Hetan päiväkirja

• Vesi-, lumi- ja räntäsateella ja kovalla tuulella ulos oranssi sadeloimi
• Vesi-, lumi- ja räntäsateella ja kovalla tuulella alle 5°C oranssi sadeloimi, alle oranssi fleeceloimi
• Alle 5°C ulos oranssi-ruskea kaulakappaleellinen fleeceloimi
• Alle -5°C ulos ruskea-beessi toppaloimi
• Alle 5°C tallissa oranssi villaloimi
• Alle -15°C tallissa ruskea tallitoppis
• Tarhaan riimu päässä

Nyt oli sitten meidänkin taipaaleelle tunkeutunut uusi henkilö. Ihan vapaaehtoisesti mä olin sen ottanut, kesällä tulisi matkusteltua niin paljon, että tarvitsin Hetalle vakituisen lisähoitajan kesän ajaksi. Syksyllä peruskoulun viimeinen vuosi = panostus (niin varmaan.....), eli ylimääräiselle apuvoimalle oli aina tilaa. Jasu oli sitä paitsi vaikuttanut tosi mukavalta ja lyhyen tutustumisen perusteella me kaikki kolme tultiin hyvin toimeen. Ei siis muuta kuin odottelemaan tytön ensimmäistä virallista hoitokertaa. Alkuun mä tottakai stalkkaisin kentän laidalla kaksikon menoa tai lainaisin Jassulta ratsua maastoon, mutta eiköhän pikapuoliin Jasu ja Heta voisi ihan kaksinkin liikkua.

Harmaa poni puhalsi sieraimistaan lämmintä ilmaa mun kämmenelle. Nostin kättä ylemmäs ja rapsutin tammaa otsatukan alta. Tamma rapsutteli mua takaisin ylähuulellaan urposti.
"Leikataan tää tukka loppuun ja lähdetään sitten metsään", sanoin tammalle ja taputin sen kaulaa. Siistin lyhyen pystyharjan loppuun ja nakkasin sakset harjapakkiin.

"Moi!" kuului pirteä tervehdys tallinpuoleiselta ulko-ovelta, kun mä kiinnittelin Hetan leukaremmiä.
"Moi", mä hymyilin.
"Mä oon Sølvi", punatukkainen takkupää hymyili ja etsi katseellaan nimeä ovikylteistä. "Oon siis tosiaan ton Feitlin uus hoitaja."
"Aa, tervetuloo vaan, mä oon Beata, tää Heta on mun", hymyilin ja otin kypärän Feitlin ovesta. "Mä vähän lainasin tätä loimitankoa."
"Siinähän lainaat", tyttö naurahti. "Sun poni sit vaan seisoo siinä käytävällä...?"
"Haha joo, tässä 15 vuoden aikana ehtiny semihyvin sen kouluttaa", naurahdin ja häivyin ponin kanssa paikalta. Hauskaa hämmentää ihmisiä.

Pihalla mä hyppäsin shortsit jalassa Hetan selkään, potkin crocsit jalasta ja siirsin ponin käyntiin. Me lähdettiin maastoon kohti auringonlaskua - paitsi että aurinko ei laskisi vielä pariin kuukauteen. Napapiirin parhautta.


kahdeskymmeneskahdeksas

Astelin tallin pihaan vihellellen ja katselin ympärilleni. Reilu kuukausi sitten olin käynyt täällä viimekerran katsomassa tulevaa hoitsuani. Suuntasin ensimmäisenä pihattotalliin, jossa Heta oli karsinassa omistajansa, Beatan, kanssa.
"Moi! Mä oon Jasu." esittäydyin ja ojensin käteni vuonohevos tammalle.
"Hei, olen Beata, Hetan omistaja." tyttö tervehti.
"Juu, olenkin nähnyt sinut pari kertaa ratsastamassa, kun pyörin joskus täällä tallilla vain katselemassa." sanoin hymyillen.
"Okei. Voidaan hakea harjapakki satulahuoneesta ja voidaan mennä kentälle ratsastamaan." Beata ehdotti ja lähti hakemaan harjapakkia satulahuoneesta. Seurasin tyttöä perässä ja satulahuoneessa hän ojensi minulle harjapakin ja otti itse satulan ja suitset.

Aloitin harjaamalla kumisualla pahimmat liat pois ja harjasin irronneen lian pölyharjalla. Harjasin koko ponin bodyharjalla ja viimeistelin pään ja jalat pehmeällä harjalla. Beata putsasi kaviot ja laittoi suojat. Harjattuani Hetan asettelin ensin satulahuovan tamman selkään ja sen päälle satulan. Kiristin ohimennen satulavyötä niin, että se pysyisi selässä. Beata laittoi suitset ja sillä aikaa minä asettelin kypärän päähäni ja laitoin hanskat käteen.

Kentällä talutin Hetan kaartoon, säädin jalustimet ja kiristin satulavyön. Nousin pehmeästi selkään ja kiristin satulavyötä vielä hieman. Annoin kevyesti pohkeita ja paransin asentoani heti, kun Heta allani lähti liikkeelle. Noin neljän kierroksen jälkeen otin ohjat tuntumalle ja aloin tekemään voltteja ja pysähdyksiä, käyttäen kuitenkin pääasiassa painoapuja. Heta kuunteli apujani mukavasti, eikä minun tarvinnut pyytää kertaakaan Hetaa menemään reippaammin.
"Voit alkaa ottamaan ravia." Beata neuvoi. Painoin pohkeet ponin kylkiin ja poni lähti kiltisti ravaamaan. Asetin ja taivutin kulmissa sekä volteilla. Tein pysähdyksiä suoraan ravista käyttäen lähes pelkkiä painoapuja. Välillä toki jouduin pidättämään ohjista, mutta silloinkin vain erittäin vähän.

Ravailin molempiin suuntiin tehden erilaisia teitä, kunnes nostin oikeaankierrokseen laukan. Siirsin oikean pohkeeni hieman eteen ja vasemman taaksepäin ja kokosin Hetaa hieman. Heta nosti laukan ja aloin myötäämään ohjista. Laukkasin yhden pitkänsivun ja yhden lyhyensivun. Otin muutaman laukkapätkän, kunnes vaihdoin suuntaa. Lopuksi ravailin ja otin loppukäynnit.

"Teillähän meni ihan hyvin." Beata totesi hymyillen.
"Olisi voinut mennä paremminkin. En ole käynyt puoleenvuoteen tallilla, mutta olen ihan tyytyväinen." vastasin ja loin hymyn kasvoilleni. Otin varusteet Hetalta ja harjasin sen läpi. Vein ponin sen jälkeen tarhaan ja lähdimme Beatan kanssa samaa matkaa kotiin.



P.S Anteeks hutastu loppu.

Astellessani uutta tallia kohti minusta tuntui kun norsulauma olisi jyllännyt vatsassani. Pysähdyin hetkeksi vetämään keuhkot täyteen ilmaa. Rohkaisin mieleni huokaisin syvään ja jatkoin reipasta askellusta kohti tallia.

Astuin talliin sisään ja suuntasin pitkin käytäviä etsien Hetan karsinaa. #Kerrankin netti-ilmoituksista on jotain hyötyä#, tuumasin itsekseni, sillä olin hakenut hoitohevosta netistä ja Beata tarvitsi juuri minulle sopivalle ponille hoitajaa. Saavuin Hetan karsinalle joka kuitenkin oli tyhjä. #Heta on varmaan ulkona", ajattelin ja nappasin käteeni oranssin narun ja lähdin suuntaamaan kohti tarhoja josta saattaisin mahdollisesti Hetan löytää. Ilma oli kylmä ja raikas, luminen maisema sopi täydelliseen pieneen pakkaspäivään. Hetken tarhoja tiiraillen silmääni osui poni jolla oli yllään ruskea-beessi toppaloimi. Kävellessäni ruskeissa nahkasaappaissani saavuin ehkä maailman  suloisimman vuonohevostamman tarhalle mikä oli oikealla puolellani. Heta katsoi minua uteliaasti korvat hörössä.
"Hei tyttö, olet varmaankin Heta?" Ojensin käden tarhan aitojen välistä Hetan puolelle tarjoten porkkanan palasta. Heta tietenkin hieman hörähtäen otti muutaman askeleen ja hamuili porkkanan avokämmeneltäni suuhunsa. Sujahdin tarhan aidan ali ja kiinnitin oranssin värisen narun Hetan riimuun ja silitin Hetan harmaata kaulaa mustalla lapasellani joka oli kädessäni. Lähdin taluttamaan Hetaa kohti tallia.

Karsinalle päästyäni otin ensimmäisenä riimun Hetalta, ja suljin karsinan oven raolleen. Availin loimen soljet nopsakkaan vauhtiin ja liu'utin loimen Hetan selästä alas käsivarsilleni jokseenkin siistissä viikkauksessa. Ujutin loimen Hetan karsinan ovessa olevaan tankoon jonka jälkeen suljin oven ja lähdin suunnistamaan kohti satulahuonetta josta ajattelin löytäväni Hetan harjat. Löysinkin nopeasti pienen oven söpöllä kyltillä varustettu "Satulahuone". Avasin oven ja räpsäytin katkaisijasta valot päälle. Hetken paikkoja tutkiessani löysin Hetan harjat ja otin ne mukaani. Karsinalle tultua avasin harjapakin ja otin sieltä ensimmäisenä pehmeän harjan. Avasin Hetan karsinan ja harja kädessä askelsin sisään. Heta oli kuitenkin kääntynyt aivan takamus oveen kiinni joka esti sisään pääsyni.
"Heta hei, siirrys nyt vähän", ilmoitin ponille ja tuuppasin vasemmalla vapaalla kädelläni Hetan takamusta sivummalle. Eipä se paljoa liikahtanut, mutta juuri sen verran että mahduin Hetan kyljen ja seinän välistä luikahtamaan ja ottamaan Hetaa kevyesti otsaharjasta ja varovasti ponin kääntämään. Heta kuitenkin vastusti ajatusta, mutta päättäväisesti nykäisin otsaharjasta hieman voimakkaammin jolloin sain Hetan kääntymään. Taputin Hetaa kaulalle kevyesti ja aloitin harjaamisen pitkin vedoin.
"Tänään säästyt kuules ratsastukselta, sovimme Beatan kanssa että tänään vain hoidan sinut", juttelin lempeään sävyyn Hetalle. Saatuani hevosen harjattua selvitin sen harjan ja hännän sekä puhdistin kaviot huolellisesti. Kaivoin viellä taskustani porkkanan palan jota tarjosin Hetalle. Ei mennyt kauaa kun Heta sen siitä hamuili ja rouskutteli tyytyväisenä. Poistuin karsinasta ja suljin sen oven, huomasin että muitakin hevosia haettiin juuri sisään, iltatalli oli varmaankin alkamassa.
"Heippa Heta, nähdään taas pian", huikkasin karsinaan keräillessäni harjat pakkiin ja napaten sen kainaloon. Askelsin satulahuoneeseen ja vein pakin paikalleen, sen jälkeen lähdin kohti bussipysäkkiä.

Seuraavana aamuna melkein tanssahtelin kävellessäni bussipysäkiltä tallille. Beata oli nimittäin laittanut illalla viestin että saisin ratsastaa Hetalla tänään. Tallirakennus näkyi jo hyvinkin, koska olin parkkipaikan halki kulkemassa. En kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta tallipihalle saavuttuani käydä ensin kurkkaamassa miltä oritallissa näyttää sillä eilen en siellä ehtinyt käymään. Avasin oritallin ovea hieman ja astuin sisään. Kello oli kuitenkin niin varhainen, että hevoset mutustelivat vasta aamuheiniä tyytyväisenä, enkä viittinyt sitten niitä häiritä. Suljin oven ja lähdin isoontalliin.

Päästyäni sisään vedin oven kiinni perässäni ja suuntasin ensimmäisenä Hetan karsinalle.
"Hei tyttö", kuiskasin ja ojensin käden karsinan oven yli tarjoten avukämmeneltä porkkanan palaa. Heta hamuili sen nopeasti suuhunsa ja laski päänsä takaisin alas syömään heiniä. Jatkoin matkaani kohti satulahuonetta. Satulahuoneessa laskin reppuni oven pieleen lattialle ja suunnistin Hetan satulan luokse. Otin sen käsivarsilleni ja lähdin kantamaan pesuhuoneelle päin. Yhdistin pesuhuoneen ketjut mitkä tulevat ponin riimuun kiinni tämän ollessa pesarissa toisiinsa ja laskin satulan niiden päälle. Irroittelin satulasta huovan, vyön, jalustimet sekä jalustinhihnat, laskin ne lattialle. Avasin hanan ja laskin pieneen muoviastiaan hieman lämmintä vettä. Otin pesuhuoneen seinällä olevasta korista satulasaippuan ja pienen sienen myös käsiini. Kastelin sienen vesikulkossa jonka jälkeen puristin sen kuivaksi ja hieroin satulasaippua purkista saippuaa siihen. Nousin kyykystä seisaalleni ja aloitin satulan siivestä kevyen pyörimisliikkeen puhdistaen satulaa. Kun olin saanut satulan pestyä ostin käteeni jalustinhihnat ja putsasin ne samalla tavalla. Laskin ne satulan päälle jonka jälkeen otin jalustimet käteen ja puhdistin ne vesiämpärissä juuriharjan kanssa. Kuivasin jalustimet vaaleansiniseen pyyhkeeseen ja pujotin jalustimet jalustinhinoihin ja kiinnitin satulaan. Nostin huovan lattialta ja laitoin sen suureen vesisankoon likoamaan. Otin satulan ja vein sen omalle paikalleen satulahuoneeseen. Kävelin viellä hakemaan nahkasaippuan, sienen ja pyyhkeen pesukarsinasta, ne mukana astelin jälleen satulahuoneeseen. Otin Hetan suitset ja irroittelin soljet vastinhinoista jonka jälkeen puhdistin myös suitset. Saatuani Hetan varusteet puhdistettua vein tavarat takaisin paikalleen ja kuulin käytävältä puheensorinaa. Kävelin ääntä kohti ja huomasin kaksi tyttöä juttelemassa ilmeisesti hoitoponeistaan, koska käytävällä ei näkynyt ketään, paitsi vastakkaisten karsinoiden ovet olivat auki.
"Hei", sanoin hieman epävarmana.
Toisesta karsinasta kurkkasi ruskeatukkainen likka.
"Ai moi, ooksä uus täälä?"
"Joo taidan olla", naurahdin ja katselin kuinka tyttö asteli luokseni.
"Kiva mä oon Sanni ja hoidan tätä Raffea, ja toi tuolla toisessa karsinassa on Lisa joka hoitaa Agea", Sanni sanoi osoittaen vastapäiseen karsinaan josta heilahti käsi tervehdykseksi.
"Ketä sä hoidat täällä ja mikä sun nimi on?" Sanni katsoi minua kysyvästi näpräten hoitoponinsa otsaharjaa.
"Hetaa", vastasin ylpeänä.
"Ja ainiin mun nimi on Cecilia mutta kutsukaa vaan Cesse", jatkoin.
"Aaa.. Miks sä sen halusit, sehän aina vaan murjottaa?" Sanni kohotti oikean kulmansa.
"Eikä, Heta on ihana ja kun sen ehkä oppii sitten ajankuluessa tuntemaan osaakin vain uusia ja hyviä puolia hevosesta", sanoin suhteellisen tyynesti.
"Niinpä totta, mut hei me ollaan lähdössä maastoon haluutko tulla meidän mukaan?" Kuului hiljainen huuhdahdus Aagen karsinasta.
"Nojoo sopii mulle, haen vaan Hetan varusteet", lauseeni päätettyä lähdin satulahuoneeseen. Soitin viellä Beatelle kysyäkseni luvan maastoiluun ja se sopi Beatelle hyvin. Otin Hetan satulan ja suitset mukaani ne mukana kävelin Hetan karsinalle. Hetan karsina sijaitsi vain yhden karsinan päässä Raffen karsinasta. Hain viellä Hetan harjat sekä repun jonka jätin satulahuoneeseen, jonka jälkeen kävelin Hetan karsinalle. Avasin karsinan oven ja astuin Hetan karsinaan. Heta seisoi vasemmalla seinustalla nojaten seinään päänurkassa vasenta takasta lepuuttaen.
"Hei tyttö, lähdetäänkö maastoon?" Juttelin sille samalla kun astelin sen luokse valmiina kääntämään sen. Otin Hetaa siis kevyesti otsaharjasta ja vedin ovellepäin varovaisesti. Heta kääntyi ja aloitin harjaamisen. Harjauksen ja kavioiden puhdistuksen jälkeen satuloin Hetan ja laitoin sille suitset. Kaivoin repustani viellä kypärän ja hanskat jotka puin ylleni.
"Olen valmis", tokaisin ja katsoin Sanniin ja Lisaan.
"Mekin ollaan, mennään sitten", Sanni sanoi ja lähti taluttamaan Raffea ovesta ulos Lisa perässään Aagen kanssa sitten minä.

Nousimme selkään pihassa. Kiristimme vyöt, säädimme jalustimet ja lähdimme matkaan. Sanni johti porukkaa Raffen kanssa sitten minä Hetalla ja viimeisenä Lisa Aagella. Kävelimme rauhallista metsäpolkua.
"Täällä on niin ihanan rauhallista", Sanni.
"Niinpä, oli hyvä idea lähteä maastoon kun ei ole edes kovin kylmäkään", Lisa.
"Oletteko muuten nähneet sen uuden hevoselokuvan, olikohan se joku hevoskuiskaaja", Minä.
"Joo! Kävin eilen kattomassa sen. Ihan mahtava elokuva", Lisa.
"Mäkin kävin pari päivää sitten rakastuin siihen poikaan, oliks sen nimi  Anton?" Sanni.
"Joo se oli ihan sairaan söpö!" Lisa.
Sanni oli melkein koko matkan kääntyneenä taaksepäin jotta pystyi juttelemaan meille.
"Hei tässä alkaa hyvä ravi ja laukka pätkä, miten olis?" Sanni kysyi ja kääntyi ylävartalollaan eteenpäin.
"Joo ravataan ensin ja laukataan sitten", Lisa.
"Sopiiko sulle Cesse?" Sanni kysyi ja kääntyi taas taaksepäin ylävartalollaan.
"Joo sopii tosi hyvin", sanoin ja keräsin ohjia yhden tapin enemmän tuntumalle.
"Ravia!" Sanni huudahti ja antoi pohkeet Raffelle. Ravasimme kaikki peräkkäin hyvillä välimatkoilla jonkun aikaa kunnes:
"Laukka!" Sanni huudahti ja nosti laukan.
"Laukataan!" Toistin Lisalle perässäni. Annoin Hetalle pohkeita ja nostin laukan. Hetan laukatessa nousin kevyeeseen istuntaan ja myötäsin ohjista. Maa oli luminen, mutta ei ollekaan jäinen joten siinä oli hyvä laukata lumipöllyten. Hetan laukka-askel oli todella pehmeä ja Heta oli hyvin kiltti joten en voinut olla hymyilemättä saatika hiljaa itsekseni kikattamatta.
"Ravataan ja sitten melkein heti käyntiin!" Sanni huudahti ja hidasti ravin kautta käyntiin. Toistin jälleen sanat Lisalle ja pian kaikki meistä käveli ja antoi hevosilleen pitkät ohjat.
"Huuhuh olipas hauskaa!" Tokaisin ja taputin puuskuttavaa Hetaa kaulalle.
"Niinpä, laukkaaminen maastossa on ihanaa!" Lisa.
"Monestiko olet jo ratsastanut Hetalla Cesse?" Sanni.
"Tänään on vasta ensimmäinen kertani, eilen olin vain hoitamassa", vastasin.
"No menit kyl tosi hyvin jos ensimmäistä kertaa menet", Sanni.
"Kiitos", hymyilin leveästi ja kumarruin eteenpäin taputtamaan Hetaa kaulalle. Kävelimme loppumatkan nauraen ja laulaen tallille. Meistä tuli hyviä ystäviä. Saavuimme pihaan ja tulin alas selästä. Nostin jalustimet ja löysäsin satulavyön, otin ohjista kiinni ja talutin Hetan talliin. Riisuin siltä varusteet ja otin itseltäkin kypärän pois. Harjasin Hetan ja nypin hännästä metsästä tarttuneet roskat pois. Heitin viellä ihan pienen sylillisen heinää Hetalle ja laitoin oranssin villaloimen koska ilma oli pakkasenpuolella ja Heta oli hieman hikinen. Keräsin Hetan varusteet ja vein satulahuoneeseen, pesin kuolaimet ja niputin suitset jonka jälkeen laitoin ne paikalleen. Menin Hetan karsinalle tarjosin viellä yhden porkkanan paloiteltuna ruokakippoon ja lähdin Sannin ja Lisan kanssa kotiin.

Oli vielä pilkkopimeää - tai no, niin oli aika suuri osa päivästä tähän aikaan vuodesta näillä leveyksillä, mutta mä olin jo aamuvarhain liikkeellä. Iskä ei ollut vielä edes herännyt, eikä toivottavasti olisi hereillä vielä silloinkaan, kun mä olisin kotona. Kuten me kaikki oltiin epäilty, Bert jäi kuin jäikin Suomeen, joten me oltiin iskän kanssa kahdestaan. Me ei oltu erityisen jouluihmisiä kumpikaan, mitä nyt ostettiin toisillemme pienet lahjat ja katsottiin paskoja joulukomedioita, koska no miksi ei.

Aamu oli kirkas, pakkasta muutama aste ja tähdet loisti kirkkaana pihattotallin yllä. Mä olin käynyt hakemassa vara-avaimen Jassun kynnysmaton alta ja menin häiriköimään ponitammojen aamu-unia. Ne hörisi mulle, ihan kuin mä niille ruokaa toisin, ja pettyi suuresti kun eivät saaneetkaan mitään. Oman ratsuni mä sen sijaan talutin otsatukasta ulos, hyppäsin selkään ja lähdin metsään. Tää oli jouluaatto meidän tapaan.

lol en kehtaa ottaa hoitomerkintää mut idk hyvää joulua kai

Saavuin Shelyesin pihaan isäni kyydillä ja kiiruhdin suoraan kentälle. Beate oli meinaan laittanut Hetan minulle valmiiksi ensimmäistä varsinasta tuntia varten, tosin Beate oli opettajanani.
"Moikka!" Beate.
"Moooi, menikö joulu hyvin?" Minä.
"Joo tosi hyvin, kävin tallilla aattona, entäs sun?" Beate.
"Hyvin kanssa", tokaisin ja astelin Hetan vierelle.
"Hei tyttö", taputin Hetaa kaulalle ja laskin jalustimen.
"Voin laskee toisen jalustimen", Beate tarjoutui ja puikahti Hetan toiselle puolelle.
Kiristin vyön, nostin vasemman jalkani jalustimeen ja ponnasin selkään.
"Onko ne jalkkarit ihan ok?" Beate.
"Joo", minä.
"hyvä, sit lähet vaan käveleen käyn tallissa", Beate.
Puristin Hetan kylkiä pohkeella ja ohjasin sen käynnissä uralle. Kieppailtuani muutaman kierroksen Beate tuli takaisin kentälle.
"Hei mun on pakko mennä kotio, et pärjääks sen kans itekses?" Beate.
"Joo totta kai, ei ongelmaa", minä.
"Okei hyvä, moido!" Beate heilautti kättään ja lähti reippain melkein juoksuaskelin bussipysäkille päin.
"Ööm.. Joo moikka!" Huusin viellä, mutta sitten keskityin Hetaan.
Aikani kieppailtua käynnissä lyhensin ohjat ja kokoilin Hetaa valmistellen samalla raviin siirtymistä. Puristin pohkeellani merkiksi raviin siirtymiseen, mutta sainkin yllättävän laukkaan lähdön pienen pukin kautta.
"Hetaa sooooh", maanittelin ja muutamia pidätteitä yritin läpi saada. Muutaman pierupukin jälkeen sain Hetan raviin ja sen kautta käyntiin. Pälyilin mikä ihme oli Hetan saanut lähtemään melkein alta, kunnes tajusin isontallin katolta putoilee lunta.
"Noni Heta se on vaan lunta", puhelin melkein kuiskien Hetalle samalla kun silitin sen kaulaa. Keräsin uudelleen ohjat ja siirsin Hetan raviin. Tunti kului suhteellisen nopsaan laukkaympyröitä työstäessä, siirtymisissä ja väistöissä. Tunnin ratsastettua tulin alas selästä ja nostin jalustimet. Kaivoin taskusta porkkanan ojentaen sen avokämmenellä Hetalle ja lähdin taluttamaan talliin. Riisuin varusteet, harjasin ja puhdistin kaviot. Iskä laittoi jo viestin, että odottaa minua pihassa suihkuun ja mummuni syntymäpäiville. Vein Hetan tavarat paikoilleen ja juoksin autolle.

"Aah, miten ihana voi ollakkaan kevään tuoksu!" Tokaisin itsekseni kävellessäni tallille. Avasin tallin oven ja astelin suorinta tietä Hetan luokse.
"Hei tyttö, miten olisi pieni maastolenkki, siellä on aivan mahtava ilma", vastaukseksi sain pienen hönkäyksen. Juttelin Hetalle kävellessäni hakemaan sitä karsinan nurkasta kyyhöttämästä. Tartuin kevyesti Hetan otsaharjasta ja käänsin sen toisinpäin karsinassa. Astelin ulos karsinasta ja suljin oven, lähdin hakemaan harjapakkia varustehuoneesta.

Harjailin Hetan kylkiä pehmeällä harjalla pitkin vedoin hyräillen erästä lempibiisiäni. Suljin oven ja otin pakin karsinan ulkopuolelle, jonka jälkeen lähdin hakemaan varusteita.

Pian seisoimmekin tallin pihassa valmiina lähtöön. Kiristin satulavyön, säädin jalustimet ja lähdimme Hetan kanssa pitkin ohjin käynnissä maneesin ja oritallin välistä maastoon. Ajattelin suunnistaa tänään Osanin kylään piipahtamaan ja vuorten takaa kotiin. Jonkin aikaa käveltyämme keräilin ohjat käteen ja siirsin Hetan raviin. Maa oli ihanan tasainen ja hieman pehmeä, jäistä ei ollut enään merkkiäkään. Heta ravaili rennosti muutaman kerran pärskähtäen. Hengitin ihanan raikasta ilmaa, joka tuoksui oikein keväiselle. Kuulin kuinka linnut visersi iloista lauluaan puiden oksilla.
"Prr", istuin pariksi askeleeksi satulaan ja siirsin Hetan käyntiin.
"Aivan mieletön ilma, vai mitä tyttö?" Taputin Hetaa kaulalle ja jatkoimme käynnissä. Saavuimme kylään ja siellä näytti olevan kevät siivous menossa. Kaikki olivat hyvin iloisia ja selvästi nauttivat olostaan, olin aivan lumoutunut kylän pirteään tunnelmaan kunnes..
"Saako sitä silittää?" Joku ehkä 10-vuotias tyttö oli ilmaantunut minun Ja Hetan vierelle.
"Ööm.. Mitä?" Minä.
"Niin saako tuota hevosta silittää?" Tyttö.
"Aajoo, totta kai saat", sanoin ja naurahdin.
Tyttö kohotti kättään ja silitteli Hetan kaulaa hymyillen.
"Se on tosi kiva, onko se sinun?" Tyttö.
"Ei, se on minun kaverini Beatan, hoidan tätä vain", Minä.
"Ai kiva, haluaisin myös ratsastaa, mutta meillä ei ole varaa, mitkä teidän nimet on?" Tyttö.
"Minä olen Ces ja tässä on Heta, mikä sinun nimesi on?" Minä.
"Mun nimi o Beth", tyttö.
"Tosi kiva, tuu joskus moikkaamaan meitä tohon Shelyesiin, mut meijän on nyt pakko mennä", minä.
"Okei, voin luvata, että tuun käymään", tyttö hymyili ja taputti viellä Hetaa kaulalle.
Puristin pohkeilla hieman ja vilkutin tytölle. Lähdimme polulle joka kiertää vuoret ja johtaa kotiin. Ravalimme pienen pätkän, jonka jälkeen kannustin Hetan laukkaan. Suora pehmeä tie avautui eteemme, myötäsin reilusti ohjasta, nousin kevyeeseen istuntaan ja kannustin Hetaa neliin. Kiidimme kuin tuuli pitkää tietä eteenpäin, en voinut lopettaa hymyilemästä. Jonkun aikaa kun olimme kiitäneet tietä pitkin, hidastin Hetan ravin kautta käyntiin ja annoin pitkät ohjat.
"Hyvä tyttö, oot ihan super!" Nojauduin hetkeksi makoilemaan Hetan kaulalle ja taputtelemaan ryntäitä ja kaulaa. Suoristauduin selässä ja päästin jalat jalustimista. Aurinko lämmittää, vaikka se on jo laskemaan päin. Kävelemme rennosti Hetan pärskiessä tyytyväisenä kohti tallia.

Tallinpihaan saavuttuamme laskeuduin selästä, nostin jalustimet ja  löysäsin satulavyön. Nappasin oikealla kädellä ohjista ja talutin Hetan sisään.

Kello näytti olevan jotain siihen iltaruokinnan pintaan kun saavuimme sisälle. Talutin Hetan karsinaan ja vein varsteet paikoilleen. Puin Hetalle riimun, kiinnitin siihen narun jonka jälkeen lähdin taluttamaan Hetaa isoon talliin, jossa ajattelin käydä pesukarsinassa Hetan hikistä selkää vähän huuhtelemassa.

Hetan kiinnitettyäni pesupaikan naruihin, kiepautin narun millä Hetan olin taluttanut sen kaulalle. Otin letkun käteeni ja avasin hanan. Säätelin veden haalealle ja paineen aika kevyeksi. Pesin satulan kohdan ja kainalot, sitten suljin hanan. Hain pyyhkeen, kuivasin kastuneet kohdat ja lähdimme takaisin pihattoon. Heitin Hetalle viellä oranssin villaloimen, ja sen päälle viellä oranssi-ruskean kaulakappale fleeceloimen. Heitin Hetalle viellä heinät oven edestä ja suljin sen karsinan oven. Ojesin taas tapani mukaan avokämmeneltä porkkanan palan.

Vein harjakopan paikoilleen viellä, ja menin isoon talliin tarjoamaan apuani iltatallin teossa.

Kesä oli tulossa. Talvi jatkuisi vielä, sen aisti pikkulintujen hiljaisuudesta ja lumisesta pakkassäästä, mutta aurinko paistoi. Se oli noussut jo yhdeksän aikaan aamulla ja laskisi vasta puoli neljän aikaan, mikä oli todella myöhään verrattuna jouluaattoon, jolloin se ei noussut ollenkaan. Shelyn tallipiha oli hiljainen, kuten aina sunnuntaina puoliltapäivin.

Sunnuntait olivatkin nykyään ainoita päiviä, jolloin ehdin tallille kunnolla. Kaksoistutkinto Nordlandin taide- ja elokuvakoulussa ja Kabelvågin lukiossa vei suoraan sanottuna ihan saatanasti aikaa tällaiselta ylisuorittajalta - kirjoitettavia aineita tulisi yhteensä seitsemän ja päälle vielä amisopinnot, niin vapaa-aikaa ei paljoa löytynyt. Tai tottakai löytyi tarpeeksi yhden näytelmän ohjaamiselle ja parissa näyttelemiselle, joten tallilla käyminen oli vähentynyt ihan liikaa. Heta onneksi kulki tunneilla mukana pari kertaa viikossa ja useimpina päivinä mä ehdin itsekin sillä vähän humputella tai vaihtoehtoisesti juoksuttaa tai ajaa pienen lenkin, ja pihattotallissa asuessaan se sai hyvin liikuntaa päivisin.

"No hei musupallero", mä tervehdin harmaata piirtopäätä, joka jäi musta parin metrin päähän, kun olin noutamassa sitä sisään. Tamma oli selkeästi loukkaantunut mulle, kun meidän yhteinen aika oli niin kortilla.
"Älä viitti murjottaa", mä jatkoin, kun avasin tallin oven sille ja menin satulahuoneeseen hakemaan harjoja. Käytävältä kuului tuttu kavioiden kopina, joka paljasti, ettei tamma oikeasti mua vihannut, yritti vain esittää.

Heta seisoi käytävällä kiltisti odottamassa, kun mä suljin pihaton puoleisen oven ja riisuin tamman oranssin sadeloimen sekä sen alla olleen fleecen. Mä en ollut vaivautunut ajelemaan ponin nalleturkkiin tänä talvena kuin vauhtiraidat (ja sydämen perseelle, duh), koska se ei ollut mitenkään erityisen rankassa treenissä. Turkkinsa kanssa se pärjäsi vallan mainiosti ilman toppaloimea, etenkin kun vuorokauden alin lämpötila pysyi parissa pakkasasteessa ja päivällä elohopea kohosi plussallekin.

"Sun tukka on kyllä aika järkyttävä", mä totesin harmaalle ponille joka katsoi mua tosi loukkaantuneesti, et hauku mun hienoa lettiä, ihan kuin se jotain tajuaisi. Oikeasti se loukkaantui vaan siitä, että lopetin rapsuttamisen, jota oli kestänyt jo jonkun aikaa pitkän harjaustuokion päätteeksi.
"Leikataan tää, tää on jo ihan liian pitkä", mä jutustelin ponille samalla kun etin sakset harjaboxista. Harjan lyhentäminenkin oli ihan yhtä rutinoitunutta kuin vaikka kavioiden putsaaminen, mä olin muutaman kerran sen ehtinyt tehdä näiden vajaan 17 vuoden aikana.

Kun noin tunnin kestänyt hoito-/puunaus-/rapsutteluoperaatio oli ohi, mä kietaisin riimunnarun ponin kaulan ympäri ja tallin ulkopuolella nousin selkään. Olin mä ratsastanut kivemmilläkin hevosilla kuin Heta, mutta kellään muulla ei ollut yhtä kiva mennä ilman satulaa, enkä mä välttämättä kenenkään muun kanssa lähtisi maastoon pelkällä kaulanarulla. Tän päivänen maastoilu tosin oli pelkkä alkuverryttely, koska se oli paljon miellyttävämpi tapa verrytellä.

Takaisin Shelyssä maneesi oli tyhjä, joten päästin Hetan riekkumaan sinne itsekseen siksi aikaa, kun kokosin muutamat esteet. Ei montaa, vain vähän hauskanpitoa meille molemmille. Kyllä mä kunnon treeniinkin haluaisin, mutta tämä sai riittää meille tänään.

Heta oli hyvä, todella hyvä. Tiedä sitten halusiko se muistuttaa, kuinka hyvä ratsu oli, että mä menisin sillä useammin, vai oliko muuten vaan muihin ratsastajiin tottuminen auttanut. Se oli todella kuuliainen istunnalle, minkä se välillä esteillä innostuessaan unohti. Teki mieli jatkaa vielä, mutta onnistumiseen oli hyvä lopettaa. Vein hikisen ponin päätallin pesupaikalle huuhdeltavaksi, minkä jälkeen kuivasin pörröisen turkin pyyhkeellä ja heitin vohvelin kuivatusloimeksi. Heta sai jäädä talliin siksi aikaa, että kuivuisi, ja puuro turposi samalla. Mun oli pakko myöntää, että mulla oli ikävä päivittäistä ratsastusta, vaikka tykkäsinkin koulusta. No, onneksi kohta oli kesä.

kahdeskymmenesyhdeksäs

kesken koeviikon on aina hyvä keksii kaikkee tällasta tekemistä eikö

Harvinaisen hyvällä säällä käytiin checkaamassa läheinen sänkkäriksi ajeltu pelto ja testaamassa hackamoren jarruteho pellolla.

kolmaskymmenes

Oranssien kuljetussuojien peittämät jalat kopisivat trailerin lastaussiltaa ylös luottavaisina tutuimman ihmisen perässä. Harmaahallakko piirtopää vilkuili mua mustavalkokirjavan otsatukkapehkonsa alta kummastuneena: emme olleet käyneet kisamatkoilla enää vuosiin, eikä klinikallekaan ollut tarvinnut lähteä, kun Birgit oli ystävällisesti käynyt kotona Shelyssä aina tarpeen tullen – se tarve oli viime aikoina tullut useammin kuin olin toivonut. Eihän 18-vuotias alkuperäisrotuinen ollut edes vanha, ja rakkaan ponini jalkoja oli hoidettu aina huolellisesti. Silti ne eivät enää käyttöä kestäneet.

Viime syksynä Heta oli alkanut satunnaisesti varoa takajalkojaan ja monet kerrat päädyimme vain pitkälle käyntilenkille muissa askellajeissa esiintyvän epäpuhtauden vuoksi, ja viime talvi meni pitkälti saikkuillessa ja maasta käsin tehtävien harjoitteiden parissa. Keväällä säiden lämmetessä Heta oli taas tullut paremmaksi, ja loppukevään ja alkukesän aikana tapahtuneen kunnonkohotuksen jälkeen olimme kesällä päässeet jopa lempipuuhamme esteratsastuksen pariin. Syksy oli pitkään lämmin, mutta ensipakkasten tultua Hetan liikkuminen oli taas ollut huonoa. Vaikka tamma oli mulle rakkain poni ikinä, ja olin viettänyt sen kanssa koko elämäni – kirjaimellisesti, mulla ei yksinkertaisesti ollut varaa pitää Shelyn hintaisessa paikassa hevosta, joka oli jatkuvasti sairaslomalla. Halusin kuitenkin myös treenata ja kehittyä ratsastajana, eikä kaksoistutkinnon viimeisenä vuonna mulla ollut aikaa käydä kahdella eri tallilla.

Olin aktiivisesti itkenyt ongelmastani Suomikavereideni whatsapp-ryhmään, ja noin kuukausi sitten yksi heistä kertoi, että heidän naapurinsa etsivät seuraponia ja olivat valmiita vaihtamaan sen kolmivuotiaaseen piensuokkivarsaansa. Suomenhevonen ei välttämättä ollut juuri se rotu, jota olin hakemassa, mutta nähdessäni kuvan tästä hurmurista ja tuloksia sen vanhemmilta, varsa alkoi kiinnostaa enemmän.

Monta unetonta ja itkuista yötä, hyvien ja huonojen puolien listausta ja varsan vanhempien videoiden näyttökertaa myöhemmin otin iPhone seiskani käteeni, näppäilin pitkästä aikaa Suomen suuntanumeron ja ehdotin varsan omistajalle vaihtokauppaa. Hän oli todella mukava, mutta halusi tavata mut ennen kauppojen sopimista. Se sopi minulle hyvin, sillä minäkin kovin mielelläni halusin tavata mahdollisen uuden ratsuni. Niinpä marraskuun viimeisenä viikonloppuna hyppäsin isäni auton rattiin ja huristelin Svolværin lentokentälle, josta Tromssan, Oslon ja Helsingin kautta pääsin lentäen Vaasaan, mistä laihialaisystäväni mut hakivat luokseen.

Varsan omistajat olivat mukavia ja varsa itsekin todella hyväkäytöksinen ja selästä harvinaisen miellyttävä, vaikka sitä oltiinkin ratsastettu vasta puolisen vuotta. Estesuvusta kun oli, sen hyppy oli siisti ja pyöreä, ja se osasi sovittaa askeleensa irtohypytyskujan esteiden väleihin – ei toki ensimmäisillä kerroilla, koska aluksi piti rallitella ympäri maneesia minkä jaloistaan pääsi ja rymistellä kujalle sisään vähän miten sattuu. Sen eriparisilmät tuijottelivat mua hieman epäilevästi, mutta tietyllä uteliaisuudella. Ja herranjestas miten kaunis se oli!

Kaverini olivat ilmeisesti kehuneet Hetan luonnetta sen tuleville omistajille, koska pari päivää kotiinpaluuni jälkeen sain puhelun, jossa laihialaispariskunta kertoi suostuvansa diiliin ja lähettävänsä sopimuspohjan mulle sähköpostiin parin päivän sisällä.

Nyt, muutamaa viikkoa myöhemmin mä varmistin Hetan heinäpussin ja riimunnarun kiinnityksen, suljin trailerin sivuoven ja lastaussillan pressuineen ja kiipesin isäni viereen autoon. Koirat tulivat tietysti mukaan, Sara ja uusin perheenjäsen Edla (bordercollie) asettautuivat tottuneesti takapenkille omille paikoilleen autoiluvaljaissa. Mä avasin puhelimesta gopron sovelluksen ja seurailin sen kautta Hetan fiiliksiä liikkeellelähdöstä. En tiedä mitä muuta odotin näkeväni kuin lihavan tamman nyhtämässä heinää raivoisasti heinäverkosta.

Ajomatka oli pitkä ja puuduttava, osin myös jännittävä, koska ajoin ensimmäistä kertaa hevonen perässä, mutta totesimme sen olevan turvallisempaa kuin yhdellä kuskilla kuutisentoista tuntia ajaminen. En malttanut odottaa, että saisin tehdä sen ylihuomenna uudelleen.

Myöhään perjantai-iltana saavuimme perille määränpäähän. Heta oli väsynyt ja lisäksi juonut huonosti, joten sekoittelin sille lämpimän melassi-greenline-vellin, jonka se joi ahnaasti. Uusi paikka jännitti sitä vähän, mutta nuuskittuaan hetken uutta talli-ilmaa se totesi paikan olevan ihan tarpeeksi turvallinen ja laskeutui pitkäkseen pehmeille oljille.

Seuraavana aamuna kävelin naapurissa asuvan kaverini luota Hetan uuteen kotiin. Siivosin trailerin ja marssin sen jälkeen kutsusta sisälle taloon, jossa allekirjoitimme vaihtopaperit, minkä jälkeen sain tavata uudelleen uuden ratsuni. Se oli vielä melko hintelä, nelivuotiaaksi kun kääntyi, mutta aivan järjettömän kaunis. Kaunis oli sen nimikin: Notkelman Usva. En ollut varmaan koskaan tavannut hevosta, jolla oli niin kaunis nimi. Tänään en ratsastaisi: 18 tunnin matkustus oli ihan tarpeeksi nuorelle ilmankin, että sitä rasitettiin edellisenä päivänä. Se sai kuitenkin viettää aikaa tarhassa Hetan ja tallin toisen asukin, näyttävän suomenpuokin kanssa. Illalla pakkasin traileriin kaikki Usvan tavarat (joita ei ollut paljoa, mutta onneksi olimme ehtineet käydä päivällä Seinäjoella shoppailemassa tarpeelliset), täytin heinäverkon valmiiksi, kuivitin trailerin ja istuin monta tuntia harjailemassa ja rapsuttelemassa Hetaa. Vittu, että sattui. Olihan tätä mietitty jo viikkoja, oikeastaan jo vuosi sitten varauduttiin laittamaan poni kokonaan kuoppaan, mutta sattui se silti ihan saatanasti. Tosi reilua, että kun toinen on vanha ja välillä kipeä, se hylätään. Toisaalta, tehtiinhän me meidän vanhuksillekin niin, mutta silti parhaan ystävän jättäminen sattui. Itkin koko yön, josta puolet Hetan kaulaa vasten, mutta ei se raukka ymmärtänyt. Toivottavasti muuttamisen ja omistajanvaihdoksen aiheuttama stressi ei olisi liikaa sille. Onnellista ja kivutonta loppuelämää mä sille vain toivoin.

Sunnuntaiaamuna aikaisin pakkasimme Usvan ja koirat kyytiin. Halasin ja suukotin Hetaa vielä; kyllähän mä sitä pääsisin tapaamaan oikeastaan koska vain, ja naapurissa asuva kaverini raportoisi harmaahallakon voinnista mulle suunnilleen päivittäin. En mä silti voinut estää kyyneleitä valumasta koko sen ajan, kun ajoimme satamaan ja lastasimme auton Uumajaan menevään laivaan. Onneksi koko laivan mukavimmat paikat löytyivät koiraosastosta, joten ehkä mä voisin siellä nukkua.

Yöllä myöhään, suunnilleen kahden aikaan pysäytimme automme Shelyn pihattotallin eteen. Jassu oli luvannut jättää pihattotallin hälyttimet pois päältä, jotta pääsisimme huomiota herättämättä laskemaan Usvan yöpuulle. Läsipää tuijotteli korvat hörössä ympärilleen, kun peruutin sen ulos trailerista. Se pysähtyi puoleen väliin siltaa katselemaan paikkoja ja päästi ilmoille kuuluvan hirnahduksen. Ehkä se osasi päätellä tulleensa kotiin ja päätti ilmoittaa, että Prinsessa oli saapunut.

Heinää uudessa kodissaan rauhassa mutusteleva hevonen oli nyt mun. Ja se, joka ei enää ollut mun, varmaan nukkui tyytyväisenä omassa uudessa kodissaan. Tervetuloa Shelyesiin, Usva.

Usvan tarinointia voi seurata tamman omasta päiväkirjasta!