Halloweenvaellus 2019

Halloweenvaellus 2019

- On kyllä nihkeää porukkaa, marmatin itsekseni, kun tämän vuoden halloweenvaelluksen osallistujalista koostui itseni lisäksi kolmesta ratsukosta.
- Eiköhän me pärjätä nelistäänkin, Ylva vakuutti ja taputti lihavaa hoitoponiaan kaulalle.

Teemavaatteisiin pukeutuneet tallilaiset kiipesivät poniensa selkään. Brella näytti pystyynkuolleelta, mutta vaivautui silti pyörimään piruettia takapäällään, kun yritin ponnistaa itseni sen selkään.
- Et nyt jaksais, toruin. Aikansa minua jallitettuaan tamma tyytyi kohtaloonsa. Vanha issikka oli vaihtanut itselleen jo muhkean talvikarvan, kun se sai pihatossa asuvana ulkoilla niin paljon kuin halusi.

Taivas oli puolipilvinen, uusikuu oli ollut pari päivää sitten, ja tänään taivaalla mollotti vaalea, kasvava sirppi. Erityisen valaiseva se ei ollut, mutta toki se toi oman tunnelmansa tähän halloween-teemaan. Brella säpsähti, kun napsautin kypärässäni olevan otsalampun päälle.

Lähdimme matkaan kentän avonaisesta portista. Tallipiha oli autio, sillä olin päästänyt Christianinkin jo kotiin iltatallin valmiiksi saatuaan. Lupauduin hoitamaan hälytykset päälle, kunhan saapuisimme takaisin. Takanani oleva Haldir yritti välillä uteliaasti tulla liian lähelle, mutta hyväntahtoinen ori sai aika nopeasti sivalluksen kärttyisen vanhukseni hännästä. Aage ei jaksanut laahustavasta äänestä päätellen tänäänkään nostella jalkojaan. Blondin tikittävät neitiaskeleet ottivat välillä pätkän ravia, kun pieni parivaljakko jäi jälkeen.

Reittimme kiersi ensin Tjeldbergtindin sen pohjoispuolelta. Osanin kylän viertä pitkin menevällä valaistulla pätkällä vastaamme tuli koiranulkoiluttaja, joka katsoi meitä oudoksuen. Itse olin pukenut Brellan kasarityylisesti neonväreihin: lainasin Dimonalta sille pinkin satulahuovan ja Hillalta vaaleansiniset pintelit, laitoin tuuhean harjan täyteen värikkäitä pompuloita ja puin omien vaatteideni päälle neonkeltaisen jumppabodyn. Ranteitani koristivat neonpinkki ja limenvihreä hikinauha, ja ratsastussukikseni olivat valikoituneet pinkit, polvimittaiset kompressiosukat.

Ylitettyämme E10-tien turvallisesti otimme merenrantareitillä pätkän ravia. Ilma oli tyyni, eikä meri pitänyt mitään ääntä. Hengityksemme höyrysivät kosteassa syysilmassa. Brella rikkoi jatkuvasti töltille, sillä se oli sille luontaisempaa.

Päästyämme Tjeldbergtindin eteläpuolelle otimme pätkän laukkaa. Brella hermoili otsalampun heiluvaa valoa, ja päästelimme siksi hieman tarkoituksellista kovempaa. Haldir pysyi hyvin perässämme ja puuskutti innokkaasti. Ella hihkaisi pian jäävänsä jälkeen, joten hidastelimme vauhtia säästääksemme Blondin hermoromahdukselta. Jatkoimme matkaamme ravaten kohti Våganbytä. Prestvatin viereisellä kukkulalla otimme letkan takaisin käyntiin, kun olimme saapumassa Brynhildin maille. Uteliaat hirnahdukset kaikuivat yössä, kun kymmenet vuonohevoset tervehtivät meitä peltojen takaa laitumilta.

Jatkoimme matkaa ravaten, kun pääsimme Våganbyn pohjoispuolelle. Stor Kongsvatnet oli lähes peilityyni. Ilman lämpötila oli nollassa, eikä järvi ollut vielä kerännyt jääpeitettä ylleen. Hidastelimme käyntiin aina puroja ylittäessämme. Ylva ja Ella juorusivat keskenään, kun heidän ratsunsa jäivät meistä nopeammista jälkeen. Käännyimme rantapolulla vasemmalle kavutaksemme ylös jyrkkää vuorenseinää pitkin kiemurtelevaa maastopolkua, joka lopulta vei meidät lähes 150 metriä korkeammalle, kuin mistä lähdimme.

Korkealla maastopolulla etenimme hitaasti, sillä näkyvyys ei ollut yöaikaan kovin kummoinen. Hevoset askelsivat kuitenkin tottuneesti ja rauhallisesti. Brellakin tuhisi tyytyväisenä, ja vaikutti jo tottuneen otsalampun valokeilaan. Maastoilu oli ihanaa ‒ sitä pitäisi ehdottomasti tehdä useammin.

Tarina:

Piirros:

Runo:

Pikamaksu: