Stellan päiväkirja

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Siirry alas

Stellan päiväkirja  - Sivu 2 Empty Vs: Stellan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Freya lähetetty To 26 Joulu 2019, 09:00

Kisajännitystä
torstaina 26.12.2019

Tuijotin auton kylmästä lasi-ikkunasta ohi vilahtelevia maisemia. Vuorenhuiput kohosivat jylhästi kohti taivasta. Kaunista täällä oli, vaikka matkustimmekin kohti “ei mitään.” Tai niin ne serkut olivat sanoneet. Olimme viettäneet Joulun isovanhemmillani Etelä-Norjassa, jonne oli kokoontunut koko isän puoleinen sukumme. Tarjolla oli kaikkea hyvää jouluruokaa, ja sitten kun jokaisella oli mahat täynnä, avasimme lahjat. Serkut pyörittelivät silmiään, kun revin auki sellaisen pienen paketin kiljahdusten kera. Sisällä oli ollut ratsastustunteja. Ratsastustunteja puolelle vuodelle!

“Äitii, pliis, voitko jättää mut tallille,” anelin vanhemmiltani, kun olimme saavuttamassa Svolværin pikkukaupunkia.
“Eikö pitäisi mennä kotiin ensin vaihtamaan vaatteet ja rauhoittumaan?” sain vastaukseksi.
“Mutta mä en ole nähnyt Stellaa kahteen päivään,” mutisin. “Ette te voi olla noin ärsyttäviä.”
“Voi ei, kokonaiseen kahteen päivään!” isäni virnisti. “Ehkä Freyan täytyy päästä tallille?” hän jatkoi katsoen kysyvästi äitiini.
“No jos sitten tämän kerran,” Ingefred huokaisi.

Hyppäsin autosta ulos tutulle tallipihalle ja heilautin kättäni pihasta loittonevalle autolle, ennen kuin hyppelin iloisesti sisälle talliin. Tallissa oli melko rauhallista, eikä se ollut ihme, sillä olihan vasta toinen Joulupäivä. Enempää ihmettelemättä kävelin reippaasti ilmoitustaulun luokse katselemaan tuntilistoja. Niitä selatessa katseeni kääntyi toiseen mielenkiintoiseen lappuun.
“Villit harjoitusestekilpailut,” luin hitaasti ja hiljaa lapusta. Harjoitusestekilpailut? Voisinko minäkin osallistua niihin? Teki mieli kirjoittaa nimi lappuun, ja hypellä iloisesti kertomaan kavereille mahdollisuudesta kilpailla, mutta en uskaltanut. En tiennyt, olinko tarpeeksi kokenut edes ensimmäiseen luokkaan. Olin kyllä ylittänyt pieniä kavaletteja jopa laukassa, mutta se ei olisi sama asia.
“Ehkä ei tällä kertaa,” sanoin itselleni ja käännyin kävelemään portaat ylös taukotupaan.

Sisällä tuvassa odotti yllätys. Tai yllätys ja yllätys, mutta Cathy odotteli sohvalla jotakin. Ehkä minua, tai sitten ei.
“Moi!” hän tervehti. Moikkasin tyttöä takaisin ja istahdin sohvalle hänen viereensä.
“Ootko muuten jo osallistunut niihin estekilpailuihin?” Cathy otti heti asian esille.
“Nojaa, en mä tiedä osallistunko tällä kertaa,” sanoin suoraan totuuden.
“Totta kai sä osallistut, kyllä sä uskallat!” Cathy kannusti.
“Mutta kenellä ponilla?” olin jo ruvennut lämpiämään kisaidealle, mutta se kenellä osallistuisin oli täysin mysteeri.
“Kysytään Jassulta,” Cathy sanoi päättäväisesti.
“Ootko nyt ihan varma?” kysyin hiplaten hermostuneesti takkini vetoketjuja. Tällaiset tilanteet eivät olleet minulle mukavia.
“Joo joo, tuu nyt vaan,” Cathy tarrasi käteeni kiinni ja vetäisi mukaansa. Kävelimme peräkanaa portaat alas ja tallista löysimme Jassun siivoamasta kai karsinoita. Vilkaisin Cathya kysyvästi, mutta tämä meni suoraan asiaan:
“Kenellä Freya vois osallistua niihin kilpailuihin?” hän kysyi. Tuijottelin nolona varpaitani. Ei tämän näin pitänyt mennä!
“Olisiko Dimona kiva?” Jassu kuitenkin kysyi hakien katsekontaktia minuun. Nyökkäsin. Dimona kuulosti kivalta vaihtoehdolta, ja maastokin oli mennyt jopa hyvin tamman kanssa.
“Stella kun ei ole mikään helpoin esteratsu varsinkaan radalla,” Jassu valaisi vielä asiaa. Nyökkäsin uudelleen. Jassu katsahti minuun vielä rohkaisevasti ennen kuin lähti pihattotallin puolelle.
“Noniin, nyt ilmoitetaan sut ja äkkiä!”

Kädet täristen raapustin nimeni Dimonan viereen. Cathy kannusti minua vieressäni.
“Mä voin pitää sua kädestä kiinni, jos pelottaa,” hän lupautui virnistäen. Tallasin tyttöä varpaille, kyllä minä uskaltaisin! Kun olin saanut nimeni listaan tiputin kynän takaisin sille tarkoitettuun kippoon.
“Mä lähden nyt kyllä moikkaamaan Stellaa,” totesin, sehän oli ollut päällimmäinen tarkoitukseni tällä reissulla. Cathy myös liukeni paikalta Lidian luokse. Lumisateessa tarvoin pihatolle. Pujahdin aidan raosta sisälle tarhaan, jossa Stella tuli korva hörössä katsomaan. Syötin kovin nälkäiselle tammalle pari porkkanan känttyä tarkustani. Ne olkoon Stellan jouluherkut.

Ilta eteni jo niin pitkälle, ettei nenäänsä pidemmälle enää pimeydessä nähnyt. Parkkipaikan valot helpottivat hitusen suunnistamistani autollemme. Hyppäsin Toyotan kyytiin pelkääjän paikalle, ja napsautin turvavyöt kiinni.
“Mä osallistuin täällä harjoitusestekilpailuihin,” paljastin äidilleni.

~ Freya & Stella, yhdestoista

Merkintä 5, #Tarinatempaus2019 / Aloituspäivämäärä 21.12.2019.
Freya
Freya

Viestien lukumäärä : 29
Ikä : 13
Paikkakunta : Svolvær
Join date : 18.11.2019
Karma : 5

Takaisin alkuun Siirry alas

Stellan päiväkirja  - Sivu 2 Empty Vs: Stellan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Freya lähetetty Ma 30 Joulu 2019, 20:29

Filmaaja
Sunnuntaina 29.12.2019

Hyppäsin ulos tunkkaisesta linja-autosta lumiselle tallitielle. Lumen tippuessa hiljalleen maahan, taivalsin pitkän soratien Shelyesiin asti. Olin puolenpäivän aikaan liikkeellä, joten täällä näkikin edes jotakin. Ei voinut nyt ihan auringonpaisteeksi sitä kutsua, mutta valoisaa oli kuitenkin. Pakkanen sain nenäni punaiseksi ja käteni kohmeiksi. Poskeni jäätyivät niin, että puhuminen olisi vaikeaa, jos pitäisi puhua. Onneksi minun ei nyt tarvinnut. Kun vanha pariskunta tuli vastaan, rukoilin sormet ristissä, etteivät he sanoisivat minulle mitään. Katse maassa ohitin heidät, eivätkä he minulle mitään sanoneet, toisilleen vaan voivottelivat meitä “nykyajan nuoria”.

Kun pääsin tallille asti, pujahdin heti taukotupaan lämmitelemään. Paikalla oli vain muutama kahvin suurkuluttaja, jotka saisivat minun puolesta tyhjentää pannun ihan rauhassa keskenään. Toinen niistä lähti, ja toinen jäi. Tunnistin taukotuvassa vielä olevan naisen Inga-Stinaksi, johon olin joskus ensimmäisinä Shelyespäivilläni tutustunut. Tarkkailin naisen menoa vaivihkaa, samalla selaten Stellan hoitopäiväkirjaa. Stellan varusteet eivät kaivanneet pesua, eivätkä myöskään harjat. Suljin hoitovihkon kannen kiinni, ja työnsin sen sille tarkoitettuun paikkaan. Nopeasti vilkaisin myös kaappini läpi, mutta en löytänyt sieltä mitään tekemätöntä, joskin kaappia voisi järjestellä kivemmaksi.
“Sulla näyttäis olevan vähän tylsää?” Iiäs kuin taikaiskusta huomasi. Kohautin hartioita, mutta nainen silti vaistosi olemuksestani olevani pahasti tekemisen puutteessa.
“No, haluutko toimia mun kamerajalkana?” hän kysyi pirteästi.
“Öö, häh?” tuijotin Iiässää pää kenollaan. En tajunnut, mitä hän sillä haki.
“Siis olla kuvaaja,” nainen selvensi, onneksi.
“Siis kuvata poneja!?” varmistin hieman liiankin innokkaana. En tahtonut näyttää innostuvan näinkin yksinkertaisesta asiasta. Inga-Stina oli kuitenkin pelastanut päiväni tarjoamalla hyvää tekemistä, joten en voinut kuin suostua.
“Niin, niin!” hän nauroi. “Mennäänkö vaikka heti?”
Minua ei kahta kertaa tarvinnut kehottaa, ja jo hetkessä olin raivannut tieni paksun hangen lävitse pihatolle asti.

Kiinnitin vuonohevostamman pihattotallin käytäälle seisomaan, Dimonalla oli jo olemassa oma boksinsa tallissa. Iiäs intoili uudesta järjestelmäkamerastaan, minun tyytyyessä pelkkään puhelimeen. Olin kyllä saanut joululahjaksi paremman kännykän, mutta se ei silti aivan vastaisi järkkärin tasoa.
“Ootko valmis?” nainen kysyi innoissaan.
“Joo, iha just,” ähkäisin sulkiessani kylmillä sormillani Stellan riimun soljen. Peräkanaa astelimme tallista ulos lumisiin maisemiin. Näkymä oli kuin postikortista, vuorenhuiput kohosivat taivasta kohti, ja paksut lumikinokset peittivät alleen koko tienoon. Täällä kelpaisi kuvata, oli jopa valoisaa!

Iiäs asettui ensiksi kuvattavaksi, minun tutustuessa vielä hänen kameransa eri toimintoihin. Lopulta pääsin Stellan kanssa poseeraamaan kameran eteen Inga-Stinan räpsiessä meistä mitä upeampia kuvia. Pakko myöntää, että viihdyin varsin hyvin sekä kameran edessä, että takana, ja siitä yllätyin valtavasti. Yhden kuvaustuokion aikana Stella oli työntänyt päänsä kainalooni ja ummistanut silmänsä kiinni.
“Pysykää nyt siinä, te ootte niin söpöjä!” Iiäs oli vaatinut virnistäen. Olin totellut häntä, koska siinä oli mukava olla. Stellan pää turpa ja oma pääni painautuneena tamman pehmeää karvaa vasten.
“Sä oot sitten maailman ihanin,” olin kuiskuttanut Stella karvaiseen korvaan, niin että vain poni kuuli sen.

Stellan päiväkirja  - Sivu 2 IMG_20191226_205713

~ Stella & Freya, kahdestoista

Merkintä 7, #Tarinatempaus2019 / Aloituspäivämäärä 21.12.2019.
Freya
Freya

Viestien lukumäärä : 29
Ikä : 13
Paikkakunta : Svolvær
Join date : 18.11.2019
Karma : 5

Takaisin alkuun Siirry alas

Stellan päiväkirja  - Sivu 2 Empty Vs: Stellan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Freya lähetetty Pe 10 Tammi 2020, 19:10

Pakkaspirteyttä
torstaina 9.1.2020

Koulun alkaessa läksyt ja kiireet olivat vyöryneet päälleni, eikä aikaa talleiluun juuri jäänyt. Vanhempanikin valittivat myös hevosen hoitamisen haitoista; jos koenumerot tippuvat, eikä koulu suju toivotusti, on myös ratsastus lopetettava. Enkä todellakaan tahtoisi jättää niin ihanaa harrastusta pois. Kunnialla olin siis käyttänyt aikani kokeisiin pänttäämiseen ja koulutehtävistä huolehtimiseen. Ja kun aikaa jäi, luikahdin ovenraosta ja kipitin lähimmälle bussipysäkille.
“Palaan joskus kuudelta!” olin huikannut vanhemmilleni sulkiessani oven perässäni.

Tallilla oli hiljaista verraten edellisten päivien melun, joka sattui korviin. Eikä hiljaisuus ollut ihme, olinhan liikkeellä aika myöhään. Viimeinen rakennusryhmän auto peruutti pimeälle kujalle, kun astelin pääovesta sisään tallirakennukseen. Rakennus oli kyllä muuttunut. Karsinoihin oltiin vaihdettu liukuovet, ja paloin halusta kokeilla niitä heti.
“Ei vielä,” purin hammasta saadakseni itseni kuriin. Myös toimisto oli muuttunut. Kun kävelin kohti satulahuonetta, huomasin toimiston heti ovessa muutosta. Kävin kurkkaamassa hiljaa huoneeseen, ja näin edessäni pienet ja söpöt wc-tilat. Nopeasti kuitenkin peräännyin vessasta ulos, kun kuulin toisesta kopista puhetta. En halunnut olla mikään nuuskija tai muu vastaava.

Tutkiessani uudistunutta päätallia minulle tuli aivan järkyttävä nälkä. Kun olin himpsimässä sitä tietä taukotupaan, mitä olin aina ennenkin mennyt, näin pressuseinän peittävän kulkuväylän. Tietysti, siellähän on nyt rakennustyömaata. Kiersin tallin ulkopuolelta taukotuvalle johtavalle ovelle, ja potkaisin kengät jalastan. Hipsin sisään tupaan, jossa en nähnyt muita. Nopeasti löysin paikkani sohvalta, jossa rupesin mutustelemaan eväsleipääni. Pureskelin viimeiset palat nopeasti, jotta pääsisin mahdollisimman pian moikkaamaan Stellaa.
“Kaikki hyvin?” huoneeseen tullut tyyppi kysyi, kun olin tukehtua leipääni.
“Joo,” nyökkäsin köhien.

Kun marssin pihattotallin aidan juureen, Stella köpötteli vastaan puhaltaen ilmaa sieraimillaan. Minunkin hengitys höyrysi, olihan ulkona jo yli 15 astetta pakkasta. Vaikka käteni olivat jäätyä, nappasin lämpimän kintaan pois ja rupesin rapsuttamaan hoitoponiani aidan toiselta puolen. Stella selkeästi nautti huomionosoituksista, ja venytti kaulansa pitkäksi. Kun sormeni olivat lähes tunnottomat ja käsivarteni särki, pujahdin aidan alitse ja pujotin oranssihtavan riimun Stellan kermanväriseen päähän. Riimu oli kyllä ottanut osumaa useammankin kerran, se taitaisi olla seuraavana varusteidenpuhdistuslistallani.

Talutin jännittyneesti hoitoponini neljän aidan sisään kentälle, jonka kinokset yltivät lähemmäs polvitaivetta. Stella nosteli jalkansa reippaasti, ja näytti jopa innostuvan kävelytyksestä. Tamma puhisi korvat hörössä ja välillä yltyi ravaamaan häntä korkealla.
“Stella, älä nyt karkaa,” piipitin ponille ääni täristen. Tiesin, että hevosten kanssa pitäisi olla määrätietoinen ja päättävä, mutta nyt minua pelotti. Toivottavasti Stella ei ryöstäytyisi käsistäni, se kun keräsi virtaa pakkasesta. Hermostuneesti kiristin tuntumaani riimunnaruun, ja yritin rauhoittua.
“Ei hätää,” toistin itselleni, vaikka Stella hyöri ympärilläni.
“Ehkä kannattais päästää se hetkeks juoksemaan vapaana,” aidalle tullut Cathy kehotti hymyillen.
“Joo,” mumisin miettien, miksi en ollut tuota itse hoksannut. Napsautin riimunnarun irti tamman riimusta, ja samassa poni jo ravasi iloisesti häntä koholla seuraten kentän aitoja.
“Kiitti,” hymyilin ujosti tytölle, joka minua oli auttanut.

Kun Stella oli kuluttanut energiaansa juoksennellen ympäri lumista kenttää, tamma tuli itse luokseni, joten helposti sain riimunnarun kiinnitettyä uudestaan. Ja kun uudestaan yritin liikkua eteenpäin kävellen, tamma seurasi kiltisti perässäni ihmetellen korvat hörössä maailman menoja. Seisahduin aina hetkeksi paikoilleni, jolloin Stella teki samoin. Kun käännyin vasemmalle, tamma seurasi, tai kun halusin ravata, tämä kuuliaisesti juoksi perässäni. Hymy huulilla poistuin aitojen sisältä, eikä paniikista ollut enää tietoakaan. Onnea on ystävät, jotka auttavat aina hädässä.

~ Freya & Stella, kolmastoista

Merkintä 9, #Tarinatempaus2019 / Aloituspäivämäärä 21.12.2019.


Talvimerkki erityisen talvisesta hoitomerkinnästä! - Jassu
Freya
Freya

Viestien lukumäärä : 29
Ikä : 13
Paikkakunta : Svolvær
Join date : 18.11.2019
Karma : 5

Takaisin alkuun Siirry alas

Stellan päiväkirja  - Sivu 2 Empty Vs: Stellan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Freya lähetetty Ma 13 Tammi 2020, 18:00

Lumiponi
maanantaina 13.1.2020

“Moikka!” pieni punapäinen tyttö huikkasi minulle enne kuin raahautui äitinsä perässä autolleen. Talutustunneilla taluttamisesta oli tullut minulle tapa, ja joka maanantai iloisesti ilmoittauduin olevani valmis auttamaan lasten alkeistunneilla. Lähes poikkeuksetta olin saanut taluttaa Stellaa ja tuota ihanaa tyttöä. Hän oli hyvin puhelias, mutta silti keskittyi olennaiseen. Tyttö vannoi myös jonakin päivänä hoitavansa Stellaa. Eikä se ollut ihme.

Omissa ajatuksissani avasin hoitoponini leukaremmin ja riisuin nahkaiset suitse tämän päästä. Stella sylkäisi kuolaimet suustaan ulos, niin inhottavilta ne olivatkin tuntuneet. Tottuneesti nostin satulan sille tarkoitetulle telineelle, vaikka satulan paino tuntui käsivarsissani. Suihkutin kuolaimet puhtaiksi ennen kuin ristitin ne kauniisti muiden viereen. Jäin vielä tallin himmeässä valossa ihastelemaan satulahuonetta. Se oli tunnelmallinen, ja puhtaan anha tuoksu tunkeutui sieraimiin. Hengitin tuota tuoksua syvään, enkä olisi ikinä halunnut lähteä tallista ulos.

Stellan kuopiminen tallikäytävällä havahdutti minut ajatuksistani. Poni halusi kiireesti ulos, tylsyys tuotti ponille tuskaa. Ja kun kipaisin hakemassa riimunnarun, tamma jo malttamattomasti yritti kävellä jo matkaan.
“Hassu,” höpötin tuolle keltahallakolle, joka näpräsi käytävän riimunnarujen lukkoja auki. Nauraen irroitin ponin niistä naruista, ja kiinnitin keltaisen riimunnarun Stellan riimuun. Nätisti poni käveli vierelläni ulos, eikä ponin karkaamisesta ollut enää pelon hiventäkään. Oli hassua ajatella, että vasta kaksi kuukautta takaperin olin ollut niin arka, etten ollut yksin uskaltanut taluttaa Stella.
“No, eihän se nyt niin erikoista ole, miettien nyt...” isäni oli vaivautuneesti sepittänyt asiaa minulle, kun olin eräänä iltana herättänyt keskustelua tuosta asiasta. Ja tiesin täysi mitä hän oli tarkoittanut. Loppuruokailun olin pyöritellyt lihapullia lautasella, enkä ollut saanut nieltyä palaakaan. Ja kun isäni oli pahoitellut asiasta, kyyneleet silmissä olin juossut yläkertaan huoneeseeni ja paiskannut oven perässäni kiinni. Vaikka syy oli periaatteessa minun, olin silloin ollut vihainen koko maailmalle.

Lunta potkien kävelin ulos tallista pimeään tallipihaan. En unohtanut sammuttaa pihattotallista valoja, sillä sähkön kulutus olisi aivan turhaa, kun tähän aikaan ei tallilla monikaan liikkunut. Suljin raskaan puuoven perässäni ja tepastelin lamppujen valaisemalle tallipihalle, jonka yllä leijuivat himmeät revontulet. Lunta tippui hiljalleen maahan, ja minulle rupesi tulla kylmä. Katselin hetken Stellan touhuja, joka kirmasi muun ponijoukon mukana tarhaa ympäri. Välillä hevoskatras heittäytyi maahan piehtaroimaan, kukin samaan kohtaan. Kun vilu hiipi jäseniini, kävelin tallitupaan leikkien, että talli olisi minun. Niin hiljaista oli ollut.

Stellan päiväkirja  - Sivu 2 Stellatalliilta

~ Freya & Stella neljästoista

Merkintä 10👍, #Tarinatempaus2019 / Aloituspäivämäärä 21.12.2019.
Freya
Freya

Viestien lukumäärä : 29
Ikä : 13
Paikkakunta : Svolvær
Join date : 18.11.2019
Karma : 5

Takaisin alkuun Siirry alas

Stellan päiväkirja  - Sivu 2 Empty Vs: Stellan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Freya lähetetty Pe 07 Helmi 2020, 15:52

Halki metsien ja läpi purojen

perjantaina 7.2.2020

- Palaan ennen kuin lähdetään tallille! huikkasin vanhemmilleni ovenraosta ja sujautin pienen puhelimeni söpön punaisen takin taskuun, joka oli palvellut minua jo monta vuotta.
Kuuntelin, kuinka vanha puuovi sulkeni natisten, ja pamahti lopulta takaani kiinni. Askelsin takapihallemme, josta lähti polku metsän keskelle. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta varmasti ensimmäistä kertaa tänä vuonna niin loisteliaasti, ja linnut sirkuttivat puissa. Kevät oli selvästi tulossa ja saatoin jopa haistaa kevään tuoksun nenässäni. Pakkasta oli vielä päälle -5 astetta, ja lumikerros natisi mukavasti jalkojeni alla, kun seurasin kiemurtelevaa polkua yhä syvemmälle metsään.

Olin seikkaillut metsissä enemmän kuin paljon, joten tunsin lähimetsät kun omat taskuni ja tiesin, mihin jalka kannattaisi panna, ettei liukastuisi. Tunsin sydämeni sykkeen madaltuvan ja verenpaineen laskevan, kun puikkelehdin ali oksien koivujen, kuusten ja mäntyjen seassa. Polku kapeni entisestään ja korkeampi aluskasvillisuus rupesi peittämään tuttua polkua, mutta tiesin mihin olin menossa. Näin tutun kiven vasemmalla puolella, joka muistutti suurta peikon pesää, jota olin pelännyt paljon pienenä. Murikasta katseeni kääntyi lahoon puunrunkoon, joka oli maannut paikalla jo useita vuosia. Muistin vielä, kuinka olin isäni kanssa katsellut, kun vanha puu oli maannut maassa rajun myrskyn jälkeen. Ketterästi ylitin sen, enkä vähääkään epäröinyt, ettenkö olisi pystynyt kipuamaan edessä lojuvan risukon, taikka hyppäämään pienen ojan ylitse.

Kumpuileva maasto oli muuttunut tasaiseksi ja tiheä metsä harveni pelloiksi. Aurinko pilkisti jälleen puiden takaa ja sai taakse jäävän metsän näyttävän tulipalon uhrilta. Kipusin ohuen lumikerroksen peittävälle kivelle katsellen, kuinka pieni puro virtasi kivien ja laskeutui lopulta järveen. Hengitin syvään raikasta pakkasilmaa, jolloin rauhotuin entistä enemmän. Viikon stressi hälveni mielestäni, enkä turhaan murehtinut koulun tapahtumia. Mieleni täytti veden pehmeä solina ja korviin kantautuva lintujen sirkutus. Kivellä oli hyvä istua ja luonnossa tunsi oloni aina turvalliseksi.

Luonnon tapahtumia katsellessani huomasin lähes kasvillisuuden peittämän polun, mutta polun kuitenkin. Seikkailijanluonteeni heräsi, enkä voinut mitään, kun jalkani rupesivat jo kiidättämäään minua kohti polkua. Ryteikössä rämpiessäni en voinut olla miettimättä, että metsän eläimet kulkevat näitä samoja polkuja ja painavat jalkansa samalle maalle. Mietteeni siirtyivät niistä hevosiin, enkä ajatuksissani huomannut, kuinka tiheikön takaa pilkisti vartin taivalluksen jälkeen jotakin punaista. Raivasin tieni viimeisten koivunoksien lävitse kohti rakennuksia.

Vasta metsikön jälkeen tajusin sen. Seisoin Shelyesin pihassa, mutta miten? Olinko todella ollut monta kertaa niin lähellä hevosia, mutta en vain tiedostanut sitä? Miten en ollut huomannut sitä polkua aikaisemmin? Häkeltyneenä kävelin tallin takaovesta sisään ja astelin lämpimään ilmaan. Vasta silloin tunsin, kuinka nälissäni olin, ja eväspatukkaa taskustani kaivaessa muistin, että olin luvannut palata kotiin ruualle. Hädissäni näpäytin nopeasti kännykkäni päälle ja näytölle ilmestyi ilmoituksia monista vastaamattomista puheluista. Kännykkäni piippasi vajaat kolme kertaa ennen kuin siitä kuului rahisevasti tuttu ääni.
- Sori, sopersin. - Mä unohduin metsään.
- Niinpä taisit, isäni huokaili ja vaikutti selvästi helpottuneelta, kun tiesi tyttärensä olevan elossa.
- Mutta et arvaa mitä? äänensävyni muuttui kertaheitolla innokkaaksi ja salaperäiseksi.
Langalta ei kuulunut mitään, joten ilmoitin:
- Mä oon nyt tallilla!
Monen selityksen jälkeen isäni oli tajunnut tapahtumien kulun ja antanut minulle luvan jäädä tallille, alkoihan ratsastustuntinikin jo tunnin päästä ja sain ratsuksi Stellan!

Aukaisin Stellan karsinan oven ja sain vastaani tutun ja turvallisen, pehmeän ja vaalean silkkiturvan. Stella hörisi matalasti ja astui sivuun, kun pujahdin karsinaan tamman seuraksi. Stellan kanssa oli helppo olla, sillä se ei vaatinut minua puhumaan, eikä se levitellyt ikävyyksiä eteenpäin. Poni ei valehdellut, eikä puhunut pahaa selän takana. Stella oli vain siinä ja nyt, nojasi rintaani, kun rapsutin tätä säästä ja hinkkasi päätään kylkeeni, kun sitä kutitti ja se halusi lisää huomiota. Kun oli aika siirtyä maneesiin ja nousta selkään, minua ei enää jännittänyt eikä suinkaan pelottanut, vaan pikemminkin odotin tulevaa tuntia. Reippaasti annoin pohkeita Stellalle, jolloin tamma nytkähti pehmeästi liikkeelle kohti kaviouraa.

~ Freya & Stella, viidestoista
Freya
Freya

Viestien lukumäärä : 29
Ikä : 13
Paikkakunta : Svolvær
Join date : 18.11.2019
Karma : 5

Takaisin alkuun Siirry alas

Stellan päiväkirja  - Sivu 2 Empty Vs: Stellan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa