# Tallikirja 2017 -->

Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

# Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Jassu lähetetty Ma 24 Heinä 2017, 21:24

Tallikirja vuodesta 2017 eteenpäin.

Tallikirjaan saa kirjoittaa kuka tahansa vakituinen tai satunnaisempi kävijä, jos inspiraatiota löytyy niin antakaa kynien sauhuta. Tallikirjaan kirjoitetaan myös iltatallisuoritukset.


Viimeinen muokkaaja, Jassu pvm Ke 04 Loka 2017, 13:44, muokattu 2 kertaa
avatar
Jassu
Admin

Viestien lukumäärä : 184
Ikä : 21
Join date : 01.03.2014
Karma : 0

Näytä käyttäjän tiedot http://hiirenkolo.net/shelyes

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: # Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Jassu lähetetty Ma 24 Heinä 2017, 21:25

Maanantai. 24. heinäkuuta 2017.


Ilta-aurinko tuikki vaatimattomasti pilvenreunan takaa maalaten keittiöni kultaisin sävyin. Siemaisin hienostuneesti viimeisen tilkan chileläistä Rieslingiä – olin ansainnut sen palkinnoksi pitkästä päivästä. Aamutalli. Päiväheinät. Kaksi ratsastustuntia ja iltatalli, kaikki ihan yksinäni.

Tallinpitäjän arki ei ollut aina helppoa, varsinkaan, kun tallin kävijämäärät olivat laskeneet vuoden aikana hurjasti taloustilanteen huononnuttua. Moni paikallinen yritys oli irtisanonut työntekijöitään, mikä heijastui saman tien näiden jälkikasvun harrastuksiin ja minun tapauksessani suoraan ratsastuskouluni liikevaihtoon. Suurin osa omista tuloistani olikin viime aikoina tullut it-alan töistä, joita olin rahapulassani alkanut toiminimen alla puuhastella. Shelyes oli jo pitkään ollut pakkasen puolella, eikä loppua näkynyt. Huokaisin raskaasti. Ainoa toivoni oli lomailusesonki, joka toisi alueelle edes hetkeksi lisää irtotuntilaisia. Tiesin kuitenkin, ettei se tallini rahallista syöksykierrettä pystyisi pysäyttämään.

Laskin viinilasini keittiön tasolle ja astelin eteiseen potkaisten kuluneet kumisaappaat jalkaani. Tallipiha oli tyhjillään, vain pikkulintujen vieno laulu rikkoi hiljaisuuden. Koira oli nukkunut sydäntalvella pois, mutta huomasin välillä hakevani sitä yhä edelleen katseellani tallirakennusten nurkista ja sen vanhoista piilopaikoista. Oli tyyntä ja rauhallista. Kiersin tallirakennuksen kerrallaan ja lukitsin ovet kulkiessani. Merikotka lensi majesteettisesti ylitseni kohti vuoria. Yötön yö oli loppunut viikko sitten. Aurinko painui puiden taa värjäten pilvet punaisiksi. Loksautin pihattotallin oven lukkoon ja katsoin laitumilla nuokkuvia hevosia.

Minun olisi keksittävä joku ratkaisu tallin tilanteeseen. Noiden elukoiden tähden minun olisi pakko. Brella mulkoili minua inhoavasti aidan vieressä. Tuhahdin haikeasti ja lompsin takaisin päärakennukseen.
avatar
Jassu
Admin

Viestien lukumäärä : 184
Ikä : 21
Join date : 01.03.2014
Karma : 0

Näytä käyttäjän tiedot http://hiirenkolo.net/shelyes

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: # Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Jassu lähetetty Pe 29 Syys 2017, 21:26

Perjantai, 29. syyskuuta 2017.

Usva. Sana, joka kuvasi hyvin niin kuluneen viikon säätä kuin erään pienen lofoottilaisen ratsastuskoulun omistajan pään sisältöä. Syksy oli mennyt kuin sumussa, tuntitoimintaa oli typistetty lähes puoleen sen alkuperäisestä loistosta, ja sain todella tehdä töitä, että tallin talous pysyi edes hilkun verran plussan puolella. Jos kesä ja syksy olivat näin hiljaisia, mitä sitten, kun tulisi talvi ja pimeä, kylmä kaamos? Revontulituristit eivät ennenkään ole olleet kovin suuri tulonlähde talven sesonkina, muistelin apeana viime vuosien kokemuksia. Heistä sai ehkä hätäisesti yhden maastovaelluksen buukattua täyteen.

Puhelimeni värähti toimiston pöydällä, kun kirjoittelin mietteliäänä osallistujalistoja illan tunneille. Viivi kysyi, jaksaisinko lähteä maastoon, kun hän olisi tulossa hoitamaan Flammen puolen tunnin päästä. Huokaisin syvään, ja näpyttelin myöntävän vastauksen. Jätin keskeneräiset listat lojumaan ympäriinsä, paukautin toimiston oven lukkoon ja lähdin askeltamaan kohti tarhoja. Sumu oli edelleen sankka, tallin ovelta näin juuri ja juuri kentän toiselle laidalle.

Näky oli unenomainen. Kellastuneet heinät nuokkuivat vesipisaroiden painosta, vuorten huippuja ei näkynyt lainkaan. Ympärillä kaikki oli valkoista, hämyistä ja kosteaa. Hevosenomaiset hahmot tallustivat hitaasti kohti minua, kun vislasin kutsun ilmoille.

- No hei, ukkeli, lepertelin vanhalle ponille. - Lähdettäisiinkö maastoon seikkailemaan?

Silmien kirkkaus oli hiipunut, harja täynnä harmaita jouhia. Joskus niin jäntevä ruumis oli nyt vuosien runtelema, lihakset surkastuneet ja karva muuttunut takkuiseksi ja valkokirjavaksi. Loka katsoi minua viisaasti. Sen hengitys höyrysi koleassa syysilmassa. Napsautin riimunnarun päitsiin kiinni ja lähdin taluttamaan ruunaa talliin.

Poni hengitti rauhallisesti. Harjasin sen päistärikköä selkää, annoin pyörityssuan hieroa kesäkarvan rippeet tiehensä. Loka katseli minua ymmärtäväisesti, kun kiinnitin ohjat sen päitsiin. Se seurasi minua nöyrästi, kun lähdimme yhdessä tallista. Kapusin tottuneesti harjauspuomin päältä selkään ja rapsutin ruunan säkää. Viivi kampesi itseään vuonohevosen pyöreään selkään. Ohjasimme ratsumme kohti loputtoman pitkältä näyttävää maastopolkua, jonka päätä ei usvalta näkynyt. Kävelimme pitkän tovin ja hengitimme syyskuun kastetta.

- Nytkö sen aika sitten on? Viivi kysyi hetken päästä hiljaa.
- Niin olin ajatellut, vastasin vaisusti. - Se on palvellut jo pitkän iän.

Loka askelsi töksähtelevästi. Se oli viime viikolla lakannut ontumasta. Ja sitä edellisellä. Ja sitä edellisellä. Loputon kierre oli minusta liikaa vanhalle ruunalle, en tahtonut sen joutuvan kestämään enää yhtään kipua. Se katsahti minuun viisailla silmillään, ikään kuin olisi tiennyt minun puhuvan siitä. Katsoin Viiviä, joka nyökytteli apeana. Huokaisin raskaasti ja sanoin ääni väristen:

- Maanantaina Loka pääsee hevosten taivaaseen.
avatar
Jassu
Admin

Viestien lukumäärä : 184
Ikä : 21
Join date : 01.03.2014
Karma : 0

Näytä käyttäjän tiedot http://hiirenkolo.net/shelyes

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: # Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Jassu lähetetty Ma 02 Loka 2017, 11:30

2.10.2017 - Lokakuiset hyvästit Lokalle

Traileri seisoi keskellä tallipihaa. Kylmästi, eleettömästi odottaen matkustajaansa. Kuin kuoleman karavaani, joka veisi pian yhden tallini pitkäaikaisimmista asukkaista ajasta ikuisuuteen.

Jotkut itkivät, jotkut seisoivat apeana ja rapsuttivat vanhan ruunan harmaantunutta karvaa. Alkeistuntilaiset syöttivät ponille porkkanoita. Loka näytti kummastelevan yhtäkkistä huomiota, mutta silminnähden nautti saamistaan herkuista. Tunnelma oli raskas. Kaikki tiesivät, mitä pian tapahtuisi, paitsi Loka.

Sven talutti Aagen traileriin. Lihava ruunivoikko sai koko ajoneuvoyhdistelmän heilumaan rymistellessään kohti trailerin etuosassa killuvaa heinäpaalia. Lokan rakas tarhakaveri sai lähteä mukaan vanhuksen viimeiselle matkalle.

Oloni oli tyhjä. En osannut vielä sisäistää sitä, että Loka vietäisiin klinikalle lopetettavaksi. Olin soitellut viimeiset pari päivää eläinlääkärille edestakaisin, olimmehan Birgitin kanssa olleet vuosikausia yhteistyössä, ja välillemme oli asiakkuussuhteen lisäksi kehittynyt ystävyyttä. Vanhan naisen äänestä kuuli aidon myötätunnon, kun tämä totesi lopettamisen olevan Lokalle inhimillisin ja armollisin ratkaisu. Käsittäisin tapahtuman varmaankin vasta jälkikäteen, kun luiseva poni ei enää olisikaan minua tarhan portilla vastassa.

Petter oli turta. Hänen silmänsä punoittivat, vaikkei hän rohjennutkaan itkemään muiden edessä. Tiesin silti, ettei hän ollut säästynyt kyyneleiltä. Vanha ruuna oli ollut hänen ensimmäinen silmäteränsä ennen Arnea.

- No niin, Sven rikkoi hiljaisuuden. - On aika.

Ihmiset mutisivat hiljaa hyvästinsä ruunalle. Lokan hengitys höyrysi, kun tämä nuuhki tarkkaan jokaisen, joka häntä oli tullut silittämään. Ponin tummat silmät tutkivat uteliaina ihmisten itkuisia kasvoja yrittäen päästä selville tilanteesta. Petter käveli ihmisjoukon läpi painaen kasvojaan kohti maata peittääkseen surunsa. Nyökkäsin nuorelle miehelle ja ojensin riimunnarun raskaasti henkäisten. Tallilaiset muodostivat saattueen, jonka kärjessä vaaleahiuksinen poika ja vanha, hauras poni nousivat liuskaa pitkin ylös. Loka seisoi tottuneesti trailerissa, nuuski Aagea tuttavallisesti, ja käännähti katsomaan taakseen vielä viimeisen kerran, ennen kuin Sven sulki oven. Tämä olisi viimeinen näkemämme muisto Lokasta.

Tutut ja tuntemattomat halasivat toisiaan. Tänään moni tuntilainen menetti yhden suosikeistaan, lempeän ja tasaisen Lokan, jonka turvallisessa selässä useat ratsastajat olivat menneet ensimmäistä kertaa elämässään ilman satulaa. Ponin, joka kulki kuin ajatuksen voimalla, kuunnellen jokaista pientä kehosi merkkiä. Loka oli hieno, ja olin ikuisesti kiitollinen, että sain pitää sen tallissani näin pitkään. Ruunakaksikko, Sven ja Petter loittosivat näköpiiristä, kun matka eläinlääkäriin alkoi. Lokan matka hevosten taivaaseen.

Just Like 'Em - 2009-2017
avatar
Jassu
Admin

Viestien lukumäärä : 184
Ikä : 21
Join date : 01.03.2014
Karma : 0

Näytä käyttäjän tiedot http://hiirenkolo.net/shelyes

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: # Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Jassu lähetetty Ti 10 Loka 2017, 23:24

Takauma muutaman viikon takaa



Kaikki alkoi, kun olin kisareissulla Espoossa. Kiki, joka alkoi lähestyä jo kahtakymmentä, puhkui intoa helpon A:n kouluradalla, josta ei tietenkään tullut yhtään mitään. Siitä huolimatta kisoissa oli hauskaa: tunnelma oli rakastava, ihaileva, ja osittain haikeakin. Kiki sai monet rapsutukset kilpatovereiltani: olihan tamma kiertänyt kehiä jo vuosikaudet, ja oli siksi monelle tuttu nimi. Vanhasta estekonkarista ei enää ollut hyppääjäksi. Sen kroppa ei enää kestänyt sitä, mitä se nuorempana rakasti tehdä - hyppäämistä. Miniristikot Shelyesin maneesissa saivat riittää vanhalle tammalle. Turhautumisen kyllä huomasi ratsuponista, mutta se oli silti onnessaan päästessään kisaamaan, vaikkeivät sen kyvyt enää olleetkaan huipussaan. Kikin aika olisi pian lähteä eläkkeelle. Niin pahalta kuin se tuntuikin, tarvitsisin nuoremman kilpailukykyisen hevosen.

Juttelimme vanhojen kisakavereideni kanssa. Vaikka kisoissa ramppaaminen olikin melkoista reissaamista, erityisesti Suomen sisäisissä kisoissa samat naamat pyörivät vuodesta toiseen. Olin nähnyt kaikkien kilpailleen useampaan otteeseen. Niin myös Janika Kortelaisen.

Mustatukkainen, hienoksi pynttäytynyt nainen istui ryhdikkäästi penkillä katsellessamme toisten kilpailusuorituksia. Hän siemaili proteiinijuomaa, kommentoi ratoja asiantuntevasti ja helähti silloin tällöin nauruun vitsaillessamme keskenämme. Puhuimme kaikesta - iloista, suruista, työasioista, lempihevosväreistämme sekä ihmissuhteistamme. Kerroin Shelyesin talousvaikeuksista, ajanpuutteestani, rahanpuutteestani ja turhautumisestani. Siitä, että tallini tyhjenee tuntiponien ja omien hevosteni ollessa jo kovin iäkkäitä. Janni kuunteli minusta hieman tarkkaavaisemmin kuin muut. Keskustelu ajautui kuitenkin toisiin aiheisiin ja unohdettiin.

Myöhemmin nainen tuli uudelleen juttusilleni.
- Kuule, minä mietiskelin tässä vähän, hän puhui kevyellä äänellä. - Olisiko Shelyesissä tallipaikkaa Robinille?
Katsoin Janikaa silmiin kummeksuvasti. Mitä ihmettä? Miksi ihmeessä kukaan täysijärkinen kouluratsastaja haluaisi muuttaa jumalan selän taakse Lofooteille, takkuisten pikkuponien keskelle?

Janika tulisi Shelyesiin ratsastuksenopettajaksi. Vastineeksi Janika toisi upean, tumman, lihaksikkaan ja sporttisen puoliveriorinsa talliin. Tirskuin hiljaa mielessäni ajatukselle nähdä Janikan Robin Shelyesin läskien pullamössöponien vieressä. Mutta mitä kauemmin juttelimme ja pyörittelimme ajatusta, sen järkevämmältä se alkoi kuulostaa. Janikan puheissa oli ideaa. Hiton hyvä idea!

Shelyesin pullaponit saisivat osaavan (ja kiinnostuneen, toisin kuin minä, joka en millään ikinä jaksanut laittaa puhkikulutettuja alkeisponeja ruotuun) läpiratsastajan. Robin saisi edullisen tallipaikan. Shelyes saisi hyvän ratsastuksenopettajan. Janika saisi kierrettyä helpommin Norjan koulukilpailut. Joo. JOO! Miltei hihkuin kiitollisuudesta ja hämmästyksestä. Olin valmis tyrkkäämään työsopimuksen suoraan naisen kouraan, mutta hän sanoi palaavansa asiaan parin päivän päästä.

- Jutellaan hei lisää, hän huikkasi. - Nyt mun täytyy mennä lämppäämään Robin seuraavaa rataa varten.
avatar
Jassu
Admin

Viestien lukumäärä : 184
Ikä : 21
Join date : 01.03.2014
Karma : 0

Näytä käyttäjän tiedot http://hiirenkolo.net/shelyes

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: # Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Sven lähetetty Pe 03 Marras 2017, 18:17

3.11.2017

Ei mitään uutta auringon alla. Tai no, aurinkoa emme enää juuri nähneetkään. Päivittäinen valon hetki lyheni lyhenemistään, kuukauden päästä alkaisi täyskaamos.
Lumi oli peittänyt Lofootit. Vihasin tätä välikautta, kun pakkasta ei juurikaan ollut, ja hevosten kavioita sai olla jatkuvasti puhdistamassa nuoskalumikököistä. Valkoinen peite tosin loi edes hetkellisesti hieman valoisamman illuusion tallin maisemista. Kuukauden sisällä lumi tosin alkaisi varmaankin vain vituttamaan minua.

Jokasyksyinen ja -keväinen nakkitehtäväni oli pian suoritettu: lähes kaikki Shelyesin luuskat olivat saaneet hokit alleen. Poislukien snobi-Icaruksen paholaisori, johon en kuulemma kyvyttömänä tallirenkinä saanut hipaistakaan. Icaruksen mielestä kengityksen laskun tuli olla vähintään kolmenumeroinen ja 5:lla alkava, jotta työjälki olisi onnistunutta. Pitäköön tunkkinsa, ajattelin, ja lähdin lompsimaan kohti pihattotarhaa, jossa viimeinen kengitettävä elukka möllötteli.

Ei helvetti. Ei voi olla todellista.
Tyhmännäköinen welshrääpäle mulkoili minua otsatukkansa alta viattomasti. Sen silmistä paistoi: mites nyt suu pannaan, ähäkutti? Ilman. Päitsiä. Kuka hitto sen oli päästänyt tarhaan ilman päitsiä?! Päitset löytyivät Wildan karsinan ovesta. Se ei siis ollut riuhtonut niitä itse pois tarhassa. ”Helvetin alkeistuntilaiset…”, mutisin itsekseni.

Raivon valtaamana harpoin pihattotallin läpi, avasin päätyoven ja nappasin tallin seinässä roikkuvan, oranssin riimunnarun. Minulla ei ollut nyt aikaa mihinkään pelleilyyn! Parempi olisi hilata suosiolla se ahterisi tänne, senkin pieni kaakki. Kävelin kohti Wildaa, Wilda juoksi pois. Hiivin kohti Wildaa, Wilda juoksi pois. Kävelin takaperin kohti Wildaa, Wilda juoksi pois. Konttaamaan minä en hittovie alentuisi.
Hiiviskelin taas kerran lähemmäs kumisaappaissani niin, että sohjoinen mutalöllö loiskui lahkeisiini asti. Yritin ovelasti kiertää pikkuperkeleen ja mennä rapsuttelemaan sen vieressä seisovaa Flammea. Flamme möllötti tyytyväisenä huomiosta ja puhisi innokkaana hanskoihini.
”Hitto ku sulla on jo hokit, Flamme… Kerro, miten saan huijattua tuon rimpulan kiinni?” Valitin pörröiselle hallakolle.

Wilda oli puolentoista metrin päässä meistä. Se tarkkaili silmä kovana jokaista liikettäni. Minä laskelmoin askelmani tarkasti: vasen jalka, oikea jalka, naru kaulan ympärille, ja poni olisi kiinni. Nyt olisi aikani iskeä. Koko tilanne oli ohi sadasosasekunnissa: ilmoilla kaikui vain eläimellinen ”AAARHHGHHH”-huutoni. Poninrääpäle ravasi ylpeän näköisenä perse pystyssä kauemmaksi.

”Mitä helvettiä sä siellä melskaat?” Kuului närkästynyt huuto pihattotallista. Karsinan ovi sulkeutui nirskahtelevin äänin, ja Beata ilmestyi pihattotallin oviaukosta. ”Mikä sua vaivaa?”
”No tuo helvetin pikkupallo ei anna kiinni”, tuhahdin, ja osoitin tarhannurkassa kyhjöttävää ruunivoikkoa. Beata pyöräytti silmiään ja tuhahti hymyillen.
”Uusavuton vässykkä se sinäkin oot”, hän sanoi ja lähti harppomaan varmoin askelin kohti tammaa. Beata vain meni sinne, tarttui Wildan otsatukasta kiinni ennen kuin se kerkesi reagoida tilanteeseen, ja pian Beata hinasikin tammaa kohti minua.
Tunsin itseni nöyryytetyksi. Ei voi olla todellista, että joku itseäni nuorempi suttura muka peittosi minut hevosasioissa… Nielin häpeäni ja pidin kasvoni nollalukemilla.
”Kiitos vaan, olisin kyllä saanut sen itsekin”, sanoin kohteliaasti. Beata vain nauroi ja käveli letti askelten tahdissa keinuen takaisin Hetan karsinaan.

avatar
Sven

Viestien lukumäärä : 4
Join date : 05.12.2014
Karma : 1

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: # Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Jassu lähetetty Ti 21 Marras 2017, 10:50

21.11.17 - Kaksi uutta tulokasta


- Ei, mitä vittua, SEIS! Sven parahti kasvoillaan järkyttyneen ja huvittuneen irvistyksen sekoitus. – En mä tommosta tarkottanut!

Niinpä niin. Myhäilin salaa tyytyväisenä. Olin juuri palannut Suomesta sukulointireissulta, ja aivan täysin vahingossa mukaani oli tarttunut kaksi uutta hevosta. Hupsista.

- Ja mikä helvetti tuo toinenkin on? Teurasjonostako sä oot nämä luuskat pelastanut? Sven jatkoi ivailuaan. Kyömyturpainen Lidia tuijotti surkeana meitä kuljetuskopista, se varmasti aisti Svenin puhuvan siitä pahaa.
- Älä kiusaa raukkaa, puolustelin. – Se on maailman sympaattisin kopukka, ja hei: vieläpä sopivan kokoinen sulle!
- Älä unta näe, Sven huudahti. – Minä en tuollaisilla kopukoilla ratsasta. Tuota hongankolistajaa voin harkita sen jälkeen, kun se saa sata kiloa lisää lihasta.
- Kyllä se saa, vakuuttelin. – Se on vasta nelivuotias! Satulaa on käytetty selässä, mutta muutoin täysin raakile. Siitä sulle oiva koulutusprojekti!
- Hah! Turha luulo. Mun työsopimuksessa ei muistaakseni lue: ”Suostun uhriutumaan työnantajani puolesta, kun nelivuotias demonipeevee viskelee kouluttajansa pyörätuolikuntoon”. Se on nyt sun henkilökohtainen voi voi. Voin tulla morjenstamaan sua sitten sairaalaan, Sven ilkkui.

Nuori tamma steppaili kuljetuskopissa stressaantuneesti. Sven avasi takapuomin ja hetken näytti siltä, kuin nuorella hevosella olisi unohtunut kaasu täysille ja pakki päälle. Tamma sinkosi itsensä ulos kuljetuskopista niin, että sain todella roikkua riimunnarussa pitääkseni Dellan hallussani. Tajuttuaan päässeensä ulos Della kohotti päänsä yläilmoihin, haisteli uuden kotinsa tuoksua ja ravisti itseään kuin märkä koira konsanaan.

- Hva skjer? Kuului kirkas ääni ison tallin suunnalta. – Mitä hittoa!

Tunnistin äänen Inga-Stinaksi. Pieni poniratsastaja toljotti uusia tulokkaita kauhuissaan.

- Siis, hyi kamala? Kuinka ihmeen korkeita elukoita sä oot menny hankkimaan? Tuleeks noi tuntikäyttöön? Minä en muuten todellakaan ton kokosilla hevosilla mene, tyttö parahti ja mittaili katseellaan hevosten säkäkorkeuksia.
- Kaikki aikanaan, sanoin mystisesti. – Tämä tulee tunneille vasta keväällä, sanoin ja katsoin narun päässä seisovaa Dellaa.
- …Jos se ei ole tappanut itseään tai kouluttaja-parkaansa sitä ennen, Sven lisäsi kyynisesti.
- Ole sinä hiljaa, nauroin. – Tuo musta taas on ihan valmis paketti.
- Aivan - valmis makkaratehtaalle, Sven tokaisi.

Sain Dellan hermostumaan yrittäessäni ninjapotkaista Sveniä likaisilla kumisaappaillani. Kyllä minä vielä noille lurjuksille näyttäisin! Koska minähän en todellakaan huonoja hankintoja harrastele. Näin jo sieluni silmin, kuinka suosittuja näistä hevosista tulisi. Svenin oma syy, itsepä toivoi tuntikäyttöön oikeita hevosia. Nytpä se sai yhden kokonaisen ja yhden puolikkaan.
avatar
Jassu
Admin

Viestien lukumäärä : 184
Ikä : 21
Join date : 01.03.2014
Karma : 0

Näytä käyttäjän tiedot http://hiirenkolo.net/shelyes

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: # Tallikirja 2017 -->

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Voit vastata viesteihin tässä foorumissa