Fellan hoitopäiväkirja

Rafaeela

eestinhevonen, tamma
sk. 151 cm

✦ 24.08.2021 - Ystävyyden alku

Tulin hoitamaan Fellaa vasta tänään, koska eilen se oli ollut jollain osaavien ratsastajien koulutunnilla oman ratsastustuntini jälkeen, joten olisin päässyt hoitamaan Fellaa vasta myöhään eikä apuani muutenkaan varmaan olisi tarvittu, koska osaavat ratsastajat osasivat hoitaa hevoset itsekin. Tänään sen sijaan oli hyvin aikaa puuhailla Fellan kanssa ennen tuntien alkamista, tamma menisi vasta kello 19 alkavalla HeB-A koulupainotteisella tunnilla. Muutenkin Fella taisi käydä pääosin vähän osaavampien ratsastajien tunneilla, eli tuntilaiset harvemmin tarvitsisivat apua hevosen hoidossa, mutta voisinhan minä silti pyöriä tallilla ihan vaan varmuuden vuoksi, jos joku halusi hevosen kanssa apua. Ja ainakin keskiviikkoisin oli aikuisten alkeistunti, jolla Fella meni, siellä varmaan apuani tarvittaisiin ainakin joskus.

Fellan karsina oli aivan tallikäytävän päässä (tai alussa, riippui kummasta suunnasta tallia katsoi) ja karsinaa vastapäätä oli portaat yläkertaan. En ollutkaan koskaan käynyt yläkerrassa, olin ajatellut että se oli vain hoitajien ja muiden coolien tyyppien tila, joten en ollut vielä mennyt sinne. Mutta nyt kun olin hoitaja, varmasti menisin sinnekin viettämään aikaa. Ehkä jopa tutustuisin muihin hoitajiin siellä, en ollut tutustunut muuta kuin Soniaan, vaikka olihan niitä hoitajia varmaan tallikäytävillä pyörinyt ratsastustuntieni aikaan, mutta en vain ollut ehtinyt tarkemmin tutustua heihin. Ja oli se vähän jännittävää “vain” tuntilaisena mennä puhumaan hoitajille, suurin osa niistä oli vielä paljon vanhempiakin kuin minä. Toivottavasti sopeutuisin joukkoon eikä minuun suhtauduttaisi vain nuorena hoitajana, joka sai hoitohevosekseen itseään paljon osaavamman hevosen. Siitä olisi voinut helposti naljailla ja edellisellä tallilla niin olisi varmasti tehtykin, mutta en uskonut että Shelyesissä niin tehtäisiin. En kuitenkaan voinut olla täysin varma, enhän minä vielä täysin sisällä tallin piireissä ollut. Siispä minua hieman mietitytti, mitä tästä hoitajuudesta tulisi. Osasin hevosten kanssa vain perusjutut - monet hoitajat olivat varmasti paljon minua kokeneempia ja monilla oli ollut useampikin hoitohevonen, minulle Fella oli ensimmäinen. Yritin karistaa ikävät ajatukset päästäni miettimällä iloisia asioita. Uskoin kehittyväni Fellan kanssa ja sen takia olinkin sille hoitajaksi hakenut, ei minun tarvinnut heti olla täydellinen. Vaikka en osaisikaan vielä pitkään aikaan tehdä Fellan kanssa mitään hienoa, yrittäisin silti nauttia täysillä joka hetkestä, olinhan saanut hoitohevoseksi sen hevosen mitä olin eniten toivonut.

Fella katsoi minua lempeästi karsinastaan, kun seisoin sen edessä ajatuksiini uppoutuneena. Päätin jättää turhan miettimisen sikseen ja keskittyä siihen mitä olin tullut tekemäänkin eli Fellan hoitamiseen. Ihan sama mitä muut ajattelisivat, minä olin nyt Fellan hoitaja (ja hyvä hoitaja olinkin) ja sillä sipuli. Tuntui hyvältä saada taas itsevarmuus takaisin hetkellisen notkahduksen jälkeen, yleensä en juurikaan jaksanut miettiä miten muut minuun suhtautuisivat, mutta uusissa tilanteissa oli aina hieman jännittävää. Aioin kuitenkin näyttää kaikille, että minä olin oikea valinta Fellan hoitajaksi, vaikka en mikään super kokenut hevostenhoitaja ollutkaan.
- No niin Fella, puhuin hoitohevoselleni samalla kun avasin sen karsinan oven. - Mä oon sun uusi hoitaja, hauska tutustua!
Oli ehkä vähän kummallista puhua hevoselle tuohon tyyliin, mutta minä olin joskus vähän kummallinen. Seisoin karsinan oviaukossa ja ojensin Fellalle käteni, jota se haisteli kiinnostuneena. Sen korvat olivat söpösti hörössä ja se seisoskeli rauhallisesti paikallaan, tilanteessa ei vaikuttanut sen mielestä olevan mitään ihmeellistä. No, olihan se tuntihevonen, eli se oli tottunut siihen että monet ihmiset häärivät sen ympärillä. Halusin kuitenkin, että hevonen tunnistaisi minut eikä suhtautuisi minuun samalla tavalla kuin keneen tahansa tuntiratsastajista. Siispä aloitin hoitajan urani ihan vain viettämällä aikaa Fellan karsinassa. Annoin sen haistella minua ja rapsuttelin sen kaulaa, tamma tuntui tykkäävän siitä. Yleensähän hevoset vain harjattiin ja varustettiin äkkiä ennen tuntia eikä mihinkään ylimääräiseen ollut aikaa, joten oli kiva vain olla hevosen kanssa ilman kiirettä mihinkään.

Pitäisi Fella kuitenkin hoitaakin tänään, joten jätin sen hetkeksi karsinaansa odottamaan ja menin itse etsimään sen hoitotarvikkeita satulahuoneesta. En ollut koskaan aiemmin hoitanut Fellaa, joten sen hoitovälineiden etsimiseen meni vähän aikaa, mutta pian löysin tamman nimellä varustetun pakin ja palasin se mukanani karsinalle. Fella seisoskeli edelleen lunkisti paikoillaan ja katseli tallikäytävän menoa korvat hörössä. Kun avasin sen karsinan oven uudestaan, Fella kääntyi katsomaan minua ja sylissä pitämääni harjapakkia.
- Niin, ensin mä harjaan sut oikein huolellisesti, sitten mä puhdistan kaviot, sitten ehkä selvitän vielä sun hännän ja harjan… luettelin. Samalla se oli itselleni pieni muistutus mitä kaikkea hevosen hoitoon kuuluikaan, etten vaan unohtaisi tehdä mitään. Päätin hoitaa Fellan oikein perusteellisesti, kun kerrankin oli mahdollisuus. Niinpä aloin sukia tamman tummaa karvapeitettä yhdellä sen värikkäistä harjoista.

Fella oli todellakin mutkaton hoidettava, se antoi harjata kiltisti joka puolelta eikä ärsyyntynyt edes mahan alta harjaamisesta. Kehuin hevosta tyytyväisenä, meillähän meni tosi hyvin. Harjasin Fellan kokonaan päästä jalkoihin, siinä meni aika paljon aikaa koska halusin tehdä työn huolellisesti. Mutta Fellaa ei haitannut, se olisi varmaan seissyt hievahtamatta paikallaan vaikka huomiseen asti jos olisi tarvinnut. Ihan niin kauaa harjaamisessa ei kuitenkaan mennyt, joten siirryin kavioiden pariin. Fella nosti jo jalkaa vähän valmiiksi, ennen kuin olin ehtinyt edes kumartua puhdistamaan kavioita. Niinpä kavio oli helppo nostaa siitä ja rapata kaikki liat pois sieltä. Sama toistui kaikkien muidenkin kavioiden kohdalla, joten sain ne nopeasti puhdistettua.
- Oot sä kyllä ihan paras, sanoin Fellalle ja taputin sen kaulaa. Fella katsoi minua ystävällisesti ja uteliaasti kuin kysyen, mitäs sitten tehtäisiin.
- Ai niin, se harja ja häntä vielä, sanoin ja otin harjapakista kamman, jolla aloin selvittää tamman hieman takkuuntunutta harjaa. Ei se pahasti ollut, mutta parempi oli selvittää se nyt kuin vasta silloin kun se olisi ehtinyt kunnolla takkuuntua. Harjan selvittämisen jälkeen siirryin hännän pariin, jota kävin ensin läpi vain sormilla ja yritin etsiä takkukohtia. Kun sormet osuivat johonkin epämääräiseen, selvitin sen kammalla. Tarvitsin vähän selvitysainetta avuksi hännän kanssa, koska Fellan häntä oli niin paksu että sitä oli aika vaikeaa selvittää vain sormilla ja kammalla. Selvitysaineen kanssa homma oli suhteellisen nopeasti ohitse ja häntään tuli aineesta vielä vähän raikasta tuoksuakin.
- Nyt oot nätti ja puhdas, sanoin Fellalle. - Tai no olit sä ennenkin nätti, mutta nyt oot vielä nätimpi kun on harja ja häntäkin mintissä!

Katsoin tyytyväisenä työni jälkeä, Fellan karva oli kauniin kiiltävä ja harja ja häntä näyttivät siisteiltä.
- Fella onkin saanut täällä oikean kauneushoidon, kuulin tutun äänen sanovan. Se oli Jassu, olikohan hän tullut katsomaan miten pärjäsin Fellan kanssa vai sattunut vain menemään sattumalta ohi?
- Joo, siitä tuli kyllä hieno, sanoin ylpeänä.
- Mitäs muuten ajattelet Fellasta, teinkö oikean valinnan kun laitoin sut sen hoitajaksi? Jassu kysyi.
- Fella on ihana, ja tosi kiltti, vastasin. - Tykkään siitä jo nyt tosi paljon, eli voit olla huoletta, ihan oikean valinnan teit, jatkoin naurahtaen.
- Fellakin taitaa tykätä susta, Jassu sanoi ja huomasin sitten, kun Fella oli työntänyt turpaansa lähemmäs minua ja ilmeestä päätellen odotti rapsutuksia. Rapsutin sitä otsaharjan alta, sen puolikuun muotoisen merkin kohdalta. Joku teki sellaisen awww-äännähdyksen, en tiedä oliko se Jassu vai joku muu joka oli mennyt käytävällä ohi, mutta olihan tämä aika söpöä. Minusta tuntui että meistä oli Fellan kanssa tullut jo nyt kaverit, ja ajan kanssa meistä tulisi varmasti parhaat kaverit.

✦ 05.10.2021 - Hyvä hoitaja

Minusta olin jo aika hyvä hoitaja, olinhan ollut Fellan hoitajana yli kuukauden. Tai itse asiassa kuukauden ja viikon. Vai oliko se kaksi viikkoa… No aika pitkään kuitenkin. Olin käynyt useasti tallilla hoitamassa hoitajan velvollisuuksiani, aina silloin kun vanhempani olivat sallineet. Nyt kun koulu oli alkanut, he eivät katsoneet hyvällä jos roikuin koko ajan tallilla. Kyllähän minä tiesin että koulutus oli tärkeää, mutta hevosetkin olivat tärkeitä. Joka tapauksessa koulu vei ikävästi aikaa hevosilta, vaikka tiesinkin sen olevan tärkeää.

Mutta tänään minulla oli hyvin aikaa olla tallilla. Onneksi olikin, koska minulle oli siunaantunut hommaksi Fellan peseminen. Syksy oli tavallaan mukava vuodenaika - kaikki vuodenajat olivat tavallaan mukavia - mutta se tarkoitti myös paljon mutaa ja kuraa. Fella oli päättänyt ottaa syksystä ilon irti oikein kunnolla ja kun hain sen tarhasta, tamma oli oikeastaan vain iso mutakimpale. Jotenkin siitä pitäisi kaivaa hevonen esiin ennen illan koulutuntia. En halunnut ajatellakaan mitä tapahtuisi, jos ratsastaja löytäisi Fellan karsinastaan sen näköisenä kun se oli juuri tarhasta tultuaan. Nyt se seisoi pesarilla viattoman näköisenä tuijottaen minua aina vaan lempeämmäksi muuttuvilla silmillään. Alkoikohan se pikkuhiljaa tunnistaa minut hoitajakseen? Se olisi ihanaa. Pian herätin itseni haavemaailmasta ja aloin töihin. Tiesin teoriassa miten hevosen pesu onnistui, mutta se tuntui paljon haasteellisemmalta kun se piti oikeasti tehdä itse. Onneksi loimi oli sentään suojannut osaa hevosesta, mutta silti hommaa riitti ihan kivasti.

Suihkutin Fellaa ja jynssäsin siitä kuratahroja pois minkä kerkesin. Se kävi ihan urheilusuorituksesta. Äänistä päätellen joku olisi varmaan voinut kuvitella minun olevan ennemminkin punttisalilla kuin tallilla. Kaiken puhinan lomassa en huomannut, että joku oli ilmestynyt pesarille.
- Ai sullakin on toi homma menossa, Soniallakin oli toi sama Raffen kans, Raffe näytti ihan Fellalta vaikka se on voikko… Tai siis ois pitänyt olla. Mutta jotenkin se sai sen kuitenkin tunnille ihan itsensä värisenä.
Puhuja oli pirteän oloinen punapää, muistin että olin nähnyt hänet joskus pitämässä tuntia ja muutenkin pyörimässä tallilla. Catuko sen nimi oli, taisi olla. Oli kiva kun olin alkanut jo vähän tunnistaa Shelyesin porukkaa, mutta aina jostain tuli joku pieni epäilys, että oliko henkilö sittenkään se keneksi sitä luuli. Muutaman kerran tallin yläkerrassa käytyäni meinasi iskeä paniikki siitä loputtomasta nimien suosta, joka pitäisi jotenkin oppia muistamaan. Toisaalta, muistin jo hyvin niiden tyyppien nimet, jotka kävivät kanssani samalla tunnilla ja koulussakin olin tavannut pari tyyppiä, jotka olivat tuttuja Shelyesin käytäviltä. Ei toivoa siis ollut ihan kokonaan menetetty, kiva vaan kun tallilla pyöri paljon porukkaa, mutta parempi nimipää olisi tehnyt siitä kivempaa. Pienestäkin edistyksestä piti kuitenkin olla tyytyväinen.

Fella alkoi kuin ihmeen kaupalla puhdistua. Suoraan sanottuna, minua oli vähän pelottanut tulisiko siitä enää hevosen näköistä ollenkaan. Mutta tarpeeksi perusteellisen jynssäämisen ja loputtomalta tuntuneen suihkuttamisen jälkeen Fellasta kuoriutui taas tutun näköinen, tumma eestinhevonen. Onneksi se ei sentään ollut kimo, sen puhdistamisessa olisi varmaan mennyt ainakin tuplasti enemmän aikaa. Kuivasin Fellan huolellisesti ja laitoin sille villaloimen kuivatusloimeksi, sitten vein sen hetkeksi karsinaansa kuivattelemaan. Ennen tunnin alkua olisi vielä aikaa, joten mikään kiire ei ollut. Mietin pitäisikö keksiä jotain “kunnon” tekemistä siksi aikaa, että Fella kuivasi, mutta pesuoperaatio oli vienyt aikalailla voimia, joten päätin ihan vaan levätä. Olisin voinut mennä taukotupaan, mutta halusin vielä nauttia Fellan seurasta ennen kuin se lähtisi tunnille, joten istuin hevosen karsinan nurkkaan ja olin siinä. Fella näytti jättiläiseltä alhaalta päin katsottuna. Se hieman ihmetteli, mitä oikein puuhasin sen karsinan lattialla, joten se tuli tuijottamaan minua. En voinut pidättää naurua, tilanne oli niin koominen.
- Pitäskö sulle hakea jotain namia? Porkkanaa, omenaa, leipää? mietin ääneen. Fella kuunteli minua selvästi kiinnostuneena. Ojensin käteni silittämään sen päätä, jonka se oli laskenut alemmas. Taisi etsiä karsinastaan jotain heinän tai kauran jämiä, tai muuten vaan ihmetellä mitäs sieltä karsinasta löytyikään.
- Oot sitten nätisti tunnilla, sanoin Fellalle vaikka en minä oikeasti ajatellut, että se käyttäytyisi huonosti. Fella oli varmaan kiltein hevonen koko tallissa. En minä tietenkään kaikkia hevosia tuntenut, mutta minun oli vaikea uskoa, että joku olisi kiltimpi kuin Fella. Peseminenkin oli sujunut niin hyvin, kaikki hevoset eivät varmasti tykänneet pesemisestä. Mutta Fella olikin paras, kaikki oli Fellan kanssa kivaa ja ihanaa, jopa silloin kun se oli yltä päältä kurassa.

Aikani siinä istuttuani ja mietittyäni kuinka ihana hoitohevonen minulla olikaan, nousin ylös ja kävin hakemassa Fellalle porkkanan. Piilotin sen toiseen käteeni ja pidin käsiä selän takana, Fella sai arvata kummassa porkkana on. Se tökkäsi vasenta kättäni, ja kuinka ollakaan, porkkana oli siellä!
- Kaiken muun lisäks sä oot vielä viisaskin, sanoin iloisena Fellalle. - Sun ratsastaja antaa sulle ehkä lisää herkkuja tunnin jälkeen, mutta mun pitää ihan just lähteä kotiin, selitin ja samalla äänensävyni muuttui haikeammaksi. Ihan kuin Fellankin ilme olisi muuttunut vähän sääliväksi.
- Mutta älä huoli, tuun taas pian hoitamaan sua! sanoin ja Fella höristi korviaan taas.
Ennen lähtöä harjasin Fellaa vähän, se oli jo ehtinyt kuivata hyvin. Kauaa en ehtinytkään harjata, kun (oletettavasti) Fellan ratsastaja saapui paikalle.
- Mä voin jatkaa tästä, totesi vaaleatukkainen nuori nainen varsin itsevarmasti.
- Okei, mun pitääkin tästä lähteä kotiin, sanoin ja ojensin harjan naiselle.

En halunnut tuomita ihmisiä varsinkaan lyhyen tapaamisen jälkeen, mutta jokin sisälläni sanoi, että oli ihan hyvä ettei minulla ollut aikaa jäädä pidemmäksi aikaa juttelemaan. Tai oikeastaan, vaikka olisikin ollut, tuskin nainen olisi halunnut jäädä minun kanssani juttelemaan. Ehkä yliajattelin asiaa, mutta sellaiset vibat vain jäi. Mutta en antanut sen häiritä päivääni enempää, kokonaisuudessaan minulla oli ollut ihana tallipäivä, jota ei yksi kylmäkiskoinen tuntiratsastaja pilannut.

✦ 08.10.2021 - Vihdoinkin kaksitoistavuotias

Pyöräilimme Elisan kanssa perjantaina koulun jälkeen tallille, koska mikä olisikaan sen parempi paikka viettää syntymäpäivää kuin talli. Varsinaiset juhlat järjestettäisiin vasta huomenna, joten silloin minulla tuskin olisi aikaa mennä tallille, eikä kyllä olisi Elisallakaan, koska hänkin olisi minun synttärijuhlissani. Lisäksi olimme sopineet, että Elisa jäisi meille huomenna yökylään. Viikonlopusta tulisi varmasti hauska, vaikka tallille emme ehtisikään mennä.

Parkkeerasimme pyörät tallipihaan ja lähes juoksimme talliin. Emme kuitenkaan juosseet, koska tiesimme että niin ei saanut tehdä. Pysähdyimme kuin seinään ilmoitustaululle. Kummatkin jäivät tapittamaan taulua tiiviisti.
- Näkyykö mitään erikoista? Elisa kysyi.
- Riippuu mikä lasketaan erikoiseksi, totesin filosofisesti. - Fella menee ainakin kahdella tunnilla tänään.
- Ja tänne on tullu taas uusia hoitajia, Elisa sanoi. Siirsin itsekin katseeni lappuun, jota Elisa katsoi. Toden totta, hoitajalistaan oli taas ilmestynyt pari uutta nimeä. Tai itse asiassa useampi kuin pari. Ainakin Stellalle, Flammelle, Feitlille ja Aagelle oli tullut uudet hoitajat. Huh huh, siinä oli taas monta uutta nimeä opeteltavaksi. Oli kyllä hauskaa, että tallille eksyi aina uutta porukkaa, minä en enää ollut läheskään uusin ilmestys tallilla.
- Pitäskö meidän lähtee hakemaan Fella sisälle? kysyin kun olimme patsastelleet ilmoitustaulun edessä jo tovin. - Tai ehkä meidän pitäs siivota karsina eka, se on sitten vaikeampaa kun Fella on karsinassa.
- Joo, siivotaan karsina! Elisa hihkaisi ja lähdimme innoissamme hakemaan kottikärryjä ja talikoita. Kaikki eivät ehkä olleet yhtä innoissaan karsinan siivoamisesta, mutta kaksi  nuorta hevostyttöä olivat. Olihan sekin homma tehtävä, ja yhdessä varmasti hauskempaa kuin yksin.

Fellan karsina oli tosiaan aika likainen, joten karsinan siivous oli hyvä idea. Työnsimme yhdessä kottarit, joihin olimme laittaneet kaksi talikkoa makaamaan, Fellan karsinan eteen ja ryhdyimme hommiin. Hetken oli aivan hiljaista kun kumpikin keskittyi niin perusteellisesti omaan hommaansa, mutta koska kyseessä olimme minä ja Elisa, ei hiljaisuutta kauaa kestänyt.
- No, miltä tuntuu? Elisa tiedusteli pysähtyen hetkeksi nojaamaan talikkoonsa ja  tuijottamaan minua kuin jotain maailmankuulua nähtävyyttä.
- Häh? kysyin hämmentyneenä, vähemmästäkin sitä hämmentyy.
- Niin että tuntuuko se miltään kun oot nyt kakstoista vuotias? Elisa tarkensi.
- Ai niin joo, sanoin ja otin pienen hiljaisen hetken ihan vaan tunnustellakseni oloani.
- Ööh… Eipä tää kovin erilaiselta tunnu, tyydyin toteamaan. - Mutta oikeestaan mä täytän kakstoista vasta illalla, että ehkä tää johtuu vaan siitä.
- Niin, Elisa totesi ja hiljenimme taas kumpikin tahoillemme pohdiskelemaan tätä ihmettä, elämää nimittäin. Olihan se aika siistiä olla jo (muutamaa tuntia vaille) kaksitoistavuotias, vaikkei se kovin erilaiselta tuntunutkaan.
- Mäkin täytän kakstoista kuukauden päästä, sanoi Elisa sitten. - Tai no kuukauden, miinus yks päivä.
Siitä seurasi taas keskustelua siitä, mitä kaikkea hauskaa sitten tekisimme, menisinkö minäkin vuorostani Elisalle yökylään? Ja viettäisimmekö silloinkin päivää tallilla?
- Siivotaanks tää karsina niin päästään hoitamaan Fellaa? sanoin kun olimme unohtaneet jatkaa hommia samalla. Kaikki oli tosiaan hauskempaa kaverin kanssa, mutta kaikessa meni myös enemmän aikaa, kun varsinainen työ meinasi unohtua.

Saimme kuitenkin lopulta karsinan siivottua. Siivoamisen jälkeen olimme hakeneet karsinaan myös uutta purua, joten karsina näytti siistin lisäksi pehmeältä Fellalle.
- Nyt kyllä Fellan kelpaa, Elisa sanoi. - Haetaanks se nyt sisälle?
Suuntasimme reippaasti kohti tammatarhaa, minun samalla rukoillessa, ettei hevonen olisi saanut itseään yhtä mutaiseen kuntoon kuin viime kerralla. Tunnistin Fellan jo kaukaa, sen upean violetista sadeloimesta. Eikä se ainakaan kaukaa näyttänyt kovin mutaiselta, vaikka vettä satoikin taivaalta ihan mukavasti ja tarhan pohja näytti kaikkea muuta kuin kuivalta. Fella nökötti sateessa suloisen, mutta vähän säälittävän näköisenä.
- Nyt pääset vihdoin sisälle, sanoin hevoselle laittaessani sille riimun. - Sähän sait täällä jo suihkun ihan luonnon puolesta, niin mun ei tarvitse pestä sua taas.
- Fella on kyllä aika iso, Elisa kommentoi samalla kun kävelimme takaisin tallia kohti.
- Onhan se aika, myönsin. - Mutta onneks se on kiltti kuin mikä, niin siinä ei oo mitään pelottavaa. Vaikka eihän se kauheesti taida lasten tunneilla käydä.
Vaikka tiesinkin hoitajan pestin olevan juuri tätä, hevosen maasta käsin hoitamista ja se oli minusta hauskaa, odotin jo kovasti milloin pääsisin ratsastamaan Fellalla. Luultavasti minun pitäisi ensin ratsastaa sillä jollain tunnilla, ennen kuin voisin edes kuvitella ratsastavani sillä itsenäisesti. Vaikka enhän minä yksin sillä silloinkaan ratsastaisi, jonkun vanhemman, kokeneemman hoitajan pitäisi tulla valvomaan minua. Minun täytyi vain olla kärsivällinen, kyllä sekin hetki joskus koittaisi.

Harjasimme Elisan kanssa yhdessä Fellaa sen täydellisen siistissä karsinassa. Fellan hoitaminen oli vähän erilaista kuin muina päivinä, koska välillä karsinan ovella kävi porukkaa toivottamassa minulle hyvää syntymäpäivää. Oli mukavaa, että se muistettiin - olisin kyllä ihmetellyt jos ei olisi muistettu, olinhan aika lahjakkaasti muistanut mainita asiasta aina kun siihen oli tullut pienikin tilaisuus.
- Milloinhan Fellalla on synttärit, että osataan sitten juhlia niitäkin, mietin ääneen.
- Sitä pitää varmaan kysyä Jassulta, Elisa vastasi.
Jatkoimme Fellan harjaamista samalla jutellen aika isoon ääneen. Fella ei kuitenkaan hätkähtänyt. Elisakin ihasteli, kuinka kiltti hevonen se oli, samalla kun Jassu ilmestyi karsinan ovelle.
- Arvelinkin että löydän sut täältä, Jassu sanoi jokseenkin salaperäisellä äänellä. - Hyvää syntymäpäivää! Taukotuvassa on sulle pieni yllätys, ei mitään isoa mutta ajateltiin järkätä jotain pientä kun oot niin innoissas kertoillut synttäreistäs koko viikon, hän jatkoi eikä hän enää pystynyt esittämään salaperäistä, vaikka en tiennytkään mitä taukotuvasta löytyisi.
- Ai mitä? pystyin sanomaan kaiken hämmennyksen vallassa.
- Mene katsomaan niin näet, Jassu sanoi ja häipyi ennen kuin ehdin esittää lisäkysymyksiä. Arvatenkin Fellan hoito oli hieman vaikeaa tämän paljastuksen jälkeen. Mitähän taukotuvasta löytyisi?

✦ 13.10.2021 - Yllättävä tuttavuus

Tiesin, että Fella menisi tänään alkeistunnilla, joten minun täytyisi ehtiä tallille hyvissä ajoin ennen tuntia, että ehtisin auttaa sen ratsastajaa tarvittaessa. Harmikseni läksyjä oli tullut huomiselle aika paljon, joten minun piti ahkeroida koulun jälkeen kauan niiden parissa. Sitten piti vielä ehtiä syödäkin ennen tallille lähtöä.
- Nyt mä kyllä myöhästyn tallilta, kun läksyissä meni niin pitkään, voivottelin ruokapöydässä vaikka tiesin, että läksyistä valittaminen oli sama kuin miinaan astuminen. Vanhempani alkoivat taas tapansa mukaan valistaa minua kilpaa siitä, kuinka tärkeää koulunkäynti oli ja hyvä, että sain läksyt valmiiksi ennen tallille lähtöä - ensin työ, sitten huvi.
- Joo, tiedetään, sanoin samalla kun lappasin ruokaa suuhuni. Sitten sainkin valistuksen ruokatavoista. Jep jep.

Söin kuitenkin ruokani enempää valittamatta, koska olin vihdoin saanut luvan osallistua Halloweenvaellukselle enkä halunnut riskeerata sitä. Niin kuin olin arvellutkin, lupa oli irronnut helpommin kun olin maininnut mahdollisuudesta osallistua vaellukselle kärryillä, enkä sitten enää luvan saatuani viitsinyt alkaa jankuttamaan enempää. Oli siinä kärryajelussa hyvätkin puolensa - ensinnäkään en ollut koskaan ollut kärryajelulla joten se olisi varmasti jännittävää, ja toisekseen kärryille olisi mukava torkahtaa, jos vaellus olisikin tosi pitkä enkä jaksaisi valvoa. Pidin kyllä aika epätodennäköisenä, että torkkumiselle tulisi tarvetta, olinhan minä ennenkin myöhään valvonut ja olisin varmasti vaelluksesta niin innoissani, ettei nukkumisesta mitään tulisi kuitenkaan. Teoriassa mahdollisuus siihen oli kuitenkin hyvä olla olemassa, hevosen selässä torkkuminen oli asteen verran epämukavampaa ja vaarallisempaa. Olin tosin kätevästi “unohtanut” mainita, että itse asiassa kärryjä vetävä Aage oli ainoa hevonen, jolta olin Shelyesissä pudonnut, mutta eihän asia kovin tärkeä ollut siinä mielessä, että enhän minä ratsastaisi Aagella vaelluksella ja tippuminen siltä oli ollut ihan oma syyni. Turha aiheuttaa vanhemmilleni ylimääräistä huolta, kun siihen ei ollut edes aihetta.

Onneksi isä heitti minut tallille, koska muuten olisin oikeasti myöhästynyt. Isä vähän ihmetteli miksi minulla oli niin kova kiire tallille vaikka ei ollut oma ratsastustuntini kyseessä, joten selitin hänelle pikaisesti että minun pitäisi ehtiä auttaa Fellan ratsastajaa hevosenhoidossa, se kuului hoitajan velvollisuuksiin. En ehtinyt alkaa tarkemmin selittämään, että ratsastajat kyllä yleensä hoitivat hevosensa itse, mutta hoitajien oli hyvä olla valmiudessa auttamaan ainakin alkeistunneilla. Suuntasin samantien Fellan tarhalle ja hain sen sisälle. Onneksi tänään oli kuiva päivä, ja aurinkokin oli pilkahdellut valillä, joka oli todella harvinaista näin lokakuussa. Fella asteli vieressäni rauhallisesti talliin ja jäi karsinaan kiltisti odottamaan tunnille pääsyä. Itse asiassa Fella menisi alkeistunnin jälkeen vielä toisenkin tunnin, joten se pääsisi ihan kunnolla töihin tänään.

Minulle oli yllättäen jäänyt vähän aikaa ennen Fellan tuntien alkua, joten menin taas ilmoitustaulun luo norkoilemaan. Kovin kauaa en siellä tosin ehtisi olla, koska alkeistunnin ratsastajien pitäisi saapua ihan lähiminuutteina, mutta jokainen pienikin hetki täytyi käyttää hyödyksi. Niinpä silmäilin jälleen päivän tuntilistoja, Fellan lisäksi tunneilla meni paljon minullekin tuttuja hevosia, mutta myös muutamia jotka eivät olleet minulle tuttuja. Aika suuren osan Shelyesin hevoskatraasta kuitenkin jo tunnistin. Pienen nimien kertailun jälkeen katsoin taas Halloweenvaelluksen ilmoitusta, osallistujalistaan oli ilmestynyt monta nimeä sitten viimenäkemän. Iloisesti rustasin myös oman nimeni listaan, siihen kohtaan missä luki kärryille mukaan tulijat. Hieman harmitti, etten voinut lisätä Fellaa nimeni perään, en kuitenkaan ehtinyt kauaa harmitella asiaa, kun kuulin vieressäni ilmoitustaululla seisoskelevan naisen sanat:
- Fella, mikähän näistä elukoista se mahtaa olla… hän mutisi eikä äänensävy ollut kovinkaan iloinen. Käännyin katsomaan ja huomasin vanhemman naisen katsovan tuntilistoja jokseenkin nyrpistyneen oloisena. Olikohan hän sellainen tätiratsastaja joista joskus puhuttiin? No, joka tapauksessa, tunsin velvollisuuteni kutsuvan.
- Mä oon itse asiassa sen hoitaja, mä voin näyttää missä se on! hihkaisin iloisena.

Nainen seurasi minua vastahakoisesti. En ihan ymmärtänyt, miksi nainen oli ylipäätänsä tullut tunnille, kun hän selvästi näytti siltä ettei halunnut? Sen verran minulla kuitenkin oli itsesuojeluvaistoa, että en viitsinyt naiselta asiaa suoraan kysyä, ja sitä paitsi tiesin, että minun täytyi olla ystävällinen, en halunnut aiheuttaa mitään kalabaliikkia. Esittelin naiselle Fellan ja aloin iloisesti selittää siitä kaikenlaista, mutta minut keskeytettiin hyvin pian.
- Ai tuollako minä joudun ratsastamaan? Ihan kivan näköinenhän tuo on, mutta onko täällä yhtään kunnon hevosta? Työkaveri suositteli tätä paikkaa mutta eihän täällä näytä olevan oikeita hevosia ollenkaan!
Olin juuri alkamassa selittää, että itse asiassa täällä on paljonkin hevosia (en ihan tajunnut mitä hän tarkoitti “kunnon” hevosella tai “oikealla” hevosella) - löytyi monta norjanvuononhevosta ja pari tosi isoakin hevosta, ja olihan Fellakin hevonen, mutta nainen tuskin edes kuunteli ennen kuin jatkoi taas:
- Ja sinäkin oot ihan lapsi vielä, eikö täällä ole mitään rotia? Minä sinun ikäisenä hädin tuskin edes tiesin mikä hevonen on, saatika että olisin itse hoitanut sellaista!

Okei, se oli hänen ongelmansa jos hän ei minun ikäisenäni osannut vielä hoitaa hevosia, minä kyllä osasin ja hoitaisin myös tämän homman kunniakkaasti, vaikka minua alkoikin jo pikkuhiljaa ärsyttämään mutta minun suututtamiseni oli onneksi aika vaikeaa.
- Laitetaan nyt Fella kuntoon niin ehdit ehkä tunnille ajoissa, sanoin. - Ensin se pitää harjata ja puhdistaa kaviot, sitten laitetaan varusteet. Tule niin haetaan sen hoitotarvikkeet ja varusteet satulahuoneesta!

Nainen mutisi jotain, että hän kyllä osasi itsekin hoitaa ratsunsa, mutta seurasi kuitenkin minua. Eihän hän tiennyt missä täällä varusteita säilytettiin. Kannoimme varusteet yhdessä Fellan karsinalle ja naisen olemus vaikutti yhtäkkiä aavistuksen epävarmemmalta kuin vielä pari minuuttia sitten.
- No, haluutko hoitaa Fellan itse vai haluutko että autan? kysyin.
- Voit sä auttaa jos välttämättä tahdot, nainen vastasi jälleen nyrpeänä ja kohensi nutturaansa, jolle hän oli maantienharmaat hiuksensa hirttänyt. Hän ei kuitenkaan vaikuttanut siltä, että olisi oikeasti osannut hoitaa hevosen kokonaan itse, joten neuvoin varmuuden vuoksi miten hevonen harjattiin. Pienen epäröinnin jälkeen nainen alkoi itsekin harjata Fellaa. Olinko jopa näkevinäni pienen hymyn hänen kasvoillaan?
- Okei, sitten kavioiden vuoro, sanoin kun olimme saaneet Fellan harjattua. Neuvoin miten se tehdään ja puhdistin yhden kavion, loput nainen sai hoitaa itse.

Fella oli tapansa mukaan kiltti hoitaa eikä varustuksessakaan mitään ongelmia ilmennyt. Nainen sai itse laitettua Fellalle suitset ja satulan, kyllä siinä minun avustustani vähän tarvittiin että kaikki remmit meni varmasti oikein, mutta lopulta Fella seisoi karsinassaan valmiina tunnille. Nainen tarttui jännittyneenä tamman ohjista kiinni ja kun ratsastajat saivat luvan lähteä maneesille, lähdimme yhtä matkaa kävelemään sinne.
- Ei tarvitse jännittää, Fella on tosi kiltti, sanoin. Naisen ylimielisestä asenteesta ei ollut enää tietoakaan.
- Voitko sä silti taluttaa sitä tunnilla, ainakin vähän matkaa? nainen kysyi hiljaa.
- Joo, sen takia mä tulinkin tallille jos tulee talutushommia, naurahdin. - Me ei taidettu muuten esittäytyä missään vaiheessa, mä oon Safira.
Nainen oli hetken hiljaa, mutta sanoi sitten:
- Mun nimi on Anette. Sori mun käytös aikaisemmin, työstressi taisi purkautua. Ja taidan edelleen olla vähän katkera siitä, että en voinut nuorena aloittaa ratsastusta. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja on nämä hevoset täällä oikeesti ihan kivan oloisia, odotin vaan vähän... No, erinäköisiä hevosia.

Anette sai käytöksensä anteeksi, joten hymyillen avustin hänet Fellan selkään ja naksautin riimunnarun kiinni suitsien kuolainrenkaaseen. Anette ei enää vaikuttanut niin jännittyneeltä kuin aikaisemmin, kun odottelimme vielä muiden pääsevän hevostensa selkiin ennen kuin pääsimme kävelemään uralle.
- Sä vaikutat muuten hyvältä hoitajalta tälle, öööh… hevoselle, vaikka taidatkin olla aika nuori, Anette sanoi.
- Sen nimi on Fella. Mutta kiitti, vastasin mutta enempää emme ehtineet jutustella, kun Catu antoi käskyn lähteä käyntiin uralle. Anette tuntui taas jännittyvän, kun Fella lähti rauhallisesti askeltamaan eteenpäin.
- Hyvin se menee, sanoin ja pidin riimunnarusta hyvän otteen. Oli hauskaa tuntea olevansa avuksi, ja sekin oli hauskaa että nyrpeästä naisesta oli loppujen lopuksi kuoriutunut ihan mukava. Elämä oli täynnä yllätyksiä.

✦ 21.10.2021 - Torstaidiivat

Maneesin katsomossa oli melko koleaa, mutta se ei paljoa mieltä painanut kun sain seurata Fellan menoa ratsastustunnilla. Se liikkui omissa silmissäni täydellisesti, mutta Janni pyysi ratsastajaa hakemaan sille aktiivisemman ravin. Ehkä sen askel vähän laahasi jos oikein tarkkaan tiirasi, mutta minusta Fella liikkui jo varsin reippaasti. Tai aktiivisesti, olikohan se edes sama asia. En ollut varma, sillä meneillään oli HeB-A tasoinen tunti, joten ehkä heillä oli hieman eri kriteerit kuin minun ratsastustunnillani.

Olin poikkeuksellisesti tallilla tänään, vaikka minulla olisikin huomenna koe eikä normaalisti tallille olisi ollut mitään asiaa sellaisena päivänä. Koe olisi kuitenkin “vain” sanakoe, ja olin päntännyt siihen ahkerasti koko alkuviikon ja selvinnyt ilman virheitä isän aiemmin päivällä järjestämästä kuulustelusta. Niinpä olin saanut luvan tulla tallille, kunhan olin luvannut silti kerrata englannin sanoja vielä vähän ennen nukkumaanmenoa. Sehän oli sillä sovittu sitten. Fella oli hoidettu, joten nyt pystyin vain keskittymään sen tunnin katsomiseen. Samalla kun ratsukot väänsivät jonkin ravitehtävän parissa, oli helppo uppoutua omiin ajatuksiin. Olin itseasiassa lähiaikoina miettinyt, voisinkohan siirtyä hieman kokeneempien ratsastajien ryhmään, minusta tuntui että osasin Helpon C:n asiat jo hyvin. En tietenkään mihinkään kovin kokeneiden ryhmään voisi mennä, mutta jokin vähän kokeneempien ryhmä olisi kiva. Pitäisi varmaan puhua asiasta Jannin kanssa. Olin myös miettinyt sitä, pitäisikö minun ottaa itselleni toinenkin viikkotunti, että kehittyisin nopeammin, vaikka olinkin mielestäni kehittynyt ihan hyvää tahtia yhden tunnin viikkotahdilla. Mutta olisihan kaksi viikkotuntia siistiä, enemmän ratsastusta viikossa! Siitä pitäisi tosin puhua sitten vanhempieni kanssa, hehän tuntini maksoivat.

Kesken pohdintojeni katsomoon paukkasi kaksi tyttöä. Aluksi en kiinnittänyt heihin juurikaan huomiota - olihan minulla Fellan tunnin seuraaminen kesken - mutta tyttöjen keskustelu kiinnitti väkisinkin huomioni. Tai no siis kuiskuttelu, joka ei kylläkään kovin hiljaista ollut koska pystyin kuulemaan tyttöjen sanat hyvin, vaikka he istuivat kaukana minusta.
- Onks toi Safira?
Ensin ajattelin kuulleeni väärin, mutta pian he tulivat istumaan viereeni.
- Terve! tytöt hihkaisivat yhteen ääneen, mutta tajusivat sitten hiljentää volyymia, kun yksi tunnin ratsastajista katsoi meihin päin oudosti. Katsoin tyttöjä ihmeissäni, mutta sitten tajusin nähneeni heidät joskus koulussa. Tai no, kaikkihan täällä taisivat käydä samaa koulua ja tunsivat toisensa ainakin jollain tasolla. Sitten muistinkin, että blondi tytöistä oli Stina ja brunette oli Bettina, ja he taisivat olla minua vuoden vanhempia. Siksi tyttökaksikko oli suhteellisen helppo muistaa, koska he olivat varmaan koko Svolværin pahimpia draamakuningattaria ja koulussa kiersi heistä aina jos jonkinlaista huhua. Tytöt tunnistaessani olin tosin vieläkin enemmän ihmeissäni, mitä he tekivät Shelyesissä ja miten he tunnistivat minut, emme olleet koskaan aiemmin puhuneet, ja minusta tuskin liikkui koulussa yhtään minkäänlaisia huhuja. Olin sen verran tylsä ihminen.
- Mä oon Bettina, ja toi on Stina, tummatukkainen esitteli nyökäten kohti vieressään istuvaa blondia. No, sen jo tiesinkin. Molemmilla oli kalliin näköiset vaatteet ja kasvot täynnä varmaan jokaista mahdollista meikkituotetta, jonka olivat onnistuneet käsiinsä löytämään.
- Hoidaks sä Fellaa? Stina täräytti ja tapitti minua vaaleansinisillä silmillään.
- Ööh… Joo, vastasin lyhyesti. Tytön oli pakko olla joku selvännäkijä.
- Vau! kaksikko hihkaisi jälleen yhteen ääneen.

Stina ja Bettina jäivät viereeni istumaan ja katsomaan tuntia. Välillä he kyselivät minulta jotain Fellasta, ja tietenkin vastasin heille, ainahan Fellasta oli kiva puhua. Oli kummallista, että heitäkin kiinnosti hevoset, he eivät varsinaisesti vaikuttaneet hevoshulluilta. Suoraan sanottuna he vaikuttivat hienohelmoilta, jotka eivät varmasti koskisi talikkoon pitkällä tikullakaan tai muutenkaan haluaisi missään tapauksessa hengata “haisevien” hevosten luona.
- Tota… Ratsastatteko te siis vakituisesti täällä vai? kysyin vaivihkaa, koska suoraan kysyminen (“mitä te täällä teette”) olisi tuntunut tökeröltä.
- Joo! Me ratsastetaan nuorten HeB -ryhmässä, se on just ennen tätä tuntia mikä täs nyt on menossa, Bettina sanoi. - Tultiin kattomaan tätä tuntia ku ei keksitty muutakaan tekemistä eikä haluttu vielä kotiin.
- Mä menin Tegurilla tänään ja se oli niiin ihana! Stina sanoi tyytyväisyydessä paistatellen.
- Mä menin Tranella vaikka mäkin oisin halunnu mennä Tegurilla. Stina saa aina Tegurin, Bettina marmatti.
- Enkä saa! Stina puolustautui ja siitä alkoi kähinä kaksikon välillä. Janni käski meitä pitämään pienempää ääntä katsomossa, vaikka minä en kaksikon riitaan ollutkaan millään tavalla osallinen, mutta tunsin silti olevani tavallaan syyllinen. Minähän olin keskustelun avannut kysymällä, ratsastivatko he täällä vakituisesti ja no, sitten yhtäkkiä olikin riita käsillä. Aloin pikkuhiljaa toivoa tunnin loppumista, vaikka tuntia olikin varmaan vielä puolet jäljellä. Tästä tulisi elämäni pisin puolituntinen…

Onneksi tytöt tajusivat hiljentyä, joten seurasimme jälleen tuntia sulassa sovussa. Pystyin tosin näkemään, että Stina ja Bettina mulkoilivat toisiaan välillä katkeran oloisina, joten sovusta kaksikon välillä en ollut kovinkaan varma. No, olivatpahan ainakin hiljaa eivätkä häirinneet ratsastustuntia. Siirsin jälleen katseeni Fellaan ja yritin keskittyä siihen. Toisaalta minua edelleen hieman mietitytti, miten Stina ja Bettina olivat tunnistaneet minut, emmehän me liikkuneet ollenkaan samoissa porukoissa ja he olivat minua vanhempiakin, mutta ei siinä tainnut sen suurempaa salaliittoa olla kuin pieni kaupunki ja pieni talli. Minulla olisi vielä tottumista siihen, että pienessä kaupungissa tosiaan kaikki tunsivat toisensa ainakin jollain tasolla eikä se sen suurempi mysteeri ollut. Todennäköisesti Stina ja Bettina olivat ajautuneet riitoihin kaveriporukkansa kanssa - jota en ihmetellyt, kun he saivat riidan aikaiseksi jo parissa minuutissa minun seurassani - ja niinpä yrittivät löytää jostain uusia tyyppejä, joiden kanssa hengata. Vaikka tunsinkin olevani aikalailla erilainen kuin kumpikin tytöistä, kai minä sitten jonkinlaiseksi väliaikaiseksi kaveriksi kelpasin.

Yllättävän pian ratsukot kaartoivat riviin maneesin keskelle tunnin päättymisen merkiksi. Tunnin seuraaminen oli muuttunut taas kivaksi kun ei ollut tarvinnut kuunnella riitelyä enää alkutunnin jälkeen. Stina ja Bettina jäivät vielä katsomoon, todennäköisesti mököttämään - itse asiassa näin kummankin selaavan kännykkäänsä eivätkä he siksi varmaan heti huomanneet, kun liukenin katsomosta vähin äänin ja kipitin reippaasti Fellan perässä talliin. Tallipiha oli epämääräisen, märän lumikerroksen peittämä, iltapäivällä oli nimittäin satanut jotain veden ja lumen sekoitusta, joka ei ollut vielä sulanut pois vaikka lämpötila olikin pari astetta lämpöasteiden puolella. Hevosten kaviot ja ratsastajien kengät litisivät sohjoista maata vasten, eikä se tuntunut ratsastajien mutinasta päätellen olevan mukavaa, mutta minä olin joka tapauksessa innoissani, että olimme saaneet maahan edes jonkinlaista lunta. Odotin niitä kuulaita talvipäiviä paksuine hankineen, mutta tämäkin oli ihan hyvä alku ja merkki siitä, että talvi oli tosiaan tulossa.

Fellan ratsastaja tuntui olevan tyytyväinen, kun tarjouduin hoitamaan hevosen hänen puolestaan. Olin itse asiassa hoitanut Fellan hänelle valmiiksi jo ennen tuntia eikä se ollut haitannut kiireisen oloista naista ollenkaan. Hänen vaaleat hiuksensa olivat niskassa nutturalla ratsastuskypärän alla ja naisella oli varmasti vielä moninkertaisesti kalliimmat ratsastusvaatteet kuin Stinalla ja Bettinalla yhteensä.
- Hyvä, hoidankin tässä muutaman työpuhelun! nainen tokaisi sitten ja lähti Fellan karsinalta kiiltävien ratsastussaappaiden kannat kopisten kännykkää kädessään pidellen. Asia selvä. Aloin ottaa Fellalta varusteita pois, kunnes karsinalle ilmestyi tuttu tyttökaksikko.
- Me autetaan Fellan hoidossa, Stina tokaisi ja Bettina nyökytteli vieressä. Jaahas, mykkäkoulu taisi olla päättynyt.
- Okei, sanoin vaikka olisinkin mieluiten hoitanut Fellan itse. Yritin delegoida kaksikolle kaikenlaisia tehtäviä kuolainten viruttamisesta satulahuovan karvoista puhdistamiseen ja kavioiden putsaamiseen, mutta mikään hommista ei tuntunut kelpaavan. Siispä tytöt vain lähinnä katsoivat, kun minä hoidin Fellaa ja käyttivät aikansa Fellan ihailuun ja silittelyyn. No, kävihän se näinkin.

Satulahuoneessa suoritin Fellan varusteille pikapuhdistuksen, ne tosiaan olivat puhdistuksen tarpeessa mutta en tällä kertaa ehtinyt alkaa niitä kunnolla pesemään. Ehkä viikonloppuna, kun Fellalla ei olisi tunteja niin ehtisi kunnolla keskittyä hommaan. Ja ne ehtisivät kuivaa kunnolla, ennen kuin niitä tarvittaisiin taas tunneilla.

Palasin Fellan karsinalle vielä vähän harjaamaan hoitohevostani ja huomasin, että siellä ei ollutkaan enää kahta todella avuliasta hevosenhoitajaa. Ei heitä tainnutkaan kovin paljoa Fellan hoitaminen kiinnostaa ja saivat tarpeekseen, kun olivat saaneet hevosta hetken aikaa ihailla. Ihme diivoja, ajattelin ja hoidin Fellan hoitamisen loppuun asti yksin, niin kuin olin sen tähänkin asti hoitanut. Minulla oli tunne, että kumpikaan tytöistä tuskin enää lyöttäytyisi seuraani, vaikka olisivat millaisissa riidoissa muiden kavereidensa kanssa.

✦ 22.10.2021 - Opettajan lellikki, vai sittenkin harhakuvitelmaa?
#OTsuoritus

Olin eilen illalla vihjaissut huomaamattomasti vanhemmilleni, että siirtyisin ehkä eri ryhmään (eli siis eri päivänä) ratsastamaan ja siitä, että haluaisin ehkä ottaa toisenkin viikkotunnin jotta kehittyisin nopeammin, eikä heillä ollut siihen mitään vastaan sanomista, mutta - kuten kaikki varmaan arvasivat jo - se ei saisi vaikuttaa negatiivisesti opiskeluihini, jos olisinkin useamman päivän viikossa ratsastamassa. Tuskin se koulukäyntiini vaikuttaisi, todennäköisesti olisin vain tunnilla sinä päivänä kuin normaalistikin olisin hoitamassa Fellaa, eli no problem.

Pyöräilin perjantaina illalla tallille, kunhan olin koulun jälkeen ensin käynyt kotona syömässä ja muutenkin lepäämässä hieman. Perjantai oli usein tallipäiväni, koska pitkä kouluviikko oli takanapäin ja viikonloppu juuri alkanut, eli siis täydellinen päivä talleiluun. Joskus pyöräilin perjantaisin tallille jopa suoraan koulusta, mutta se oli aika rankkaa, joten pieni huilitauko koulupäivän ja tallipäivän välillä oli hyvästä.

Fella menisi taas tunneilla tänään, eli perus hoitajan hommia olisi taas luvassa. Huomenna Fellalla olisikin vapaapäivä, sekin varmasti nautti kun ei tarvinnut joka päivä puurtaa tunneilla. Talliin sisään astellessani huomasin Jannin kiinnittämässä tuntilistoja ilmoitustaululle. Päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja kysyä, olisinko hänen mielestään jo valmis siirtymään osaavampaan ryhmään. Ratsastuksenopettaja ei keksinyt mitään syytä miksei se olisi käynyt, jos vaan minusta itsestäni tuntui siltä että olisin valmis siirtymään.
- Itse asiassa tässä on about tunnin päästä, kuudelta, alkamassa HeC-B tasoinen tunti, jos haluat voisit tulla kokeilemaan minkälaista siellä on. Vakiotuntipaikkojakin on vielä monta jäljellä, jos ryhmä tuntuu sinulle hyvältä, Janni kertoi. - Mulla on just sen tunnin tuntilista tässä, laitanko sut tähän?
Ai, no sehän kävi nopeasti. Sanoin miettiväni asiaa hetken, mutta oikeasti otin pikaisen puhelun sponsoreilleni (vanhemmilleni) ja kysyin, haluaisivatko he maksaa minulle vielä toisen tunnin tällä viikolla, maanantainahan olin jo tunnilla ollut. Isä sanoi siirtävänsä rahat heti Shelyesin tilille - puhelun jälkeen tuntui siltä kuin olisin hoitanut jonkin isommankin bisnesasian.
- Laita mut sille tunnille, kävin ilmoittamassa Jannille.
- Okei, haluutko sä ratsastaa Fellalla? hän kysyi.

En osannut odottaa kysymystä, joten jäin vain tuijottamaan Jannia. Jokin jännityksen ja ilon sekainen ilmeeni taisi kuitenkin riittää vastaukseksi.
- Ei varmaan olisi tarvinnut kysyä, Janni naurahti ja lisäsi nimeni listaan, ja kirjoitti siihen perään Fellan nimen. Samalla hän suttasi Fellan nimen pari riviä ylempää ja kirjoitti siihen tilalle Aagen. Oliko minusta tullut opettajan lellikki? Fellan alkuperäinen ratsastaja ei varmaan riemastuisi tuntilistan nähdessään, mutta onneksi hän ei näkisi Jannin taidokkaan suttauksen alta millä hänen olisi pitänyt alunperin ratsastaa. Tunsin silti vähän sääliä ratsastajaa kohtaan, mutta pian sääli haihtui ja muuttui taas iloisuudeksi - pääsisin ratsastamaan Fellalla ensimmäistä kertaa! Kiitin Jannia ja lähdin heti Fellan luo, vaikka tunnin alkuun olisi vielä pitkä aika. Mutta eiköhän aika kuluisi.

Fella oli pyöriskellyt karsinan puruissa, joten harjaamiseen sain kulumaan ihan kiitettävästi aikaa. Puruja oli tamman korvissa ja harjassa asti.
- No sulla on ollu hauskaa, puhuin hevoselle samalla kun siistin sitä puruista. Se seisoskeli rauhallisesti paikallaan ja lepuutti välillä korviaan ja takakaviotaan suloisesti. Minusta tuntui, että Fella sotki itsensä välillä ihan tahallaan, jotta saisi pidempiä harjaushetkiä. Minua se ei onneksi haitannut, hevosen harjaaminen oli kivaa. Vielä kivempaa oli oman hoitohevosen harjaaminen, ja vielä extrapaljon kivempaa silloin, kun tiesi että kohta pääsisi ratsastamaan sillä. Kaiken ilon ja innostuksen seassa minua myös jännitti aika paljon, vaikka se ei ehkä ulkopuolelle näkynytkään. Entä jos tunnilla tehtäisiinkin jotain tosi vaikeaa enkä osaisikaan ratsastaa Fellalla ollenkaan? Toisaalta, itsehän halusin osaavampien ryhmään enkä ikinä kehittyisi jos junnaisin vain paikallani, ottamatta haasteita vastaan. Eikä Janni varmasti olisi minua tunnille päästänyt, jos epäilisi etteivät taitoni riittäisi, siispä murehtiminen oli ihan turhaa.

Kello löisi pian kuusi, joten Janni käski minut ja muutkin ratsastajat lähtemään maneesille päin. Olin saanut Fellan varustettua hyvin, ihan samalla tavalla kuin olin sen jo aika monta kertaa varustanut muille ratsastajille. Tällä kertaa olisin vain itse siinä ratsastajan paikalla. Kohensin hieman päässäni keikkuvan kypärän asentoa ja otin sitten ratsastushanskoihin upotetuilla käsilläni kiinni Fellan ohjista.
- Nyt sitä mentiin, kuiskasin hiljaa ja lähdin taluttamaan sitä tallista maneesiin. Fella lähti leppoisasti löntystelemään vierelläni, korviaan söpösti höristäen. Olo oli suurin piirtein samanlainen, kuin olisin menossa ensimmäiselle ratsastustunnilleni ikinä. Samalla olin täynnä intoa, mutta samalla jännitti, mitä edessä olisi.

Fella oli onneksi kiltti hevonen, joten sen takia minun ei ainakaan tarvinnut jännittää. Nousin tamman selkään ja lähdin sen kanssa alkukäynteihin. Ennen kuin huomasinkaan, olin kävellyt sen kanssa koko kierroksen. Minä ihan oikeasti ratsastin Fellalla! Yritin peittää innostukseni, mutta en tainnut onnistua pitämään pokerinaamaa. Voi, kuinka ihana käynti Fellalla olikaan! Voitaisiinko vain kävellä koko tunti?
- Tällä tunnilla keskitytyään aika paljon käyntityöskentelyyn. Älkää huoliko, pääsette kyllä ravaamaan ja laukkaamaankin, mutta käynti on yleensä se vähimmälle huomiolle jäävä askellaji, vaikka sitäkin on tärkeää työstää ihan yhtä lailla kuin ravia ja laukkaakin, Janni selitti.
Janni siis vastasi ajatuksiini, paljon kävelyä olisi luvassa. Olin tyytyväinen, pääsinpähän keskittymään Fellan ratsastamiseen rauhassa, vaikka muiden mielestä käyntityöskentely olikin varmaan aika tylsää.

Käynnissä työskentely ei kuitenkaan ollut yhtä helppoa kuin olisi voinut kuvitella. Oli oikeasti aika vaikeaa saada hevonen kävelemään hyvin, käyttämään liikkeeseen koko vartaloaan eikä vain laahustamaan pitkin uraa. Teimme käynnissä viisikaarista kiemurauraa ja treenasimme asetuksia, käynnin piti pysyä aktiivisena ja hevosen piti kantaa itseään hyvin. Jälleen kerran myös istuntamme joutuivat tiukkaan syyniin. Jannin suusta tulvi paljon sanoja, jotain hienoa ratsastussanastoa, jota en aina ihan sisäistänyt, mutta yritin kuitenkin parhaani mukaan tehdä niin kuin Janni käski.

Kun olimme hioneet kiemurauraa käynnissä melkein kyllästymiseen asti, otimme siirtymisen raviin ja jatkoimme samaa tehtävää ravissa. Fella oli tosi pehmeä ratsastaa ja taipui hyvin kiemurauralla, mutta Janni käski kiinnittämään huomiota siihen, että oikeasti ratsastin hevosta enkä vain jäänyt matkustamaan Fellan tasaisiin askeliin, vaikka se olisikin ollut mukavaa.
- Ja muista, sisäpohje kääntää, älä jää vaan vetämään ohjsta! Ja ratsasta Fellaa vaan reilusti eteen, se kulkee koko ajan vähän pohkeen takana, Janni huuteli ohjeita. Jonkin aikaa satulassa jotain tehtyäni Janni kehui Fellan liikkuvan paremmin. Jossain kohtaa tein siis jotain oikein, olisi vaan kiva tietää missä kohdassa.

Hetken ravityöskentelyn jälkeen otimme taas käyntiin ja kokeilimme vähän pohkeenväistöä. Tiesin pohkeenväistön teoriassa, olin lukenut siitä aika paljon netistä, koska se kuulosti jännältä. Oli hauskaa päästä kokeilemaan sitä itse. Ensin piti ratsastaa keskihalkaisijalle ja noin puolessa välissä lähteä väistämään hevosta takaisin uralle. Janni joutui ohjeistamaan minua tarkemmin kuin muita ratsastajia, he olivat varmaan tehneet tätä joskus ennenkin. Ensimmäisestä yrityksestä ei tullut oikeastaan mitään, mutta toisella kerralla sain jo Fellan väistämään muutaman askeleen verran. Se oli niin siistiä!
- Hyvä, siinä tuli jo hyvä väistö, Janni kehaisi. Kun kaikilla muillakin sujui hyvin, otettiin hetki käyntiä pitkin ohjin. Fella otti kaiken irti kun sai mennä rentoa käyntiä ja tunsinkin, kun tamma rentoutui allani eikä sen askel ollut enää niin terävä kuin hetki sitten. Pienen levähdyshetken jälkeen jouduimme kuitenkin taas töihin.
- No niin, eli seuraavaksi laukkaa. Valmistelkaa hevoset huolellisesti laukannostoon, tarkoitus on nostaa laukka suoraan käynnistä lyhyen sivun keskeltä ja tehdä pääty-ympyrä molemmissa päädyissä. Sitten taas käyntiin pitkillä sivuilla, mutta hevosen pitää pysyä aktiivisena, jotta laukka sitten nousee kun saavutte lyhyelle sivulle. Valmistelette siis hevosen laukannostoon jo pitkällä sivulla, ymmärretty? Jannin ääni kantautui korviini.

Olin jo ehtinyt rentoutua, mutta Jannin sanat kuullessani minua alkoi taas jännittää. Enhän minä koskaan ollut nostanut laukkaa suoraan käynnistä. Ehkä tälle tunnille tuleminen olikin huono idea… Ei kuitenkaan auttanut enää perääntyä tässä vaiheessa, joten keräsin itseluottamukseni ja päätin yrittää parhaani. Osasinhan minä laukannoston valmistella, ei käynnistä laukan nostaminen voinut olla paljoa ravista nostamista vaikeampaa. Täytyi vaan keskittyä valmisteluun tavallista huolellisemmin. Osa tuntilaisista oli jo saanut laukan nostettua ja oman pääty-ympyränsä tehtyä, pian olisi minun vuoroni. Ei se tietenkään onnistunut ensimmäisellä kerralla, eikä toisellakaan, Fella otti aina pari raviaskelta ennen laukkaa. Janni kehotti vain jatkamaan yrittämistä. Kolmannella kerralla se sitten onnistuikin! Olin niin innoissani, että melkein unohdin kääntää Fellan pääty-ympyrälle. Siitä tulikin sitten enemmän päätyneliön näköinen, oho. Laukasta takaisin käyntiin siirtyminen ei sen helpompaa ollut. Tein sen muutaman raviaskeleen kautta, vaikka se olisi pitänyt tehdä suoraan, mutta ehtisin varmasti harjoitella asiaa vielä paljon ja joskus se sitten onnistuisi. Niin Jannikin sanoi.

Minusta tuntui, että olin oppinut tunnilla paljon uutta, vaikka pohkeenväistöt ja käynnistä laukkaan ja takaisin käyntiin siirtymiset olivatkin tuottaneet hieman ongelmia. Vaikka kaikki ei ollut täydellisesti mennytkään, olin silti onnellinen siitä, että olin vihdoin päässyt ratsastamaan Fellalla. Se oli ollut ihanaa, ja olisin voinut jäädä sen unelmanpehmeisiin askeliin istumaan vielä pidemmäksikin aikaa. Pian oli kuitenkin loppukäyntien aika ja elämäni ensimmäinen HeC-B tunti alkoi olla ohitse. Olin tyytyväinen, että olin osallistunut siihen ja varmasti ajan kanssa sopeutuisin siihenkin ryhmään, vaikka hieman haikealta tuntuisikin jättää edellinen ryhmäni. Mutta eihän minun olisi pakko täysin sitä hylätä, voisinhan käydä silloin tällöin irtotunneilla siinä ryhmässä. Tai sitten jäädä sinne ryhmään ja ottaa tämä tunti toiseksi viikkotunnikseni. Minun pitäisi miettiä asiaa. Mutta jo se, että HeC-B ryhmässä pääsisin ainakin silloin tällöin ratsastamaan Fellalla, houkutteli aika paljon.

✦ 30.10.2021 - Ihan ensimmäinen itsenäinen ratsastus

Fellalla oli tänään vapaapäivä tunneilta, joten ajattelin, että oli hyvä päivä kokeilla vähän itsenäistä ratsastusta. Ihan vähän vaan, jotta Fella saisi myös levätä vapaapäivänään, vaikka olisihan sillä myös sunnuntaina vapaapäivä niin kuin kaikilla muillakin tuntihevosilla. Kuitenkin halusin ottaa Fellan kanssa rennosti ensimmäisenä ratsastuskertana kun ratsastin sen kanssa ihan kahdestaan, en ratsastustunnilla. Koska olin alle kuusitoistavuotias enkä siis saanut kokonaan itsekseni ratsastaa, olin värvännyt Catun valvomaan ratsastustamme. Hän oli luvannut tulla kentälle, kunhan olisimme Fellan kanssa valmiita.

Ulkona oli lähes 10 astetta lämmintä eikä satanut vettä, joten olin päättänyt ratsastaa ulkokentällä, vaikka maneesiinkin olisin voinut mennä kun päivän tunnit eivät olleet vielä alkaneet. Mutta eiköhän marraskuu viimeistään pakottaisi siirtymään maneesiin ihan pysyvästi, ennen kuin ensi keväänä voitaisiin taas siirtyä ulkokentälle. Kaikki ratsastustunnit taidettiin pitää jo maneesin puolella, mutta ei kukaan estänyt kenttää käyttämästä jos sinne halusi mennä.
- No niin Fella, laitettaisko sitten varusteet? puhuin rennosti Fellalle. Tarkistin, että olin harjannut sen huolellisesti, kaviot olin jo puhdistanut. Fella seisoskeli paikallaan ja katseli minua tutun lempeästi. Se oli aina niin ystävällisen näköinen. Rapsutin sitä vähän korvan takaa, minun oma pikku söpöläiseni. Ei se kovin pieni kylläkään ollut, mutta silti se oli minun pikku söpöläinen. Lässytin Fellalle vielä hetken, ennen kuin sain aikaiseksi lähteä hakemaan varusteita satulahuoneesta. Otin Fellan mustan satulan, punaisen satulahuovan ja upeat suitset timanttiotsapannalla ja palasin tamman karsinalle ne mukanani.

Heitin ensiksi satulan hevosen selkään ja sitten laitoin suitset sen päähän. Oli pakko rapsuttaa Fellaa otsasta kun laitoin sille suitsia, koska se katsoi minua niin suloisella ilmeellä.
- Niin, lähdeteenkö ratsastamaan? jatkoin hevoselle lässyttämistä. Sillä ei ollut mitään voimakasta mielipidettä asiaan, sillehän kelpasi kaikki.
- Ollaanko täällä jo valmiita? Catu tuli kyselemään kuin ratsastuksenopettaja tuntilaisiltaan ennen tunnille lähtöä, vaikka ratsastustunnille en tällä kertaa ollutkaan menossa. Mutta kyllähän Catukin tallilla joskus tunteja piti, joten ratsastuksenopettajamaisen käytöksen ymmärsi.
- Joo, valmiita ollaan! sanoin iloisena ja vetäisin hiukseni ponnarille, ne olivat jostain syystä jääneet auki. Ainakin ratsastaessa oli käytännöllisempää olla hiukset kiinni, muuten ne lentelivät minne sattuu ja olisivat tiellä. Sitten vielä kypärä päähän ja menoksi!

Tunsin taas jännityksen lisääntyvän sisälläni, vaikka pääasiassa se olikin positiivista jännitystä. Talutin Fellaa kohti kenttää Catu vierelläni.
- Jännittääkö? hän kysyi.
- Ei kauheasti, vastasin. - Mutta vähän.
- Hyvin se menee, ihan samalla tavalla kuin ratsastustunneilla, vaikka kentällä ei olekaan muita sun lisäksi, Catu tsemppasi.
Toivottavasti ei ainakaan menisi samalla tavalla kuin viime ratsastustunti, mietin mielessäni. Toisaalta ratsastaisin nyt Fellalla enkä Brellalla (heh, melkein saman kuuloiset nimet) joten eiköhän se ihan hyvin menisi. Talutin Fellan kentän keskelle, jossa kiristin satulavyötä ja mittailin jalustimet oikean mittaisiksi. Sitten nousin selkään ja kokeilin, olivatko jalustimet varmasti hyvät. Hyviltä ne tuntuivat. Huokaisin syvään ja pyysin Fellaa lähtemään liikkeelle. Se keinahti hitaasti eteenpäin ja lähti tottuneesti kävelemään uralle päin. Istuin selässä kuin tatti, vain keskittyen hevosen askelissa istumiseen. Ne olivat aika hitaat, eikä Fella varmasti tekisi mitään enempää kuin pyydettiin, joten päätin pyytää siltä reippaampaa käyntiä. Muistelin, että viimeksi kun olin ratsastanut Fellalla, Janni oli aika monesti pyytänyt minua ratsastamaan Fellaa enemmän eteen, joten nyt kai tein sitä. Fella totteli heti ja lähti kävelemään reippaammin, kun pyysin.

Annoin Fellan kävellä ensin pari kierrosta pitkin ohjin, mutta sitten keräsin ohjat käsiini ja aloin kunnolla herätellä tammaa. Tein voltteja ja välillä muutamia ravisiirtymisiä. Sain ratsastaa ihan kunnolla, että sain Fellan tekemään haluamiani asioita. Se oli minusta hyvä, ettei hevonen ollut liian automaattinen, vaikka ratsastuskouluheppa olikin. Varmasti oppisin paljon ratsastuksesta Fellan kanssa. Muutamien lyhyiden ravipätkien jälkeen otin ihan kunnolla kevyttä ravia koko kierroksella. Keskityin vain saamaan ravin hyvin eteneväksi, mistään muodoista tai sen sellaisista en osannut sanoa mutta minusta Fella kulki ihan hyvin. Tietysti joku taitavampi ratsastaja olisi saanut siitä enemmän irti, mutta uskoin oppivani ratsastamaan Fellalla ajan kanssa. Otin vielä parit voltit ravissa, ennen kuin otin taas hetkeksi käyntiin ja mietin, mitä seuraavaksi tekisin. Vaihdoin suuntaa koko rata leikkaan avulla, sitten siirsin Fellan uudestaan raviin. Pyrin saamaan ravin hyväksi myös toiseen kierrokseen ja siinäkin tein muutamia voltteja saadakseni hevosen taipuisaksi. Fella taipui nätisti ympyröille, mutta ehkä vähän huonommin vasempaan kuin oikeaan kierrokseen. Treenasin voltteja vähän pidempään huonompaan kierrokseen, ja lopulta sain siinäkin Fellan kivasti taipumaan.

Ravityöskentelyn jälkeen otin jälleen pienen paussin, annoin Fellan levätä ja lepäsin itsekin. Catu näytti peukkua kentän laidalta. Hymyilin leveästi ja taputin Fellan kaulaa. Oli ihan parasta ratsastaa sillä ihan itse! Ei enää jännittänytkään yhtään, kun huomasin kuinka hyvin ratsastus meni. Jannilla olisi varmasti ollut ratsastuksestani paljon sanottavaa, mutta siihen keskityttäisiin taas seuraavalla ratsastustunnilla. Nyt nautin vain Fellalla ratsastamisesta. Meinasin unohtua käyntiin istumaan vähän liian pitkäksi aikaa, koska havahduin vasta siihen kun Catu huudahti, aionko laukata ollenkaan.
- Joo! huudahdin vastauksen, samalla keräten ohjat takaisin käsiini. Ratsastin Fellan reippaampaan käyntiin ja herättelin sitä puolipidätteillä.
- Nyt laukataan, sanoin tammalle ja yritin laukannostoa suoraan käynnistä, niin kuin olimme ratsastustunneilla harjoitelleet. Fella ihmetteli hieman, mitä sen piti oikein tehdä, mutta annoin sille uudestaan laukka-avut jolloin se ponkaisi tasaiseen, rauhalliseen laukkaan. Nauroin sen selässä ja nautin vain kyydistä, en jaksanut miettiä mitään istuntaa tai muutakaan. Laukkasin kokonaisen kierroksen verran, kunnes hidastin vauhdin käyntiin.
- Otan vielä uudestaan! huusin Catulle.
- Yritetään vielä kerran, kuiskasin puolestani Fellalle. Se tuntui oikeastaan aika energiseltä ja odotti, mitä pyydän sitä tekemään seuraavaksi. Lyhyen käyntipätkän jälkeen yritin uudestaan laukannostoa käynnistä. Se onnistui hienosti uudestaankin! En meinannut pysyä satulassa kun innostuin niin paljon (Janni olisi kauhistunut jos olisi nähnyt istuntani), mutta se ei tosiaan kiinnostanut minua tässä vaiheessa. Laukkasin Fellalla toisenkin kierroksen, jonka jälkeen otin hetken ravia ennen käyntiin siirtymistä.

Kumarruin Fellan kaulalle ja potkaisin jalustimet pois jaloistani. Kehuin hoitohevostani hyvistä suorituksista halien sen kaulaa loppukäyntien ajan.
- Saat paljon herkkuja, kunhan päästään talliin, kerroin hevoselle. - Ja pääset jatkamaan vapaapäivääsi.
Käyntien jälkeen kaarsin Fellan kentän keskelle ja laskeuduin satulasta vähän löysäämään sen satulavyötä. Kun otin hevosen ohjista kiinni taluttaakseni sen talliin, se työnsi päätään syliini.
- Hei, et sä ole sylikoira, naurahdin. Rapsutin hassua hevosta harjantyvestä ja lähdin taluttamaan sitä talliin. Catukin tuli perässä kysellen, oliko Fellalla ollut kivaa ratsastaa. Siihen varmaan kaikki pystyivät kuvittelemaan vastauksen.

✦ 19.07.2023 - Estehirmut
#OTsuoritus

Sade rummutti tasaiseen tahtiin maneesin kattoa, kun verryttelimme muiden HeC-B tuntilaisten kanssa hevosia esteiden hyppäämistä varten. Olin oppinut ratsastamaan Fellaa aika hyvin vaikka itse sanoinkin, tietysti opettelemistakin oli vielä paljon eikä ratsastajana voinut koskaan olla täydellinen. Mutta vaikka nyt oli menossa vasta alkuverryttely, tunsin Fellan liikkuvan allani ilmavasti ja hyvin itseään kantaen. Se taipui upeasti volteille ja tuntui sopivan pehmeältä kädelle. Ravailun jälkeen otimme pari laukannostoa, ja siinä hieman laukan lyhentämistä ja pidentämistä. Fella reagoi apuihini herkästi, joka oli saavutus jo itsessään - tammalla oli taipumusta jäädä usein laahustamaan, jos siltä ei osannut vaatia tarpeeksi. Olin kuitenkin oppinut vaatimaan tammalta enemmän ja joka tunti, jonka sain sillä ratsastaa, opetti minua päättäväisemmäksi ratsastajaksi.

Jassu katsoi tuntilaisten alkuverryttelyä arvioivasti. Hän huuteli välillä ohjeita, mutta hän antoi myös tuntilaisille omaa tilaa suorittaa alkuverryttelyt eikä ollut koko ajan käskemässä mitä pitäisi tehdä. Olimme jo sen verran osaavia ratsastajia, että osasimme tehdä asioita itsenäisestikin, vaikka tietysti kehittymiskohteita oli meistä jokaisella. Jassu huuteli ohjeita lähinnä istunnasta, tai juurikin siitä että hevoset piti saada ratsastettua aktiivisiksi eikä niitä saanut jättää laiskottelemaan. Ne piti saada hyvin avuille ja pohkeiden väliin heti alkutunnista, muuten varsinaisesta tehtävien tekemisestä ei olisi tullut mitään.

Fellan laukka oli ihanan tasainen, siihen olisi voinut jäädä istumaan vaikka koko päiväksi. Jassu muistuttelikin siitä, että pitää silti muistaa ratsastaa vaikka olisikin kiva vaan jäädä matkustajaksi satulaan ja nauttia kyydistä. Sain laukan kuitenkin aktiiviseksi, Fella laukkasi mukavasti eteen ja otti myös takaosansa hyvin mukaan liikkeeseen.
- Okei hyvä, voitte ottaa hetkeksi käyntiin niin saatte hetken levätä ja voitte rauhassa kuunnella päivän tehtävän, Jassu sanoi.
Päivän tunnin aiheena oli linjat, ja maneesiin olikin rakennettu pari erilaista estelinjaa. Ensin harjoittelimme linjaa, joka oli rakennettu pitkälle sivulle ja oli aluksi noin 50 senttimetriä korkeudeltaan.
- Siihen väliin mahtuu kolme laukka-askelta, älkää päästäkö hevosia kaahailemaan vaan hevosten on tarkoitus kulkea rauhallisessa tahdissa. Nostakaa laukka lyhyellä sivulla, jos tuntuu voi vielä kääntää ympyrälle ja ratsastaa siinä laukkaa tasapainoisemmaksi jos hevonen meinaa muuten juosta avuilta pois, Jassu selitti. - Ensin voi tulla vaikka Cathy ja Lidia, se ei varmaan liikaa kaahaile, hän lisäsi naurahtaen.

Iso musta hevonen lähti verkkaisesti lähestymään estelinjaa. Tiesin kuitenkin että jopa Lidia innostui välillä, yhdellä estetunnilla se oli jopa hieman pukitellut. Nyt esteet olivat kuitenkin pieniä ja nämä olivat vasta tunnin ensimmäisiä hyppyjä, joten tamma ei ollut vielä ehtinyt liiemmin innostumaan. Ehkä sitten kun korkeudet hieman nousisivat.
- Hienosti meni, sitten seuraavaksi Helke ja Tegur! Jassu huudahti.
Odotin kärsivällisesti vuoroani ja katsoin muiden suorituksia. Pian Jassu huudahti minun ja Fellan nimet, joten pääsimme näyttämään taitomme. Fella nosti laukan aavistuksen verkkaisesti, mutta ratsastin sitä reippaasti eteen.
- Hyvä, juuri noin, mutta muista pitää katse siellä minne olet menossa! Sun katse meinaa välillä tippua Fellan kaulaan, Jassu huomautti.
Nostin katsettani aavistuksen verran ja ohjasin Fellan kahden esteen linjalle. Tamma ylitti ensimmäisen esteen kevyesti, sitten kolme laukka-askelta - yksi, kaksi, kolme, laskin mielessäni - ja toinen onnistunut hyppy. Taputin hevosta pikaisesti kaulalle ja ratsastin toiselle pitkälle sivulle jonoon odottamaan taas vuoroani.

Otimme parit “verryttelyhypyt”, kunnes Jassu nosti esteitä kymmenellä sentillä eli 60 senttisiksi. Se tuntui helpolta, kaikki tuntilaiset suoriutuivat niistä hienosti. Sitten Jassu nosti esteet 70 senttiin, ne olivatkin korkeimpia esteitä mitä tässä ryhmässä hyppäsimme. Olin jo aika tottunut siihen, mutta ratana en ollut niin paljoa vielä hypännyt. 60-senttistä rataa olimme hypänneet ryhmässä muutaman kerran, varmasti pääsisimme pian siirtymään seitsemäänkymppiin.
Ratsastin esteiden välin hieman huolimattomasti, ja tuloksena oli että hyppy lähti liian myöhään jolloin Fella otti esteestä puomin mukaansa. Puomi kolahti maneesin hiekkaan ja Jassu kiiruhti nostamaan sen takaisin kannattimilleen.
- Ei haittaa, tulkaa uudestaan vaan, Jassu kehotti. - Ota vaan pari pidätettä niin saat sen mahtumaan esteiden väliin.

Seuraavalla kerralla meni paremmin ja Fella ylitti esteet kuin vanha tekijä. Olihan se osaava estehevonen, se oli hypännyt parhaimmillaan 90 senttiä ratana. Olin ehtinyt ratsastaa Fellalla useilla estetunneilla ja se oli opettanut minulle paljon, ehkä pian uskaltautuisimme kisoihinkin? Olinhan kohta ollut sen hoitaja jo kaksi vuotta, joten uskalsin sanoa olevani kokenut hoitaja. Voisimmehan ensin mennä vaikka 50cm luokkaan, siitä nyt ainakin selviäisimme kunnialla.
- Haloo, ollaankos sitä hereillä? Jassu herätteli. Ei pitäisi uppoutua ajatuksiinsa tunnilla, se tapa oli minulla edelleen vaikka olinkin aika paljon kehittynyt ratsastajana sinä aikana kun olin käynyt Shelyesissä tunneilla.
Siirryimme harjoittelemaan toista linjaa, joka oli hieman pidemmällä välillä ja linja oli kaareva, ei suora niin kuin pitkällä sivulla oleva linja. Esteet olivat aluksi 60 senttisiä.
- Nostetaan sit seitsemäänkymppiin jos menee hyvin, Jassu sanoi. - Muistakaa kääntää sisäpohkeella, älkää jääkö roikkumaan ohjista! Mutta ulko-ohjan tuki pitää säilyttää.

Esteratsastus saattoi näyttää helpolta, siinähän mentiin vain puomien yli ja hevonen hyppäsi itsestään - todellisuudessa työtä oli aika paljon, että sai aikaiseksi onnistuneita hyppyjä. Varsinkin korkeimpien esteiden kanssa oli haastavaa saada hevonen sopivaan paikkaan esteelle, niin ettei puomi tipu. Nämähän olivat vielä suhteellisen pieniä esteitä mutta meille ne olivat isoja, emmehän olleet isompia hypänneet.
Fella oli kuitenkin varsinainen opetusmestari eikä minua juurikaan jännittänyt edes esteiden ylitys sen selässä. Fella tuntui siltä, että se todellakin tiesi mitä teki. Se korjasi virheitäni mutta tietenkin jos tein ison virheen, ei Fellakaan kaikkeen yksin pystynyt ja välillä tuli puomien tiputuksia. Se ei kuitenkaan maailmanloppu ollut, tunneillahan oltiin harjoittelemassa eikä siellä tarvinnutkaan osata kaikkea täydellisesti.
Kaarevaa linjaa oli vaikeampi ratsastaa kuin suoraa, sain keskittyä ihan toden teolla ratsastamiseen. Hyppypaikat osuivat hyvin kohdilleen ja Fella teki muutamia upeita hyppyjä. Lopuksi esteet nostettiin vielä 70 senttisiksi ja sitä linjaa hyppäsimme pari kertaa ennen loppujäähdyttelyjä.

Tunnin jälkeen olin enemmän kuin tyytyväinen, tuntui että olin taas oppinut ratsastamaan Fellalla paremmin. Sain sen aika usein tunnille, mutta totta kai ratsastin myös muilla hevosilla, kaikki opettivat minua paremmaksi ratsastajaksi tavallaan. Loppukäynneissä taputtelin Fellaa kaulalle hymy korvissa asti. En olisi voinut toivoa itselleni parempaa hoitohevosta.
- Pitäsköhän meidän jossain vaiheessa osallistua kisoihin? möläytin, kun Jassu tuli vielä käyntien aikana antamaan palautetta tunnista.
- Mikä ettei, Jassu sanoi hymyillen. - Oottehan te jo aika hyvä ratsukko!
Jännitys alkoi heti kuplia vatsani pohjassa. Niin, ehkä pian olisimme kisoissa, jos vaan jostain löytyisi meille sopivat kisat. En tietenkään heti mihinkään kovin korkeaan luokkaan menisi, mutta edes pienikin luokka olisi varmasti mahtava kokemus. Ratsastin Fellan kaartoon samalla asiaa miettien. Niin, oltiin me melkoisia estehirmuja, ja kohta ehkä rusettihaita?

// No niin, jos sitä nyt yrittäisi toteuttaa pitkäaikaisen suunnitelman ja aktivoitua virtuaaliheppojen parissa, eihän siihen mennyt kuin "vähän" aikaa edellisestä tarinasta Joku on ehkä huomannut että oon välillä käynyt täällä foorumilla stalkkaamassa vaikka en ookkaan saanut tarinaa aikaiseksi, nyt yritän oikeasti aktivoitua täällä virtuaalimaailmassakin. Kiva kun mua ei oo potkittu pihalle täältä, ja anteeksi kun oon ollut näin kauhean epäaktiivinen, on vaan tapahtunut IRL elämässä vähän kaikenlaista eikä virtuaalihepat oo juuri kiinnostanut... Mutta nyt tuntuu pitkästä aikaa olevan inspiraatiota