Sommersolverv 2020

Voit lähettää tarinasi, piirroksesi tai muun tuotoksesi postaamalla sen tähän topiciin. Moderaattorit muokkaavat sen myöhemmin tähän gallerian jatkoksi.  

Nella (Seppele) kirjoitti:

Ystävykset Saaga ja Nella yöttömän yön maastoretkellä ♡ Kiitos ihanasta tapahtumasta!

Minja Jaakkola (Hallava) kirjoitti:Kopioitu Hallavan foorumilta
08-24.06 – Viikkon/Viikkojen kootut 4

Viimeisten kolmen viikon aikana on tapahtunut vaikka ja mitä, mutta toisaalta mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut. Kesäkuun alkupuolella Lilja on ultrattu tiineeksi kahden viikon ultrassa ja nyt perjantaina olisi tarkoitus ultrata tamma vielä kerran ja toivoa että ultrassa näkyisi pieni varsan alku.

Muuten ollaan sään sallimissa rajoissa treenattu Storywoods Dressage Cupiin, jonne ilmoitin kimoni helppoon B:hen. Eihän me olla sitä treenailtu tai kilpailtu, mutta mennään hakemaan kokemusta jos muunlaista tulosta ei ole tiedossa. Juhannus vietettiinkin Hallavalaisten kanssa vähän erilaisissa fiiliksissä, kun pakattiin hevosia ja ratsastajia rekkaan sekä mun autoon ja lähdettiin Lofooteille kisaamaan. Matka sinne tehtiin perjantaina 19.6 ja mun lisäksi mun autossa oli Sora, Maisa, Nio ja Nessa.

Ajomatkan aikana juttua riitti niin kesästä ja lomasuunnitelmista, kuin edessä olevista kisoistakin. Lauantaina starttasimme Liljan kanssa koulussa ensin helpon C:n, mikä meni ihan kivasti. Tamma oli hieman nihkeä, minkä takia saimmekin vain 60 %, mutta mitään hirvittävän isoja rikkoja radalle ei mahtunut joten siitä sai olla ihan tyytyväinen. Loppusijoilla olimme tamman kanssa viidensiä ja pääsimmekin valmistautumaan helppoon B:hen, jonka ajattelin ratsastaa alle preppinä SDC:tä ajatellen.

Tähän luokkaan Lilja oli paremmin hereillä ja kuudentoista ratsukon luokassa sijoituimme kolmansiksi! Prosentteja saimme 76,944 % ja meidän edellemme kipusivatkin Maisa ja Nessa, varmistaen näin kolmoisvoiton Hallavalle. Olin todella tyytyväinen prosentteihin tästä luokasta, sillä tämä oli kuitenkin meidän ensimmäinen starttimme vaativammassa luokassa ja tällainen onnistuminen valoi hyvin uskoa siihe, että saattaisimme pärjätä myös parin viikon päästä koittavassa cupissa, vaikkakin silloin paineet saattaisivat olla vähän erilaiset, koska Trevor olisi näkemässä ratamme ja mies varmasti antaisi suoraa palautetta heti kun vain olisi mahdollista, vaikka olisin tietenkin laittamassa hänelle myös videot näistä radoista heti kun saisin vain ensin tammani hoidettua pois.

Sunnuntaina starttasimmekin sitten esteillä ihan huvikseen 40cm luokassa ja yllätyksekseni pikkutammani jaksoi liidellä hurjilla esteillä tuplanolla suoritukseen ja hävisimmekin ajassa vain muutamalla sekuntin sadasosalla Miskalle, joka hienosti suoritti Muumin kanssa kolmannelle sijalle. Illalla olikin sitten aika after ride juhlille, jotka menivät tällä kertaa paljon sivistyneemmin kuin mitä samaiset juhlat olivat puoltatoista kuukautta aiemmin Ruotsissa menneet. En voinut olla juhlissa hymyilemättä siiderilasilleni muistellessani tuota hetkeä ja pohtiessani että täytyisi varmaan soittaa Peterille ja vaihtaa vähän kuulumisia seuraavana päivänä, ennen kuin olisi taas kotimatkan aika.

Norjasta paluun jälkeen Lilja on saanutkin lomailla vihreällä ja olisi tarkoitus jossain kohtaa käydä poimimassa pikkukimo tekemään töitä joko aamusta tai illasta ja yrittää edes muutaman kerran ratsastaa lävitse SDC:n kouluohjelma, jotta emme lähde ihan kylmiltään kisaamaan ja kokeilemaan saisimmeko finaali kvaalin jo ensimmäisestä osakilpailusta, vai olisiko vasta seuraavat osakilpailut ne, joissa olisi meidän aika loistaa.

Mikkel van Leeuwen (Hallava) kirjoitti:Kopioitu Hallavan foorumilta
19-22.06.2020

Vain paria päivää myöhemmin Miska nousi Hallavan hevosrekan kyytiin, kunhan kaikki olivat vain ensin pakanneet hevoset ja hevosten kuin ihmistenkin tavarat kyytiin. Pitkä ajomatka Norjaan sisälsi monia pysähdyksiä, joiden aikana pidettiin huolta niin itsestään kuin hevosista ja ajopätkillä puhuttiin kaikesta maan ja taivaan välillä, joidenkin ihmetellessä olisiko pojan nimi oikeasti Mikkel. Hieman aristellen toinen vahvisti tiedon, mutta yllättäen kaikki olivatkin sitä mieltä että pojan nimi oli kiva ja ehkä hieman ihmettelivätkin miksi poika oli päättänyt olla Miska tallilla.

Nuori ei kertonut syytä asialle, mutta sisimmässään kaikki ilkeät sanat pojan nimestä nostivat päätään ja pitkään toinen katselikin vain rekan ikkunasta ulos yrittäen saada ajatuksensa hiljenemään.

Lauantaina olikin aika ensimmäiselle kisastartille ja poika peilasikin itseään pitkään, tutkien mustaa kisatakkia, joka oli hänelle ehkä hieman iso vielä, vaikka näyttikin istuvan hyvin. Miska antoi sormiensa tanssia vasemmassa hihassa olevan hollannin lipun päällä ja vasta kun Aleksi laski kätensä pojan olalle, toinen palasi takaisin siihen hetkeen ja oli valmis nousemaan Muumin selkään, jonka toinen oli Maisan kanssa laittanut kuntoon vähän aikaisemmin. Verryttelyssä poikaa jännitti ihan suunnattomasti, mutta kisaradalle ratsastaessaan Miska olikin yllättäen tyyni ja poika kipparoi ratsunsa Helpossa D:ssä kolmannelle sijalle 64 % tuloksella. Ratsastaessaan ulos kisa-areenalta oli toinen häkeltynyt ja onnellinen siitä että rata oli mennyt hyvin ja kaikki onnittelivatkin nuorta ratsastajaa hienosta suorituksesta. Loppupäivä ratsastajalla menikin kannustaessa muita, ennen kuin oli aika hoitaa ratsut yöpuulle ja valmistautua seuraavaan päivään.

Sunnuntaina pojalla oli edessä vielä 40 cm esteluokka, jossa ratsukko teki hienon tuplanollan häviten vain niukasti toiseksi tulleelle ratsukolle. Palkintojen jaossa seisoikin lopulta kaksi Hallavalaista, kun pojan viereen ratsasti kimon suomenhevosen omistaja.

Maanantainen kotimatka menikin iloisissa, vaikka hieman väsyneissäkin tunnelmissa ja kunhan kaikki pääsivät tallille, purettiin rekka ja traileri ennätystahtia, ennen kuin väsyneet matkalaiset suuntasivat kaikki omiin koteihinsa nukkumaan ja valmistautumaan seuraavan päivän laitumelle laskuun, sillä tästä alkaisi ratsastuskouluhevosten kesäloma.

Anton Seljavaara (Auburn Estate) kirjoitti:Kopioitu Auburn Estaten foorumilta.

21.06.2020

"Sinusta ei eroon pääse sitten millään?" kuului tuttu ääni selkäni takaa.
Pyörähdin nopeasti ympäri ja liikkeen voimasta meinasi sylissäni olevat Vilan kisasuojat lennellä pitkinpoikin.
Katseeni rekisteröi Majinan iloiset kasvot ja sain kuin sainkin ölistyä jonkinlaisen tervehdyksentapaisen naiselle alkuhämmennyksestäni toivuttuani.
"Sinäkin täällä?" naurahdin. En ollut hetkeen Majinaan yhteyttä pitänyt, joten ei mulla ollut hajuakaan että sekin olisi täällä.
Norjassa.
Shelyesissä.
Summerloverissa... Sommerlovessa. Sommersolvervissa.

Ei minunkaan pitänyt olla siellä.
Alunperin olin ajatellut viettää juhannukseni yksiössä pelkät bokserit jalassa napaani kaivelemassa ja kaljaa juomassa, mutta sitten kuitenkin päättänyt lähteä Sarahin ja Isabellan mukaan Norjaan.
Tai no, ehkä se oli Sarah, joka oli mut melkein pakottanut lähtemään mukaan. Tai ehkä se oli sittenkin Isabella, joka hanakammin patisteli mua osallistumaan Vilalla näihin norjalaisiin esteratsastuskisoihin?

Eikä siksi, että ihan välttämättä halusivat juuri minut mukaansa, vaan siksi etteivät joutuisi kahdestaan lähtemään. En mä tiedä mikä niiden kahden välillä oli, mutta jotain pientä jännitystä (ei sellaista ...harmi) olin aistivani. Olihan se Sarah toki menny ja suuteloinut Sokkaa sillo white partyissa, että liekkö nihkeys kaksikon välillä johtuvan siitä?
Mene ja tiedä.
Joka tapauksessa siellä me oltiin kolmistaan.

Majiná vain nyökytteli ja selitti jotain, mutten mä oikein osannut mitään vastata. Tuijotin sitä vain pöllämystyneenä, nyökyttelin takaisin ja mietin, että olihan täällä muitakin tuttuja. Salman olin nähnyt, jotain hallavalaisia ja Alexander Rosengård oli myös vilahtanut näköpiirissä.
Kylläpä nyt Aliisaa varmaan harmittaisi kun kuulisi, että A.R. oli täällä myös... Tai sitten ei. Sillä kun oli se uusi heilasteltava, niin tuskin siinä mitkään Aleksanterit paljoa painoi. En minäkään painanut...
Mutta se siitä. Ei tuntunut missään! Vieläkään.

"No, mutta onnea matkaan. Toivottavasti tällä kertaa teidän nimi on meidän jälkeen", Majiná toivotteli hymyillen, kosketti kevyesti käsivarttani ja meni menojaan. Jäin seisomaan siihen tumput suorina rutistaen Vilan suojia rintakehää vasten ja meinasin huikata naisen perään, että saahan sitä aina toivoa.
Mutten kehdannut.
Tai no, ehkä olisinki kehdannut. Tuskin se siitä olisi suuttunut? Kyllähän me tunnettiin jo sen verran hyvin kuitenkin, että pientä vitsiä saattoi heittää... Mehän oltiin matkattu Ruotsiinkin samassa kyydissä ja nukuttu samassa hytissä, joten ei voinut välttyä tutustumiselta.

"Öhöm, maa kutsuu Seljavaaraa. Meinasitko vain seisoa siinä vai laittaa ne suojat jalkoihin?" Sarahin ääni keskeytti mietiskelyni ja Majinán perään tuijottamisen.
"Täh?"
Sarah huokaisi syvään ja pyöräytti silmiään huvittunut ilme kasvoillaan ennen kuin nykäisi suojat otteestani.
"Minä laitan. Saat haaveilla rauhassa", Reyes naurahti kyykistyessään mustan tamman jalkoihin. Tunsin kevyen punan nousevan kasvoilleni ja se vain syveni, kun huomasin Isabellan hillityn uteliaan katseen minussa.
"Mä mitään haaveile", yskähdin.

Jos ei nyt lasketa ikuisia haaveita lottovoitosta sun muista.
Olisihan se myös mahtavaa pärjätä ratsastuskilpailuissa, mutta....

Noh, sanotaanko vaikka näin ettei tullut musta tänä viikonloppuna lottovoittajaa. Eikä tämän päiväisten suoritusten perusteella mua voisi uskoa vakavasti otettavaksi esteratsastajaksikaan...

Vtuiks meni.
Ehkä olin unohtunut "haaveilemaan" omiani sinne satulaan ja oltiin 110 sentin esteillä viimeisiä.  Vilakin hermostui minun tohelointiin ja kaahotti eteenpäin takapuoltaan esteiden välillä nostellen.
Hienosti meni, Seljavaara.
Ajattelin skarpata meidän ns. viralliseen luokkatasoon (120cm), mutta yritykseksi jäi. Sija 16/19...
Mutta hei, me oltiin sentään Vilan kanssa Majinán ja Tean edellä tuloslistoilla!

"Ens kerralla paremmin", Sarah yritti jotenkin lohdutella, kun turhautuneena rapsuttelin Vilan otsaa kisatohinoiden jälkeen.
"Saapa nähdä", huokaisin.
Kylläpä kyrsi! En tajua mikä siinä oli... Ensin meni tosi hyvin (esim. Ruotsi, TT, Inkan kanssa Ruunaankosken kisat) ja sitten alkoikin semmoinen alamäki, että oli siinä ahteri kipeänä sitä mäkeä alaspäin laskiessa ilman pulkkaa tai muita laskuvälineitä...
Ja tiesin, että tää alamäki jatkuisi varmasti hamaan tulevaisuuteen saakka.

"Kovasti vain treeniä Power Jumpia silmällä pitäen", Isabellakin totesi.
"Mmhmm", mutisin. Niin, olin sitten luvannut harkita osallistuvani siihenkin sirkukseen sen jälkeen, kun Isabella oli tiedustellut olisinko halukas osallistumaan.
Halusin. Ja en halunnut.

Vila puhalteli lämmintä ilmaa sieraimistaan käsivarttani vasten.
Se nyt varmasti olisi ihan huippu siellä Power Jumpissa jonkun toisen kanssa, mutta olihan se kuitenkin "minun" hevonen, joten pakkohan mun sinne selkään oli kiivetä.
Kuka tietää, tulisiko mulla jatkossa edes olemaan mahdollisuuksia osallistua PJ:n kaltaisiin mittelöihin, joten tilaisuuteen oli tartuttava.
Sitä paitsi, jonkun oli aina oltava se viimeinen.... Vaikka sitten minun.

Siguri kirjoitti:19.6.2020 klo 9:40

”Onks tää päällä?” Miia kysyy ja katsoo puhelintaan. Videon kuva välähtää näytöllä.
”Noniin, nyt! Eli päästiin Julin kanssa juuri Norjan rajan yli. Maisemat on tosi samanlaiset kuin Lapissa”, hän sanoo ja kääntää kameraa auton ikkunasta ulos, ”ja lämpömittari näyttää viittätoista. Tänään on tarkoitus ajaa vielä Brynhildiin, tutustua vähän porukkaan ja laittaa hevoset yökuntoon ja ajaa sitten keskustaan hotelliin. Huomenna mennään seuraamaan mätsäreitä ja kouluratsastuskisoja, ja illalla haetaan hevoset Shelyesin tallille ja lähdetään porukalla maastovaellukselle”, Miia kertoo videolla. Hän pitää hetken miettimistauon ja katselee ikkunasta ulos.
”Vähän jännittää, kun ei ole tullut puhuttua englantia lukion jälkeen, mutta ehkä se menee ihan hyvin”, hän sanoo.
”Ja kaikille hevosille voi onneksi puhua suomea, niitä tuskin kiinnostaa”, naurahdan ratin takana. Miia kuvaa.
”Pisteet muuten Julille, kun on jaksanut ajaa koko eilisen päivän ja tänään aamusta asti!” Miia sanoo ja näyttää kamerassa sekä minua että peukaloaan. Hymähdän mielessäni, tietysti se helpottaisi, jos Miiallakin olisi ajokortti ja voisimme vaihtaa kuskia välillä.

Miia sammuttaa kameran ja jatkaa somettamista. Minä puolestani keskityn tiehen. Meillä on vielä monen tunnin ajomatka, mutta onneksi liikenne on todella hiljaista tähän aikaan aamupäivästä. Tosin tuskin näillä teillä hirveästi porukkaa normaalistikaan liikkuu.

---------------

19.6.2020 klo 17:30

”Noniin, päästiin Brynhildiin ja hevoset on nyt viety talliin. Täällä on tosi paljon aivan ihania vuonoponeja, kuten tämä”, Miia sanoo ja kuvaa laitumella syövää pyöreää ponitammaa, ”ja mietin, pitäisikö meidänkin tallille ostaa yksi”, hän jatkaa hymyillen ja katson minua. Pudistan päätäni ja naurahdan.
”No ei ainakaan tällä reissulla. Mutta harkitaan”, sanon Miialle hymyillen. Hän kääntää kameran tallipihalle.
”Aava ja Fortuna ovat tuolla”, hän kertoo ja osoittaa tallia, ”ja vielä ei olla nähty muita maastoon lähtijöitä. Mutta joku tallityöntekijä esitteli meille paikkoja. Ja ihan hyvin se englantikin vielä sujui”.

Katselen laiduntavia ponitammoja. Aurinko on paistanut koko päivän, mutta Norjan puolella on ollut kova tuuli. Ilma tuntuu kuitenkin todella raikkaalta, aivan erilaiselta, kuin meillä kotona – vaikka metsää ja luontoa sielläkin onkin. Myös Miia lopettaa hiljalleen matkavideon kuvaamista ja tulee nojaamaan viereeni aitaa vasten.
”Aava voisi tykätä tuommoisesta”, hän sanoo viitaten pystyharjaisiin. Hyvä yritys.
”No kai sitä AAVAN takia sitten täytyy tuollainen hankkia”, naurahdan.

”Pitäisikö sitten lähteä etsimään hotelli?” Miia sanoo hetken päästä. Vedän henkeä ja pyöräytän hartioitani. Monen päivän ajaminen alkaa jo tuntua niskoissa.
”Mennään vaan”, vastaan, ja lähdemme yhdessä kävelemään autolle.

----------------

20.6.2020 klo 8:30

”Huomenta! Päästiin illalla hotellille ja herättiin tänään puoli seitsemältä. Aamupala oli aika samanlainen kuin Suomen hotelleissa, ja nyt laitetaan ratsastustarvikkeita kasaan”, Miia kertoo puhelimen kameralle. Hän kuvaa minua, kun nostan lattialta raipan ja kypärän ja sullon ne jo valmiiksi täyteen ratsastuskassiin.
”Pärjääköhän siellä ihan topilla vai pitäisikö ottaa huppari?” kysyn Miialta.
”Siellä varmaan tuulee. Ja voi mennä myöhään. Ehkä kannattaa ottaa huppari varulta?” hän miettii ja jatkaa kameralle juttelemista. Itse laitan loputkin tavarat kasaan ja nostan laukun olalle.
”Joko mennään?”

Ajamme ensin tutulle Brynhildin tallille, jonne jätimme eilen hevosauton ja kaikki tavarat. Aava ja Fortuna vaikuttavat hieman levottomilta karsinoissaan, mutta rauhoittuvat, kun pääsemme hoitamaan niitä. Tallissa liikkuu enemmän ihmisiä kuin eilen, ja moni tulee myös juttelemaan kanssamme. Erään tallitytön kanssa käymme läpi lyhyimmän reitin Shelyesiin, mutta keskustelun päätteeksi hän päättää lopulta lähteä mukaan maastoon Mona-ponin kanssa ja ohjata meidät suoraan tapahtumatallin pihalle.

Saamme lopulta varustettua ponit ja lähdemme taluttamaan niitä ulos. Kävelemme ensin tallipihalla hetken aikaa pitkin ohjin, sillä hevoset ovat joutuneet seisomaan pitkään ensin hevosautossa ja yön yli tallissa. Lähdemme kuitenkin hiljalleen kohti toista tallia – Mona edellä, Miia ja Aava heidän takanaan ja minä nuoren Fortunan kanssa perässä. Tamma on ollut kotitallilla niin maastovarma, että uskalsimme hyvillä mielin lähteä tutustumaan matkustukseen sekä vieraisiin paikkoihin, ja toistaiseksi kaikki tuntuu olevan hyvin. Erityisesti tuttu Aava tuntuu rauhoittavan Fortunaa, ja Aava kulkeekin eteenpäin rauhassa kuin vanha tekijä.

Matkaa on noin pari kilometriä, ja lopulta pääsemme uuden tallin pihaan. Ihmisiä kulkee ympäriinsä, ja vuonohevosten lisäksi tallilla näyttäisi olevan myös muita rotuja. Mona ja ratsastaja kääntyvät takaisin tallille, ja me puolestaan lähdemme etsimään Miian kanssa jotakin henkilöä, joka osaisi neuvoa poneillemme paikan päivän ajaksi.

---------------

20.6.2020 klo 16:15

”Aava ja Fortuna pääsivät kivaan tarhaan”, Miia jatkaa videopäivitystään ja näyttää kameralle poneja, jotka syövät tarhassa heinää.
”Me käytiin katsomassa vuonohevoskatrilli, ja Juli taisi lopulta myöntyä vuonoponin ostamiseen”, hän sanoo ja kuvaa minua.
”Joo, niin taisi käydä. Heti, kun sopiva tulee kohdalle”, sanon kameralle ja jatkan kouluratsastuskisojen seuraamista kentän laidalta.
”Päivällä oli myös mätsärit, mutta annettiin Aavan ja Fortunan tarhata rauhassa nyt aamupäivä. Siellä oli ihania varsoja – jotka valitettavasti eivät olleet myynnissä – ja tosi hienosti puunattuja ja letitettyjä hevosia! Nyt me ollaan katsomassa kouluratsastuskisoja”, Miia sanoo ja kääntää kameran kohti kentältä taputusten saattelemana poistuvaa ratsukkoa, ”ja muutaman tunnin päästä alkaa vaellus. Lähdetään pian syömään, laittamaan poneja kuntoon ja valmistautumaan itsekin maastoon.”

Seuraamme kisoja viimeisiin palkintojenjakoihin saakka ja vietämme hetken aikaa tutustuen talliin ja ihmisiin. Puoli kymmenen aikaan lähdemme hoitamaan poneja maastokuntoon. Sidomme ne tarhan vierellä oleviin paaluihin kiinni ja harjaamme. Jostain syystä ponit ovat aivan pölyn peitossa, vaikka vasta lähtiessä ne harjattiinkin! Samaan aikaan tallipihalla luetellaan maastoon lähteviä ratsukoita ja ryhmiä, ja meidän ryhmässämme kuulostaa olevan myös muita suomalaisia. Lopulta saamme ponit ratsastuskuntoon ja lähdemme niiden kanssa hetkeksi aikaa kentälle lämmittelemään.

Porukkamme kokoontuu tallipihalla, ja Brella-niminen islanninhevonen ratsastajineen lähtee ohjaamaan joukkoa eteenpäin. Kuljemme Miian kanssa noin puolivälissä porukkaa, Miia ja Aava edellä, minä ja Fortuna perässä. Myös vieraiden hevosten keskellä Fortuna tuntuu keskittyvän enemmän edellä kulkevaan tuttuun hevoseen, ja matka sujuu tosi hyvin niin ravissa kuin käynnissäkin.

Kaksi tuntia sujuu kuin siivillä! Kierrämme Norja upeita ja jylhiä vuoria myöten ja päädymme lopulta merenrantaan. Muut hevoset laukkaavat vedenrajaa pitkin, ja Miia sekä Aava näyttävät nauttivan ilta-auringosta ja tuulesta koko sydämestään. Me Fortunan kanssa puolestaan ravaamme varovasti hietikolla, mutta pysyttelemme muun ryhmän kintereillä. Keli on aivan upea – ilma alkaa jo hieman viiletä, mutta juhannuksen yötön yö pitää kuitenkin huolen siitä, että valoa riittää.

Pääsemme puolen yön aikaan takaisin tallille. Edellämme ollut maastoporukka on laittamassa hevosia yöpuulle, ja me puolestaan jatkamme Miian kanssa vielä kävelyä kohti Brynhildiä – nyt kun tiet ovat tulleet tutuiksi. Kiitämme Catua ja muita maastossa olleita ja lähdemme kävelemään pitkin ohjin rauhassa kohti toista tallia.

---------

21.6.2020 klo 11:30

Sunnuntaiaamu. Siivoamme hotellihuoneen ennen puolta päivää ja lähdemme ajamaan kohti Shelyesiä. Pihalla on tuttuja henkilöitä, ja saapuessamme tallille myös estekilpailut ovat jo käynnissä. Emme ehdi kuitenkaan jäädä pitkäksi aikaa katsomaan, vaan käymme vielä kiittämässä tapahtumanjärjestäjiä ja lähdemme sitten Brynhildiin hakemaan ponit kotimatkalle.

Aava ja Fortuna tuntuvat tänään rauhallisemmilta kuin eilen – ehkä ne saivat purkaa ylimääräistä energiaansa eilisellä maastoretkellä. Käymme myös Brynhilissä kiittämässä hevosten majapaikasta ja sanomassa heipat myös tarhassa oleville vuonoponeille(, joista Miia ei tunnu saavan ajatustaan irti). Fortuna ja Aava on nopeasti laitettu matkustuskuntoon, ja pääsemme lastaamaan ne hevosvaunuun. Tänään olisi vielä pitkä ajomatka edessä, mutta jos matkustus sujuu yhtä hyvin kuin perjantaina, ei meillä pitäisi olla ongelmaa.

-----------

21.6.2020 22:15

”Nyt ollaan takaisin Suomessa. Yövytään tutulla tallilla Rovaniemellä ja lähdetään aamulla ajamaan kotiin. Aava ja Fortuna tuntuvat todella väsyneiltä, ja tänään ne jaksoivat vain hetken juosta laitumella, kunnes uuvahtivat. Vähän niin kuin Juli”, Miia kertoo puhelimen videolleen ja kuvaa minua.
”No kyllä itsekin olisit väsynyt, jos olisit koko viikonlopun ajanut kahden maan välillä”, tuhahdan naiselle. Helppohan hänen oli olla pirteä, ei autossa istuminen ja somettaminen niin voimia vievää ollut.
”Saatiin koko leiritupa omaan käyttöön yön ajaksi ja käytiin ostamassa lähikaupasta iltapalaa”, sanoo Miia ja näyttää kameralleen S-marketin muovipussia. Kolmioleipiä, pinaattilettuja ja lihapiirakoita – ja tietenkin pussi sipsiä. Hurjat olivat meidän iltaeväät...

Miia sammuttaa kameran, ja jäämme istumaan leirituvan ulkoportaille. Sunnuntaille sattui myös todella hyvä keli, ja vaikka hyttyset tuntuvat syövän koko ajan, on luonnon rauhassa mukava istua ja nauttia valoisasta yöstä.
”Pitäisikö lähteä ensi kesänä uudestaan?” kysyn Miialta.
”Jos vain järjestetään!” hän vastaa ja tuntuu olevan heti menossa mukana.
”Ehkä Fortuna ehtii myös kasvaa vähän, ja uskalletaan mekin laukata merenrannalla”, mietin ääneen ja huokaisen. Takana on pitkät päivät, mutta kannatti ehdottomasti lähteä, matkasta jäi ainoastaan hyviä muistoja!

(Kiitos ihanasta tapahtumasta! <3)

Sarah Reyes kirjoitti:Kopioitu Auburn Estaten foorumilta

21.06.2020
#sommersolverv2020
Kirjoitettu yhdessä Antonin ja Isabellan kanssa.


Valkoviini pyöri verkkaisesti pyöreän lasin reunoja pitkin, Sarahin katse pysyi tarkkaavaisesti Isabella Sokassa, joka keskusteli Sommersolverv-tapahtuman järjestäjien kanssa. Nainen seisoi ryhdikkäästi kesäisestä asustaan huolimatta, oli kuin joku olisi pujottanut tukevaa rautalankaa perijättären luiden ytimiin jo syntymästä.
“Miksiköhän se lähti tänne?” Sarah mumahti puoliääneen ja nosti viinilasin punatuille huulilleen. Niiden väri oli vain hieman kärsinyt vasta nautitusta illallisesta.
“Täh?” Anton havahtui mököttämispuuskastaan Sarahin äänen kuullessaan ja nosti katseensa tuijottamastaan kaljatuopista kaveriinsa.
“Kuka? Isabellako?” mies kysyi ravistellessaan pääkopastaan sen hetkellisen ankeuden sekä itsesäälin, minkä valtaan oli syönnin päälle antautunut. Pieleen menneet ratsastuskisat tympäisi, mutta eihän sille enää mitään voinut.
“Niin”, Sarah vastasi lyhyesti, siristi silmiään ja siirsi vasta sitten katseensa Antoniin. Mies näytti ehkä vähän surkealta, mutta sai silti pienen hymyn kaartumaan latinan suupieleen.
“Tai siis kun se ei ennen käynyt missään, ei vaikka olisi kuinka ollut sopivia luokkia ja nyt se yhtäkkiä käy kaikkialla. Onkohan niillä Amandan kanssa joku verkostoitumiskampanja menossa? Tai Isabellanhan se on hoidettava, kun Amanda on niin… lämmin”, Sarah naurahti. Viini oli tuonut hyvän olon, ihan yhtä lailla kuin hotellihuoneen pöydällä odottava sinipunavalkoinen voittoruusuke vaativasta luokasta.
“Niin, en mä tiiä. Kai sillä on ollu jotain muita kiireitä?” Anton kohautti harteitaan. Hän kun ei pahemmin ollut kiinnittänyt huomiota missä Sokat pyöri ja missä ei.
“Amanda on yhtä lämmin kuin mummon… jokin… Siperian talvipakkasilla”, mies vielä hörähti saaden Sarahin nauramaan ääneen.

“Miksi sua Isabellan menemiset noin mietityttää?” Anton kysäisi kulmat koholla. Kysymys sai Sarahin siirtämään painonsa tuolin selkänojaa vasten, katse kävi kuin houkuteltuna vaaleaverikössä ravintolan toisella puolella ennen palaamista takaisin Antonin kasvoihin.
“Kunhan mietin. Eipä täällä mitään muutakaan mietittävää taida olla”, nainen virnisti pienesti, melkein iskien Seljavaaralle leikkisästi silmää.
“Tai sulla taitaa olla”, Sarah jatkoi ja nyökkäsi vähän liian selkeästi tummaverisen Ansamaan omistajan suuntaan, paljon puhuva katse silmissään.
“Eikä oo”, Anton tuhahti nolostuneena ja nosti tuoppiaan. “Ellei tätä kaljaa lasketa.”
Sanojensa päätteeksi mies hörppäsi kunnon kulauksen kaljastaan ja yritti olla katsomatta Majinán suuntaan. Ei kukaan voinut kieltää etteikö Majiná ollut kaunis, seksikäs ja mitä näitä ylistäviä sanoja olikaan, mutta nainen oli ensinnäkin varattu ja he olivat vain kavereita.
“Tuosta ei tulis ikinä mitään” Anton kuitenkin myönsi nyökäten vähäeleisesti Ansamaan omistajan suuntaan ja huokaisi sitten erittäin syvään.
“Tai no mistäpä mun kohdalla tuliskaan…”

Sarahin tutkiva katse suuntautui sitten Antoniin, se yritti nähdä päivettyneen ihon uurteiden alle, tulkita huokaisun jälkiä miehen sinisissä silmissä.
“Mä tiedän, että tää on ehkä maailman kliseisin kysymys, mutta haluatko sä puhua siitä?” kevyt naurahdus piilotti taakseen aidon huolen ystävästä. Vaikka he olivat hairahtaneet samoihin lakanoihin kerran (jos toisenkin, mutta yhden ainoan kerran sillä tavalla) ja Anton oli ollut aidosti pelkkä laastari, se ei ollut poistanut heidän välistä ystävyyssuhdetta. Sarah oli aidon kiinnostunut miehen hyvinvoinnista, halusi tämä puhua siitä tai ei.
“Vai onko vastaus lisää kaljaa?” latinan toinen kulma kohosi suupielen lailla, odottaen kuitenkin mahdollista avautumista.
“Kalja parantaa aina. Ehkä… Ainakin hetkellisesti”, Anton ainakin yritti virnistää leveästi, mutta se hymy jäi vähän puolitiehen.
“Unohtuu sen avulla ainakin se, ettei mulla onnistu kisat ja vielä vähemmän naiskuviot”, mies tuhahti. Yksi asia oli varma: Kalja ei jättäisi tai unohtaisi Antonin olemassaoloa.

Sarah ei ollut saanut Antonia tanssimaan kanssaan livebändin tahdissa, mutta mies oli suostunut lähteä terassille, joka näytti toimivan tupakoitsijoiden kokoontumispaikkana. Nainen halusi nähdä suurten ikkunoiden takana avautuvan meren paremmin ja samalla haukata vähän happea. Tummansininen haalaripuku oli sama, jota Sarah oli käyttänyt viime vuoden Tie Tähtiin finaalijatkoilla ja sopi täydellisesti Sommersolvervin jatkoille.

Kaksikon luoviessa tietään juhlijoiden läpi kohti terassia, myrkyllisen siniset silmät lukittautuivat meripihkaisiin. Sarah hätkähti ensin, hän ei ollut tajunnut platinablondin eksyneen samalle suunnalle, mutta kovetti katseensa sitten.
“Inkeri”, Sarah tervehti nostaen samalla kylmän kohteliaan hymyn huulilleen. Blondin vieressä seisoi eksyneen näköinen italialainen mies, jonka elekieli ei huutanut seuralaista kovin selvästi. Sarah ei kuitenkaan voinut olla varma.
Tervehtimisen sijaan Inkeri tarttui miestä käsivarresta, mulkaisi Sarahia ja tämän takana kävellyttä Antonia myrkyllisen pistävästi ja marssi kaksikon ohitse takaisin juhlasalia kohti.

Anton tunnisti tuon “Inkerin” jostain, mutta ei saanut päähänsä että mistä.
Muttei häneltä jäänyt huomaamatta naisen myrkyllinen katse, minkä pahin terä oli hälvennyt Antonin kohdatessaan.
Sarahin jatkaessa matkaansa eteenpäin, Anton vilkaisi olkansa yli ja huomasi Inkerin seuralaisensa kera jumittaneen oviaukkoon tuijottamaan heitä.
“Ootko sä kussut ton tyypin muroihin vai mitä se mulkoilee?” Seljavaara supatti Sarahin korvaan.
“Inkerinkö?” naisen varmistus oli yhtä turha, kuin kysyisi kylän juopolta oliko se humalassa.
“Se on Robertin eksä”, Sarah lisäsi huultaan purren ja nojasi terassin kaidetta vasten ajatuksiinsa sotkeutuneena.
“Tai ainakin viimeisen tiedon mukaan ne ei ole enää yhdessä”, nainen lisäsi, koska hän ei ollut Robertista koskaan ihan varma. Nytkin se mokoma oli mennyt anomaan häneltä Merikannon numeron, koska aikoi yhtäkkiä astuttaa koulutammansa kenttähevosella. Kesken kisakauden.

"Ahhaaaa", Anton pureskeli hetken uutta tietoa, hörppäsi oluttaan ja siirteli katsettaan naisten välillä. Inkeri jatkoi mulkoiluaan eikä Anton voinut olla vilkuttamatta sille ilkikurisesti ennen kuin kääntyi Sarahin puoleen.
"Sarah… Ei kai sinulla ole jotain tekemistä niiden eron kanssa?" mies kysyi.
Jos asiat eivät olleet olleet niin sotkuisia koko Robert-aiheen pyörteissä, Sarah olisi katsonut ystäväänsä tyrmistyneenä ja ehkä tuhahtanut loukkaantuneena. Epävarma naurahdus kertoi ehkä sellaiselle ihmiselle ihan riittävästi, joka tunsi naisen, että hän ei ollut kuitenkaan ihan varma vastauksesta.

“Kai nyt aikuiset ihmiset osaavat oman suhteensa sotkea ihan itsekin”, Sarah vastasi diplomaattisesti, ihan kuin hän olisi itse osannut sotkea omansa. Vaikka nainen vannotti edelleen itselleen, että ihastuminen Robertiin ei ollut syy hänen ja Thomaksen eroon, se oli pelannut silti osansa kaikessa.
"Todellakin osaa", Anton murahti. Hänellä oli siitä ihan tarpeeksi omaakin kokemusta.
"Aattelin vain kun se katsoo sua niin kuin olisit tyyliin tappanut sen koiran…"

Supina kuitenkin hiipui, kun Isabella purjehti kaksikon seuraan.
“Kaksinko te täällä lymyätte?” perijätär kiusoitteli, muttei tarkoittanut olla ilkeä. Sen sijaan hän tarkasteli herkeämättä Sarahin ja Antonin katseiden suuntaa saadakseen selville, kenestä nämä olivat juuri puhuneet. Hän ei ollut kuullut sanoja, mutta kireät ilmeet kertoivat keskustelun olleen luonteeltaan... kiintoisa.
“Ei...ihan”, Sarah vastasi eikä voinut olla vilkaisematta vielä kerran Inkeriä ja sen seuralaista, jotka näyttivät häviävän sillä hetkellä takaisin juhliin.

“Tunnetteko Jemiinaa?” Isabella kysyi sitten, sillä oli juuri keskustellut naisen kanssa. “Jemiina vuokrasi Lefaa sen jälkeen kun myi oman kenttäponinsa. Ehdittekö käydä kartanolla samaan aikaan..?”
“Mä en ainakaan tunne”, Sarah paljasti, sillä nimi ei herättänyt mitään muistikuvia. Parhaiten nainen muisti Adelinan Lefan hoitajana ja sen lisäksi hän oli itse hoitanut ruunaa viimeisten kahden vuoden aikana melko paljon.
Antonkin vain pyöritteli päätään. Nimi kun ei sanonut miehelle yhtikäs mitään.
“Mitäs siitä?” Sarah kuitenkin kiinnostui tutkiessaan Isabellan huolellisesti meikattuja kasvoja.
“Ah, ei mitään kummempaa. Ajattelin vain tunnetteko.” Ilmeisesti he eivät olleet puhuneet ainakaan Jemiinasta.
“Ei mun aikana oo Lefalla ollu muita vuokraajia kuin Ade”, Anton mutisi ja saattoipa vähän punastuakin muistellessaan blondia. Jusun synttärit kun oli päättyneet miten oli…

“Aivan. Niinpä niin. Jemiina ehti sitten jo lähteä. Mutta tuttujahan täällä riittää muutenkin, eikö?” se oli tavallaan kysymys, mutta Isabella peitteli pahimman julkeutensa välinpitämättömään ilmeeseen ja juomansa siemailuun.
“On, ainakin seppeleläisiä ja tietysti hallavalaisia”, Sarah kommentoi ja yritti olla irvistämättä ensimmäisen kohteen kohdalla. Ei hänellä muita tallin porukkaa vastaan ollut mitään, mutta Inkerin pisteliäisyys pilasi kokonaisuuden melko vahvasti.
“Ja ansamaalaisia. Tai ainakin Majiná”, Anton mietiskel pitäen ilmeensä suhteellisen neutraalina.
“Pienet on piirit”, mies ennätti lisäämään ennen kuin keskittyi jälleen oluen juontiin.

“Niin, pienet tosiaan”, Isabella lausahti. Sarahin ilmeessä oli jotakin, mitä hän ei aivan tavoittanut. Todennäköisesti kyseessä oli asia, joka ei jälleen kerran kuulunut hänelle lainkaan, mutta joka silti tai juuri siksi kiinnosti. Oikeastaan oli varsin uutta, että hän ja Sarah ylipäätään viettivät aikaa samassa seurueessa. Ruotsissa heillä oli jo ollut jokseenkin normaalit välit, mutta sitä aiempia vapaa-ajan kohtaamisia olivat vaivaannuttaneet sekaantumiset samoihin miehiin. Uusimpana tällaisena oli ilmeisesti Aarnisuo, jonka heilastelu Sarahin kanssa oli yllättänyt Isabellan täysin, mutta ei ollut sitten kuitenkaan yllättänyt ollenkaan (heillä oli kaikesta päätellen hyvin samanlainen maku). Vaan onneksi tämä yhteys oli sentään vielä salaisuus. Kukaan ei tiennyt Isabellan ja Miken lyhyestä, hmm, romanssista vuosia sitten. Ja hyvä niin.

Antonin tuoppi tyhjeni nopeasti, joten lisää oli saatava.
“Pitäiskö meidän käydä katsomassa se ihmeen discopuoli vai mikä se oli? Jos te haluatte tanssia, tai jotain..” Anton ehdotti.
“Minä en tanssi! Niin kännissä mä en tule olemaan tänä iltana”, blondi ennätti vielä jatkamaan.
Isabellakin havahtui ajatuksistaan, hymyili kohteliaasti.
“Enpä tiedä. Taidan pitäytyä seurustelussa. Stjärndahl näyttää vapautuneen. Hauskaa loppuiltaa! Muistakaa juoda vettä.” Ja niine hyvineen Isabella lipui kohti Salmaa, jonka kanssa oli tainnut rupatella viimeksi keväällä.

“Jotain kirkasta ainakin”, Sarah lupaili virnistellen ja tuuppasi sitten Antonia kylkeen tyrskähdellen jo hieman vapautuneemmin.
“Pidät mut sitten erossa kaikista haastetehtävistä, Seljavaara”, nainen vannotti vielä lähtiessään etsimään lisää alkoholia Anton vanavedessään.
“Ai, mä kun aattelin haastaa sut suuteloimaan niin Inkeriä kuin Isabellaakin”, blondi mies nauroi, saaden kiitokseksi kipakan nyrkin iskun olkapäähänsä.
“Tonto”, Sarah mumisi espanjaksi naurunsa välissä.

Mätsäreistä ei ole pakko tehdä suoritusta, mutta vain sen tekemällä myönnetään seuraava merkki:



Katya - Ardi
Hilla - Vinka
Cathy - Feliks
Freya - Mona
Bea - Wilda
Ylva - Aage
Viivi - Flamme
pinkki = suoritus kuitattu

Freya esittämässä Monan mätsäreissä. Monaa ei olisi millään huvittanut seistä paikallaan.

Viivi kirjoitti:Flamme oli viettänyt kevään mammalomalla ja se oli päässyt metsittymään pahemman kerran: ruunihallakko karva oli lähempänä harmaahallakkoa ja siinä oli paikoin pinttynyttä mutaa, jonka lisäksi aiemmin lyhyenä pidetty pystyharja roikkui nyt toisella puolen kaulaa. Poni oli myös vahvasti sitä mieltä, että se olisi hyvin voinut jatkaa elämäänsä ilman säännöllistä siistiytymistä ja työn tekoa, minkä se myös ilmaisi minulle useaan otteeseen. Vastalauseista huolimatta sillä oli edessään karu kohtalo: pesin sen puhtaaksi, leikkasin harjan lyhyeksi, selvitin hännän ja letitin hännän yläosan sekä siistin vuohiskarvat ja pitkäksi kasvaneet yönsilmät. Pitkän uurastuksen jälkeen Flamme alkoi muistuttaa jälleen vuonohevosta. Se tuskin oli mätsärien parhaimmassa kunnossa, mutta muodonmuutos oli epäilemättä suurin. Haaveet menestyksestä tosin saatiin haudata muutenkin, sillä tammaa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa rinnallani juokseminen. Jos ei muuta, niin ainakin sain aikaiseksi siistiä tamman ja motivaatiota aloittaa jälkeen työntekoon palaaminen ja kunnon kasvattaminen.

Vierailijoiden (+ vetäjien) ei ole pakko tehdä maastoretkestä suoritusta.
Tallin oma porukka maksaa maaston tavallisen ratsastustunnin tapaan.



Jassu Lundén - Tegur 2782
Petter Svanberg - Virmalan Puhuri
Jemiina Rajala - Ancalagon the Black DFC
Pietari Linna - Dracarys of Edel
Katya Solovjeva - Sepp's Nimrodel
Mer Vicioso - Adore Uriah

Mer kirjoitti:

Bea kirjoitti:

MIDNATTSSOL-MAASTORETKI
lauantaina 20.6.2020

4. Pikamaksu:
1. Miltä tuntui ratsastaa keskellä yötä? Väsyttikö takana oleva pitkä tapahtumapäivä sinua tai hevostasi, vai olitteko molemmat täydessä vireessä retkelle lähtiessä?
Bea tunsi olonsa rättiväsyneeksi, mutta maastoretki oli vielä edessä. Nukahtaisikohan hän satulaan ja tipahtaisi? Vai kuljettaisiko Wilda hänet siitä huolimatta turvallisesti eteenpäin? Tuskin hän ainakaan ravi- ja laukkaosuuksista selviäisi silmät ummessa. Maastoon lähtiessä viileä ilma sai Bean kuitenkin piristymään, eikä häntä yhtäkkiä väsyttänyt enää lainkaan. Seuraavana päivänä hänellä tosin takuulla olisi zombiefiilis.

2. Mikä oli lempiasiasi tai -hetkesi maastoretkellä?
He ravasivat eteenpäin, kunnes edessä avautui upea rantamaisema. Vesi oli matalalla paljastaen leveän kaistaleen rantahiekkaa ja horisontissa pilkahteleva aurinko värjäsi taivaan pehmeän oranssiksi. Hevosten kaviot nostattivat hiekkaa ratsukoiden laukatessa pitkin rantaviivaa. Tämä oli ehdottomasti maastoretken paras osuus Bean mielestä, ja hän uskoi vieraidenkin olevan samaa mieltä.

Ella-Amalie kirjoitti:

Talutusratsastus turisteille

Ella-Amalie tarkastamassa jalustinten pituutta nyrpeälle ranskalaiselle teinitytölle, jonka mielestä hevoset on ällöttäviä, ja jonka vanhemmat olivat pakottaneet sen tälle typerälle reissulle jonnekin Norjaan, ihan Jumalan selän taakse.

//En tiedä, miksi tän laatu on näin kamala, mutta koettakaa kestää!

Estekisojen toimihenkilöt
Toimihenkilömerkin merkkisuoritukset

Suorituksen tekeminen ei ole pakollista, mutta vain sen tekemällä myönnetään toimihenkilömerkki (taso 1, 2 tai 3)


Petter
Katya
Hilla
Mer
Amira
Karla
Ella-Amalie
Christian
Bea
Catu
Cathy
Freya
punertava = suoritus kuitattu

KarlaR. kirjoitti:Going to the deep end
aka Karla toimihenkilönä estekisoissa.

”Hienoa Karla, heitä vain itsesi suoraan syvään päähän…” ajattelin sitoessani hiuksiani uudelleen ponihännälle, jotta saisin pujotettua sen lippiksen taakse jäävästä aukosta ulos jotta saisin lakin paremmin päähäni. Auringonpistos olisi viimeinen mitä tässä helteessä tarvittaisiin kaiken muun lisäksi.

Aamu oli mennyt perinteisissä merkeissä töiden parissa ja nyt pikaisen lounastauon jälkeen olin valmistautumassa siirtymään ensin Katyan tilalle kellottajaksi toiseen luokkaan, ennen kuin ottaisin pisteiden laskun hallintaani kolmannessa luokassa. Kisat olisivat hyvää treeniä ennen ensikuussa olevaa Power Jumpia, jossa olisi lisää kirjurin hommia tiedossa. Tuleva reissu hieman jännitti ja täytyisikin muistaa jutella vielä asiasta Jassun kanssa vähän lähempänä jotta nainen muistaisi minun olevan menossa tapahtumaan töihin, vaikka olinkin toiselle puhunut siitä jo hakiessani paikkaa Shelyesistä.

Kentällä oli kuuma ja seistessäni kellottamassa ratsukoiden suorituksia olin tyytyväinen siitä että olin muistanut viimeksi kaupassa käydessäni ostaa +50 kertoimista aurinkorasvaa, sillä tällä kelillä varmasti palaisi. Tässä luokassa oli vain kahdeksan ratsukkoa ja ratahenkilöiden alkaessa nostamaan puomeja, suuntasin itse kansliaan tekemään seuraavan vaihdon Katyan kanssa.

Kansliassa oli kuuma, vaikka nurkassa surrasikin tuuletin. Vaihdoin Katyan kanssa muutaman sanan parin ensimmäisen luokan tuloksista toisen annettua minulle ensin pikaisen perehdytyksen tehtävääni. Varmistettuaan että olisin valmis ja pärjäisin toinen lähti omille teilleen ja jäin itse odottamaan seuraavan luokan alkua. Luokka ei ollut iso ja siinä olikin vain kuusi ratsukkoa. Esteet luokassa olivat vain 50 cm, mutta en tiedä olisinko itse selvinnyt tuollaistakaan rataa lävitse, sillä en edes muista milloin olin viimeksi itse ollut hyppäämässä esteitä.

Luokan voitto jäi kotitallille Freyan voittaessa luokan ja Cathyn sijoittuessa toiseksi. Petterin rata ei harmittavasti oikein sujunut ja hänet hylättiin luokassa. Kolmas luokka minulla meni kellottajana ja vielä neljännessä laskin pisteet, ennen kuin oli aika päästä vähän jumppailemaan kentälle ratahenkilöksi. Ratahenkilöilyn jälkeen vuorossa oli vielä pari luokkaa liputtajana sekä kellottajana ja pari isoimmista luokista tuli hengailtua vain pakkasesta haetun B&J purkin kanssa, joka ei ollut ehkä se ravitsevin eväs, mutta tarjosi mukavaa viilennystä ja muutaman kateellisen katseen helteisenä kisapäivänä.

Jassu kirjoitti:Midnatssol-maastoretkeen kehystarina tullut, maksut tähän topiciin, kiitos!