Wildan päiväkirja
Sivu 1 / 1
Wildan päiväkirja
kirjoittaja Jassu La 11 Marras 2017, 22:54
Lai'e Eilonwy "Wilda"
welsh mountain, tamma, ruunivoikko läsillä, sk. 115 cm
Shelyesissä lokakuusta 2017
welsh mountain, tamma, ruunivoikko läsillä, sk. 115 cm
Shelyesissä lokakuusta 2017
Jassu- Tallin omistaja
- Viestien lukumäärä : 558
Join date : 01.03.2014
Karma : 17 -
Vs: Wildan päiväkirja
kirjoittaja Jassu La 11 Marras 2017, 22:55
Wilda juoksemassa liinassa maneesissa.
Jassu- Tallin omistaja
- Viestien lukumäärä : 558
Join date : 01.03.2014
Karma : 17 -
Vs: Wildan päiväkirja
kirjoittaja Bea Ke 20 Marras 2019, 09:03
1. Ihan oma hoitoponi keskiviikko 20.11.2019 Vielä kaksi tuntia. Vielä tunti. Enää puoli tuntia. Beasta aika kului aivan liian hitaasti. Koulussa istuminen ei tosiaan ollut yhtä mukavaa, kuin hevosten rapsuttelu tallilla. Erityisesti historiantunti tuntui matelevan eteenpäin niin hitaasti, että Beasta tuntui pihamaan valopylvään ruostumisen seuraamisen olevan vauhdikkaanpaa. Samalla sekunnilla, kun kello löi kolme, Bea sujautti kirjat laukkuunsa ja ryntäsi ensimmäisenä ulos luokkahuoneesta. Hänen täytyisi päästä heti tallille, jos vaikka hoitohevoshaun tulokset olisivat jo tulleet. Bea Ingersson henkäisi iloisena tuijottaessaan Shelyesin ilmoitustaulua. Wilda – Bea. Hän ei voinut uskoa silmiään, hänkö muka oli saanut hoitohevosen, ihka oikean hoitohevosen? Bean olisi tehnyt mieli kiljua ilosta, mutta ymmärsi sentään, ettei hevosten lähellä sopinut käyttäytyä turhan kovaäänisesti. Sen sijaan Bea lähti kiiruhtamaan äkkiä Wildan karsinaa kohti, kuin peläten hoitajastatuksen katoavan, jos hän tuijottaisi ilmoitustaulua liian kauan. Pihattotallin karsinassa odotti mitä suloisin ruunivoikko poni. Bea ei voinut kuin ihastella sen tuuheaa mustaa harjaa ja valkoista läsiä, joka koristi ponimaista päätä. Hän pujahti karsinaan ja upotti kätensä Wildan harjaan. Ponin kaula hohkasi lämpöä. Beasta oli mukavaa, että hänen hoitoponinsa asui juuri pihattotallissa. Pieni rakennus oli kodikas, eikä siellä ollut paljon porukkaa kerralla, joten hän voisi keskittyä ponin hoitamiseen sen sijaan, että miettisi mitä muut hänestä ajattelisivat ja tekisikö hän jotain väärin. Bea haki satulahuoneesta Wildan harjat ja alkoi sukia ruunivoikkoa karvapeitettä. Wilda menisi tänään päivän viimeisellä tunnilla, joten sen ratsastajasta oli varmasti mukava tulla jo valmiiksi harjatun ponin luokse.  Merkintä 1, #Tarinatempaus2019 / Aloituspäivämäärä 20.11.2019 |
Viimeinen muokkaaja, Bea pvm Pe 22 Marras 2019, 16:28, muokattu 2 kertaa
Bea- Viestien lukumäärä : 57
Ikä : 19
Join date : 15.11.2019
Karma : 6
Lilja tykkää tästä
Vs: Wildan päiväkirja
kirjoittaja Bea To 21 Marras 2019, 07:14
2. Täältäkö niitä kavereita saa? torstai 21.11.2019 ”Kiitos kyydistä, nähdään illalla!” Bea huikkasi äidilleen työntäessään pienen punaisen Toyotan oven kiinni. Äiti vilkutti Bealle, joka oli jo hyvää vauhtia kävelemässä kohti punaista tallia. Jo ovella hän kuuli iloista puheensorinaa tallista ja jännittyi. Pitäisikö hänen tutustua uusiin ihmisiin? Oven vierestä lähtevät puuportaat johtivat ylöspäin, eikä Bea edes tiennyt, mitä niiden yläpäässä sijaitsi. Hän jätti kenkänsä portaiden viereen (koska niin muutkin olivat tehneet) ja lähti varovasti hiipimään portaita ylös. Bea astui sisään tilaan, joka näytti kuin olohuoneelta. Brunette katseli ihmeissään ympärilleen: täällähän kelpaisi viettää aikaa. Hän huomasi rivistön nimettyjä kaappeja, joiden ovista osa oli koristeltu. Yhdessä kaapeista luki isoilla kirjaimilla Bea, jonka tyttö tulkitsi omakseen. Tunne porukkaan kuulumisesta sai Bean hymyilemään. Oven avautumisen ääni havahdutti Bean haavemaailmastaan. Sisään astui vaaleahiuksinen tyttö, joka näytti suunnilleen saman ikäiseltä kuin Bea. Tyttö hymyili leveästi. ”Moikka”, hän huikkasi. ”Oletko säkin uusi hoitaja?” Bea nyökkäsi ujosti ja katseli tytön violetteja ratsastushousuja. Ne olivat hienot. ”Hoidan Wildaa.” ”Se on se pienin poni, eikö? Olen Cathy ja hoidan Lidiaa, sitä mustaa isoa tammaa. Se asuu tässä tallissa. Mikä sun nimi on?” Beaa hätkähdytti toisen sanatulva ja tyttö räpytteli hetken silmiään, ennen kuin kykeni vastaamaan. ”Bea”, hän vastasi, nyt jo kuuluvammalla äänellä. ”Wilda asuu pihattotallissa.” ”Kiva tutustua”, Cathy hymyili ja hyppäsi sohvalle istumaan. Bea istuutui ujosti hänen viereensä. ”Mitä ajattelit tehdä tänään?” Cathy kysyi Bealta, joka kohautti olkiaan. ”Harjailla Wildaa, varmaankin. Entä sinä?” ”Menen varmaa taluttamaan Lidiaa maastoon. Tuletteko mukaan?” Bea nyökkäsi iloisesti ja he lähtivät kohti alakertaa, suunnaten kumpikin omien hoitohevostensa luokse. ”Nähdään kohta pihalla”, Bea hihkaisi. Kun he olivat molemmat saaneet hoidokkinsa harjattua, ilmestyivät he maneesin eteen. ”Tuonne suuntaan kai. Siellä pitäisi olla maastoreittejä, katsoin kartasta”, Cathy selitti ja lähti johdattamaan heitä eteenpäin. He näyttivät hieman huvittavilta taluttaessaan yhtä tallin pienimmistä ja yhtä tallin suurimmista hevosista, mutta molempien kasvoilla oli tyytyväinen hymy. Vaikka aurinkoa ei pilvipeitteen lomasta näkynytkään, oli ilma kuitenkin selkeä ja kohtalaisen lämmin – pakkasta ei siis ollut. Bea piti syksystä. Vaikka maisema oli pääosin harmaa ja polut mudasta liukkaita, ilman raikkaus ja kosteus sai Bean virkeäksi. Jopa sateella tyttö viihtyi ulkona, olihan sadetakki ja kumisaappaat keksitty. Toisaalta Bea odotti myös talvea ja paksua lumipeitettä, joka narskuisi jalkojen alla. Lumipeitteiset puut näyttivät upeilta auringonpaisteessa ja liittyihän talveen tietysti joulukin, joka oli Bean lempijuhla. ”Katso, Bea! Tuolla menee peura”, Cathy osoitti vasemmalle ja Bea totta tosiaan näki peuran hyppimässä pellon reunalla. ”Onkohan se vielä poikanen?” ”Ainakin se näyttää pieneltä”, Bea tuumi. ”Mutta eivätkös peurat ole melko pieniä?” Cathy kohautti olkiaan ja he jatkoivat matkaa. Wilda käveli kiltisti Bean mukana, eikä häntä ollenkaan jännittänyt, että poni olisi yhtäkkiä paennut paikalta. Myös Lidia näytti seuraavan Cathya kuuliaisesti. Pian näköpiiriin tuli silta, joka kaartui pienen joen ylle. Svolværin maastot olivat Bean mielestä hurjan kauniit. ”Pitäisikö meidän kääntyä kohta takaisin päin?” ”Ei tarvitse, tätä tietä jatkamalla me päästään takaisin tallille”, Cathy tiesi sanoa. Bea oli tyytyväinen, että toinen oli selvittänyt reitin tarkkaan. Bea ei ollut älynnyt edes katsoa karttaa etukäteen. Toisaalta, hän ei ollut suunnitellutkaan lähtevänsä tänään seikkailemaan metsiin. Niin kuin Cathy oli sanonutkin, he tulivat lopulta tallin pihaan. Ajoitus oli täydellinen, sillä ulkona oli alkanut jo hieman hämärtää. ”Se oli kivaa”, Bea sanoi. ”Niin, mennään joskus uudestaan, mutta ratsain”, Cathy ehdotti ja siveli Lidian mustaa kaulaa. ”Joo, mennään vaan”, Bea vastasi, mutta todellisuudessa ei tiennyt, koska uskaltaisi lähteä itsenäisesti hoitohevosensa kanssa maastoon. Kunhan nyt ensin kävisi muutamalla ratsastustunnilla ja ehkä jollain yhteisellä maastoreissulla. Sitten hänkin uskaltaisi. |
Merkintä 2, #Tarinatempaus2019 / Aloituspäivämäärä 20.11.2019
Viimeinen muokkaaja, Bea pvm Pe 22 Marras 2019, 16:30, muokattu 2 kertaa
Bea- Viestien lukumäärä : 57
Ikä : 19
Join date : 15.11.2019
Karma : 6
Vs: Wildan päiväkirja
kirjoittaja Bea Pe 22 Marras 2019, 01:08
3. Hanttihommia perjantai 22.11.2019 ”Hevosenhoitajan tehtävät… karsinan siivous…”, Bea luki ilmoitustaululta. Karsinan siivous? Totta, hevoset asuivat karsinoissa ja niiden siivous kuuluisi kaiken järjen mukaan hoitajille. Bea ei kuitenkaan ollut koskaan siivonnut yhden yhtään karsinaa. Sen oli aina tehnyt tallityöntekijä, tai ainakin joku muu kuin Bea. Miten se edes tehtäisiin? Osaisiko hän tehdä sen oikein? Nämä ja monta muuta kysymystä pyöri pienen tytön päässä. Ainakin kottikärryt ja talikko. Lantala. Ne kuuluivat karsinan siivoukseen ja noh, eiköhän loppu selviäisi aikanaan. Bean ensimmäinen pulma kuitenkin oli, ettei hän tiennyt edes kottikärryjen, saati lantalan sijaintia. Hetken aikaa tyttö pyöri avuttomana isossa tallissa, kunnes uskalsi nykäistä ohi kävelevää Jassua hihasta. ”Hei anteeksi, mistä löytäisin kottikärryt?” Bea kysyi varovasti, tuijotellen lattiaa. ”Oritallin kulmalta, päädystä löytyy myös puruja”, nainen kertoi ystävällisesti hymyillen, eikä näyttänyt lainkaan häkeltyvän Bean tietämättömyydestä. ”Ja lantala on maneesin vieressä.” Nyökkäyksen saattelemana Bea lähti hakemaan karsinan putsaukseen tarvittavia varusteita ja kuljettamaan niitä kohti Wildan karsinaa. Wildaa ei näkynyt boksissa, joten poni oli varmaankin pihalla. Hyvä homma, sillä kaiken järjen mukaan karsinassa ei saisi olla ainakaan eläintä, kun sitä siivoaa. Bea otti talikon käsiinsä ja… niin, lastattaisiinko koko karsinan sisältö kottikärryihin? Purujen seassa oli muutama lantapaakku ja kosteammalta näyttävä kohta. Tuskin nyt sentään kaikkea tarvitsisi poistaa, ei karsina niin likaiselta näyttänyt. ”Talikoit vaan likaiset kohdat ja tuot tarvittaessa lisää purua.” Bea oli kaiketi pohtinut taktiikkaansa sen verran pitkään, että Dimonan karsinalle ilmestynyt Inga-Stina koki tarpeelliseksi neuvoa häntä. Bea hymyili naiselle ujosti. ”Joo, okei”, tyttö vastasi ja haarukoi varovasti ensimmäistä lantakasaa. Purut tipahtelivat talikon väleistä jättäen pelkän lannan kyytiin. Bea ravisti sisällön kottikärryihin. Ensimmäinen talikollinen suoritettu onnistuneesti. Kun Bea pääsi vauhtiin, hän huomasi, ettei karsinan siivous ollut tosiaan mitään rakettitiedettä, vaan oikeastaan ihan helppoa hommaa. Harjoittelun tuloksena se sujuisi varmasti nopeammin, mutta viidessätoista minuutissa Bea oli saanut tilan mielestään riittävän puhtaaksi ja työnsi tyytyväisenä kottikärryjä lantalaan. Seuraavaksi lisää purua, jotta Wildalla olisi mukavan pehmeää makoilla karsinassaan ja homma olisi valmis. Vietyään vielä kottikärryt takaisin paikoilleen Bea haki Wildan sisälle ja ryhtyi harjaamaan ponia. Se oli melko mutainen etenkin jaloista, mutta tovin päätteeksi se loisti puhtauttaan. Se oli taas valmiina seuraavalle ratsastajalle, jos sillä oli vielä tunti edessä. Hän hyvästeli ponin nopealla pusulla turvalle ja lähti kohti päätallin yläkertaa. Olisikohan Cathy taas oleskeluhuoneessa? Oleskeluhuone oli kuitenkin tyhjä, joten Bea päätti käyttää hetken hyödykseen ja tutkailla huonetta. Seinillä komeili hevosjulisteita, joissa laukkasi suloisia poneja upeissa maisemissa. Toisella puolella huonetta oli pieni keittiönurkkaus. Ilmeisesti täällä saattoi siis viihtyä pidempääkin ilman, että tarvitsisi olla nälässä – sen kun vain ottaisi eväät mukaan. Bea istuutui sohvalle lukemaan hevoslehteä ja nautti olostaan. Hetken kuluttua kuului askelia portaikosta ja oleskeluhuoneen ovi aukesi. Sisälle asteli kaunis vaaleahiuksinen, jonkin verran Beaa vanhempi tyttö, joka tervehti Beaa hymyillen neutraalisti ja käveli jääkaapille. ”Oletko uusi hoitaja?” vaaleaverikkö tiedusteli. Äänensävy ei ollut millään tapaa tuomitseva, mutta silti Bea tunsi jännittävänsä, olihan hän kuitenkin uusi ja ainakaan itsevarmuuden perusteella vanhempi tyttö taas vakiokävijä. ”Joo, Wildan hoitaja”, hän nyökkäsi ja hymyili ujosti. Rohkaisten mielensä hän lisäsi vielä: ”Entä sinä, onko sulla hoitohevonen?” Vaaleaverikkö pyöritteli päätään. ”Mulla on oma poni, Blondi”, se sanoi. ”Olen muuten Ella.” ”Bea.” He jutustelivat hetken aikaa hevosista. Bea muisti nähneensä Blondin, suloisen vaalean welsh-ponin Wildaa vastapäisessä karsinassa. Ella vaikutti mukavalta ja taitavalta ratsastajalta, jolta Bea uskaltaisi varmaankin kysyä neuvoa tarvittaessa. ”Mun täytyy nyt mennä hoitamaan Blondi, mutta nähdään taas”, sanoi Ella. Niin Bea jäi istumaan oleskeluhuoneen sohvalle yksin, kunnes hänen äitinsä tulisi taas hakemaan hänet tallilta. |
Merkintä 3, #Tarinatempaus2019 / Aloituspäivämäärä 20.11.2019
Bea- Viestien lukumäärä : 57
Ikä : 19
Join date : 15.11.2019
Karma : 6
Vs: Wildan päiväkirja
kirjoittaja Bea La 23 Marras 2019, 13:53
4. Wildan karkureissu lauantai 23.11.2019 Lauantaina Bea heräsi oikein aikaisin, ehtiäkseen olemaan tallilla mahdollisimman pitkään, kun oli vielä valoisaa. Jos oikein hyvä tuuri kävisi, saattaisi jopa paistaa aurinko. Näin Bea oli säätiedotteesta lukenut. ”Juustovoileipä, banaani ja energiapatukka, eiköhän näillä pärjää ainakin aamupäivän”, Lena hymähti ja Bea pakkasi eväät reppuunsa. ”Voin sitten syödä vaikka ponien porkkanoita, jos tulee nälkä”, Bea virnisti. Koska sää ei ollut liian kurainen tai kylmä, Bea päätti lähteä taluttelemaan Wildaa lähimaastoihin. Ensi alkuun tyttö harjasi hevosen huolellisesti ja puki riimun sen päähän. Riimunnaru kiinni riimuun, kypärä päähän ja hanskat käteen. Niin Bea oli valmis lähtemään kohti maastoja. Hän talutti Wildan raikkaaseen ulkoilmaan, jonka kosteusprosentti tuntui olevan yli kahdeksankymmenen. Alkaisikohan kohta sataa? Bean pohdiskellessa mahdollista tulevaa sadetta Wilda oli huomannut houkuttelevan heinikon, johon se halusi upottaa turpansa. Kiskaistessaan itsensä eteenpäin antoi sen riimu jostain syystä periksi ja ruunivoikko pääsi livahtamaan vapaaksi. Kauhu valtasi Bean mielen – hänen hoitoponinsa saattaisi karata! Miten ihmeessä hän selittäisi tämän Jassulle? Kun hän lähestyi Wildaa, poni huomasi olevansa vapaa naruista ja päätti Bean harmiksi ottaa kaiken ilon irti vapaudesta. Bea lähti ponin perään, mutta se vain kiihdytti tahtiaan eikä ollut aikeissa antaa kiinni ihan heti. Bean silmiä kirveli ja kyyneleet tuntuivat kihoavan hänen silmiinsä. Miten hän oli saattanut päästää Wildan vapaaksi? Eikö hän ollut kiinnittänyt riimua kunnolla? Bean oli kuitenkin häpeästä huolimatta lähdettävä etsimään jota kuta auttamaan, sillä yksin hän ei saisi ponia kiinni. Hänen ei tarvinnut kuin kävellä kentän laidalle, kun Jassu ilmestyikin pihalle. ”Wilda karkasi”, Bea henkäisi ennen kuin jänistäisi ja yrittäisi peitellä tapahtunutta. Nainen näytti miettivän hetken, mutta nyökkäsi sitten ymmärtäväisen oloisesti. ”Ei se mitään, haetaan vähän kauroja ämpäriin ja houkutellaan se takaisin”, Jassu ohjeisti ja he lähtivät pian kauraämpärin kanssa kohti Wildaa. Poni kiinnostui välittömästi kauroista, ja se oli oikeastaan loppujen lopuksi erittäin helppo saada kiinni. ”Miten tässä näin pääsi käymään?” Jassu kysyi. Bea tuijotteli jälleen varpaitaan. ”Riimu ei varmaan mennyt kunnolla kiinni”, tyttö kohautti olkiaan. Jassu tarkasteli riimua – ehkä siinä olisi jotain vikana. ”Se näyttää ainakin ehjältä. Jatkossa yritä tarkistaa huolellisesti, että kaikki on kunnossa ennen kuin lähdet taluttamaan.” Bea nyökkäsi nolona. Seuraavalla kerralla hän ei taatusti kiinnittäisi riimua huonosti. |
Merkintä 4, #Tarinatempaus2019 / Aloituspäivämäärä 20.11.2019
Bea- Viestien lukumäärä : 57
Ikä : 19
Join date : 15.11.2019
Karma : 6
Vs: Wildan päiväkirja
kirjoittaja Bea Su 24 Marras 2019, 15:06
5. Varusteurheilua sunnuntai 24.11.2019 Valkoinen poni laukkasi tuuhea harja hulmuten. Sen kaviot rummuttivat vehreää niittyä ja keskipäivän kirkkaat auringon säteet saivat sen karvan kimaltelemaan. Pian poni pysähtyi, katseli ylväänä ympärilleen ja päästi ilmoille kimakan hirnahduksen, kuin tervehtiäkseen. Bea asteli eteenpäin, kohti upeaa ponia, joka laski päänsä tytön käsiin… ”Herätys, Bea”, Lena Ingersson koputti kahdesti ja raotti sitten huoneen ovea. ”Aamupala on valmis.” Silmiään hieroen Bea nousi istumaan sängyssä, miettien vielä unta, jonka maailmassa oli vielä hetki sitten ollut. Poni oli ollut kuin Wilda – väriä lukuun ottamatta. Yhtäkkiä Bea oli täysin hereillä, hänen täytyisi päästä tallille niin pian kuin mahdollista. Tyttö veti vaatteet päälle pikavauhtia ja syöksyi aamiaispöytään. Tarjolla oli paahtoleipää, munakasta, pekonia… kaikkea mitä toivoa saattoi. Heillä oli tapana nauttia joka sunnuntai yhteinen aamiainen koko perheen kesken, niin he olivat tehneet siitä asti, kun Bea oli syntynyt. ”Mihinkäs sinulla on oikein kiire?” Bean isä Matthias kysyi hymyillen ja levitti marmeladia leivälleen. ”Tallille, hoitamaan Wildaa”, sanoi Bea suu täynnä paahtoleipää. Hänen vanhempansa katsoivat toisiaan hymyillen ja nyökkäsivät. ”Mene vain”, Matthias sanoi. ”Mutta tee voileipä itsellesi evääksi.” Bea ei olisi millään malttanut odottaa bussin saapumista. Kun linja-auto vihdoin saapui pysäkille, Bea hyppäsi kyytiin niin vikkelästi, että oli unohtaa näyttää matkalippuaan. Hän oli ottanut selvää kaikista hoitajan tehtävistä ja päättänyt tänään putsata Wildan varusteet, sillä se oli yksi hoidettavista askareista. Koska Bea ei ollut koskaan puhdistanut varusteita, eikä taatusti halunnut nolata itseään, oli hän tehnyt hieman taustatutkimusta, ja katsellut koko eilisen illan videoita varusteiden puhdistuksesta. Hän varmasti osaisi homman nyt. Varmuuden varoiksi, ihan vaan jos ei jokaista kohtaa muistaisikaan, Bea otti puhelimensa mukaan varustehuoneeseen seuratakseen siitä ohjeita. Pihattotallin varustehuoneessa ei onneksi ollut ketään, joten tyttö sai perehtyä tekemiseen rauhassa. Hän otti ensin suitset syliinsä ja siveli kostutetulla sienellä satulasaippuaa. Poskihihna, turpahihna, otsapanta… Bea oli opetellut tarkkaan myös suitsien osien nimet, nekin kun tuntuivat välillä menevän sekaisin. Käytyään suitset kokonaan läpi sienellä Bea tarttui pyyhkeeseen, ja kuivasi suitset. Bea ihasteli lopputulosta, niistä tuli upean kiiltävät! Sitten hän ristitti suitset ja ripusti ne omalle paikalleen. Selvä homma, mitä seuraavaksi? Bea nosti syliinsä satulan. Satulahuopa vaikutti jo hieman likaantuneelta, joten hän irrotti sen ja laittoi syrjään. Se tulisi viedä pesuun. Hän kävi myös satulan nopeasti läpi sienellä ja laittoi sen alle puhtaan satulahuovan. Kun nahkavarusteet oli hoidettu, Bea jatkoi harjapakin kimppuun. Sitä varten hän siirsi operaationsa ulos, jossa tyhjensi koko harjapakin sisällön ruohikolle ja ravisteli roskat ja hiekat harjakorista. Pehmeät harjat hän suki piikkisukaa vasten, jotta niistä irtoaisi pöly ja karvat. Lopuksi hän pyyhki kostealla liinalla kaiken ja järjesteli tavarat siististi takaisin paikoilleen. Hyvältä näytti. Ehkä ensi kerralla hän pesisi harjat oikein veden ja saippuan kanssa. Bea hyppi portaat kaksi kerrallaan ylös oleskeluhuoneeseen ja istui sohvalle syömään evääksi tekemäänsä voileipää. Huoneessa oli myös tummahiuksinen tyttö selailemassa puhelintaan. Bean mielestä tyttö näytti niin coolilta, ettei hän uskaltanut sanoa mitään. Tummahiuksinen oli varmaan paljon vanhempikin, kuin Bea. ”Mitä kuuluu?”, tyttö kuitenkin kysyi, eikä Bea voinut enää olla hiljaa. ”Ihan hyvää”, hän vastasi voileipänsä takaa. Tyttö tarkkaili Beaa arvioivasti. ”Mä en olekaan nähnyt sua aiemmin, olen Amira.” ”Mä olen Bea”, tyttö vastasi. Amiralla oli kivat ratsastushousut ja sellainen Spooksin huppari, jollaisesta Bea oli haaveillut, mutta joka oli äidin mielestä aivan liian kallis tallille. Amira tuntui johtavan keskustelua ja Bea tuumi, ettei tytön kanssa kannattaisi alkaa haastaa riitaa. Bea tosin ei halunnut haastaa riitaa yhtään kenenkään kanssa, mutta erityisesti Amira tuntui olevan huono kohde suututtaa. Tyttö lähti kuitenkin pian ratsastamaan omaa poniaan ja Bea päätti lähteä harjailemaan Wildaa. |
Merkintä 5, #Tarinatempaus2019 / Aloituspäivämäärä 20.11.2019
Bea- Viestien lukumäärä : 57
Ikä : 19
Join date : 15.11.2019
Karma : 6
Vs: Wildan päiväkirja
kirjoittaja Bea Su 01 Joulu 2019, 11:35
6. Auringonsäteitä sunnuntai 01.12.2019 Aurinko paistoi kirkkaasti pilvettömältä taivaalta ja hetken aikaa ilma tuntui hieman lämpimämmältä, melkein keväiseltä. Kurainen ja kohmeinen maa pudonneine lehtineen muistutti syksyn olemassaolosta. Tulisipa pian lunta, Bea toivoi. Olisi ihanaa kuulla lumipeitteen narskuvan kengänpohjien alla. Sen sijaan niiden alla rahisi hiekkatie, jota pitkin tyttö asteli tallille. ”Moi Freya”, Bea moikkasi tyttöä oleskeluhuoneessaan jättäessään reppunsa kaappiin. Tummahiuksinen tervehti takaisin. Bea oli tutustunut yllättävän nopeasti muihin hoitajiin ja oli iloinen, miten mukavaa porukkaa Shelyesissä oli. Pelko ulkopuoliseksi jäämisestä ei ollut enää päälimmäisenä mielessä. ”Mennäänkö taluttelemaan poneja?” Bea ehdotti Freyalle, jonka pieni hymy riitti vastaukseksi. ”Mennää vaan!” He kävivät hakemassa poninsa, harjasivat ne ja lähtivät kohti maastoja. Tällä kertaa Bea oli varmistanut, että riimu olisi todellakin kiinni, eikä Wilda varmasti pääsisi karkaamaan. He juttelivat iloisesti illan alkaessa hämärtää. Päivät eivät totisesti olleet pitkiä enää tähän aikaan vuodesta. Eiköhän pimeäkin helpottaisi, kun maa peittyisi valkeaan lumeen. |
Merkintä 7, #Tarinatempaus2019 / Aloituspäivämäärä 20.11.2019
Bea- Viestien lukumäärä : 57
Ikä : 19
Join date : 15.11.2019
Karma : 6
Lilja tykkää tästä
Vs: Wildan päiväkirja
kirjoittaja Bea Ke 04 Joulu 2019, 14:19
7. Huonoja uutisia keskiviikko 04.12.2019 Bea harjasi Wildaa pitkin vedoin. Pieni poni tuntui nauttivan hemmotteluhetkestä silmät puoliksi kiinni. Hän ei edes meinannut huomata pientä tyttöä, joka seisoi karsinan ovella. Oliko hän seisonut siinä kauankin? ”Voiko mä auttaa jotenkin?” Bea kysyi keskeyttäen harjaamisen hetkeksi. Tyttö vaikutti nuorelta, ehkä kymmenvuotiaalta eikä tuntunut saavan sanaa suustaan. Bea saattoi kuvitella, kuinka oli vain hetki sitten ollut itse samassa tilanteessa. ”Menen sillä tunnille”, tyttö sanoi korjaten kypäränsä asentoa. Bea astui rohkaisevasti hymyillen ulos karsinasta. ”Haluatko harjata sen loppuun?” hän kysyi ojentaen harjaa. Tyttö otti harjan käteensä ja nyökkäsi. Bea tunsi olonsa hyväksi auttaessaan laittamaan Wildaa kuntoon. Hän ei tuntenut lainkaan olevansa se pieni jännittynyt tyttö, joka oli tullessaan Shelyesiin. Totta kai häntä edelleenkin jännitti uudet tilanteet, mutta Bea oli saanut myös uudenlaista rohkeutta ja itsevarmuutta, joka heijastui suoraan hänen sosiaalisiin suhteisiinsa ja hevosenkäsittelyyn. Hän oli saanut tallilta kavereita ja tunsi olevansa rohkeampi ponien kanssa. Bea nosti satulan Wildan selkään, ja avusti ratsastajaa satulavyön kiinni laitossa. Suitset tyttö sai itse puettua ponille ja ratsukko oli pian valmis lähtemään kohti maneesia. ”Hyvää tuntia!” Bea toivotti lähtiessään samalla kohti oleskelutilaa. Hän oli siivonnut Wildan karsinan jo aiemmin, joten sen erikoisempaa tehtävää hänellä ei tänään ollut. Äitikin varmaan tulisi pian hakemaan hänet kotiin syömään. ”Oliko mukava päivä tallilla?” Bean äiti kysyi kaartaessaan pois Shelyesin parkkipaikalta brunette kyydessään. ”Joo, aika tavallinen”, Bea nyökkäsi selatessaan radiokanavia. Mistään ei tuntunut tulevan muuta kuin mainoksia. ”Mitä on ruokana?” ”Lohta ja perunoita. Kuule, Bea”, äiti aloitti. Äänensävy kuulosti vakavalta ja Bea tunsi olonsa äkkiä jännittyneeksi. Äiti kuulosti samalta kuin silloin, kun hän kuuli, ettei ratsastustunteihin olisi ehkä enää varaa. ”Isoisä on vakavasti sairas.” Beasta tuntui, kuin hänen sisuskalunsa olisivat kääntyneet ympäri. |
Merkintä 8, #Tarinatempaus2019 / Aloituspäivämäärä 20.11.2019
Bea- Viestien lukumäärä : 57
Ikä : 19
Join date : 15.11.2019
Karma : 6
Vs: Wildan päiväkirja
kirjoittaja Bea Pe 06 Joulu 2019, 09:45
8. Yksin ratsaille torstai 05.12.2019 Bea ei voinut uskoa, että isoisä oli sairas. Kyseessä oli isän puolen sukulainen, joka asui Bergenissä, ja oli aina ollut aktiivinen ja hyvinvoiva. Bea ei ollut täysin varma, mikä isoisää oikein vaivasi, mutta vakavaa se kuulemma oli. Niin vakavaa, ettei paranemisesta ollut takuita. Isä oli myös huonona, eikä ollut puhunut kotona sanaakaan uutisten jälkeen. Yhteiset illallishetket olivat hyvin hiljaisia, eikä kenelläkään tuntunut olevan kovinkaan positiivinen olo. Ainoastaan tallilla Bea saattoi hetken hengähtää ja unohtaa kotona vaivaavan painostavan tunnelman. Kukaan Shelyesissä ei tiennyt, miten ikävästi asiat olivat, joten Bea saattoi vain kuvitella, ettei mitään pahaa ollut koskaan tapahtunutkaan. Hän astui pihattotarhaan ja napsautti riimunnarun kiinni Wildan riimussa olevaan renkaaseen. ”Mennään sitten”, Bea hymähti ponille ja talutti sen karsinaansa. Poni oli vatsanalustaan myöten kurassa, joten hän päätti ensin huuhdella sen jalat. Mutaa olisi aivan turha lähteä harjaamaan. Viime maanantain ratsastustunti oli mennyt hyvin. Hänestä alkoi tuntua, että pikkuhiljaa ratsastus tuntui yhä luontevammalta, eikä häntä enää jännittänyt hevosen selässä niin paljoa. Hän kykeni jo rentoutumaan ja keskittymään itse ratsastamiseen. Kehitystä oli selkeästi havaittavissa – voi kunpa hän vain pääsisi useammin tunneille! Onneksi hän oli kuitenkin hoitaja, ja hoitajat saivat ratsastaa. Jokainen ponin selässä vietetty tunti olisi varmasti hyväksi. Bea oli siis päättänyt kokeilla ratsastaa ensi kertaa Wildalla, vieläpä ihan yksin. Ilman ohjausta ratsastaminen tuntui oudolta, miten hän tietäisi, mitä tehdä? Jännitys tuntui kasvavan sitä enemmän, mitä valmiimpi ja varustetumpi Wilda oli. Bea painoi kypärän päähänsä ja lähti taluttamaan ponia kentälle. Se oli vielä ihan ratsastettavassa kunnossa, etenkin kun hän suunnitteli menevänsä ainoastaan käyntiä. Sitä paitsi, maneesissa oli tunnit parhaillaan käynnissä, eikä sinne voinut mennä. Hän käänsi Wildan kaartoon ja hyppäsi selkään. Wilda tuntui mukavan pieneltä. Sen selkään oli helppo päästä, eikä maahankaan ollut pitkä matka, jos tippuisi. Siis vaan jos, Bea ei nimittäin aikonut tippua. Hän lähti kävelemään alkuun ympäri kenttää pidemmillä ohjilla. Ruunivoikon askeleet tuntuivat tasaisilta ja helpoilta istua. Tosin lähes minkä tahansa hevosen käynnissä oli helppo istua, ravi sen sijaan oli ihan toinen juttu. Muutaman kierroksen jälkeen hän keräsi ohjia ja alkoi ratsastaa erilaisia teitä ympäri kenttää. Bea ratsasti voltit jokaiseen kulmaan ja teki joka toisella kierroksella lävistäjän. Lävistäjällä hän pysäytti hevosen, teki peruutuksen ja jatkoi sitten taas matkaa. Wilda totteli Beaa hyvin ja kulki mukavan reippaasti eteenpäin. Edes hiljalleen alkanut kevyt tihkusade ei haitannut, vaan hän ratsasti tyytyväisenä ainakin neljäkymmentä minuuttia, ennen kuin taputti ponia ja laskeutui alas satulasta. Ensimmäinen itsenäinen ratsastus ikinä, eikä ollenkaan hassumpi suoritus. |
Merkintä 9, #Tarinatempaus2019 / Aloituspäivämäärä 20.11.2019
Bea- Viestien lukumäärä : 57
Ikä : 19
Join date : 15.11.2019
Karma : 6
Vs: Wildan päiväkirja
kirjoittaja Bea Ke 11 Joulu 2019, 21:55
9. Haaveita ja videokuvausta keskiviikko 11.12.2019 Maahan satanut kevyt lumipeite oli muuttunut loskaiseksi mössöksi lämpötilan näyttäessä plussaa. Bea laahusti tallia kohti kumisaappaissaan, eikä tuntenut oloaan kovin pirteäksi. Koulussa olivat edessä viimeiset kokeet ennen joululomaa, eikä niistä stressaaminen ollut mukavaa kaiken muun lisäksi, mitä viime aikoina oli tapahtunut. Isoisä voi jo paremmin, hän pääsee varmasti pian pois sairaalasta, äiti oli sanonut Bealle, mutta naisen ääni ei ollut kuulostanut kovinkaan vakuuttavalta. ”Mennäänkö maastoon?” Cathy kysyi, kun he olivat istuneet taukotuvan sohvalla jo toista tuntia. Bea vilkaisi tyttöä havahtuen mietteissään. ”En mä tiedä, eikö siellä ole jo pimeääkin?” ”No on, mutta otetaan otsalamput”, tyttö houkutteli. Bea mutristi suutaan. Hän ei ollut ratsastanut Wildalla kuin pari kertaa, nekin käyntiä kentällä. Maastoon lähteminen kuulosti melko suurelta askeleelta. ”Mennäänkö joku toinen päivä, kun on valoisaa?” Bea ehdotti hymyillen pahoittelevasti. ”Okei”, Cathy myöntyi mietittyään hetken. ”Mutta mä menen ainakin maneesiin ratsastamaan Lidian ennen kuin illan tunnit alkaa.” Bea seurasi Cathya Lidian karsinalle ja katseli kun tyttö alkoi harjata suurta mustaa hevosta. Beasta tamma näytti hieman pelottavaltakin, vaikka se olisikin varmasti ihan kiltti. Se vain oli aika korkea verrattuna pieneen Wildaan. ”Mä voin tulla kyllä katsomaan, kun ratsastat. Ja ottaa vaikka videota”, Bea tarjoutui. Hän oli lukenut, että oman ratsastuksen katsominen videolta voi auttaa kehittymään. Hän ei tosin varmaan huomaisi omia virheitään, mutta Cathy oli ratsastanut kauemmin ja varmaan hyötyisi videosta. ”Hei kiva, toivottavasti Lidia on hyvällä tuulella!” He lähtivät kohti maneesia, ja Bea kiipesi katsomoon. Hän veti viltin jalkojensa ylle ja keskittyi katselemaan Cathya, joka istui korkealla Lidian selässä. Voi kunpa hänkin osaisi ratsastaa paremmin, tai saisi käydä edes tunneilla useamman kerran viikossa, jotta kehittyisi nopeammin. Mutta ratsastus oli kallista ja Bea oli jo uskomattoman kiitollinen yhdestä ratsastustunnista ja hoitoponista. Ehkä hän voisi lähteä joskus opiskelemaan ratsastuksenopettajaksi – siitä Bea oli haaveillut jo pitkään. ”Muista kuvata”, Cathy hihkaisi liitäessään Lidian kanssa maneesin katsomon ohi. Bea kaivoi puhelimen taskustaan ja kohdensi sen ratsukkoon. Musta hevonen ravasi maneesissa hienosti, tyttö sen selässä olisi varmasti tyytyväinen. Ratsukko teki voltteja ja ympyröitä vaihdellen välillä askellajia. Olikohan Lidian ravissa hankala istua? Ainakin tamman askeleet näyttivät suurilta ja ilmavilta. Viimein Cathy pysäytti hevosen keskelle ja laskeutui alas selästä. ”Se meni hyvin”, Bea tokaisi ja laskeutui alas katsomosta. Cathy hymyili hänelle. ”Lidia oli vähän jäykkä, mutta ainakin se kulki hyvin eteenpäin”, tyttö pohti. He lähtivät kävelemään takaisin tallin suuntaan. ”Mun mielestä se ainakin näytti hienolta. Mä menen nyt harjaamaan Wildan, se menee vielä tunnille tänään.” Cathy nyökkäsi Bealle, ja he suuntasivat molemmat hoitoponiensa karsinoille. Bea haki Wildan sisälle ja alkoi sukia sen jo melko tuuheaa karvapeitettä. Hänestä oli suloista, miten pörröisiksi ponit muuttuivat aina talven tullen. Ehkä se talvi oikeasti kohta saapuisi myös Lofooteille. |
Merkintä 10, #Tarinatempaus2019 / Aloituspäivämäärä 20.11.2019
Bea- Viestien lukumäärä : 57
Ikä : 19
Join date : 15.11.2019
Karma : 6
Vs: Wildan päiväkirja
kirjoittaja Bea Pe 13 Joulu 2019, 21:48
10. Varo vaaraa! perjantai 13.12.2019 Bea oli vaihtanut maanantain alkeisjatkoryhmästä perjantain ryhmään, sillä toisen ratsastajan aikatauluihin sopi paremmin maanantai. Bealle ei ollut väliä minä päivänä hän ratsasti, sillä hän kävi tallilla joka tapauksessa melkein joka päivä. Heti Shelyesiin päästyään hän kiirehti katsomaan tuntilistaa ja tunsi innostuksen nousevan huomatessaan nimensä kohdalla Wildan. Hänestä oli ihanaa päästä ratsastamaan hoitoponillaan. Bea vaihtoi ratsastusvarusteet ylleen ja marssi kohti pihattotallia. Wilda odotteli jo karsinassaan, joten Bea aloitti harjaamisen suoraan. Hänellä oli vielä runsaasti aikaa ennen tuntia, joten Bea aikoi puhdistaa ja kiillottaa Wildan niin hyvin kuin osasi. Hevosen harjaaminen oli oikeastaan tytön suosikkitehtävä tallilla – hän olisi voinut harjata poneja vaikka koko ajan! Jossain vaiheessa oli kuitenkin aika laskea harja alas ja nostaa satula selkään, jotta ratsukko ehtisi ajoissa maneesiin. Tunnin teemana oli tasapaino, ja heti alkuun jokainen sai nostaa jalustimet hevosen kaulalle. Ilman jalustimia ratsastus tuntui huteralta ja Bea puristi satulan etukaarta pysyäkseen selässä. Wilda kuitenkin käveli rennosti eteenpäin eikä tehnyt minkäänlaisia äkkinäisiä liikkeitä. Ehkä tästä selvittäisiin. Bea yritti mukautua opettajan ohjeiden mukaan mahdollisimman hyvin hevosen liikkeisiin, mutta erityisesti raviin siirtyessä homma muuttui hyvin hankalaksi. Onneksi ravipätkät pidettiin lyhyinä, sillä tämä oli Bean ensimmäinen kerta ilman jalustimia. Hän ei ollut myöskään koskaan ratsastanut ilman satulaa, se näytti hankalalta mutta ajatus ponin pehmeän ja lämpöisen selän päällä istumisesta houkutti. Yhtäkkiä jotain tapahtui, ja Flamme pyrähti laukassa kohti maneesin toista päätyä. Muut ponit lähtivät iloisesti sen perässä, mukaan lukien Wilda. Bea ei ehtinyt reagoida, ennen kuin poni oli kadonnut hänen altaan ja hän itse makasi maassa. Bea haukkoi henkeään. Ilma tuntui paenneen keuhkoista, hän ei saanut happea! Joku kumartui hänen yllensä, kysyen, oliko kaikki hyvin. Bea ei kyennyt vastaamaan. Kun viimein ilma alkoi taas kulkea läpi keuhkojen Bea kykeni nousemaan ylös. Kyyneleet silmissä tyttö pudisteli hiekkaa vaatteistaan. Hän ei halunnut enää ratsastaa. ”Takaisin selkään vaan”, opettaja totesi varmistettuaan, että Bea oli kunnossa. Bea vilkaisi Wildaa, jonka ohjat olivat opettajan kädessä ja pudisti päätään. ”Muuten voi jäädä ratsastuksen pelko ja seuraavalla kerralla on vielä vaikeampaa”, hän vakuutti ja vastentahtoisesti Bea tarttui satulaan ja nousi selkään. Häntä kauhistutti lähteä liikkeelle. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän oli pudonnut hevosen selästä. ”Kaikki putoavat joskus. Minäkin olen pudonnut monia kymmeniä kertoja”, opettaja rohkaisi Beaa. Bea lähti liikkeelle varovaisesti, mutta tunnin lähestyessä loppuaan hän kykeni ratsastamaan jo lähes normaalilla itsevarmuudella. Jälkeenpäin ajateltuna putoaminen ei ollut edes kauheasti sattunut. ”Sehän meni lopuksi hyvin”, opettaja kehui Beaa. ”Nähdäänhän ensi viikolla?” ”Nähdään”, Bea vakuutti hymyillen. |
Merkintä 11, #Tarinatempaus2019 / Aloituspäivämäärä 20.11.2019
Bea- Viestien lukumäärä : 57
Ikä : 19
Join date : 15.11.2019
Karma : 6
Vs: Wildan päiväkirja
kirjoittaja Bea Ma 16 Joulu 2019, 12:40
11. Tarvitaanko täällä taluttajaa? maanantai 16.12.2019 Alkeistunnille oli kaivattu taluttajia, joten Bea ilmoittautui auttamaan. Ensisijaisesti siksi, että Wilda menisi tunnilla, mutta halusi hän olla avulias ihan myös muuten. Ties vaikka hän pääsisi tekemään enemmänkin avustustehtäviä ja tallitöitä, joiden myötä hän saisi ratsastaa useampia hevosia ja pääsisi tallityöntekijäksi ja… Bea ravisti päätään ennen kuin ajatukset lähtivät harhailemaan yhtään enempää. Hän oli vain hevosenhoitaja ja aloitteleva ratsastaja, siinä se. Ainut mahdollisuus oli odottaa, että hän parin vuoden päästä saisi jostain töitä ja voisi sen myötä kustantaa itselleen lisää ratsastustunteja. Bea harjasi Wildaa rivakasti. Tunnin ratsastaja ei ollut vielä tullut ja kello alkoi olla kaksikymmentä vaille. Hän kyllä laittaisi Wildan mielellään kuntoon, mutta toivoi silti, ettei ratsastaja ainakaan jättäisi tulematta. Hän oli juuri nostanut satulan ruunivoikon selkään, kun pieni kypäräpäinen tyttö ilmestyi karsinalle. ”Wilda on melkein valmis, mutta sä voit laittaa suitset, jos haluat”, Bea nyökkäsi tytölle hymyillen osoittaen karsinan ovessa roikkuvia suitsia. Pieni tyttö pudisti päätään. Ehkä häntä harmitti, että Bea oli hoitanut ponin jo näin pitkälle. Tai ehkä tyttö ei osannut laittaa suitsia. Bea nappasi suitset käteensä ja alkoi pukea niitä Wildalle, selostaen samalla tapahtumaa. Ehkä tyttö ensi kerralla muistaisi, miten ne laitetaan. Kellon lähestyessä seitsemää, joten he lähtivät taluttamaan Wildaa maneesille. Bea auttoi ratsastajan selkään ja odotti ohjeita opettajalta. Vasta nyt hänen päähänsä ilmestyi ajatus ja jännitys siitä, ettei hän onnistuisi tehtävässään. Mitä jos hän tekisi jotain väärin? Bea ravisti päätään. Hän vain seuraisi opettajan ohjeita, ei se voisi olla niin vaikeaa. ”Lähdetään sitten uraa pitkin käynnissä”, opettaja kertoi, ja kaikki lähtivät kaarrosta liikkeelle. Bea antoi ratsastajan ohjata ja pyytää Wildaa eteenpäin, kuitenkin pysytellen lähellä ja pitäen kiinni riimunnarusta. Tunti sujui kaikin puolin hyvin. Bea ei ollut kenenkään tiellä ja ohjasi ratsukkoa sinne minne pitikin, kuitenkaan kontrolloimatta liikaa ponia. Olihan kuitenkin ratsastajan tehtävä oppia ratsastamaan. Hän auttoi vielä purkamaan varusteet Wildalta, joka nautti saadessaan runsaasti rapsutuksia ja silityksiä. Ratsastajan lähdettyä Bea jäi vielä puhdistamaan Wildan varusteet ja järjestelemään ne paikoilleen. ”Mä olen jo täällä parkkipaikalla”, kuului Lenan ääni puhelimesta, kun Bea nosti luurin korvalleen. Hupsis, kello oli tosiaan aika paljon. Toivottavasti äiti ei ollut ehtinyt odottaa kauaa, Bea ajatteli. ”Mä tulen”, Bea vastasi ja kävi hakemassa reppunsa päätallin yläkerrasta ennen kuin hyppäsi äitinsä auton kyytiin. |
Merkintä 12, #Tarinatempaus2019 / Aloituspäivämäärä 20.11.2019
Bea- Viestien lukumäärä : 57
Ikä : 19
Join date : 15.11.2019
Karma : 6
Vs: Wildan päiväkirja
kirjoittaja Jassu Ke 18 Joulu 2019, 23:06
Bea hoitamassa Wildaa pihattotallin käytävällä.
EP Bealle tarinatempauksen kultamerkkiin yltämisestä!
Jassu- Tallin omistaja
- Viestien lukumäärä : 558
Join date : 01.03.2014
Karma : 17 -
Vs: Wildan päiväkirja
kirjoittaja Bea Ke 08 Tammi 2020, 14:47
12. New year, same me keskiviikko 08.01.2019 Joulu oli ja meni. Bea ei saanut suurta kasaa lahjoja, mutta oli sitäkin onnellisempi ajasta, jonka sai viettää läheistensä kanssa. He olivat käyneet katsomassa myös isoisää sairaalassa, mikä oli saanut kaikki hieman surullisiksi, sillä kukaan ei tiennyt näkisikö mies enää seuraavaa joulua. Bea oli työntänyt ajatuksen pois mielestään. Kukaan ei halunnut synkistellä jouluna. Uudenvuodenaatto oli ja meni. Bea ei oikeastaan juhlinut uutta vuotta sen kummemmin, eikä ainakaan mennyt katsomaan raketteja. Hänestä raketit olivat pelottavia: ne pitivät kovaa ääntä ja vaikuttivat vaarallisilta. Niiden sijaan Bea vietti iltaa kotona peiton sisään kääriytyneenä, Netflixin hyvän leffan parissa. Pehmeä suka liukui pitkin Wildan kaulaa. Isossa tallissa oli menossa remontti, joten Bea oli tyytyväinen, että hänen hoitoponinsa asusti pihattotallissa, jota ei ilmeisesti aiottu ollenkaan remontoida. Wilda seisoi rauhallisena paikallaan, silmät puoliummesa, alahuuli rennosti roikkuen. Se tuntui olevan vielä lomafiiliksissä, vaikka kevätkauden tunnit olivatkin jo alkaneet. Bea huomasi oppineensa syksy 2019 tunneilla paljon enemmän kuin oli arvannutkaan. Häntä ei enää jännittänyt nousta satulaan ja hän uskalsi ratsastaa jo Wildallakin itsenäisesti. Maastoilu oli valloittanut tytön sydämen, vaikka sinne hän ei ollutkaan vielä lähtenyt ilman vetäjää. Se olisi seuraavana edessä, kuten myös estekilpailut, joihin Bea oli ilmoittautunut auttamaan. Cathy oli ihmetellyt, miksei hän myös osallistunut, mutta Bea ei ollut koskaan hypännyt edes tunneilla. Kilpailut tuntuivat huonolta paikalta aloittaa kokonaan uusi laji. Harjattuaan Wildan Bea kipitti vauhdilla päätallin yläkertaan kohti kaappia, jonne hän asetteli kypäränsä ja ratsastuskenkänsä. Hän oli tottunut pitämään tavaransa aina järjestyksessä, eikä kaappi ollut poikkeus. ”Miten sun kaappi pysyy aina noin siistinä?” Cathy puuskahti Bean selän takana. Brunette kohautti olkiaan virnistäen. ”Noh, oli miten oli, lähdetkö ratsastamaan?” blondi jatkoi ja heilutteli kypäräänsä kädessään. ”Mä kävin jo aiemmin”, Bea hymyili toiselle pahoittelevasti. Cathy nyökkäsi ja hyvästeli Bean lähtien sitten oletettavasti kohti Lidian karsinaa. Bea sulki kaappinsa oven ja lähti kävelemään kohti parkkipaikkaa. |
Bea- Viestien lukumäärä : 57
Ikä : 19
Join date : 15.11.2019
Karma : 6
Vs: Wildan päiväkirja
kirjoittaja Bea Pe 10 Tammi 2020, 18:22
13. Vaellusunelmia ja ratsastusta perjantai 10.01.2019 ”Mä meen Wildalla”, Bea hihkaisi käydessään läpi tuntilistaa. Vaikka Shelyesissä oli paljon muitakin kivoja ratsuja, Bea oli kaikista iloisin saadessaan ratsastaa hoitoponillaan. Sitä paitsi, itsenäinen ratsastus oli helpompaa, kun oli saanut tunneilla ohjeistusta Wildan kanssa. ”Dimona”, Freya hymähti huomatessaan oman ratsunsa. Bea arveli, että hänkin olisi ehkä halunnut mennä hoitoponillaan Stellalla, muttei vaikuttanut tyytymättömältä Dimonaankaan. He lähtivät kävelemään yhtä matkaa kohti pihattotallia. ”Kunpa me hypättäisiin taas”, Freya sanoi. ”Olisi hyvä saada vähän harjoitusta niitä kisojakin ajatellen.” ”Niin”, Bea myönsi, muttei ollut lainkaan yhtä innostunut ajatuksesta. Hän oli missannut jatkokurssin ensimmäisen estetunnin, eikä ollut oikeastaan koskaan ylittänyt mitään puomia korkeampaa. ”Se ei ollut niin vaikeaa, kuin miltä kuulostaa”, Freya rohkaisi Beaa. ”Näet sitten, kun hypätään seuraavan kerran.” Tunnin ohjelmassa ei Freyan harmiksi ollut esteitä, vaan kolmikaarisen kiemurauran harjoittelua eri askellajeissa. Bealle se sopi paremmin kuin hyvin, sillä hän oli harjoitellut sitä jonkin verran Wildan kanssa itsenäisesti ja se sujui jo melko hyvin. ”Muista sisäpohje ja ulko-ohja kaarella, Bea”, Janni ohjeisti. Bea ei ollut aivan varma, mitä hänen piti ulko-ohjalla tehdä, mutta kiristäessään sitä Wilda tuntui muuttuvan aavistuksen ryhdikkäämmäksi. ”Hienoa, Bea”, Janni kehui. Ilmeisesti hän oli tehnyt jotain oikein. Kun he olivat menneet kiemurauraa käynnissä ja ravissa, tehtävänä oli laukata kiemurauran keskikaari. Wilda nosti laukan kiltisti, joskin laukka ei aina pysynyt yllä, vaan siirtyminen raviin tapahtui ennen kuin Bea ehti edes pyytää sitä. Muutaman harjoituskerran jälkeen Bea sai siirtymiset tehtyä niissä kohdissa kuin halusikin. ”Wilda oli tänään niin kiva”, Bea kehui tunnin jälkeen Freyalle, joka näytti myös tyytyväiseltä tuntiinsa. ”Niin oli Dimonakin, se on yksi mun lemppareista”, tyttö rapsutti pilkukkaan ponin kaulaa. Bea komppasi Freyaa, Dimona tosiaan oli kiva ratsu. ”Toivottavasti piian järjestetään uusi maastoreissu tai vaellus”, Bea toivoi. ”Joo, sellainen, jossa olisi evästauko välissä!” Unelmien vaelluksen suunnittelu jatkui tyttöjen kiivetessä oleskeluhuoneeseen, jossa Cathy liittyi mukaan keskusteluun. ”Pitkä laukkasuora pitää olla, jossa saa mennä kovaa”, Cathy julisti. Beaa nauratti. Vauhdikas meno kuulosti ihan Cathyn jutulta. Bea nautti enemmän rauhallisesta vauhdista ja siitä, että ehti katsella maisemiakin samaan aikaan, vaikka olihan se mukavaa myös laukata maastossa. ”Mennään joku päivä yhdessä maastoon”, Bea ehdotti ja muut nyökkäilivät. Olipa ihanaa, että tallilta oli saanut kavereita! |
Bea- Viestien lukumäärä : 57
Ikä : 19
Join date : 15.11.2019
Karma : 6
Vs: Wildan päiväkirja
kirjoittaja Bea Ma 13 Tammi 2020, 21:03
”Lähdetään jo”, Bea huokaili eteisessä täysissä pukeissa. Äiti oli luvannut kyyditä hänet tallille, eikä Bea olisi millään malttanut odottaa. Hän oli pukenut mustat toppahousut ratsastushousujensa päälle, sillä ulkona oli vihdoin pakkasta, niin kuin Tammikuussa hänen mielestään kuuluikin. ”Tullaan, tullaan”, Lena vastasi ja astui tyttärensä perässä ulko-ovesta kohti parkkipaikkaa, jossa punainen Toyota seisoi. Auto näytti siltä, kuin se olisi kuorrutettu valkoisella massalla, niin paljon lunta oli viime aikoina satanut. Sen harjaaminen kestäisi takuulla ikuisuuden. ”Sinähän vietät melkein kaiken vapaa-aikasi siellä tallilla”, nainen tokaisi sävyyn, joka oli jotain neutraalin ja harmistuneen välimaastosta. He olivat vihdoin saaneet putsattua auton lumikinoksen alta ja lähteneet ajamaan kohti Shelyesiä. ”Siellä on kivaa. Ja kavereita”, Bea lisäsi painokkaasti. Hän ei ollut ystävystynyt näin nopeasti kenenkään koulukaverinsa kanssa, joten äitikään ei voinut väittää, etteikö tallilla hengailu olisi ollut hänelle hyväksi. Ulkoilua, liikuntaa ja ystäviä – senhän pitäisi kuulostaa jokaisen unelmalta. ”Ole sitten varovainen”, Lena sanoi, mutta Bea hyppäsi niin innokkaasti ulos autosta, että tuskin kuuli varoitusta. Sen sijaan hän huomasi Cathyn, joka tuli innoissaan häntä vastaan puolimatkassa talleille. ”Hei, Cathy! Oleskeluhuoneeseen?” Bea kysyi hymyillen. Cathy nyökkäsi virnistäen, ja he ryntäsivät kohti sohvia. Jutustelun lomassa tyttö paljasti saamansa idean, joka ei ensikuulemalta vaikuttanut Beasta lainkaan niin houkuttelevalta. ”En mä oikein tiedä”, Bea mutisi. Kahdestaan pellolla laukkaaminen kuulosti hänen korvaansa vaaralliselta. Entä jos hevoset lähtisivät heiltä käsistä? Hän ei ollut vielä kertaakaan uskaltautunut Wildalla maastoon ilman ohjaajaa. Bea oli kuitenkin kieltäytynyt aikaisemminkin Cathyn kutsuista lähteä maastoon, eikä tyttö kuulostanut tänään siltä, että aikoisi antaa periksi. Sitä paitsi, Cathy voisi kokeneempana olla tavallaan maastonvetäjä. Ja ainakin lumi pehmentäisi, jos hän sattuisi putoamaan ponin selästä. ”Mennään sitten”, Bea myöntyi ja toivoi sydämensä pohjasta, ettei joutuisi katumaan päätöstään. Bea kävi hakemassa Wildan pihattotarhasta ja talutti ponin ulos hoitopuomille, jossa Cathy jo odotteli Lidian kanssa. Hän harjasi ponia huolellisesti. Ehkä en ehdi lähteä ratsastamaan, jos harjaan tarpeeksi pitkään, Bea ajatteli. Cathylla tuntui kuitenkin olevan kiire ja tyttö hoputteli Beaa pitämään kiirettä, eikä hän voinut jäädä sukimaan tammaa loppupäiväksi. Vihdoin ja viimein Beakin oli saanut varustettua poninsa, eikä ratsastusreissua voinut enää lykätä. Miten jokin niinkin mukava saattoikin jännittää Beaa niin kamalan paljon. Molempien ollessa viimein ratsailla he lähtivät liikkeelle. Lumi narskui kavioiden alla ja jokaisella henkäisyllä ilmaan ilmestyi pieni höyrypilvi. Katsellessaan häikäisevän upeaa talvista maisemaa Beankin oli pakko myöntää, että maastossa oli ihanaa ratsastaa. Etenkin, kun vauhtina oli rauhallinen käynti. Wildan askeleet keinuttivat Beaa satulassa lempeästi, eikä häntä jännittänyt enää ollenkaan. Hän haluaisi tulla heti huomenna uudestaan! Pellolla oli valtavasti lunta, ainakin Wildan mittapuulla. Bea tunsi jännityksen jälleen kasvavan, kun Cathy ehdotti ravaamista. Lidia ainakin näytti olevan pirteällä tuulella, eikä Wildakaan täysin pystyyn kuolleelta vaikuttanut. Hänellä ei kuitenkaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä ravaamaan Cathyn ja Lidian perässä. Hetken kuluttua myös Bea saattoi rentoutua ja nauttia kirpeästä talvipakkasesta ja pellolla hölkkäilystä. Wilda tuntui luotettavalta: se ei kiihdyttänyt vauhtiaan enempää kuin Bea halusi tai muutenkaan yrittänyt mitään temppuja omin päin. Edes Cathyn ehdotus laukkaamisesta ei kuulostanut enää niin pelottavalta, vaan Beakin kannusti pian poninsa nopeampaan askellajiin. He tuntuivat kiitävän hurjaa vauhtia ison mustan tamman perässä eikä Bea ollut ikinä ratsastanut niin lujaa. Hän oli takertunut kaksin käsin kiinni mustaan harjaan ja nojautui satulassa eteenpäin. Vauhdin tunne oli valtaisan jännittävä, mutta hyvällä tavalla. Pienen ponin laukka tuntui tasaiselta mutta nopealta, vaikka Lidian perässä pysyminen oli haastavaa. Viimein he hidastivat takaisin raviin, sitten käyntiin. Bea taputti poniaan. ”Upeaa”, hän kuiskasi silittäen Wildan kaulaa. Muutaman laukkapätkän jälkeen he lähtivät takaisin tallille päin. Lumi oli pöllynnyt laukatessa niin vauhdikkaasti, että sitä tuntui olevan joka paikassa Bean takin huppua myöten. Hän hymyili koko matkan takaisin tallille. Mikä onni, että hän oli suostunut vihdoin lähtemään Cathyn kanssa maastoon. ”Ihan mahtava ratsastus tänään”, Bea huokaisi heidän istuessaan oleskeluhuoneen sohvalla kuumat kaakaomukit käsissään. ”Mä arvasin, että sä tykkäät”, Cathy virnisti. ”Onneksi oon hyvä suostuttelija.” Bea pyöräytti silmiään, mutta virnisti sitten itsekin. ”En mä enää jaksanut kieltäytyäkään. Koska mennään uudestaan?” ”Vaikka heti huomenna!” Cathy hihkaisi. Beaa nauratti, miten paljon häntä olikaan maastoilu jännittänyt. Hän halusi mennä ehdottomasti uudestaan, ihan vaan vaikka kävelemään maastoon. Cathysta ja Lidiasta saisi ainakin takuulla seuraa toistekin. |
Talvimerkki erityisen talvisesta suorituksesta! -Jassu
Bea- Viestien lukumäärä : 57
Ikä : 19
Join date : 15.11.2019
Karma : 6
Vs: Wildan päiväkirja
kirjoittaja Bea Pe 14 Helmi 2020, 10:58
15. Motivaatiosta pulaa jos on, maastoreissu siihen ratkaisu verraton! torstai 13.02.2020 Bea ojensi koepaperin opettajalle ja poistui luokasta kohti kaappiansa. Hän ei ollut lainkaan varma, oliko hänen kirjoittamansa vastaukset riittävän hyviä, eihän hän ollut ehtinyt lukea kokeeseen juuri ollenkaan. Koeviikko oli tuntunut raskaalta, eivätkä uutiset isoisän kunnon yhtäkkisestä heikkenemisestä olleet auttaneet asiaa. Bea tunsi olonsa stressaantuneeksi ja olisi mieluusti lähtenyt pitkälle lomalle, vaikkapa johonkin lämpimään. Sen sijaan he olivat käyneet viikonloppuna Bergenissä katsomassa isoisää, mikä oli saanut Bean mielialan laskemaan entisestään. Hankaluudet koulussa ja kotona olivat vaikuttaneet myös siihen, miten usein hän pääsi käymään tallilla. Bea ei ollut tuntenut oloaan kovin motivoituneeksi edes ratsastustunneilla, vaikka hän rakasti poneja ja viihtyi niiden seurassa hyvin. Hän oli käynyt kyllä harjaamassa ja hoitamassa Wildaa, muttei ollut viikoittaisen ratsastustunnin lisäksi noussut satulaan. Onneksi kokeet olivat vihdoin ohi ja hän pääsisi hengähtämään hetkeksi ennen kuin seuraavat kokeet olisivat edessä. Heti koulusta päästyään Bea kävi vaihtamassa kotona vaatteet ja suuntasi kohti Shelyesiä. ”Moi Bea”, Freya hihkaisi oleskeluhuoneen sohvalta. Hymyillen Bea istahti tytön viereen. Vaikka elämä oli tällä hetkellä muuten stressaavaa, saattoi tallilla paeta edes hetkeksi todellisuutta. ”Pitäiskö mennä maastoon?” Bea tuumi ääneen yllättäen itsensäkin. Hän ei yleensä tehnyt kovinkaan rohkeasti maastoiluehdotuksia, sillä itsenäisesti maastoilu oli edelleen tytön mielestä hieman jännittävää, vaikka pahin pelko olikin hävinnyt Cathyn kanssa hankilaukkaillessa. ”Mikä ettei”, Freya nyökkäsi ja ojensi sitten avonaista karkkipussiaan. ”Haluatko?” ”Joo, kiitti!” Bea nappasi pari karkkia hymyillen. He vaihtoivat ratsastuskengät jalkaan ja nappasivat kypärät mukaansa, ennen kuin lähtivät kohti pihattotallia, jossa Stella ja Wilda asustivat. Molemmat ponit olivat melko puhtaita, joten niiden kuntoon laitossa ei mennyt kauaa. Pian he kävelivät kohti maastoja lumihiutaleiden tipahdellessa hiljalleen pilviseltä taivaalta. ”Onpa kivaa, että on lunta. En yhtään jaksaisi ratsastaa vesisateessa”, Bea kommentoi. Freya nyökkäili ja totesi, että kesällä on varmaan kaikista parasta maastoilla. Bea ei voinut muuta kuin olla samaa mieltä. Hän haluaisi ehdottomasti päästä ratsastusleirille Freyan ja Cathyn kanssa ensi kesänä. He ravasivat jonkun aikaa, mutta pääosin kävelivät, sillä maa ei ollut kovin hyvässä kunnossa laukkailua varten. Sitä paitsi oli mukavan rentouttavaa tehdä rauhallinen maastolenkki, jonka aikana ehti katsella myös maisemia. ”Koska mahtaa olla seuraavat kisat?” Freya pohti ääneen. ”Toivottavasti ei ainakaan ihan heti”, totesi Bea. Häntä jännitit edelleen kilpaileminen ja hän halusi ehtiä harjoittelemaan paljon ennen kuin osallistuisi ensimmäistä kertaa. ”Kisaaminen oli oikeastaan aika kivaa, vaikka aluksi jännittikin”, tyttö rohkaisi Beaa, joka ei vaikuttanut kovinkaan vakuuttuneelta. Hän kuitenkin aikoisi osallistua seuraavalla kerralla, varsinkin jos kaikki muutkin osallistuisivat. ”Menipä aika nopeasti”, Bea puuskahti harmistuneena, kun he kävelivät tallin pihaan. Ulkona oli alkanut jo hämärtää ja he olivat oikeastaan tehneet melko pitkän lenkin. Ponit saivat reissun päätteeksi hyvän harjauksen ja pari porkkanaa, sillä olivat kuljettaneet ratsastajia niin kiltisti. ”Nähdään huomenna”, Bea huikkasi Freyalle lähtiessään kohti parkkipaikkaa. Tallipäivän hyvä fiilis säilyisi varmasti koko illan. |
Bea- Viestien lukumäärä : 57
Ikä : 19
Join date : 15.11.2019
Karma : 6
Vs: Wildan päiväkirja
kirjoittaja Bea Su 07 Kesä 2020, 16:43
VIILEÄÄ VETTÄ JA KUUMAA HELLETTÄ sunnuntai 07.06.2020 Aurinko porotti polttavana pilvettömältä taivaalta alkuviikon sateiden väistyttyä helteen tieltä. Bea istui kerrostaloasunnon parvekkeella aurinkolasit silmillä ja nautti rauhassa aamukahvistaan. Oli ihanaa nukkua pitkään ja istuskella aamiaisen ääressä kirjaa lukien puoleenpäivään saakka. Kesäloma oli vihdoin alkanut, ja Bean suunnitelmissa oli käydä tallilla joka päivä. Bea oli valtavan innoissaan siitä, miten paljon hän oli ehtinyt kehittyä ratsastajana viimeisen puolen vuoden aikana. Oikeastaan kuluneet syksy ja kevät Shelyesissä oli ollut aivan mahtavaa ja hän oli saanut vaikka miten paljon uusia kavereita – niin kaksi- kuin nelijalkaisiakin. Bean itseluottamus oli myös kasvanut valtavasti, ja hän tunsi olevansa entistä itsevarmempi hevosten ja ponien kanssa. Koko kevät ei kuitenkaan ollut ollut yhtä juhlaa: Bean isoisä, jonka sairaus oli mennyt äkisti huonompaan suuntaan, menehtyi huhtikuun lopulla. Vaikka koko perhe oli tiennyt jo etukäteen, ettei miehellä ollut enää montaa kuukautta jäljellä, oli suruun ollut silti mahdotonta valmistautua. Hautajaiset olivat pienet ja kauniit, eikä Bea ollut voinut estää kyyneliä valumasta poskilleen tilaisuuden aikana. Isoisä oli kuitenkin jättänyt Bean vanhemmille suurehkon perinnön, josta kukaan ei oikein tiennyt, mihin sen käyttäisi. Sen takia Beakin oli saanut ottaa muutaman ylimääräisen ratsastustunnin, vaikka tytölle tulikin hieman hämmentynyt fiilis. Oliko oikein nauttia rahoista, jotka olivat vaatineet isoisän kuoleman? Toisaalta, ehkä hän ajatteli asioita liian monimutkaisesti. Tuskin isoisä olisi halunnut heidän jäävän vain murehtimaan. Nautittuaan aamiaisen loppuun Bea puki ylleen shortsit ja t-paidan ja hyppäsi pyöränsä satulaan, suunnaten kohti tallia. Repussa hänellä oli mukanaan ratsastushousut ja hieman eväitä, sillä suunnitelmissa oli viettää ponien kanssa koko sunnuntai. Toivottavasti Cathy ja Freyakin olisivat tallilla. He voisivat mennä yhdessä maastoon tai syöttelemään poneja. Bea tunsi hikoavansa, vaikka oli pyöräillyt vasta pari kilometriä. Onneksi hän oli muistanut laittaa aurinkorasvaa, sillä hän ei haluaisi näyttää tomaatilta päivän päätteeksi. Kirkas sää sai kuitenkin tytön hyvälle tuulelle ja pian Shelyesin punaiset tallirakennukset näkyivät edessä. ”Moikka”, Bea hihkaisi astuessaan yläkertaan, jossa hän huomasi Freyan jo odottelevan. ”Mennäänkö syöttelemään poneja?” ”Mennään vaan, ja maastoon”, Freya nyökkäsi hymyillen. ”Cathykin on ihan kohta täällä”, hän jatkoi puhelintaan vilkaisten. Bea työnsi eväänsä jääkaappiin ja nappasi kaapistaan kypärän ja hanskat. ”Mennäänkö ilman satulaa?” Bea ehdotti ujona. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin ratsastanut ilman satulaa, mutta lämmin ilma ja ajatus ratsastaa pelkillä shortseilla oli houkutteleva. Sitä paitsi Wildan pyöreässä selässä ja tasaisissa askelissa oli varmasti helppo pysyä ilman satulaakin. Cathykin saapui pian paikalle, ja he lähtivät yhteistuumin hakemaan hoitoponejaan tarhasta. Maastolenkki ilman satulaa oli saanut kaikki innostumaan, joten he päättivät suunnata ensin metsäpoluille. Syötellä voisi sitten sen jälkeen. He sitoivat ponit ulos harjauspuomeille ja puunasivat ne kiiltäviksi iloisen puheensorinan täyttäessä ilman. Bea innostui jopa letittämään Wildan tuuhean mustan harjan paksulle ranskanletille, jättäen kuitenkin pienen tupon harjaa vapaaksi sään kohdalle. Siitä voisi tarttua tarvittaessa kiinni, jos tasapaino horjuisi. Pian he olivat saaneet ratsunsa harjattua ja suitsittua, ja olivat valmiit lähtemään maastoon. ”Kunpa tällainen sää jatkuisi koko kesän”, Cathy huokaisi onnessaan Lidian selästä. He kävelivät rauhallista tahtia hiekkatietä, joka johti Prestvatnetille. He olivat päättäneet käydä kokeilemassa, josko ponit haluaisivat hieman kahlata. Olihan lämpötila kivunnut sentään yli kahdenkymmenenviiden asteen. ”Välillä voisi kyllä vähän sataa”, Bea tuumi. ”Kenttä pöllyää niin kamalasti muuten.” ”Aina voi ratsastaa maastossa”, Freya virnisti Stellan selästä. Matka sujui joutuisasti, eivätkä puheenaiheet tuntuneet ehtyvän millään. Keskustelu soljui hevosista kesäsuunnitelmiin, ja kaikkien aikeena oli viettää tallilla mahdollisimman paljon aikaa. Myös kesän suuri tapahtuma, Sommersolverv, puhutti kaikkia. Jopa Bea oli uskaltautunut tällä kertaa osallistumaan ensimmäistä kertaa kilpailuihin, jopa kahdessa lajissa. Onneksi ensi viikolla olisi luvassa molempien lajien harjoitukset, sillä kilparadan ratsastaminen jännitti hurjasti. Entä jos hän mokaisi totaalisesti, ja ratsastaisi väärään aikaan radalle? Tai radalta ulos kesken suorituksen? Kauhuskenaariot pyörivät mielessä, eivätkä ystävien rohkaisut poistaneet täysin pelkoa epäonnistumisesta. ”Muakin jännitti ensimmäiset kilpailut, mutta hyvin ne sujuivat”, Freya rohkaisi. Bea hymyili ystävälleen, ja oli kiitollinen toisten rohkaisusta. Heistä oli hitsautunut tiivis kolmikko, eikä Bea olisi voinut toivoa parempia ystäviä. ”Onneksi Wilda on niin ihana ja luotettava, sen ansiosta uskallan osallistua,” hän hymähti rapsuttaen hoitoponiaan. He saapuivat järvelle ja hetken tutkiskelun jälkeen löysivät matalan kohdan, josta saattoi kahlata rantaa pitkin vähän matkaa. Ponit astelivat rohkeasti veteen, kuopien leikkisästi etukavioillaan ja loiskuttaen vettä kaikkien päälle. Vesi oli kylmää ja kasteli kengät, mutta viilensi silti ihanasti. ”Olisipa ihanaa mennä uimaan”, Bea sanoi toiveikkaasti. ”Olisi pitänyt ottaa uimapuvut mukaan.” ”Mennään huomenna ilman poneja”, Cathy ehdotti ja toiset nyökkäilivät innokkaasti idealle. Lämmintä säätä oli luvattu koko viikoksi, joten uiminen totisesti maistuisi. Hetken kahlailun jälkeen he palasivat takaisin tallille, jossa varusteiden riisumisen jälkeen syöttelivät poneja ruoholla. Niin ponit kuin kengätkin olivat kuivuneet jo aikaa sitten, mutta auringossa oli silti mukavaa nauttia päivästä. ”Syödäänkö seuraavaksi?” Bea ehdotti huomatessaan vatsansa kurnivan nälästä. Jääkaapissa odottelevat eväät houkuttelivat ja janokin oli yllättänyt. Toiset nyökkäsivät, ja he veivät ponit takaisin tarhaan ennen kuin juoksivat kilpaa yläkertaan syömään eväitään. |
16 HOITOMERKINTÄ
Bea- Viestien lukumäärä : 57
Ikä : 19
Join date : 15.11.2019
Karma : 6
Vs: Wildan päiväkirja
kirjoittaja Bea Su 12 Heinä 2020, 10:35
SYNTYMÄPÄIVÄ lauantai 11.07.2020 Sälekaihtimien välistä siivilöityvät auringon säteet olivat herättäneet Bean jo kauan aikaa sitten, mutta sänky tuntui niin vastustamattoman pehmeältä, ettei hän halunnut nousta ylös. Oli hänen syntymäpäivänsä. Bea täytti viisitoista, mikä ei ollut sen kummempi ikä kuin edellinenkään. Tuntui silti mukavalta olla taas vuoden vanhempi. Sen sijaan vuoden päästä tapahtuisi jo kaikkea uutta, kuten ensimmäinen vuosi lukiossa ja mopokortti. Olisi mukavaa päästä tallille nopeammin ja vähemmän hikisenä, kuin reippaan pyöräilyn jäljiltä. Keittiöstä leijui uunituoreen pullan tuoksu. Bea nousi ylös ja pukeutui, hiipien sitten kohti keittiötä. Ruokapöytä oli katettu koreaksi ja aamiaiseksi oli vaikka mitä herkkuja: pannukakkuja, hedelmiä ja suklaata, sekä tietenkin sitä pullaa, jonka tuoksu oli houkutellut Bean paikalle. ”Huomenta kulta”, äidin ääni kajahti lieden ääreltä ja tämä ryntäsi halaamaan tytärtään. ”Hyvää syntymäpäivää!” Bea kiitti hymyillen ja halasi vuorostaan isäänsä. ”Aamiainen näyttää ihanalta.” He söivät rauhassa aamiaista, eikä Bea olisi voinut toivoa parempaa aloitusta syntymäpäivälleen. Onneksi se oli osunut lauantaille, vaikka toisaalta kesälomalla kaikki päivät tuntuivat viikonlopulta. Vaikka oli ihanaa viettää rauhallista aamupäivää kotona, paloi Bea myös halusta lähteä tallille, sillä tiesi Cathyn ja Freyan olevan varmasti jo siellä. He olivat suunnitelleet maastoretkeä, ja sadekin oli väistynyt tänään auringon tieltä. Niinpä Bea kiitti vanhempiaan aamiaisesta ja lähti vikkelästi kohti Shelyesiä. Vaikka isä tai äiti olisi voinut kyyditä hänet autolla, oli tällaisella säällä ihan mukava pyöräilläkin. Bea jätti pyörän nojalleen punaista tallirakennusta vasten. Kiivetessään portaat kohti oleskeluhuonetta hän kuuli jo Cathyn raikuvan naurun ja hymyili arvauksensa osuessa oikeaan. Totta kai tytöt olivat jo paikalla. He tervehtivät Beaa iloisesti hänen astuessa huoneeseen. ”Toin pullaa, äiti leipoi aamulla”, Bea selosti laskiessaan eväät oleskeluhuoneen pöydälle. ”Saa ottaa.” ”Vautsi, näyttääpä hyvältä”, Cathy henkäisi. ”Mistä hyvästä?” ”Noh, mulla on vähän niin kuin syntymäpäivä”, Bea hymähti ja punastui aavistuksen. Hän ei juuri nauttinut huomion keskipisteenä olemisesta, ja toivoi ettei hänen ystävänsä tekisi asiasta suurempaa spektaakkelia. ”Ja nyt vasta kerroit”, Freya näytteli kauhistunutta, mutta virnisti sitten. ”Onneksi olkoon sitten.” ”Pitäisikö meidän tehdä jotain erityistä syntymäpäiväsi kunniaksi?” Cathy pohti. Bea tunsi kauhistuvansa. ”Eikö meidän pitänyt mennä maastoon? Se on ihan riittävän erityistä.” Toiset nyökkäilivät, mutta eivät näyttäneet vakuuttuneilta siitä, että syntymäpäivän juhlimiseksi riittäisi pelkkä maastoreissu. ”Ihan oikeasti, en halua mitään juhlia”, Bea vakuutteli, kunnes Cathy ja Freya myöntyivät. ”Selvä sitten. Noh, eiköhän lähdetä.” He harjasivat ja varustivat ponit, ja lähtivät sitten matkaan tallin pihasta. Maata tömistävien kavioiden kopse kuulosti rauhoittavalta ja juuri tätä Bea halusikin tehdä syntymäpäivänään: kävellä rennosti maastossa ystäviensä kanssa. ”Tehdäänkö lenkki järven ympäri”, Cathy ehdotti ja osoitti oikealle johtavaa tietä. Muut nyökkäilivät ja porukka suuntasi kulkunsa kohti avaraa hiekkatietä, jota reunusti toisella puolella metsä ja toisella peltoaukea. Hevoset askelsivat letkeästi eteenpäin, eikä kellään tuntunut olevan kiire. ”Kunpa Shelyesissä järjestettäisiin joku kesäleiri”, Freya huokaisi, kun he siirsivät ponit takaisin käyntiin ravipätkän jälkeen. Järven ranta tulisi pian näkyviin metsäkaistaleen takaa. ”Se olisi ihanaa. En ole koskaan ollut ratsastusleirillä”, Bea myönsi. Pian ilman täytti vilkas keskustelu siitä, mitä kaikkea mahtavaa ratsastusleireillä voisi tehdä. Leirikaste kuulosti mielenkiintoiselta, mutta myös melko jännittävältä. Bea toivoi tietysti leirihoidokiksi Wildaa, vaikka toisaalta olisi kiva kokeilla myös jotain toista ponia. Maastoreissu oli ollut ihana. Sopivan lämmin sää, suloiset ponit ja ystävät, mitä muuta olisikaan voinut toivoa. Kello oli jo viisi, kun Bea viimein lähti pyöräilemään kohti kotia. Nälkä kurni vaativasti vatsassa ja hän tajusi, ettei ollut syönyt mitään sitten aamiaisen. Toivottavasti äiti olisi tehnyt ruokaa, Bea ajatteli ja tiesi samalla, että pöytä oli taatusti jo katettu. Kotiin tullessa vastaan leijui ruoan tuoksu. ”Hyvä kun tulit, ruoka on valmis”, äiti kajautti keittiöstä. Bea vaihtoi nopeasti tallivaatteensa puhtaisiin ja istui pöytään. Tarjolla oli lasagnea, joka kuului hänen lempiruokiinsa. ”Et kai ajatellut, että olisimme unohtaneet syntymäpäivälahjasi?” isä hymyili salaperäisesti. Totta puhuen Bea oli kokonaan unohtanut, että syntymäpäivänä annettaisiin lahjoja. Perinteisesti hän oli saanut vain melko pienen lahjan, eikä muuta odottanut nytkään. ”Olemme varanneet matkan New Yorkiin, sinähän olet aina halunnut käydä siellä”, äiti hihkaisi pystymättä piilottamaan innostustaan. Bean silmät levisivät hämmästyksestä. Ihanko oikeasti hän pääsisi matkalle Amerikkaan? Hän ei ollut koskaan käynyt Pohjoismaiden ulkopuolella, sillä heillä ei ollut koskaan varaa matkustella sen kauemmas. ”Kiitos”, Bea henkäisi pystymättä sanomaan muuta ja syöksähti halaamaan vanhempiaan. Tämä oli paras syntymäpäivä koskaan! |
17 HOITOMERKINTÄ
Bea- Viestien lukumäärä : 57
Ikä : 19
Join date : 15.11.2019
Karma : 6
Jassu and KarlaR. tykkäävät tästä
Vs: Wildan päiväkirja
kirjoittaja Bea To 03 Syys 2020, 16:10
SADETTA JA SINISIÄ SILMIÄ torstai 03.09.2020 Sade piiskoi raivoisasti oleskeluhuoneen ikkunaa. Pisarat ropisivat äänekkäästi lasia vasten ja tuuli lennätti ensimmäisiä puista irronneita lehtiä keltaisina puuskina. Sade tuntui alkaneen ihan yhtäkkiä, vaikka harmaa pilvipeite oli varjostanut taivaalla koko päivän. Bea istui sohvan nurkkaan käpertyneenä ja toivoi, ettei kurja sää kestäisi koko iltaa. Hän paloi halusta lähteä maastoon ratsastamaan, jos vain uskaltaisi kysyä jonkun lähtemään mukaansa. Maastoseuran kysyminen tuntui vaativan aivan uudenlaista rohkeutta. Uusia ihmisiä tuntui tulleen Shelyesiin valtava määrä viime kuukausien aikana, eikä Bea kokenut ehtineen tutustua vielä edellisiinkään. Nytkin oleskeluhuonetta kansoitti monta uutta naamaa, joille Bea ei ollut edes uskaltanut esittäytyä. Sitä paitsi, melkein kaikki olivat häntä reippaasti vanhempia eivätkä varmaan halunneet kaveriksi Bean kaltaista junioria. Missä Cathy ja Freya olivat nyt, kun hän kipeästi kaipasi tuttuja ja turvallisia kavereitaan? ”Moikka, me ei ollakaan aiemmin nähty!” vaalea nainen istahti sohvalle leveä hymy kasvoillaan niin yllättäen, että Bea hätkähti. Tyttö vilkaisi nopeasti ympärilleen, mutta lähellä ei ollut ketään muuta kenelle vaaleaverikkö olisi voinut osoittaa sanansa. ”Olen Sonia”, nainen jatkoi vikkelästi. Bea nyökkäsi ja tajusi vasta sitten, että ehkäpä hänenkin olisi viisasta esitellä itsensä. ”Bea. Hoidan Wildaa.” ”Kiva tavata”, hän päätti lopulta lisätä, sillä pelkkä nimen ja hoitoponin töksäyttäminen tuntui epäkohteliaalta. ”Oletko sä käynyt täällä pitkäänkin? Mä aloitin hoitamaan Raffea vasta vähän aikaa sitten, mutta täällä on kyllä tosi mukavaa porukkaa,” Sonia selosti. Nainen vaikutti puheliaalta, mikä helpotti Bean oloa. Hänen tarvitsi vain kuunnella ja myötäillä sopivissa väleissä. Kiusallinen hiljaisuus tai jatkuva paine puheenaiheiden keksimisestä olisi ollut hänestä sietämätöntä. Sonia osoittautui ihan mukavaksi tyypiksi, eikä aiemmin suurelta ongelmalta vaikuttanut ikäero tuntunut juuri häiritsevän. Ehkä ongelma olikin vain Bean omassa päässä. Yhdistihän jokaista Shelyesin kävijää iästä huolimatta sentään yksi asia – hevoset. Se olisi turvallinen keskustelunaihe, jos ei muuta sanottavaa keksisi. Keskusteluun liittyi pian muutakin porukkaa. Sinihiuksinen Aurora, jonka ihanan väristä kirjavaa hevosta Bea oli aikaisemmin ihastellut, Usvan uusi vuokraaja Matias ja pilkkuponi Dimonan hoitaja Annike. Porukan kasvettua Bea avasi suunsa yhä harvemmin. Myöskään Annike ei puhunut paljon, mikä sai Bean ajattelemaan, että häneen voisi olla helppo tutustua. Matiakselle hän ei varmaan uskaltaisi sanoa mitään. Se vaikutti itsevarmalta ja sellaiselta, johon kaikki haluaisivat tutustua, mutta joka valitsisi kavereikseen vain ne suosituimmat tyypit. Tuskin hän edes vaivautuisi juttelemaan Bealle. Matiaksella oli siniset silmät, joissa välkkyi ilkikurinen pilke pojan kertoessa hauskaa juttua, jolle kaikki nauroivat. Yhtäkkiä Bea huomasi miehen katsovan häntä kulmat kysyvästi kohollaan. Oliko hän jäänyt vahingossa tuijottamaan? Nopeasti Bea käänsi katseensa pois posket punottaen. Ainakaan häneltä ei ollut kysytty mitään, sillä keskustelu soljui jo seuraavaan aiheeseen. Bea vilkaisi Annikea tavoittaen tämän katseen ja osoitti vaivihkaa oven suuntaan. Annika nyökkäsi ja he poistuivat kuin yhteisestä sopimuksesta kohti pihattotallin suuntaa. Ulkona satoi edelleen, kun tytöt kiirehtivät pihan poikki tallin suojaan. Onneksi poneilla oli sadeloimet, muuten ne olisivat taatusti litimärkiä. Nelijalkaisten pyydystäminen oli sentään helppoa, sillä niilläkään ei ollut sen suurempaa mielenkiintoa seistä sateessa. ”Harmi ettei sade lakannut, olisi ollut kiva mennä maastoon”, Bea tokaisi Annikelle heidän riisuessa loimia. Ponit olivat jalkoja lukuun ottamatta melko puhtaita, mutta harjaamiseen sai silti käytettyä aikaa pitkän tovin. ”Mennäänkö joku toinen kerta?” Annike ehdotti kysyvästi. ”Mennään vaan”, Bea hymähti ja laski kumisuan Wildan kaulalle. Poni käänsi katseensa tyttöön rapsutuksia kerjäten. He puunasivat poneja verkkaiseen tahtiin samalla jutellen. Keskustelu eteni paljon sulavammin kahdestaan kuin suuressa porukassa, eikä Bea jännittänyt Anniken seurassa lainkaan. Onneksi tallille oli tullut lisää myös saman ikäistä porukkaa. Bea ehti hetken jo säikähtää, että kaikki uudet olisivat aikuisia. |
18 HOITOMERKINTÄ
Bea- Viestien lukumäärä : 57
Ikä : 19
Join date : 15.11.2019
Karma : 6
Jassu, Amira, Joona, Ella-Amalie, Elisa, Matias B., Aurora and Nita tykkäävät tästä
Vs: Wildan päiväkirja
kirjoittaja Bea Ke 14 Loka 2020, 20:09
KUN KENGÄT EI PYSY JALASSA keskiviikkona 14.10.2020 Koulua oli ollut vasta pari kuukautta sitten kesäloman päättymisen, mutta työmäärä vastasi vuoden kiireisintä koeviikkoa. Yhdeksäs luokka ei tainnut ollakaan ihan helppo nakki. Miten ihmeessä opettajat olivat ehtineet antaa niin paljon läksyjä ja projekteja, oppilaat olivat vasta hädin tuskin palautuneet kesälomistaan. Beaa ei suuri työmäärä juuri haitannut, hän oli aika hyvä koulussa ja läksyjen teko sujui rutiinilla. Silti tuntui ihanalta, kun saattoi läimäistä koulukirjojen kannet kiinni ja lähteä pyöräilemään tallille. Bea oli vetänyt vaaleanpunaisen sadetakin kevyttoppatakkinsa päälle. Ilma oli näyttänyt harmaalta jo monta päivää, eikä säätilaan näyttänyt tulevan muutosta vieläkään. Oli siis parempi varustautua kunnolla. Cathy ei ollut voinut käsittää, miten hän jaksoi pyöräillä säällä kuin säällä tallille niin säännönmukaisesti. Bealla ei kuitenkaan ollut muuta vaihtoehtoa, sillä autokyytiä ei ollut luvassa, eikä hän jaksanut odotella, että bussi viitsisi kulkea tallin suuntaan. ”Moikka”, Bea huikkasi ystävälleen tallin pihassa ja raotti takkina vetoketjua. Hän oli läkähtyä, ehkä kevyttoppis oli aavistuksen ylimitoitettu pyöräilyyn. Cathyn hiukset olivat tuttuun tapaan poninhännällä ja tyttö vaikutti juuri saapuneen. ”Mennäänkö tänään maastoon?” Bea ehdotti. ”Jos vaan ei ala satamaan”, Cathy irvisti ja tiiraili taivaalle. Tummat pilvet näyttivät epäilyttäviltä. Bea nyökkäsi ja he lähtivät yhteistuumin hoitamaan ponejaan. Wilda oli kaikesta päätellen käynyt piehtaroimassa tarhassa, sillä sen kauniinruskea karva oli nyt kuorrutettu harmaalla mudalla. Voi itku! Ei auttanut kuin valuttaa vettä ämpäriin ja yrittää puhdistaa sienellä edes satulan alue ja jalat. Loput voisi harjata. Lopputuloksesta ei tulisi kaikista kaunein, mutta kenen poni muka oli syksyllä edustavimmillaan? Bea ei kuitenkaan päässyt jalkoja pidemmälle, sillä kavioita puhdistaessaan hän huomasi jotain outoa. Toisessa etujalassa kenkä roikkui jotenkin kummallisesti, kuin se ei olisi kunnolla kiinni. Tämä ei voinut olla hyvä juttu, parempi hälyttää joku kokeneempi paikalle. Bea jätti Wildan karsinaansa mutustamaan heinää ja lähti etsimään Jassua. Hän suuntasi kohti päätallia, se vaikutti todennäköisimmältä paikalta omistajan paikantamiseen. Bea ei kuitenkaan päässyt kovinkaan pitkälle, kun lähestulkoon törmäsi johonkin. Se oli Christian. Bea perääntyi askeleen verran ja jäi toljottamaan miestä hämmentyneenä. ”Oliko sulla jotain asiaa?” Christian kysyi. Christian oli aina vaikuttanut Bean mielestä vähän pelottavalta. Muut tuntuivat viihtyvän miehen seurassa, mutta Bea oli lähinnä huojentunut siitä, ettei ollut oikeastaan ikinä eksynyt keskustelemaan Christianin kanssa. Ei hän osaisi vastata yhteenkään nokkelaan kommenttiin, jotka tuntuivat kuuluvan miehen repertuaariin. Matias sen sijaan vaikutti kivalta. Se oli aina hyväntuulinen ja iloinen, sellainen helposti lähestyttävä ja hauska. Vaikka ei Bea ollut sillekään uskaltanut puhua, sehän oli sitä paitsi vanhempikin. Miten poikia olikaan niin vaikea lähestyä? ”Ei...” Bea pudisti päätään, mutta muisti sitten, miksi oli tullut talliin. ”Tai tiedätkö missä Jassu on?” Christian osoitti tallikäytävää eteen päin, ja käden osoittamaa suuntaa seuraamalla Bea löysi etsimänsä. Nyökättyään Christianille kiitokseksi hän lähti kohti tutumpaa seuraa. ”Hei”, Bea aloitti tavoittaessaan lopulta Jassun Hillan karsinalta. ”Wildalla on ööh… kengässä jotain vikaa.” Jassu kallisti hieman päätään, kuin odottaen lisätietoa. ”Se on melkein irti”, Bea jatkoi epävarmana. Toivottavasti kukaan ei ajattelisi, että hän oli aiheuttanut kengän irtoamisen. Eihän hän ollut, kuin taluttanut Wildan sisälle. Oli hän kai eilen käynyt ratsastamassa, mutta silloin kenkä oli ollut vielä visusti kiinni – olihan? ”Ahaa, aivan”, Jassu kuitenkin tokaisi tyynesti. ”Pyydetään Petter katsomaan sitä. Hän voi lyödä sen takaisin kiinni.” Huojennus valtasi Bean. Ainakaan häntä ei syytetty tapahtuneesta. Tyttö nyökkäsi ja lähti seuraamaan Jassua, joka asteli jo tallikäytävää eteenpäin. Kuin tilauksesta Petter sattui olemaan jo valmiiksi tallilla. Ilmeisesti jollain toisellakin hevosella oli kengissä korjattavaa. Sitten Bea jo seurasikin Petteriä takaisin pihattotalliin, jonka käytävälle Wilda kiinnitettiin. Tottuneen oloisesti mies kiinnitti metallisen kengän takaisin tamman takakavioon. Beasta se näytti aika epämiellyttävältä. Eikö hevosia muka sattunut, kun naulat sillä lailla lävistivät kavion? Hän oli aiemmin pohtinut, haluaisikohan opiskella myöhemmin jotain hevosiin liittyvää alaa, mutta ainakaan kengittäjää hänestä ei tulisi. Mutta ehkäpä hevosenhoitaja tai ratsastuksenopettaja, se voisi olla mukavaa. Wilda sai kenkänsä takaisin, mutta sinä aikana oli alkanut jo sataa. Bea hölkkäsi päätallille, jossa Cathy oli jo lähestulkoon varustanut Lidian. ”Nyt siellä sataa”, Bea puuskahti. ”En ehtinyt edes satuloida Wildaa vielä, kun siltä oli irronnut kenkä.” Bea selosti Cathylle, kuinka Petter oli kiinnittänyt kengän. Vaaleahiuksinen tyttö purki mustan hevosen varusteita ja oli sitä mieltä, että hän olisi ennemmin kilparatsastaja kuin kengittäjä. Ehkä Cathysta tulisikin. Bea sen sijaan ei nauttinut kilpailemisesta niin paljon, että haluaisi tehdä sitä jatkuvasti, vaikka viimeisimmät kilpailut olivatkin menneet yllättävän hyvin. Saatuaan Lidian hoidettua he kipusivat oleskeluhuoneeseen jatkamaan juttelua. Kohta oli tulossa ratsastuskoulujen piirimestaruudet, josta riitti juttua ja spekulointia. Beakin oli osallistunut, vaikka niin piirimestaruuskilpailu kuulostikin pelottavalta. Ehkä hän kuitenkin selviäisi helposta D:stä ja 50 senttimetristä. Parempi nimittäin pelata varman päälle, kuin osallistua turhan vaikeisiin luokkiin. Täältä tullaan, kunniakierros! |
19 HOITOMERKINTÄ
Bea- Viestien lukumäärä : 57
Ikä : 19
Join date : 15.11.2019
Karma : 6
Jassu, Beata, Catu, Joona, Ella-Amalie, Lilja, Sonia and tykkäävät tästä
Vs: Wildan päiväkirja
kirjoittaja Bea Ti 20 Loka 2020, 11:53
SE(KIN) ON AIKA SÖPÖ maanantaina 19.10.2020 Vilunväristykset kulkivat lävitseni seisoskellessani kentän laidalla katselemassa tunteja. Freya työnsi kätensä syvemmälle takkinsa taskuihin, ja mutisi jotain paksummista hanskoista. Lokakuun loppu oli iskenyt päälle ikävän viileänä. Tänään oli ollut kuitenkin yllättävän selkeää, joten ratsukot kiersivät uraa ulkona maneesin sijasta. Wilda kulki muiden mukana reippaan näköisenä. Loppuisipa tunti pian, että pääsisi talliin hoitamaan poneja. ”Miten Wildan kanssa sujui”, kysyin nuorelta, ehkä noin kymmenvuotiaalta tytöltä, joka talutti tamman tunnin päätyttyä karsinaan. ”Hyvin”, tyttö vastasi ujosti, mutta hymyili sen verran leveästi, että ilmeisesti hauskaa oli ollut. Autoin sitomaan Wildan kiinni ja vastaanottamaan suitset, jotka tyttö minulle ojensi. ”Se näyttikin aika hyvältä”, sanoin tytölle hymyillen. Tarjouduin puhdistamaan Wildan varusteet, sillä tyttö vaikutti haluavan ennemmin harjata ponia kuin suojia. Varusteiden huolto sopi minulle ihan hyvin, sainhan harjata Wildaa joka päivä niin paljon kuin halusin. Harjasin ponin suojat huolellisesti, pesin kuolaimet ja niputin suitset roikkumaan siististi koukkuunsa. Kun varusteet olivat paikallaan, lähdin katsomaan, miten Freyalla sujui. Astelin tallipihan läpi kohti päätallia, kun huomasin Matiaksen taluttamassa Usvaa täydessä ratsastusvarustuksessa. Olikohan se menossa maneesiin? Arvaukseni osui oikeaan, sillä ratsastaja ja hevonen katosivat pian maneesin ovesta. Usva oli upean värinen ja muutenkin ihanan näköinen, olisi kiva nähdä millainen se olisi ratsastaessa. Ajatus pälkähti päähäni, ja yhtäkkiä halusin kiivetä katsomoon seuraamaan Matiaksen ratsastusta. Se olisi varmasti opettavaista, huomasin perustelevani itselleni. ”Oletko jo valmis?” kysyin innoissani Freyalta saapuessani päätalliin, jossa tyttö oli harjaamassa Stellaa. Brunette nyökkäsi ja tiputti kädessään olleen harjan Stellan harjakassiin. ”Ajattelin, että voitaisiin mennä seuraamaan tunteja”, ehdotin. ”Eihän siellä enää mene tunteja”, Freya muistutti. ”Ei niin, tai siis, näin Matiaksen menevän maneesiin Usvan kanssa”, takeltelin hieman sanoissani. ”Voitaisiin mennä katsomaan, eikös se ole aika hyvä ratsastaja?” ”Niin kai”, Freya myönsi, mutta näytti hieman epäileväiseltä. ”Mennään vaan sitten, jos haluat.” ”En mä siis välttämättä halua, mutta eihän meillä mitään muutakaan tekemistä ole”, kiirehdin perustelemaan. En halunnut Freyan kuvittelevan, että halusin ehdottomasti mennä katsomaan Matiasta. En missään nimessä, olin vain kiinnostunut oppimaan muiden ratsastuksesta. Oli vain sattumaa, että maneesiin talutti ratsuaan juuri Matias. ”Mun äiti tulee kyllä kohta hakemaan”, Freya muistutti irrottaessaan Stellan pesukarsinan naruista. ”Mutta voidaan sen aikaa odotella maneesissa”, intin vastaan. Minunkin pitäisi varmaan lähteä pian pyöräilemään kotiin, sillä kello oli jo aika paljon. ”Mä vien Stellan vain ensin pihattoon”, Freya myöntyi lopulta. Päätimme tavata maneesin katsomossa. Kermanvaalea hevonen ravasi jo reipasta tahtia pitkin uraa, kun kiipesin maneesin katsomoon. Matias ei tuntunut huomaavan, että treeniä oli seuraamassa uusi silmäpari, vaan mies jatkoi keskittyneenä eteenpäin. Usva kulki tosi nätisti – Matias oli varmasti ratsastanut jo vaikka kuinka monta vuotta, sen verran hienolta niiden meno näytti. Milloinkohan kehittyisin itse samalle tasolle? Siihen menisi vielä varmasti ties miten kauan, vaikka ratsastin useamman kerran viikossa. ”Usva on kyllä ihanan näköinen”, Freya henkäisi kiivetessään viereeni katsomoon. ”Se on kyllä söpö”, nyökkäsin myöntyvästi. ”Niin kummasta sä puhut, hevosesta vai ratsastajasta?” Freya virnisti kiusoittelevasti. ”Mitä? Usvasta tietysti”, vastasin kiireesti, mutta tunsin punastuvani. ”Niin varmasti”, toinen nyökytteli epäuskoisena. ”Mä olen huomannut, että sä muutut aina vähän oudoksi, kun Matias tulee paikalle.” ”No enhän”, vastustelin, mutten oikein tiennyt miten vastata argumenttiin. Tottahan se oli, että aina Matiaksen nähdessäni ajatukseni tuntuivat menevän solmuun. Seurasin intensiivisesti Usvaa ja Matiasta, jotka laukkasivat nyt keskiympyrällä. Sen laukannostot olivat tosi upeita ja juuri sellaisia, joita opettaja kuvaili, mutta mitä en itse osannut tehdä, kuin vahingossa. ”Sehän on vanhempikin”, rypistin aavistuksen kulmiani mietteliäästi. ”No jaa, vain kolme vuotta sua vanhempi?” Freya kohotti olkiaan. ”Ei se niin kamalan vanha ole.” Pohdin Freyan kommenttia mielessäni. Eihän meidän ikäero ihan niin valtava ollut. Ja olihan se(kin) aika söpö. Olinko mä ihastunut? |
20 HOITOMERKINTÄ
Merkintä 01, #Tarinatempaus2020 / Aloituspäivämäärä 20.10.2020
Merkintä 01, #Tarinatempaus2020 / Aloituspäivämäärä 20.10.2020
Bea- Viestien lukumäärä : 57
Ikä : 19
Join date : 15.11.2019
Karma : 6
Jassu, Beata, Petter, Catu, Janni, Joona, Ella-Amalie and tykkäävät tästä
Vs: Wildan päiväkirja
kirjoittaja Bea Pe 23 Loka 2020, 13:19
KOIRAJUTTUJA perjantaina 23.10.2020 Olin kuullut tapahtumasta puhuttavan tallin käytävillä. Siis siitä, kuinka Sonia oli saanut outoja puheluita ja sitten sen autosta oli puhkottu renkaat. Oli karmivaa ajatella, että Shelyesissä pyöri joku outo hiippari, jolla ei selvästi ollut hyväntahtoiset aikeet. En ollut uskaltanut kertoa mitään äidille, se olisi varmaan kieltänyt mua käymästä tallilla enää. En mä halunnut hylätä Wildaa ja kavereita silläkään uhalla, että Shelyesissä ei nyt ollut enää sataprosenttisen turvallista. Jätin pyöräni tuttuun tapaan tallin seinustalle ja kipitin ilmoitustaululle tutkimaan tuntilistoja. Wilda menisi tänään yhdellä tunnilla, joten olisi parempi hakea se sisälle ja katoa, ettei se ollut täysin kuran peitossa. Nappasin pikkutallista riimunnarun sekä varmuuden vuoksi muutaman leipäpalan ja lähdin tarhalle, jonka perimmäisessä nurkassa Wilda nuokkui. Lähestyin tammaa tuttuun tapaan, mutta se päätti, ettei lähtisi tänään tunnille. Poni suorastaan heräsi eloon juuri, kun olin saamassa sen kiinni, ja lähti sitten kipittämään vastakkaiseen suuntaan. Eihän tästä tulisi yhtään mitään. ”Sä menet pian tunnille, ala tulla jo sieltä”, puuskahdin ravisutellessani leipäpussia. Se sai Wildan kääntämään uteliaasti korviaan suuntaani ja ottamaan muutaman askeleen. ”Hyvä tyttö, tule vain”, maanittelin lähestyessäni ponia hitaasti. Vihdoin se ilmeisesti päätti, ettei jaksaisi juosta enää karkuun, vaan antoi kiinnittää riimunnarun riimuunsa. Palkitsin ponin leipäpalalla pyöräyttäen silmiäni. Että se jaksoi olla välillä rasittava. Huuhtelin ponin kuraiset jalat ja harjasin enimmät mudat sen karvapeitteestä. Sitten jäin rapsuttelemaan sitä, kunnes ratsastaja saapuisi paikalle. Jouduin kuitenkin odottelemaan sen verran pitkään, että totesin parhaaksi alkaa varustamaan jo tammaa. Ehkä tuntilainen olisi myöhässä, ja arvostaisi varmasti sitä, että ratsu olisi jo valmiina. Olin juuri kiinnittänyt satulavyön, kun tallin pölähti nuori tyttö vanhempineen. ”Anteeksi, me ollaan vähän myöhässä”, nainen pahoitteli ja ojensi kypärän ratsastajalle. ”Ei se mitään, mä ehdinkin jo aloittaa”, nyökkäsin hymyillen. ”Sä voit laittaa suitset, jos haluat.” Ojensin Wildan suitset tytölle ja seurasin, kun hän puki ne ponille. Sitten he olivatkin valmiit lähtemään tunnille, ja kellokin oli muutamaa minuuttia vaille tasan. ”Kivaa tuntia”, toivotin ratsastajalle. Wildan ollessa tunnilla, ehdin siivota sen karsinan ja puhdistaa ruokakupin, joka näytti siltä, että tosiaan kaipasi hieman kiillotusta. Sitten lähdin käymään oleskeluhuoneessa, toivoen, että sieltä löytyisi juttuseuraa. Sohvalla istui Lilja, joka silitteli sylissään makoilevaa koiranpentua. Lenni oli vasta tullut Shelyesiin, ja se oli mun mielestä ihan valtavan söpö. Toivoin, että minullakin olisi oma koira, mutta isä oli allerginen – ainakin niin se väitti. ”Moikka Lilja”, tervehdin tyttöä ja istahdin viereiselle paikalle sohvalle. ”Miten menee?” Liljalla kertoi omiaan ja koiriensa kuulumisia. Pidin koirista lähes yhtä paljon kuin poneistakin, joten keskustelu siirtyi koiriin hyvin luonnollisesti. Vaikka minulla ei ollut omaa koiraa, tiesin niistä aika paljon. Silittelin samalla Lenniä, joka vaikutti rauhalliselta. Ehkä se oli jo riehunut aiemmin päivällä. ”Ehkä sä saat joku päivä oman koiran”, Lilja sanoi. ”Suosittelen shelttiä.” ”Toivotaan”, nyökkäsin. ”Mutta nyt mun pitää mennä, Wilda tulee ihan kohta tunnilta.” |
21. HOITOMERKINTÄ
Merkintä 05, #Tarinatempaus2020 / Aloituspäivämäärä 20.10.2020
Merkintä 05, #Tarinatempaus2020 / Aloituspäivämäärä 20.10.2020
Bea- Viestien lukumäärä : 57
Ikä : 19
Join date : 15.11.2019
Karma : 6
Catu, Joona, Ella-Amalie, Lilja, Sonia, Elisa, Matias B. and tykkäävät tästä
Similar topicsSivu 1 / 1
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa