2020/09/06 - 1 - Hyvästit

Koko aamutalli oli mennyt nyyhkiessä. Eilen Karla oli järjestänyt koko tallille ihanat yllätysjuhlat läksiäisikseen, ja nainen oli silminnähden liikuttunut, kuinka suuri porukka häntä saapui juhlistamaan ja kuinka paljon kiitosta hän sai työstään. Karlasta oli ollut mielettömästi apua kesän tallitöissä, Sommersolvervin järjestämisessä ja kilpailureissumme aikana tuuraamisessa, ja minua todella harmitti päästää hänet lähtemään. Uudet seikkailut tosin odottivat Karlaa, joten ei meistä ollut pitelijöiksi.

Istuimme vielä viimeisen kerran päiväkahveille keittiööni. Olimme askarrelleet henkilökuntaporukalla Karlalle hellyyttävän kortin, joissa oli pieni kiitosruno ja kaikkien meidän allekirjoitukset. Ojensimme sen sydämenmuotoisen konvehtirasian kera, ja taas kerran oli aika pillahtaa itkuun.

Auto oli täynnä, ja Karlan oli aika lähteä. Hän vakuutteli tulevansa vielä joskus käymään, ja jos ei aivan lähiaikoina, niin ainakin meidän oli ehdottomasti laitettava hänelle viestiä, jos suunnittelimme reissua Suomeen tai missä hän juuri silloin sattuisi olemaankaan.

"Laita nyt ainakin joulukortti sit, jos sä nyt oikeesti aiot meidät jättää!" parahti Catu, ja sai vastaukseksi lämpimän "Tietenkin"-vakuuttelun.


Vielä viimeiset halaukset. Pyysin saada ottaa kuvan työntekijäporukasta nopeasti puhelimellani, ja se sopi.

"Voi Karla! Mä en tuu ikinä hyväksymään, että sä lähdet", Catu vikisi ja kietoi kätensä kantamuksia kädet täynnä olevan Karla-paran kaulan ympäri.

"Hyvää matkaa! Äläkä aja alas kielekkeeltä!" toivotti Chrisu, joka koppasi kaksikon suureen karhunhalaukseen.

"Niin! Ajat sitten tosi varovasti!" Catu lisäsi ja Karla lähes korisi kiharatukkaisen tytön kuristusotteessa.

"Totta kai ajan!" Karla nauroi. "Voi teitä. Mun tulee niin ikävä tätä paikkaa."

"Ja meillä sua", mä nyyhkin ja riensin halaamaan naista vielä viimeisen kerran. "Laita Koolista kuva, kun pääset perille!"

"Tietysti!" kuului viimeinen huikkaus, kun Karla lähti talsimaan autoansa kohti ja vilkaisi viimeisen kerran taakseen.

Me vilkutimme niin kauan, kunnes auton takavalot kaikkosivat puiden taakse, ja minä ja Catu pillahdimme itkuun.