Arnen päiväkirja

Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Arnen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jassu lähetetty Pe 20 Helmi 2015, 22:40

Arnen päiväkirja
avatar
Jassu
Admin

Viestien lukumäärä : 172
Ikä : 21
Join date : 01.03.2014
Karma : 0

Näytä käyttäjän tiedot http://hiirenkolo.net/shelyes

Takaisin alkuun Siirry alas

Ensimmäinen päivä

Viesti kirjoittaja Pihla lähetetty Pe 03 Huhti 2015, 09:44

Musta, vanha kuplavolkkarini kaarsi tallin parkkipaikalle. Olin niin innoissani, että käteni tärisivät kun nousin ulos autosta. Tutkailin hetken ympäristöä, jonne olin saapunut. Paikka oli hiljainen, ja kävellessäni tallipihalle saatoin pitkästä aikaa haistaa tuon ihanan tutun ja turvallisen tuoksun. Hevosia! Ei ihmisiä mailla eikä halmeilla. Talli vaikutti tyhjältä. Suuntasin askeleeni tallin ovelle, ja koin järkytyksen. Äskeinen turvallisuuden tunne haihtui kuin savuna ilmaan. Tallissa kävi kova vilske. Tietysti koko tallin väki päätti olla paikalla juuri, kun minulla oli ensimmäinen hoitopäivä. Ihmisiä oli kaikkialla. Tai ehkä liioittelin, mutta silti. Tunsin oloni hyvin epämukavaksi kun porukka, joka puhua pulpatti niin paljon kuin vain mahdollista, huomasi minut. Nuori nainen erkani joukosta ja esitteli itsensä, hän oli tallin omistaja Jassu. Hädin tuskin olin saanut nimeäni sanotuksi, kun jo olin ympäröity. Nimiä ja tervehdyksiä sateli kaikkialta, olin saarrettu. Sönkötin jotain epämääräistä ja en saanut yhtä ainutta järkevää sanaa suustani. Muut kaiketi huomasivat ahdistukseni ja hiljenivät pian. Jassu tarjoutui esittelemään minulle tallia. Lähdin kävelemään kiitollisena hänen perässään. Samassa häpeän aalto tulvi ylitseni. Miksi minulle aina kävi näin? Ihan aina! Miksei ihmisten kanssa kommunikointi ole yhtä helppoa kuin hevosten? Koskaan ei tiedä mitä pitäisi sanoa tai tehdä, miten pitäisi mihinkin asiaan reagoida. Hevosten kehonkieleen voin luottaa. Ne eivät ikinä valehtele. Uusiin ihmisiin tutustuminen on kamalaa, etenkin jos heitä on monta yhtä aikaa.
Heräsin ajatuksistani, kun Jassu pysähtyi ja katsoi minua kysyvästi. Olin ollut niin ajatuksissani etten ollut kuullut hänen opastuksiaan.
”Krhm… suo anteeksi, uppouduin ajatuksiini,” selitin anteeksipyytävästi. Jassu naurahti:
”Huomasin. Ei se mitään. Tämä on siis satulahuone.” Hän jatkoi luonnollisesti. Otin satulahuoneesta mukaan Arnen harjapakin. Jassu näytti minulle piharakennukset ja Arnen karsinan. Hän kertoili hieman kyseisen orin luonteesta. Nyt olin päässyt mukavuusalueelleni. Toinen hevosihminen ja puheen aiheena hevonen. Innostukseni palasi pikkuhiljaa takaisin ja Jassu selvästi huomasi sen. Hän antoi minulle narun ja lähti hakemaan kanssani Arnea tarhasta.
Astellessani tarhalle, huomasin heti uuden hoidokkini olevan erilainen kuin Suomeen jäänyt pitkäaikainen vuokraponini. Arne vaikutti vähän uhmakkaalta, kun lähestyin sitä. Se luimisti hieman korviaan, mutta isottelu jäikin tällä erää siihen. Otin orin kiinni ja talutin sen talliin. Jassu lähti omille teilleen ja jätti meidät tutustumaan toisiimme.
Talutin Arnen karsinaan. Pystyin rentoutumaan, koska oritallissa ei ollut muita. Tutkailin hetken hevosta karsinan ovelta. Se pyörähti kerran karsinassa ja seisahtui sitten paikalleen. Se katseli minua arvioivasti. Liikuin rauhassa hevosen luo, ja annoin sen nuuskia itseäni. Silittelin ja rapsuttelin hevosta ensin kaulasta ja päästä. Sitten hivuttauduin rauhassa sen kyljelle ja sivelin sen mahaa ja jalkoja. Toistin samat kuviot toiselle puolelle. Arne selvästi kummasteli puuhiani, mutta sitä ei haitannut kosketukseni, ja hyvä niin. Se oli selväpäinen kaveri. Otin pakista harjan ja aloin harjata hevosta. Pikkuhiljaa sekin rentoutui ja alkoi jopa nauttia. Sen pää riippui alhaalla ja se lepuutti toista takajalkaansa. Ihanan rauhallinen tunne levisi sisimpääni. Voi kuinka olinkaan kaivannut hevosia. Puhdistin Arnen kaviot, ori nosti nekin nätisti. Selvitin tarkasti jokaisen häntä- ja harjajouhen. Arne oli edelleen rauhallinen ja rento. Luulin, että olisimme joutuneet ratkomaan hieman luottamussuhteitamme, mutta molemmat olimme rentoja, ja jostain syystä kiinnyin tähän kaveriin heti. En koskaan olettanut että voisin tuntea oloni näin kotoisaksi uudessa paikassa ja uuden hevosen kanssa, etenkään näin pitkän tauon jälkeen. Ihan kuin olisin vihdoin löytänyt paikkani maailmassa.

Pihla

Viestien lukumäärä : 12
Ikä : 22
Join date : 28.02.2015
Karma : 1

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Satulassa taas!

Viesti kirjoittaja Pihla lähetetty La 04 Huhti 2015, 20:36

Tänään tallilla ei näkynyt ketään kun sinne saavuin. Olin helpottunut, koska olin päättänyt tänään nousta ratsaille pitkästä aikaa. Hain Arnen tarhasta ja vein sen talliin. Oripoika katseli kiinnostuneena, kun kaivoin taskustani sille kotoa mukanani tuoneen leivänkannikan. Ojensin sen hevoselle ja Arne rouskutteli sen tyytyväisenä mahaansa. En pitänyt kiirettä hevosen hoitamisessa. Harjasin sen rauhassa, puhdistin kaviot ja selvitin hännän sekä harjan. Tänään Arne hieman testaili taitojani ja yritti välillä myös pomottaa minua. Jouduin komentamaan sitä reippaasti useampaankin kertaan, ennen kuin ori luovutti, ja ymmärsi minun olevan se joka määrää. Minua hieman jännitti, mutta pyrin silti rentoutumaan. Hain Arnen varusteet. Arne tarkkaili minua otsatukkansa alta. Varustin sen ilman kiirettä. Laitoin kypärän päähäni ja psyykkasin itseäni hetken, sitten talutin Arnen kentälle.

Arne seisoi nätisti, kun säädin jalustimet sopivan pituisiksi ja kiristin vyön. Huokaisin syvään ja rauhoitin itseni. Sitten oli aika nousta orin selkään. Selkään nousu oli vielä rutiinin omainen liike. Istuessani Arnen selässä, tunsin oloni yllättävän rentoutuneeksi ja rauhalliseksi, vaikka olinkin vielä hieman jännittynyt. Hyvin tämä sujuisi. Annoin ohjien olla suhteellisen löysällä ja puristin varovasti pohkeilla. Arne ei reagoinut, se vain kääntyi nuuskimaan saappaani kärkeä. Naurahdin hieman ja oloni parani huomattavasti. Muistin taas kuinka hauskaa ratsastus on. Tämä poika ei selvästikään ollut kovin säpäkkä pohkeelle. Annoin reippaammat avut, ja Arne lähti marssimaan. Ensivaikutelmasta huolimatta orin askellus oli reipasta. Aluksi kävelimme vain pitkin uraa. Pikkuhiljaa keräsin ohjaa ja aloitin ratsastamalla pysähdyksiä ja ympyröitä.

Sain pian huomata Arnen olevan omalla tavallaan herkkä. Pohkeeseen ja ohjaan se ei ehkä reagoinut kovin vahvasti, mutta painoavuilla oli suuri merkitys. Vanhat opit palautuivat pikkuhiljaa mieleeni, ja lisäsimme tempoa. Arne oli hyvin miellyttävä ratsastaa. Se liikkui oikein mukavasti, jos vain osasin pyytää sitä oikein. Tänään en vielä yrittäisi kovin suuria. Siirtymiset, ympyrät ja voltit olivat itselleni tarpeeksi hyvää harjoitusta. Ratsastaessani keskityin paljon omaan istuntaani ja yritin korjata virheitä joita siinä huomasin. Arnesta sain useampaankin otteeseen huomata istuvani oikealle vinossa, sillä se vänkäsi sinne kokoajan. Ihmettelin tätä kummallisuutta, kunnes huomasin oman virheeni. Laukassa tein paljon ympyröitä ja keskityin pitämään temmon tasaisena. Arne oli innoissaan, mutta pysyi kokoajan kuulolla.

Arne tuntui rehelliseltä. Se saikin työskentelyn päätteeksi paljon kehuja. Hevosesta tämä ratsastus ei ollut kovinkaan vaativa, ja se käveli loppukäyntejä pitkin ohjin ja yhä innokkaasti, mutta huomasin oman ratsastuskuntoni olevan huono. Kyllä puolenvuoden tauko näkyi ja tuntui. Minun täytyisi käydä jokunen tunti, että muistaisin taas sen miten siellä hevosen selässä oikein istuttiinkaan, vaikka Arne minulle hyvin kertoikin jos istuin ihan päin mäntyä.

Vein Arnen takaisin talliin ja harjasin sen vielä huolellisesti. Hevonen seurasi tarkasti jokaista liikettäni, sillä taisi olla vielä tuoreessa muistissa aikaisemmin antamani herkku. "Sori kamu, mulla oli vaan yksi leipä," totesin, kun ori tutkiskeli toiveikkaana kädessäni olevaa kaviokoukkua. Höpöttelin hevoselle aikenlaisia asioita maan ja taivaan väliltä. Kello kulki kiivaasti eteenpäin, mutta en olisi millään raaskinut jättää Arnea. Lopulta kuitenkin lähdin sillä pääsisinhän tänne pian uudestaan.

Pihla

Viestien lukumäärä : 12
Ikä : 22
Join date : 28.02.2015
Karma : 1

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Ruskan väreissä maastoilua

Viesti kirjoittaja Pihla lähetetty Su 13 Syys 2015, 17:54

Kesä oli hurahtanut ohi hetkessä. Olin ollut kiireinen, joten Arnen kanssa puuhailuun oli jäänyt vähemmän aikaa kuin olin halunnut. Yhteiselomme edisyi silti hyvää vauhtia ja ori oli oppinut kunnioittamaan minua ja minä sitä. Se oli hyvin omanlaatuinen ja ihana eläin. Katselin aidan vierestä Arnen kirmailua muiden poikien kanssa ja ihastelin sen liikkeitä, joita ei ratsastaessa jostain kummansyystä näkynyt. Oikea liitokavio se oli kun se ravasi ilmavaa ja pitkää ravia.
Päivä oli jälleen kerran tuulinen ja harmaa mutta sadetta ei ainakaan toistaiseksi ollut näkynyt. Kun hevoset lopettivat leikkinsä ja rauhoittuivat, kutsuin Arnea nimeltä ja se käveli uteliaana luokseni.
Hoitaessani hevosta tallissa juttelin sille kaikenlaista ja se kuunteli. Oli ihana nähdä kuinka sen korvat kääntyivät suuntaani ja se seurasi liikkeitäni, vaikka se rentoutui täysin ja nautti harjauksesta. Arnen kanssa en tuntenut oloani koskaan yksinäiseksi, se oli aina läsnä ja kiinnostunut tekemisistäni. Nautin hevosen seurasta ja siksi tallilla aina vierähti paljon aikaa. Aikaisemmin olin ollut kiinnostunut vain siroista ja kevyistä ratsuponeista, mutta Arnen kanssa olin oppinut huomaamaan ettei hevosen rakenteella ollut niinkään paljon merkitystä. Arne teki parhaansa ja oli loistava jos siltä osasi pyytää.
Varustettuani Arnen talutin sen ulos, ja nousin selkään. Aluksi olin suunnitellut meneväni ihan vain kentällä, mutta nyt päätin suunnata maastoon. Ori oli innoissaan huomatessaan ettei sen tarvitsisi tänään kiertää uraa pitkin. Kävelimme pitkään ja rentouduimme molemmat. Hyvän pätkän sattuessa kohdalle nostin ravia ja Arne ravasi pitkin, rennoin askelin. Se ei hätkähtänyt edes oravaa, joka juoksi polun yli edestämme. Ensimmäisen laukkapätkän tullessa, sain rauhoitella Arnea paljon. Se menasi rynnätä laukkaan, ja lisätä tempoa liikaakin. Työstin laukkaa hieman, ajatuksena ratsastaa hevonen eteen ja alas. Nousin hieman kevyeen istuntaan, mutta pidätin laukkaa vatsalihaksillani, pidin pohkeen lähellä ja ohjalla tein muutaman puolipidätteen. Laukan tahti rauhoittui ja ratsastin hevosta pidemmäksi, ja sain haluamani reaktion. Arne rentoutui, ja piteni koko kropasta ja edestä laskeutui alas. Laukkasimme pitkän pätkän, jonka jälkeen siirsin hevosen raviin. Arne pärskähteli tyytyväisenä ja siirsin sen käyntiin. Kävelimme ja ravailimme lähes koko maaston. Muutamassa kohdassa laukkasimme. Nautin syksyn kauniista väreistä. Ja Arne nautti saadessaan liikkua luonnossa.
Saavuttuamme tallille, hoidin Arnen ja puhdistin sen varusteet. Ennen kotiin lähtöä kävin vielä Arnen luona. Rapsuttelin sitä vielä hetken ja annoin sille omenan.

Pihla

Viestien lukumäärä : 12
Ikä : 22
Join date : 28.02.2015
Karma : 1

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vähän hempelyä ja välillä ihan oikeaakin touhua

Viesti kirjoittaja Pihla lähetetty To 26 Loka 2017, 21:22

Missä välissä syksy ehti näin pitkälle? Vielä hiljattain luonto kylpi ruskan väreissä, mutta nyt puut olivat paljaita ja säätiedotus lupaili lumisateita. Olin jo kaivanut ikuisena vilukissana talvivaatteeni esille ja noustuani ulos autosta tallin pihassa huomasin, että se oli todellakin järkiratkaisu. Kylmä tuuli pyöritteli kuolleita lehtiä muutamaan otteeseen pihan poikki, mutta huomioni oli jo kiinnittynyt tarhassa käyskentelevään harmaahallakkoon oripoikaan. Astelin Arnen tarhalle tervehtimään sitä. Arne pohti hetken ennen kuin se totesi että olen sen huomion arvoinen. Ori haisteli hanskojen peittämiä käsiäni herkkujen toivossa, mutta kun se totesi ne tyhjäksi, se hipaisi turvallaan poskeani ja puhalsi siihen lämmintä ilmaa. Sama tuttu rauhan ja onnen sekainen tunne täytti minut, niin kuin aina nykyään Arnen seurassa. Rapsuttelin hurmaavaa oripoikaa hetkisen kunnes otin sen kiinni ja talutin pihan poikki talliin.

Arne oli alkuun hoitaessa hieman levoton. Se tähyili tyhjän tallin käytävälle ja pyörähti muutaman kerran karsinan ympäri. Palautin sen muutaman kerran takaisin paikalleen ennen kuin se lopulta asettui seisomaan siksi aikaa kun harjasin sen ja  käärin sille pintelit jalkaan. Arne oli jo hyvää vauhtia vaihtanut kesäkarvansa talvikarvaan. Ennen kuin lähdin hakemaan satulaa ja suitsia, upotin viileät käteni sen paksuun karvapeitteeseen ja toivoin talven tulevan pian, että pääsisimme Arnen kanssa pakkaspäivinä ilman satulaa maastoon. Arne havahdutti minut mietteistäni nakkaamalla päätään ja pärskähtämällä.
”Ollaanpas sitä nyt kiireisiä,” hymähdin hevoselle ja pieni hymy huulillani lähdin hakemaan varusteita.

Arne oli sen verran hätäinen, että emme tuhlanneet aikaa kentällä, vaan suuntasimme suoraan maastoon. Kävelimme aluksi pitkän matkan, minkä aikana Arne rauhoittui ja sen askellus muuttui lyhyestä ja töksähtävästä matkaavoittavaksi ja joustavaksi. Päätin, että tänä päivänä en vain ratsastelisi maastossa, vaan myös oikeasti ratsastaisin. Teimme siis Arnen kanssa paljon siirtymisiä. Käynnin sääteleminen sujui oikein mallikkaasti ja Arne kokosi ja pidensi pyyntöjeni mukaan mukisematta. Ravi olikin sitten eri juttu, ja alkuun vaihtelimme ravin ja käynnin välillä erimittaisissa pätkissä, että Arnen olisi pakko kuunnella minua, eikä kaahottaa ravia miten sattuu. Lopulta ravissakin alkoi löytyä harmonia ja pystyin hetkittäin jopa pyytämään Arnea eteen ilman, että se karkasi tuntumalta ja lähti sipsuttamaan pää ylhäällä omin päin. Olin haljeta ylpeydestä yhden erityisen hienon parin askeleen ravipidennyksen jälkeen. Sitten olikin jo aika siirtyä laukan pariin. Tein nostoja sekä ravista että käynnistä sopivissa kohdissa ja annoin Arnen laukata muutamia askeleita kerrallaan. Minusta tuntui että Arne oli hoksannut jutun juonen, koska se pysyi koko ajan kuulolla, vaikka se olisikin halunnut mennä kovempaa. Saavuimme yhdelle pitkälle laukkapätkälle ja palkitsin Arnen hyvästä työstä antamalla sen laukata niin lujaa kuin se halusi. Ilmeisesti harjoitus oli tehnyt tehtävänsä, koska Arne laukkasi rennon reippaasti ja hidasti pienillä avuilla, kun laukkapätkä loppui. Laukan jälkeen ravailimme pitkin ohjin kotia kohti. Hidastaessani Arnen käyntiin tunsin ylpeyttä siitä, kuinka pystyin luottamaan hevoseen. Alkuun Arne oli ollut niin epävarma ja en tuntenut sitä, joten en oikein uskaltanut rentoutua sen kanssa. Nykyään tiesin sen kujeet ja tilanteet, joissa se tarvitsi eniten tukeani, joten pystyin luottamaan siihen ja se pystyi luottamaan minuun. Kahdessa vuodessa ei kuitenkaan vielä maailmaa rakenneta, ja siksi Arne pystyy minut myös välillä yllättämään. Tänään oli kuitenkin semmoinen päivä että olimme lähes täysin samalla aaltopituudella.

Maastolenkki teki selvästi hyvää oripojalle, koska karsinassa se seisoi pää nuokuksissa ja toista jalkaansa lepuuttaen kun harjasin sitä ratsastuksen jälkeen. Vietin sen kanssa sisällä vielä pitkän tovin. Rapsuttelin sitä ja höpöttelin sille kaikkia täysin turhia ja merkityksettömiä asioita mitä vain mieleeni tulikin. Tällaiset hetket Arnen kanssa olivat minulle niitä kaikkein tärkeimpiä, koska se, että se on rento ja luottavainen seurassani muistuttaa minua siitä, että olen onnistunut ainakin jossain.

Pihla

Viestien lukumäärä : 12
Ikä : 22
Join date : 28.02.2015
Karma : 1

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Uusia tuttavuuksia ja Arnen fiilistelyä

Viesti kirjoittaja Pihla Eilen kello 17:05

Viimeaikoina tallilla oli tapahtunut niin paljon asioita että hädintuskin pysyin perässä. Oli tullut uusia hevosia ja uusia hoitajia. Huokaisin syvään, kun valmistauduin henkisesti olemaan sosiaalinen. Minulle oli kaikista voimaannuttavinta olla tallilla ihan vaan hevosten kanssa ilman ihmisiä. Tänään Arne oli kuitenkin menossa tunnille ja meinasin auttaa sen ratsastajaa laittamaan sen kuntoon. Tänään Arnen selkään kiipeäisi ulkonäkönsä perusteella yläasteikäinen heppatyttö. Onnekseni hänen kanssaan keskustelu sujui mukavasti ja jopa nautin olostani. Haimme Arnen yhdessä tarhasta ja hoidimme sen tuntia varten. Arne puhkui energiaa alkutalven pikkupakkasten vuoksi, mutta onneksi sen ratsastaja vaikutti hyvin rauhalliselta ja varmaotteiselta. Autoin ratsastajan Arnen selkään ja siirryin sen jälkeen takaisin talliin puhdistamaan Arnen ruoka- ja juomakuppia, minkä jälkeen suuntasin ulos aikomuksenani käydä tervehtimässä tallin uusimpia asukkeja ja sitten mennä maneesiin katsomaan tunnin loppu.
Kun saavuin tarhalle, toinen uusista hevosista tuli uteliaana tervehtimään minua aidalle. Se oli sievä tamma. Nuoruuden uteliaisuus näkyi siitä vielä selvästi ja sillä oli samanlainen nuoren hevosen ilme kun Arnella oli yhteisen taipaleemme alussa ollut.
”Heippa pikkunen,” sanoin hevoselle. Se nuuski kättäni, kun ojensin sen sille tutkittavaksi. Se tuhisi ja haisteli sormiani tarkkaan. Minusta oli aina ihana tutustua uusiin hevosiin, varsinkin nuoriin. Niissä oli jotain sellaista viattomuutta mikä iän myötä katosi, kun kokemusta elämästä karttui.  Toinen tamma ei ollut minusta läheskään niin kiinnostunut. Kun olin tullut tarhalle, se oli vain katsahtanut minuun kerran. Sillä oli hieman ruman ankanpoikasen olemus. Uteliaisuus vei kuitenkin lopulta voiton, kun se huomasi kuinka innokkaasti Della oli minua käynyt tervehtimässä. Hitaasti se nosti turpansa lumesta, ilmeisesti kuolleita heinänkorsia etsimästä, ja selvästi pohti hetken. Sitten se marssi luokseni ja ensimmäisenä alkoi tutkimaan taskujani herkkujen toivossa.
”No terve vaan sullekin!” naurahdin ja tamma pärskähti pettyneenä, kun ei löytänyt haluamaansa. Sitten se totesi olleensa aika tökerö ja nuuskaisi kättäni. Silitin sen kyömyä turpaa. Olihan se toki ruma, niinkuin kaikki olimme yhdessä todenneet, mutta nyt kun katsoin sitä tarkemmin, ei sekään sentään ollut täysin epäonnistunut luontokappale. Sillä oli sievät, surumieliset, mutta kirkkaat silmät, joilla se minua tutkiskeli, ihan kuin peilatakseen tekemisiäni. Ja loppupeleissä se oli näyttävä. Se ei missään nimessä ollut huonossa karvassa, vaan sen musta, jo talvikarvaksi vaihtunut karva kiilsi illan hämäryydestä huolimatta. Olin aina salaa ihaillut perinteisiä mustia hevosia, vaikka en ihan perusväreistä niin välittänytkään.
”Tässä sen taas näkee. Ei pitäis heti ensimmäisenä tuomita, vaan ensin katsoa vähän tarkemmin,” mutisin puoliääneen ja soimasin samalla itseäni siitä, että olin pitänyt tammaa rumimpana hevosena jota maa päällään kantaa. Tamma huokaisi syvään ja otti muutaman askeleen pois luoltani ja laski taas päänsä lumeen. Se oli minulle merkki, että tutustumishetkemme oli ohi. Silitin vielä hieman Dellaa ja lähdin sen jälkeen maneesille.

Tunti oli jo loppupuolella. Istuin katsomoon ja katselin kun Arne suoritti ratsastajansa kanssa Jannin antamia tehtäviä. Arne kulki mukavan tasaisesti ja se näytti rauhoittuneen. Kun seurasin tuntia, aloin miettiä olinko tehnyt virheen ilmoittautuessani Jannin koulutunnille. En ollut käynyt pitkään aikaan ratsastamassa kenenkään valvovan silmän alla ja tiesin, että korjattavaa todellakin oli, mutta pieni epäilys hiipi mieleeni, kun seurasin kuinka hyvin ratsastajien piti suorittaa tehtävät, että Janni olisi tyytyväinen. Olin aina ollut mielestäni keskivertoinen ratsastaja, varsinkin kouluratsastuksessa. Minusta se oli liian pikkutarkkaa hommaa. Pitihän esteillä toki myös olla tarkka, mutta aivan eri tavalla. Minä en nähnyt samaa iloa sileällä vaikeiden tehtävien hinkuttamisessa kerta toisensa perään, kuin saman estetehtävän kertaamisessa, kunnes se onnistui. Toki kouluratsastus on myös esteiden pohja, ja perusasiat pitää osata kunnolla ennen kuin esteilä voi onnistua, mutta mieluummin minä silti hyppäsin. Toisaalta ajattelin, että ehkä oli loistava idea ilmoittautua tunnille, koska Janni oikeasti osasi laittaa ratsastajat korjaamaan asioita, mutta siitä oli pitkä aika kun olin viimeksi ollut tarkan valmentajan ruoskittavana. Olin päästänyt itseni liian helpolla viimeaikoina ja siihen oli nyt aika tehdä muutos. Jannin koulutunnilta oli hyvä aloittaa. Ja eihän sitä tiedä, vaikka innostuisin kouluratsastuksestakin, jos Janni olisi minulle oikeanlainen opettaja. Niin, ja saisin varmasti hyviä vinkkejä myös yksin Arnen kanssa mennessäni.

Tunnin loputtua hoidimme ratsastajan kanssa Arnen kuntoon tunnin jäljiltä. Talli hiljeni pikkuhiljaa tuntilaisista. Vietin hetken Arnen kanssa kahdestaan ja siirryin sitten puhdistamaan sen varusteita. Ne olivat päässeet harmillisen likaiseen kuntoon ja vietin pitkän aikaa perusteellisen puhdistuksen parissa. Purin suitset, pesin ja rasvasin jokaisen osan erikseen ja kokosin ne uudestaan. Satula sai samanlaisen käsittelyn, ja lopulta sekä suitset että satula kiilsivät taas hyvässä kunnossa ja satulahuoneen täytti puhtaiden nahkavarusteiden tuoksu.
Menin vielä sanomaan Arnelle heipat. Se tervehti minua pienellä hörähdyksellä. En ollut varma oliko se iloinen minut nähdessään, vai odottiko se herkkuja. Veikkasin jälkimmäistä. Menin sen karsinaan ja rapsuttelin sitä korvan takaa, läheltä harjaa, mistä tiesin sen tykkäävän. Arne kallisti päätään ja venytti ylähuultaan nautiskellen. Se näytti hupsulta ja naurahdin sille hiljaa. Kiitin jällen kerran onneani siitä, että olin saanut elämääni näin huikean hevosen, joka vieläpä asui tallilla, jossa oikeasti viihdyin.

Pihla

Viestien lukumäärä : 12
Ikä : 22
Join date : 28.02.2015
Karma : 1

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Arnen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Voit vastata viesteihin tässä foorumissa