8.11.2020 NVRK:n esteosuudelle valmentava tehotreeni

Heti Jannin kouluratsastusklinikkaa seuraavana päivänä, eli sunnuntaina 8.11.2020 kello 12-14 Joona pitää maneesissa kaksi estevalmennusta neljän hengen pienryhmissä. Valmennuksissa harjoitellaan radanpätkiä ja uusintateitä ensi viikonlopun Ratsastuskoulujen piirinmestaruuskisoja ajatellen. Ilmoittaudu rohkeasti mukaan valmennuksiin, ja katsomostakin käsin valmennuksia seuraamalla saa varmasti paljon oppeja sekä inspiraatiota tulevaisuuden treeneihin!



Miten pääset mukaan - ilmoittaudu tähän topiciin:
- Ratsastajan nimi
- Hevosen nimi
- Kumpaan ryhmään osallistut ratsusi kanssa  




Maksuvaihtoehdot:
Valmennuksen voi maksaa...
a) tarinalla
b) piirroksella tai
c) runolla

Valmennuksen kehys:

Ratapiirrokseen pääset klikkaamalla tästä

Eilinen Jannin kouluratsastusklinikka oli kerännyt yleisöä runsain määrin ja olinhan mä itsekin tietysti ollut seuraamassa valmennuksia ja ikävöinyt hevosen selkään. Porukka oli mukavasti innostunut myös mun pitämistä estevalmennuksista, ja osallistujiakin oli ilmoittautunut vain yksi vähemmän, kuin olisin ottanut mukaan tällä kertaa. Seitsemästä ratsukosta saatiin koostettua kaksi ryhmää; ensimmäisessä ryhmässä olivat nuoremmat ja kisauraansa aloittelevat ratsastajat sekä kokemattomammat hevoset ja toisessa jo kokeneemmat ja enemmän kilpailleet ratsastajat hevosineen. Kellon lyödessä kaksitoista maneesiin oli runsaiden apukäsien toimesta rakennettu kokonainen esterata, millä tänään harjoiteltaisiin radanpätkiä sekä tietysti uusintateitä tulevia kisoja silmällä pitäen. Mä en itse valitettavasti tolppien ja puomien kantamiseen saanut osallistua kipeän selkäni vuoksi, joten toimin yleisenä ratamestarina ja etäisyyksien mittaajana.

Molempien ryhmien kanssa tehtiin samantyyppisiä tehtäviä, jokaiselle ratsukolle sopivalla tasolla. Alkuverryttelyn jälkeen käytiin radalla olevia yksittäisiä esteitä, linjoja sekä sarja läpi, minkä jälkeen niitä alettiin yhdistelemään lyhyiksi radanpätkiksi. Radasta muodostui sopivasti kolme erilasta radanpätkää: Ensimmäisellä, esteet nro. 1-4 sisältävällä radalla harjoiteltiin muun muassa pidempiä lähestymisiä sekä kakkosestellä nopeaa kääntämistä heti esteen jälkeen. Toisella, esteet nro. 5-8 sisältävällä päästiin linjan sekä sarjan hyppäämisen makuun ja kolmannella, esteet nro. 9-13 sisältävällä radalla aiheena oli uusinta, eli tiukat käännökset ja ajan ratsastaminen. Uusintaa ratsastaessa kannatti kuitenkin pitää mielessä se, että mahdollisimman kovaa vauhtia laukkaaminen ei kuitenkaan aina voita. Hevosen pitää pysyä kontrollissa ja koottuna pakettina, mikäli mielii valita lyhyemmät tiet esteiden välillä. Pitkäksi venähtäneellä, hieman etupainoisella hevosella on melkeinpä mahdotonta ratsastaa tiukkoja käännöksiä.

Valmennuksen loppuun jokainen ratsukko sai ratsastaa radan kokonaisuudessaan alusta loppuun asti valitsemallaan korkeudella. Pyrin mahdollisimman vähän neuvomaan ja auttamaan itse suorituksen aikana, vaan annoin palautetta vasta radan jälkeen. Viimeinen tehtävä oli aivan loistava harjoitus kisoja ajatellen, ja sen jälkeen ratsukko sai halutessaan vielä hypätä jonkun ei-niin-hyvin menneen esteen tai linjan ja korjata radalla tulleet virheet.

#NVRK2020

Kommentit ratsukoille:

Matias & Usva: Usva oli super innoissaan päästessään hyppäämään, ja vauhtia olikin aluksi aika reilusti. Maneesin seinät tahtoivat tulle välillä hieman liiankin nopeasti vastaan, mutta kun sait tamman kunnolla avuillesi ja malttamaan, alkoi meno muuttua järkevämmäksi ja ponnistuspaikatkin osumaan kohdilleen. Sarjaväli meinasi käydä tänään hieman ahtaaksi Usvan hypätessä melko laakoja hyppyjä ensimmäiselle osalle, kun se pääsi hieman turhan pitkäksi lähestyessänne sarjaa.

Nita & Dante: Danten kanssa sinulla oli oikeastaan täysin päinvastainen ongelma kuin Matiaksella Usvan kanssa; jäit välillä jarruttelemaan hieman turhankin paljon. Vaikka maneesissa hypätessä onkin ulkona ratsastetun kesäkauden jälkeen vähemmän tilaa ja seinät tulevat nopeammin vastaan, voisit hieman rohkeammin ratsastaa eteenpäin. Näin myös hypyt ovat sujuvampia ja niihin on helpompi mukautua. Tiukat uusintatiet olivat tänään vahvuutenne, sait Danten kääntymään erinomaisesti myös lyhyemmille teille.

Linnea & Venni: Kiltti ja hyväluonteinen Venni on sinulle aivan nappivalinta ratsuksi mestaruuksiin. Se hyppäsi kaikki esteet mukisematta, vaikka ratsastaja ei vielä kovin kokenut ollutkaan esteillä. Puomit kolisivat hieman turhan usein Vennin laukatessa matalana ja pitkänä, mutta välillä saatuasi sen ryhdistäytymään, punahallakko tamma väläytti todellista potentiaaliaan ja osaamistaan. Tiukkoja uusintateitä ei ehkä Vennin kanssa kannata vielä lähteä yrittämään, vaan sen sijaan ratsastaa huolelliset, pidemmät tiet.

Anie & Bumi: Teillä ei Bumin kanssa yhteisiä hyppykertoja ilmeisesti ollut kovinkaan montaa takana ennen valmennusta, ja sen huomasi niin hyvässä, kuin pahassakin. Perusratsastus esteiden välillä oli sujuvaa, mutta itse esteet ylittyvät milloin milläkin tyylillä. Erityisen paljon haasteita tuotti pitkällä lähestymisellä oleva yksittäinen pysty eli este numero 4/13. Sarjat ja linjat sujuivat tänään hienosti, eikä hieman tiukemmat tietkään juuri tuottanut hankaluuksia.

Sonia & Lidia: Lidia oli iänikuiseen tapaansa alkuun hieman tahmea ja jäykkä, minkä vuoksi puomia tipahteli kuin sieniä sateella. Lopulta, kun sait ihan itse nostella tiputtamanne puomit takaisin kannattimilleen, alkoivat ne kummasti pysymään kannattimillaan paljon paremmin. Uusintatiet onnistuivat jopa hämmentävänkin hyvin päästyänne ensin kunnolla vauhtiin Lidian kanssa, eikä minulla paljoa enää korjattavaa jäänyt radan jälkeen. Muista vain pitää hevonen hereillä ja takaosansa päällä sekä pohkeet kunnolla kiinni, niin selviätte heittämällä metrisestäkin radasta.

Astlyr & Tegur: Sekä Tegurilla, että sinulla oli ilmeisesti jäänyt kouluvaihde päälle menneiden koulutuntien ja -valmennuksen jäljiltä, ja näytittekin verryttelyn aikana vielä aivan väärään seuraan eksyneeltä kouluratsukolta. Olit itse hieman jännittyneenä selässä, joten verkkahypyt menivät miten menivät, mutta valmennuksen loppua kohti meno parani tasaisen varmasti. Isona hevosena tiukat käännökset olivat hieman haastavia Tegurilla, mutta sen vastapainoksi suoriuduitte linjoista ja pidemmistä lähestymisistä parhaiten tämän päivän ratsukoista.

Amira & Sidney: Sidney kävi varsin kuumana koko valmennuksen ajan, mutta sait sen pidettyä silti hyvin hanskassasi. Suorititte jokaisen tehtävän mahtavalla asenteella, ratsastaen tarkasti lähestymisestä laskeutumiseen ja seuraavaa estettä kohti lähtemiseen asti. Olitte aivan elementissänne tiukkoja uusintateitä ratsastaessasi. Sidney on selvästi juuri se poni, joka kääntyy vaikka pennin päällä.

Valmennus tullut, maksut tähän topiciin! Muistakaa merkitä merkkien osasuoritukset myös rästilistaanne

Jassu kirjoitti:Siivosin osallistumisviestit pois!

Meitä oli ollut iso porukka rakentamassa esteitä ennen kuin ekan ryhmän oli aika mennä laittamaan hevoset kuntoon ja alkaa verkkaamaan niitä. Mä olin yrittänyt alkaa kantamaan puomeja, ennen kuin mut oli käskytetty laittamaan estenumeroita Joonan ohjeiden mukaan, samalla kun muut nosti esteitä mustahiuksisen miehen huikkiessa ohjeita kiertäessään esteitä ja mittaillessaan vielä kerran etäisyyksiä.

Mä en ollut varma ketä kaikkia Joonan tämän päivän estetreeneihin oli ilmoittautunut, joten kävellessäni katsomaan kenet mies oli laittanut minulle tuntiratsuksi, iskän ilmoittaessa minut tunnille. Katsellessani listaa tunnin osallistujista mua alkoi pelottamaan enemmän kuin silloin kun olin esittänyt iskälle ajatuksen siitä että mä haluaisin osallistua näihin valmennuksiin, jotta mä saisin treenattua vielä vähän ennen kisoja. Mun ryhmässä muut ratsastajat olivat aikuisia, ja mä en oikeastaan tuntenut niistä ketään ja ne kaikki olivat kuitenkin ihan varmasti ratsastanut pitempään kuin mä, niin en mä enää tiennyt että olisiko mun mitään järkeä osallistua koko valmennukseen.

Kuitenkin mä urheasti lähdin hakemaan Vennin varusteita sen karsinalle ja lopulta vuonohevosen sen tarhasta. Kun mä sain Vennin sen karsinaan mä sidoin sen kiinni ja aloin availemaan sen loimen solkia. Mun kädet tärisi ihan hulluna, koska mua jännitti niin paljon tuleva valmennus. Matias oli varmaan ainut, jonka mä tiesin edes nimeltä. Nita tai Anie ei sanonut mulle mitään, mutta mä muistelin että Nita taisi olla se, jolta mä pyysin silloin talkoopäivänä apua. Mä en saanut Vennin loimea laitettua loimelle varatulle paikalle, joten mä tyydyin vain yrittämään saada sen tosi nätisti käytävälle, ennen kuin mä aloitin harjaamaan vaaleaa karvaa ja laittamaan tuntiratsuani valmiiksi.

Mitä lähemmäs varustamista ja maneesiin siirtymistä mä pääsin sitä enemmän mua, alkoi pelottamaan, ja musta tuntui että mä vain nolaisin itseni koko valmennuksessa ja että kaikki pitäisi ihan tyhmänä sitä että mä olisin lähdössä johonkin kisoihin, kun mä en edes osaisi ratsastaa kotona. Kuitenkin mä yritin parhaani mukaan tsempata itteeni ja saatuani Vennin varustettua, mä lähdin taluttamaan vuonotammaa maneesiin. Maneesissa oli jo Nita ja sen tamma, sekä vissiin Anie ja sen hevonen. Pian mun ja Vennin jälkeen tuli vielä Matias ja se vaalea poni millä se usein ratsasti. Mä kiristin Vennin vyön ja laskin sen jalustimet, ennen kuin nousin vuonotamman selkään ja pyysin sen liikkeelle. Kirjavalla hevosella ratsastava Nita hymyili mulle kun se varmaan tajusi että mä jännitän. Mä yritin hymyillä sille takaisin, mutta mun katse vain hakeutui Vennin niskaan, ja mä päätin että mä yrittäisin vain vähän kävellä ja ravailla vähän ennen kuin Joona tulisi maneesiin ja mä pääsisin toivottavasti kääntämään ajatukseni johonkin muuhun kuin panikoimiseen.

Katsoessani kaikkia esteitä nyt kun ne oli valmiina, mä olin tyytyväinen siihen, että niissä oli numerot, koska mä en tiennyt että miten mä saattaisin tässä jännityksessäni muistaa noin monta estettä. Onneksi me aloitettiin lopulta tehtävät niin, että ensin hypättiin vain neljä estettä niin, että ykköseltä kakkoselle oli tosi pitkä matka, koska ne oli oikeestaan eri päissä maneesia ja sitten pitikin kääntyä heti vasemmalle ja hypätä vinossa oleva okseri, ennen kuin oli taas pitkä matka nelos esteelle. Ekalla kerralla mä en uskaltanut pyytää Venniä laukkaamaan reippaasti koska musta tuntui että mä ihan varmasti sekoaisin esteissä ja hyppäisin vahingossa väärän ja kaikki vaan naurais mut ulos maneesista.

Kuitenkin hiljalleen mä aloin kuitenkin uskaltamaan ratsastaa Venniä reippaammalle laukalle ja me saatiinkin sen kanssa kivoja hyppyjä, vaikka välillä se vähän kolistelikin puomeja. Toisella pätkällä Joona kertoi että me päästäisiin kokeilemaan sarjojen hyppäämistä. Ekana meillä oli vähän oikealle kääntävä kaarre neloselta vitoselle ja sitten kutoselta seiskalle oli ensimmäinen pitkä väli johon, Joona ohjeisti ottamaan kuusi laukka-askelta ja 8a-8b sarjalle piti sitten saada kaksi laukka-askelta.

Mua vähän jännitti lähteä tähän tehtävään, ja mä olinkin tyytyväinen että Nita ja Dante hyppäsi tehtävän ensin ja sitten vielä Matias ja Usva, niin mä sain katsoa vähän niiltä mallia. Eka väli sujui meillä ihan hyvin ja toisella me sitten kolisteltiinkin taas puomeja.
”Se meni hyvin Nea. Tohon kutosen ja seiskan väliin Venni tuli vähän hitaasti, niin se otti sinne yhden ylimääräisen laukka-askeleen ja tuossa toisella välillä se ei sitten oikein meinannut enään mahtua niin siksi se kolisutteli puomeja. Tulkaa heti uudestaan ja muista ratsastaa Venniä vähän reippaammaksi heti kun lähdet ekalle esteelle ja sä voit vaikka laskea laukka-askeleet heti kun Venni on vain hypännyt esteen jos se helpottaa sua” Joona ohjeisti ja mä siirsin Vennin uudelleen laukkaan.

Venni hyppäsi vitosen hyvin ja kutoselle se otti kans hyvän hypyn.
”En-to-tre-neljä-viisi-kuusi” kerkesin laskea, juuri ennen kuin Venni lähti hyppyyn. Mulla meni vähän ajatukset sekaisin ja unohdin ihan täysin laskea toiset askeleet vaikka Venni hyppäsikin kivasti.
”Okei, nyt näytti jo paljon paremmalta. Sä voit kisoissakin laskea askeleet niin jos se helpottaa ratsastamista”

Lopuksi hypättiin vielä sellainen pätkä missä piti tehdä paljon käännöksiä ja sitten saatiin vielä hypätä koko rataa. Joona ohjeisti että me voitaisiin tehdä vielä vähän pidempiä teitä ja vain kokeilla opetella ratsastamaan rataa sen sijaan että me kokeiltaisiin vielä tässä kohtaa keskittyä tiukkoihin teihin ja ajan ratsastamiseen. Lopulta mä olin tosi tyytyväinen meidän menoon koska me saatiin hyviä hyppyjä alle ja mä en tippunut tai nolannut itseäni kokonaan vaikka samassa ryhmässä oli myös paljon osaavampia ratsastajia, jotka oli ratsastanut varmaan niin kauan ku mä olin ollut elossa.

Talutettuani Vennin talliin mä hoidin ponin leveän hymyn siivittämänä pois, ennen kuin vein sen takaisin tarhaan ja kävin pesemässä sen varusteet pois, ennen kuin kerkesin hetkeksi vielä seuraamaan toisen ryhmän valmennusta ja auttamaan esteiden siivoamisessa.

#NVRK2020

Mun polvi oli alkanut onneksi jo toipua, eikä se ollut enää kuin noin puolitoista kertaa paksumpi kuin toinen polvi. Siispä mä olin tänäänkin ehtinyt hyvin lenkkeillä aamulla, minkä jälkeen suuntasin tallille ja suoraan maneesiin auttamaan radan rakentamisessa. Kerkesin katsella hetken aikaa ensimmäisen ryhmän valmennusta. Madde oli saapunut kannustamaan ja videoimaan mun treenejä, ja mun onneksi Emiä ei näkynyt katsomossa. En kaivannut sitä pikkuprinsessaa vittuilemaan mulle enää yhtään enempää tällä viikolla.
”Se on kuumeessa kotona”, Madde tiesi informoida, ennen kuin mä ehdin edes kysyä. Se sopi mulle oikein hyvin. Ei tulisi todennäköisesti huomennakaan vittuilemaan, ainakaan naamatusten.

Kävelytin Teguria kunnolla ensimmäisen ryhmän aikana. Tälle päivälle mä olin etsinyt sen vihreän fleeceni, jota en käyttänyt yleensä koskaan, mutta se mätsäsi Tegurin varusteisiin ihan kivasti. Pitihän sitä nyt valmennuksissa näyttää hyvältä. Tegur vaikutti paljon perjantaita rennommalta, ja alkuverryttelyssä se tuntui vähän turhankin rennolta hipsutellessaan muina kouluhevosina pitkin uraa. Joona komensi mua ratsastamaan sitä aktiivisemmaksi ja terävämmäksi, mutta se ei meinannut sujua vielä verkkahyppyjenkään aikana, vaan Tegur löllähteli löysästi pitkässä laukassa esteistä yli. Tehtävien pituuden noustessa sen mielenkiintokin tuntui vähän heräävän, ja varsinkin suhteutettu kutoselta seiskalle sujui jo paremmin Tegurin siirtyessä takajaloilleen ja laukatessa rytmikkäämmin.

Ensimmäinen radanpätkä oli vielä vähän löysää tekemistä ja mua jännitti etenkin tiukat käännökset aika paljon, koska tippuminen ja polven telominen pahemmin tässä vaiheessa olisi ollut ehkä pahinta, mitä mulle olisi voinut käydä. Ja tippuminen olisi ollut pahinta, mitä mun itsetunnolle olisi voinut käydä. Toinen radanpätkä oli jo vähän parempi, vaikka etenkin sarjalla mä en uskaltanut ratsastaa esteiden välissä juuri ollenkaan, kunhan vain keskityin pitämään jalan kiinni, painon vähän takana ja kädet Tegurin lyhyessä harjassa, että mulla olisi mahdollisimman hyvät mahdollisuudet pysyä kyydissä. Ja pysyinkin, mutta Joona joutui muistuttamaan mua siitä, että myös sarjalla oli mahdollista ratsastaa eikä vain matkustella. Kolmas radanpätkä olisi pitänyt mennä uusintatahdissa, mutta mulla oli tuoreessa muistissa torstain tunnilta kääntämisen hankaluus, ja mä keskityin vähän liikaa saamaan ruunan taipumaan rehellisesti mun pohkeen ympäri. Se toki oli myös hyödyllistä, mutta laukka olisi saanut edetä huomattavasti paremmin.

Olisimme voineet hypätä koko radan meidän kisakorkeudella, mutta mä valitsin mennä sen 90-senttisenä. Jos me selvittäisiin 90 sentin radasta valmennuksessa, me selvittäisiin 80-senttisestä kisoissa vaikka silmät kiinni. Tegurille 90 cm ei tuntunut juuri missään, vaikka sillä tunneilla ei yleensä sellaisia esteitä ainakaan ratana hypättykään.

Mä en tiedä, mistä se itsetuntoboosti ennen suoritusta kumpusi, mutta nostaessani laukan omalla vuorollani mä tiesin, että meidän oli näytettävä sekä Joonalle että kaikille katsomossa istuville sekä kaikille mun heppainstagramin seuraajille, että me pystyttäisiin tähän, ja me pystyttäisiin myös kisarataan sunnuntaina. Nostin kädet vaistomaisesti hieman ylemmäs ja survaisin pohkeeni kiinni ruunan kylkiin. Se nosti päätään ja koko etukroppaansa ylemmäs mun käsien mukana ja liimasi katseensa korvat hörössä ensimmäiselle esteelle. Nyt mentäisiin eikä meinattaisi, perkele.

Ensimmäinen linja kakkoselta kolmoselle oli suorastaan pelottavan pitkä, mutta mä keskityin pitämään rytmin yllä Tegurin imiessä voimakkaasti kohti kakkosta. Paikka jäi pidentyneessä laukassa vähän kauas, mutta ei niin kauas, ettemmekö olisi pystystä selvinneet puhtaasti. Heti esteen jälkeen nyppäsin Tegurin ylös ehkä vähän turhankin voimakkaasti ja käänsin sen niin tiukasti kuin 176-senttisen ruunan vain pystyi, ja se kääntyi kuin kääntyikin vitosen edestä kohti kolmatta estettä. Okseri ylittyi kivasti, vaikka tulimmekin vähän pohjaan, ja ruuna kääntyi ykkösen ja ysin välistä kohti pitkää sivua. Laukanvaihtoja en ehtinyt esteiden päällä ajatella, mutta Tegur onneksi vaihtoi ne esteiden välissä helposti ja isommat kaarteet se pystyi menemään vastalaukassakin täysin ongelmitta.

Neloselta vitoselle tuntui olevan pitkä kuin nälkävuosi ja annoin Tegurin pidentää askelta reippaasti ennen päätyä, jossa otin sen kaarteessa kiinni pitäen pohkeet kuitenkin lähellä, jotta laukka säilyi. Vitoselta kutoselle oli hauskan helppo tie, jossa pystyin keskittymään ruunan taivuttamiseen ja muokkaamaan reittiä vähän tiukemmaksi verryttelyssä tehtyyn verrattuna, ja sain kuin sainkin oikein hyvän tien pystylle. Tegur oli suhteutetulla ennemminkin pitkä kuin lyhyt, joten Sidneyn tungettua väliin seitsemän laukkaa me tultiin se näppärästi viidellä. Päädyssä sain Tegurin kuitenkin taas rytmikkäämmäksi ja lyhyemmäksi, jotta saimme käännyttyä ja suoristettua hyvin ennen sarjaa tekemättä ikuisuuden pitkää tietä sinnekin. Sarja ei jännittänyt mua enää niin paljoa, vaikka 85-senttiset pystyt näyttivätkin pelottavan isoilta. Kahden askeleen mittaisessa välissä mä muistin tällä kertaa istua alas, tehdä puolipidätteen ja sitten vasta lähteä seuraavaan hyppyyn.

Sarjan jäljiltä Tegur oli mukavan lyhyt ja terävä, joten sain sen juuri ja juuri käännettyä ennen kakkosestettä, ja suoran linjan ysille saatuamme annoin ruunan taas venyttää askeltaan reippaastikin. Muutama askel ennen estettä piti kuitenkin ottaa se hyvin kiinni, tehdä mahdollisimman pieni hyppy ysille ja alkaa jo esteen päällä valmistella kääntymistä vasemmalle. Emme kuitenkaan saaneet kaikista pienintä tietä kympille, koska Tegur ei ihan pikkuponien tapaan kääntynyt, mutta pääsimme okserista kuitenkin puhtaasti yli ja saimme taas kiihdytellä kohti estettä numero yksitoista. Sen ja kahdentoista väliin jäi vähän ikävän iso kaarre, enkä lähtenyt kokeilemaan Amiran tekemää reittiä kahdeltatoista kolmelletoista, vaan kiersimme ysin ja jatkoimme ehkä vähän turhan vauhdikkaasti pitkän sivun keskellä olevalle viimeiselle esteelle. Maalilinjan jälkeen Tegurkin alkoi olla jo mielestään suorittanut tarpeeksi, ja Joonalta emme saaneet kuin kehuja ja kehotuksen harjoitella kääntämistä vaikka pienillä kavaleteilla sillä hannunvaakunatehtävällä, jota se oli laittanut kauhupuomitunnin tuntilaiset treenaamaan alkuviikosta. En luvannut ottaa sitä repertuaariin, koska mulla ei varsinaisesti ollut mahdollisuutta treenata itsekseni, mutta ensi viikon koulutunneilla voisin varmasti keskittyä laukassa kääntämiseen. Loppuravien aikana Madde näytti mulle peukkua, enkä mä voinut kuin hymyillä takaisin, vaikka keventäminen sai mut lähes irvistämään joka askeleella polven takia.


Kiitos valmennuksesta! #NVRK2020 / merkintä 11, #tarinatempaus2020 / aloituspvm 29.10.2020

8.11.2020
xoxo Anie #NVRK2020 5HM

Dum, dum, dum, dum, dum, dum, dum… DUM!

Kiristellessäni Bumin satulavyötä maneesissa isänpäivänä, kun mielialani oli muutenkin matalalla, mietin miksi olin tehnyt tämän itselleni. Tai Bumille! Olin aivan saatanan pässi! Ensi viikolla me starttaisiin kisoissa, joihin en halunnut osallistua. Silti en kehdannut ottaa osallistumisia pois, koska tekosyyni olisi idioottimainen.

Olin kännissä. Ihme, etten osallistunut vaativa B:hen ja 120cm.

Huomautuksena vain, että mä omistin kyllä kisavaatteet. En kuitenkaan pitänyt kisaamisesta, eikä mulla ollut hevosta sitä varten, että voisin vuodattaa sinne kaikki rahani. Rahoille paljon parempi sijoituskohde oli baarit ja ruoka. Eivät rahoja syövät ratsastuskilpailut. Sekä niitä varten pakolliset valmennukset, kun olit saatana hypännyt hevosella ehkä jopa kaksi kertaa aikaisemmin.

”Fy faen”, mutisin itsekseni, kun pujotin saappaan kärjen jalustimeen ja pyysin Bumin eteenpäin.

Onneksi valmennusryhmä ei koostunut mistään pikkulapsista. Olisi järkyttävän noloa vanhempana ratsastajana esittää joillekin alakouluikäisille, miten hevosella ei ratsastettu. Matias ja Nita eivät tosiaan olleet mitään alakoululaisia, vaan tuttuja meidän yhteisestä yksityisvalmennuksesta. Heidän lisäksi tosin oli myös joku pikkumuksu, jonka nimeä en edes tiennyt.

Bumi tuntui tänään vähän kivemmalta kuin viimeksi Joonan valmennuksessa. Olin löytänyt jotain nappuloita tamman ohjastamiseen, mutta tosiaan hyppäämisen suhteen olin vielä aivan hukassa. Enkä uskaltanut myöntää sitä Joonalle.
”Jooo, en mä tätä osaa hypätä ja olin vielä kännissä, kun kisoihin osallistuin!”

Ja niin… siinä se nähtiin, kun alkuverryttelyjen jälkeen hypättiin. Bumi meinasi kiertää oikealle, mä murisin sille ja me kiemurreltiin esteelle, hypättiin se aivan puomien juuresta – tosin pointsit siitä, että puhtaasti. Seuraavaksi me hypättiin liian kaukaa kenguruloikalla, joskus taas ihan ookoo, kun taas seuraavaksi ihan miten sattuu.

”Ole itse rennompi selässä, Anie. Anna selkeät avut, ota paremmin ulkoa”, Joonan ohjeistuis raikui maneesissa.
”Fy faen”, mutisin jälleen itselleni.

Sitten mä löysin klikin! Sen, joka olisi pitänyt löytyä jo aikaisemmin. Hypyt alkoivat sujua – eivät nyt varsinaisesti laadullisesti hyvin – eikä tekeminen tuntunut selkään kamalalta. En tiedä mikä se klikki oli ja mistä se löytyisi enää tämän valmennuksen jälkeen. Mun pitäisi kysyä sitä Joonalta.
”Mistä löytäisin klikin?”

”Tarkkaavaisuutta kolmosen ja nelosen väliseen pitkään lähestymiseen. Älä annan kummankaan keskittymisen herpaantua”, Joona huuteli kommenttia, kun olimme tulleet kyseisen linjan.
Okei, okei, keskittyminen. Olikohan se siellä, mistä olin löytänyt klikin? Me tultiin linja uudelleen. Ensin kolmosesteen hyppy, sen jälkeen laukanvaihto, koska eihän Bumi vaihtanut sitä esteen päällä. 10 ja 9 esteen välistä yrittäen pitää sama tempo ja kohti nelosta. Yy – kaa – koo – nee – vii – kuu – hyppy! Piru! Se meni hyvin!

”God! Gi den ros!”
”Flink pike!”

Vielä me hypättiin koko rata. Päätin tulla 70cm korkuisena ihan vaan, koska se oli vaativampi taso meillä ensi viikonloppuna. Oikeasti! Jos sai kännissä idean ilmoittautua kisoihin, niin millä todennäköisyydellä luokat olivat niin järkevät? 60 ja 70?
Overraskende for en gangs skyld.

Valmennuksen päätyttyä ratsastin Matiaksen ja Usvan rinnalle. Hymyilin miehelle.
”Lyödäänkö vetoa?”
”Mistä?” Matias kysyi ja iski hurmurihymyn päälle.
”Seitskyt luokan voittanut tarjoaa oluen ja toisenkin. Vai ootko liian pyse?”
”Absolutt ikke! Han fanget.”
”Flott!”

Ohjasin Bumin pois Usvan viereltä, koska omani näytti Usvalle hevosten kansainvälistä merkkiä.

Mun rinnassa velloi iso, musta möykky ennen valmennusta. Mä taluttelin Lidiaa tallipihalla ja mietin tulevia kisoja. Nyt, kun kaikki kauheudet olivat ohitse pystyin taas keskittymään NVRK:hon, mutta aika tuntui loppuvan kesken. Mulla ei ollut enää paljoa aikaa treenata ja se huolestutti mua suuresti. Raffen kanssa mua ei jännittänyt niin paljoa, mutta Lidia oli mulle vielä vieras hevonen enkä tiennyt miten ehtisin hiomaan meidän työskentelyämme riittävälle tasolle ennen h-hetkeä.

Lidia oli Raffeen verrattuna valtava. Sen mä huomasin jo ennen selkään nousua, mutta selästä käsin se oikein korostui. Mua hermostutti alkuverryttelyssä ihan helvetisti. Lidia tuntui niin erilaiselta Raffeen verrattuna ja mun takaraivoon hiipi inhottava tunne siitä, että ratkaisuni ilmoittautua myös metriluokkaan oli ollut huono veto.

Katsomoon oli kerääntynyt ihmisiä ja yritin olla ajattelematta niitä, kun aloitimme. Lidia tuntui jähmeältä kuin puolikuiva betoni ja kurja tunne voimistui mun mielessäni. Yritin kuitenkin keskittyä valmennukseen ja pitää päässäni huutelevat pirut taka-alalla.

Huonoin menestyksin.

Mä en ollut varmaan koskaan ollut yhtä turhautunut ja yhtä häpeissäni. Meidän työskentelymme näytti varmasti aivan mielipuoliselta. Musta tuntui että mä en saanut Lidiaan minkäänlaista eloa – puomit kolisivat maahan samaan tahtiin mun itsetuntoni kanssa.

Mä näin, että Teguria ratsastava tyttö katsoi mua nenänvarttaan pitkin ja hymyili pilkallisesti. Purin huultani ja painoin katseeni Lidian harjaan. Joona, joka käveli lähemmäs, oli kurtistanut kulmiaan mietteliäänä. Mä en kehdannut edes katsoa siihen päin, pidättelin vain kyyneleitä.

“Tuupas alas niin nostat nuo puomit paikoilleen.”

Niskassa tykytti kun liu’uin alas satulasta ja ojensin ohjat Joonalle vilkaisemattakaan mieheen. Tunsin miten mun naama oli varmasti kirkkaan punainen, kun tartuin maneesin hiekassa retkottavaan puomiin ja nostin. Mun rannetta vihlaisi niin, että mun henki meinasi salpautua, mutta purin hampaita yhteen, sillä en aikonut vahingossakaan näyttää ulospäin, että muhun sattui.

Kun mä olin saanut puomit paikalleen, mun ranne tuntui olevan tulessa. Tunsin tasaisesti sykkivän kivun noustessani takaisin Lidian selkään ja painoin pohkeet sen kylkiin. Osa musta olisi halunnut luovuttaa, sanoa Joonalle että mä en pystynyt tähän, mutta osa musta halusi entistä kovemmin yrittää. Näyttää yleisölle ja sille Tegurin ratsastajalle, etten mä ollut mikään luuseri. Ennen kaikkea näyttää se Joonalle.

Joku tahdonvoima mussa oli ja se näkyi, sillä vihdoin musta tuntui että mä aloin ratsastamaan Lidiaa. Tammakin tuntui heräävän ihan uudella tavalla eloon ja musta möykky mun rinnassa pieneni piirun verran, kun ensimmäisellä esteellä ei kuulunutkaan puomien kolinaa.

Mä en kuitenkaan ollut tyytyväinen mun suoritukseen, vaikka lopputunnista me suoriuduttiinkin metrisestä radasta melko vähäisin kolinoin ja uusintatiet kirvoittivat Joonalta jopa kehuja. Musta tuntui, että ylsin parhaimmillanikin vain alempaan keskitasoon eikä se ollut riittävä suoritus. Mä olin mokannut. Mä olin haukannut liian ison palasen. Mä en ollut riittävän hyvä.

Vastasin Joonan hymyyn väkinäisellä hymyllä ja poistuin maneesista ensimmäisenä. Ja annoin itseni itkeä.


Kiitos valmennuksesta!

Ei kerrota kenellekään, että minun ja Usvan treenaaminen tulevia kisoja varten oli ollut hävettävän vähäistä verrattuna muihin ratsukoihin. Oli ollut kaiken maailman vainoajia, Annuja, Theoa ja muita kiireitä, mitkä olivat vähentäneet treenikertoja, koska olin aina vain ajatellut et ”No, huomenna tai seuraavalla kerralla sitten.”
Mutta niin se vaan aika hujahti ihan huomaamatta ja tajusin, että kisat olisivat ensi viikonloppuna.
Jannin kouluvalkka oli täyttynyt hujauksessa, mutta onneksi olin ennättänyt ilmoittautumaan Joonan estevalmennukseen.

Ja sen saattoi huomatakin, sillä Usvalla oli omat vinkeensä koko valmennuksen ajan. Siitä kyllä huomasi, että se tykkäsi hyppäämisestä, mutta olisi se voinut muistaa, että se olin minä, jota piti kuunnella eikä höntyillä miten sattuu pitkin poikin.
Onneksi sain sen kuulolle lopulta eikä ihan täysi katastrofi tämä valmennus ollut. Mitä ehdin muiden suorituksia seuraamaan niin eipä se näyttänyt muillakaan täysin oppikirjojen mukaisesti sujuvan.

Omaan silmään esteet näyttivät niin pieniltä ja olisin mieluusti halunnut hypätä vähän korkeampiakin esteitä, mutta ratsunani ei ollut mikään pitkäjalkainen puoliverinen vain pikkuruinen suomiputte.
Mutta ne isommat estekentät kutsuivat sitten, kunhan olen armeijan käynyt ja päättänyt, mihin päin maailmaa suuntaisin sen jälkeen – oman hevosen kera.

Mutta ennen sitä pitäisi ainakin voittaa Anie ja Bumi esteluokassa, sillä valmennuksen päätteeksi olimme lyöneet vetoa siitä, että häviäjä tarjoaisi kaljan jos toisenkin voittajalle. Ilmainen olut kelpasi aina eikä haittaisi yhtään, jos sen varjolla pääsisi viettämään aikaa tuon punatukkaisen naisen kanssa. Olihan se vetävän näköinen pakkaus kaikin puolin eikä kuulemani mukaan todellakaan seurustellut Siruksen kanssa. He olivat sisaruksia…

Musta tuntui, että Matias vältteli mua. Tai okei, oikeasti musta tuntui, että mä yliajattelin aivan liikaa. Jotenkin Annun lähdön jälkeen oli tuntunut siltä, että olimme Matiaksen kanssa vaihtaneet vain muutamia katseita, mutta ei oikeastaan muuta. Aina, jos oltiin Auroran ja Matiaksen kanssa samassa tilassa, tuntui mies juttelevan suoraan Auroralle ja ignooraavan mut ihan täysiä - mihin kyllä saattoi olla joku ihan muukin syy. Ja sitten taas toisaalta, ei me Matiaksen kanssa oikeastaan koskaan oltu hirveämmin juteltu. Kuten sanottua, ehkä mä vain yliajattelin.

Tänään kuitenkin joku oli toisin. Ehkä se johtui siitä, että tunnin aikana Joona keskittyi samaan aikaan Usvaan ja Danteen ja pyysi välillä Matiasta katsomaan, mitä mä Danten kanssa tein, ja sama toimi myös toisin päin. "Ottakaa mallia Matiaksesta ja Usvasta", sanoi Joona viitaten mieheen, joka liikkui Usvan kanssa reippaasti eteenpäin, kun itse jäin roikkumaan ohjiin. Matias katsoi mua ja hymyili. Ja mä hymyilin takaisin. Ei silmäniskuja tai mitään, ihan vain neutraali ystävällinen hymy. Ehkä Matias olikin ihan ok, turhaan mä sitä mitenkään välttelin tai ärsyynnyin sen tekemisistä. Se nyt vaan sattui olemaan tuollainen, no, Matias.

Joka tapauksessa..!

Itse tunti meni hyvin. Erityisesti yksittäiset esteet sujuivat Dantelta hyvin, ja välillä se tuntui ajattelevan, että esteet olivat aivan liian matalia. Ehkä se tuntui innostuvan välillä niin paljon, että yritin jarrutella turhan kovasti, mutta Joona pyysi vain rentoutumaan ja hengittelemään rauhassa. Tein, mitä käskettiin, ja ihan oikeassahan Joona - jälleen kerran - oli. Ei Dante lähtenyt rynnistämään kohti esteitä eikä se riuhtonut ohjia kädestä. Päinvastoin, se aktivoitui huomattavasti ja jopa hieman rentoutui, kun sai tilaa liikkua omaan tahtiin.

Nopeat käännökset nopeassa vauhdissa tuntuivat ajatuksena ehkä vähän jännittäviltä, mutta oikeaan aikaan tehtynä ne olivatkin loppujen lopuksi vahvuuksiamme tänään. Ehkä käytin välillä turhan kovaa kättä, mikä ei näkynyt Dantessa itsessään, mutta Joona huomasi tämän heti ja käski aina välillä muutamaksi askeleeksi käyntiin, jotta sain taas hyvää kosketuspintaa rauhalliseen ratsastamiseen, eikä rata menisi ihan hätäilyksi.

Itse pidin parhaana harjoituksena sitä, kun pääsimme lopputunnista ylittämään kokonaisen radan ilman keskeytyksiä. Pyysin nostamaan esteet 80 senttimetriin asti, sillä niin korkea rata meillä oli myös viikon päästä lauantaina edessä. Ja tänään sain vain yllättyä positiivisesti, kuinka hyvin viimeinen rata meni! Dante oli ehkä hieman väsynyt päivän treenistä, mikä näkyi rauhallisempana liikkumisena alkutuntiin nähden, ja ehkä juuri siitä syystä oli helppo antaa tammalle tilaa liikkua omaan tahtiin - pitäen kuitenkin huolta totta kai hyvistä lähestymisistä.

"Näyttää todella hyvältä! Katso vielä, kun tulet sarjalle, että pystyt lyhentämään askelia ilman että vauhti hidastuu. Dantella on pitkät askeleet, ja varsinkin näin kahden esteen välillä niitä tulee pystyä kontrolloimaan, koska muuten on ihan varmaa, että jälkimmäisen esteen puomi tipahtaa", Joona sanoi ja näytti vielä hyvää askelpituutta kävelemällä itse kahden esteen välillä ja laskemalla askeleet ääneen.
"Hyvin teillä tulee menemään", hän tsemppasi vielä, kun annoin Dantelle pitkät ohjat.

#NVRK2020