Kellonaika on nyt To 28 Maalis 2024, 11:52

71 osumaa on löytynyt haulle 0

# Tallikirja 2021 -->

✦ 20.07.2023 - Kauheat koulukiemurat
#OTsuoritus

Harvoin tuli sanottua, että mikään ratsastustunti oli oikeasti kauhea, mutta tämä tunti oli ainakin aika lähellä sitä. Kyseessä oli ensimmäinen tuntini torstain HeB nuorten ryhmässä ja minusta tuntui että en osannut ratsastaa ollenkaan. Eilinen tavanomainen tuntini estepainotteisessa HeC-B ryhmässä oli kuitenkin mennyt hyvin, pystyikö päivässä unohtamaan miten ratsastettiin? Siltä minusta ainakin tuntui, kun yritin saada jättimäisestä Tegurista jotain liikettä irti. Janni sanoi että hevosella oli toisinaan taipumusta kulkea zombina kehää ympäri jos sitä ei osannut ratsastaa oikein, enkä minä ilmeisesti osannut koska se oli juuri sitä mitä Tegur teki. 176cm säkäinen puoliveriruuna ei tosiaankaan ollut mikään automaattiratsu ja tuntui, etten saanut siihen minkäänlaista otetta. Se vaan raahusti pitkänä maneesin uraa ympäri eikä reagoinut pohkeeseeni tai mihinkään muuhunkaan ruumiinosaani mitenkään.

Tunnin aihe ei ollut kovin vaikea, tai ainakaan sen ei olisi pitänyt olla sellainen. Keskityimme pääasiassa ravityöskentelyyn ja siinä erilaisiin temmonmuutoksiin, sekä teimme erikokoisia ympyröitä. Tietysti myös treenasimme istuntaa niin kuin varmaan jokaisella koulutunnilla. Tunti kuitenkin tuntui paljon vaikeammalta kuin miltä se kuulosti - Jannin tarkalta silmältä ei päässyt karkuun ja hän olikin usein kommentoimassa minun ja Tegurin menoa, joka varmasti näytti ihan hirveältä. Hän käski istua syvemmälle satulaan, pitää kädet rauhallisempina ja käyttää aktiivisesti pohjetta, vaikka niinhän minä olin omasta mielestäni koko tunnin tehnytkin. Tegurin suurissa askelissa istuminen ei ollut helppoa enkä vaan mitenkään päässyt enää istumaan paremmin sen satulaan, mutta Jannin mielestä pompin sen selässä ihan liikaa. Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni olisi tehnyt mieli lähteä menemään tunnilta ja sanoa Jannille että ratsasta itse kun se kerran on niin helppoa, mutta onneksi sain pidettyä suuni kiinni. Yleensä ajattelin niin että vika oli lähes aina ratsastajassa eikä hevosessa jos jokin ei sattunut sujumaan, mutta tällä tunnilla aloin vakavasti epäillä oliko Tegurissa vaan jokin asetus pielessä eikä sitä sen takia ollut edes mahdollista ratsastaa paremmin.

Kiersimme menemään maneesissa kierros toisensa jälkeen. Satoi taas vettä, Lofooteilla kesä oli varsin sateinen eikä säätilaan näyttänyt olevan näköpiirissä muutosta pitkään aikaan. Olin kuitenkin tottunut siihen, joten se ei oikeastaan huonontanut mielialaani, se oli ihan tarpeeksi huono jo muutenkin. Olin menettänyt oikeastaan kaiken toivoni siitä että tunti voisi mennä vielä paremmin, mutta toisaalta, samalla tuntui ettei tunti voisi enää huonomminkaan mennä. Kai se oli jollakin tavalla positiivista.

Pitkän ravaamisen jälkeen kroppani tuntui ihan kaikkensa antaneelta, joten olin iloinen kun vihdoin saimme luvan siirtyä käyntiin. Tosin vain väliaikaisesti, mutta silti. Huokaisin syvään, se tuntui vatsalihaksissa asti. Tegur venytti kaulaansa pitkälle, kun annoin sille pidempää ohjaa. Kauaa emme kuitenkaan saaneet levätä, kun Janni käski taas ottamaan ohjat tuntumalle ja siirtymään raviin, eli sama rääkki jatkui. Tällä tunnilla ei ilmeisesti tunnettu armoa. Ratsastimme hevoset ravissa aktiivisiksi ennen laukkatehtävien aloittamista, tai niin oli tarkoitus mutta enhän minä tietenkään saanut Teguria liikkumaan sen paremmin kuin aikaisemminkaan. Sama laahustus jatkui, jonka takia myös laukannosto oli työn ja tuskan takana. Jotenkin sain sen kuitenkin onnistumaan, muutaman erittäin epäonnistuneen ja kiusallisen yrityksen jälkeen.

Laukassakin tarkoitus oli keskittyä istuntaan ja siihen että hevosen sai liikkumaan aktiivisesti, joten tehtävät pysyivät yksinkertaisina. Teimme taas erikokoisia ympyröitä, joka oli sekin yllättävän vaikeaa. Hevoset piti saada kulkemaan pyöreästi, ja ympyrän piti oikeasti olla ympyrä eikä mikään muu epämääräinen kuvio. Janni myös piti huolen, ettei hevosta asettanut liikaa - vaikka hevosen pitikin taipua ympyrälle, kaula ei saanut taipua vaan asetuksen piti olla hienovarainen. Sekin oli yllättävän vaikeaa, kääntää hevosta mutta kaula ei saanut taipua. Mutta koska Tegur tuntui yhtä taipuisalta kuin rautakanki, ei se tietenkään ollut mihinkään suuntaan taipuisa, pehmeydestä puhumattakaan.

Tunnin edetessä kiukkuni alkoi ehkä pikkuhiljaa laantua ja jonkinasteinen toivo tekemiseeni palautua. Tai ehkä oikeammin, en enää kiinnittänyt pahaan olooni ja hirveän tuntuiseen ratsastukseen enää huomiota - istuin vain satulassa ja toivoin että tunti olisi ohi mahdollisimman pian. Miten se pystyikään tuntumaan niin pitkältä, yleensä tunnit menivät ohi niin nopeasti että tunsi olleensa tunnilla vain muutaman minuutin.

Tegur laukkasi allani jättimäisillä askelillaan ja tunsin lentäväni pari metriä ilmaan jokaisella askeleella. Janni tuntui olevan räjähtämispisteessä, kun en edelleenkään istunut satulassa nätisti ja tasaisesti, vaikka hän oli huutanut aiheesta koko tunnin ajan. Ihan tunnin viimeisillä hetkillä koin jonkinlaisen valaistumisen, kun todellakin pääsin istumaan paremmin hevosen suuriin liikkeisiin eikä se enää tuntunut (eikä ehkä näyttänytkään) niin hirveältä. Ei se edelleenkään ihanalta tuntunut, mutta ihan pienen aavistuksen verran paremmalta. Janni syynäsi edelleen tarkasti istuntaa ja huuteli kaikille ohjeita sen kehittämiseen, mutta onnistuin saamaan häneltä yhden kehunkin.
“No niin, eihän se satulaan istuminen niin vaikeaa ollutkaan.”

Jos tuon siis kehuksi pystyi laskemaan. Kun saimme käskyn siirtyä loppuraveihin, huokaisin helpotuksesta niin että muutkin tuntilaiset varmasti kuulivat sen. En tiedä oliko muiden mielestä tunti tuntunut niin raskaalta, mutta minä ainakin olin ihan loppu. Kun vihdoin siirryimme käyntiin, lysähdin Tegurin satulaan ja istuin sen hitaissa askelissa niin kauhean näköisessä istunnassa, että Janni näytti järkyttyneeltä. Hän ei kuitenkaan onneksi sanonut asiasta mitään. Ehkä loppukäynneissä ei ollut niin väliä, miten siinä satulassa sattui istumaan.

Tämä oli ehkä ensimmäinen kerta ikinä, kun minulle ei jäänyt hyvää fiilistä tunnin jälkeen. En kuitenkaan liikaa syyttänyt Teguria siitä, en vain itse osannut ratsastaa. Meinasin heittää romukoppaan haaveeni menestyä joskus kouluratsastuksessa, mutta kun fiilikseni hieman tasaantuivat, ajattelin että ehkä ei pitäisi tehdä niin pitkälle vietyjä johtopäätöksiä yhden tunnin takia. Toivoin vain, että en ainakaan seuraavalle koulutunnille saisi Teguria - Fellan ihania, tasaisia ja Tegurin askeliin verrattuna todella pieniä askelia tuli kauhea ikävä. Pitäisikin varmaan pitää Fellan kanssa joku terapiakoulutreeni, että selviäisin tämän tunnin jättämistä traumoista.
kirjoittaja Safira
lähetetty To 20 Heinä 2023, 19:20
 
Etsi: Shelyesin hevosten päiväkirjat
Aihe: # Tallikirja 2021 -->
Vastaukset: 37
Luettu: 2400

Fellan hoitopäiväkirja

✦ 19.07.2023 - Estehirmut
#OTsuoritus

Sade rummutti tasaiseen tahtiin maneesin kattoa, kun verryttelimme muiden HeC-B tuntilaisten kanssa hevosia esteiden hyppäämistä varten. Olin oppinut ratsastamaan Fellaa aika hyvin vaikka itse sanoinkin, tietysti opettelemistakin oli vielä paljon eikä ratsastajana voinut koskaan olla täydellinen. Mutta vaikka nyt oli menossa vasta alkuverryttely, tunsin Fellan liikkuvan allani ilmavasti ja hyvin itseään kantaen. Se taipui upeasti volteille ja tuntui sopivan pehmeältä kädelle. Ravailun jälkeen otimme pari laukannostoa, ja siinä hieman laukan lyhentämistä ja pidentämistä. Fella reagoi apuihini herkästi, joka oli saavutus jo itsessään - tammalla oli taipumusta jäädä usein laahustamaan, jos siltä ei osannut vaatia tarpeeksi. Olin kuitenkin oppinut vaatimaan tammalta enemmän ja joka tunti, jonka sain sillä ratsastaa, opetti minua päättäväisemmäksi ratsastajaksi.

Jassu katsoi tuntilaisten alkuverryttelyä arvioivasti. Hän huuteli välillä ohjeita, mutta hän antoi myös tuntilaisille omaa tilaa suorittaa alkuverryttelyt eikä ollut koko ajan käskemässä mitä pitäisi tehdä. Olimme jo sen verran osaavia ratsastajia, että osasimme tehdä asioita itsenäisestikin, vaikka tietysti kehittymiskohteita oli meistä jokaisella. Jassu huuteli ohjeita lähinnä istunnasta, tai juurikin siitä että hevoset piti saada ratsastettua aktiivisiksi eikä niitä saanut jättää laiskottelemaan. Ne piti saada hyvin avuille ja pohkeiden väliin heti alkutunnista, muuten varsinaisesta tehtävien tekemisestä ei olisi tullut mitään.

Fellan laukka oli ihanan tasainen, siihen olisi voinut jäädä istumaan vaikka koko päiväksi. Jassu muistuttelikin siitä, että pitää silti muistaa ratsastaa vaikka olisikin kiva vaan jäädä matkustajaksi satulaan ja nauttia kyydistä. Sain laukan kuitenkin aktiiviseksi, Fella laukkasi mukavasti eteen ja otti myös takaosansa hyvin mukaan liikkeeseen.
- Okei hyvä, voitte ottaa hetkeksi käyntiin niin saatte hetken levätä ja voitte rauhassa kuunnella päivän tehtävän, Jassu sanoi.
Päivän tunnin aiheena oli linjat, ja maneesiin olikin rakennettu pari erilaista estelinjaa. Ensin harjoittelimme linjaa, joka oli rakennettu pitkälle sivulle ja oli aluksi noin 50 senttimetriä korkeudeltaan.
- Siihen väliin mahtuu kolme laukka-askelta, älkää päästäkö hevosia kaahailemaan vaan hevosten on tarkoitus kulkea rauhallisessa tahdissa. Nostakaa laukka lyhyellä sivulla, jos tuntuu voi vielä kääntää ympyrälle ja ratsastaa siinä laukkaa tasapainoisemmaksi jos hevonen meinaa muuten juosta avuilta pois, Jassu selitti. - Ensin voi tulla vaikka Cathy ja Lidia, se ei varmaan liikaa kaahaile, hän lisäsi naurahtaen.

Iso musta hevonen lähti verkkaisesti lähestymään estelinjaa. Tiesin kuitenkin että jopa Lidia innostui välillä, yhdellä estetunnilla se oli jopa hieman pukitellut. Nyt esteet olivat kuitenkin pieniä ja nämä olivat vasta tunnin ensimmäisiä hyppyjä, joten tamma ei ollut vielä ehtinyt liiemmin innostumaan. Ehkä sitten kun korkeudet hieman nousisivat.
- Hienosti meni, sitten seuraavaksi Helke ja Tegur! Jassu huudahti.
Odotin kärsivällisesti vuoroani ja katsoin muiden suorituksia. Pian Jassu huudahti minun ja Fellan nimet, joten pääsimme näyttämään taitomme. Fella nosti laukan aavistuksen verkkaisesti, mutta ratsastin sitä reippaasti eteen.
- Hyvä, juuri noin, mutta muista pitää katse siellä minne olet menossa! Sun katse meinaa välillä tippua Fellan kaulaan, Jassu huomautti.
Nostin katsettani aavistuksen verran ja ohjasin Fellan kahden esteen linjalle. Tamma ylitti ensimmäisen esteen kevyesti, sitten kolme laukka-askelta - yksi, kaksi, kolme, laskin mielessäni - ja toinen onnistunut hyppy. Taputin hevosta pikaisesti kaulalle ja ratsastin toiselle pitkälle sivulle jonoon odottamaan taas vuoroani.

Otimme parit “verryttelyhypyt”, kunnes Jassu nosti esteitä kymmenellä sentillä eli 60 senttisiksi. Se tuntui helpolta, kaikki tuntilaiset suoriutuivat niistä hienosti. Sitten Jassu nosti esteet 70 senttiin, ne olivatkin korkeimpia esteitä mitä tässä ryhmässä hyppäsimme. Olin jo aika tottunut siihen, mutta ratana en ollut niin paljoa vielä hypännyt. 60-senttistä rataa olimme hypänneet ryhmässä muutaman kerran, varmasti pääsisimme pian siirtymään seitsemäänkymppiin.
Ratsastin esteiden välin hieman huolimattomasti, ja tuloksena oli että hyppy lähti liian myöhään jolloin Fella otti esteestä puomin mukaansa. Puomi kolahti maneesin hiekkaan ja Jassu kiiruhti nostamaan sen takaisin kannattimilleen.
- Ei haittaa, tulkaa uudestaan vaan, Jassu kehotti. - Ota vaan pari pidätettä niin saat sen mahtumaan esteiden väliin.

Seuraavalla kerralla meni paremmin ja Fella ylitti esteet kuin vanha tekijä. Olihan se osaava estehevonen, se oli hypännyt parhaimmillaan 90 senttiä ratana. Olin ehtinyt ratsastaa Fellalla useilla estetunneilla ja se oli opettanut minulle paljon, ehkä pian uskaltautuisimme kisoihinkin? Olinhan kohta ollut sen hoitaja jo kaksi vuotta, joten uskalsin sanoa olevani kokenut hoitaja. Voisimmehan ensin mennä vaikka 50cm luokkaan, siitä nyt ainakin selviäisimme kunnialla.
- Haloo, ollaankos sitä hereillä? Jassu herätteli. Ei pitäisi uppoutua ajatuksiinsa tunnilla, se tapa oli minulla edelleen vaikka olinkin aika paljon kehittynyt ratsastajana sinä aikana kun olin käynyt Shelyesissä tunneilla.
Siirryimme harjoittelemaan toista linjaa, joka oli hieman pidemmällä välillä ja linja oli kaareva, ei suora niin kuin pitkällä sivulla oleva linja. Esteet olivat aluksi 60 senttisiä.
- Nostetaan sit seitsemäänkymppiin jos menee hyvin, Jassu sanoi. - Muistakaa kääntää sisäpohkeella, älkää jääkö roikkumaan ohjista! Mutta ulko-ohjan tuki pitää säilyttää.

Esteratsastus saattoi näyttää helpolta, siinähän mentiin vain puomien yli ja hevonen hyppäsi itsestään - todellisuudessa työtä oli aika paljon, että sai aikaiseksi onnistuneita hyppyjä. Varsinkin korkeimpien esteiden kanssa oli haastavaa saada hevonen sopivaan paikkaan esteelle, niin ettei puomi tipu. Nämähän olivat vielä suhteellisen pieniä esteitä mutta meille ne olivat isoja, emmehän olleet isompia hypänneet.
Fella oli kuitenkin varsinainen opetusmestari eikä minua juurikaan jännittänyt edes esteiden ylitys sen selässä. Fella tuntui siltä, että se todellakin tiesi mitä teki. Se korjasi virheitäni mutta tietenkin jos tein ison virheen, ei Fellakaan kaikkeen yksin pystynyt ja välillä tuli puomien tiputuksia. Se ei kuitenkaan maailmanloppu ollut, tunneillahan oltiin harjoittelemassa eikä siellä tarvinnutkaan osata kaikkea täydellisesti.
Kaarevaa linjaa oli vaikeampi ratsastaa kuin suoraa, sain keskittyä ihan toden teolla ratsastamiseen. Hyppypaikat osuivat hyvin kohdilleen ja Fella teki muutamia upeita hyppyjä. Lopuksi esteet nostettiin vielä 70 senttisiksi ja sitä linjaa hyppäsimme pari kertaa ennen loppujäähdyttelyjä.

Tunnin jälkeen olin enemmän kuin tyytyväinen, tuntui että olin taas oppinut ratsastamaan Fellalla paremmin. Sain sen aika usein tunnille, mutta totta kai ratsastin myös muilla hevosilla, kaikki opettivat minua paremmaksi ratsastajaksi tavallaan. Loppukäynneissä taputtelin Fellaa kaulalle hymy korvissa asti. En olisi voinut toivoa itselleni parempaa hoitohevosta.
- Pitäsköhän meidän jossain vaiheessa osallistua kisoihin? möläytin, kun Jassu tuli vielä käyntien aikana antamaan palautetta tunnista.
- Mikä ettei, Jassu sanoi hymyillen. - Oottehan te jo aika hyvä ratsukko!
Jännitys alkoi heti kuplia vatsani pohjassa. Niin, ehkä pian olisimme kisoissa, jos vaan jostain löytyisi meille sopivat kisat. En tietenkään heti mihinkään kovin korkeaan luokkaan menisi, mutta edes pienikin luokka olisi varmasti mahtava kokemus. Ratsastin Fellan kaartoon samalla asiaa miettien. Niin, oltiin me melkoisia estehirmuja, ja kohta ehkä rusettihaita?

// No niin, jos sitä nyt yrittäisi toteuttaa pitkäaikaisen suunnitelman ja aktivoitua virtuaaliheppojen parissa, eihän siihen mennyt kuin "vähän" aikaa edellisestä tarinasta Very Happy Joku on ehkä huomannut että oon välillä käynyt täällä foorumilla stalkkaamassa vaikka en ookkaan saanut tarinaa aikaiseksi, nyt yritän oikeasti aktivoitua täällä virtuaalimaailmassakin. Kiva kun mua ei oo potkittu pihalle täältä, ja anteeksi kun oon ollut näin kauhean epäaktiivinen, on vaan tapahtunut IRL elämässä vähän kaikenlaista eikä virtuaalihepat oo juuri kiinnostanut... Mutta nyt tuntuu pitkästä aikaa olevan inspiraatiota Smile
kirjoittaja Safira
lähetetty Ma 17 Heinä 2023, 23:36
 
Etsi: Shelyesin hevosten päiväkirjat
Aihe: Fellan hoitopäiväkirja
Vastaukset: 8
Luettu: 835

# Tallikirja 2021 -->

Läpi harmaan kiven, sanoi Feitli ja rysäytti esteen kumoon

helppo C -tunti, lauantai 21.1.2023

#OTsuoritus


“Äiti, Leah kiusaa!”

Vaaleansininen kotitalo pilkotti vielä taustapeilistä, kun pikkusiskoni Lily venytteli jo äänihuuliaan tulevaa oopperauraansa varten. Äiti ilmeisesti laittoi merkille saman, sen verran raskas huokaus purkautui sen suusta.

Palattiinpa simppeleihin faktoihin. Mä en ollut kiusannut yhtään ketään. Mä olin saattanut kieltää sitä pelaamasta Candy Crush Sagaa mun puhelimella, mutta en ollut tehnyt mitään, mikä olisi sen vastannut sitä kiihkoa, minkä se latasi huutoitkuraivareihinsa.

Lily oli kahdeksanvuotias, mutta mä epäilin, että sen henkinen kasvu oli tyssänyt joskus vuonna 2018. Okei, mä rakastin Lilyä, mutta hän oli tänään jo katkonut mun Schleich-satulan vyön (80 % varmuudella tahallaan) ja kutsunut mun rakasta kepparia epämuodostuneeksi. Rajansa kaikella.

“Pitäiskö meidän Lilyn kanssa jäädä sittenkin kotiin?” isä kyseli silmää iskien. “Tiskikonekin pitäis tyhjentää. Ja vessat pestä”.
“Eiiiiii!” Lily kirkaisi teatraalisesti. Loppumatkan siskon suusta ei kuulunut pihaustakaan, mutta tunsin terävien sormien tökkivän mua aika ajoin.

Auto kiisi läpi pimeyden. Tienvarsilla saattoi näkyä siellä täällä lumikinoksia, mutta muuten maailma oli hukkunut synkkään, tukahduttavaan harmauteen. Sade ropisi tasaisesti tuulilasiin, ja silloin tällöin kuului pyyhkijän korviavihlova vingahdus.

Mä en kuitenkaan tänään jaksanut välittää Norjan talven ankeudesta - enkä melkein edes Lilystä, sillä mä pääsisin taas ratsastamaan! Pitkän ja piinallisen odotuksen jälkeen. Mun keskittymiskyky ei ollut ollut parhaimmillaan viime päivinä. Kun olisi pitänyt harjoitella ysin kertotauluja, mä hahmottelin Stellan päätä matikankirjaan. Kun Sofie paasasi mulle uuden ihastuksensa kulmakarvoista, mun ajatukset livahtivat ennen pitkää poneihin.

“...pitäisköhän munkin nyppii mun kulmat?"
“Mmm”, olin hätkähtänyt todellisuuteen.
“Kuunteleks sä ees?” Sofie oli kysynyt ja musta oli tuntunut, että se oli vältellyt mua loppupäivän.

Kun auto pysähtyi tallin pihaan, mä loikkasin hiekalle ja kiirehdin talliin. Perhoset lepattelivat mun vatsassa, kun saavuin ilmoitustaululle.

Feitli? Okei.
Esteitä? Okei!

Käteni hakeutuivat vaistomaisesti kypärän leukahihnalle. Vetäisin sitä varmuuden vuoksi vielä vähän kireämmälle. Leuka tuntui rusentuvan, mutta siinä oli ja pysyi!

“Onpas hauskan kirjava hevonen”, ajattelin, kun kävelin hakemaan Feitliä pihatosta. Mutta ei, Feitli ei ollut kirjava - nuo ruskeat läikät sen kyljissä ja jaloissa olivat mutaa sen kaikissa olomuodoissaan. Märkää mutaa. Kuivunutta, kovettunutta mutaa.

Eiiiiiiiiii!

Lilyn silmät säihkyivät ilosta, kun mä nöyrryin ja ojensin sille kumisuan. Turha mun oli kai jatkaa murjottamista, kun estetunti siinsi 20 minuutin päässä ja mun ratsu näytti ihan leopardin ja suomursun risteytykseltä.

“Suopursu”, iskä korjasi, kun kerroin hänelle havainnostani. “Ja se on sitä paitsi kasvi”.
“Ei ihan varmana oo”, intin.

“Tää ois varmaa tota… pitänyt pestä”, huokaisin epätoivoisena, kun olin hinkannut samaa takajalkaa kymmenen minuuttia.
“No se on sitten voi voi”, Lily tokaisi ja kolautti kumisukansa ämpärin pohjalle. Mun päässä kiehui - hätäännys, ärtymys ja epätoivo saivat mun sydämen hakkaamaan ja päässä kohisemaan. Lily oli är-syt-tä-vä, meillä oli aivan järkyttävä kiire ja mä en edes saanut happea, kun se hiivatin leukaremmi kuristi mun kurkkua.

Isä kävi hakemassa apuvoimia ja pian joku nahkatakkiin pukeutunut poika nappasi Feitlin mukaansa ja talutti sen pesupaikalle. Poika oli mua lyhyempi, mutta vaikutti samalla tavalla uhkaavalta kuin meidän puukässän opettaja. Yksikin väärä liike ja sitten - kaboom - räjähti. Mä vetäydyin kauemmas, kun se suihkutti nopeasti Feitlin satulansijan ja jalat läpi. En edes tiennyt, miksi se näytti niin kiukkuiselta - ihan kuin se olisi ottanut Feitlin mutatäplät jotenkin henkilökohtaisena loukkauksena.

“K-kiitos”, sopersin, kun Feitli alkoi pikkuhiljaa kuoriutua hiekkanaamionsa alta. Poika vain murahti jotain loimen käytöstä ja meni menojaan. Kello viiletti kohti tasaa, ja puin nopeasti varusteet Feitlin ylle.

Kun Jassu raahasi tolppia ja puomeja paikoilleen, jännitys tiivistyi. Ehkä shelyläiset olivat paljon kehittyneempiä kuin mun vanhan tallin ratsastajat. Ehkä mä pääsisin hyppäämään kuuttakymppiä - tai metriä! Innostus, jännitys ja melko puhdas kauhu repivät mun sisuskaluja eri suuntiin, ja sitten Jassu laski puomin maahan. Maahan. Ihan oikeesti.

Jassu vaikutti aluksi lepsummalta opettajalta kuin Janni. Aluksi. Sen jälkeen, kun olin sinnitellyt ainakin 15 (iskän ottaman videon mukaan kolme) ravikierrosta kevyessä istunnassa, minusta ei enää tuntunut siltä. Onneksi Feitlillä oli tasainen ravi. Ja onneksi Jassu ei huomannut, kuinka aina vähän väliä lysähdin takaisin satulaan.

Kun Jassu antoi meille luvan siirtyä käyntiin, puuskutin kuin maratonin jäljiltä ja nopeasti laskettuna mun kaikkia lihaksia särki - niitäkin, joiden en edes tiennyt olevan olemassa.  

“Tullaan nää puomit ravissa täältä pitkältä sivulta”, Jassu ilmoitti sitten. Punainen, punavalkoinen, vihreä ja pinkki puomi makasivat nätissä rivissä vähän uran sisäpuolella. Kun Feitli tajusi niiden olemassaolon, se tikitti tuhat askelta minuutissa (ainakin jos kysyttiin mun sisuskaluilta) ja puski kaikilla voimillaan mun sisäpohjetta vasten, kun yritin saada sitä kulmiin.

Jassu ohjeisti tekemään paljon puolipidätteitä. Puolipidäte, siinä oli taas yksi mysteeri. Mä olin saanut kyllä kehuja mun puolipidätteistä, “Just noin!” saattoi opettaja sanoa sen jälkeen, kun olin räpeltänyt selässä jotakin. Mutta jos joku olisi pyytänyt mua selittämään, miten puolipidäte tehtiin, mulla olisi tuota… jäänyt hella liedelle. Eikun liesi uuniin vai miten se meni?

Yritin siinä sitten säätää jotakin. En tiedä, auttoiko se vai ei - puomit kolisivat yhä entiseen malliin, kun me vyöryttiin halki pitkän sivun. Töltissä vai ravissa - siitäkään mä en ollut ihan varma. Koko tunti oli ollut melkoinen pohjanoteeraus, aloittaen nyt vaikkapa siitä, että Feitlillä oli vieläkin mutatäpliä kaulassa.

Lopulta me päästiin hyppäämään, kun Jassu teki toiselle pitkälle sivulle pienen pystyn. Sinivalkoinen puomi oli ehkä 30 senttiä irti maasta, mutta mun innostuslukemat hipoivat taivaita. Ja niin myös Feitlin. Kun meidän vuoro vihdoin tuli, Feitli sinkosi matkaan kuin karvainen tykinkuula.

Se oli mun kuoleman kielissä sinnittelevät vatsalihakset vs. Feitli, ja mun höyryjunan lailla kiitävä ratsu taisi voittaa tämän kisan. Este lähestyi ja mun hallinta Feitliin oli pyöreä nolla. Tarrauduin kiinni harjaan, kun tamma ponnisti ja liisi ilman halki. Hetken mä kuvittelin, että mä voisin jäädä siihen ilmaan leijailemaan painottomana. Sitten Jassun vaativa ääni palautti mut karuun todellisuuteen:
“Pidäte. Sisäpohje. Älä anna sen oikoa!”

No joo. Se kulma tuli ohitettua komeasti, mutta ei se haitannut! “Uudestaan uudestaan!” huusi ääni mun pään sisällä. Vielä Raffe ja Wilda, ja sitten olisi taas mun vuoro, vihiiii! Hyppääminen oli pa-ras-ta!

Parin hyppykerran jälkeen Jassu kokosi samalle pitkälle sivulle toisen esteen.
“Tää ois viiden laukan linja. Wildalla menee varmaan kuus”, se sanoi.

Feitlillä meni väliin kaksi laukkaa, pari raviaskelta ja jokunen kipitys tölttiäkin. Mutta tultiin me toiselle esteelle minkälaisessa epätahtisessa tikityksessä tahansa, joka ikinen kerta Feitli hyppäsi. Välillä puomit tulivat rymisten alas, mutta se ei tammaa näyttänyt hetkauttavan. Ja välillä musta tuntui, että Feitli sai siivet selkäänsä, eikä ilmava hyppy päättyisi milloinkaan.

Hehkutin Feitlin hyppyjä vielä tunnin jälkeenkin. Lily vain totesi kriittisesti:
“Teil tuli kyl aaaiiiika monta virhepistettä”.
“No eihän… kun ei nää edes ollut mitkään kisat!” puolustauduin, mutta Lily taisi olla oikeassa, vaikken sitä ikinä koskaan milloinkaan sille myöntäisikään. Harjoitusta vaadittiin, se oli selvää.
kirjoittaja Leah
lähetetty Pe 20 Tammi 2023, 21:22
 
Etsi: Shelyesin hevosten päiväkirjat
Aihe: # Tallikirja 2021 -->
Vastaukset: 37
Luettu: 2400

# Tallikirja 2021 -->


Shelyesiin!

maanantai 9.1.2023

#OTsuoritus

Auto pompahteli soratiellä eteenpäin. Istuin pelkääjänpaikalla, puristin äidin puhelinta tiukasti kädessäni - äiti ei olisi varmaan arvostanut, jos se olisi tippunut jalkatilaan, jossa oli hiekkaa, mutaa ja viikon vanhat banaaninkuoret. Mulla oli Google Maps auki, sininen pallukka lähestyi hitaasti, mutta varmasti määränpäätään, Shelyesin tallia. Äiti ja iskä olivat viime viikolla varanneet mulle maanantain helppo C-tunnin, se olisi mun ensimmäinen tunti Shelyesissä, ensimmäinen tunti sen jälkeen, kun me oltiin marraskuussa muutettu Trondheimista tänne.

Vielä perjantaina oli tuntunut, että eihän se maanantai saavu ikinä. Olin tuijottanut matelevia viisareita, kahlannut netin ihmeellisen maailman läpi, etsinyt käsiini kaikki mahdolliset videot ja blogipostaukset, jotka edes liippasivat läheltä tätä tallia. Sillä tavalla pystyi edes vähän lievittämään sitä sietämätöntä odotusta, joka oli repiä mut riekaleiksi. Mutta tässä sitä oltiin, Mapsin sininen palkki lyheni lyhenemistään, jännitys voimisti otettaan musta. 1,8 kilometriä, 3 minuuttia! Herregud!

Painoin kasvoni huuruista ikkunalasia vasten ja seurasin katseellani tummaa järvenpintaa, joka vilisti ohitse. Yritin hengittää syvään. Sisään ja ulos. Sisään ja ulos. Mun bilsanopettaja Irene oli sanonut, että sen pitäisi auttaa rauhoittumaan. Mä kyseenalaistin suuresti tuon arvoisan opettajan ammattitaidon, koska mä en rauhoittunut sitten yhtään. Päinvastoin mun syke kiihtyi!

“Mihin sitten? Leah?”
“Oikeelle…” puhahdin kuulostaen yllättäen kärsivältä siihen nähden, kuinka pitkään mä olin tätä ratsastustuntia kinunut. Äiti napsautti vilkun päälle ja kääntyi katsomaan muhun.
“Hyvin se menee!”

Hyvin se menee? Entä jos saisin jonkun Tranen? Tai Dellan? Kuolisin varmasti.

Sora rahisi, kun äiti kaarsi pienelle, puiden reunustamalle parkkipaikalle. Revin turvavyöni auki ja innostuksesta väristen hyppäsin ulos autosta. Vilkuilin ympärilleni ja odotin, että äiti saisi poimittua mukaansa huivinsa, käsilaukkunsa ja ne miljoonat muut tavarat, mitä se piti levällään pitkin meidän autoa. Ilman äitiä mä en kävelisi yhtään mihinkään, ties vaikka joku alkaisi puhua mulle!

“Voiks sä sit puhua?" pyysin vaadin, kun me kävelimme kohti punaista tallirakennusta.
“Mmm joo”, jotain sen tapaista äiti vastasi, ja tarttui ovenkahvaan.

Ovi aukesi, ja hälinä, melu ja ihmispaljous löivät vasten mun kasvoja kuin olisin astellut keskelle jotain vilkasta toria. Tällä pienellä tallikäytävällä oli varmasti pakkautuneena koko Norja, ainakin koko Svolvær. Tuntui kuin kaikkien katseet olisivat kiinnittyneet minuun ja painoin katseeni levottomana lattiaan. Eihän siellä tallissa ollut loppujen lopuksi viittäkään ihmistä, mutta aution tallipihan turvallisen hämärän jälkeen se tuntui liian paljolta.

“Moiii!” tummatukkainen tyttö tervehti meitä iloisesti mustan tähtipään karsinasta. Mä hyydyin niille sijoilleni kuin joku olisi iskenyt mua sillä Harry Potterin kangistusloitsulla. Niin kävi aina, kun joku tuntematon puhui mulle: aivot lamaantuivat täysin. Onneksi oli äiti, joka moikkasi kaikkia meidän molempien puolesta. Silti harmitti - tyttö oli vaikuttanut niin aidosti mukavalta, ja nyt se varmaan piti mua täysin idioottina.

Totuuden hetki. Ilmoitustaulu nökötti mun edessä, tuijotin listoja silmästä silmään. Laitoin mun sormet kintaiden sisällä ristiin ja lähetin viimeisimmän rukouksen matkaan: Ei Tranea. Ei Dellaa.

Mun katse löysi lopulta nimeni helppo C -tunnin kohdalta. En saanut ensin selvää koukeroisesta tekstistä, mutta joku ella-päätteinen hevonen siinä varmasti oli. Å nei. Tuokaa sitten kukkia mun haudalle.  
“Stella”, äiti sanoi hiljaa mun viereltä, ja katsoin listaa uudelleen. Stellahan siinä luki, ei Della. Mun kehon vallannut säikähdys valui välittömästi pois mun yltä ja mun suusta päästi helpottunut huokaus.

Äiti onneksi hoiti puhumisen, kuten me oltiin sovittu, ja pian joku mukava punahiuksinen nainen oli viemässä meitä kohti pihattoa, jossa Stella asui.

“Stella on tuo vuonis tuolla, ton katoksen vieressä”, nainen sanoi raottaessaan pihattoon johtavaa ulko-ovea.

Lits, läts, kuului mun saappaista, kun kävelin läpi mudan ja loskan käsissäni Stellan keltainen riimunnaru. Vuonis kääntyi katsomaan mua, mä näin sen veikeänä sojottavan pystyharjan ja uteliaat nappisilmät ja sulin, vaikka kahden asteen pakkasessa vähän liian ohuessa takissa sen ei pitänyt kai olla tieteellisesti mahdollista.

“Stella on ihana”.

Mä sanoin sen ehkä noin 67 kertaa kuntoonlaiton aikana. Halasin Stellan kaulaa ja unohdin kokonaan, että mulla oli toinen puoli vielä harjaamatta. Silitin tamman silkkisen pehmeää turpaa ja nauroin, kun se hamuili mun taskuista herkkuja. Joutui poni vielä pettymään. Ellei se sitten sattunut tykkäämään käytetyistä nenäliinoista tai kovettuneista koirannappuloista.

“Rupees jo laittaa satulaa, sul on seitsemän minuuttii aikaa”, äidin ääni oli melkein kireä.
“Joo joo mut kun Stella on vaan niin…”
“Ihana. Tiedetään”, äiti sanoi jo lempeämmin ja sen kasvoilla näkyi pieni hymy.

Maneesiin kävellessä jännitys hiippaili mun luokse uudelleen, mutta tällä kertaa se oli mukavaa jännitystä. Kuplin innosta niin, että olisin ihan hyvin voinut nousta ilmaan leijumaan.

“Moikka! Mun nimi on Janni. Mikä sun nimi on?” tummatukkainen, vahvasti meikattu nainen kysyi ja punttasi minut Stellan selkään.
“Leah”.
“Anteeks sanotko vielä?”
Tunsin, kuinka puna nousi poskille.
“Leah”, sanoin nimeni niin selkeästi ja kuuluvasti kuin kykenin.
“Leah, okei. Ja sä olitkin se uus?” Janni kysyi. Nyökkäsin ujosti. Janni vaikutti tiukalta, vähän pelottavalta. Mä en yleisestikään tykännyt haastaa riitaa kenenkään kanssa, mutta Jannille mun ei ainakaan kannattanut mennä ryttyilemään.
“Vyö on hyvä, sä voit mennä ottaa alkukäyntejä”, Janni sanoi ja ohjasin Stellan pilkullisen ponin (se oli varmaan se Dimona) taakse.

Mä osasin kyllä ratsastaa, Trondheimissa olin ratsastanut kolme vuotta.  Stellan selässä olo oli kuitenkin hatara. Tuntui kuin mun jokainen raaja olisi elänyt omaa elämäänsä, eivätkä ne kyenneet sen vertaa yhteistyöhön, että olisin saanut tamman ratsastettua kulmiin. En edes tiennyt, saisinko Stellan käännettyä voltille ennen kuin me törmättäisiin Dimonaan, jonka häntää me lähestyttiin hitaasti, mutta vääjäämättömän varmasti. Lisäksi Jannin haukankatse pelotti - ihan kuin ne jäisen harmaat silmät olisi porautuneet mun sieluun, huomaten jokaisen pienimmänkin istuntavirheen, joita mulla kröh… sattui olemaan monia.

Janni olikin odotettua ystävällisempi. Tarkka se oli, muttei ilkeä. Mä hätkähdin aluksi, kun se korjasi mun ratsastuksessa asioita, joista kukaan muu ei ollut koskaan edes huomauttanut.

Ai mun jalat on liian takana? Mahtavaa. Olisi nyt joku voinut vähän aikaisemminkin sanoa.

Mutta sitten Janni kehui mun laukannostoa tai sanoi, että “tossa on nyt hyvä taivutus”, ja mä olin taas se heliumpallo, joka olisi voinut leijailla maneesin kattoon.

Stella oli täydellinen. Se oli juuri sopivan rauhallinen. Mun ei tarvinnut potkia sitä eteenpäin, muttei myöskään pelätä, että se sinkoaisi luodin nopeudella maneesin seinästä läpi tai pukittaisi minut alas. Pystyin nauttimaan sen tasaisesta menosta, ja nauramaan, kun sen harja heilahteli söpösti raviaskelien tahtiin.

Huomenna koulussa voisin sanoa mun luokkakaverille Sofielle, ettei sen tarvinnut enää etsiä mulle poikaystävää. Oli ne Sofien ig:stä löytämät seiskaluokkalaiset sitten kuinka söpöjä tahansa, mun tosirakkaus olisi tästä lähtien Stella.

“Ettäs tiedät sitte”, kuiskasin Stellalle ennen kotiinlähtöä. Kun sain lopulta itseni raahattua pois pihaton aidalta, jonne mä olin vielä tunnin jälkeen jäänyt seisomaan, käännyin välittömästi äidin puoleen.
“Voinko mä tulla heti ens viikolla uudestaan? Pliiiiis!”
"Katotaan sitä sitten", äiti totesi. Eli "joo", tiesin. "Katotaan", "ehkä" ja "kysy isältä" tarkoittivat kaikki yhtä ja samaa: kyllä. Koska jos joku ei ollut äidin mieleen, sen kyllä kuuli.
kirjoittaja Leah
lähetetty La 14 Tammi 2023, 17:52
 
Etsi: Shelyesin hevosten päiväkirjat
Aihe: # Tallikirja 2021 -->
Vastaukset: 37
Luettu: 2400

# Tallikirja 2021 -->

✎ Jannin kaksari
lauantaina 3. syyskuuta 2022

Tiistain ympäristöopin tunnilla oli tapahtunut kummia.

Luokka oli jaettu pienryhmiin tulevien esitelmien valmistelua varten ja olin päätynyt Sandran kanssa samaan ryhmään Akselin ja Henrikin kanssa. Poikia esitelmä Norjan kansalliskukasta, kanervasta, ei kuitenkaan tuntunut kiinnostavat pätkääkään, vaan he leikkasivat mieluummin luontolehdistä eri eläinten ...pippelskoita... ja yrittivät kaikin keinoin saada ujutettua niitä esitelmän kartonkipohjalle.

Se ei kuitenkaan ollut vielä se kumma juttu, vaikka hassu olikin. Kummaa oli se, että Sandra oli mulle kiltti. Sellanen kuin ennen. Se ei sanonu mitään ikävää mun ulkonäöstä, eikä nälvinyt muustakaan. Ei se mitään kohteliaisuuksia ladellut, mutta ainakaan ei ollut ilkeä.

Meillä oli jopa ihan hauskaa esitelmää tehdessä. Ehkä Akselin ja Henrikin pelleily oli murtanut jään välillämme.

Seuraavalla välitunnilla Sandra kysyi, että hyppisinkö sen kanssa hyppistä. Okei, no hypitään.

Panin merkille, että Linnéa käveli ohitsemme parin muun tytön kanssa luomatta katsettakaan Sandraan päin. Ne ei varmaan ollut nyt väleissä. En halunnut vaivata päätäni liikaa sillä miksi Sandra oli yllättäen kääntänyt kelkkansa, koska meillä oli kivaa yhdessä.

Torstaina mentiin yhtä matkaa tallille. Hoidettiin molempien hoitoponit pihattotallissa, autettiin ratsastajia (ne halus lähinnä et kannettiin niille tavaroita) ja käytiin pihistämässä Jassun talon takaa omenapuusta pari omenaa Flammelle ja Samille. Istuttiin yhdessä saman viltin alla maneesin katsomossa seuraamassa ratsastustunteja, jossa isommat ratsastajat suorittivat virheettömästi kuuden esteen esterataa.

"Tuleeks susta este- vai kouluratsastaja?" Sandra kysyi.
"Emmä tiiä."
"Kummasta tykkäät enemmän?" hän tivasi.
"Emmä tiiä vielä. Ehkä koulusta."
Sandra tuhahti ja loi minuun hyvin sandramaisen, arvostelevan katseen. "Kaikki siistit tyypit on esteratsastajia. Koulu on niin tylsää."

Hetken aikaa istuttuamme hiljaa keskittyen imemään pesusienen lailla kaikki opit isompien ratsastuksesta, ehdotti Sandra, jos varaisimme viikonlopulle estekaksarin. Siis estetunnin vain meille kahdelle. Olisi kuulemma vähän kallista, mutta siinä oppisi nopeammin hyväksi esteratsastajaksi.

No, miksi ei.

Sandran äiti hoiti varauksen meille molemmille ja palasimme lauantain hytisevän kylmässä aamussa tallille. Yhdeksän aikaan tallilla ei ollut muita kuin me ja yksi lantakärryjä pökkivä tatuointien peittämä mies. Kierrettiin se kaukaa.

Kaksari pidettiin näköjään vielä kentällä, vaikka maa oli melkein kuuran peitossa kylmän yön jäljiltä. Tulimme Wildan ja Dimonan kanssa kaartoon Jansban rakentamien esteiden sekaan. Niiden rakennus taisi olla vielä kesken, sillä puomit oli maassa eikä kannattimilla. En ainakaan tiennyt ilmoittautuneeni millekään puomitunnille.

"On näköjään viileämpi ilma tehnyt hyvää molemmille poneille! Katsokaa vain, että ne eivät kiirehdi liikaa, silloin voi ottaa vähän pidätteitä ja rauhoittaa tahtia."

Jansba oli niin kaunis. Sillä oli hienot ratsastusvaatteet päällä, ruskea seuratakki ja siniset kokopaikkaiset housut. Mäkin haluaisin tommoset. Ja Jansban hiukset. Pitkät, paksut ja tummat. Käyttiköhän Janni ripsiväriä?

"Katse eteen, Mathilde. Verrytellääs poneja vähän kevyessä ravissa ja tehdään päätyihin pääty-ympyrät. Pitkillä sivuilla voi ottaa käyntisiirtymisen ja pari askelta käyntiä."

Wilda teki just mitä pyydettiin, ei yhtään enempää eikä yhtään vähempää. Homma tuntui aika helpolta! Löysin vaivatta oikean kevennyksen eikä ollut ongelmia pysyä siinä. Pääty-ympyröistä tuli aluksi vähän liian pieniä, mutta Janni käski työntämään Wildaa sisäpohkeella isommalle ympyrälle. Vähän piti kyllä auttaa ohjalla, että Wilda ymmärsi.

Verryttelyn jälkeen saatiin tulla ravissa yhtä "estettä" - siis semmosta missä puomit oli maassa. Se oli tylsää, mutta kun Janni näki muutaman ylityksen jälkeen että me pysyttiin molemmat Sandran kanssa kevyessä istunnassa niin se kävi nostamassa puomit kannattimille. Siitä tuli semmonen ruksieste.

Tultiin vielä kerran ravissa ja sit saatiin tulla se ruksieste laukassa! Oli niin kivaa, vaikka aluksi Wildan laukka oli niin vauhdikasta että en pysynyt oikein kevyessä istunnassa. Mutta hyppäsi se näköjään yli vaikka istuinkin vaan satulassa!

"Kokelkaapas olla uralla yksi kokonainen kierros kevyessä istunnassa, niin että peppu ei kosketa satulaa kertaakaan!"

Vähän kosketti kyllä mutta Janni katsoi sillon muualle hehe.

"Nyt olette samassa istunnassa koko tämän seuraavan tehtävän ajan. Tässä on nyt neljä estettä rakennettuna, tommosia nelikyt-viiskyt-senttisiä. Eli koko tehtävä läpi kevyessä istunnassa, saa tulla laukassa tai sitten ravissa. Ensin toi sininen, sieltä oranssi-ruskealle, sit vihreä ja lopuksi toi punanen", Jansba opasti ja aloin hykerrellä innosta. Ensimmäinen esterata!!! " - MUTTA - " hän jatkoi. "Oranssi-ruskean ja vihreän välissä pitäisi vaihtaa laukka, jos tuutte laukassa tän radan. Eli esteen jälkeen siirrätte hetkeks raviin ja nostattekin oikean laukan, sillä suunta vaihtuu. Ymmärrättekö?"

Joojoojoo-tyyppistä mutinaa kuului molempien suusta. Menoks jo!

Siirsin Wildan raviin ja suuntasin kohti ensimmäistä ruksiestettä. Hop ja yli - näköjään Wilda päätti vaihtaa laukalle heti hypyn jälkeen, joten selvä pyy sitten. Ainiin, kevyt istunta! Kampesin itseni kaikin voimin ylös laukan paukuttamasta satulasta ja ohjasin oranssi-ruskealle esteelle. Hop. Nou problems.

"Ja ravin kautta oikea laukka."

Pidätin, Wilda siirtyi raviin. Siirsin vasemman pohkeeni taakse ja oikeaa eteen, puristin, puristin uudelleen, mutta ravi vain yltyi yltymistään. Kohta ei enää ehtisi laukata kun este jo tulisi!

"Jap-jap, laukka!" maiskutti Janni.

Ihan viimeisillä metreillä ennen estettä Wilda vaihtoi ravilta laukalle, mutta en enää ehtinyt hyppyyn mukaan. Uusi yritys seuraavalle esteelle ja ajoissa kevyeen istuntaan. Hop!

"Loistavaa Mathilde, taputa Wildaa. Otetaan Dimona seuraavaksi ja ens kierroksella keskitytään siihen siirtymiseen esteiden välissä."

Seuraavalla kerralla homma meni jo pikkuisen paremmin, mutta kolmannella yrityksellä Wilda väsyi jo niin paljon että laukka ei enää noussut ollenkaan. Janni kuitenkin kehui meitä rohkeudesta ja tarmokkuudesta. Sandrakin oli pysynyt koko tunnin Dimonan selässä (hän näytti ihan luonnonlahjakkuudelta radalla, en nähnyt mitään moitittavaa).

Kun Jansba korjasi esteitä pois kävelimme Sandran kanssa peräkanaa uralla pitkin ohjin.
"Ooksä vielä sitä mieltä että koulu on kivempaa ku esteet?" Sandra kysyi ja yritti vinkata silmää.
"No ehkä esteet."
"MITÄ MÄ SANOIN!"
Lopulta päästin patoutuneen intoni pihalle: "Oikeesti oli niin kivaa, et haluisin jo heti uudestaan hyppäämään!!"

#OTsuoritus
kirjoittaja Mathilde
lähetetty La 03 Syys 2022, 08:58
 
Etsi: Shelyesin hevosten päiväkirjat
Aihe: # Tallikirja 2021 -->
Vastaukset: 37
Luettu: 2400

Oton päiväkirja

4. Estetunnilla – 23.3.2022
#OTsuoritus

Topics tagged under otsuoritus on Shelyesin Foorumi Ottoes16

Heini & Otto Shelyesissä estetunnilla 23.3.2022
kirjoittaja Heini
lähetetty Ke 23 Maalis 2022, 20:21
 
Etsi: Brynhildin hevosten päiväkirjat
Aihe: Oton päiväkirja
Vastaukset: 5
Luettu: 631

Oton päiväkirja

3. "Ei tästä koulupollea tule." – 9.3.2022
#OTsuoritus

Maaliskuun alku oli kevään alkamisen merkki, ja mulle se meinasi sitä, että nyt ottaisin itseäni niskasta kiinni ja alkaisin hioa Otosta mulle täydellistä ratsua.


Olin siis hyväksynyt tämän seuraavan missioni ja ryöminyt netin syöväreissä pari päivää. Lofootit oli pieni paikka Lontoon ympäröimiin talleihin verrattuina, mutta kyllä täältäkin jotain silti löytyi: Google oli heti tarjonnut raskaansarjan este- ja kenttävalmennuksia, mutta niistä mikään ei tuntunut olevan meille sopivia. Don't get me wrong, mä olisin kyllä tykännyt suunnata heti korkealle, mutta Oton kannalta se ei olisi ollut reilua, eikä meidän molempien kannalta kovin järkevääkään – ellei mulla oikeasti ollut joku kuolemantoivomus.

Oli tehnyt mieli tirauttaa pari kyyneltä, kun lopulta oli pitänyt varata viereisen tallin HeC-B tunneille paikka mulle ja Otolle. Mä kuuluin kansainvälisille areenoille, enkä jonnekin helppo-C:n tunneille. Mutta, se oli Oton kannalta kaikista paras ratkaisu. Vain sen takia mä olinkin sen tehnyt.

Ori pärski allani, ja huiskutteli vaaleaa häntäänsä rennosti puolelta toiselle, kun se tallusteli verkkaasti eteenpäin. Matkaa tälle toiselle tuppukylän tallille ei ollut matka eikä mikään: sinne taittoi hyvin puolessa tunnissa, tai no... Oton selässä noin vartissa.
Shelyesistä olin kuullut pelkkää hyvää, mutta kenelläpä oli varaa haukkua Svolværin ainoaa ratsastuskoulua? Ei yhtään kellään. Tai ei ainakaan paikallisilla. Mä olisin voinut sanoa vaikka ja mitä, mutta- mä olin kuitenkin valmis antamaan tälle paikalle mahdollisuuden. En mä nyt sentään niin nirso ollut.

Kun lopulta Shelyesin tallipihassa tuikkivat katuvalot alkoivat siintämään näköetäisyydellä, sammutin kypärään kiinnittämäni kypärälampun, ja tiukensin ohjia hieman, johon Otto reagoi nostamalla päätään valppaana. Höyryveturin lailla se tarpoi eteenpäin, maneesin ohi ja tallin pihaan, sitten se pysähtyi kuin seinään.
Orin koko keho värähti allani, kun sen keuhkoista kajahti kova hirnunta. Sitä seurasi parin sekunnin hiljaisuus (joka tuntui ikuisuudelta), sai sen jälkeen vastauksen jostain läheltä, ja pärskähti lopuksi tyytyväisen oloisena. Heilautin jalkani pois jalustimista, ja luisuin alas maahan.


Heti ensitöikseni huomasin monen uteliaan silmäparin tapittavan niiden ratsastuskoulun pihaan ilmestynyttä ratsukkoa - ne olivat lähinnä peräisin paikallisilta kakaroilta. Skannailin silmilläni paikkaa hetken: liikaa esiteinejä, tätiratsu-tyylisiä hevosia, vähän pieni paikka, ja... vampyyripoika? Siis Gjemmestedin vampyyripoika?

Jouduin aivan hieraisemaan silmiäni, josko ne olisivat minut pettäneet. Mutta ei, silmäni eivät valehdelleet: siellä se kalkinvalkoinen, paksuun huppariin sonnustautunut mies joka kulki nimellä Liam Malmin (kyllä, Instagramista löytää kaikki) haravoi jotain heinää...? What the fuck?
Tämän näkeminen muistutti jotain surkeaa cross-over jaksoa jostain sarjasta, sillä se ei selvästikään yrittänyt sulautua tallityttöjen ja -poikien massaan. Enemmänkin päinvastoin.

Olin tahattomasti nyt lukinnut katseeni Liamiin, pelkästä puhtaasta järkytyksestä. Se kippasi kaikessa rauhassa lisää heinää kottikärryyn, asetti heinähangon seinää vasten ja hiippaili sitten kärryjen taakse vain nostaakseen katseensa ylös ja- ...katsekontakti. Voi v#@$% !
Suupieleni taittuivat väkisinkin lievään irvistykseen, kun käänsin kasvoni pois säästääkseni itseni vampyyripojan tuimalta katseelta. Viimesin paikka jossa mä oletin sen näkeväni, oli Shelyes. Mitä hittoa se teki täällä??

Olisi tehnyt mieli loikata takaisin Oton selkään, ja nelistää täältä äkkiä pakoon. Sayonara ja adios, mua ette näkisi täällä enää koskaan.

"Moikka! Sä oot varmaan se meidän uusi tuntilainen?", pirteä, korkea ääni palautti minut takaisin maan kamaralle. Näkökenttääni ilmestynyt ruskeatukkainen nainen harppoi luokseni ja ojensi kätensä minulle: "Jassu, paikan omistaja."

"Moi, kyllä vaan oon! Heini, ilo olla täällä.", vaihdoin asenteeni pirteäksi kuin auton vaihdetta, ja vastasin Jassun tarjoamaan kädenpuristukseen empimättä. Se siitä livistämisestä sitten.

"Kiva! Suuntaa vaan maneesiin muiden mukaan, mä tuun sinne ihan pian.", Jassu tokaisi lämpimästi hymyillen, ja viiletti sitten takaisin tallirakennuksiin.

Vilkaistessani takaisin tallirakennuksille päin, oli vampyyripoika kadonnut.

***

Shelyesin maneesi muistutti paljon ulkonäöltään Brynin maneesia: suuri, puinen hökkeli ilmalämpöpumpuilla. Sellainen tosi "viehättävä", mutta asiansa ajava paikka. Sipsutin Oton kanssa muiden ratsukoiden ohitse, jotka kaikki kerkesin nähdä vilaukselta; oranssitukkainen norjalaisnainen (tyypillinen sellainen), sekä kaksi teinityttöä, jotka kuikuilivat kiinnostuneesti kypäriensä lippojen alta maailmaa.

Kaarsin Oton kanssa kaartoon, rivin jatkoksi. Pujotin vielä sormeni satulavyön alle tarkistaakseni sen kireyden – se oli hyvä. Asetin jalkani jalustimelle, nappasin ohjista kiinni ja ponnistin orin selkään. Se alkoi automaattisesti liikkumaan eteenpäin, mikä ei sinäänsä haitannut, sillä se osasi kyllä käyttäytyä muiden hevosten kanssa. Enemmänkin mua huoletti, miten se suhtautuisi tunnilla työskentelemiseen.

"Noniin, josko aloiteltaisiin.", Jassun ääni kaikui hallin sisällä, kun nainen lopulta saapui, ja sulki tullessaan maneesin oven.


Alkutekijöiksi Jassu oli ilmoittanut, että tänään keskityttäisiin maapuomeihin sekä kontaktiin hevosen kanssa. Ja myös heti alkuun, mulla oli vaikeuksia Oton kanssa: se ei malttanut kuunnella, jyräsi puomien yli, viskoi päätään kun en antanut sen mennä kovaa.
Treenatessa tää oli ihan eri hevonen. Sillä oli liikaa energiaa ja tahtoa juosta, eikä minkään maneesin kapasiteetti olisi riittänyt tyydyttämään sitä halua. Ori sai mut näyttämään ihan joltain aloittelijalta, ja sellainen mä en todellakaan ollut. Olihan se toki vielä nuori, mutta piru vie nyt silti..

"Tee toinen voltti.", rajasin Ottoa naama happamana toiselle voltille. "Enemmän selkeää ulko-ohjaa, pistä se kunnolla pakettiin!", Jassu kiekui omalta paikaltaan, ja mähän tein työtä käskettyä. Tiukensin ulko-ohjaa, linjasin enemmän sisäpohjetta ja huomasin Oton silmäkulman ilmestyvän näkökenttääni. Ensimmäistä kertaa nyt tämän tunnin aikana, se taipui ja tunsin kontrollin palaavan hetkellisesti.

"Just noin! Nyt vie se rauhassa puomille!", Jassu ohjeisti. Suustani karkasi taisaisesti kevyitä hengästyneitä puhahduksia, kun Otto laukkasi keinuhevosen lailla eteenpäin – linjasin sen uudestaan laukkaympyrältä pois kohti puomia. Yks, kaks, kolme ja- ÄH! Viimemetreillä hevoseni viskaisi päätään, ja teki pienen sivuloikan melkein puomin ohi.

"Hyvä. Lopetellaas tämä tehtävä, ottakaa vain pitkät ohjat.", Jassu ilmoitti. Tappioni nielleenä, löysensin ohjia kun kierroksilla käynyt Otto alkoi vihdoin hieman rentoutua. Kävellä se kyllä osasi suhteellisen nätisti, mutta heti oli kuppi nurin kun piti pötkylöiden yli laukata. Miksi mä tämän edes hankin..


Sivusilmälläni huomasin Jassun rämpivän hiekassa kohti meitä. Voi Jeesus Kristus, tätä mä nyt vielä kaipasinkin.

"Ei tuosta koulupollea kyllä tule.", Jassu tokaisi, yrittäen kuitenkin kuulostaa lempeältä. Hymähdin kuivasti takaisin. "Mutta, tuo viimeinen lähestyminen oli kaikista paras tähän mennessä. Vai mitä?"

"No, joo olihan se.", myönsin lopulta. Ei Jassu väärässäkään ollut, se oli ollut meidän "tähtihetki" tällä tunnilla – asetukseen taipuminen ja sekunnin rauhallisuus.

"Hieno hevonenhan se on, vähän häslä, muttei mahdoton tapaus. Olisi kiva teidän kanssa vielä jatkaa, kun te molemmat voisitte hyötyä tästä todella valtavasti. Sinä kehittyisit ratsastajana, Otto tässä saisi lisää kokemusta, ja kirsikkana kakun päällä pääsisit tutustumaan enemmän hevoseesi.", loistavaa markkinointia, pakko myöntää.

Mutta Jassun rohkaisevat sanat tuntuivat uppoutuvan minuun kuin luodit. Mä tarvitsin jeesiä Oton kanssa, oikeasti tarvitsin. Vaikka näin alhaiseen paikkaan kuin ratsastuskoulu mä en ollut ikinä vajonnut. Mutta sille oli pakko opettaa enemmän alkeita, ennenkuin meistä voisi tulla yhtään mitään.

Vedin syvään henkeä, ja hengähdin: "Todellakin samaa mieltä, olisi mukava jatkaa."
kirjoittaja Heini
lähetetty Pe 11 Maalis 2022, 23:37
 
Etsi: Brynhildin hevosten päiväkirjat
Aihe: Oton päiväkirja
Vastaukset: 5
Luettu: 631

# Tallikirja 2021 -->

Ratsastustunti HeB 24.2.2022 #OTsuoritus

"Aaron - Venni" Luin mielessäni vilkaistessani tuntilistaa. Venni oli mielestäni oikein mukava heppa ja olihan se myös Adelen hoitoponi! Eli ei haitannut yhtään mennä sillä tänään. Se oli ollut edellisellä tunnilla eli sitä ei tarvisi laittaa valmiiksi mikä tarkoitti, että olin ehkä hieman liian ajoissa tallilla. No mikäs siinä. Kulutin aikaani katsomalla muita tuntilaisia harjailemassa ratsujaan sekä kävin moikkaamassa muutamia hevosia. Menin silittämään ainakin Tranea, koska se oli varmaan lempparini tallin tuntihevosista vaikka olikin välillä vähän kaheli. Olin mennyt sillä tosi monta kertaa ja varmaan joka keralla tykästyin siihen aina vaan enemmän. Voisin toivoa sitä huomiselle estetunnille tai sitten Teguria.

Kävelin maneesille odottamaan oman tuntini alkua. Kun aiemman tunnin ratsastajia alkoi tulla hevosien kanssa maneesista, menin itse valmiiksi kentälle ottamaan Venniä vastaan. Otin ovelta jakkaran mukaan ja kävelin Vennin viereen. Toinen ratsastaja lähti ja jäin pitelemään Venniä kentän keskelle. Uudet hevoset ja ratsastajat tulivat myös maneesiin kaartoon kentän keskilinjalle. Aloin mittailemaan jalustimiani, kun kaikki olivat tulleet sisälle. Yllätykseksi jalustimet tuntuivat käsimittauksella sopivilta, mutta uskoin että niitä joutuisi kuitenkin säätämään hieman selästä käsin. Asetin jakkaran Vennin viereen ja nousin sen selkään. Olin oikeassa jalustimet tuntuivat hieman lyhyiltä, joten pidensin molempia yhdellä reiällä. Venni käänsi päätään minua kohti, kun nousin muutaman kerran ylös satulassa jalustimieni varaan. Ne tuntuivat hyviltä ja jäin odottamaan, että muutkin tunnin ratsastajat olisivat valmiita.

Opettaja antoi pian luvan lähteä ja kierrokseksi valikoitui oikea. Lähtiessäni kävelemään tajusin ettei minulla ollut raippaa. En uskonut sen kuitenkaan haittaavan. Venni käveli reippalla tahdilla, mutta alkuverkoissa sitä piti hieman kannustaa astetta reippaampaan raviin. Tunnin aiheena oli tahti ja tempo. Meidän piti mennä ravia kenttää ympäri. Lyhyillä sivuilla yritettiin mennä mahdollisimman hidasta ja pientä ravia ja pitkillä sivuilla sitten kovempaa. Samalla piti myös laskea hevosen etujalkojen tahtia mielessä ja miettiä miten se muuttui. Venni meni molemmillä pätkillä hienosti, vaikka sitä piti kyllä kannustaa pitämään ravia yllä siinä kun mentiin hitaasti. Lopputunnista päästiin vielä ottamaan vähän laukkaa molempiin suuntiin.

Tunti meni tänään kokonaisuudessaan mukavasti ja siitä jäi hyvä mieli!

kirjoittaja Aaron
lähetetty To 24 Helmi 2022, 23:08
 
Etsi: Shelyesin hevosten päiväkirjat
Aihe: # Tallikirja 2021 -->
Vastaukset: 37
Luettu: 2400

Samvaisin metkut

Alku ja aselepo (ko?), keskiviikko 9.2.2022
#OTsuoritus

“Hva fa-...”

Mä tuijotin Samin toiselle puolelle ihan tyhjästä ilmestyneitä natiaisia. Ne mulkkas takaisin, kuin valmiina repiin silmät mun päästä ja shettiksen riimunnarun itelleen.

“Kuka sä oot?” Kysymys oli simppeli, mut siihen ladattu uteliaan kyräilevä myrkky tihku läpi.

“Hittooko se teille kuuluu?” Täähän alko lupaavasti, mietin.

“No me ollaan Samvaisin hoitajia, apuhoitajia virallisesti mut oikeesti se on melkeen sama asia. Ootsä ryöstämässä sen?”

“No oon, ja vien suoraan makkaratehtaalle. Eiku mä oon Samin uus hoitaja.”

Jotenkin tuli mieleen se länkkäri jonka olin joskus kattonut Espen ja Tommyn kaa. Samin pörhee ruskee selkä oli kun tomunen tanner, risupallojakin löyty – sen verran innoissaan se oli kai kieriny missälie moskassa. Ponin yli me kolme pälyiltiin toisiamme about valmiina kaivaan kuvitteelliset revolverit esiin.

TILULILULIIIIIII

“Me ollaan hoidettu Samia pidempään ku kukaan täällä, et turha kuvitella et pääset omiin!” toinen niistä papatti.

“Niin just! Meillä on omat päivät jatkossaki, Jassu lupas”, pinkinkirjava tyttö sano vähän värisevällä äänellä mut kuitenkin uhkaavaan sävyyn.

WAH WAH WAAAA

“Ja vaikka mulla onkin nokkistunteja niin kyl mä silti täällä aion käydä pitääs huolen et sä et turmele Samvaisii”, lisäs mustatukkanen. “Ja nyt ku Mathildekin käy täällä taas enemmän se pääsee varppina kohta jo oikeeks hoitajaks!”

Mä en osannut kun toljottaa tyrmistyneenä. Mitä häh?

Pinkkivaalee tyttö näytti sekä ylpeeltä et nolostuneelta kaverinsa suitsutuksesta. Nopeesti se kaivo esiin sanallisen aseensa ja tähtäs:

“Joo, et sano vaan jos tarviit apua.”

BANG! VIUUUH! BOOM!!!

Whattefuck! Miksi nää pikkutytöt kuvitteli voivansa isotella mulle? Ne ei voinu olla paljoo Olaa vanhempia, ihan ehdottomasti korkeintaan Alvan ikäsiä. Eli vasta ala-asteella, kun mä olin jo sentään kolmetoista, melkeen aikunen. Ihan nassikoita siis!

Siispä: miksi mä huomasin niiden hirvittävän mua?

Ehkä just siks et ne muistuttia mua Olasta ja Alvasta. Oli käynyt vuosien varrella harvinaisen selväks et pikkusisarukset osas olla maailman kieroimpia, ärsyttävimpiä ja julmimpia otuksia, eikä niille voinu ikinä kunnolla näpäyttää takas kun seuraamukset moisesta oli porukoiden taholta pahempaa luokkaa kun mistään oikeista rötöksistä.

Ja nää, nää itikkalikat täällä tallilla, ne vasta vaarallisia oliskin jos mä ne suututtaisin! Mähän olin ihan uus täällä vielä, ne todella varmaan pystyis savustaan mut pihalle halutessaan. Ja – tätä mä en myöntäis ääneen vaikka oisin jonkun mafioson kuulusteltavana – ehkä ne todella ties enemmän tän tallin meiningistä, tai ainakin Samista, enemmän kuin mä? Inhottava etulyöntiasema mokomilla.

“Hold kjeft, mä mitään apuu tarvii”, ärähdin kaikesta ylläkriiseilemästäni huolimatta. “Eiks mun pitäis sitäpaitti kattoo teiän perään, et ette halaa tätä kuoliaaks?” mä osoitin sanani nimettömälle kauhukaksikolle, mutta katoin kuitenkin meidän skismojen välikappaleeks jo päätynyttä Samia. Se ei onneksi vaikuttanut olevan moksiskaan, otti vaan iisisti ja yritti vähän mutustella mun riimunnaruun tekemääni solmua, jos vaikka aukeaiskin. Pörrötin shettiksen risupalloharjaa ja yritin lunkisti jatkaa sen putsaamista tuntikuntoon, duuni oli jäänyt pahasti kesken.

Kai tässä olis pakko leikkii kivaa, jos en halunnut heti menettää tätä varauksella myönnettyä vastuuta. Ja ehkä jos me tultaisiin juttuun, mä voisin nakittaa kaikki tylsimmät hommat näille yli-innokkaille pennuille? Niinpä mä hampaita kiristellen mutisin:

“Voidaan kyl, öö, sopii niistä päivistä. Tehään yhteistyötä ja silleen.”

Natiaiset vaikutti edelleen epäileviltä, mut mä arvelin et jonkinlaisesta aselevosta saatettaisiin pystyy neuvotteleen näillä eväillä. Mä jatkoin Samin harjaamista, ja sain pidettyä turpani kiinni vaikka tekikin mieli ärähtää hiiteen häiritsemästä Mathildeksi ja Fridaksi lopulta esittäytyneet skidit. Ne jäi siihen viereen, selostamaan ilmeisesti ihan kaiken Samista tietämänsä. Etten mä vaan tekis mitään väärin, ne tuntui ennakoivan. Kuuntelin vaan puolella korvalla, asetelma tuntu ihan nurinkuriselta. Enks mä muka ollut tässä se vastuutyyppi?

Tänään tallille tullessa mulla oli ollut tosi siisti fiilis. Olinhan mä, täällä vasta pari kuukautta tunneilla käynyt, saanut just luvan ruveta hoitajaksi. Ei mulla ollut eilen edes ratsastusta, kunhan luuhasin paikalla muuten vaan, mut Jassu oli puhunut et Samilla ei vielä oikeen ollut vastuuhoitajaa ja mä olin selittänyt kuin mulla oli jo päälle vuosi hoitokokemusta ja kuin olin pistänyt ponini melkein aina kuntoon ite täälläkin käydessäni ja kaikkee, ja ja JA. Se oli oikeesti toivottanut mut tervetulleeks? Hiton jees.

Sam oli cool äijä. Rento, reilu ja jemmassa kasa jekkuja. Se yritti kovasti metsästää mun taskuista herkkuja mun putsatessani sen kavioita. Teki vähän pahaa pistää sille jollain ihmeen glitterillä reunattu satulahuopa. Mä olin hoitajan etuajo-oikeudellani saanut sen tänään hevostenjaossa, vaikka olinkin vähän kyseenalaistanut sitä tuntia vetävälle Catulle.

“Enks mä jo oo vähän pitkä Samille...?”

“No et sä kyllä vielä oo, ei tarvii murehtia! Kyl te vielä ehditte ratsasteleen yhessä, vaikka ei oo varmasikaan huono idea liikuttaa sitä talutellenkin. Tai vaikka pyörillä, Sam on ihan super kärryponina”, Catu-ope oli näyttänyt kannustavaa naamaa. En osannut päättää, ärsyttikö se mua vai ei.

Tunnin alkaessa mä huomasin Mathilden ja Fridan jääneen laidalle katsomaan. Kirosin mielessäni – siellä ne nyt sitten arvioi, vedinkö mä tarpeeksi hienosti arvon Samvaisilla.

“Paremmin kulmiin Samilla, älä anna sen lintsata!”

Jaa lintsata? Mikä mä olin kieltään Samilta oman lempiharrastukseni. Ja mun mielestä me mentiin kulmiin kyllä ihan tarpeeksi hyvin. Ketutuksen siivittämänä mä yritin vähän paremmin pitää sisäpohkeen kovana.

Tunti sujui ihan ok:sti, me tehtiin jotain tarpeeksi tuttuja koulukiemurteluja. Sellasii jotka suju multa yleisesti jo ihan kivasti -- ihan lällärimeininkiä, kyllä mä pian pääsisin vaihtaan kokeneempien tunnille, aattelin. Mä en kuitenkaan voinut olla tuntematta painostavia tuijotuksia niskassani.

“Voi poniparkaa, kun joutuu menemään noin karmeen huonon ridaajan kaa”, mä kuvittelin niiden supisevan mun ja Samin tikatessa ohi.

Kun tuli aika laukata, mä pääsin vajoamaan mielessäni kunnolla maan alle. Sam kyllä meni eteenpäin oikeen mielellään, MUT. Joko mä en osannut antaa tarpeeks selkeitä apuja, tai sit sitä ei yksinkertaisesti huvittanut kuunnella (eka vaihtoehto oli ehkä todennäköisempi), sillä muiden laukkaillessa edes pieniä pätkiä Sam vaan kipitti meneen kiitoravia. Catu yritti huudella mulle rauhallisesti jotain neuvoja, mutta suoraan sanottuna en saanut sisäistettyä niistä mitään. Pari kertaa mä yritin vetää takaisin käyntiin ja kokeilla uudestaan, mut ei. Ei helvetti. Teki mieli ohjata Sam kiitoravaan suoraan takas talliin.

Lopulta me saatiin laukattua ehkä kaks askelta, ja opettaja vuodatti vuolaat kehut niskaan. Ihan turhaa, mä olin jo maani myynyt ja tiesin et tollanen lohduttelu oli mokailevia pikkukakaroita varten. Ja mähän en ollut mokaileva pikkukakara!

Myrtynein mielin mä talutin Samin tunnin jälkeen takaisin tallin käytävälle, onnenpekalla kun ei ollut muita tunteja. Tässähän se kuului talvisin puunata, kun kerran asui pihatossa? En mä viitsinyt kysyäkään, joku aivan varmasti huomauttaisi jos mä tekisin jotain väärin.

Etenkin karvaturriponin sohjoisessa lumessa uineet jalat oli vaikea saada järkevään kuntoon, mutta itsepäisesti mä harjasin ja kuivasin ja puunasin sitä niin ettei kenelläkään, edes Samin kaikkitietävillä pikkuhoitajilla, olisi mitään motkotettavaa. Ne oli kadonneet jonnekin, ja mä olin iloinen ekasta rauhallisesta hetkestä hoitohevoseni kanssa.

“Oot sä uljas otus”, mä kuiskasin Samin kotoisalta tuoksuvaan harjaan. Olo oli tunnin mokailusta huolimatta aika tyytyväinen – kyl tää vielä hyvin lähtis sujuun.  Iskä oli käskenyt tuleen kotiin bussilla, joten mä ehtisin vielä hyvin kylälle hakeen evästä. Silti mulla ei ihme kyllä ollut mikään kiire lähtee tallilta. Ei, vaikka mä tiesin tulevani nyt useena päivänä viikossa auttelemaan Samin kanssa. Pääsisin "ottaan vähän vastuuta, tekis sullekin hyvää", niinko Amalia oli sanonut.

Pihattoon lopulta päästyään Sam näytti viis veisaavan mun yrityksistä saada se näyttään ponilta eikä likapallolta, sillä välittömästi se kävi kyljelleen ja piehtaroi lumimuhjuisessa maassa kuin possu mutakylvyssä.

Ihan oikein, ei oo ainakaan mikään hienohelma, mä huokaisin mielessäni. Jotenkin virnuilutti.

[Kjell & Sam #1]
kirjoittaja Kjell
lähetetty Ke 09 Helmi 2022, 16:49
 
Etsi: Shelyesin hevosten päiväkirjat
Aihe: Samvaisin metkut
Vastaukset: 23
Luettu: 2012

Stellan päiväkirja

Stellan kanssa vakkaritunnilla Topics tagged under otsuoritus on Shelyesin Foorumi 2764
#OTSUORITUS
Topics tagged under otsuoritus on Shelyesin Foorumi Untitl19
kirjoittaja Milla
lähetetty Ti 18 Tammi 2022, 19:00
 
Etsi: Shelyesin hevosten päiväkirjat
Aihe: Stellan päiväkirja
Vastaukset: 42
Luettu: 3353

# Tallikirja 2021 -->

Millan Tegur-ratsu ennen tuntia tarhassa
Topics tagged under otsuoritus on Shelyesin Foorumi Untitl18
#OTsuoritus
kirjoittaja Milla
lähetetty Pe 07 Tammi 2022, 11:47
 
Etsi: Shelyesin hevosten päiväkirjat
Aihe: # Tallikirja 2021 -->
Vastaukset: 37
Luettu: 2400

# Tallikirja 2021 -->

#OTsuoritus
"Toinen tuntini vakkariryhmässä..."- pohdin kävellessäni kohti tuntilistoja. Pian pääsinkin niiden luo, ja luin tuntilistan:
Milla - Aage
Arvasin, etten menisi Stellalla uudestaan, mutta silti ratsu yllätti minut.  Kävelin kierreportaiden läheisyydessä olevaan karsinaan, jossa Aage katselikin korvat höröllä. Pieni poni tutki taskuni heti, kun tulin riimun kanssa karsinaan. Kun poni tajusi, ettei minulla ollut sille mitään, se yritti punkea karsinasta ulos. Sain vedettyä oven kiinni viimeisellä sekunnilla. Onneksi. Harjasin ponin kumisuan ja pölyharjan avulla, sekä putsasin kaviot. Heitin satulan selkään, mutta vyön kiristysvaiheessa poni alkoi pullistelemaan. Sain vyön juuri ja juuri ensimmäiseen reikään, kunnes aloitin kuolaimen lämmittämisen.
Kun suitset oli saatu Aagen päähän, lähdimme koko porukka kohti maneesia.

Nousin selkään, ja voi, miten pieneltä Aage tuntui! Se oli niitä tavanomaisia ratsastuskoulujen laiskoja pikkuponeja... Sen huomasin heti, kun pyysin Aagea eteenpäin. Poni lähti kuluttamaan uraa turpa hiekassa. Käynti ei ollut temmokasta, joten pyysin uudestaan pohkeilla. Aage lisäsi vauhtiaan, mutta hidasti samantien. Pyysin raipan avulla eteen, ja jatkoin noin joka kolmannella askeleella pyytämistä eteen pohkeilla. Poni aktivoitui, ja pystyin vähentämään pohkeiden käyttöä hetken päästä.
Keräsimme ohjat, ja siirryimme raviin. Teimme kolmikaarista kiemurauraa, ja Aage alkoi taipumaan kunnolla vasta kymmenen minuutin jälkeen, kun olimme vaihtaneet suunnan. Pidimme välikäynnit, ja nostimme laukan muutaman kolmikaarisen jälkeen. Ennen laukkojen Aage alkoi jo pyöristymään kivasti, mutta pakka levisi laukkoja nostaessa. Aage kyllä nosti laukan, mutta se oli niin erilainen, kuin Stellan, että omat avut olivat ihan hukassa. Vaohdoimme suunnan, ja laukkasimme oikeaankin kierrokseen, jossa sujui jo huomattavasti paremmin. Otimme loppuravit sekä -käynnit, ja veimme hevoset talliin. Aage oli oikein näppärä, kun itse tajusi, miten pitää ratsastaa. Very Happy
kirjoittaja Milla
lähetetty Ke 05 Tammi 2022, 12:50
 
Etsi: Shelyesin hevosten päiväkirjat
Aihe: # Tallikirja 2021 -->
Vastaukset: 37
Luettu: 2400

Stellan päiväkirja

Kiristin Stellan satulavyötä maneesin keskellä. Olin aloittanut vakkaritunnit Sheylesissä tiistain HeB-HeA ryhmässä. Ensimmäisen tunnin ratsu oli Stella. Topics tagged under otsuoritus on Shelyesin Foorumi 2764  Aiheena oli puomityöskentely suoralla uralla, ja Janni siirtelikin puomeja jo maneesin reunalta uralle. Hyppäsin Stellan selkään, ja pyysin tamman liikkeelle. Aloitimme pitkin ohjin alkuverryttelystä, molempiin suuntiin noin 5min. Tämän jälkeen otimme ohjat, ja taivuttelimme hevosia ympyröillä. Vaihdoimme jälleen suunnan, ja nostimme ravin. Pienen keventelyn jälkeen aloitimme puomien ratsastuksen. Stella ei ollut ihan hereillä, ja jouduin herättelemään sitä kauan, jotta saimme mentyä puomit ilman kolahdusta. Otimme laukkatyöskentelyn aluksi oikeaan, ja sitten vasempaan kierrokseen. Tehtävänä oli tulla pääty-ympyrä viuhkaan aseteltuna puomeina ravissa, ja nostaa sen jälkeen laukka pitkää sivua ja laukkapuomeja kohden. Tehtävä onnistui hyvin.
Laukkojen jälkeen teimme itsenäiset loppuverkat, ja Stella pyöritin selkänsä jo tosi kivasti. Topics tagged under otsuoritus on Shelyesin Foorumi 1f60d
Kävelimme 10min pitkin ohjin, tulimme alas, nostimme jalkkarit ylös, ja laitoimme fleecet hevosten ylle. Talutimme hevoset talliin, ja riisuimme ne varusteista. Jäin harjailemaan Stellaa vielä 20 minuutiksi, ja sen jälkeen loimitin hevosen, ja päästin sen pihattoon.
Vein ratsastustavarani kaapilleni, ja hyppäsin punaisen pyöräni kyytiin.
#OTsuoritus
hoitotarina kymmenes
kirjoittaja Milla
lähetetty Ma 03 Tammi 2022, 18:14
 
Etsi: Shelyesin hevosten päiväkirjat
Aihe: Stellan päiväkirja
Vastaukset: 42
Luettu: 3353

Flammen pöhlöilyt

Perus tunti


Perjantaina saavuin tallille hieman aikatauluni jäljessä niin kuin olin kyllä aavistanutkin🙄 Minulla oli siis tunti tänään. Menimme tunnilla ihan vain perusasioita ja päätin mennä Flammella.


Hain Flammen tarhasta samalla kuin ihailin ihanaa auringonpaistetta. Flamme ei ollut tulossa tunnille sillä se jäi kura tarhan toiselle puolelle vaikka olinkin huutanut sitä. Lähdin kävelemään kohti Flammea, joka loppujen lopuksi suostui kävelemään luokseni. Annoin sille herkun ja pujotin riimun sen päähän. Juttelin sille samalla, kun talutin sitä kohti tallia.


Kun saavuimme talliin, talutin Flammen sen karsinaan, koska hoitopaikat olivat jo varatut. Suljin karsinan oven ja lähdin kävelemään kohti varustehuonetta. Hain varustehuoneesta Flammen varusteet ja kompuroin takaisin kohti flammen karsinaan. Minulla oli siis 10 minuuttia aikaa ennen tuntini alkua. 


Harjasin Flammen reippaasti ja heitin satulan sen selkään. Laitoin omat kamari päälleni ja sujautin suitset Flammen päähän. Lähdimme tarpomaan kurassa kohti kuivaa maneesia, jossa meillä oli tunti. 


Kun saavuimme maneesin, laskin jalustimet alas ja kiristin satulavyön. Flamme seisoi kiltisti paikallaan ja odotti että kiipeän selkään. Hyppäsinkin sitten kaikkien säätöjen jälkeen tamman selkään. Mittasin vielä jalustimet oikean pituisiksi ja annoin kevyen pohkeen Flammen kylkiin. 


Flamme lähti rauhallisesti kulkemaan eteenpäin. Kävelimme pari kierrosta kunnes kentän keskeltä kuului huuto "ottakaa ohjat käsiin ja alkakaa herätellä niitä" Catu kajautti. Lähdimme tekemään Flammen kanssa ympyröitä ja tamma kulki nätisti, mutta vähän pohkeen takana. 


Kun nostimme ravin niin Flamme innostui vähän liikaakin ja nostikin ravin sijasta laukan. Laskin kuitenkin tamman takaisin raviin ja Flamme ravasi oikein mukavasti. Kerrankin se otti oikeasti takaosansa mukaan raviin. Taipumisen kanssa olikin taas ongelmia, mutta lopputunnista sekin meni hyvin.


Aloimme nostaa tunnin lopussa laukkaa. Flamme innostui taas vähän liikaa ja kiidimme edellä menevän Fellan kiinni. Keski ympyrälle Flamme hidasti ja jaksoi kuunnella. Laukat olivat koko lopputunnin reippaita ja mukavia. 


Saimmekin laukkojen jälkeen hidastaa raviin ja tehdä loppu ravit. Flamme oli aivan uupunut, kun siirsin sen käyntiin. Me matelimme Flammen kanssa ympäri maneesia. Heti kun Catun huuto kuului kentän keskeltä Flamme kaarsi jo omatoimisesti loppu kaartoon. Hyppäsin alas hikisen hevosen selästä ja talutin sen kohti tallia.


Talliin päästyämme vein Flammen suoraan sen karsinaan. Riisuin tammalta suitset ja satulan ja kiikutin ne varustehuoneeseen, josta hain samalla fleece loimen. Kävelin takaisin Flammen karsinalle ja harjasin Flammen huolellisesti, mutta reippaasti. Heitin kevyesti loimen Flammen päälle ja kiinnitin sen hyvin. Annoin hikiselle tammalle vielä pari porkkanaa ja leipää kiitokseksi. 


Veinkin sen jälkeen harjat vielä varustehuoneeseen ja lähdin tallilta vielä Flammen karsinan kautta. "Hyvää yötä Flamme" kuiskasin tamman korvaan ja annoin sille vielä yhden porkkanan. Sitten lähdinkin kiireellä kotiin sillä olin taas myöhässä. 

#OTsuoritus
kirjoittaja Laila
lähetetty Ti 23 Marras 2021, 23:02
 
Etsi: Shelyesin hevosten päiväkirjat
Aihe: Flammen pöhlöilyt
Vastaukset: 12
Luettu: 1773

# Tallikirja 2021 -->

Ratsastustunti HeB estepainotteinen 12.11.2021 #OTsuoritus

Sain ratsuksi Dellan ja se oli oikein kiva!
Topics tagged under otsuoritus on Shelyesin Foorumi Este10
kirjoittaja Aaron
lähetetty Su 14 Marras 2021, 17:23
 
Etsi: Shelyesin hevosten päiväkirjat
Aihe: # Tallikirja 2021 -->
Vastaukset: 37
Luettu: 2400

Feitlin puuhat

SJETTE: Ei niin skarppi ratsastaja HeC-tunnilla - lørdag 6.11

Kävelin Feitlin luo maneesin keskelle. Se tuli suoraan edelliseltä tunnilta. Rapsuttettelin tammaa katseeni kierrellessä muissa tunnille tulevissa ratsukoissa. Joku uusi tyttö vieressämme vaikutti olevan hiukan ongelmissa Brellan kanssa, joka pisti pahintaan. Olin ymmärtänyt mummohepan olevan melko tiukka tapaus. Tilanteen pelasti kuitenkin paikalle harppova Jassu, joka auttoi laittamaan ilkikurisen issikan ratsastuskuntoon. Kiittelin onneani, että Feitli oli ehkä maailman helpoin hoitaessa (jos solmujen avausta ei laskettu, mutta tässähän ei nyt ollut riimunnarua, jota näpertää). Kiristelin satulavyön ja säädin jalustimet itselleni sopiviksi.
“Kun olette valmiita, nouskaa vaan selkään. Lähdetään ottamaan alkukäynnit uralla”, Jassu ohjeisti.

Ulkona oli vaan muutama aste plussaa, mutta maneesissa oli yllättävän mukavaa. Olin ehkä kuitenkin valinnut liian ohuet housut. Kauaa en ehtinyt sitä miettiä, kun Jassu jo antoi ensimmäiset ohjeensa. Ratsastaisimme pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä. Pitkillä sivuilla mentäisiin uran sisäpuolella ja lyhyellä sivulla uralla. Pysähdykset tehtäisiin kirjaimissa H, E, B, M, C ja L.
“Haluan nähdä aktiivisia liikkeellelähtöjä ja suoria hevosia. Eli tänään ei löysäillä siellä selässä. Pitäkää hyvä ryhti”, kuului vaatimukset.
Jotenkin tänään en olisi yhtään jaksanut istunnan tarkkaa syynäämistä. Oma olotila ei ollut kauhean skarppi. Olisi varmaan pitänyt juoda vielä toinen kahvikupillinen ennen tuntia taukotuvassa.

Havahduin ajatuksistani Jassun sanoihin:
“Hanna-Lovisa, herätys siellä Feitlin selässä! Otas vähän ryhtiä siihen omaan istuntaasi niin saadaan Feitlikin skarpiksi.”
“Hevonen on ihmisen peili”, nainen alkoi filosofoimaan.
Pieni puna nousi poskilleni, kun nuokkumiseni oli huomattu. Nyt pitäisi oikeasti tsempata.

Kun Jassu oli tyytyväinen jokaisen ratsastukseen ja suuntaa oli vaihdettu, siirryimme työskentelemään kevyessä ravissa. Alkuun otimme vain pari kierrosta pelkkää kevyttä ravia. Feitli yritti kovasti valua uralle pitkällä sivulla ja jouduin koko ajan olla korjailemassa. Lisää töitä sain, kun päätyihin lisättiin voltit. Issikka neiti taipui kuin rautakanki. Jos jotain hyvää, niin ravin onnistuin pitämään aktiivisena koko voltin ajan. Siitä saimme hyvää palautetta.

Kun oli ravattu myös toiseen suuntaan, saimme ottaa välikäynnit. Tunsin kuinka hikinoro valui pitkin selkääni. Taputtelin Feitlin kaulaa kuunnellen Jassun palautetta. Ehkä nämä housut eivät olleetkaan liian ohuet. Yhtään paksummilla pöksyillä olisi tullut liian kuuma.

“Seuraavaksi tehdään harjoitusravista siirtymiä keskikäyntiin! Keskikäyntiä mennään kirjaimien S ja E välissä. Myös kirjaimella R siirrytään keskikäyntiin ja ratsastetaan keskiympyrä. Nyt erityisen tarkkana, ettette pidätä hevosta liikaa!” kaikui maneesissa. Tehtävä kuulosti helpolta, mutta lopulta riittävän pidätteen tekeminen osoittautui melko hankalaksi. Loppua kohden onnistumisia kuitenkin alkoi tulemaan enemmän ja hyvillä mielin siirryimme kävelemään vapaalla ohjalla.

Palasimme alun tehtävään, mutta nyt keskikäynnissä. Ajatuksena oli tehdä pidätteet pelkästään istunnalla. Ohjien tarkoitus oli olla viimeinen oljenkorsi. Edellinen tehtävä auttoi paljon tässä. Nyt keskikäynti tuntui löytyvän helposti ja Feitli teki siirtymiä todella kivasti.
Seuraavaksi pysähdykset siirrettiin lävistäjille. Jassu neuvoi minua malttamaan istuntani kanssa ja luottamaan siihen, että pohkeet riittivät eteenpäinpyrkimyksen kanssa.

Teimme vielä viimeiset välikäynnit ennen lopun laukkatehtävää. Tehtävässä tarkoitus oli keskittyä täsmällisiin laukannostoihin tietyissä pisteissä ja säännöllisiin keskiympyröihin laukassa. Keskiympyröiden jälkeen siirryttiin harjoitusraviin, josta taas tuli nostaa laukka. Muutaman kerran Jassu pääsi muistuttamaan katseen kääntämisestä ajoissa, kun minä unohdin itseni. Loppuun vielä laukkasimme pari kierrosta kevyessä istunnassa, verryttelimme hevosen kevyessä ravissa ja siirryimme käyntiin vapaalla ohjalla.

“Kiittäkää hevosta ja itseänne. Tänään oli taas hyvää työskentelyä, eikä teidän istunnatkaan ihan kauheilta näyttäneet”, Jassu kiusasi.
“Just”, naurahdin.
“Ei mutta oikeasti, kiitos tunnista. Nähdään viimeistään ensi lauantaina!” nainen lopetti tunnin.
Laskeuduin Feitlin selästä maneesin hiekalle ja nostin jalustimet ylös. Löysäsin vielä satulavyön ja lähdimme kohti pihattotallia. Maneesin valoista ulos siirtyminen tuntui melko kauhealta. Aurinko oli ehtinyt laskea tuntimme aikana, eikä nyt olisi eteensä edes nähnyt, ellei tallipiha olisi joka nurkalta valaistu. En yhtään tykännyt syksyn lopusta, kun kauniit värit olivat jo aikoja sitten menneet eikä lunta vielä ollut satanut.

Hoidin Feitlin pihattotallin käytävällä. Toimintani oli melko hidasta, koska välissä oli aivan pakko vähän halailla ja pussailla syötävän suloista ponia. Samettinen musta turpa myös tuntui hakeutuvan hamuamaan takinliepeitäni vähän väliä ja kyllähän sieltä taskusta jotain pientä namia löytyi.

En tiedä kuvittelinko vain vai oliko Feitlin harja taas entistä tuuheampi. Mistäköhän itselle saisi noin kauniit ja terveet hiukset? Siitä puheenollen minun pitäisi varata aika kampaajalle. Tuskinpa kauhean pian sitä saisin tehtyä, mutta nyt se oli ainakin to do-listalla. Katselin vielä hetken issikan perään, joka lyllersi kavereidensa luo pihattotarhan kauimmaiseen nurkkaan. No joo kai sitä pitäisi sitten suunnata kotia kohti ellen keksisi mitään muuta tekemistä. Kipaisisin vielä taukotuvan kautta. Ehkäpä siellä olisi joku, jonka kanssa jäädä höpisemään. Tarvitsisin elämääni jotain toimintaa. Kotona möllöttäminen alkoi jo tylsistyttää, kaipasin säpinää.

#OTsuoritus
kirjoittaja Hanna-Lovisa
lähetetty To 04 Marras 2021, 09:10
 
Etsi: Shelyesin hevosten päiväkirjat
Aihe: Feitlin puuhat
Vastaukset: 33
Luettu: 2785

# Tallikirja 2021 -->

✦ 29.10.2021 - Tuulispää
#OTsuoritus

Tuijotin tuntilistaa yrittäen tajuta mitä siinä lukee. Olin aika varma että nimeni perässä luki Brella, paino sanalla aika, koska Janni oli ilmeisesti kirjoittanut tuntilistat kiireessä ja oman nimeni perässä oleva hevosen nimi oli aavistuksen epäselvä. Asiaa pahensi sekin, että Brella-nimi ei soittanut päässäni minkäänlaisia kelloja. Oliko täällä edes sen nimistä hevosta? Vai oliko Janni kenties yrittänyt kirjoittaa Fellan nimeä, enkä vain saanut selvää suttuisesta käsialasta? Se kuvitelma tosin kariutui aika nopeasti, kun huomasin Fellan nimen toisen ratsastajan perässä. Okei, ei siis Fellaa minulle tälle tunnille. Brella-mysteeri sen sijaan kaihersi edelleen mieltäni ja olin juuri lähdössä etsimään Jannia tai jotain muuta henkilöä jostain, joka osaisi auttaa mysteerin selvittämisessä, kunnes joku toinenkin tyttö tuli viereeni ihmettelemään tuntilistaa.
- Anteeks, tiedätkö sä mikä hevonen tää Brella on? kysyin häneltä. Samalla tuijotin listaa edelleen ja mietin, lukiko siinä edes Brella.
- Joo, sehän on se Jassun yksäri issikka, tyttö vastasi asiantuntevasti.
Ahaa. Olen minä tainnut siitä joskus kuulla, mutta en vaan sattunut muistamaan. Se tuskin asui päätallissa, koska ainakin luulin tuntevani päätallin asukkaat hyvin. Muissa talleissa eli pihattotallissa tai oritallissa ei niin usein tullut käytyä. Oritallissa en ollut käynyt kertaakaan ja pihatossakin vain pari kertaa, kun olin ratsastanut Stellalla ja Dimonalla.
- Asuuks se pihatossa vai? esitin toisen kysymyksen ennen kuin tyttö ehti lähteä oman ratsunsa luo.
- Joo mutta se on varmaan tuotu väliaikaisesti päätalliin tästä melusta päätellen, tyttö sanoi. Toden totta, tallikäytävää täytti kummallinen pauhu ja melko kovaääniset kielteiset huudahdukset: Ei, älä potki sitä seinää! Lupaavaa.

Noin puolivälissä käytävää, Lidian karsinassa seisoskeli pienehkö papurikkotäpläinen poni, Lidian ollessa ilmeisesti tunnilla. Tuijotin ponia ihmeissäni. Vai oliko se hevonen, islanninhevosethan olivat hevosia, vai? Olisi tosin outoa sanoa noin pientä eläintä hevoseksi, joten ehkä se oli sittenkin poni. Sen korvat olivat tiukasti luimuun painetut ja sen silmissä oli tyytymätön katse. Sen vieressä seisoskeli vaaleatukkainen tyttö kaviokoukun kanssa.
- Hei, vielä yksi jalka, nosta nyt se, hän puhui ponille, joka oli ilmeisesti sementoinut jalkansa kiinni tallin lattiaan. Tyttö repi ponin takakaviota ylös minkä pystyi, ja lopulta saikin sen ylös. Katselin touhua kummastellen karsinan ovelta. Minua ei huomattu, koska tyttö oli selin minuun päin kavioita puhdistaessaan. Poni, eli siis mitä todennäköisimmin Brella, ei tainnut pitää kavioiden puhdistuksesta.
- Hyvä Brella, tyttö sanoi kun oli vihdoin saanut kavion puhdistettua. - Tällä kertaa ilman puremista.
Brella olikin näyttänyt siltä että olisi voinut ihan hyvin puraista sen kavioiden kimpussa hääräävää ihmistä, mutta oliko se oikeasti purrut tyttöä aiemmin? Ei kuulostanut kovin kivalta.
- Moi, sanoin lopulta karsinan ovelta, vaikka olinkin seissyt siinä jo hetken.
- Ai moi, en huomannut sua! tyttö sanoi. - Meetkö sä Brellalla tunnilla? Mä oon Vappu, Brellan hoitaja.
- Joo, vastasin ja kerroin nimeni, sen jälkeen en enää keksinytkään muuta sanottavaa. Olin edelleen häkeltynyt ponin käytöksestä. En ollut ajatellut islanninhevosia ihan tuollaisiksi.
- Mä puhdistin siltä jo kaviot, se ei oikein tykkää siitä niin se on vähän vaikeaa, mutta harjaamisen pitäis sujua hyvin, Vappu selitti.

Brella ei enää näyttänyt niin tympääntyneeltä kuin vähän aikaa sitten, joten ajattelin että sitä uskaltaa harjata hyvin mielin. Vappu ojensi minulle pölyharjan, jolla aloin sukia ponin selkää. Joo, ihan hyvin se meni. Vappu lähti hakemaan Brellan ratsastusvarusteita, jättäen minut kaksin tamman kanssa. Brella ei kuitenkaan enää näyttänyt siltä, että haluaisi syödä hoitajatyttöjä välipalaksi, joten harjasin sitä rennosti. Ehkä poni olisi ratsastaessa ihan kiva, vaikka hoidettaessa ilmeisesti osasi pistää hanttiin.
- Laitatko sä suitset niin mä laitan satulan? Vappu ehdotti. Vastasin myöntävästi ja otin mustat suitset hänen kädestään, hänen nostaessa satulan ruskean satulahuovan kera Brellan selkään. Brella ei ensiksi meinannut avata suutaan, mutta sain pienen taistelun jälkeen sille kuolaimet suuhun ja muutenkin suitset laitettua tamman päähän. Tehtävä suoritettu.

Varustuksen jälkeen pääsin lähtemään tunnille. Kiitin Vappua avusta ja lähdin taluttamaan Brellaa maneesiin. Minua ei oikeastaan jännittänyt, vaikka olinkin nähnyt ponin aika ilkeän näköisenä karsinassa ja Vappu oli varoittanut, että Brella saattaisi temppuilla ratsastaessa. Maneesissa nousin kuitenkin sen selkään rohkeasti, en halunnut pelätä pahaista ponia. Lähdin ponin kanssa alkukäynteihin täynnä itsevarmuutta, mutta sain heti huomata, ettei Brella ollut mikään helppo ratsu. Se ei olisi millään halunnut mennä maneesin kulmiin asti ja kyttäili niitä koko ajan, ties minkälaisten olioiden pelossa. Janni käski heti alusta asti olla Brellan kanssa tarkkana sisäpohkeen kanssa ja ratsastaa se kunnolla läpi. Irvistellen yritin saada ponia menemään kulmiin asti, mutta aina kun se onnistui, jo seuraavassa kulmassa Brella kääntyi omia aikojaan ja puksutti itsepäisesti eteenpäin uralla, välittämättä juurikaan siitä mitä selässä tein. Ravissa kulmien ratsastaminen meni vielä huonommin, kun Brella ravasi jotain kiitoravin ja töltin sekaista ravia ja yritin vain saada sitä ravaamaan oikein enkä juurikaan ehtinyt keskittyä kulmien huolelliseen ratsastamiseen. Puhumattakaan volteista, joille Brella ei olisi millään halunnut kääntyä. Se vastusteli apujani koko ajan, ja kun vihdoin sain sen voltille, ei tamma taipunut juuri ollenkaan. Tuntui, kun olisi yrittänyt ratsastaa tiilenmurikalla, Brella oli ihan yhtä taipuisa. Välillä jopa tuntui, että se meinasi sotkeutua omiin jalkoihinsa, mikä kömpelys.

Janni yritti huudella ohjeita, mutta en vain saanut Brellaa toimimaan. Harjoittelimme jälleen pohkeenväistöä, tällä kertaa keskityimme siihen enemmän kuin edellisellä tunnilla. Ei ollut kovin vaikea arvata, että pohkeenväistö ei mennyt sen paremmin kuin verryttelytehtävätkään. Minulla kesti kauan, ennen kuin sain Brellan edes siirtymään johonkin suuntaan keskihalkaisijalta, josta olisi pitänyt tehdä kaunista pohkeenväistöä aina uralle asti. Sitten kun sain sen tekemään jonkinlaista sivuttaisliikettä poispäin keskihalkaisijlta (pohkeenväistöä se ei silti varmaan ollut), se päätti säikähtää taas jotain maneesin kulmassa olevaa asiaa ja teki upean täyskäännöksen, josta sitten lähti juoksemaan kohti maneesin vastakkaista päätyä. Sain sen jotenkin ratsastettua takaisin uralle, josta pääsin seuraamaan, kun muut saivat tehtyä ratsuillaan hienoja pohkeenväistöjä. Seuraavalla kerralla, kun minun piti taas yrittää ratsastaa Brellalla pohkeenväistöä, Janni otti minut “yksityisopetukseensa” ja neuvoi juurta jaksaen, mitä minun täytyy missäkin kohdassa tehdä - silloin kun ratsastan keskihalkaisijalle, silloin kun lähden tekemään väistöä, silloin kun Brella on väistöliikkeessä ja ennen kuin se alkaa taas kyttäilemään maneesin kulmia.
- Jos pidät sen koko ajan tehtävässä kiinni, sille ei jää aikaa muuhun. Mutta jos menetät kontrollin ja annat sen vain tehdä mitä sitä huvittaa, se kyllä varmasti tekee sen, Janni sanoi painokkaasti. - Kaikki lähtee lopulta ratsastajasta, vaikka saattaakin tuntua, että hevonen vain tahallaan tekee väärin. Mutta ei se ikinä ole niin, hevosen käytökselle on aina joku syy ja ratsastajan tehtävä on löytää siihen ratkaisu.

Jannin yksityiskohtaisella ohjauksella sain Brellan suorittamaan pohkeenväistön ihan ookoosti. Se ei kuitenkaan paljoa lohduttanut, koska minun olisi pitänyt osata ratsastaa pohkeenväistö itse, ei niin että opettaja on jatkuvasti neuvomassa miten se tehdään. Tosin, tämä oli vasta toinen tuntini, jossa harjoiteltiin pohkeenväistöä. Olisi silti ollut kiva jo osata se. Ja vaikka ratsastaa jollain kivemmalla hevosella, esimerkiksi Fellalla. Kokosin kuitenkin jälleen voimani ja lähdin yrittämään uudestaan väistöä. Brella meinasi taas lähteä lipsumaan ihan väärään suuntaan, mutta en luovuttanut vaan käänsin tamman määrätietoisesti ohjalla ja pohkeella takaisin oikeaan suuntaan. Sain siitä hyvän fiiliksen, mutta minun piti saada se väistökin vielä aikaiseksi. Janni huuteli jotain sisäpohkeesta ja sisäohjasta, ulkopohkeesta ja ulko-ohjasta, ja kuin ihmeen kaupalla Brella vihdoinkin suoritti väistön eikä edes yhtään kyttäillyt maneesin kulmia. Riemuitsin ääneen, kun palasin Brellan kanssa uralle. Ehkä se ei niin hirveä ollutkaan, mutta ei tämä toisaalta mikään paras ratsastustuntini ollut. Mutta olisi se voinut olla hirveämpikin, täytyi ajatella positiivisen kautta.

Tiukan pohkeenväistötreenin jälkeen oli vuorossa laukkatehtävät. Olin luullut laukan suoraan käynnistä nostamisen olevan vaikeaa Fellan kanssa, mutta Brellan kanssa se vasta vaikeaa olikin. Brellan kiitoravitölttimikälie tuli taas tutuksi, kun tamma vain kiisi omapäisesti pitkin uraa turpa kohti maneesin kattoa osoittaen. Sain tamman vauhtia jotenkin hiljennettyä ja laukan nostettua, mutta siitä vasta ne hommat alkoivatkin. Brella nosti laukan makean pukin saattelemana, joka aiheutti toisen jalustimen irtoamisen jalasta ja ohjien pitkiksi valumisen, ja tietysti tasapainoni horjumisen. Janni käski hidastamaan käyntiin, mutta siitä ei tietenkään tullut mitään edellä mainittujen seikkojen takia. Niinpä laukkasin hurjapäisen issikan kanssa ympäri maneesia siihen asti, kunnes sain ohjat takaisin käsiini, jalustimen jalkaani ja tasapainoni kuntoon. Kiitolaukkapätkä ei lopulta kovin pitkä ollut, mutta se oli tuntunut ikuisuudelta kaikkien muiden tunnin ratsastajien tuijottaessa minua. Kun olin saanut Brellan takaisin käyntiin, katsoin muita ratsastajia kuin mitään sen kummallisempaa ei olisi tapahtunut ja odotin, milloin olisi taas minun vuoroni yrittää laukannostoa. Äskeinen oli tavallaan ollut hauskaa, vaikka se olikin varmasti näyttänyt aika kauhealta eikä sellaisen saisi antaa tapahtua, olihan se aina vaarallista kun hevonen lähti käsistä. Ottaisin opikseni.

Seuraava nosto meni paremmin, ainakin ensimmäiseen verrattuna, mutta se ei tainnut olla kovin paljon. Brella nosti laukan käynnistä (jess!!), mutta ei se edelleenkään missään nätissä muodossa kulkenut. Se laukkasi pienin, tikittävin askelin ja oli varmaan jokaiselta mahdolliselta osaltaan vinossa, turpa edelleen kattoa kohti osoittaen ja päätään protestinomaisesti heiluttaen. Jos Brella olisi vetänyt päänsä alas, olisin varmasti tippunut, mutta onneksi se ei sentään tehnyt niin. Laukkasin, tai siis yritin laukata kulmiin asti, mutta Brella tuntui oikovan kulmia vielä pahemmin kuin aikaisemmin eikä se pääty-ympyröillekään sen paremmin taipunut kuin pienemmille volteillekaan. Jouduimme kuitenkin työstämään laukkaa melko kauan, joten tunsin, että Brella alkoi hieman väsyä, jolloin se laukkasi rauhallisemmin eikä enää kaahottanut pää viidentenä jalkana ympäri maneesia. Sain siis yhden hyvän laukkapätkän tunnin loppuun, jonka jälkeen aloimmekin ottamaan loppuraveja ja -käyntejä. Tunti oli ollut melkoisen ristiriitainen fiiliksiltään, mutta lopulta minulle jäi kuitenkin ihan hyvä fiilis. Olihan niitä hyviäkin hetkiä tuntiin mahtunut. Ei kovin montaa, mutta silti. Loppukäynneissä taputin Brellan hieman hikistä kaulaa, kai siitä kaikesta riehumisesta hiki tuleekin.
- Jos joskus vielä ratsastan sulla, toivottavasti ei mennä koulua silloin, mutisin tamman korviin, jotka se oli taas kääntänyt taaksepäin. Ehkä se luimisteli, ehkä kuunteli. Halusin uskoa, että Brella olisi kivempi ratsastaa joskus muulloin, varmaan ainakin silloin jos joku tunti menisimme vain täysiä laukkaamaan pellolle - se olisi varmasti tuulispään oma laji.
kirjoittaja Safira
lähetetty Pe 29 Loka 2021, 15:55
 
Etsi: Shelyesin hevosten päiväkirjat
Aihe: # Tallikirja 2021 -->
Vastaukset: 37
Luettu: 2400

# Tallikirja 2021 -->

28.10.2021 - #OTsuoritus - Ratsastustunti HeB
Topics tagged under otsuoritus on Shelyesin Foorumi Ac2d0010
kirjoittaja Adele
lähetetty Pe 29 Loka 2021, 14:10
 
Etsi: Shelyesin hevosten päiväkirjat
Aihe: # Tallikirja 2021 -->
Vastaukset: 37
Luettu: 2400

# Tallikirja 2021 -->

Ratsastustunti HeB 21.10.2021 #OTsuoritus

Olin tullut tänään tallille hieman tavallista aikaisemmin, sillä isä oli kyydinnyt minut tallille. Yleensä kuljin tallille pyörällä tai bussilla, mutta tänään oli näköjään poikkeus.
Kävelin parkkipaikalta kypärä toisessa kädessä talliin ja käväisin viemässä kantamukseni satulahuoneeseen ennen ilmoitustaulun luo menoa. Adele oli saapunut tallille minua ennen ja hän oli jo tarkistamassa listasta tämän päivän ratsuaan. Adelelle oli laitettu hänen hoitohevosensa Venni ja hän ilmoittikin siitä minulle iloisesti. Silmäilin seinässä olevaa listaa ja huomasin meneväni Tranella. En ollut mennyt sillä koskaan ennen, mutta se vaikutti kivalta hevoselta. Adele pani merkille, että meillä molemmilla oli tänään ratsuna vuonohevoset. Naurahdin Adelen kommentille, kun lähdimme yhdessä kohti hevostemme karsinoita.

Trane katsoi karsinastaan korvat höröllä minun lähestyessä sitä. "Meen sulla tänään" Sanoin sille ja silitin hellästi sen turpaa.
Tranella oli jo valmiiksi riimu päässä, joten minun tarvitsi vain sitoa se narulla kiinni. Kävin hakemassa Tranen harjapakin karsinan luo ja aloin sitten reippaasti harjaamaan hevosta. Tranea taisi hieman ärsyttää harjaaminen, sillä se yritti pyörähdellä pölyharjaa pakoon minkä kykeni. En kuitenkaan turhautunut, vaan harjasin sitä päättäväisin vedoin ja liikuin sen mukana, kun se yritti kääntyä. Harjaussähellyksen jälkeen puhdistin orin kaviot ja se sujui yllättävän helposti.

Kun olin saanut ratsuni puhdistettua, vein sen harjapakin takaisin paikalleen ja kävin hakemassa Tranen varusteet satulahuoneesta. Nappasin suitset toiseen käteeni ja otin sitten satulan telineeltä. Vein varusteet Tranen karsinan luo. Laskin satulan karsinan oven päälle ja laitoin suitset roikkumaan karsinan viereiseen koukkuun. Menin Tranen karsinaan ja otin satulan oven päältä. Kävelin orin vasemmalle puolelle ja nostin satulan sen kaulalle liu'uttaakseni sen oikealle kohdalleen. Otin satulavyön satulan päältä ja laitoin sen kiinni toiselta puolelta. Satulan laiton jälkeen otin Tranelta riimun pois ja nappasin suitset käteeni. Tarjosin hevoselle kuolainta ja niiden menneen suuhun laitoin loput suitsista sen päähän.

Kävin laittamassa itseni valmiiksi; kypärä päähän ja hanskat käteen. Tunti oli tänään maneesissa joten matka jatkui sinne hevoseni hakemisen jälkeen. Tiedustelin Adelelta hänen valmiudestaan, koska halusin että menemme samaa matkaa. Myötävän vastauksen jälkeen lähdimme yhtä matkaa tallista. Trane käveli tarmokkaasti vierelläni taluttaessani sitä. Se myös hirnahti, mikä oli minusta hauskan näköistä. Maneesiin päästyämme menimme kaartoon. Laskin jalustimet alas ja kristin satulavyötä. Mittailin jalustimia ja ne näyttivät hieman lyhyilta joten pidensin niitä alustavasti yhdellä reiällä. Nousin hevosen selkään, kun olin saanut jakkaran kohdalleni. laskeuduin selkään varovasti ja tunnustelin sitten jalustimieni pituutta. Ne olivat aika hyvät, mutta ehkä kuitenkin hieman lyhyet. Pidensin jalustimia ja nousin sitten ylös ja alas kuin keventäen kokeillakseni olisivatko ne nyt paremmat. Tranen korvat liikkuivat edestakaisin ja se varmaan ajatteli, mitä sen selässä sillähetkellä tapahtuu.

Trane tuntui jo tunnin alussa aika hyvältä, sillä sain sen kuulolle jo alkuverkan aikana. Se kuitenkin juoksi välillä vähän liiankin reippaasti ja olin jatkuvasti antamassa sille puolipidätteitä. Tunnilla harjoiteltiin avotaivutuksia ja tehtiin voltteja. Avotaivutukset olivat hankalia, sillä piti koko ajan olla perillä siitä, mitä apuja piti antaa. Ja se vaati kunnon keskittymistä. Tunti kului nopeasti ja kohta oltiinkiin jo loppukäynneissä. Otin jalkani jalustimista ja taputin Tranea. Se oli ollut kiva, vaikka osa tunnista olikin ollut hieman sähläystä.
Mutta mitäs pienistä!
Topics tagged under otsuoritus on Shelyesin Foorumi Sheyle10
kirjoittaja Aaron
lähetetty Pe 22 Loka 2021, 20:58
 
Etsi: Shelyesin hevosten päiväkirjat
Aihe: # Tallikirja 2021 -->
Vastaukset: 37
Luettu: 2400

# Tallikirja 2021 -->

ilmainen ratsastustunti (varustekollaasi) - #OTsuoritus - 22.10.2021

Kävelin tallihuoneeseen ja laitoin puhelimeni lataukseen.. jäin hetkeksi istuskelemaan ja juttelemaan tallikavereiden kanssa. Pääsin ensimmäistä kertaa hyppäämään Sheyleyssä, ja vielä uudella hevosella minulle. Päivän ratsuna toimikin siis eestiläinen Raffe-hevonen.

Noudin Raffen harjapakin, suitset, satulan ja suojat satulahuoneest ja laitoin ne valmiiks karsinanoven eteen. Nostin harjapakista oranssin kumisuan ja alan tehdä tällä pyörivää liikettä pitkin Raffen vaaleaa karvaa. Rapsutin tätä sualla sään kohdalta ja tämä selvästi tykkäsi siitä sillä irvisti iloisesti ja päristeli. Vaihdoin suan kaviokoukkuun ja puhdistin kavioista pikkukivet ja jo koventuneen mudan.

Kello olikin jo paljon ja oli enään 15minuuttia tunnin alkuun, joten oli aika nostaa satula Raffen selkään. Tämä oli hieman Vennin korkeampi ja minulla lyhyenä ihmisenä oli hieman hankaluuksia satula saada selkään nostettua vaikka loppujen lopuksi sen sinne sainkin. Kuolainten kanssa Raffe laski itse päätään ja avasi suutaan joten niiden kanssa minulla ei ollut ongelmia. Tässä välissä puin omat tavarani ja jätin toppatakkini talliin ja vaihdoin fleece liivin hupparini päälle. Ajattelin kuitenkin tarkenevani, sillä maneesissa oli lämmin.

Olin varustanut Raffen ja kävin nostelemassa viimeiset puomit esteisiin jonka jälkeen riensin takaisin talliin hakemaan eestiläisen tunnille. Muutama perhonen vatsanpohjassa talutin Raffen kohti maneesia, ruuna lompsi rauhallisesti vierelläni ja vaikutti selvästi tyyneltä ja kokeneelta esteratsulta.

Maneesissa kiristin vyön ja laskin jalustimet sekä nousin selkään. Alkukäyntejä kävellessä vilkuilin esteitä ja mietin minkälaisi tehtäviä meidät laitettaisiin hyppäämään.

Tunnin puolessa välissä esteitä nostettiin ja jännitys nousi. ”Raffe me pystytään tähän, yhdessä!” Nostin laukan ja siirsin katseeni kohti sinistä pystyä ”1,2,3 hyppy” Raffe hyppäsi korkeaan hyppyyn ja pysyin mukana. ”Hieno poika!” Kehuin esteen jälkeen ja vaihdoin laukan. Seuraavana olisi oranssi-harmaa okseri jolle tulisi hieman tiukempi tie. Käänsin tuunaa ulkopohkeellani ja tämä hieman kiemurteli. Sain kuitenkin tämän kääntymään ja lähestyimme okseria. ”1,2” kerkesin laskea, ennenkuin Raffe nousi korkeaan loikkaan okserille ”Woo” sanoin selässä mutta sain kuitenkin myödättyä tälle. Esteen jälkeen naurahdin ja taputin tätä. ”Me selvittiin!” sanoin. Kehuja tuli myöskin opettajalta että hienosti selviydyin korkeasta loikasta. Olin puhjeta ilosta!

Tunnin jälkeen purin Raffen ja vein omat kamani kassini josta nappasin ne mukaan ennen lähtöä. Kotona kerroin äidille tapahtumista ja nauroimme yhdessä hypylle josta saatiin kuva Aaronin ansiosta. Hauska tunti taas takana, seuraava tallikerta onkin Vennin hoitopäivä.

Topics tagged under otsuoritus on Shelyesin Foorumi C29ef810
kirjoittaja Adele
lähetetty Pe 22 Loka 2021, 19:34
 
Etsi: Shelyesin hevosten päiväkirjat
Aihe: # Tallikirja 2021 -->
Vastaukset: 37
Luettu: 2400

Fellan hoitopäiväkirja

✦ 22.10.2021 - Opettajan lellikki, vai sittenkin harhakuvitelmaa?
#OTsuoritus

Olin eilen illalla vihjaissut huomaamattomasti vanhemmilleni, että siirtyisin ehkä eri ryhmään (eli siis eri päivänä) ratsastamaan ja siitä, että haluaisin ehkä ottaa toisenkin viikkotunnin jotta kehittyisin nopeammin, eikä heillä ollut siihen mitään vastaan sanomista, mutta - kuten kaikki varmaan arvasivat jo - se ei saisi vaikuttaa negatiivisesti opiskeluihini, jos olisinkin useamman päivän viikossa ratsastamassa. Tuskin se koulukäyntiini vaikuttaisi, todennäköisesti olisin vain tunnilla sinä päivänä kuin normaalistikin olisin hoitamassa Fellaa, eli no problem.

Pyöräilin perjantaina illalla tallille, kunhan olin koulun jälkeen ensin käynyt kotona syömässä ja muutenkin lepäämässä hieman. Perjantai oli usein tallipäiväni, koska pitkä kouluviikko oli takanapäin ja viikonloppu juuri alkanut, eli siis täydellinen päivä talleiluun. Joskus pyöräilin perjantaisin tallille jopa suoraan koulusta, mutta se oli aika rankkaa, joten pieni huilitauko koulupäivän ja tallipäivän välillä oli hyvästä.

Fella menisi taas tunneilla tänään, eli perus hoitajan hommia olisi taas luvassa. Huomenna Fellalla olisikin vapaapäivä, sekin varmasti nautti kun ei tarvinnut joka päivä puurtaa tunneilla. Talliin sisään astellessani huomasin Jannin kiinnittämässä tuntilistoja ilmoitustaululle. Päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja kysyä, olisinko hänen mielestään jo valmis siirtymään osaavampaan ryhmään. Ratsastuksenopettaja ei keksinyt mitään syytä miksei se olisi käynyt, jos vaan minusta itsestäni tuntui siltä että olisin valmis siirtymään.
- Itse asiassa tässä on about tunnin päästä, kuudelta, alkamassa HeC-B tasoinen tunti, jos haluat voisit tulla kokeilemaan minkälaista siellä on. Vakiotuntipaikkojakin on vielä monta jäljellä, jos ryhmä tuntuu sinulle hyvältä, Janni kertoi. - Mulla on just sen tunnin tuntilista tässä, laitanko sut tähän?
Ai, no sehän kävi nopeasti. Sanoin miettiväni asiaa hetken, mutta oikeasti otin pikaisen puhelun sponsoreilleni (vanhemmilleni) ja kysyin, haluaisivatko he maksaa minulle vielä toisen tunnin tällä viikolla, maanantainahan olin jo tunnilla ollut. Isä sanoi siirtävänsä rahat heti Shelyesin tilille - puhelun jälkeen tuntui siltä kuin olisin hoitanut jonkin isommankin bisnesasian.
- Laita mut sille tunnille, kävin ilmoittamassa Jannille.
- Okei, haluutko sä ratsastaa Fellalla? hän kysyi.

En osannut odottaa kysymystä, joten jäin vain tuijottamaan Jannia. Jokin jännityksen ja ilon sekainen ilmeeni taisi kuitenkin riittää vastaukseksi.
- Ei varmaan olisi tarvinnut kysyä, Janni naurahti ja lisäsi nimeni listaan, ja kirjoitti siihen perään Fellan nimen. Samalla hän suttasi Fellan nimen pari riviä ylempää ja kirjoitti siihen tilalle Aagen. Oliko minusta tullut opettajan lellikki? Fellan alkuperäinen ratsastaja ei varmaan riemastuisi tuntilistan nähdessään, mutta onneksi hän ei näkisi Jannin taidokkaan suttauksen alta millä hänen olisi pitänyt alunperin ratsastaa. Tunsin silti vähän sääliä ratsastajaa kohtaan, mutta pian sääli haihtui ja muuttui taas iloisuudeksi - pääsisin ratsastamaan Fellalla ensimmäistä kertaa! Kiitin Jannia ja lähdin heti Fellan luo, vaikka tunnin alkuun olisi vielä pitkä aika. Mutta eiköhän aika kuluisi.

Fella oli pyöriskellyt karsinan puruissa, joten harjaamiseen sain kulumaan ihan kiitettävästi aikaa. Puruja oli tamman korvissa ja harjassa asti.
- No sulla on ollu hauskaa, puhuin hevoselle samalla kun siistin sitä puruista. Se seisoskeli rauhallisesti paikallaan ja lepuutti välillä korviaan ja takakaviotaan suloisesti. Minusta tuntui, että Fella sotki itsensä välillä ihan tahallaan, jotta saisi pidempiä harjaushetkiä. Minua se ei onneksi haitannut, hevosen harjaaminen oli kivaa. Vielä kivempaa oli oman hoitohevosen harjaaminen, ja vielä extrapaljon kivempaa silloin, kun tiesi että kohta pääsisi ratsastamaan sillä. Kaiken ilon ja innostuksen seassa minua myös jännitti aika paljon, vaikka se ei ehkä ulkopuolelle näkynytkään. Entä jos tunnilla tehtäisiinkin jotain tosi vaikeaa enkä osaisikaan ratsastaa Fellalla ollenkaan? Toisaalta, itsehän halusin osaavampien ryhmään enkä ikinä kehittyisi jos junnaisin vain paikallani, ottamatta haasteita vastaan. Eikä Janni varmasti olisi minua tunnille päästänyt, jos epäilisi etteivät taitoni riittäisi, siispä murehtiminen oli ihan turhaa.

Kello löisi pian kuusi, joten Janni käski minut ja muutkin ratsastajat lähtemään maneesille päin. Olin saanut Fellan varustettua hyvin, ihan samalla tavalla kuin olin sen jo aika monta kertaa varustanut muille ratsastajille. Tällä kertaa olisin vain itse siinä ratsastajan paikalla. Kohensin hieman päässäni keikkuvan kypärän asentoa ja otin sitten ratsastushanskoihin upotetuilla käsilläni kiinni Fellan ohjista.
- Nyt sitä mentiin, kuiskasin hiljaa ja lähdin taluttamaan sitä tallista maneesiin. Fella lähti leppoisasti löntystelemään vierelläni, korviaan söpösti höristäen. Olo oli suurin piirtein samanlainen, kuin olisin menossa ensimmäiselle ratsastustunnilleni ikinä. Samalla olin täynnä intoa, mutta samalla jännitti, mitä edessä olisi.

Fella oli onneksi kiltti hevonen, joten sen takia minun ei ainakaan tarvinnut jännittää. Nousin tamman selkään ja lähdin sen kanssa alkukäynteihin. Ennen kuin huomasinkaan, olin kävellyt sen kanssa koko kierroksen. Minä ihan oikeasti ratsastin Fellalla! Yritin peittää innostukseni, mutta en tainnut onnistua pitämään pokerinaamaa. Voi, kuinka ihana käynti Fellalla olikaan! Voitaisiinko vain kävellä koko tunti?
- Tällä tunnilla keskitytyään aika paljon käyntityöskentelyyn. Älkää huoliko, pääsette kyllä ravaamaan ja laukkaamaankin, mutta käynti on yleensä se vähimmälle huomiolle jäävä askellaji, vaikka sitäkin on tärkeää työstää ihan yhtä lailla kuin ravia ja laukkaakin, Janni selitti.
Janni siis vastasi ajatuksiini, paljon kävelyä olisi luvassa. Olin tyytyväinen, pääsinpähän keskittymään Fellan ratsastamiseen rauhassa, vaikka muiden mielestä käyntityöskentely olikin varmaan aika tylsää.

Käynnissä työskentely ei kuitenkaan ollut yhtä helppoa kuin olisi voinut kuvitella. Oli oikeasti aika vaikeaa saada hevonen kävelemään hyvin, käyttämään liikkeeseen koko vartaloaan eikä vain laahustamaan pitkin uraa. Teimme käynnissä viisikaarista kiemurauraa ja treenasimme asetuksia, käynnin piti pysyä aktiivisena ja hevosen piti kantaa itseään hyvin. Jälleen kerran myös istuntamme joutuivat tiukkaan syyniin. Jannin suusta tulvi paljon sanoja, jotain hienoa ratsastussanastoa, jota en aina ihan sisäistänyt, mutta yritin kuitenkin parhaani mukaan tehdä niin kuin Janni käski.

Kun olimme hioneet kiemurauraa käynnissä melkein kyllästymiseen asti, otimme siirtymisen raviin ja jatkoimme samaa tehtävää ravissa. Fella oli tosi pehmeä ratsastaa ja taipui hyvin kiemurauralla, mutta Janni käski kiinnittämään huomiota siihen, että oikeasti ratsastin hevosta enkä vain jäänyt matkustamaan Fellan tasaisiin askeliin, vaikka se olisikin ollut mukavaa.
- Ja muista, sisäpohje kääntää, älä jää vaan vetämään ohjsta! Ja ratsasta Fellaa vaan reilusti eteen, se kulkee koko ajan vähän pohkeen takana, Janni huuteli ohjeita. Jonkin aikaa satulassa jotain tehtyäni Janni kehui Fellan liikkuvan paremmin. Jossain kohtaa tein siis jotain oikein, olisi vaan kiva tietää missä kohdassa.

Hetken ravityöskentelyn jälkeen otimme taas käyntiin ja kokeilimme vähän pohkeenväistöä. Tiesin pohkeenväistön teoriassa, olin lukenut siitä aika paljon netistä, koska se kuulosti jännältä. Oli hauskaa päästä kokeilemaan sitä itse. Ensin piti ratsastaa keskihalkaisijalle ja noin puolessa välissä lähteä väistämään hevosta takaisin uralle. Janni joutui ohjeistamaan minua tarkemmin kuin muita ratsastajia, he olivat varmaan tehneet tätä joskus ennenkin. Ensimmäisestä yrityksestä ei tullut oikeastaan mitään, mutta toisella kerralla sain jo Fellan väistämään muutaman askeleen verran. Se oli niin siistiä!
- Hyvä, siinä tuli jo hyvä väistö, Janni kehaisi. Kun kaikilla muillakin sujui hyvin, otettiin hetki käyntiä pitkin ohjin. Fella otti kaiken irti kun sai mennä rentoa käyntiä ja tunsinkin, kun tamma rentoutui allani eikä sen askel ollut enää niin terävä kuin hetki sitten. Pienen levähdyshetken jälkeen jouduimme kuitenkin taas töihin.
- No niin, eli seuraavaksi laukkaa. Valmistelkaa hevoset huolellisesti laukannostoon, tarkoitus on nostaa laukka suoraan käynnistä lyhyen sivun keskeltä ja tehdä pääty-ympyrä molemmissa päädyissä. Sitten taas käyntiin pitkillä sivuilla, mutta hevosen pitää pysyä aktiivisena, jotta laukka sitten nousee kun saavutte lyhyelle sivulle. Valmistelette siis hevosen laukannostoon jo pitkällä sivulla, ymmärretty? Jannin ääni kantautui korviini.

Olin jo ehtinyt rentoutua, mutta Jannin sanat kuullessani minua alkoi taas jännittää. Enhän minä koskaan ollut nostanut laukkaa suoraan käynnistä. Ehkä tälle tunnille tuleminen olikin huono idea… Ei kuitenkaan auttanut enää perääntyä tässä vaiheessa, joten keräsin itseluottamukseni ja päätin yrittää parhaani. Osasinhan minä laukannoston valmistella, ei käynnistä laukan nostaminen voinut olla paljoa ravista nostamista vaikeampaa. Täytyi vaan keskittyä valmisteluun tavallista huolellisemmin. Osa tuntilaisista oli jo saanut laukan nostettua ja oman pääty-ympyränsä tehtyä, pian olisi minun vuoroni. Ei se tietenkään onnistunut ensimmäisellä kerralla, eikä toisellakaan, Fella otti aina pari raviaskelta ennen laukkaa. Janni kehotti vain jatkamaan yrittämistä. Kolmannella kerralla se sitten onnistuikin! Olin niin innoissani, että melkein unohdin kääntää Fellan pääty-ympyrälle. Siitä tulikin sitten enemmän päätyneliön näköinen, oho. Laukasta takaisin käyntiin siirtyminen ei sen helpompaa ollut. Tein sen muutaman raviaskeleen kautta, vaikka se olisi pitänyt tehdä suoraan, mutta ehtisin varmasti harjoitella asiaa vielä paljon ja joskus se sitten onnistuisi. Niin Jannikin sanoi.

Minusta tuntui, että olin oppinut tunnilla paljon uutta, vaikka pohkeenväistöt ja käynnistä laukkaan ja takaisin käyntiin siirtymiset olivatkin tuottaneet hieman ongelmia. Vaikka kaikki ei ollut täydellisesti mennytkään, olin silti onnellinen siitä, että olin vihdoin päässyt ratsastamaan Fellalla. Se oli ollut ihanaa, ja olisin voinut jäädä sen unelmanpehmeisiin askeliin istumaan vielä pidemmäksikin aikaa. Pian oli kuitenkin loppukäyntien aika ja elämäni ensimmäinen HeC-B tunti alkoi olla ohitse. Olin tyytyväinen, että olin osallistunut siihen ja varmasti ajan kanssa sopeutuisin siihenkin ryhmään, vaikka hieman haikealta tuntuisikin jättää edellinen ryhmäni. Mutta eihän minun olisi pakko täysin sitä hylätä, voisinhan käydä silloin tällöin irtotunneilla siinä ryhmässä. Tai sitten jäädä sinne ryhmään ja ottaa tämä tunti toiseksi viikkotunnikseni. Minun pitäisi miettiä asiaa. Mutta jo se, että HeC-B ryhmässä pääsisin ainakin silloin tällöin ratsastamaan Fellalla, houkutteli aika paljon.
kirjoittaja Safira
lähetetty Pe 22 Loka 2021, 19:33
 
Etsi: Shelyesin hevosten päiväkirjat
Aihe: Fellan hoitopäiväkirja
Vastaukset: 8
Luettu: 835

# Tallikirja 2021 -->

Ratsastustunti HeB - #OTsuoritus - 21.10.2021

Kävelin tallikäytävää ja katselin muita tallilaisia hääräämässä hevosten ääressä. Nostin katsettani ja vilkaisin tuntilistaa. Luin ääneen listasta kohdaltani hoitohevoseni Vennin nimen. ”Jes pääsen taas Vennin selkään, vähänkö kivaa!” Vieressäni seisoi Aaron joka luki omaa kohtaansa ja sai ratsukseen ensimmäistä kertaa Tranen. Naurahdin ääneen ”Tälläkertaa sit yhdessä vuonohevosilla, hah” Aaron naurahti vierelläni ja lähdimme lompsimaan kohti omien hevostemme karsinoita.

Hain Vennin eilen puhdistamat varusteet ja harjapakkin jotta voisin puunata ponin oikein puhtaaksi tuntia varten.. Otin vaalean pölyharjan käteeni ja lähdin tekemään pitkiä vetoja pitkin tamman karvaa. Pöly vain pelisi ilmassa ja lenteli pois harjasta.

Siistittyäni tamman liu’utin romaanin ja satulahuovan kaulan päältä oikeeseen kohtaan ja nostin mustan yleissatulan niiden päälle. Laitoin vyön kiinni, mutta jätin sen löysälle. Sen voisin kiristää maneesissa.. Sujautin hanskani käteen ja kiristin valmiiksi päässä olevaa kypärääni ja laitoin saappaan jalkaan.

Aaron kysyi minulta olenko valmis ja huikkasin tälle myöntävän vastauksen. Lähdimme tallista ulos hevosten kaviot kopisten samaanaikaan muiden tuntilaisten kanssa jutustellen. Maneesissa kiristin vyön ja laskin jalustimet alas, ne olivat valmiiksi minulle sopivat.

Vennin selässä mietiskelin omia ajatuksiani, kunnes kuulin opettajan napakan käskyn ottaa ohjat tuntumalla ja valmistella ravin nostoa. Pyysin tamman kevyellä pohkeella lennokkaaseen raviin ja aloitin keventämisen ulkojalalle..

Tunti vieri ja enään jäljellä oli loppukäynnit. Venni oli ollut niin mukava ratsastaa. Tamma kuunteli apunani kuin unelma ja toimi kuin unelma. Käänsin tämän kaartoon ja taputin kaulalle ”Hieno tyttö!”. Nousin alas, löysäsi vyötä ja nostin jalustimet ylös.

Tallissa purin Vennin ja laitoin sille fleece loimen päälle, sillä tamma oli hieman hikinen. Hiuksiin kuolaimet ja niputin suitset. Viimeisenä otin satulahuovan irti ja jätin sen satulan päälle väärinpäin kuivumaan, sillä se oli hieman kostea. Heitin tammalle heppanamin ja kävelin ripeästi kohti parkkipaikkaa. Nappasin pyöräni ja lähdin polkemaan reipasta vauhtia tallitiellä kohti kotia. Ihana ja onnistunut ratsastustunti taas takanapäin!!
kirjoittaja Adele
lähetetty To 21 Loka 2021, 22:21
 
Etsi: Shelyesin hevosten päiväkirjat
Aihe: # Tallikirja 2021 -->
Vastaukset: 37
Luettu: 2400

Feitlin puuhat

TREDJE: Peruutuspaikka HeC-ryhmässä - lørdag 16.10

Jassu oli kysellyt kiinnostustani tulla peruutuspaikalle lauantain HeC-ryhmään. Olin jo aikaisemminkin pohtinut, josko ilmoittautuisin ryhmään, joten tämä oli oiva mahdollisuus käydä testaamassa. Saisin sitä paitsi mennä Feitlillä. Tänään olisi siis eka kerta, kun hyppäisin tamman kyytiin.  

Pihatosta ponin pyydystys sujui tänään suhteellisen kivuttomasti. Olin nimittäin muistanut täyttää taskuni kuivuneilla  leivänkannikoilla. Feitli tosiaan oli erityisen perso herkuille.
Taluttaessa tamma tuntui melko energiseltä, suorastaan lennokkaalta. Sain olla melko tarkkana, koska minua oli varoiteltu Feitlin tavasta yrittää rynniä yli. Selvisimme kuitenkin turvallisesti päätalliin pesupaikalle.

Tasan kello 18 seisoimme keskellä maneesia. Jassu liihotti sisään ovista pari minuuttia myöhässä. “Anteeksi anteeksi, nouskaa vaan ratsaille. Otetaan alkukäynnit”, nainen ohjeisti harppoessaan paikalle. Nousin rauhassa ratsaille ja lyhentelin jalustimet. En tainnut tuntea ketään muita tunnilla olevista. Meidän lisäksemme oli kolme ratsukkoa. Hevoset tunnistin Brellaksi, Wildaksi ja Aageksi. Mikäli muistin oikein, Brella on Feitlin emä.

“Noniin, alkakaas ottamaan niitä ohjia tuntumalle”, kajahti, kun olimme lämmitelleet tarpeeksi vapaassa käynnissä. Aloitimme kulmien huolellisesta ratsastamisesta käynnissä. Feitli tuntui todella kivalta. Tamma pyrki hyvin eteenpäin ja kuunteli kivasti apuja. “Hanna-Lovisa varo, ettei Feitli kaadu liikaa sisäapujen päälle”, Jassu ohjeisti. Pienten korjausten jälkeen meno tuntui ainakin sangen mallikkaalta ja saimmekin paljon kehuja.

Kun kulmia oli ratsastettu kummassakin kierroksessa, vaikeutettiin tehtävää lisäämällä suorille harjoitusravia. Kulmat mentiin edelleen käynnissä. “Älkää päästäkö ravia liian pitkäksi! Hevosen pitää pystyä kokoamaan itsensä kulmissa!” kaikui maneesissa. Liikaa en päässyt Feitlin kanssa muutenkaan laiskottelemaan, koska issikan tapaan ravin sijaan meinasi välillä nousta töltti. “Seuraavaksi lähdetään verryttelemään hevosia kevyessä ravissa. Kulmat voi nyt ratsastaa vain loivissa kaarissa”, Jassu ohjeisti. Keventäminen oli yllättävän raskasta näin pitkän tauon jälkeen. Juoksemisen lisäksi olisi varmaan pitänyt käydä siellä salilla vähän useammin. Käänsimme hevosen keskiympyrälle aina pitkältä sivulta ja keskityimme erityisesti ympyrän pyöreyteen. Taivutuksissa sain erityisesti tehdä töitä, koska Feitli oli niissä sangen itsepintainen. Rautakanki kuten minäkin.

“Välikäynnit!” käsky tuli todella tarpeeseen. “Hooooouu”, sanoin matalalla äänellä ja Feitli hidasti käyntiin. Olin jo ehtinyt unohtaa, miten rankka ratsastaminen oli. Rapsutin tammaa harjan juuresta ja kehuin hyvästä työstä.

Käyntien jälkeen jatkoimme harjoitusravissa uraa pitkin. Teimme lopputunnilla vielä kulmien jälkeen pysäytyksiä suoraan ravista, peruutuksesta suoraan raviin siirtymistä sekä yhtä laukkaharjoitusta. Loppuverryttely tehtiin kevyessä ravissa ja ihan viimeiseksi vapaalla ohjalla kävellen. “Kiitos tunnista. Jokaisella oli hienoja onnistumisia ja tästä on hyvä jatkaa seuraavalla viikolla”, Jassu päätti tunnin.

Tyytyväisenä talutin Feitlin päätalliin pesupaikalle. Tämä oli niitä huonoja puolia pihaton asukeissa; niiden hoitaminen oli vähän tällaista paikkojen välillä kävelyä. “Ai vitsi sä olit pätevä tammaseni”, kehuin Feitliä ottaessani varusteita pois. Tuntui aivan huipulta ratsastaa pitkästä aikaa tunnilla. En olisi voinut olla tyytyväisempi Feitliinkään. Tamma liikkui todella kivasti ja kuunteli pääasiassa hyvin. Ilmaiseksi se ei kyllä mitään tehnyt. Ratsastaja sai olla hereillä ja ohjaamassa koko ajan. Pari kertaa keskittyminen vähän herpaantui ja Feitli taidokkaasti oikaisi kulmia tai keksi muita helpotuksia itselleen. Meinasin säikähtää kun takaani kuului: “Mitäs tykkäsit?” Käännähdin nähdäkseni Jassun, jonka taskuja kohti Feitli jo kovasti kurotteli. “Oli kyllä todella hauskaa. Pitkästä aikaa olin valvovan silmän alla ja tykkäsin kyllä. Feitlikin tuntuu todella kivalta”, kehuin tuntia. “Hei aivan mahtavaa. Tunnilla ois viel paikka vapaana, et sä ois siitä kiinnostunut?” Jassu oli heti houkuttelemassa. Naurahdin ja myönsin, että ajatus oli käynyt mielessäni. No mitäs sitä sen enempää empimään, ilmoittauduin heti tunnille mukaan ja nyt ratsastaisin joka lauantai HeC yleistunnilla.

Lopuksi palautin Feitlin pihattotarhaan ja raahasin varusteet omille paikoilleen pihattotallin satulahuoneeseen. Siinä eessun taassun ravatessa tuli kyllä paristi mietittyä, kuinka helppoa olisi, jos hoitohevosella olisi oma karsina. No iloisin mielin lähdin kuitenkin tallilta kotiin. Olisiko nyt paikoillaan palauttava pikaruoka?

#OTsuoritus
kirjoittaja Hanna-Lovisa
lähetetty La 16 Loka 2021, 19:55
 
Etsi: Shelyesin hevosten päiväkirjat
Aihe: Feitlin puuhat
Vastaukset: 33
Luettu: 2785

Flammen pöhlöilyt

Epäonni on täällä taas


Tänään olisi minun Ensimmäinen ratsastustunti Shelyesissä. Minua jännitti, vaikka olin ennenkin ollut ratsastamassa tunnilla. En vain täällä tallilla. 


Saavuin keskiviikkona tallille jo kello neljältä. Sillä minua oli pyydetty  varustamaan Flamme jo valmiiksi seuraavalle tunnille, koska sen ratsastaja ei ehtinyt tehdä sitä itse. 


Hain Flammen varusteet varustehuoneesta ja toin ne hoitopaikalle. Tuntiin oli vielä niin pitkä aika, että ei olisi vielä mitään järkeä hakea Flammea sisälle. Päätin siinä sitten hakea kottikärryt ja alkaa siivoamaan Flammen karsinaan. Kun astelin tamman karsinalle niin olin aivan järkyttynyt, että mitä se oli siellä tehnyt. Karsina oli aivan sotkuinen ja heinät oli levitetty ympäriinsä. No ei siinä seisoskelu auttanut siispä aloin siivota karsinaan. Olin itse asiassa yllättynyt kuinka helppo se oli siivota. Olin jo kymmenessä minuutissa valmis. 


Hainkin sitten jo Flammen sisälle ja vein sen hoitopaikalle. Aloin harjata Flammea, mutta tällä kertaa se ei nukahtanut vaan katsoi tallissa olevaa kuhinaa, kun tuntilaiset riensivät paikasta toiseen. Sain Flammen harjattua nopeasti, joten aloin pukemaan sille varusteita. Laitoin tammalle sen ruskean huovan ja sen päälle mustan satulan. Viimeisenä Laitoin Flammen kauniiseen päähän mustat suitset. 


Talutin Flammen kentälle, jossa Catu sanoi minulle, että voisin talutella Flammea niin kauan kunnes sen ratsastaja tulee. Siinä ei kuitenkaan kestänyt kovin kauan, koska hän tuli jo parin minuutin päästä.


Kävelin pois kentältä sen jälkeen, kun olin auttanut ratsastajan selkään. Ajattelin mennä kokoamaan tavarani tämän iltaiselle estetunnille jonka menin Flammella. Hain suojat ja Flammen ihanan vihreän huovan. Söin vielä tavaroiden laittamisen jälkeen. 


Pian Flamme talutettiinkin sisälle. Ratsastaja vei ponin suoraan karsinaan ja riisuin siltä reippaasti varusteet. Kun hän tuli satulahuoneeseen niin huomasin hänen itkevän. Ajattelin ettei tunti ollut mennyt kovin hyvin. Hänen vaatteensa olivat kuraiset niinkuin satulahuopakin. En tunne vielä niin hyvin Shelyes läisiä joten en tiedä kuka se oli. Hän lähti kuitenkin nopeasti pois.


Kävelin Flammen karsinalle ja näin siellä pelkkä juuri tuomaani purua. Lähdin nopeasti etsimään Flammea kaikista mahdollisista paikoista, mutta sitä ei löytynyt mistään. Juoksin nopeasti pihalle jossa tajusin, että Flamme oli oikeasti karannut. Hevoset olivat aivan jännittyneitä ja ne vain juoksivat ympäriinsä tarhoissaan. Lähdin hakemaan juoksujalkaa Jassua, joka piti tuntia maneesissa.

-JASSU! Flamme on karannut, huusin maneesin ovelta. Huomasin heti järkytyksen Jassun kasvoilta.

-odottakaa täällä ja antakaa ponien kävellä. Jassu sanoi ja lähti reippaasti kävelemään kohti minua.


Lähdimme etsimään Flammea eri puolilta tallia. Sitä ei aluksi löytynyt mistään kunnes huomasimme ylimääräisen vuonohevosen suuren laitumen vieressä. Molemmat naurahdimme toisillemme sillä olimme kävelleet tuosta kohdasta ohi. Lähdimme hakemaan Flammea joka käveli meitä vastaan kuin kyllästyneenä karkuretkeensä. 


Vein Flammen suoraan pesupaikalle ja tarkistin sen. Kun olin tarkistanut Flammen niin aloin harjaamaan sitä. Laitoin tamman etujalkoihin suojat. Olin niin kiitollinen, että tämä ihana Flamme oli päätynyt juuri minun hoitohevosekseni. Heitin satulan Flammen selkään ja aloin laittamaan satulavyötä kiinni, kunnes huomasin, että edelliset tuntilaiset olivat jo tulleet talliin. Vedin omat varusteeni päälleni reippaasti ja pujotin suitset Flammen päähän. 


Talutin vastahakoisia Flammea sateessa kohti maneesia. Kun olimme saapuneet maneesille niin hyppäsin Flammen selkään, kuin olisin siellä useastikin ollut. Annoin Flammelle hieman pohkeita ja tamma lähti kävelemään korvat hörössä eteenpäin. Katselin kavalletti tehtäviä joita oli rakennettu ympäri maneesia. Olihan maneesissa myös pieniä esteitä. 


Aloitimme tunnin pienillä alkuverryttelyillä. Flamme tuntui niin mukavalta, kun se ravasi eteenpäin. Teimme paljon erilaisia ympyröitä joihin Flamme taipui vähän huonosti, mutta teki niitä kuitenkin. 


Aloimme menemään puomeja sekä kavaletteja. Flamme vetikin samantien ensimmäisellä kavaletilla pukin ja minähän tulin sieltä alas. Kipusin nauraen takaisin selkään ja yritin uudestaan. Lopputunnin Flamme menikin sitten hyvin. Kun aloimme hyppäämään niin Flamme vain liiti yli esteen. Emme hypänneet kuin vain pari kertaa isompia esteitä. 


Päätin tehdä loppumaaston vielä tunnin lopuksi. Lähdimme Flammen kanssa kävelemään metsä polulle. Ravasimme pienen matkan ja siirsin sitten takaisin käyntiin. Kävelimme kohti tallia. Kummallakaan ei ollut mikään kiire.


Saavuimme tallille ja hyppäsin alas selästä. Olin niin tyytyväinen tähän hevoseen kun talutin sen takaisin karsinaansa. Otin Flammelta varusteet pois sen karsinasta niin se sai samalla syödä heiniään. Vein varusteet varustehuoneeseen ja hain fleeceloimen tilalle. Heitin loimen harjatun ja aivan hikisen ponin päälle. Kun olin sanonut Flammelle heipat niin lähdin polkemaan pyörälläni kohti kotiani. 


#OTsuoritus





kirjoittaja Laila
lähetetty La 16 Loka 2021, 19:29
 
Etsi: Shelyesin hevosten päiväkirjat
Aihe: Flammen pöhlöilyt
Vastaukset: 12
Luettu: 1773

# Tallikirja 2021 -->

✦ 11.10.2021 - Jänniä ja vähemmän jänniä juttuja
#OTsuoritus

Minulle oli laitettu tämän päivän ratsuksi Stella, sillä en ollutkaan vielä ratsastanut. Oikeastaan kaikilla muilla olinkin sitten ratsastanut, paitsi sillä pienellä ja pyöreällä shetlanninponilla, Samilla. Sille taisin olla jo auttamatta liian pitkä, se annettiin aina tunnin lyhyemmille ratsastajille. Siinä miettiessäni, millä kaikilla hevosilla olinkaan ratsastanut ja millä en, tutkailin ilmoitustaulua niin kuin tein oikeastaan joka kerta kun olin tallilla. Yleensä siellä ei ollut mitään sen kummallisempaa infoa kuin päivän tuntilistat ja hoitajalista, plus ilmoitus hevosista jotka hakivat hoitajaa, mutta tällä kertaa siellä oli jotain muutakin.
- Halloweenvaellus? kysyin itseltäni puoliääneen ja tuijotin lappua kuin se olisi ollut maailman ihmeellisin asia. Halloweenvaellus? sanoin uudestaan tällä kertaa mielessäni. Vuoden kammottavin yövaellus, jatkoin lukemista kun olin päässyt otsikosta eroon. Kuulosti niiiin siistiltä. Vaikka en kyllä uskonut, että vaellus olisi oikeasti niin pelottava, vaikka tapahtuisikin yöllä, mutta ajatus siihen osallistumisesta oli kutkuttava.

I’m in, totesin lopulta ja olin jo rustaamassa nimeäni lappuun, kunnes tajusin, etten tiennyt mitä itse asiassa kirjoittaisin lappuun. En ollut käynyt Shelyesissä ollessani kertaakaan maastossa ja ylipäätään en ollut käynyt maastossa kovin montaa kertaa koko elämäni aikana, enkä ollut ratsastanut Fellalla kertaakaan, joten tuskin minun annettaisiin ratsastaa sillä maastossa. Toinen huolenaihe, tai kolmas laskutavasta riippuen, oli vanhempani. He tuskin päästäisivät minua tallille yöllä, puhumattakaan siitä että päästäisivät minua ratsastamaan yöllä metsään. Varsinkaan sellaisella hevosella, millä en ollut ratsastanut vielä kertaakaan. Todennäköisesti saisin siis unohtaa koko homman. Jäin silti vielä hetkeksi tuijottamaan lappua, ja katseeni jumittui ilmoituksen loppupuolella olevaan lauseeseen: “Mikäli halukkaita löytyy, vaellukselle on mahdollista osallistua myös kärryillä varustetun Aagen mukana!” Sain taas pienen toivon kipinän. Ehkä vanhempani olisi helpompi suostutella siihen, että osallistuisin vaellukselle kärryillä istuen? Kärryiltä olisi vaikeampi tippua, jos hevonen sattuisikin säikähtämään jotain. Aage tuskin säikkyisi mitään vaikka maaston olikin luvattu olevan kammottava, en kyllä uskonut että Fellakaan säikkyisi, mutta ehkä minulla olisi paremmat todennäköisyydet päästä osallistumaan vaellukselle jos lähtisin liikkelle tällä kärry-näkökulmalla. Se kuulosti ainakin mielessäni hyvältä. Enää suostuteltavana oli vanhempani, sekä Jassu ja Catu. Tai ehkä sittenkin vanhempani, sekä Catu ja Jassu. Catuhan sen vaelluksen vetäisi, joten ehkä häneltä pitäisi kysyä ensin. Mutta Jassu oli kaiken pää, ehkä minun pitäisi silti kysyä häneltä ensin.

Pääni oli ihan pyörällä, kun lopulta irtaannuin ilmoitustaululta ja lähdin pihatoille päin. Olin jo vähän myöhässä aikataulusta, Stella piti ehtiä hoitaa ennen tunnin alkua. Stellan luo saapuessani huomasin, että joku oli jo aloittanut Stellan hoitamisen. Ensin hämmennyin, mutta sitten tajusin, että se oli varmaan Stellan hoitaja, muistin Stellan olevan yksi niistä onnekkaista hevosista, jotka olivat saaneet ikioman hoitajan vastikään.
- Moi! Ooks sä Stellan hoitaja? kysyin reippaasti blondilta tytöltä, joka harjaili pörröistä vuonistammaa.
- Joo, minua muutaman vuoden vanhempi tyttö vastasi hiljaa. Okei, ei tainnut olla kovin puhelias tyyppi. Niinpä minä päätin hoitaa puhumisen.
- Okei, kiva juttu! Mä huomasinkin että Stella oli saanut uuden hoitajan. Näin sun nimen siinä listassa, hetkinen kun mä mietin… Se alkaa M-kirjaimella eikö alakin? Kyllä mä ihan kohta muistan sen… Milla. Joo, Milla se oli, eikö ollutkin? selitin täpinöissäni kun kerrankin muistin jonkun nimen, tai ainakin olin aika varma että muistin.
- Jep, Milla sanoi kun oli selvinnyt alkuhämmästyksestä.
- Jes!! Oon aika huono muistamaan nimiä niin siks oon niin innoissani. Mutta joo, mä oon Safira ja hoidan Fellaa. Se on sellainen maailman ihanin eestinheppa! jatkoin riemukasta selitystäni. - Niin ja mä tosiaan meen Stellalla tunnilla tänään niin alan nyt jeesaan sua sen hoitamisessa!

Milla oli oikeutetusti aika hämmentynyt puheen tulvasta joka vain ryöppysi suustani, mutta en antanut sen häiritä. Selitin vähän kaikesta maan ja taivaan välillä samalla kun aloin puhdistaa Stellan kavioita, Millan vielä viimeistellessä harjausta. Selitin siitä, mitä kaikkea olin Shelyesissä jo ehtinyt tehdä, millä hevosilla olin ratsastanut, millainen hoitohevonen Fella oli ja mitä olin sen kanssa ehtinyt tehdä. Selitin myös Halloween vaelluksesta, ja siitä, että halusin osallistua siihen, mutta en ollut varma saisinko, koska en ollut ratsastanut Fellalla vielä ja vanhempani olivat aika tiukkiksia. Arvelin, että Jassun ja Catun kanssa saisimme varmasti asian sovittua jollekin mallille, mutta vanhemmistani en ollut yhtä varma. Milla kuunteli tarkkavaisesti, sanoen itsekin pari sanaa sopiviin väleihin, mutta pääasiassa antoi minun hoitaa puhumisen. Se ei haitannut yhtään, koska asiaahan minulla riitti.
- Onhan tässä tietenkin melkeen kuukausi aikaa siihen vaellukseen, että kaikkee ehtii vielä tapahtua, totesin. - Kyllähän mä varmaan voisin Fellalla ratsastaa ennen sitä vaellusta, kyllä joku varmaan tulis vahtimaan. Käytäs vaikka jollain harjoitusvaelluksella tai jollain. Mut en mä silti tiiä, mun vanhemmat ei oikeen tajua hevosista vaikka mä yritänkin selittää niille. Ne kai luulee että hevoset säikkyy maastossa kaikkea vastaan tulevaa, vaikka oonkin sanonu että Shelyesissä hevoset on tosi kilttejä. Kerran mun edellisellä tallilla kun oltiin maastossa mä kyllä tipuin ku hevonen säikähti, siitä mun vanhemmille kai jäi se mielikuva, vaikka sen jälkeen mä oon ollu maastossa enkä tippunu. Niin saas nähä mitä tässä käy. Mut nyt mun pitää varmaan lähtee sille tunnille etten myöhästy.

Olimme saaneet Millan kanssa hyvin Stellan hoidettua, minäkin olin osallistunut hoitamiseen vaikka kaikesta puheen määrästä ei ehkä olisi uskonut. Mutta onneksi olin hyvä puhumaan ja hoitamaan hevosia samalla. Milla toivotti minulle kivaa tuntia ja onnea Halloween vaelluksen kanssa, sitä minä varmasti tarvitsisinkin kun yrittäisin jotenkin saada itseni puhuttua mukaan retkelle. Nyt en kuitenkaan ehtisi hioa neuvottelustrategiaani, koska minun pitäisi keskittyä ratsastustuntiin. Onnistuin pääsemään Stellan kanssa alkukäynteihin uralle, joiden aikana minulla kesti hetki karistella muita ajatuksia mielestäni mutta kun aloimme ottaa siirtymisiä raviin, ei muiden asioiden miettimiselle ollut enää aikaa. Janni tuntui keskittyvän istuntaaan extra tarkasti tänään, joten minunkin piti keskittyä siihen tarkemmin kuin yleensä. Pysyin Jannin haukansilmälle kelpaavassa istunnassa ehkä muutaman askeleen, mutta sitten nojasin taas liikaa johonkin suuntaan tai jalka tai käsi oli väärässä asennossa. Jotta ratsastajat saatiin keskittymään istuntaan vielä enemmän, muutamien siirtymisten jälkeen ravasimme uralla ilman jalustimia. Siinä vaiheessa kiittelin hevosjumalia (olikohan sellaisia olemassa) että ratsastin tänään juuri Stellalla - tamman pyöreässä selässä oli mukavaa istua ja sen askeleet olivat pehmeät.

Tunnilla keskityttiin aika paljon perusasioihin - apujen pehmeyteen, tasaisiin siirtymisiin ja ratsastusradan teihin sekä tietenkin istuntaan, niin kuin oli alkutunnista tullut jo selväksi. Tunnin sisältö ei siis ollut mikään kaikista jännittävin, mutta tiesin, että perusasioitakin oli hyvä välillä kerrata. Ei joka tunnilla voinut olla jotain uutta ja jännää luvassa. Volttien ja muiden perus kuvioiden pyöriminen ei haitannut niin paljoa, koska olin nähnyt kokeneempienkin ratsastajien pyörivän voltteja hevostensa kanssa ihan samalla tavalla kuin mekin vaikka olivat varmasti tehneet niitä jo satoja elämänsä aikana. Oli niiden kokeneiden tunneilla toki muutakin sisältöä kuin ne pelkät voltit, mutta silti. Oli lohdullista tietää, että muutkin ratsastajat “joutuivat” työskentelemään perusjuttujen parissa, eivätkä vain me Helppo C -tuntilaiset.

Kun ravia ja kaikenlaisia teitä ja kuvioita oli sahattu niin kauan, että varmasti muistaisimme ne unissammekin ja kaikkien istumalihakset oli saatu kipeiksi, saimme vihdoin ottaa käyntiä. Tosin Janni piti huolen, ettei siinäkään liikaa laiskoteltu, vaan pidettiin ryhti ja rytmi hyvänä vaikka mentiinkin vain käyntiä. Olin aika varma, että tämän tunnin jälkeen kaikki ratsastajat olisivat tyytyväisiä, kun se oli vihdoin ohi. Onneksi Stellan kanssa tekeminen oli kuitenkin hauskaa, vaikka Janni ei ketään helpolla päästänytkään. Aagen ratsastajaa, Eliniä kävi tosin sääliksi, tosin hänkin oli ihan mukavasti saanut siihenkin laiskajaakkoon liikettä, vaikka aika paljon niin Elinin kuin Janninkin käskytystä siihen oli vaadittu. Janni selitti jotain mitä tekisimme kun välikäynnit oli otettu, mutta olin alkanut miettiä taas Halloween vaellusta. Olisi niin kivaa päästä mukaan siihen. Tapahtuisikohan siellä oikeasti jotain jännää? En kyllä uskonut mihinkään kummituksiin tai sen sellaisiin, joten vähän epäilin, ettei vaellus olisi oikeasti niin kammottava kuin oli luvattu. Mutta siistiä se olisi joka tapauksessa.
- Hei, missä Stellan laukka? kuulin Jannin sanovan. Tajusin, että minun olisi pitänyt nostaa laukka sillä maneesin sivulla, mitä paraikaa juuri ratsastin. Hienoa. Vilkaisin Jannia jokseenkin anteeksipyytävästi ja nostin sitten laukan, sitä ei kuitenkaan ehtinyt kovin montaa askelta jatkua.
- Seuraavalla kerralla sitten hereillä, Janni sanoi ja keskittyi sitten seuraavaan ratsastajaan. Joo. Tekisin pari hyvää laukannostoa, enempää en sitten varmaan tällä tunnilla enää ehtisikään, tunti alkoi nimittäin lähestyä loppuaan mikä oli tavallaan huono asia, mutta tavallaan hyvä, ainakin lihasteni kannalta. Hyvä myös siltä kannalta, että pääsisin lähtemään kotiin (tietenkin Stellan hoidon jälkeen) ja kertomaan vanhemmilleni vaelluksesta, siitä saattaisikin tulla aikamoinen jännitysnäytelmä, kun odottaisin mitä he lopulta vastaisivat.
kirjoittaja Safira
lähetetty Su 10 Loka 2021, 17:17
 
Etsi: Shelyesin hevosten päiväkirjat
Aihe: # Tallikirja 2021 -->
Vastaukset: 37
Luettu: 2400

Takaisin alkuun

Sivu 1 / 3 1, 2, 3  Seuraava

Siirry: