59 osumaa on löytynyt haulle 0

Koulu NVRK2020 - 15.11.2020

Kilpailut ovat avoinna kaikille kävijöille, kunhan osallistuvan hevosen ja ratsastajan kotipaikka on Nordlandin läänin alueella.

Luokat ja aikataulu
09:00 - 1. Helppo D [15 os.]
10:00 - 2. Helppo C [15 os.]
HeD & HeC palkintojenjako
11:00 - 3. Helppo B [30 os.]
12:30 - 4. Helppo B, K.N. Special [30 os.]
HeB & HeB K.N. Special palkintojenjako
14:00 - 5. Helppo A [30 os.]
16:00 - 6. Vaativa B (Advanced) [30 os.]
HeA & VaB palkintojenjako
Koulukilpailujen voittajaratsastuskoulu palkintojenjako

Osallistumisrajoitukset ja info
1 ratsastaja (hahmo) voi osallistua kouluratsastuspäivänä kahteen eri luokkaan, ja vain yhden kerran per luokka
1 hevonen voi startata neljä kertaa kouluratsastuspäivänä
Kilpailuun liittyvistä tuotoksista tulee ratsukolle 1 lisäarpa kunhan foorumilla käytetään tagia #NVRK2020

Osallistuminen
Tähän topiciin viimeiseen ilmoittautumispäivään (13.11.) mennessä seuraavassa muodossa:

Luokka / Luokat
Etunimi Sukunimi - Hevosen virallinen nimi

Osallistujat
Luokka 1. 1 / 15
Bea Ingersson - Lai'e Eilonwy

Luokka 2. 4 / 15
Elisa Havaja - Feítl frá Lofoten
Linnea Purovirta - Brynhild Verdandi
Annina Løken - Bomullburr
Emilie Iversen - Dimona Nova

Luokka 3. 8 / 30
Anitta Pajusalo - Dannet
Aurora Foss - Sumun Ronja
Sonia Stordahl - Rafaleer
Luna Dahl - London Love
Ella-Amalie Johansen Storvik - Figaro K
Amira Fuglesang - Rosegarden’s Scintilla
Matias Berg - Notkelman Usva
Madeleine Hagen - Līdija

Luokka 4. 6 / 30
Anitta Pajusalo - Dannet
Ella-Amalie Johansen Storvik - Figaro K
Astlyr Myhrvold - Tegur 2782
Annina Løken - Bomullburr
Emilie Iversen - Dimona Nova
Madeleine Hagen - Līdija

Luokka 5. 6 / 30
Joona Vuorinen - Velvezuelas Thestral
Aurora Foss - Sumun Ronja
Sonia Stordahl - Rafaleer
Katya Solovjeva - Ryövärin Suomijätkä
Lilja Østman - Bryndhild Hilfrida
Astlyr Myhrvold - Tegur 2782

Luokka 6. 3 / 30
Katya Solovjeva - Ryövärin Suomijätkä
Joona Vuorinen - Velvezuelas Thestral
Janika Kortelainen - JB Robinson Crusoe

Este NVRK2020 - 14.11.2020

Kilpailut ovat avoinna kaikille kävijöille, kunhan osallistuvan hevosen ja ratsastajan kotipaikka on Nordlandin läänin alueella.

Luokat ja aikataulu
12:00 - I. 50 cm (avoin alle 18-vuotiaille ratsastajille ja/tai alle 140 cm korkeille poneille) [15 os.]
13:00 - II. 60 cm [15 os.]
Palkintojenjako luokat I & II
14:00 - III. 70 cm [30 os.]
15:15 - IV. 80 cm [30 os.]
Palkintojenjako luokat III & IV
16:45 - V. 100 cm (Advanced) [30 os.]
18:00 - VI. 120 cm (Advanced) [30 os.]
Palkintojenjako luokat V & VI
Estekilpailujen voittajaratsastuskoulu; palkintojenjako

Osallistumisrajoitukset ja infoa
1 ratsastaja (hahmo) voi osallistua esteratsastuspäivänä kahteen eri luokkaan, ja vain yhden kerran per luokka
1 hevonen voi startata neljä kertaa esteratsastuspäivänä
Luokka I avoinna vain alle 18-vuotiaille ratsastajille ja/tai alle 140 cm korkeille poneille
Kilpailuun liittyvistä tuotoksista tulee ratsukolle 1 lisäarpa kunhan foorumilla käytetään tagia #NVRK2020

Osallistuminen
Tähän topiciin viimeiseen ilmoittautumispäivään (13.11.) mennessä seuraavassa muodossa:

Luokka / Luokat
Etunimi Sukunimi - Hevosen virallinen nimi

Osallistujat
Luokka I. 3 / 15
Bea Ingersson - Lai'e Eilonwy
Elisa Havaja - Feítl frá Lofoten
Linnea Purovirta - Brynhild Verdandi

Luokka II. 2 / 15
Hilla Bergvall - Feítl frá Lofoten
Annina Løken - Bomullburr

Luokka III. 7 / 30
Anitta Pajusalo - Dannet
Aurora Foss - Sumun Ronja
Amira Fuglesang - Rosegarden’s Scintilla
Matias Berg - Notkelman Usva
Hilla Bergvall - Feítl frá Lofoten
Astlyr Myhrvold - Tegur 2782
Annina Løken - Bomullburr

Luokka IV. 8 / 30
Anitta Pajusalo - Dannet
Aurora Foss - Sumun Ronja
Katya Solovjeva - Ryövärin Suomijätkä
Sonia Stordahl - Rafaleer
Luna Dahl - London Love
Amira Fuglesang - Rosegarden’s Scintilla
Lilja Østman - Bryndhild Hilfrida
Astlyr Myhrvold - Tegur 2782

Luokka V. 4 / 30
Joona Vuorinen - Velvezuelas Thestral
Katya Solovjeva - Ryövärin Suomijätkä
Sonia Stordahl - Līdija

Luokka VI. 2 / 30
Joona Vuorinen - Velvezuelas Thestral

Danten päiväkirja

2.10. - Yllätyspostia

Perjantaina olin tallilla viettämässä vapaapäivää Danten kanssa ja hoitamassa talliaskareita. Aurora ja Ronja olivat lähteneet tänään vuorikiipeilemään, joten itse puolestani ajattelin Danten kanssa harjoitella kouluratoja tulevia kisoja varten. Treenit menivät hyvin siihen nähden, että kävimme helppo B -ohjelman läpi kokonaisuudessa ensimmäistä kertaa, ja iso osa ajasta menikin tarkistaessa paperista, mikä tehtävä olikaan seuraavana. Treeni ei ollut rankka, mutta olin kuitenkin pyytänyt Jassulta huomiselle vakkaritunnille jotain muuta ratsua, sillä Miriamin kouluvalmennus veisi tamman voimat varmasti ihan loppuun. Kun kävelin harjoitusten jälkeen kentältä tallille, tuli Jassu vastaan kottikärryjen kanssa.
"Hei, huomasitko, että sä sait jonkun paketin", hän sanoi. Minkä ihmeen paketin, ihmettelin, mutta Jassu sanoi sen tulleen postin mukana ja vieneensä sen tallituvan pöydälle.

Niinpä vein Danten karsinaan ja astelin tallitupaan, jonka pöydällä tosiaan oli pieni paketti. Vastaanottajan kohdalla luki meidän Suomen tallin osoite, mutta se oli sutattu ja päälle oli kirjoitettu Shelyesin osoite. Ankin käsialaa, selvästi.

Avasin paketin, ja yllätyksekseni syliini tipahti uusi, timanteilla koristeltu otsapanta sekä hevostarvikeliikkeen mainos. Siinä samassa muistin, kuinka olin keväällä osallistunut Facebookissa tykkää ja jaa -kilpailuun, voittanut, mutta palkintoa ei koskaan kuulunut - ennen kuin nyt.

Innoissani palasin takaisin Danten luokse ja aloin pujottaa otsapantaa tamman suitsiin. Sopi täydellisesti. Lähdin kokeilemaan suitsia myös Dantelle vain todetakseni, että tamma näytti ihan oikealta kisahevoselta. Yksi asia kuitenkin puuttui.

Mä en ollut koskaan tehnyt hevoselle kisakampausta. Siksi tarvitsin apua harjoitteluun, jotta ei tarvitsisi panikoida sitten viime hetkellä ennen tulevia kisoja. Onneksi tallilla hääräsi myös Joona, jolla oli kokemusta hevosten kisavalmisteluista ja joka ystävällisesti ehti tulla näyttämään, kuinka harja laitettiin nutturoille.
"Ensin jaetaan harja osiin, sitten tehdään ihan normaalit napakat letit, näin, sitten laitetaan tällaiset sykeröt ja tuosta kiinni lenksulla", mies selitti. Näytti helpolta. Joona lähti hoitamaan Theota, mutta lupasi tulla katsomaan lopputulosta, kunhan saisin kaikki sykeröt valmiiksi.

Kun sain harjan lopulta viimeisteltyä, oli Dante kuin uusi hevonen. Kävimme ulkona ottamassa kuvan upeasta tammasta, joka olisi ainakin kisakampauksen ja uuden otsapannan puolesta aivan täydellinen valtaamaan marraskuiset kisakentät (#NVRK2020).


---------------

Merkintä 5, #Tarinatempaus2020 / Aloituspäivämäärä 01.10.2020

Theon päiväkirja

Theo tuntui jo verryttelyssä ihan älyttömän hyvältä ratsastaa. Se liiteli ympäri tyhjää maneesinpuolikasta kuin mikäkin Valegro, enkä voinut muuta kuin nauraa ja nauttia kyydistä. Hevonen tuntui letkeältä kuin kumi, elastiselta kuin trikoopöyksyt ja kimmoisalta kuin hiuksiin liimautunut purkka. Aiemmin päivällä ollut Nitan maastakäsittelytunti ja sen jälkeinen hengähdystauko olivat todellakin tehneet ihmeitä. Theo niin zen. Aivan takuuvarmasti enemmän zen, kuin koko sen tähänastisen elämänsä aikana yhteensä. Siirsin mustan ruunan käyntiin ja hengähdin vielä hetken katsellen toisella maneesinpuolikkaalla meneillään olevaa valmennusta ennen meidän vuoroamme.

Valmennuksessa sama zen jatkui. Aivan kuin olisin ollut taivaassa. Voiko Theo oikeasti edes olla näin hyvä ratsastaa? Tuntui kuin kaikki ongelmat, joiden kanssa olimme viime aikoina painineet sileän puolella, olisi heitetty helvetin liekkeihin ja me Theon kanssa ratsastaisimme auringon laskuun. Theo tuntui ratsastaessa kevyeltä kuin höyhen, ja kuunteli minua yhtä hyvin kuin erinomaisesti koulutettu bodercollie omistajaansa. Piruetit onnistuivat täydellisesti, vaikka emme olleet niitä montaa kertaa vielä harjoitelleetkaan Theon kanssa. Käynnissä hevonen pyöri paikoillaan kuin hyrrä, eikä laukkapiruettien alkeissakaan ollut sijaa moitteille. Miriam kehui meitä maasta taivaisiin ja yllytti meidät osallistumaan marraskuussa järjestettävien piirimesteruuskisojen Vaativa B -luokkaan. Ei sitten sen pahempaa paikkaa keksinyt vaativan tason debyytillemme.

Tunnin jälkeen tuntui siltä, että voisin löytää vaikka nirvanan, mikäli sattuisin olemaan buddhalainen. En ollut, mutta päädyin ilmoittamaan meidät Theon kanssa siihen VaB-luokkaan. Olin varmaan tulossa hulluksi.

#NVRK2020

Usvan päiväkirja

Nordlands virtuell Rytterkrets - Ratsastuskoulujen piirinmestaruuskilpailut eli ihan vaan NVRK olisi ensi kuussa, joten treeniä tarvittiin!
Kyllä, olin kysynyt Beatalta, saisinko sen hevosella lähteä kokeilemaan onneani niin esteille kuin kouluunkin ja pulleamahainen nainen oli näyttänyt sille idealle vihreää valoa.

Edellisestä ratsatuskilpailuosallistumisesta oli aikaa, mutta onneksi en ollut mikään hirveä jännittäjä. Voittohan se tietenkin olisi oikeinkin kiva juttu, mutta se jää nähtäväksi.

Koulukiemurat meiltä Usvan kanssa sujui ihan hyvin, esteillä vielä vähän hakemista, mutta kyllä tää tästä.
Ennen ratsastuskilpailuja oli myös Halloween-juhlat ja mielenkiinnolla odotin, mitä olisi luvassa kun porukka yöpyisi saman katon alla. Melkoisia bilettäjiä nää meidän tallilaiset, mikä ei tietenkään mua haitannut tippaakaan.  

# Tallikirja 2017 -->

Maanantain sää oli yllättävän hyvä ja aurinkoinen, ja niin oli mun mielikin saapuessani Shelyesin pihalle. Mielessä siinsi tulevat kilpailut sekä Halloween, joita odotin jo innolla.

Olin aiemmin kysynyt Jassulta, olisiko okei treenata tänään Raffen kanssa. Sillä oli tänään vain yksi tunti, joten mahdollisuudet pieneen treensessioon olisivat otolliset. Kaiken lisäksi Raffe olisi HeC-B –tunnille lämmiteltynä ja mä saisin vähän tuntumaa meidän väliseen dynamiikkaan.

Ei ollut mennyt kauaa, kun mun puhelin oli visertänyt uuden viestin merkiksi ja vastaus oli ollut myöntävä. Sen siliän tien mä olin avannut Shelyesin yleisen whatsapp-ryhmän ja alkanut kirjoittamaan.

Du: [13:30]
Tänään treenit esteillä ennen viittä? Tarvitaan Raffen kans harjotusta

Pian puhelin oli alkanut värisemään oikein olan takaa.

Nita [13:33]
Mä ja Dante ainakin!

Aurora [13:35]
Mä oon töissä kolmeen, kerkeisin kans just tyyliin neljäksi

Katya [13:36]
Jos neljän tienoilla on ok, niin mä ja Jätkä tullaan kanssa

Hymyillen olin tekstannut ok ja huristellut tallille odottelemaan.


Positiivista oli sekin, ettei mun puhelin ollut enää soinut tuntemattoman soittajan taholta. Olin kyllä ottanut Joonan sanat tosissani ja päättänyt ilmoittaa poliisille – ainakin sikäli mikäli että soittaja olisi jatkanut. Eikä se ollut.

Olin myös miettinyt vaihtoehtoa, että olisin sanonut asiasta Steenille, mutta koska mä pystyin kuvittelemaan mielessäni jo valmiiksi Steenin turhauttavan holhoamisen, mä olin jättänyt senkin tekemättä.

Siispä olin jättänyt puheluista murehtimisen taka-alalle ja palautunut omaksi, pirteäksi itsekseni. Porhaltaessani taukohuoneeseen, missä leijaili tuoreen kahvin tuoksu, näin Catun, joka oli istuutunut pöydän ääreen ja uppoutunut selailemaan puhelintaan.

“Svenkö siellä tekstaa”, mä huikkasin ilkikurisesti kävellessäni kahvinkeittimen luo. Catu hätkähti mun sanoja ja pyöräytti sitten sen kauriinsilmiään.

“Heh heh”, se sanoi sarkastisesti, vaikkei hymy sen kasvoilla kuihtunut mihinkään. “Luin just kriminaalihuollosta.”

“Miks?” mä kysyin samalla kun lorautin kahvia mukiini. “Vai onks Sven alaikäinen ja valmistaudut saamaan syytteet siihen sekaantumisesta?”

Catu oli tukehtua kahviinsa.

“Sonia!” se älähti nauraen. “Työntekijän valtuudella kiellän tuollaiset puheet!”

Muakin nauratti.

“Ja sitä paitsi Sven on myös sua vanhempi!”

Mä pyörittelin silmiä istuessani Catun viereen. Mun silmissä Sven ei ollut kovinkaan.. Viehättävä? Miten miehistä nyt sanottiinkaan? Mutta Catu piti siitä, ja se oli Catun asia, eikä mulla ollut siihen mitään nokan koputtamista. Siis jos ei laskettu pientä kaverillista kuittailua.

“Vaikee uskoo siitä maitoparrasta.”

Catu tökkäsi mua toverillisesti kylkeen ja me kummatkin naurettiin. Vaikavoiduttuamme mä kuitenkin viritin meille uutta keskusteluntynkää.

“Meillä on vissiin uusi työntekijä?”

“Joo no sepä justiin”, Catu henkäisi hörpättyään kahvia. “Tai harjoittelija se sinänsä on. Suorittaa yhdyskuntapalvelusta”, nainen jatkoi ja kumartui viimeisen sanan henkäistessään lähemmäs kuin mikäkin salaisen palvelun jäsen. Mä kohotin kulmia ymmärryksen merkiksi. Vai niin!

“Mäkin haluun tavata sen”, sirkutin huokaisten. “Aina kaikkee jännää tapahtuu kun mä en oo tallilla.”

“Höpö höpö”, Catu nauroi. “Se on ihan tavallinen jätkä. Sen työpäivät on lyhyitä, joku neljä tuntia kerrallaan. Nytkin se tuli ja meni ohjaajansa kyydillä.” Catun silmiin syttyi palo. “Ja ne lähti johonkin sovittelupalaveriin vielä. Näin mä kuulin”, nainen lisäsi nyökytellen.

“Eikä se oo ees pahan näkönen!”

Mua nauratti. Voi rakas Catu.


Kauan meidän ilakointia ei kuitenkaan kestänyt, kun seurueeseen liittyi Christian, joka oli näyttänyt mulle pitkää naamaa Kalla Cupista lähtien. Nytkin se vilkaisi mua jotenkin korostetun kylmästi ja marssi sitten huoneen toiselle puolelle, minne se rojahti pitkin pituuttaan sohvanpäätyyn.

“Terve sullekin”, Catu sanoi ja mä naurahdin pienesti. Christian katsoi meitä nokanvarttaan pitkin ja veti sitten taskustaan puhelimen, jonka nosti mielenosoituksellisesti naamansa eteen blokaten näkyvyyden meidän välillä.

“Onko huono päivä?”

Catu oli selkeästi piristynyt tupareidensa jälkeen. Enkä nyt meinaa sitä, että Catu olisi ollut jotenkin masentunut ennen tupareitaan – nyt se oli vaan löytänyt jonkun sisäisen tiikerinsä, joka teki naisesta entistä itsevarmemman ja armottomamman, varsinkin tällaisten vetelehtivien ja koppavien Christianien osalta.

“Ei niin huono kuin sulla”, Christian vastasi varsin tympääntyneen yli-ystävälliseen sävyyn, “sunhan pitäis tänään tehdä inventaario ennen niitä alkeistuntejas. Vai onko sun nykyinen prinssi uljas tehnyt ne sun puolesta?”

Catun naama notkahti kuin lehmän selkä ja se nousi ylös niin, että sen kahvikupista läikähti kahvia pöydälle.

“Fy faen”, Catu kirosi ja Christianin kasvoille nousi ensimmäistä kertaa hymy, joskin äärettömän ivallinen. Catu loi siihen happaman katseen ennen kuin tönäisi tuolin tieltään ja paineli ulos taukohuoneesta.

“Mikä vittu sun ongelma on?”

Mun silmät porautuivat tuimina Christianiin, joka tuskin jaksoi irrottaa katsettaan puhelimensa näytöstä.

“Samaa vois kysyä sulta”, se sanoi ja otti vielä paremman asennon sohvalla. Vittu se jaksoi olla ylimielinen jätkä. Mä pidin Katyasta ihan hirveän paljon ja meistä oli tullut lähiaikoina ihan hyviä kavereita, mutta jotenkin mä en ymmärtänyt mitä se tässä mätisäkissä oikein näki.

“Ja mitähän sä tolla meinaat?” mä kivahdin. Christian vilkaisi mua ja veti kasvoilleen yhden niistä sen vakiohymyistä, millä se hurmasi tyttöjä Shelyesin käytävillä, tosin tällä kertaa ilmeessä oli mukana myös puhdasta pilkkaa.

“No, Neiti Pirtsakasta on viime aikoina alkanut löytymään ei-niin-pirtsakoita puolia”, se sivalsi ja vetäytyi taas niin nuivakan näköiseksi, että sen naaman edessä jopa Joonan estetreenin jälkeiset sukat olisivat kuivuneet rusinoiksi alle minuutissa.

“Joo, kaikki ei oo valmiita sietämään prinssi Christianin sekoiluita ihan vaan pelkän flirttihymyn voimin”, mä tykitin ja nousin seisomaan. Christian katsoi mua kulma koholla ja mua alkoi vituttaa sen naama koko ajan enemmän.

“Kaikki ei oo kuin Hanne, kaikki ei kuule jaksa kattoa tuota sun sekoiluas ja kyysätä sua sen jälkeen minne sä haluut”, mä syljin, enkä mä tajunnut, mistä se yhtäkkinen viha oikein kumpusi. Ehkä niistä puheluista, ehkä stressistä, ehkä siitä, että mä tiesin miten paskana Katya oli tuon paskiaisen takia. “Toivottavasti Katya ei oo niinku Hanne ja tajuu minkälainen sä oot!”

Sen sanottuani mä marssin ulos taukohuoneesta ja jätin prinssi Christianin ypöyksin autioon hoviinsa makaamaan.


Merkintä 7. #Tarinatempaus2020 / aloituspvm. 1.10.2020

Theon päiväkirja

Yks, kaks, kol ja hyppy, laskin askeleita hiljaa mielessäni ja mukauduin vartalollani liikkeeseen mustan ruunan ponnistaessa okserin ylitse. Se liiteli sen ylitse helpon tuntuisesti ja taputin ruunaa tyytyväisenä sen laukatessa kenttää ympäri. Se oli tehnyt tänään hyvää työtä treenatessamme pientä rataa ratsastuskoulujen piirinmestaruuskisoja ajatellen. Olihan niihin vielä aikaa, mutta parempi oli aloittaa valmistautuminen jo ajoissa. Kesällä ja syksyllä ei kisamenestystä paljoa tullut ja yhteinen sävel oli ollut hukassa, joten treenaaminen oli vielä tärkeämpää. Vaikka olihan se tärkeää ihan aina.

"Nostatko vielä vähän?" pyysin Jannia, joka ystävällisesti oli lupautunut nostelemaan esteitä treenin ajaksi. Se nyökkäsi ja lähti kentän reunalta kohti lähintä estettä.

Katselin välikäyntejä kävellessämme Ellan ja Figaron menoa, jotka olivat kentällä samaan aikaan, koulutreenin merkeissä. Rautias ruuna näytti ehkä ulkoapäin ihan hyvältä, mutta tarkemmin katsoessa se ei näyttänyt yhtään hyvältä. Se pureksi kuolainta hermostuneena ja häntä viuhtoi edestakaisin pohkeen hipaistessakaan herkkäsieluisen ponin kylkeä. Se oli myyntivideolla näyttänyt todella hienolta liikkuessaan oikeinpäin ratsastajansa alla, ja koeratsastuskin oli mennyt hyvin.

Jokin oli kuitenkin muuttunut Ellan ostaessa Figaron ja sen muutettua Shelyesiin. Reilu viikko sitten ne olivat olleet pitämälläni tunnilla mukana ja se oli sujunut ihan mukavastikin loppua kohden, mutta muutama päivä sen jälkeen oli ollut Miriamin valmennus, missä ratsukko oli saanut jälleen kylmää kyytiä. Mua niin harmitti Ellan puolesta. Uuden ponin omistamisen pitäisi olla ihanaa ja kivaa ja maailman paras juttu, mutta se ei todellakaan ollut. Blondi oli melkein riemusta kiljuen ilmoittautunut jo maarraskuun puolella pitämälleni puomitunnille, missä ratsuina saisi olla jokaisen inhokkihevonen, ja se kertoi paljon tilanteesta. Mä halusin auttaa tyttöä jollain tapaa, jos se vain osaisi sanoa miten. Ja jos se ottaisi apua vastaan. Mun pitäisi puhua sille.

Mun ajatuksenjuoksun katkaisi Janni, joka ilmoitti radan olevan jälleen valmis. Epätoivoinen Ella siirsi poninsa käyntiin mun nostaessa laukan Theon kanssa. Esteet olivat nyt sadankolmenkymmenen senttimetrin korkuisia, kymmenen senttiä korkeampia kuin korkein luokka, mitä tulisimme hyppäämään ratsastuskoulumestaruuksissa. Tämä oli meille aika peruskorkeus treeneissä, ja toivoinkin että ensi kaudella pääsisimme nostamaan Theon kanssa tasoamme, mikäli kaikki vain sujuisi niin kuin pitäisi. Kauden alussa hyppäisimme tuttuja 110cm ja 120cm luokkia, ja loppukaudesta 120cm ja 130cm luokkia.

Rata sujui hyvin ja Theo lähestyi viimeisiä esteitä varmoin askelin, korvat hörössä ja pää pystyssä sinisten silmien lukitessa kohteeksi okserin, minkä alla oli pieni vesimatto. Theo teki edelleen sen vuoksi normaaliakin suuremman hypyn, vaikka matto oli ollut samassa kohdassa koko tunnin ajan. Heilahdin sen vuoksi ikävästi hypystä laskeutuessa, mutta sain pian tasapainoni korjattua ja kohdistin katseeni pitkällä sivulla olevalle viimeiselle esteelle, mikä oli okseri myöskin. Punavalkoiset puomit seisoivat vankasti paikoillaan lähestyessämme estettä, ja juuri ennen hyppyä painoin pohkeeni hevosen kylkiin kannustaakseni sen hyppäämään esteen. Ja sehän kyllä hyppäsi, valtavalla ilmavaralla ja laskeutui kevyesti esteen toiselle puolelle. Mä keikuin kyydissä parhaani mukaan ruunan hypätessä odottamattoman isosti, ja onnistuin pysymään kyydissä hevosta häiritsemättä. Mun selkäparka ei vaan tuntunut tykkäävän Theon valtavista hypyistä ja se vihlaisi erittäin kipeästi laskeutuessani hevoseni selästä alas loppuverkkojen jälkeen.

"Mikä nyt?" Janni kysyi huolestuneena hieroessani kipeää selkääni.

"Vähän vain vihlaisi, ei tää oo vakavaa", irvistin kivun alkaessa yltymään nopeasti ja pian säteilemään muuallekkin kroppaan. "Kyllä tää menee ohi."

"Ja paskat. Sokeakin näkee, että sua sattuu ja paljon", Janni totesi. "Mä kannan nuo esteet, sä et koske niihin pitkällä tikullakaan."

"Mutta…", yritin aloittaa, mutta nainen torppasi sen hyvin nopeasti.

"Ei mitään muttia. Shelyesissä on jo yksi rampa ratsastaja enkä mä halua susta toista", nainen sanoi tiukasti viitateen omaan onnettomuuteensa, joka johti hänen tavoitteellisen ratsastusuransa loppumiseen. "Viet ton hevosen talliin, pyydät jonkun hoitamaan sen ja sit lähdetään päivystykseen. Kunhan nuo esteet on korjattu, tuu Ella auttamaan."

Maastakäsin loppukäyntejä talutteleva blondi hätkähti Jannin huolestunutta, tiukkaa äänensävyä ja otti pian ensimmäisestä vastaantulevasta puomista kiinni ryhtyen kantamaan esteitä pois kentältä. Se loi muhun myötätunnon ja säälin sekaisen katseen ja jatkoi puomien ja tolppien kantamista mun raahautuessa Theon kanssa oritallia kohti. Illan hämärtämällä tallipihalla meitä vastaan tuli onneksi Nita, joka oli juuri menossa hakemaan Dantea tarhasta liikutusta varten. Yleensä mä olin juuri se tyyppi, joka hoitaa hevosensa vaikka pää kainalossa, mutta tänään mä luovutin Theon ilmomielin nuoren naisen huolehdittavaksi.

"Muista kylmätä sen jalat. Ja juottaa, sen mash löytyy valmiiksi tehtynä karsinan edestä", selostin tälle ohjeita.

"Hei kyllä me pärjätään Theon kans, mutta mä en tiiä pärjäätkö sä jos et nyt heti lähde sinne päivystykseen", Nita totesi huolestuneena mun pidellessä selkääni. "Mee hoitamaan ittes kuntoon, Theosta huolehditaan kyllä."

Ja olihan se Nita oikeassa. Theo kyllä hoidettaisiin tallin puolesta ja innokkaiden apualisten toimesta, mutta mä en itse saanut apua kuin terveysasemalta.

"Kiitos Nita", mutisin ja yritin saada naamalle jonkin hymyntapaisen, mutta se muuttui irvistykseksi kivun painaessa päälle. "Mä meen."

Se sanoi mulle heipat ja tsempit ja lähti sitten oritallia kohti hevostani taluttaen, Danten riimun ja narun roikkuessa toisesta kädestä. Mä katsoin niiden loittonevan ja kiitin onneani siitä, että Theo asui juuri Shelyesissä. Siihen porukkaan pystyi aina luottamaan.


Loppuilta menikin sitten päivystyksessä Jannin kanssa. Tuomioksi sain lopulta monen tunnin tutkimuksien sekä magneettikuvauksen jälkeen välilevyn pullistuman, minkä syntysyystä ei ollut mitään tietoa, se oli luultavasti ollut jo aiemmin mutta nyt lauennut. Hoidoksi tulehduskipulääkkeitä, arkiaskareita, kevyttä liikuntaa ja neljän viikon ratsastuskielto. NELJÄN VIIKON. Ja reilu neljän viikon kuluttua olisi ne ratsastuskoulujen piirinmestaruuskisat. Mun osallistuminen niihin näytti tällä hetkellä olevan erittäin epävarmaa.

_________________________
#NVRK2020 - Merkintä 12, #TarinaTempaus2020 / Aloituspäivämäärä 1.10.2020

Figaron päiväkirja

Figaron käytös ei ollut edelleenkään liikahtanut suuntaan tai toiseen. Koko poni oli ollut mulle tähän asti yksi iso suru ja murhe, vaikka kaiken olisi pitänyt olla ihan toisin, eikä tämänpäiväinen tuntikaan ollut mennyt sen kaksisemmin. Mä en ymmärtänyt. Aina kun vilkaisin rautiaaseen ruunaan päin, mun mahassa muljahti ja mielessä alkoi mantran lailla kaikua Miriam Meisfjordin tiukka tokaisu viikon takaisen valmennuksen loppukaneetiksi:

“Sinuna en kyllä starttaisi NVRK:n ratsastuskoulumestaruuksissa ollenkaan. Jos nyt välttämättä tahdot sinne mennä, suosittelisin kokeilemaan korkeintaan helppoa C:tä.”

Pahinta oli, että mä olin jo ilmoittautunut sinne. Heti, kun Figaro oli saapunut; innoissani siitä, että nyt mulla oli vihdoin Blondille seuraaja. Huokaisin ja katsoin poniani jälleen. Sen silmät eivät enää olleet kärsivälliset ja toiveikkaat kuin koeratsastuksessa. Sen silmät olivat surulliset, väsyneet. Se kertoi, että se ei ollut valmis kilpailemaan.

“Ihan kuin se olisi rikki jostain”, kuin tyhjästä mun taakse ilmaantunut Katya tuumasi arvioiden. Mun maha muljahti ympäri uudemman kerran, kun rekisteröin kiharatukkaisen tytön kasvot, enkä tiennyt, johtuiko se siitä, miten paljon mua sattui ajatus mahdollisesti rikkinäisellä ponilla treenaamisesta vai siitä, että mä olin viimeiset kolme päivää miettinyt kuumeisesti Hannen kanssa käytyä keskustelua ja sitä, kertoisinko Katyalle vai en.

“Niin”, totesin. “Mä kyllä varasin ajan Birgitille heti, kun se Meisfjord käski. Se on ylihuomenna.”

“Hyvä”, Katya vastasi pää kallellaan nojaillen karsinan oveen. “Mites ne kisat? Niihin on kuitenkin enää kuukausi.”

“Pakko kai ne on perua. Ellen sitten taas tuu jollain Hillalla”, irvistin muistellen Seppele Cupia, joka oli ollut ihan täydellinen floppi. Mä olin ratsastanut kuin muissa maailmoissa ja Hilla toiminut sen mukaisesti. Epäonnistumisista oppi, mutta mä olisin kyllä kaivannut tähän väliin niitä onnistumisiakin.

“Jep. Vaan eipä meillä Jätkänkään kanssa odotukset ole kovin korkealla. Se Kalla Cup ei mennyt ihan nappiin”, Katya naurahti sitten. “Syytän Christiania. Se ei ollut varsinaisesti kovin hyvä kisahoitaja.”

Mulla oli vaikeuksia pitää naamani peruslukemilla. En voinut sietää epärehellisyyttä, ja Christianin touhut olivat olleet suorastaan oksettavia. Kaiken kruunasi tämä kisahoitajakeissi ja se, että Jätkän sijaan poika oli päätynyt lopulta hoitelemaan jotain aivan muuta. Olin alusta asti tiennyt Christianin olevan lipevä naistennaurattaja, johon kenenkään ei olisi pitänyt sekaantua kuin kaverina, mutta tämä tempaus oli mennyt yli.

Ja se tästä tekikin niin vaikeaa. Kaverina se oli mahtava tyyppi, joka osasi piristää päivää typerillä jutuillaan. Kyllä mua jossain kaiken muun alla sattui Christianin menettäminen, mutta toisaalta, tarvitsinko mä sellaista ihmistä elämääni? Ihmistä, joka käytti muita häikäilemättömästi hyväkseen leikkien niiden tunteilla ja kantamatta lopulta vastuutaan.

Vilkaisin Katyaa, joka silitti Figaron turpaa leperellen sille hiljaa. Se oli upea nainen niin sisältä kuin ulkoakin ja todella ansaitsi elämässään kaikkea muuta kuin paikan Christianin pelinappulana.

“Kuule”, köhäisin lopulta kohteliaasti. “Mikä se sun ja Christianin juttu on tällä hetkellä?”

Katya naurahti kuivasti.

“En mä oikein tiedä. Me sovittiin, että edetään rauhassa ja matalalla profiililla”, kiharatukkainen tyttö sanoi sitten, ja mun teki mieli ravistella sitä hartioista huutaen, että Christianille sellainen todennäköisesti tarkoitti käytännössä villiä sinkkuelämää. Olisin voinut pistää vaikka pääni pantiksi siitä, että matalalla profiililla ja rauhassa oli suora lainaus sen pojan suusta sitoutumiskammon nostettua päätään.

“Okei”, kohautin olkiani. “Mä vaan ajattelin, kun…”

Sanat juuttuivat kurkkuun ja Hannen kasvot ilmestyivät mun ajatuksiin. Hannen, joka oli ehdottomasti mun hyvä ystäväni, jonka en halunnut joutuvan pulaan. Mutta kun Katyan otsa rypistyi, ja se veti kätensä puuskaan, mä tiesin, etten enää voinut juosta pakoon. Olin umpikujassa, ja Katya oli mua jahtaava leijona.

“Kun mitä?” se tivasi tiukasti.

“Mä juttelin Hannen kanssa yksi päivä”, nielaisin. Sydän tuntui hyppivän jossain kurkussa asti, kun Katyan tiivis tuijotus lävisti mun sielua.

“Ja?” Katya odotti, kun mä rukoilin ylempiä voimia armahtamaan viestintuojaa tällä kertaa.

“Ja se kertoi olleensa Christianin kanssa silloin Kallassa”, henkäisin vähän turhan dramaattisesti.

“Olleensa sen kanssa?” Katya vaati tarkennusta painokkaasti.

“Enkä mä nyt puhu mistään ihan viattomasta hengailusta”, vilkuilin ympärilleni lähes kuiskaten.

Katya näytti lievästi ilmaistuna tyrmistyneeltä. Sen silmät salamoivat ja olemus liekehti rovion lailla. Sen koko vartalo liikehti hermostuneena, ja olin aika varma, että se olisi voinut tappaa jonkun.

“Ei jumalauta”, siltä pääsi ennen kuin se marssi päättäväisesti tiehensä tennareiden kopistessa vasten tallin kivilattiaa kuin aikapommin tikitys.

Merkintä 6, #tarinatempaus2020, 2.10.2020

16.10.2020 Syksyn vikat maastoesteet

Kiitos tunnista!

Merkintä 13, #Tarinatempaus2020 / #NVRK2020

7.11.2020 Kouluratsastusklinikka

Kiillota saappaasi ja laita vatsalihaksesi töihin, sillä nyt tulevat Jannin kouluratsastusklinikat! Lauantaina 7.11 maneesissa järjestettävä klinikkamme keskittyy hevosen suoruuteen ja kevyeksi ratsastamiseen sekä ratsastajan istuntaan. Myös katsojat ovat enemmän kuin tervetulleita, tässä tapauksessa maksu on vapaaehtoinen.

Aikataulu:
10:00-10:20 Jannin ratsastusdemo
10:30 1. ratsastusryhmä: HeC
11:00 2. ratsastusryhmä: HeB
11:30 3. ratsastusryhmä: HeA

Huom! Oppimisen tehostamiseksi jokaiseen ryhmään otetaan vain 3 ratsukkoa, joten ole nopea! Jokaiselle ryhmälle on varattu puoli tuntia, joten verryttele hevosesi ennen oman ryhmäsi vuoroa joko kentällä tai maneesin toisessa päädyssä.

Osallistujat:
Helppo C:
1. Elisa & Stella
2. Linnea & Venni
3.
Helppo B:
1. Sonia & Raffe   
2. Matias & Usva
3. Ella & Figaro
Helppo A:
1. Astlyr & Robin
2.
3.

Ilmoittautuminen:
Ilmoita alle, mihin ratsastusryhmään ilmoittaudut ja millä hevosella. Ota ilmoittautuessasi huomioon ratsastajan taitotaso: HeA -ryhmä on tarkoitettu vain kokeneille ratsastajille, HeC -ryhmään voi ilmoittautua hieman kokemattomampikin.
Ilmoittaudu viimeistään 5.11, kehystarina julkaistaan 7.11.

Hevosen uupuessa on jollakulla (kokeneella) ratsastajalla upea mahdollisuus lainata ratsukseen Jannin silmäterää, Robinia.

Maksu:
Vapaavalintainen tarina tai piirros kehystarinan pohjalta.

Kehystarina:

Janni kirjoitti:Maneesin katsomossa keikkui ihmisiä. Se kuhisi kuin muurahaispesä, kun klinikan alkua odottavat ihmiset kiipesivät istumaan, ojentelivat toisilleen huopia ja vanhoja fleeceloimia lämmikkeiksi ja rupattelivat keskenään. Minä istuin jo Robinin selässä, olin lämmitellyt sen valmiiksi kentällä, ja viritin vyölleni mikrofonin lähetintä.

”Noniin, tervetuloa vaan kaikille! Eiköhän aloteta. Tosiaan, ratsastan ensin itse pienen demon, ja tuossa puolen maissa aloitetaan ratsastusryhmien kanssa.”

Siirsin Robinin keskiraviin. Aloitin esittelemällä sujuvuuden hakemista siirtymisten ja taivutteluiden kautta.
”Siirtymät on hyvä keino hakea hevoseen reaktiivisuutta ja sujuvuutta. Me voidaan tehdä siirtymisiä niin askellajien välilläkin, kuin askellajien sisällä, kuten esimerkiksi ravissa”, selostin, ja esimerkkinä siirsin Robinin keskiravista hitaampaan, koottuun raviin ja siitä taas lisättyyn raviin. ”Tärkeää siirtymissä on pyrkiä niiden sulavuuteen ja pehmeyteen, eikä niin että siirtyminen toiseen askellajiin on ikään kuin porras, jolla siirtyminen töksähtää.”

Suoruuteen paneuduimme taivuttelemalla ensin hevosta molempiin suuntiin.
”Kaikki hevoset ovat jossain määrin toispuoleisia, kuka enemmän ja kuka vähemmän. Esimerkiksi Robinista huomaa, että se taipuu paljon helpommin oikealle kuin vasemmalle, joten lähden hakemaan suoruutta asettelemalla sitä pienesti vasempaan suuntaan. Peili on tässäkin hyvä apuri! Ulko-ohja pysyy vakaana ja huolehtii, että kaula pysyy suorana. Sisäohja toimii johtavana, ei vetävänä, voi ajatella, että peukalo ohjaa hieman sivulle. Pohkeilla siirretään hevosen etuosa suoralle linjalle.”
Siirryin ratsastamaan suoria linjoja kohti katsomoa, jotta siellä istuskelevat ihmiset näkivät hevosen suoristumisen paremmin.

”Jotta hevonen on suora, täytyy kyetä olemaan itsekin suorassa, paino tasaisesti molemmilla istuinluilla, hieman istuinluiden takaosalla. Jos oikean kohdan löytämisessä on vaikeuksia, voi ensin kokeilla nojata hiljalleen eteen niin kauan, kunnes ei enää tunne istuinluita ja palata sen jälkeen hitaasti keskelle. Sitten nojaa taakse niin pitkälle, ettei enää tunne istuinluitaan. Kun keinahtaa siitä vielä hitaasti hieman takaisin päin, löytää oikean kohdan, jossa tulisi istua.”

Demon loppuun kävin vielä läpi ratsastajan istunnan, sen yleiset virheet sekä vinkit, joita oman istunnan hakemisessa kannattaa pitää mielessä.


Ratsastusryhmissä ryhdyimme toteuttamaan vinkkejäni käytännössä. Asettelimme hevosia ensin käynnissä ja ravissa pääty-ympyrällä tehden myös vasta-asetuksia. Sitten lähdimme suoristamaan hevosia, HeC ryhmässä Elisan ja Linnean kanssa kanssa uralla, HeB ja HeA ryhmissä uran sisäpuolella suorilla linjoilla. Lisäsimme linjoille myös siirtymisiä, HeC-ryhmässä teimme ravi-käynti-siirtymiä, HeB-ryhmässä keskityimme ravi-laukka-siirtymiin ja Astlyrin kanssa HeA-ryhmässä teimme siirtymisiä käynnin ja laukan välillä sekä myös laukan sisällä välillä pidentäen ja välillä lyhentäen laukkaa. Lopuksi keskityimme jokaisessa ryhmässä vielä ratsastajan istuntaan, niiden heikkouksiin ja vahvuuksiin ja pyrimme korjaamaan istunnan virheitä.

________________________
Merkintä 10, #Tarinatempaus2020 / Aloituspäivämäärä 20.10.2020 / #NVRK2020

Kommentit ratsukoille:

Elisa & Stella: Elisalta ja Stellalta päivän harjoitukset sujuivat melko hyvin. Elisan tulisi kuitenkin jatkossa kiinnittää enemmän huomiota rohkeampaan apujen käyttöön sekä käsiensä asentoon.

Linnea & Venni: Linnean ratsastus oli tänään johdonmukaista ja napakkaa, ja hän pystyi hyvin keskittymään omaan tekemiseensä kuuliaisen ja ahkeran Vennin kanssa. Omaan katseeseensa Linnean tulisi kiinnittää huomiota, nyt katse on usein hevosen niskassa tai jaloissa, ja koko istunta kaatuu hieman eteen.

Sonia & Raffe: Raffe puski selkeästi lapaansa oikealle, ja Sonialla oli alkuun hieman vaikeuksia saada se suoristettua. Sonia handlasi Raffen kuitenkin hyvin, ja parivaljakon yhteistyö oli sujuvaa. Sonian olisi hyvä tarkkailla omaa istuntaansa, joka nyt helposti kallistuu hieman oikealle.

Matias & Usva: Matiaksen ratsastus oli tänään hieman hätäistä, mikä näkyi etenkin siirtymissä: loppua kohden ratsukko kuitenkin tsemppasi, ja siirtymistä saatiin jo melko sulavia. Matiaksella on hyvä keskivartalon hallinta, mutta istunta kaatuu usein hieman liikaa eteen.

Ella & Figaro: Nyt jo huomattavasti pirteämpi ja energisempi Figaro vaikutti oikein näppärältä tapaukselta! Ellalla on siisti ja hyvä perusistunta. Ellan tulisi antaa Figarolle vielä enemmän tilaa hakeutua itse tuntumalle, alkuun ohjan voi pitää melko löysänäkin: näin herkkyyttä vaativa poni saadaan ratsastettua paremmin pehmeäksi ja pyöreäksi.

Astlyr & Robin: Astlyr pärjäsi uuden tuttavuutensa kanssa ihailtavan hyvin saaden jopa tiukan ratsastuksenopettajan myhäilemään tyytyväisenä. Robin on hevonen, joka vaatii paljon puolipidätteitä, mutta myös riittävästi myötäämistä tullakseen pehmeäksi ja kevyeksi: Astlyrin tulisi rohkeasti ensin pidättää ja Robinin tullessa pyöreämmäksi myös antaa sille tilaa olla pyöreä.

Danten päiväkirja

23.10. - Estetreeniä

Joona ja Bumin omistaja Anie olivat järjestäneet pienelle porukalle estetreenit perjantaiksi. Jokaisella osallistujalla oli hieman erilaiset tavoitteet: Anie ja Bumi hyppäisivät yhdessä ensimmäistä kertaa, Matias puolestaan oli ilmeisesti luvannut liikuttaa Theon tänään Joonan valvovan silmän alla ja me Danten kanssa harjoittelimme tulevia kisoja varten.

"Me mennään jo. Ei tästä tule mitään, jos jätän tän karsinaan varusteissa", ähisi Anie hevosensa kanssa. Bumin käytöstä oli huvittava seurata vierestä: toisina päivinä se käyttäytyi todella mallikkaasti, toisina taas, no, vähemmän mallikkaasti.
”Joo, ei se mitään. Me tullaan kohta", vastasin naiselle ja kiristin Danten satulavyötä. Danten kanssa oli ilo työskennellä, se seisoi niin nätisti paikoillaan, eikä sitä tarvinnut edes sitoa hoitamisen ajaksi. Silitin tamman kirjavaa kaulaa ja lähdin hakemaan ovenpielessä roikkuvia suitsia.

Maneesissa oli jo porukkaa, kun saavuimme sovittuun aikaan paikalle. Myös Sonia oli houkuteltu mukaan auttamaan puomien kanssa.
"Moikka! Alkakaa vaan lämmitellä Danten kanssa, odotellaan Matiasta vielä", sanoi Joona. Anie ja Bumi kulkivat jo pitkin ohjin, ja Matiaskin saapui paikalle sillä hetkellä, kun olin nousemassa Danten selkään.

Aloitimme alkuverryttelyt tuttuun tapaan sileällä. Dantella tuntui olevan todella hyvä päivä, ja se kulki eteenpäin reippaasti. Alkutunnin puomitehtävät sujuivat hyvin, olimmehan Jassun tunnilla viimeksi keskittyneet pitkästä aikaa niiden hyvään ylittämiseen, ja pian pääsimmekin jo hyppäämään matalia ristikoita.

"Tulkaa Danten kanssa ihan rauhassa. Suorat lähestymiset ja säädä vähän askelia lyhyemmäksi. Noin juuri", Joona opasti, kun hyppäsimme ensimmäisiä esteitä.
"Ja mitä ollaan puhuttu siitä liiasta myötäämisestä?" hän jatkoi hyppyjen jälkeen. Oli vaikea muuttaa jotain, mitä oli viime vuosina tehnyt niin tottuneesti, mutta tälläkin kertaa riitti, kun Joona mainitsi yhden kerran heti alkutunnilla asiasta.

"Sitten lähdetään hyppäämään rataa. Keskittykää Danten kanssa nyt vaan mahdollisimman hyviin lähestymisiin. Esteet eivät ole sille liian korkeita, joten hiotaan nyt tekniikkaa kuntoon", Joona sanoi ja seurasi sivusta, kun ylitin viiden esteen radan ensimmäisen kerran. Oli ihan totta, että Dante hyppäsi esteet todella kevyesti, joten eniten keskityimme siihen, että askelista löytyi tarvittaessa pituutta ja tahti pysyisi hyvänä myös silloin, kun askelia lyhennettäisi.
"Hypyt Dantelta sujuu todella hyvin. Dante on sen verran kiltti, että se antaa paljon virheitä anteeksi. Siksi ratsastajalla on se isoin rooli pitää hyvää liikkumista yllä ja tehdä hevoselle hyppy mielekkääksi, eli tukea sopivasti ja rohkaista eteenpäin. Hyvä. Sitten Bumi", sanoi Joona samalla kun me Danten kanssa siirryimme hetkeksi pitkin ohjin käyntiin ennen loppuverryttelyjä.

Ratsastuksen jälkeen puimme tuntia läpi vielä Anien kanssa hevosia hoitaessa. Anie vaikutti mukavalta, vaikka olin saanut hänestä alkuun hieman etäisen vaikutelman. Hän kertoi ensimmäistä kertaa hieman enemmän Bumista ja muutenkin hevosharrastuksestaan.  
"Mut nyt mä lähden käymään röökillä", hän lopetti keskustelun, kun olimme saaneet kirjavat hevoset kuntoon, ja lähti sitten kävelemään ulos. Itse jäin silittämään Dantea ja miettimään, kuinka kisoihin oli enää kaksikymmentäkaksi päivää.


----------

Merkintä 21, #Tarinatempaus2020 / Aloituspäivämäärä 01.10.2020

#NVRK2020

8.11.2020 NVRK:n esteosuudelle valmentava tehotreeni

Heti Jannin kouluratsastusklinikkaa seuraavana päivänä, eli sunnuntaina 8.11.2020 kello 12-14 Joona pitää maneesissa kaksi estevalmennusta neljän hengen pienryhmissä. Valmennuksissa harjoitellaan radanpätkiä ja uusintateitä ensi viikonlopun Ratsastuskoulujen piirinmestaruuskisoja ajatellen. Ilmoittaudu rohkeasti mukaan valmennuksiin, ja katsomostakin käsin valmennuksia seuraamalla saa varmasti paljon oppeja sekä inspiraatiota tulevaisuuden treeneihin!



Miten pääset mukaan - ilmoittaudu tähän topiciin:
- Ratsastajan nimi
- Hevosen nimi
- Kumpaan ryhmään osallistut ratsusi kanssa  




Maksuvaihtoehdot:
Valmennuksen voi maksaa...
a) tarinalla
b) piirroksella tai
c) runolla

Valmennuksen kehys:

Ratapiirrokseen pääset klikkaamalla tästä

Eilinen Jannin kouluratsastusklinikka oli kerännyt yleisöä runsain määrin ja olinhan mä itsekin tietysti ollut seuraamassa valmennuksia ja ikävöinyt hevosen selkään. Porukka oli mukavasti innostunut myös mun pitämistä estevalmennuksista, ja osallistujiakin oli ilmoittautunut vain yksi vähemmän, kuin olisin ottanut mukaan tällä kertaa. Seitsemästä ratsukosta saatiin koostettua kaksi ryhmää; ensimmäisessä ryhmässä olivat nuoremmat ja kisauraansa aloittelevat ratsastajat sekä kokemattomammat hevoset ja toisessa jo kokeneemmat ja enemmän kilpailleet ratsastajat hevosineen. Kellon lyödessä kaksitoista maneesiin oli runsaiden apukäsien toimesta rakennettu kokonainen esterata, millä tänään harjoiteltaisiin radanpätkiä sekä tietysti uusintateitä tulevia kisoja silmällä pitäen. Mä en itse valitettavasti tolppien ja puomien kantamiseen saanut osallistua kipeän selkäni vuoksi, joten toimin yleisenä ratamestarina ja etäisyyksien mittaajana.

Molempien ryhmien kanssa tehtiin samantyyppisiä tehtäviä, jokaiselle ratsukolle sopivalla tasolla. Alkuverryttelyn jälkeen käytiin radalla olevia yksittäisiä esteitä, linjoja sekä sarja läpi, minkä jälkeen niitä alettiin yhdistelemään lyhyiksi radanpätkiksi. Radasta muodostui sopivasti kolme erilasta radanpätkää: Ensimmäisellä, esteet nro. 1-4 sisältävällä radalla harjoiteltiin muun muassa pidempiä lähestymisiä sekä kakkosestellä nopeaa kääntämistä heti esteen jälkeen. Toisella, esteet nro. 5-8 sisältävällä päästiin linjan sekä sarjan hyppäämisen makuun ja kolmannella, esteet nro. 9-13 sisältävällä radalla aiheena oli uusinta, eli tiukat käännökset ja ajan ratsastaminen. Uusintaa ratsastaessa kannatti kuitenkin pitää mielessä se, että mahdollisimman kovaa vauhtia laukkaaminen ei kuitenkaan aina voita. Hevosen pitää pysyä kontrollissa ja koottuna pakettina, mikäli mielii valita lyhyemmät tiet esteiden välillä. Pitkäksi venähtäneellä, hieman etupainoisella hevosella on melkeinpä mahdotonta ratsastaa tiukkoja käännöksiä.

Valmennuksen loppuun jokainen ratsukko sai ratsastaa radan kokonaisuudessaan alusta loppuun asti valitsemallaan korkeudella. Pyrin mahdollisimman vähän neuvomaan ja auttamaan itse suorituksen aikana, vaan annoin palautetta vasta radan jälkeen. Viimeinen tehtävä oli aivan loistava harjoitus kisoja ajatellen, ja sen jälkeen ratsukko sai halutessaan vielä hypätä jonkun ei-niin-hyvin menneen esteen tai linjan ja korjata radalla tulleet virheet.

#NVRK2020

Kommentit ratsukoille:

Matias & Usva: Usva oli super innoissaan päästessään hyppäämään, ja vauhtia olikin aluksi aika reilusti. Maneesin seinät tahtoivat tulle välillä hieman liiankin nopeasti vastaan, mutta kun sait tamman kunnolla avuillesi ja malttamaan, alkoi meno muuttua järkevämmäksi ja ponnistuspaikatkin osumaan kohdilleen. Sarjaväli meinasi käydä tänään hieman ahtaaksi Usvan hypätessä melko laakoja hyppyjä ensimmäiselle osalle, kun se pääsi hieman turhan pitkäksi lähestyessänne sarjaa.

Nita & Dante: Danten kanssa sinulla oli oikeastaan täysin päinvastainen ongelma kuin Matiaksella Usvan kanssa; jäit välillä jarruttelemaan hieman turhankin paljon. Vaikka maneesissa hypätessä onkin ulkona ratsastetun kesäkauden jälkeen vähemmän tilaa ja seinät tulevat nopeammin vastaan, voisit hieman rohkeammin ratsastaa eteenpäin. Näin myös hypyt ovat sujuvampia ja niihin on helpompi mukautua. Tiukat uusintatiet olivat tänään vahvuutenne, sait Danten kääntymään erinomaisesti myös lyhyemmille teille.

Linnea & Venni: Kiltti ja hyväluonteinen Venni on sinulle aivan nappivalinta ratsuksi mestaruuksiin. Se hyppäsi kaikki esteet mukisematta, vaikka ratsastaja ei vielä kovin kokenut ollutkaan esteillä. Puomit kolisivat hieman turhan usein Vennin laukatessa matalana ja pitkänä, mutta välillä saatuasi sen ryhdistäytymään, punahallakko tamma väläytti todellista potentiaaliaan ja osaamistaan. Tiukkoja uusintateitä ei ehkä Vennin kanssa kannata vielä lähteä yrittämään, vaan sen sijaan ratsastaa huolelliset, pidemmät tiet.

Anie & Bumi: Teillä ei Bumin kanssa yhteisiä hyppykertoja ilmeisesti ollut kovinkaan montaa takana ennen valmennusta, ja sen huomasi niin hyvässä, kuin pahassakin. Perusratsastus esteiden välillä oli sujuvaa, mutta itse esteet ylittyvät milloin milläkin tyylillä. Erityisen paljon haasteita tuotti pitkällä lähestymisellä oleva yksittäinen pysty eli este numero 4/13. Sarjat ja linjat sujuivat tänään hienosti, eikä hieman tiukemmat tietkään juuri tuottanut hankaluuksia.

Sonia & Lidia: Lidia oli iänikuiseen tapaansa alkuun hieman tahmea ja jäykkä, minkä vuoksi puomia tipahteli kuin sieniä sateella. Lopulta, kun sait ihan itse nostella tiputtamanne puomit takaisin kannattimilleen, alkoivat ne kummasti pysymään kannattimillaan paljon paremmin. Uusintatiet onnistuivat jopa hämmentävänkin hyvin päästyänne ensin kunnolla vauhtiin Lidian kanssa, eikä minulla paljoa enää korjattavaa jäänyt radan jälkeen. Muista vain pitää hevonen hereillä ja takaosansa päällä sekä pohkeet kunnolla kiinni, niin selviätte heittämällä metrisestäkin radasta.

Astlyr & Tegur: Sekä Tegurilla, että sinulla oli ilmeisesti jäänyt kouluvaihde päälle menneiden koulutuntien ja -valmennuksen jäljiltä, ja näytittekin verryttelyn aikana vielä aivan väärään seuraan eksyneeltä kouluratsukolta. Olit itse hieman jännittyneenä selässä, joten verkkahypyt menivät miten menivät, mutta valmennuksen loppua kohti meno parani tasaisen varmasti. Isona hevosena tiukat käännökset olivat hieman haastavia Tegurilla, mutta sen vastapainoksi suoriuduitte linjoista ja pidemmistä lähestymisistä parhaiten tämän päivän ratsukoista.

Amira & Sidney: Sidney kävi varsin kuumana koko valmennuksen ajan, mutta sait sen pidettyä silti hyvin hanskassasi. Suorititte jokaisen tehtävän mahtavalla asenteella, ratsastaen tarkasti lähestymisestä laskeutumiseen ja seuraavaa estettä kohti lähtemiseen asti. Olitte aivan elementissänne tiukkoja uusintateitä ratsastaessasi. Sidney on selvästi juuri se poni, joka kääntyy vaikka pennin päällä.

# Tallikirja 2017 -->

29.10.2020

Lidia kelpasi mulle estetunnille. Tai oikeastaan mikä tahansa kelpasi, paitsi Aage. Never again. Janni oli onneksi varmaan sisäistänyt, etten mä suostuisi enää sillä menemään. Kaikista mieluiten mä olisin tietysti ottanut Tegurin, koska pitihän mun silläkin treenata vielä ennen kisoja, mutta onneksi tässä oli vielä parin viikon tunnit ja ensi viikonlopun estevalmennus. Toivottavasti mä saisin Tegurin valmennukseen. Pakkohan mun oli saada, muuten mä peruisin mun kisaosallistumisen, koska en todellakaan menisi sinne nolaamaan itseäni liian vähäisen harjoittelun takia.

Torstain ryhmä oli mun mielestä vähän liian iso esteryhmäksi, koska Jannilla ei koskaan ollut hirveästi aikaa keskittyä yhteen ratsastajaan, ja hyppykerratkin jäivät aika vähäisiksi, kun suorittajia oli niin monta. Vähän myös ärsytti se, että tunnilla oli hirveästi paljon mua nuorempia lapsia, jotka eivät osanneet keskittyä pelkästään omaan tekemiseensä vaan hölöttivät aina tauoilla kavereilleen.

Lidia oli alkuun tapansa mukaan hidas, mutta ottaessamme verryttelyhyppyjä jumppasarjalla se piristyi vähän ja sai takajalkansa mukaan sen verran, että laukka alkoi pyöriä kunnolla.
”Hyvä Asta, se näyttää siinä jo paljon paremmalta ja nyt se oli jo paljon suorempikin siinä sarjalla, kun se eteni eikä jäänyt pohkeen taakse kiemurtelemaan”, Janni kehui, vaikka mä tiesin sen jo itsekin. Tyydyin taputtamaan tamman mustaa karvaista kaulaa nopeasti ja siirsin sen käyntiin.

Tunnin aiheena oli askeleen säätely kahdella eri linjalla, joista toinen oli suora ja toinen kaareva. Kaarevalla se oli paljon helpompaa, mutta suoralla linjalla Lidia oli ensin mielummin vähän pitkänä ja lyhentäminen ei meinannut sujua. Sitten yritin pääty-ympyrällä saada laukan pyörimään paremmin, ja Lidia tuntui tajuavan mitä mä pyysin. Vihdoin onnistuimme tunkemaan kuusi askelta esteiden väliin, ja mä taputin tammaa vähän enemmän tällä kertaa.

Pidentäminen olikin sitten Lidian mielestä jo paljon kivempaa. Hypyistä tuli kuitenkin ensimmäisellä kerralla vähän laakeita, ja jälkimmäinen pysty tulikin alas Lidian ponnistaessa laiskasti.
”Koitat pitää sen takajalkojen päällä ja ryhdissä, vaikka pidennätkin laukkaa, etkä anna sen mennä vain pää viidentenä jalkana, koska sitten niistä hypyistä ei oikeen tuu mitään”, Janni ohjeisti ja laittoi meidät tulemaan uudestaan. Lidia heitti nolon pikku pukin esteiden välissä, ja lähestyminen oli taas huono.
”Ota hetkeksi käyntiin ja vähän kierroksia alas, niin tuutte sit uudestaan”, Janni totesi, ja mua hävetti. Olinko mä tosiaan näin huono, etten mä onnistunut vielä toisellakaan yrityksellä? Jos mä olisin ollut muutaman vuoden nuorempi, mä olisin illalla omassa huoneessani varmaan itkenyt epäonnistumistani. Onneksi mä olin onnistunut vähän kasvattamaan kuortani näissä asioissa, ja kävelytauon jälkeen ryhdistäydyin ja tulimme välin täydellisesti neljällä askeleella ja terävillä hypyillä. No, ehkei sentään täydellisesti, mutta paremmin kuin muut, ja se oli tärkeintä.

Loppuravien jälkeen Lidia oli hikinen ja puuskutti, ja mä huomasin itsekin vähän hengästyneeni. Pitäisi alkaa käydä salilla enemmän, mutta sielläkin tuntui pyörivän vain kaiken maailman tallipoikia nykyään. Ja siellä oli tietysti mahdollisuus törmätä Ellaan, mikä ei varsinaisesti houkutellut. Vaikka törmäsinhän mä siihen perjantaisin tallilla ja muutenkin aina koulussa, mutta salilla se pääsisi liian lähelle. Vaikka ei se kyllä edes vastannut mun viesteihin nykyään. Ja jos ottaisi jonkun kaverin mukaan? Tone varmasti lähtisi, koska salilla oli mahdollisuus törmätä myös Matiakseen. Ja olihan se salin omistajakin aika karkki.


#OTsuoritus / #NVRK2020 / merkintä 3, #tarinatempaus2020 / aloituspvm 29.10.2020

# Tallikirja 2017 -->

Dimona puhalsi sieraimistaan lämmin ilmaa mun käsille mun laittaessa sitä kuntoon pian alkavaa tuntia varten. Se ei yleensä edes käynyt meidän tunnilla, mutta jotenkin Janni oli saanut mut taivuteltua osallistumaan ensi viikonlopun ratsastuskoulujen piirinmestaruuskilpailuihin sen kanssa ”koska se olisi hyvää kokemusta Dimonalle”. Olisi se kai sitten, mutta olisin mä silti sen pikku kipittäjän sijaan sata kertaa mielummin osallistunut esimerkiksi Hillalla, joka oli yksi mun lempparituntiratsuista Shelyesissä yhdessä Vennin, Raffen ja Stellan kanssa. No mutta joka tapauksessa mä olin tunnille menossa Dimonan kanssa, koska me tarvittiin ehdottomasti vielä treeniä. Tiikerinkirjava pikkuponi oli kokonsa ja värityksensä vuoksi lasten suosima, joten sen kanssa sai lähes aina keskustella ihan perusasioistakin.

Mä olin mennyt Dimonalla myös eilisellä tunnilla, ja se oli ollut yhtä vääntöä ponin oltua täysin yhteiskyvytön. Onneksi se kilometrin mittainen lipputanko, jota Astlyriksikin kutsuttiin, ei ollut ollut katsomassa, mutta se sen lipputangon oikea käsi ja samalla myös toinen lipputanko, Madde, oli vain virnistellyt vahingoniloisesti kauniissa peräänannossa kulkeneen Tegurin satulasta. Sekin muija oli olevinaan muka niin olympiatason kouluratsastaja ja Kari Vepsän kaltainen hevoskuiskaaja, mutta kyllä mä vaan muistin sen joskus pentuna itkeneen jo ennen tuntia, koska Arne oli purrut sitä sen raahattua sen kolme kusipäistä kaveria yhtä aikaa sen harmaahallakon vuonisruunan karsinaan. Se suoraan helvetistä kotoisin oleva akka oli tullut vielä kävelemään loppukäynnit mun viereen, mutta onneksi Dimona tuntui vihaavan sitä ihan yhtä paljon kuin minäkin, ja oli potkaissut Teguria vihaisesti sen tultua liian lähelle. Enkä mä ollut edes yrittänyt estää sitä. Potku oli osunut suoraan Tegurin mahan alle, mutta Madden nilkkaan se oli ilmeisesti tähdännytkin ja varsin onnistuneesti, koska toista jalkaansa ontuen se muija oli maneesista poistunut sitä ylisuurta hevosta taluttaen.


Ne lipputangot oli jo Lidian ja Tegurin kanssa maneesissa mun saapuessa sinne pikku Dimonaa taluttaen, ja Ella saapui Figaronsa kanssa heti mun jälkeen.

"Katos katos, mitkä pikku kääpiöt sieltä saapuu kääpiökokoisten ratsujensa kanssa", Astlyr naureskeli Maddelle samalla, kun kiristi Tegurin satulavyötä, "Voiko noin pieniä karvakasoja edes poneiksi kutsua?"

"Ylikasvaneita koiriahan nuo näyttää olevan", Madde totesi, kiipesi Lidian satulaan ja mä olisin voinut vaikka oksentaa sitä katsoessani.

"Ei teilläkään sen paremmin taida mennä, kun kirahvin ja vasta talviunilta herätetyn mustakarhun selkään joudutte", mä piikittelin takaisin, "Voi teitä raukkoja."

"Mun koira on sentään hyvin koulutettu", Ella lisäsi vielä nasevasti ja mä vaihdoin ilkikurisen katseen sen kanssa.

Ne heittelivät meihin päin ylimielisiä katseita, mutta mä porasin mun jäätävän katseen suoraan niiden ällöttäviin silmiin niin kauaksi aikaa, että ne käänsivät päänsä pois. Mä talutin Dimonan aivan tahallani suoraan Tegurin viereen kaartoon, ja Astlyr sekä Lidian satulassa jo istuva Madde mulkoilivat mua happamasti, mutta siinäpäs mulkoilivat. Mä suorastaan nautin, kun näin niiden muijan turhautuvan, ja vielä enemmän mä nautin siitä ajatuksesta, että ensi viikolla se alkaisi. Nimittäin se äänestys. Se ei todellakaan ollut ollut pelkkää sanahelinää, vaan mä olin tehnyt koko viikon valmisteluita sen eteen. Heti maanantaina, kellon lyödessä kaksitoista mä marssisin suoraan ruokasaliin, keskeyttäisin ruokailuun ja laittaisin sen alulleen. Niiden muijien sietikin pelätä tulevaa.


Tämän päivän aiheena oli siirtymiset sekä askellajien sisällä, että niiden välillä. Eilisestä väännöstä Dimonan kanssa oli selvästi ollut hyötyä, koska tänään siitä ei ollut enää tietoakaan ja pikkuruinen ponitamma paiski hommia koko sydämellään koko tunnin ajan. Meidän yhteistyömme oli sujuvaa ja mä sain pienen toivonpilkahduksen, ehkä me sittenkin selvittäisiin niistä kisoista. Me mentäisiin sinne näyttämään kaikille, mistä puusta meidät oli veistetty. Mä en todellakaan lähtenyt sinne häviämään, mä lähdin sinne vain tavoittelemaan voittoa. Ja niin mä tavoittelin myös joka tunnilta onnistumisia ja hyviä pätkiä.

Mä olin ihan rättiväsynyt ja hikinen tunnin jälkeen ja niin oli Dimonakin, mutta mä oli niin tyytyväinen siihen pieneen, tiikerinkirjavaan ponitammmaan. Se oli tehnyt parhaansa ja suorastaan loistanut käynti-laukkasiirtymisissä. Jannin sanojen mukaan se ei ollut koskaan nähnyt Dimonan liikkuvan sillä tavalla peräänannossa, kantaen itsensä kauniissa muodossa, nostaen selkänsä ylös ja ottaen takapäänsä alleen. Sen, jos jonkun kuuleminen lämmitti mun mieltä ja samalla jäädytti ne palavat helvetin liekit, minkä voimalla Astlyr ja Madde yrittivät mua mulkoilla ratsujensa selästä meidän liidellessä Dimonan kanssa ympäri maneesia. Tegur oli ollut koko tunnin kunnon kirahvi ja kuunnellut kauhuissaan syysmyrskyn aiheuttamaa meteliä, ja Lidia puolestaan oli ollut jäykkä ja kuuro pohkeelle. Mä olin vain hymyillyt niille lipputangoille mitä maireinta hymyäni minun ja Dimonan tanssahdellessa niitä ohi tai vastaan. Ellalla ja Figarolla oli mennyt kivasti, ainakin sen perusteella mitä ehdin ratsukon menoa katsella.

"Pitäiskö teidän sittenkin ilmoittautua siihen raviluokkaan, ettette vaan nolaa itseänne kisoissa? Oli meinaan niin kamalan näköistä menoa, että mua ihan hävettää noiden hevosraukkojen puolesta", heitin ivallisesti ennen kuin talutin poistuin maneesista Ellan ja Figaron kanssa, jättäen blondit lipputangot omaan ylhäiseen yksinäisyyteensä.

Mä niin tiesin, että saisin äskeisestä heitostani kuulla ja pian, mutta mä en välittänyt siitä. Mä muistaisin vielä pitkään niiden myrkkykäärmeiden ilmeet, kun Janni kehui minun ja Dimonan menoa tunnilla. Ja maanantaina alkaisi se äänestys. Sitä mä odotin jo kuin kuuta nousevaa.

_________________________
#OTsuoritus #NVRK2020 - Merkintä 2, #TarinaTempaus2020 / Aloituspäivämäärä 3.11.2020

7.11.2020 Kouluratsastusklinikka

Mähän en aikonut missata yhtäkään tilaisuutta missä mulla voisi olla mahdollisuus päästä treenaamaan Vennin kanssa kisoihin, joten niin mä olin kirjoittanut meidän nimet Jannin kouluklinikan osallistujalistaan Elisan ja Stellan alapuolelle. Oli kivaa että Elisa oli samassa ryhmässä sillä me oltiin tutustuttu sen kanssa jonkin verran tunneilla ja muutenkin tallilla pyöriessä ja välillä koulussakin tuli vietettyä aikaa yhdessä.

Mua harmitti että me ei voitu laittaa Elisan kanssa poneja yhtä aikaa kuntoon kun Stella asui pihatossa ja Venni asui päätallissa. Kuitenkin maneesiin päästessämme ja kiristellessämme satulavöitä mä kysyin, oliko se ikinä verrytellyt heppaa omatoimisesti, koska mulle tää olisi eka kerta. Päästyämme satuloihin me mietittiin hetki mitä me tehtäisiin ja päätettiin lopulta että käveltäisiin ja ravailtaisiin hetki ja tehtäisiin vähän ympyröitä.

Oli vaikea olla kuuntelematta ja katsomatta Jannin rastastusta kun se kertoi katsomossa istuvalle porukalle mitä se olisi ratsastajiltakin hakemassa. Oli jännittävää päästä pian ratsastamaan myös noin monen ihmisen silmien alle, koska ei meidän tunteja normaalisti ollut seuraamassa kuin ehkä yksi tai kaksi ihmistä.

Alkuun meidän piti vain kääntää hevosen päätä sen verran että me nähtiin sen silmä ja vähän sieraimen reunaa joko niin että Venni katseli ympyrän sisälle tai ulkopuolelle. Välillä mä meinasin pyytää tammaa liikaa, jolloin se lähti jo kääntymään ihan kunnolla. Ympyrältä me saatiin siirtyä suoralle ja silloin meidän taas piti saada ponit kulkemaan suorassa. Janni joutui huomauttamaan mulle muutaman kerran siitä että mä meinasin katsella vähän liikaa Vennin niskaan sen sijaan että mä katsoisin minne mä menisin. Lopputunnin mä yritinkin tsempata taas katseeni kanssa, samalla kun yritettiin saada muutama kiva ravi-käynti siirtymä aikaan.

Lopuksi Janni katsoi vielä meidän molempien istuntaa ja antoi muutaman vinkin, ennen kuin meidän puolituntia oli ohi ja saatiin käydä vielä vähän kävelemässä toisessa päässä maneesia, samalla kun seuraava ryhmä siirtyi ratsuineen Jannin silmien alle.

#NVRK2020

# Tallikirja 2017 -->

Perjantain helppo A -tunti oli alkamaisillaan. Edellisen tunnin ratsukot tekivät lähtöä maneesista, kun Madde ja Astlyr olivat ratsuineen jo paikalla. Ohi löntystävä Aage suorastaan höyrysi lämpimien lihasten kohdatessa viileän maneesin ilman.


Madde kiristi Lidian satulavyötä, kun vieressä Astlyr selvitti kurkkuaan ja avasi sanaisen arkkunsa sitten suureen ääneen niin hunajaisella äänellä, ettei se voinut olla tarkoitettu kuin pilkalliseksi ivaksi.
”Katos katos, mitkä pikku kääpiöt sieltä saapuu kääpiökokoisten ratsujensa kanssa! Voiko noin pieniä karvakasoja edes poneiksi kutsua?"

Madde vilkaisi olkansa yli ja virnisti nähdessään Emilien taluttavan Dimonaa maneesiin, Ella ja Figaro vanavedessään.

”Ylikasvaneita koiriahan nuo näyttää olevan”, Madde veisteli tyytyväinen virne kasvoillaan. Dimona totta tosiaan olisi mennyt kasvuhormonia saaneesta dalmatialaisesta. Ellan poni Figaro taas oli toista maata, se oli tasokas ja kaunis poni, mutta eihän Madde sitä Ellalle ääneen sanonut. Se olisi ollut itsemurha ja kunnian menettäminen.

"Ei teilläkään sen paremmin taida mennä, kun kirahvin ja vasta talviunilta herätetyn mustakarhun selkään joudutte! Voi teitä raukkoja", Emilie laukoi takaisin Ellan kompatessa jotain koulutetuista koirista.


Madde vilkaisi Astlyria vieressään kulmat kohotettuna ja naurahti. Emilie ei selkeästi tainnut tunnistaa hyvää hevosta sen nähdessään, tai niin ainakin Madde ajatteli Emin verrattua intermediate-tason Teguria kirahviin.

”Ihan miten vaan, kääpiöt”, Astlyr naurahti. Maneesin ovea viimeisen lähteneen edellistuntilaisen perässä sulkenut Janni katsahti tyttöjä muttei sanonut mitään. Hänen jäänkylmä katseensa kuitenkin viestitti naisen huomanneen maneesin keskellä tapahtuneen piikittelyn.


Tunti alkoi, ja hetkeksi Maddekin unohti vihamiehensä pikku-eet keskittyessään tunnin tehtäviin. Janni oli kehitellyt heidän päänsä menoksi siirtymisiä, ja Maddella oli täysi työ pitää Lidia reaktiivisena ja tarpeeksi nopeana. Lidia oli kuin suuri valtamerialus, jonka ohjattavuus oli alkuun hidasta ja kankeaa. Se tuntui olevan jäykkä ja kuuro pohkeelle, ja Madde kirosi mielessään, ettei ollut ottanut kannuksia. Tunnin edetessä ja Lidian vertyessä siitä tuli kuitenkin nopeampi, se alkoi edetä hyvässä tahdissä, pehmetä ja lopputunnista tulla kauniiseen peräänantoon.

”Hyvä, just noin Lidian kanssa, siinä on tosi hyvä tahti”, Janni kehui Madden ohittaessa vilttiinsä kääriytyneen ratsastuksenopettajan saaden Madden hymyilemään maireasti. Hymy kuitenkin hyytyi Jannin kehuessa samaan syssyyn vuolaasti, miten Dimona ei ollut koskaan kantanut itseään niin hyvin kuin nyt Emilien kanssa. Emi vilkaisi Maddea ja hymyili ivallisen voitonriemuisesti.


"Pitäiskö teidän sittenkin ilmoittautua siihen raviluokkaan, ettette vaan nolaa itseänne kisoissa? Oli meinaan niin kamalan näköistä menoa, että mua ihan hävettää noiden hevosraukkojen puolesta" heitti Emilie tunnin ollessa ohi, kun se talutti pilkullisen poninsa Madden ja Astlyrin ohi kohti maneesin ovea.

”Hva?” sihahti Madde, ”että tolla on otsaa!”
Astlyr oli jo sivaltamassa jotakin nokkelaa takaisin, mutta tytöt siistivät suunsa Jannin tarpoessa heidän luokseen. Hetken verran Madde jo luuli, että ratsastuksenopettaja alkaisi ryöpyttää heitä epäurheilijamaisesta käytöksestä, mutta hän oli (onnekseen) väärässä.

”Sähän et Madde tainnut olla ilmoittautunut ratsastuskoulupiirimestaruuksiin, ethän?” Janni kysyi saaden Madden kohottamaan kulmiaan yllättyneesti.
”En ollut joo.”
”Ei sua innostais lähteä Lidian kanssa? Teillä toi yhteispeli näyttää kuitenkin sujuvan. Olis se arvokasta kokemusta sullekin. Voisit hyvin mennä helpon B:n, ehkä kokeilla sitä A:takin.”

Madde mietti hetken ja tuijotti maneesin ovista katoavan tiikerinkirjavan pikkuponin perään.
”Tiedätkö”, Madde käänsi sitten katseensa ratsastuksenopettajaan ja läväytti tälle leveimmän ja aurinkoisimman hymynsä, ”ehkä mä lähdenkin.”
”Hyvä”, Janni hymyili tyytyväisenä, ”Laitan sulle Lidian ens viikon tunneille. Hyvin se menee, sä handlaat sen kyllä.”


”Varo vaan, poniprinsessa”, Madde sihahti Jannin päästyä kuuloetäisyyden päähän, ”jos alkaa leikkiin Madden kanssa, saa valmistautua häviämään!”

#OTsuoritus #NVRK2020

7.11.2020 Kouluratsastusklinikka

Madde yritti vielä jatkaa jotakin pikkuprinsessoista Jannin aloittaessa demonsa, mutta mä sihisin sille vihaisesti, että se pitäisi turpansa kiinni. Maddea ei ehkä hirveästi kiinnostanut demo, vaan enemmänkin nähdä Ella kohta mokaamassa ylihintaisen poninsa kanssa, mutta mä halusin nähdä jokaisen eleen ja painonsiirron, mitä Janni teki hevosensa selässä. Koska jos mä mokaisin Robinin kanssa, pikkuprinsessat ei antaisi mun unohtaa sitä ikinä.

Poninsa selässä hikoilevan Ellan ilme oli ehdottomasti näkemisen arvoinen, kun mä talutin Robinin maneesiin heB-ryhmän aikana. Janni oli kuitenkin ratsastanut sillä demossa jo aika kunnolla, eikä se ollut reilussa puolessa tunnissa ehtinyt vielä jäähtyä niin paljon, että mun olisi pitänyt se alusta asti verrytellä, joten me ilmestyttiin halliin vasta vähän edellisen ryhmän aloituksen jälkeen. Katsomossa istuvalle, tyrmistyneen näköiselle Emille mä vain hymyilin ja iskin silmää noustuani ruunikon laadukkaaseen koulusatulaan.

Otin varovasti ohjat tuntumalle, ehkä vähän turhan löysälle, ja aloin asetella oria puolelta toiselle käynnissä ja samalla yritin vilkuilla edellisen ryhmän suorituksia. Tai lähinnä Ellan ja Figaron menoa. Poni oli selkeästi jo terveempi, se liikkui reippaammin ja puhtaammin, mutta näytti edelleen kovin jännittyneeltä. Tavallaan se kulki ihan nätisti, mutta joko Ella ratsasti sen jännittyneeksi, tai sitten se ei osannut ratsastaa poniaan rennoksi sen jännittyessä jostain muusta. Joka tapauksessa mä olisin antanut niille korkeintaan kutosia niistä töksähtelevistä siirtymisistä. Harmi, etten mä ollut koulutuomari.

Puoli kahdeltatoista pääsimme Robinin kanssa siirtymään jaetun maneesin isommalle puoliskolle B-ryhmän siirtyessä ravailemaan toiseen päähän.
”Jatketaan laukassa”, Janni totesi jatkettuani hetken myötä- ja vasta-asetuksia keskiympyrällä.
”Sitä sun on helpoin ratsastaa pyöreäksi, jos vaan pystyt istumaan siellä. Sillä on aika isot liikkeet”, nainen varoitti, mutta joutui toteamaan pelkonsa vääräksi mun nostaessa ensin oikean laukan, koska demon aikana olin kuunnellut, että oikea oli Robinin parempi suunta. Sen laukka oli tosiaan aika iso, ainakin Lidian töksähtelyyn verrattuna, mutta siihen verrattuna se oli myös paljon pehmeämpi ja keinuvampi.
”Vatsalihakset kunnolla käyttöön. Otat sen puolipidätteen käytännössä kokonaan istunnalla, niin se jää siihen sun alle, just noin. Lyhennä vähän ohjaa, ettei sun käsien tarvi vaeltaa noin taakse sitten kun se pyöristyy edestä. Hyvä, sit vaan ahkerasti puolipidätteitä aina kun sä tunnet, että sen etuosa meinaa valahtaa matalaksi. Jes, siinä hyvä!” Janni ohjeisti. Robin ei tosiaan ollut mikään tuntipuksu, mutta mun piti vain keskittyä tarkasti pysymään suorassa ja tasapainossa, ettei se alkaisi puskea mihinkään muualle.
”Sitten voit tehdä joka kirjaimen kohdalle käyntiinsiirtymisen. Laukasta suoraan käyntiin, kolme askelta käyntiä, nosto, pari askelta laukkaa ja taas seuraavassa kirjaimessa käyntiin. Tässä sun pitää koko ajan vahtia, että se pysyy siinä sun alla ryhdikkäänä, koska jos sä annat sen valahtaa sinne etujaloille, niin sä et pysty tekemään näitä siirtymisiä näin nopeasti. Ja tuu vähän irti seinästä tässäkin, niin saat koko ajan vahtia, että se pysyy suorana. Varsinkin näin oikeessa kierroksessa se vähän hämää asettumalla helposti vähän sisäänpäin, vaikka sen pitäis pysyä koko ajan suorana. Okei, tee vaan ensimmäinen siirtyminen kun ehdit.”

Janni ei ollut väärässä sanoessaan tätä haastavaksi tehtäväksi, ja mun vatsalihakset joutuivat toden teolla töihin pitäessään 600 kiloa hevosta mun 55-kiloisen kroppani alla.
”Muista kuitenkin, ettet jää pitämään, koska sitten se jännittyy. Ahkerasti puolipidätteitä, mutta muistat aina myödätä, sekä kädellä että vatsalihaksilla.”
Hiki virtasi mun selässäni, mutta aina peilin ohi ratsastaessani mä näin, kuinka hyvältä me Robinin kanssa näytettiin. Se oli todellakin hieno hevonen, mutta ei tosiaankaan helppo. Emi katseli lievästi jopa vittuuntuneen näköisenä. Ehkä se ajatteli koko ajan sitä säälittävää miniponia, jonka kanssa se joutuisi starttaamaan ensi viikolla. K.N. Specialissa Tegur pesisi Dimonan 100 - 0, jos se muistaisi käyttäytyä vähän paremmin kuin eilisellä koulutunnilla myrskytuulta säikkyessään. Sen verran hyvin se oli käyttäytynyt Suomen reissulla, että mä luotin kyllä ruunaan. Ja helppoon A:han Dimonalla ei ollut mitään asiaa. Eikä ollut kyllä Emilläkään, jos multa kysyttiin.


merkintä 8, #tarinatempaus2020 / aloituspvm 29.10.2020 / #NVRK2020

24.10.2020 (JHC #4) Lauantain yleisvakkari

Dimonan söpöt pikku askeleet tikittivät mun alla meidän ravatessa alkulämmittely raveja. Kentän aidan tolpat vilistivät näkökentän laidalla, kun mä unohduin tuijottelemaan tamman korvia. Mä olin nähnyt, kuinka Mathilde oli ennen tuntia lykännyt Jassun käsiin erehdyttävästi kakulta näyttävän paketin, ja nyt mä mietin olisiko munkin pitänyt tuoda tuntilaisille kakkua. Mähän kun olin lentänyt Venniltä ihan samanlailla tantereeseen kuin Mathildekin. Ehkä mä odottaisin seuraavaan kertaan, kun tippuisin? Tai toisin ensi tunnille? Vai olisko se tyhmää tuoda kaksi tuntia myöhässä? Ehkä Jassu ei pahoittaisi mieltään nyt, kun se sai jo yhden kaku-
"Dimonalle vähän pohjetta lisää. Sehän ravaa, kuin täi tervassa", Jassu napautti keskeltä puomeja kantaessaan. Hetkinen, puomeja? Päästäisiinkö me vihdoin hyppäämään?

Mä vähän petyin, kun raidalliset puomit jäivät vain maan tasalle odottamaan. Mä olin nimittäin osallistunut mun ihka ensimmäisiin este(- ja koulu)kisoihin ja toivoin pääseväni taas hyppäämään ennen kuin marraskuun 14. koittaisi. Torstain tunnilla Janni oli kyllä sanonut, että me päästäisiin vielä hyppäämään jonkun kerran ennen ratsastuskoulujen piirimestaruuksia. Dimona oli vähän reipastunut alkutunnista ja, me saatiin ensimmäisenä tulla päivän tehtävä, jonka ideana oli lyhentää ja pidentää askeleita puomien avulla. Pilkkuponi oli sen verran kääpiökokoinen, että sitä joutui hoputtamaan ihan huolella, jotta sen sai vain neljällä askeleella tehtävästä kunnialla läpi.

"Muista pitää istunta ja jalka rentona, mutta jäntevänä", Jassu taisi nähdä mun kysyvän kulmien kohotuksen, sillä se jatkoi naurahtaen, "mä tiedän, sitä on vaikea toteuttaa ja selittää. Nyt kävi niin, että, kun annoit pohjetta, sun jalka jännittyi siihen malliin, että se sai sun koko istunnan jäykäksi ja se toimi Dimonalle hidastavana apuna, vaikka annoitkin pohjetta samaan aikaan. Muuten hyvä. Linnea voit tulla sieltä seuraavaksi."

Laukan laskeminen oli aika vaikeaa, mutta kun sen hoksasi, se sujui paljon paremmin. Dimona innostui melkoisesti laukkapuomeista, ja vaikka olisi ehkä pitänyt, en oikein malttanut hidastaa tammaa, kun se teki hassuja hyppyjä aina viimeisen puomin päälle. Jassun ilmeestä päätellen se kyllä huomasi mitä tein, muttei sanonut mitään. Pinkki otsapanta vilkkui aina välillä sivuilta, kääntäessäni Dimonaa viimeisen kierroksen jälkeen ympyrälle.

"No niin, sitten voitte päästää vähän ohjaa löysemmälle ja siirtyä uralle ravaamaan. Kevyttä ravia jokaiselle pari kierrosta, ja sitten, kun tuntuu hyvältä, niin voitte siirtää mahdollisimman pienillä avuilla käyntiin…"

Merkintä 11, #Tarinatempaus2020 / Aloituspvm 11.10.2020 | #NVRK2020

Princess Emilie

Mua otti niin paljon päähän, kun en ollut ollut riittävän nopea ehtiäkseni ilmoittautumaan Jannin kouluratsastusklinikkaan, ja vielä enemmän mua vitutti kun sain kuulla, että Astlyr, se aivan helvetin idiootti tyhjäpää, saisi Robinin lainaan valmennukseensa. Mä en ihan oikeasti voinut käsittää, että miksi helvetissä juuri se lipputanko saisi kunnian kiivetä sen tummanruunikon fwb-orin satulaan. Robin oli ratsastuksenopettajamme, Jannin, silmäterä ja sillä pääsi ratsastamaan vain harvat ja valitut. Janni varmaan jättäisi Joonankin alttarille, mikäli sen pitäisi valita hevosensa ja miehensä väliltä. Ja tottakai se muija, joka oli tiukkaan kierrettyä korkkiruuviakin kierompi, valittiin kaikkien innokkaiden joukosta. Sen Jannin alituinen, ällöttävä mielistely oli sitten ilmeisesti tehnyt tehtävänsä. Mulla melkein nousi oksennus kurkkuun, kun kuvittelin sen blondin puhumaan ratsastuksenopettajallemme kaikista hunajaisimmalla ja makeimmalla äänellään. Sen muijan olisi sietänyt hävetä, mutta mä en oikeastaan voinut olla täysin varma siitä, että tiesikö Astlyr edes, mitä häpeä tarkoitti. Luultavasti ei.

Oli lauantai-aamu, kello vasta puoli yhdeksän, ja mä olin jo käyttänyt koirani aamulenkillä sekä käynyt salilla tekemässä keskivartalolihastreenin. Tottahan mun piti sinne ehtiä vielä ennen tallille lähtöä, jotta sain vatsalihaksiini tuntumaan sen poltteen, minkä olisin aivan takuuvarmasti saanut myös Jannin valmennuksesta. Itseasiassa klinikkaan olisi vielä mahtunut mukaan helppo C -tasoiseen ryhmään, mutta mä en todellakaan mennyt sinne saattamaan itseäni naurunalaiseksi sen pikku kipittäjän, Dimonan, kanssa. Jo ne muutamat tunnit ja tulevat kisat olivat aivan riittämiin. Mä olin eilen haukkunut Tegurin ja Lidian kirahviksi ja karhuksi niiden lipputankojen kuullen, mutta olihan mun pakko myöntää, että oikeasti ne painivat aivan eri luokassa, kuin pikku Dimona. Erityisesti Tegur. Se torinhevosruuna oli näyttävä ilmestys ja älyttömän taitava kouluratsu. Sillä oli ilo ratsastaa. Mun harmikseni Tegur oli niin suuri, ja minä niin pieni, että harvemmin mä sillä pääsin ratsastamaan. Yleensä joko Madde tai Astlyr saivat sen ratsukseen, ja mä menin poneilla, jotka olivat mulle sopivamman kokoisia ratsuja. Mua harvemmin harmitti mun pituuteni, tai oikeastaan sen olemattomuus, mutta Tegurin Shelyesiin saapumisesta asti mua oli se harmittanut hieman enemmän kuin aiemmin.


Mä olin jo ajoissa tallilla, koska mä halusin saada parhaat paikat maneesin katsomosta. Mä aioin seurata Jannin demon sekä kaikki valmennukset alusta loppuun asti silmä tarkkana ja ottaa niistä irti kaikki, mitä vain oli saatavissa itse ratsastajana osallistumatta. Maksu oli kuunteluoppilailta vapaaehtoinen, mutta mä olin aivan ehdottomasti sitä mieltä, että ilmaiseksi ei Jannin tulisi klinikoita pitää. Ne olivat loistavia tilaisuuksia oppia maailmanluokan kouluratsastajalta. Joonakin pitäisi huomenna valmennuksia, esteillä, enkä mä vielä tiennyt, menisinkö katsomaan vaiko en. Mä en esteitä hypännyt juuri koskaan, koska mä olin ihan puhdas kouluratsastaja ollut jo useamman vuoden ajan. Mutta mua houkutteli ajatus siitä, että Astlyr osallistuisi Joonan valmennukseen Tegurin kanssa. Se olisi lähes pakko päästä näkemään, koska sitä muijaa mä vihasin koko sydämestäni.

Ella saapui maneesiin pian mun jälkeen, ja se toi lämmikettä mukanaan. Mä otin kiitollisena vastaan Figaron enkkuviltin ja käärin sen tiukasti ympärilleni. Ulkona ei ollut edes kovinkaan kylmä ilma, mutta luvassa olisi useampi tunti paikallaan istumista, joten viltti tuli todellakin tarpeeseen. Mä olin pukeutunut aika huonosti, ja mua hytisytti vähän jo valmiiksi Jannin ratsastusdemon alkua odotellessani. Onneksi mulla oli mukanani iso vanijalatte, jonka olin vielä hakenut mukaani kahvilasta ennen tallille tuloa. Sen hörppiminen lämmitti mukavasti sormia ja koko koppaa. Mua myöskin lämmitti, ei tosin yhtään mukavasti, lipputankojen ylimieliset kommentit niiden tullessa myös katsomoon istumaan.

"Eikö noiden kannattaisi istua vähän kauempana tosta potkulaudasta, että näkisivät sen yli?" taaksemme, hieman oikealle istumaan asettunut Idiootti nro. 1 supatti juuri sillä äänenvoimakkuudella, että se varmasti tiesi mun ja Ellan kuulevan.

"Ei ne varmaan edes tiedä, että niiden pitäisi nähdä jotain. Kunhan ovat tulleet tänne muiden perässä", kuulin Idiootti nro. 2:n vastaavan.

Mä käännyin penkillä ympäri ja mulkaisin niitä Idiootteja niin pahasti, kuin ikinä vain pystyin. Mun käännyttyä takaisin oikein päin Ykkönen pysyi vaiti, Kakkonen yritti vielä jatkaa mutta Ykkönen hiljensi sen vihaisella sihinällä Jannin aloittaessa demonsa. Ymmärsi se näköjään edes jotain.


Idiootit jäivät vielä katsomoon istumaan, kun Ella poistui paikalta Jannin upean demon jälkeen. Sen piti mennä laittamaan Figaro kuntoon omaa valmennustaan varten, mutta mä jäin seuraamaan ensimmäistä ryhmää. Se oli vain noin helppo C -tasoinen, mutta Jannin opeista sai aina jotain kyllä irti. Ja niin mä sain tälläkin kertaa, ja mä suorastaan pursusin motivaatiota jo siinä vaiheessa, kun oli Ellan ryhmän vuoro. Mä kaivoin puhelimeni taskustani valmiiksi asemiin, koska mä tulisin tietysti ottamaan siitä ja Figarosta paljon videoita, niin kuin hyvän ystävän velvollisuuksiin kuuluikin. Mua hytisytti ja tärisytti hetki hetkeltä vain enemmän ja enemmän, ja mä käärin ylleni myös sen toisen villaviltin, minkä Ella oli maneesiin tuonut ja myös jättänyt minulle lähtiessään itse pois. Se onneksi tiesi, millainen vilukissa mä olin.

Idiootti nro. 1 hävisi katsomosta jossain vaiheessa Ellan ryhmän valmennusta, mutta se toinen, vähintään yhtä Idiootti nro. 2 jäi vielä katsomaan. Totta kai se toivoi, että Ella epäonnistuisi Figaron kanssa, jotta saisi kuittailla siitä pitkään.

"Eihän tuo poni kulje millään tapaa oikein päin", se sihisi käärmemäisellä äänellään mun korvaan ylemmältä penkiltä, "Ja Ellakin istuu ihan miten sattuu. Kyllä muuten huomaa, että on iskän maksama poni."

"Hah, oot vaan kateellinen, kun oma iskäsi häipyi jonnekin Osloon jättäen lapsensa tänne syrjäkylään homehtumaan", mutisin sille happamasti, "Ihan on oikein kyllä sun kaltaiselle myrkkykäärmeelle."

Se oli aikeissa vastata mulle jotain ja aloittikin jo lauseensa astetta kovemmalla äänellä, mutta vaikeni huomatessaan Jannin myrkyllisen katseen. Mä käännyin hymyilemään sille oikein iloisesti ja keskityin sitten jälleen videoimiseen. Mun sormet olivat aivan umpijäässä, mutta siitä huolimatta mä tasaisin väliajoin aloitin ja lopetin videon, sekä pidin huolen siitä, että kaikki kehut ja hyvät pätkät tulivat nauhalle.


Syy Astlyrin katoamiselle selvisi myös valitettavasti aika pian. Mä ehdin jo toivoa, että se olisi kompastunut omiin kilometrikoipiinsa ja vaikka kuollut, mutta se ilmestyikin maneesiin Robinia taluttaen jo pian Ellan ryhmän aloituksen jälkeen. Ja tietysti sen viininpunainen ratsastustakki oli juuri samaa sävyä hevosen satulahuovan ja pinteleiden kanssa. Mua turhautti aivan ekstrapaljon, kun se kiipesi orin koulusatulaan, ja kehtasi vielä hymyillä ja iskeä mulle silmää sieltä katsomon ohi kulkiessaan. Mä en sitä luonnollisesti sille näyttänyt, vaan mä hymyilin sille mahdollisimman iloisesti ja nostin vielä peukalonkin pystyyn ihan vain vittuillakseni.

"Sano hyvästit parhaalle ystävällesi, Robin ei takuulla kauaa jaksa tuon selässä keikkumista", mä sihahdin edelleen mun takana istuvalle Idiootti nro. 2:lle.

"Sä et kauaa kestä katsella, miten hyvältä Astlyr ja Robin näyttää yhdessä", se laukoi takaisin ja mä vain tuhahdin pyöritellen silmiäni.


Mä jouduin valitettavasti toteamaan Madden sanat aivan oikeaksi. Ne näytti niin hyvältä, että mun olisi tehnyt mieli ensin juosta maneesista ulos kiljumaan ja sitten ajaa kotiin itkemään, mutta mä kovetin itseni ja viimeisillä itsehillinnän rippeilläni pakotin itseni jäämään katsomoon istumaan koko valmennuksen ajaksi. Mä en todellakaan suonut niille Idiooteille lipputangon mittaisille myrkkykäärmeille sitä iloa, että mä olisin poistunut maneesista ennen aikojani. Sen sijaan mä istuin kuuntelemassa Jannin kehuja sekä Kakkosen vahingoniloisia kommentteja, mitä se jatkuvalla syötöllä supisi mulle. Valmennuksen loputtua mua vitutti ja lisäksi paleli niin paljon, että mä suorastaan tärisin noustessani viimein ylös maneesin katsomosta. Mä väläytin Idiooteille parhaan hymyni, täristen kävelin talliin viemään Figaron viltit Ellalle ja ajoin kotiin palelemaan. Mä tärisin kotona vielä tunnin ja lopulta mutsi pakotti mut mittaamaan ruumiinlämmön, koska mä näytin kuulemma sen mielestä niin kalpealta.

Mulla oli 39,2 astetta kuumetta.

Mä jouduin siirtämään maanantaisen äänestyksen alun myöhemmälle.

_________________________
#NVRK2020 - Merkintä 3, #TarinaTempaus2020 / Aloituspäivämäärä 3.11.2020

# Tallikirja 2017 -->

Torstain estetunnille Janni oli antanut mulle Tegurin, että voisin treenata sen kanssa kunnolla ennen NVRK:ta. Tegur oli saanut illan ensimmäisen tunnin jälkeen lepäillä karsinassa hetken, joten mun ei tarvinnut sitä oikeastaan enää harjata isommin, kunhan tarkistin, että satulan ja suojien kohdat oli kunnolla harjattu. Sen jälkeen puin ruunalle jännesuojat etujalkoihin, estesatulan ja suitset ja lähdin taluttamaan ruunaa maneesiin muutamaa minuuttia ennen seitsemää.

Tegur tuntui piristyvän jo nähdessään Jannin kantamassa puomeja pituushalkaisijalle ja menin auttamaan sitä nostelemalla tolppia puomien luokse Tegurin kävellessä reippaasti perässäni.
”Sillä näyttää olevan nyt jo virtaa”, Arnea taluttava Hilla naurahti laskiessaan tolpan puomin toiseen päähän harmaan ponin luimistellessa Tegurille.
”Joo se vaikuttaa olevan ihan fiiliksissä jo nyt”, mä naurahdin ja lähdin taluttamaan ruunaa takaisin puomivaraston luo.

Alkuraveissa teimme nelikaarista kiemurauraa ylittäen pituushalkaisijalla pitkittäin olevat puomit, jotka myöhemmin nostettaisiin esteiksi. Tegur oli innolla menossa, ja mä jouduin jarruttelemaan sitä aika paljon.
”Yrität Astlyr siinäkin vaikka kevennät ja alhaalla ollessa oot esteistunnassa, niin koittaa pystyä jarruttamaan sitä istunnallakin eikä vaan ohjalla. Rento käsi, muuten se jännittyy ja alkaa mennä vaan kovempaa. Kevennät mahdollisimman raskaasti vain”, Janni huuteli yhden kaaren keskeltä. ”Ja keskityt aina suoristamaan sen kaarteiden välissä ja taivuttamaan kunnolla, niin sillä ei oo aikaa tohottaa niin vauhdilla, kun se joutuu ajattelemaan.”
Jannin ohjeilla tai ehkä päästyään alkuinnostuksesta yli Tegur alkoi rentoutua ja esittelikin oikein kelvollista ravia suurimman osan ajasta, vaikkei se toki aivan kouluratsastukseen sopivassa muodossa ollutkaan. Esteverkassa pyrin kuitenkin lähinnä saamaan sen kunnolla ylämäkeen huolehtimatta pään ja kaulan asennosta liikaa, vaikkei tällä hevosella ollutkaan tapana painua edestä matalaksi samalla tavalla kuin joillain vuonispalleroilla tai esimerkiksi Aagella, jonka selässä istuva tyttö näytti hikoilevan jo nyt.

Alkuravien jälkeen otimme ensin laukkaa uraa pitkin, jonka jälkeen siirryimme isolle keskiympyrälle, tai pikemminkin soikiolle, laukaten reunimmaisten puomien yli. Sain Tegurin laukan pompottamaan hyvin takajaloilla, jolloin puomille tähtääminen oli joka kerta melko sujuvaa, vaikka huonojakin lähestymisiä sattui ruunan kiihdytellessä omiaan. Pian siirryimme tekemään kolmikaarista kiemurauraa laukassa tehden laukanvaihdot puomien päällä, ja parin onnistuneen kierroksen jälkeen Janni nosti puomit irti maasta noin 50 sentin korkeudelle.

”Tullaan ensin kolmikaarisena niin, että skippaatte ton keskimmäisen, eli päädystä ensimmäiselle esteelle, siinä laukanvaihto, iso kaarre, suoristus ja tonne viimeselle, jossa vaihdatte taas laukan. Sit hyvä kaarre päätyyn, ja siellä käyntiin, saatte kävellä tän pitkän sivun niin ei tuu ruuhkaa ja helpompi väistellä suorittavia.”

Ensimmäinen kolmikaarinen meni käytännössä aivan metsään. En saanut innokasta Teguria taipumaan ensimmäisessä kaarteessa sen puskiessa mun pohjetta vastaan, joten tulimme vinossa ensimmäiselle esteelle ja laukanvaihtokin jäi haaveeksi. Kaarteessa sain Tegurin onneksi sen verran avuille, että sain laukan vaihdettua, ja toiselle esteelle lähestyminen sujui vähän paremmin, vaikka tällä kertaa en ihan osannut kääntää oikeassa kohtaa ja lähestyminen oli taas vähän vinossa. Ehdin kuitenkin valmistella vaihdon, ja viimeinen kaarre oli jo vähän parempi.
”Voit Astlyr ottaa vaikka alkuun ympyrän laukassa, että saat avut läpi ennen lähestymistä, jos tuntuu että tarvii”, Janni ohjeisti meidän päästyä tehtävän loppuun. Meidän oli aivan turha haaveilla sijoituksista NVRK:n esteluokissa, jos kääntäminenkin oli jo näin vaikeaa. Toinen kierros onneksi sujui jo paremmin, ja seuraavaksi tulimmekin jo taas nelikaarista kiemurauraa, jossa kaikki kaarteet olivat yhtä jyrkkiä ja hyppyjä yksi enemmän. Tässä tehtävässä rytmi säilyi jo paremmin, ja laukat vaihtuivat käytännössä aina jo esteellä.

”Sitten loppuun harjotellaan vinoja lähestymisiä. Kisaradalla teillä ei oo mahdollisuutta tehdä volttia ja ottaa uutta lähestymistä, jos teillä tulee huono linja esteelle. Tai on, mutta siitä tulee turhia virhepisteitä. Toki joskus joku voltti voi olla turvallisuussyistä ihan paikallaan, mutta lähtökohtaisesti ei kannata niitä tehdä. Alotetaan sillä, että tullaan lävistäjällä toi keskimmäinen este, eli lähdette uralta reippaasti aiemmin kuin suoralle linjalle tarvis, suoristatte kohti estettä niin että teille tulee noin 45 asteen kulma teidän linjan ja esteen väliin, ja esteellä vaihdatte laukan ja jatkatte päätyyn. Astlyr voi alottaa.”
Tehtävä ei ollut hankala, muuten kuin sen osalta, että Tegur lähestyi estettä vähän turhan vauhdilla piittaamatta mun epätoivoisista jarrutusyrityksistä paskan vertaa. Viimeisillä askelilla keskityin vain johtamaan niin, että laukka vaihtuisi, ja vasta päädyssä otin hevosen kunnolla kiinni. Hyppy lähti aivan järjettömän kaukaa, mutta onneksi este oli pieni, eikä Tegurilla ollut vaikeuksia päästä siitä yli. Mäkin ehdin siihen varautua ja pysyin onneksi aivan hyvin kyydissä. Janni laittoi meidät kuitenkin tulemaan uudestaan ennen tehtävän vaikeuttamista, ja toisella kerralla mulla oli poni vähän paremmin lapasessa.
”Voitais kattella sille ainakin martingaali sunnuntaiksi”, Janni totesi. ”Ja jos silloinkin näyttää vielä mahdottomalta, niin vois kokeilla jotain vähän vahvempaa kuolainta, kun se tuntuu nyt ryysäävän esteille vähän turhan vauhdilla. Se yleensä kyllä pysyy lapasessa ihan nivelelläkin, mutta sillä on nyt varmaan kylmyydestä tai hyppytauosta virtaa. Niin en tiedä kuinka se sitten kisatilanteessa muistaa kuunnella.”

Seuraava tehtävä oli kolmikaarinen, joka oli oikeastaan vain iso loiva kiemura, jossa hypättiin kahden reunimmaisen esteen yli samaan tyyliin vinolla linjalla. Se oli taas helpompaa, kun Tegurilla ei ollut kaikista pisin mahdollinen suora kiihdytyskaistana, vaan sen piti kääntyä jo puolessa välissä maneesin pituutta. Toiselle esteelle lähestyminen varsinkin oli jo hyvä, kun ratsastin käytännössä suoraan maneesin nurkkaa kohti. Lopuksi tulimme vielä nelikaarista samaan malliin, mutta tällä kertaa ei ollut mitään mahdollisuutta yrittää ehtiä uralle asti esteiden välissä. Tegur ei oikein taipunut ihan niin kuin mä olisin toivonut, ja viimeisen esteen keilasimme maahan. Ei siksi, että Tegur olisi osunut puomiin, vaan koska mun polvi kopsahti tolppaan. Se sattui ihan saatanasti, ja mulle turskahti vedet silmiin pelkästä kivusta.
”Sattuiko pahasti?” Janni kysyi heti rynnätessään kokoamaan estettä uudelleen.
”Ei yhtään”, mä valehtelin kyynelten läpi, ja olin onnellinen siitä, että tunti loppuisi pian. Onneksi se oli vasen polvi, jota mä en tarvitsisi autoa ajaessa. Totta kai mulla oli automaatti.

Tulimme tehtävän vielä onnistuneesti 50 sentin korkeudella, jonka jälkeen Janni nosti esteet halukkaille vielä noin 80 senttiin. Se ei ollut lähelläkään Tegurin äärirajaa, mutta meidän kisakorkeus se oli, joten mä halusin tehdä vielä tehtävän silläkin korkeudella, vaikka mun polveen sattui niin paljon, että jokainen laukka-askel sai mut lähes huutamaan kivusta. Onneksi esteiden korkeus sai Tegurin vähän terävöitymään, ja tehtävä sujui paljon paremmin tällä kertaa ruunan kuunnellessa mua huomattavasti paremmin.

”Ootko varma ettei sattunut?” Janni kysyi vielä mun kantaessa puomeja loppukäyntien aikana pois.
”Joo oon”, mä vastasin, vaikka nainen kyllä näki mun kyynelten raidoittaman naaman ja lievästi ontuvan kävelytyylin.
”Mä voin kyllä hakea sulle siihen kylmäpakkauksen”, nainen tarjoutui vielä.
”Ei ihan totta tarvi. Mustelma siihen varmaan vaan tulee”, mä vastasin, ja todella toivoin olevani oikeassa.

Tallissa mä kuitenkin hieroin kylmälinimenttiä ensin Tegurin jalkoihin ja sitten varovasti omaan polveeni, joka alkoi olla jo pelottavan kirjava. Oli siihen näköjään pieni haavakin tullut. Onneksi mun ratsastushousut olivat mustat, eikä veritahra näkynyt päällepäin.