Haldirin päiväkirja

Haldir on asunut nyt Shelyesissä hieman reilut pari viikkoa ja itse olen asunut uudessa Norjan kämpässäni nyt kolmisen viikkoa. Olemme molemmat kotiutuneet todella hyvin ja on ollut ihanaa palata Shelyesiin tuttuihin maisemiin. Tallille tullessa olen usein käynyt vanhaa hoitoheppaani Brellaakin moikkailemassa ja tamma on aivan yhtä ihana kuin muistinkin. Haldir on käyttäytynyt hienosti, eikä ole turhia äijäillyt tammojenkaan lähettyvillä. 

Tänään on ihana ilma, aurinko paistaa ja kaikkialla on kaunista. Ilma ei todellakaan ole lämmin, mutta toppatakilla, tavallista paksummilla ratsastushousuilla kyllä pärjää ja ratsastaessa siihen voi vielä lisätä kokomittaiset chapsit, jotka lämmittävät mukavasti. Saapuessani tallille Haldir odotteli minua tarhassa tyytyväisen näköisenä. Orin karvankasvu oli lähtenyt etenemään Norjaan muuton jälkeen todellisella kohinalla ja melkein päivä päivältä se näyttää pörröisemmältä. Hain Haldirin tarhasta ja rapsuttelin orin kaulaa hymy kasvoillani. Suuntaisimme rennolle maastolenkille ihan lähimaastoihin, kun eilen oli hieman rankempi koulutreeni. 

Hoidin Haldirin valmiiksi kaikessa rauhassa, vähän fiilistellen. Ori oli hyväntuulinen ja nautti harjauksesta. Karvaa lähti vielä hieman, mutta selvästi Haldir alkoi pian olla valmis karvankasvatusoperaationsa kanssa. Ori oli selvästi viettänyt aikaansa makuullaankin, sillä toinen kylki oli saanut kevyen mutakerroksen. Muta oli kuitenkin jo kuivaa, eikä sen irti rapsuttaminen ollut mikään homma. 

Lopulta nuorella orillani oli yllään siisti vaaleanruskea estesatula sinisellä huovalla ja päässä oli estesatulan väriin hyvin sopivat perinteiset suitset, joista olin kiskaissut turpahihnankin irti maastoreissua varten. Itseltäni nappasin pipon pois ja viritin kypärän päähäni, jonka jälkeen lähdin taluttamaan Haldiria pihalle. 

Nopeasti lähdimme matkaan ja noustessani ratsaille huomasin Haldirista että orilla on energiaa. Se lähti kävelemään pää reippaasti pystyssä, korvat tomerasti eteenpäin osoittaen. Annoin orin edetä puolipitkällä ohjalla ja ohjasin sen kävelemään hiekkatietä pitkin. Olin parin viikon aikana ehtinyt jo hyvin palautella mieleeni Shelyesin maastolenkkejä, mutta en yksinäni viitsi kovinkaan kauas lähteä näin nuoren hevosen kanssa, joten päätin pysytellä lähimaastoissa. 

Teimme rennon lenkin, maisemat olivat upean syksyiset ja teiden pohjat olivat yllättävänkin hyvät. Innostuin hieman ravailemaan ja laukkailemaankin parhaissa kohdissa ja Haldirkin pysyi hienosti kuulolla, vaikka ori selvästi kävi kierroksilla. Pysähdyimme pariin kohtaan missä oli vielä hieman vihertävää ruohoa ja annoin Haldirin syödä hetken aikaa. 

Palasimme takaisin tallille lähes tunnin maastoilun jälkeen ja tallipihassa hyppäsin ratsailta. Haldir venytti päätään alas ja pärskähteli tyytyväisenä löysätessäni satulavyötä. Nostin vielä jalustimet siististi ylös ja talutin voipalleroni talliin, jossa nappasin siltä varusteet pois. Tallilla oli hieman porukkaakin ja moikkailin kaikille pirteästi. Osa vaikutti hieman tutun näköisiltä vuosien takaa, mutta osa oli varmasti uusia tuttavuuksia. Hoidin Haldirin aika ripesäti pois, kun töihinkin kerran pitäisi vielä ehtiä. 

Palautin Haldirin tarhalleen ja se ravasi innoissaan kavereidensa luokse. Shelyesin tarhausjärjestykset olivat selvästi orin mieleen ja se nautti kavereiden seurasta. Itse kävin vielä nopeasti keräämässä jälkemme tallista, jonka jälkeen lähdin ajelemaan suoraan työpaikalleni, jossa olisi tänään edessä vielä kolmen nuorukaisen kanssa touhuamista. 


Syysmerkki erityisen syksyisestä suorituksesta! /Jassu

Haldir hamusi uteliaana pihamaata peittävää lumikerrosta ja itse vedin piponi paremmin päähän. Vielä ei ollut edes kunnon pakkasia tullut ja silti palelin. Katselin uteliaana talliin eilen muuttaneita isoja tammoja tammatarhassa. Della ja Lidia, jos oikein nimet muistin. Della taisi olla tullut ihan suomesta asti ja tamma oli kyllä uskomattoman hurmaavan näköinen. Vasta neljän vuoden ikäinen vaaleanpunarautias nosti hetkeksi katseensa ja tuijotti uteliaana minua ja Haldiria. Se päästi kimeän hirnahduksen, johon Haldir tottakai herrasmiehenä vastasi matalalla hörinällä. Naurahdin hiljaa ja taputin Haldirin kaulaa, jonka jälkeen lähdin taluttamaan oriani tallin suuntaan. 

Haldir asustaa isossa tallissa ainoana orina ja aluksi hieman mietinkin mitenköhän se onnistuu, mutta Haldir on säilyttänyt herrasmiehen luonteensa, eikä ole moksiskaan tammoista. Saapahan ainakin olla tallin kunkku sisätiloissa, omasta mielestään ainakin. Haldirin karsina on huiman viihtyisä poikamiesboksi omassa rauhassa pesarin ja toimiston välissä. Toisella puolella käytävää asusti hurmaavat Lidia ja Brille, joita Haldir mielellään katselikin. Shelyesin karsinoita Haldir rakasti yli kaiken, karsinoissa ei ollut ovissa kaltereita, joten pieni oripoika sai ihastella maailmaa laittamalla päänsä oven ylitse. Usein se hengailikin leputtaen päätään oven päällä ja silmäillen maailman menoa. Onnekseni se ymmärsi olla kurkottelematta turvallaan ohi kulkevia hevosia, vaan pysyi silloin kohteliaasti omassa boksissaan. 

Harjasin Haldirin huolella läpi ja puin orille kuolaimettomat suitset. Vedin vielä itselleni kypärän päähän, jonka jälkeen suuntasimme hyvillä mielin maneesille. Tallipiha oli ihanan rauhallinen näin aamupäivällä, kunnon ruuhka alkaisi vasta kun olisi iltapäivän tuntien aika. Viheltelin hieman ennenkuin avasin maneesin oven ja näinkin siellä menevän komeaa laukkaa Jannin ja Robinin. Moikkasin tallin ratsastuksenopettajaa kohteliaasti ja suljin oven perässäni alkaen talutella Haldiria sitten alkukäynneiksi ympäri maneesia. 

Noustessani vihdoin ratsaille, alkoivat Janni ja Robin jo loppuverrytellä, joten hyvällä tuurilla saisin maneesin ainakin hetkeksi kokonaan itselleni. Olihan siinä jotenkin rupuinen olo, kun kävelin maneesia ympäri kämäiset tallikengät ratsastuskenkinäni, paksu toppatakki ylläni ja vaaleat kiharat kypärän alta näkyen. Jannilla oli yllään tuttuun tapaansa kiiltävät ratsastussaappaat ja viimeistä muotia olevat vaatteet, joissa ei tainnut näkyä likatahraakaan. Vaihdoimme siinä kävellessä muutaman sanan, lähinnä säästä ja Shelyesin uusista hevosvahvistuksista. 

Aloin huolellisen alkuverryttelyn jälkeen työstää Haldiria ihan kunnolla. Nuorukainen oli taas pitkästä aikaa kuolaimettomilla ratsastaessa aluksi todella raskas edestä ja melko kiireinen, mutta päätin laittaa omat vatsalihakseni kunnolla töihin ja hetki hetkeltä ori alkoi muotoutua normaaliksi kevyeksi ja herkäksi itsekseen. Huomasin Jannin silmäilevän meidän pohkeenväistöjä ja tämä nyökkäsi hyväksyvästi, jonka jälkeen poistui maneesista hevosineen. Virnistin itsekseni ja nostin laukan keskiympyrälle. Haldir liikkui viisivuotiaaksi kyllä todella kivasti ja olin onnistunut kouluttamaan sitä hyvin ikätasoon nähden. Tietenkin vielä välillä tasapaino oli hieman koetuksella ja välillä iski lievä uhmaikä, mutta muuten meillä kyllä menee tosi kivasti. 

Loppukäynnit kävelytin Haldiria maastakäsin Shelyesin piha-alueella. Ori oli hionnut mukavasti, joten se joutuisi loppupäivän tarhaamaan loimi päällään. Lopulta suuntasimme talliin, jossa hoidin Haldirin rauhaksiin pois. Ori oli hyvällä tuulella ja hamusi taskujani herkkujen toivossa. Kun ori oli harjattu ja olin loimittanut sen, annoin Haldirille pari heppanamia ja vein sen sitten ulkoilemaan muiden orien kanssa. Haldir oli hieman nössykkä muiden orien seurassa ja pari kertaa olinkin miettinyt voisikohan se tarhata ruunien kanssa, mutta kyllä Haldir on vähitellen muiden orien kanssa ystävystynyt, niin olkoon nyt tässä tarhajengissä ainakin toistaiseksi. 

Tänään minulla oli ihan hurjan kiireinen päivä. Saavuin Shelyesiin jo aamulla ja hain Haldirin suoraan tarhastaan. Ori katseli minua ihmeissään kun joutui jo näin aikaisin hommiin, mutta lähti kuitenkin perääni ihan hyväntuulisena. Talutin Haldirin talliin ja suoraan sen omaan poikamiesboksiin, jota ei oltu ehditty vielä edes siivota. Haldir hieman nyrpisti nenäänsä sottaiselle karsinalle, mutta naurahdin vain orin ilmeilylle ja lähdin hakemaan harjapakkia, suitsia ja juoksutusliinaa. 

Harjasin Haldirin huolella läpi ja selvitin jopa sen paksun otsatukan. Häntään suihkin runsaasti hoitoainetta ja selvitin senkin reippain ottein. Juuri kun olin laittamassa Haldirille suitsia päähän, ilmestyi karsinamme ovelle joku arviolta 12-vuotias ponityttö, joka tuijotti minua hetken kauhuissaan ennenkuin avasi suunsa. 
"Mitä teet sil hevosella?" tyttö kysyi minulta. Katsoin tätä hetken ihmeissäni ja käänsin sitten katseeni Haldiriin. 
"Hoidan", sanoin hieman kysyvään sävyyn. 
"Kenen luvalla?" tämä kysyi yhtä omituisesti meitä tuijottaen. 
"Omalla luvalla. Tää on mun hevonen", naurahdin ja taputin Haldirin kaulaa irrottaen sitten ohjat suitsistamme ja kiinnitin tilalle deltan ja juoksutusliinan. 
"Ai, sori. Mis Jassu on?" pikkutyttö kysyi sitten ja näytti hieman nolostuneelta. 
"Kokeile toimistosta. Se meni mun mielestä sinne hetki sit", sanoin sitten ja avasin karsinan oven. Tyttö väisti ja talutin sitten Haldirin tämän ohitse ulos. 

Jo kävellessämme maneesiin tuli Haldirin kavioihin muhkeat tilsat, jotka jouduin kaivamaan irti maneesin ovella. Ori vaikutti olevan todella vireällä tuulella ja se tiesi että pääsee tänään juoksemaan liinan päähän. Lähtiessämme kävelemään alkukäyntejä maneesia ympäri, Haldir yritti ottaa yhden todella äijämäisen syöksyn eteenpäin, mutta palasi kiltisti paikalleen heti kun hieman ärähdin. Ori silmäili minua sitten otsatukkansa alta ja naurahdin sen hölmistyneelle ilmeelle. Rapsutin hieman Haldirin kaulaa ja jatkoimme sitten kävelyä maneesia ympäri. 

Juoksutin Haldirin melko nopeasti ja annoin orin mennä hieman omaa vauhtiaan. Mielestäni silloin tällöin pienestä revittelystä ei ole mitään haittaa, kunhan se tapahtuu juoksutusliinan päässä. Laukassa Haldir innostui heittämään yllättävänkin rajun pukkisarjan, jonka jälkeen se kuitenkin rauhoittui ja vain eteni tyytyväisenä pärskähdellen. Otin loppuun sielä muutamat nopeammat siirtymiset joilla varmistin orin olevan kuitenkin kuulolla. Annoin Haldirin kävellä loppukäynnit liinan päässä. 

Palatessamme talliin huomasin että minulla alkaa olla jo vähän kiire. Työpaikallani olisi tänään muutaman nuorille hevosille suunnattua valmennusta, jonne osallistuisin yhdellä ratsutettavallani. Valmennuksen jälkeen palaisin vielä Shelyesiin, jolloin minulla olisi Jassun koulutunti jollain tuntihevosella. Vielä en tiennyt kenellä, mutta jään innolla odottamaan. Hoidettuani Haldirin pois heitin orin tarhaan kavereidensa luokse, jonka jälkeen lähdin heti reippaasti harppomaan autolleni, jotta ehtisin hoitaa valmennushevoseni kuntoon. 

Kaikkialla alkaa näkyä ja kuulua joulumainoksia, joululauluja ja kaikki tuntuvat olevan joulumielellä. Minä en... Joulu on jo pidempään ollut minulle vähän vaikeaa aikaa, taino vaikeaa se on ollut isäni kuolemasta saakka. Sitä ennen joulu oli aina perhejuhla, jota vietettiin porukalla, mutta isän kuoleman jälkeen kaikki muuttui erilaiseksi. Lähdin Norjaan vaihtoon ja välit äitiin alkoivat kylmentyä, koska äidillä ei isän jälkeen tuntunut olevan enää mitään yhteyttä Norjaan. Itse olen kokenut Norjan aina enemmän kodikseni kuin Suomen. Viime vuoteen asti olen raahautunut viettämään joulua Suomeen, mutta tänä vuonna on toisin. Jo joulukuun alussa alkoi äitini ja Suomen sukulaisten suunnalta painostus, että 'kai Vicky sinä sentään joulun vietät Suomessa?'. Olin päättänyt jo edellisen vuoden jälkeen, etten tahdo viettää joulua siellä, missä minulla ei ole kotoisa olo. Olen päättänyt viettää joulun Norjassa lemmikkieni ja hevosten parissa. Olen luvannut kyllä vuodenvaihteen jälkeen mennä viikoksi Suomeen, mutta voin jo kuvitella ne kaikki pettyneet ja arvostelevat katseet. 

Haldir tuuppaa minua lempeästi kylkeen herättäen minut ajatuksistani. Rapsutan orin karvaista otsaa ja huokaisen syvään. 
"Sä et ainakaan arvostele mun uravalintaa ja tapaa elää oma elämäni", mutisen ja painan hetkeksi otsani vuonohevosen otsaa varten. Haldir hiplaa hupparini taskua herkkujen toivossa, mutta malttaa sitten hetken halia. Karsinan ulkopuolelta kuuluu epämääräinen vikinä. 
"Joo joo Andor, en unohtanut sun olemassaoloa", naurahdan ja avaan Haldirin karsinan ovea sen verran, että reilun vuoden ikäinen saksanpaimenkoirani pääsee ponnahtamaan sisälle karsinaan. Luotan Haldirin ja Andorin ystävyyteen sen verran, että koira saa rauhassa tonkia karsinaa. Andor on kuitenkin kasvanut hevosten ympäröimänä ja tietää, ettei ihan jalkoihin kannata mennä. 

Pujotan lopulta Haldirille riimun päähän, asettelen sen muhkean otsatukan paikoilleen ja nappaan Andorin hihnan riimukoukusta. Lähden suuntaamaan Haldir toisessa kädessäni ja Andor toisessa ulos. Haldir on ollut todella hyvä ratsastaa viime aikoina, joten se on ansainnut pienen palauttelevan kävelylenkin. Kaamoksen aiheuttama hämäryys ahdistaa, mutta sitä vastaan taistelen kunnollisella otsalampulla ja valtavalla määrällä heijastimia. Shelyesin läheisyydessä on kuitenkin paljon turvallisia hiekkateitä, jossa ei kovinkaan usein autoja liiku, joten pimeässäkin maastoilu onnistuu. Kävelemme rauhoittavan hiljaisuuden vallitessa reilun puolen tunnin lenkin pimeydessä. Maastossa ajatukseni pääsevät lepäämään, en murehdi perheongelmia tai muutakaan, nautin vain rakkaimpieni kanssa lenkkeilystä. 

Palaamme lopulta tuttuun tallipihaan ja suuntaamme suoraan oritalliin. Jurin karsinassa häärää sen hoitaja Mer, en ole nuoreen mieheen ehtinyt vielä tutustua, vaikuttaa aika hiljaiselta. Aina hän kuitenkin kohteliaasti moikkaa, muttei ole aloittanut sen enempää keskustelua. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vähemmän olen keskustellut kenenkään kanssa. Shelyesiläisistä en ole näiden parin vuoden aikana suoraan sanottuna ystävää löytänyt, paitsi kai Jassua ja Jannia nyt voin jo ystävikseni sanoa. Tallilaisista parhaiten tunsin aikanaan ehkä Svenin, lähinnä siksi että tämä oli pakotettu auttamaan minua Dellan ratsutuksen kanssa. Nyt sekään ei ole täällä enää pyörinyt, en oikeastaan edes tiedä missä se huitelee. Kyllä minä nyt kaikkien tallilaisten kanssa melkein olen jotain sanaa vaihtanut, mutta uusimpien hoitajien nimiä en edes muista.

Jätän Haldirin karsinaansa iltaa viettämään ja on aika suunnata ratsastamaan Della. Tässä kohtaa joudun viemään Andorin autoon, sillä rautias tamma on sen verran herkkis, etten rupea koiraa vahtimaan samalla. Saksanpaimenkoira jää hieman pettyneenä autoon, mutta kyllä se on jo tähän arkeen tottunut. Suuntaan kulkuni ison tallin puolelle, jossa Della odotteleekin minua karsinassaan. 

Silittelen rakkaan vuonohevoseni kylkeä ajatuksissani. Haldir syö ahneesti vihreää ojanreunalta, eikä osaa vielä aavistaakkaan, mitä huomenna tulee tapahtumaan. Haldir on ollut todella suuressa osassa elämääni jo viiden vuoden ajan, mutta olemme vähitellen kasvaneet erilleen. Haldir rakastaa maastoilua, pienten esteiden hyppimistä ja rennompaa elämää. Itse olen muuttunut vuosien varrella, eikä se tunnu enää riittävän minulle. Haluan kehittyä ratsastajana, päästä kilpailemaan ja harrastaa muutenkin aktiivisemmin. Onneksi talli, jossa työskentelen, tarjosi Haldirille mahdollisuuden viettää unelmaelämää. 

Työpaikallani on jo pitkään ratsastanut 14-vuotias tyttö, Elise, joka on haaveillut omasta hevosesta. Elise on ratsastanut jonkin verran tallin hieman vanhemmilla ja osaavemmilla asukeilla, mutta kevään aikana tarjosin hänelle mahdollisuuden tulla katsomaan Haldiria. Ikäisekseen Elise on todella fiksu ja on todella kiinnostunut kaulanaruilusta, maastoilusta ja vain iloisesta yhdessä olemisesta hevosen kanssa. Hän tuli heti todella hienosti juttuun Haldirin kanssa ja heitä katsellessani minulle tuli olo, että nuo kaksi kuuluvat yhteen. Mietin asiaa pitkään, en haluaisi ikinä luopua Haldirista, mutta tiedän, että me emme molemmat voi olla yhdessä onnellisia. Siispä aloin keskustella Elisen vanhempien kanssa ja saavuimme päätökseen, että Haldir muuttaisi työpaikalleni ja siirtyisi Eliselle ylläpitoon. En ole valmis Haldiria kokonaan myymään ja työpaikallani pystyn läpiratsastamaan sitä säännöllisesti ja auttamaan Elisea. 

Päätös Haldirin lähdöstä oli tehty jo pari viikkoa sitten, mutta olen pystynyt kertomaan siitä vain parille tallilaiselle ja tietysti Jassulle. Nytkin katsellessani rakasta oriani, meinaa kyynel vierähtää poskelleni, vaikka minulla ei pitäisi olla mitään syytä itkeä. Tiedän, että Haldir saa parhaan mahdollisen kodin ja näen sitä joka arkipäivä työpaikallani. Ajomatkaakaan ei ole paljoa yli puolta tuntia. Silti oloni on todella haikea, kai vain olen todella tunteellinen ihminen?

Huokaisen lopulta syvään ja nykäisen Haldirin pään pois ruohopuskasta. Ori lähtee kävelemään perässäni kohti tallia, vaikka edelleen vihreät houkuttaisivat sitä. Karsinassa harjaan Haldirin läpi huolella, heitän sen ruokakippoon porkkananpalat ja lähden tekemään alustavia pakkauksia varustehuoneeseen. Haldir lähtee huomenna aamupäivällä uuteen kotiinsa. Olen saanut aamupäivälle töistäni vapautuksen, niin pääsen itse kuskaamaan Haldirin ennen työpäivääni. Saan koko iltapäivän töideni ohessa vahtia, että Haldir kotiutuu hyvin, joten tilanne on todella ihanteellinen. 

Vaikka Haldir on lähdössä, minulla on jo uudet suunnitelmat tulevaisuuden varalle. Pääsen harrastamaan tavoitteellisemmin, kilpailemaan ja toteuttamaan tämän hetkistä haavettani, hevosetta en siis ole jäämässä. Saamme siis Haldirin kanssa molemmat mitä haluamme, haikeudesta huolimatta en siis voi muuta, kuin olla onnellinen siitä, miten hyvin sain kaiken järjestettyä.