Stellan päiväkirja

Sivu 1 / 2 1, 2  Seuraava

Siirry alas

Stellan päiväkirja  Empty Stellan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jassu lähetetty Ti 17 Kesä 2014, 06:24

Brynhild Snøbær
"Stella"

vuonohevostamma
omille sivuille


Viimeinen muokkaaja, Jassu pvm Ma 18 Marras 2019, 21:35, muokattu 2 kertaa
Jassu
Jassu
Admin

Viestien lukumäärä : 266
Join date : 01.03.2014
Karma : 4

http://hiirenkolo.net/shelyes

Takaisin alkuun Siirry alas

Stellan päiväkirja  Empty Vs: Stellan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jassu lähetetty Su 22 Kesä 2014, 19:20

Aiyan hoitotarina oli laitettu väärään paikkaan:

@Aiya kirjoitti:Äitini parkeerasi automme Shelyesin parkkipaikalle siksi aikaa, kun nousin ulos autosta. Heitin tallireppuni olalle ja työnsin auton oven kiinni. Nostin vielä kättä hyvästiksi, kun katsoin autoamme, joka kaarsi moottori jylisten pois parkkipaikalta. Huokaisin syvään. Tänään olisi ensimmäinen tallipäivä Shelyesissä ja tiesin, että päivästä tulisi jännittävä ja mielenkiintoinen. En malttanut enää odottaa, että näkisin Stellan ensimmäistä kertaa ja muut tallilaiset.

Kävelin reippain askelin päärakennuksen ohi isoon talliin. Heti ensimmäisenä talliin päästyäni korviini kantautui ullakolta iloista naurua. Siellä siis majailivat Shelyesin pahikset. Astelin hieman epäröiden ullakolle vieviä portaita pitkin ja määränpäähän saavuttuani kaikki hiljenivät ja tuojottivat minua, kuin ulkoavaruudesta tullutta alienia.

- Moi! Mä oon Aiya ja hoidan täällä Stellaa, hihkaisin ihmetteleville tallilaisille.
Hetken päästä alkoikin nimien huutelu ja kuka hoitaa ketäkin täällä Shelyesissä. Esittelykierroksen jälkeen heitin tallireppun lokerooni ja aloimme jutella kaikenlaisesta. Jutustelun jälkeen päätin lähteä Stellan luokse, sillä enhän minä ollut nähnyt sitä tänään vielä kertaakaan.

- Stella, vihlesin tammalle, joka hörsti uteliaana korviaan. Sitten se tuli innokkaana luokseni. Rapsutin Stellaa otsasta samalla kun se hamusi hupparini taskua.
- Kyllä vain, siellä on sinulle namipala, sanoin hymyillen ja kaivoin sokerinpalan taskustani, jota tarjosin sitten lopuksi Stellalle. Tamma otti sokerinpalan kämmeneltäni ja mutusteli sen suuhunsa, hamuten lopuksi taas lisää herkkuja.
- Valitan, mutta enempää ei ole, sanoin Stellalle ja taputin sitä kaulalle.

Katsoin puhelimestani kelloa ja huomasin sen olevan aivan liian paljon. Olin saanut jopa äidiltäni viestin, että hän on tulossa jo hakemaan minua. Annoin mojovan suukon Stellan sieraimille ja lupasin sille, että tulen takaisin mahdollisimman pian. Sitten lähdinkin jo kiireistesti hakemaan tallireppuani. Sanoin hoitajille hyvästit ja menin parkkipaikalle, jossa äiti jo odottikin minua. Huokaisin haikein mielin, kun talli katosi taaksemme. Aika oli mennyt liian nopeasti. Ainakin ensi kerralla varaisin enemmän aikaa tallilla oleskeluun.
Jassu
Jassu
Admin

Viestien lukumäärä : 266
Join date : 01.03.2014
Karma : 4

http://hiirenkolo.net/shelyes

Takaisin alkuun Siirry alas

Stellan päiväkirja  Empty Vs: Stellan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sara lähetetty Ke 25 Helmi 2015, 00:25

♡ Maanantai 23. helmikuuta

Levitin luistimeni kuivumaan eteisen lattialle ja otin pienen puhelimeni kaapin päältä. Olin saanut uusia viestejä ja katsoin mitä oli tullut.
IiäS: "Hei sä pääsit Stellalle hoitajaks!"
Naurahdin riemusta ja vastasin: "No jo oli aikakin! Kysyn voinko tulla tallille jo tänään!"
Koikkelehdin keittiöön ja huudahdin äipälle uutiseni.
"Mene sitten huomenna katsomaan sitä ponia kun on ratsastustuntikin, nyt on jo aika myöhä", äiti vastasi. Hieman pettyneenä kuljin huoneeseeni chattailemaan Iiässän kanssa.


♡ Tiistai 24. helmikuuta

Olin aivan eritavalla innoissani tallille menosta kun tavallisesti tiistaisin, vaikkei siellä mitään uutta odottanutkaan - samat hevoset, samat tyypit, samat tunnit. Minä olin nyt jotain uutta, en enää tavallinen vakkarituntilainen, vaan hoitaja! Hienoa. Tallilla meninkin ensimmäisenä tarhalle moikkaamaan Stellaa, joka tarhaili jo isoksi kasvaneen varsansa kanssa pihaton edustalla. Silittelin suloista tammaa, ja mietin kaikkia hauskoja juoruja aamutalleista, mitä olin muilta tallilaisilta kuullut. Houkuttelin kaksikon pihattoon yhteiseen, isoon karsinaan ja etsin vuonisten harjalaatikot. Vietin pitkän tovin parivaljakkoa harjaten. Stella oli oma tavallinen itsensä ja seurasi minua tarkkaan. Välillä se koitti epäilyttävästi hivuttautua ovea kohti, mahtaisinkohan saada livahtaa pois, mutta naurahtaen kutsuin tamman takaisin sanoen:
"Älä opeta pikkuiselle huonoja tapoja, pöhkö."

Kun olin päästämässä vuonikset takaisin tarhaan, Iiäs pöllähti pihattoon.
"Moikka!" sanoimme ja juttelimme niitä näitä.
"Mulla alkaa tunti kohta", sanoin.
"Joo, mä jään laittamaan Dimonaa vikaa tuntia varten", Iiäs vastasi ja lähti saalistamaan pilkullista ponia tarhan peränurkasta. Minä tallustin isoon talliin selvittämään, millä heppasella ratsastaisin tunnilla - Vinjalla. Muistinkin jo, missä rauhallisen tamman tavarat olivat, ja pistin sen kuntoon. Tuntikaverini Lilli harjasi Lucasta saman hoitopuomin äärellä.
"Mä pääsin viimein hoitajaksi", kerroin Lillille, josta oli vuoden mittaan kuoriutunut ihan mukava likka - ei tyttö ollut enää lähellekään niin ujo, kuin aluksi.
"Onnea sulle", tyttö vastasi. "Mulla ei riittäisi aika."

Tunnilla harjoittelimme kouluratsastuksen saloja ympyrätyöskentelyn kautta, harjoittelimme lisäämistä ja kokoamista ja siirtymisiä ympyrällä. Vastalaukkaakin saatiin kokeilla, mutta se ei ihan onnistunut - harjoittelua vaan lisää. Vinja oli tavalliseen tapaansa oikein luottoratsu, ja meidän tunti meni hyvin. Loppuverkoissa kyselin Lilliltä, miten tunti meni.
"Kunhan Lucas sai moottorinsa käyntiin ja keskityin tekemiseen niin ihan hyvin meni", Lilli vastasi. "Sulla?"
"Vinja on tämmönen luottoratsu, että ihan kivasti meni."

Kun minä sain Vinjalta varusteet pois ja Inga Dimonansa tunnille, tyttö näytti minulle tallin yläkertaa, jonne en ollut vielä pelkkänä tuntiratsastajana uskaltautunut.
"Täällä onpi tallilaisten valtakunta, ja tosta voi valita kaapin itselleen", Iiäs selitti ja istahdimme taukotilan sohvalle.
"Toisinaan täällä meno on aika järkyttävääkin, mutta yksinkertaisesti parasta", tyttö kertoi naurahtaen muistoilleen. Niitä olisi pian minullakin.

♡ Sara & Stella ~ 1.
Sara
Sara

Viestien lukumäärä : 42
Ikä : 21
Join date : 28.05.2014
Karma : 0

Takaisin alkuun Siirry alas

Stellan päiväkirja  Empty Vs: Stellan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sara lähetetty To 26 Helmi 2015, 15:58

♡ Torstai 26. helmikuuta

Jatkuva suojakeli sai rännit lorisemaan ja lumen painumaan, mikä ei miellyttänyt minua - en tahtonut jäiden vielä sulavan. Luistelu hallin tungoksessa mailattomilla vuoroilla ei houkuttanut ja potkukelkka tössäsi vähän väliä lumettomaan kohtaan. Pääsin kuitenkin tallille asti ja Inga-Stina siellä pihatolla minua jo odottelikin. Stellalla ja Dinalla olisi illalla molemmilla vain yksi tunti, joten olimme päättäneet käydä jo päivällä ratsastamassa. Pihatolla harjasimme ja varustimme ponimuksemme ja paijailimme liian suureksi kasvanutta Tranea - pikkupoika olisi saanut pysyä pikkuvarsana vielä vähän pidempään. Laiskoina jätimme satulat pihatolle, ilmankin pärjäisi, tammat olivat sen verran kilttejä. Kentällä Trane sai juoksennella vapaana, kun me väänsimme koulua ja leikimme hippasta. Trane tutkiskeli paikkoja ja vain välillä pyöri häiritsevösti emän ympärillä, kunnes joku tuoksu tulvahti leudon tuulen mukana pikku-ukon sieraimiin.

Stellan päiväkirja  Kentalla

♡ Sara & Stella ~ 2.
Sara
Sara

Viestien lukumäärä : 42
Ikä : 21
Join date : 28.05.2014
Karma : 0

Takaisin alkuun Siirry alas

Stellan päiväkirja  Empty Vs: Stellan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sara lähetetty La 28 Helmi 2015, 10:24

♡ Lauantai 28. helmikuuta

Tallivintiltä kuului mukavasti pulinaa, ilmeisesti lauantaipäivää oli tallilla viettämässä aika moni joten suuntasin rappusia ylös. Iiäs ja pari blondia nauroivat jollekin, ja kaksi muuta tyttöä istuivat toisella sohvalla hieman eksyneen näköisenä.
"Moi!" sanoin reippaasti ja istahdin Iiässän viereen muiden vastatessa tervehdykseen. "Keitäs te olette?"
"Mä olen Jemina", Iiässän vieressä istuva tyttö sanoi naurunsa seasta.
"Nii, se on Pulle Nah ja mie Inga-Stina", Inga lisäsi ja nauroi. Heh, jotaa insaidläppää taas.
"Sanni", sanoi kuparinväriset hiukset omaava nuori nainen.
"Mä oon Frida", blondi tyttö sanoi toiselta sohvalta. Hänen vieressään istui räväkästi punatukkainen tyttö, joka sanoi:
"Mä oon Pinja, mut kaikki sanoo Piniks."
"Mä oon Sara", kerroin. "Oon Svolværin lukios ykkösel. Heei mä taisin nähä Jemina sut siel penkkareis, mut taisit jäähä jo lukulomalle..?"
"Joo niin jäin", Jemi vastasi. "En kyllä ole kovin innokas lukemaan, ja jatkuvast on jotaa tuntei amiksen puolella. Missäs koulus te muut ootte?"
"Mä oon yläasteel", Pini sanoi.
"Mäkin", Frida sano ja Iiässäkin ilmaisi kuuluvansa siihen joukkoon käden heilautuksella.
"Mä oon jo yliopistossa", Sanni sanoi. "Se vasta on rankkaa opiskelua."
"Mä haluun sitten yliopistoo, opiskelemaan luokanopettajaks, vaik en oo mikää opiskelijaihminen. En vaa tiiä muuta kuvaa ammattia!" naurahdin.

Aikamme juteltuamme Jemina ehdotti maastolenkkiä, ja me kaikki olimme innolla lähdössä messiin. Pini kertoi aloittaneensa juuri Aagen hoitamisen ja Frida Brellan. Tevihän on Jemin oma poni, ja Sanni hoitaa Raffea. Iiäs ja minä lähdimme tallustamaan pihatolle kun muut jäivät talleille.
"Eiköhän Trane ole tarpeeksi vanha jäämään pihatolle vähäksi aikaa, on täällä kuitenkin tuttuja heppakavereita", mutisin Ingalle.
"Joo, omhan se jo vieroitusiässä", toinen vastasi. Otimme ponit sisään pihattoon harjaukseen ja varustimme ne. Stella ihmetteli hieman, kun Trane jäi rohkeana oripoikana pihalle. Lähdimme Iiässän kanssa ratsastamaan kohti tallipihaa ja vuorostaan Trane oli hämillään emänsä lähdöstä.
"Varmasti se siitä rauhottuu", IS sanoi katsellessani ympäriinsä juoksevaa ja hirnahtelevaa orivarsaa.

Talleilla muu seurue oli jo valmiina lähtöön. Matka kului mukavasti rupatellen ja tutustuen. Jotenkin kovin moni oli Suomesta tai Ruotsista tai muualta - minä ihan lofoottilainen alunperinkin. Rakastin näitä maisemia ja keliä, jos vaan pysyisi pakkasella - tämä kaiken sulaminen ei ollut hauskaa. Pikkupakkanen ja suuret hanget oli parasta, samoin kesäisin pidin viileämmästä merisäästä, ne harvat hellepäivät olivat tuskaa. Vasta tänne muuttaneiden mielestä Norjassa on huisan koleaa, no, eivät vaan oo viel tottunnu meri-ilmaan ja tuuleen.

Me kuusi saavuimme reilun tunnin päästä tallin pihaan.
"Oli kiva maastoilla, mennään toistekin!" hoimme toisillemme. Trane ja Stella olivat riemuissaan nähdässään toisensa, ja Stella kiirehtikin poikansa luo tarhaan heti, kun päästin sen irti. Puuhailimme Stinan kanssa hetkin vielä pihatolla järjestellen varustehuonetta ja lakaisimme käytävänkin. Lähtiessämme kävelemään näin Lokan pienessä tarhassa erillään muista.
"Mitäs Loka tuolla?"
"Se ontuu", Iiäs sanoi. "Se on ontunut jo kauan. Se taitaa olla nyt 21."
"Mutta eihän se paljoa ole", tuhahdin. "Toivottavasti poika paranee. Mäkin haluisin vielä joskus hoitaa sitä - Loka on kuulemma niin ihana", sanoin haaveillen.
"Joo, just semmonen arka, kiehtova poni, jonka luottamuksen voittamisen jälkeen kaikki on niin ihmeellistä, voi ratsastaa ilman varusteita pelloilla ja se luottaa täysillä. Se on aivan mielettömän ihana, on sääli jos se ei tuosta parane", Iiäs kertoili muistellen vanhaa hoitsuaan. "Kaipasin kuitenkin nuorempaa ja reippaampaa ponia."
"Mulle semmonen maastoilu olisi just niin perfect", huokaisin kun saavuimme pojan tarhalle. Loka muisti Stinan ja tuli aidalle hänen silitettäväkseen, mutta uskalsi tulla minuakin nuuhkaisemaan.
"Loka ei edes ole ollut mun tuntiryhmässä koskaan, mutta oon mä sillä kerran pari saanut mennä", sanoin.
"On tämä herra vaan niin ihana", Inga sanoi silittäen harmahtavaa turpaa.

♡ Sara & Stella ~ 3.
Sara
Sara

Viestien lukumäärä : 42
Ikä : 21
Join date : 28.05.2014
Karma : 0

Takaisin alkuun Siirry alas

Stellan päiväkirja  Empty Vs: Stellan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sara lähetetty Ma 16 Maalis 2015, 20:03

♡ Maanantai 16. maaliskuuta

Kevään tuoksun mä tunnistan
Auringon näen paistavan
Se lämmittää, hangilla leikittelee
Ja tuuli hiuksiain hyväilee

Vaan siellä täällä nään pälviä
Mut taivaalla ei ole pilviä
Aurinko nousee ja mailleen laskee
Taivaan kauniiksi maalailee

Linnun laulu kevään ensimmäinen
Villatupsut talvikarvan tiputtajien
Valkea, pehmeä pajunkissa
Iloiset lapset hangessa

Kaikkialla on liukasta ja jäätä
Vaan ei kukaan voi olla rakastamatta kevätsäätä
Kuraa ei huomaa kun aurinko paistaa
Tummat lasitkin piilosta esiin saa kaivaa

Hevonen pöllyää kun sukaa pyörittää
Talven villaa oikeesti riittää
Ja kentälläkin on maa ihan jäinen
Niin heppakin kulkee kuin umpipäinen

Maastossa pellolla hanki kantaa
Vaan hepan kaviot siihen uppoaa
Laukkaan silti vaihdetaan
Ja kevään hetkestä nautitaan.

♡ Sara & Stella ~ 4.
Sara
Sara

Viestien lukumäärä : 42
Ikä : 21
Join date : 28.05.2014
Karma : 0

Takaisin alkuun Siirry alas

Stellan päiväkirja  Empty Vs: Stellan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sara lähetetty Ma 06 Heinä 2015, 10:16

♡ Maanantai 6. kesäkuuta

Kylmä ja hyinen alkukesä, kun joka päivä piti vetää paksu huppari ja tuulitakki niskaan, alkoi viimein väistyä lämpimien ilmojen tieltä. Olinhan heittänyt talviturkkini jo ajat sitten, mutta nyt vasta alkaisi hyvät uimakelit. Eihän vesi lämmennyt näillä korkeuksilla kovinkaan lämpimäksi, mutta olin tottunut siihen. Jääreenit oli tauolla, mutta kävin edelleen sisäreeneissä. Huilutunnitkin oli kesätauolla. Kaikki oli rennompaa.

Aurinko paistoi tänään mukavasti kun fillaroin kohti tallia ja pihattoa, jossa Stella-tamma asui. Stinakin oli sanonut tulevansa tänään tallille, missä usein pyörimmekin yhdessä. Olin jo ehtinyt ottaa Stellan sisälle hoidettavaksi, kun Stina saapui.
"Mentäskö taas vaihteeksi maastoon?" kysyin. Stina nyökytteli ja jatkoi:
"Ootan että päästäisiin uittamaan!"
"No samaa sanon minä, rakastan vettä ja uimista!"

"Mennäänkö Kongstindanin vuoren juurelle? Tehää joku pieni lenkki ja tullaa takasii", Stina ehdotti.
"Joo, mennää vaa."
Hain Stellan suitset pienen pihattotallin varastotilasta ja puin ne tamman päähän. Inga-Stinakin oli jo valmis Dinan kanssa joten kävelimme ulos metsäpolun alkuun.
Matalahkojen havupuiden metsä ympäröi meidät kapean metsäpolun kulkijat. Juttelimme mukavia.
"Tänne tulee aina joka kesä niin paljon turisteja", huokaisin. "No, ainakin ihmisillä on töitä museoissa ja opaskierroksilla, ja leirintäalueellakin menee hyvin."
"Niinpä, ei kaikki pelkällä kalannostolla elä", Iiässäkin totesi. "Mutta toisinaan mökkien vuokralaiset pitää yömyöhään meteliä, mikä raivostuttaa.."

Metsäpolulta oli kauniit maisemat suurelle, kirkasvetiselle järvelle, jota jyrkkärinteiset vuoret ympäröivät. Polku kiemurteli mahdollisimman tasaisilla kohdilla. Vuorenrinteellä kasvoi metsää vain ihan rannassa, kasvusto matali äkkiä ylemmäs mentäessä, mutta hevosella sinne olisi vaikeaa mennä. Aika kului rantaa ihaillessa.
"Tässä on tasaisempaa, ravataanko?" IS kysyi.
"Joo! Paluumatkalla voidaan laukata lähempänä tallia, siellä on leveämpi tie", ehdotin.
Niin nostimme ravin ja pian tulikin kääntymisen aika, matka nääs meni aika sutjakkaan ravissa. Palailimme samaa reittiä, annoimme hevosten purkaa energioitaan. Äsken pitkälle tuntunut polku loppui äkkiä ja nostimme laukan leveämmän tien alussa.

Pitkään eme ehtineet kirmata, kun hiljensimme käyntiin. Ei voi ihan tallille asti laukata, loppukäynnit pitää muistaa. Hevoset hörisivät tyytyväisinä, taisi olla päiväheinät pihatolla odottamassa.
"Onkos sulla kesätöitä", IS kysyi kun harjailimme ratsujamme.
"Joo, olin pari viikkoa dementiakodilla vanhusten seurana. Oli ihan mukavaa! Ne tosin unohti kaiken tosi äkkiä", naurahdin.
Jätimme pollet nauttimaan heinistään ja lähdimme kotia kohti.

♡ Sara & Stella ~ 5.
Sara
Sara

Viestien lukumäärä : 42
Ikä : 21
Join date : 28.05.2014
Karma : 0

Takaisin alkuun Siirry alas

Stellan päiväkirja  Empty Vs: Stellan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sara lähetetty Su 17 Huhti 2016, 01:13

♡ Hiihtolomaleiri 6-8. maaliskuuta 2015

Stellan päiväkirja  Allistella

Hankilaukkailun riemuja Saran&Stellan sekä Suvin&Allin seurassa.

♡ Sara & Stella ~ 6.
Sara
Sara

Viestien lukumäärä : 42
Ikä : 21
Join date : 28.05.2014
Karma : 0

Takaisin alkuun Siirry alas

Stellan päiväkirja  Empty Vs: Stellan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sara lähetetty To 04 Toukokuu 2017, 02:08

♡ Toukokuu 2017

Kevät tuo aina uusia tuulia mukanaan. Kun kuulin Inga-Stinan muuttavan Suomeen, innostuin itsekin ideasta. Olin pitkin kevättä tutustunut erilaisiin mahdollisuuksiin, ja olin lopulta päätynyt hakemaan kesätöitä Suomesta nordjobin kautta. Kun sitten olimme käyneet viimeisellä yhteisellä maastolenkillä hoitsujemme kanssa, olin kertonut iloisen uutiseni - olin saanut haluamani kesätyöpaikan, ihan ISän uuden kodin läheltä! Inga-Stina lupasi selvittää uuden asuinpaikkansa lähimmät tallit ja kertoa minulle mahdollisuuksista harrastaa hevosia työn ohella, ja hän oli löytänyt minulle ihanan kesähevosen ylläpitoon. Se oli suloinen issikkatama, enkä malttanut odottaa, että ensiviikolla lentäisin kesäksi Suomeen ja kävisin koeratsastamassa tamman.

Se tarkoitti hyvästejä Shelyesille ja Stellalle. Reilun kahden vuoden aikana Stellasta oli tullut minulle todella rakas, ja sen hassuista jekuista todella tuttuja. Tamma kulkisi kuitenkin muistoissani mukana, ja jos syksyllä palaisin Norjaan, voisin käydä milloin vain moikkaamassa sitä. Stella ei katoaisi minnekään, mutta minä lähtisin. Sitä ennen halusin ehtiä tekemään vielä kerran pitkän maastolenkin lempireittejä pitkin, ja tänään se onnistuisi, sillä tammalla oli vapaapäivä. Ratsastin tammalla ilman satulaa ja sen talvikarvansotkuiset kyljet lämmittivät jalkojani ihanasti. Kevättuuli puhalsi vielä hieman kylmästi, mutta sää oli kokoajan lämpenemään päin. Kumarruin halaamaan tammaa, silittelin sen kaulaa ja rapsutin säkää. Läpikotaisin tuttu tamma kulki luottavaisin askelin, enkä voinut olla hymyilemättä.
"En unohda sua koskaan, vaikka välillämme olisi tuhansia kilometrejä", kuiskasin tammalle, kun viimeistä kertaa kannustin tamman vauhdikkaaseen laukkaan.

♡ Sara & Stella ~ 7.

Mun piti kirjottaa tämä jo kauan sitten, nyt tätä ei varmaan enää kukaan lue, mutta kirjoitin kuitenkin :D Jos Shelyes joskus palaa, haen todennäköisesti takaisin, niini ihana talli tämä on <3 Kiitos Shelyes <3
Sara
Sara

Viestien lukumäärä : 42
Ikä : 21
Join date : 28.05.2014
Karma : 0

Takaisin alkuun Siirry alas

Stellan päiväkirja  Empty Vs: Stellan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Katya lähetetty Ke 15 Marras 2017, 14:48

15.11.2017 - Kuraisia kavioita ja uusia tuttavuuksia


Päivän aikana satanut nuoskalumi narskui tennareiden alla, kun kävelin Shelyesin pihaan. Siitä on ikuisuus, kun viimeeksi kävin tallilla. Muistaakseni Iso-Britanniassa, mietin itsekseni kun hengitin tallin tuoksua sisään. Tallipiha oli vielä autio kahden jälkeen iltapäivällä – kaikki olivat varmasti vielä koulussa. Mietin, mistä mahtaisin löytää jonkun, joka voisi esitellä minulle paikkoja ja kuin tilauksesta Jassu tuli minua vihellellen vastaan. Terhvehdin häntä ja hän jäi hetkeksi katsomaan minua sen näköisenä, kuin yrittäisi epätoivoisesti muistaa nimeä.
”Katya.”, autoin naista.
”Aa joo, niin tietty. Stellan hoitaja.”, hän naurahti. ”Odotatko sen aikaa, et käyn viemäs nää paperit sisälle? Tuun sit näyttää sulle paikkoja.” Jassu ehdotti ja odottamatta vastaustani jatkoi matkaansa suureen päärakennukseen.
Minulle alkoi tulla kylmä, joten suunnistin talliin lämpimään ja jäin odottelemaan Jassua.

Puolentunnin kierroksen aikana Jassu selitti minulle tallin käytäntöjä laidasta laitaan – en ollut edes varma muistaisinko kaikkea yhdellä kertaa. Kaikki on onneksi luntattavissa toimistosta, joten en ottanut asiasta paniikkia. Kello lähestyi kolmea ja tallille alkoi valua porukkaa. Neljältä olisi maastoon lähtö ja ihmiset olivat silmin nähden innoissaan. Beata ja Inga-Stina tulivat ensimmäisinä esittäytymään ja Inga-Stiina lähti minun kanssa hakemaan Stellaa tarhasta. Stella tuli portille vastaan, mutta ei suinkaan kiinni otettavaksi, vaan yritti ensimmäisenä karkuun. Inga-Stiina oli onneksi portin ulkopuolella ponia nopeampi ja nappasi tämän päitsistä kiinni. Minä otin Stellan riimunnarun päähän ja talutin tamman talliin samalla jutellen Inga-Stiinan kanssa niitä ja näitä.

Vaikka muualla maa oli valkoisena lumesta, tarhassa lumi oli sekoittunut ruskeaksi mönjäksi. Sen huomasi Stellan jaloista. Katsoin parhaaksi pestä ponin jalat sotkematta sen enempää. Stella seisoi nätisti pesarissa, kun avuksi tullut Petter piti tätä kiinni. Kävi ilmi, että meillä molemmilla on vahva urheilullinen tausta ja jalkapallo on molempien mieleen. Juttutuokioon liittyi myös Beata ja äskettäin saapunut Ylva. Pian tallin käytävän täytti puheen sorina ja nauru – mikä ihana porukka!


~K&S 1


Viimeinen muokkaaja, Katya pvm Pe 15 Joulu 2017, 12:01, muokattu 1 kertaa
Katya
Katya

Viestien lukumäärä : 20
Ikä : 24
Join date : 07.11.2017
Karma : 0

Takaisin alkuun Siirry alas

Stellan päiväkirja  Empty Vs: Stellan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Katya lähetetty To 07 Joulu 2017, 23:43

7.12.2017 - Talvi-illan talleilua


Pakkanen puri nenänpäätätni, kun ratsastin Stellan tallin pihaan. Kevyt huuru kohosi ponin sieraimista kumpuavan hengityksen tahtiin ja haihtui ilmaan. Taivas oli täysin selkeä ja tähdet loisitvat erityisen kirkkaasti. Kylmyyden hiipiessä jalkojani pitkin puristin niitä hieman tiukemmin ponin lämpimiin kylkiin, ennenkuin tohdin laskeutua selästä alas. Maan kohdatessa jalkani tärähtivät inhotavasti ja ravistelin niitä hetken aikaa. Ulkona oli niin hieno sää, että siellä olisi voinut viettää enemmänkin aikaa, mutta reilu kymmenen asteen pakkanen ajoi minut nopeasti sisälle tallin lämpöön.

Tallissa soi hiljaisella radio, jossa soitettiin joululauluja. Radion ja Stellan kavioiden kopseen lisäksi tallissa kuului vain ilmastoinnin humina ja tasainen heinän rouskutus. Otin Stellalta suitset pois ja annoin tamman heinät sille karsinaan. Stella mutusteli heiniään samalla, kun harjasin siltä enimmät hiet pois.
Mary did you know that your baby boy will give sight to a blind man?
Mary did you know that your baby boy will calm a storm with his hand?...
” radiossa soi yksi lempijoululauluistani Pentatonixin esittämänä ja hyräilin sitä hiljaa mukana.

Olin niin syvällä päässäni, että säikähdin huomattuani Joonan norkoilevan karsinan ovea vasten.
”Miten meni?”, mies kysyi.
Hän oli aikaisemmin antanut minulle idean tehdä kivaa kartiotehtävää Stellan kanssa.
”Hyvin! Meillä oli oikein kivaa. En muista milloin viimeeksi olisin nauttinut niin paljon kylmästä talvisäästä ja ratsastuksesta.”, vastasin kiinnittäen samalla viimeisen loimivyön Stellan fleeceloimesta. Annoin Stellalle vielä pikaiset rapsutukset, ennenkuin poistuin karsinasta sulkien oven perässä. Menimme samaa matkaa yläkertaan, jossa oli Inga-Stiina ja Beata viltteihin kääriytyneinä sohvilla, höyryävät kupit kädessä.
”Hei! Haluutteko kaakaota? Tehtiin ihan äsken.”, IS kysyi ja osoitti hellalle, jossa oli vastakeitettyä kuumaa kaakaota.
”Todellakin! Ulkona on jäätävän kylmä, vaikka tuo keli onkin aivan upea.”, vastasin ja menin hakemaan itselleni suussasulavaa, kuumaa kaakaota. Loppuilta menikin sohvilla istuessa ja jutellessa Shelyläisten kanssa.

~K&S 2


Viimeinen muokkaaja, Katya pvm Pe 15 Joulu 2017, 12:00, muokattu 2 kertaa
Katya
Katya

Viestien lukumäärä : 20
Ikä : 24
Join date : 07.11.2017
Karma : 0

Takaisin alkuun Siirry alas

Stellan päiväkirja  Empty Vs: Stellan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Katya lähetetty Pe 15 Joulu 2017, 01:03

14.12.2017



Iltaa kohden sään pakastuessa myös kinoksen päälimmäinen kerros jäätyi. Stella oli saanut  vuohisen alle inhottavan haavauman rapeasta hangesta ja hoidin sitä tamman karsinassa putsaten ja rasvaten. Uusi tulokas, Christian, oli tekemässä iltatallia ja vaikutti siltä, että haluaisi jo kotia. Yritin tarjota hänelle apua ruokien jakamisessa, mutta poika vain tuhahti minulle. Olkoon sitten itsekseen, ajattelin ja rapsutin Stellaa hyvästiksi ennen kuin menin yläkertaan.

Tallilla oli yllättävän paljon vielä porukkaa ottaen huomioon kellon ajan. Vintillä oli kova keskustelu uudesta talliorjasta ja minua kävi hieman sääliksi häntä, kun kukaan ei oikein tuntunut tykkäävän hänestä. Oli hänessä pakko olla jotain hyvääkin, vaikka aika pinnalliselta tuo vaikutti.
”Ketkä on muuten lähdössä Suomeen leirille?” kysäisin vaihtaen puheenaiheen. Sain aikaan pientä keskustelua siitä, vaikkakaan kukaan ei siitä osannut varmaksi sanoa. Minusta oli kyllä ihanaa saada mahdollisuus lähteä Suomeen, vaikkakin vain viikoksi. Suomessa asuessani olin ihastunut siihen maahan ihan totaalisesti! On Norjakin kiva paikka ja Lofooteilla on todella kaunista, mutta välillä tuntuu että norjan kieli on minulle turhan vaikeaa – samoin kuin ruotsi. Onneksi moni puhuu hyvin englantia ja suomea, niin tulen heidän kanssa hyvin juttuun.

Christian tuli yläkertaan ja näytti olevan kylmissään. Tarjosin hänelle vasta keitettyä glögiä ja hänen  ilmeensä näytti hieman pehmeentyvän. Muut loivat jätkään vain pitkiä katseita – erityisesti Sven, joka ei näyttänyt yhtään tykkäävän hänestä. Svenin katsetta Chrisua kohtaan pystyi kuvailemaan jopa halveksuvaksi. Ajattelin, ettei se minulta ole pois, jos yritän olla pojalle ystävällinen. Ei varmaan ole hänellekkään helppoa työskennellä vieraalla alalla vieraassa porukassa. Kovin pitkään en kyllä jaksaisi äksyilyä katsoa.

Lähtöä tekiessäni kävin vielä tsekkaamassa Stellan haavan. Ei se onneksi ollut kovin paha ja olisi entisellään parissa päivässä. Jassulle olin jo ilmoittanut asiasta ja lupailin katsoa sen perään pari päivää – minulla kun ei ollut muutakaan tekemistä loppuviikosta. Keräsin kamppeeni ja lähdin kotiin uupuneena pitkästä päivästä.

~K&S 3


Viimeinen muokkaaja, Katya pvm Pe 15 Joulu 2017, 11:59, muokattu 1 kertaa

_________________
• Brynhild Snøbær 10.11.2017
Katya
Katya

Viestien lukumäärä : 20
Ikä : 24
Join date : 07.11.2017
Karma : 0

Takaisin alkuun Siirry alas

Stellan päiväkirja  Empty Vs: Stellan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Katya lähetetty Pe 15 Joulu 2017, 11:59

15.12.2017

Stellan haava oli yön aikana parantunut huomattavasti. Tammalla ei kuitenkaan tänään vielä pidetty tunteja, joten ajattelin juoksuttaa sen kevyesti, ettei tämä ihan sekoaisi ylimääräisestä energiasta. Christian oli juuri saanut aamutallin tehtyä ja vaikutti tänään jo vähän lempeämmältä kuin eilen. Hän jopa jutteli minulle muutaman lauseen, ennenkuin katosi yläkertaan. Minä puolestani harjasin Stellan kunnolla ja hemmottelin ponia rapsutuksilla ja pikaisella selkähieronnalla, ennenkuin sovitin sille suitset päähän. Kietaisin sideharson kevyesti haavan päälle, jottei maneesin pohjastapölyäisi hirveästi likaa siihen.

Stella oli aluksi hieman häslä ravatessaan liinan päässä, ja varsinkin suunnan vaihdoissa poni teki jotain ihmeellisiä kiemuroita. Laukka pyöri molempiin suuntiin todella nätisti lukuunottamatta paria  innostuksen siivittämää pukkia. En viitsinyt hirveästi Stellaa juoksuttaa, jottei haavaan valuisi hikeä, joten tein pidemmät loppukävelyt kuin normaalisti kävellen ympäri maneesia Stellan seuratessa perässä. Teetin tammalle myös pienen aivopähkinän laittamalla porkkanapaloja kartioiden alle, jolloin Stellan piti kaataa kartio turvallaan (tai kaviollaan) saadakseen herkkuja. Kesti hetken aikaa, ennenkuin poni hoksasi idean, mutta sen jälkeen kartiot kaatuivat yksi toisensa perään sujuvasti.

Talliin palattuamme putsasin haavauman huolellisesti vedellä ja harjasin Stellan perusteellisesti. Minusta oli ihanaa viettää vapaapäivää tallilla, kun ei ollut kiire tehdä mitään. Aamupäivällä talli oli vielä hiljainen, kun suurin osa oli töissä tai koulussa. Christianilla oli vapaapäivä koulusta, joten hän oli ainoa kahviseura minulla yläkerrassa. Vaikka jätkä alkuun tuntui hirveän pinnalliselta, alkoi hänestä löytyä pienen jutustelun aikana ihan kivojakin piirteitä – ehkä hänestä vielä kuoriutuu jotain hyvää. Tietyissä asioissa aioin kyllä toden teolla pudottaa pojan maan pinnalle pilvilinnoistaan itseään kohtaan.

~K&S 4

_________________
• Brynhild Snøbær 10.11.2017
Katya
Katya

Viestien lukumäärä : 20
Ikä : 24
Join date : 07.11.2017
Karma : 0

Takaisin alkuun Siirry alas

Stellan päiväkirja  Empty Vs: Stellan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Katya lähetetty Su 17 Joulu 2017, 04:07

16.12.2017 - Draama Lauantai


Kolmessa päivässä tilanne oli perkelöitynyt pahemmin, kuin olisin osannut odottaa. Christian sitä, Christian tätä. Sven ja Petter etenkin olivat vannoutuneet uutta tulokasta vastaan. Lauantai iltapäivä tallin vintillä – jos olisin arvannut menon olevan sellaista, olisin jäänyt kotiin. Kaikki puhuivat Christianista. Suurin osa puhui siitä paskaa ja muut myötäilivät tai hyväksyivät hiljaisesti. Olin kiitollinen Solville, joka uskalsi vahvasti puolustaa Chrisua minun lisäkseni.
”Hei nyt jätkät oikeesti ne päät kiinni! Tehkää jotain hyödyllistä älkääkä jaksako jauhaa tota paskaa.”, huusin kaataessani itselleni kahvia.
En ollut koko päivänä kuullut Svenin ja Petterin suusta muuta kuin Chrisun arvostelua, lukuunottamatta tervehdyksiä yläkerran täyttäville tallilaisille.
”Älä nyt muru hiillesty, onks se räkänokka oikeesti sulle noin tärkee? Oot tainnut iskee silmäs nuorempiin.” Sven kuittasi.
Sen lisäksi että hän murutteli mua jopa hieman ivallisesti, oli hänen kommenttinsa muutenkin kaikin puolin pöyristyttävä.
”Et säkään kyllä yhtään sen aikuisempi oo. Eikä mun tykkäämiset oo sun asias, vai ooks mustasukkanen jollain tapaa?”, vastasin loukkaantuneena ja istuin kahvikuppini kanssa sohvan nurkkaan. Olin niin tuohtunut jätkien – ja erityisesti Svenin – takia, ettei mua kiinnostanut, ketkä kaikki olivat seuranneet kinaa, tai mitä he siitä ajattelivat.

En kerennyt toista suullista juoda kahviani, kun Christian tuli keskeyttämään keskutelun hätistämällä porukan ottaa karanneita poneja kiinni. Porukka nousi sohvilta alta aikayksikön ja juoksivat Chrisun ohi ulos vintiltä – Jassun kukat olivat ilmeisesti tärkeitä. Minä hörpin kahvini nopeasti loppuun ja poistuin paikalta viimeisenä Christianin kanssa.
”Mikä täällä porukan saa noin kireäksi?”, poika kysyi matkalla.
”Voi kuule tietäisitpä vaan.”, vastasin hölkätessäni kohti Jassun kukkaistutuksia.
”Oli varmaan virhe tulla tänne.” hän tokaisi ehkä hieman alakuloisena.
En ollut varma johtuiko Christianin fiilis siitä, mitä muut hänestä puhui vai siitä, että tunsi syyllisyyttä pihattoväen karkaamisesta, mutta mä vähän jopa säälin häntä.

Kun ponit oli kiinni ja Jassun läksytykset otettu vastaan, porukka kokoontui oritalliin jatkamaan paskan puhumista. En tiiä mikä Christianissa oli oikeesti noin ihmeellistä, kun niin kivalta tuntunut talliporukka ja hyvä yhteishenki rakoili niin pahasti. En olisi uskonut ekana päivänä, että yksi ihminen voi jakaa täyä porukkaa näin paljon. Mulla täyttyi mitta nopeasti siitä keskustelusta, joten poistuin vähin äänin paikalta ja suuntasin takaisin isoon talliin. Christian oli siivoamassa karsinoita ja toisaalta olisi ollut kiva jutella hänelle, mutta sen sijaan työnsin kuulokkeet korviin ja menin putsaamaan Stellan haavan. Muut olivat puheenaiheellaan aiheuttanut yliannostuksen Christianista, joten hetki yksin ponin kanssa ei ollut pahitteeksi. Toivottavasti en loukannut poikaa.

Stellan haava oli parantunut lähes täysin ja se voisi maanantaina mennä ihan normaalisti tunnille. Tamma oli silmin nähden mielissään saamastaan huomiosta ja makupaloista. En mä niitä sille ilmaiseksi kuitenkaan antanut vaan teetätin erilaisia venytysliikkeita kaulalle. Lopulta Stella kävi makuulleen karsinaan ja minä istuin sen viereen vasta vaihdetuille puruille. Nojasin Stellan ryntäisiin ja rapsutin tätä harjan juuresta ponin hamutessa käsistäni herkkuja. Tallipäivän ensimmäinen draamaton kymmenen minuuttinen oli todellakin tarpeen.

~K&S 5

_________________
• Brynhild Snøbær 10.11.2017
Katya
Katya

Viestien lukumäärä : 20
Ikä : 24
Join date : 07.11.2017
Karma : 0

Takaisin alkuun Siirry alas

Stellan päiväkirja  Empty Vs: Stellan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Katya lähetetty Pe 12 Tammi 2018, 12:34

12.1.2018

Viikon loma töistä leirin vuoksi oli vaatinut veronsa takaisin ja tänään oli ensimmäinen päivä, kun kerkesin tallille ihmisten aikaan. Olin täysin pihalla siitä, mitä tallilla oli tapahtunut leirin aikana ja sen jälkeen, mutta tallivintin keskusteluista päätellen uudenvuoden pirskeet olivat ainakin aikuisten osalta olleelt kosteat.

Christianin ympärillä tilanne oli rauhoittunut huomattavasti ja nykyään enään vain kourallinen tuntilaisia kiherteli hänen ympärillään. Hanne oli saanut nauttia Chirsun seurasta leirillä snapchatin välityksellä ja olin jättänyt sen lähes täysin huomiotta ja keskittynyt nauttimaan olostani Suomessa. Nyt jälkeenpäin miettiessäni asiaa, jostain syystä Hannen ja Christianin lämmenneet välit kiehuttivat mua. Ehkä tunteella oli jotain tekemistä sen kanssa, että kiireitteni takia tunsin itseni hieman ulkopuoliseksi tallilla muutenkin. Miksi edes olin kiinnostunut sen jätkän tekemisistä ja ihmissuhteista? Mulla oli monia syitä siihen miksi mua ei pitäisi kiinnostaa, mutta silti ne vähäiset syyt kiinnostukselle tuntui todella voimakkailta. Ihastunut mä en ole, no way! Ensinäkin jätkähän on mua 3 vuotta nuorempi ja toisekseen hänen pinnallisuutensa ja teennäisyytensä välillä jopa kuvottaa mua. Toisaalta halusin edelleen uskoa siihen, että kovan kuoren ja esittämisen alta löytyisi edes ripaus herkkyyttä. Totta puhuakseni Christian on….

”Maa kutsuu Katyaa,” Hannen ääni herätti minut ajatuksistani takaisin vintin sohvalle. Käänsin katseeni kysyvästi häneen, vaikka tällä hetkellä hänen ääni nosti pintaan vain katkeruutta. ”Niin, lähetkö sä meidän kaa maastoon?”.
”Meillä” Hanne tarkoitti Ellaa ja Pihlaa. Maasto olisi kyllä houkutellut, mutta leirin jälkeen ei huvittanut lähteä sinne Hannen kanssa. Mikä hitto mua vaivaa?
”En mä nyt taida jaksaa,” vastasin vain nopeasti ja lähdin vintiltä.
Tunsin kysyvien katseiden porautuvan niskaani, mutten antanut sen häiritä, vaan heilautin oven kiinni perässäni. Hienoa Katya, Hyvin toimittu!

Nappasin Stellan karsinan edestä riimunarun ja kävin hakemassa Stellan tarhasta. Tarkistin nopeasti ponin kaviot, ettei niissä ollut mitään terävää, joka voisi hankaloittaa kävelyä, ja lähdin taluttamaan ponia maastopolulle.  Lähdin kävelemään ponin kanssa toiseen suuntaan, kuin mihin tytöt todennäköisesti ratsastaisivat, jotten törmäisi heihin vahingossa. Hengitin raikasta ilmaa sisään ja ulos yrittäen koota samalla ajatuksiani. Monista yrityksistä huolimatta päässäni pyöri vain Christian ja Hanne ja lukuisat skenaariot heidän välisestä suhteestaan. Yritin rauhoitella mieltäni, että he ovat toistaiseksi vielä vain kavereita, ja samaan aikaan työnsin mieleeni ristiriitaisesti, ettei asian pitäisi mua hätkäyttää mihinkään suuntaan. Tunsin sekavien ajatusteni nostavan paniikkia selkärankaani pitkin, joten pysäytin Stellan ja painoin pääni sen kaulaa vasten. Kyyneleet valuivat yksi kerrallaan poskelleni ja tippuivat sitten kaulahuiviini. Tunsin töiden aiheuttaman stressin purkaantuvan jokaisen kyyneleen myötä ja pikkuhiljaa oloni helpottui.

Stella hörisi sen merkiksi, että pitäisi jo palata tallille. Vähäinenkin luonnonvalo, mitä tähän aikaan vuodesta saattoi esiintyä, oli vaihtunut tumman siniseksi tähti taivaaksi ja heijastui lumesta kylmän hyytävänä. Aloin olemaan itsekkin jo kuuman juotavan tarpeessa, joten kävelin noin 15 minuutin matkan takaisin tallille. Harjasin Stellan huolellisesti ja vietin mahdollisimman pitkän ajan ponin kanssa, ennenkuin minun pitäisi mennä takaisin tallivintille selittämään Hannelle ja muille käyttäytymistäni. Jostain syystä Christianin ja Hannen juttu panoi minua edelleen, vaikka aikaisempi reaktio oli mennyt vähän yli työstressin takia. Osasin jo onneksi hieman järkeillä asiaa.

Kumisuan pyöriessä ponin lavalla kuulin askeleiden lähestyvän Stellan karsinaa.
”Susta ollaan oltu huolissaan,” hän sanoi. ”Olit kuulemma hävinnyt kuin tuhka tuuleen, mut meidän onneks tuuli käänty näköjään takas.”
Naurahdin Christianin kuivalle vitsille, mutta vakavoiduin nopeasti taas.
”Hei, onks kaikki okei?”, käännyin nyt ensimmäistä kertaa katsomaan Christiania ja hän vaikutti aidosti kiinnostuneelta mun voinnista.
”Juu on. Töissä on vaa ollu kiire,” vastasin ja toivoin ettei silmäni enään olleet punaiset itkusta.
Kiire oli todella lievä sana sille, mikä sotku töissä oikeasti oli meneillään. Jostain kumman syystä mun teki mieli vuodattaa Christianille kaikki just nyt, mut ennen ku huomasinkaan, tilaisuus oli mennyt ohi.
”Okei,” Christian vastasi ja olimme molemmat hetken hiljaa, kunnes Christian ilmoitti menevänsä takaisin vintille. ”See you” hän oli vain huikannut ja katosi sitten rappusiin. Mä en kaiken tän päiväsen jälkeen enään kehdannut näyttäytyä vintillä, joten tarkistettuani, että mulla on avaimet ja puhelin, lähdin suoraan autolle.

~K&S 6

_________________
• Brynhild Snøbær 10.11.2017
Katya
Katya

Viestien lukumäärä : 20
Ikä : 24
Join date : 07.11.2017
Karma : 0

Takaisin alkuun Siirry alas

Stellan päiväkirja  Empty Vs: Stellan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Freya lähetetty To 21 Marras 2019, 19:39

Sinä olet nyt minun, Stella
torstaina 21.11.2019

Vähäinen lumikerros natisi jalkojeni alla kävellessäni tallitietä pitkin. Puristin nyrkit kiinni nahkaisten kintaiden välissä. Askel jännittyi sitä enemmän mitä lähemmäs tallia pääsin, ja käsieni nyrkit tiivistyi. Hartiani nousi korviin, mutta olin päättänyt tehdä tämän. Olin päättänyt kävellä lumisen tallitien aina Shelyesiin asti. Olin päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja marssia tallipihaan. Hoitajahaun tulokset oli pakko tietää. Oli pakko kävellä. Vaikka kuinka kurkussa oleva pala nousi ja pelko rutisti sisuskalujani yhteen, olin vain päättänyt tehdä sen. Koska tahto oli kovempi kuin pelko.

Ikuisuudelta tuntuneen kävelymatkan jälkeen seisoin vihdoin Shelyesin pihassa. Huokasin helpotuksesta. Nyt olin täällä eikä pakoa enää ollut. Se toi jotenkin turvallisuuden tunnetta, että tiesi ettei voi livistää paikalta. Onneksi autoja ei ollut paljoa. Kaiken jälkeen en haluaisi joutua ihmislauman keskelle puhetulvan ympäröimäksi.

Hetken mietittyäni ja seisottuani avuttomana keskellä tallipihaa päätin, että oli pakko tehdä jotain. Tarkistaa tulokset tai edes mennä katsomaan poneja. Tähän ei voisi jäädä. Kaikista vaihtoehdoista  päädyin siihen ensimmäiseen. Talliin menemisessä ei ainakaan olisi mitään väärää, ja se tuntui loogisimmalta, kun en edes tuntenut hevosia.

Tallin ovella jännitys valtasi taas kehoni. Entä jos hevosilla on ruokinta-aika, eikä talliin sovi mennä? Olisiko sittenkin järkevämpää odottaa? Mutta entä jos joku ihmettelee miksi nökötän tässä? Sadat eri vaihtoedot ryöppysivät päähäni. Kuumeisesti yritin keksiä miten toimia, mutta päätin mennä ensimmäisen suunnitelman mukaan.  Jos sitten hevosia jostain syystä ruokitaan neljältä iltapäivällä, niin joku varmasti ohjeistaa minut pois tallista. Pelokkaana raotin tallin ovea ja hivuttauduin sisään. Lämmin hevosen tuoksu tulvahti nenäsieraimiini. Siinä kohtaa rohkaisin itseäni kävelemään ilmoitustaulun luokse, joka sijaitsi ruskeiden karsinarivistöjen toisessa päässä.

Kuljin avaraa tallikäytävää jännittynein askelein kohti taulua. Silmiä siristämällä yritin nähdä lappusen, jossa luki hoitajat, mutta tuloksetta. Vasta parin metrin päästä erotin pienen lapun, johon oltiin kirjoitettu uudet hoitajat ja hoitoponit. Etsin itseäni listasta. Silmäni löysivät vain Wildan. Katsoin sen hoitajan. Bea. En minä. Bea olisi silti varmasti loistava hoitaja Wildalle. Paniikki valtasi taas kehoni. En löytänyt itseäni lapusta. En vaikka kuinka etsein. Parin sekunnin panikoimisen jälkeen löysin sittenkin nimeni Stellan vierestä lapun alareunasta. Rentouduin saman tien ja päästin ujon hymyn huulilleni. Minä olin hoitaja. Sitä olin aina halunnut. Oman hoitoponin.

Tallissa ei ollut vielä ketään, joten ajattelin, että ehtisin harjata Stellan ennen sen tuntia. Mutakausilla puolessa tunnissa voi olla vaikeaa kuoria ponia kurakerroksistaan, joten päätin auttaa tuntilaisia, ja puunata irtoliat pois. Samalla voisin tutustua ihanaan Stellaan, joka nettisivujen mukaan on tosi puuhakas. Voisikohan netistä löytää jotakin vinkkejä ponin viihdyttämiseksi?

Stella tuli uteliaana katsomaan minua saavuttuani ponin karsinan ovelle. Noin minun korkuiseni poni nuuhki käsiäni mahdollisien makupalojen toivossa. Naamalleni levisi hymy, kun Stella kiltisti väisti astuessani sisälle karsinaan. Tämä poni oli ihana, vaikkakin vähän hömelö.

Nappasin harjakiposta kumisuan. Kovaa kumia oleva harja asettui mukavasti käteen, kun pyöritin sitä Stellan kuraista kylkeä vasten. Poni oli kiinnostunut harjaämpäristä ja kaiveli sieltä harjoja minkä ehti. Välillä Stella kurkkasi suuntaani katsellen mitä teen, mutta keskittyi sitten omiin touhuihinsa. Alun jännitys oli haihtunut savuna tuuleen ja tilalle oli tullut onnellisuus. Stella oli ihana, ja sen kanssa oli ihana touhuta. Vielä kukaan ei ole tullut patistamaan ulos tallista, tai muutakaan vastaavaa. Pari vierasta kasvoa oli kävellyt tallikäytävällä Stellan karsinan ohitse, ja vaikka sydän oli silloin jättänyt pari lyöntiä väliin ja aivot olivat käyneet kuumeisesti keskustelua mitä sanon, ihmiset olivat vain vilkaiseet ja hymyilleet, mutta jatkaneet sitten matkaansa.

“Ihana pikku Stella”, sanoin ponille, kun työnsin karsinan oven kiinni. Lukko napsahti paikalleen, ja lähdin kohti tallin ovia. Tällä kertaa rennompana ja iloisena.

~ Freya & Stella, ensimmäinen


Viimeinen muokkaaja, Freya pvm To 28 Marras 2019, 19:23, muokattu 1 kertaa
Freya
Freya

Viestien lukumäärä : 29
Ikä : 13
Paikkakunta : Svolvær
Join date : 18.11.2019
Karma : 5

Takaisin alkuun Siirry alas

Stellan päiväkirja  Empty Vs: Stellan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Freya lähetetty Pe 22 Marras 2019, 18:18

Yllättäviä tuttavuuksia
perjantaina 22.11.2019

Auto huristeli pikkutietä pitkin lumen pudotessa hiljalleen talojen katoille, ja auringon painuessa metsikön taakse. Vielä aurinko jaksoi nousta horisontin ylle, mutta kaamosaikaan ei ollut enää kauaa.

"Moikka sitten!" huikkasin äidilleni, ja työnsin auton oven kiinni.
"Muista olla varovainen", äitini muistutti vielä ennen kuin peruutti autonsa pois tallin pihasta. Olin taas yksin isossa maailmassa. Minua jännitti vähemmän kuin viime kerralla, mutta pieniä perhosia lenteli silti vatsanpohjassa. Vasta kun tajusin, että autoja oli tallin parkkipaikalla ainakin seitsemän, sykkeeni kiihtyi ja jännitys lisääntyi.
“Okei”, rauhoittelin itseäni hiljaa mielessäni. “Sun on pakko puhua jollekin, ei tästä muuten tuu mitään.” Järki taisteli tunteita vastaan, mutta päätin rohkaistua ja astella talliin.

Tallin oven avautuessa naristen huomasin kaiken olevan ennallaan, ja rauhoitun. Tuttu ilmoitustaulu, josta olin vielä eilen tarkistanut olevani Stellan hoitaja, sijaitsi edelleen tallikäytävän päässä, ja sitä vastapäätä olevassa haarakkeen päädyssä puiset portaat. Mikään ei siis ollut muuttunut, vaikka autoja oli kolminkertaisesti eiliseen verrattuna.

Mielenkiintoni heräsi. Puiset portaat. Niitä en ollut huomannut eilen. Voisi kuvitella, että ylhäällä oli jonkinlainen taukotupa, tai vastaava, jonne en halunnut mennä muiden pällisteltäväksi. Jalkani olivat kuitenkin ottaneen vallan, ja vaikka kuinka aivot huusivat seis, jalkani jatkoivat itsepäisesti matkaa kohti portaita.

Portailla pysähdyin kuuntelemaan. Yläpäästä kuului kikatusta ja puheensorinaa. Ei, sinne en halunnut mennä. Kuitenkin kuin taikaiskusta takaani kuului ääni:
“Moi, sä oot vissiin uusi täällä?” Säpsähdin, koska en ollut odottanut yllättävää juttuseuraa. Katsahdin nopeasti taakseni, ja näin noin minua pari senttiä pidemmän tytön, jonka tummat hiukset oli nutturalla, hapsottavalla sellaisella. Tajusin, ettei ollut kohteliasta olla sanomatta mitään, mutten ollut kuitenkaan varautunut puhumaan.
“Joo”, sanoin hiljaa ikuisuuden mielessäni tuntuneen ajan jälkeen.
“Etsitkö sä jotakuta?” tyyppi kysyi. Kohautin olkapäitäni ja uskaltauduin katselemaan ihmistä tarkemmin. Hän näytti etäisesti äidiltäni, vaikka eroavaisuuksia olikin paljon.
“Aa, okei”, hän sanoi. Luulin jo, että loukkasin häntä, mutta sitten tyttö jatkoi:
“Mä oon Inga-Stina, Dimonan hoitaja, sen täplikkään tiiät kai.” hän kertoi. “Ja sä oot?”
“Freya,” vastasin ujosti.
“Mä oon menossa ylös, tuutko mukaan?” Inga-Stina kysyi yllättäen. Kukaan ei ole koskaan pyytänyt minua mihinkään, joten hämmennyin niin paljon, että vaikka äsken olin epäröinyt valtavasti asian suhteen, niin nyt kuitenkin joku maaginen vetovoima sai minut kävelemään rappuset ylös tallituvan ovelle.

Potkaisin saappaat jalastani muiden kenkien sekaan, ja astelin Inga-Stinan perässä tallitupaan. Oven takaa näkyviin tuli pari sohvaa, minikeittiö ja pikkupöytä. Inga-Stina vei minut hoitajien kaappien luokse, ja esitteli minulle omani.
“Hoitajana sullakin on tällänen kaappi,” hän kertoi. Katsahdin kysyvästi tyttöön. Saisinko minäkin oman kaapin, jonne voisin keräillä toisiinsa mätsääviä varusteita Stellalle.
“Tänne sä voit laittaa sun kamoja, joita et jaksa roudata kotiin ja tallille ja taas kotiin,” Inga-Stina luki ajatukseni.
“Okei,” hymyilin.

Kauaa en lojunut sohvan pohjalla, sillä Stella odotti. Olin ihmeellisesti saanut puhekykyni takaisin, ja hymynä yhtynyt muiden keskusteluun. Jotain Annikenja ja Cathyja siellä oli kuulunut, mutta en kiinnittänyt siihen enempää huomiota. Ihmiset täällä ei ollut niin kamalia, kuin koulussa, ja aloinkin pikkuhiljaa luottaa siihen. Pari kertaa olin jopa onnistunut kuorimaan itseltäni pelon kuoren, ja kertomaan tarkemmin omast elämästäni. Ainakin Cathyn elämänkerta oli tullut minulle hyvin tutuksi.

Muta lätsähteli saappaideni alla tarpoessani Stellan pihattotarhassa. Poni piileskeli varmasti jossain tarhan perimmäisessä nurkassa, kuusenhavujen suojassa. Saappaiden tilanne alkoi näyttää sitä uhkaavammalta, mitä syvemmälle tarhaan tarvoin, joka askeleella saapas upposi puoliksi mutaliejuun. Aloin hermostua, kun saapas kerran upposi liejuun varttaan myöten, eikä irronnut helposti. Päällimmäinen tunne oli ärtyneisyys, mutta seuraavana tuli pelko. Entä jos jään tänne mutaliejuun seisomaan, eikä kukaan huomaa? Tai entä jos saapas uppoaa, ja irtoaa jalastani? Pelon aihe oli kuitenkin ihan turha. Jo parin sekunnin katselemisen jälkeen huomasin pari pientä rakennusta, jotka muistuttivat heppakirjoissa näkemiäni pihattorakennuksia. Olin ollut tyhmä. Tottakai Stella makoilisi jossain lämpimillä purupatjoilla mielummin kuin ulkona mutaliejussa. Suuntasin siis tomerasti kulkuni niistä lähimpään.

Olin oikeassa. Stella makoili purujen seassa hamuillen samalla maassa lojuvia heinänkorsia. Minut nähdessään poni nousi ripeästi ylös ja purautti purut karvoistaan. Sitten poni matalasti höristen tepasteli luokseni.
“Voi Stella, sä oot niin ihana,” kuiskutin ponin korvaan. Ilo oli tullut jälleen  jännityksen ja pelon tilalle.

Pujotin Stellan riimun sen päähän ja kiinnitin pikalukon. Asetuin seisomaan ponin vasemmalle puolelle pidellen riimunnarua käsissäni. Pieni pelko siitä, että Stella ryöstäytyisi irti vaani sisälläni, mutta pakotin itseni liikkeelle. Maiskutin Stellalle niin kuin oltiin edellisessä ratsastuskoulussa käsketty tekemään. Poni lähti kuuliaisesti kävelemään vierelleni. Kuljetin Stellan pihattotallin läpi aina isoon talliin asti. Siellä käänsin Stellan ympäri, ja kiinnitin sen tallin käytävälle, Stellalla kun ei ollut omaa karsinaa. Huokaisin. Stella ei ollut edes yrittänyt lähteä pois luotani, vaan kulki kiltisti vieressäni korvat hörössä katsellen pihakuusia. Hymyilin, ja lähdin hakemaan Stellan harjoja.

Stella hamuili huulillaan riimunnarua, jolla se oli kiinnitetty käytävälle. Poni oli aina vailla tekemistä. Hymyilin ajatukselle. Mahtaisikokaan Hoplopissakaan olla tarpeeksi tekemistä Stellalle. Ajatukseni harhailivat niissä näissä hinkatessani mutaa irti Stellan kyljistä. Viimeaikoina oli tapahtunut paljon. Muutto Svolværiin, vaihto alakoulusta yläasteelle, uudet ystävät ja arkipäivän viholliset, uusi talli. Muutoksia oli niin paljon, etten pystynyt käsittelemään kaikkea. Se heijastui erilaisina tunnetiloina, yleisin oli pelko. Onneksi hevoset olivat tapa siirtyä uuteen ulottuvuuteen ja unohtaa menneet. Se vapauttaa.

Stella oli jo puhdas ja kiiltävä. Olin sysännyt harjat sivuun ja keskittymään rapsuttelemiseen. Monien lähteiden mukaan hevoset tykkää, kun niitä rapsuttaa sään kohdalta. Se piti paikkansa myös Stellan kohdalla. Nautimme yhteisistä hetkistä. Tuntilaisia tuli, ja meni, mutten antanut sen häiritä. Tässä oli vain minä ja Stella. Ihan kahdestaan.

~ Freya & Stella, toinen


Viimeinen muokkaaja, Freya pvm To 28 Marras 2019, 19:23, muokattu 1 kertaa
Freya
Freya

Viestien lukumäärä : 29
Ikä : 13
Paikkakunta : Svolvær
Join date : 18.11.2019
Karma : 5

Takaisin alkuun Siirry alas

Stellan päiväkirja  Empty Vs: Stellan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Freya lähetetty To 28 Marras 2019, 19:22

Nahan hankausta
torstaina 28.11.2019

Painoin oven kahvan alas, ja astelin ulos kirpeään pakkasilmaan. Kävellessäni auton kyytiin kaivoin puhelimeni esiin. Selasin vielä kerran hoitajan tehtävät listan, vaikka olinkin jo monta kertaa käynyt huolellisesti läpi jokaisen kohdan. Silti olin epävarma mitä piti tehdä, ja mitä ei pitänyt tehdä. Olin illalla päättänyt nukkumisen sijasta hioa tulevan päivän plääniä. Tarkoituksenani olisi puhdistaa Stellan varusteet, jos suinkin vain osaisin, ja ehkä lähteä ponin kanssa kävelylle. Se riippuisi vain omasta ajastani, ja siitä oliko Stella jo useammalla tunnilla. Myös seura olisi ihan okei, sillä vieläkin ajatus siitä, että Stella ryöstäytyisi irti käsistäni painoi takaraivossani.

Huikkasin heipat äidilleni, joka oli tuonut minut tallille. Katselin kuin toyotamme peruutti tallin pihasta pois, ja jatkoi kulkuaan kohti isompaa tietä. Hengitin syvään raikasta pakkasilmaa. Nenääni kulkeutui hevosen tuoksu ja lannan yhdistelmä. Olin onnellinen. Vihdoin olin löytänyt jotain, jota rakastan. Olin löytänyt Stellan ja Shelyesin. Olin löytänyt ystäviä.

Kävelin päärakennuksen ja ison tallin takaa tarhoille. Tallin ohittaessa kuulin seinän takaa iloista puheensorinaa. Se toi hymyn huulille. Kaikki oli täällä niin positiivisia, etten enää pelännyt isoa ihmisjoukkoa. Saapastellessani pihatolle mietin sitä, miten olin aina jäänyt yksin. Tulin aina vain iloisemmaksi, kun ajattelin miten asiat nyt ovat. Tallilla on hyvää seuraa, ja vaikka koulussa olen välillä itsekseni, hevosten kautta olen löytänyt uusia ystäviä. Tutustuminen tuo aina palan kurkkuun, mutta yleisesti se oli vain kannattavaa. Monet ihmiset ovat ystävällisiä, ja pikkuhiljaa alan luottaa siihen.

Astelin aidan viereen. Tarkkailin hetken ympäristöä, kunnes tajusin, etten nähnyt Stellaan missään. Paniikki ei kuitenkaan ollut suuri, sillä viimeksikin olin löytänyt ponin lepäilemässä pihaton purupatjan päällä. Odottelin silti aidan vieressä rapsutellen lunta puun päältä. Siinä seisoessani tulin miettineeksi, että Stella voisi olla tunnilla. Maneesista oli kuulunut kavioiden kopsetta ja opettajan ääntä, joten se voisi olla hyvinkin mahdollista. Kylmyys oli jo alkanut tunkeutua luihin ja ytimiin, joten päätin lähteä sisälle tarkistamaan asian ja lämmittelemään.

Stella oli tunnilla. Sen olin tarkistanut listoista, ja huomannut myös, että ponilla oli vain yksi tunti tänään. Se tarkoitti taas sitä, että sopivan seuran kanssa olisi mahdollista lähteä seikkailemaan metsään. Pieni maastoreissu voisi kyllä olla paikallaan koeviikon jälkeen.

Avasin tallituvan oven. Pieni ja kotoisa tila tuli näkyviin oven takaa, samoin ihmiset. Koin pientä pelkoa nähdessäni, että huoneessa oli ainakin viisi tuntematonta kasvoa, ja mietin jo paikalta liukenemista.
“Rauhoitu, ei sun tartte puhua kenellekään,” järjen ääni sisälläni sanoi. “Menet vaan joukkoon, kukaan ei huomaa.”
Kävelin ujona huoneeseen, mutta toisin kävi. Ihmiset käänsivät katseensa minuun päin. Tunsin puhe- ja kävelykykyni kaikkoavan taivaan tuuliin. Pelko otti kehossani vallan, ja päätti etten liiku sitten senttiäkään.
“Moi, ootko säkin uus täällä?” joku kysyi. Tunsin sydämeni palautuvan takaisin normaaliin lyöntirytmiinsä, mutta ääni oli vieläkin tipotiessään. Nyökkäsin.
“Mäkin oon, hoidan Feitliä,” sama tyyppi jatkoi. “Oon pari kertaa ollut aiemminkin täällä Shelyesissä, mut nyt kun on hoitoponi niin mua näkee useemminkin.” Tyttö puhui nopeasti ja paljon, joten en keskittynyt ihan kaikkeen. Tyydyin vain nyökkäilemään toisen hoitaessa puhumisen. Hauskaa kun ei itse tarvitse puhua, vaan joku toinen sai pölöttää.

“Oliko sulla hoitoponia?” aikaisemmin minulle puhunut tyttö kysyi. Olin istahtanut nojatuolille Feitlin hoitajan yhtyessä muiden keskusteluun. Olin kuunnellut puolella korvalla niiden juttuja, mutta vissiinkin olin vaipunut omiin ajatuksiini, koska en ollut tajunnut kysymystä. Mielessäni kesti hetken aikaa käsitellä asiaa, ja vasta sitten pystyin puhumaan.
“Joo, Stella,” sanoin ujosti, ja silmistäni paistoi varmasti hämmennys.
“Okei, mä hoidan Feitliä,” tyttö kertoi. “Ei kun mä kerroin sen jo,” hän hymähti. “No, joka tapauksessa mun täytyy nyt lähteä, moi!” Samassa tyttö oli jo häipynyt ovesta ulos. Tajusin vasta jälkikäteen etten ollut kertonut nimeäni, mutta ei ollut onneksi se toinenkaan. Muuten olisin varmasti hävennyt itseni maan alle.

Ihmisjoukon vyöryessä talliin ja tallista ulos huomasin, että Stellan tunti oli jo loppunut aikoja sitten. Kipaisin hakemaan pihattotallista Stellan varusteet puunattavaksi. Tiukkaa teki, mutta sain kuin sainkin kaikki varusteet kerralla sisälle. Satula vain teki käsivarsiin mustelmat, mutta se ei nyt haittaisi. Seuraava ongelma oli, etten tiennyt missä säilytettiin satulasaippuaa tai sen sellaista. Kaappeja en uskaltaisi kompata, se olisi liian epäilyttävää, ja huomiota herättävää. Joku puolituttu kuitenkin näki minut avuttomana varusteiden keskellä, ja neuvoi kaapin.
“Keskimmäinen oikeella,” hän kertoi hymyillen, ja jatkoi sitten omia puuhiaan.

Hinkkasin suitsien nahkaisia remmejä. Vaahto lisääntyi, mitä enemmän hankasin, mutta puhdasta varmasti tulisi. Olin ennenkin pessyt hevosen suitsia ja satulaa, joten siinä en ollut ihan amatööri. Melko varmoin ottein kokosin Stellan suitset yhteen ja ristitin ne kauniisti. Oikeat reiät oli helppo löytää, sillä vuosien varrella suitsiin oli painautunut tietyn reiän kohdalle jälki. Ihastelin lopputulosta ja koin pientä ylpeyttä sisälläni. Olin selvinnyt yksin jostain, josta en olisi luullut selviäväni, vaikkei varusteiden putsaaminen mitään rakettitiedettä ollutkaan.

Hinkatessani viimeistä kohtaa satulassa puhtaaksi vilkaisin kelloa. Puoli seitsemän. Maastoon olisi turha edes yrittää lähteä, koska pimeä oli tullut jo aikapäiviä sitten. Viikonloppuna olisi uusi yritys. Äitini oli luvannut hakea minut varttia yli, joten pieni kiire olisi, jos olisin halunnut vielä maastoon mennä.
“Moi Freya!” Cathy ilmestyi hymyillen satulahuoneen oveen nojailemaan.
“Arvaa mitä?” hän kysyi. Kohautin olkapäitäni ja katsoin kysyvästit tytön silmiin.
“Multa pääsi Stella irti, kun olin hakees Lidiaa,” hän virnisti.
“Tosi kannustavaa,” hymyilin. Jännitys lisääntyi sisälläni, kun kuulin Stellan karanneen. Olihan Cathyllä paljon enemmän kokemusta hevosista kuin minulla, joten sama voisi tapahtua minullekin.
“Äh, mä olin vaan huolimaton,” hän naurahti. “Sä osaat käsitellä Stellaa, älä pelkää että se sulta karkais.”

Cathy sanoi pikaiset heipat ja lähti menemään. Itse nousin penkiltä ylös ja suuntasin harjaamaan Stellaa. Cathyn sanat jäivät kuitenkin päähäni. Kävellessäni pimeän tallipihan poikki mietin lausetta. Ehkä minä pärjään, vaikka isoja eläimiä hevosetkin ovat. En ole enää avuton tyttö, joka suorittaa vain rutiineja päivästä toiseen. Se pieni valo sisälläni on alkanut elää. Toivoni heräsi.

Freya & Stella, kolmas
Freya
Freya

Viestien lukumäärä : 29
Ikä : 13
Paikkakunta : Svolvær
Join date : 18.11.2019
Karma : 5

Takaisin alkuun Siirry alas

Stellan päiväkirja  Empty Vs: Stellan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Freya lähetetty Su 01 Joulu 2019, 13:47

Talven taikoja
sunnuntaina 1.12.2019

Avasin hitaasti silmäni. Hyvin nukutun yön jälkeen oli kiva herätä. Lykkäsin peiton pois päältäni ja työnsin itseni sängylle istumaan. Paljaat jalkani koskettivat puiseen lattiaan, joka tuntui kylmältä hikisissä varpaissani. Astelin ikkunan ääreen. Lumi putosi hiljalleen valkoiseen maahan. Näky oli kaunis. Vuorenhuiput kohosivat lumisina kohti taivasta, ja talveksi Norjaan jääneet linnut visersivät puissa. Joku oli aloittanut talviruokinnan ja tuonut siemeniä lähipuuhun.

Olin pukenut lämpimän villapaidan päälleni ja vetänyt villasukat jalkaani. Hipsin hiljaa puiset portaat alas. Kello läheni seitsemää, eikä vanhempia sopinut vielä herättää sunnuntain ollessa heidän vapaapäivänsä. Sipsuttelin jääkaapille ja avasin sen ääneti. Jääkaappi oli syönyt paljon maitoa, kaksi pakettia juustoa, makkaraa, jogurttia, ja vaikka mitä. Nappasin tarvittavat aineet mukaani ja vein ne vanhalle puupöydälle. Kaataessani maitoa murokulhoon kuulin ääniä vanhempieni makuuhuoneesta. Joku oli siis herännyt kolisteluuni, vaikka olin yrittänyt olla hiljaa. Laskin maitopurkin pöydälle ja kuuntelin. Joku oli tulossa keittiöön.
“Mihin neitosella on kiire sunnuntaiaamuna?” isäni Erico uteli unenpöpperöisellä äänellä.
“Tallille,” vastasin lusikoiden muroja vauhdilla suuhuni.
“Vai että tallille,” isäni huokaisi. “Oltaisiin vietetty sunnuntai yhdessä vaikka pelaillen lautapelejä.”
Jos totta puhutaan ajatus vanhempien kanssa hengailusta lämpimän takan vieressä kylmänä talvipäivänä oli houkuttava, mutta tahdoin tallille. Velvollisuudet odottivat.

Huikkasin heipat ovenraosta takaisin petiin menevälle Ericolle vielä ennen kuin suljin oven perässäni. Kaivoin kännykän taskusta katsoakseni bussiaikataulut. Puoli kymmeneltä kulkisi seuraava linja-auto lähipysäkin läpi. Kello oli vasta tasan yhdeksän, joten päätin piipahtaa vielä kaupassa hakemassa eväitä tallille. Epähuomiossa olin unohtanut kokonaan pakata voileivän mukaan, ja nälkä tulisi, jos en saisi syödäkseni tallipäivän aikana. Vedin huiviani ylemmäs ja suuntasin kulkuni kohti lähikauppaa. Hiljainen lumisade oli yltynyt kovemmaksi, ja eteen oli vaikeampi nähdä.

Odottelin bussipysäkillä kinkkuvoileipä repussani. Lumisade ei ollut hellittänyt ja näytin pikemminkin kävelevältä lumiukolta kuin ihmiseltä. Tärisin toppatakkini sisällä, vaikka olin yrittänyt pukeutua mahdollisimman hyvin. Kun vihdoin linja-auto saapui pysäkille, olin jo melkein kylmyyskuoleman partaalla. Kankeasti astelin sisään bussiin ja näytin bussilätkää kuskille. Valitsin ikkunapaikan bussin takaosasta. Repullani valtasin toisen penkin, koska linja-autossa näytti olevan vielä rutkasti tilaa, enkä ollut vielä valmis puhumaan kenellekään.

Hyppäsin pois bussin kyydistä tallitielle. Tie oli täysin lumen peitossa lukuunottamatta paria kohtaa, jossa maanalaiset putket olivat sulattaneet maata. Lumi teki kävelemisen vaivalloiseksi, mutta onnistuin taittamaan jo parissa minuutissa matkan tallille. Tallin ovella kopistelin jalkani maahan ennen kuin avasin oven. Astelin ovenraosta sisään lämpimään talliin. Monikaan ei ollut vielä tähän aikaan tallilla, joten päätin mennä hetkeksi tallitupaan ihan vain lämmittelemään. Jos sää sallisi, tänään olisi tarkoitus lähteä sille kauan odotetulle maastolenkille.

Kellon kiirehtiessä kohti kahtatoista en ollut saanut vielä mitään aikaiseksi. Hyppäsin ylös sohvan syövereistä ja vaelsin kohti tallituvan ovea. Matkalla nappasin lapaseni patterilta, ne kun olin mennyt kastelemaan tuolla lumimyräkässä. Vikkelästi olin saanut itseni ulos tallirakennuksesta. Seisoin keskellä pihaa toimettomana. Halusin mennä metsään seikkailemaan, vielä kun valoisaa aikaa riittäisi, mutta miten saisin kaverin sinne. Yksin en uskaltaisi lähteä, ajatuskin siitä että, Stella karkaisi sai niskavillani nousemaan pystyyn. Oli pakko rohkaistua, ja kysyä joku mukaan.

Kun vihdoin ensimmäinen ihminen ilmestyi näköpiiriini, sydämeni rupesi hakkaamaan. Olin miettinyt tuhannet kerrat mitä sanon, mutta lauseet olivat jämähtäneet kurkkuuni jumiin.
Tytön kävellessä kohti minua tunnistin hänet Beaksi. Moikkasin tyttöä. Juuri kun olin avaamassa suutani Bea kysyi:
“Lähdetäänkö taluttelemaan poneja?” Miten joku voikaan pelastaa tilanteen näin.
“Käy,” hymyilin.

Olin onnistuneesti kuljettanut Stellan talliin sisään ja kiinnittänyt riimunnarulla tallikäytävälle seisomaan. Nopeasti olin kipaissut hakemaan harjapakin naulakosta ja ruvennut sukimaan Stellan kermanväristä karvaa puhtaaksi. Liu’utin kättäni Stellan jalalla.  Kavion kohdalla pyysin Stellaa nostamaan jalkansa, ja poni totteli kuuliaisesti. Yritin kaivaa kaviokoukulla tilsoja irti Stellan kavioista, mutta vasta miljoonan yrityksen jälkeen se tuotti tulosta. Muut kaviot olivat jo ehtineet sulaa, joten niiden putsaaminen kävi käden käänteessä.

Napsautin riimunnarun metallisen lukon kiinni Stellan oranssiin riimuun. Otin tukevan otteen narusta ja nykäisin. Stella lähti kuuliaisesti korvat hörössä mukaani. Kävellessäni tallista ulos huomasin Bean jo odottavan pihalla.
“Sit menoks!” rohkaistuin sanomaan ja lähdin johdattamaan Stellaa pois tallipihalta.

Olin käyttänyt eilisen päivän ottaen selvää Shelyesin maastoista. En voi sanoa, että tuntisin ne kuin omat taskuni, mutta pieni tietämys minulla oli mihin suuntaan mennään. Taivaltaessamme leveää ja mutkittelevaa polkua pitkin eteenpäin lumisade lakkasi. Aurinko laski pikkuhiljaa horisontin taakse ja värjäsi taivaan vaaleanpunaiseksi.
“Täällä on ihan super kaunista,” Bea henkäisi.
“Oota vaan, kun päästään perille,” loin salaperäisen katseen Wildaa taluttavaan tyttöön. Bea katsahti minuun kysyvästi, mutta jatkoin rupattelua jostain muusta aiheesta. Se mikä perillä odottaisi sai olla yllätys.

Katsahdin taaksepäin. Olimme perillä, ilmeeni kertoi sen. Pysäytin Stellan vähän matkan päästä jyrkänteestä. Edessä oli sanoinkuvaamattoman kaunis näkymä. Alhaalla siinsi vuono, jonka kirkkaasta pinnasta heijastui edessäpäin oleva vuori. Laskeva aurinko teki maisemasta taianomaisen kauniin. Tänne voisi kuvitella keijukaisia liitelemään tai pegasoksia lentämään. Lunta ei ollut mitenkään merkittävästi, vaikka ylhäällä oltiinkin. Katselin lumoutuneena näkymää. Vaikka olin nähnyt kuvia tästä, ne olivat kaukana todellisuutta. Tämä oli jotain paljon parempaa.

Käänsin katseeni Beaan. Tyttö tuijotti herkeämättä maisemaa. Hän oli yhtä hämmentynyt kuin minä, miten tällaista voi olla edes maailmassa? Kun vihdoin molemmat olivat vahdanneet tarpeeksi maisemaa jatkoimme matkaa.
“Se oli niin upea!” Bea toisti. Olin samaa mieltä. Rupattelimme iloisina auringon painuessa horisontin alapuolelle. Olimme saapuneet näköalapaikalle juuri oikeaan aikaan. Vartti myöhemmin oli jo vaikeaa kulkea hämärässä.

Samaa polkua pitkin pääsimme tallille juuri ennen, kuin metsässä ei olisi enään nähnyt eteensä. Huikkasin heipat Bealle ja heitin Stellan tarhaan. Hypein onnellisena automme kyytiin. Heti kun sain turvavyöt kiinni rupesin iloisesti pajattamaan äidilleni päivän tapahtumista. Olin onnellinen.

~ Freya & Stella, neljäs
Freya
Freya

Viestien lukumäärä : 29
Ikä : 13
Paikkakunta : Svolvær
Join date : 18.11.2019
Karma : 5

Takaisin alkuun Siirry alas

Stellan päiväkirja  Empty Vs: Stellan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Freya lähetetty Pe 06 Joulu 2019, 21:06

Odotettu hetki
perjantaina 6.12.2019

Katselin auton ikkunasta, nenä kiinni lasiin painautuneena upeita lumisia maisemia. Norjaan oli talvi tullut myöhään, mutta vihdoin saimme edes vähän valkoista vivahdetta maahan. Vuorien huipuilla sen sijaan näkyi paksukin lumikerros. Kuvittelin itseni Stellan kanssa laukkaamassa vuorien solissa. Unelma oli kaukainen, mutta toteutuisi vielä, sen päätin. Siinä miettiessäni muistin ilmoittautuneeni Joulumaastoon. Jännitys kirpaisi hiukan vatsanpohjasta miettiessäni asiaa. Ei ollut enää kauan aikaa siihenkään. Vanhempani eivät olleet järin iloisesti suhtautuneet asiaan, pelkäsivät, että jotain tapahtuisi. Vakuuteltuani heidät kuitenkin siitä, että menisin rauhallisella hevosella, sain vanhemmiltani myöntymyksen ilmoittautua. Iloisesti olin raapustanut nimeni listaan, laittaen tietenkin perään sydämen.

Heilautin vielä kättäni äitini poistuessa parkkipaikalta. Otin tukevan otteen kassistani ja lähdin taivaltamaan kohti tallia. Halusin nopeasti päästä kantamuksistani eroon, jotta pääsisin moikkaamaan Stellaa. Kaksi rappusta kerrallaan askelsin oleskelutilaan johtavat rappuset ylös. Nopean nousun jälkeen raotin varovasti ovea ja luikahdin sisään. Ketään ei näkynyt missään. Laskin painavan nyssykkäni lattialle seinän viereen, jonka jälkeen laskeuduin ripeästi puurappuset alas. Stella odotti.

Juttelin hiljaisella äänellä rakkaalle Stellalleni pujottaessani oranssia riimua ponin kermanväriseen päähän. Stella oli köpötellyt lumihangessa minua vastaan matalasti pörissen. Alkuviikkojen jännitys oli nyt tipotiessään. Olinhan Shelyesissä pyörinyt jo vajaan kuukauden verran, ja rupesin tuntemaan oloni jopa kotoisaksi täällä. En ole koskaa ollut muutosten ystävä, enkä varmasti tule niihin ikinä tottumaankaan. Muutto, ja sitten vielä siirtyminen uudelle tallille oli ollut aika suurikin kulttuurishokki, jonka yli pääsemiseksi tarvitsin aikaa. Nyt kuitenkin tunsin olevani osa Shelyesiä, olinhan minä nykyään hoitaja.

Ripeästi olin siirtänyt Stellan tarhasta sisälle, kuorinut mutaponin mutakuorestaan ja heittänyt varusteet Stellan selkään. Nyt oli se päivä, jota olin odottanut. Nousisin hoitoponini selkään ensimmäistä kertaa. Aukaisin maneesin oven ja astelin sisään. Olin tätä hetkeä varten tarkistanut triljoonat kerrat tuntikalenterista ratsastustuntien ajankohdat, muiden tiellä en missään nimessä halunnut olla. Nyt maneesi loisti tyhjyyttään, ja päätinkin ratsastaa liukkaan kentän sijaan lämpimässä hallissa. Sokerista en ollut, mutta en halunnut ratsastaa liukastelevalla hevosella.

Sydämeni hakkasi. Nousi jakkaralle seisomaan ja hapuilin tukean otteen satulasta. Vaikka kehoni huusi ei, asetin jalkani jalustimeen ja ponnistin. Hetkessä olin istumassa Stellan satulassa. Tunsin olevani korkealla, mutta silti oli voittajafiilis. Olin vihdoin tehnyt sen. Noussut Stellan satulaan! Maiskautin huulillani liikkeelle lähdön merkiksi. Stella kuuliaisesti siirtyi keinuvaan käyntiin. Rauhallisesti kiikuin satulassa käyntiaskelten tahdissa. Hymy nousi huulilleni, vaikka kuinka oudolta ajatus yksin ratsastamisesta tuntui. Opettaja ei ollut päättämässä mitä tehdään, eikä ohjeistamassa, jos vaaratilanne sattuisi syntymään. En ollut varma, olinko vielä edes valmis tähän.

Olin yksin. Ajatus paiskautui aivonystyröihini kuin kivi seinään. Ei ollut neuvonantajaa, oli vain pärjättävä. Olin ratsastanut monta kierrosta käyntiä pitkin uraa, kunnes päätin, että nyt täytyy tehdä jotakin. Stella varmasti vaistosi jännitykseni, mutta pysyi rauhallisena. Se rauhoitti minuakin, ja päätin kerätä ohja tuntumalle. Tein voltteja ja ympyröitä käynnissä. Stella totteli kuuliaisesti joka ikistä apuani. Ratsastin erilaisia kuvioita, ja yllätyin miten nöyrästi Stella totteli pienintäkin pyyntöä. Askel askeleelta jännitys hälveni, ja tilalle tuli onnellisuus. Raviin en ollut valmis koittamaan yksin, en vielä. Sen sijaan keskityin istuntaani ja rentouteen, tein pysähdyksiä moniin paikkoihin, ne kun ei sujunut niin hyvin viime tunnilla. Välillä Stella kuuli rasahduksen ja höristi uteliaasti korviaan. Silloin sydän pomppasi kurkkuun, ja refleksinomaisesti tarrasin ponin pystyharjaan kiinni, mutta hetken kuluttua vuonotamma vain jatkoi reipasta käyntiään niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Heivasin jalkani Stellan selän yli ja päästin itseni liukumaan maahan. Jalat tärisivät vieläkin hieman, vaikka sisäisesti olinkin rento. Päätin viedä Stellan vielä sisään ja riisua ponilta varusteet, ennen kuin seuraava tuntilainen nappaisi ponin itselleen. Sisällä kahmin harjan käsiini ja suin vuonotamman karvan sileäksi.
“Moi, mä voin varmaankin jatkaa tästä?” tummatukkainen tyttö ilmestyi pesupaikan viereen. Nyökkäsin, ja luovutin hoitoponini tuntilaiselle. Kipaisin hakemassa kamppeeni yläkerrasta, ennen kuin suuntasin kulkuni kohti parkkipaikkaa. Äiti oli varmasti tullut jo hakemaan.


~ Freya & Stella, viides
Freya
Freya

Viestien lukumäärä : 29
Ikä : 13
Paikkakunta : Svolvær
Join date : 18.11.2019
Karma : 5

Takaisin alkuun Siirry alas

Stellan päiväkirja  Empty Vs: Stellan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Freya lähetetty La 07 Joulu 2019, 15:37

Pihaton putsausta
lauantaina 7.12.2019

Pakkanen kipristeli nenäni punaiseksi, kun astelin takaisin tallin pihaan taluttaen vuonohevostammaa. Työnsin pääni syvemmälle paksun huivini sisään. Stella nyhti riimunnarua käsistäni; viereinen pusikko näytti keltahallakon tamman mielestä hyvinkin kiinnostavalta.
“Kiitti seurasta, moi!” Beata heilautti kättään vielä ennen kuin lähti viemään Usvaa talliin. Huikkasin heipat ottaen tukevampaa otetta riimunnarusta. Stella ei saisi karata nyt, kun se oli koko maastoreissun kävellyt niin kiltisti vierelläni, mitä nyt pysähdellyt välillä tekemään tarkempaa tuttavuutta pusikkojen kanssa. Olin lähtenyt Beatan ja Usvan kanssa taluttelemaan maastoon tytön pyynnöstä. Matka oli sujunut suunnitellusti, vaikka välillä tuntui, että minulla ei ollut mitään kontrollia Stellaan. Olimme saaneet kuitenkin tilanteen hallintaan. Ilman sen suurempia ongelmia olimme selvinneet takaisin tallille reilu tunnin metsäreissun jälkeen.

Napsautin pesarin narujen lukot kiinni Stellan oranssiin riimuun. Korvat hörössä tamma rupesi välittömästi näpräämään lukkoja auki. Totesin, että jalat olivat ihan liian kuraiset harjattaviksi, joten päätin tutustua tallin vesiletkuun. Olin pari kertaa aiemminkin käsitellyt letkuja, mutta en tiennyt, miten Stella reagoisi veteen. Avasin hanan pienelle. Vesi ryöpsähti pienesti letkun suusta ulos ja loiskahti lattialle. Stella säpsähti, mutta jatkoi sitten lukkojen näpräämistä. Sydän hakaten päästin varovaisesti vettä keltahallakon jaloille. Ei reaktiota. Väänsin hanan kovemmalle, vaikka puolet minusta huusi ei. Suihkutin vettä Stellan mutaisille jaloille, eikä tamma reagoinut siihen mitenkään. Työni tehtyä sammutin hanan ja ripustin roikkumaan siihen, mistä olin sen ottanutkin. Kävin vielä harjalla läpi Stellan kermanvärisen karvan.

Stella käyskenteli tarhassaan tyytyväisenä. Kävellessäni pihattotallin kautta ulos, huomasin pari lantakasaa tarhan nurkassa. Sydämeni rupesi hakkaamaan tajuttuani julman tosiasian, olin laiminlyönyt yhden hoitajan tehtävän. En ollut siivonnut Stellan oleskelutiloja. Vaikka kuinka yritin vakuutella itselleni, että ei hätä ole tämän näköinen, syyllisyys seurasi minua kaikkialle. En tahtonut olla tallilla näin. Päätin hoitaa syyllisyyden tunteen pois takaraivostani siivoamalla pihaton nyt. Ainoa mutta asiassa oli se, etten tiennyt niin karsinan, kuin pihatonkaan siivoamisesta juurikaan mitään. Kävellessäni tallille huomasin lantalan, purukasan ja kottikärryt maneesin vieressä. Se pelasti kaiken. En todellakaan kehtaisi kysyä lannan luomisesta mitään näin kuukauden jälkeen.

Kottikärryjen luona seuraava tosiasia iski takaraivooni. Vaikka olin jo löytänyt tarvittava välineet pihaton putsaamiseen, en vieläkään tiennyt, miten pihattoa siivottaisiin. Seisoessani kottikärryjen kanssa avuttomana lantalan luona, jokin kiltti ohikulkija rupesi opastamaan minua. Hän kai oli huomannut minun avuttomuuteni, ja kertoi kuinka karsinat siivotaan. Kyseessä oli nyt kuitenkin pihatto, mutta kaipa se hoituisi samalla tavalla kuin karsinatkin. Ainakin luulin niin. Pihaton luona lappasin kaikki lantakikkareet ja märät kohdat kottikärryihin. Niin se kiltti ihminen oli neuvonut.

Kahden kottikärryllisen jälkeen olin vihdoin saanut pihaton puhtaaksi. Purukerros näytti vähän vajaalta, joten päättelin, että sitä pitäisi hakea lisää. Vielä kolmannen kerran työnsin kottikärryt maneesille ja täytin ne purulla. Ihan täyteen en kottikärryjä lapioinut, en tahtonut niiden kaatuvan matkalla. Pihatolla kaadoin purun pihaton pohjalle, ja jalallani levitin pohjan tasaiseksi. Hieno siitä tuli, vaikka itse sanoinkin. Vihdoin myönsin sen.

~ Freya & Stella, kuudes
Freya
Freya

Viestien lukumäärä : 29
Ikä : 13
Paikkakunta : Svolvær
Join date : 18.11.2019
Karma : 5

Takaisin alkuun Siirry alas

Stellan päiväkirja  Empty Vs: Stellan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Freya lähetetty La 14 Joulu 2019, 10:22

Harjat hienoiksi
lauantaina 14.12.2019

“Moi Stella, oliko ikävä?”
Keltahallakko vuonohevonen laittoi korvat höröön ja pörisi matalasti. Halasin tammaa, joka oli kasvattanut tuuhean talvikarvan. Pörröponi hamuili taskustani nameja, vaikka se loisti tyhjyyttään. Rapsutin hallakon tamman säkää. Stella näytti nauttivan siitä, joten rapsutin vielä kovemmin. Käsivarsi alkoi särkeä ja rystyset puutua. Stella sen sijaan oli tyytyväinen. Ravistelin kättäni ja rupesin puunaamaan Stellaa puhtaaksi.

Olin saapunut tallille puolenpäivän aikaan ja tepastellut Stellan luo. Onnistuneesti olin saanut sen talutettua isoon talliin, vaikka pelkäsinkin, että poni lähtisi karkureissulle. Nyt tamma seisoi heinäkasan edessä käytävällä puuhatessani sen ympärillä. Olin heittänyt pienen kasan purtavaa ponin nenun alle, ettei Stella saisi mitään kohtausta, kun muuta hevoset olivat ulkona. En halunnut joutua sekoavan hevosen jalkoihin, en nyt. Puunasin ensin kumisualla, ja sitten pölärillä Stellan karvaa. Harjaaminen oli ihanaa, eikä hevosen kanssa ei tarvinnut murehtia mistään kodin, tai koulun asioista. Olin nyt kolmetoista vuotias, joten minulla olisi enemmän vastuuta kaikesta. Tai ei ollut, mutta ajattelin niin.  

Stellan karva kiilteli puhtaana, eikä jaloissakaan näkynyt enää mutalänttejä. Siirryin selvittämään Stellan häntää. Ponin valkoisissa jouhissa näkyi ruskeaa mutaa ja mönjää. Koko häntä oli limainen, eikä sitä olisi hauska työstää. Olin jostain lukenut, että häntää kannattaisi pestä laittamalla se ämpäriin, jossa oli vettä. Lähteen luotettavuudesta ei ollut minulla varmuutta, mutta päätin kokeilla. Päästin vettä hiljalleen hanasta, ja odotin, kunnes punainen ämpäri oli puolillaan nestettä. Nostin Stellan hännän ämpäriin ja hinkkasin siitä likaa irti. Kun olin aikani sitä hommaa tehnyt, kaadoin vedet pois ja otin harjan käteeni. Lopun edestä se saisi toimia selvittäjänä.

Napsautin käytävän narut irti Stellan riimusta. Olin valmis viemään Stellaa takaisin pihattoon. Huokaisin syvään, ja lähdin taluttamaan lumisateeseen juuri putsattua ponia. Kavioita en ollut unohtanut tarkistaa, eikä niissä näkynyt painaumia tai kiviä, jotka voisivat aiheuttaa paiseen. Yritin mahdollisimman rauhallisin ottein kuljettaa Stellaa tarhaan, kukaan ulkopuolinen ei saisi nähdä, että hevosen käsitteleminen jännitti. Huokaisin helpotuksesta, kun olin päästänyt tamman vapaaksi tarhaan. Hymyilin. Stella ei ollut ryöstäytynyt vieläkään irti.

Monen monta asiaa olin tallilla hoitanut, mutta Stellan harjat kaipasivat vielä kunnostusta. Nappasin harjapakin käpäliini ja siirryin maneesiin, sillä jostain olin lukenut, että toisten tuntien katselu kehittäisi omaakin ratsastamista. Toiveeni toteutui, kun maneesin oven avatessani näin pienen ratsukon etenevän ravissa ympyröillä. Opettajaa ei ollut, mutta kaipa se ei haittaisi. Istahdin tyynyn päälle ja vedin lämpimän viltin päälleni. Sivusilmällä tarkkailin ratsukon menoa, joka näytti kieltämättä hyvältä. Ympyröillä pieni poni taipui sisäänpäin, ja lisäsi ravia ratsastajan pyynnöstä.

Nypein viimeisestä harjasta karvoja irti ja koputtelin pölyjä pois. Ratsukko oli jo siirtynyt rauhalliseen käyntiin, ja ratsastaja oli heittänyt poninsa päälle viltin. Kopautin vielä harjapakin puhtaaksi pölystä ja muusta. En tullut ajatelleeksi, että hevoset voisivat säikkyä kopsauttelujani, mutta onneksi vaaratilanteita syntynyt.
“No, miten meni?” yllätyksekseni ratsastaja kysäisi minulta. Olin hyvin hämmästynyt, mutta sain sentään sanotuksi jotakin. Kerroin, että hänellä oli mennyt hyvin, vaikka en itsekään ollut varma miten oli mennyt.
“Joo, tänään Blondilla oli hyvä päivä,” ratsastaja kuitenkin hymyili. “Mä olen muuten Ella-Amalie, jos et tunne,” hän kertoi. Esittelin itseni Freyaksi, ja kerroin olevani Stellan hoitaja. Esittäytymisiä en jännittänyt enää yhtään niin paljon, kuin aikaisemmin. Ja se oli ainoastaan hyvä asia.

~ Freya & Stella, seitsemäs
Freya
Freya

Viestien lukumäärä : 29
Ikä : 13
Paikkakunta : Svolvær
Join date : 18.11.2019
Karma : 5

Takaisin alkuun Siirry alas

Stellan päiväkirja  Empty Vs: Stellan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Freya lähetetty La 21 Joulu 2019, 09:22

Toinen kerta toden sanoo
lauantaina 21.12.2019

Oli lauantaipäivä. Lumi oli peittänyt alleen suurimman osan Norjasta, eikä ruskeita kohtia juuri näkynyt. Oli tulossa valkea joulu. Auton ikkunoista tuijotin ohi viliseviä valoja, jotka toivat tunnelmaa tänne kaamokseen. Aurinkoa ei ollut näkynyt mailla eikä halmeilla sitten kahteen viikkoon. Onneksi revontulet piristävät ankeaa tunnelmaa, ja varsinkin hevoset.

Shelyesin päätallin ikkunoista huokui lämmintä valoa. Sisällä näkyi tummia ihmishahmoja, jotka liikehtivät edestakaisin. Hetkessä olin kävellyt muiden mukaan lämpimään rakennukseen ja kivunnut portaat ylös tallitupaan. Tuvassa oli aika paljon väkeä joista osa ihmisistä näytti vanhemmilta, enkä voinut väittää tuntevani heitä. Sitten oli myös tuttuja kasvoja kuten Bea ja Cathy jotka löysin sohvalta rupattelemasta.
“Moi,” sanoin ja sain heipat takaisin. Bea taputti vieressään olevaa tyhjää tila, ja kutsui minut istumaan viereensä. Kehotuksesta lysähdin sohvalle muiden joukkoon. Hieman hajamielisenä seurailin tallituvan tapahtumia. Kolmen kopla kävi vauhdikasta sananvaihtoa keskenään huoneen nurkassa, elehtien samalla hirveästi käsillään. En tiedä, mutta raajojen heiluttaminen oli joidenkin tapa ilmaista suuremmin kaikkea, siltä se ainakin vaikutti.

En kauaa tallituvassa lojunut vaan lähdin tuvan lämmöstä kirpeään pakkasilmaan. Vedin pipon syvälle päähäni, ja kädet nyrkeissä marssin vauhdikkaasti pihatolle lumen narskuessa tauottomasti jalkojeni alla. Stella tepasteli heti vastaan, niin kuin myös Feitli ja Flammekin. Valitsin kolmesta ponista sen keltahallakon. Tallissa klipsautin metalliset ja kylmästä kankeat riimunnarut kiinni Stellan oranssiin riimuun. Tänään oli toinen kerta. Toinen kerta, kun kipuaisin Stellan selkään.

Stella oli saanut jo varusteet päällensä. Jännitys kipristeli sitä enemmän mahanpohjassa, mitä valmiimpi olin lähtemään maneesille. Ison hallirakennuksen ovella hengitin syvään. Kerran tai kaksi, ennen kuin avasin varovasti ovea. Maneesi oli tyhjä, ketään ei ollut nyt liikuttamassa hevostaan. Joku oli ollut, koska toisella pitkällä sivulla oli kolmen esteen sarja. Stella katsahti innostuneesti esteisiin.
“Ei, tänään ei hypätä,” kuiskasin pörröiseen korvaan.

Monta kertaa olin kivunnut hevosen selkään, mutta aina se tuntui jännittävältä. Tänään erityisesti, koska olin päättänyt kokeilla käynnin lisäksi myös ravia. Stella taas oli kerännyt pakkaspirteyttä, ja varsinkin se seikka painoi takaraivossani, kun nostin jalkani jalustimeen. Hetkessä istuin Stellan selässä. Tämä oli jo toinen kerta, mutta samalla lailla kuin ensimmäiselläkin kerralla, onnellisuus tulvahti joka ikiseen kehoni sopukkaan. Keräsin kohmeisiin käsiini tamman nahkaiset ohjat. Kevyellä pohkeen puristuksella Stella siirtyi käyntiin. Keinuin ponin askelten tahdissa eteen ja taakse ja sivulle. Annoin jalkojen pikkuhiljaa vajota alemmas ja rennommiksi.

Kun olin valmis otin ohjat kevyelle tuntumalle. Näppini olivat aivan jäässä, mutta en antanut sen haitata. Kääntelin Stellaa ympyröille, eikä poni pannut pahakseen, vaikka en täydellisesti ohjannutkaan. Lävistäjä, keskelle pysähdys ja uralla ympyrä. Keskityin ratsastamaan täsmälliset tiet, ja ne onnistuvatkin. Yritin vielä tiputtaa jännittyneet kyynerpääni alas. Ne olivat kiihkeästi juuttuneet korviini kiinni, eikä rentoutuminen ollut helppoa. Ei, kun ei ollut opettajaa, joka neuvoisi.

Jännitti, mutta siitä huolimatta puristin pohkeet kiinni Stellan kylkiin. Poni tajusi vihjeen ja kiihdytti raviin. Henkäisin, kun vauhti lujeni, ei vielä kamalasti, mutta kuitenkin. Kevennys tuli jo selkärangasta, mutta en jännitykseltäni pystynyt sitä suorittamaan. Nappasin vaistonvaraisesti tamman nysäharjasta kiinni. Vasta parin askeleen jälkeen rentouduin sen verran, että osasin siirtyä keventämään. Edelleen puristin rystyset sinisinä Stellan harjaa. Ensimmäisen kierroksen jälkeen uskalsin päästää irti. Stella ravasi rentoa ja pitkää ravia kaviouralla, ja yritinkin luottaa siihen, ettei hevonen lähtisi altani mihinkään. Huulta purren ravasin vielä kierroksia, kunnes olin varma siitä, että olin rento, ja uskaltaisin ravata useamminkin ilman ohjaajaa.

Siirsin hetkeksi käyntiin ja sitten vielä kerran raviin. Tällä kertaa se ei ollut niin suuri kulttuurishokki, joten pystyin tekemään parit suuret ympyrät ja käyntisiirtymiset. Lopuksi nekin luisti moitteettomasti. Stella oli taas toimittanut täydellisen alkeisratsun virkaa, eikä se ollut kerännyt yhtään pakkasenergiaa itseensä. Maneesin valosta kävelin ulos pimeyteen Stella kainalossani. Tamma ansaitsisi nyt tuplarapsutukset, se oli kiveen kaiverrettu.

~ Freya ja Stella, kahdeksas

Merkintä 1, #Tarinatempaus2019 / Aloituspäivämäärä 21.12.2019.


Viimeinen muokkaaja, Freya pvm Su 22 Joulu 2019, 08:22, muokattu 1 kertaa
Freya
Freya

Viestien lukumäärä : 29
Ikä : 13
Paikkakunta : Svolvær
Join date : 18.11.2019
Karma : 5

Takaisin alkuun Siirry alas

Stellan päiväkirja  Empty Vs: Stellan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Freya lähetetty Su 22 Joulu 2019, 08:17

Pikku tihutyöläinen
sunnuntaina 22.12.2019

Sunnuntaiaamu oli vasta valjennut. Kävelin loputtomalta tuntuvaa tietä pitkin kohti Shelyesiä, eikä käveleminen ei ollut helppoa puolimetrisessä hangessa. Joskus sitä miettii miksi pikkuteitä ei aurata. Valoisaksi ei voinut seutua kutsua, varpaitani pidemmälle en nähnyt siristämälläkään. Oli jännittävää kävellä pimeällä pikkutiellä ihan yksin näin aikaisin. Tietyllä tavalla oli myös kutkuttavaa miettiä olevansa jossakin jännutysromaanissa haamujen ja yliluonnollisten olioiden keskuksessa aivan yksin. Kiinnostaviin kirjoihin oli aina ihanaa uppoutua, varsinkin jos niistä löytyisi pieniä pörröisiä hevosia.

Kun vihdoin oli kahlannut hangessa sen kilometrin, päädyin tallialueelle. Kello läheni vasta kymmentä, joten erotin lumen seasta tumman hahmon vievän poneja pihalle. Tänään olin tahtonut päästä tallille jo aamusta, koska päivällä edessä olisi matka sukulaisille. Tosin vain päiväksi, ja pääsisin taas maanantaina paijaamaan Stellaa. Verkkaista tahtia kävelin pihatolle, jossa söpöt issikat tuijottivat uteliailla nappisilmillä makupalojen toivossa. Stellaa ei sen sijaan näkynyt missään. Eihän se ollut ihme eikä mikään, mutta se sai silti itseni varuilleen.

Tarkkaillessani ympäristöä kuulin vaimeita ääniä pihattotallista. Uteliaisuuteni otti vallan, ja samassa olin jo tallin luona. Raotin ovea samalla räpytellen silmiäni kirkkaan valon sokaistessa. Nopeasti totuin tallin valoon, ja erotin kaksi turhautunutta hahmoa keskustelemassa käytävällä. Toinen näytti Jassulta, mutta toisesta ei ollut hajuakaan. En tiennyt, saisinko mennä talliin, tai olisiko nyt huono hetki edes sanoa jotakin? Olisiko niillä tärkeä keskustelu meneillään, ja talliin mentäessä keskeyttäisin heidät? Sitä en halunnut. Puntaroidessani vaihtoehtoja ovella, toinen tyypeistä äkkäsi minut. Sydämeni hakkasi entistä kiivaammin, sillä luulin tehneeni jotain väärin. Kuitenkin hahmo vain vilkaisi minua ja jatkoi sitten keskustellaan Jassun kanssa. Epäröiden otin pari varovaista askelta tallin sisään. Talliin astuessani huomasin sen. Lattialla lojui loimia ja lähes koko tallikäytävä oli vuorattu heinänkorsilla. Wildan karsinassa seisoi Stella, joka näytti viimeistä päivää kantavana olevalta tammalta.
“Ai, olitko sinäkin täällä?” Jassu hämmästyi nähdessään vihdoin minut. Nyökkäsin vieläkin peläten, että olin tunkeilija, enkä olisi saanut tulla talliin. Epäilykseni haihtuivat kuitenkin tuuleen, kun se toinen ryhtyi selvittämään tilannetta.
“Stella oli lähtenyt omille teilleen yöllä, ja tyhjentänyt aamuheinät käytäviltä,” hän hymähti. Tajusin jutun juuren, enkä enää yhtään ihmetellyt, miksi Stella näytti tiineeltä tammalta.
“Kunhan ei saisi nyt ähkyä,” Jassu totesi. Tarjouduin auttamaan pihaton siistimisessä, nyt kun Stella oli tehnyt tuhojaan. Samalla minulle selvisi myös se, että se toinen ihminen oli tallityöntekijä Catu. Nyt tiesin jo melkein jokaisen tallilla kävijän!

Stellan päiväkirja  Hasustella

~ Freya & Stella, yhdeksäs

Merkintä 2, #Tarinatempaus2019 / Aloituspäivämäärä 21.12.2019.
Freya
Freya

Viestien lukumäärä : 29
Ikä : 13
Paikkakunta : Svolvær
Join date : 18.11.2019
Karma : 5

Takaisin alkuun Siirry alas

Stellan päiväkirja  Empty Vs: Stellan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Freya lähetetty Ma 23 Joulu 2019, 09:33

Tuntilaista taluttamassa
maanantaina 23.12.2019

Maanantaipäivä rupesi hämärtymään iltaan jo kellon lyödessä kahteen. Ei keskipäivääkään valoisaksi voinut kutsua, kun nenää pidemmälle ei siellä nähnyt.
”Moikka!” hihkaisin vielä äidilleni pamauttaessani Toyotan oven kiinni.
Vimmattu tuulenpuuska heitti rytisten maneesin katolta lunta alas. Tuuli oli kylmää, eikä sellaista kivaa virkistävää. Katse maata kohti selvitin tieni tallille asti, jossa kävelin heti tarkistamaan tuntilistat. Olisikohan Stellalla tänään vapaapäivä? Mietteeni osoittautui vääräksi, kun tarkistin Stellan olevan jo kahdella tunnilla tänään. No, enköhän jotain keksisi.

Ensimmäiseksi kävelin pihatolle tuulen puskiessa kylmänä kasvoille. Pihattotallin ovella haparoin sen kohmeisilla käsilläni auki ja astelin sisään lämpöön. Stella ensimmäinen tunti alkaisi vasta kuudelta, joten minulla olisi rutkasti aikaa puunata tamma puhtaaksi. Kipaisin hakemassa karvapalleroni tallikäytävälle. Se sujui muitta mutkitta, ja ennen kuin ehdin kissaa sanoa, Stella seisoi jo tyytyväisenä näpräämässä käytävän riimunnarujen lukkoja. Pitkillä harjan vedoilla kiillotin ensin tamman pörröisen talvikarvan. Talvisin pörröiset ponit näyttävät erehdyttävästi käveleviltä karvapalloilta, ja se tekee niistä syötävän suloisia. Paksusta talvikarvasta siirryin selvittämään Stellan pitkää häntää, johon on juuttunut kaikenlaista likaa. Ennen kuin huomasinkaan olin saanut kulutettua aikani sitä selvittäen, ja rannekelloni tikitti jo uhkaavasti kohti puoli kuutta. Tuntilaisia puski ovista sisälle, ja jännittyneenä odotin koska joku pelmahtaisi viemään Stellan minulta.

Vasta varttia vaille kuusi tuntilainen ilmestyi tallikäytävälle ratsastusvermeissään.
“Ööö, mun piti mennä Stellalla tunnille,” oli hänen ensimmäiset sanansa minulle. Yllättyneenä nyökkäsin, ja kerroin, että olin vain Stellan hoitaja.
“Ai jaa, no mä pärjään kyllä itse,” hän totesi. Tunsin piston sydämessäni joutuessani lähtemään Stellan luota. Tuntilainen oli vain tunkeutunut Stellan viereen, ja päättänyt, että minun täytyy lähteä. Ei se tuntunut reilulta, mutta en halunnut haastaa riitaa vahingossakaan hänen kanssaan. Tai sitten tuntilainen olikin oikeassa, eikä minun pitäisi tunkeutua hänen reviirilleen, kun hänellähän se tunti oli. Lopsin hieman loukkaantuneena maneesiin katsomaan alkavaa tuntia. Siinä kohtaa, kun Stella ei tahtonutkaan enää ravata, eikä tuntilainen saanut sitä tottelemaan, tunsin pientä vahingoniloa sisälläni.

Alkeisjatkotunti oli pian päättynyt, ja ratsukot olivat kaarrossa kentän keskellä. Läjäpäin pikku ratsastajia puikkelehti maneesin ovesta sisään, oli alkamassa lasten alkeistunti. Tarkkailin tilannetta katsomosta käsin. Joku oli hukannut kypäränsä, ja joutui vasten tahtoaan panna lainakypärän päähänsä.
“Hei, olisiko jotakin halukkaita taluttajia?” havahduin Jannin kysymykseen. Tajusin alkeistunnilla avustamisen olevan yksi hoitajan velvollisuuksista, joten en voinut kuin sydän tykyttäen mennä ilmoittautumaan Jannille.
“Mä voin tulla,” kerroin hiljaisella äänellä. Janni nyökkäsi ja kertoi että olen Stellan taluttaja. Olisin hihkaissut riemusta, jos olisin kehdannut. Olin iloinen, että sain olla jonkin niin ihanan hevosen taluttaja, kuten Stellan.

Vasta kun olin päässyt Stellan vierelle ja naru oli kädessäni, todellisuus pamahti mieleeni. Enhän minä tiennyt miten piti toimia taluttajana, enkä koskaan ollut taluttanutkaan ketään. Ensimmäiset ongelmat tulivat jo nopeasti eteen, kun ratsastaja ei saanut sopivan mittaisia jalustimia. Muistin kuinka itse olin ollut samassa pisteessä silloin pari vuotta sitten. Halusin auttaa ratsastajaa, mutta en ollut varma osaisinko. Yritin muistella, miten asiat tehtiin, mutta aivoni olivat hylänneet kaikki tietonsa juuri hädän hetkellä. Hetken mietittyäni asetuin säätämään jalustimia Stellan vierellä mutisten jotain epämääräistä ratsastajalle. Onneksi jalustimien säätäminen tuli jo selkärangasta, ja nopeasti olin lyhentänyt ne sopiviksi.
“Onko ne nyt hyvät?” kysyin katsoen, että jalustinhihna olisivat saman pituiset. Ratsastaja nyökkäsi, ja lähdimme kulkemaan uralle. Kävelin Stellan vierellä pidellen riimunnarusta kiinni. Kun opettaja pyysi lyhentää ohjia, kerroin parhaani mukaan miten se piti tehdä. Ratsastaja osoittautui kuitenkin aika osaavaksi, eikä minun tarvinnut selittää, miten käännetään tai pysäytetään.

Tunti oli hujahtanut aivan liian nopeasti ohi, ja jopa nautin, kun sain ohjeistaa ratsastajia. Kerroin vielä, miten jalustimet nostetaan, ja miltä puolelta hevosta talutetaan. Tallissa annoin ratsastajan itse riisua varusteet, koska silloin kun minä olin alkeistunnilla, pidin siitä, kun sai tehdä itse. Kun ratsastajan piti lähteä, huikkasin heipat ja jäin vielä hetkeksi halimaan Stellaa. Puhelimeni soi ja nostin kännykän korvalleni.
“Moi,” sanoin.
“Moikka vaan, mä oon oottanut sua täällä parkkipaikalla jo toista varttia,” luurin toisesta päästä kuului.
Ilmoitin äidilleni tulevan sinne niin nopeasti kun pääsen, halaten Stellaa vielä ennen kuin heitin sen takaisin tarhaan. Jo viiden minuutin päästä istuin Toyotan etupenkillä rupattaen iloisesti päivän tapahtumista.
“Arvaa mitä,” aloitin kertomukseni.

~ Freya & Stella, kymmenes

Merkintä 3, #Tarinatempaus2019 / Aloituspäivämäärä 21.12.2019.
Freya
Freya

Viestien lukumäärä : 29
Ikä : 13
Paikkakunta : Svolvær
Join date : 18.11.2019
Karma : 5

Takaisin alkuun Siirry alas

Stellan päiväkirja  Empty Vs: Stellan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 1 / 2 1, 2  Seuraava

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa