Liljan päiväkirja

Rakas päiväkirjani. Tänään tapahtui jotainhyvin outoa...

Liljan koirat Sara ja Malla.

Aamupala. Mikä voisi olla niin inhottava juttu. Se pitää syödä Joka päivä, oikein isolla J:llä. Lisäksi iänikuinen puhelin katsastus Joka päivä. Taas isolla J:llä.
”Lilja! Aaamupalalle HETI!” Isäni karjaisi alakerrasta painoittaen ja pidentäen sanaa aamupalalle. Kapusin sängystä ja menin puhelin kourassani alakertaan. Lykkäsin kapineen äidin kouraan, joka jo selaili puhelintani.
”Mit?!” Hän huusi.
”Kyllä. Lähden groomiksi Seppelecupiin torstaina, ja tuun takasi maanantaina.” Sanoin ylpeänä.
”Niin, ja tietysti Suomeen.” Lisäsin pikaisesti.
”Tottakai tytön pitää joskus päästä yksin maailmalle. Eihän Liljasta muuten koskaan tule aikuista. Saatikaan teiniä, vaikka pelkkää teiniä tuo koko tyttö on. Niin, ja onhan se Jassu mukana.” Isäni sanoi lauhtuneena.
”Selvä on. Mutta ei mitään bileiltoja sitten, vaikka tallilaisesi voittaisi maailmanmestaruuden.” Äiti myöntyi.
”Jeee!” Kaikki kävikin helposti! Yhtäkkiä mieleni valtasi kauhu. Malla! Malla odotti pentuja. Entä jos ne syntyisivät sillä aikaa. Toivottavasti Jassu antaa luvan ottaa Mallan mukaan. Muuten kaikki olisi pilalla.

Jo samana iltana laitoin Jassulle viestiä:
”Voinko ottaa Mallan mukaan Seppelecupiin. Aivan unohdin Mallan, ja sehän odottaa pentuja. Ja vaikka ne eivät voisi syntyäkään sillä aikaa, niin voisinko??
Suljin puhelimeni, laitoin sen pöydälle ja vaivuin uneen.

Maanantaina olisi enkun kokeet. Tiistaina matikan. Keskiviikkona ton sekä äidinkielen. Torstaina ympän. Eikö tämä koskaan lopu? Kokeita kokeiden perään. Stressiä stressin perään. Mä olin jo oikeesti poikki, vaikka koulua oltiin käyty suunnilleen kolme viikkoa. Veera taas, no, Veera on Veera, eikä se siitä kirveelläkään muutu. Kun minä harjoittelen kokeisiin, siskoni viilettää menemään pitkin kyliä uudella mopollansa. Minä kävin Suomessa. Kun Veera siitä kuuli, että lähdin sinne, hän nosti äläkän, ja sanoi, että minäpä lähdenkin ens viikolla Espanjaan. Huh! Siinä korona pesäkkseeseen. Ulkona liikkumiskielto, maskipakko kaikkialla muualla paitsi rannalla ja kotona. Veera joutuisi kahdeksi viikkoa karanteeniin, kun pääsisi kotiin. Mä ajattelin karata jonnekkin, missä sen ääliön naamaa ei näy. Vaikka tallin heinävintille. Mallan raskaus on jo puolessa välissä, ehkä ei sittenkään. Äiti oli antanut helposti luvan siskoni lähteä sinne. Nyt se oli jo alkanut raahaamaan poikaystävä ehdokkaitakaan kotiin. Pääni räjähtäisi pian. Toivottavasti se lopettaisi pian, ja mä saisin rauhan.

Mallan vatsa oli jo iso. Tai oikeestaan tripla iso. Mä jo pelkään, että rakas koirani kohta suoraan sanoen räjähtää. Mun veikkaukseni on, että pentuja tulee neljä. Saattaahan sieltä tulla vaikka 24. No ei ehkä ihan. Äitikin on ihan sekaisin. Veera oli jo lähtenyt Espanjaan, eikä tulisi ainakaan viikkoon takaisin.


Jassu oli laittanut tallin ilmoitustaululle lapun, että tehtäisiin reissu Kalla cupiin. Mä haluaisin tietenkin mukaan, mutta Mallan pennut oli vaarassa syntyä, ja haluaisin olla paikalla, kun ne syntyvät. Olin jo ehtinyt laittaa ilmoituksen, että voisin groomata jotaki heppaa, mut kukaan ei oo laittanut mulle viestiä. -Ainakaan vielä. Äitikään ei pitäis siitä, et meen taas Suomeen.

”Hitsi, minkä kokoinen toi on! Se räjähtää kohta. Tai vähintääkin halkeaa kahtia.” Jassu paasasi minulle, kun näki Mallan. Olin päättänyt viedä koirani viimeisen kerran tallille.
”Sitä vähän mäkin pelkään”, myönsin.
”Ootko lähös groomiksi?”
”Vähän mietin. Laitoin lapun taululle,” sanoin.


Kotona oli lempiruokaani; tortillaa. Voisin syödä sitä joka päivä. Malla oli lössähtänyt lenkin jälkeen pentulaatikkoon, joka oli laitettu valmiiksi. Nappasin kuvan Mallasta ja sen vatsasta ja lähetin kuvan Freyalle:
”Hitsi sen maha halkee kahtii” vastaus tuli nopeasti:
”Huh! Montako niitä tulee?”
”Eläinlääkäri sanoi et kolme, mutta luultavasti enemmän.”

Malla lysähti huoahtaen makuulle. Mun mielessä kävi ainoastaan se asia, että pennut syntyy.
”Äiti! Malla synnyttää!!” huusin hiljaisesti alakertaan. Äitini kiirehti yläkertaan. Malla oli jo hiestä märkä. Silittelin sen päätä rauhoittavasti.
”Juuri noin. Pian sinulla on omia pienokaisia”, kuiskasin sen korvaan.


Viiden minuutin kuluttua putkahti esiin ensimmäinen pentu.
”Tyttö”, äitini sanoi. Malla vilkaisi pentuaan ja nyt se jo ähisi seuraavaa pentua. Pian sekin pentu tuli ulos.
”Poika”.

Kului tunti. Kului puolituntia.
”Jokos ne pennnut jo tulivat?”, kysyin.
”Ei. Se olisi noussut jo ylös”. Olin hakenut banaanit välipalaksi. Malla alkoi taas puskea uutta pentua. Pikkuruiset tassut näkyivät jo. Sitten pentu lysähti Mallan viereen. Se alkoi inistä. Autoin pennun muiden sisaruksien viereen imemään maitoa. Se pentu oli trickki tyttö. Pentua tuli taas.
”Eikö niitä pitänyt olla kolme?” kysyin äidiltäni.
”Kyllä, mutta aina ei ultrassa näy kaikki pennut”. Sekin pentu lysähti maahan. Odotin, että Malla nousisi nyt ylös, mutta niin ei tapahtunut. Laitoin käteni sen vatsalle.
”Oho, tuntuu että täällä on vielä ainakin kolme pentua.

Kahden tunnin kuluttua Malla oli synnyttänyt seitsemän pentua. Kolme tyttöä, neljä poikaa. Vieläkään ei Malla ollut saanut kaikkia ulos. Lopultakin kolme pentua lysähti melkein saman aikaisesti Mallan viereen. Kaksi ei hengittänyt. Ryntäsin pentujen luo, ja kokeilin niiden rintaa. Sydän ei lyönyt. Kaksi soopeli narttua oli kuollut. Ne kaksi muistuttivat koko pentueet pienintä ja arinta pentua, soopeli narttua, joka näytti aivan samalta kuin kuolleet pennut. Ne olivat identtiset. Annoin isommalle kuolleelle pennulle nimeksi Dara, ja toiselle Malva.
”Mennään hautaamaan ne Mallan lempipaikalle.” Kaivoimme kuopan, jonka pohjalle asetin pennut. Itkin surusta.

Nyt ehdin katsella muita pentuja tarkemmin. Pentuja tuli kymmenen, viisi poikaa ja viisi tyttöä. Kaksi olivat kuolleet. Daran ja Malvan identtinen pentu oli soopeli, ja sen ristin Saraksi. Trickki tyttö sai nimekseen Rosa. Blue merle tyttö on Selja.

Pojat olivat kaikki blue merlejä. Ne saivat nimekseen Lenni, Pyry, Loitsu, Jasu ja Ootti. Otin kuvan Malvan vatsan suojissa olevista pennuista, sekä Daran ja Malvan haudasta. Lähetin kuvat Jassulle. Kirjoitin:
”Pennut syntyivät. Viisi narttua ja viisi urosta. Kaksi soopeli narttua syntyi kuolleena, Dara ja Malva. Pojat kaikki blue merlejä, tytöt kolme soopelia, yksi trickki sekä yksi merle.”

Pennut kasvoivat hurjaa vauhtia. Sara oli jäänyt hieman hinteläksi, jota syötin tuttipullosta, jotta se saisi tarpeeksi maitoa. En kuitenkaan antanut sille enempää erityis kohtelua, koska muuten siitä tulisi mammantyttö, enkä saisi sitä välttämättä koskaan pihalle. Pyry oli jo ottanut johtajan roolin, ja se olikin iso ja painava viiden päivän ikäiseksi. Yllätyksekseni Jassu oli kysynyt minulta, että lähtisikö joku pennuista Shelyesiin. Tottakai joku pennuista lähtisi, ja näillä näkymin Lenni lähtee tallikoiran puuhiin. Muille pennuille etsisin aktiivisen kodin, joilla olisi mahdollisuus harrastaa koiralajeja. Olin jo sanonut äidille, että Lenni sai jo ostajan.

PS. Tämä tarina oli tämmöinen pikaisesti tekaistu, kuulumisia pennuista.

Voisin nyt kertoa, että pennut on ikäännetetty 1 kuukautisiksi

#Tarinatempaus2020, 1 merkintä. Aloitettu 2.10.


Aamulla oli jo kuuraa maassa, ja muutenkin vaan kylmä. Pennut oli jo tosi isoja. Olin ottanut tavaksi käydä joka aamu Daran ja Malvan haudalla. Nyt olin käynyt ostamassa kaupasta hautakynttilöitä. Eräs mummo oli kysynyt minulta:
”Mihinkäs sinä hautakynttilöitä tarvitset? Eikai näin nuoret kenenkään isovanhempiensa haudoilla käy? Kaikki pelikonsolit ovat muuttaneet maailman sitten minun lapsuuteni”. Olin vastannut vain, että:
”Ei, minulla on kaikki isovanhemmat elossa, ja oikein ihania ovat”. Ja että:
”Vien nämä koirani pentujen haudalle, jotka kuolivat syntyessään. Minä olen kiinnostunut koirista ja hevosista, en peleistä”. Siinä vaiheessa pieni kyynel livahti silmäkulmastani.

Nyt astelin haudalle viemään kaksi kynttilää. Sytytin ne tulitikuilla ja suojasin niitä kädelläni tuulelta. Laskin kynttilät hitaasti maahan, pehmeästi. Silitin hautakiveä, pientä harmaata, johon olin kynällä kirjoittanut koirien nimet. Silmäkulmasta tirahti pakosti pari kyyneltä. Onneksi minulla on Malla, Lenni, Sara ja kaikki muut pennut, ajattelin.

Avasin ulko-oven, hain Mallan ja pennut, päästin ne peuhaamaan takapihalle. Pyry ja Lenni painivat, kun taas Peikko, Loitsu ja Jasu vain makailivat ja ottivat iisisti. Sara ja Rosa nahistelivat ja Selja oli tullut luokseni. Otin tennispallon, heitin sen vähän matkan päähän ja kaikki pennut ryntäsivät sen luo. Sara huomasi, että jäi tappiolle, ja meni taistelemaan Mallan hännän kanssa.
”Pian pääset eroon noista”, sanoin emokoiralle, joskin hieman tylsistyneelle. Sara on kyllä kasvanut,huomasin. Vein koirat sisälle.

Pennut 8 viikkoisia! Wuhuu!!

”Mitä?!” Karjaisin puhelimeen niin kovaa, että ainakin koko Norja kuuli. Veera muuttaa! Siis Veera muuttaa. Yritin takoa sitä päähäni, mutta se tuntui uskomattomalta. Luonnottomalta. Oliko siskoni niin vanha, että hän muuttaisi pois? Se piti. Vain olla todellista. Veerahan oli jo 18-vuotias.

Polkaisin tallilta kotiin, ja siellä, Veera, oli pakkaamassa. Romahdin eteisen matolla järkytyksestä. Malla vinkaisi, ja tuli kaikki pennut perässään -lukuun ottamatta Pyryä, joka oli jo myyty Suomeen-.
”Et sä voi jättää meitä tänne”, voihkaisin. Siskoni tuli ja sanoi;
”Kyllä voin. Ja tiiätsä mitä?”
”No?”
”Mä aijon ottaa Peikon mukaan!”
”Mitä? Ethän sä oo koskaan koirista tykännyt.”
”Oon. En oo näyttäny sitä. Alan kasvattajaks.”
”Hääääh!??!”

Okei. Sen jälkeen seurasi riitaa, äiti erotti meijän ja Veera lähti uuteen kämppäänsä. Mä jäin yksin. Aivan niinkuin silloin, kun Fifi kuoli. Rakas Amerikan Curlyni. Onnekseni sain Veeran vanhan huoneen. Ja Saran, ja Mallan.

Raahasimme äitini kanssa sänkyni, pöytäni ja muut romppeeni kuten huoneeseeni. Sen lisäksi myös pentulaatikko tuli meijän huoneeseen, koska oli tarpeeksi tilaa.

#Tarinatempaus2020, merkintä 3. Aloitettu 2.10.

PS. Pentuja on myytävänä. Niitä ei tarvitse rekisteröidä, koska Mallaakaan ei ole. Kysy omaasi yksityisviestilöä!

”Mä laulan suihkussaaaaaa! Laulan mä kauniista naisestaaa! Luokkamme räjähti nauramaan. Lukuun ottamatta minua. Lucas pälätti, pölötti ja nauroi. Luokkamme inhottava pelle.
”Laulatsä suihkussa?” pikkuinen Emma kysyi pikkiriikkisellä äänellä.
”En.” vastasin tylysti. Vaikk olinkin hauska, en koulussa ollut sitä. Yleensä sukulaisten kanssa, tai todella vakavissa tilanteissa.

Opettaja astui luokkaan. Oven päältä tipahti sanko, jossa oli mitäpä muutakaan, kuin vettä!
”Lucas! Kolme tuntia jälki-istuntoa.” Äskeinen lause oli hyvin tuttu. Hyvin hyvin tuttu. Koko luokalle. Se kuultiin viikossa noin 20 kertaa.

Kaivoin puhelimen taskusta. ”Jassu, yksi viesti.”

Jassu kirjoitti: Millon se Lenni vois muuttaa tänne?

sinä kirjoitti: Ihan sama! Vaikka heti. Malla olis kyllä varmaan vaan tyytyväinen, kun se roikale lähtee pois kysyn vaan vielä äitiltä.

Prrrrrrrr! penkit kolisivat, kun luokka ryntäsi ulos. Koulu loppui. Kotiin!!

Välipala naamaan ja tallille. Rapsutin Mallaa, ja niin lähdin matkaan.

#Tarinatempaus2020, merkintä 4. Aloitettu 2.10.

Ps. En ikinä tiiä, miten tarinat lopettaaXD

Mallan kanssa lenkillä. Pennut kotona odottelemassa ruokaa . Malla oli oikein iloisella päällä, varmaankin iloinen päästessään pitkästä aikaa kunnolla ulos lenkkeilemään. Kuvassa vapaana, eikä minkäänlaisia ongelmia. Totteli hyvin .

#Tarinatempaus2020, merkintä 5. Aloitettu 2.10.

”Millonka sä lähtisit Shelyyn, Lenni, Jassu sua siellä oottelee.” Sanoin pennulle. Muut pennut ryntäsivät kimppuumme. Nekin halusit huomiota. Peikko oli todella lähtenyt Veeran mukaan, ja nyt se suunnittelee ottavansa toisen sheltin. Siis sitten kun se on kouluttanut Peikon. Ja Peikostahan pitäisi tulla Norjan muotovalio. Huh! Ei se voisi olla mahdollista. Minun Mallani jälkeläisestä muotovalio. Ei todellakaan!! Sara oli jo hyvin ihmisläheinen, sen kanssa olen käynyt lenkillä. Olenhan muidenkin, kaikkia samaan aikaan, mutta voitte kuvitella ohi kulkevien ihmisten ilmeet, kun kaksitoista-vuotias tyttö käy lenkillä aikuisen koiran ja kahdeksan pennun kanssa, jotka poukkoilevat joka ilmansuuntaan. Se oli ollut ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun olen käynyt lenkillä kaikkien kanssa. Sen jälkeen olen ottanut kaksi pentua ja Mallan.

Sara oli oppinut jo käskyt ”istu” ja ”tule”, kun taas muita pentuja en opeta. Paitsi yritän opetella sisäsiisteiksi.


#Tarinatempaus2020, merkintä 8. Aloitettu 2.10.

”Pimpom!” Ovikello soi. Jännittyneenä avasin oven. Arvasin oikein! Siellä oli Jassu. Jassu oli tullut hakemaan Lenniä. Malla perässään pennut ryntäsivät ovelle.
”Onpa ihania!” Jassu huokaili. Me halattiin ja äitikin uskaltautui eteisen puolelle. Nyt äiti ja Jassukin halasivat.
”Korona!” huokaisin kovaan ääneen.
”Nyt ei kyllä mitkään koronat estele!” äitini huudahti. Jassukin näytti olevan samaa mieltä.
”Missäs se pentu on?” Kysyi Jassu.
”Tässä.” Nostin Lennin syliini ja annoin sen Jassulle. Jasmine silitteli sen selkää.
”Tules hakemaan piirakkaa ja kahvia!” Äitini sanoi. Aina valmiina vieraiden varalta.

Juotuamme kahvit ja syöneet melkein koko piirakan, Jassu etsi Lennin. Malla ja Lenni hyvästelevät toisensa. Jassulta alkoi tulla kyyneleitä.
”Kyllä ne näkevät toisiaan tallilla. Lenni on onnekas, kun muuttaa niin lähelle, ja varsinkin, kun se saa hyvän omistajan!” Jassu oli samaa mieltä ja jätti kyynelehtimisen.
”Niinpä!” Jassu sanoi nostaen Lennin syliinsä. Ovi kävi ja niin Lenni lähti uuteen kotiinsa.



Malla ja Lenni hyvästelevät



Lenni Jassun sylissä


#Tarinatempaus2020 / merkintä 10 / aloitettu 2.10.

Noin tunnin päästä, kun Lenni oli haettu, oli myös Daro ja Eino lähtenyt. Nyt kotona olivat vain minä, äiti, isä, Sara ja Malla. Mutta sitten äiti pudotti pommin.

”Lilja! Tulisitko alakertaan, meillä on asiaa!” Äiti huuteli. Hän näytti vähän... vähän isolta? Istuuduin pöydän ääreen.
”Äitisi sai juuri tietää, että meille tulee vauva.” Vauva? Siis mikä? VAUVA! Minusta tulee isosisko!
”Hän on jo raskausviikolla 30.”
”Siis? Ettekö te oo huomannut?”
”Ei. Mulla on ollut niin paljon tekemistä.”

Sen jälkeen mä suunnilleen pyörryin, koska mulla oli niin paljon asiaa päässäni. Viime yönä oli Joona kosinut Jannia, huomenna olisi Beatan babyshowerit ja nyt meille vauva.

Vein Saran ja Mallan ulos, jotta voisin tyhjentää päätäni.



Sara ottaa iisisti ulkona, kun muut pennut on lähtenyt.


#Tarinatempaus2020 / merkintä 11 / aloitettu 2.10.

Sarasta:

Sara on shetlanninlammaskoira, soopeli sellainen. Se on vielä pentu, 2 kuukautta vanha, mutta ikääntyy silloin tällöin. Sarasta tulee toinen agilitykoira Liljalle. Saran äiti on Malla.

Luonne:

Sara oli 8 pennun pentueen pienin, ja arka. Kuitenkin se on uskaltavaisempi, kun sitä on sosiaallistettu. Leikkisä se on, usein se on muiden pentujen lähdön jälkeen paininut Mallan kanssa.

Suku:

E: Majore’s Malla

I: Majore’s Caspar

Tiedot:

Kutsumanimi:
Sara
Sukupuoli:
Narttu
Syntynyt/ikä:
19.9.2020, 2 kuukautta
Rotu:
Shetlanninlammaskoira
Kasvattaja:
Østmanin perhe
Omistaja:
Østmanin perhe
Väri/merkit:
Soopeli
Säkäkorkeus:
Kasvaa



Pentukuva.

Mallasta:

Malla on shetlanninlammaskoira, soopeli sellainen. Malla on iältään viisi-vuotias ja synnyttänyt yhden pentueen 19.9.2020, jossa oli kymmenen pentua, Elmo, Lenni, Peikko, Daro, Eino, Sara, Dara, Malva, Rosa ja Selja. Pentujen synnytys tarina tässä. Malla harrastaa agilityä ja tokoa omistajansa Liljan kanssa.

Luonne:

Malla on lempeä äiti, sekä hellävarainen. Se osaa olla reipas silloin kun sitä tarvitaan, ja rauhallinen. Leikkisä sheltti kurvailee vauhdikkaasti agilityradalla. Hevosiin tykästynyt koira on ihana  .

Suku:

E: Majore’s Lumi (evm)
I: Majore’s Takku (evm)

Tietoja:

Kutsumanimi:
Malla
Sukupuoli:
Narttu
Syntynyt/ikä:
2.12.2015, 5v
Rotu:
Shetlanninlammaskoira
Kasvattaja:
Majore’s (evm)
Omistaja:
Østmanin perhe
Väri/merkit:
Soopeli
Säkäkorkeus:
35cm




(vas->oik) Lenni ja Malla. Lenni on Mallan pentu ja asustelee Shelyesissä.

Avasin ulko-oven. Jäätävä pakkaa ilma puhalsi vastaan. Olin kuullut huhuja siitä, eeeettä Sonialle oli tullut turhia puheluita, sekä lähi päivinä sen renkaat oli puhkottu. En tiedä minkä kulkuneuvon, auton, polkupyörän tai skootterin, jonkun, ei huhujen mukana kuitenkaan aina kaikkea kuulla. Ja voisihan Raffen jalkoja puhkottu, kuka tietää miksi on sanottu renkaat. Ajattelin huvittuneena. Naurahdin. Tulin toiseen päätökseeen. Raffe oli näyttänyt ehjältä pari päivää sitten. Sonia varmaan nylkisi minut, jos kuulisi ajatukseni.


Avasin ulko-oven mennäkseni sisään koirien kanssa. Malla etunenässä vaati ruokaa raapimalla siivouskomeron ovea. Myös Sara tiesi, missä ruoka säilytetään. Oli tullut kalliiksi ostaa laadukasta pentu ruokaa ja myös aikuisten ruokaa. Olin joutunut käydä tonkimassa kukkaroani, maksaakseni äidille vähän hyvitystä ruuan ostamisesta. Se oli jo pidemmän aikaa ollut töissä aina kauemmin ja kauemmin. Ehkä olisi minunkin aika itsenäistyä, ja ottaa töitä, jotta voisin itse maksaa ruuat. Myös ratsastustunteihini menee paljon rahaa. Ennen ei ollut raha pulaa, sitä tuli, kuin puusta otettuna. Sen jälkeen kun olimme muuttaneet Svolværiin, oli säästöni huvennut nopeasti ratsastustunteihin.

#Tarinatempaus2020 / merkintä 15 / aloitettu 2.10.

Avasin puhelimeni kärsimättömänä. Voisko se Viivi jo laittaa, pääsenkö hoitamaan Flammea? Flamme on vuonohevostamma, jota olin aina ihaillut. Puhelimen näytöllä luki: ”1 uusi viesti, Gmail”. Tärisevin käsin näppäilin koodin, painoin gmailista ja katsoin, kuka sen oli lähettänyt. Viivi! Viivi. Viestissä luki; ”Otan sinut ilomielin Flammen hoitajaksi! Tervetuloa tiimiin!”
-JES! karjaisin. Olin ihan puusta pudonnut. Ja nyt, minä, Lilja Josefina Østman, hoidan sitä! Melkein unelmieni hevosta! Olen aina haaveillut friisiläis tammasta, joka tanssii allani, tekee passagea ja piaffea. Joka voisi rakastaa minua, ja minä sitä, jolla on tuuheat, mustat vuohiskarvat. Joka olisi maailman paras hevonen, joka tekisi pohkeenväistöt, piruetit, kootut ravit ja laukat, peräänannot, avotaivutukset... Mielikuvissani istuin jo ison, mustan hevosen selässä, koulusatulassa, satulan alla valkoinen satulahuopa. Hevonen allani teki täydellisen piruetit laukassa ja siirtyi sitten raviin, lisättyyn raviin. Olin kisoissa, tuhatpäinen katsoja määrä katsoi minua, ja minun uljasta mustaani, katsoi, kuinka me lensimme, ja kuinka me voitimme. Iso areena, jossa ainoastaan minä, ja minun friisiläiseni tanssi...
 -Hei LILJA! hätkähdin unelmistani. Katsoin suoraan äitiini, joka karjaisi nimeni, kun minä haaveilin olemattomia. Ainahan sitä saa unelmoida, mietin.
-Niin mitä asiaa?
-Että taas sä tuijotit seinää ja silmät puoliksi kiinni. Milloin sinä opit, että sinun on turha haaveille siitä uljasta mustastasi, joka lentää ja tanssii allasi?!
-No heti, kun mä saan sen uljaan mustan!
-Asiasta on turha keskustella! Omasta hevosesta oli juteltu Østmaneilla monta tuhatta kertaa.
-Mut äiti! Mut valittiin hoitamaan Flammea!
-No, onnea sitten. Enkä mä oikein ymmärrä, mikä sua kiehtoo noissa karkeissa, äiti sanoi jupisten. Veeti parahti alakerrassa.
Olin tullut isosiskoksi päälle kuukausi sitten. Ja sieltä oli tullut poika! Poika! Meidän perheeseen, rauhalliseen ja hiljaiseen perheeseen -paitsi mun vitsit, jotka ei äitiä naurata, sekä mun menot, jotka on kyllä todella rauhallisia, äiti suorastaan sanoen pelkää, kun hyppään- oli tullut tornado. Oikeastaan aluksi olin rakastanut esteitä, mutta kun äidin ja isän mielestä ne olivat vaarallisia, mut oli pakotettu kouluratsastajaksi. Aluksi vihasin sitä, mutta totesin, että se olikin ihan kivaa. Sitten kolmen vuoden päästä, minä varmaan räjähdän.