12.9.2020 (JHC #1) Lauantain yleisvakkari

Kehys
Tunti aloitettiin rennoilla raviverryttelyillä. Tämän tunnin aiheena oli ympyrätyöskentely, joten painotin tuntilaisille volttien tärkeyttä alkuverryttelyssä: jotta ympyrätyöskentely sujuisi hyvin, täytyi asetus ja taivutus saada hyvin läpi heti alkutunnista. Suunnanvaihdon jälkeen ravattiin alkuverkat myös vasempaan kierrokseen.

Kun oli aika aloittaa varsinainen tuntityöskentely, jaoin tuntilaiset kahdelle ympyrälle. Venni ja Stella ratsastajineen jäivät oritallin puoleiseen päätyyn, ja Dimona ja Aage ratsastajineen menivät eteläpäätyyn ympyrälle. Vein vielä pari oranssia kartiota kentän keskelle merkiksi sille, mihin ympyrän oli tarkoitus loppua, ettei kukaan menisi vahingossa toisten puolelle ja aiheuttaisi vaaratilanteita.

Tunnin varsinainen aihe, ympyrätyöskentely, aloitettiin harjoitusravissa. Tarkoituksena oli ratsastaa ympyrällä harjoitusravia niin, että omaa istuntaa saataisiin työstettyä rennoksi ja rauhalliseksi, ja hevonen uskaltaisi rentoutua työskennellessä. Vähitellen siirryttiin kuulostelemaan eri asetuksia ympyröillä. Kokeilimme ulkoasetusta ja liioitellun suurta sisäasetusta, ja sitä, miten ne vaikuttivat hevosen liikkumiseen. Vaihdoimme välissä suuntaa ympyröillä, jotta pää ei menisi pyörälle. Välikäynneillä annettiin hevosille pitkä ohja.

Laukkatyöskentelyn osalta pääpointtina oli tänään täsmälliset ja rauhalliset siirtymiset. Tarkoituksena oli nostaa laukka ympyrälle tallin puoleiselta pitkältä sivulta, ja laukata puolikkaan ympyrän verran toiselle pitkälle sivulle. Hioimme siirtymisiä niin, että laukan jälkeinen ravi ei olisi kipittävää ja laukannosto harjoitusravista sujui ripeästi ja täsmällisesti.

Tunnin loppuverkkaravit ravattiin uraa pitkin molempiin suuntiin, ja loppukäynneillä kaikki saivat hengähtää.


Maksuvaihtoehdot
a) Tarina
b) Piirros
c) Runo (vähintään 4 säettä)
d) Pikamaksu: vastaa alla oleviin kysymyksiin
12.9. / 1: Miten työskentely ympyrällä kehittyi tunnin alusta tunnin loppua kohden? Saitko hevosta hyvin työstettyä, oliko se kuulolla, vai oliko apujen läpi saaminen tänään haastavaa?
12.9. / 2: Tunti oli vahvasti myös istuntapainotteinen, vaikka sitä hiottiinkin ympyrätyöskentelyn avulla. Missä asiassa sinulla oli tänään istuntasi osalta eniten haasteita?

Maksut tähän topiciin, kiitos!

Pikamaksu:
1. Ympyrätyöskentely oli helppoa sen puoleen, minkä tasoinen olen, kun taas hevosen puoleen ei. Aage jarrutteli vähän väliä, mutta kunhan ruunalla oli koko ajan tekemistä, ei se jarrutellut. Loppu tunnilla Aage ei enää turhaan hidastellut ja se parantui selvästi loppu tunnista.
2. Eniten haastetta oli jalkojen pitäminen rentoina.

Musta oli ihan tosi siistiä, että mä olin päässyt Shelyesiin toisellekin tunnille. Äiti oli sanonut, että jos mä hoitaisin kouluni kunnolla ja tekisin paljon kotitöitä, mä voisin saada toisen viikkotunnin. Niinpä (isän pienellä avustuksella) mä olin huhkinut ja puurtanut yksi viikonloppu meijän talon lattiasta kattoon, ja saanut vihdoin äidin hyväksynnän (ja rahat) mukaan touhuun. Tänään koitti ensimmäinen tunti ja mä olin meinannut taas vaihteeksi hypätä auton kattoon, odottaessani ratsastukseen pääsyä. Mun harmikseni mun hieno issikkahoitsu ei ollut valikoitunut tämän kerran tuntiratsuksi, mutta mä en antanut sen haitata, vaan kävin silti pussaamassa Feitlin kuraista, mutta niin ihanaa turpaa. Se sai myös yhden mansikkanamin, joita mä olin viime viikolla käynyt hankkimassa isän avustuksella. Isäkin oli ostanut pussin nameja. Kuulemma pahan päivän varalle.

Pakko sanoa, että mua jännitti ihan hurjasti, kun mä astelin ensimmäiselle vakkaritunnilleni. Stella hamuili käsipuolessa, mun liila raidallisen takin hihaa, ja mä höpöttelin sille ulkopuolisten mielestä varmaan ihan hassuja. Jassu oli tsempannut, mua, että Stella oli kiva ja helppo poni, vaikkakin pilke silmäkulmassa, mutta mä en ollut niin varma. Mä en muutenkaan ollut kovin varma mun ratsastuksesta, ja musta parasta oli vaan puskailla menemään hyvässä seurassa. Siihen tarkoitukseen Feitli oli parempi kuin sopiva. Me oltiin jo pari kertaa käyty jonkun isomman mukana lyhyillä lenkeillä lähipoluilla, ja se oli ollut hauskaa. Mä olin jopa päässyt kokeilemaan tölttiäkin! Sekin oli hauskaa. Jassulta kajahti käsky nousta selkään, ja seuraavassa hetkessä tallikäytäviltä tuttu Catu olikin jo auttamassa mua selkään iloisesti höpöttäen.

Se tampio, joka joskus totesi, että ratsastus on helppo laji ja siellä selässä ei mukamas tehdä mitään, oli luultavasti yhtä tyhmä kuin pölkky tai ei koskaan istunut hevosen selässä. Ratsastus nimittäin oli vaikea laji. Ihan todella vaikea laji. Mä ihailin ihan suunnattomasti niitä tyyppejä jotka saivat hevosensa kulkemaan nätisti ja eleettömällä ratsastuksella. Hyvänä esimerkkinä mä ihailin vaikka Dantea, joka oli Nitan hirmu söpö ja kirjava puoliverinen. Se oli kamalan iso ja kamalan kiltti, ja mä sain kerran silittää sitä, kun kävelin sen ohi käytävällä. Tai vaikka Joonan Theo ruuna. Sekin oli (ihan) kamalan iso ja komea. Stella, mun tämänkertainen ratsu, jonka selässä mä tälläkin hetkellä huhkin ei onnekseni ollut niin iso, mutta söpö sekin oli. Ja karvainen.

Ympyrät ei olleet ihan meidän juttu. Stella ei suostunut millään rentoutumaan kunnolla vaikka kuinka yritin. Osasyynä oli varmaan kovaa puhaltava tuuli, joka aiheutti ties mitä kahinaa läheisissä puissa. Mutta puolet taisi kyllä olla ihan pelkästään minun tohelointiani, sillä en taaskaan onnistunut rentouttamaan jalkaani, saati sitten katsomaan muuta, kuin tamman hassusti heiluvaa pystyharjaa ja terhakasti pyöriviä pörrökorvia. Jassu taisi muistuttaa molemmista lähemmäs viisi kertaa, kunnes tapahtui ihme, ja me onnistuimme menemään yhden hyvän ympyrän hyvässä ravissa ja sopivalla asetuksella.
“Noin just, hyvä Elisa. Voit ottaa Stellan käyntiin”, nainen kehui. Minua hymyilytti ja taputin keltahallakkoa kaulalle. Hyvinhän tämä menee.

Laukkaaminen oli Stellan mielestä kovinkin mukavaa, sillä se olisi mielellään paahtanut menemään enemmän kuin puoli ympyrää. Mäkin olisin kyllä, mutta Jassun mukaan nyt piti keskittyä hyviin ja täsmällisiin siirtymisiin. Ne oli musta vähän tylsiä, mutta en mä sitä tietenkään Jassulle sanonut. Stella oli tosi kiltti, kun antoi kaikki mun virheet anteeksi, ja vuonohepasta tuli kyllä, jos ei nyt ihan lemppariponi, niin ainakin toisella sijalla oleva. Mä tosin veikkasin, että sekin sija tulisi vaihtelemaan, riippuen miten tunnit menisi. Isän mukaan mä olin nimittäin tuuliviiri mieleltäni, ja mun mielipiteet vaihtelivat viiden minuutin välein. En voinut edes kieltää asiaa.
“Hienosti teitte tänään kaikki! Catu tulee auttamaan teitä talliin jos tarttette apua, joten enää kiitos ja ratsailta”, Jassu selosti hymyillen. Mä selvisin mun ekalta vakkaritunniltani, ja näytin kentän laidalla roikkuvalle äidille virnistäen peukkuja.

✎ Kiukun- ja muita puuskia
lauantaina 12. syyskuuta 2020

Lofooteilla pauhannut tuuli olisi voinut puskea suoraan äidin korvista. Hän kolisteli keittiön kaappeja suurieleisesti ja tuhahteli sotkunutturansa alta.
"Miten niin mun pitää joka toinen viikko viedä sut lauantaisin ratsastamaan?" "Tajuatko sä, Eirik, että mulla on viikossa kaksi vapaapäivää, lauantai ja sunnuntai, ja niinä päivinä en todellakaan tahdo mitään pakollisia menoja - mä määrään, että sä kuljetat Mathildea lauantaisin ratsastukseen!" "En minä välitä sinun golf-harjoituksistasi, minä en - ja toistan vielä - EN ole kuljettamassa ketään lauantaisin yhtään MIHINKÄÄN!" "Kuka sinun harrastuspäiväsi vaihtoi, Mathilde? Eikö sitä muka pysty  vaihtamaan takaisin maanantaille? Minä tar-vit-sen maanantaisin pari tuntia omaa aikaa, joten sinä menet sinne tallille ja vaadit vaihtoa takaisin aikaisempaan ratsastustuntiin!"

Ja sama jatkui vielä tallille päästyämmekin. Sotkunuttura oli sentään piilotettu taidokkaasti pipon alle.
"Minä sitouduin kustantamaan tytölleni ratsastustunnit MAANANTAISIN ja nyt hänet pakotetaan joka toinen viikko tulemaan maanantain sijaan LAUANTAISIN ratsastamaan! Ettekö te nuhruiset peltoihmiset ymmärrä, että nythän meiltä on siis peruttu kaikki viikonloppumenot kun tytön pitää tulla ratsastamaan lauantaisin!" "Sinähän et lähde kesken kaiken mihinkään, minulla on vielä sanottavaa tästä!" "Minä en uhraa vapaapäivääni lapseni kuskaamiseen tänne takapajulaan! Tämä on viimeinen kerta kun näemme näissä merkeissä näin LAUANTAISIN!"

"Hyvä" Janni ilmoitti napakasti kääntäen samalla selkänsä äidille. Hän oli kärsivällisesti pokerinaamalla kuunnellut äidin tilityksen ja oli nyt valmis aloittamaan ratsastustunnin. Äiti seisoi vielä tovin kädet puuskassa aidan takana (olettettavasti toivoen Jannin vielä palaavan keskusteluun), kunnes alkukäyntien jälkeen luovutti ja poistui mutisten parkkipaikalle. Hän istui koko tunnin ajan kuljettajan paikalla tiukasti puiden välistä Jannia tuijottaen. Yritin jokaisella kierroksella olla huomaamatta äidin tuimaa katsetta, mutta se tuntui porautuvan lävitseni ja se häiritsi keskittymistäni. Lisäksi en ollut koskaan kuullut puoliakaan tunnilla käytetystä sanastosta. Voltin tiesin, mutta miten voisin ratsastaa asetuksen tai taivutuksen jos en tiennyt miten ne ratsastettiin?

Paras keino välttyä ikäviltä tilanteilta, oli olla mahdollisimman huomaamaton ja olla tekemättä mitään ylimääräistä. Kun Janni käski tehdä taivutuksia, keventelin Dimonalla ravissa vanhaan tuttuun tapaani. Kun käskettiin asettaa hevonen, mietin pääni puhki mihin minun piti hevonen oikein laittaa. Ehkä uran sisäpuolelle? En kuitenkaan uskaltanut tehdä mitään, koska en tiennyt miten olisi kuulunut toimia. Keventelin siis pitkin uraa, välillä kevennys oli lipsahtanut vääräksi, jota parhaani mukaan yritin korjata istumalla vaihtelevan määrän askelia satulassa. Välillä ihan sattuman kautta nousin ulkojalan kanssa ylös samaan aikaan ja yritin piilottaa omahyväistä hymyäni.

Meidän piti ratsastaa kahdella isolla ympyrällä harjoitusravissa (eli peppu satulassa), joka ei muuten ollut helppoa. Dimona juoksi minkä rimppakintuistaan pääsi, joten hytkyin ponin selässä kuin yksinäinen sukkapari pesukoneessa. Ympyrälle oli onneksi asetettu oransseja kartioita, jotta tiesi missä ympyrä kulki. Tai lähinnä kuinka suuri sen piti olla, kuka nyt ei tietäisi minkä muotoinen ympyrä on. Helppo juttu. Ilmeisesti asetusta ratsastaessa piti kääntää hevosen kaulaa ympyrän sisäpuolen suuntaan mahdollisimman paljon.

"Dimonalla pidä ohjastuntuma ympyrän sisälle ja jos se yrittää kokoajan karata pois ympyrältä, niin paina se sisäpohkeella takaisin ja siirrä istuntaa siihen suuntaan minne haluat sen menevän. Noin just - ota vähän ulko-ohjasta, jos se ei muuten palaa ympyrälle. Vielä. Vielä. Vieeeelä... Noin, taputa" kuului Jannin rauhallinen ohjeistus.

Pienen käyntihuilailun jälkeen huomasin äidin palanneen kentän ulkopuolelle ja hänen juttelevan nyt tallin omistajan kanssa. He olivat niin kaukana, ettei heidän puhettaan kuullut, mutta näinkin kaukaa erotti silti äidin kiivastumisen jo laantuneen. Hän pystyi nyt käymään keskustelua normaalilla puheäänellä kuten aikuiset ihmiset, mutta kädet pysyivät puuskassa sen merkiksi, että hän ei ollut tilanteesta mielissään.

"Lopuksi otetaan vielä laukkaa niin, että tallin puoleiselta pitkältä sivulta nostetaan ravista laukka ja laukataan puoliympyrän muotoisesti vastakkaiselle pitkälle sivulle, jossa siirrytään taas harjoitusraviin. Tallin puoleisella pitkällä sivulla sitten taas sama juttu. Tarkoitus olisi, että laukan jälkeen pidätte ravin rauhallisena, etteivät ne teidän ponit kipitä kuin raviponit konsanaan teidän alla."

Sain laukan nostettua juuri ennen pitkän sivun päättymistä ja ohjasin Dimonan keskemmälle kenttää. Kentän keskellä se kuitenkin tiputti takaisin raville, eikä enää sillä kierroksella suostunut nostamaan uutta laukkaa. Paukutin pohkeillani ja maiskutin vimmatusti, mutta ravi vain yltyi yltymistään.

"Voitte ottaa vähän pidätteitä, jos ne teidän ponit alkavat juosta teidän alta pois. Ja ennen laukannostoa voitte tehdä pienen pienen pidätteen, eli puolipidätteen, ennen kuin annatte laukkapohkeet. Se pieni pidäte valmistelee sitä hevosta uuteen tehtävään ja silloin hevonen on paremmin valmiina siihen laukkaan. Ota Dimonalla uusi yritys kun Aage on päässyt edestä pois."

Ravasin Dimonalla taas tallin puoleiselle sivulle, tein pienen pidätteen (jännitin koko kehoa ja vedin vähän ohjista), jonka jälkeen siirsin toisen pohkeen eteen, toisen taakse. Dimona oli taas lähdössä kovempaan raviin, mutta kun Janni lähestyi sitä raipan kanssa kuuluvasti maiskauttaen, se lähti vauhdikkaaseen laukkaan ja tällä kertaa laukkasi aivan toiselle sivulle asti. Kierros kierrokselta laukannosto tuntui helpommalta, mutta laukka-ravi-siirtyminen oli oikeasti aika hirvittävä, niin kuin kirjaimellisesti, sillä pelkäsin kerta toisensa jälkeen tippuvani kun siinä vauhdissa ei mitään tasapainoa pystynyt säilyttämään. Pahimmissa horjahduksissa nappasin satulasta kiinni ja sinnittelin silmät kiinni.

Kun laskeuduin Dimonan selästä ja kävelin äidin luokse, äiti ei sanonut sanaakaan. Vasta Reman kohdalla uskalsin avata suuni ja kysyä: "Pitääkö mun vaihtaa takaisin maanantain ryhmään?"
Äiti oli hiljaa. Hän mietti sanojaan, puri kiukkuaan sisimmässään ja teki pitkiä vilkaisuja sivuikkunoihin. "Isä saa kuskata sua lauantaisin tästä lähtien. Minä tuon sinut maanantaisin, mutta isä hoitaa lauantait" hän sanoi kireästi hampaidensa välistä.
"Eikös isä käy pelaamassa golfia lauantaisin?"
"Kuule Mathilde" äiti aloitti ja käänsi auton postilaatikoltamme pihatielle. "Isä ei käy pelaamassa golfia lauantaisin, jos isä ei löydä golfmailojaan lauantaisin. Sitten isän täytyy käydä pelaamassa golfia joku toinen päivä."

d) Pikamaksu: vastaa alla oleviin kysymyksiin
12.9. / 1: Miten työskentely ympyrällä kehittyi tunnin alusta tunnin loppua kohden? Saitko hevosta hyvin työstettyä, oliko se kuulolla, vai oliko apujen läpi saaminen tänään haastavaa?
Ympyrällä työskentely oli mielestäni mukavaa ja helppoa, kun ei tarvinnut miettiä menikö poni nyt kunnolla kulmiin vai oikoiko se. Välillä ympyrä meinasi ainakin alkuun lähteä pienentymään, mutta loppua kohden ympyrän muotokin pysyi parempana. Venni oli tosi kiva heti alusta asti, eikä sitä tarvinnut hirveästi patistella liikkumaan eteenpäin. Tuntui siis aika helpolta ja mukavalta! Saatiinkin kehuja siitä, miten Venni liikkui mun kanssa eteenpäin ja kuunteli apujakin hyvin. Oli myös helppo keskittyä harjoittelemaan parempaa istuntaa, kun ei tarvinnut tapella ratsun kanssa siitä, mihin mennään ja mitä vauhtia.

12.9. / 2: Tunti oli vahvasti myös istuntapainotteinen, vaikka sitä hiottiinkin ympyrätyöskentelyn avulla. Missä asiassa sinulla oli tänään istuntasi osalta eniten haasteita?
Haasteena oli oman vartalon ja erityisesti jalkojen pitäminen rentona. Erityisesti pohjeapuja käyttäessä tuntui, että lonkat jännittyivät ja jäin puristamaan Venniä. Myös hartiat unohtuivat välillä turhan kyyryyn ja ryhti olisi voinut olla suorempi.