Tegurin päiväkirja

Uusi tuttavuus


Työpäivä mateli hitaasti eteenpäin. Nautin kyllä hiljasista päivistä, mutta nyt odotin myös viestiä  Shelyes nimiseltä tallilta. Olin nimittäin törmännyt heidän sivuillaan hoitajahakuun ja sieltä pisti silmääni iso ruunikko ruuna, jolle olin pitkän harkinnan päätteeksi hakenut hoitajaksi.
"Karo laittaisitko kolmos häkin asukkaan kotiutus kuntoon?" Työkaverini kysyi. Sujautin puhelimen taskuun ja lähdin kohti kolmos häkkiä. Kun kyseinen kissaherra oli valmis ja omistaja hakenut sen lähdin vaihtamaan vaatteita, työpäivä oli pulkassa.  Katsahdin puhelimeeni ja huomasin ilokseni uuden viestin tulleen. "Hei, olit hakenut Tegurille hoitajaksi. Olen tullu siihen tulokseen että voit alkaa hoitamaan ruunaa. Terveisin. Jasmine  Lundén"  naama vääntyi hymylle samalla kun näppäilin viestiä takasin. Nappasin reppuni ja mopokypäräni ja lähdin suunnistamaan työntekijöiden parkkipaikalle.

Ajelin mopollani kohti tallia. Mahassa lenteli perhosia, jännitti mennä uuteen paikkaan. Ajatukset pyöri päässä, entäs jos en sopeudu norjalaiselle tallille? Entäs jos en saa ystäviä? Entäs jos kaikki katsoo mua halveksien? Tyypillistä meinasin monta kertaa kääntyä takasin kotia,mutta niin vaan saavuinkin tallin parkkipaikalle. Nousin ylös moponi selästä ja laitoin sen jalalle. Kypärän otin pois päästä ja laitoin sen moponi päälle. Lähdin kävelemään kohti isoa tallia.

Kiertelin tallissa, jossa oli aika hiljasta viellä. Katselin hevosten nimijä.
"Hei, etsitkö jotain?" Kysyi noin 30 vuotias ruskeahiuksinen nainen.
"Itse asiassa kyllä. Onkohan Jasmine Lundén paikalla?"  Tuntui kun sanat olis jäänyt kurkkuun kiini ja kuulosti omaan korvaan että änkytin ja sössötin. Vaikka en änkyttänyt.
"Minä olen Jasmine tutummin Jassu. Sinä taidat olla Tegurin uusi hoitaja. Eikö niin? " Nainen vastasi.
"Kyllä vain. Olen Karoliina tai Karo."esittäydyin.
"Haluatko opastetun kieroksen pikaisesti, että mistä löytyy mikäkin ja missä Teguri majailee"Jassu kysyi.
"Olishan se hyvä niin pääsee hyvin alkuun." Naurahdin. Lähdimme jassun kanssa kiertämään tallia.

"Täältä löytyy sit ruuna itse."Jassu sanoi ja näytti isoa ruunikkoa tähtipäistä hevosta.
"Ompa se iso."pääsi suustani
"Iso mutta oikein mukava hevonen. Jos tulee jotain niin nykäse hihasta." Jassu sanoi ja lähti tarhoilta kohti tallia. Nappasin vihrrän riimunnarun, avasin tarhanportinn alimman lankun. "Hei, iso poika lähtisitkö kanssani kävelyllä?" Juttelin samalla kun lähestyin ruunaa. Napsautin riimunnarun lukon kiini ja lähdin taluttamaan Teguria portti päin. Muutama muukin nelijalkainen olisi halunut tulla mukana,mutta sain ne hätisteltyä pois. Tegur käveli oikein kiltisti talliin jossa laitoin sen käytävälle kiini.  Hain ruunan harjat ja aloin harjaamaan sitä.  Harjailin ruunikkoa karvapeitettä ajatuksissani, Tegur näytti nuokkuvan ja nauttivan harjauksesta. Otin kavikoukun ja puhdistin kaviot. Selvitin viellä mustat jouhet ojenukseen. Hain varustehuoneesta Tegurin suitset ja juoksutusliinan.  "Älähän sit nosta päätä  taivaisiin en yletä muuten." Naurahdin ääneen ruunalle joka tuijotti mua ruskeilla silmillään.   Laitoin suitset Tegurille päähän ja laitoin remmit kiini. Kiinitin juoksutusliinan kuolaimeen, jonka jälkeen lähdimme ulos.

Taluttelin ruunaa ulkona jonkun aikaa, kunnes suunnistimme takasin talliin. Vaihdoin suitset riimuun ja harjasin ruunan viellä kertaalleen ennenkun vein sen tarhaan takasin kavereiden luo. Kävin viellä lakaisemalla kohdan missä olimme ollut ja pesin Tegurin kuolaimet  ja niputin suitset varustehuoneeseen.
"Miltä Teguri vaikutti?"Jassu  kysyi.
"Oikein mukava ruuna." Vastasin
"No hyvä juttu" Jassu sanoi ja jatkoi hommiaan.
Minä lähdin ulos parkkipaikalle puin kypärän päähän ja nousin moponi selkään polkaisin mopon käyntiin ja lähdin ajelemaan kotia kohti.

Varusteiden putsaus


Ässä kehräsi jaloissani, kun join aamukahviani. Vihdoin oli vapaapäivä. Suunnitelmissa oli käydä ainakin teguria moikkaamassa ja sitten pitäs myös siivota. Vaihdoin tallivaatteet päälle ja painelin ulos. Laitoin kypärän päähäni ja polkaisin moponi käyntiin.

Tallin parkkipaikalla oli muutama auto, laitoin moponi jalalle ja otin kypärän pois. Lähdin kävelemään tallin ovia kohti.
Katselin tuntilistoja, Tegur olisi tänään illalla viimeisellä tunnilla joten kerkeisin puunata ruunam varusteet. Lähdin satulahuoneeseen, nappasin Tegurin suitset ja etsin käsiini saippuan ja sienen. Aloitin hinkkaamaan suitsia, kun olin saipuattanut ja pyyhkinyt pyyhkeellä ylimääräiset pois laitoin suitsiin rasvan ja niputin ne nätisti omalle paikalleen. Nappasin käsittelyyn Tegurin satulan otin satulahuovan pois ja aloin pesemn satulaa. Jätin satulan kuivumaan ja lähdin Tegurin harjojen kanssa sekä satulahuovan kaa ulos. Harjasin kaiken irtolian huovasta pois jonka jälkeen puhdistin harjat sekä suojat. Vein kamat paikoilleen ja laitoin huovan satulaan.

Hain pesarilta sienen ja ämpärin ja suunnistin Tegurin karsinalle puhdistaamb ruokakuppia ja vesikuppia. Ne ku olin saanut valmiiksi tarkistin viellä että kaikki Tegurin kamat olivat ehjiä. Kävelin tarhoille moikkaamaan isoa ruunikkoa hevosta. Aloin pikkuhiljaa lähteä mopoani kohti. Kotona odottaisi viellä siivous.

1. Sattumaa vai kohtalo?

Valerie ei voinut saada tarpeekseen Norjan maisemista ja ihaillessaan lumisia metsiä melkein ajoi lumipenkkaan tummalla Range Roverillaan. Tosin mitäpä se olisi haitannut, auto oli kuitenkin neliveto ja tehoja löytyi. Se oli täydellinen näihin maisemiin ja maastoihin, sekoitus maastoautoa sekä matkustusmukavuutta. Hän oli menossa hakemaan ystäväänsä Janea ratsastustunnilta. Jane asui Englannissa ja oli Valerien lapsuudenystävä ja tämän viikon vierailulla Svolværissa Valerien luona. Ystävykset eivät olleet nähneet toisiaan kuukausiin. Myös Jane oli ihastunut Norjan maisemiin ja oli keksinyt haluavansa kokea sen ratsain. Niinpä hän oli ilmoittautunut Shelyesin järjestämälle muutaman tunnin maastoretkelle. Vaelluksen oli määrä päättyä kahdelta ja Valerie oli täsmälleen tasan 14.00 tallin parkkipaikalla. Kun ystävä ei ilmestynyt autolle, päätti hän lähteä etsimään tätä tallipihalta.

Svolværissa oli satanut lunta koko joulun. Se näkyi Shelyesissäkin valtavina traktorien pinoamina lumikasoina pihapiirin laitamilla. Muutama alakouluikäinen lapsi laski mäkeä yhdeltä valtavalta lumikasalta johon oli monen laskun jälkeen painautunut tiivis kouru, joka hieman mutkitteli. Tallipihalla ei näkynyt muita ja talliin hän ei halunnut mennä, joten hän päätti lähestyä lapsia.
”Anteeksi lapset, mutta ystäväni tuli tänne maastoratsastukselle. Satutteko tietämään mistä hänet löytäisi?” Valerie kysyi leikkinsä keskeyttäneiltä lapsilta.
”Joo, tulevat just tuolta metsätieltä!” toinen lapsista hihkaisi ja lähti ystävänsä kanssa reipasta tahtia kohti kapeaa metsätietä, josta saapui jono hevosia ratsastajineen lumisten puiden lomasta. Joukkiota johti suuri ruunikko hevonen ja tämän perässä seurasi mitä kirjavampi lauma eri kokoisia, värisiä ja muotoisia hevosia sekä poneja. Jonon perällä tallusteli valkoinen mustia pilkkuja täynnä oleva poni jonka luokse juuri Valerien tapaamat lapset säntäsivät. Varmaan olivat ponin hoitajia tai olivat saaneet luvan harjata sen hännän maastolenkin jälkeen. Valerie muisteli hetken lapsuuttaan kuinka oli itsekin ollut yhtä innoissaan nykyään niin typeristä asioista, kuten jonkun hevosen hännän harjaamisesta tai vielä hienompaa, koko hevosen pesemisestä.
”Hei Valerie!!” Jane kajautti koko tallipihan läpi Valerien nähdessään. Hän ratsasti heti ruskean hevosen takana vaalealla norjanvuonohevosella. Eihän maastoretki Norjassa olisi mitään jos ei saisi ratsastaa maan nimikkohevosrodulla.
”Hei, menikö retki hyvin?” Valerie kysyi kun hänen ystävänsä oli päässyt lähemmäs ja valmistautui laskeutumaan satulasta.
”Jep, ens kerralla sä tuut mukaan! Oli ihan sika hauskaa laukkailla lumihangessa ja kiipeillä jotain pikkusia vuorennyppyjä tuolla vuoristoisessa erämaassa.” Jane selitti jännittävästä matkastaan intoa täynnä.
”Hei, terve, oletko sä Valerie?” Ruskean hevosen selästä laskeutunut tummahiuksinen nainen kysyi samalla nostaen ratsunsa jalustimia ylös.
”Kyllä”, Valerie vastasi hieman kummissaan. Harva normaalisti tunsi häntä täällä ilman että tämä itse tiesi asiasta.
”Jane mainitsi että on täällä luonasi lomailemassa. Haluaisitko hetken pitää Tegurin ohjia kun käyn auttamassa muutamaa aloittelijaa” nainen kysyi ja ennen kuin Valerie ehti vastata tämä toi hevosen jo lähemmäs ja ojensi ohjat.
”Vaikka”, Valerie vastasi epävarmasti samalla vastaanottaen ison ruskean hevosen ohjakset.
”Tegur näyttää ihan Poksulta. Kato sen sukkia ja ihan saman muotonen tähtikin”, Jane sanoi ja lähti samalla taluttamaan hevostaan kohti tallia.
”Hei, mihin meet?” Valerie kysyi hieman hädissään Janelta tämän näyttävän siltä että oli jättämässä hänet yksin.
”Talliin, pitäähän tää hevonen hoitaa poiskin vielä”, Jane huusi takaisin samalla kadoten tallin ovesta sisään vuonohevonen kintereillään.
Valerie oli jäänyt kahdestaan ison ruskean jättiläisen kanssa. Ei hän täysin yksin ollut, nimittäin jotkut maastoilijoista olivat jääneet taluttelemaan hevosiaan pihalle ja toiset kiittelivät ratsujaan onnistuneesta retkestä. Tegurin tummatukkainen ratsastaja oli avustamassa ja neuvomassa asiakkailleen mitä heidän seuraavaksi tulisi tehdä ratsujensa kanssa.
”Hemmetti”, Valerie mutisi itsekseen.
Tegur olisi halunnut myöskin jo talliin ja otti muutaman askeleen ajatuksena lähteä Janen ja tämän poninsa perään, mutta Valerie piti tiukasti ohjaksista kiinni. Heidät oli määrätty odottelemaan siinä. Epäonnistuneiden yritysten jälkeen Tegur päätti hieman turhautuneena keskittyä siihen mitä oli lähellä, eli Valerieen. Hevonen tönäisi naisen kättä hellästi mikä sai Valerien huomion kiinnittymään ruunikkoon. Tegur oli kuin Poksun kopio. Ainoastaan takajalan laitumella riehumisesta aiheutunutta arpea ei ollut ja harja sillä oli leikattu hieman lyhyemmäksi. Ja tietysti hevonen oli täysin eri rotuinen, vaikka hyvin paljon samaa näköä rakenteessakin oli. Hetken tuijoteltuaan hevosta tämä uskaltautui silittämään sen lämmintä turpaa, joka vielä puhisi ilmeisesti reippaan maastoreissun jäljiltä. Tarkkasilmäinen pystyi jopa havaitsemaan pienoisen hymyn Valerien kasvoilta tämän silittäessä hevosta.
”Kiitos, mä oon muuten Jassu”, ruskeahiuksinen nainen esittäytyi ja ojensi kätensä ajatuksena kätellä Valerieta.
”Valerie”, vastasi hän lyhyesti nimensä ja puristi Jassun kättä tutulla jämäkällä otteellaan, vaikka oli varma ettei Jassun käsi voinut olla puhdas ratsastuksen jäljiltä.
”Jos te haluutte kahdestaan tulla maastoretkelle niin me järjestetään näitä ihan ympäri vuoden, toki vähän sääolosuhteita silmällä pitäen”, Jassu sanoi ja otti Tegurin ohjat.
”Selvä, täytyy miettiä jos tultais”, Valerie vastasi ja jatkoi samantien perään ”Minkä rotuinen Tegur on?”
”Torinhevonen”, Jassu vastasi hymyillen ja kääntyi lopulta hevosta taluttaen talliin.
Valerien sydän ja yöunet oli viety, vaikkei hän sitä vielä itse edes tiennyt.

2. Ratsastustunti 27.01.2021

Tavallaan se ei tullut yllätyksenä, että Valerie joutui itse varustamaan ratsunsa, mutta hänen oli hieman esitettävä yllättynyttä. Oli totta, että aiemmin hänen puolestaan tehtiin kaikki työ jos hän vain pyysi, ratsu jopa lämmiteltiin valmiiksi, mutta hän kyllä nautti hevosensa kanssa vietetystä ajasta. Lisäksi uuteen ratsuun oli hyvä tutustua etukäteen ennen kuin kipusi tuntemattoman ratsun selkään. Todellisuudessa Valerie kuitenkin pelkäsi, ettei osaisikaan enää varustaa ratsuaan valmiiksi ja olisi toivonut jonkun tallitytön tekevän sen hänen puolestaan. Siitä oli kuitenkin vuosia kun hän oli viimeksi itse hevosia hoitanut millään tavalla. Viimeisesta ratsastuskerrastakin oli vuosia, mutta alkeisryhmäänhän Valerie ei itseään voinut missään nimessä ilmoittaa. Kyllä ne opitut taidot sitten hevosen selässä sieltä selkärangasta ja lihasmuistista lopulta löytyvät. Tai ainakin niin hän toivoi.

Tegurin varustaminen onnistui yllättävän hyvin. Ruuna oli selkeästi tottunut hieman kokemattomampiinkin käsittelijöihin ja metsästi karsinan pohjalle pudonneita heiniä Valerien samalla harjatessa sen talveksi muodostamaa pörröistä turkkia. Eihän Valerie ollut oikeastaan kokematon, häneltä vain oli unohtunut aiemmat rutiinit ja toimiminen hevosten kanssa ei ollut enää yhtä luonnollista kuin aiemmin oli ollut. Kun ratsu oli hänen mielestään kyllin puhdas, asetteli hän metsänvihreän huovan sen selkään. Hänen onnekseen huopa oli laadukas ja istui Tegurin selkään hyvin, sillä huovan ja satulan laitto häntä jännitti eniten. Huovan jälkeen luonnollisesti satula, jonka hän onnistui mielestään asettelemaan juuri oikealle paikalle. Tarkistettuaan, että lavoille jäi tarpeeksi tilaa liikkua satulan alla laittoi hän satulavyön kiinni, aluksi löysälle, ettei ruuna vetäisi siitä hernettä nenään ja suuttuisi tälle jo ennen kuin olisi päässyt edes sen selkään. Sitten olikin vuorossa suitset. Ohjien pujottaminen heinänkorsia metsästävän Tegurin kaulalle ei ollutkaan niin helppoa kuin Valerie oli olettanut. Iso hevonen tuntui aina ajautuvan kauemmas, kun Valerie tuli suitsien kanssa lähemmäs. Hetken hippaleikin jälkeen Tegur kuitenkin teki virheen ja nosti päätään hieman kuultuaan jonkin äänen, jolloin Valerie sai pujotettua ohjat sen pään yli.
”Alatteko olemaan valmiita? Voitte alkaa pikkuhiljaa tulla jo kentälle” Jassun ääni kajahti tallissa.
Valerie laittoi suitsien soljet vielä kiinni ja laittoi kypärän päähän. Muut tuntilaiset jo taluttelivat ratsujaan tallin käytävällä kohti maneesia, jossa tunti tänään aiottiin pitää.

Tunnille osallistui Valerien lisäksi myös kolme muuta ratsastajaa. Ryhmän nuorin ratsastaja Jakob oli saanut ratsukseen sievän vuonohevostamman, saman jolla Jane oli ratsastanut kolme viikkoa sitten maastossa. Lisäksi tunnille osallistui Helke suomenhevostammalla sekä Annina ilmeisimmin omalla hevosellaan. Anninan hevosen varusteet nimittäin näyttivät muiden hevosten varusteita hienommilta ja niiden värimaailma sopi yhteen ratsastajan vaatteiden kanssa. Se ei voinut olla sattumaa. Kun kaikki ratsastajat olivat päässeet ratsujensa selkään, satulavyöt saatu kiristettyä ja jalustimet säädettyä sopivan pituisiksi, käveltiin alkukäynnit pitkin ohjin. Hetken Valerie luuli joutuneensa estetunnille, kun Jassu alkoi kantamaan maneesiin puomeja, mutta huomasi helpotuksekseen, että hän asettelikin niitä maahan jonkinlaisiksi apupuomeiksi.

”Sitten keräilkääs ohjia, sellaiset puolipitkät”, Jassu komensi ja tuntilaiset tottelivat. Tunti aloitettiin varovasti hevosiin tutustumalla osittain itsenäisesti. Välillä Jassu kommentoi johonkin jotain, mutta lähtökohtaisesti kaikki saivat päättää miten lähtivät lämmittelemään ratsujaan tuntia varten. Valerie valitsi perinteiset pysähtymiset ja niistä napakat siirtymiset takaisin käyntiin. Tegur tuntui tyypilliseltä ratsastuskoulun hevoselta, hieman laiskalta ja apuihin kyllästyneeltä. Valerie oli kuitenkin edellisenä iltana googlannut Tegurin ja sattumalta törmännyt kisakuvaan, jossa se oli ollut vielä ori ja melko pätevän näköinen kilpahevonen, joten hän tiesi että siitä saisi halutessaan ihan vakuuttavan näköisen jos vain osaisi ratsastaa. Pikkuhiljaa alkoi homma tuntua Valeriesta taas tutulta ja tuntuma Teguriin löytyä. Ruuna tykkäsi selkeästi rennosta ja hiljaisesta suutuntumasta ja ratsastus piti suorittaa jaloilla. Vaikkei meno varmasti näyttänytkään ulos päin miltään uskomattoman hienolta, alkoi se Valeriesta tuntumaan jo paremmalta, kuin miltä alussa ja myös Jassu huomasi muutoksen.

Seuraavaksi Jassu kertoikin jo tunnin aiheen. Maneesiin tuodut puomit olivat tarkoitettu auttamaan meitä ratsastuslinjojen haussa. Tehtävänä oli siis poistua uralta ja ratsastaa joka ikinen askel minkä hevonen aikoi ottaa eteenpäin, pitää hevonen suorana ja päättää mihin se kävelee. Maneesia pienennettiin tuomalla puomit urien sisäpuolelle tavallaan koulukisojen aidoiksi, mutta toisin kuin koulukisoissa, niissä ei tarvinnut ratsastaa ihan kiinni.

Harjoitus tuntui kaikista tylsältä, kun ei varsinaisesti tehty mitään, mutta melko pian kaikki tajusivat harjoituksen olevan oikeastaan melko hankala. Kaikista hankalin se oli kuitenkin tuntiratsuille, jotka olivat tottuneet kiertämään uraa ja olivat aivan hukassa kun sitä ei nyt ollut. Melko pian jokainen tuntilainen kuitenkin alkoi saamaan tuntumaa ratsuunsa ja hevoset alkoivat suoristua. Jassu antoi hieman  ratsukko kohtaisesti tehtäviä, joita lähdettiin sitten harjoittelemaan. Valerie sai hommakseen herkistellä Teguria avuille puolipidätteillä, hyvin nopeilla ja lyhyillä väistöillä ja ravisiirtyisillä. Jassu painotti hommassa nopeutta siinä mielessä, ettei jääty tekemään jotain metrien mittaista väistämistä tai jääty ravailemaan, vaan siirryttiin heti raviin päästyämme takaisin käyntiin ja otettiin käynti haltuun. Koko harjoituksen ideana oli herkistellä ratsuja avuille ja liikkumaan mihin tahansa suuntaan, johon ratsastaja niitä keksi pyytää. Valerie selvisi harjoituksesta melko hyvin, vaikka Tegur olikin aika nihkeä ravisiirtymisissä. Se kuitenkin vastasi väistöihin nopeasti.

Lopputunnista haettiin linjoja vähän eri tyylillä ja askellajeissa. Ideana oli ratsastaa käynnissä ”uralla” eli aivan puomien vieressä, josta haettiin sitten aina satunnainen linja yleensä niin, että leikattiin suorakulmion muotoisesta areenasta aina kulma tai vaihtoehtoisesti sai myös tehdä suoran linjan pitkältä sivulta toiselle. Käännökset linjoille tuli olla huolellisesti ratsastettuja, katseella piti etsiä kiintopiste jostain maneesin seinästä ja linjan sai ratsastaa missä askellajissa vain. Täytyi kuitenkin olla tarkkana siirtymisien kanssa, että ratsu pysyi mahdollisimman suorana myös niinä hetkinä. Päästessään ottamaan hieman laukkaa, sai Tegur lisää virtaa ja alkoi vastaamaan Valerien pyyntöihin lisätä vauhtia. Vastapainona taas jarru meinasi unohtua ja linjan lopussa ratsukko usein valui ravissa uralle, vaikka uralle piti kääntyä käynnissä. Muutamalla toistolla kuitenkin jarrukin pikkuhiljaa löytyi ja parivaljakko sai muutaman hyvin onnistuneen suorituksen.

”Ratsastit Tegurilla ihan hyvin Valerie. Haluaisitko sä tältä tunnilta vakkaripaikan mahdollisesti?”, Jassu kysyi samalla kun Valerie ravaili Tegurin kanssa maneesissa vielä puolipitkin ohjin.
”Se vois sopia. Tosin työkiireiden vuoksi en välttämättä aina ehdi, mutta voin ilmoitella sitten”, Valerie vastasi samalla keskittyen ratsuunsa.
”Selvä, mä lisään sut listoille”, Jassu vastasi ja rupesi räpläämään kännykkäänsä.

#OTsuoritus

3. Maistuukohan Tegurille porkkanat?

Tegurilla oli torstaina kaksi tuntia hommia ratsastustuntien parissa, joten Valeriella ei ollut tänään ajatuksena ratsastaa hoitohevosellaan. Myöskään varusteiden putsaus ei tällä kertaa onnistunut, koska ruuna menisi toiselle tunnilleen vajaan tunnin päästä. Sen sijaan Valerie oli ottanut mukaansa porkkanapussin ja muutaman omenan ja oli päättänyt piristää ahkeran työmiehen päivää herkuilla.

”Terve ukko”, Valerie puhui Tegurille joka nuokkui karsinassa. Varmaankin herkut haistettuaan se kääntyi karsinan ovelle ja otti mielissään vastaan Valerien tarjoaman porkkanan. Valerie rapsutteli hieman ruunan otsaa sen rouskuttaessa porkkanaa. Se oli juuri tullut edelliseltä tunnilta ja satula oli jättänyt sen selkään hikiset painaumat. Valerie hakikin pikaisesti ämpärissä vettä ja sienen, jolla pyyhki hiet pois. Lopuksi hän kuivasi ruunan selän vielä huolellisesti. Seuraavana vuorossa olisi estetunti, joten lopulta toimenpiteellä ei varmastikaan ollut mitään merkitystä ja selkä olisi pian varmasti entistäkin hikisempi. Lopuksi Valerie kävi halkaisemassa omenasta suuhun sopivampia lohkoja ja kävi heittämässä ne vielä Tegurin ruoka-astiaan. Kohta sen seuraava ratsastaja varmasti tulisikin jo valjastamaan sitä seuraavaa tuntia varten.