Kellonaika on nyt To 02 Toukokuu 2024, 14:28
3 osumaa on löytynyt haulle 0
Livin päiväkirja
20.08.2023
Suomi kutsuisi minua ja Liviä jälleen ensi viikonloppuna, sillä meidän oli määrä osallistua Kultasaaren kisoihin - taas.
Tamman kanssa oltiin kyllä reissattu ahkerasti tässä vuoden aikana ja vaikkei siinä kirkkaimmassa valokeilassa paistateltu kisaluokkien jälkeen, oli meillä ollut kyllä kivaa.
Olin myös välillä miettinyt, pitäisikö meidän tamman kanssa muuttaa Suomeen, sillä Norjasta oli aika pitkä matka vähän kaikkialle.
Mutta olin jo niin juurtunut tänne etten ehkä ihan heti raaskisi muuttaa mihinkään. Heinistä ja Shelyn työntekijöiden "laadusta" stressaavasta Ronjasta oli tullut mulle kavereita, Tobias ja Kuikka oli täällä, töitä pystyin tekemään myös täältä käsin, Liv viihtyi täällä ja niin edelleen.
Minäkin viihdyin. Varsinkin silloin, kun Liv kadotti tarhaillessaan kenkänsä ja "jouduin" kutsumaan kengittäjän paikalle.
Onneksi Petter tuli yleensä heti kun sen paikalle pyysi jos suinkin ehti. Ei sillä tänä sunnuntainakaan kuulema mitään ihmeellistä tekemistä ollut, joten körryytteli Brynhildiin lähes heti sen jälkeen kun olin sille soittanut.
Petterissä kyllä silmäsi lepäsi - varsinkin sen takamuksessa. Kyllä olisi teini-Pilvi ollut onnellinen jos heidän yläasteen liikunnanopettaja olisi tuolta näyttänyt...
Tietenkin heitin Petterille pientä flirttiä aina kun hänet näin ja kai se vähän siihen vastasikin välillä, mutta silti aina palasi naisensa ja mukulansa luo eikä esimerkiksi tullut luokseni kiitoskahveille.
Jos olisin ollut täysin tosissani, Petter varmasti loppujen lopulta olisi päätynyt luokseni, koska kyllä mä miehet tunsin. Ei niillä housut jaloissa pysynyt vaikka kuinka olisi lapsia ja avovaimoja. Parisuhteissa olevia isimiehiä suurin osa mun asiakkaistakin oli.
"Toivottavasti sillä nyt pysyy kengät jalassa ainakin viikon verran", hymyilin maireasti kun Petter oli kädenkäänteessä laittanut Liville monon takaisin jalkaan.
"Eiköhän se pysy", Petter lupasi kasaillessaan tavaroita pakkiinsa.
"Ehkä sinun pitää tulla meidän mukaan Suomeen niin olisi henkilökohtainen kengittäjä heti saatavilla", sanoin hymyillen. Melkein jo sanoin, että jos ei sillä reissulla muuta naulattavaa löydy, olisin aina itse vapaaehtoinen.
Petter naureskeli ja pohti, että varmasti pärjäisin ilman sitäkin. Kyllä sielläkin kuulema kengittäjiä asui.
"Tuskin noin komeaa", jatkoin hymyilyäni, mikä sai miehen vain naureskelemaan lisää ja sitten se jo ilmoitti lähtevänsä.
"Nähdään!" huikkasin Petterin perään, loin vielä viimeisen silmäyksen siihen täydelliseen takamukseen ja kohtasin lopulta Hannen nyrpeän katseen.
Hymyni hyytyi sekunnin sadasosaksi mutten todellakaan antaisi Hannelle sitä tyydytystä, että olisin yhtä happaman näköinen kuin se aina minut nähdessään.
"Komea mies tuo Petter", sanoin iloisesti Hannelle kääntyessäni irrottamaan Liviä käytävän ketjuista.
Hanne ei sanonut mitään, tuhahti vain. Ilmeisesti Neidin arvolle ei sopinut puhua mulle.
"C'mon. Kyllä mä tiedän, että sullakin silmät on päässäsi", virnistin vittumaisen pirteästi taluttaessani kimon tamman Rostenin ohi.
"Et kai sä muuten ois Tobiaksenkaan kanssa. Silmäkarkkiahan sekin on! Täydellistä sellaista... Varsinkin vähissä vaatteissa."
Ah, kyllä Tobias voitti Petterin mennen tullen, mutta enhän minä VIELÄ tiennyt miltä isipappa näyttäisi vähissä vaatteissa - tai ilman niitä.
Vein Livin tarhaansa, tekstasin Heinille kysyäkseni lähdettäiskö huomenna pienelle maastolenkille yhdessä ja sitten jäin ihastelemaan tammaani.
Se oli kyllä maailman hienoin hevonen!
#mökkitempaus
- lähetetty Su 20 Elo 2023, 21:10
- Etsi: Brynhildin hevosten päiväkirjat
- Aihe: Livin päiväkirja
- Vastaukset: 4
- Luettu: 354
29.11 Koulutunti ilman jalustimia
Send help
29.11.2020 - Tegur, koulutunti ilman jalustimia
29.11.2020 - Tegur, koulutunti ilman jalustimia
176 senttimetrin korkuinen Tegur oli kuin valtamerilaiva - pitkä, korkea ja muutenkin hirmuisen kolhon oloinen. Olihan se upea ilmestys, mutta auttamatta aivan liian suurikokoinen ratsu melkeinpä kääpiön mittoihin menevälle Emilielle. Valtava, tummanruunikko torinhevosruuna ja tottakai söpön vaaleanpunaisiin vaatteisiin pukeutunut pikkublondi eivät olleet erityisen sopusuhtainen ratsukko, mikä aiheutti huvittunutta tirskuntaa niin tunnin osallistujissa kuin katsomon puolellakin Emilien ilmestyessä paikalle maneesiin ruunaa taluttaen.
Mutta oikeasti Emiä pelotti.
Hän oli syksyn ratsastanut pääosin maailman ihanimmalla, pikkuruisella ja pilkullisella Dimonalla sekä kaikilla muilla tallin tutuilla ja turvallisilla poneilla. Ja sitten heti viikko sairaalasta kotiutumisen jälkeen Janni päätti nakata hänet Tegurin selkään koettamaan onneaan. Emilie ei voinut ymmärtää, miksi ihmeessä tallin suurikokoisin tuntiratsu oli juuri hänen ratsukseen päätynyt. Emilie rakasti poneja, ja erityisesti Dimonalla oli erityinen paikka hänen sydämessää, vaikka hän toisinaan hieman kitisikin pikkuponin metkuista ja osaamattomista alkeisratsastajista.
Tegur huokaisi syvään ja jäi tottuneesti seisomaan paikalleen keskelle maneesia, Emilien ruvetessa tarkistamaan satulavyön kireyttä ja säätämään jalustimien pituutta hänelle sopivammaksi. Kädet jännityksestä vapisten hän veti satulavyötä pari reikää kireämmälle ja laski jalustimet alas. Heti kättelyssä tyttö totesi jalustinhihnojen olevan aivan liian pitkät hänelle ja alkoi tuskastuneena kieputtamaan jalustinhihnoja jalustimien ympärille.
"Ota Emi ne jalustimet vaan kokonaan irti satulasta, ei niitä tänään tarvita", kuului Jannin ääni Emilien korviin juuri, kun tyttö oli saanut jalustimet lukemattomien kieppien jälkeen edes suunnilleen sopivan mittaisiksi ja oli juuri valmistautumassa nousemaan satulaan.
Emin vatsanpohjaa kipristeli ja kauhusta jäykkänä tyttö talutti tummanruunikon ruunan jakkaran viereen. Sydän jyskyttäen hän tarkisti satulavyön kireyden vielä kerran ja sipaisi vaalean hiussuortuvan pois kasvoiltaan. Tuskanhiki valui selkää pitkin kun Emi yritti nousta korkealla selässä keikkuvaan satulaan ja totesi sen olevan mahdotonta ilman jalustimien apua, korkeasta jakkarasta huolimatta. Jannin punttaamana Emi lopulta selviytyi Tegurin täydellisen pehmeästä nahkasta tehtyyn koulusatulaan asti istumaan.
Emilie puristi ohjista kiinni rystyset valkoisina ja painoi pohkeensa kevyseti kiinni ratsunsa kylkiin. Tegur lähti suurin, pitkin askelin löntystelemään uraa pitkin ja Emilie huokaisi hieman helpotuksesta. Ruunan rauhallinen olemus sai rintakehää puristavan ahdistuksen ja pelon edes asteen verran helpottamaan. Kädet täristen hän kaivoi varovasti puhelimen takin taskustaan ja näppäsi pikaisen videon ruunikon ruunan aloittaen ruunan korvien välistä ja siirtyen sitten kuvaamaan peilikuvaansa ohimenevästä maneesin pelistä. Edelleen sydän jyskyttäen blondi avasi Instagramin, lisäsi videon storyyn ja näpytti nopeasti kuvatekstiksi "Send help" ennen videon julkaisemista seuraajille.
Puhelin livahti nopeasti takaisin taskuun ja Emilie paransi otettaan ohjista. Hän suoristi ryhtiään ja silitti sievästi tummanruunikon ruunan kaulaa. Piirun verran jo rennommin mielin hän vilkaisi maneesin ikkunasta ulos pimeään iltaan, Jannin äänen alkaessa kaikuessa maneesissa.
Ehkäpä tästä sittenkin jotenkin selvittäisiin.
Kiitos tunnista näin vaan kolme vuotta myöhässä!!
_________________________
#mökkitempaus
- lähetetty Ke 16 Elo 2023, 17:03
- Etsi: Ratsastustunnit 2020
- Aihe: 29.11 Koulutunti ilman jalustimia
- Vastaukset: 3
- Luettu: 447
Princess Emilie
Koska sinä yönä kaikki muuttui
10.8.2023 - #eminem
Pikkuruinen villakoira pyöri onnellisena Emilien jaloissa tytön sitoessa vaaleiden lenkkitossujen nauhoja kiinni. Se heilautti häntäänsä ja sujautti tottuneesti pienen päänsä vaaleanpunaisten valjaiden läpi Emilien kumartuessa koiraa kohti. Talutushihnan lukko napsahti tottuneesti kiinni valjaisiin, ja tyttö painoi vaaleanpunaista lippistään entistä syvemmälle päähän avatessaan ulko-oven. Lämmin kesätuuli tarttui tytön vaaleisiin hiuksiin hänen suunnatessa askeleensa vaistomaisesti tutuille reiteille. Jalkapallostadionin ohitse, joen yli ja metsän kautta Lille Kongsvatnetin kiertävälle lenkille.
Hetken käveltyään Emilie hypähti juoksuun, valkoinen puudeli rinnallaan. Alku oli tahmeaa, mutta hetki hetkeltä askel alkoi tuntua kevyemmältä, hengitys helpommalta ja ilma vähemmän hiostavalta. Musiikki rytmitti askelten tahtia, se kantoi jokaisen askeleen aina hieman edellistä pidemmälle ja Emilie kiristi huomaatta vauhtiaan. Maisema vaihtui nopeaan tahtiin runner's highin iskiessä ja kovasti. Tuntui lähes euforiselta. Unohtaa kaikki hetkeksi, kaikki muu… Paitsi sitä yhtä yötä Emilie ei silti voinut unohtaa.
"8.1.2021
Gjemmestedin ovi avautui ja sen myötä ulos valui valtava lössi porukkaa, sen mukana myös Emilie Iversen ystävineen. Talvinen merituuli liehutti pienikokoisen tytön hiuksia ja sen hyytävä viima sai hänet kääriytymään entistä syvemmälle vaalean villakangastakkinsa sekä kaulahuivinsa suojiin. Emilie tarttui ystäväänsä kädestä ja lähti sitten muutaman aavistuksen haparoivamman askeleen jälkeen kävelemään määrätietoisesti sulaneen lumen ja vesisateen kastelemaa katua pitkin. Valkoisilla ja mustilla farkuilla verhoillut jalat kuljettivat kaksikkoa Havørnreiretia, Svolværin keskustan niemennokassa sijaitsevaa rantaravintolaa ja yökerhoa kohti. Pikimustassa yössä kaikui pian iloinen kikatus, kun ystävysten punatukkainen ja pisamanaamainen seuralainen sai kaksikon kiinni ja kertoili toinen toistaan hullumpia juttuja saadakseen vaaleat tytöt nauramaan. Siihen ei sinä yönä kovin paljoa vaadittu, ja lyhyehkö matka Haveniin taittui nopeasti hyvässä seurassa.
"Eikai mun meikit oo ihan levinny?" Emilie kysyi päästyään yökerhon ovesta sisään. "Ihan kamala ilma tuolla, tää talvi ei oo talvea nähnytkään."
"No ei", Ella hymyili ystävälleen samalla kun riisui takkia yltään. "Mutta noille hiuksille sä voisit Emi tehdä jotain."
"Mitä vikaa näissä muka on?" hän naurahti ilkikurisesti ja pörrötti tuulen ja sateen tuivertamaa tukkaansa. "Ihan hyvinhän nää on."
"Ai mitä vikaa", Ella huokaisi muka dramaattisesti ja pyöräytti silmiään siihen malliin, että Emilielle tuli kiire alkaa hihitellen kaivaa käsilaukkuaan.
"Missä hitossa se donitsi nyt on", hän puuskaisi pian turhautuneena. "Mä ihan totta otin sen mukaan."
Ella ei vastannut mitään, mutta Emilie pystyi niskassaan tuntemaan hänen tiukan, mutta samalla huvittuneen katseensa.
"Löytyi!" hän hihkaisi sitten iloisesti ja kiskaisi laukun uumenista esiin pienen, mustan hiusdonitsin. "Mähän sanoin, että mulla oli tää mukana."
"Anna mä laitan sen", Ella hymähti ja pyöräytti ystävänsä seisomaan selkä itseään päin. Hetkessä hän oli pyöritellyt donitsin Emilien vaaleiden hiusten ympärille niin, että puolet laineikkailla kiharilla olevista hiuksista olivat kiinni ylhäällä ja loput auki.
"Kiitti! Mennään jo", Emilie hihkaisi sitten ja tarttui ystävätärtään käsipuolesta samalla, kun ojensi takkinsa narikasta vastuussa olevalle nuorelle miehelle iloisesti hymyillen. Pian ystävät suuntasivat kohti Havenin discopallojen ja neonvalojen värittämää sekä baarimusiikin tahdittamaa yötä.
Tanssilattia oli sinne läikkyneistä juomista niin tahmainen, että kengät tarttuivat siihen kiinni melkein joka askeleella. Siitä huolimatta Emilie ystävineen viihtyi lattialla pyörimässä musiikin antaessa tahtia askelille ja saaden kehon liikkumaan rytmikkäästi. Askel askeleelta musiikin rytmi vei yhä enemmän mennessään, kaappasi Emin lähes huumaavaan syleilyyn…"
Koska sinä yönä kaikki muuttui. Sen jälkeen mikään ollut enää entisensä. Ei, vaikka Emilie miten oli yrittänyt huijata kaikin tavoin itseään. Hukuttaa itsensä koulutehtäviin, nostaa kuntosalilla rautaa kymmeniä, satoja, tuhansia kiloja, postata instagramiin täydellisiä prinsessakuvia elämästään ja ennen kaikkea bilettää niin kuin huomista ei olisi ollutkaan. Tanssia pää pyörryksiin ja käydä juo(kse)massa jalat alta.
Mutta silti mikään ei saanut hänen päästään pois niitä jumalaisen kauniita, vaaleita ja laineikkaita hiusia sekä pähkinänruskeita silmiä, jotka kuuluivat Madeleine Lovise Hagenille.
Eikä Emilie voinut vieläkään käsittää, mitä sinä yhtenä tammikuisena yönä oli tapahtunut. Mutta hänen sydämensä oli valloitettu. Ja sinä toisena huhtikuisena yönä uudestaan. Ja sen jälkeen taas valloitettu ja rikottu niin monta kertaa saman ihmisen toimesta, että jäljelle jäi vain loputon tyhjyys.
…
Pikkuruinen puudeli pomppi valkean puutalon portaat ylös ja ovesta sisään. Emilie riisui koiralta valjaat ja laski sille juomakuppiin puhdasta vettä. Hän heittäytyi huokaisten sohvalle ja painoi Netflixin päälle.
Neljä päivää lukukauden alkuun. Aivan kohta pitäisi palata Tromssaan ja kohdata kaikki vanhat ja uudet kasvot. Ennen kaikkea ne yhdet kasvot.
Emilien yleensä niin vaaleanpunainen, hattarainen, pilvipehmoinen mieli ei ollut ikinä ollut niin musta.
_________________________
#mökkitempaus
- lähetetty To 10 Elo 2023, 22:49
- Etsi: My Dear Diaries
- Aihe: Princess Emilie
- Vastaukset: 15
- Luettu: 1220
|
|