2020/11/28 - 6 - Joulupukki

Joulupukki viipyi vielä hetken lahjojen jakamisen jälkeen pikkujoulua juhlivien tallilaisten tykönä. Fridan oli pakko varmistaa, että lahjasäkki oli varmasti tyhjä, mutta pukki lupasi tuoda hänelle sitten jouluna paljon lahjoja. Mathildea ujostutti, ja niin vähän Fridaakin, mutta kyllä oli nauru herkässä, kun pukki kaappasi tytön polvelleen istumaan ja laulamaan joululauluja. Tytöillä oli niin hauskaa, että oli ihan harmi lähteä kotiin! Mutta ei ollut vastaan väittämistä - vain aikuiset tallilaiset saivat jatkaa juhlimista ja piparien mussuttamista. Fridaa ihmetytti, miten niin piparien syöminen oli vain aikuisille, mutta joulupukki vain nauroi saattaessaan lapsia narikalla odottavien vanhempien luokse.



8. / #Tarinatempaus2020 / 2.11.

✎ Totta toki, täältä löytyy joulupukin maa
lauantaina 28. marraskuuta 2020

Tää oli elämäni kiusallisin päivä.

Mun ei pitänyt olla täällä. Mä en kuulunut tänne, mulla ei ollut oikeutta olla täällä.

Silti mä olin. Alunperin olin lähtenyt Sandran mukaan tallille katsomaan Fantastisk løpia, eli jotain juoksukilpailua ilman hevosia. Oltiin seisty päätallin edustalla ja tuuletettu mukana, kun isommat tallilaiset hurrasivat maaliviivan ylittäneille kilpailijoille. Tähänkään mennessä minulle ei ollut selvinnyt, mitä niissä kilpailuissa oikein tehtiin, muuta kuin juostiin tietysti.

En tuntenut seisoskelua kovin merkitykselliseksi ja varpaita alkoi jo paleltaa, joten ehdotin Sandralle että kävisimme moikkaamassa Flammea ja Samia. Sandra hävisi Flammen luokse lumisateeseen, kun huomasin Fridan harjailemassa Samia pihattotallin käytävällä.

"Ootko lähössä syömään?" Frida kysyi rapsutellen sormillaan Samin paksusta turkista irti mutapaakkuja.
"En mä vielä, äiti sanoi että seiskalta on ruoka. Aattelin tulla moikkaamaan Samia tässä ootellessa että Sandran äiti hakee meijät."
"Ei kun meijän kanssa! Ollaan menossa johonkin ravintolaan, tää on joku jouluruokailu tai sellanen. Tuu säkin!" innostui Frida.

Epäröin vahvasti. En ollut ilmoittautunut mihinkään syömisiin, eikä taskuni pohjalta löytyneet kuusi norjan kruunua todennäköisesti riittäisi maksuksi.

Ei kuulemma haitannut, Frida lupasi jakaa osan ruuastaan kanssani. Toisaalta ei noin pieneen tyttöön paljoa ruokaa mahtuisikaan. Ihmettelin, miten Frida oli alunperinkään halunnut lähteä isojen tallilaisten kanssa yhtään mihinkään, mutten uskaltanut kysyäkään. Ehkä Frida tunsi jonkun heistä. Ehkä hän vain oli niin reipas, että ei ujostellut ja halusi olla kaikessa tallilla tapahtuvassa mukana.

Sandra ei tietenkään tykännyt, kun kerroin lähteväni Fridan kanssa ravintolaan. Et sä voi jättää mua yksin! Ette te nyt kahestaan voi mihinkään ravintolaan mennä! Vähän noi isommat tulee kattoo teitä pitkin nenänvartta. Ihan sama, mä en ainakaan olis niin nolo että änkisin mukaan sellaiseen, johon mua ei oo kutsuttu. Niin kuin ei oo teitäkään. Hah hah, saattepahan nähdä! Ei tarvii sit soitella mulle kun teitä alkaa itkettää ja haluutte kotiin!

Frida istui tilataksissa koko matkan hymyssä suin kuunnellen tarkasti isompien jutustelua. Häntä olisi voinut luulla nukeksi, mikäli Frida ei olisi välillä kuuluvasti niistänyt nenäänsä sisäänpäin. Minä yritin sen sijaan sulautua taksin verhoiluun ja vajosin joka kilometrillä tukevammin oven ja penkin väliseen pieneen rakoon.

"Ei meillä ole kyllä yhtään ylimääräistä tuolia", ilmoitti Havørnreiret-ravintolan tarjoilija yhden tallilaisen kerrottua, että meitä olisikin tulossa yksi osallistuja alkuperäistä lukumäärää enemmän.

"Hän on kyllä aika pieni. Meillä on yksi syöttötuoli vapaana, jos se käy?"

No, käykö Mathilde? Ei kai tähän voinut muuta kuin nyökätä. Jos olisin pudistanut päätäni, olisi tuolin puuttumisesta seurannut kauhea show. Kaikki olisivat tuijottaneet syyllistävästi minua, sillä minun takiani olisi pitänyt odottaa.

En voi edes sanoin kuvailla, kuinka noloksi tunsin itseni. Kaikki tirskuivat kämmeniinsä, osoittelivat suuntaani ja supattivat vierustovereilleen. Sandra oli ollut oikeassa, tämä oli ollut huono idea. To-del-la huono. En ollut ikinä kokenut mitään näin noloa, kaikki aiempi oli ollut mitätöntä tähän verrattuna.

Niin ja mitenkäs minun syömäpuoleni!

Minullehan ei oltu etukäteen tilattu ruokailua, eivätkä roposeni riittäneet edes pillimehuun. Frida istui vieressäni ja ojensi vähän väliä pöydän alta salaa käsiini lämpimiä lihapullia, jotka murensin sormillani ja joita yritin huomaamattomasti ujuttaa suuhuni. Onneksi Frida ei sentään tarjonnut ruokaansa suoraan haarukaltaan. Se olisi tästä vielä puuttunut, että hän olisi alkanut syöttää minua.

Tuskallisen ikuisuuden kestäneen ruokailun jälkeen joku isommista auttoi minut syöttötuolista ylös ja olin lähellä parahtaa itkuun kaikesta häpeästä. Kyyneleet eivät kuitenkaan ehtineet pinnalle asti, kun takaani kajahti matala: "Hou, hou! Onkos täällä ollut kilttejä lapsia?"

JOULUPUKKI!

Frida veti minut tiukasti lähelleen ja molempien ilmeet olivat vaihtuneet salamana onnelliseen hymyyn. Eihän vielä ollut edes joulu! Eikö joulupukin pitäisi olla vielä viimeistelemässä verstaallaan joululahjoja? Vitsi miten jännää! Siis kirjaimellisesti. Jännää. Ei enää hymyilyttänyt. Joulupukin näkeminen tiesi aina sitä, että piti laulaa koko suvun edessä ja pukin polvella piti käydä istumassa että äiti sai kuvan valokuva-albumiin. Kiusallisia hetkiä toinen toisensa perään. Ei, lähemmäs en mene. Siirryn tähän sohvan reunalle seisomaan, jotta olen niin kaukana kuin suinkin voin.

Pukin astuttua sisälle huoneeseen, Frida lähestyi heti pukkia kyselemällä, oliko hän saapunut paikalle vuoniksillaan (eli pystytukilla). Poroilla kuulemma.

Isomahainen Beata taputti sametinvihreää sohvaa vierellään. "Tuu vaan tänne istumaan Mathilde."

Beatasta tykkäsin, se oli pelastanut meidät Sandran kanssa sähkökatkoksen kourista ja hänen kanssaan oltiin istuttu yhdessä Aagen kärryillä halloweenvaelluksella. Sen kanssa tuli aina lämmin ja turvallinen olo, joten uskalsin äänettömästi lipua sohvan viereen ja laskeutua jännittyneesti istumaan. Vähän välimatkaa oli kuitenkin hyvä pitää, joten istuin niin lähelle sohvan käsinojaa kuin pystyin.

Vanha joulupukki oli juuri sen näköinen, mitä muistelinkin. Yhtä paksu ja pitkäkarvainen. Hän alkoi hiljalleen jakaa kulahtaneesta lahjasäkistään paketteja, jolloin Frida liittyi sohvalle istumaan minun ja Beatan väliin. Siinä samassa tunsin pienen mustasukkaisuuden pistoksen sydämmessäni, sillä Frida istui minun Beatani vieressä. Oli niin monta asiaa meneillään yhtä aikaa, etten tiennyt mihin keskittää katseeni. Tallilaisiin (joita edelleen pidin silmällä siltä varalta että he edelleen tirskuisivat minulle), joulupukkiin (pelkäsin sen hetken koittavan pian kun pukki pyytää lapsia istumaan polvelleen) vai Beataan (jota Frida yritti selvästi omia).

"Nyt voisi pukki kuunnella yhden joululaulun jos jollain olisi laulaa sellainen."

Hiljaisuus. Kaikkien silmät pysähtyivät vuoronperään minun ja Fridan kohdalla. Tietysti! Uhratkaa vain lapset ensimmäisenä!

"No jos ei laulua, niin haluaisiko lapset päästä käymään pukin polvella?"

Kaikkensa Frida teki, että lähtisin hänen mukaansa, mutta jos jostain olin varma niin siitä, että minä en astuisi askeltakaan lähemmäs pukkia. En halunnut istua kenenkään tuntemattoman syliin, en todellakaan! Frida päätyi lopulta astelemaan yksin pukin luokse, jossa he lauloivat yhdessä pukin kanssa "En stjerne skinner i natt" ja tarkistivat, että pukin säkki oli varmasti tyhjä.