25.1.2020 Villit harjoitusestekilpailut

Lauantaina 25.1. kokoonnutaan maneesiin pitkästä aikaa harjoitusestekilpailujen merkeissä! Luvassa on touhukas kisapäivä osallistujille, sekä pientä syötävää ja juotavaa katsojille. Ensimmäinen luokka alkaa klo 13.

Koska kyseessä on harjoitusestekisat, kilpailut ovat avoinna vain Shelyesissä asuville hevosille. Kisoihin saavat osallistua kaikki tallin kävijät, joilla on käyttäjätunnus foorumilla. Tallin hevosilla saa osallistua kilpailuihin vapaasti niin, että yksi hevonen starttaa kilpailuissa maksimissaan neljä kertaa.

Jokaiseen luokkaan tarvitaan myös toimihenkilöitä. Voit toimia toimihenkilönä, vaikka et osallistuisikaan itse ratsastajana kilpailuihin. Toimihenkilönä toimimisesta on jaossa upouusi toimihenkilömerkki (vieressä) pientä tehtäväsuoritusta vastaan. Tehtävä julkaistaan kisapäivänä.


Kilpailun säännöt:
Yksi ratsastaja voi osallistua kilpailuissa max. kahteen luokkaan.
Yksi hevonen voi startata kisoissa max. neljä kertaa. Valitsethan eri hevosen, jos tämä ehto ei täyty.
Voit olla toimihenkilönä myös useammassa luokassa, mutta vain niissä, joihin et itse osallistu ratsastajana.
Luokat, joissa on lyhyt arvonta = tulokset arpoo arvontakone. Palkittavien (sijoittuneiden) määrä riippuu luokan osallistujien määrästä, maksimimäärä 5. Sijoittuneille on jaossa ruusukkeet.


Luokat ja arvosteluperusteet:
1. Ristikkoluokka (korkeus 20-30cm), avustajan käyttö sallittu; lyhyt arvonta
2. 40 cm; lyhyt arvonta
3. 60 cm; lyhyt arvonta
4. 80 cm ; lyhyt arvonta
5. 100 cm ; lyhyt arvonta
6. Erikoisesteluokka (korkeus valittavissa, tuotosluokka)
Luokan saa hypätä minkä korkuisena tahansa. Luokka pisteytetään tuotosten perusteella. Tuotostehtävä: piirrä kuva jostakin erikoisesta radalla olleesta esteestä. Jos esteessä on puomeja, niiden tulee olla tallin omien puomien värisiä. Arvostelukriteerit: luovuus, realistisuus, värikkyys. Tuotokset laitetaan Jassulle YV:llä tai sähköpostitse (shelyesyllapito at gmail.com) kisapäivään mennessä.

Luokka 1 (1/30)	Luokka 4 (4/30)
1. Freya Åqvist ‒ Dimona Nova	1. Vicky Kuusela ‒ Sepp's Nimrodel 2. Amira Fuglesang ‒ Berto Primo 3. Mia Holgersen – Pocaroo 4. Jasmine Lundén ‒ Sepp's Nimrodel
Luokka 2 (2/30)	Luokka 5 (3/30)
1. Cathy Jensen ‒ Līdija 2. Hilla Bergvall ‒ Feítl frá Lofoten	1. Mia Holgersen – Pocaroo 2. Mer Doce ‒ Adore Uriah 3. Jasmine Lundén ‒ Adore Uriah
Luokka 3 (4/30)	Luokka 6 (0/30)
1. Hilla Bergvall ‒ Feítl frá Lofoten 2. Bonnie Bergvall – Brynhild Hilfrida 3. Cathy Jensen ‒ Līdija 4. Amira Fuglesang ‒ Berto Primo	Luokka peruttu

Toimihenkilöt	Luokka 1	Luokka 2	Luokka 3	Luokka 4	Luokka 5	Luokka 6
Liputtaja	Amira	Mer	Mer	Mer	Bonnie	Mer
Kellottaja	Vicky	Vicky	Freya	Freya	Bea	Bea
Pisteidenlaskija	Ella-Amalie	Ella-Amalie	Ella-Amalie	Ella-Amalie	Ella-Amalie	Hilla
Ratahenkilö 1	Hilla	Anniken	Anniken	Hilla	Cathy	Cathy
Ratahenkilö 2	Camille	Camille	Camille	Camille	Hilla	Camille

Toimihenkilöiden tehtävät:
Tuomari ja sihteeri: Catu; Radan aloituksen vihellys, kilpailupisteiden ja aikojen kirjaus, tulosten julkistaminen.
Buffet: Christian; Syötävien ja juotavien tarjoilu katsojille.
Liputtaja: Radan aloituksen liputus, kun ratsukko ylittää lähtöviivan. Siirtyminen maaliviivalle, ja liputus, kun ratsukko ylittää maaliviivan. Myös liputtajalla on varalta sekuntikello kädessä radan kellotukseen.
Kellottaja: Radan aloituksen ja lopetuksen kellotus liputtajan merkinannon perusteella.
Pisteidenlaskija: Virhepisteiden laskeminen (puomin pudotukset, virheelliset tiet, kiellot).
Ratahenkilöt: Pudonneiden esteiden korjaus ja lantojen siivous suoritusten välissä.

Toimihenkilöiden tehtäväsuoritus: valitse yksi näistä
a) Piirros kisapäivästä
b) Runo kisapäivästä
c) Tarina kisapäivästä
d) Pikamaksu: Kirjoita lyhyt (väh. 5 lausetta) kuvaus, miten kisapäivä sinun osaltasi sujui. Apukysymyksiä (ei ole pakko käyttää Osallistuitko itse kisoihin, vai olitko pelkästään toimihenkilönä? Sujuiko kaikki hyvin, vai kävikö tehtävässä kömmähdyksiä? Mitä mieltä olit itse kisapäivästä ja sen tunnelmasta?
Turkoosit maksaneet: Amira, Vicky, Ella-Amalie, Hilla, Chloe-Camille, Mer, Anniken, Freya, Bonnie, Bea, Cathy

Näin osallistut: - postaa tähän topiciin:
Luokka / Luokat nro. X
Ratsastaja - Hevonen
Toimihenkilötehtävä(t) (esim. liputtaja) luokka(/luokat) X

Viimeinen ilmoittautumispäivä 24.1.2020.

Pahoittelut myöhästymisestä, tulokset tulleet! Onnea sijoittuneille ja suuri kiitos kaikille osallistujille Sijoittuneiden ruusukkeet lisätty porukkasivun kaappeihin.

Toimihenkilömerkin tehtävään vaadittava suoritus löytyy aloitusviestistä.

Muistathan merkata kilpailuihin osallistumisen myös rästilistaan!

Kisapäivän sujui loistavasti! Oli tosi hauskaa! Sattui myös pieni kommellus ratahenkilönä toimiessani: tiputin puomin varpailleni, ja sitten vielä kompastuin siihen! Tämän jälkeen olin aivan maneesin hiekassa, ja huomasin jopa Amiran hihittävän hieman minulle. Onneksi kisäpäivä ei pienestä kommelluksesta pilalle mennyt. Hyppäsimme Feitlin kanssa kahdessa luokassa, luokassa 2, ja 3, eli 40 cm ja 60 cm, ja jopa voitimme 60 cm luokan! Oli aivan mahtava päivä, ja sitä kruunasi vielä maukas buffettitarjoilu.

Kilpailuissa toimin vain toimihenkilönä ja paikkanani oli ratahenkilö luokissa 1,2,3,4 ja 6. Pidin tehtävästäni ja kisat olivat kiinnostavat katsoa. Sääli etten rohjennut kilpailemaan, mutta muiden kilpailuiden katsominen oli erittäin mukavaa. Kisojen aikana sain kerätä lantaa ja korjata esteitä paikalleen. Tehtäväni sujui yllättävän hyvin vaikka olisin olettanut sen menevän päin mäntyä.

Pälyilin hermostuneena ympärilleni ja hilpasin kylmästä kankeilla sormillani kypäräni leukahihnaa. Cathy ja Bea yritti rauhoitella minua, mutta sepitykset menivät kuin kuuroille korville. Vilkuilin Dimonan tummia suitsia, jotka olivat eilen kiillotettu puhtaiksi ja tämän valkoista satulahuopaa, joka oli tullut juuri ulos pesukoneen pyörityksestä. Tuijotin vuoroin varpaitani ja vuoroin rannekelloani, kun yritin saada aikaa kulumaan ennen lähtöäni. Mahassani lenteli rykelmä perhosia, jotka kieppuivat hulluna tornadona ympäriinsä. Käteni tärisivät, kun ystäväni kehottivat siirtymään maneesiin, ja jalat olivat monta kertaa pettää alta matkalla ratsastushalliin.
- En mä tiiä pystynkö mä tähän, sopersin Cathylle ja Bealle, jotka kiristivät satulavyötä ja säätivät jalustimia Dimonan ympärillä.
- Tottakai sä pystyt, Cathy heitti Cathymaiseen tyyliinsä ja väläytti hymyn kasvoilleen.
- Niin niin, varmasti kadut lopun ikääsi, jos nyt luovutat, Bea säesti, ja tulin jo ajatelleeksi, ettei hän itsekään ollut osallistunut.
Pysyin kuitenkin vaiti, sillä en jännitykseltäni saanut sanaakaan suustani. Sisälläni möngersi möykky, joka sai minut unohtamaan kaiken ratsastuksesta. Dimona ravisteli päätään, kun pelonsekaisin tuntein annoin ponille pohkeita, eikä tamman rauhallinen käynti rauhoittanut mieltäni. Pelotti.

"Kilpailun aloittaa Freya Åqvist ratsullaan Dimona Nova, tervetuloa!" Kovaäänisistä kuului, ja silloin oli myöhäistä perua. Kuulin jostakin etäältä, kun ystäväni toivottivat viimeiset tsempit ja hävisivät sitten katsomoon muiden sekaan. Kun Dimona näki esteet, tamma nosti päänsä korkealle pystyyn ja päätti, että nyt mennään. Ehdin vain tarrata ponin kirjavaan harjaan kiinni, kun tuomari oli jo viheltänyt pilliin ja Dimona ravannut kohti ensimmäistä ristikkoa. Ummistin silmäni, enkä uskaltanut katsoa, kun tamma ponnisti pieneen hyppyyn, joka tuntui kestävän ikuisuuden. Käsittelin monta asiaa päässäni aina maailmansodista tähän päivään, ja ilmassa oltu aika tuntui kestävän tuhat vuotta, vaikka todellisuudessa aika kului silmänräpäyksessä.

Ensimmäinen ristikko oli selätetty onnistuneesti. Onnentunne läpäisi kehoni, kun Dimonan kaviot laskeutuivat pehmeästi maneesin hiekkaan, ja päätin, etten luovuttaisi. Nousin epävarmaan, mutta tukevaan kevyeeseen istuntaan ja painoin hellästi kantapääni alas. Päättäväisesti käänsin tamman kohti seuraavaa estettä, jonka jälkeen tämä nosti keinuvan ja nopean laukan ja tömisteli kohti sarjan ekaa osaa, hyppäsi, hyppäsi ja hyppäsi.

Seuraavan kerran uskalsin hengittää, kun yleisö rupesi taputtamaan. Hetkeen en tajunnut mitä tapahtui, mutta kun päässä alkoi huimata, huomasin, etten ollut hengittänyt pihaustakaan radan aikana. Hymy nousi korviin toisestakin syystä, olin voittanut pelkoni, ja hypännyt kilpailuissa ristikkoluokan. Vaikka estekorkeus oli pieni, olin varma, että olin voittanut koko universumin parhaimman ruusukkeen, enkä kunniakierroksella turhia vauhtia säästellyt.
- Te olitte upeita! Cathy ja Bea onnittelivat kuorossa ja Janniltakin pari kehua irtosi.
- Loppua kohden parani paljon, hän hymyili tumma kahvikuppi kädessään.

Loppupäivä sujui pilvissä leijaillen. Höpötin vaalealle hoitoponilleni tarinoita esteradasta ja näpytin kännykkäni ruutua tuomarikopissa. Kun liputtajan punainen lippu oli laskeutunut, painoin sekuntikelloni ajan pyörimään, ja tuijotin herkeämättäkännykkäni näytöllä juoksevaa aikaa, ettei se vai pysähtyisi. Pidin sormeni kurissa, enkä säheltänyt mitään turhaa, enkä sitä ehtinyt kaiken tohinan keskellä pelätäkään.

Sujautin pienen sinikuorisen puhelimeni taskuuni ja kipitin maneesin katsomoon nopeasti, että ehtisin nähdä aitiopaikalta vielä viimeisen, metrin luokan. Bea oli ottanut paikkani kellottajan kopissa, joten olin itse päässyt levähtämään armottomasta kännykän tuijottelusta. Istahdin katsomon penkille lampaantaljan päälle ja vedin villapeiton päälleni. Tiirailin ratsukoita, jotka liitelivät esteiden ylitse ilman ongelmia. Pari puomia putosi aina välillä, jolloin ratahenkilöinä toimivat Hilla ja Cathy juoksentelivat esteiden seassa nostamassa niitä takaisin kannatimilleen. Armoton perhosparvi vatsassani oli vaihtunut mukavaan kutkutukseen ja jännitykseen kaikesta tulevasta. Ehkä jonain päivänä minäkin lentelisin mustalla ponillani itseni kokoisten esteiden ylitse ja olisimme voittamaton pari, ja ehkä...

Lähtölaukaus kisauralle

- Hanskat, kypärä, lähtömaksu takintaskussa, kävin läpi pakkaamiani tavaroita. - Raippa, apua, missä on raippa, hermoilin. Betu seisoi ovensuussa ja joutui tekemään tosissaan työtä välttääkseen purskahtamasta nauruun.
- Sä annoit sen mulle, etkö muista? tyttö hymyili yhä sietämättömän leveästi saaden sappeni kiehumaan. Hän käännähti ovella ja harppoi pihan poikki autolle. Kylmä viima löi kasvojani vasten astuessani kynnyksen yli. Ahtauduin autoon, monien monien riitojen takana olevalle keskipenkille, Beatricen ja Filipin väliin. Äiti oli saanut kaikkien aikojen kuningasidean - raahata koko perhe hytisemään katsomoon, kun loikkaisin yli parista hassusta, hädin tuskin kavaletin korkeutta ylittävästä esteestä yli. Mutta Helge kun oli Helge, hän pysyi päätöksessään, eivätkä siihen minkään maailman maanittelut ja uhkailut tepsineet. Koko matkan elättelin toivoa, että tallirakennukset pelmahtaisivat eteen mahdollisimman pian. Kehittelin mielessäni suunnitelmaa, jonka keskeisin osa oli karkoittaa perheenjäseneni kannoiltani ja sulkeutua Lidian karsinaan harjaamaan hevonen vielä kertaalleen läpi ennen kuin iskisin vastapuhdistetut varusteet tamman ylle.

Saapuessani paikalle oli tallissa täysi tohina päällä. Jos jännitys oli aamulla pysynyt suhteellisen siedettävissä lukemissa, en enää ollut pysyä nahoissani. Freya oli aivan hädässä poninsa Dimonan kanssa, eikä värisevä ääneni ainakaan antanut lisäpontta rauhoitteleville lauseilleni. “Nämä ovat vain harjoituskilpailut” toistin itselleni. “Vain harjoituskilpailut. Mitä sitten vaikka epäonnistuisinkin? Ainahan voi yrittää uudelleen kahta kovemmin!”

Freya katosi pihamaalle Dimona vanavedessään. Kaappasin harjapakin mukaani ja suihkin pölyharjalla menemään. Lidia seurasi toimiani rauhallisen ja hämmästyneen välimaastosta, ja tajusin ottaa rauhallisemman lähestymistavan kuntoonlaittoon. Vaikka kuinka yritin täyttää mieleni vastikään tekaisemillani tsemppilauseilla, ottivat epäonnistumista ennustavat ajatukset vallan. Kellon viisarit kiisivät eteenpäin ja kirosin maanrakoon tilsat, kylmyyttä hohkaavat kuolaimet ja kaiken muun, joka tunki minun ja aikataulussa pysymisen tielle. Listan jatkeeksi pääsi äiti, joka oli alati muistuttelemassa minua turvaliivistä.

- Kiitos vain huolenpidostasi mutta osaan kyllä pukea sen itsekin, julistin faktat tiskiin ja vihdoin äidin suunnaltakin tuli hiljaista. Raotin ovea ja viittoilin uteliaana tapittavia perheenjäseniäni siirtymään sivummalle. Lidia asteli levollisesti ohjien toisessa päässä ja itsekin kykenin hieman rentoutumaan. Selässä istuessani oli jo palava voitontahto sysännyt jännityksen kokonaan sivuun. Lidian ravatessa eteenpäin yritin kuikuilla esteiden numerokylttien suuntaan. Vaikka olin Hillan kanssa marssinut radan esteet järjestyksessä läpi - vielä toisen ja kolmannenkin kerran varmistaakseni tiedon imeytyneen kunnolla päänuppiini - oli esterata minulle vieläkin kuin hepreaa.
Lidian laukka tuntui energiseltä ohjatessani tammaa verryttelyesteenä toimivalle pystylle. Toivoin ratsuni säilyttävän saman eteenpäinpyrkimyksen myös itse kilpailutilanteessa, joten hyppäsin maltilliset kolme hyppyä, minkä jälkeen valutin ohjat pitkiksi. Sivusilmällä näin Feitlin ponkaisevan radan ensimmäisen esteen yli. Viime hetket seurasin keskittyneenä Hillan suoritusta, jospa radan saisi vielä iskottettua paremmin mieleen.

- Teillä meni hyvin! kehaisin ratansa päättänyttä Hillaa. Tyttö lähetti minulle viimeisest onnentoivotukset ja samassa lähtömerkki kajahti maneesissa. Missä ensimmäinen este oli? Paniikki alkoi jo vallata kehoani, mutta lopulta pääsin aloittamaan suoritukseni. En paljoa vauhtia säästellyt ja mutkat vedin pääasiassa suoriksi Lidian hoitaessa hyppypuolen ongelmitta. Ylittäessämme maalilinjan olin hengästynyt ja hiestä läpimärkä. Heittäydyin Lidian kaulalle antamaan kunnon taputukset. En olisi uskonut, että ensimmäisissä kilpailuissamme yltäisimme puhtaaseen suoritukseen ja sen lisäksi, mitä kovaääniset antoivat ymmärtää, myös voittoon! Asettauduin Feitlin viereen vastaanottamaan ensimmäisen ruusukkeen äidin taputtaessa ja vislatessa taustalla. Tavallisesti olisin käskenyt äidin olla jatkuvasti nolaamatta minua, mutta nyt päähäni ei mahtunut muuta kuin voiton tuoma riemu ja rytmikäs kavioiden rummutus, kun kunniakierroksen musiikin pärähtäessä soimaan pyyhälsin menemään Lidian harjan liehuessa tuulessa.

Pienen tauon jälkeen jatkettiin luokalla 3. Käytin liikenevän ajan lähinnä kävelyyn, jotta tamma olisi täydessä terässä vielä toisen radan ajan. Muutaman kerran ohjasin Lidian verryttelyesteistä yli, eikä kahdenkymmenen sentin lisäkorkeus näyttänyt aiheuttavan hankaluuksia kummallekaan osapuolelle. Starttasin luokassa viimeisenä, mutta pienen osallistujamäärän vuoksi ei kauaa kestänyt, kunnes minut kuulutettiin jo radalle. Takana oli jo yksi onnistunut suoritus ja pursusin itseluottamusta. Pystyisinköhän päihittämään oman edellisen luokan aikani? Radan puoliväliin saakka tiukat käännökset ja alati lisääntyvä vauhti tuottivat tulosta, mutta seitsemännestä esteestä Lidia karautti ohi. En ollut kyennyt kääntämään tarpeeksi ajoissa, ja siitä suivaantuneena ohjasin tamman välittömästi ympyrälle ja suu tiukkana viivana tein uuden lähestymisen. Panin radan loppupuolella kaiken peliin, mutta tiesin neljän virhepisteen ansiosta tipahtavamme sijoilta. En pystynyt salaamaan pettymystäni, kun ratsastin ulos maneesista raikkaaseen talvi-ilmaan.

- Ei se haittaa, sä ratsastit tosi hyvin, Betu yritti lohduttaa, mutta sai vain ärtymysmittarini kipuamaan sekunnin sadasosissa nollasta sataan.
- Jätä mut rauhaan! kivahdin.
- Täällä on buffettarjoilu, käytäiskö haukkaamas-... sisko yritti jatkaa.
-  En mä mitään syömään ehi, mä meen ratahenkilöks vielä viimeiseen luokkaan, ärähdin.
- Sittenhän sä ehdit hyvinkin, isä puuttui puheeseen. - Eiks siellä nyt vasta aloitellaan neljättä luokkaa?
- No selvä sitten, puuskahdin. Lidia kävi heiniensä kimppuun, kun yksi kerrallaan ojensin riisumani varusteet perheenjäsenieni hoiviin. Kävin tamman kauttaaltaan kumisualla läpi ja harjasin pikaisesti suurimmat hiekat suojista. Tamman hiuspehko jäi letit avattuani sojottamaan hassunkurisesti joka suuntaan, mutta äänekkäästi mouruava vatsani ei sallinut minuun jäädä lopputulosta parantelemaan.

Istahdin katsomoon nautiskelemaan buffetin antimista. Pian viimeinenkin ratsukko poistui verryttelyalueen puolelle ja hypähdin maneesin hiekalle auttamaan esteiden nostamisessa. Pikaisen silmäyksen perusteella arvioin puomien jököttävän ainakin metrin korkeudella ja kieltämättä sen kokoluokan esteet herättivät minussa jo pelonsekaista kunnioitusta. En silti malttanut odottaa, että saisin itse olla kyseisessä luokassa hyppäävien ratsukoiden joukossa. Olin valmis paiskimaan töitä, jos haaveeni joskus tulevaisuudessa toteutuisikin.

Luokka kuulutettiin alkaneeksi. Asettauduin seisomaan jyhkeän okserin tuntumaan, jossa en (tietääkseni!) ollut hyppäävän ratsukon tiellä. Olin sutaissut nimeni listaan ratahenkilö-nimikkeen kohdalle, ihan vain sillä perusteella, että kyseisessä tehtävässä sain todennäköisesti vähemmän tuhoa aikaan kuin vaikka liputtajan hommissa. Sen lisäksi suoritusten seuraaminen itse paikan päältä toi työhön oman lisäviehätyksensä. Nojailin talikkooni ja uppouduin niinkin syvälle suorituksiin, että Hilla joutui kerran jopa kopauttamaan minua kylkeen, jotta älysin käydä poimimassa lantapallerot kottikärryihin. Puomeja ei kolmen ratsukon suoritusten aikana tarvinnut kovinkaan tiuhaan käydä nostelemassa, mutta esteiden siivoaminen kisojen päätyttyä piti huolen, että käsilihaksissani tuntuisi vielä seuraavanakin päivänä. Lysähdin aivan uupuneena auton takapenkille ja pyörittelin voittoruusuketta käsissäni. Mikä päivä!

Mia hengitteli rauhallisesti ja yritti mielessään käydä vielä radan mutkia sekä kaaria. Mistä kannatti ratsastaa ja ennen kaikkea miten? Paljoa tyttö ei saanut hyötyä muiden suorituksista. Heitä oli kahdeksassakympissä vain neljä ratsukkoa, kivan näköinen Della starttasi kaksi kertaa ja Mia mietti miten ainut poni menisi? Sille hän ei voisi ainakaan hävitä, sen tiedoissa (kyllä, Mia tutustui etukäteen kilpakumppaneihinsa) taso oli seitsemänkymmentä, ei se millään voisi ylittää kymmenellä sentillä tasoaan.

Varmasti jokainen saattoi huomata Mian jännityksen kilometrien päähän. Vaikka kyseessä oli pienet tallinväliset harjoituskilpailut, Mia ei ollut nukkunut viime yönä. Nyt mitattiin oliko kuukauden treenistä mitään hyötyä ja voisivatko he kenties yrittää kesällä oikeitakin kisoja? Mia oli aamulla laittanut kisavaatteet kuntoon, leikannut uuden mustan kilpailutakin hintalapun, vaikka oli hetken pohtinut vain mustan pooloneuleen käyttämistä. Pocaroo oli myös saanut uuden mustan huovan, jota Mia aikoisi pitää vain niin sanotusti ”hyvässä käytössä”. Sitä ei pidettäisi kotitreeneissä ollenkaan. Sen verran hintavia Sokka Luxuriesin huovat olivat.

”Mia Holgersen ja Pocaroo!” kuulutettiin ja Mia keräsi löysät ohjat tuntumalle.
Edellinen ratsukko poistui radalta, kun Mia nosti laukan ja ratsasti kohti ensimmäistä estettä. Rata meni hyvin, puhtaasti, mutta aika virheellä. Se typerä poni oli kuin olikin selvinnyt tasoaan vaativammasta luokasta Miaa ja Pålia paremmin. Mia ei ollut saanut rauhallisesti liikkuvaa Pålia tarpeeksi nopeasti kääntymään.

Noh, aina oli hyvä ottaa lämmittelyluokkia. Sillä ajatuksella Mia piti päänsä kasassa kohti seuraavaa luokkaa. Huh, miten metrinen näytti hänestä isolta. Pål kykenisi isompiinkiin luokkiin, mutta Mia oli nähnyt hyvänä ideana aloittaa helpolla. Kasikympin rata oli samanlainen kuin metrin, joten Mia osasi nyt paremmin ratsastaa reitit ja sai siten tehtyä nopeamman radan. Puhdas rata osottautui luokan parhaaksi ja Mia seisoi pian tyytyväisesti hymyillen ainoana palkittavana ratsastajana palkintojen jaossa.

Sinipunavalkoinen ruusuke pääsi oitis Pålin karsinan oveen kiinni. Ne olivat heidän ensimmäiset kisat, eikä Mia halunnut edes ajatella niitä viimeisiksi. Ehkä seuraavaksi he etsisivät kisat Oslon läheltä. Lofootit eivät tarjonneet kisoja kauheasti. Mutta olisiko se helppoa, kun hän itse oli alaikäinen ja harrastuksen menot riippuivat täysin vanhemmista?

Kisat
25.1.2020


Hypistelin lippua kädessäni ja sekuntikelloa toisessa. Samassa kävi kuulutus, ensimmäinen ratsukko radalle. Joku ruskeahuiksinen tyttö ratsasti pilkullisen Dimonan radan alkuun. Liputin radan alkaneeksi ja näppäisin samalla kellon päälle. Mun jalka naputti hiukan hermostuneesti maneesin hiekkaista pohjaa. Kertasin rataa mielessäni seuraten samalla ratsukon etenemistä. Ja muistin jopa kipittää nopeasti maaliviivalle, sillä Dimona lähestyi maalia reippaalla tempolla. Kun poni ylitti maaliviivan, heilautin lippua ilmassa ja painoin sekuntikellon pois päältä. Vilkaisin kelloa, ihan hyvä rata niille tulikin vaikka esteet olikin suunnilleen maahankaivettuja. Vein kamat tuomarille ja lähdin ripein askelin kohti tallia, missä Kimi ja Elea jo odotteli mua.


Katselin, kuinka Elea nosti satulan Kimin selkään.
"Kimi vaikuttaa rauhalliselta tänään" Elea totesi siloittaessaan satulahuopaa hyvin.
"Mmmhh. Niinhän se aina, hoitaessa" mutisin poissaolevasti muistellen rataa vielä kertaalleen mielessäni.
"Älä stressaa, hyvin se menee" Elea hymyili mulle samalla kun se asetteli niskahihnaa Kimin korvien taa.
"Joojoo..." mutisin ja nappasin kypärän maasta käsivarrelleni Elean ottaessa riimun pois orin kaulalta. Enhän mä edes stressannut. Vilkaisin vielä nopeasti kelloa, kun me lähdettiin kohti maneesia, Elea Kimiä taluttaen ja minä niiden perässä kävellen. Toinen luokka oli jo varmasti alkamaisillaan. Vedin valkoiset hanskat käsiini ja sipaisin vielä hiuksia paremmin, olikohan tämä nyt ihan hyvä kisa-asu?


Laitoin kypärän päähäni ja vedin jalustimet alas. Ennen satulaan nousua kopistelin hiekat kengistäni ja suoristin vielä kisatakkiani. Henkäisin syvään, nappasin Elean ojentamat ohjat ja kiipesin Kimin selkään.
"Hyvin se menee! Aivan varmasti!" Elea hymyili näyttäen peukkuja mulle. Hymyilin sille vähän, mutta en todellakaan ollut varma miten tää tulis menemään. Pyysin Kimin käyntiin ja käänsin sen uralle muutaman muun ratsukon seuraksi.


Kimi oli alkuverkoissa tuntunut hyvältä. Se ei edes ollut pukitellut paljoa, joten mulla oli aika varma fiilis. Olin odottelemassa Kimin kanssa mun vuoroa, meidän oli hetki sitten jo käsketty valmistautua. Samassa raikui maneesissa kuulutus, jossa pyydettiin mut radalle. Kokosin ohjia käsiin ja hengitin syvään. Vilkuilin katsomoon, jossa Elea istui puhelin kädessään, -yllätys taisi kuvata mun suoritusta. Huokaisin syvään vielä kerran ja rentouduin, tästä se sitten lähtis.