12.06. Kesäillan maastoretki ilman satulaa

kirjoittaja **Viivi** Ma 02 Kesä 2014, 19:53

Nyt päästetään irti kevään stressistä ja nautitaan ympäröivästä vihreydestä! Torstaina 12.6. lähdetään minun ja Flammen johdolla heittämään rento maastolenkki ilman satuloita. Tarkoituksena on tehdä tuttavuutta monille tuntemattomaan pikkureittiin, joka on pitkälti vihreiden puskien ympäröimää kinttupolkua. Takaisin tullessa koukataan kuitenkin leveän hiekkapolun kautta laukkasuoralla, sekä piipahdetaan merenrannassa kahlailemassa.

Osallistujamäärää ei ole rajattu ja hevostoiveita saa osallistumisen yhteydessä esittää. Maksu kuitataan kehystarinan ilmestyttyä siihen pohjautuvalla tarinalla tai piirroksella.

Osallistujat: (yliviivatut maksaneet)
Inkeri - Nette
Jemiina - Tevi
Elsa - Raffe
~~Kairan - Aage~~
~~Ida - Roni~~
Beata - Heta
Inga-Stina - Dimona
Sølvi - Feitli
~~Saara - Luca~~
Julia - Kiki
~~Sara - Vinja~~
Emma - Loka

Tarina:

”Noniin.. menkää johonkin fiksuun järjestykseen!” Kailotin kun alkoi vaikuttaa siltä, että kaikki kaksitoista tunnille ilmoittautunutta ratsukkoa olivat päässeet tallipihaan. Olimme Flammen kanssa odotelleet jo hyvän aikaa, mutta onneksi pikkutamma oli keskittynyt pällistelemään hölmistyneen näköisenä pihaan valuneita tallikavereita, eikä ollut ehtinyt hermoilla pitkää odotusaikaa.
”No on siinä meillä opettaja”, kuulin Dimonan selkään ehtineen Inga-Stinan kuittaavan vierestäni.
”Onneksi mää en olekaan opettaja”, virnistin takaisin ja käänsin Flammen jonon ensimmäisenä odottavan Ronin eteen. Toisin kuin Flamme, tummanruunikko ori oli jo selvästi lähdössä matkaan ja Ida sai tehdä töitä pitäessään sen aloillaan.
Vielä viime minuuteilla Catua juoksutettiin urakalla, kun osa oli unohtanut suihkuttaa ratsuihinsa hyttysmyrkkyä ja Raffen turpahihna oli jumissa. Kun kaikki vaikutti olevan valmista, tyttö katosi kiireesti paikalta tallitöihin vedoten. Suuntana vaikutti kuitenkin epäilyttävästi olevan taukotupa (ja oletettavasti siellä vihdoin vapaana oleva televisio).

Hieman odotettua myöhemmin pääsimme lähtemään liikenteeseen. Jatkoimme ensin maastoon johtavaa tietä pitkälle Kongstindanin suuntaan, kunnes poikkesimme tieltä kapealle pikkupolulle. Alkumatka oli hyvinkin ryteikköistä ja saimme halailla hevosten kauloja oksia väistellessämme. Inkerillä ei tosin Neten selässä ollut pahemmin ongelmia sen suhteen - sen sijaan tammaa ärsytti, kun se ei muiden tapaan yltänyt napsimaan ohimennen suullisia puiden oksista. Hetken rämpimisen jälkeen ryteikkö kuitenkin loppui ja polku jatkui kapeana, mutta selkeänä. Se nousi välillä pienille mäille, jolloin hevoset pääsivät jumppaamaan ylös kivutessaan. Vilkaisin taakseni, ja hetken tähyiltyäni totesin koko porukan olevan edelleen kasassa. Hevoset vaikuttivat nauttivan kauniista kesäillasta vaikkakin toiset, Aage esimerkiksi, kiinnittivät huomionsa vain vihreiden lehtien hamuamiseen.

Muutaman ravipätkän jälkeen pääsimme leveälle hiekkapolulle ja huikkasin porukalle merkin tulevasta laukkapätkästä. Flamme ja Roni tuntuivat ymmärtävän sanani, sillä ne alkoivat koikkelehtia levottomina paikoillaan ennen kun annoimme niille viimein luvan laukata. Nostosta tulikin suunniteltua sähäkämpi ja Flammen selässä keikkuessa toivoin vain muidenkin pysyvän kyydissä. Alkupätkä sujui hyvin, mutta hetken kuluttua takaa alkoi kuulua kiljahduksia ja hillitöntä naurua. Laukkaamisen makuun päässeiden ponien kanssa jarrutus meni vähän pitkäksi, mutta saatuani viimein innosta puhisseen ratsuni käytiin, käännyin katsomaan muuta porukkaa. Jonon loppupää – Nette, Dimona, Loka ja Feitli olivat ilmeisesti joutuneet hidastamaan jo aiemmin ja ravasivat vielä meitä kiinni. Muu porukka taas oli levinnyt alkuperäisestä jonosta täysin.
”Aage aloitti koko jutun pukittelemalla”, Kairan nauroi korjaillen istuntaansa riiviöponin selässä.
”Tevi ja Heta taas innostuivat siitä ja yrittivät lähteä ohi”, Beata jatkoi.
”Tai no Tevi pääsikin ohi, ihme että pysyin kyydissä”, Jemiina virnuili.
Heidän takanaan Sara syljeskeli hiekkaa Vinjan ottaessa jo päiväunia. ”Joo, ja ne pukitteli kaikki hiekat meidän naamaan!”

Jatkoimme loppumatkan rauhallisemmin ja teimme vielä mutkan Stor Kongsvatnetin rantaan. Emma ja Loka ehtivät veteen ensimmäisenä ja pienen ihmettelyn jälkeen myös muut uskaltautuivat kahlaamaan. Siinä missä Vinja lähti heti tottuneesti talsimaan syvemmälle, jäi taas Raffe matalalle ihmettelemään vettä ja kuopimaan sitä kavioillaan. Julia sai puolestaan pitää Kikiä silmällä, sillä tammalla vaikutti edelleen olevan turhan paljon purkamatonta energiaa ja se teki vähän väliä pieniä sivuloikkia vedessä. Kun aloimme suunnitella paluuta tallille, kiinnitti Sølvin ällistynyt huudahdus huomiomme. Feitli oli nopeasti laskeutunut polvilleen veteen ja rastatukkainen tyttö ehti hädin tuskin hypätä alta pois ennen kun tamma kierähti selälleen. Myötätunnosta viis, koko porukka purskahti nauruun Sølvin komentaessa ratsuaan ylös ja läpimärkä ratsukko sai kuulla kuittailuja vielä pitkin päivää. Pienen kiertoreitin kautta otimme viimein suunnaksemme Shelyesin. Vaikka reissustamme ei ehkä tullutkaan yhtä rentouttava kuin alkuperäinen tarkoitus oli, kiitos rakkaiden poniemme, näytti porukka kuitenkin viihtyneen hyvin (ja Jassukin sai meistä hermolomaa jopa reilu tunnin verran).

kirjoittaja **Viivi** Ke 16 Heinä 2014, 14:46

Tarina komeasti kuukauden myöhässä (pahoittelut!) mutta parempi kai myöhään kun ei milloinkaan? Very Happy

kirjoittaja Saara To 17 Heinä 2014, 19:46

- Luca! Kato mitä mulla on sulle! kutsuin oria luokseni porkkanaa kädessäni heilutellen.
Poni hölkkäsi korvat hörössä luokseni. Kiinnitin narun siniseen riimuun ja talutin ponin ulos tarhasta.

- Siinä sulle porkkana, annoin evästä Lucalle.

Pehmeät huulet hipaisivat nopeasti kämmentäni ja porkkana katosi yllättävän nopeasti harmaan ponin mahaan. Suljin ruskean lankkuaidassa olevan portin. Ennen kuin ehdin kääntyä ympäri huomasin makaavani maassa. Luca söi ruohoja juurineen päivineen noustessani ylös maasta. Otin kiinni ponin riimusta ja nostin sen pään ylös. Lähdimme kävellen kohti oritallia. Sora rahisi kenkieni alla kävellessäni oritallin ovelle. Ovi narahti auki ja sen takaa paljastui Ida joka harjaili Ronia karsinassa. Talutin Lucan omaan karsinaansa ja otin siltä riimun sekä narun pois harmaan karvakasan yltä. Kävin hakemassa harjat seinustalta ja vein ne Lucan karsinaan. Toistin yleisimmän harjaus rytmini: kumisuka, pöläri ja harjakampa. Heitin harjat takaisin paikoilleen ja vaihdoin ne suitsiin. Sieppasin ponin pään kainalooni ja tarjosin kuolaimia tälle. Ne upposivat ensiyrittämällä suuhun, joten varustaminen sujui yllättävän nopeasti. Talutin ponin ulos Ida edelläni tallustellen. Jäimme odottelemaan Viivin kanssa muita maastolaisia.

***

Kesäinen aurinko lämmitti niskaani hiusten lävitse. Suoristin paidan helmaani ja heitin auki liehuvat hiukset selän puolelle. Viivi komensi kaikki jonoon. Ratsukot vaihtelivat paikkojaan, kunnes sopivat paikat olivat löytyneet ja kaikki olivat varmasti selässä. Itse olin jonon keskikohdan paikkeilla harmaan ponin kanssa. Pyörittelin nilkkojani ja venyttelin niskaani Catun laittaessa osalle poneista hyönteismyrkkyä. Taputin Lucaa kaulalle sekä rapsutin sitä paksun harjan alta.

- Onko kaikki valmiina? Viivi huusi jonon kärkipaikalta.
- Valmista on! kaikki vastasivat yhteen ääneen.
- Hyvä sit lähetään, letkan vetäjä hihkaisi.

Lähdimme käynnissä kohti soraista hiekkatietä. Ponit olivat innoissaan maastossa. Aurinko oli laskeutumassa Shelyesin taakse, kevyt tuulenvire puhalsi naamalle viilentäen ihanasti. Oli vallan mainio keli mennä maastoon satuloitta. Viivi poikkesi tieltä pienelle polulle joka näytti melkein umpeen kasvaneelta. Kumarruin Lucan kaulalle yrittäen epätoivoisesti väistellä selkää naarmuttavia oksia. Luca empi hieman menoa puskien lävitse, mutta tajutessaan muiden menevän siitä turvallisesti, suostui sekin menemään kuuliaisesti läpi puskien läpi. Loppuryteiköstä poni haukkasi oksan puun alaosasta. Eihän mistään matkasta voi selvitä ilman matkaevästä, eihän? Ryteikkö loppui suhteellisen äkkiä ja kaikki näkivät jälleen eteensä. Katsoin eteeni ja näin pienen ylämäen. Alkujono alkoi jo kumartua eteenpäin mäen alussa. Itsekin jouduin kumartua aika reilusti eteenpäin ponin etsiessä sopivia astumapaikkoja kivikkoisesta mäestä. Löysäsin ohjia ja annoin Lucan itse suunnistaa jonon mukana.
Mäki loppui ja kaikki suoristivat selkänsä ratsujen selässä. Luca nappasi tien reunasta ruohotupsun suuhunsa ja jatkoi sitä mussuttaessa matkaa. Jono kiihdytti raviin, joka oli yllättävän raskasta ilman satulaa. Ravasimme pienen pätkän polusta ja hiljensimme uudelleen käyntiin. Edessä leveni uusi, leveämpi hiekkapolku. Saimme vinkin tulevasta laukkapätkästä. Kaikki korjasivat asentoaan ja ohjia laukan alkaessa. Luca laukkasi kiltisti ja tasaisesti pitkän jonon matkassa. Jono levisi huomattavasti etupäästä ja takapäässä olevilla oli ilmeisesti pieniä ongelmia pysyä vauhdissa mukana. Onneksi kukaan ei pudonnut kyydistä, vaikkakin jotkut peränpitäjät ravailivat hetken muiden laukatessa.

Jonon järjestyttyä uudelleen kurvasimme meren rantaan, jossa sai halutessaan kahlailla. Loka lähti muita odottelematta kahlaamaan syvemmälle Emman yrittäessä saada sitä takaisin rantaan. Luca alkoi myöskin suuntaamaan kauemmaksi rannasta roiskuttaen vettä takana tulevien päälle. Vedin toisesta ohjasta ja saada ponin kääntymään takaisin matalalle rantaan - en aikonut uida tänään! Pienen tappelun jälkeen sain kuin sainkin Lucan käännettyä takaisin rannan tuntumaan. Lyhyt vartiset kenkäni kerkesivät kastua hieman, mutta ei onneksi mulpanneet täyteen vettä. Tyydyin kahlailemaan rannassa Lucan leikkiessä vedellä, kuin pieni lapsi. Suunnatessamme pois vedestä, päätti Feitli tehdä tenät Solville ja kellahtaa rantaveteen kastellen ratsastajansa täydellisesti. Kaikki alkoivat nauraa hillittömästi tytön yrittäessä saada taamma nousemaan ylös vedestä. Feitlin noustessa ylös kiepsahti Solvi takaisin sen selkään ja jonon jatkeeksi. Suuntasimme seuraavaksi takaisin Shelyesiin laittamaan hevoset odottelemaan ilta ruokiaan.

12.06. Kesäillan maastoretki ilman satulaa Vs1ao9

12.06. Kesäillan maastoretki ilman satulaa Vs1ao9

Epätoivonen yritys muokata Star Stable kuvaa sopivaks x)

Kiitos ikimuistoisesta maastosta!

kirjoittaja Ida To 17 Heinä 2014, 22:57

Maastoretki, Roni & Ida]

Allani steppasi hermostunut tummanruunikko ori. Monen sadan kilon lihasvoima tuntui herkästi, oltiinhan tässä menossa maastoon
ilman satulaa. Lisäksi tammojen pyörittäessä tällä hetkellä kiimaiset –kerhoa, oriin ajatusten selvittäminen tuntuu hankalalta.

Liikkeelle lähtö tallipihasta poispäin saa Ronissa aikaan alkuspurtit, mutta onneksi spurttiin lähtö epäonnistuu ja päädymme pienten raviaskelten jälkeen tyytymään käyntiin. Hevosen rentoutuessa erehdyn jäämään matkustajaksi selkään josta Roni muistutti pienellä hypähdyksellä sivuun. Noh, ei ainakaan tämä kuski jäisi enää keikkumaan satulaan.

Tammojen hirnahdukset sai oriin korvat heilumaan, kuin propellit. Nyt ei olisi ollutkaan hyvä aika jäädä keikkumaan satulaan, saattaisipa pojan hormonit päästä valoilleen. Ronin takajalka huitaisi välillä mahan alta, Norjan kuuluisat (suurimmalta osin kuuluisuus koostui huonosta maineesta) hyttyset olivat tehneet paluulennon. Välillä jättiläispaarmat eksyivät Ronin iholle, jota paarmat saivat tuta jälkeenpäin.

12 ratsukon marssiessa Kongstindanin suuntaan on hieno näky kauniina kesäpäivänä. Porukka rupatteli keskenään ja suunnittelivat jo toista reissua, vaikka tämä reissu vasta alkoi.

”Öö… Me voitais kääntyy nyt tolle pikkupolulle, siellä on sit varmaan vähän ahtaampaa ”, Viivi selitteli.

Maastoporukka katsoi kysyvästi Viiviä, kun tämä kertoi ohi korvien menneet ohjeet.

´vähän ahtaampi´ polku paljastui ryteikköiseksi pikkupoluksi, jossa oli osoittelevia oksia joka lähtöön. Välillä kuulin jonkun huutavan kärsimykseensä, kun oksa teki väkivaltaa norjalaistyttöjen poskiin. Olihan se toki inhottavaa ja rasittavaa kun täytyi yrittää heitellä itseään satulan puolelta toiselta ja halailemaan hevosen kaulaa tai nojailemaan urheiden hevosten takapuolien päälle, kuitenkin moni imi kärsimyksensä itseensä sillä yritettiin kuvitella määränpää. Takaa kuului rentoa höpöttelyä, äänen omistajaksi paljastuu Inkeri. Inkeri istui Neten selän päällä, rupatteli mukavia ja katsoi Isoa ja Pehmeää - netistä. Nette, tallin teräsmummo käveli ohjat vapaina rauhallisena, silmistä kuitenkin näki kiukun, olihan se kova harmi kun ei ylettynyt syömään vihreää puista kuin muut.

”Älkää iniskö lapsoset, ajatelkaa tätä hyvänä venytysharjoituksena!” , Viivi yritti hymyillä ja iskeä silmää, mutta näissä olosuhteissa se näytti epätoivoiselta irvistykseltä.

Ryteikön vähentyessä polku selkeämmältä, mutta silti kapealta. Pienet kummut ja kukkulat toivat hevosille myös pientä jumppaa. Yhden pienen ojan tullessa muut löntystelivät sen yli, mutta Roni päätti esitellä hyppytaitoaan. Mukautumiseni hyppyyn ei onnistunut, sillä se tuli puun takaa. Kuitenkin fiilis oli hyvä ja hyppy nauratti minua niin paljon, että tunnuin romahtavan maahan nauraen.

Sen jälkeen kun otin itsestäni niskasta kiinni, päätimme ottaa laukkasuoran. Roni steppasi paikoillaan, valmiina näyttämään muille paikkansa porukassa (onhan pojalla niin suuri ego, että toisten perässä kulkeminen raastoi tämän egoa pala palalta enemmän). Roni otti sähäkän lähdön ja lähti kiihdyttämään kuin tuulispää, pidätteet onneksi menivät sen verran läpi ettei ori lähtenyt ohittamaan Flammea. Itse en tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, päätin valita jälkimmäisen vaihtoehdon. Sen verran railakas kikatus kuului Shelyesin tytsyistä, että kuului varmaan Kiinaan asti. Lopulta päätimme hidastaa ja ottaa rauhallisemmin.

Päätimme käydä ennen tallille palaamista vielä Stor Kongsvatnetin rannassa uittamassa ja kahlailemassa hevosten kanssa. Loka meni ensimmäisenä veteen miltein juosten, paljastuipa sekin oikeaksi vesipedoksi! Roni haisteli ensin vettä ja tunnusteli kaviolla, lopulta se alkoi roiskimaan vettä rannassa, joten päätin viedä sitä syvemmälle ettei rantaan tulisi kauheaa kuoppaa. Roni päristeli, sukelsi päänsä veden alle ja nosti sen taas ryminällä pinnalle, leikki jatkui. Kävimme vielä pulahtamassa kunnolla ennen kotimatkaa. Rannassa suunniteltiin haikeasti paluuta tallille, kunnes Sølvi kiinnitti huomiomme. Tyttö kiljahti ja makasi pian vedessä, kun Feitli oli saanut päähänsä piehtaroida. Porukka nauroi ratketakseen ja rastapää seisoi vedessä tuimin silmin.

Kotimatka meni kiertoreitin kautta köpötellessä, jolloin naurettiin ja muistutettiin Sølvia märästä tapahtumasta, kerettäis me tallille tullessa juoruilla siitä Jassullekkin.

Kerrassaan hauska maastoretki Viivi! Toivottavasti tämä kelpaa maksuksi. Smile