Vennin päiväkirja

Siirry alas

Vennin päiväkirja Empty Vennin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jassu lähetetty La 11 Marras 2017, 23:00

Brynhild Verdandi
norjanvuonohevonen, tamma, punahallakko, sk. 143cm
Shelyesissä lokakuusta 2017
Jassu
Jassu
Admin

Viestien lukumäärä : 266
Join date : 01.03.2014
Karma : 4

http://hiirenkolo.net/shelyes

Takaisin alkuun Siirry alas

Vennin päiväkirja Empty #1 - tutustumista

Viesti kirjoittaja Anton lähetetty Su 12 Marras 2017, 14:40

Vennin päiväkirja Antonj15

// Vennin värit on väärin, koska piirsin tämän ennen kuin Vennin kuva tuli (eikä tää kyllä muutenkaan ole mikään anatomian huippu malli:'D)
Anton
Anton

Viestien lukumäärä : 6
Join date : 20.10.2017
Karma : 2

Takaisin alkuun Siirry alas

Vennin päiväkirja Empty Vs: Vennin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anniken lähetetty Ke 27 Marras 2019, 20:46

1: Matikankoettakin tärkeämpi duuni
27.11.2019

Mua oli vähän jännittänyt. Miettikää nyt, minua, Anniken Bolstadia, oli jännittänyt. Taukoa ratsastuksesta oli kertynyt jonkin verran, kun edellinen hoitoponini oli myyty ja baletti oli vienyt paljon aikaa opiskelun ohella. Ehkä se ylimääräinen aika oli ihan tarvittua, mutta lähiaikoina kaipuu takaisin tallille oli ollut suuri ja houkutus etsiä uusi heppakaveri oli kieltämättä melko valtava. Niinpä kun kuulin Shelyesin hoitajahausta, olin vähän niin kuin myyty; vuonohevosia ja järkevä tallimatka, jonka taittaisi skootterilla kymmenessä minuutissa? Näpyttelin hakemuksen menemään ja jos ihan totta puhutaan, en pidätellyt henkeäni sen suhteen. Luokittelin itseni muutenkin jo puskaratsastajaksi, eikä lähes puolen vuoden tauko välttämättä parantanut ratsastustaitoani siitä mitenkään eteenpäin. Tarjolla oli ihan varmasti niin monta parempaakin vaihtoehtoa. Eihän se kuitenkaan haitannut, vaikka yrittäisi - olin vuosien aikana oppinut kuitenkin olemaan välittämättä pienistä ja ehkä uusiakin mahdollisuuksia tuli. Voitte siis varmasti kuvitella yllätykseni, kun viestissä luki, että Vennin uusi hoitaja olikin minä.


“Hienoa, tytöt! Venytelkää hyvin ja muistakaa oheisharjoittelu, treenatkaa koreografia ja pitäkää pukunne kunnossa”, kuulin opettajan huutelevan vielä tanssisalin puolelta. Istahdin epäjuhlallisesti pukuhuoneen penkille ja ryhdyin huokaisten avaamaan kärkitossujani epätyypillisellä innokkuudella. Ystäväni Silje pamautti kassinsa viereeni penkille ja jäi tuijottamaan minua hieman hämillään.
“Minnekäs sulla tänään on kiire? Eikai meidän Ansku ole poikaystävää hommannut?” hän nauroi leikkisästi ja väisti notkeasti epätoivoista yritystäni huitaista tyttöä tossulla kylkeen. Virnistin takaisin.
“Mä keskityn puhtaasti tanssiin ja opiskeluun, ettäs tiedät”, vastasin asetellen tossujani siististi tarvikekassiin. “Tai no.. Mä ehkä saatoin saada hoitajapaikan läheiseltä tallilta. Meen sinne tästä suoraan tsekkaamaan mun uuden hoidokkiponin.”
Silje nyökytteli tietävästi avatessaan nutturaansa. Silje ei itse tiennyt hevosista oikein mitään, mutta oli vuosien saatossa kuullut varmasti tietokirjallisen verran informaatiota hevosista minun suustani ja jaksoi aina kauhistella tippumistarinoitani, joita riitti vähän turhan monta erään nuoren poninryökäleen johdosta, joka oli jaksanut aktiivisesti paiskoa minua pitkin maneesin seiniä ja kentän aitoja. Ihme kyllä mursin käteni vain kerran.
“Ai kauhea, mun pitää varmaan lähteä menemään”, huudahdin katsoessani kelloa. Pimeä tulisi todella nopeasti, vaikka kello oli vasta neljä ja halusin tutustua Venniin rauhassa. Nappasin mopokypäräni naulakosta ja vetäisin kaulahuiviani tiukemmin kaulani ympärille.
“Älä sitten aja ylinopeutta! Äläkä tipu siltä ponilta! Ja lue siihen huomiseen matikankokeeseen!” Silje huuteli perääni. Matikankoe saisi nyt odottaa, minulla oli tärkeämpääkin tekemistä!


Okei, ehkä mustat joogaleggingsit eivät olleet se juttu tallilla. Ehkä mun nuttura oli liian siisti. Miten tallikulttuuri taas toimikaan? Apua. Työnsin epäröivät ajatukset sivuun, heitin tallikassin olalleni ja astelin mahdollisimman itsevarmasti pihattoa kohti. Ai että, kun oli ollut ikävä aitoa hevosten tuoksua, heinien rouskutusta ja kevyttä puheensorinaa satulahuoneessa; mikään ei vetänyt vertoja kunnon tallitunnelmalle.
“No hei, kaveri”, tervehdin uteliaasti nuuskimaan tullutta islanninhevosta. Portille alkoi hiljalleen valua muutama muukin kiinnostunut turpa, mutta minua kiinnosti eniten kuvankaunis punahallakko vuonohevostamma porukan reunalla. Olin kieltämättä viettänyt suurimman osan viimeisestä matikantunnista analysoiden hoitoponini kuvia, joita sain käsiini, joten olin melko varma kyvystäni tunnistaa tämän viiden hevosen joukosta. Pujahdin aitalankojen välistä tamman luokse ja huiskin muut hieman kauemmas. Kyllä se tämä varmaan oli. Ehkä 99% varmuudella. Niin mä ainakin ajattelin. Vetäisin harmaan lapasen pois oikeasta kädestäni ja silitin tamman turpaa lempeästi.
“Vai että Venni”, hymähdin tyytyväisenä. “Eiköhän meistä tule oikein hyvä parivaljakko.”

Anniken

Viestien lukumäärä : 7
Ikä : 17
Join date : 13.11.2019
Karma : 0

Takaisin alkuun Siirry alas

Vennin päiväkirja Empty Vs: Vennin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anniken lähetetty La 28 Joulu 2019, 21:10

2: Joululoman laiskotukset
28.12.2019

Jouluateriat, viimeiset esiintymiset ja lahjashoppailu olivat vieneet minusta kaiken jaksamisen. Mua laiskotti. Ihan tosissaan huvitti vaan jäädä sisälle lojumaan aamun tiukkojen treenien jälkeen ja kaivautua kolmen viltin alle katsomaan Netflixiä. Kello lähestyi jo uhkaavasti neljää iltapäivällä ja sydän käski jäädä kotiin syömään roskaruokaa omassa lämpimässä sängyssä, mutta järki sanoi, että tallillakin pitää naamaansa näyttää ja ulkoiluttaa Venni siinä samassa. Huokaisin syvään; minä tahansa muuna päivänä olisin lähtenyt menemään jo kaksi tuntia sitten, mutta tänään ei oikein sujunut. Äiti vilkaisi minua sohvalta keskeneräisen huiviprojektinsa takaa, kun nousin ylös kohti eteistä.
“Minnekäs likka nyt on lähdössä? Eikös tekisi sullekin hyvää välillä rentoutua”, hän naurahti todennäköisesti vain puoliksi vitsillä. Virnistin takaisin kiinnittäessäni hiuksiani takaisin poninhännälle.
“Täytyy käydä piipahtamassa Shelyesissä”, hihkaisin samalla, kun olin jo matkalla hakemaan takkia. “Ei mulla mee kauaa. Ehkä pari-kolme tuntia. Hoidan ja liikutan Vennin, katsotaan nyt, että mitä muuta saan aikaiseksi.”
“Oot kyllä oppinut ajantajun isältäsi”, äiti huokaisi, mutta päästi minut menemään sen kummempia kyselemättä. Nappasin tummansinisen tallikassini huoneestani ja tarkistin sen sisällön. Kypärä, joka alkoi jo vedellä viimeisiään ja jolle tarvitsisi hankkia ensi vuoden puolella korvike, ratsastussaappaat ja kouluraippa. Hienoa, pohdin vetäessäni mustia ratsastushousuja jalkaani. Helga, rakas pikkusiskoni hyppelehti huoneeni ovensuuhun joulukonvehti kädessään ja auringon vaalentamat hiukset kahdella letillä.
“Oi, ootko menossa tallille? Saanhan mä tulla mukaan? Jooko?” viisivuotias tyttö kyseli innoissaan. Tungin villapaidan helmat housuihin ja pyörähdin ympäri kyykistyen sisareni eteen.
“Siellä on kyllä tosi pimeetä jo”, selitin mahdollisimman kiltisti. “Sulle tulee kylmä ja tylsä siellä ulkona kun mä ratsastan Vennin nopeasti vaan. Jos mennään ens viikolla sitten ihan vaan rapsuttelemaan, käviskö?”
Helga mutristi huuliaan. “Ai jaa.”
“Älä hei viitsi, kyllä sä pääset vielä rapsuttamaan ponia! Mä lupaan”, halasin siskoani kevyesti ja nousin kyykystä. Kävelin hänen ohitseen eteiseen vetämään viimein tallitennareita jalkaani. Niidenkin tarina oli ollut “joo nää on valkoset converset ja nää ei missään nimessä päädy tallille”, mutta kohtalo oli päättänyt toisin ja nyt ne olivat... No, eivät enää kovin valkoiset.
“Pidä hauskaa ja tule nopeasti sitten kotiin! Aja varovasti!” äiti huhuili vielä olohuoneesta. Huusin perään myöntävän vastauksen suunnatessani ovesta ulos ja kohti tallia.

Parkkeerasin uskollisen skootterini sivuun ja suuntasin suoraan kohti pihattotallin ovea. Pihattotalli oli melko pieni ja vaatimaton, mutta kieltämättä aika kotoisa; toisaalta missä tallissa minä nyt en viihtyisi. Vetäisin pipoa syvemmälle päähäni napatessani Vennin riimun ja riimunnarun naulakosta. Pakkanen alkoi pikkuhiljaa kiristyä, joten kipitin ripeästi pihaton toiseen päätyyn, jossa tamma torkkui kevyesti. Venni kääntyi katsomaan minua uteliaana, kun tarjosin sille kättäni haisteltavaksi. Tamman sieraimista nousi kevyt huuru.
“Terve, kaveri”, mutisin hevoselle hymyillen samalla, kun vedin riimun tämän päähän. Vähän kohmeisilla sormillani onnistuin saamaan lukon kiinni ja riimunnarun kiinnitettyä tamman turvan alle, joskin hitaammin kuin yleensä. Harpoin lumihangessa takaisin kohti pihaton ovea vuonohevonen perässäni ja huokaisin helpotuksesta, kun pääsimme puikahtamaan sisään tuomatta koko laumaa mukanamme. Pihattotalli ei ollut superlämmin, mutta pystyin silti vetämään harmaat sormikkaat pois käsistäni kiinnittäessäni Venniä käytävälle seisomaan.
“Jaahas, missäs sun tavarat mahtaa sitten olla”, pohdin ääneen pujahtaessani pieneen huoneeseen, joka satuloista ja muusta heppakamasta päätellen oli varustehuone. Se oli pienestä koostaan huolimatta siististi järjestetty ja tavarat oli nimikoitu; niinpä löysin helposti hyllyltä violetin harjalaatikon, jonka kylkeen oli kirjoitettu Vennin nimi. Nappasin laatikon käsiini yllättyen pitkästä aikaa sen painosta (täytyisi alkaa käymään salilla kaiketi) ja kuljetin sen käytävälle Vennin vierelle. Laskin sen maahan kevyesti ja napsautin laatikon kannen auki, valikoiden sieltä taipuisan pölyharjan, jossa oli vielä kiinni muutama vaalea karva. Ennen pitkää löysin mukavan rytmin sukiessani ponin karvaa pitkin, jäntevin vedoin yrittäen käydä kaiken läpi huolellisesti tarkistaen samalla Vennin jalat, etsien mitään normaalista poikkeavaa kuten turvotusta tai haavoja mutta löytämättä mitään normaalista poikkeavaa. Hyvä niin. Asetin harjan takaisin laatikkoon ja noukin käsiini kaviokoukun.
“Aika tsekata neidin kaviot”, informoin Venniä tulevasta kumartuessani hevosen vasemman etujalan viereen. Ehkä turhaa puhua ponille, mutta hei, ei tässä muitakaan juuri nyt ollut. Kävin kaikki kaviot läpi ja kaavin niistä lumet ja muutaman kiven pois, mutta suurimmaksi osaksi ne olivat nopea osuus. Tamman häntä oli suhteellisen takuton, joten nopean satuloinnin ja suitsimisen jälkeen olimme niinsanotusti ready to go.
“Ootappa vielä hetki”, naurahdin hevoselle, kun se oli innokkaana lähdössä jo menemään pihalle päin. Vedin kypärän nopeasti päähäni, nappasin ohjat kaulalta käsiini ja lähdimme kohti kenttää.

Kentällä oli lunta ja kieltämättä kylmempi kuin maneesissa, mutta minähän olin tullut nauttimaan ulkoilmasta, piru vie; neljän valonheittimen ansiosta kentällä näki kuitenkin erinomaisesti ja sitä paitsi äkkiähän siinä lämmin tulisi, kun alkaisi töihin. Kiristin satulavyötä vielä yksien reikien verran ja kiskaisin jalustimet alas, vetäen samalla jakkaraa jalallani tamman kyljen viereen.
“Sitten menoksi vaan”, totesin kiivetessäni jakkaralta satulaan. Kuin ihmeen kaupalla olin kerrankin mitannut jalustimet sopivan pituiseksi, jippii minä, joten olimme nopeasti valmiita ja pyysin Vennin käyntiin. Lumi narskui hevosen kavioiden alla kun se venytti askeliaan rennosti uralla, joka oli tallattu selväksi ja muuta kenttää vähälumisemmaksi; vaikka tunnit olivatkin maneesissa, selvästi joku muukin jaksoi käyttää vielä kenttää näin talvella. Noin kymmenen minuutin alkukäyntien jälkeen aloin keräilemään ohjia käsiini. Venni ryhdistäytyi ja reipastui allani huomattavasti, puhaltaen ilmaa sieraimistaan. Painoin pohkeeni kevyesti tamman kylkiin kiinni ja se siirtyi mukavaan, matkaavoittavaan raviin. Tein jonkin verran taivutteluja ja voltteja, yrittäen muistella ratsastustunneilla saamiani ohjeita.
“Hieno tyttö”, kehuin, kun tamma alkoi myötäämään niskastaan ja taipumaan rehellisesti volteilla. Venni pärskähti tyytyväisen oloisena saadessaan kevyen taputuksen kaulalleen ja tuntui venyttävän askeltaan entisestään. Työmotivaatio oli ainakin kohdallaan! Istuin harjoitusraviin ja painoin itseäni satulaan, jolloin punahallakko tamma siirtyi käyntiin. Rapsutin hevosen säkää ja annoin hetkeksi pitkät ohjat samalla, kun vaihdoin suuntaa. Taivaalta alkoi hiljalleen putoilla muutamia lumihiutaleita, jotka jäivät kiinni Vennin paksuun talvikarvaan ja sulivat siinä hetken oltuaan. Mullakaan ei ollut edes kylmä vielä, joten päätin jättää välikäynnit melko lyhyiksi ja kerätä ohjat jälleen. Tein muutaman pysähdyksen ja peruutuksen, jonka jälkeen siirsin Vennin jälleen raviin ja aloin tekemään isoa kahdeksikkoa. Lumi tallautui nopeasti helpostiseurattavaksi kuvioksi, jota pitkin hevosen oli helppo kulkea.
“Mitäs luulet, otetaanko hiukan laukkaa?” kysyin hymyillen hoidokiltani. Tein pienen puolipidätteen ja annoin parhaani mukaan selvät laukkapohkeet, joista tamma lähtikin innokkaasti mukavaan, pyörivään laukkaan. Ratsastin puolet kahdeksikosta laukassa ja puolet ravissa, vaihtaen aina keskellä askellajia ja suuntaa. Hymyilin erityisen hyvän laukannoston jälkeen ja siirryin pois kahdeksikolta antaen tammalle hieman ohjaa loppuravien ajaksi. Venni venytti kaulaansa eteen ja alas hölkätessään rauhallista tahtia uralla. Vitsit, miten ihana hevonen; en malttaisi odottaa nähdä, mitä kaikkea ensi vuosi tuokaan tullessaan!

_________________
henkilökuvaus / merkit
Venni 19.11.2019 -->

Anniken

Viestien lukumäärä : 7
Ikä : 17
Join date : 13.11.2019
Karma : 0

Takaisin alkuun Siirry alas

Vennin päiväkirja Empty Vs: Vennin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa