# Tallikirja 2017 -->

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Siirry alas

# Tallikirja 2017 --> - Sivu 2 Empty Vs: # Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Christian lähetetty Ti 17 Joulu 2019, 22:59

10.12.2019 ‒ Ignoraaja
#bychristian

Perustuu 10.12. tarinaan ”Lumipäiviä” by @Amira

Ah ‒ iltatalli. Ihan kuin minulla ei olisikaan ollut parempaa tekemistä tänä pimeänä tiistaina. Eikä varsinkaan siksi, että olin jo puurtanut Amfissa aamuvuoron. Työmiehen elämä oli rankkaa.
Jos jotain ymmärsin, niin sen, ettei ruokkivaa kättä saanut purra. Talliduunin ansiosta mun kuukausisäästöni olivat parikymppiselle äijälle oikein hyvät, mitenkään asialla kerskailematta. Työhommat hoidin aina sööristi, vaikka pääni sisällä saatoinkin marista itsekseni kenellekään siitä kertomatta. Loppupeleissä Shelyes kuitenkin jatkuvasti antoi mulle enemmän kuin otti.

Jassu oli viime aikoina ollut epäilyttävän sosiaalinen, tänäänkin se paineli jonnekin menoilleen jo puolenpäivän jälkeen, eikä sen hopeaista Skodaa näkynyt vieläkään missään. Päivällä oli kuulemma ollut hässäkkää, minkä vuoksi parin yksärin karsinat oli vielä siivoamatta. Janni ei ollut ehtinyt putsaamaan Robininsa boksia, kun Jassu oli jättänyt tallin yksin hänen kontolleen. Ja Jassu tietystikään ei ollut aamulla siivonnut Jurin karsinaa, koska ‒ noh ‒ niin. Lisäksi Jurin hoitaja, jota en tuntenut enkä ollut moikannut kuin ohimennen, ei tänään ollut käynyt tallilla.

Kyykistelin Robinin karsinassa, kun tiukka, korkea naisääni keskeytti tekemiseni.
- Väistä vähän.
Mollotin tyhmän näköisenä talikko kädessä yrittäen tunnistaa talliin tulijan.
- Voitko siirtää noita kottareita? Naisääni sanoi jo vähän ärtyneen kuuloisena.

Puhuja oli hämmentävän lyhyt, ehkä mua hieman nuorempi muija. Habituksestaan mulla tuli kovasti mieleen Ella-Amalie, paitsi että hän oli tumma eikä vaikuttanut pitävän musta ollenkaan. Tarkemmin muistellen olin ehkä nähnyt tytön ja ponin joskus maneesissa, mutta mieleeni oli jäänyt vain ponin kuriton meno, enkä ollut sen tarkemmin katsonut, kuka sillä ratsasti.

- Öh, joo voin, sori, mutisin kiireesti.
Huomasin jääneeni tuijottamaan tyttöä kiusallisen pitkään, sillä jostain syystä tämä erottui joukosta tavalla, josta saatoin ehkä vähän pitää. Tytön olemuksessa oli jotain kiehtovaa. Hän töksäytti vain koruttomasti ”Tänks” ja talutti pienen kirjavan ponin pesupaikalle. Jäin siivoilemaan karsinoita.


Hetken kuluttua tyttö lähti. Sen askeleet kopisi, vaikka sillä oli jalassaan vain tennarit. Livahdin tekemään tuttavuutta pesupaikalle jääneen ponin kanssa. Olinhan mä pari kertaa sen vienyt tarhoille ja talliin, mutten yleensä kiinnostunut hevosista tai halunnut olla niiden kanssa tekemisissä yhtään enempää, kuin oli pakko.
Poni näytti erikoiselta. Sen toinen kylki oli lähes valkea ja toinen mustankirjava, ja sen vasen silmä oli jäänsininen, kuten Beatan nuorella hevosella. Se katseli minua uteliaana ja alkoi möhnätä takkiani turvallaan. Rapsutin sitä etäisesti. Sentään tämän kiinnostavan neidin poni piti minusta. Eikö se ollut jo puoli voittoa..?

Kuulin oven aukeavan naristen, joten siirryin kasuaalisti nojailemaan seinää vasten. Tyttö käveli ohitseni mulkaisten minua mitäänsanomattomasti ikään kuin kiinnittämättä minuun mitään huomiota. En pitänyt siitä. En ollut tottunut olemaan kenellekään ilmaa, sillä yleensä olin aina kaikkien (erityisesti naisten) huomion keskipisteenä. Tyttö vei poninsa satulan pesarin seinässä olevaan, avattavaan telineeseen ja laski suitset naulakkoon. Harjalaatikon hän laski maahan ja penkoi sitä keskittyneesti, edelleen kuin en seisoisi metrin päässä hänen takanaan.

- Ootko uus täälläpäin? Minun oli pakko aloittaa keskustelu. Hiljaisuus alkoi raastaa hermojani ja huomionkipeys ottaa vallan.
- No en ny tiiä, on täs jonku aikaa tullu pyörittyy, mut ei hirvee kauaa, tyttö vastasi suoraviivaisesti vilkaisematta minuun. Hän suki poninsa selkää huolellisesti.
- Okei, vastasin. Neidistä ei saanut näköjään paljoakaan irti. – Oon Christian, esittäydyin toivoen, että saisin edes hänen nimensä.
- Amira, tyttö lausahti ja siirtyi saman tien poninsa toiselle puolelle edelleen luomatta minuun katsekontaktia. Aloin epäillä, oliko hänellä jotain minua vastaan.

- Ja sä taidat omistaa tän villikön? Jatkoin yrittäen keventää tunnelmaa. Taputin ponia takapuolelle, ja se käänsi toisen korvansa minuun päin. Ei tainnut tykätä.
- Joo… Amiraksi esittäytynyt tyttö vastasi. Uskomatonta! Ei vieläkään mitään reaktiota mihinkään suuntaan. Tyttö alkoi näyttää lähinnä vaivaantuneelta pitäen katseensa edelleen tiukasti alhaalla.
- Näin sut ratsastamassa yks päivä. Näytti villiltä teidän meno, yritin epätoivoisesti jatkaa keskustelua. Ignoraus oli suorastaan ärsyttävää, mutta jollain oudolla tavalla kutkuttavaa. Halusin edes katseen. Mun oli voitettava tämä peli.
- Joo, kyl se välillä pitää sellaista showta, Amira mumisi kyykkien harjapakillaan. – Lisäksi hoidan vielä Brellaa, se jatkoi. Lauseen jatkaminen oli hyvä merkki.
- Ketä sä hoidat, vai omistatko jonkun yksärin? Tyttö kysyi noustessaan harjapakiltaan ja kohdisti katseeni silmiini. Vihdoin!

Uppouduin tytön silmiin yrittäen lukea häntä. Amira oli kiehtova, vaikka sen vaikeasti tavoiteltavan esittäminen pänni minua suunnattomasti. Tyttö oli kauniskin vielä. Siroja kasvoja reunustivat tummat, olkapäitä hipovat hiukset. Silmät olivat ilmeikkäät ja eripariset. Vaikka yleensä olin huono muistamaan yksityiskohtia, olin varma, että tämä neiti jäisi mieleeni. Nyt minun oli vastattava, ettei tauko venyisi jälleen kiusallisen pitkäksi.

- En mä. Oon vannonut, etten nouse noiden eläimien selkään, vaikka mikä ois, naurahdin hymyillen vinoa hymyäni. – Ties mitä tekevät.
- Aa, tyttö mutisi ja kääntyi hakemaan poninsa satulaa. Katsoin paremmaksi mennä jatkamaan iltatalliani, sillä minusta alkoi tuntua siltä, kuin tytöllä olisi joku kiire.


Illan viimeinen ratsastustunti oli juuri päättynyt. Painelin heinälään hakemaan kärryjä. Jaoin oritalliin pikaisesti heinät, siitä suuntasin isoon talliin, pihattotalliin ja pihattoon. Rehut kävin noutamassa ison tallin rehuhuoneesta, jossa odottaviin rehukärryihin olin annostellut ne jo valmiiksi. Jakaminen oli suhteellisen helppoa ja sujui jo rutiinilla, vaikken hevosista mitään tiennytkään. Tuntilaiset liukenivat pian paikalta, ja kävin vaihtamassa tallien ilmastoinnit yöasentoon. Vielä maneesi, ja sitten alkoikin olla piakkoin valmista.

Amira ja hänen poninsa treenasivat keskittyneesti maneesin toisessa päässä ympyrällä hiippaillessani katsomoon. Yritin olla säikäyttämättä ratsukkoa kulkiessani katsomon läpi metallikaapille, josta ilmastointi ja valot säädettiin. Ehkä Amira pärjäisi, vaikka lämpöpumppu alkoikin puhaltaa pikkuhiljaa viileämpää. Seurasin treeniä hetken vaivihkaa. Kaksikko työskenteli hyvin, tai sen verran mitä nyt maallikko hyvästä työskentelystä ymmärsi. Tällä kertaa poni ei vikuroinut, ja näytti nöyrältä siron neidin alla. Päätin liueta paikalta ennen kuin he huomaisivat minut.

Käytävät oli lakaistu, pihattotalli lukossa ja hevoset sisällä, loimitettuna ja ruokittuna. Ja vieläpä ihan tehokkaalla aikataululla. Kello oli hieman yli yhdeksän, ja kaikki Amiraa lukuun ottamatta olivat jo painelleet kotiin. Lötkötin taukohuoneen sohvalla radion soittaessa hiljaa joululauluja. Olin juuri availemassa Instagramia, kun kuulin portaikosta ääntä. Vihdoin. Amira lipui huoneen läpi ja istui rennosti vierelleni sohvalle.

- Mä jo ajattelin, että olit lähtenyt kotiin, jerrytin Amiraa.
Todellisuudessa tiesin tasan tarkkaan hänen olleen oritallissa. Hänen saapumistaanhan mä olin odotellutkin, että pääsisin lukitsemaan maneesin ja oritallin.  
- En mä ny viel, Amira naurahti hieman. Hänen olemuksensa oli jo paljon rennompi, kuin paria tuntia aiemmin.
- Teilhä näytti menevän tänään iha hyvin Kimin kaa? Jatkoin yrittäen luoda kontaktia. Olin luntannut ponin nimen karsinan ovesta heiniä jakaessani. Amira käänsi katseensa minuun ja kurtisti kulmiaan.
- Ai häh? Olitsä kattoo ku mä ratsastin sil?
- Joo, ihan sattumalta eksyin maneesiin, virnuilin.
- Jaa-a, Amira kuittasi, enkä oikein saanut selvää, millaisella äänensävyllä. – Mut kyl meil ny iha jees meni.
- Eks oikeesti huomannu mua? Kolistelin siel iha huolella, jatkoin yrittäen kuulostaa yllättyneeltä.
- No enpä tainnu, brunette mutisi hymyillen.

Sisintäni kutkutti hieman, sillä pidin projekteista. Tallilla ei ollut hetkeen pyörinyt ketään minua kiinnostavaa. Päätin, että Amirasta tahdoin ottaa selvää, vaatipa se sitten kuinka paljon hevosten keskellä pyörimistä hyvänsä.

Merkintä 1, #tarinatempaus2019 (aloitettu 17.12.2019)
Christian
Christian

Viestien lukumäärä : 9
Ikä : 21
Join date : 14.12.2017
Karma : 1

Takaisin alkuun Siirry alas

# Tallikirja 2017 --> - Sivu 2 Empty Vs: # Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Christian lähetetty To 19 Joulu 2019, 18:37

19.12.2019 ‒ Uusi suosikkihärnättävä
#bychristian

Perustuu 11.12. tarinaan ”Puoli miljoonaa” by @Jassu

- Onkohan tuo nyt ihan viisasta? Kyseenalaistin. – Jos mä saisin noin paljon pätäkkää tosta noin vaan, pistäisin kyllä sen osakkeisiin tai laittaisin sen muilla keinoin poikimaan.
- Totta kai ylijäävät varat menevät sijoitukseen, Jassu virkkoi ja tasasi paperinivaskoja pöytää vasten. – Musta vaan tuntuu, että tämä on mun velvollisuuteni. Niin siinä testamentissa luki.
Kohautin olkiani. Mitäpä tällainen nuori pojankloppi oli siihen sanomaan. Omasta mielestäni hoitaisin kyllä tallin raha-asiat paljon paremmin kuin Jassu, mutten tohtisi koskaan sanoa sitä ääneen. Jassulta puuttui tiettyä voitontahtoa ja suuruudentavoittelua ‒ riskienotto on ainoa tapa tehdä suuria voittoja.

- Ajattelin aloittaa isosta tallista siipi kerrallaan. Mitä sä olet mieltä? Jassu jatkoi pohdiskeluaan.
- Rehu- ja varustehuoneet olisi ehkä hyvä saada ensin alta pois, tuumin ääneen. ‒ Sua alkaa kuitenkin ahdistaa se epäjärjestys, jos kaikkien hevosten varusteet joudutaan säilyttämään kovin pitkään niiden karsinoiden edessä.
- Hyvä pointti! Jassu totesi. – Ja rehuja voi olla tympeää annostella kylmässä heinälässä joskus alkuvuoden paukkupakkasten aikaan.
- Nimenomaan, hymähdin. ‒ Milloin ajattelit kilpailuttaa?
- Jos mä tänään jo soittelisin vähän yrityksiä läpi. Voi olla, että täällä ramppaa lähiaikoina työmiehiä arvioimassa työn laajuutta.
- Nonni, vastasin rennosti. ‒ Mäpä painelen viemään nuo loput kop… siis hevoset pihalle.
- Sano kopukat vaan, Jassu nauroi. ‒ Mitäpä sitä kaunistelemaan tällaisessa paikassa.

Tänään oli työputken ensimmäinen päivä. Olin saanut nauttia parista täydestä vapaapäivästä, mutta seuraavien seitsemän päivän aikana tekisin joka päivä joko tallia tai Amfia. Onneksi olin sentään saanut jouluaaton vapaaksi, ja vuodenvaihteen jälkeen mua odotti viikon loma, jona suuntaisin vanhempieni luokse Narvikiin. Mutta se niistä haaveista, sillä käsissäni olevan narun päässä mulla oli erittäin kiireinen vuonohevosori ja allani erittäin liukas tallipiha, joten tämä hetki oli kaikkea muuta kuin sopiva haaveiluun. Tranen jälkeen vein tarhaan Kimin, enkä voinut olla miettimättä, tulisikohan Amira tänään sitä katsomaan. Viime aikoina hän oli horjuttanut Ella-Amalien paikkaa mun suosikkihärnättävänäni. Jospa mä tänäänkin saisin sitä jollain tavalla hätyytettyä.

Hevoset oli äkkiä viety, vaikka omakehu haiseekin. Musta oli vuorojen kuluessa tullut oikeastaan aika tehokas, ja Joona oli nimittänyt mua ”tulevaksi Mo i Ranan lahjaksi hevosurheilulle”, sillä se oli kovasti sitä mieltä, että mun oli kiivettävä ensi vuonna hevosen selkään. ”Camoon, eikö se olisi aivan huikea uudenvuodenlupaus?” Phah, ei minusta.

Heittelin talikolla purua seinää vasten ja nostelin vierivät kikkareet kottareihin. Ohitseni käveli näpäkkä brunette. Mut huomattuaan sen askel hidastui lähes slow motion -henkiseksi. Hän osoitti sormillaan ensin omia silmiään ja sitten minun, ja siristi silmiään tuimasti, mikä sai mun kasvoilleni kohoamaan ilkikurisen, vinon hymyn. Katse kertoi: "mä vahdin sua". Tänään mä en ilmeisesti saisi Amiraa säikäytettyä. Jatkoin hommiani askeleiden kaikotessa yläkertaan. Mitähän mä tällä kertaa Amiran pään menoksi keksisin?

Merkintä 2, #tarinatempaus2019 (aloitettu 17.12.2019)
Christian
Christian

Viestien lukumäärä : 9
Ikä : 21
Join date : 14.12.2017
Karma : 1

Takaisin alkuun Siirry alas

# Tallikirja 2017 --> - Sivu 2 Empty Vs: # Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Freya lähetetty Pe 27 Joulu 2019, 17:32

Ensimmäien alkeisjatkotuntini
perjantaina 27.12.2019

Tänään, perjantaina, osallistuisin ratsastunnille. Olin saanut joululahjaksi ratsastustunteja Shelyesiin, niitä kun olin halunnut Lofooteille muutostamme saakka. Nyt olisi kuitenkin aika ratsastaa ensimmäinen tunti. Jännittynein askelein etenin kohti ilmoitustaulua, josta sain selville ratsastavani Flammella. Sen verran ponista tiesin, että se oli yksityishevonen, ja Cathy oli ratsastanut tammalla Joulumaastossa. Niinpä tivasin jo tuhannetta kertaa Cathylta lisätietoja Flammesta, tytön vakuutellessa ponia todella mukavaksi ja hauskaksi.
“Ootko nyt ihan varma, että Flamme on oikeesti kiva?” varmistin vielä hermostuneesti harjatessani  ruunihallakkoa tammaa puhtaaksi.
“Joo, joo,” Cathy huokaisi kyllästyneenä. Hän oli tarjoutunut auttamaan Flammen kuntoon laitossa, joka oli hyvä asia. En tiennyt olisinko pärjännyt ihan itse.

“Hyvin se menee,” Cathy rohkaisi, kun olimme saaneet Flammelle varusteet päälle ja, kun kädet täristen kiristin kypäräni leukahihnan sopivaksi. Tartuin tamman ohjista kiinni ja vilkaisin kelloa, joka osoitti miltei viittä.
“Sit mennään,” huokasin mielessäni. Ohjasin hermostuneena Flammen muun ponijonon perään, joka täyttyi rupattelevista ratsastajista ja pärskivistä hevosista. Jännitykseltäni en saanut sanaakaan suustani, ja pysyttelinkin vaiti koko matkan maneesille. Maneesin sisällä käänsin Flammen kaartoon maneesin keskelle rivin jatkoksi, ja säädin kylmästä kankeilla käsilläni jalustinhihnat sopiviksi. Mielessäni kieppui monia ajatuksia, mukavia tai sitten ei niin mukavia. Osaisinko ratsastaa tällä tunnilla, tai olisinko edes tarpeeksi kokenut? Olisivatko kaikki muut parempia ja minä huonoin? Nämä asiat pyörivät päässäni, kun Jannin kehotuksesta pyysin Flammea liikkeelle. Tamma kiihdytti heti pyynnöstä reippaaseen käyntiin, joten tein tietoisesti pari pidätettä hidastaakseni käynnin tempoa. Flamme ei paljoa Dimonasta eronnut, ja jännityskin kaikkosi savuna ilmaan. Ehkä tämä menisikin hyvin?

“Ohjat tuntumalle!” kuului Jannin ääni maneesissa. Käskystä lyhensin Flammen ohjia, ja tein pari pidätettä, ettei poni lähtisi pikajunan lailla kiitämään maneesissa.
“No, miltä tuntuu?” Janni kysyi kahvikuppi kädessä, kun ohitin hänen penkkinsä. Nainen oli ilmeisesti vaistonnut alkutunnin jännityksen, joka oli nyt jo helpottanut.
“Kivalta,” myönsin pieni hymy kasvoillani. Janni kehotti pyöräyttämään hartiat taakse ja kiinnittämään erityishuomiota käsieni asentoon. Imin jokaisen tiedon rippeen sisääni, oli se sitten minulle tarkoitettu, tai ei. Halusin oppia!

Käyntitehtävät sujuivat minulta ja Flammelta kuin vettä vain, eikä pysähdyksissäkään ollut moitittavaa, vaikka olisin niin olettanut. Ratsastimme keskihalkaisijalle, sen keskellä pysähdykseen ja uralla voltteja. Kun oli aika siirtyä raviin, keskityin keventämiseen ja reitteihin. Flamme puskutti menemään kuin vanha tekijä, eikä minua enää ihme kyllä pelottanut yhtään. Kun jossain pamahti, säpsähdin vain, vaikka Flamme ei edes korvaansa lotkauttanut.
“No, haluatteko vielä laukata?” Janni kysyi, kun tunti alkoi päättyä, ja seuraavan tunnin ratsastajat rupesivat vyöryä sisään maneesin ovista. Iloiset kiljahdukset täyttivät maneesin, ja vaikka itse en vielä kuukausi sitten olisi ikimaailmassa tahtonut, nyökkäsin myönteisesti hetken mielijohteesta.

Kun oli aika nostaa laukka, painoin sisäpohkeeni eteen, ja jo siitä reipas Flamme pyörähti keinuvaan laukkaan. En unohtanut ylläpitää askellajia, ja onnistuin jopa keskittymää käsieni asentoon! Ratsastin laukassa suuren ympyrän, ettei Flamme laukkaisi hitaamman Wildan yli, ja yllätyin, kun reipas vuonotamma ylläpiti laukan ympyrällä. Iloisesti siirsin Flammen ravin kautta käyntiin. Hymy levisi kasvoilleni, kun liu’utin ohjat pois käsistäni.
“Hyvin ratsastettu, Freya!” Janni kehui ja taputti minua polvelle.

~ Freya

Merkintä 6, #Tarinatempaus2019 / Aloituspäivämäärä 21.12.2019.
Freya
Freya

Viestien lukumäärä : 29
Ikä : 13
Paikkakunta : Svolvær
Join date : 18.11.2019
Karma : 5

Takaisin alkuun Siirry alas

# Tallikirja 2017 --> - Sivu 2 Empty Vs: # Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Catu lähetetty To 02 Tammi 2020, 15:10

2.1.2020 — Haitoilla

Mulkoilin Jassua kulmieni alta tämän hymyillessä vähän liian tyytyväisen oloisena. Tänään oli erikoinen päivä, sillä minä ja Christian työskentelimme samassa vuorossa. Aagen ja Dellan karsinoista kuului ryminää. Aamupäivä oli kulunut iänikuisten varusteiden raahaamisessa hevosten karsinoiden edustoille. Kaikista kamalinta oli yrittää kuljettaa järkyttävän kokoinen kuivauskaappi Jassun kylpyhuoneeseen onnettomilla nokkakärryillä. Siihenkin mitättömään matkaan olimme saaneet kulumaan varmaan puoli tuntia.

Neonkeltaiset työvaatteet viuhuivat ympäri tallipihaa. Onneksi rakennusmiesten työpäivä päättyisi ennen ensimmäisen ratsastustunnin alkamista, sillä näky oli hämmentävä kenen tahansa mielestä. Ison tallin pohjoispuolelle oli raahattu järkyttävän ruma, ruosteinen roskalava, jonne lenteli vuoron perään vanerilevyjä, ikkunoiden karmeja, karsinoiden vahvikerautoja kuin vanhoja kaapinoviakin. Edes varustehuoneen puiset satulatelineet eivät välttyneet karulta kohtalolta.

Olihan täällä jo aikakin tehdä remonttia, mutta tämä kammottava siivo ja paikkojen levällään oleminen ärsytti minua hieman. Tallitöissä oli jo tarpeeksi hommaa ilman jaloissa pyöriviä raksaukkeleita.


Uusista karsinoista tulisi käteviä, kuulemma. Liukuovet jättäisivät käytäville enemmän kulkutilaa kuin nykyiset ison tallin saranaovet. Pihattotalliinhan tällainen älykäs ratkaisu tehtiin jo seitsemän vuotta sitten. Jassu oli kehunut uusien karsinoiden täyttävän kokovaatimukset myös alle 160-senttisten hevosten varsomiskarsinoiksikin, joten niistä olisi suuri hyöty myös tallin uinuvan vuonohevoskasvatuksen kannalta. Karsinoihin haluttiin jättää silti samanlaiset, avoimet oviratkaisut, eikä rakentaa turhaan rumia ja tarpeettomia kaltereita. Käytösongelmaisia hevosia tallissa ei nyt muutenkaan ollut, sillä laumatarhaus pakotti hevoset tulemaan toimeen keskenään ja jopa vaatimaan lajitoverin läsnäoloa ja läheisyyttä. Oritalliin taas haluttiin rakentaa välikalterit, sillä siellä kahinoita esiintyi useammin.

Piirtelin haisaappaillani kuvioita suojalumen peittämään maahan. Suuri, valkoinen pakettiauto karautti keskelle tallipihaa, ja joutui oitis remonttiukkojen saartamaksi. Ilmeisesti he toivat jo uusia pintamateriaaleja. Kylläpä firma vaikutti tehokkaalta! Vilkaisin pakettiauton kylkeä. Brødrene Steinbakk AS.

Steinbakk...

Steinbakk?
Catu
Catu

Viestien lukumäärä : 3
Join date : 24.08.2014
Karma : 0

Takaisin alkuun Siirry alas

# Tallikirja 2017 --> - Sivu 2 Empty Vs: # Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Hilla lähetetty Pe 03 Tammi 2020, 09:16

Raksamiehiä ja tallityttöjä


Perustuu 2.1 @Catun tarinaan "Haitoilla"
Tapahtunut 2-3.1.2020



Istuin Feitlin selässä hämmentyneenä. Tallin pihassa oli ruma roskalava ja pakettiauto, jonka ympärillä neonkeltaiseen pukeutuneita tyyppejä. Lavalle lenteli milloin mitäkin. Näin Catun kauenpana hämmentyneenä piirtelemässä lumeen. Päätin ratsastaa lähemmäs. Siirryin raviin. Pujottelin taitavasti työmiehet ja lentelevät vanerit sun muut.
"Moi" sanoin ei niin pirteästi kun yleensä, jarruttaessani Feitliä.
"Moi" Catu hymähti.
"Aika kaaos" sanoin.
"Niin" Catu huokaisi.
"Tätä samaa oli viimeksi seitsemän vuotta sitten, muttei näin, no kaaosta, ollut sillon" Catu kertoi.
"Ymmärrän" huokaisin.
"Tarviitteko iltatalli apuu? Vai teetkö tänään iltatallia?" päätin pian kysyä.
"Teen, mut Christian tekee kans, huomenna ehkä enemmänkin tarviin apua" Catu sanoi hieman pirteämmin.
"No nähdään viimeistään sillon!" huudahdin lähtiessäni vielä hetkeksi kentälle pitkän maastolenkin jälkeen.

Olin lopettanut ratsastamisen siltä erää, ja saanut Feitlin hoitopuomilla. Kannoin tamman harjakoria, ympäri tallia kysellessäni minne se pitää viedä, kun remonttikin oli. Pian sain sen tietää.

Seuraavana päivänä:

Olin köröttänyt tallilla jo monta tuntia. Olin ratsastanut koulua, ja tehnyt, mitä nyt teinkään. Nyt olisi kuitenkin iltatallin vuoro. Aloitin hakemalla hevosia sisään. Catu haki niitä kanssani. Haimme vain muutaman hevosen, joiden piti päästä yöksi sisälle. Remontin vuoksi emme voineet hakea kaikkia. Seuraavaksi veimme heiniä ja ruokia. Catu vei heinät ja ruuat ulos, minä taas sisään. Heittelin heiniä karsinasta toiseen, saman oritallissa. Sitten ruuat. Sisällä ei ollut paljon tehtävää, joten jatkoin etsimällä Catun, ja auttamalla häntä. Heinien jaon ohessa, tarkistin hevosten kunnot.
"Oliko kaikki kunnossa?" Catu tiedosteli.
"Joo. Ei mitään erikoista, ihan normaalia" kerroin.
Tämän jälkeen jatkoimme loimittamalla hevosia. Haimme ulkoolta hevosia puomille, ja loimitimme siellä, sisällä loimitimme normaalisti.
Jatkoin lakaisemalla käytävät. Lakaisin myös purut, jotka olivat jääneet työmiehiltä lakaisematta. Tällä aikaa Catu tarkisti, onko tallilla vielä ylimääräistä porukkaa. Lakaistua ni myös oritallin, päätin lähteä auttamaan Catua, ja tarkistin oliko maneesissa enää kukaan. Avasin oven hitaasti ja viheltelin. Astuin sisään, ja näin, siellä Amiran ja Kimin.
"Moi! Ootte ilmeisesti vielä ratsastamassa, ilmeisesti, vaikka iltatalli on jo alotettu" sanoin.
"Mm" Amira mutisi. Kohautin olkiani ja tarkistin, onko kukaan muu vielä maneesilla. Ei ollut.
"Nooo, mä tästä meen" kerroin.

Lähdin kävelemään kohti maneesin toista päätä. Ovelle Saavuttuani viheltelin tottuneesti.
Hiekka narskui kenkien alla, kävellessäni tiuhaa tahtia kohti tallia. Näin Catun avaavan tallin ovea, lähdin kävelemään nopeammin. Avasin jo suljetun oven hiljaa, ja kerroin uutiset Catulle:
"Sain lakaistua, joten kävin maneesilla tarkistamassa onko siellä kukaan, vain Amira" kerroin.
"Okei, mä en nähnyt ketään ylimäärästä. Tuntilaisetkin oli lähtenyt tällä kertaa jo kakki koteihinsa" Catu ilmoitti.
Viimeiseksi, meidän piti kytkeä maneesin, kentän, ja tallin valot pois.
Lähdimme molemmat ulos, jätimme vielä talliin valot, sillä Amira, oli juuri tulossa sinne, kävisimme siellä vielä. Catu jäi kentälle, ja minä lähdin maneesille.
Maneesille päästyäni, kytkin valot näppärästi pois, ja ilmastoinnin samoin. Suljin oven, ja huomasin Catun olevan valmis, kentällä. Kävimme kytkemässä tallin valot yöasentoon, ja hälytyksen päälle. Suuntasimme tämän jälkeen oritallille.
"Tuolla on kylmä, vaik olis vaan vähän aikaa!" Catu sanoi.
"Niinpä!" myöntelin.
"Ja vaikka tuolla on vaan vähän lunta!" Catu huudahti.
"Mm" hymähdin.
Näimme Amiran olevan jo pian valmis. Hän loimitti Kimiä.
Pian saimmekin kytkeä valot yöasentoon, ja hälyttimen päälle.

Merkintä 10.
~ 3.1.2020 ~

Hilla

Viestien lukumäärä : 26
Ikä : 16
Join date : 15.11.2019
Karma : 2

Takaisin alkuun Siirry alas

# Tallikirja 2017 --> - Sivu 2 Empty Vs: # Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Freya lähetetty La 04 Tammi 2020, 08:57

Pieniä esteitä
perjantaina 3.1.2020

Kävelin korkeassa hangessa kohti Shelyesin punaisia rakennuksia. Jo kaukaa erotin tallin pihassa olevan pakettiauton, sekä sen ympärillä hyöriviä heijastinpukuisia miehiä. Kun varovaisesti astelin näiden ohitse sisälle päätalliin, tajusin mistä oli kyse. Koko iso talli oli täysin yhtä sekasortoa. Varsinkin satulahuoneen puoli oli yhtä lautapätkää ja purua.
“Täällä tehdään remonttia,” Jassu valaisi, kun huomasi katselevani hämmästyneenä tallia.
“Aa, okei,” nyökkäsin. Se selittikin tämän sotkun. En antanut remontin haitata, sillä tänään olisi toinen vakiotuntini.

Listoista huomasin ratsastavani tänään Dimonalla.
“Jes,” hihkaisin mielessäni. Dimonalla oli aina kivaa mennä. Hyppelehtien taivalsin matkani Dimonan luo. En kuitenkaan pystynyt jättämään väliin Stellan moikkaamista, joten ennen kuin saapastelin pihattotallille, kävin vielä rapsuttelemassa Stellaa. Poni seisoi rauhallisesti rapsutuksistani nauttien toisella puolella aitausta. Pihattotallissa ei mikään ollut muuttunut. Eikä se ollut ihme, sillä Jassu olikin sanonut, että vain pää- sekä oritalli rempattaisiin. Ihanaa, kun kotoisa pihattotalli pysyisi samanlaisena.

Kun Flammen, Wildan sekä Stellan ratsastajat ilmoittivat olevansa valmiita, näpräsin vielä hermostuneena Dimonan leukahihnaa kiinni. Vatsassani lenteli miljoonittain perhosia, kun viimein käskin jännittyneesti Dimonan liikkeelle jonon hännille. Ratsastustunnit olivat aina yhtä jännittäviä ja kivoja, oli ne sitten ensimmäisiä tai sadansia.

Maneesissa odotti yllätys. Sinne oli koottu kolme pientä estettä sekä laitettu paljon ravipuomeja. Sydämeni hypähti kurkkuun, kun huomasin esteet sisällä. Hypättäisiinkö me tänään? En pystynyt rentoutumaan, vaikka Dimonan käynti olikin ihanan keinuttavaa. Vastaus kysymykseeni tuli kuitenkin äkkiä, kun joku innokas tuntilainen rohkeni kysymään sitä Jannilta.
“Siis hypätäänkö me tänään?!” hän riemuitsi.
“No, ehkä me jotain pientä,” Janni myönsi salaperäisesti. Hypätään? Enhän minä ollut ikinä hypännyt mitää maapuomia korkeampaa. Kun kuitenkin Janni vielä varmisti, sopisiko se varmasti kaikille, suu viivana nyökkäsin muiden mukana. Seuraavaksi Janni uteli meidän hyppykokemuksestamme.
“Joskus jotain ihan pientä,” sanoin, kun oli minun vuoroni kertoa.

“Sitten ravipuomit uran sisäpuolelta, käännätte hieman enne lyhyen sivun loppua!” Jannin ääni kajahti maneesissa, kun olimme ravanneet verryttelyssä ensin monta kierrosta. Möykky sisälläni ei ollut kadonnut, vaikka minua helpottikin se, että Janni tietäisi, etten olisi mikään konkari. Kun käänsin Dimonan puomeille, tämä lennokkaasti ravasi niistä yli, vaikka rystyset valkoisina puristinkin ponin harjaa. Janni kehotti rentoutumaan ja luottamaan Dimonaan. Minua hieman pelotti. Seuraavalla kerralla en pitänyt tamman harjasta kiinni, vaan Jannin ohjeiden mukaan laskin käteni satulan päälle. Sitten sujui jo paljon paremmin, ja kun vielä viimeisen kerran tulimme jo kevyessä istunnassa puomit, luulin, ettei mitään parempaa olisi.

Kun Janni ilmoitti, että seuraavaksi tultaisiin ristikko ravissa, sydämeni rupesi hakkaamaan entistä tiheämmin. Ohjasin vielä hermostuneemmin Dimonan kohti estettä, vaikka jo tiesin, ettei siitä tulisi mitään. Tamma kuitenkin vastoin odotuksiani loikkasi kevyesti pienen esteen yli, johon en ollut varautunut, vaan mätkähdin tämän kaulalle.
“Sitten vain työnnät ittes takaisin satulaan,” Janni kehotti hymyssä suin. Jokin päättäväisyyden puuska tuulahti lävitse, ja yhtäkkiä päätinkin, että en luovuttaisi. Möngersin takaisin satulaan totesin, että tällä kertaa pääsisinkin hyppyyn mukaan. Dimona ravasi reipasta ravia kohti estettä, joka läheni joka askeleella. Nousin kevyeeseen istuntaan, Janni kun oli niin kehottanut, ja laskin metrejä esteeseen. Kun Dimona ponnisti hyppyyn. Tarrasin tamman pieneen harjaan, ja ihme kyllä, pysyin helposti mukana hypyssä.
“Tähän on hyvä lopettaa,” kuulin Jannin ilmoittavan.

~ Freya

Merkintä 8, #Tarinatempaus2019 / Aloituspäivämäärä 21.12.2019.
Freya
Freya

Viestien lukumäärä : 29
Ikä : 13
Paikkakunta : Svolvær
Join date : 18.11.2019
Karma : 5

Takaisin alkuun Siirry alas

# Tallikirja 2017 --> - Sivu 2 Empty Vs: # Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Jassu lähetetty Ti 07 Tammi 2020, 16:57

7.1.2020 — Vauvakuumetta

Koko remontti oli mun mielestäni ihan mieletön suksee. Firma hoiti hommansa ripeästi ja huolellisesti. Uudet tilat olivat toteutettu moderneilla ratkaisuilla, mutta kuitenkin sointuivat tallin miljööhön ja tekivät kunniaa vanhoille puurakennuksille.

Isosta tallista oli valmiina vasta kaksi siipeä, ja karsinoiden lukumäärä oli silti sama, kuin ennen remonttia. Tämä olisi pitänyt tehdä niin kauan sitten! Tallin kapasiteetti kasvoi huimasti.

Viivi oli saanut mut viikonloppuna ylipuhuttua herättelemään tallin uinuvan kasvatustoiminnan henkiin. Idea lähti siitä, kun mietimme Dimonan tulevaisuutta: harvinaista rotua edustava ponitamma alkoi olla siinä iässä, että nyt olisi viimeinen mahdollisuus toimia. Tuumasta toimeen ja nettiin, oriasemien sivuja selailemaan ja siementä tilaamaan. Sopiva isäehdokas löytyikin Dimonan kotimaasta Iso-Britanniasta.

Koska eläinlääkäri oli joka tapauksessa tulossa keinosiementämään, päätettiin sitten tehdä siitä vähän isomman mittaluokan operaatio. Siinä lauantaiyön pimeinä tunteina pohtiessamme löysimme isäehdokkaat Flammelle, Vennille, Hillalle ja Stellalle, ja Viivi lupasi hoitaa purkit Brynhildistä mitä pikimmiten.

***

Tänään Birgit Gundersen kävi Shelyesissä ihmettelemässä keskeneräistä remonttia. Iso-Britanniasta saapunut tilaus oli mennyt suoraan Birgitille, ja Brynhildin oreilta otetut purkit saimme tuoreena naapuritallilta. Neljä vuonotammaa, sekä pilkullinen Dimona keinosiemennettiin.

Nyt vain jännittämään, moniko niistä lopulta todetaan kantaviksi!
Jassu
Jassu
Admin

Viestien lukumäärä : 266
Join date : 01.03.2014
Karma : 4

http://hiirenkolo.net/shelyes

Takaisin alkuun Siirry alas

# Tallikirja 2017 --> - Sivu 2 Empty Vs: # Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Jassu lähetetty Su 12 Tammi 2020, 19:34

12.1.2020 – Tiineystarkastuksia

– Oikein hyvältä näyttää, Birgit tuumi katsellessaan ultraäänilaitteen näyttöä. – Yksi varsa täällä on. Sukupuolesta on liian varhaista sanoa mitään.
– Niinkö! Hihkaisin hillitysti. – Flämpystäkin tulee mamma, hehkutin Viiville, joka myhäili tyytyväisesti.
– Tiesinhän minä, Viivi myhäili ja taputti pientä, pyöreää tammaansa kaulalle.
– Kukas seuraavaksi? Birgit kysyi hymyillen.

Viivi talutti Flammensa takaisin pihattotarhaan, ja toi pian mukanaan Dimonan.

– Tiineenä tämäkin, Birgit totesi nopeasti. – Hyvin on sujunut tähän asti!
– Kiitä itseäsi, sinähän ne kiimatutkimukset teit ja keinosiemennyksen hoidit, totesin hymyillen. – Ihan mahtavaa. Hienoa saada varsoja harvinaisemmistakin roduista.
– Totta. En ole tainnut tällaista muualla Norjassa nähdäkään, Birgit jatkoi.

Seuraavana oli vuorossa Hilla, joka todettiin pian kantavaksi. Samoin Venni.

– Ei varsaa, Birgit mutisi, kun pesupaikalla tutkittavana seisoi vuorostaan Stella.
– Harmi, vastasin. – Kaikki viisi tammaa tiineenä olisikin ollut liian hyvää ollakseen totta.
– Niin, valkotukkainen nainen jatkoi. – Kohdussa näkyy jonkin verran kystia. Se on voinut vaikeuttaa tiinehtymistä, Birgit jatkoi.
– Voiko niistä olla haittaa? Kysyin hieman huolestuneesti.
– Todennäköisesti niistä ei ole vaivaa. Hyvin tyypillinen löydös tämänikäisitä tammoilta. Ne voidaan poistaa tähystyksessä, mutta jos ette aio Stellasta enää varsaa saada, niin ehkä jättäisin toimenpiteen tekemättä, vanha eläinlääkäri neuvoi.
– Alkaahan sillä olla jo ikääkin, Viivi lisäsi. – Ehkä Tranen saaminen riittää Stellasta.
– Totta, mutisin.
– Seuraillaan tilannetta, Birgit sanoi. – Mutta tuskin se koskaan tulee kystiansa huomaamaan.


Päivän saldo oli siis melkein täydellinen. Neljä viidestä siemennetystä tammasta odotti varsaa. Meille tulisi varsin touhukas alkukevät.

Jassu
Jassu
Admin

Viestien lukumäärä : 266
Join date : 01.03.2014
Karma : 4

http://hiirenkolo.net/shelyes

Takaisin alkuun Siirry alas

# Tallikirja 2017 --> - Sivu 2 Empty Vs: # Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Christian lähetetty Ti 14 Tammi 2020, 01:49

13.1.2020 ‒ Uteliaisuutta
#bychristian

Parkkipaikalla oli vieras BMW. Poljin auraamattoman parkkipaikan läpi jättäen pyöräni nojaamaan päärakennuksen seinää vasten. Heti päärakennuksen kulman takana tupakalla seisoi tuntematon, punatukkainen mies ‒ pitkänhuiskea, solakka ja piirteiltään ylväs. Miehen kiharat, pitkät hiukset oli solmittu koristenauhalla, ja yllään sillä oli kirkkaanpunainen villakangastakki. En voinut olla pohtimatta, kuka hän oli ja mitä hänenkaltaisensa ratsastaja teki Shelyesissä. Oikeastaan en edes tiennyt, oliko hän ratsastaja, mutta niin olin päätellyt hänen yllään olevista puhtaanvalkoisista ratsastushousuista ja kalliin oloisista, kiiltävistä saappaista. Yhtä hyvin hän toki olisi voinut olla vaikka paikallisen ratsastustarvikeliikkeen mainoskuvausten malli.

Mies mulkaisi minua sivusilmällä kävellessäni hänen ohitseen kohti isoa tallia. En ollut varma, vastasiko hän nopeaan tervehdykseeni vai ei. Kohensin ryhtiäni hieman siltä varalta, että hän olisikin joku tärkeä persoona.
Kello oli vasta päälle kolmen, mutta alkoi olla jo hyvin pimeää. Kaamoksen loppumisesta oli vasta viikko, ja aurinko paistoi tähän aikaan vuodesta horisontin yläpuolelta vain parin tunnin ajan. Ne pari tuntia olivat jo kaukana takanapäin. Astuessani isoon talliin teollisuusimurin meteli raastoi korvia. Remonttimiehet repivät muoveja pois tallin käytävältä. Ilmeisesti ison tallin remontti alkoi olla valmiina. Sen enempää aikailematta pakenin imurin melua yläkertaan.

Jassu jynssäsi keittiön tasoja tiskiharjalla. Tämä ei voinut tarkoittaa mitään hyvää.
- Mikä nyt stressaa, kysyin tervehdittyäni työnantajaani.
- Miksi niin? Jassu naurahti käännähtäen minuun. – Ei mua mikään stressaa. Kunhan tulin hetkeksi tänne odottelemaan, että imurointi loppuu. Toimistossa ei meinannut kuulla omia ajatuksiakaan.
- Päätit sitten vapaaehtoisesti tulla tänne siivoamaan? Tokaisin epäuskoisena.
- Niin? Ei tekisi pahaa sullekaan. Oli muuten aika ryötteinen tiskiallas, nainen virkkoi.

Tuhahdin itsekseni ja painelin kaapilleni kaivamaan sieltä vuorilliset kumisaappaat ja vaihtamaan ylleni huonommat collegehousut. Radiosta kuului kammottava hömppäiskelmä, jonka vaihtaisin pois saman tien, kun Jassu poistuisi taukotuvasta.

- Kuka tuo mies muuten on? Kysyin viitaten ikkunasta näkyvää hahmoa kohti palatessani oleskelutilaan. Mies näkyi sauhuttelevan edelleen päärakennuksen nurkalla. Mahtoi olla hyvänmakuinen sikari.
- Ai niin, Jassu hätkähti. – Icarus Kristiansen. Hän asui ‒ tai siis hänen hevosensa asui meillä vuosia, mutta he muuttivat viime kesänä Latviaan. Hän palasi nyt takaisin.
- Jaa, mutisin laskiessani kumisaappaani ovenpieleen. – Ihan tavallinen yksityisenomistaja?
- Niin, ainakin toistaiseksi. Icarus on kenttäratsastaja. Ja on kai opettanut ja valmentanutkin, Jassu vastasi. ‒ Sillä on iso puoliverinen, Sirius. Siitä mun pitikin sulle sanoa, että et saa koskea siihen millään tavalla.
- Syystä, että? Kummeksuin. – Ei kai mikään hevonen ole niin hieno, että minä sen onnistuisin rikkomaan tarhastahakureissulla.
- Christian, kun sää et vielä ymmärrä, Jassu pudisteli päätään hymyillen ärsyttävän äidillisesti. – Se on oikeasti ongelmahevonen. Ainakin näin vieraiden näkökulmasta. Icarus hoitaa sen itse, ja se on asia, mistä ei jousteta.
- Jaaha, mumisin hieman närkästyneenä.

Mulla oli sellainen olo, ettei mun osaamiseeni luotettu. Enhän mä mikään hevoskuiskaaja ollut, mutta kuitenkin jo jonkin aikaa täällä työskennelleenä, ei mua kädettömäksikään voinut sanoa. Pistin korvani taakse, että voisin tänään käydä kurkistamassa, millainen ”ongelmahevonen” tämä Sirius oli.

***

Lötkötin sohvalla selaten puhelintani. Imurin hurina oli loppunut hetki sitten, ja Jassu häipynyt takaisin toimistoonsa. Remontti oli kuulemma heinälää vaille valmis. Mitenköhän mä iltaheiniksi muuttuisin, jos oritallin pääty oli työmaa-aluetta?
Ovi kolahti auki, ja mun suuni vääntyi vinoon hymyyn tunnistaessani vaaleatukkaisen tervehtijän.
- Joko oot lämmennyt Irmelille? Kysyin Ella-Amalielta, jonka kasvot valuivat saman tien hyvin kyllästyneeseen irvistykseen.
- No en ehkä ihan vielä, se tokaisi hypäten sohvan toiseen nurkkaan. – Joko tuo remontti on valmis? Alakerrassa ei ainakaan ollut enää muoveja.
- Joo, niin se Jassu taisi sanoa, mutisin. – En oo pahemmin katsellut. Pitää tässä vähän venailla, että pääsen tekemään iltatallia. Ella mutristi suutaan ja löi kädet polvillensa noustakseen ylös.
- Mun on pakko mennä ratsastamaan Blondi. Yritän ehtiä ennen tuntien alkua.
- Höh, tokaisin. – No, mäpä etsin sulle sillä aikaa uuden hevosen, jos Irmeli ei kerran vieläkään kelpaa.
Ella-Amalie naurahti ja lähti kaapillensa.
- Teepä se.

***

Tallilaisia viuhui oleskelutilan läpi jatkuvasti. Näytin varmaan helvetin reippaalta työntekijältä maatessani sohvalla näyttöä tuijottaen. Puoli viiden jälkeen Ella kipusi takaisin yläkertaan.

- Luojan kiitos, että pihattotalliin ei kosketa, se nurisi. – Heinälästä kuului ihan järkyttävä sirkkelöinti. Blondi oli lähteä käsistä.
- No siinä nyt ei sinänsä ole mitään yllättävää, vinoilin. – Irmeli olisi varmasti lauhkeampi.
- Haista sinä… Ella nauroi ja yritti huitaista mua ratsastushanskallaan, mutta onnistuin väistämään sitä viime hetkellä.
- Tiedätkö sä mitään Icarus Kristiansenista? Kysyin vaivihkaa. Ella hiljeni ja kohotti toista kulmakarvaansa.
- Kuka se on?
- Joku entinen yksityisenomistaja, joka on nyt palannut takaisin.
- Ai on, Ella henkäisi. – En ole ikinä kuullutkaan. Ei kun hetkinen? Omistiko se Siriuksen? Sillähän oli täältä tallipaikka, mutta en mä sitä koskaan ehtinyt nähdä, kun se oli kiertämässä kai kisakenttiä Euroopassa.
- Joo, sama mies, totesin. – Mua vähän kiinnostaa, kun en kuulemma saa koskeakaan siihen sen hevoseen, jatkoin. Ella naurahti.
- Pitäisiköhän mun asettaa Blondin kohdalle sama kielto, se ilkkui. Väänsin naamaani mutrulle vastineeksi.
- Olisi varmaan tehnyt silloin aikoinaan ihan hyvää, vastasin ivallisesti. – Mulla olisi varmaan muutama sormi vähemmän, ellei mulla olisi niin ylivertaiset refleksit.
- Just joo.
- Lähde mukaan, ajattelin lähteä jakamaan jo heiniä, lausahdin. – Jos sitä kävisi samalla oritallissa katsomassa, mikä tämä Sirius on hevosiaan.

Kannoin viimein ovenpielessä odottaneet kumisaappaat alakertaan ja potkaisin ne jalkaani. Tallissa oli hiljaista, kun ratsastustunti oli meneillään. Jannin ääni kuului vaimeasti maneesista tarpoessamme kohti heinälää, jonka ovessa oli pääsy kielletty -lappu.

- Onkohan Sven täällä, jerrytin Ellaa, jonka ilme muuttui hankalasti tulkittavaksi.
- No ei ole, se vastasi ykskantaan. – Mistä ihmeestä sä tollaista sait päähäsi?
- Eikös tuo ole Steinbakkien firma? Siellähän se nykyään koko ajan työskentelee, jatkoin hassuttelua.
- Jaa, Ella vastasi hieman närkästyneeseen sävyyn. – No ei tuolla ketään tähän aikaan ole.
- Älä ole niin tosikko, nauroin lyhyelle blondille ja tökkäsin tätä kevyesti kyynärpäällä kylkeen.
- Ääliö.
- Se oli vitsi, toistin loksauttaessani lukon auki. – Ei mut ihan tosi, musta on ihan hyvä, ettei se ole enää täällä sua holhoamassa.
- Anteeksi, mutta mua ei ole kyllä missään vaiheessa kukaan holhonnut, Ella puuskahti astuessaan edelläni heinälään. – En mä edes tuntenut sitä kovin hyvin. Mitä nyt tallilla oltiin joskus tekemisissä.
- Joo joo, myönnyin ja aloin täyttää heinäkärryjä. – Ella, v i t s i. Chill. En mä sitä oikeasti ole nähnyt. Kunhan kuulin fudistutuilta, että se on niissä hommissa nykyään.
- Ai jaa.

Tuttavallinen hörinä kaikui oritallissa avatessamme sen pääoven. Juri kurkotteli kaulaansa uuden pesupaikan viereisessä nurkkakarsinassa. Mer oli kai tuonut sen jo sisään. Jurin lisäksi talli oli tyhjä uutta hevosta lukuunottamatta, sillä muut olivat vielä pihalla.
Sirius seisoi karsinassaan takapuoli ovelle päin, eikä kiinnittänyt heinäkärryjen tuloon oikeastaan mitään huomiota. Sen karsinan edessä oleva talliloimi oli täydellisesti viikattu. Mustassa nimitaulussa luki norjaksi vanhanaikaisilla kalligrafiakirjaimilla ensin: ”Vaarallinen. Käsittely ehdottomasti kielletty.” ja vasta sen alla: ”Sirius”.

- Semmoinen heppa, Ella tuumi.
- Juuh, mutisin.
Sirius oli suurikokoinen, ja näytti maallikon silmään hyvinkin lihaksikkaalta. Kiersin karsinan toiselle seinustalle kurkistelemaan oria lähemmin. Sen pään oikealla puolella oli suuri, valkoinen merkki, ja sen silmä oli vaaleansininen, kuten Amiran ponilla. Ainakin näin kaukaa katsottuna se vaikutti hyvinkin harmittomalta, vaikka sen korvat olivatkin kääntyneinä taaksepäin.

- No, ei kun tuumasta toimeen, tokaisin kauhaistessani kärryjen etuosassa olevaan verkkoon sylillisen heinää. Yksityishevosten ruoat punnittiin. Annos oli sopiva.
Ella avasi mulle karsinan oven. Sirius kääntyi kannoillaan korvat luimussa. Sen silmien valkuaiset paistoivat ja hampaat näkyivät irvistyksen seasta.
- Varo!
Peräännyin, ja Ella sai liu’utettua oven takaisin säppiin.
- Hui saatana, tokaisin sydän pamppaillen.
- Ehkä sä vaan pudotat ne tuosta kurkistusaukosta, Ella ehdotti kuulostaen säikähtäneeltä.
- Jestas, mitä tyyppejä.

Merkintä 3, #tarinatempaus2019 (aloitettu 17.12.2019)
Christian
Christian

Viestien lukumäärä : 9
Ikä : 21
Join date : 14.12.2017
Karma : 1

Takaisin alkuun Siirry alas

# Tallikirja 2017 --> - Sivu 2 Empty Vs: # Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa