Lokan päiväkirja

Uusi poni, uudet kujeet

Oli kesäkuun alku, ja varmaan yks lämpimimmistä päivistä pitkiin aikoihin. Kotona ruosteisen ikkunankarmin vieressä roikkuva lämpömittari oli näyttänyt liki kahtakymmentä astetta, jonka ainakin mä laskin täällä Svolværin korkeudella helteeks. Koulukin oli loppu tältä erää, pääsin kasiluokan kunnialla läpi tasan seiskan keskiarvolla. Tällä hetkellä loikin asfalttitien viertä tallille reppu selässä heiluen ja Green Dayta kuunnellen.
"Dont wanna bii än ameerican idioot" lauloin huomaamatta ohitseni ajavia lukioikäisiä mopopoikia. Hups.

Astelin ullakolle ja nakkasin repun nurkkaan muutaman epämääräisen tervehdyksen saattelemana. Sohvalla ja lattialla röhnöttävästä poppoosta tunnistin ainoastaan Ingan, Beatan sekä Inkerin, muut olivat kaiketi uudempia tallityttöjä.
"Moikka, oon Emma ja hoidan nykyään Lokaa", esittäydyin ja sain päälleni nimitulvan, josta mieleen jäivät ainakin Nettan, Elsa ja Sølvi.
"En oo suurinta osaa teistä nähnytkää vähään aikaan, osaa en tosin ikinä, mut mitenkäs teillä on menny?" aloitti Inga keskustelun avatessani Sparista juuri ostamaani sipsipussia.
"Ihan hyvin kai mulla, eitällä ilmalla oikein hapantakaan naamaa voi näyttää", totesi joku uusista hoitajista myötäilyjen kera.
"Jep, varsinki ku lopetin just peruskoulun liki yheksän keskiarvolla", Inksu ylpeili. Hymähdin. Hikke mikä hikke. Keskustelu jatkui samaa rataa kymmenisen minuuttia, kunnes Jemiina pölähti seuraamme kysymään uittoseuraa. Mä ja Inga oltiin tietty heti vapaaehtoisia lähtemään, ja hetken päästä seisoinkin tallissa harjaamassa uutta hoitoponiani. Lokan kermanruskea karvapeite kimalteli auringon paistaessa sisään karsinan kaltereiden välistä ja väkisin mun mieleen muistui viime kesä. Silloin mä olin seissyt oritallissa Ruskaa puunaamassa ja heittänyt läppää silloisen talliporukan kanssa. Niitä aikoja oli ikävä, vaikka kyllä nykyisetkin hoitajat vaikutti aivan mahtavilta tyypeiltä!

Talutin Lokan pihalle Jemin ja Inga-Stinan jo odotellessa mua hevostensa kanssa. Olin porukasta ainoa joka lähti matkaan ilman satulaa, ja sain kuin sainkin itseni heivattua selkään. Viime hetkellä me muistettiin käydä ilmoittamasta Jassulle lähdöstä ja se onneksi passas paremmin kuin hyvin.

Reippaan peltokaahailun jälkeen me saavuttiin Mellavatnetin rantaan ja pysähdyin Lokan kanssa odottelemaan muiden riisuessa satuloita ratsuiltaan. Ruuna oli varsin innoissaan päästyään veteen, ja hyppeli ympäriinsä kuin mikäkin vesipeto.
"Äh, ois pitäny ottaa uimapuku mukaan!" kiljaisi Inga vihdoinkin veteen tottuneen Dimonan selästä.
"Et kai sä vettä pelkää?" virnistin Lokan pyörähtäessä ympäri kuin karusellihevonen konsanaan ja lennähtäessäni selälleni järveen. Tais pilkka osua omaan nilkkaan.

Takaisin tallille me päästiin kuuden aikoihin, ja selästä laskeuduttuani ohjasin Lokan suoraan talliin. Poni arasteli hieman sitä harjatessani ja luimisti korviaankin, mutta rauhoittui pian tajutessaan etten aikonut syödä sitä. Vietyäni Lokan tarhaan kipaisin vielä lakaisemassa tallikäytävän ja viemässä harjakorin paikoilleen ja lähdin sitten odottelemaan kyytiäni parkkipaikalle, jonne sininen Volvo pian jo saapuikin.

Emma ja Loka 1HM

Mulla ei oo mitään hajua minkä auringonpistoksen alaisena mä päätöksiä tein, mutta siinä mä vaan istuin Lokan selässä kouluvehkeet päällä vääntämässä kunnon kiemuroita vesisateessa. Helvetti. Lisäks kenttä oli täynnä sääskiä ja paarmoja ja ties mitä, eikä mulla tietenkään ollut hyttymyrkkyä mukana. Loka sentään toimi kivasti.

Lyhyen kävelysession jälkeen tein molempiin suuntiin siirtymisiä askellajista toiseen sekä voltteja käynnissä ja ravissa. Alkuun Loka kulki hieman jäykkänä, kaula pitkänä ja leppoisasti ravaillen, mutta saatuaan verryteltyä molemmat kyljet se alkoi taipua huomattavasti paremmin. En tosin edelleenkään osannut ratsastaa näin herkillä hevosilla Ruskaan verrattuna, ja Loka ihan odotetusti vetikin pari kertaa herneet nenäänsä hitusen epävakaan istuntani takia. Nirso poni, kuten mun täti oli aina sanonut, jos joku mun ratsastamista shettiksistä vaatikin tarkemmat avut kuin yleensä. Mun mielestä se oli vaan positiivista jos ponit sattuu olemaan herkkiä mutta tapansa kullakin.

Suht koht hyvin sujuneen tunnin jälkeen (tehtiin väistöjä ja siirtymisiä, poni jopa nosti laukan suoraan käynnistä, jippikaijei!) mä talutin Lokan tallin edustalla seisovalle harjauspuomille. Aurinko oli alkanut pilkottaa pilvien välistä ja lämpötilakin oli varmaan jonkin verran kohonnut. Vein ponin satulan ja narupäitset talliin, hain harjat ja tulin takaisin pihalle ponini luo, jonka vieressä yllättäen seisoikin joku uusista hoitajista. Sølvi, muistui tytön nimi mun mieleen taukotuvasta, Feitlin hoitaja. Olin mä sen varmaan joskus koulussakin nähnyt.
"Moikka!" tervehdin reippaasti mua ehkä kymmenisen senttiä pidempää tyttöä.
"Moi, oliksä se Lokan hoitaja?", kysäisi tyttö multa reippaasti, ja myöntävän vastauksen saatuaan jatkoi: "Aww, tää on niin söpö!"
"No ei Feitlissäkään kyllä paljoo haukuttavaa oo", naurahdin ja muistin samalla kysyä, miten Sølvilla oli mennyt Shelyssä. Kerrankin osasin olla kohtelias, huh.

Juteltuamme muutaman minuutin lähti Sølvi kohti pihattotallia ja sain jopa Lokan harjattua. Nakkasin ponille karsinaan päiväruuat, jätin sen rauhassa syömään ja lähdin itse tekemään samaa puuhaa. Moikkasin ullakolla istuvaa sekalaista sakkia ja suuntasin askeleeni kohti jääkaappia.
"Okei kuka teistä on syöny mun ruuat?" kiljuin pengottuani jääkaapin läpikotaisin. Mulkaisin hihittävää Inkeriä mun pahalla katseella. Ei ollut reilua. Mulla meni kaikki rahat siihen saamarin pitsaan ja kaiken lisäks tuo vielä kehtasi mennä syömään sen.
"No sori, mulla oli oikeesti nälkä!" puolusteli Inksu, ja Catu lupasi mulle kokispullon pohjat. Ilmainen juoma kyllä kelpaa, ja vieläkin hapanta naamaa näyttäen mä nappasin Catun ojentaman limsan ja hyppäsin - siis kirjaimellisesti hyppäsin - lattialle istumaan.

Emma ja Loka 2HM

Ulkona oli varmaan kymmenen astetta pakkasta, vettä sato ja tuuli ihan helvetisti. Mä istuin ullakolla katsomassa miljoonatta kertaa Ison ja Pehmeän uusintoja, yksin. Tosin en ehkä mäkään normaalisti olisi raahautunut tallille kaheksan aikaan aamulla mutta minkäs teet. Nakkasin tyhjän keksipaketin roskikseen, suljin telkkarin ja hyppäsin pois sohvalta. Ehkä mun kannattais alkaa tehdä jotain hyödyllistä. Ponit olivat vielä pihalla, joten mä päätin raahata kottarit ja talikon Lokan karsinalle, joka olikin yllättävän siisti jo valmiiksi. Nostelin silti kikkareet ja märät purut kärryihin ja kuskasin ne lantalaan jotain parin vuoden takaista hittibiisiä hyräillen.

Loka seisoi tarhan perällä, kauempana muista hevosista. Lisää kävelyä vesisateessa, mahtavaa. Tungin pipoa syvemmälle päähäni ja kävelin läpi vesilätäköiden ja lantaläjien kohti hoitoponiani. Ruuna tuijotti mua ensin epäluuloisena mutta antoi kumminkin hetken päästä suosiolla kiinni. Talutin mutaisen ponin karsinaan ja otin kumisuan, jolla pyörittelin enimmät mutakokkareet irti. Harjailin ponia yhteensä varmaan tunnin, kunnes se näytti mun silmään edes jotenkin edustuskelpoiselta.

Tallipihalla Catu tuli mua vastaan ja pyys auttamaan hevosten tuomisessa sisälle. Vein talliin Raffen, Vinjan, Feitlin ja muutaman muun nimeltä mainitsemattoman palleron. Kello ei näyttänyt edes yhtätoista lähtiessäni tarpomaan vesisateessa takaisin kotiin, aikainen lintu madon nappaa vai miten se menikään?

Emma ja Loka 3HM