2.11.2020 Painajaismainen puomitunti

Tältä tunnilta saat osamerkkisuoritukset seuraaviin merkkeihin:

Osallistujalista (8/8 )
Ella-Amalie - Dimona
Nita - Della
Elisa - Raffe
Sonia - Brella
Matias - Aage
Livia - Lidia
Amira - Feitli
Lilja - Wilda

       

Tämän päivän puomitunnin hevoskattaus oli vähintäänkin… mielenkiintoinen. Mä olin ilmoittanut pitäväni puomitunnin suoraan pahimmasta painajaisesta osallistujien inhokkihevosilla, ja ihme kyllä olin saanut kahdeksan tallilaista kirjoittamaan nimensä ilmoittautumislistaan. Tälle tunnille suorastaan tultiin kärsimään, siitä mä pidin huolen hevosjaolla sekä suunnittelemillani tehtävillä. Ja armoa mä en tuntenut. Mä olin täysin unohtanut sen olemassaolon tämän tunnin ajaksi. Tai ainakin parhaani mä yritin. En mä kuitenkaan halunnut, että oppilaat poistuvat tunnilta itku kurkussa. Mun mielestä jokaiselta ratsulta kuitenkin voi oppia jotain niin halutessaan, ja sitä mä toivoin myös tältä tunnilta. Että tunnin päätteeksi jokainen osaisi kertoa edes yhden asian, mikä meni hyvin. Tai vaikka edes kohtalaisesti.

Hevosjaosta sen verran, että Ella sai ratsukseen Dimonan, koska se vaan sattui tuntumaan tarpeeksi rasittavalta sille oman elämänsä prinsessalle (anteeksi Ella, oot kiva tyyppi oikeesti), ja Nita puolestaan Dellan siksi, että sen inhokkihevosen kuvailu vain kuvasti sitä puoliveritammaa lähes täydellisesti. Elisalle Raffe sopi kuin nenä päähän – se oli isokokoinen ainakin siihen piskuiseen tyttöön verrattuna ja ei varmasti päästä ratsastajaansa helpolla. Sonia sai ratsukseen Brellan – tarvitseeko tätä edes perustella? Brella on kaikin puolin kamala poni, joka sai takuulla tytön unohtamaan muut elämän murheet ainakin tunnin ajaksi. Hyvällä tuurilla jopa kahdeksi, sillä vaikeuksia on aina luvassa kun siihen äkäpussimuoriin päin uskaltaa vilkaistakkaan.

Matias toivoi palalaiskaa hevosta ja sille sellaisen jaoin – tallin laiskimman tuntipuksun, eli Aagen. Lisäksi nuorukaisen oli hyvä palata säännöllisin väliajoin pilvilinnoistaan takaisin maankamaralle, jotta pojan ylitsepursuava itsevarmuus ei aivan menisi överiksi. Livian inhokkihevonen oli ”joku jäykkä pullero, jolla menee herne helposti nenään tai jää muuten vaan paikalleen jäkittämään”. Voisiko Lidiaa tämän paremmin kuvaillakaan tamman huonoina päivinä? Sitä minäkin.

Amira joutui Feitlin selkään, koska mulle yksinkertaisesti tuli vain semmoinen fiilis, että sillä kaksikolla ei tänään synkkaisi, ei sitten yhtään. Ja sitten viimeisenä Lilja. Se pääsi, tai joutui Wildan satulaan. Se pikkuruinen welshtamma on juuri niin helppo tai vaikea ratsastaa, kuin ratsastajansakin, eikä automaattia siitä saa tekemälläkään. Jos sen kanssa haluaa suoriutua jostain vaativammista koulukiemuroita, aivan varmasti hiki saa virrata ennen kuin poni tekee mitä ratsastajalla on mielessä. Tsemppiä hei kaikille!

Tehtäväksi tunnille valikoitui perinteinen hannunvaakuna kaikissa askellajeissa – puomeilla ja ilman jalustimia ratsastettuna, tottakai! Alkuverkkojen jälkeen jaoin kentän puoliksi, ja toiselle puolelle kenttää oman vaakunansa kanssa tuskailemaan pääsivät Ella, Nita, Sonia sekä Matias, ja toiselle Elisa, Livia, Amira sekä Lilja. Kentän molemmissa päädyissä oli siis neljä puomia ristin muotoon asetettuina, ja jokaisen väliin tehtiin voltit. Tehtävää suorittaessa sai olla tarkkana, että hevonen on suora sekä ennen, että jälkeen puomin.

Suurella osalla porukkaa pakka pysyi kasassa vielä käynnissä edes jotenkuten, mutta raviin ja erityisesti laukkaan siirryttäessä se hajosi aivan lopullisesti. Hiki vain virtasi eikä valitettavasti kirosanojakaan säästelty, kun ratsastajat yrittivät suoriutua tehtävästä edes jollain tasolla kohtalaisesti. Yritin parhaani mukaan tsempata hajoilevia ratsastajia, mutta kyllähän ne kyyneleetkin joillakin puskivat esiin, kun ratsukon välinen yhteistyö ei vain ottanut sujuakseen. Tai no, voidaanko silloin yhteistyöstä edes puhuakaan…?

Hermoromahduksen sattuessa tunti keskeytettiin välillä kokonaan – jokainen ratsukko sai siirtyä käyntiin ja haukata hieman happea jaksaakseen vielä yrittää vääntää koulukiemuroita ilman jalustimia. Mä rauhoittelin epätoivoisia ratsastajia ja tsemppasin heitä vielä uuteen nousuun. Kyllä tästä tunnista vielä jotain tulisi, vaikka sitten epäonnistunut ja lässähtänyt pannukakku. Oli se sekin jotain.

Loppukäynneillä mä kiersin jokaisen ratsukon läpi ja annoin henkilökohtaisen palautteen tunnista. Se ei kovinkaan monella tänään ollut liian positiivista, mutta mä annoin sitä kuitenkin rakentavalla tavalla. Siten, että tästä tunnista olisi hyvä ottaa oppeja ja neuvoja tulevaisuuden treeneihin. Lopuksi jokainen ratsastaja sai miettiä yhden positiivisen asian tunnista – ihan mitä vain mieleen sattui juolahtamaan. Vastausten kirjo oli ainakin hyvin monipuolinen, ja kyllä mun suupielet vähän väkisinkin ylöspäin vääntyivät niitä lentäviä lausahduksia kuunnellessa. Mä sain olla ylpeä oppilaistani, jotka jaksoivat koko tunnin taistella, vaikka vaikeaa ja tuskaisaa oli ollutkin.

_________________________
Merkintä 25, #TarinaTempaus2020 / Aloituspäivämäärä 1.10.2020

Kiitos tunnista!