Shelyesin Foorumi
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Tilannekatsaus syksy -20

Siirry alas

Tilannekatsaus syksy -20 Empty Tilannekatsaus syksy -20

Viesti kirjoittaja Jassu Pe 25 Syys 2020, 16:41

Heikukkuu rakkaat tallilaiset!  I love you

On aika syksyn 2020 tilannekatsauksen.

Vuosi 2020 on täällä virtuaalimaailman puolella ollut mielestäni ihan uskomattoman hyvä! Suuri kiitos kaikille millään tapaa tallin toimintaan osallistuneille, ilman teitä ei olisi Shelyä <3

Koska edellisestä kokonaisvaltaisesta tilannekatsauksesta alkaa olla jo tovi, kyselen kaikilta tallin kävijöiltä jatkoaikeita ja kartoitan tarvetta uusille hoitaja- tai tallipaikkahauille, hevoskatraan muutoksille tai muille erikoisuuksille. Toivoisin saavani kaikilta pienen kuittauksen, haluatteko edelleen jatkaa tallissa. Myös hiljaiseloa saa totta kai jatkaa, pääasia on, että vastaa olevansa edelleen hengissä Very Happy

Useampihahmoisen kirjoittajan kaikki hahmot on listattu aakkosissa ensimmäisenä olevan perään. En laittanut kenellekään tehty-merkkiä etukäteen, vaikka osa hahmoista onkin vasta aloittaneita tai jatkoaikeet ovat itsestäänselviä. Vastatkaa silti, pliis! Very Happy

Amira (Sidneyn omistaja) tehty
Aurora (Ronjan omistaja) tehty
Annike (Dimonan hoitaja)
Bea (Wildan hoitaja) tehty
Beata (Usvan omistaja) tehty  / Sølvi (sivuhahmo) tehty  / Astlyr (tuntilainen) tehty
Bonnie (Hillan hoitaja)
Camille (Tranen hoitaja)
Cathy (Lidian hoitaja)
Catu (tallityöntekijä) tehty
Christian (tallityöntekijä)  tehty / Miriam (vieraileva valmentaja) tehty  / Jassu (d44)  tehty / Sven (tallityöntekijä)  tehty
Eirik (sivuhahmo) tehty / Ylva (Aagen hoitaja) tehty
Elena (Vennin hoitaja)
Elisa (Feitlin hoitaja) tehty
Ella-Amalie (Figaron omistaja) tehty
Freya (Stellan hoitaja)  tehty
Hilla (tallityöntekijä) tehty  / Viivi P. (vieraileva valmentaja) tehty
Icarus (Siriuksen omistaja) tehty
Joona (Theon omistaja) tehty
Karoliina (Tegurin hoitaja)
Katya (Jätkän omistaja) tehty
Luna (Lolan omistaja) tehty
Matias (Usvan vuokraaja) tehty
Mer (Jurin hoitaja) tehty
Mia (Pålin omistaja) tehty
Nita (Danten omistaja) tehty
Petter (kengittäjä) tehty  / Jakob (tuntilainen) tehty
Pihla (Arnen hoitaja)
Sabina (Brellan hoitaja) tehty
Sonia (Raffen hoitaja)  tehty
Vicky (Dellan ylläpitäjä) tehty
Viivi (Flammen omistaja) tehty

Tuntiratsastajien jatkoaikeita en kartoita, mutta ilman muuta saa silti kertoa kuulumisiaan ja antaa palautetta tähän topiciin!

Kuulisin teiltä mielelläni, miten vuosi on mennyt! Miltä virtuaalitalleilu tuntuu? Olisiko jotain kivoja tapahtumia, joita haluaisit loppuvuonna nähdä? Onko tarvetta apuhoitajille? Miltä hahmollasi kirjoittelu maistuu, kaipaatko vaihtelua vai soljuuko inspiraatio hyvin? Kaikenlaiset asiaan liittyvät kommentit otetaan ilomielin tähän topiciin vastaan. Myös satunnaisemmat kävijät saavat vastata ja antaa palautetta.

Tähän tilannekatsaukseen olen luonut myös anonyymin palautelomakkeen, sen avulla voi laittaa mitä tahansa risuja, ruusuja, kehitysideoita tai rageviestejä. Ei ole positive vibes only -pakkoa, eli tuohon lomakkeeseen saa syytää ne padotuimmatkin tunteet, joita ei omalla nimimerkillä kehtaa sanoa Very Happy Nielen kyllä kaiken kunniallisesti, vaikka palaute ei olisikaan positiivista.
-- Klikkaa itsesi lomakkeeseen tästä --

TL;DR: vastatkaa vähintään jatkoaikeenne, mutta kommentit ja palautteet (anonyymisti lomakkeeseen tai nimellä tähän alle) olisivat myös kivoja! I love you

Vastauksia toivon Shelyesin synttäripäivään eli 17.10. mennessä! Sen jälkeen rupean huhuilemaan sähköpostitse, jos joku ei ole vielä vastannut Very Happy

Kiitos jo etukäteen vastauksista ja ihanaa syksyä!


Viimeinen muokkaaja, Jassu pvm Ti 03 Marras 2020, 14:02, muokattu 14 kertaa
Jassu
Jassu
Tallin omistaja

Viestien lukumäärä : 557
Join date : 01.03.2014
Karma : 17

http://hiirenkolo.net/shelyes

Takaisin alkuun Siirry alas

Tilannekatsaus syksy -20 Empty Vs: Tilannekatsaus syksy -20

Viesti kirjoittaja Nita Pe 25 Syys 2020, 16:58

Hep, mukana tietysti! alien

Hurjan kuukauden kokemuksella on ollut kivaa! Oman hahmon elämä vielä vähän hakusessa, mutta eiköhän se siitä lähde rullaamaan Smile

Loppuvuoden toiveita:
- Halloween-tapahtumia
- Secret Santa (joulun aikaan)
- Joulumaasto (joulun aikaan)
- Kaipaisin jotain tallikisoja, ihan vaikka leikkimielisiä vaan, mutta jotain semmoista, missä pääsee oikeasti haastamaan itsensä, ratsunsa ja tallikaverinsa! Very Happy
- Kaiken maailman tunteja ja valmennuksia, niille on aina mukava osallistua! Yksin omissa teksteissä ei tule paneuduttua niinkään siihen hevosen kehitykseen, niin nää antaa aina mukavat raamit sille. Ja siis nyt onkin tosi kivasti ollut tässä jo kuukauden aikana kaikkea tällaista, vakitunneista plussaa! Smile
- Maastoesteitä! Joko tunneilla tai valmennuksilla tai sitten ihan muuten vaan jotain tapahtumaa niiden kanssa.

e// Joulukalenteri? Vaikka joku yhteisprokkis, jokaiselle oma päivä kun saa jättää tervehdyksen tallikavereille? Smile


Viimeinen muokkaaja, Nita pvm Pe 25 Syys 2020, 19:47, muokattu 2 kertaa
Nita
Nita

Viestien lukumäärä : 134
Ikä : 30
Join date : 21.08.2020
Karma : 1

https://tiritomba.net/y/nita

Jassu and Catu tykkäävät tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

Tilannekatsaus syksy -20 Empty Vs: Tilannekatsaus syksy -20

Viesti kirjoittaja Aurora Pe 25 Syys 2020, 16:58

Jatkan <3

_________________
Ronjapäiväkirjakuvaustarkennustarästit
Aurora
Aurora

Viestien lukumäärä : 75
Ikä : 27
Join date : 20.08.2020
Karma : 1

Jassu tykkää tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

Tilannekatsaus syksy -20 Empty Vs: Tilannekatsaus syksy -20

Viesti kirjoittaja Mia Pe 25 Syys 2020, 17:06

Totta maar jatkan! 😎
Mia
Mia

Viestien lukumäärä : 20
Ikä : 20
Paikkakunta : Våganby
Join date : 13.10.2019
Karma : 0

Jassu tykkää tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

Tilannekatsaus syksy -20 Empty Vs: Tilannekatsaus syksy -20

Viesti kirjoittaja Catu Pe 25 Syys 2020, 17:27

Yllätyksenä varmaan; jatkan vielä yllättävän onnistuneen ja ahkeran kuukauden jälkeen poop
Catu
Catu

Viestien lukumäärä : 123
Join date : 24.08.2014
Karma : 3

Jassu tykkää tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

Tilannekatsaus syksy -20 Empty Vs: Tilannekatsaus syksy -20

Viesti kirjoittaja Katya Pe 25 Syys 2020, 17:45

Jatkan!! Ja toiveena olis joku leiri tai muu vastaava missä draama kukoistaa! 😍

_________________
• Brynhild Snøbær 10.11.2017 - 04/2020
• Ryövärin Suomijätkä 30.4.2020 - 08/2023
• Rosegarden’s Stegosaurus Smew 16.08.2023
Katya
Katya

Viestien lukumäärä : 70
Ikä : 28
Join date : 07.11.2017
Karma : 1

Jassu tykkää tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

Tilannekatsaus syksy -20 Empty Vs: Tilannekatsaus syksy -20

Viesti kirjoittaja Luna Pe 25 Syys 2020, 18:33

Jatkan!
Luna
Luna

Viestien lukumäärä : 14
Join date : 24.08.2020
Karma : 0

Jassu tykkää tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

Tilannekatsaus syksy -20 Empty Vs: Tilannekatsaus syksy -20

Viesti kirjoittaja Ella-Amalie Pe 25 Syys 2020, 19:18

Jatkan edelleen! Ja komppaan Nitaa pikkukilpailutoivomuksen suhteen, ne on aina hauskoja Cool
Ella-Amalie
Ella-Amalie

Viestien lukumäärä : 158
Ikä : 22
Paikkakunta : Svolvær
Join date : 02.12.2017
Karma : 27

Jassu tykkää tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

Tilannekatsaus syksy -20 Empty Vs: Tilannekatsaus syksy -20

Viesti kirjoittaja Elisa Pe 25 Syys 2020, 20:49

Elisa jatkaa ehdottomasti lyhyttä eloaan Shelyesissä! Nyt on ollut omassa elämässä vähän ylimääräistä kiirettä, mutta enköhän minäkin aktivoidu kunnolla ainakin tarinatempaukseen Cool

Komppaan Nitaa tuossa Secret Santassa ja leikkimielisissä kisoissa, kaikki ylimääräinen puuha on aina tervetullutta!

_________________
Feítl frá Lofoten 9.8.-20 ->
Henkilökuvaus | Tarkennusta | Rästilista
Elisa
Elisa

Viestien lukumäärä : 25
Ikä : 14
Paikkakunta : Svolvær
Join date : 09.08.2020
Karma : 1

Jassu tykkää tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

Tilannekatsaus syksy -20 Empty Vs: Tilannekatsaus syksy -20

Viesti kirjoittaja Petter Pe 25 Syys 2020, 22:10

Petteri ja Jaakoppi jatkaa Smile))

Loppuvuodelle ois kiva just jotain halloweeninä, secret santa 👍, joulukalenteri (tää oli kiva kun tehtiin silloin miljoona vuotta sitten yhdessä), joulumaasto, ymymymmy...

Äijätunti, -kurssi, -leiri, -illanvietto (johon sisältyy olutta) 🤔

_________________
~ Tahtonsa on laki ja kynänsä miekka ~
Loka - Arne - Lidia ♡
Kengittäjä ja yleinen hääräilijä
Petter
Petter

Viestien lukumäärä : 39
Ikä : 28
Join date : 15.06.2014
Karma : 1

Katya tykkää tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

Tilannekatsaus syksy -20 Empty Vs: Tilannekatsaus syksy -20

Viesti kirjoittaja Matias B. Pe 25 Syys 2020, 23:18

Jatketaan tietenkin!

Secret Santa-tyyppinen jutska olisi minunkin mielestä hauska! Smile
Matias B.
Matias B.

Viestien lukumäärä : 85
Ikä : 21
Join date : 15.08.2020
Karma : 0

Jassu tykkää tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

Tilannekatsaus syksy -20 Empty Vs: Tilannekatsaus syksy -20

Viesti kirjoittaja Joona La 26 Syys 2020, 00:10

Jatkan todellakin!!

Ylempänä on tullut tosi kivoja ehdotuksia, myös Petterin ehdottama äijjäjoku kiinnostaa! Smile

_________________
Velvezuelas Thestral » 17.10.2013

Joona | Theo | päiväkirja | tarkennusta | rästit
Joona
Joona

Viestien lukumäärä : 85
Ikä : 34
Paikkakunta : Svolvær, Nyby
Join date : 25.11.2017
Karma : 1

Jassu tykkää tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

Tilannekatsaus syksy -20 Empty Vs: Tilannekatsaus syksy -20

Viesti kirjoittaja Amira La 26 Syys 2020, 08:06

Jatkanhan mä!

Nitan ehdotukset kuulosti hyvälle, joten komppaan sitten niitä Very Happy
Amira
Amira

Viestien lukumäärä : 49
Ikä : 21
Join date : 02.11.2017
Karma : 3

Jassu tykkää tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

Tilannekatsaus syksy -20 Empty Vs: Tilannekatsaus syksy -20

Viesti kirjoittaja Bea La 26 Syys 2020, 12:38

Jatkan ehdottomasti! En tiedä vielä kuinka aktiivinen tulen olemaan, koska opinnot vie paljon aikaa Very Happy
Bea
Bea

Viestien lukumäärä : 57
Ikä : 18
Join date : 15.11.2019
Karma : 6

Jassu tykkää tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

Tilannekatsaus syksy -20 Empty Vs: Tilannekatsaus syksy -20

Viesti kirjoittaja Freya Su 27 Syys 2020, 13:54

Jatkan Very Happy

_________________
Brynhild Snøbær 19.11.2019 -->
Freya
Freya

Viestien lukumäärä : 48
Ikä : 17
Paikkakunta : Svolvær
Join date : 18.11.2019
Karma : 6

Jassu tykkää tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

Tilannekatsaus syksy -20 Empty Vs: Tilannekatsaus syksy -20

Viesti kirjoittaja Sonia Su 27 Syys 2020, 15:35

Jatkan! <3

_________________
Raffe ♡ 7/2020 - 8/2022
Cormac ♡ 12/2020 ⇨

Cormacin päiväkirja | Tarkennusta henkilöstä | Tilannetopic | Spinnarit
Sonia
Sonia

Viestien lukumäärä : 106
Ikä : 26
Paikkakunta : Kabelvåg
Join date : 22.06.2020
Karma : 0

Jassu tykkää tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

Tilannekatsaus syksy -20 Empty Vs: Tilannekatsaus syksy -20

Viesti kirjoittaja Lilja Ma 28 Syys 2020, 18:22

Vaikka Lilja onkin tuntilainen, ilmoitan itsestäni! Täällä vielä ollaan, vaikkei aina yhtä aktiivisena kuin alussa. Ja voin sanoa, että tän neljän kuukauden aikana ollut mahtavaa!

_________________
Malla❤️ 12.8.2020->
Sara❤️19.9.2020->
Flamme❤️28.12.2020->

Henkilökuvaus | Rästilista ja merkkisuoritukset | Liljan päiväkirja | avatar @jassu
Lilja
Lilja

Viestien lukumäärä : 94
Ikä : 15
Join date : 12.06.2020
Karma : 0

Jassu tykkää tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

Tilannekatsaus syksy -20 Empty Vs: Tilannekatsaus syksy -20

Viesti kirjoittaja Hilla To 01 Loka 2020, 20:41

Jatkan jatkan! Hiljaiseloa hieman Hillan puolelta, mutta heti kun saan vähän rästejä pois alta, tarinoin ja piirtelen Hillallekkin!

_________________
SHS Tranebær 12/2020 ->
Feítl frá Lofoten 11/2019 -> 8/2020

Hilla
Hilla

Viestien lukumäärä : 52
Ikä : 20
Join date : 15.11.2019
Karma : 2

Jassu tykkää tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

Tilannekatsaus syksy -20 Empty Vs: Tilannekatsays syksy -20

Viesti kirjoittaja Sabina Ma 05 Loka 2020, 16:34

Moikka! Minä jatkan kyllä, ollut vaan kiireitä nyt viime aikoina. Nyt on kuitenkin ekat yo-kirjoitukset ohi, joten aikaa on hieman enemmän. En kuitenkaan omista koko elämääni virtuaalihevosille, joten aivan mahdotonta kirjoitustahtia ei saa olettaa! itkunauru  Aloitin täällä hoitajana, koska kesäni oli äärimmäisen tylsä. Koulu päättikin kuitenkin viedä reilusti aikaa alettuaan, niin kirjoittelu jäänyt vähemmälle. Yritän kuitenkin päivitellä Brellan päiväkirjaa silloin tällöin Smile

Sabina

Viestien lukumäärä : 11
Ikä : 21
Join date : 07.07.2020
Karma : 0

Jassu tykkää tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

Tilannekatsaus syksy -20 Empty Vs: Tilannekatsaus syksy -20

Viesti kirjoittaja Beata Ma 05 Loka 2020, 18:04

kaikki mun hahmot on vielä olemassa, Sølvi elelee Oslossa mutta Beata ja Astlyr pyörii enemmän pelipaikoilla

_________________
Danseren Skjønnhet Tor - 24.10.2012 - 14.12.2017
Notkelman Usva - 14.12.2017 lähtien
Beata
Beata

Viestien lukumäärä : 94
Ikä : 24
Paikkakunta : Osan
Join date : 17.05.2014
Karma : 3

http://11016.arkku.net/usva.html

Jassu tykkää tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

Tilannekatsaus syksy -20 Empty Vs: Tilannekatsaus syksy -20

Viesti kirjoittaja Icarus Ke 14 Loka 2020, 18:02

Vaikka kovin hiljaiselta tältä saralta vaikutankin, niin mukana ollaan yhä jos vain saadaan Very Happy

_________________
Peto hevoseksi, Exitus Spiritus.

* Siriuksen taso on 120 cm, mutta Lumoksessa majailevat Icaruksen pätevimmät kilpurit.
Icarus
Icarus

Viestien lukumäärä : 96
Join date : 04.07.2014
Karma : 0

http://haukkaleva.net/sim/sirius.html

Jassu tykkää tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

Tilannekatsaus syksy -20 Empty Vs: Tilannekatsaus syksy -20

Viesti kirjoittaja Ylva To 15 Loka 2020, 17:51

Ylva ja Eirik on vielä myös kuvioissa mukana, vaikka vähän taas on hiljaiseloa allekirjoittaneen osalta kun oppari työllistää vielä reilun kuukauden Very Happy
Ylva
Ylva

Viestien lukumäärä : 25
Ikä : 26
Paikkakunta : Kabelvåg
Join date : 28.10.2017
Karma : 2

Jassu tykkää tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

Tilannekatsaus syksy -20 Empty Vs: Tilannekatsaus syksy -20

Viesti kirjoittaja Vicky Ti 03 Marras 2020, 13:39

Vicky jatkaa Dellan kanssa! Very Happy Hiljaiselo jatkuu vielä valitettavasti ainakin jonkun aikaa, mutta koitan täältä pikkuhiljaa palailla! Varmaan joulukuun alusta vähän helpottaa kouluhommien kanssa.

_________________
Avatar ©️ Jassu
Vicky
Vicky

Viestien lukumäärä : 35
Ikä : 30
Join date : 05.10.2017
Karma : 2

Jassu tykkää tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

Tilannekatsaus syksy -20 Empty Vs: Tilannekatsaus syksy -20

Viesti kirjoittaja Mer Ti 03 Marras 2020, 13:48

Mer jatkaa jurin kanssa! Hiljaiselo jatkuu mulla valitettavasti, yritän saada jotain tarinaa ulos. En ookkaa käyny täällä pitkään aikaan, pakko nyt ryhdistäytyä!
Mer
Mer

Viestien lukumäärä : 23
Ikä : 24
Join date : 10.11.2019
Karma : 1

Jassu tykkää tästä

Takaisin alkuun Siirry alas

Tilannekatsaus syksy -20 Empty Vs: Tilannekatsaus syksy -20

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun

- Similar topics

 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa