaiseksi, ja mä vaikenin. Mä näin vielä yhden sinisen välähdyksen, ennen kuin mun päässä pimeni jo kolmannen kerran.

Mä tunsin, kun se asia, missä mä makasin, lähti liikkumaan ja sitten tärisi kauheasti saaden mun päänsäryn pahenemaan sietämättömäksi. Mä pitelin päästäni kiinni, ja sitten tärinä vaimeni. Mä kuulin hälinää mun ympärillä, ja näin kirkkaat, valkeat valot kiinni olevien silmäluomien lävitse. Mä tunsin, kun mua kuskattiin pitkiä käytäviä pitkin, ja kuulin, kun ovet avautuivat ja sulkeutuivat meidän kulkiessa niistä läpi. Mä kuulin vielä lisää epämääräistä hälinää, ja sitten mun päässä pimeni viimeisen kerran.

Sen enempää mä en muistanut, kun mä perjantaina heräsin osastolta.

_________________________
#OTsuoritus - Merkintä 7, #TarinaTempaus2020 / Aloituspäivämäärä 3.11.2020


Viimeinen muokkaaja, Emilie pvm Pe 13 Marras 2020, 02:01, muokattu 1 kertaa

_________________
~ good vibes only
Emilie
Emilie

Viestien lukumäärä : 19
Ikä : 18
Paikkakunta : Svolvær, Stranda
Join date : 02.11.2020
Karma : 0

Beata, Catu, Ella-Amalie, Sonia, Elisa, Matias B., Aurora and tykkäävät tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

TarinaTempaus2020 - # Tallikirja 2017 --> - Sivu 5 Empty Vs: # Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Linnea lähetetty To 12 Marras 2020, 23:12

12.11.2020

Tänään olisi viimeinen tunti ennen kisoja ja samalla viimeinen mahdollisuus treenata Vennin kanssa ennen kisoja. Mua toisaalta vähän jännitti että olisinko mä saamassa edes Venniä tälle tunnille, mutta onneksi sen nimi koreili mun nimen perässä ja mä saatoin huokaista helpotuksesta samalla kun mä kävelin kohti maneesia.

Mä kerkesin hetken seurata edellisen ryhmän tuntia, ennen kuin Emilie joka ratsasti Dimonalla tippui ja Janni huusi hakemaan apua. Mä lähdin maneesista mahdollisimman reippaasti mutta säikäyttämättä poneja ja pihalla mä juoksin päätalolle ja hälytin Jassun apuun. Mä en oikein osannut selittää että mitä oli käynyt kun Jassu sitä kyseli, mutta mä vain selitin että Emilieen oli ilmeisesti sattunut tosi pahasti. Jassu lähti juosten kohti maneesia ja mä seurasin sitä perässä, ihmetellen edelleen että mitä tapahtui.

Lopulta koko tilanne saatiin jotenkin selkeytettyä Janni otti tilanteen hallintaan, ja lopulta edellisen tunnin ratsukot suorittivat loppuverkan samalla kun meidän tunnin ratsukot saapuivat paikalle ja me tehtiin pikainen ratsastajien vaihto. Vennillä oli mennyt edellisellä tunnilla joku Jakob ja se oli mua paljon pidempi, joten mä jouduin lyhentämään jalustimia reilusti, ennen kuin mä saatoin nousta sen selkään. Pyydettyäni Vennin käyntiin oli selkeästi tosi paljon reippaampaa ja mä yritin parhaani mukaan saada sitä ratsastettua paremmin kuulolle.

Hiljalleen Janni käski meitä keräämään ohjia ja tekemään temponmuutoksia käynnissä ja jos tilaa oli niin vaikka ihan pysähdyskin. Musta tuntui että mä en saanut Venniä millään hidastamaan askellustaan ja mua alkoi vähän jo turhauttaakkin kun mä ajattelin että me lähdettäisiin vaan nolaamaan itsemme ja koko shelyes kisoihin. Voiskohan osallistumiset vielä perua… Janni taisi huomata että mulla oli vaikeaa ja se tuli kävelemään mun vierelle ja hiljalleen mä aloin saamaan sen neuvoilla Venniin parempaa kontrollia.

Me jatkettiin samaa tehtävää myös ravissa ja siihen lisättiin myös, loivat kiemuraurat, joiden aikana piti tehdä käyntiin siirtyminen ja kävellä neljä askelta ja sitten taas raviin. Musta tuntui että meidän meno meni Vennin kanssa ääripäästä toiseen ja nyt tamma sitten toimi kuin ajatus ja mulla meinas olla vaikeuksia saada sen vuoksi sitä ratsastettua. Kuitenkin me alettiin löytämään koko tunnin aikana parempaa yhteistyötä ja lopputunnista mun olo ei ollut ehkä ihan niin surkea, mutta en mä tiennyt olisiko mun kannattavaa lähteä enään kisaamaan.

”Nea onko kaikki okei?” Janni käveli mun viereen kun mä olin nostamassa Vennin jalustimia. Mä kohautin olkiani, ennen kuin mä kehittelin jotain vastausta.
”Mä oon ihan surkea. Ei mun kannata lähteä mihinkään kisoihin nyt viikonloppuna. Kaikki muut on paljo osaavampia ja semmosia, jotka on ratsastanut paljon pidempään” mä mutisin jostain satulan siiven alta.
”Hei. Kyllä sä pärjäät. Nyt oli vain vähän tällainen poikkeuksellinen päivä mikä ei ollut tietenkään ihan se paras juttu kisavalmisteluja varten. Ei aina kaikki mee ihan täydellisesti ja mulla on ollut paljon pahempiakin kisavalmisteluja. Ja mä oon kuitenkin kisoissa mukana niin mä voin auttaa sua verkassa niin sun ei tartte yksin yrittää pärjätä. Kuulostaako hyvältä?”
”Joo…”
Janni hymyili mulle vielä nopeasti ennen kuin sen piti alkaa opettamaan viimeistä tuntia, ja mä lähdin taluttamaan Venniä talliin.

Hoitaessani Venniä mä mietin että ehkä mun pitäisi käydä edes kokeilemassa että tulisiko meidän kisoista mitään, vaikka mä en osannutkaan yhtään ratsastaa. Olispa äiti täälä…

#NVRK2020 / #OTsuoritus
Linnea
Linnea

Viestien lukumäärä : 32
Ikä : 12
Join date : 26.09.2020
Karma : 0

Catu, Janni, Joona, Ella-Amalie, Elisa and Matias B. tykkäävät tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

TarinaTempaus2020 - # Tallikirja 2017 --> - Sivu 5 Empty Vs: # Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Astlyr lähetetty To 12 Marras 2020, 23:44

Säkkituoli
12.11.2020 / #OTsuoritus / #NVRK2020
sisältää kiroilua

Emilie oli lähtenyt ambulanssilla maneesista. Tunti jatkui loppuun, mutta monilta, myös Jannilta, vähän vaisuissa merkeissä. Nainen ei tuntunut olevan toipunut vielä illan viimeiseenkään tuntiin mennessä, vaan heitteli muutaman puomin maahan ja kertoi, että tänään treenattaisiin laukanvaihtoja. Jes. Niitäkö se piti tärkeimpänä viimeistelytreeninä lauantaita varten? Tegur vaihtoi laukan vaikka ylämäkeen peruuttaen. Mun teki mieli lopettaa tunti kesken jo siinä kohtaa, koska tästä ei olisi mulle mitään hyötyä.

Lidian selässä oleva blondi vilkuili mua nyrpeänä. Ihme muija. Mä en ollut tehnyt sille koskaan mitään pahaa. En ollut koskaan edes puhunut sille, moikannut vain tallin käytävällä. Joku muu tosin oli, joten ehkä sillä vain oli sisäistä pahaa oloa patoutuneena, ja purki sen muhun. Onneksi mä olin sen verran sitä parempi ihminen, ettei mun tarvinnut purkaa omia tunteitani muihin ihmisiin.

Pakko oli myöntää, että purin turhautumistani ehkä Teguriin. Ruuna oli ihan päikkärimoodissa taas saatuaan lepäillä tallissa tuntien välissä, enkä mä jaksanut sen laiskanpulskeaa löllähtelyä ympäri maneesia, vaan läpsäytin sitä raipalla niin kovaa persuksille, että jopa edessä kulkenut Aage kiihdytti tahtiaan hetkeksi.
”Astlyr, sun pitää itse ratsastaa kunnolla, että sä voit vaatia hevostakin liikkumaan kunnolla. Sä itse olet siellä aivan löysänä. Edellinen tunti meni ihan hyvin, missä sun keskittyminen nyt on?” Janni valitti maneesin keskeltä, enkä mä voinut hillitä itseäni enää.
”Mua ei kiinnosta maksaa tällaisesta helvetin turhasta paskasta, jossa mä tai hevonen ei opita yhtään mitään.”
”Teidän tän hetkinen suoriutuminen ei vakuuta mua siitä, että tämä olisi helvetin turhaa paskaa.”
”Ehkä mua ei hirveesti innosta suoriutua, kun mä en koe saavani mitään tästä tunnista.”
”Vai loppuiko sulta vaan kunto kesken etkä kehtaa myöntää sitä? Muistatko sä, kun mä sanoin sulle tiistaina, että pitää treenata myös ratsastustuntien ulkopuolella?”
”Mä muistan sen aivan helvetin hyvin, ja ihan vain tiedoksi, että mä olen tällä viikolla tehnyt kolme salitreeniä ja neljä juoksulenkkiä. Kiitos vain huolenpidosta.”

Janni pyöräytti silmiään ja keskittyi hetken siihen Lidian selässä olevaan blondiin, joka mulkoili mua nyt vielä nyrpeämmin. Tegur laukkasi laiskasti tehtävien läpi, ja mä ratsastin tahallani huonosti. Edes Emilien mahdollinen poisjäänti kisoista ei saanut mua motivoitumaan tähän tuntiin. Toivottavasti mun motivaatio palaisi huomisiltaan mennessä, koska sitten Janni varmaan menisi ja peruisi mun osallistumisen kisoihin, ihan vain vittuillakseen. Melkein teki mieli ajaa Tegur tekemään jotain sille hyvin epätyypillistä, vaikka pukittamaan tai hyppäämään pystyyn, ja tippua tahallaan. Siinähän olisi piristystä Jannin iltaan. Ihme, ettei se heittänyt Teguria hiekalla perseelle tai jotain, että saisi mut alas selästä ja loukkaantumaan.

Välikäyntien aikana mun sisällä kiehui edelleen, enkä mä pystynyt pitämään taaskaan turpaani kiinni.
”Se on ihan helvetin kiva, että oot huolissas siitä pikkuprinsessasta, mutta ensinnäkin, ihan sen oma syy, että tuli ratsastamaan vaikka on vasta eilen päässyt sairaalasta. Mun mielestä on vastuutonta edes päästää se ensinnäkin tallille tartuttamaan kaikki muut kisojen alla, ja toisekseen hevosen selkään tossa kunnossa. Ja vaikka sä kuinka olisit siitä huolissas, niin jos sä olisit oikeasti ammattilainen, niin sä et antaisi sen vaikuttaa sun opetukseen.”
Janni näytti tyrmistyneeltä, ja niin näyttivät suunnilleen kaikki muutkin. Nainen ei vaivautunut edes sanomaan mitään, pudisteli vain päätään ja korotti laukanvaihdon apuna käytetyn puomin pieneksi esteeksi. Hämmentävän korkeaksi sellaiseksi.
”Sitten sama homma, mutta puomi on 70 senttiä korkeammalla kuin äsken. Teidän pitää olla terävänä ja keskittyneenä, sekä hevosen että ratsastajan, että onnistutte tässä”, Janni selosti ja katsoi mua merkittävästi. Mä näytin sille keskisormea, nostamatta kuitenkaan kättäni irti ohjista, ja toivoin ettei se nähnyt.

Ensimmäisellä yrityksellä Tegur laukkasi niin löysästi, että se pysähtyi esteen eteen. Mun tasapainoa se ei horjuttanut, koska mä tunsin jo kaukaa, ettei se aikonutkaan hypätä. Heti mun epäonnistumisen jälkeen Lidia pienen blondinsa kanssa hyppäsi esteen täysin suvereenisti ja onnistuneesti. Mä mumisin hiljaa itsekseni monta painokelvotonta sanaa sille pikkublondille, joka oli hämmästyttävän paljon pikkuprinsessan kaltainen.

Toisella yrityksellä Tegur hyppäsi, mutta niin laiskasti, että se pudotti puomin.
”Ihan totta nyt Astlyr, te olette molemmat löysiä kuin säkkituolit. Jos te tolla tavalla meette lauantaina, niin te ette pääse edes verkkaristikosta yli. Ja nyt kannattaa uskoa.”
Mä en jaksanut vastata enää mitään, kunhan survaisin kantapääni ruunan kylkiin niin, että se laukkasi kahdesti kunnolla esteestä yli, ja Janni laittoi meidät loppuverryttelemään onnistuneiden suoritusten jälkeen. Ehkä Madde lähtisi tänään Gjemmariin, tai Eline. Koska sitä mä tähän iltaan tarvitsin.

Eikä mulle jäänyt tunnista käteen muuta kuin se, että Jannin mielestä mä näytin säkkituolilta.
Astlyr
Astlyr

Viestien lukumäärä : 40
Ikä : 18
Paikkakunta : Nyby
Join date : 10.09.2020
Karma : 1

Jassu, Catu, Janni, Ella-Amalie, Sonia, Matias B., Nita and tykkäävät tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

TarinaTempaus2020 - # Tallikirja 2017 --> - Sivu 5 Empty Vs: # Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Linnea lähetetty Ma 16 Marras 2020, 20:05

Mua väsytti ihan hirveästi kun iskä herätti mut viideltä. Mä en ollenkaan tajunnut ensin että miksi mun piti herätä niin aikaisin, mutta kun se mainitsi kisat, mä havahduin hereille ja ymmärsin viimein miksi mun piti olla näin aikaisin hereillä.

Tänään olisi mun ihan oikeat ekat kisat joissa mä kisaisin Vennillä koulu- ja esteratsastuksessa. Kun mä olin saanut kisavaatteet päälleni, mä puin vielä tuulihousut jotta mä en sotkisi ihan heti mun valkoisena hohtavia housuja. Nappasin vielä lopuksi mun repun matkaan mihin olin pakannut jotain juttuja mitä tarvitsisin illalla hotellilla ja suuntasin iskän perässä autolle.

Shelyesiin päästessämme siellä oli jo hulina päällä kaikkien lastatessa hevosia trailereihin tai rekkaan. Kun iskä oli vielä vaihtanut muutaman sanan Jassun kanssa se antoi mulle pakkaamansa eväät ja toivotti onnea kisoihin. Iskän lähdettyä Aurora viittoi minua luoksensa, sillä matkustaisin samassa autossa hänen kanssaan koska olin toivonut paikkaa Vennin kanssa.

Ajomatkalla juttelimme Auroran kanssa hevosista ja ratsastamisesta. Mua vähän jännitti puhua Norjaa koska mä en kokenut osaavani sitä vieläkään kovin hyvin joten osa keskustelusta käytiin englanniksi ja välillä mä vahingossa sekoitin suomea, englantia ja norjaa keskenään. Mä kehuin Auroralle sen hevosta, sillä mun mielestä se oli tosi söpö ja hauskan värinen. Aurora kyseli myös mitä mä tykkään tehdä tallin ulkopuolella ja mä kerroin että me oltiin äitin kanssa retkeilty paljon aina kun oli lomaa tai hyvä sää viikonloppuna ja että mä kaipasin sitä vähän. Äitistä mä en sanonut mitään ja mä toivoinkin että Aurora ei olisi huomannut niitä paria kyyneltä mitkä mun poskille karkasi kun ajattelin äitiä.

Muutaman tunnin ajomatka meni myös osaksi vain maisemia ihaillen ja mä söin samalla vähän iskän antamista eväistä, koska mä en ollut syönyt ollenkaan aamupalaa. Kisapaikalle päästessämme me saatiinkin alkaa laittamaan heti heppoja valmiiksi koska minä ja Elisa kisattiin päivän ekassa luokassa.

Eka luokka oli 50cm esteluokka ja mulla oli jo neljäs lähtöpaikka kun Elisa kilpaili vasta luokan loppupäässä joten meillä oli mahdollista seurata toistemme radat. Me käytiin Elisan ja Jannin kanssa kävelemässä rata läpi ja saatiinkin hyviä vinkkejä siihen miten voitaisiin ratsastaa tiettyjä kohtia radasta. Lopulta edessä oli vain Vennin verryttely jossa Janni oli apuna ja sitten päästiinkin jo radalle.

Venni tuntui tosi kivalta ja se hyppäsi tosi hyvin. Kuitenkin siinä kohtaa missä perusrata loppui, mä en yllättäen tiennyt että mitä mun pitäisi tehdä, kunnes jostain kentän laidalta kuului kolmen äänen kuorossa ”jatka Nea kasille!”

Mä etsin kasiesteen ja jatkoin siitä radan loppuun. Musta tuntui että mä ratsastin tosi huonosti ja jossain kohtaa joku puomi kolahtikin ja mä olin ihan varma että Venni oli tiputtanut sen. Mulla oli tosi huono fiilis kun mä poistuin Vennin kanssa radalta, mutta päästessäni portille kaikki onnittelivat mua kahdesta puhtaasta radasta ja mä olin hämilläni siitä että olinko mä oikeesti ratsastanut puhtaan radan kahdesti.

Elisalla ja Feitlillä ei ollut yhtä hyvä tuuri ja Feitli tiputti yhden puomin ekalla radalla. Me oltiin just puhumassa sen radasta, kun Jassu tuli hätyyttämään mua uudestaan Vennin selkään ja palkintojenjakoon. Mä en oikein tajunnut mistä oli kyse, mutta palkintojen jaossa Vennin suitsiin kiinnitettiin sininen ruusuke ja mä en saanut mun silmiä irti siitä.

Me
Oltiin
Sijoituttu

Ratsastaessani pois palkintojenjaosta kaikki onnittelivat mua sijoittumisesta ja mun olo oli vain entistä sekavampi. Mä kuitenkin hymyilin varmaan leveiten koko Norjassa asumisen aikana.

Aurora ja Ronja sai myös ruusukkeen 70cm luokasta kuten myös Nita, jolla oli se toinen nätti kirjava heppa. Me katottiin koko porukalla loputkin luokat, ennen kuin haettiin jotain syötävää ja siirryttiin hotellille jossa mä meninkin aikalailla suoraan nukkumaan koska mua väsytti ihan hirveesti.

Sunnuntaina oli sitten koululuokkien vuoro ja me oltiin Elisan kanssa taas samassa luokassa. Ekaan luokkaan ei ollut kukaan ilmoittautunut joten me saatiin seurattua se rauhassa ennen kuin Elisan piti mennä verryttelemään Feitli ja mun varustamaan Venniä.

Musta tuntui että mä ratsastin tosi huonosti ja me oltiinkin Vennin kanssa kolmanneksi viimeisiä meidän luokassa. Jassu yritti kyllä lohduttaa kertomalla että meidän suoritus oli ollut tosi hyvä ja että 61.625% oli tosi hyvä suoritus ekaksi koulukisaksi ja että se oli hyväksytty suoritus. Nainen jatkoi vakuuttamalla että seuraavalla kerralla me oltaisiin vieläkin parempia ja että tästä se kisaura vasta lähtisi liikkeelle. Jassun sanat nosti vähän mun fiilistä ja muiden onnistuminen kouluradoillaan oli kanssa kivaa.

Kaikkien kisattua olikin aika sitten vain pakata kamat ja suunnata kohti Shelyesiä jossa iskä jo odottikin mua ja päästessäni sen autoon mä nukahdin samalla hetkellä kun moottori hyrähti käyntiin.

#NVRK2020
Linnea
Linnea

Viestien lukumäärä : 32
Ikä : 12
Join date : 26.09.2020
Karma : 0

Joona, Ella-Amalie, Elisa, Aurora and Nita tykkäävät tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

TarinaTempaus2020 - # Tallikirja 2017 --> - Sivu 5 Empty Vs: # Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Mathilde lähetetty Ma 16 Marras 2020, 20:51

✎ Valoa tunnelin päässä vai tunneli valon päässä
maanantaina 16. marraskuuta 2020

"Kiitos tunnista, voitte taputtaa poneja!"

Wilda sai vielä ekstrarapsutukset selästä noustuanikin, sillä se oli ollut niin kiltti koko tunnin. Laukassakaan ei pelottanut yhtään ja vaikka aikaisemmin suosikkiaskellajini oli ollut ravi, niin uskalsin tämän tunnin jälkeen myöntää sen vaihtuneen ehkä laukkaan. Vähän se vielä pomputti kun nojasin aavistuksen jalustimiin enkä osannut olla täysin rentona, mutta laukkaaminen tuntui silti tänään aivan mahtavalta. Voisipa aina vain laukata!

Luovutin ponin seuraavan tunnin ratsastajalle ja kipitin Fridan perässä talliin. Fridalle oli jäänyt Feitilin riisuminen varusteista ja harjaus ratsastustunnin päätteeksi, sillä Feitili ei jatkanut enää seuraavalle tunnille. Ehkä Fridalle kelpaisi apu (tai edes seura).

"Sä menit tosi hienosti laukkaa!" Frida kehui. Hän ei ylettynyt nostamaan Feitlin satulaa sen selästä, joten yritimme yhteistuumin kurkotella sitä siinä lopulta onnistuen. Satulat olivat kyllä todella painavia. Frida hädin tuskin pysyi pystyssä hänen hoiperrellessan kohti satulahuonetta ja pieni kypärä keikahteli päässä askel askeleelta enemmän kenoon.
"Niin säkin", totesin vaivaantuneesti. En halunnut puhua itsestäni, enkä varsinkaan ratsastussuorituksistani. En halunnut, että itseeni kiinnitettiin yhtään enempää huomiota kuin oli tarvis. Keskityttäisiinpä enemmän vain poneihin ja niistä puhumiseen.

"Mun täytyy käydä vielä vessassa."
"Munki pitää! Mennään äkkiä ennen kuin meitä tullaan hakemaan", sanoi Frida, joka suuntasi tahdikkain askelin kohti isoa tallia.
"Haluutsä tulla joskus meidän kyydillä tallille?" kysyin.
Frida melkein pysähtyi ja näytti siltä että hän olisi saanut nerokkaammankin kuningasidean. "Niin ja sä voit tulla kans meidän kyydillä!"
"Sopii! Ja äidillekin varmasti sopii!" vastasin.

Vessakäynnin jälkeen jäimme ison tallin aulaan norkoilemaan ja odottamaan hovikuljettajiamme. Frida hassutteli raippansa kanssa ja esitti sen olevan laukanvaihtoja suorittava keppihevonen, joka nauratti minua.

"SEIS!"
Jähmetyin paikoilleni. "Mitä?"
"Käänny ympäri!"

Pyörähdin hitaasti kannoillani ja seilasin silmilläni takanani olevaa ilmoitustaulua ristiin rastiin.

"Tuossa", Frida sanoi napakasti ja osoitti sormellaan yhtä ilmoitusta.


APUHOITAJIA HAETAAN!

Oletko kiinnostunut hoitohevostoiminnasta, mutta ikä tai taidot eivät vielä riitä ikiomaan hoitohevoseen? Ilmoittaudu siinä tapauksessa apuhoitajaksi! Apuhoitajana opettelet hevosen hoitoa yhdessä vastuuhoitajan kanssa ja puuhiin kuuluu muunmuassa hevosen harjausta, varusteiden pesua ja vaativampien hoitotoimenpiteiden valvottua opettelua.

Kirjoita nimesi alle valitsemasi tuntihevosen perään!

"Mutta... Osaaksä lukea? Mitä siinä sanotaan?" ihmettelin varovaisesti.

Frida luki ilmoituksen hitaasti, tavuttaen ja loppua kohden aina vain enemmän innostuen. "...valitsemasi tuntihevosen perään!"- kohdalla Frida jo melkein huusi ja hyppi innosta. Hän tarttui minua käsistä, ravisteli koko kehoani, eikä ollut saada sanaa suustaan.

"Kenet sä haluat? Tää on niin siistiä!" hän hihkui lopulta.

Kävin päässäni nopeasti läpi tallin hevoset. Tai siis, kävin läpi ne hevoset jotka tiesin. Wilda, Dimona, Feitli ja Aage. Aage oli liian iso, en ylettäisi laittamaan edes satulaa sille. Feitli ei kiinnostanut yhtään. Dimona oli söpö, mutta Wilda vielä söpömpi. Eli jos niistä pitäisi valita, niin en tiedä. En osaa päättää. Ihan sama oikeastaan. Ei kun! Nyt tiesin! Se uusi poni, joka oli tullut viime viikolla tallille! Se oli maailman söpöin!!

"Mikä näistä oli sen uuden ponin nimi?"
"Ai Samin?"

S... A.... M.... Sam. Siihen perään oma nimi. Mat... ihl... de.

Frida suttasi nopeasti mustan myrskypilven nimeni päälle ja kirjoitti hitaasti ja kauniisti tilalle: Mathilde.

Ensin hymyilytti. Sitten alkoi pelottaa.

"Kenen apuhoitajaksi sä haluat?"
"Mäkin olin kyllä ajatellu Samia, mut sä ehit ensin..."

Nykäisin kynän Fridan kädestä ja kirjoitin lisäyksen:

Sam - Mathilde ja Frida


"Kato, kato. Tsingis Khan ja kukkakeppihän se täällä", kuului Sandran inhottava ääni selkämme takaa. Hän laski tuttavallisesti kätensä meidän olkapäillemme ja kurkisti välistämme ilmoitustaululle. "Mitäs teillä täällä on?"

"Hahah, ei teille muuta olisikaan sopinut kuin karvainen ja lihava shetlanninponi. Linnéa! Tänne, heti!" Sandra huhuili ystäväänsä. Linnéa saapui salamana paikalle ja he alkoivat supatella hiljaisesti kahdestaan. He päätyivät ratkaisuun, jolloin Sandra vei kynän kädestäni ja kirjoitti suurin, kissankokoisin kirjaimin apuhoitajailmoitukseen:

Flamme (yksäri) - Sandra ja Linnéa


"Pitäkää hauskaa sen lihapulla-Samin kanssa, me ollaankin yksityishevosen hoitajia nyt!"
"Niin just, luuserit!" Linnéa komppasi.
Mathilde
Mathilde

Viestien lukumäärä : 39
Ikä : 7
Paikkakunta : Svolvær
Join date : 07.07.2020
Karma : 1

Jassu, Beata, Catu, Janni, Joona, Ella-Amalie, Sonia and tykkäävät tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

TarinaTempaus2020 - # Tallikirja 2017 --> - Sivu 5 Empty Vs: # Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Sølvi lähetetty To 19 Marras 2020, 19:24

Ensilumi
19.11.2020

Aamu oli valjennut aurinkoisena. Se oli harvinaista. Mä olin raivannut tieni äitin saastaiseen keittiöön ja laittanut kahvin tippumaan. Kahvinkeittimen mä olin pessyt heti ensitöikseni maanantaiaamuna. Pitäisi siivota täällä muutenkin, kun vain saisi aikaiseksi. Olihan tässä toki aikaa.

Tore ja Tedor tulivat pyörimään jaloissa heti, kun olivat saaneet aamuraksunsa syötyä. Jos mulla olisi koira, mä olisin lähtenyt sen kanssa lenkille. Mutta mulla ei ollut kuin nuo kaksi hienohelmakissaa, jotka eivät onneksi lähteneet ulos edes, vaikka äiti yritti ne sinne päästää. Koska pitäähän kissan saada ulkoilla. Nykyään se ei onneksi kovin usein sitä tehnyt. Tästä oli vuosien aikana keskusteltu. Eikä aina kovin positiiviseen sävyyn.

Mä join kahvini ulkona pakkasesta huurtuneella portaalla, jonka päälle nakkasin pari vanhaa sanomalehteä, ettei mun perseeni kastuisi. Poltin liian monta tupakkaa ja lämmittelin sormiani kovaa vauhtia jäähtyvässä kahvikupissa. Eilisilta oli ollut juuri sopiva. Muutama olut, pari lasia viiniä ja sitten nukkumaan. Ei liikaa, mutta tarpeeksi. Tarpeeksi, että sai ajatukset pois äitistä. Sitä oli ihan turha yrittää auttaa, kun ei se halunnut apua. Se pärjäsi, ja se riitti sille. Pitäisi kuulemma riittää mullekin.

Huokaisten nousin ylös portaalta ja menin takaisin sisälle. Äiti nukkui vielä. Se sai nukkuakin. Mä kävin suihkussa ja puin sitten päälleni vähän paremmin. Koska tänään mä menisin tallille. Edes muutama tunti helppoa hengittämistä ja ihmisiä, jotka eivät olleet humalassa. Illalla pitäisi ehkä nähdä Beataa. Se oli ollut töissä alkuviikon päivittäin, eikä se ollut jaksanut sitten nähdä ketään kaiken koiranulkoilutuksen lisäksi. Ehkä mä menisin seuraavaksi sen sohvalle nukkumaan, ja lenkittäisin Edlaa sen puolesta. Mahtoi olla tässä kohtaa jo aika tuskallista olla töissä täysiä päiviä ja yrittää täyttää bordercollien liikunnantarve.

Pyöräillessäni Våganbyn kohdalla kohti Brynhildiä ja sitä kautta Sheylesiä taivas alkoi mennä enemmän pilveen ja muutamia lumihiutaleita alkoi tipahdella jäätyneeseen maahan. Nyt täällä aikoi tulla talvikin. No, ehkä kaamoksesta selviäisi paremmin, jos maassa olisi lunta. Vaikka ei tämä lumi sinne asti riittäisi, se muuttuisi vedeksi vielä tämän viikon aikana, jos ei jo tänään.

Tallilla haisi tutulta. Hevosen tuoksu tunkeutui mun sieraimiin, ja mä tunsin sen tarttuvan vaatteisiin jo nyt.
”Sølvi?” Catu rääkäisi huomatessaan mut astuttuani päätalliin sisään.
”Hei vaan”, mä hymyilin ja halasin kikkarapäätä sen sännättyä mun luokse jättäen talikon ja kottikärryt niille sijoilleen.
”Mitä sä täällä?”
”Kunhan tulin käymään. Ei ollut muutakaan tekemistä.”
”Hei ihana nähdä!” Vaikkei siitä nyt loppupeleissä niin kauan oo.”
”Ei niin. Mutta kuule, jos sua ei haittaa, niin mä voisin vähän autella? Kun ei tosiaan oo muutakaan tekemistä.”
”Ei tietenkään haittaa! Liamin pitäis olla aloittanut oritallissa, jos sä menisit kattomaan sen perään ja siivoot sieltä ne mitä se ei ehdi? Mulla on tässä kohta valmista, niin meen sitten jatkamaan pihattotallin”, Catu höpötti menemään niin vauhdilla, etten mä ihan pysynyt perillä. Hitto että täällä puhuttiinkin oudosti.
”Liam?” mä kysyin sitten tajuttuani, etten mä tiennyt kuka oritallia siivosi.
”Niin sä et tunnekaan Liamia! Se on meidän uus harjottelija, se suorittaa yhdyskuntapalvelusta meillä. Se on tosi nopee oppimaan ja oikeesti ihan huippu tyyppi kun siihen tutustuu! Teillä muuten on varmaan paljon puhuttavaa.”
Eli sen tyypin nimi oli Liam. Ehkä mun pitäisi siis ottaa siitä selvää jo nyt.
”Joo, mä meen kattomaan mikä meininki sillä on siellä”, mä totesin ja lähdin pihan poikki kohti oritallia.

”Moi”, mä tervehdin reippaasti nähdessäni kottikärryt käytävällä ja sinne lentäviä paskakikkareita. Karsinasta kuului tervehdykseksi luokiteltava murahdus jostain huppujen sisältä.
”Mä oon Sølvi. Tulin autteleen sua tänne, kun Catulla on jo niin hyvä meininki tuolla muualla.” Huppu vain nyökkäsi vastaukseksi. Ehkä se siitä vielä rohkaistuisi puhumaan. Mä nappasin tottuneesti kottikärryt ja aloin lapata paskaa karsinasta, jonka ovessa luki Trane.

”Onks sulla röökiä?” se kysyi sitten saatuaan kottikärrynsä täyteen.
”On, mutta mä siivoan tän loppuun ensin”, mä vastasin Jurin karsinasta, jossa oli jäljellä enää pissojen etsintä.
”Ok”, se vain vastasi ja karsinan seinään nojaillen selaili puhelintaan.
”Nyt mä oisin valmis”, mä vastasin hetken kuluttua ja jätin talikon nojaamaan karsinan seinään. Liam nappasi omat, täydet kärrynsä ja alkoi työntää niitä kohti lantalaa. Kottikärryt tyhjennettyämme Liam jätti kärrynsä oritallin eteen ja marssi sitten parkkipaikalla olevaa röökipaikkaa kohti.

”Mitä sä teet täällä?” se kysyi saatuaan multa pöllimänsä tupakan sytytettyä. Ei se kysynyt sitä mitenkään töykeään sävyyn, muttei halunnut kuulostaa erityisen uteliaalta.
”Sitä samaa kuin säkin. Pakoilen Osloa ja ihmisiä siellä.”
”Mistä sä niin päättelit?”
”Arvasin vain.”
”Just.”
”Mutta mä siis asuin täällä, ennen. Muutin reilu kaks vuotta sitten takas Osloon, mut en mä vieläkään viihdy siellä, vaikka oon siellä syntynytkin.”
”Miten joku voi viihtyä täällä paremmin ku Oslossa?”
”Sitä mä olen itsekin yrittänyt iteltäni kysyä. Mutta jotenkin siellä on vaikeampi tutustua ihmisiin. Silleen oikeesti. Syvällisesti.”
”Niin kai sitten”, se totesi ja imaisi viimeiset savut tupakastaan. ”Haetko sä puruja, jos mä siivoan vielä Robinille?”
”Ilman muuta.”

Oritallia viimeistellessämme Liam juttelikin jo. Ei paljoa, mutta ei enää ollut niin hiljaa, että mua olisi vaivaannuttanut mun tavallinen puhetulvani. Juuri lakaistuamme viimeiset purut käytävältä karsinoihin Catun pää ilmestyi oviaukkoon.
”Tuutteko syömään?” se kysyi hämmästyttävän pirteällä äänellään.
”Tullaan”, mä vastasin heti ja asettelin luutani seinällä olevaan koukkuun.

”Ois kyllä ihana päästä ratsastamaan joku päivä”, mä totesin Catulle odotellessani siltä saamieni kuppinuudeleiden valmistumista.
”Mä voisin lähteä vaikka heti maastoon”, Catu hymyili. ”Hei! Feitlillä on vapaapäivä, kysytään Jassulta jos sitä ja Brellaa sais lainata?”
”No eikö sen hoitaja halua ratsastaa sillä?”
”En tiiä, mutta ei se nyt käyntilenkistä kuole, vaikka sillä vielä joku illalla ratsastaiskin. Vitsi oispa ihanaa mennä nyt maastoon, kun on vielä valosaa ja sataa luntakin!” Catu oli päässään varmaan matkustanut jo johonkin helmikuun hangille tai joulumaahan, niin kaihoisasti se katseli ulkona laskeutuvaa lumisadetta, joka todellisuudessa oli melkein räntää. ”Mä kysyn Jassulta heti.”
”Ei sun nyt tarvi”, mä aloitin, mutta Catulla oli jo puhelin kädessä.
”Niin vai etkö sä halua?”
”Siis ei mua ollenkaan haittaisi, mutta ei mun takia nyt tarvi.”
”Ilman muuta tarvii. Sähän oot melkein ku turisti.” Catu sai mut nauramaan. Ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa.
”Mä kysyn siltä”, Catu lisäsi vielä ja alkoi näpytellä puhelintaan. Ihanaa olla kotona.

merkintä 3, #tarinatempaus2020 / aloituspvm 17.11.2020

_________________
Feítl frá Lofoten  2014-2018

rästilista | tarkennusta henkilöistä | pinterest
Sølvi
Sølvi

Viestien lukumäärä : 34
Ikä : 21
Join date : 02.06.2014
Karma : 0

Jassu, Catu, Ella-Amalie, Sonia, Matias B., Nita, Elias and tykkäävät tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

TarinaTempaus2020 - # Tallikirja 2017 --> - Sivu 5 Empty Vs: # Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Linnea lähetetty To 19 Marras 2020, 20:41

Torstait oli alkanut olemaan yksiä mun lempipäivistä. Tai olinhan mä edelleen aika monena päivänä Shelyesissä, mutta torstait oli extra kivoja kun silloin pääsi ratsastamaan. Tai olihan aina joka toinen lauantaikin nykyään ratsastuspäivä, mutta se ei ollut sama kuin viikottainen ratsastus. Tällä viikolla heppailua olisi oikeastaan extra paljon kun lauantaina olisi ensin Nitan leikkitunti ja sitten vielä yleisvakiotunti iltapäivällä.

Mä olin niin tyytyväinen että iskä oli antanut mun jatkaa ratsastusta Norjassa koska se oli oikeastaan ainut side mun vanhaan elämään ja tallin kautta mä olin saanut paljon enemmän kavereita kuin koulusta, vaikka tallilla mä pyörinkin suurimmaksi osaksi Elisan kanssa. Heti vaan kun mä pääsin tallille ja sain pyöräni parkkiin mä suuntasin ison tallin ilmoitustaululle, jonne tiesin Jannin vieneen tuntien hevosjaon. Mä olin niin tottunut löytämään oman nimeni listan lopulta että mä jouduin pariin otteeseen käymään listan lävitse ennen kuin mä huomasin että mulle oli laitettu tälle tunnille Dimona.

Mulla meni hetki miettiä että kukas Dimona olikaan, ennen kuin mä muistin että se oli se hauskannäköinen pilkkuponi. Mä suuntasin pihattotalliin ja kävin hakemassa Dimonan varusteet valmiiksi, ennen kuin kävin hakemassa ponin käytävälle ja kiinnitettyäni sen molemmin puolin mä poimin sen pakista vaaleanpunaisen kumisuan ja aloin harjaamaan ponin pilkullista karvaa pyörivällä liikkeellä niin kuin mua oli joskus aikoinaan opetettu alkeiskurssilla opetettu tekemään. Dimona oli matalampi ja lyhyempi kuin Venni joten pilkkuponi oli harjattu paljon nopeammin. Kun mä olin varmasti harjannut Dimonan jokaisella tarvittavalla harjalla lävitse mä puhdistin vielä sen kaviot ennen kuin oli aika laittaa Dimona kuntoon ja lähteä taluttamaan sitä maneesiin, jossa meidän tunti pidettiin.

Edellisen tunnin ratsukot oli juuri lähdössä maneesista kun me päästiin sisään ja mä talutin Dimonan kaartoon muiden vierelle, ennen kuin mä kiristin ponin satulavyötä vielä muutaman reiän ja laskin sen jalustimet alas ja mittasin ne oikean pituisiksi, ennen kuin nousin Dimonan selkään ja painoin pohkeeni pilkullisiin kylkiin. Dimonan askel oli tosi paljon pienempi ja nopeampi Venniin tai Usvaan verrattuna ja mulla oli alkuun vähän hankaluuksia tottua sen askeleeseen ennen kuin mä lopulta aloin Jannin ohjeiden avulla löytämään parempaa istuntaa ponin nopeassa askeleessa.

Käynnissä me alettiin tekemään pohkeenväistöä aina yhden kirjaimen välin verran ennen kuin piti taas suoristaa hepat ja sen jälkeen toisella pitkällä sivulla piti tehdä loiva kiemuraura. Tehtävää tehtiin molempiin suuntiin käynnissä ja sitten Janni muutti sitä niin, että pohkeenväistö tultiin käynnissä ja kun ratsu oli saatu suoristettua, niin siirryttiin raviin ja ravissa tehtiin loiva kiemuraura. Jossain kohtaa kun tehtävää oli tehty molempiin kierroksiin, ohjeisti Janni jättämään pohkeenväistön pois ja sen tilalle tehtiin loiva kiemuraura ja sille pitkälle sivulle missä tehtiin kiemuraura tehtiinkin nyt laukannosto siten, että laukka nostettiin lyhyen sivun keskeltä ja pitkän sivun lopulla siirryttiin taas käyntiin.

Musta tuntui että mä en saanut Dimonaa mitenkään liikkumaan eteenpäin ja Janni toi mulle jossain kohtaa jopa raipan, että sain pyytää ponitammaa vähän enemmän eteenpäin jotta ponitamma liikkuisi oikeasti eteenpäin reippaasti eikä muistuttaisi etanaa. Hiljalleen tunnin edetessä Dimona alkoi liikkumaan vähän paremmin eteenpäin ja mä olin ihan tyytyväinen poniin kun käveltiin loppukäyntejä vaikka ei tunti ollutkaan mennyt kovinkaan mahtavasti.

Dimonalla ei ollut enään tänään tunteja, joten mä nostin ponitamman jalustimet ylös ja löysäsin sen satulavyötä, ennen kuin pujotin ohjat pois sen kaulalta ja saatuani Jannilta luvan lähdin taluttamaan ponia kohti pihattotallia, jossa mä hoidin sen pois. Mä yritin samalla pohtia omaa tuntiani ja sitä että missä mä olin onnistunut ja mitä mun pitäisi vielä harjoitella jos mulla vain ikinä olisi mahdollisuutta että mä voisin joskus osata ratsastaa paremmin. Mä palautin Dimonan takaisin ulos ennen kuin tarkistin että kaikki ponitamman varusteet oli pesty ja oikeilla paikoilla, jonka jälkeen mä kävelin ulos pihattotallista suoraan polkupyöräni luokse ja lähdin polkemaan kotiin.

#OTsuoritus
Linnea
Linnea

Viestien lukumäärä : 32
Ikä : 12
Join date : 26.09.2020
Karma : 0

Jassu, Catu, Ella-Amalie, Elisa, Aurora and Nita tykkäävät tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

TarinaTempaus2020 - # Tallikirja 2017 --> - Sivu 5 Empty Vs: # Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Sølvi lähetetty La 21 Marras 2020, 20:50

Apuhoitajia
20.11.2020
- sisältää kiroilua

Kello oli paria minuuttia yli seitsemän, kun mä pysäytin Feitlin pituushalkaisijalle poikittain ja liu’uin alas sen matalasta selästä. Se oli yhä oma itsensä, innokas, energinen ja kaikin puolin suoraviivainen pikkutamma. Helppo C – B -tunti oli ollut meille aivan sopiva. Siitä oli hävettävän paljon aikaa, kun mä olin viimeksi ollut hevosen selässä, saati sitten ratsastustunnilla. Feitlistä puolestaan huomasi, että se teki paljon helppoja tunteja, joten kunnon peräänantoa mä en ollut siltä saanut koko tunnilla. Ihan kivoja pätkiä kuitenkin.
”Älä sitten kerro kenellekään”, mä mutisin tammalle antaessani sille heppanamin, jonka olin pöllinyt Usvan harjapussista ennen tuntia. Tamma ei sanonut mitään, mutta ei se varmaan sanoisi kenellekään muullekaan.

”Tarvitko sä apua sen kanssa?” katsomosta laskeutunut tummaihoinen tyttö kysyi reippaasti, kun olin nostanut jalustimet ylös ja lähdin taluttamaan harmaata ponia ulos maneesista pois seuraavan ryhmän eli True Kouluratsastajien alta. Ryhmässä näkyi olevan pääasiassa merkkivarusteisiin pukeutuneita nuoria naisia, jotka kaikki näyttivät aivan liian fiineiltä siihen Shelyesiin, johon mä olin alun perin tullut vuosia sitten.
”En mä kiitos tarvi. Pärjäsin sen kanssa jo neljä vuotta, niin pärjään varmaan tänäänkin. Ellet sä halua auttaa? Oot kuitenkin värjötellyt täällä kylmässä.”
”En mä ihan koko tuntia katsonut”, se myönsi ja hymyili. ”Mutta kyllä mä annan teidän puuhailla ihan keskenänne sitten.”
”Okei, kiva”, mä vastasin ja lähdin taluttamaan Feitliä räntäsateisen tallipihan poikki kohti pihattotallia, jossa toivottavasti olisi tilaa riisua se kunnon sisätiloissa, ennen kuin ponin tarvitsisi mennä ulos.

Feitlin kanssa oli mukava puuhastella. Se oli edelleen samanlainen jekkuilija, eli se tosiaan oli sen luonne, eikä vain nuoren hevosen kärsimättömyyttä. Beata oli laittanut mulle silloin tällöin terkkuja, miten nykyiset bestikset Feitli ja Usva temmelsivät Jassun vaalimassa kukkapenkissä. Ei täällä ollut mikään oikeasti muuttunut. Hevoset eivät ainakaan. Ihmiset ehkä.

”Hei, luojan kiitos sä olet siinä”, sanoi punatukkainen nainen mulle jo ennen kuin olimme Feitlin, Flammen ja Flammen ratsastajan kanssa ehtineet pihattotallille asti.
”Flammen apuhoitajat, kaksi ihan pientä tyttöä, on tänään täällä ja ne tietysti haluaa hoitaa Flammea nyt kun se tulee tunnilta, ja mä olen täällä siksi, että mä katsoisin niiden perään. Mutta totta kai kotona on tilanne päällä ja vähintään yksi työntekijöistä koko ajan kiinni siinä ähkyhevosessa, ja ois ihan tosi mahtavaa jos mä ehtisin sinne auttamaan niitä… Niin voisitko sä katsoa niiden tyttöjen perään?” se jatkoi, ennen kuin mä olin ehtinyt edes kysyä, miksi mun olemassaoloni tällä kertaa oli mahtavaa. Sitten sen kasvoille ilmestyi niin anova ilme, etten mä voinut kuin suostua, vaikkei mua olisi voinut vähempää kiinnostaa jotkut kakarat ja niiden vahtiminen, kun mä halusin kerrankin rauhassa rapsutella ponia.
”Kaipa ne siinä sivussa menee.”
”Voi kiitos, sä oot pelastava enkeli! Tää jatkuva työvoimapula on kyllä ihan perseestä kun ei tässä ehdi edes omaa hevostaan koskaan hoitaa.”
”Ähkyhevosesta mä päättelen että teillä on hevosia kotona, ja työntekijöistä monikossa että niitä on aika monta?”
”No ei niitä oo kuin joku kolmisenkymmentä nykyään. Tai neljäkymmentä. Ei voi muistaa. Mutta siis Brynhild, ihan tossa naapurissa.” Sitten punaiset hiukset olivat jo heilahtaneet ja niiden omistaja harpponut niin kauas, etten mä kehdannut enää pysäyttää sitä. Brynhildissä työvoimapula, siis.

”Flammen apuhoitajat” olivat kuin olivatkin ihan pieniä tyttöjä, ehkä seitsemän vanhoja korkeintaan. Onneksi myös Flammen ratsastaja jäi hoitamaan ratsuaan tarhakuntoon, joten mä sain rauhassa rapsutella Feitlin kanssa eikä mun tarvinnut kantaa Flammen satulaa paikalleen vain siksi, ettei ne tytöt jaksaneet. Nenäkkäitä ne olivat myös. Olivat tietävinään kaikesta kaiken, kuinka hevonen oikeaoppisesti harjattiin, vaikka se tunnilla ollut teinityttö oli noin kahdeksantoista kertaa pätevämpi kuin ne kaksi pientä alkeiskurssilaista. En mä olisi ihmetellyt, vaikka Flammen omistaja olisi keksinyt vain tekosyyn luistaakseen karkuun noiden kakaroiden vahtimisesta.

Sitten mulla meni kuppi ihan tosissaan nurin, kun ratsastaja oli jo lähtenyt, ja toinen niistä pikkutytöistä löysi Flammen harjakassista sakset.
”Siistitään siltä vähän vuohiskarvoja”, se kertoi kaverilleen ylpeänä.
”Ette muuten vitussa siisti”, mä melkein huusin niille, ja se toinen säikähti niin kovaa, että sakset tippuivat sen kädestä lattialle.
”Viivi antoi luvan.”
”Älä viitsi valehdella.”
”En mä valehtele, se sanoi että saadaan hoitaa –”
”Se sanoi että saatte hoitaa. Harjata, ja putsata kaviot. Mihinkään muuhun teillä ei ole lupaa, ei edes loimittamiseen, koska ettehän te herran jumala edes tiedä minkälainen loimi tonne räntäsateeseen pitää laittaa hikiselle ponille, ja vaikka tietäisitte, niin te ette tunnistaisi sitä loimea. Joten nyt ne sakset vittuun, tai teidän hoitajanura loppui tähän.” Ruskeatukkainen tyttö noukki sakset pelokkaan näköisenä lattialta ja pudotti ne harjakassin sivutaskuun suurieleisesti.
”Hyvä. Nyt sitten voitte kertoa, minkälaisia loimia Flammelle pitäisi pukea, kun ootte niin fiksuja ja taitavia.”
”Sadeloimi”, vastasi toinen niistä, edelleen aika pollean oloisena.
”Erittäin hyvä. Sit sä voit varmaan hakea Flammen sadeloimen. Ja sä”, mä sanoin nyökäten toisen tytön suuntaan, ”voit kertoa, mitä muuta se tarvis päälle.”
”En mä tiedä.”
”Enkä mä tiedä, missä Flammen loimet on.”
”No sehän kuulostaa erittäin hyvältä. Erittäin hyvältä lähtökohdalta alkaa itsenäisesti leikellä jotain karvoja pois.”
”No hoida sä se sitten”, toinen niistä tiuskaisi. ”Tuu, Sandra.”
Ja niin kaksi innokasta mutta varsin kusipäistä apuhoitajaa olivat kadonneet tallipihan pimeyteen, ja mulla oli tallissa seuranani kaksi hyvin karvaista ponia.

Tuntia myöhemmin mä olin tallentanut Flammen omistajan eli Viivin puhelinnumeron pihattotallin seinällä olleesta lapusta.

Meinasivat alkaa leikellä sun ponilta vuohiskarvoja, mutta kielsin. T. Feitlin ratsastaja

Kiitos kun kielsit! Ties kuinka nättiä jälkeä olis tullut 😅

Alkoivat vielä väittämään vastaankin, mutta mä en uskonut, että niille olisi annettu lupaa koskeakaan saksilla hevoseen.

Joo ei todellakaan ole! Kiitos vielä 😍

Loppuilta kului nopeasti Beatan vieressä sohvalla. Se tasapainotteli mun viinilasia mahansa päällä, ja onnistui pelastamaan sen hädin tuskin alkaessaan nauraa Sheldonille pallomeressä. Sitten sen piti käydä kahdeksatta kertaa tunnin sisään kusella, ja mennä nukkumaan. Kuulemma väsytti jo.

Mä jäin sohvalle makaamaan levitettyäni petivaatteeni siihen. Mua ei väsyttänyt. Ajatukset pyörivät päässä tauotta, ja lopulta mun oli kurotettava sohvapöydällä maanneeseen puhelimeeni. Avasin pari tuntia sitten käymäni viestikeskustelun ja naputtelin siihen viestin. Sitten pyyhin sen pois, ja kirjoitin uudestaan. Toistin. Vielä kolmannenkin kerran. Kunnes lopulta kirjoitin viestin ja lähetin sen, ennen kuin ehtisin katua.

Minkälaista työntekijäpulaa teillä siis oli?

4. | #tarinatempaus2020 | 17.11.2020

_________________
Feítl frá Lofoten  2014-2018

rästilista | tarkennusta henkilöistä | pinterest
Sølvi
Sølvi

Viestien lukumäärä : 34
Ikä : 21
Join date : 02.06.2014
Karma : 0

Jassu, Catu, Janni, Ella-Amalie, Sonia, Mathilde, Elisa and tykkäävät tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

TarinaTempaus2020 - # Tallikirja 2017 --> - Sivu 5 Empty Vs: # Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Mathilde lähetetty Ke 02 Joulu 2020, 09:06

✎ Samvais ♥
maanantaina 30. marraskuuta 2020
#OTsuoritus

TarinaTempaus2020 - # Tallikirja 2017 --> - Sivu 5 50630451887_4e4e8c759a_z

Beste ponnien i verden.

Mathilde
Mathilde

Viestien lukumäärä : 39
Ikä : 7
Paikkakunta : Svolvær
Join date : 07.07.2020
Karma : 1

Jassu, Beata, Petter, Catu, Hilla and Aurora tykkäävät tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

TarinaTempaus2020 - # Tallikirja 2017 --> - Sivu 5 Empty Vs: # Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Linnea lähetetty To 03 Joulu 2020, 00:01

Mua jännitti tän päivän tunti tosi paljon kun mummo oli tulossa katsomaan. Mä en yhtään muistanut että miltä musta oli tuntunut kun joku oli katsomassa mun tuntia kun mä olin tottunut siihen että mä olin tallilla aina yksin tai siellä tulleiden kavereiden kanssa. Me oltiin lähdetty ehkä vähän normaalia aikaisemmin tallille sillä mä haluaisin esitellä mummolle paikkoja, ennen kuin mun oli aika katsoa kenellä mä menin.

Mulle oli laitettu se ruunivoikko Aage jolla mä en ollut mennyt vielä kertaakaan. Me juteltiin mummon kanssa hevosista ja ratsastamisesta vaikka mummo ei toisaalta tiennytkään hepoista niin paljoa mutta mun mielestä oli kiva että se halusi edes tietää vähän jotain ja mä yritin kertoa sille parhaani mukaan kaikkien varusteiden nimiä suomeksi ja norjaksi vaikka mulla oli vielä vähän harjoittelemista ääntämisen kanssa. Saatuani Aagen valmiiksi mä lähdin taluttamaan ruunivoikkoa kohti maneesia muiden perässä ja mummo seurasi mun vierellä ennen kuin mä kerroin sille mihin se voisi mennä istumaan ja katsomaan meidän tuntia samalla kun mä talutin Aagen kaartoon ja kiristin sen vyötä ja laskettuani jalustimet nousin sen selkään.

Aage oli tosi hidas verrattuna muihin millä mä olin ratsastanut Shelyesissä. Mä jouduin oikeasti tekemään töitä sen eteen että mä sain sen liikkumaan kunnolla eteenpäin. Mua nolotti että mä en saanut Aagea liikkumaan vaikka mä yritin parhaani. Tunnin tehtävänä oli kolmikaarinen kiemuraura käynnissä ja ravissa, siten että meidän piti pitää huolta hyvästä taivutuksessa jokaisessa mutkassa ja ensin käynnissä meidän piti tehdä pysähdykset jokaiselle suoralle osalle. Mulla meni tosi pitkään että mä sain Aagen tekemään pysähdykset hyvin, saati sen siirtymään uudelleen käyntiin sen jälkeen kun me oltiin hetken seisty.

Kuitenkin lopulta meidän tehtävä alkoi sujumaan käynnissä ja sitten olikin ravin vuoro. Ravissa mä olin ehkä vähän päättäväisempi ja mä sainkin tosi kivasti sitä ratsastettua ja Jannikin kehui miten hyvin meillä alkoi ravissa sujumaan Aagen kanssa. Poni ei toisaalta tykännyt kun mä pyysin sitä liikkumaan reippaasti eteenpäin ja jossain kohtaa se kokeili vähän pukittaa, mutta yllättäen mä pysyinkin sen selässä ja me päästiin lopputunti ihan kunnialla ponin kanssa loppuun.

Janni meinasi että meidän tunti oli mennyt tosi hyvin ja mä olin myös ihan tyytyväinen vaikka meillä olikin ollut Aagen kanssa omat ongelmat tunnin alussa. Mun ei tarvinnut tällä kertaa hoitaa ponia tunnin jälkeen pois kun se jatkoi vielä seuraavalle tunnille joten kun mä olin saanut vaihdettua sen seuraavan ratsastajan kanssa paikkaa, mä lähdin kävelemään kohti maneesin ovea ja kerroin mummolle että me oltiin valmiita lähtemään kotiin.

#OTsuoritus
Linnea
Linnea

Viestien lukumäärä : 32
Ikä : 12
Join date : 26.09.2020
Karma : 0

Catu, Ella-Amalie, Hilla, Elisa and Matias B. tykkäävät tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

TarinaTempaus2020 - # Tallikirja 2017 --> - Sivu 5 Empty Vs: # Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Hilla lähetetty To 03 Joulu 2020, 20:00

Jälleen jäljessä aikataulusta...



30.11-3.12




Feitlin issikkaravi pomputti mua ratsastaessani tammalla ilman satulaa, pitkästä aikaa!
”Hienosti!” hihkaisin ja taputin tammaa kaulalle. Pidin istuntatuntia, itselleni, koko maneesi oli minun, sillä ei siellä muita ollut, joten sain pitää hauskaa. Ensin olin ajatellut vaan kävelytystä selästä, mutta kymmenisen minuuttia käveltyäni tylsistyin, ja suunnitelmat muuttuivat.
Puristin pohkeet ja asetin sisään, laukkaa!
Huomasin vasta laukan jälkeen Mathilden hiippaileen maneesiin. Mathilde on tuntiratsastaja, joka oli jokin aika sitten ymmärtääkseni päässyt Samin apuhoitajaksi.
”Moiiii” tervehdin Mathildea.
”Vau! Miten sä uskallat ratsastaa ilman,” Mathilde jätti lauseen kesken.
”Satulaa” täydensin.
”Niin” Mathilde ihasteli.
”Mmmm.. ihan helposti haluatko, eikun, en voikkaan antaa sun koettaa” sanoin.
”Ei se haittaa, mulla on tänään tunti!” Mathilde kertoi innoissaan.
’Tunti, mitä Jassu sanoi mulle tunnista aamulla, hmmmm, niin, että Feitli menee tunnille kello kuudelta’ muistelin.
”KELLO KUUDELTA!” huudahdin, vaikkei hevosten lähellä niin saisi tehdä, mutta se oli reaktio, vahinko. Kaivoin puhelimeni esiin. Kello oli viisitoista vaille.
”Kuinka kauan oot ollut täällä hiljaa?!!” kysyin Mathildelta hypätessäni alas Feitlin selästä.
”En mä tiedä, ehkä, öö, no kello tuolla, näytti sillon vähän yli viitosta, kun tulin” Mathilde kertoi.
Avasin kypärän ja heitin sen maneesin pehmeälle hiekalle katsomon eteen, niin että hiekkaa pöllysi.
”Tule!” sanoin ja lähdin taluttamaan Feitliä kohti maneesin ovea. Hoputin Feitliä vaikka kuinka, mutta lopulta älysin napata lähimmän raipan.
”Noniin Feitliseni nyt mennään!” sanoin päättäväisesti ja heilautin kevyesti raippaa. Näykkiminen kautta Feitli lähti viimein raviin.

Pääsimme talliin kellon ollessa jo kymmentä vaille.
”Noniin satula, ja Feitli et sitten pullistele!” ärähdin hieman.
”Maha sisään nyt poni hei mä en saa tätä ees ekaan reikään!” ähisin. Mathilde harjasi Feitlin oikeaa etujalkaa. Jouduin vähän väliä nykäisemään ponia ohjista, näykkimis yritysten takia. Jätin suitset siis päähän, sillä kaikki mahdollinen oikominen oli valttia.
”Laitatko takasuojat, jos mä laitan etu?” kysyin Mathildelta ja heitin silti jo vastausta odottamatta suojat tytön eteen.
”Öm, miten ne laitettiinkaan?” Mathilde kysyi. Nappasin toisen suojan ja näytin.
”Näin” kerroin.
”Ainiin joo!”
”Mutta oot sä jo hyvin edistynyt! Ansaitset kyl olla Samin apuhoitaja, vaikkei suojat välttiä oikein päin aina mee!” sanoin vinkaten silmää. Mathilde hymyili varman oloisesti, huomasi että hän hehkui ylpeydestä itsestään, kehut taisivat tulla juuri hyvään aikaan!

”Jaaa, minuuttia ajoissa!” huokaisin katsoen puhelimestani kelloa, mutta pitäen samalla Feitlistä kiinni. Elisa oli tänään kipeä, joten tuurasin häntä Feitlin hoitajana. En kuitenkaan ollut muistanut, että hoitajillakin oli aikatauluja, ja siis mulla nyt tupla-aikataulut, koska lupasin lisäksi hoitaa myös tallihommani, vaikka Catu yritti antaa apuaan niissä, jotta ehtisin varmasti kaiken myös, mitä hoitajien piti tehdä.
”Hoitajat kiristää satulavyöt, ja nouskaa sitten selkään” Catu ohjeisti. Huokaisin helpotuksesta, enää viimeinen ponnistus. Catu käveli luoksemme.
”Mites oot noin väsyneen näköinen? Onks hetkelliset paluut hoitajahommiin väsyttäneet sut täysin?!” Catu nauroi.
”Hahhahhahhaa! Ihankun et olis huomannu!” tekonauroin ponnistellen Feitlin vyön kanssa.
”Tää on kyllä kiva laittaa tunnille vähintään kolme kertaa viikossa, aikataulussa! Kun omat ratsastukset saa ajottuu melkein miten vaan!” ähisin pyöräyttäen silmiäni.
”Vielä nyt kun Elisa on luultavasti koko viikon pois” huokaisin.
”Ja lisäks, tää satulavyö, on ihana! Vois olla vähän pidempi!” ärähdin.
”Oikeesti tän tunnin jälkeen vaihdan Feitlille puolet pidemmän vyön! Miten Elisa pärjää?!” karjaisin.
”Nyt voit mennä selkään” sanoin uuvuksissa.
”Ja kun katos voi ite ratsastaa ilman satulaa, mutta sitten näille tunneille melkein aina pitää laittaa tää himputin satula!” sanoin Catulle. Catu vain nauroi.
”Pitkät ohjat ja käyntiä uraa pitkin!” hän ohjeisti viimein kun pystyi.
”Ja Hilla, sä saat kunnian taluttaa! Niinkun aina kun tarvii! Tälläkertaa Tranea, kun sille vois tervita taluttajaa!” Catu naurahti. Olipas nyt niin hauskaa että olin jälleen jäljessä aikataulusta!

Seuraavana päivänä, tiistaina, Elisa oli onneksi jo toipunut sittenkin!
”Luojan kiitos sä oot täällä!” huudahdin ilahtuneesti Elisalle, ja halasin tätä.
”Oookkei oliko Feitli noin kauhee?” Elisa nauroi ja silitti narun päässä luimistelevaa ponia. Olin ehtinyt jo napata Feitlin tarhasta valmiiksi ensimmäistä tuntia varten, mutta onneksi nyt oli Elisa, tyyppi, joka voisi tehdä hommat mun puolesta!
”Noooo, ainahan se! Mutta oli kivaa palaa hoitajahommiin vähäks aikaa, vaikken, ihan ollut aikataulussa, EIKÄ SIITÄ SITTEN CATU PUHUTA!” huusin katulle joka kärräsi heiniä etäämmällä. Tämä tirskui.

Ja niinhän siinä kävi, että seuraavalla omalla tunnillani, torstaina, sain mennä Feitlillä, ja tietenkin, taas myöhässä aikataulusta maneesissa!
”Mikä mua riepoo?!” ihmettelin ääneen hoputtaessani Feitliä kävelemään reippaammin maneesia kohti. Nappasin kännykän taskusta, jo pian viis minuuttia myöhässä! Sujautin kännykän takaisin taskuun, ja hoputin Feitliä, joten poni päätti siirtyä tölttiin.

”Nonniin poni, ja maha sisään!” kiristelin jälleen Feitlin satulavyötä. Sentään opettajana oli Janni, ikä vielä kauempana musta.
”Uralle pitkin ohjin, kun olette saaneet satulavyöt kieistettyä, päässeet kyytiin, ja säätäneet jalustimet sopiviksi” Janni ilmoitti ja siirtyi itse kentän laitamille, opettajan tuolin luo.
Laitoin maasta käsin jalustimet oikeisiin reikiin, ja hyppäsin selkään.

Lähdimme raviin, taikka eipä sittenkään. Tiesin heti yhdestä sanansta, että tällä tunnilla ei tölttiä kaivattaisi: ”korjaa!” jonka Janni sanoi tiukalla äänensävyllä. Tämä oli ainut syy, miksi en tykännyt Feitlin ravista. Sitä piti pitää yllä, ettei sortuisi tölttiin. Ei reippauden kannalta, sillä Feitli on reipas, vaan muuten, pitää yllä.
”Okei, sitten aletaan ottaa kolmikaarista, ja vähän väistöjä” Janni ilmoitti. Lyhyillä sivuilla pohkeenväistöt, toisella ravissa, toisella käynnissä, ja pitkillä sivuilla kolmikaariset kiemuraurat, ehkä vähän niin sanotusti lyhistyneesti, ja huonoilla teillä, ettei kuitenkaan törmäyksiä synny” Janni ohjeisti. Mustahiuksinen nainen kävi hakemassa puomin, jonka asetti maneesin keskelle, jotta kolmikaarisilla kaikki pysyisivät omalla puolellaan.
Käänsin kolmikaariselle, jossa heti itsekkin huomasin huonot taivutukset, joista Jannikin ehti huomauttaa.
Pohkeenväistöt meillä meni yllättävän hyvin, näin kun en ole pitkään aikaan Feitlillä ratsastanut tunnilla.

”Okei, otetaan nyt puomeja toiselle sivulle, ja este toiselle” Janni ilmoitti.
”Tällä tunnilla siis ollaan tehty aika perus juttuja, että ei niissä ihan ruostuta! Siis myös perus pystyä hypätään, kun ootte kerran saaneet hyvin ponitkin liikkeelle ton enemmän kouluosuuden, eli puolikkaan tunnin aikana”  nainen selitti kantaen samalla estetolppia. Janni nosti esteen ehkä 40 senttiin, ja laittoi puomit toiselle sivulle lisäksi voltin muotoon.
”Eli tänne sivulle saa nostaa laukan, ja voi alkuun ottaa vaikka pääty-ympyrän jotta saa hyvän tien ja vauhdin, myös laiskemmilla hepoilla. Toiselle sivulle siis puomeja, ja voltti” Janni ohjeisti. Siirsin Feitlin raviin.
”Hyvä! Nyt ei Feitli edes tarjonnut tölttiä!” Janni kehui. Olin edistynyt Feitlinkin kanssa, sitten hoitaja-aikojeni, monella tapaa, yksi niistä tämä. Vielä vuosi sitten olisin antanut Feitlin töltätä.
Ohjasin mielestäni hyvin keskelle puomeja, ja voltilla sain hyvän taivutuksen. Kopautin viimeisellä puomilla kantapäät Feitlin kylkiin, puomi kolahti laukan noustessa. Feitli hieman kompuroi puomiin siis.
”Nosta ens kerralla laukka vasta puomin jälkeen niin nousee oikee laukkakin, eikä Feitli kompuroi” Janni ohjeisti. Vasta silloin huomasin väärän laukan, ja korjasinkin sen heti ympyrällä.

Ohjasin kohti estettä laukassa. Feitlin askeleet tuntuivat nopeutuvan ja nopeutuvan, ruuna oli innoissaan. Juuri kun Feitli ponnisti, erehtyi poni katsomaan maneesin pimeää nurkkaa, ja niinhän siinä kävi, että:
”Sattuiks suhun Hilla?” näin katsomossa olleiden Cathyn ja Linnean kysyvän avatessani silmät. Hieman huolestuneen näköiset kasvot tuijottivat minua.
”Häh?” ihmettelin.
”Siis sä putosit aika pahan näkösesti, kun olitte hyppäämässä estettä ja Feitli pelästy jotain” Linnea kertoi.
”Maneesin pimeää nurkkaa” lisäsin pyöräyttäen silmiäni huvittuneesti. Seuraavaksi katseeni alkoi hakea Feitliä, ja pian ponin näinkin laukkaamassa valkuaiset pyörien maneesin valoisammassa päässä.
”Toi lamppu kyllä pitäis korjata” Sonia toteaa katsomosta.
”Sanopa muuta!”

Merkintä 12
Merkintä 1 #tarinatempaus2020
Aloituspvm. 3.12.2020
Merkintä 1 #OTsuoritus
Made 3.12


Viimeinen muokkaaja, Hilla pvm Ti 22 Joulu 2020, 19:32, muokattu 1 kertaa

_________________
SHS Tranebær 12/2020 ->
Feítl frá Lofoten 11/2019 -> 8/2020

Hilla
Hilla

Viestien lukumäärä : 47
Ikä : 17
Join date : 15.11.2019
Karma : 2

Catu, Mathilde, Aurora, Nita and Linnea tykkäävät tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

TarinaTempaus2020 - # Tallikirja 2017 --> - Sivu 5 Empty Vs: # Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Lucas lähetetty To 10 Joulu 2020, 17:18

10.12.2020

”Kerro nyt jo”, Lucas intti. Äiti oli käskenyt Lucasta pukemaan ratsastusvaatteet, pakannut Lucaksen kypärän ja saappaat autoon ja sitten köyttänyt Lucaksen kiinni takapenkin turvaistuimeen. Lucasta hävetti. Hänhän oli kohta yhdeksän. Ei kukaan muu kohta yhdeksänvuotias istunut turvaistuimessa, mutta äiti väitti, että Lucas oli niin kevyt ja lyhyt, ettei ollut turvallista matkustaa ilman istuinta. Etupenkillä matkustaminen ei tulisi kuuloonkaan vielä pitkään aikaan, ellei poika yhtäkkiä venähtäisi. Lucas toivoi venähtävänsä. Hän oli edelleen luokan lyhyin. Ei kukaan muu kohta yhdeksänvuotias ollut myöskään alle 130-senttinen. No, ainakaan ponit eivät jäisi liian pieniksi vielä hetkeen.

”Me ollaan matkalla Shelyesiin”, äiti paljasti lopulta. Lucaksen leuka loksahti niin auki, että poika säikähti hetkeksi, että se oli mennyt sijoiltaan. Ei ollut. Lucas pystyi kyllä puhumaan, kun vaan sai asian käsiteltyä.
”Ootko sä viemässä mua ratsastustunnille?” Lucas melkein huusi äidille. Ei Lucas käynyt tavallisilla ratsastustunneilla tavallisessa ratsastuskoulussa. Ei ollut alkeiskurssin jälkeen käynyt. Toivottavasti kukaan tuttu ei näkisi. Lucas kuolisi häpeästä.
”Keskusteltiin Håkanin kanssa, ja Håkan oli sitä mieltä, että se tekisi sulle hyvää. Kerran viikossa ratsastuskoulun koulutunnilla. Ja nyt talvikaudella on siihen hyvin aikaakin”, äiti selitti vilkuillen Lucasta taustapeilistä.
”Enhän mä ehdi ratsastaa poneja tänään ollenkaan!” Lucas puuskahti ja painoi päänsä kylmää ikkunaa vasten. Äiti oli ihan tyhmä. Talvella piti treenata, joka päivä ja paljon, että kesällä sitä ei tarvitsisi kisojen lomassa tehdä. Kyyneleet polttelivat Lucaksen silmäkulmissa. Lucasta ei ollut hävettänyt näin paljon sitten niiden yksien kisojen, joissa hän oli tippunut suoraan vesiesteeseen, vaikkei ollut yrittänyt edes hypätä sitä. Lucas ei ollut kovin hyvä englannissa, mutta tiesi silti, mitä ratsastajien walk of shame tarkoitti.
”Lotte ratsastaa jonkun, ja muilla on tänään kävelykonepäivä. Treenataan sitten viikonloppuna enemmän. Håkan tulee ainakin kahtena päivänä.”
”Lotte? Ei se saa ratsastaa –”
”Lucas, tiedät hyvin, että Lotte saa ratsastaa poneilla, varsinkin silloin, kun sulla on jotain muuta.”
”Ei mulla olisi ollut tänään mitään muuta, jos sä et raahaisi mua johonkin kusiselle ratsastustunnille!”
”LUCAS!” äiti rääkäisi. Lucas ei saisi kiroilla. Kusi ei kyllä ollut kirosana, mutta ei sitäkään olisi saanut sanoa. ”Voidaan perua Håkanin tulo tänä viikonloppuna, jos et osaa käyttäytyä.”
Lucas ei vastannut mitään, räpytteli vain vimmatusti, etteivät kyyneleet pääsisi valumaan kasvoja pitkin.

”Moikka! Sä oot varmaan Lucas?” ruskeatukkainen nainen kysyi Lucaksen astellessa äidin perässä talliin. Lucas nyökkäsi.
”Kiva, tervetuloa! Meillä on tässä ilmoitustaululla nää tuntilistat, ja Janni onkin laittanut sulle Raffen tänään. Sen hoitaja Sonia auttaa sua sen kanssa, se onkin tuolla jo harjailemassa Raffea, se on semmoinen vaalea poni tällä puolella käytävää”, kiharatukkainen nainen jatkoi ja Lucas jatkoi matkaansa Raffen luokse. Raffe näytti kiltiltä, mutta tylsältä. Sonia puolestaan ei ollut juuri Lucasta pidempi, tai oli, mutta ei yhtään niin pitkä, kuin aikuiset yleensä. Aikuinen se silti varmaan oli. Aikuinen, joka hoiti jotain tylsää lihavaa ponia ratsastuskoulussa. Lucasta melkein säälitti Sonia, mutta ei voinut tietenkään näyttää sitä, kun Sonia kuitenkin tiesi tästä paikasta ja tästä ponista enemmän. Mutta Lucas oli varmasti sitä parempi ratsastaja.

Ryhmän muut ratsastajat olivat Lucasta paljon vanhempia, paitsi se yksi silmälasipäinen tyttö ei varmaan ollut vielä yläasteella. Muut näyttivät vähintään lukioikäisiltä. Siellä oli kolme vaaleatukkaista tyttöä, joista Lucas ei tunnistanut yhtään. Ne olivat varmaan kouluratsastajia. Niistä ainakin yhdellä oli varmaan oma poni, tai sitten joku vuokraponi, mutta sen varusteet eivät näyttäneet tuntiratsun varusteilta. Muilla hevosilla ei ollut välttämättä suojia ollenkaan, tai jos oli, niin ne olivat jotkut Horzen halvat jännesuojat, mutta sille yhdelle ponille oli kääritty etujalkoihin siistit pintelit ja takajaloissa oli hivutussuojat lampaankarvalla. Se oli myös klipattu. Lucaksen ratsu oli niin karvainen, että Lucas olisi varmaan saanut koko käsivartensa upotettua karvan sisään, jos olisi halunnut.

Janni puolestaan vaikutti ihan asiansa osaavalta. Äiti taas käyttäytyi niin kuin pahinkin poniäiti ja näytti Lucakselle peukkua Lucaksen ratsastaessa Raffella ohi. Lucas mulkaisi äitiä niin vihaisesti kuin osasi, mutta äitiä taisi vain naurattaa.

Raffe oli kuin olikin tylsä. Se teki tasan tarkkaan sen, mitä Lucas pyysi, muttei ollut lähellekään yhtä hieno kuin se yksityisponi tai se iso ruunikko, jonka selässä se yksi aikuinen blondi istui. Lucas oli kuitenkin onnellinen, ettei ollut joutunut vuonohevosen kyytiin. Niillä oli saanut ratsastaa alkeiskurssilla ihan tarpeeksi. Äidilläkin oli vuonohevonen. Lucaksen mielestä Lotte olisi saanut tyytyä siihen, ja olla koskematta hänen poneihinsa. Lotte sai sitä paitsi ratsastaa Lucaksen vanhalla shetlanninponilla niin paljon kuin halusi, mutta sille kiittämättömälle prinsessalle ei kelvannut nykyään enää mikään. Sen luokalla oli kuulemma monta Shelyesissä alkeisjatkokurssilla käyvää tyttöä, jotka se olisi halunnut kutsua ratsastamaan Lucaksen poneilla. Sitä se ei onneksi saanut tehdä.

”Minkälainen fiilis sulle jäi tästä tunnista?” Janni kysyi sitten, kun Lucas oli aika rankan koulutunnin jälkeen antanut Raffelle pitkät ohjat ja he kävelivät uralla muiden perässä.
”Ihan hyvä”, Lucas totesi miettimättä pidempään. Raffe oli tylsä, ja kouluratsastus vasta tylsää olikin, mutta Lucas tiesi myös, että sitä pitäisi jaksaa harjoitella, jotta äiti joskus antaisi startata kenttäkisoissa. Mutta ei vielä ensi kaudella. Lucas oli kuulemma liian pieni.
”Se näytti menevän aika kivasti, vaikka se onkin sulle ehkä vielä vähän iso. Mutta toivottavasti tuut vielä toistekin. Kannattaa kiinnittää huomiota keskivartalon tukeen, se auttaa sua tulevaisuudessa pitkälle ja auttaa jo nyt, niin ei tarvi ratsastaa ihan niin paljon käsillä ja jaloilla, vaikka heppa oliskin sulle vähän iso.” Janni lässytti. Lucaksen teki mieli sanoa sillekin, että oli jo kohta yhdeksän, eikä enää mikään pikkulapsi. Mutta Janni oli kuitenkin aika hyvä opettaja. Ehkä sen koulutunnille voisi mennä joskus toistekin.

#OTsuoritus

Lucas

Viestien lukumäärä : 4
Ikä : 9
Join date : 10.12.2020
Karma : 0

Jassu, Catu, Ella-Amalie, Mathilde, Aurora, Nita, Løken and tykkäävät tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

TarinaTempaus2020 - # Tallikirja 2017 --> - Sivu 5 Empty Vs: # Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Helke lähetetty Su 20 Joulu 2020, 22:23

14.12

Viimeinen viikko ennen joululomaa. Syksy tuntui olleen jotenkin raskas ja vaativa, mutta ehkä se johtuu siitä että olin kuitenkin uusi opettaja lukiossa ja kaikki olivat tietenkin omalla tavallaan testailleet minua ja sitä miten paljon olin valmis venymään ja kestämään. Varsinkin abipojista muutamat olivat tehneet nopeasti selväksi että he varmasti yrittäisivät olla kukkona tunkiolla, mutta onneksi samaan sakkiin mahtui sitten niitä helppojakin oppilaita. Yllättäen kyllä myös tässä porukassa oli muutama tyttö, jotka halusivat jakaa tuon tunkion kukon paikan joten saisi nähdä mitä keväästä tulisi, varsinkin kun abeilla alkaisi russefeiring lähenemään, jolloin varmastikaan opiskelu ei saisi enää sitäkään puolta ajatusta, mitä se tällä hetkellä osalta sai.

Onnekseni tänään olisi sentään talvikauden toiseksi viimeinen ratsastustunti, sillä olin ehkä vähän hieman yllättäenkin oppinut että kuvaamataidon opettaja Auroralla oli oma hevonen eräällä ratsastuskoululla ja puhuttuamme kahvitauon tai kaksi hevosista, olin päättänyt tutustua tarkemmin tuon tallin tarjontaan, sillä paluu nuoruuden harrastuksen pariin voisi varmasti olla mukavaa vastapainoa työlle ja kaikelle sille mitä koululla saisi kuulla. Olihan Aurora vähän varoitellut että myös osa abeista kävisi samalla tallilla, mutta päätin silti antaa tallille mahdollisuuden ja ainakin toistaiseksi ratsastaminen oli yhtä mukavaa ja rentouttavaa kuin mitä sen muistinkin olevan, vaikkakin välillä olikin meinannut joutua pieniin sanaharkkoihin opiskelijoiden kanssa.

Astellessani pitkin Shelyesin tallikäytävää, mä pohdin kuumeisesti kenet mulle oltaisiin voitu laittaa tänään tunnille. Nähdessäni että nimeni oli Tranen nimen vierellä pohdin hetken että mitäköhän tästä tunnista tulisi, mutta päätin ottaa haasteen vastaan ja suuntasin oritalliin hakemaan ruunihallakon orin varusteita. Tranen varustaminen ei ollut ikinä mikään helpoin projekti, mutta lopulta tuo oli varustettuna ja saatoin lähteä taluttamaan oripoikaa kohti maneesia. Koska osa tallilaisista oli suomessa kilpailumatkalla, ei meitä ollut tällä tunnilla kuin kolme ratsukkoa, vaikka tunnilla ei kyllä normaalistikaan ollut kuin neljä. Jassun sijasta tunnin piti naapuritalli Brynhildin omistaja Viivi, joka oli pitänyt meille jo edeltävällä viikolla tunnit ja naisella oli mukava, hieman erilainen tyyli opettaa kuin Jassulla.

Katselin mielenkiinnolla maneesissa pystyssä olevia esteitä samalla kun annoin Tranen kävellä pitkällä ohjalla uraa pitkin ympäri maneesia. Yritin hieman pohtia millaisia tehtäviä Viivi niistä saattaisi meille saada aikaan, mutta haaveiluni keskeytti Viivin napakka komennus kerätä ohjat tuntumalle ja alkaa hakemaan ratsuja hyvälle ja reippaalle käynnille, ennen kuin aloimme verryttelemään niitä käynnissä ja ravissa ympyröillä, temponmuutoksilla sekä pysähdyksillä ja melkein pysähdyksillä. Minulla meni pieni hetki alkuun muistaa miten Tranea ratsastetiin, mutta hiljalleen löysin sellaisen tyylin, joka soveltui niin minulle kuin vuono-orillekin.

Ensimmäiset hypyt ristikolle menivät hieman omaan varmisteluuni joten ne eivät olleet kovinkaan kauniita, mutta sen jälkeen hyppääminen alkoi sujumaan ja Trane tuntui hyppäävän vain paremmin jokaisella hypyllä. Lopputunnista tulimme vielä 60-70 cm rataa ja olin tyytyväinen siihen miten rata meidän osaltamme sujui ja miten onnistuin tekemään muutaman hyvän valinnan tilanteisiin joissa oisi ollut myös mahdollista ottaa puomi mukaan joko omasta virheestäni, tai Tranen virheestä. Antaessani vuono-orin ravailla loppuraveja puolipitkällä ohjalla kävin vielä kerran mielessäni lävitse kaikki mitä tunnilla oli tapahtunut ja millaisia ratkaisuja olin itse tehnyt. Viivin palaute tuki mielestäni hyvin omia pohdintojani, joten olin ihan tyytyväinen tuntiin kokonaisuudessaan ja tällaisella fiiliksellä oli hyvä mennä ainakin estetuntien osalta joulutauolle, vaikka edessä olisi vielä keskiviikon koulutunti.

Oritalliin päästessämme käänsin Tranen omaan karsinaansa ja riisuin vuonohevosen varusteet, ennen kuin harjasin sen ja laitoin lopuksi vielä fleecen toppaloimen alle, ennen kuin oli aika palauttaa Trane nauttimaan ulkoilusta vielä parin tunnin ajaksi ja itse palasin talliin puhdistamaan ratsuni varusteet huolella, ennen kuin palautin ne paikoilleen ja vielä ennen kotiin lähtöä etsin tallilaukkuni sivutaskusta kovakantisen muistikirjani, jonne kirjoitin ylös tunnin tehtävät sekä omat kommenttini ja ajatukseni niistä, sekä Viivin kommentin. Olisi mielenkiintoista palata vuoden päästä näihin kommentteihin ja katsoa millainen fiilis niistä ja yleisesti ratsastamisesta olisi silloin, koska varmasti olisin – toivottavasti – kehittynyt hieman lisää kun ratsastamista olisi takana vähän enemmän kuin muutama viikko.

#OTsuoritus

Helke

Viestien lukumäärä : 9
Ikä : 25
Join date : 20.12.2020
Karma : 0

Jassu, Ella-Amalie, Aurora and Nita tykkäävät tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

TarinaTempaus2020 - # Tallikirja 2017 --> - Sivu 5 Empty Vs: # Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Hilla lähetetty To 24 Joulu 2020, 09:05

Joulufiiliksiä

22.12.2020




”Tonttulakki, tonttulakki, koristenauhaa, joulukuusi, tähti, pyöree leipä, havuja, koristenauhaa, pyöree leipä, tonttulakki!”
koristelu, oli käynnissä. En voinut ajatellakkaan ettei talli olisi täysissä joulufiiliksissä aattona, tai muutenkaan joulun alla. Oli siis pakko tehdä jotain, eikä ihan pienestikkään.
”Mitä sä Hilla teet?” Catun kauhistunut ääni kysyi jostain takaani.
”Öm, eks sä nää? Mä laitan jouluvaloja!” kerroin ihmeissäni tikkaiden päältä kurkottelemasta yhdellä jalalla, vasara kädessä kiinnittämästä valoja.
”Ei kun tarkotin että mitä sä teet?!” Catu toisti.
”Mähän just kerroin”
”Ei en mä sitä!”
”No mitä sit?”
”No sitä että toi on aika vaarallista, ottasit noi pidemmät tikkaat muutenkin” Catu saarnasi.
”Mitkä ihmeet pidemmät tikkaat?” ihmettelin, ja kurkkasin olkani yli, jossa Catu osoitti ehkä metrin päässä nojaavia pidempiä tikkaita.
”Ei voi olla totta! Mä hain nää jostain Bertin säästösitä toiselta puolelta tallialuetta!” huokaisin. ”Tosi kiva”

Enhän mä voinut pihattotallia ja oritalliakaan jättää koristelematta, joten kiersin nekin koristelemassa Catu kannoillani jakamassa heiniä, ja tarkkailemassa etten kuole, kuulemma.

[img]TarinaTempaus2020 - # Tallikirja 2017 --> - Sivu 5 14922393[/img]


Merkintä 14
Merkintä 3 #tarinatempaus2020
Aloituspvm. 3.12.2020
Made 24.12.2020

_________________
SHS Tranebær 12/2020 ->
Feítl frá Lofoten 11/2019 -> 8/2020

Hilla
Hilla

Viestien lukumäärä : 47
Ikä : 17
Join date : 15.11.2019
Karma : 2

Jassu, Catu, Aurora and Elias tykkäävät tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

TarinaTempaus2020 - # Tallikirja 2017 --> - Sivu 5 Empty Vs: # Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 5 / 5 Edellinen  1, 2, 3, 4, 5

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa