16.10.2020 Syksyn vikat maastoesteet

Tältä tunnilta saat osamerkkisuoritukset seuraaviin merkkeihin:

- Mahdollinen hevostoiveesi, tai kenellä et halua mennä...  Vapaaehtoinen!

       

Katya - Jätkä
Nita - Dante
Aurora - Ronja
Sonia - Raffe
Lilja - Hilla  
Amira - Sidney

       

       

Maastoestetunnin pitäminen kysyi tänään suomalaista sisua, kun muutama päivä sitten diagnosoitu välilevyn pullistumani kiukutteli ihan olan takaa. En kuitenkaan tahtonut pettää innostuneiden tuntilaisten odotuksia ja pakotin itseni särkylääkkeiden voimalla raahautumaan tallille tunnin pitämistä varten. Tänään olisi vuorossa syksyn vikat maastoesteiden hyppelyt, joten sen tunnin pitäisin vaikka pää kainalossa, tai tässä tapauksessa pappojen käyttämään kävelykeppiin tukeutuen.

Tunnille osallistujat olivat tänään monen tasoisia: oli ratsukoita, jotka eivät olleet aiemmin maastoesteitä hypänneet ollenkaan, ratsukoita, jotka olivat hypänneet jonkin verran ja lisäksi oli muutamia, jotka olivat jo kilpailleetkin kenttäratsastuksessa. Tämän päivän tehtävät olivat sellaisia, mitä pystyttiin suorittamaan turvallisesti ottaen huomioon ratsukoiden tasoerot. Tulisimme hyppäämään sänkipelloilta sekä Shelyesin eteläpuoleisella olevalla ympyränmuotoisella reitillä sijaitsevia maastoesteitä. Jassu oli varmuuden vuoksi kysynyt luvan käyttää lisäksi Brynhildin maastorataa, mikäli sinne asti ehtisimme. Christian oli pyynnöstäni käynyt aiemmin päivällä kääntämässä Shelyesin maastoesteet valmiiksi polulle, koska niiden nosteluun en tänä päivänä pysyisi.


Lähdimme matkaan auringon paisteiselta kentältä, kunhan kaikki ratsastajat olivat päässeet satulaan ja säätäneet jalustinhihnat sopivan mittaisiksi. Katya asettui Jätkän kanssa jonon kärkeen ja Amira jäi pitämään perää poninsa Sidneyn kanssa.

"Pärjäättehän te nyt ihan varmasti?" Jassu kyseli huolestuneena tallipihan läpi kulkiessamme.

"Pärjätään. Onhan meillä Chrisu mukana, jos jotain pääsisi sattumaan", totesin tallin omistajalle.

Niin tosiaan, Christian siis lupautui pienen suostuttelun jälkeen tulemaan matkaan mönkijän kanssa, koska olisihan esteet käännettävä kuitenkin myös takaisin polun sivuun, joten vaivalloisesti kiipesin istumaan penkille sen taakse. Kävelemällä en olisi perillä maastoesteiden luona edes vielä huomennakaan.


"Tämä pelto on pohjaltaan sopivan kuiva ja tasainen, joten tässä voi turvallisesti ottaa vähän ravia ja laukkaa ennen kuin siirrytään esteiden pariin", selostin ratsukoille saavuttuamme sänkipellolle, missä olisi tarkoitus hypätä päivän ensimmäiset maastoesteet. "Huolehtikaa, että ratsunne ovat hyvin kuulolla, ja että niiltä löytyy sekä kaasu että kunnollinen jarru."

Kaasu kyllä löytyi jokaiselta ratsulta, mutta joillakin oli hieman hankaluuksia löytää jarrut ja saada ratsunsa pysymään aisoissa suurella, avoimella pellolla. Eestinhevosruuna Raffe oli aivan yli-innokas päästessään pellolle laukkaamaan ja ponin selässä keikkuva Sonia sai tehdä paljon töitä saadakseen hevosen edes jotenkin kuulolle. Auroran Ronja-poni oli kokenut maastoilija ja se ei viitsinyt liikaa alkaa intoilemaan, mutta ei siltäkään vauhtia puuttunut. Dante säpsyi hieman pieniä tuulenpuuskia, mutta tamman ratsastaja sai hevosen rauhoittumaan silittelemällä sitä ja puhumalla matalalla äänellä. Muut ratsut olivat kaikki tasaisen innostuneita ja puhisivat tyytyväisenä takaisin käyntiin siirryttyään.

Ratsukot tutustuivat muutamiin pellolla oleviin esteisiin ensin käynnissä ja sitten vuorotellen hyppäsivät jokaisen ylitse muutamaan kertaan. Ensimmäistä kertaa maastoesteillä olleet Dante ja Ronja hieman kyttäsivät hirvittäviä esteitä, mutta hyppäsivät ne silti mukisematta ratsastajan rohkaistessa tarpeeksi. Hilla painoi korvat hörössä esteitä kohden ja hyppäsi kaiken tasaisen varmasti. Raffe alkoi pikkuhiljaa ehkä hieman rauhoittumaan, mutta jarrut olivat silti edelleen vähän hukassa innokkaalta hevoselta. Tunnin ehkä kokeneimmille maastoesteratsuille, Jätkälle ja Sidneylle, pienet lämmittelyesteet olivat helppo nakki ja ne olisivat ylittäneet esteet vaikka takaperin ja silmät sidottuina. Kaikkien saatua hieman tuntumaa ensin yksittäisiin maastoesteisiin, ratsukot hyppäsivät vielä pienen radanpätkän ennen kuin siirryimme pois sänkipellolta muiden Tjeldbergtind(en?) -vuoren ympäri kulkevalla reitillä olevien maastoesteiden pariin.

Esteiden haastavuus ja radan pituus kasvoi pikkuhiljaa, kun myös maastoesteitä ensimmäistä kertaa hyppäävät hevoset ratsastajineen saivat enemmän luottamusta ja itsevarmuutta tekemiseensä onnistumisten myötä. Lopulta jokainen ratsukko pääsi onnistuneesti ratsastamaan noin 80-senttisen maastoesteradan läpi ennen kuin tuli Christianin vuoro nostella esteet pois maastoreitiltä. Nuoren miehen suoritettua tehtävänsä ratsukot lähtivät ravaamaan Brynhildin maastoesterataa kohden ja Chrisu painoi mönkijän kaasua pysyäksemme perässä. Mun selkää särki enemmän kuin koskaan aiemmin kaiken jo tähänastisen istumisen ja hitaan kävelyn jälkeen, mutta en sanonut mitään ja irvistäen pyysin nuorukaista painamaan kaasua hieman kovemmin. Onneksi hevoset eivät säikkyneet pärisevää ajoneuvoa, ne olivat sen pitämään ääneen tottuneet tallilla.


Bryndildin maastoesteradalta löytyi kaikki, mitä kenttäratsastaja vain saattoi toivoa. Olimmekin toisinaan käyneet siellä Theon kanssa treenaamassa, ja mua niin harmitti, että hyvin suurella todennäköisyydellä maastoesteiden hyppääminen oli meidän osaltamme jo taputeltu tältä vuodelta.

"Tämä paikka, tämä on Shelyesin kenttäratsastajien mekka", ilmoitin ratsukoille liu’uttuani kömpelösti mönkijän päältä maahan seisomaan. "Viivi lupasi meidän käyttää tätä rataa tänään, ja varmasti myös jatkossakin, kunhan huolehdimme, että kaikki on meidän jäljiltämme kunnossa."

Ratsastajat nyökkäilivät yksimielisesti, joten jatkoin: "Ensimmäisenä voitaisiin tutustua vesiesteeseen. Se on monille hevosille jännittävä paikka, ja valitettavan usein kenttäkilpailuissa ratsukoiden rata päättyy juuri vesiesteelle. Jos mielitte kenttäratsastajiksi, teidän on ratsastettava rohkeasti vettä päin. Vettä jännittävä ja ehkä jopa pelkääväkin hevonen ei takuulla mene veteen, mikäli itse että ole itsevarmasti menossa sinne."

Katya ja Jätkä näyttivät esimerkkiä ja ensin kävelivät, sitten ravasivat ja laukkasivatkin radalta löytyvän vesiesteen läpi. Sitten tuli muiden vuoro. Vesiesteellä nähtiin niin monta erilaista suoritusta, kuin oli ratsukoitakin. Yksi meni rohkeasti veteen kaikissa askellajeissa, toista piti rohkaista enemmän ja kolmas kieltäytyi kokonaan menemästä veteen ja pysähtyi jo monen metrin päähän. Lopulta kuitenkin jokainen hevonen saatiin edes kastamaan kavionsa vedessä ennen kuin siirryimme muiden esteiden pariin.

Lopputunti meni nopeasti erilaisiin esteisiin tutustuessa ja niitä hypätessä. Loppuun tultiin pariin kertaa pieni radanpätkä, johon oli koottu mahdollisimman monta erilaista estettä niin, että ne olisivat kuitenkin kaikki suunnilleen minun näkökentässäni. Jokainen ratsukko suoritti radan omalla tasollaan, ja he saivat olla tyytyväisiä omaan suorittamiseensa. Pienistä vaikeuksista huolimatta kaikki pääsivät radan loppuun asti, ja siihen oli hyvä päättää maastoestetreenit tältä vuodelta.

Ratsukot ravasivat ja kävelivät Katyan ja Jätkän johdolla takaisin tallille, minun ja Chrisun tullessa perässä mönkijällä. Tallin pihaan päästyämme ratsastajat tulivat alas selästä ja kiittivät ratsujaan kivasta treenistä.

"Kiitos tunnista! Teillä kaikilla meni kivasti tänään, tästä on hyvä jatkaa vaikka hallimaastareiden parissa", virnistin ratsukoille silmää vinkaten. Hallimaastoesteitä olisi kiva päästä hyppäämään talven aikana, pitäisikin puhua Jassulle maastoestetalkoiden järjestämisestä. Mutta ei just nyt. Kunhan vaan tallilta selviäisin kotiin, loppupäivän mä makaisin sohvalla selän ollessa kuin tulessa kovan rasituksen vuoksi. Tämä ei takuulla ainakaan edistänyt sen paranemista, mutta en olisi silti tätä välistäkään jättänyt.

_________________________
Merkintä 14, #TarinaTempaus2020 / Aloituspäivämäärä 1.10.2020

    Kiitos tunnista!