Talutusratsastustapahtuma 10.1.2020

Mikä onkaan parempi tapa aloittaa uusi vuosi, kuin piristämällä paikallisten lasten arkea? Kabelvågin ala-asteen 3B-luokka on varannut talutusratsastustunnin perjantaille 10.1.2020. Tapahtuma järjestetään koulun lukujärjestyksestä johtuen poikkeuksellisesti jo aamupäivällä klo 11-13.

Tunnille on tulossa 10 pientä ratsastajaa. Osalle heistä kokemus on täysin uusi, ja he ovat hevosen selässä ensimmäistä kertaa. Teemapäivä alkaa klo 11 hevosten tarhasta hakemisella, niihin tutustumisella ja hoitamisella. Lapset voivat olla uskalluksensa mukaan mukana hevosen varustamisessa. Kello 12 suunnataan maneesiin, missä Jassu ja Catu pitävät heille alkeistunnin. Maneesi jaetaan kahteen osaan, ja kumpikin opettaja vastaa omasta puolikkaastaan. Tunnilla työskennellään käynnissä, ja uskaliaimmat voivat kokeilla myös ravia (tai tölttiä hevosesta riippuen). Tunnilla käydään läpi hevosten peruskäsittelyä ja ratsastuksen alkeita.

Koska lapset ovat vasta 7–8 -vuotiaita, jokaiselle heille tallimme järjestää taluttajan. Taluttajan tehtäviin kuuluu myös hevosen varustaminen ja valmistelu tuntia varten. Taluttaja avustaa ratsastajaa tunnilla ja varmistaa, että hevosen käsittely on turvallista ja miellyttävää niin hevoselle kuin ratsastajallekin.


Tarjolla on taluttajanpesti 10 nopeimmalle halukkaalle. Taluttajaksi voi tulla kuka vain: hoitaja, yksityisenomistaja, tai satunnaisempi kävijäkin. Talutustapahtumasta voi ansaita merkin suorittamalla myöhemmin julkaistavan, pienen tehtävän.



Jututa nuorta ratsastajaasi. Kerro, mitä hän vastasi. Vastaukset saavat olla täysin kuvitteellisia, eikä niiden tarvitse olla pitkiä (kuten ei 7–8 -vuotiaiden vastaukset yleensäkään). Voit tehdä maksusta tarinamuotoisen, tai vain kirjoittaa vastaukset lyhyesti kysymysten alle.
1. Nimi ja ikä?
2. Kävimme ennen tuntia rapsuttelemassa pihattotallin poneja. Mitä olit siitä mieltä?
3. Olitko ensimmäistä kertaa hepan selässä? Jännittikö ratsastustunnille meno?
4. Mikä oli kivoin asia tässä päivässä?
5. Haluaisitko kokeilla ratsastusta vielä joskus uudestaan?

Jos tahdot mukaan: Ilmoita tähän topiciin halukkuutesi, sekä ketä hevosta haluaisit taluttaa.

Tehtävä aloitusviestissä! Kiitos teemapäivään osallistuneille!

"Hei olen Camille ja olenavustajasi tänään!" sanoin.
"Ai moi minä olen Emilie... kuinka vanha olet?" tyttö vastasi.
"Seitsemäntoista jo entäs sinä?" sanoin hymyillen.
"Ohhoh no näytät kyllä paljon nuoremmalta. Olen jo seitsemän vuotta!" Emilie hymyili.
"Mitä pidit ponien rapsutuksesta?"kysyin Emilieltä ja tyttö kääntyi katsomaan minuun vakavana.
"Ne olivat niiiiiiiiiin suloisia, mutta pakko sanoa, että se yksi yritti syödä sormeni", Emilie katsoi minua.
"Ohhoh", naurahdin.
"Ratsastatko tänään ensi kertaa?" kysyin Emilieltä, joka innokkaana katsoi minua ja vastasi.
"Valitettavasti kyllä", sen jälkeen tyttö hymyili ja jatkoi: "Mutta siitä tulee meeeeetkaaaa"

"No mitä pidit ensimmäisestä ratsastuskerrastasi?" kysyin taluttaessani Aagea.
"Se oli mahtavaa ja ihanaa ja tulen kyllä pian uudelleen", Emilie sanoi innokkaana.
"No kiva! MIkä oli kivointa tänään?", kysyin vilkaisten tyttöä.
"Ratsastus tietenkin!" Emilie vastasi ja katsoi minua kuin tyhmää.
"Aijot siis kokeilla uudelleen ratsastusta?"
"No kyllä todellakin!"

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tässä olis se merkin suoritus tehtävä

“Moi, mä oon Freya,” kerroin nuorelle pojalle, kun olin ensin löytänyt hänet monen muun pikkuratsastajan seasta.
“Mikä sun nimi on?” rohkenin kysymään, kun poika ei sitä oma-aloitteisesti kertonut.
“Ivor,” hän vastasi potkien maassa olevaa lunta.
“Kiva nimi,” hymyilin hänelle. Samassa minusta tuntui, että tuota ei olisi pitänyt sanoa. Kuka järkevä ihminen edes tekisi niin? Poika kuitenkin hymähti ja uteli seuraavaksi mitä tekisimme. Kerroin, että hakisimme Stellan ja laittaisimme sille varusteet päälle.

Kun Stella odotti täysissä varustuksissaan tallikäytävällä, Ivor katseli sitä oudosti.
“Eikö toi oo vähän iso mulle,” tämä tokasi hetken päästä.
“Ei yhtään,” hymyilin hänelle. Olihan poika suurinpiirtein minun pituiseni.
“Jaa, oonhan mä vasta kaheksan,” Ivor tokaisi ja ilmoitti sitten haluttomuutensa ratsastaa.
“Ehkä mä en tuukkaan,” poika oli ottamassa kypäräänsä pois päästään.
“Tottakai tulet, siitä tulee hauskaa!” yritin kannustaa Ivoria niin hyvin kuin ikinä pystyisin. Miksei Cathy olisi täällä nyt? Hän kun osaisi tämän varmasti. Poika huokaisi raskaasti ja painoi sitten kypärän takaisin päähänsä. Autoin tätä kiristämään leukahihnan sopivaksi, ja sitten kävelimme maneesiin. Poika ei puhunut matkalla mitään.

“No, miltä tuntuu? Jännittääkö?” kysyin epävarmalta Ivorilta, joka istui Stellan selässä.
“Ei,” hän tokaisi, mutta naamasta päätellen häntä kyllä jännitti vähän enemmänkin. Kun kannustin Stellan liikkeelle, poika puristi satulan etukaarta henkensä edestä.
“Et vissiin oo ratsastanut ennen?” kysyin. Ivor pudisti päätänsä, mutta keskittyi puristamaan etukaarta.
“Aluks tää voi olla vähän jännittävää, mut siihen tottuu, ja sit se ei oo enää jännittävää,” yritin rauhoitella poikaa.
“Mitä mieltä olit niistä poneista, jota käytiin rapsuttelemassa?” juttelin tälle.
“Kiva,” Ivor ynähti hiljaa.

Kun ratsastustunti oli ohi, Ivor laskeutui takaisin maankamaralle ja tutisevin jaloin käveli vieressäni tallille.
“No, oliko kivaa?” kysyin pojalta, joka kohautti hartioitaan vastaukseksi.
“Mikä oli sitten kivointa tässä päivässä?” jatkoin.
“Emmä nyt tiiä,” Ivor tyytyi sanomaan. Ja kun yritin udella tältä mistä hän tykkäsi, tämä vain kääntyi poispäin, eikä enää vastannut.
“Aiotko ratsastaa vielä uudelleen?” kysyin vielä tuolta, kun nostin satulaa pois Stellan selästä.
“Nääh, eks se on vähän niinkun tyttöjen laji,” Ivor tokaisi ja häipyi sitten juttelemaan kavereidensa kanssa. En viitsinyt enää muistuttaa häntä, että sekä tytöt ja pojat voisivat ratsastaa.

Taluttajan saappaissa

10.1.2020

Iloinen pulina täytti ilmoitustaulun edustan. Mitä ilmeimmin hevosjaot olivat olleet mieleiset tai sitten jännitys oli tenavien puhetulvan takana. Minun talutettavakseni osui tummatukkainen ja leveästi hymyilevä tyttö, joka oli omatoimisesti oli jo haalinut Lidian harjapakin käsiinsä.
- Moi, mun nimi on Cathy ja avustan sua tänään Lidian kanssa, esittäydyin. Mikä sun nimi olikaan?
- Oda, tyttö vastasi. Kysyin häneltä, oliko hän ratsastanut aikaisemmin, ja tyttö pudisti päätään kiharat hiukset hulmahdellen. - Mutta mä aion aloittaa pian, Oda lisäsi päättäväisesti. - No niin, mennään, näytä mulle missä Lidia asustaa!
Odaa ei Lidian suuri koko näyttänyt hetkauttavan vaan hän lampsi tomerasti karsinanovesta sisälle pölyharja kourassaan.
- Minkä ikäinen sä oot? Seitsemän? Kahdeksan? tiedustelin Odalta. - Niin ja unohdin ehkä kertoa, mutta harjaa tälleen myötäkarvaan, pitkin vedoin. Noin juuri!
- Mä oon kahdeksan, Oda tokaisi. - Mulla oli synttärit viime viikonloppuna, tyttö alkoi esitelmöidä omista juhlistaan niin antaumuksella, että jouduin patistamaan hänet takaisin harjauksen pariin.
- Mikä yhteensattuma! Mäkin oon syntynyt tammikuussa, kerroin kuitenkin vastavuoroisesti oman syntymäpäiväni. - Oonks mä sitten jo viistoista, mitä, apua!

Oda kiskoi tallilta lainaamaansa kypärää päähänsä, kun tarjouduin varustamaan Lidian. Ratsukko toisensa jälkeen asteli ulos tallipihalle ja sen myötä maneesiin. Hiekalle, hieman uran sisäpuolelle oli aseteteltu oransseja tötteröitä.
- Te pääsette pujottelemaan, totesin Odalle hymyillen. - Nappaa tuosta harjasta ja satulasta kiinni niin punttaan sut selkään. Keräsin kaikki voimani ja nostin Odan satulan päälle istualleen. Tytön ilme oli vakavoitunut ja kädet hapuilivat satulan etukaaren kiinni.
- Jännittääkö? Ei tarvi jännittää. Lidia ei tiputtais sua alas sieltä, vaikka se ois sen viimeinen teko, vakuuttelin.
- Ihan vähän vaan, Oda pakotti hymyn kasvoilleen ja taputti Lidiaa kuin osoittaakseen, ettei taluttajankaan tarvinnut hätäillä hänen puolestaan.
- Kaikki on selässä ja valmiina eli voidaan lähteä käyntiin. Puristatte hieman pohkeilla niin hevonen lähtee liikkeelle, Jassu totesi alkajaisiksi. Käännyin katsomaan Odaa, jonka kasvot loistivat kuin naantalin aurinko.
- Mä sain sen ihan ite kävelemään, tyttö intoili.

Tunnin lopulla, kun Jassu kehotti ratsastajia antamaan pitkät ohjat hevosilleen, oli Odan jännitys tipotiessään. Tytön suu kävi taukoamatta. Puhe koski etupäässä kulunutta ratsastustuntia, mutta Odan kouluvuodesta ja kaveriporukasta sain myös kuulla aivan kylliksi asti.
- Mikä oli tänään kivointa? kysyin, kun suunvuoro vihdoin osui kohdalleni.
- Ööö... en mä tiedä. Kaikki, Oda totesi lopulta.
- Oliks se kivaa rapsutella niitä poneja ennen tuntia? jatkoin.
- Jooooo! Oda hihkaisi. - Ne ponit oli tosi söpöjä. On Lidiakin söpö, vaikka se onkin tollanen omituisen näköinen.
Minun olisi tehnyt mieli sanoa jotain Lidian puolustukseksi, tiedustelin kuitenkin vain, oliko Oda yhä halukas aloittamaan ratsastuksen joskus. Vastaus oli ärtymyksen sävyttämä “tietysti” -huudahdus.
- Mitä muutakaan sä oikein kuvittelin? Oda vaati tietää.
- Kunhan kysyin vain, hymähdin sovinnon merkiksi.
- Mä aion sitten kilpaillakin, Oda julisti. - Joku päivä mä vielä voitan kaikki kisat!

"Moi! Mä olen Hilla, autan sua tänään täällä tallilla" kerroin vieressäni kävelevälle aika lyhyelle tytölle.
"Mä olen Minttu" tyttö sano ujosti.
"Ihana nimi!" huudahdin rohkaisten.
"Mennään tonne talliin rapsuttelemaan poneja" sanoin lempeästi.
"Ponit on aina söpöjä! Mä haluun jo nähä!" Minttu hihkaisi.
"Mennään jo!" tyttö kiirehti juoksuun.
"Tallilla ei kannata juosta, muuten ponit voivat pelätä" kerroin.

"Mikä tän nimi on?" Minttu kysyi rapsuttaessaan Brellaa.
"Siinä on Brella" kerroin.
"Ja tossa on yksityis hevonen Blondi" kerroin.
"Se on niin söpö! Ja blondi, niinku mä!" Minttu huudahti ja otti kypäränsä pois päästä. Totta, Mintulla oli tosiaan blondit, pitkät hiukset, jotka olivat takanutturalla. Tyttö laittoi kypärän kuitenkin nopeasti takaisin päähänsä.
"Mullakin on blondit, niinkun varmaan näätkin" hymyilin.
"Miks muuten sulla ei oo kypärää?" Minttu kysy.
"Oon jo niin tottunu ponejen kanssa, kun raysastin ekan kerran jo kaks vuotiaana meidän nyt jo kuolleella shettiksellä" kerroin. Pienen Milla shettiksen ajattelusta tuli äkkiä kyynel silmäkulmaan, ja valui pitkin poskeani.
"Se oli varmaan tooooosiiii sopö!" Minttu hihkaisi.
"Niin olikin! Mä voin näyttää sulle Millasta kuvan, ainiin, sen shetun nimi siis oli Milla" kerroin. Otin puhelimeni takataskusta. Näytin Mintulle taustakuvanani olevaa kuvaa pienestä läikikkäästä shetusta, Millasta.
"Se on niiiiin söpö!" Minttu huudahti.
Katselen ponia haikeamielisesti, pieni oma valkoruskea shettikseni on jo poissa!
"Haluutkos sä jo nähdä kellä sä ratsastat tänään?" päätin kysyä pyyhkiessäni kyyneleeni.
"Joo!" Minttu huudahti.
"Tule" sanoin viitoten tallia.

"Mikä tän nimi on?" Minttu kysyi haettuamme Feitlin.
"Feitli, se on tamma, eli tyttö" kerroin.
"Muuten minkäs ikänen sä olet?" kysyin.
"Seittemän, entä sä?" tyttö kysyi.
"Mä olen kuustoista" kerroin.
"Onneksi sulla on nyt oma karsina! En jaksa hoitaa sua enää puomilla tai pesarilla!" huokaisin Feitlille.
"Puhutko sä aina ittekses?" kuulin Mintun kysyvän.
"Aa, puhuinko mä ittekseni, joo, kyllä mä, tai no, en oikeestaan, puhun Feitlin kaa" hymyilin.
"Voiko ponienkin kanssa puhua?" Minttu kysyi.
"Tietty! Feitlinkin rauhottuu kun puhun sille" kerroin.

Kiinnitin ponin riimunarulla kiinni, jos vaikka Minttukin haluaisi hoitaa. Pujahdimme varustehuoneeseen.
"Kannatko sä tän?" kysyin Mintulta ojentaen Feitlin harjakoria.
"Se ei oo kauheen painava" kerroin.
"Okei" Minttu nyökytteli ja otti harjakorin.
Nappasin Feitlin satulan ja suitsen käsivarrelleni, kun huomasin Mintun hävinneen.
"Varmaan Feitlin karsinalla" myöntelin. Kävelin käytävää yhä hieman murtuneena Millan muistelusta.
"Mikä sulla kesti?!" Minttu kysyy tylsistyneenä Feitlin karsinalla.
"No sen satulan ottaminen telineestä kestää hetken, kun Feitlin satula ei oo ihan helpossa paikassa, koska se on ihan alimmalla telineellä!" selitin.
"Mutta aletaans hoidella Feitliä" sanoin avatessani karsinan ovea.
"Saanko mäkin hoitaa?" Minttu kysy toiveekkaana.
"Tietty!" huudahdin.

Hetken päästä, olemme jo kävelemässä kohti maneesia.
"Onko Feitli kiva ratsastaa? Ja miks sulla ei oo vieläkään kypärää?" Minttu kysyi uteliaana.
"On, Feitli on hirmukiva ratsastaa, vaikka pukkeja välillä raipasta ja sensemmoisesta tekeekin, mutta ei se mitään temppuja taluttajan kanssa tee" kerroin. Catu ja Jassu avasivat ponijonolle maneesin ovet, viheltäen.
"Hoitajat, kiristäkää satula yöt sitten pienille. Catun porukka, jääkää tänne, niin mun porukka, mennään tonne toiseen päähän aitojen toiselle puolelle" Jassu huusi, jotta kaikki kuulisivat.
"Me jäään tähän" sanoin.
"Kuka on Catu?" Minttu kysyi.
"Tuo tuolla" sanoin ja viitoin Catun suuntaan. Aloin kiristää satulavötä ähkien.
"Nyt maha sisään senkin poni!" Ärähdin Feitlille. Saatuani vyön vihdoin tarpeeksi kireälle, autoin Mintun selkään.
"Onko tää sun eka ratsastuskerta?" kysyin. huomatessani tytön horjuvan hieman.
"Joo" Minttu kertoi jännittyneesti.
"Sä voit ottaa tosta satulan kaaresta ja Feitlin harjasta kiinni" kerroin.
"Alkakaa vaan kävellä" Catu huusi katsomosta jonne tämä on luikkinut istumaan.
"Puristakaa vähän pohkeilla, niin poni lähtee kävelemään, jos ei onnistu, taluttaa auttaa" Catu lisäsi. Hoputin Feitliä salaa hieman, jotta Mintun olisi lyhyine jalkoine helpompi siirtää tamma käyntiin.

Tunnin jälkeen talutin Feitliä takaisin talliin, ja Minttu roikkui mukana.
"Mitäs mieltä olit?" kysyin.
"Oli tosi kivaa!" Minttu vastasi.
"Entä mitäs mieltä olit kun me rapsuteltiin siellä pihattotallissa niitä poneja?" kysyin.
"Sekin oli kivaa! Ja oli hauskaa nähä kolme blondia samassa tilassa! Ja Brellakin oli tosi söpö!" Minttu vastaa innoissaan kun saavumme tallille.
"Jännittikö sua, kun olit ekaa kertaa hepan selässä?" kysyin vielä Mintun avatessa rynnivälle Feitlille ovea.
"No vähän" Minttu vastasi.
"Pystyisitköhän sä viemään tän satulan satulahuoneeseen sillä aikaa kun mä sidon Feitlin karsinaan?" kysyin epäröiden.
"Tietty!" Minttu huudahti. Irrotin satulan näppärästi, ja laskin sen Mintun syliin.
"Sen voi laittaa sinne missä lukee Feitli" kerroin.

Hetken päästä Minttu hyppelehti karsinalle.
"Ootko sä ollut ennenkin tallilla kun oot noin näppärä?" kysyin.
"Oon, mun äiti ratsastaa, niin oon ollut auttamassa sitä viemään kamoja ja harjaamaan hevosten jalkoja" Minttu kertoi.
"Aa! Sepä kiva!" huudahdin.
"Mikäs oli kivointa tänään?" kysyin ojentaessani Mintulle harjan. Olin ottanut suitset pois, ja vienyt ne jo hetki sitten.
"En mä tiiä! Kaikki oli kivaa! Mut varmaan itse ratsastus!" Minttu hymyili ujosti.
"Entäs aijotko vielä joskus ratsastaa?" kysyin.
"Tietty!" Minttu hihkaisi äkkiä.
"Mä ajon tulla tänne ja hoitaa Feitliä, niinku sä! Koska Feitli on ihana!" Minttu huudahtaa ja halaa Feitliä kaulalle tamman laskiessa päätään hieman.
"Ootko sä ikinä voittanu mitään kisoja? Mun äiti on!" Minttu kysyy.
"Mä voitin itseasiassa pari päivää sitten yhet kisat täällä Feitlin kanssa, mä hyppäsin 60 senttistä" vastasin.
"Mäkin haluun isona kisata, ja voittaa kisoja, Feitlille, ja muillakin! Niinku sä, ja äiti!" Minttu huudahtaa.
Nojaan hetkeksi karsinan seinään ja katselen kun Minttu harjaa pitkin vedoin Feitliä.

Merkintä 11
~ 26.1.2020 ~
Tapahtunut 10.1.2020

Innostuin kirjoittamaan tarina muodossa

Iloinen puheensorina täytti tallin käytävät, kun Kabelvågin kolmasluokkalaiset rynnivät Shelyesiin opettajansa johdolla. Valtaosa näistä kolmasluokkalaisista tuntui olevan tyttöjä, jotka kiljuivat riemusta päästessään rapsuttelemaan poneja. Osa ratsasti itsekin, jopa Shelyesissä, ja laittoivat tottuneesti suitsia päähän itse ja taluttivat ratsujaan ilman apua.

Sitten oli Dimonan ratsastaja.

“Hei!” tervehdin iloisesti vaaleatukkaista poikaa, joka katsoi mua kulmiensa alta kädet puuskassa. “Mikä sun nimi on?”

“Oliver. Äläkä lässytä mulle kuin jollekin vauvalle, oon jo ykstoista”, se mutisi vastaukseksi.

Nyökkäsin. Että sellaista.

“Tässä on Dimona. Haluatko tulla harjaamaan sitä? Se on tosi kiva ja kiltti poni”, yritin ehdottaa.

“En”, Oliver tokaisi tiukasti kuin uhmaikäinen kakara, ja mä aloin kyseenalaistaa, halusinko sittenkään koskaan omia lapsia. Aloin kaikessa hiljaisuudessa itse pyörittämään kumisukaa Dimonan karvalla toivoen, etten olisi koskaan ilmoittautunut vapaaehtoiseksi taluttajaksi.

“Mitä tykkäsit ponien rapsutuksesta?” kysyin sitten keventääkseni tunnelmaa ilmeisesti luokan opettajan kävellessä arvioiden ohi käytävällä.

“Ihan tylsää”, poika vastasi yllättävästi puhelimeensa syventyneenä. Huokaisin.

No, mentiin sitten maneesiin, ja myös vastahakoinen Oliver löysi muiden tapaan itsensä ponin selästä. Sitä nolotti ihan hirveästi, kun se oli joutunut jääkiekkokypärän sijaan laittamaan “jonkun tyttöjen potan” päähänsä.

“Ootko ensimmäistä kertaa hevosen selässä?” kysyin.

“Joo.”

“Jännittääkö?”

“No ei. Tylsää.”

Tunnin päätteeksi meidän piti vielä yhdessä laittaa ponit pois, mutta Oliver katosi kuin tuhka tuuleen heti, kun oli saanut kypärän pois päästään. Ei jäänyt epäselväksi, että se tuskin oli potentiaalinen uusi asiakas Shelyesin alkeiskurssille. Kivoin asia päivässä taisi pojan mielestä olla pois pääseminen.