Kikin päiväkirja

Kikin hoitopäivis

Pieni tutustumiskerta - 6.6.2014

Hieraisin silmiäni väsyneenä. Oikeestaan olo tuntui yllättävän pirteältä ulkoisesti, mutta jossain sisällä pääkopassani tiesin että voisin nukahtaa vaikka juuri tähän bussin penkille jos vain sattuisin sulkemaan silmäni. Pian jo hieman tutuksi tullut maisema sai mielenkiintoni heräämään ja painoin nappia, jotta bussi jättäisi minut seuraavalle pysäkille. Siitä sitten kävelin yksikseni kohti tallia. Oli siitä aika pitkä aika kun viimeksi olin edes hevosta nähnyt, jos ei laskenut mukaan tutustumiskäyntiä täällä. Silloin olin ollut haljeta uteliaisuudesta ja innosta. Onneksi tuuri kävi myötä ja mut oltiin nimitetty Jassun kilpaponin puunaajaksi. Ehkä osottautuisin joskus sellaiseksi että voisin jopa itsekin päästä kokeilemaan muutamia kilpailuja ponilla. Sitä mä kaipasin myös paljon.

Pian Shelyes tallipihoineen ilmestyi eteeni ja hyräillen Diane Lanen kappaletta Nowhere fast suuntasin tieni sisälle talliin. Henkäisen syvään rentouttavaa talli ilmaa ja tunsin välittömästi olevani paikassa jonne kuuluin. Kaipa se innostus teki jotain hyvälle tarkkaavaisuudelleni, sillä pian tunsin osuvani johonkin ja huomasin makaavani pian maassa. Häkeltyneenä makasin siinä muutaman sekunnin (sekin aika tuntui itsestäni ikuisuudelta), kunnes tumma olento tuli katsomaan olinko minä vielä elossa. Pieni koira, tarkemmin sheltti, pyöri ympärilläni ja iloissaan yritti pussailla kasvojani. Se sai minut naurahtamaan ja väistämään sen märkiä lipsaisuja.

Pian kuitenkin tajuan makaavani tallin käytävällä edelleen. Hupsista. Myös joku muu oli huomannut sen ja se joku käveli eteeni ihmeissään.
"Ootko sä oorrait?" Blondi katseli ensin vähän mietteliäänä ennen kuin hymyillen nousin lattialta ylös. Pudistelin vaatteitani ja katsahdin toista tyttöä silmiin.
"Kompastuin vain tähän koiraan." Hymyilen ja katselen toisen eleitä. "Mut ei hätää.. Oon muuten Julia. Uusi täällä niin en oikein tiedä vielä mistään mitään..."
Blondin kasvojen ilme muuttui vakavasta nopeasti iloiseksi.
"Hei! Mä taidan muistaakin sun nimen siitä uusien hoitajien listasta. Olet... Mm.. Kikin uusi hoitaja. Etkös? Mä olen tosiaan Jemiina, omistan Tevin."

Naurahdan ja nyökkään myöntävästi. Sitten saan tytöltä esittelykierroksen tallissa, jonka aikana ehdin tavata pari muutakin hoitajaa: Emman ja Elsan, jotka molemmat vaikuttivat hyvin mukavilta tyypeiltä. Kierros päättyi voikon ponin karsinan eteen.
"Ja tässä sun uusi queen, jonka orja sä oot!" Jemiina nauroi ja avasin välittömästi ponin karsinan oven.

Kiki katsahti minuun ensin korvat luimussa, mutta kun vain jäin seisomaan oven suulle kurottamatta käsiäni siihen, niin poni katsoi minuun jo hieman uteliaammin. Tamma astahti muutaman askeleen minua kohti ja tökkäisi minua kerran turvallaan vatsaan jääden sitten hamuamaan käsiäni. Sitten minäkin rapsutan kaunotarponia harjan tyvestä ja tunsin heti jonkin pienen asian syttyvän välillemme.

Pian suljenkin jo oven ja jatkan Jemiinan perässä huoneeseen, jossa oli jo monta muutakin ilmeisesti hoitajaa. Ehkä pääsisin tutustumaan vielä moneen ja saisin uusia ystäviä tallilta?


Julia ja Kiki 1hm

Maastakäsittelyä - 8.6.2014

"PYSY paikoilla", Saara sanoi matalasti Jemiinalle, jonka ympärillä pyöri viuhaan mustakeltainen ampiainen. Katselin parivaljakon menoa huvittuneena ja vilkaisin hymyillen vieressäni istuvaan Elsaan, jonka kanssa olin yllättävän hyvin tullut alusta asti toimeen. Jemiina istui tuolilla pyydetysti aloillaan, mutta ei näyttänyt yhtään kiinnostuneelta ympärillään pörräävästä herhiläisestä. Saara sen sijaan taitteli kädessään löytämäänsä sanomalehteä ovelan oloisena.
"Jemiina!" Huikkaan blondille. "Sinuna mä en pysyis paikoilla. Ei se ampiainen kuole vain huitaisuun ja sä oot siinä kätevä apuväline."
"Apuväline.." Jemiina naurahti ja tajusi pian mitä tarkoitin ja väisti pikaisesti kohti tulevaa sanomalehteä onnistumatta.
"AI perk-" Blondi aloitti, mutta loppu hukkui Saaran iloiseen kiljahdukseen.
"Se KUOLI!"

Totta tosiaan. Maassa makasi hieman kouristeleva ampiaisparka ja tuolin vieressä istui läiskitty "tyttöparka", jonka katseli murhanhimoisena Saaraan. Tosin ei asia ollut mitenkään vakavamielistä, koska pian molemmat "jahtasivat" toisiaan hymyillen huoneessa, muka loukkaantuneena. Huoneeseen ensin meinannut tulla Catu seisahtui hetkeksi ovensuuhun, mutta hiippaili pikaisesti takaisin tallin puolelle nähtyään parivaljakon touhun. "En halua tietää..."

Kun huoneessa meno alkoi hiljalleen rauhoittua Elsa sai kaikkien katseet kääntymään jälleen siihen pieneen kuolleeseen ampiaiseen, joka ei ollutkaan enää kovin kuolleen näköinen.
"Katsokaa. Ampiainen kävelee jo!"
Pian pistiäinen näytti jo olevan paremmassa kunnossa kuin ennen iskua ja se nousi lentoon. Saara yritti etsiä sanomalehteä käteensä ja pyysi kaikkia pysymään taas aloillaan, koska keltamusta ei varmaan olisi iskusta kovin mielissään. Ampiainen lensi minua kohti ja jäi pörräämään eteeni ahdistavasti. Vilkaisen nopeasti Saaraa, joka sai lehden juuri käteensä ja edessä lentävää ampiaista. Hetken ajatuksesta ja ehkä jopa vaistosta juoksen huoneesta kuin ammuttuna. Takaa kuului naurua ja huomasin pörriäisen seuraavan minua. Siksi suuntani vei pikaisesti ulos ja pian ampiainenkin katosi perästäni. Onneksi.

Palaan tyytyväisenä takaisin huoneeseen ja huomasin parin minulle vielä tuntemattoman tulleen lisäksi huoneeseen. Esittäytymiskierroksen jälkeen kävelin Elsan kanssa tallin puolelle ja mielessäni kävi ajatus.
"Haluisitko tulla mun kanssa tekemään ponien kanssa maastakäsittely juttuja ja semmoisia kaikenlaisia harjoituksia myös selästä käsin?" Tälläinen nimittäin voisi olla ihan mukavaa kun olimme molemmat vasta aloittaneet hoitajina ja samalla voisi ponien luottamuskin kasvaa meihin "orjiin."
"Kuulostaa kivalta! Tullaan Raffen kanssa ehdottomasti. Nähdäänkö vaikka vartin päästä kentällä?" Elsa hymyili säteilevästi ja nyökkään vastaukseksi.

Haen pikaisesti Kikin harjat ja suitset, joista jälkimmäiset ripustan karsinan oveen odottamaan vuoroaan. Ensin kaivelen harjapakkia ja löydettyäni etsimäni avaan karsinan oven ja katselen jälleen aluksi irvistelevää tammaneitiä. Tällä kertaa en kuitenkaan välitä siitä sen kummemmin kun olinhan jo muutaman kerran aiemminkin hoitanut sitä, joten kävelen suoraan ponin kyljelle ja aloitan sen ahkeran harjaamisen. Kikikin tuntui nauttivan saamastaan huomiosta täysin siemauksin kun se huomasi ettei se ilmeilyllä ole minuun mitään vaikutusta.
"Mites murun kanssa on sujunut?" Jassu ilmestyy oven suuhun syöttäen kaunotarponillensa sokerin palan.
"Tosi hyvin. Kiki on kyllä ihan mahtava!" Virnistän iloisena. "Ajateltiin mennä Elsan kanssa tekemään näiden otusten kanssa kaikenlaisia harjoituksia maastakäsin ynnä muuta sen sellaista."
"Oih, noh kuulostaapa kivalta." Brunette naurahtaa ja jatkaa matkaansa Ingan luo.

Vartin päästä me oltiin molemmat sovitusti kentällä suitsittujen ponien kanssa. Raffekin näytti varsin komealta herralta seistessään Kikin rinnalla. Olihan se tammaa muutaman sentin isompikin.
"No mistäs aloitetaan?" Elsa hymyili ja rapsutteli hoidokkiaan tyytyväisenä. "Varmaan voitaisiin kävelyttää niitä alkuun ainakin muutaman kierroksen."
"Juups!"

Kiki vaikutti hieman uneliaalta alkuun ja päinvastaisesti Raffe näytti uhkuvan intoa, jonka myötä Elsa joutui pyrryyttelemään hoidokkiaan. Käyntien jälkeen pysäytimme ratsut keskelle kenttää (ainakin suurinpiirtein) ja ojensin Elsallekin taskustani kuivuneen leivän, josta olisi helppo taittaa pieniä paloja poneille palkinnoksi. Alkuun pyysimme Raffea ja Kikiä ihan vain venyttämään kaulaansa eteen tai alas, jotta nekin vähän hiffaisivat mitä niiltä haettiin ennen vaikeempia juttuja.

"Katsoppa tätä!" Elsa naurahti ja jäin katsomaan parivaljakkoa uteliaana. Vaaleatukkainen tyttö seisoi hetken aikaa Raffen edessä ja hitaasti Elsa lähti kävelemään kauemmas voikosta pitäen leipäpalaa nyrkissään. Poni katseli hetken aikaa ihmeissään hoitajaansa, mutta kun Elsa avasi nyrkkinsä ja maiskautti muutaman kerran niin hitaasti poni alkoi kävelemään kohti tyttöä. Raffe nappasi leivän murusen Elsan kädestä, jolloin huokaan ihastuksesta.
"Oot sitten varmaan salaa harjoitellut Raffen kanssa." Naurahdan ja tyttö virnisti minulle.
"Njääh! Pientä suostuttelua se vaati vain. Eihän Raffe halua joutua mun leivän väliin. Eihän?" Elsa käänsi katseensa salakavalasti ruunaan.

Kuin vastaukseksi Raffe nosti päätään ylös kun tyttö yritti jälleen napata ohjista kiinni ja voikko teki äkkikäännöksen ympäri. Raffe ravasi innoissaan kauemmas.
"Ei sitä nyt liikaa pidä uhkailla!" Nauran ja heitän taskustani karkkipaperin Elsalle, jota pidin aina mukanani jos sitä vastaavasti tarvitsisi. Tyttö rapisteli paperia ja käveli rennosti hoidokkiaan kohti. Alkuun ruuna meinasi lähteä nopeammin liikkeelle, mutta paperin rapina sai onneksi herrasen tarpeeksi uteliaaksi, ja Elsa sai Raffen ohjista kiinni.

Harjoittelimme vielä muutaman vartin ajan kaikenlaisia juttuja ponien kanssa ja samalla tutustuin Elsaankin hieman enemmän. Jotenkin tuntui että kaikki asiat osuivat kohdalleen hänen kanssaan. Olimme aika samaa mieltä kaikesta. Tälläistä upeaa tunnetta olin kaivannut jo siitä lähtien kun muutin Norjaan. Kavereita oli, mutta ei ketään läheistä. Elsa kuitenkin vaikutti samanlaiselta kuin paras ystäväni Suomessa. Tietenkin omalla tavallaan, mutta asiat mätsäsivät hienosti.

Vein Kikin karsinaansa ja jäin rapsuttelemaan neitokaista tyytyväisenä. Tamma oli hienosti kuunnellut minua äsken ja ehkä joskus temppujenkin opettaminen onnistuisi? Tulevaisuus jäi positiivisena mieleen. Ehkä kaikki muuttuisi nyt parhain päin.

Julia ja Kiki 2hm

Katulamput loivat oransseilla valoillaan tunnelmaa pimeään joulukuiseen iltaan. Lunta tuiskutti taivaalta ja lumi narskui saappaiden alla. Piilotin punaiset poskeni ja kirsikan värisen nenänpääni paksun huivin uumeniin ja käännyin tallitielle. Tallin lämpimänsävyiset valot kutsuivat, kuin kattolamppu hyönteistä. Ajatus kermanvärisestä sirosta tammasta lämmitti kummasti, vaikka ulkona oli perkuleen paljon pakkasta.

Loin iloisen katseen hymyn kera tunnelmallisen punertavanrusehtavaan oritalliin, kunnes uusi hoidokki mielessä pyristin suurempaan talliin. Raskas kaksoisovi avautui naristen, betonissa kaikui askeleet. Siisti talli tuntui kotoisalta. Hengitin sisään ihanaa hevosen tuoksua, sekoittuneena kivennäisen vahvaan tuoksuun. Jostakin kuului iloista puheensorinaa. Hevoset hörisivät ystävällisen sävyisesti, kerjäsivät herkkuja, vaikkakin jotkut mököttivät mörrimöykkyinä karsinan nurkassa.

"Ai anteeksi!" Jassu sanoi miltei törmäten minuun, tullessaan kulman takaa.
"Ei se mitään." sanoin hymyillen.
"Ronja?" kuului kysymys Jassun suusta.
"Juu, minähän se."
"Voit mennä katsomaan Kikiä tarhaan, jos vain haluat."

Tietysti minä halusin ja lähdin heti pihalle suunnistamaan.
"Anteeksi!" hihkaisin minua hivenen vanhemmalle tytölle, joka tallusteli tallipihalla.
"Niin?" hän sanoi ystävällisellä äänellä, pysähtyen ja kääntyen.
"Tiedätkö missä Kiki tarhaa?" kysyin tietämättömänä.
"Juu, tuolla." tyttö sanoi osoittaen pienelle tarhalle, kentän takana.

Hetken rupatuksen jälkeen pääsin vihdoin tarhalle, ja päästin Idankin puunaamaan hoidokkiansa.

Lumi oli kerrostunut tarhan liepeille suuriksi kasoiksi. Tarhassa oli paksu lumihanki, jotkut kavioikkaat kirmasivat pakkassään hurmoksessa, jotkut taas seisoivat nauttien tyynestä ja kuivasta talvisäästä.

Lauma määrätietoisia tammoja asteli lumihanki narskuen ympäri tarhaa. Niiden joukossa innokkaan oloisena poukkoili valloittava voikko, kaunis Kiki, mitä muuta nyt keksinkään lempinimiksi. Tammalauma rauhoittui ajallaan, pian kaikki vain seisoivat rauhassaan, ja odottivat iltapalalle pääsyä.

Olin seissyt jo pitkän aikaa paikoillani. Tarkkailin uutta silmäterääni, se seisoi paikallaan, silmät puoliummessa ja toista takajalkaansa lepuuttaen. Vihdoin päätin ottaa muutaman askeleen kohti tammaa. Se avasi silmänsä, kiinnostus heräsi, meillä molemmilla. Valkoinen harja kaulaan nojaten nuokkui pienesti Kikin kävellessä rauhallisesti minua kohden.

Se pysähtyi. Kuin seinään, Kiki vain pysähtyi. Se kurotti kaulaansa, tarjosin kämmentäni haisteltavaksi, Kiki otti tarjouksen vastaan.
"Hei." sanoin hiljaa. Tamma tuhahti vastaukseksi.

Kiki seisoi karsinassaan, seurasi sen oven yli ratsastustuntien aikaista hääräntää tallissa. Nojasin tamman karsinan oveen ja rapsuttelin sen turvanalusta. Työnsin karsinanoven auki ja seisoin turvepohjan juurella. Kiki painoa päätään alas ja upotti korvansa niskaan.
"Älä viitsi." maanittelin tammalle ja tarjosin kuivaa ruisnappia namiksi.

Tamma vatkasi häntäänsä maata tarpovan takajalan tahdissa. Pysähdyin aina kun tamma varoitti "älä tule lähemmäs". Kun Kiki oli tyytyväinen tilanteeseen ja rauhoittui, otin taas muutaman lyhyen askeleen Kikiä kohti. Jos tamma pysyi rauhallisena, astuin toisen ryhmän askelia eteenpäin.

Olisin pystynyt jo koskettamaan Kikiä, kun vain hieman kurkottaisin. Tyydyin silti tarjoamaan kuivatettua ruisnappia, jonka tamma nappasi suuhunsa tyytyväisenä. Astuessani lähemmäs, Kiki oli enemmänkin utelias kuin tulinen luimija. Sen työnsi pehmeän turpansa taskuuni, sitten toiseen, ja tutki huolellisesti vielä kämmeneni. Lopulta Kiki luovutti herkkujen suhteen, mutta se pysyi yhä rauhallisena.

Pyyhkäisin kämmenelläni kerman väristä kaulaa, siihen tarttui pölyä. Tyydyin ottamaan karsinanovessa roikkuvasta harjalaukusta pehmeän pölyharjan, jolla aloitin pyyhkimään pölykerrostumaa pois. Kiki vaikutti, kuin sillä olisi ollut epämukava olla missä asennossa tahansa. Se pyöri ympäriinsä kun harjasin sitä, lumisteli hieman mahan alusta harjatessa, ja taas rentoutui suurenlailla kun harjasin sen etujalkoja. Takajalkoja se toisinaan hieman arasti, toisinaan se taas ärhenteli.

Harjasin Kikiä niin kauan, kunnes se osasi edes hetkeksi rentoutua, rauhoittua paikalleen. Pitkän harjailun ansiosta Kiki myös kiilsi kuin mikäkin kiillotettu kulta, näytti hirmuisen elinvoimaselta. Pyyhkäisin otsaani kämmenellä, olin tyytyväinen uurastukseni tulokseen. Taputin Kikin kaulaa ja poistuin karsinasta, palauttaen harjan paikoilleen.

Istahdin hoitajien vapaa-aika tilan sohvalle, työnsin varpaillani kengät jaloista ja suoristin paksut villasukat rullilta. Nostin jalkani sohvalle ja nautin omasta rauhasta, samalla laittaen teeveden kiehumaan. Peittelin toppatakkini jalkojeni ympärille ja kuuntelin vedenkeittimen hiljaista suhinaa.

Hirmuinen pakkanen oli vihdoinkin kirinyt Lofootit, ihanan pienen saaririvistön Norjan rannikolla. Lunta oli paikoin yli metrin, paikoin vain polven korkeudella, mutta yksikään pieninkin kolkka ulkoisalla ei välttynyt lumelta. Joulukin kiri pian, tallin pihaan pysytetty kynttilöissä loisteleva kuusi, iloiset joululaulut ympäri Norjaa ja pukin vierailut tavarataloissa saivat itse kunkin joulumielelle, itse olin käynyt varkaissa pihistelemässä joulutorttuja sekä pipareita, vapaa-aika huoneen pöydältä. Sai ottaa tai ei, otin sitten kuitenkin. Oli ihanaa lämpimän kesän ja sateisen syksyn jälkeen kietoa kaulaliina hartioille, pukea toppatakki ja -housut, hevosetkin olivat omaksuneet peitevärikseen tummemman taikka vaaleamman kuin kesäkarva, paksumman, pehmeämmän, sellaisen joka lämmitti ratsastajaa, aina kun teki mieli jättää satula telineeseen.

Tunteja pidettiin pelkästään kentällä, maaneesiin ei ede kurkattu pitkän kuraisen syksyn jälkeen. Hevoset toimittivat talvipörheiden palleroiden virkaa, jok' ikinen selvästi nautti runsaasta lumesta, iltapäivän tuomasta lumipyrystä, kuivasta pakkassäästä. Ennen tuntien alkua, Jassu vielä treenaili Kikin kevyesti. Sen jälkeen sain hetken meille kahdelle, rennon maastolenkin, vaalea poni kiedottuna paksuun vilttiin, luminen metsä. Tuoksuukos kaukaisuudessa maikoisat jouluherkut..?