Stellan päiväkirja

Tuijotin auton kylmästä lasi-ikkunasta ohi vilahtelevia maisemia. Vuorenhuiput kohosivat jylhästi kohti taivasta. Kaunista täällä oli, vaikka matkustimmekin kohti “ei mitään.” Tai niin ne serkut olivat sanoneet. Olimme viettäneet Joulun isovanhemmillani Etelä-Norjassa, jonne oli kokoontunut koko isän puoleinen sukumme. Tarjolla oli kaikkea hyvää jouluruokaa, ja sitten kun jokaisella oli mahat täynnä, avasimme lahjat. Serkut pyörittelivät silmiään, kun revin auki sellaisen pienen paketin kiljahdusten kera. Sisällä oli ollut ratsastustunteja. Ratsastustunteja puolelle vuodelle!

“Äitii, pliis, voitko jättää mut tallille,” anelin vanhemmiltani, kun olimme saavuttamassa Svolværin pikkukaupunkia.
“Eikö pitäisi mennä kotiin ensin vaihtamaan vaatteet ja rauhoittumaan?” sain vastaukseksi.
“Mutta mä en ole nähnyt Stellaa kahteen päivään,” mutisin. “Ette te voi olla noin ärsyttäviä.”
“Voi ei, kokonaiseen kahteen päivään!” isäni virnisti. “Ehkä Freyan täytyy päästä tallille?” hän jatkoi katsoen kysyvästi äitiini.
“No jos sitten tämän kerran,” Ingefred huokaisi.

Hyppäsin autosta ulos tutulle tallipihalle ja heilautin kättäni pihasta loittonevalle autolle, ennen kuin hyppelin iloisesti sisälle talliin. Tallissa oli melko rauhallista, eikä se ollut ihme, sillä olihan vasta toinen Joulupäivä. Enempää ihmettelemättä kävelin reippaasti ilmoitustaulun luokse katselemaan tuntilistoja. Niitä selatessa katseeni kääntyi toiseen mielenkiintoiseen lappuun.
“Villit harjoitusestekilpailut,” luin hitaasti ja hiljaa lapusta. Harjoitusestekilpailut? Voisinko minäkin osallistua niihin? Teki mieli kirjoittaa nimi lappuun, ja hypellä iloisesti kertomaan kavereille mahdollisuudesta kilpailla, mutta en uskaltanut. En tiennyt, olinko tarpeeksi kokenut edes ensimmäiseen luokkaan. Olin kyllä ylittänyt pieniä kavaletteja jopa laukassa, mutta se ei olisi sama asia.
“Ehkä ei tällä kertaa,” sanoin itselleni ja käännyin kävelemään portaat ylös taukotupaan.

Sisällä tuvassa odotti yllätys. Tai yllätys ja yllätys, mutta Cathy odotteli sohvalla jotakin. Ehkä minua, tai sitten ei.
“Moi!” hän tervehti. Moikkasin tyttöä takaisin ja istahdin sohvalle hänen viereensä.
“Ootko muuten jo osallistunut niihin estekilpailuihin?” Cathy otti heti asian esille.
“Nojaa, en mä tiedä osallistunko tällä kertaa,” sanoin suoraan totuuden.
“Totta kai sä osallistut, kyllä sä uskallat!” Cathy kannusti.
“Mutta kenellä ponilla?” olin jo ruvennut lämpiämään kisaidealle, mutta se kenellä osallistuisin oli täysin mysteeri.
“Kysytään Jassulta,” Cathy sanoi päättäväisesti.
“Ootko nyt ihan varma?” kysyin hiplaten hermostuneesti takkini vetoketjuja. Tällaiset tilanteet eivät olleet minulle mukavia.
“Joo joo, tuu nyt vaan,” Cathy tarrasi käteeni kiinni ja vetäisi mukaansa. Kävelimme peräkanaa portaat alas ja tallista löysimme Jassun siivoamasta kai karsinoita. Vilkaisin Cathya kysyvästi, mutta tämä meni suoraan asiaan:
“Kenellä Freya vois osallistua niihin kilpailuihin?” hän kysyi. Tuijottelin nolona varpaitani. Ei tämän näin pitänyt mennä!
“Olisiko Dimona kiva?” Jassu kuitenkin kysyi hakien katsekontaktia minuun. Nyökkäsin. Dimona kuulosti kivalta vaihtoehdolta, ja maastokin oli mennyt jopa hyvin tamman kanssa.
“Stella kun ei ole mikään helpoin esteratsu varsinkaan radalla,” Jassu valaisi vielä asiaa. Nyökkäsin uudelleen. Jassu katsahti minuun vielä rohkaisevasti ennen kuin lähti pihattotallin puolelle.
“Noniin, nyt ilmoitetaan sut ja äkkiä!”

Kädet täristen raapustin nimeni Dimonan viereen. Cathy kannusti minua vieressäni.
“Mä voin pitää sua kädestä kiinni, jos pelottaa,” hän lupautui virnistäen. Tallasin tyttöä varpaille, kyllä minä uskaltaisin! Kun olin saanut nimeni listaan tiputin kynän takaisin sille tarkoitettuun kippoon.
“Mä lähden nyt kyllä moikkaamaan Stellaa,” totesin, sehän oli ollut päällimmäinen tarkoitukseni tällä reissulla. Cathy myös liukeni paikalta Lidian luokse. Lumisateessa tarvoin pihatolle. Pujahdin aidan raosta sisälle tarhaan, jossa Stella tuli korva hörössä katsomaan. Syötin kovin nälkäiselle tammalle pari porkkanan känttyä tarkustani. Ne olkoon Stellan jouluherkut.

Ilta eteni jo niin pitkälle, ettei nenäänsä pidemmälle enää pimeydessä nähnyt. Parkkipaikan valot helpottivat hitusen suunnistamistani autollemme. Hyppäsin Toyotan kyytiin pelkääjän paikalle, ja napsautin turvavyöt kiinni.
“Mä osallistuin täällä harjoitusestekilpailuihin,” paljastin äidilleni.

~ Freya & Stella, yhdestoista

Hyppäsin ulos tunkkaisesta linja-autosta lumiselle tallitielle. Lumen tippuessa hiljalleen maahan, taivalsin pitkän soratien Shelyesiin asti. Olin puolenpäivän aikaan liikkeellä, joten täällä näkikin edes jotakin. Ei voinut nyt ihan auringonpaisteeksi sitä kutsua, mutta valoisaa oli kuitenkin. Pakkanen sain nenäni punaiseksi ja käteni kohmeiksi. Poskeni jäätyivät niin, että puhuminen olisi vaikeaa, jos pitäisi puhua. Onneksi minun ei nyt tarvinnut. Kun vanha pariskunta tuli vastaan, rukoilin sormet ristissä, etteivät he sanoisivat minulle mitään. Katse maassa ohitin heidät, eivätkä he minulle mitään sanoneet, toisilleen vaan voivottelivat meitä “nykyajan nuoria”.

Kun pääsin tallille asti, pujahdin heti taukotupaan lämmitelemään. Paikalla oli vain muutama kahvin suurkuluttaja, jotka saisivat minun puolesta tyhjentää pannun ihan rauhassa keskenään. Toinen niistä lähti, ja toinen jäi. Tunnistin taukotuvassa vielä olevan naisen Inga-Stinaksi, johon olin joskus ensimmäisinä Shelyespäivilläni tutustunut. Tarkkailin naisen menoa vaivihkaa, samalla selaten Stellan hoitopäiväkirjaa. Stellan varusteet eivät kaivanneet pesua, eivätkä myöskään harjat. Suljin hoitovihkon kannen kiinni, ja työnsin sen sille tarkoitettuun paikkaan. Nopeasti vilkaisin myös kaappini läpi, mutta en löytänyt sieltä mitään tekemätöntä, joskin kaappia voisi järjestellä kivemmaksi.
“Sulla näyttäis olevan vähän tylsää?” Iiäs kuin taikaiskusta huomasi. Kohautin hartioita, mutta nainen silti vaistosi olemuksestani olevani pahasti tekemisen puutteessa.
“No, haluutko toimia mun kamerajalkana?” hän kysyi pirteästi.
“Öö, häh?” tuijotin Iiässää pää kenollaan. En tajunnut, mitä hän sillä haki.
“Siis olla kuvaaja,” nainen selvensi, onneksi.
“Siis kuvata poneja!?” varmistin hieman liiankin innokkaana. En tahtonut näyttää innostuvan näinkin yksinkertaisesta asiasta. Inga-Stina oli kuitenkin pelastanut päiväni tarjoamalla hyvää tekemistä, joten en voinut kuin suostua.
“Niin, niin!” hän nauroi. “Mennäänkö vaikka heti?”
Minua ei kahta kertaa tarvinnut kehottaa, ja jo hetkessä olin raivannut tieni paksun hangen lävitse pihatolle asti.

Kiinnitin vuonohevostamman pihattotallin käytäälle seisomaan, Dimonalla oli jo olemassa oma boksinsa tallissa. Iiäs intoili uudesta järjestelmäkamerastaan, minun tyytyyessä pelkkään puhelimeen. Olin kyllä saanut joululahjaksi paremman kännykän, mutta se ei silti aivan vastaisi järkkärin tasoa.
“Ootko valmis?” nainen kysyi innoissaan.
“Joo, iha just,” ähkäisin sulkiessani kylmillä sormillani Stellan riimun soljen. Peräkanaa astelimme tallista ulos lumisiin maisemiin. Näkymä oli kuin postikortista, vuorenhuiput kohosivat taivasta kohti, ja paksut lumikinokset peittivät alleen koko tienoon. Täällä kelpaisi kuvata, oli jopa valoisaa!

Iiäs asettui ensiksi kuvattavaksi, minun tutustuessa vielä hänen kameransa eri toimintoihin. Lopulta pääsin Stellan kanssa poseeraamaan kameran eteen Inga-Stinan räpsiessä meistä mitä upeampia kuvia. Pakko myöntää, että viihdyin varsin hyvin sekä kameran edessä, että takana, ja siitä yllätyin valtavasti. Yhden kuvaustuokion aikana Stella oli työntänyt päänsä kainalooni ja ummistanut silmänsä kiinni.
“Pysykää nyt siinä, te ootte niin söpöjä!” Iiäs oli vaatinut virnistäen. Olin totellut häntä, koska siinä oli mukava olla. Stellan pää turpa ja oma pääni painautuneena tamman pehmeää karvaa vasten.
“Sä oot sitten maailman ihanin,” olin kuiskuttanut Stella karvaiseen korvaan, niin että vain poni kuuli sen.



~ Stella & Freya, kahdestoista

Koulun alkaessa läksyt ja kiireet olivat vyöryneet päälleni, eikä aikaa talleiluun juuri jäänyt. Vanhempanikin valittivat myös hevosen hoitamisen haitoista; jos koenumerot tippuvat, eikä koulu suju toivotusti, on myös ratsastus lopetettava. Enkä todellakaan tahtoisi jättää niin ihanaa harrastusta pois. Kunnialla olin siis käyttänyt aikani kokeisiin pänttäämiseen ja koulutehtävistä huolehtimiseen. Ja kun aikaa jäi, luikahdin ovenraosta ja kipitin lähimmälle bussipysäkille.
“Palaan joskus kuudelta!” olin huikannut vanhemmilleni sulkiessani oven perässäni.

Tallilla oli hiljaista verraten edellisten päivien melun, joka sattui korviin. Eikä hiljaisuus ollut ihme, olinhan liikkeellä aika myöhään. Viimeinen rakennusryhmän auto peruutti pimeälle kujalle, kun astelin pääovesta sisään tallirakennukseen. Rakennus oli kyllä muuttunut. Karsinoihin oltiin vaihdettu liukuovet, ja paloin halusta kokeilla niitä heti.
“Ei vielä,” purin hammasta saadakseni itseni kuriin. Myös toimisto oli muuttunut. Kun kävelin kohti satulahuonetta, huomasin toimiston heti ovessa muutosta. Kävin kurkkaamassa hiljaa huoneeseen, ja näin edessäni pienet ja söpöt wc-tilat. Nopeasti kuitenkin peräännyin vessasta ulos, kun kuulin toisesta kopista puhetta. En halunnut olla mikään nuuskija tai muu vastaava.

Tutkiessani uudistunutta päätallia minulle tuli aivan järkyttävä nälkä. Kun olin himpsimässä sitä tietä taukotupaan, mitä olin aina ennenkin mennyt, näin pressuseinän peittävän kulkuväylän. Tietysti, siellähän on nyt rakennustyömaata. Kiersin tallin ulkopuolelta taukotuvalle johtavalle ovelle, ja potkaisin kengät jalastan. Hipsin sisään tupaan, jossa en nähnyt muita. Nopeasti löysin paikkani sohvalta, jossa rupesin mutustelemaan eväsleipääni. Pureskelin viimeiset palat nopeasti, jotta pääsisin mahdollisimman pian moikkaamaan Stellaa.
“Kaikki hyvin?” huoneeseen tullut tyyppi kysyi, kun olin tukehtua leipääni.
“Joo,” nyökkäsin köhien.

Kun marssin pihattotallin aidan juureen, Stella köpötteli vastaan puhaltaen ilmaa sieraimillaan. Minunkin hengitys höyrysi, olihan ulkona jo yli 15 astetta pakkasta. Vaikka käteni olivat jäätyä, nappasin lämpimän kintaan pois ja rupesin rapsuttamaan hoitoponiani aidan toiselta puolen. Stella selkeästi nautti huomionosoituksista, ja venytti kaulansa pitkäksi. Kun sormeni olivat lähes tunnottomat ja käsivarteni särki, pujahdin aidan alitse ja pujotin oranssihtavan riimun Stellan kermanväriseen päähän. Riimu oli kyllä ottanut osumaa useammankin kerran, se taitaisi olla seuraavana varusteidenpuhdistuslistallani.

Talutin jännittyneesti hoitoponini neljän aidan sisään kentälle, jonka kinokset yltivät lähemmäs polvitaivetta. Stella nosteli jalkansa reippaasti, ja näytti jopa innostuvan kävelytyksestä. Tamma puhisi korvat hörössä ja välillä yltyi ravaamaan häntä korkealla.
“Stella, älä nyt karkaa,” piipitin ponille ääni täristen. Tiesin, että hevosten kanssa pitäisi olla määrätietoinen ja päättävä, mutta nyt minua pelotti. Toivottavasti Stella ei ryöstäytyisi käsistäni, se kun keräsi virtaa pakkasesta. Hermostuneesti kiristin tuntumaani riimunnaruun, ja yritin rauhoittua.
“Ei hätää,” toistin itselleni, vaikka Stella hyöri ympärilläni.
“Ehkä kannattais päästää se hetkeks juoksemaan vapaana,” aidalle tullut Cathy kehotti hymyillen.
“Joo,” mumisin miettien, miksi en ollut tuota itse hoksannut. Napsautin riimunnarun irti tamman riimusta, ja samassa poni jo ravasi iloisesti häntä koholla seuraten kentän aitoja.
“Kiitti,” hymyilin ujosti tytölle, joka minua oli auttanut.

Kun Stella oli kuluttanut energiaansa juoksennellen ympäri lumista kenttää, tamma tuli itse luokseni, joten helposti sain riimunnarun kiinnitettyä uudestaan. Ja kun uudestaan yritin liikkua eteenpäin kävellen, tamma seurasi kiltisti perässäni ihmetellen korvat hörössä maailman menoja. Seisahduin aina hetkeksi paikoilleni, jolloin Stella teki samoin. Kun käännyin vasemmalle, tamma seurasi, tai kun halusin ravata, tämä kuuliaisesti juoksi perässäni. Hymy huulilla poistuin aitojen sisältä, eikä paniikista ollut enää tietoakaan. Onnea on ystävät, jotka auttavat aina hädässä.

~ Freya & Stella, kolmastoista

“Moikka!” pieni punapäinen tyttö huikkasi minulle enne kuin raahautui äitinsä perässä autolleen. Talutustunneilla taluttamisesta oli tullut minulle tapa, ja joka maanantai iloisesti ilmoittauduin olevani valmis auttamaan lasten alkeistunneilla. Lähes poikkeuksetta olin saanut taluttaa Stellaa ja tuota ihanaa tyttöä. Hän oli hyvin puhelias, mutta silti keskittyi olennaiseen. Tyttö vannoi myös jonakin päivänä hoitavansa Stellaa. Eikä se ollut ihme.

Omissa ajatuksissani avasin hoitoponini leukaremmin ja riisuin nahkaiset suitse tämän päästä. Stella sylkäisi kuolaimet suustaan ulos, niin inhottavilta ne olivatkin tuntuneet. Tottuneesti nostin satulan sille tarkoitetulle telineelle, vaikka satulan paino tuntui käsivarsissani. Suihkutin kuolaimet puhtaiksi ennen kuin ristitin ne kauniisti muiden viereen. Jäin vielä tallin himmeässä valossa ihastelemaan satulahuonetta. Se oli tunnelmallinen, ja puhtaan anha tuoksu tunkeutui sieraimiin. Hengitin tuota tuoksua syvään, enkä olisi ikinä halunnut lähteä tallista ulos.

Stellan kuopiminen tallikäytävällä havahdutti minut ajatuksistani. Poni halusi kiireesti ulos, tylsyys tuotti ponille tuskaa. Ja kun kipaisin hakemassa riimunnarun, tamma jo malttamattomasti yritti kävellä jo matkaan.
“Hassu,” höpötin tuolle keltahallakolle, joka näpräsi käytävän riimunnarujen lukkoja auki. Nauraen irroitin ponin niistä naruista, ja kiinnitin keltaisen riimunnarun Stellan riimuun. Nätisti poni käveli vierelläni ulos, eikä ponin karkaamisesta ollut enää pelon hiventäkään. Oli hassua ajatella, että vasta kaksi kuukautta takaperin olin ollut niin arka, etten ollut yksin uskaltanut taluttaa Stella.
“No, eihän se nyt niin erikoista ole, miettien nyt...” isäni oli vaivautuneesti sepittänyt asiaa minulle, kun olin eräänä iltana herättänyt keskustelua tuosta asiasta. Ja tiesin täysi mitä hän oli tarkoittanut. Loppuruokailun olin pyöritellyt lihapullia lautasella, enkä ollut saanut nieltyä palaakaan. Ja kun isäni oli pahoitellut asiasta, kyyneleet silmissä olin juossut yläkertaan huoneeseeni ja paiskannut oven perässäni kiinni. Vaikka syy oli periaatteessa minun, olin silloin ollut vihainen koko maailmalle.

Lunta potkien kävelin ulos tallista pimeään tallipihaan. En unohtanut sammuttaa pihattotallista valoja, sillä sähkön kulutus olisi aivan turhaa, kun tähän aikaan ei tallilla monikaan liikkunut. Suljin raskaan puuoven perässäni ja tepastelin lamppujen valaisemalle tallipihalle, jonka yllä leijuivat himmeät revontulet. Lunta tippui hiljalleen maahan, ja minulle rupesi tulla kylmä. Katselin hetken Stellan touhuja, joka kirmasi muun ponijoukon mukana tarhaa ympäri. Välillä hevoskatras heittäytyi maahan piehtaroimaan, kukin samaan kohtaan. Kun vilu hiipi jäseniini, kävelin tallitupaan leikkien, että talli olisi minun. Niin hiljaista oli ollut.



~ Freya & Stella neljästoista

- Palaan ennen kuin lähdetään tallille! huikkasin vanhemmilleni ovenraosta ja sujautin pienen puhelimeni söpön punaisen takin taskuun, joka oli palvellut minua jo monta vuotta.
Kuuntelin, kuinka vanha puuovi sulkeni natisten, ja pamahti lopulta takaani kiinni. Askelsin takapihallemme, josta lähti polku metsän keskelle. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta varmasti ensimmäistä kertaa tänä vuonna niin loisteliaasti, ja linnut sirkuttivat puissa. Kevät oli selvästi tulossa ja saatoin jopa haistaa kevään tuoksun nenässäni. Pakkasta oli vielä päälle -5 astetta, ja lumikerros natisi mukavasti jalkojeni alla, kun seurasin kiemurtelevaa polkua yhä syvemmälle metsään.

Olin seikkaillut metsissä enemmän kuin paljon, joten tunsin lähimetsät kun omat taskuni ja tiesin, mihin jalka kannattaisi panna, ettei liukastuisi. Tunsin sydämeni sykkeen madaltuvan ja verenpaineen laskevan, kun puikkelehdin ali oksien koivujen, kuusten ja mäntyjen seassa. Polku kapeni entisestään ja korkeampi aluskasvillisuus rupesi peittämään tuttua polkua, mutta tiesin mihin olin menossa. Näin tutun kiven vasemmalla puolella, joka muistutti suurta peikon pesää, jota olin pelännyt paljon pienenä. Murikasta katseeni kääntyi lahoon puunrunkoon, joka oli maannut paikalla jo useita vuosia. Muistin vielä, kuinka olin isäni kanssa katsellut, kun vanha puu oli maannut maassa rajun myrskyn jälkeen. Ketterästi ylitin sen, enkä vähääkään epäröinyt, ettenkö olisi pystynyt kipuamaan edessä lojuvan risukon, taikka hyppäämään pienen ojan ylitse.

Kumpuileva maasto oli muuttunut tasaiseksi ja tiheä metsä harveni pelloiksi. Aurinko pilkisti jälleen puiden takaa ja sai taakse jäävän metsän näyttävän tulipalon uhrilta. Kipusin ohuen lumikerroksen peittävälle kivelle katsellen, kuinka pieni puro virtasi kivien ja laskeutui lopulta järveen. Hengitin syvään raikasta pakkasilmaa, jolloin rauhotuin entistä enemmän. Viikon stressi hälveni mielestäni, enkä turhaan murehtinut koulun tapahtumia. Mieleni täytti veden pehmeä solina ja korviin kantautuva lintujen sirkutus. Kivellä oli hyvä istua ja luonnossa tunsi oloni aina turvalliseksi.

Luonnon tapahtumia katsellessani huomasin lähes kasvillisuuden peittämän polun, mutta polun kuitenkin. Seikkailijanluonteeni heräsi, enkä voinut mitään, kun jalkani rupesivat jo kiidättämäään minua kohti polkua. Ryteikössä rämpiessäni en voinut olla miettimättä, että metsän eläimet kulkevat näitä samoja polkuja ja painavat jalkansa samalle maalle. Mietteeni siirtyivät niistä hevosiin, enkä ajatuksissani huomannut, kuinka tiheikön takaa pilkisti vartin taivalluksen jälkeen jotakin punaista. Raivasin tieni viimeisten koivunoksien lävitse kohti rakennuksia.

Vasta metsikön jälkeen tajusin sen. Seisoin Shelyesin pihassa, mutta miten? Olinko todella ollut monta kertaa niin lähellä hevosia, mutta en vain tiedostanut sitä? Miten en ollut huomannut sitä polkua aikaisemmin? Häkeltyneenä kävelin tallin takaovesta sisään ja astelin lämpimään ilmaan. Vasta silloin tunsin, kuinka nälissäni olin, ja eväspatukkaa taskustani kaivaessa muistin, että olin luvannut palata kotiin ruualle. Hädissäni näpäytin nopeasti kännykkäni päälle ja näytölle ilmestyi ilmoituksia monista vastaamattomista puheluista. Kännykkäni piippasi vajaat kolme kertaa ennen kuin siitä kuului rahisevasti tuttu ääni.
- Sori, sopersin. - Mä unohduin metsään.
- Niinpä taisit, isäni huokaili ja vaikutti selvästi helpottuneelta, kun tiesi tyttärensä olevan elossa.
- Mutta et arvaa mitä? äänensävyni muuttui kertaheitolla innokkaaksi ja salaperäiseksi.
Langalta ei kuulunut mitään, joten ilmoitin:
- Mä oon nyt tallilla!
Monen selityksen jälkeen isäni oli tajunnut tapahtumien kulun ja antanut minulle luvan jäädä tallille, alkoihan ratsastustuntinikin jo tunnin päästä ja sain ratsuksi Stellan!

Aukaisin Stellan karsinan oven ja sain vastaani tutun ja turvallisen, pehmeän ja vaalean silkkiturvan. Stella hörisi matalasti ja astui sivuun, kun pujahdin karsinaan tamman seuraksi. Stellan kanssa oli helppo olla, sillä se ei vaatinut minua puhumaan, eikä se levitellyt ikävyyksiä eteenpäin. Poni ei valehdellut, eikä puhunut pahaa selän takana. Stella oli vain siinä ja nyt, nojasi rintaani, kun rapsutin tätä säästä ja hinkkasi päätään kylkeeni, kun sitä kutitti ja se halusi lisää huomiota. Kun oli aika siirtyä maneesiin ja nousta selkään, minua ei enää jännittänyt eikä suinkaan pelottanut, vaan pikemminkin odotin tulevaa tuntia. Reippaasti annoin pohkeita Stellalle, jolloin tamma nytkähti pehmeästi liikkeelle kohti kaviouraa.

~ Freya & Stella, viidestoista

Linnut sirkuttivat kovaäänisesti puissa ja koivujen oksat, joihin oli pikkuhiljaa ruvennut kasvamaan pieniä vihreitä lehtiä, humisivat tuulessa. Katselin nelipäistä hevosjonoa, joka kulki maneesia kohti ratsastajat vierellään kävellen. Se ei sisältänyt tuota vaaleaa vuonohevostammaa, Stellaa. Ilmoitustaulusta olin tarkistanut, ettei Stellalla olisi yhtäkään tuntia tänään. Niimpä kiihkeästi nenä kiinni taukotuvan ikkunassa tuijotin ulos odottaen Cathya ja Beaa. Kun vihdoin vaaleatukkainen tyttö kurvasi rätisevällä ikivanhalla mummopyörällään Shelyesin pihaan, pomppasin ikkunan vierestä ylös ja kipitin Cathya vastaan.
- Me lähdetään tänään maastoon! hihkaisin hymyssä suin.
- Siis täh, mistä lähtien sä oot halunnut lähteä maastoon!? Cathy ihmetteli. Syystäkin. - Ja onko Lidialla edes vapaata tänään?
Vakuutellessani Cathylle, etten ollut saanut aivotärähdystä, Bea hyppäsi autostaan tallipihalle, jota ei peittänyt enää valkoinen lumikerros.
- Moi! hän heilautti kättään.
Olimme salamana vastassa brunettea tyttöä. Cathy pyysi Beankin mukaan maastoon ja jo hetkeä myöhemmin tapasimme uudelleen tallipihassa, tosin tällä kertaa ratsastusvarusteet päällämme ja hevoset vierellämme vetäen lähimmälle ruohotupsulle, joka oli lumen lähtiessä alkanut vihertämään houkuttelevasti.

Nousin Stellan selkään luottavaisin mielin. Noin kuukauden takainen maastotunti Stellan kanssa oli kohottanut luottamustani taivaisiin, sekä hevoseen, että itseeni. Vatsassani kutitteli ihana jännitys, joka oli läsnä aina ennen jokaista ratsastuskertaa. Ei pelottavana, vaan sopivan odottavaisena.
- Minne mennään? Cathy kallisti päätään. Hän oli sopinut itsensä kanssa, että toimisi johtajana tämän reissun ajan. Se sopi mainiosti.
- Ei mitään hajua, Bea kohautti olkiaan. Päättäminen jäi minun vastuulleni.
- No, joku pieni lenkki vain, onhan Wilda tunnillakin vielä tänään, pohdin. Asioiden päättäminen ei todellakaan ollut erikoisalaani, ja aina oli vaara, että jollekin ei ajatukseni kävisi.
- Eli pisin lenkki, mikä näistä maastoista löytyy, Cathy virnisti ja antoi pohkeita Lidialle, mustalle tammalleen.
Seurasimme esimerkkiä ja lähdimme köpöttelemään metsän uumeniin viileän kevättuulen puhaltaessa hiljalleen yläilmoissa. Aurinko porotti kuumana pilvettömältä taivaalta. Hetkessä kerrospukeutumiseni oli liikaa, ja kehoni lämpötila lähenteli jo sataa astetta.
- Miten mä olisin tiennyt, että täällä on näin kuuma, valitin painottaen viimeistä sanaa. Stellakin oli samaa mieltä ja ravisteli kevään ensimmäisiä kärpäsiä iholtaan, jotka olivat siihen laskeutuneet ottamaan aurinkoa.

Vaikka oltiin syvällä metsässä, varjoista ei ollut paljoa hyötyä. Niin kuuma oli. Ja kun käännyimme polulle peltojen keskelle, hiki vasta tulikin.
Otetaan ravia, jos vaikka sitten tulis vilposampi, Cathy mietti ja nakkasi sitten pohkeet kiinni Lidian tummiin kylkiin.
Raivasimme pitkää pätkää peltojen ympäröimänä, joissa näkyivät vain paikoitellen pieniä länttejä lunta. Soratien hiekka pöllysi allamme, kun keventelimme vielä monta kymmentä metriä. Kevennys tuli jo luonnostaan, ja keskityin vain nauttimaan hetkestä. Stella pärskähteli tyytyväisenä allani, niin teki myös Lidia edessäni, joka harppoi pitkiä askeleita Cathyn nauraessa selässä ja Wilda, joka kipitti takanani ja spurttasi sitten laukkaan, kun välimatka yltyi liian pitkäksi.
- Ei tää auta mitään, Cathy huusi Lidian selästä. - Otetaan laukka!
Samassa Lidia edelläni kiihdytti keinuvaan laukkaan. Nousin seisomaan jalustimille, kun Stella innostui nopeampaan menoon huomatessaan Lidian loittonevan takapuolen. Annoin ohjaa Stellalle, joka innoissaan takoi maata vaaleilla kavioillaan. Kun tuuli puski vasten kasvojani, suljin silmäni, ja tunsin, kuinka vielä kylmä ilmavirta tunkeutui luihin ja ytimiin. Nautin hetkestä.

Vasta yli sadan metrin laukkaspurtin jälkeen maltoimme siirtää hevosemme käyntiin. Tuntui, kuin olisin leijunut pilvissä. Kasvoni loisti kuin Naantalin aurinko, kun käännyin katsomaan Beaa ja Wildaa, jotka olivat saaneet sinnitellä pysyäkseen perässä. Olin kokenut elämäni kyydin, ja se oli ollut kaikkea muuta kuin pelottavaa.
- Tää. Oli. Parasta, Bea vakuutti ja taputti Wildaa, joka oli pistänyt kaiken vauhtinsa peliin laukkasuoralla.
- Niin oli, vastasimme Cathyn kanssa kuin yhdestä suusta.

Laskeuduin Stellan selästä alas tallipihalla. Hetken en ollut tuntea jalkojani ja tömähtää maahan. Sain kuitenkin raajani toimimaan ja kävelin hymyssä suin talliin Stella vierelläni. Varusteet oli vaikea nostaa takaisin paikoilleen, kun voimat tuntuivat jääneen niiden keväisten peltojen keskelle. Cathy nauroi kippurassa, kun Lidian satula ei vain suostunut nousemaan tarpeeksi korkealle laskeutuakseen kannattimilleen. Viimein selvisimme siitäkin urakasta.
- Mikä työmaa, Cathy huokaisi. Olin samaa mieltä.

Tallilta ei voinut missään nimessä lähteä, ennen kuin oli saanut katsottua suloisia pikkuvarsoja. Hillan varsa Ardi, joka tuskin oli edes päivää vanhempi, kurkkasi uteliaasti emänsä takaa. Nousin varpailleni, jotta olisin nähnyt paremmin tuon pienen söpöläisen, karsinaan kun en uskaltanut mennä sisään. Mona laukkasi oman äitinsä ympäri lähes viisi kierrosta, kunnes kellahti karsinan pahnoille. Ei niille voinut kuin nauraa.
- Ajatelkaa, jos Stellallakin olisi tällainen, huokasin.
- Se olisi super sulosta, Bea hymyili.
- Onneksi nämä riittää loistavasti, vakuutin.

~ Freya & Stella, kuudestoista

Puiden lehdet humisivat tuulessa sinisen taivaan alla. Potkin kivikokkareita kävellessäni ojaan, joka oli jo kuukausi takaperin alkanut houkuttelemaan vihreydellään nelijalkaisia kauraturpia. Tummat hiukseni, joita en jaksanut sutaista ponnarilla lähtiessäni, lensivät tuulen mukana häiritsemään silmieni näkökenttää. Kun pääsin Stellan tarhalle saakka, aloin jo katumaan päätöstäni jättää hiukseni auki. Enkä tietenkään voinut muistaa ottaa pompulaakaan mukaan.
- Stellaa! huhuilin hoitoponiani samalla, kun pujahdin puisen aidan raosta tarhan sisäpuolelle.
Tamma nosti päätään heinäkasasta ja höristi korviaan kauempana. Hetken harkittuaan se tömisteli luokseni lennokasta ravia. Sydämeni suli, kun tamma tunki päänsä syliini ja hamuli turvallaan paljaita käsivarsiani.
- Höpsö, ei mulla oo sulle mitään, kikatin ja pujotin nopeasti Stellan päähän sen oranssin riimun.
Kun kävelimme rinnatusten pihattotallille päin, Wilda tarkkaili meidän jokaista liikettä, mutta päätyi sitten vain juoksemaan häntä pystyssä pois turvallisemmalle alueella. Se ei tosiaankaan halunnut jäädä kiinni.

Aurinko porotti täysillä pilvettömältä taivaalta ja lämpömittarikin nousi yli kahdenkymmenen asteen lukeman. Suunnitelmissani olisi lähteä ratsastustuntien alkaessa tallin hälinää pakoon sukeltelemaan Cathyn ja Bean kanssa lähimpään mahdolliseen järveen, mutta sitä ennen halusin antaa Stellallekin virkistäytymismahdollisuuden. Kiinnitin keltahallakon tamman vetosolmulla harjauspuomille tallirakennuksen varjoon. Kantaessani painavaa vesiämpäriä tallista ulos läikytin vettä päälleni, puoliksi vahingossa ja vähän tahallaan. Miten ihmeessä ne päiväntasaajalla asuvat kestävät ympäri vuoden yli kahdenkymmenen viiden asteen hellettä? Mahdotonta, sanon minä.

Stella venytti kaulansa pitkäksi ja lepuutti toista takajalkaansa, kun liu’utin litimärkää pesusientä sen silkkistä kesäkarvaa vasten. Puristin vähän väliä vettä itseni päälle, ja joka kerta yllätyin sen kylmyydestä. Hoitoponini näytti nauttivan, vaikka vesi olikin minun makuuni hyytävää, mutta onneksi silti virkistävää. Pian olin roiskinut itseni ja Stellan päälle koko ämpärin tyhjäksi ja jätin vain märän kohdan soralle, kun siirryimme ruohoalueelle kuivattelemaan. Siihen osui aurinkokin sopivasti. Istuin ruohikolle pidellen toisessa kädessäni liinaa, jonka päässä Stella ahmi kuin viimeistä päivää ruohoa suuhunsa.
- Ihan niin kuin et olis ikinä ees nähnyt ruohoa, hihitin ahneelle hoitoponilleni.

Tallille johtavalta soratieltä kuului ryminää ja pauketta. Heräsin ajatuksistani ja avasin hieman säikähtäneenä silmäni, jotka olivat painuneet huomaamattani kiinni.
- Jarruta sinä jarruvajainen! kuului turhautunut huuto. Tunnistin äänen sopivan Cathylle.  - Ei, ei, ei sinne puskaan. Toimi!
Ehdin nähdä vilauksen tytön vaaleista hiuksista sekä punaisesta, rätisevästä ja ikivanhasta mummopyörästä ennen kuin se kallistui uhkaavasti kohti lähintä takiaispuskaa. Huomasin pidättäväni hengitystäni ja puristavan riimunnarua rystyset valkoisina nyrkissäni. Stellakin oli havahtunut ruohojen ihmemaastaan ja tarkkaili silmä kovana vaarallisen kaksikon menoa. Pitäisikö lähteä karkuun vai ei? Olisiko pian liian myöhäistä?

Kuului kimeä kiljahdus vain ja sitten näin Cathyn rysähtävän puskaan. Seuraavaksi puskasta kantautui hermostunutta naurua ja valitusta.
- Sattuiko? kysyin. Yritin pitää suutani kiinni, mutta purskahdin lopulta nauruun.
- Se… se oli näyttävä sisääntulo, kikatin. Stella riimunnarun toisessa päässä oli taas hurahtanut ruohonkorsiin, eikä kiinnittänyt enää huomiota Cathyn esitykseen.
- Eikö ollutkin, tyttö heilautti hiuksiaan ja kumarsi. Tuhahdin hymyillen.
- Mitä sanot, lähdetäänkö uimaan? vaihdoin puheenaihetta ennen kuin Cathy aloittaisi hänen ja hänen kivikautisen pyöränsä rakkaustarinan.
- Ja vielä kysyt! tyttö virnisti ja heitti sitten kuperkeikan nurmikolla.
Lähdimme viemään nyt jo täysin kuivaa Stellaa takaisin pihattotarhoille. Tamma saisi nauttia hetken muiden hevosten seurasta ennen kuin ensimmäinen tuntilainen löytäisi hänet sieltä tarhan perältä.

Beakin oli saapunut vähitellen tallille ja ensitöiksemme kerroimme hänelle meidän suunnitelmastamme. Tyttö oli heti mukana ja hetkeä myöhemmin hypähtelimme jo soratiellä kohti uimalampea. Pyyhin hikeä otsaltani. Aurinko oli löllöttänyt meidät kaikki täysin, ja vain virkistävän kylvyn toive sai meidät jatkamaan matkaa. Cathyn ensimmäisen vesipullon sisältö kaatui jo hänen päälleen.
- Eikä, säästät sitten sen toisen juomiseen, Bea tirskui.
- Meni jo! Cathy nauroi ja kaatoi seuraavan pullon, joka kasteli kylläkin enimmäkseen soratien viereistä pusikkoa kuin itse kaatajaansa.
Minunkin oli pakko kokeilla tuota viilentäytymiskikkaa ja se toden totta toimi.
- Juodaan sitten sitä merivettä, kikatin, kun kenelläkään ei ollut enää täysinäistä juomapulloa jäljellä.
- Ei se oo ees meri, Cathy huomautti.

Vihdoin ja viimein järvi ilmestyi puiden lomasta. Sen pinta kimalsi houkuttelevasti auringonvalossa.
Kiskaisin nopeasti uikkarit päälleni ja otin etumatkaa Beaan ja Cathyyn.
- Vika vedessä on ööö… ööö… hevosen syöjä! Cathy nauroi. - Hetkonen, ei mulla oo ees vielä uikkareita päällä.
- Juoksimme kiljuen hyytävään veteen ja roiskimme sitä toistemme päälle. Sitten alkoi selvitys, että kuka oli vika ja kuka eka. Yhteistuumin päätimme, että Cathy on täten julistettu hevosen syöjäksi. Tyttö ei ollut edes pukenut uima-asua, vaan juoksi T-paita ja shortsit päällään lampeen. “Ei sillä nyt oo väliä, kesä kuivaa sen minkä kastelee,” oli hänen puolustuksensa. Minä ja Bea vain pudistelimme päitämme.
Paluumatkalla Cathy vielä naurahti:
- Sitäpaitsi, ei mulla ees ollut uikkareita mukana.

~ Freya & Stella, seitsemästoista

Oli kylmä, syksyinen aamu. Kuuntelin viereisen tien autoja, kun poljin äitini vanhalla punaisella pyörällä kohti Sheylesiä. Odotin innoissani uuden hoitohevoseni näkemistä, sillä aiemmin olin nähnyt sen vain kuvissa ja kaukana tarhassa. Käännyinkin jo pian tallin pihaan, ja jätin polkupyöräni tallia vasten nojaamaan. Katsoin puhelimesta kellon. "Vasta yhdeksän", tuumin mielessäni, sillä olisin odottanut, että olisin hitaampi. Astuin sisälle talliin ja riisuin lapaseni. Jotkut hevoset hörisivät lisäheinien tai ulosviennin toivossa, mutta jatkoin matkaani Stellan karsinalle. Tamma söi vielä heiniänsä, kuten naapurinsakin. Se nosti päätään, kun kuuli minut. "Hei, kaunotar" tervehdin tammaa silittäen sen silkkistä turpaa. Stella jatkoi pian syömistä, jä lähdin varustehuoneeseen lämmitelemään. Katsoin, missä Stellan varusteet sijaitsevat, jotta löytäisin ne nopeammin tarvittaessa. Pysähdyin suitsien kohdalle, ja otin ne naulasta. Ajankulukseni hain satulasaippuan ja kostean sienen, ja rupesin putsaamaan suitsia.
Kun jäljellä oli enää turparemmi, kuulin oven aukeavan. Sisään astui Catarina, tallityöntekijä. Hän moikkasi minua: "Moikka! Enpä ole nähnyt sinua aiemmin. Olen Cata, tallityöntekijä."
"Moi! Oon Milla, Stellan uusi hoitaja." Vastasin.
"Okei, tervetuloa Sheylesiin! Kysy vain, jos tarvitset apua, olen joissain talleista."
"Okei", vastasin. Catu otti laudan huoneen perältä ja lampsi pois. Sain suitset putsattua ja lähdin etsimään pyyhettä ja valjasrasvaa. Valjasrasvan löysinkin tallin käytävältä, mutta pyyhe tuotti hankaluuksia. Lopulta -pesupaikat ja satulahuoneet tongittuani- äkkösin katsoa kuivaushuoneeseen. Löysinkin sieltä pyyhkeen, ja lähdin takaisin satulahuoneeseen. Pyyhkäisin jokaisen remmin ensin pyyhkellä, ja sitten valjasrasvalla & sienellä. Laitoin suitset takaisin naulaan, ja katsahdin seinäkelloon: "Varttia vaille kymmenen" totesin. Lähdin jälleen satulahuoneesta ja kävelin Stellan luo. Tamma oli saanut syötyä heinänsä, joten lähdin katsomaan Stellan tämän päivän tunteja. Totesin Stellalla olevan kaksi tuntia tänään, joten päätin liikuttaa sen. Miten, tahdonko ratsastaa vai maastakäsitellä. Minulla oli ollut pitkä tauko ratsastuksesta aiemman tallin lopetettua, joten päätin ratsastaa Stellan myös mielenkiinnosta sitä kohtaan. Käännähdin takaisin, ja näin Stellan syömässä käytävälle valmiiksi asetettuja päiväheiniä. "Stella!" Ärähdin, ja nappasin tamman riimun sekä narun ovenpielestä. Otin Stellan kiinni ja laitoin sen pesupaikalle harjattavaksi. Hain Stellan varusteet ja aloitin harjaamisen. Tamma nautti, kun pyöritin kumisukaa pitkin sen kellanvaaleaa turkkia. Se nosti ylähuultaan ja päätään ylös, ja yritti kihnuttaa minua takaisin. Naurahdin tammalle. Olin rakastunut siihen heti. Katsoin vielä kaviot ja selvitin jouhet, kunnes nostin satulan selkään. Olin tottunut varustamaan isompaa hevosta, joten satulointi niin matalalle oli hassua. Oikaisin huovan ja laitoin vyön kiinni. Stella alkoi pullistelemaan, joten kiristäisin vyön kentällä. Kun sain Stellan suitsittua, otin sen keltaisen riimun pois kaulalta ja vein sen paikalleen. Talutin Stellan ulos tallista kentälle. Hain jakkaran ja nousin selkään. Stella pysyi hienosti paikallaan, kun nousin selkään. Säädin jalustimet sopiviksi ja kiristin vyön. Olin valmis ensimmäiseen ratsastukseen omalla hoitohevosellani. Napautin pohkeita tamman kylkiin, ja tamma lähti uneliaasti kävelemään uraa pitkin. Annoin pohkeita uudemman kerran, jotta Stella kävelisi reippaammin. Kävelytin Stellaa pari kierrosta pitkällä ohjalla, kunnes rupesin ottamaan hieman enemmän tuntumaa. Lähdin taivuttelemaan hevosta volteilla ja asetin sitä pitkillä sivuilla. Vaihdoin suuntaa lävistäjällä ja kokeilin pohkeenväistöä ja avotaivutusta. Tunsin, miten tamma alkoi kantaa itseään ja myötäsi suusta. Nostin ravin vielä hetken ympyrätyöskentelyn jälkeen, ja rakastuin tamman raviin. Se oli niin tasainen. Pyörittelin tammaa edelleen pääty-ympyrällä ja Stella taipui kivasti. Istahdin alas pehmeään raviin ja lähdin parin ympyrän jälkeen takaisin uralle. Tein ravissakin pohkeenväistöjä ja erilaisia kuvioita molempiin suuntiin. Siirsin tamman käyntiin ja annoin sille pitkät ohjat. "Hienosti" kehuin hevosta. Parin minuutin jälkeen kokosin ohjaa takaisin tuntumalle ja siirryin ravi-ympyrälle. Istahdin alas ja nostin laukan. Laukkakin oli tammalla keinuvan tasainen ja helppo pyörittää. Tein vielä hieman siirtymiä ravin ja laukan sisällä ja tämän jälkeen annoin tamman venyttää kaulaansa samalla, kun kevensin. Siirryin käntiin ja annoin kokonaan pitkät ohjat. Kävelin pari kierrosta, kunnes tulin alas ja talutin loput verryttelyt maastakäsin. Annoin taskustani namin Stellalle ja lähdimme kävelemään kohti tallia. Astuimme lämpimään talliin ja pyöräytyin Stellan karsinaansa. Riisuin satulan, suitset ja kypäräni ja harjasin Stellan vielä läpi. Vein varusteet paikalleen ja istahdin alas syömään eväitäni. Kello lähenteli jo kahtatoista. Kun sain syötyä, otin tavarani satulahuoneesta. Sanoin heipat Stellalle ja lähdin hymyssä suin pois tallilta. Olin rakastunut Stellaan.


---------------------------
Muokattu tähän väärään topiciin postattu tarina
/ Jassu

Katselin bussin huuruisesta ikkunasta ulos. Olin lähes ainoa bussissa. Lisäkseni bussin etuosassa istui tummatukkainen nainen ja takanani vanha mies. Avasin takkini taskun ja otin puhelimeni esiin. Selasin Instagramia. Luin kahden henkilön storyt ja suljin sovelluksen. Siirryin WhatsAppiin. Olin saanut pari viestiä. Yksi oli äidiltä, jossa hän kertoi ruokkineensa kissan. Toinen oli ystävältäni. Hän omisti hevosen ja kertoili minulle siitä usein WhatsApin kautta. Luin viestin vastaamattani siihen. Olin kyllästynyt viesteihin. Joko kaikki hevosessa oli hyvää tai sitten muut ihmiset olivat päin hanuria. Suljin puhelimeni, laitoin sen taskuuni ja painoin stop-nappia. Bussi pysähtyi seuraavalle pysäkille, josta nousin pois. Hengitykseni nousi höyrynä ilmaan, kun kävelin pitkin hiekkatietä. Pari pisaraa tipahti nenälleni. Laitoin keltaisen sadetakkini hupun päähän ja kävelin reippaammin. Saavuinkin pian tallinpihaan ja katsahdin ensin tarhaan ja sitten kelloa. Kello oli neljä iltapäivällä. Älysin katsoa, oliko Stellalla sadeloimi. Ei tietenkään, sade alkoi vasta muutama minuutti sitten. Vein reppuni pikaisesti satulahuoneeseen ja hain Stellan riimun. Avasin tarhan portin ja lähestyin tammaa. Napsautin riimunnarun kiinni ja lähdin taluttamaan tammaa talliin. Pyöräytin Stellan pesukarsinaan ja laitoin sen kiinni. Hain Stellan sadeloimen ja heitin sen tamman leveälle selälle. Kiinnitin ensin remelit edestä ja sitten ristiin mahan alta. Irrotin Stellan pesukarsinasta ja lähdin taluttamaan sitä takaisin tarhaan. Kuuntelin sen kavioiden kopsetta vetisessä maassa ja katselin vuorien huippuja. Avasin portin ja päästin tamman irti. Katselin hetken niiden menoa ja otin muutaman kuvan kännykälläni. Kumarruin portin ali ja laitoin riimun koukkuun. Matkallani talliin otin kottikärryt sekä talikon. Työnsin kottikärryt talliin ja ohjasin ne Stellan karsinaan. Putsasin karsinaan hyvän tovin, kunnes lähdin hakemaan puhtaita puruja. Levitin puhtaat purut keskelle karsinaan ja levitin hieman. Lopun työn saisi tamma itse tehdä. Vein kottikärryt paikalleen ja kävelin takaisin talliin. Hain tiskiharjan, pesusienen ja ämpärin. Aloin pesemään Stellan kaltereita, seiniä sekä juoma- ja ruokakuppeja. Aloitin ruoka- ja juoma-astioista, sillä nyt minulla oli käytössäni puhdas sieni. Tyhjensin ensin automaatin vedestä, hinkkasin sitä tiskiharjalla ja laitoin uudet vedet. Sen jälkeen kaadoin ämpäristä hieman vettä ruoka-astiaan ja hinkkasin sitä tiskiharjalla. Otin sienellä loput vedet pois ja olin ruoka-astioiden kanssa valmis. Sen jälkeen aloitin pesemään kaltereita. Hinkkasin niitä edestakaisin sienen karhealla puolella. Niihin oli tarttunut hirveästi purua ja mutaa. Pienen hetken jälkeen pystyin jo nähdä eron. Kävin siis seinien kimppuun. Kastelin tiskiharjaa ja sientä ja rupesin hinkuttamaan niillä seinää. Suurin osa oli pinttynyttä, mutta sain kuitenkin silminnähtävän eron. Kun olin valmis,  lähdin pesemään siivousvälineitä. Valutin vettä, kunnes se oli kuumaa. Jätin tulpan altaaseen ja jätin sienen & tiskiharjan likoamaan ja menin itse syömään eväitäni.
Avasin tacosalaatin muovisen kannen ja avasin haarukan paketistaan. Tökkäsin haarukan salaattiin ja söin. Käväisin katsomassa Stellan tunteja. "Vain yksi tunti?" tuumasin ja menin syömään loppuun. Mietin, mitä tekisin Stellan kanssa.
Vein roskat roskikseen ja reppuni paikalleen. Katsahdin ulos, ja huomasin sateen olevan enää ripsotusta. Hain Stellan tarhasta. Moikkasin tammaa namilla ja klipsautin narun kiinni sen keltaiseen riimuun. Tai, se oli keltainen, kunnes Stella oli piehtaroinut...  Talutin Stellan talliin ja päästin sen hetkeksi karsinaansa, kun menin hakemaan suitset. Suitsin Stellan ja laitoin riimunnarun kuolaimen kiinni. Jätin Stellalle sadelokmen päälle, koska sade oli jälleen yltynyt. Talutin Stellaa tallin kentällä hetkisen, ja sen jälkeen lähdimme maastoon maastakäsin. Annoin Stellan syödä hieman ruohoa joissain väleissä ja toisissa taas hölkkäiltiin. Käännyimme noin 20 minuutin jälkeen takaisin talleille, sillä Stella täytyisi vielä harjata ennen sen tunteja. Saavuimme tallin pihaan ja annoin Stellalle taskustani namin. Se oli käyttäytynyt hienosti koko matkan ajan, vaikka emme tunne toisiamme vielä.
Vein Stellan pesupaikalle, sillä sen jalat olivat märässä mudassa. Otin loimen pois ja vein sen kuivumaan. Ohittaessani altaan, tajusin, että omat tavarani olivat siellä edelleen. Otin tulpan pois ja vein tavarat paikoilleen. Kun tulin takaisin, oli Stella löytänyt porkkanapussin. "Stella!" Vedin narun päästä minkä jaksoin, ja tamma vain rouskutti porkkanaa. Sain sen pian kuitenkin pois ja vein sen uudestaan pesupaikalle. Avasin hanan ja Katsoin, mitä mieltä tamma on vedestä. Stellaa kiinnosti edelleen vain porkkanat, eikä se olut moksiskaan, kun suihkutin sen jalkoja. Hain harjan ja hinkkasin kavioita. Huuhtaisin ne ja suljin hanan. Hain pyyhkeen ja kuivasin niitä. Annoin namin Stellalle ja vein sen karsinaan, sillä muutkin hevoset olivat tuotu sisään lenkkimme aikana. Katsoin puhelimestani kellon. "Puoli kuusi, ratsastajan pitäisi tulla pian." Lähdin varustehuoneeseen ja otin reppuni. Katsahdin vielä ympärilleni, etten unohtanut mitään. Kävelin ulos tallista. Jonkun auto kaartoi pihaan. Kävelin puiden valtaamaan hiekkatietä pitkin kohti bussipysäkkiä. Ruska näytti kauniilta hämärtävää taivasta vasten. Käännyin bussipysäkille ja nousin bussin kyytiin. Ajoitus oli kerrankin oikea. Istahdin bussin penkille ja nojasin bussin ikkunaan. Katselin pisaroiden täyttämästä ikkunasta, kuinka vesi valui ja puut vierivät ohitse.

Silitin Stellan silkkistä turpaa. Se laittoi silmiänsä kiinni ja roikutti päätään. Se nautti huomiosta. Katsoin vesipisaroiden valumista Stellan sadeloimelta. Oma sadetakkini oli jäänyt kotiin, ja olin läpimärkä. Se ei haitannut. Sade oli onneksi ollut lyhyt, vaikka sitä tulikin kaatamalla. Katselin puiden latvoja ja vuorten huippuja. Stella pärskähti tarhassa ja alkoi kuopimaan. Se tiesi, etten enää keskittynyt siihen sataprosenttisesti. Otin Stellan riimun naulakosta tarhan tolpasta ja avasin portin. Kävelin tarhaan ja otin Stellan kiinni. Avasin taskuni ja annoin namin. Tamma rouskutti sitä tyytyväisenä, kun kävelimme portille. Käänsin ponin ja suljin portin. Lähdimme kävelemään hiljakseen kohti tallia. Astuimme sisään. Stellan kaviot kopisivat betonilattiaa vasten, kun kävelimme kohti Stellan karsinaa. Avasin Stellan karsinan oven, johdin tamman sisään ja käänsin sen. Sidoin riimunnarun vetosolmulla kalteriin. Otin Stellan sadeloimen pois ja vein sen kuivumaan. Hain satulahuoneesta satulan, suitset ja harjoja. Avasin Stellan karsinan oven uudemman kerran, kun olin vienyt satulan ja suitset telineeseen karsinan edessä. Otin kumisuan käteeni ja aloin harjaamaan tammaa. Kävin läpi ensin oikean puolen, sitten vasemman. Vein kumisuan takaisin ja otin pölyharjan käteeni. Putsasin sillä myös jalat. Selvitin Stellan jouhia käsin ja hain kaviokoukun. Nostin etukavion. Lähes kaikki puru irtosi ensiyrittämällä. Siirryin takajalkaan. Siellä oli kuivunutta mutaa, jossa meni hieman kauemmin. Siirryin toiselle puolelle ja putsasin loputkin kaviot. Vein harjat paikoilleen ja nostin satulan Stellan selkään. Sen keltainen huopa oli täynnä karvoja, karvanlähtöaika oli jälleen keskuudessamme. Suoristin huovan samalla, kun mietin, milloin putsasin huovan. Päädyin ratsastukseen jälkeen olevan oikea aika tähän. Avasin suitset niputuksesta ja laitoin ohjat Stellan leveälle kaulalle. Laitoin kuolaimet Stellan suuhun ja kiristin turparemmin. Laitoin vielä oman kypäräni ja leukaremmin Stellalta kiinni ja olimme valmiita maastoon. Katsoin, että puhelin oli taskussani ja talutin Stellan ulos tallista. Menimme kentälle. Nousisin siellä selkään. Avasin kentän portin ja nappasin raipan mukaan. Siirsin jakkaran Stellan viereen ja asetin jalkani jalustimeen. Laskeuduin Stellan leveälle selälle ja silitin sitä kaulalta. Kiristin vyön ja säädin jalustimet sopiviksi. Pyysin Stellaa eteenpäin. Ajattelin tehdä saman lenkin, kuin viime kerralla maastakäsin. Ainakin tuntisin tien. Ratsastin pois kentältä ja käännyimme maastopolulle. Katselin puiden ruskaa ja Stellan pystyharjan keinuvan puolelta toiselle. Se oli ihanaa. Katsahdin rannekellooni. Tiesin, että oli riski ottaa se mukaan tallille, mutta en oikeastaan käyttänyt sitä. Joko kello oli pysähtynyt tai sitten olin extranopea varustamaan Stellan. Pyysin pian Stellalta aktiivisempaa käyntiä ja kiristin hieman ohjiam sillä tämä oli vasta toinen kerta, kun ratsastaisin Stellalla, koskaan ei voinut tietää, mitä se pelästyisi. Stella pärski allani ja kuuntelin sen kavioiden kopsetta hiekkatietä vasten. Nostin ravin. Ravasimme hetken hiekkatietä, kunnes siirsin käyntiin. "Brrrr.." sanoin hevoselle, se ei oikein kuunnellut istuntaani, ilmeisesti Stella oli innoissaan. Sain kuitenkin siirrettyä ponin käyntiin. Käänsin sen pienemmälle polulle, jossa Stella yritti heti syödä mustikkapensaita. Olin kuitenkin varautunut tähän ja napautin tammaa pohkeilla, kun sen pää oli lähdössä alas. Kävelimme pientä polkua ja pian sekametsä muuttui mäntymetsäksi. Pian polunhaara johti leveämmälle hiekkatielle, jonne käännyimme. Se oli täydellinen laukkasuora. Suoristin Stellan ja annoin laukka-avut. Annoin hieman pidempää ohjaam jotta Stella saisi venyttää selkäänsä. Alkoi loiva ylämäki ja nousin kevyeen istuntaan. Olimme mäen päällä, kun siirsin raviin. Silitin hevosta harjan juuresta ja kehuin sitä ääneen. Se oli hienosti totellut apujani, vaikka oli selkeästi ollut innoissaan. Polku kääntyi pian takaisin kohti tallia. Siirsin käyntiin. Kävelimme loppumatkan. Pian pystyin jo nähdä punaiset tallirakennukset. Puut eivät enää ympäröineet meitä, kun laskeuduin tallipihalla alas. Otin ohjat pois Stellan kaulalta ja annoin sille namin. Talutin sen takaisin talliin. Avasin sen karsinan oven ja talutinxsen sisään. Laitoin ohjat kaulalle ja pidin ohjista kiinni samalla, kun riisuin Stellan satulan. Vein satulan ja tulin hakemaan suitsia. Kävelin altaalle ja pesin kuolaimet. Lämmin vesi tuntui sulattavan jäätyneet sormeni. Niputin suitset ja vein ne satulahuoneeseen. Kävelin takaisin Stellan luo harjat kädessäni. Putsasin sen kaviot ja kävin pölyharjalla muun kehon läpi. Päästin sen syömään heiniään. Vein kypäräni repulleni ja jätin pölyharjan käteeni. Otin Stellan huovan ja käänsin sen toisinpäin. Harjasin siitä karvat pois. Katsahdin kelloon samalla, kun vedin pölyharjaa pitkin huopaa. Kello oli viittä vaille viisi. Laitoin huovan paikalleen ja otin tavarani. Kävelin ulos satula huoneesta ja pysähdyin Stellan karsinan kohdalle. Sanoin heipat tammalle ja lähdin ulos tallista. Minulla oli edelleen päälläni mustat ratsastushiusuni. Unohdin laittaa ulkohousut niiden päälle, joten minulla oli kylmä. Äiti oli kuitenkin jo odottamassa punaisen Volkkarin kanssa tallin pihassa, joten pääsisin pian lämpimään suihkuun.

Olin jälleen tallilla. Viihdyin olla Sheylesissä enemmän, kuin aiemmalla tallillani. Olin rakastunut Stellaan ja sen luonteeseen. Kävelin pitkin tallin pihaa kenkien pobjat mutaa vasten tirskuen. Lähdin hakemaan Stellaa tarhasta. Se odotti minua tarhan edessä, kun lähestyin sitä. Stella hörisi kun olin lähempänä sitä. Se alkaa jo tunnistamaan minut. Nappasin sen keltaisen riimun ja riimunnarun tuttuun tapaan tarhan tolpalta.
Pian olimmekin jo tallissa ja pyöräytin tamman pesupaikalle. Annoin sille namin taskustani ja se mussutti siitä tyytyväisenä kun Kun hain sen varusteita.Harjasin tamman läpi ja katsoin sen kaviot. Tunnustelin myös onko jaloissa lämpötilaeroja. Heitinkin jo pian satulan selkään ja olimme valmiita lähtemään tunnille. Stella käveli iloisena vieressäni kohti maneesiia. Emme olleet ennen treenanneet maneesissa joten minua jännitti hieman Avasin maneesin oven samalla viheltäen ja olin valmis nousemaan Stellan selkään. Hain jakkaran ja nousin selkään. Säädin jalustimet sopiviksi ja pyysin kuvaajaani kiristämään Stellan satulavyön. Pian lähdimmekin liikkeelle ja kerrankin Stella lähti reippaalla päällä kävelemään heti aluksi. Kävelimme pari kierrosta molempiin suuntiin pitkillä ohjilla, kunnes otin hieman ohjaa käteeni. Tämän jälkeen taivuttelin Stellaa hieman molemmissa suunnissa ja tein pohkeenväistöjä ja taivutuksia. Pian aloitimmekin ravaamaan ja tultiin maapuomia. Stellaa aluksi hieman jännitti tötsät puomin molemmilla puolilla Pääsimme kuitenkin ensi yrittämällä yli ja Stella tuntui oikein mukavalta ratsastaa. Tein suunnanmuutoksia ja taivuttelin ponia. Siirryimme käyntiin ja lepäsimme hetken. Keräsin ohjat ja nostin laukan parin kierroksen hölläilyn jälkeen. Laukka oli tasaista ja sujuvaa. Se pyöri hyvin, joten lähestyin jo parin laukka-ympyrän jälkeen maapuomia. Stella otti ison loikan puomille, ja menetin tasapainoni. En kuitenkaan pudonnut, sillä toinen jalustin pysyi jalassani,  
Tulimme puomin vielä pari kertaa onnistuneesti ja aloitin loppuverryttelyn. Verryttelin Stellaa maneesissa viisi minuuttia ja lähdimme sen jälkeen kävelemään selästä käsin tallin pihaa pitkin. Tulin tallin edessä alas selästä. Nostin jalustimet ylös ja talutin Stellan talliin. Katselin omia jalkojani, kun kävelimmentallikäytävää. Mustat ratsastushousuni sekä -saappaani tulivat silmien etäisyydellä vuorotellen. Sormia paleli kesähanskoissa, mutta muulla keholla oli kuuma punaisessa kevyt-toppatakissa. Riisuin Stellan ystäväni (kuvaajani) kanssa ja jätin heidän kahden hetkeksi karsinaan, kun menin itse laittamaan ulkohousuni (Esimerkki) sekä korvilleni tuubihuivin. (Esimerkki). Palasin takaisin Stellan ja ystäväni luo. Stella oli hamuamassa nameja ystäväni taskusta.  Tulin heidän luokseen ja aloin siivoamaan Stellan karsinaa talikolla, jonka otin mukaan aiemmin. Kysyin; "Onko valmista Aada, vai täytyykö vielä helliä sitä lisää?" Aada vastasi Stellan olevan aina alttiina nameille, kun hänen taskunsa olivat lähelläkään ponin suuta.
Sain karsinan siivottua ja menimme Aadan kanssa putsaamaan Stellan varusteet. Ensin putsasimme ne satulasaippualla ja sitten lisäsimme päälle vielä valjasrasvan. Meillä kului yhteensä noin 20 minuuttia. Tämän jälkeen söimme eväitämme ja juttelimme hevosista. Aadalla oli oma hevonen, josta hän kertoili joka ilta WhatsApin kautta. Aada oli mukava ihminen, mutta hänen tapa kirjoittaa oli erilainen. En pitänyt siitä. Hän ei puhuessaan ollut samanlainen. Ehkä hän ei kirjoittaessaan mieti yhtä paljon, mitä sanoo, ainahan sen voi poistaa.
Mussutin suu täynnä salaattia, kun Aada kertoi hänen ja punarautiaan hevosensa Walton viimeisimmistä kisoista. En oikeastaan keskittynyt Aadan puheeseen, vaan mietin, miten ihanan paikan olin löytänyt.

Kaivoin reppuani. Etsin soivaa puhelintani. Pian osuinkin siihen repun pohjalla. Soittaja oli Aada, koulu- ja hevoskaverini. "Moikka!" Aloitin puhelun. "Moi! Ootko menossa tänään tallille?" Aada kysyi. Vastasin; "Joo, oon, kuin?" Ihmettelin, mitä Aada halusi. "En mä tiedä, on tosi tylsää, kun Waltolla on vapaapäivä..." Aada sanoi. "Ööh, okei... Noh, itse meen pyörällä, jos haluut tulla samaa matkaa, niin nähään vaik varttii vaille tos risteyksessä?" Kysyin edelleen hämilläni. Eihän siinä muuten mitään, mutta yleensä sovimme menomme jo useaa päivää aiemmin, emmekä yleensä edes olleet Sheylesissä kahden, paitsi jos värvään Aadan kuvaajaksi.

Pian olinkin jo vanhan, punaisen pyörän kanssa odottamassa risteyksessä. Olin pakannut mukaan oikeastaan vain eväitä. Aada polki pian näkyviin. Hänellä oli mintunvihreä maastopyörä. Moikkasin Aadaa ja kertoilin, mitä aikoisin tehdä, kun lähdimme polkemaan. "Aattelin ekaks pestä ruoka- ja juomakupit ja sit liikuttaa. Sitte putsataan varusteet ja syödään ja putsataan karsina?" Sanoin kysyvästi. "Joo, mulle käy." Aada vastasi.

Aika tuntui menevän paljon nopeammin, kun juttelimme matkamme aikana. Jo viidentoista minuutin jälkeen olimme tallin pihassa. Jätimme pyörämme tuttuun tapaan tallin seinustalle nojaamaan ja veimme tavaramme. Pidin tavaroitani usein satulahuoneessa, vaikka hoitajille oli omakin tila. En vain jaksanut ramppaamista eri rakennusten välillä.  Otin siivousvälineet ja ryhdyin hommiin. Aada putsasi ruoka-astiaa ja minä hoidin juomapuolen. Päädyimme hinkuttamaan myös kaltereita ja seiniä hyvän tahdin alettua. Yhteen aikaa kului noin 25min. Kello siis lähenteli jo viittä. "Haetaanko nyt Stella?" Kysyin katsahdettuani kelloon. "Kevyt treeni vain, onhan sillä jo kaksi tuntia töitä tiedossa." Lisäsin. Päädyimme juoksuttamaan Stellaa. Se juoksi kiltisti liinan päässä ja päästimme sen myös hetkeksi revittelemään irti. Ainakaan se ei olisi niin pöllö tunnilla...  
Stella oli pian valmis lähtemään takaisin kohti tallia. Stella puuskutti vielä hieman, joten kävimme kävelemässä vielä hieman hiekkatiellä. Kun palasimme, riisuimme Stellan suojista ja liinasta ja harjasimme sen läpikotaisin + pesimme mudasta märät kaviot. Olisi enää 45 minuuttia aikaa ennen kuin tuntiratsastaja aloittaisi varustamisen, joten Stella sai jäädä sisään syömään päiväheiniään. Menimme myös itse syömään. Emme tosin malttaneet kauaa, sillä olimme luvanneet Catulle auttaa tuntilaisia varustamisessa, joten meillä oli vain noin 10 minuuttia aikaa syödä. Tulimme pois satulahuoneesta muutaman satulan kanssa. Veimme ne ratsastajille. Autoimme heitä laittamaan vyöt tarpeeksi kireälle ja katsomaan jalustimet sopiviksi maastakäsin. Saatoimme ratsukot maneesin ja autoimme heidät selkään.
Kävelimme takaisin talliin, kun nappasin Stellan riimun naulakosta. Satula ja suitset olivat käytössä, joten vain riimu oli puhdistettava. Harjasin riimun läpi, ja suurin osa mudasta lähtikin tällä. Se sai riittää. Pakkasin tavarani ja lähdimme Aadan kanssa polkemaan kotiin. Se oli oikein mukava tallipäivä, totesimme.

Katuvalot heijastivat märästä asfaltista. Katselin auton ikkunasta ohi liikkuvia puita ja vuoria. Nojasin päälläni ikkunaan. Olin menossa tallille. Kello oli kuitenkin jo kuusi, joten en kerkeäisi olemaan kauaa.. "Noh, mikäs noin mietityttää?" äitini kysyi. "Äh, ei mikään.." Vastasin. Olin vain hyvin väsynyt. Koeviikko oli takana ja olin lukenut niihin yömyöhään. Olin selvinnyt kuitenkin jokaisesta.. Ihan hyvin arvosanoinkin. Matalin oli kahdeksan miinus. Viime viikolla siis talleilu jäi väliin, lukuunottamatta vakkarituntia , mutta nyt oli aika käydä Stellan luona! Odotin innoissani, vaikka muut ehkä saivat siitä erilaisen kuvan. Pian asfaltti muuttui hiekkatietksi ja äitini jatkoi ajamista vielä noin viisi minuuttia, kunnes hän käänsi auton tallin pihaan. Nappasin reppuni, sanoin heipat ja nousin autosta. Vilkutin, kun tummanpunainen Volkswagen kääntyi pihasta pois. Kävelin tarhoille. Hevoset olivat kuitenkin jo sisällä. Yleensä en ollut tähän aikaan hoitamassa, joten hämmenyin hieman, vaikka se olikin tsestäänsevyys. Stellahan saattoi olla tunnilla, tuumin. Avasin tallin oven ja suljin sen perässäni. Katsoin pitkää betonikäytävää ja karsinariviä. Lähdin kävelemään kohti päätyä, jossa tuntilistat olivat. Kun pääsin päätyyn asti, vieritin sormeani pitkin tuntilistaa;
"1. tunti, klo 17:00;
Lilja - Fella
Cathy - Sam
Elisa - Hilla
Freya - Wilda
2. tunti, klo 18:00
Ella-Amalie - Stella
Emilie - Aage
Helke - Raffe"
-Äh, Stella on tunnilla... sanoin ääneen. Katsahdin kelloon.
-Noh, on se jo kaksikymmentä vaille seitsemän... Enää 20 minuuttia Stellan palaamiseen...
Aloitin karsinan putsauksella ja ruoka- sekä juoma-astioiden puhdistuksella. Siinä oikeastaan kului jo 20 minuuttia, mutta annoin ratsastajan rauhassa riisua Stellan varusteista. Kun ratsastaja oli vienyt varusteet, sanoin, että voin harjata Stellan, sillä hänellä näytti olevan kiire.
-Kiitos, mulla on kauhee kiire jo lukemaan kokeisiin... Hän vastasi.
-Joo, ei mitään.. Tiiän tunteen...
Harjasin Stellan ja katsoin vielä kaviot. Kun siirryin jouhiin, huomasin niiden olevan ihan takussa. Yritin selvittää niitä yli vartin, enkä saanut kaikkia takkuja pois siltikään. Suurin osa oli kuitenkin poissa, ja levitin vielä selvitysaineen Stellan harjaksiin, ennen kuin kuulin puhelimeeni kilahtavan viestin:
"Oon tallin pihassa viiden minsan päästä, tuuppas jo.
-Äiti"
Vein Stellan pikaisesti karsinaansa ja sanoin sille heipat ja annoin mojovan pusun sen turvalle. "Hyvää yötä sitten, nähdään taas." Sanoin sille hiljaa. Suljin karsinan oven, hain tavarani ja kävelin ulos tallista. Se oli nopea reissu, mutta sain kaiken aikaiseksi, mitä pitikin. Hyppäsin paljon paremmalla tuulella Volkswagenin mustille kangaspenkeille, kun käännyimme pois tallin pihasta. Oli jo pimeä, mutta minua se ei haitannut. Kunhan sain nähdä Stellaa kiireisen 9. luokan aikana, olin onnellinen.

Tuuli tuntui kylmältä poskeani vasten. Pyörä kitisi allani, kun poljin kohti Sheylesiä. Poljin rauhakseen, väistin autoa ja käännyin tallin pihaan. Pyörä jäi tuttuunxtapaansa nojaamaan tallin punaista seinää vasten. Jatkoin talliin kävellen. Katsahdin rannekelloani. Se oli vasta neljä, mutta oli jo pimeää. Avasin tallin oven. Kävelin pitkin karsinariviä aina Stellan luo asti. Se nosti pään, kun kuuli minut pysähtyvän sen karsinan eteen. Kaivoin namin taskustani ja vein tavarani. Katsahdin tuntilistaa. Stellalla oli kolme tuntia tänään, joten hain kottikärryt & talikon ja ryhdyin siivoamaan Stellan karsinaa. Toin vielä puhtaat purut ja siirryin juoma- ja ruoka-astioiden kimppuun. Olinkin 20 minuutin kuluttua valmis. Stellan ratsastaja tuli jo varustamaan ponia. Tarjouduin avuksi, vaikka hän ei sitä paljoa tarvinnutkaan. Pian ensimmäinen tunti alkoi. Autoin ratsastajia säätämään jalustimiaan ja jäin hetkeksi katsomaan tuntia. Pian kuitenkin tunsin jo kylmän hiipivän takkini sisään, joten päädyin lähtemään takaisin talliin. Katselin Stellan riimua. Se oli likainen syksyn mutakelien takia. Päädyin pesemään sen, sillä Stella olisi maneesissa seuraavat kolme tuntia, joten se kerkeäisi kyllä kuivua suurimmaksi osaksi. Avasin hanan ja kastelin riimun läpikotaisin. Lisäsin hieman saippuaa ja hinkkasin sitä tiskiharjalla edestakaisin. Huuhtelin. Sammutin hanan ja kuivasin riimun hieman. Vein riimun kuivumaan ja etsin Steelan suojat sekä harjat. Pesisin nekin. Aloitin harjoista. Täytin ämpärin kuumalla vedellä & saippualla ja upotin jokaisen harjan siihen. Ne saisivat liuota siellä pari-kymmenen minuuttia. Hain Stellan suojat ja siirryin pesukarsinan letkun luo. Huuhtelin niitä aikani, kunnes siirryin jälleen saippuan hinkuttamiseen.
Huuhtelin saippuan pois ja laitoin suojat kuivumaan. Menin satualahuoneeseen syömään eväitäni. Upotin muovihaarukan evässalaattiini ja laitoin haarukan suuhuni. Söin salaatin ja join kaakaota. Katsoin kelloon. Se lähenteli kuutta, joten lähdin maneesiin. Ystäväni oli tulossa ratsastamaan, joten lupasin videoida häntä.

Kuvasin ystävääni tunnin ajan, ja autoimme seuraavan ratsastajan selkään. Sen jälkeen kävin hakemassa reppuni, ja lähdin pyöräilemään kotiin päin. Oli outoa, kun en ollut nähnyt Stellaa juuri ollenkaan, vaikka vietinkin yli kaksi tuntia tallilla. Lähes kolme. Mutta se ei haitannut, minulla oli silti mukavaa, ja sain tehtyä useitakin asioita, joita en yleensä hoitaessani tehnyt.

Lumi marski kenkieni pohjan alla. Oli pakkasta, ja hengitykseni huurusi ilmassa. Katselin kauempana siintävien tallirakennusten valoja.
Olinkin pian jo tallin pihassa. Kävelin suoraan Stellan pihatolle, ja huhuilin tammaa. Se lähti kävelemään luokseni. Oli lauantai, ja kello oli vasta yhdeksän, joten tallilla oli hiljaista. Nappasin riimunnarun ja kliksautin sen tamman keltaiseen riimuun. Tai osittain kyllä ruskeaan... Riimu oli mutainen, koska Stella oli piehtaroinut tarhassaan. Ainakin löysin tekemistä. Talutin Stellaa talliin, koska ajattelin harjata sen tallin käytävällä. Otin loimen pois, ja aloitin harjaamisen kumisualla. Pyörittelin sitä koko Stellan vartalon läpi, ja vaihdoin pölyharjaan.
Putsasin kaviot, ja lähdin katsomaan Stellan tunteja. Stellalla oli vain yksi tunti, joten päätin ratsastaa sen heti. Kävin laittamassa kypärän ja vaihtamassa kengät, ja hain satulan sekä suitset.
Heitin satulan selkään ja otin riimun kaulalle. Kun Stellalla oli suitset, laitoin omat hanskani. Lähdin taluttamaan pollea kohti maneesia. Avasin maneesin ovat, ja talutin Stellan sisään. Kiristin vyön, ja nousin selkään. Stella tuntui hieman energiseltä, mutta ei kuitenkaan juossut alta. Kävelin molempiin suuntiin pitkin ohjin noin viisi minuuttia, ja otin ohjat. Aloitin tulemaan kolmikaarista kiemura-uraa. Poni taipui hienosti. Vaihdoin suunnan ja aloitin ravaamisen. Kolmikaarinen sujui hyvin, ja annoin Stellan hetken venyttää selkäänsä pitkin ohjin. Kävelimme kolme minuuttia ja vaihdoin suunnan jälleen. Siirryin pääty-ympyrälle, ja nostin laukan. Stellan laukka oli aina yhtä ihanaa. Se kuunteli hyvin, vaikka säpsähtikin kerran, kun lunta valahti katolta. Kuunteli kuitenkin senkin jälkeen hyvin. Päätin lopettaa siihen, ja kävellä lopuksi maastossa. Kävelimme avoimista ovista ulos. Sulkisisin ne myöhemmin. Oli kaunista. Lunta oli alkanut satamaan. Katselin Stellan korvien välistä puiden oksia. Kävelimme rauhakseen noin seitsemän minuuttia, ja käännyimme takaisin. Tallin pihassa tulin alas selästä, ja nostin jalustimet ylös. Kävin laittamassa maneesin oven kiinni  ja lähdin purkamaan Stellaa. Vein Stellan pihattoon, ja otin sen riimun mukaani. Vein riimun pesukarsinaan, ja suihkutin sen läpikotaisin vedellä. Sitten laitoin saippuaa, ja hinkkasin riimun tiskiharjalla. Huuhtaisin vielä riimun, ja vein sen kuivumaan. Etsin varariimun Stellalle, ja vein sen pihattoon. Oikea riimu saisi kuivua tämän päivän.
Hain tavarani ja lähdin kotiin. Oli ollut niin kaunista. Rakastin talvea.

Äiti käänsi punaisen Volkswagenin rattia, ja päädyimme lumiseen tallipihaan. Hyppäsin ulos autosta reppu olallani, ja huikkasin heipat äidille. Vein reppuni kaappiini ja lähdin kohti Stellan pihattoa. Hetken päästä olimme jo kaksin Stellan pihaton karsinassa, kun harjasin tammaa. Putsasin kaviot, selvitin jouhet ja putsasin tamman muun kehon kumisuan ja pölyharjan avulla. Päästin Stellan hetkeksi vapaaksi, kun kävin katsomassa tuntilistan. Stellalla olisi liikunnan tarvetta enemmänkin, ainakin tamma heitteli epämääräisistä pukkeja tarhassa yksinään, ja muut tarhakaverit vain söivät päiväheiniään... Päätin siis irtojuoksuttaa Stellan. Menisimme maneesin, koska kentällä oli hankiratsastus. Otin Stellan jälleen kiinni, ja talutin sen maneesiin. Kävelimme hetken, kunnes vapautin Stellan. Ajattelin testata, seuraako se minua ilman riimunnarua. Stella seurasi minua hetken, kunnes pujahdin maneesin reunaan. Hevonen älysi, että oli vapaa, ja lähti pukkiloikalla toiseen päätyyn niin kovaa, kuin pienestä kintuista lähti vauhtia. Stella juoksi pari kierrosta ympäri maneesia, välillä vaihtaen suuntaa, kun toisinaan Stella pysähtyi ja jäi tuijottamaan maneesin isoja pääty-ovia.
Pian kutsuin Stellaa luokseni namien kera, ja kliksautin riimuun narun. Talutin tamman pihattoon, ja päästin heinille.
Putsasin satulan ja suitset satulasaippualla, ja olin juuri vetämässä Stellan viimeistä jalustinhihnaa valjasrasvalla, kun puhelimeeni kilahti viesti:
" Oon 10min päästä siinä
-Äiti "
Kerkesin laittaa valjasrasvan vielä satulaan ja suitsiin, mutten satulavyöhön.
Hain reppuni ja hyppäsin auton kyytiin. Lumisten oksien välistä näin, miten ensimmäiset ilotulitteet valtasivat taivaan. Uusi vuosi oli alkanut.

Kiristin Stellan satulavyötä maneesin keskellä. Olin aloittanut vakkaritunnit Sheylesissä tiistain HeB-HeA ryhmässä. Ensimmäisen tunnin ratsu oli Stella.  Aiheena oli puomityöskentely suoralla uralla, ja Janni siirtelikin puomeja jo maneesin reunalta uralle. Hyppäsin Stellan selkään, ja pyysin tamman liikkeelle. Aloitimme pitkin ohjin alkuverryttelystä, molempiin suuntiin noin 5min. Tämän jälkeen otimme ohjat, ja taivuttelimme hevosia ympyröillä. Vaihdoimme jälleen suunnan, ja nostimme ravin. Pienen keventelyn jälkeen aloitimme puomien ratsastuksen. Stella ei ollut ihan hereillä, ja jouduin herättelemään sitä kauan, jotta saimme mentyä puomit ilman kolahdusta. Otimme laukkatyöskentelyn aluksi oikeaan, ja sitten vasempaan kierrokseen. Tehtävänä oli tulla pääty-ympyrä viuhkaan aseteltuna puomeina ravissa, ja nostaa sen jälkeen laukka pitkää sivua ja laukkapuomeja kohden. Tehtävä onnistui hyvin.
Laukkojen jälkeen teimme itsenäiset loppuverkat, ja Stella pyöritin selkänsä jo tosi kivasti.
Kävelimme 10min pitkin ohjin, tulimme alas, nostimme jalkkarit ylös, ja laitoimme fleecet hevosten ylle. Talutimme hevoset talliin, ja riisuimme ne varusteista. Jäin harjailemaan Stellaa vielä 20 minuutiksi, ja sen jälkeen loimitin hevosen, ja päästin sen pihattoon.
Vein ratsastustavarani kaapilleni, ja hyppäsin punaisen pyöräni kyytiin.
#OTsuoritus

Stellan kanssa vakkaritunnilla
#OTSUORITUS