Ninnis dagbok

♡ Sumun Ingrid ♡
“Ninni”

Vuonohevostamma, punahallakko, 140cm
Syntynyt 14.2.2018, reaali-ikääntyminen
Omistaja Aile Aikia / Aihkian vaellustalli
Kotitalli Brynhild, asuu pihatossa
Ylläpitäjä Sara Bakke

1♡ Projektiponi

Olin alkanut etsimään ylläpitohevosta, tai miksei omaa, sainhan tallipaikan työn puolesta. Sopivaa ei ollut tullut vielä vastaan, mutta mulla ei ollut asian kanssa mikään kiire. Sainhan kaikki päivät liikuttaa hevosia tallitöiden lomassa. Työ oli fyysistä mutta leppoisaa – ruokin ja hoidin hevosia, siivosin karsinoita ja tarhoja, liikutin hevosia maasta käsin, kärryiltä tai ratsain. Kuljin valjakkokisoissa mukana groomina ja olisin varmasti touhunnut varsojenkin kanssa, mutta niitä ei ollut syntynyt viime kesänä ja tämän kesän ainoa varsa syntyi Viivin tammalle, joka asui naapuritallilla Shelyesissä. Tosin olin kuullut huhua, että ori olisi ehkä muuttamassa Brynhildiin.

Olin viihtynyt Brynhildissä hyvin. Oli kiva palata koulujen jälkeen kotikulmille oman alan töihin, ja vielä ihan lähelle tallia, jolla olin käynyt aikoinaan noin viiden vuoden ajan. Kyläilin äidin luona melkein joka viikko – muutama vuosi omillaan asumista oli tehnyt ihmeitä meidän väleille. En muuttaisi enää takaisin, vaikka harmittikin, että äiti oli niin yksinäinen. Onneksi hänen työpäivät täyttyivät sosiaalisista kontakteista.

Eräs päivä ylläpitoilmoituksia selaillessani keksin katsoa Ruotsin puolelta.

Rödblack fjordsto på knapp tre år i Enontekiö…

Vuonohevonen? Punahallakko? Voi, miten kauniin näköinen. Vajaa kolmevuotias. Etsitään vuokraajaa tai ylläpitäjää tai ylläpitokotia, joka osaisi kouluttaa ratsuksi. Enontekiössä? Eikö se ollut Suomen puolella? No, ei sillä väliä, ajattelin ja luin ilmoitusta eteenpäin.

Niin usein ylläpitohevosista sanottiin, että hevonen pysyisi samalla tallilla ylläpitäjän vaihtuessa. Ja monesti tallit oli jossain tosi kaukana, eikä mun ollut muutenkaan järkevää majoittaa hevosta muualle, kuin Brynhildiin. Mutta tämän hevosen voisi saada omalle tallille asumaan. Päätin heti kirjoittaa hevosen omistajalle.

Ja, yllättävää kyllä, löysin ylläpitohevosen Suomesta. Ensin viestittelimme, sitten soittelimme, sain paljon kuvia ja videoita tammasta. Olipa Suomessa jo paljon lunta, mietin, kun uudestaan ja uudestaan ihailin saamiani kuvia. Sain tietää, että tamman emä asui nykyään samalla tallilla Enontekiössä, ja että tamman isä taas oli Brynhildistä. Pieni maailma, mietin.

Olin niin innoissani, etten meinannut malttaa odottaa sitä päivää, kun pääsisin lähtemään Suomeen. Olin varma, että tamma olisi oikeasti yhtä ihana, ja että se oikeasti lähtisi mukaani paluumatkalla Norjaan. Olisipa se päivä jo.

2♡ Winter Wonderland

Marraskuun lopulla koitti päivä, kun Sara sai vapaata töistä ja traikun lainaan. Tai oikeastaan kaksi vapaata, koska samana päivänä ei ehtisi enää takaisin Kabelvågiin.

Näkän kylään oli yhdeksän tunnin ajomatka.

Mutta eihän se ollut matka eikä mikään pohjoisnorjalaiselle, eikä myöskään määränpäässä odottavalle lappalaiselle Ailelle.

Aile oli tyytyväinen, että Ninni pääsisi parempaan huomaan koulutukseen. Enontekiöstä ei löytynyt vuokraajaa tai ylläpitäjää, joka alottaisi tamman koulimisen ratsuksi, eikä Ailella riittäisi siihen yhtä hyvin aikaa. Sitä paitsi, Sara oli töissä vuonohevostallilla, joten vuonohevososaaminen olisi paremmalla nojalla, kuin issikkavaellusten ohjaajana uraa tehneellä Ailella.

Ninnillä ei ollut mikään kiire palata Aihkiaan, se koittaisi sitten, kun tamma olisi valmis vaellusratsuksi ja sille olisi oikeasti tarvetta. Nyt asiakasmäärät olivat pieniä, muutama osallistuja per tunti tai maastoretki.

Sara oli innoissaan nuoresta, erikoisen värisestä tammasta. Niin hän lähti iloiten matkaan – podcast soimaan auton radioon ja menoksi. Matka kulki Ruotsin Lapin halki Suomeen.

Alkuillasta Sara oli perillä. Aile piti tuntia maneesissa, mutta Saimi opasti Saran Ninnin luokse. Tamma mutusti heinänjämiä tarhan perällä, mutta Saraa ei haitannut talsia hankea pitkin tarhan toiseen laitaan hakemaan tammaa. Lumi oli ihanaa! Hän oli koko päivän ihaillut kasvavia nietoksia pimeyteen asti. Nyt lumi narskui hänen askelten alla.

Paksun talvikarvan kasvattanut Ninni nosti päänsä heinäkasasta Saran ehtiessä tamman luokse.
“Hei du”, Sara jutteli tammalle. “Vil du komme med mej?”
Sara kurottautui vaaleanpunaisen riimun kanssa tammaa kohti ja pujoitti sen tamman päähän.
“Du er ju søt”, Sara naurahti.

Ilta meni Ninniä harjaillessa ja sen kanssa kentällä touhutessa. Tamma vaikutti oikein mukavalta ja yhteistyökykyiseltä - lupaavaa! Kun Aile sai päivän työnsä tehtyä, kutsui hän Saran tupaansa tekemään sopimusta ja rupattelemaan. Aile vieraanvaraisena ihmisenä keitti porokeittoa iltaruuaksi kummallekin, ja hän oli lämmittänyt yhden luhtiaitan aitoista ja sijannut sinne vuoteen Saralle. Ailen tuvassa ei ollut vieraspetiä, eihän yhden tuvan pieneen mökkiin mahtunut hänen oman punkan, pöydän ja leivinuunin lisäksi juuri muuta.

Sara istui tuvan ison pöydän ääressä ja täytti sopimukseen omia tietojaan.

Namn: Bakke, Sara Aliissá.

“Aliissá?” Aile ihmetteli ääneen. “Samisk?” jatkoi hän, kun Sara nosti katseensa.
“Ja, min mormor er samisk”, Sara vastasi.
“Eikä!” Aile hihkaisi. “Jag menar, min pappa är också. Jag kommer från Inari”, Aile jatkoi hieman ymmärrettävämmin.

Siitä naiset vasta saivatkin puheenaiheen. Heidän saamen taitonsa eivät ihan kohdanneet Ailen puhuessa enemmän isänsä kieltä inarinsaamea kuin paikallista pohjoissaamea, jota Sara taas osasi jonkin verran. Mutta puhetta riitti, kielestä viis.

Rattoisan illan jälkeen vatsa kylläisenä ja hyvin saunoneena Sara kömpi aittaan nukkumaan. Luminen Lappi oli kuin ihmemaa, mutta Norjan vuonot ja vuoret kutsuivat häntä takaisin. Huomenna alkaisi kotimatka, aikaisin aamulla, ja hänen pitäisi olla ehdottoman virkeä vetääkseen hevosta traikussa. Miten jännittävää! Huomenna hän toisi ensimmäisen ylläpitohevosensa kotiin.