Vennin päiväkirja

// Vennin värit on väärin, koska piirsin tämän ennen kuin Vennin kuva tuli (eikä tää kyllä muutenkaan ole mikään anatomian huippu malli:'D)

Mua oli vähän jännittänyt. Miettikää nyt, minua, Anniken Bolstadia, oli jännittänyt. Taukoa ratsastuksesta oli kertynyt jonkin verran, kun edellinen hoitoponini oli myyty ja baletti oli vienyt paljon aikaa opiskelun ohella. Ehkä se ylimääräinen aika oli ihan tarvittua, mutta lähiaikoina kaipuu takaisin tallille oli ollut suuri ja houkutus etsiä uusi heppakaveri oli kieltämättä melko valtava. Niinpä kun kuulin Shelyesin hoitajahausta, olin vähän niin kuin myyty; vuonohevosia ja järkevä tallimatka, jonka taittaisi skootterilla kymmenessä minuutissa? Näpyttelin hakemuksen menemään ja jos ihan totta puhutaan, en pidätellyt henkeäni sen suhteen. Luokittelin itseni muutenkin jo puskaratsastajaksi, eikä lähes puolen vuoden tauko välttämättä parantanut ratsastustaitoani siitä mitenkään eteenpäin. Tarjolla oli ihan varmasti niin monta parempaakin vaihtoehtoa. Eihän se kuitenkaan haitannut, vaikka yrittäisi - olin vuosien aikana oppinut kuitenkin olemaan välittämättä pienistä ja ehkä uusiakin mahdollisuuksia tuli. Voitte siis varmasti kuvitella yllätykseni, kun viestissä luki, että Vennin uusi hoitaja olikin minä.


“Hienoa, tytöt! Venytelkää hyvin ja muistakaa oheisharjoittelu, treenatkaa koreografia ja pitäkää pukunne kunnossa”, kuulin opettajan huutelevan vielä tanssisalin puolelta. Istahdin epäjuhlallisesti pukuhuoneen penkille ja ryhdyin huokaisten avaamaan kärkitossujani epätyypillisellä innokkuudella. Ystäväni Silje pamautti kassinsa viereeni penkille ja jäi tuijottamaan minua hieman hämillään.
“Minnekäs sulla tänään on kiire? Eikai meidän Ansku ole poikaystävää hommannut?” hän nauroi leikkisästi ja väisti notkeasti epätoivoista yritystäni huitaista tyttöä tossulla kylkeen. Virnistin takaisin.
“Mä keskityn puhtaasti tanssiin ja opiskeluun, ettäs tiedät”, vastasin asetellen tossujani siististi tarvikekassiin. “Tai no.. Mä ehkä saatoin saada hoitajapaikan läheiseltä tallilta. Meen sinne tästä suoraan tsekkaamaan mun uuden hoidokkiponin.”
Silje nyökytteli tietävästi avatessaan nutturaansa. Silje ei itse tiennyt hevosista oikein mitään, mutta oli vuosien saatossa kuullut varmasti tietokirjallisen verran informaatiota hevosista minun suustani ja jaksoi aina kauhistella tippumistarinoitani, joita riitti vähän turhan monta erään nuoren poninryökäleen johdosta, joka oli jaksanut aktiivisesti paiskoa minua pitkin maneesin seiniä ja kentän aitoja. Ihme kyllä mursin käteni vain kerran.
“Ai kauhea, mun pitää varmaan lähteä menemään”, huudahdin katsoessani kelloa. Pimeä tulisi todella nopeasti, vaikka kello oli vasta neljä ja halusin tutustua Venniin rauhassa. Nappasin mopokypäräni naulakosta ja vetäisin kaulahuiviani tiukemmin kaulani ympärille.
“Älä sitten aja ylinopeutta! Äläkä tipu siltä ponilta! Ja lue siihen huomiseen matikankokeeseen!” Silje huuteli perääni. Matikankoe saisi nyt odottaa, minulla oli tärkeämpääkin tekemistä!


Okei, ehkä mustat joogaleggingsit eivät olleet se juttu tallilla. Ehkä mun nuttura oli liian siisti. Miten tallikulttuuri taas toimikaan? Apua. Työnsin epäröivät ajatukset sivuun, heitin tallikassin olalleni ja astelin mahdollisimman itsevarmasti pihattoa kohti. Ai että, kun oli ollut ikävä aitoa hevosten tuoksua, heinien rouskutusta ja kevyttä puheensorinaa satulahuoneessa; mikään ei vetänyt vertoja kunnon tallitunnelmalle.
“No hei, kaveri”, tervehdin uteliaasti nuuskimaan tullutta islanninhevosta. Portille alkoi hiljalleen valua muutama muukin kiinnostunut turpa, mutta minua kiinnosti eniten kuvankaunis punahallakko vuonohevostamma porukan reunalla. Olin kieltämättä viettänyt suurimman osan viimeisestä matikantunnista analysoiden hoitoponini kuvia, joita sain käsiini, joten olin melko varma kyvystäni tunnistaa tämän viiden hevosen joukosta. Pujahdin aitalankojen välistä tamman luokse ja huiskin muut hieman kauemmas. Kyllä se tämä varmaan oli. Ehkä 99% varmuudella. Niin mä ainakin ajattelin. Vetäisin harmaan lapasen pois oikeasta kädestäni ja silitin tamman turpaa lempeästi.
“Vai että Venni”, hymähdin tyytyväisenä. “Eiköhän meistä tule oikein hyvä parivaljakko.”

Jouluateriat, viimeiset esiintymiset ja lahjashoppailu olivat vieneet minusta kaiken jaksamisen. Mua laiskotti. Ihan tosissaan huvitti vaan jäädä sisälle lojumaan aamun tiukkojen treenien jälkeen ja kaivautua kolmen viltin alle katsomaan Netflixiä. Kello lähestyi jo uhkaavasti neljää iltapäivällä ja sydän käski jäädä kotiin syömään roskaruokaa omassa lämpimässä sängyssä, mutta järki sanoi, että tallillakin pitää naamaansa näyttää ja ulkoiluttaa Venni siinä samassa. Huokaisin syvään; minä tahansa muuna päivänä olisin lähtenyt menemään jo kaksi tuntia sitten, mutta tänään ei oikein sujunut. Äiti vilkaisi minua sohvalta keskeneräisen huiviprojektinsa takaa, kun nousin ylös kohti eteistä.
“Minnekäs likka nyt on lähdössä? Eikös tekisi sullekin hyvää välillä rentoutua”, hän naurahti todennäköisesti vain puoliksi vitsillä. Virnistin takaisin kiinnittäessäni hiuksiani takaisin poninhännälle.
“Täytyy käydä piipahtamassa Shelyesissä”, hihkaisin samalla, kun olin jo matkalla hakemaan takkia. “Ei mulla mee kauaa. Ehkä pari-kolme tuntia. Hoidan ja liikutan Vennin, katsotaan nyt, että mitä muuta saan aikaiseksi.”
“Oot kyllä oppinut ajantajun isältäsi”, äiti huokaisi, mutta päästi minut menemään sen kummempia kyselemättä. Nappasin tummansinisen tallikassini huoneestani ja tarkistin sen sisällön. Kypärä, joka alkoi jo vedellä viimeisiään ja jolle tarvitsisi hankkia ensi vuoden puolella korvike, ratsastussaappaat ja kouluraippa. Hienoa, pohdin vetäessäni mustia ratsastushousuja jalkaani. Helga, rakas pikkusiskoni hyppelehti huoneeni ovensuuhun joulukonvehti kädessään ja auringon vaalentamat hiukset kahdella letillä.
“Oi, ootko menossa tallille? Saanhan mä tulla mukaan? Jooko?” viisivuotias tyttö kyseli innoissaan. Tungin villapaidan helmat housuihin ja pyörähdin ympäri kyykistyen sisareni eteen.
“Siellä on kyllä tosi pimeetä jo”, selitin mahdollisimman kiltisti. “Sulle tulee kylmä ja tylsä siellä ulkona kun mä ratsastan Vennin nopeasti vaan. Jos mennään ens viikolla sitten ihan vaan rapsuttelemaan, käviskö?”
Helga mutristi huuliaan. “Ai jaa.”
“Älä hei viitsi, kyllä sä pääset vielä rapsuttamaan ponia! Mä lupaan”, halasin siskoani kevyesti ja nousin kyykystä. Kävelin hänen ohitseen eteiseen vetämään viimein tallitennareita jalkaani. Niidenkin tarina oli ollut “joo nää on valkoset converset ja nää ei missään nimessä päädy tallille”, mutta kohtalo oli päättänyt toisin ja nyt ne olivat... No, eivät enää kovin valkoiset.
“Pidä hauskaa ja tule nopeasti sitten kotiin! Aja varovasti!” äiti huhuili vielä olohuoneesta. Huusin perään myöntävän vastauksen suunnatessani ovesta ulos ja kohti tallia.

Parkkeerasin uskollisen skootterini sivuun ja suuntasin suoraan kohti pihattotallin ovea. Pihattotalli oli melko pieni ja vaatimaton, mutta kieltämättä aika kotoisa; toisaalta missä tallissa minä nyt en viihtyisi. Vetäisin pipoa syvemmälle päähäni napatessani Vennin riimun ja riimunnarun naulakosta. Pakkanen alkoi pikkuhiljaa kiristyä, joten kipitin ripeästi pihaton toiseen päätyyn, jossa tamma torkkui kevyesti. Venni kääntyi katsomaan minua uteliaana, kun tarjosin sille kättäni haisteltavaksi. Tamman sieraimista nousi kevyt huuru.
“Terve, kaveri”, mutisin hevoselle hymyillen samalla, kun vedin riimun tämän päähän. Vähän kohmeisilla sormillani onnistuin saamaan lukon kiinni ja riimunnarun kiinnitettyä tamman turvan alle, joskin hitaammin kuin yleensä. Harpoin lumihangessa takaisin kohti pihaton ovea vuonohevonen perässäni ja huokaisin helpotuksesta, kun pääsimme puikahtamaan sisään tuomatta koko laumaa mukanamme. Pihattotalli ei ollut superlämmin, mutta pystyin silti vetämään harmaat sormikkaat pois käsistäni kiinnittäessäni Venniä käytävälle seisomaan.
“Jaahas, missäs sun tavarat mahtaa sitten olla”, pohdin ääneen pujahtaessani pieneen huoneeseen, joka satuloista ja muusta heppakamasta päätellen oli varustehuone. Se oli pienestä koostaan huolimatta siististi järjestetty ja tavarat oli nimikoitu; niinpä löysin helposti hyllyltä violetin harjalaatikon, jonka kylkeen oli kirjoitettu Vennin nimi. Nappasin laatikon käsiini yllättyen pitkästä aikaa sen painosta (täytyisi alkaa käymään salilla kaiketi) ja kuljetin sen käytävälle Vennin vierelle. Laskin sen maahan kevyesti ja napsautin laatikon kannen auki, valikoiden sieltä taipuisan pölyharjan, jossa oli vielä kiinni muutama vaalea karva. Ennen pitkää löysin mukavan rytmin sukiessani ponin karvaa pitkin, jäntevin vedoin yrittäen käydä kaiken läpi huolellisesti tarkistaen samalla Vennin jalat, etsien mitään normaalista poikkeavaa kuten turvotusta tai haavoja mutta löytämättä mitään normaalista poikkeavaa. Hyvä niin. Asetin harjan takaisin laatikkoon ja noukin käsiini kaviokoukun.
“Aika tsekata neidin kaviot”, informoin Venniä tulevasta kumartuessani hevosen vasemman etujalan viereen. Ehkä turhaa puhua ponille, mutta hei, ei tässä muitakaan juuri nyt ollut. Kävin kaikki kaviot läpi ja kaavin niistä lumet ja muutaman kiven pois, mutta suurimmaksi osaksi ne olivat nopea osuus. Tamman häntä oli suhteellisen takuton, joten nopean satuloinnin ja suitsimisen jälkeen olimme niinsanotusti ready to go.
“Ootappa vielä hetki”, naurahdin hevoselle, kun se oli innokkaana lähdössä jo menemään pihalle päin. Vedin kypärän nopeasti päähäni, nappasin ohjat kaulalta käsiini ja lähdimme kohti kenttää.

Kentällä oli lunta ja kieltämättä kylmempi kuin maneesissa, mutta minähän olin tullut nauttimaan ulkoilmasta, piru vie; neljän valonheittimen ansiosta kentällä näki kuitenkin erinomaisesti ja sitä paitsi äkkiähän siinä lämmin tulisi, kun alkaisi töihin. Kiristin satulavyötä vielä yksien reikien verran ja kiskaisin jalustimet alas, vetäen samalla jakkaraa jalallani tamman kyljen viereen.
“Sitten menoksi vaan”, totesin kiivetessäni jakkaralta satulaan. Kuin ihmeen kaupalla olin kerrankin mitannut jalustimet sopivan pituiseksi, jippii minä, joten olimme nopeasti valmiita ja pyysin Vennin käyntiin. Lumi narskui hevosen kavioiden alla kun se venytti askeliaan rennosti uralla, joka oli tallattu selväksi ja muuta kenttää vähälumisemmaksi; vaikka tunnit olivatkin maneesissa, selvästi joku muukin jaksoi käyttää vielä kenttää näin talvella. Noin kymmenen minuutin alkukäyntien jälkeen aloin keräilemään ohjia käsiini. Venni ryhdistäytyi ja reipastui allani huomattavasti, puhaltaen ilmaa sieraimistaan. Painoin pohkeeni kevyesti tamman kylkiin kiinni ja se siirtyi mukavaan, matkaavoittavaan raviin. Tein jonkin verran taivutteluja ja voltteja, yrittäen muistella ratsastustunneilla saamiani ohjeita.
“Hieno tyttö”, kehuin, kun tamma alkoi myötäämään niskastaan ja taipumaan rehellisesti volteilla. Venni pärskähti tyytyväisen oloisena saadessaan kevyen taputuksen kaulalleen ja tuntui venyttävän askeltaan entisestään. Työmotivaatio oli ainakin kohdallaan! Istuin harjoitusraviin ja painoin itseäni satulaan, jolloin punahallakko tamma siirtyi käyntiin. Rapsutin hevosen säkää ja annoin hetkeksi pitkät ohjat samalla, kun vaihdoin suuntaa. Taivaalta alkoi hiljalleen putoilla muutamia lumihiutaleita, jotka jäivät kiinni Vennin paksuun talvikarvaan ja sulivat siinä hetken oltuaan. Mullakaan ei ollut edes kylmä vielä, joten päätin jättää välikäynnit melko lyhyiksi ja kerätä ohjat jälleen. Tein muutaman pysähdyksen ja peruutuksen, jonka jälkeen siirsin Vennin jälleen raviin ja aloin tekemään isoa kahdeksikkoa. Lumi tallautui nopeasti helpostiseurattavaksi kuvioksi, jota pitkin hevosen oli helppo kulkea.
“Mitäs luulet, otetaanko hiukan laukkaa?” kysyin hymyillen hoidokiltani. Tein pienen puolipidätteen ja annoin parhaani mukaan selvät laukkapohkeet, joista tamma lähtikin innokkaasti mukavaan, pyörivään laukkaan. Ratsastin puolet kahdeksikosta laukassa ja puolet ravissa, vaihtaen aina keskellä askellajia ja suuntaa. Hymyilin erityisen hyvän laukannoston jälkeen ja siirryin pois kahdeksikolta antaen tammalle hieman ohjaa loppuravien ajaksi. Venni venytti kaulaansa eteen ja alas hölkätessään rauhallista tahtia uralla. Vitsit, miten ihana hevonen; en malttaisi odottaa nähdä, mitä kaikkea ensi vuosi tuokaan tullessaan!

Tänään olisi eka kunnon päivä kun mä pääsisin hoitamaan Venniä kunnolla. Koska mummo oli eilen palannut takaisin suomeen, se meinasi sitä että iskää ei taas kiinnostaisi olisinko mä kotona vai en. Mä olin käynyt koulunjälkeen kotona sen verran että mä olin saanut vaihdettua vaatteet ja tehtyä läksyt, sekä syötyä jotain, ennen kuin mä olin taas noussut pyöräni selkään ja lähtenyt polkemaan kohti Shelyä.

Vaikka tuntien alkamiseen oli vielä aikaa, oli tallilla silti jo jonkin verran porukkaa ja moikkasinkin muutamaa puolitutuksi luokittelemaani ihmistä, vaikka en mä vieläkään kokenut tuntevani tallilta Elisan lisäksi oikein ketään muuta kunnolla. Olinhan mä yrittänyt tutustua muihinkin, mutta suurin osa muista oli aikuisia, ja niillä oli ihan omat juttunsa niin en mä oikein tiennyt että mistä niiden kanssa olisi pitänyt jutella että niitä olisi kiinnostanut puhua mun kanssa.

Mä tiesin että Venni tekisi tänään kaksi tuntia joten ihan ekana kun mä sain mun repun taukotupaan mä kävin ilmoitustaululta tarkistamassa taas kerran että mitä kaikkea hoitajien tehtäviin kuuluikaan. Olinhan mä lukenut sen paperin monta kertaa jo lävitse ennen kuin mä olin edes kysynyt Venniä mun hoitohevoseksi, mutta kai jännitys uusista kuvioista oli vain pyyhkinyt kaikki mun mielestä pois ja toisaalta en mä ollut vielä edes kerennyt opettaa itselleni uutta rutiinia. Luettuani listan pariinkin otteeseen lävitse, mä otin ekaksi tehtäväksi Vennin karsinan siivouksen. Löydettyäni kaikki tarvittavat jutut mä olin valmis siirtymään karsinalle ja aloittamaan sen siivoamisen. Nopea mä en projektissa ollut, mutta mä olin yrittänyt siivota karsinan mahdollisimman huolellisesti ja lopuksi mä vielä tarkistin että vesi- ja ruokakupit oli puhtaita, ennen kuin mä kävin tyhjäämässä kottarit ja palauttamassa kaikki paikoilleen.

Koska tuntien alku rupesi lähenemään, me lähdettiin Catun ja Sonian kanssa hakemaan Lidiaa, Teguiria ja Venniä sisälle isoon talliin, sillä ne kaikki olisi ensimmäisellä tunnilla. Vennin ratsastaja laittoi tamman itse kuntoon tälle tunnille ja en oikeastaan tehnyt muuta kuin autoin vain ratsastajaa saamaan kaikki varusteet karsinalle. Ratsukon lähtiessä tunnille musta tuntui että aika katosi johonkin kun me jäätiin Elisan kanssa juttelemaan lähestyvästä joulusta ja pian meillä meinasikin tulla kiire vaihtaa omat ratsastuskamat päälle ja siirtyä maneesiin.

Mä olin saanut tälle tunnille Vennin joten kävelin tutun pystyharjan luokse ja edellisen tunnin ratsastaja piti siitä kiinni niin kauan että sain lyhennettyä jalustimet mulle sopivaksi, ennen kuin tuo auttoi mut vuonohevosen selkään. Meillä olisi edessä tänään koulutunti ja Janni halusikin heti alusta asti että jokaisen ratsu olisi oikein extra hyvin kuulolla. Kun me oltiin verkattu ratsumme Jannin ohjeiden mukaan, maneesin keskellä kävelevä nainen kertoi meille ensimmäisen tehtävän. Kun me tultiin pitkälle sivulle, meidän piti ensin odottaa että ratsu olisi kunnolla suorassa, ennen kuin me saataisiin lähteä tekemään pohkeenväistöä. Väistön ei kuulemma tarvitsisi olla pitkä, mutta ainakin muutama askel pitäisi väistättää. Muistuttaessaan vielä mitä apuja väistön ratsastamiseen vaadittiin, me saatiin aloittaa tehtävä.

Venni oli vähän liian herkällä päällä, joten se meinasi ekalla kerralla lähteä ihan liian vinosti liikkeelle.
”Siirrä Nea oikeaa jalkaa ihan vähän taaksepäin jotta saat Vennin takaosaa vähän enemmän vasemmalle. Vielä vähän. Viiiielä. Siinä on hyvä. Nyt yrität seuraavalla kerralla saada Vennin kulkemaan näin.”
Musta tuntui että mä tein joka kerta samat virheet, mutta hiljalleen Venni alkoi kulkemaan heti alusta asti oikein.
”Okei, sitten kaikki voi vaihtaa puolikaarrolla suunnan omalta kohdalta ja tehdään sama juttu vielä toiseenkin kierrokseen.”
Uudessa kierroksessa tehtävä oli jotenkin paljon helpompi ja Janni kehuikin meitä varmaan joka kerta, mitä me tehtävä tehtiin.

”Okei, sitten siirtäkää ratsut harjoitusraviin sitä mukaa kun edessä on tilaa. Hakekaa heti alusta hyvää tahtia, sillä koitetaan pian samaa tehtävää ravissa” Jannin ohjeistus kaikui maneesissa. Musta tuntui että vuonohevonen allani kipitti menemään ihan liian lujaa mutta onnekseni mä löysin oikeat avut, joilla mä sain Vennin hidastamaan siten että mä pystyin istumaan sen satulassa ilman että vuonohevosen liike pompotti hirveästi.
”Pidä Nea sitten hyvää huolta siitä että Vennin takaosa ei pääse etuilemaan. Se saattaa ravissa lähteä poikittamaan hieman liikaa, joten siirrä vaan siinä kohtaa reippaasti vasenta pohjetta taaksepäin ja pyydä sitä siirtämään takapäätään vähän oikealle”
Ekalla kerralla mä valmistauduin vähän liiankin huolellisesti tehtävään ja Venni jäi ihan liian suoraksi.
”Okei, nyt oli ainakin valmistelut kunnossa. Anna sen kuitenkin lähteä ensin väistöön ja sitten vasta korjaa jos on tarvetta.”

Seuraavalla kerralla väistö onnistui paremmin ja me tehtiin muutamat väistöt ravissa ja sitten laukassa me kokeiltiin loivaa kiemurauraa ja erikokokoisia voltteja toiselle pitkälle sivulle. Tunnin lopuksi musta tuntui että mä olin oikeasti tehnyt töitä ja laskeutuessani Vennin satulasta mä jo hetken mietin että kantaisiko mun jalat ollenkaan, mutta onneksi ne kantoi ja me päästiin palaamaan takaisin talliin. Vennin ollessa karsinassaan mä riisuin siltä ensin satulan ja sitten suitset, jotka molemmat päätyivät karsinan ovessa olevaan telineeseen, ennen kuin mä irrotin vielä suojat. Varusteiden ollessa pois mä harjasin Vennin huolella ja yritin samalla tarkistaa että sille ei olisi tullut mitään haavoja tunnin aikana.

Lopuksi kun mä olin harjaamisen jälkeen sulkenut Vennin karsinan oven ja varmistanut että se oli kunnolla kiinni, mä harjasin vuonotamman suojat, ennen kuin suljin tarrat ja niputin ne harjapakkiin ja lopulta nappasin harjapakin sekä suitset kantoon ja jätettyäni ensin harjapakin paikalleen kävin ensin pesemässä kuolaimet ja lopulta koko suitset. Suitsienkin ollessa paikallaan oli aika vielä hakea satula omalle paikalleen ja tarkistaa että kaikki olisi varmasti paikallaan ja siististi, ennen kuin hain reppuni taukotuvasta ja lähdin polkemaan pimeässä kohti kotia.

#OTsuoritus & Hoitomerkintä 1

Tänään oli mun ensimmäinen kokonainen hoitokerta jonka olin Vennin luona! Kävelin hiemna jännittyneesti tallin läpi ja vilkuilin karsinoiden sisälle, katselin päitä jotka pilkottivat karsinanovilta ja katsoivat nappisilmillään herkkujen toivossa. Talli vilisi tuntilaisia jotka hoisivat hevosiaan kuntoon seuraavaa ratsastustuntia varten. Pääsin Vennin karsinan luokas ja luin tämän tutun nimen nimikyltistä. Kosketin karsinan ovea mutta vedin käteni pois säikähtäessäni tamman lämmkntä turpaa joka tuli katsomaan uteliaana tekemisiäni. Silitin tämän harjaa ja lähdin hakemaan harjapakkia ja nameja venyttelyä varten. Otin pölyharjan käteeni ja vedin pitkiä vetoja läpi tamman paksun karvan, samaanaikaan toisellakädellä tätä kaulasta rapsuttaen. Nostin käteni sen kyljeltä ja vaihdoin harjaani pääharjan ja kävelin tuon päätä kohti ja harjasin vuonohevosen karvaista otsaa samalla tämän silmiin tuijottaen.

Harjailun jälkeen kävin hakemassa kottikärryt karsinan siivoamista varten ja sienen vesiämpärin putsaamiseen. Otin talikon käteeni ja siirsin kottikärryt karsinan ovelle. Tamma tuijotti tekemisiäni tummilla silmillään ja tuli uteliaana lähemmäs. Työnsin hellästi tammaa pois ja naurahdin tälle. “Höpsö en voi siivota jos sä tuut tielle “. Siivosin karsinan puhtaaksi ja otin hieman kulahtaneen sienen käteeni ja aloin hinkata limaa ja likaa pois Vennin juoma-automaatista. Pesuämpärini vesi oli likaista ja kävin vaihtamassa sen ennen loppusilausta.

Siivoilut oli tehty joten olin voinut jatkaa tamman kanssa puuhailua. Kaivoin taskustani pieniksi paloiksi pilkottuja porkkananpaloja ja aloin venyttää tamman karvaista kaulaa ensin sivuille ja myöhemmin tämän jalkojen väliin. “tää taitaakin olla sulle tuttuu hommaa Venni“ sanoin tammalle tämän suorittaen kaiken erinomaisesti ja rauhallisesti pärskien. Rapsutin vielä hetken tätä kaulasta ja lähdin kohti satulahuonetta. Vennin varusteet vaikuttivat kuivilta joten päätin laittaa nahkarasvaa kevyet sipaisut niin satulaan kuin suitsiinkin ja viedä satulahuovat ja suojat pesuun, ne kaikki olivat kuraisi ja pölyisiä.. “Olikin aika pestä nämä“ mietin itsekseni.

Ennen kyytini saapumista heitin tamman ruokakippoon viimeisen palan porkkanaa ja kävelin tallin läpi parkkipaikalle jossa äitini odotti auton kanssa, huudahdin heipat tallilaisille ja astuin autoon. Kerroin äidille vennistä ja tekemisistämme aivan innokkaana.

Seuraavaa kertaa odotellessa!

Nousin autoon ja katselin ikkunassa viliseviä maisemia ja lähenevää tallitietä. Käännyimme ja talli tuli näkyviin, hamuilin silmilläni Venniä tarhoista, mutten erottanut sitä niin kaukaa. Lähempänä tallia huomaisn tamman tarhassa makoilemassa mutaisessa kohdassa. “Venni ihan oikeesti“ sanoin ärtyneesti autossa ja sain hämmästyneen katseen äidiltäni.

Tallin pihalla nousin autosta ja vein evääni tallihuoneeseen. Nappasin Vennin vaaleanvioletin riimunnarun käteeni ja lähdin kävelemään tarmokkaasti kohti tarhaa. Viheltelin ja maiskuttelin tammalle portilta ja tämä lähti rauhallisssti kävelemään luokseni. “Hei tyttö“ kuiskasin tammalle napsauttaessani riimunnarun riimun alla olevana pyöreeseen rinkulaan. Juttelin tammalle lyhyen matkan aikana kohti tallia ja suuntasimme yhdessä kohti pesupaikkaa. Käänsin hanan lämpimälle ja kokeilin vettä kädelläni. Se tuntui lämpimältä kylmässä säässä. Otin letkun käteeni ja aloin huuhdella tamman kuraisia jalkoja samalla sienellä hinkaten. Pinttynyt muta ja kura valui ruskeana vetenä pois pitkin vuonohevosen vaaleita jalkoja. Jatkoin kunnes vesi oli kirkasta ja suljin hanan. Muita ei ollut tulossa pesupaikalle joten päätin hoitaa tamman siinä.

Hain harjat ja varusteet sillä oli ensimmäinen päivä jolloin ratsastin itsenäisesti. Harjailin tammaa pitkin vedoin. Karvoista nouseva pöly leijaili päällämme. Nostin tamman kostean jalan varovasti ja otin kaviokoukun käteeni. Puhdistin kaviot huolellisesti ja selviti hännän perinpohjaisesti.

Nostin satulahuovan ja romaanin tamman selän päälle ja liu’utin satulan tämän kaulaa pitkin alas paikoilleen. Harjasin satulavyön ja laitoin tämän toiselta puolelta satulaan kiinni ja kiristin sen ensimmäisiin reikiin, jotta se ei turhana olisi vielä kireällä, lämmitin kuolaimia käsilläni ja pujotin ne suuhun Vennin avatessa suuta. Laitoin saappaat jalkaani ja pujotin nahkaiset ratsastushanskani käteen. Venniltä puuttui vielä suojat.. Otin ne tamman harjapakista ja laitoin ne liu'uttaen tamman jalkaa pitkin paikoilleen ja läpsäisin tarrat kiinni.

Kävelin kohti maneesia Venniä taluttaen ja äitilleni jutellen. Äiti avasi maneesin oven ja kävelimme sujuvasti sisälle. Talutin tamman kaartoon maneesin keskelle ja laskin jalustimet alas. “Äiti tuotko jakkaran ja jos voit niin pitäisit vastaan kun nousen selkään?“ kysyin äidiltä samaan aikaan satulavyötä pikkuhiljaa kiristäen. Siirsin jakkaran tamman etujalkojen viereen ja laskimme yhteen ääneen ponnistusajan. Nousin tamman selkään ja pujotin jalustimdt jalkoihini. Painoin pohkeeni kevyesti tammaan kiinni ja tämä lähti rauhallista käyntiä pitkin uraa.

Alkukäyntien jälkeen kokosin ohjat käsiini ja pyysin kevyeati pohkeellani tamman raviin. Aloitin keventämään ja työstämään Venniä pyöreäksi. Pikkuhiljaa tämä alkoi painaa päätään alaspäin ja muodostaa kaulastaan pyöreää.

Olin hiestä märkä, olin tehnyt niinpaljon töitä... Hidastin tamman käyntiin ja annoin tälle pidempää ohjaa, jotta sekin saisi hengähtää. Kävellessä jutustelin äitini kanssa, kunnes oli aika taas alkaa tehdä töitä. Nostin ravin ja jatkoin tekemääni viisikaarista ravissa erilaisilla temmonmuutoksilla. Tamman ollessa taas hyvin avuilla lähdin kääntämään tätä ulkopohkeellani keskiympyrälle jossa istuin tiiviiseen harjoitusraviin ja siirsin ulkopohkeeni taakse. Tamma nosti kevyen ja keinuvan laukan jossa ole helppo istua. Jatkoin laukkaa hetken aikaa kunnes siirryin raviin, voimani olivat loppu.

Nostin jalustimet kaulalle ja päätin yrittää laukkaa toiseen suuntaan ilman niitä. Jatkoin samaan malliin hatjoitusravissa. Siirsin sisäpohkeeni eteen ja ulko- taakse. Tamma nosti tutun laukan jota aloin myödätä omalla vartalollani. Venni alkoi pyöristyä ja työstää takapäätään alle. Kiitin tammaa sisäkädelläni, jotta ulko-ohjan tuki säilyisi.

Laukkojen jälkeen.olin ravaillut loppuravit ja siirtänyt tamman käyntiin. “huhhuh olipa rankka treeni“ huudahdin äidilleni. Tämä naurahti reunalta. Vennin lopettaessa puuskuttamisen käänsin kaartoon ja hyppäsin alas selästä. Nostin jalustimet ylös ja löysäsin satulavyötä ja lähdin taluttamaan Venniä talliin äitini edellä kävelten.

Tallissa purin tamman huolellisesti ja laitoin tälle talliloimen päälle ja talutin sen karsinaan. Otin saappaani pois jalasta ja vaihsoin ne tuttuihin ja luotettaviin kuoma-kenkiin jota tavallisesti käytin tallilla. Kävelin kohti kottikärryjä jotka noudin luokseni talikon kera.

Pidin seuraa tammalle samall tämän karsinaa siivoten. Heitin lantakasoja energisesti pois karsinan pohjalta ja toin tyhjien kohtien tilalle puhdasta kuiviketta jotta Vennin karsina olisi puhdas ja miellyttävä olla. Olihan ss kuitenkin tamman koti!

Viimeisenä ennen kotiin lähtöä putsasin suitset ja satuln nahkasaippualla ja sivelin niihin nahkarasvaa jotta niistä muuttuisi pehmeät ja kiiltävät sekä ne pysyisivät hyväkuntoisena ja olisivat puhtaat seuraavalle käyttäjälle. Suojat olin aikaisemmin harjannut sisäpuolelta joten pyyhin ne vielä kevyesti pesusienellä päältä.

Kaiken ollessa valmista sammutin valot varustehuoneesta ja kävelin tallin läpi kohti tuttua parkkipaikkaa. Matkalla sanoin heipat  Vennille äitin samaan aikaan minua hoputtaessa tallin toisessa päässä. Kiiruhdin autolle ja lähdimme kohti kotia. Ihana ja monipuolinen tallipäivä taas takana ja seuraava jo edessäpäin!

Oli sunnuntaipäivä, tavallisesti me vietimme sen yhdessä perheen kanssa ja söimme lounasta sekä kävimme jossakin aktiviteetissä.. Siskoni oli kuitenkin palaamasta ulkomailla joten oletetusti vanhempiani kiinnosti ennemmin hänen palaaminen, kuin se missä mä meen tänään. Siksi olikin hyvä aika kävästä Vennin luona!

Olin eteisessä vetämässä lenkkareita jalkaan ja laittamassa tumppuja käsiini, kun kuulin isän huhuilevat huudon. ”hei Adele, minne oot lähdössä?” iskä kysäisi minulta. ”Lähden käymään tallilla, ei mee kun ehkä tunti” vastasin. Todellisuudessa tiesin heppatytön aikataulun ja tuo tunti ei todellakaan pitänyt paikkaa, onneks en ollut meidän perheestä ainoot jolla aikataulut hieman lipsuivat välillä.

Hyppäsin pyöränselkään ja polkaisin itseni tallille, matka ei ollut kuin lähemmäs 2km joten se taittui nopeasti musiikkia kuunnellessa. Tallin pihassa parkkeerasin pyörän ja noudin riimunnarun. Hain tamman tarhasta ja talutin tämän sisälle harjattavaksi. Pikainen harjaus, sillä en aikonut tänään ratsastaa. Noudin tamman suitset ja sujautin ne tämän päälle ja laitoin deltan kiinni kuolaimiin ja sujautin riimunnarun siihen kiinni. Lähdin taluttamaan tammaa kohti kenttää jossa kävimme erilaisia maastakäsittely juttuja läpi,väistöjä, venytyksiä ja muita temppuja. Aika kului nopeasti ja oli aika hoitaa tamma takaisin pihalle. Otin suitset pois ja vaihdoin sen violettiin karvaiseen riimuun ja laitoin sadeloimen tammalle päälle. Ulkona oli alkanut satamaan räntää. ”Ihan hirvee keli ajaa pois tallilta.” Juttelin tammalle samaanaikaan tämän kanssa puuhastellen. ”Mut hei, se oli sen arvosta pääsin taas näkeen sua!” tamma hörisi ikäänkuin myönteiseksi vastaukseksi. Vein tavarat pois käytäviltä ja sammutin tallista valot. Talutin Vennin tarhaan ja jätin riimunnarun talliin odottamaan. Oli aika lähteä. Avasin pyöräni lukosta ja lähdin polkemaan soratietä kohti kotia.