10.10.2020 (HBA #3) Lauantain yleisvakkari

>heB-A Lauantain yleisvakkari # 3
10.10.2020 - puomitunti, askeleensäätely

Muistakaa merkitä omaan rästilistaanne osasuoritus näille merkeille:


Osallistujat
Aurora - Ronja
Luna - Lola
Nita - Dante
Amira - Sidney
Lilja - Stella
Ella-Amalie - Figaro
Maksutilanne ja tuntiarkistot Docsissa

Olimme tulleet Nitan kanssa eilen todella myöhään takaisin tallille, ja tänään olikin mennyt hetki kammeta itsensä ylös sängystä ja herätä siihen todellisuuteen, että nyt oli taas päivä ja aurinko paistaa ja velvollisuudet kutsuu. Eilen illalla olimme uppoutuneet taianomaiseen hetkeen meren rannalla revontulien loisteen alla, ja kaiken lisäksi Nitan vaaleanpunaisiin pilvilinnoihin hänen kertoessaan Miikasta. Olin onnellinen ystäväni puolesta, mutta ymmärsin hänen vaikeat tunnelmat, sillä mies kuulemma palaisi pian Suomeen ystäväporukkansa kanssa. Mutta ehkä se ei olisi heidän tarinansa loppu, ainakin toivoin niin.

Tapasin Nitan kanssa jälleen tallilla lauantaivakkarin merkeissä. Myös Luna osallistui Lola-hevosellaan tunnille, ja olimme iloisesti jutellen harjanneet ja varustaneet ratsumme pihattotallissa. Luna oli mukava, puhelias tyttö, ja näin häntä usein tallilla. Moni muu oli jäänyt tuntemattomaksi, sillä liikuin niin harvoin päätallissa.

Edellinen tunti oli loppumassa kentällä, kun talutin Ronjan tallin pihaan. Siellä oli jokin hämminki päällä ja ambulanssi kaartoi pihaan. Hetken Lunan kanssa tilannetta äimisteltyämme saimme selville, että hirvi oli säikäyttänyt loppukäyntien aikana hevoset, ja pieni Mathilde oli tippunut ja loukannut itsensä. Toivottavasti hänelle ei käynyt pahasti!
“Menkää jo edeltä maneesiin”, Jassu sanoi meille.

Olimme ehtineet kävellä jo alkukäynnit, kun Jassu ehti maneesiin. Hän järjesteli kiireellä puomeja maahan samalla, kun kertoi tunnin tavoitteista. Pian ryhdyimmekin ravaamaan, ja ensimmäisenä tehtävänä oli koota ravia ja ratsastaa tiuhaan aseteltuja ravipuomeja. Ronja ei meinannut jaksaa koota itseään hyvin, joten vauhti hidastui niin, että ravi rikkoutui. Välillä tamma meinasi vaihtaa tölttiin. Omassakin ratsastuksessa oli parantamisen varaa, sillä en ollut kovin hyvä kokoamaan hevosta tai saamaan sitä hyvin peräänantoon, kun tykkäsin humputella metsissä.

Laukkalisäykset sujuivatkin paremmin, sillä siinä vauhti korjasi virheet lihaksistossa ja kunnossa. Ronja otti oikein vauhtia ja innostui, eikä puomit kolisseet enää samalla tavalla. Vauhti hurmasi minutkin, ja olisin voinut jatkaa laukkatehtäviä loputtomiin. Ronjalla oli niin ihana laukka, ja siinä oli tasaista istua pelkän ratsastushuovan kanssa.

Tunnin jälkeen yritin houkutella Nitaa lähtemään kanssani maastoon illemmalla, ehkä revontulia näkyisi tänäänkin. Mutta niinkuin hänen ajatus oli haahuillut koko tunnin Miikassa, oli ajatus nytkin tuossa miehessä. Nita kertoi lähtevänsä hänen kanssa iltakävelylle Tjeldbergtindenille, ja pystyin vain kuvittelemaan, miten romanttista sieltä olisi katsella alas kaupunkiin ja ihailla sen valoloistoa illan hämärässä. Ehkä revontuletkin yllättäisivät heidät. Voi, olisipa minullakin joku, kenen kanssa kokea tuollaista, mietin. Vaikkei minun toisaalta käynyt kateeksi Nitaa, olihan Miika lähdössä ihan pian pois. Nitan ja minun kanssa keskustellut Catu oli nähnyt Nitan ja Miikan tallilta, ja vaikka Nita lähti jo tallia kohti, kertoi Catu minulle – olinhan utelias – että miltä tämä mies oli vaikuttanut.

“Oikeastaan, vaikkei Nita ehdi kanssasi maastoon, niin mie voin lähteä!” Catu keksi sitten. Hän lupasi, että saisin kokeilla jotain tallin hevosista, ja sovimme tapaavamme illemmalla tallilla, sitten kun olisi hämärämpää. Oli kirkas sää, niin kuu ja tähdet valaisisivat matkaamme, vaikkei revontulet tänään loimuaisikaan.

Merkintä 16, #Tarinatempaus2020 / #NVRK2020