Feitlin puuhat

ANDRE: Kun kipusin ensimmäistä kertaa taukotupaan - mandag 11.10

Tämä, tämä olisi se päivä, kun vihdoin uskaltautuisin sosiaalistumaan. Norjaan muutettuani en ollut juurikaan harrastanut sosiaalisia suhteita. Työkaverit olivat tietysti töissä, mutta heidän kanssaan tuli puhuttua oikeastaan vain ja ainoastaan aasiakkaista sekä siitä, kuka oli saanut inhottavimmat vuorot tälle viikkoa. Sitten oli alakerrassa asuva mummo, joka tykkäsi lääppiä Hippi-koiraani joka kerta, kun rapussa törmäsimme, mikä tuntui olevan ihan jokaikinen kerta. Teoriani onkin, että yksinäinen, aavistuksen höperöitynyt leskirouva ei muuta taidakaan tehdä kuin kytätä kanssa-asujiaan ovisilmästä. Noh en valita (paljoa), koska samalla olin oppinut small talkia norjaksi ja olin päässyt mummon pullarinkiin, jonka jäsenille hän satunnaisin väliajoin toi leipomiaan korvapuusteja. Ja sitten viimeisen kolmanneksen sosiaalisista suhteistani muodosti satunnaisten (hyvin satunnaisten ja ainoastaan työkavereiden pakottamana) baari-iltojen naistenvessat.

Kietaisin mustan esiliinan vyötäisilleni. Se olisi taas uusi työvuoro edessä. Fiilikset ja peilistä tuijottava hahmokin olivat aika rapsakat. Pitkäksi venynyt ilta näkyi silmien alla. Ja ei, en ollut ulkona vaan kuulkaas aivan omassa punkassani pyöriskelin. Mielessä pyöri tuhat ja yksi asiaa, ja to do-lista oli venähtänyt jälleen aivan liian pitkäksi. Stressi ei todellakaan tehnyt minulle hyvää. Uni oli tullut vasta, kun lupasin itselleni ostavani uuden kalenterin heti seuraavana aamuna. Se siitä kalenterittomasta “elä hetkessä” elämästä. No baby steps vai mites se menikään.

Nutturasta rönsyili tummia hiuskiehkuroita. Syytin tästä kadonneita hiuspinnejäni. Mihin ne menevät? Villi veikkaus, että samaan paikkaan kuin ne lukemattomat sukat, joiden puoliso on nyt yksinäinen.
Musta hiusdonitsi saisi yrittää pitää hiukseni aisoissa ja nutturan kasassa. Vielä nopea vilkaisu peiliin, nenän nyrpistys kuvastukselle ja töihin mars.

Vuoro oli ohi vilauksessa. Hyvä, että syödä ehdin välissä. Kipaisisin nopeasti kotona lenkittämässä Hipin ja nukkumassa päiväunet. Sitten suuntaisin tallille.

Ilmoitustaululta selvisi, että Feitli oli juuri tunnilla, joten kipaisin suoraan päätalliin ja portaat ylös taukotilaan. Portaiden yläpäästä kuului iloinen puheensorina. Seisoin hetken oviaukossa katsellen edessäni avautuvaa tilaa. Porukka oli kokoontunut vanhan sohvan ympärille. “Hei, tuu peremmälle vaan!” kuului yht’äkkiä jostain ihmismassan keskeltä. “Hejssan vaan kaikille”, tokaisin heilauttaen kättä samalla tervehdykseksi. Vedin kasvoilleni “mä oon ihan hyvä tyyppi”-hymyni, joka oli sekoitus luistelussa opittua, asiakaspalvelussa käyttämääni sekä omaa luonnollista hymyäni. Ilmeisesti äsken äänessä oli ollut blondi nuori nainen, jonka hiukset olivat nutturalle kietaistut. Hän jatkoi: “Mä olen Hilla, hoidan Tranea. Ootko sä uusi täällä tallilla?” Nyökyttelin. “Joo oon uus. Tänää vasta toista kertaa täällä, vaikka hoitohevosen olenkin jo ehtinyt saada. Se taitaa kuitenkin nyt just olla tunnilla”, kerroin ja lisäsin vielä perään: “Hoidan siis Feitliä ja itse olen nimeltä Hanna-Lovisa.”
“Eikä! Vitsi miten kiva. Mäkin hoidin Feitliä ennen Tranea. Se on kyllä tosi kiva issikka!” Hilla innostui. Tykkäsin hänen pirteydestään. Sohvan nurkasta kuului hiukan turhautunut tuhahdus. Käänsin katseeni äänen suuntaan. Pienen tytön suupielet nousivat hymyyn, kun hänetkin huomioitiin. “Moi! Mun nimi on Mathilde ja oon apuhoitaja Samvaisille”, lapsi hihkui. “Sepäs kuulostaa kivalta. Kiva tavata Mathilde”, vastasin. “Voi hyvää päivää hei, tehkää nyt sitä tilaa sinne sohvalle!” jostain kuului ja minäkin pääsi istumaan. Kuulin vielä monta nimeä ja puhuinkin muutamille. Onneton nimimuistini ei kuitenkaan riittänyt näiden nimien mieleen painamiseen (enköhän tule nekin vielä oppimaan ajan kanssa).

Kun kello alkoi lähetä tasaa ja Feitlin tunti oli loppumaisillaan, sanoin heipat ihmisille taukohuoneessa. Päätallin ovilla olin törmätä sisään astelevaan ratsukkoon. “Oi, anteeksi”, vinkaisin. “Ei tarvitse pyytää, eihän tässä mitään edes käynyt”, minua muutamisen vuotta vanhempi nainen sanoi. Hevonen katseli minua kiinnostuneena. “Oletpas sinä lutuinen”, lässytin minua nuuhkivalle hevoselle. “Dante on kyllä”, brune totesi ja jatkoi: “Mä oon muuten Nita. Sua en vielä tunnekkaan, mutta hauska törmätä.”  “Haha, I see what you did there. Mä oon Hanna-Lovisa”, vastasin. Nainen vaikutti oikein mukavalta. Valitettavasti emme päässeet edes jutun alkuun, kun piha alkoi täyttyä hevosista ja poneista ratsastajineen. Tunti oli loppunut. Hyvästeltyäni Nitan kiiruhdin Feitlin perään hevosen karvaisen ahterin spotattuani.

Ehätin ratsukon luo vasta hoitopuomilla. Minua noin 10 vuotta nuorempi tyttö oli kovin omatoiminen ja halusin hoitaa Feitlin pääasiassa itse. Minä sain kuitenkin auttaa sen verran, että hain tamman harjat pihattotallin satulahuoneesta. Tytön hoitaessa Feitliä annoin sille salakuljettamani porkkanan pätkän. Estin myös kädelläni turhan riimunnarun näpertämisen. Tarhalle vietäessä roudasin kaikki kamat, jotka vain suinkin sain kerralla kannettua, pihattotallin satulahuoneeseen. Sillä aikaa tyttö päästi Feitlin pihattolauman sekaan. Koska minulla oli vielä vähän luppoaikaa, lupauduin puhdistamaan varusteet ratsastajan puolesta. Itseasiassa päätin pestä ne ihan kunnolla, joten turhaan tyttö olisi vain pessyt kuolaimet sunmuut.

TREDJE: Peruutuspaikka HeC-ryhmässä - lørdag 16.10

Jassu oli kysellyt kiinnostustani tulla peruutuspaikalle lauantain HeC-ryhmään. Olin jo aikaisemminkin pohtinut, josko ilmoittautuisin ryhmään, joten tämä oli oiva mahdollisuus käydä testaamassa. Saisin sitä paitsi mennä Feitlillä. Tänään olisi siis eka kerta, kun hyppäisin tamman kyytiin.  

Pihatosta ponin pyydystys sujui tänään suhteellisen kivuttomasti. Olin nimittäin muistanut täyttää taskuni kuivuneilla  leivänkannikoilla. Feitli tosiaan oli erityisen perso herkuille.
Taluttaessa tamma tuntui melko energiseltä, suorastaan lennokkaalta. Sain olla melko tarkkana, koska minua oli varoiteltu Feitlin tavasta yrittää rynniä yli. Selvisimme kuitenkin turvallisesti päätalliin pesupaikalle.

Tasan kello 18 seisoimme keskellä maneesia. Jassu liihotti sisään ovista pari minuuttia myöhässä. “Anteeksi anteeksi, nouskaa vaan ratsaille. Otetaan alkukäynnit”, nainen ohjeisti harppoessaan paikalle. Nousin rauhassa ratsaille ja lyhentelin jalustimet. En tainnut tuntea ketään muita tunnilla olevista. Meidän lisäksemme oli kolme ratsukkoa. Hevoset tunnistin Brellaksi, Wildaksi ja Aageksi. Mikäli muistin oikein, Brella on Feitlin emä.

“Noniin, alkakaas ottamaan niitä ohjia tuntumalle”, kajahti, kun olimme lämmitelleet tarpeeksi vapaassa käynnissä. Aloitimme kulmien huolellisesta ratsastamisesta käynnissä. Feitli tuntui todella kivalta. Tamma pyrki hyvin eteenpäin ja kuunteli kivasti apuja. “Hanna-Lovisa varo, ettei Feitli kaadu liikaa sisäapujen päälle”, Jassu ohjeisti. Pienten korjausten jälkeen meno tuntui ainakin sangen mallikkaalta ja saimmekin paljon kehuja.

Kun kulmia oli ratsastettu kummassakin kierroksessa, vaikeutettiin tehtävää lisäämällä suorille harjoitusravia. Kulmat mentiin edelleen käynnissä. “Älkää päästäkö ravia liian pitkäksi! Hevosen pitää pystyä kokoamaan itsensä kulmissa!” kaikui maneesissa. Liikaa en päässyt Feitlin kanssa muutenkaan laiskottelemaan, koska issikan tapaan ravin sijaan meinasi välillä nousta töltti. “Seuraavaksi lähdetään verryttelemään hevosia kevyessä ravissa. Kulmat voi nyt ratsastaa vain loivissa kaarissa”, Jassu ohjeisti. Keventäminen oli yllättävän raskasta näin pitkän tauon jälkeen. Juoksemisen lisäksi olisi varmaan pitänyt käydä siellä salilla vähän useammin. Käänsimme hevosen keskiympyrälle aina pitkältä sivulta ja keskityimme erityisesti ympyrän pyöreyteen. Taivutuksissa sain erityisesti tehdä töitä, koska Feitli oli niissä sangen itsepintainen. Rautakanki kuten minäkin.

“Välikäynnit!” käsky tuli todella tarpeeseen. “Hooooouu”, sanoin matalalla äänellä ja Feitli hidasti käyntiin. Olin jo ehtinyt unohtaa, miten rankka ratsastaminen oli. Rapsutin tammaa harjan juuresta ja kehuin hyvästä työstä.

Käyntien jälkeen jatkoimme harjoitusravissa uraa pitkin. Teimme lopputunnilla vielä kulmien jälkeen pysäytyksiä suoraan ravista, peruutuksesta suoraan raviin siirtymistä sekä yhtä laukkaharjoitusta. Loppuverryttely tehtiin kevyessä ravissa ja ihan viimeiseksi vapaalla ohjalla kävellen. “Kiitos tunnista. Jokaisella oli hienoja onnistumisia ja tästä on hyvä jatkaa seuraavalla viikolla”, Jassu päätti tunnin.

Tyytyväisenä talutin Feitlin päätalliin pesupaikalle. Tämä oli niitä huonoja puolia pihaton asukeissa; niiden hoitaminen oli vähän tällaista paikkojen välillä kävelyä. “Ai vitsi sä olit pätevä tammaseni”, kehuin Feitliä ottaessani varusteita pois. Tuntui aivan huipulta ratsastaa pitkästä aikaa tunnilla. En olisi voinut olla tyytyväisempi Feitliinkään. Tamma liikkui todella kivasti ja kuunteli pääasiassa hyvin. Ilmaiseksi se ei kyllä mitään tehnyt. Ratsastaja sai olla hereillä ja ohjaamassa koko ajan. Pari kertaa keskittyminen vähän herpaantui ja Feitli taidokkaasti oikaisi kulmia tai keksi muita helpotuksia itselleen. Meinasin säikähtää kun takaani kuului: “Mitäs tykkäsit?” Käännähdin nähdäkseni Jassun, jonka taskuja kohti Feitli jo kovasti kurotteli. “Oli kyllä todella hauskaa. Pitkästä aikaa olin valvovan silmän alla ja tykkäsin kyllä. Feitlikin tuntuu todella kivalta”, kehuin tuntia. “Hei aivan mahtavaa. Tunnilla ois viel paikka vapaana, et sä ois siitä kiinnostunut?” Jassu oli heti houkuttelemassa. Naurahdin ja myönsin, että ajatus oli käynyt mielessäni. No mitäs sitä sen enempää empimään, ilmoittauduin heti tunnille mukaan ja nyt ratsastaisin joka lauantai HeC yleistunnilla.

Lopuksi palautin Feitlin pihattotarhaan ja raahasin varusteet omille paikoilleen pihattotallin satulahuoneeseen. Siinä eessun taassun ravatessa tuli kyllä paristi mietittyä, kuinka helppoa olisi, jos hoitohevosella olisi oma karsina. No iloisin mielin lähdin kuitenkin tallilta kotiin. Olisiko nyt paikoillaan palauttava pikaruoka?

#OTsuoritus

FJERDE: Pikkuisia ja poneja  -  tirsdag 19.10

“Sun villakoirasi nimi oli Rin-Tin-Tin, Typerä piski joka murisi mulle”, lauleskelin korvamatoani pihattotallin käytävää lakaistessani. Kello näytti olevan vasta 16:20. Olin hurjastellut tallille suoraan töistä, koska Janni oli pyytänyt minua auttamaan lasten alkeistunnille tänään. Ryhmä oli ilmeisesti lähdössä ensimmäistä kertaa pienelle pyörähdykselle maastoon ja mukaan haluttiin useampi taluttaja varmistamaan. Olin itse jo ottanut selvää tunnin ratsastajista ja hevosista päätallin ilmoitustaulusta. Feitlillä ratsastaisi tänään Emma niminen henkilö.

Tasan kello 16:30 pihattotallin ovi kävi. Sisään astui pienikokoinen tyttö, jonka kuitenkin arvioin noin lukio-ikäiseksi.
“Hei”, huikkasin iloisesti satulahuoneesta, jossa paraikaa yritin saada harjan pysymään pystyssä seinää vasten.
“Hei vaan”, tulija tervehti minua.
“Ootko säkin tulossa tunnille jeesimään?” kysyin. Tyttö nyökkäsi. Hän taisi olla vähän ujompi.
“Olen tosiaan Feitlin uusi hoitaja, Hanna-Lovisa tai ihan vaan Hannakin käy”, esittelin itseni.
“Mä oon Bea. Hoidan Wildaa, joka on tossa viereisessä karsinassa”, tyttö kertoi.
Hetken siinä pohdiskelimme, miten kannattaisi hevoset hoitaa. Lopulta minä lupauduin laittamaan Feitlin kuntoon päätallissa, koska tunnille tulisi pihatosta vielä Stella. Kaikkia ei voisi hoitaa pienessä pihattotallissa.

Talutin Feitliä pesupaikkaa kohti, kun meitä vastaan käytävällä käveli Janni neljä lasta kannoillaan.
“Ja tässähän tulee Feitli. Emma lähe vaan Hanna-Lovisan mukaan. Hän auttaa sua laittaa Feitlin kuntoon”, Janni ohjeisti ja porukasta erkani pieni vaaleahiuksinen tyttö.
“Hei. Pistetääs tää tohon pesukarsinaa kiinni nii voidaa alkaa hoitaa”, juttelin rennosti.
Tyttö näytti melkein kihisevän innosta. Laskin harjaämpärin käsistäni varusteiden viereen. Ne olin jo tuonut etukäteen.

Tyttö kertoili ummet ja lammet besunsa synttäreistä sekä siitä, miten hän odotti ekaa maastokertaa. Hän vaikutti todella mukavalta ja osasi jo paljon. Eniten apua tarvittiin satulavyön kiristyksessä, koska issikka neiti pullisteli tänään ihan olan takaa. Lopulta olimme kuitenkin valmiita lähtemään tunnille.

Emma ei halunnut taluttajaa tunnin alkuun maneesiin, joten minä kipusin katsomoon istumaan. Toki olisin voinut käyttää ajan jotenkin hyödyksi, mutta perustelin perseelläni röhnöttämisen sillä, etten tarkkaan tiennyt monelta ryhmä lähtisi maastoon. Synninpäästö oli helpompi antaa itselle senkin takia, että Bea ja Millaksi itsensä esitellyt Stellan hoitaja seurasivat myös tuntia katsomosta käsin.

Pieni Wilda tikkasi reippaasti uraa pitkin ja keräsikin paljon kehuja ratsastajalleen Jannilta. Tytön kasvot loistivat kuin Naantalin aurinko konsanaan, kun voltistakin tuli kauniin pyöreä. Hienosti näytti myös menevän Stellalla ratsastavalla pojalla. Feitli ja Aage puolestaan olivat sitten oma lukunsa. Aage oli selkeästi huomannut ratsastajansa epävarmuuden ja käytti sitä törkeästi hyväkseen laiskottelemalla. Lopulta Bea lupautui taluttamaan (hoputtamaan) ruunaa. Feitli taas kääntyi harvinaisen kankeasti eikä suostunut menemään kuin käyntiä tai tölttiä. Emma kuitenkin jaksoi sinnikkäästi taistella issikan kanssa, joten minun ei tarvinnut raahata ahteriani maneesin hiekalle.

Lopuksi suunnattiin vielä maastoon. Janni ohjeisti meidät oikealle polulle, jota pitkin lähtisimme kävelemään. Feitli olisi tänään letkan eka ja Aage Jannin taluttamana pitäisi perää. Metsään sukellettua issikka meni jollekin autopilotille ja eteni kuin vaellushevonen konsanaan. Minun ja ratsastajan homma olikin melko helppo, koska Feitli tuntui kyllä tietävän, mihin oltiin menossa. Ai vitsi, miten ihanaa olisi itse olla selässä. Ehkäpä minunkin pitäisi joku päivä suunnata maastoon.

Tunnin jälkeen kotiin lähti neljä sangen iloista pientä ratsastajaa. Minä ja Bea jatkoimme vielä ponien kanssa maastoon. Tosin emme ratsain vaan taluttaen. Bea oli ihanasti lupautunut näyttämään hiukan maastoja minulle ja eihän meillä kiirekkään ollut, koska päivän tunnit olivat jo ohi hoitsujemme osalta.

FEMTE: Ratsastushame - torsdag 28.10

Pyörähtelin taukotuvan kaappien välissä itseäni peilaillen.
“Ja mikähän ihme tuo on?” kuului ääni takaani.
Käännähdin tulijaa kohti.
“Ratsastushame”, virnistin. Levittelin tumman vihreän villahameen helmoja ja pyörähdin vielä kerran. Ruudut vain vilisivät helmojen hulmutessa. Ai että! Tästä olin jo pitkään unelmoinut. Hameen tarkoitus oli ratsastaessa lämmittää ihanasti jalkoja olematta kuitenkaan tiellä. Se ei myöskään tekisi minusta Michelin ukkoa kuten useat housukerrokset. Vähänkö kätsyä!
“Jaha, vai niin”, tulija nyökytteli.

En edes itseäni muistanut esitellä, kun olin jo pyrähtänyt portaikkoon. Olin niin innoissani. Innostukseni oli lähellä sitä tunnetta, joka on lapsella, kun hän hyppii malttamattoman joulupöydässä odottaen Joulupukkia lahjoineen. Materialismionnellisuus, heh.
Tämä uusi ostos täytyisi heti nyt testata maastolenkillä. Ensin kuitenkin kirjoittaisin Jassulle reitistäni viestin ja ehkä voisin laittaa jonkun lapun vielä varmuudeksi ilmoitustaululle. Minua ei erityisemmin kiinnostanut eksyä metsään ilman, että kukaan edes tietäisi etsiä.

Johan oli meitä säällä siunattu. Viimeiset päivät oli taivaalta tullut vettä ja jotain höttöä vuorotellen. Tulee mieleen se sketsi, jossa puhutaan taivaalta tulevan räntää, loskaa ja paskaa. Ja sitähän pihattotarhan pohja kirjaimellisesti olikin. Tänne kun heittäisin lipat niin lähtisin sillä siunaamalla kotio. Helmojani nostellen lähdin pyydystämään rakasta hoidokkiani.

Feitli ei ollut tänään erityisemmin hippastuulella. Ihan periaatteesta minua kuitenkin pyöritettiin pari kierrosta tarhassa. Sisälle talutus kuitenkin sujui hyvin, koska Feitli tuntui olevan erityisen kiinnostunut hamosestani. Mitenköhän usein viitsisin pestä kuolaa villasta. (Vastaus: Harvoin. Minä ja nyrkkipyykki sovimme kovin huonosti toisillemme.)

Harmaa keli oli suorastaan masentava. Onneksi sentään Lofoottien kaunis luonto voisi vielä pelastaa maastoretkeni. Punnersin itseni issikan selkään ja asettelin helmat hyvin jalkojani lämmittämään. Näinköhän Islannissakin ratsastettiin? Tai no varmaan siellä ratsastettiin aivan kuten täälläkin, mutta minä pystyin niin näkemään vaelluksia järjestävän tallinomistajan upean islanninhevosensa selässä villapaidassa ja ratsastushameessa.
Muistutus itselleni: Sinne pitäisi matkata.

Reittimme kulki Prestvatnetin ympäri. Matkalla ehdittiin testata jokainen askellaji (passia lukuunottamatta tietenkin) ja kyllä se on pakko sanoa, että töltti on aivan luotua tällaiseen ratsastukseen. Se ei juurikaan pomputa, mikä on selässä istuvalle suuri helpotus. Mielessäni olin Henri Toivo… eikun siis Islannissa hulppeissa maisemissa monen tunnin vaelluksella. Islanninhevosten kotimaassa issikkavaelluksella. Ajatuksiini vaipuneena rapsuttelin toisella kädellä Feitlin harjan tyveä. Onneksi tamma oli hyvin varmajalkainen ja kulki eteenpäin tottunein ottein.

Ah, puskaratsastaminen on vaan niin se minun juttuni ja issikka sopii juuri tähän kuin nyrkki silmään. Feitlin selässä keinuessani kovin syvää onnellisuutta. Samoin onnelliseksi minut teki hame. Ilokseni ilmoitankin ratsastushameen olevan suuri hitti ja täysin toimiva vaatekappale.

Lopulta tallin tutut rakennukset alkoivat kajastaa puiden takaa. Mieli tuntui keventyneen hurjasti ja ainakin osa kaikesta stressistä oli jäänyt metsään norjalaisten peikkojen huoliksi. Eikös se ollut joku psykologinen juttu, että luonnossa oleilu lisää ihmisen hyvinvointia? Näin olin muistelevinani lukion psykologian tunneilta. Ne olivat olleet yksiä lemppareistani koko lukioaikana.

Laskeuduin Feitlin selästä tallipihalla ja lähdin taluttamaan sitä pihattotallia kohti. Höpisin matkalla ponille kaikenlaisia viisauksia. Jos Feitli osaisi puhua, sillä olisi varmasti hyvää teetä. Siitä olin aivan varma.

SJETTE: Ei niin skarppi ratsastaja HeC-tunnilla - lørdag 6.11

Kävelin Feitlin luo maneesin keskelle. Se tuli suoraan edelliseltä tunnilta. Rapsuttettelin tammaa katseeni kierrellessä muissa tunnille tulevissa ratsukoissa. Joku uusi tyttö vieressämme vaikutti olevan hiukan ongelmissa Brellan kanssa, joka pisti pahintaan. Olin ymmärtänyt mummohepan olevan melko tiukka tapaus. Tilanteen pelasti kuitenkin paikalle harppova Jassu, joka auttoi laittamaan ilkikurisen issikan ratsastuskuntoon. Kiittelin onneani, että Feitli oli ehkä maailman helpoin hoitaessa (jos solmujen avausta ei laskettu, mutta tässähän ei nyt ollut riimunnarua, jota näpertää). Kiristelin satulavyön ja säädin jalustimet itselleni sopiviksi.
“Kun olette valmiita, nouskaa vaan selkään. Lähdetään ottamaan alkukäynnit uralla”, Jassu ohjeisti.

Ulkona oli vaan muutama aste plussaa, mutta maneesissa oli yllättävän mukavaa. Olin ehkä kuitenkin valinnut liian ohuet housut. Kauaa en ehtinyt sitä miettiä, kun Jassu jo antoi ensimmäiset ohjeensa. Ratsastaisimme pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä. Pitkillä sivuilla mentäisiin uran sisäpuolella ja lyhyellä sivulla uralla. Pysähdykset tehtäisiin kirjaimissa H, E, B, M, C ja L.
“Haluan nähdä aktiivisia liikkeellelähtöjä ja suoria hevosia. Eli tänään ei löysäillä siellä selässä. Pitäkää hyvä ryhti”, kuului vaatimukset.
Jotenkin tänään en olisi yhtään jaksanut istunnan tarkkaa syynäämistä. Oma olotila ei ollut kauhean skarppi. Olisi varmaan pitänyt juoda vielä toinen kahvikupillinen ennen tuntia taukotuvassa.

Havahduin ajatuksistani Jassun sanoihin:
“Hanna-Lovisa, herätys siellä Feitlin selässä! Otas vähän ryhtiä siihen omaan istuntaasi niin saadaan Feitlikin skarpiksi.”
“Hevonen on ihmisen peili”, nainen alkoi filosofoimaan.
Pieni puna nousi poskilleni, kun nuokkumiseni oli huomattu. Nyt pitäisi oikeasti tsempata.

Kun Jassu oli tyytyväinen jokaisen ratsastukseen ja suuntaa oli vaihdettu, siirryimme työskentelemään kevyessä ravissa. Alkuun otimme vain pari kierrosta pelkkää kevyttä ravia. Feitli yritti kovasti valua uralle pitkällä sivulla ja jouduin koko ajan olla korjailemassa. Lisää töitä sain, kun päätyihin lisättiin voltit. Issikka neiti taipui kuin rautakanki. Jos jotain hyvää, niin ravin onnistuin pitämään aktiivisena koko voltin ajan. Siitä saimme hyvää palautetta.

Kun oli ravattu myös toiseen suuntaan, saimme ottaa välikäynnit. Tunsin kuinka hikinoro valui pitkin selkääni. Taputtelin Feitlin kaulaa kuunnellen Jassun palautetta. Ehkä nämä housut eivät olleetkaan liian ohuet. Yhtään paksummilla pöksyillä olisi tullut liian kuuma.

“Seuraavaksi tehdään harjoitusravista siirtymiä keskikäyntiin! Keskikäyntiä mennään kirjaimien S ja E välissä. Myös kirjaimella R siirrytään keskikäyntiin ja ratsastetaan keskiympyrä. Nyt erityisen tarkkana, ettette pidätä hevosta liikaa!” kaikui maneesissa. Tehtävä kuulosti helpolta, mutta lopulta riittävän pidätteen tekeminen osoittautui melko hankalaksi. Loppua kohden onnistumisia kuitenkin alkoi tulemaan enemmän ja hyvillä mielin siirryimme kävelemään vapaalla ohjalla.

Palasimme alun tehtävään, mutta nyt keskikäynnissä. Ajatuksena oli tehdä pidätteet pelkästään istunnalla. Ohjien tarkoitus oli olla viimeinen oljenkorsi. Edellinen tehtävä auttoi paljon tässä. Nyt keskikäynti tuntui löytyvän helposti ja Feitli teki siirtymiä todella kivasti.
Seuraavaksi pysähdykset siirrettiin lävistäjille. Jassu neuvoi minua malttamaan istuntani kanssa ja luottamaan siihen, että pohkeet riittivät eteenpäinpyrkimyksen kanssa.

Teimme vielä viimeiset välikäynnit ennen lopun laukkatehtävää. Tehtävässä tarkoitus oli keskittyä täsmällisiin laukannostoihin tietyissä pisteissä ja säännöllisiin keskiympyröihin laukassa. Keskiympyröiden jälkeen siirryttiin harjoitusraviin, josta taas tuli nostaa laukka. Muutaman kerran Jassu pääsi muistuttamaan katseen kääntämisestä ajoissa, kun minä unohdin itseni. Loppuun vielä laukkasimme pari kierrosta kevyessä istunnassa, verryttelimme hevosen kevyessä ravissa ja siirryimme käyntiin vapaalla ohjalla.

“Kiittäkää hevosta ja itseänne. Tänään oli taas hyvää työskentelyä, eikä teidän istunnatkaan ihan kauheilta näyttäneet”, Jassu kiusasi.
“Just”, naurahdin.
“Ei mutta oikeasti, kiitos tunnista. Nähdään viimeistään ensi lauantaina!” nainen lopetti tunnin.
Laskeuduin Feitlin selästä maneesin hiekalle ja nostin jalustimet ylös. Löysäsin vielä satulavyön ja lähdimme kohti pihattotallia. Maneesin valoista ulos siirtyminen tuntui melko kauhealta. Aurinko oli ehtinyt laskea tuntimme aikana, eikä nyt olisi eteensä edes nähnyt, ellei tallipiha olisi joka nurkalta valaistu. En yhtään tykännyt syksyn lopusta, kun kauniit värit olivat jo aikoja sitten menneet eikä lunta vielä ollut satanut.

Hoidin Feitlin pihattotallin käytävällä. Toimintani oli melko hidasta, koska välissä oli aivan pakko vähän halailla ja pussailla syötävän suloista ponia. Samettinen musta turpa myös tuntui hakeutuvan hamuamaan takinliepeitäni vähän väliä ja kyllähän sieltä taskusta jotain pientä namia löytyi.

En tiedä kuvittelinko vain vai oliko Feitlin harja taas entistä tuuheampi. Mistäköhän itselle saisi noin kauniit ja terveet hiukset? Siitä puheenollen minun pitäisi varata aika kampaajalle. Tuskinpa kauhean pian sitä saisin tehtyä, mutta nyt se oli ainakin to do-listalla. Katselin vielä hetken issikan perään, joka lyllersi kavereidensa luo pihattotarhan kauimmaiseen nurkkaan. No joo kai sitä pitäisi sitten suunnata kotia kohti ellen keksisi mitään muuta tekemistä. Kipaisisin vielä taukotuvan kautta. Ehkäpä siellä olisi joku, jonka kanssa jäädä höpisemään. Tarvitsisin elämääni jotain toimintaa. Kotona möllöttäminen alkoi jo tylsistyttää, kaipasin säpinää.

#OTsuoritus

SJUENDE: Kommelluksia - tirsdag 7.12

Lösähdin istumaan bussin taaimmaiseen riviin. Mini oli jälleen sanonut sopimuksensa irti ja jättänyt minut kotipihaan. Se oli tämä kylmempi ilma. Heti kun lämpötila putosi nollan tuntumaan, vanha kärryni alkoi reistailla. Ehkä silläkin oli vanhuuden vaivoja kuten ihmisillä. Tallille piti kuitenkin mennä, joten tein tuttavuutta paikallisen julkisen liikenteenteen kanssa. Bussissa ei ihan hirveän monta sielua istunut. Pari iloista pikkutyttöä, vihaisen näköinen teini ja kaupasta palaava vaari. Tytöt olivat puheista päätellen tulossa tallille.

Astuin kirpsakkaan ulkoilmaan. Päivä ei ollut vielä lainkaan pitkällä ja aurinkokin jaksoi roikkua taivaalla. Lyhyt matka tallille hujahtaisi hetkessä. Vielä nopeammin se menisi kikattelevalla kaksikolla. Tuuli toi korviini satunnaisia katkelmia tyttöjen höpinöistä. Aagella oli kuulemma söpö uusi hoitaja ja toinen tytöistä toivoi Samia tunnille. Vedin pipoani niin, että se peitti nutturankin. Hiukseni olivat vielä kosteat suihkun jäljiltä ja orastava päänsärky yritti alkaa uhittelemaan. Tiedättekö sellainen mahdollisimman vittumainen päänsärky, joka tulee pään kylmettämisestä?

Tallipiha näytti tavallisen touhukkaalta. Joku näytti treenaavan kentällä. Oikein kun tihrusti parivaljakon pystyi tunnistamaan Nitaksi ja Danteksi. Nuori ruunikonkirjava tamma askelsi eteenpäin rennon oloisesti, mutta samalla siinä oli sellaista tiettyä skarppiutta (onpas kauhea sana, jos sana edes on). Ja Nitan ratsastus se vasta hyvältä näyttikin. Naisen tasapaino oli kerrassaan ihailtava ja avut kauniin pehmeitä. Kauhean pitkäksi aikaa en viitsinyt jäädä tuijottamaan vaan suuntasin kohti pihattoa.

Nojailin pihattotarhan aitaan ja puhaltelin ilmoille höyrypilviä. Feitli seisoskeli kauempana, lähellä pihattoa, missä heinää oli. Äiti ja tytär olivat innostuneet rapsuttelemaan toisiaan. Tai ehkäpä Brella oli pikemminkin heltynyt Feitlin yrityksistä. Vilkaisin kelloa. Minulla oli vielä rutkasti aikaa ennen kuin lasten alkeistunti alkaisi.

Heilautin itseni reippahasti yli ruskean aidan. Se ei ollut järin korkea, joten selviydyin ihan vallan mainiosti toiselle puolelle.
“Feitlineeen, mennääks puuhailee jotain hassun hauskaa”, huhuilin samalla, kun lompsin pihaton asukkeja kohti. Pienet korvat siellä täällä nousivat kuuntelemaan ja muutama utelias turpa kävi minua vähän tökkimässäkin. Kaikkien pettymykseksi minulla ei ollut namia.
“Sori kamut, ei namia tänää. Mä oon vaa hakees Feitlin mukaan”, höpöttelin.

Koska olin niin ajoissa, niin ajattelin käydä kävelemässä maastakäsin Feitlin kanssa maastossa. Tamma olisi tänään vaan yhdellä tunnilla, joten ei lisäliikunta ainakaan pahaa tekisi. Niinpä me suuntasimme maastoon heti kunhan pörröinen heppa oli hoidettu ja minä olin pukenut ratsastushameen. Ilmeisesti pelkissä ratsastushousuissa ei enää tarjennut.  

Feitli tanssahteli metsäpolulla sangen lennokkaasti eli oli varmasti ollut ihan fiksua tulla hieman purkamaan energiaa ennen pikkuisten tuntia.
“Hooo”, mumisin matalasti rauhoitellakseni menoamme. Sappaani olivat nimittäin osoittautuneet melko liukkaiksi osittain kiillottuneilla kulkureiteillä.

“Aaaa!” pääsi suustani, kun jalat katosivat alta ja tömähdin tukevasti takamukselleni tantereeseen. Hetki meni ihan vaa tajuta, että olin tosiaan kadottanut tasapainoni ja siinä rytäkässä Feitlikin oli päässyt irti. Seuraava ajatus oli, että olin kadottanut ratsastuskoulun hevosen. Ei hitto! Pääni pyöri varmaan kuin pöllöllä, kun epätoivoisesti etsin katseellani tuttua pörröistä takamusta. Voi iloa, kun issikka löytyi lähes heti viereistä kuusta hamuamasta. Ei siinä sitten muuta kuin ylös, enimpien lumien puistelu vaatteista ja matka jatkui. Feitli ei onneksi ilmeisesti paljoa tästä ollut säikähtänyt. Minulla oli kuitenkin hiukan ahteri kipiänä kommelluksen seurauksena.

ÅTTENDE: Tyhmyyksiä ja maastakäsittelyä

Astuin ulos Ministäni ja samalla ulos pyörähti pari pahvista kahvikuppia. Hyi saakeli, ryhdistäydy Hanna-Lovisa! Nopeasti vilkaisin, ettei kukaan ollut nähnyt ja heitin kupit repsikan puolelle. Nyt ripeästi töppöstä toisen eteen niin kenellekään ei selviäisi luurangot kaapissani tai no kahvikupit autossani.

Liitelin kevyesti portaat ylös, mutta pakko on myöntää, että taukotupaan tullessani jouduin vetämään pari kertaa pidempään henkeä. Kaappini ovi lennähti auki surkeasti narahtaen. Sen sisältö sentään oli jossain järjestyksessä. Käteeni tarttui Hai-saappaat, ratsastushanskat ja tietysti kypärä. Puhelin sujahti taskuun, koska siellä oli tämän päivän plääni. Olin suunnitellut hauskoja maastakäsittely juttuja.

Kävelin kostean tallipihan poikki pihattotallille. Oven takana minua kuitenkin odotti yllätys. Feitli seisoi puoliksi käytävällä ja puoliksi pienessä satulahuoneessa. Käsittelyssä oli jonkinlainen pussukka, jossa mitä luultavimmin oli ruokaa. Oli tai on. Feitlin tuntien laittaisin rahani aikamuodolle oli. No ei kai siinä sitten mitään. Poni kiinni ja menoks. Ei ehkä parasta, että hevonen harhailee irti jossain, missä sen ei pitäisi olla, mutta salaa olin vain tyytyväinen. Minun ei tarvitsisi lähteä pihattotarhaan tarpomaan. Toivottavasti neiti Näppärä ei kuitenkaan itse ollut ovea avannut. Siitä voisi koitua ongelmia tulevaisuudessakin.

“Voi sua tyhmeliini”, mumisin sitoessani hiirakon käytävälle.
Issikan kasvoilla ei näkynyt minkäänlaista katumusta, päinvastoin poni näytti sangen tyytyväiseltä itseensä.
“Pikku possu!” toruin taskulleni kurottelevaa turpaa.

Feitli nuokkui käytävällä samalla kun minä kävin sitä läpi kumisualla. Talli oli hiljainen. Ei yhtään tuntilaista, hoitajaa eikä edes kaikki karsinat olleet käytössä.
Jouduin käyttämään karkeaa harjaa kuraisimpiin kohtiin. Tämä oli pääasiallinen syy, miksi vihasin leutoa talvea. Kuraa, kuraa ja kuraa.

Talutin Feitliä kohti kenttää illan jo hiljalleen pimetessä ympärillämme. Tunnustelin taskujani varmistaakseni, että herkut olivat mukana. Tänään olisi tarkoitus testailla erilaisia temppuja ja tuhlata kasoittain herkkuja. Toivottavasti ehtisimme lopettamaan ennen kuin läpitunkematon pimeys laskeutuisi ympärillemme. Feitli tuskin olisi moksiskaan, mutta minä en niin pimeydestä välittänyt.

Tallikamat päälle laitettuani hyppäsin pyörän selkään, ja lähdin polkemmaan tallille. Ulkona oli -1 astetta, joten kauhean kylmä ei vielä ollut. Polkiessani pienen sillan yli mietin, että minulla oli oikeasti ensimmäistä kertaa elämässäni hoitohevonen! Puolivälissä matkaa muistin taskussani olevat kuulokkeet laitoin ne päähän, jotta voin kuunnella musiikkia. Ohitin monet metsät ja pellot tänään päätin mennä keskustan kautta, jotta saan ostettua eväät. Asumme kaupungin ulkopuolella ja meiltä kaupunkiin on pyörällä noin 15min, ja kaupungista tallille ehkä 20min joten tallille pitää lähteä aikaisin. Onneksi olen hyvä herääjä ja rakastan aamuja, ennen tallille lähtöä käytin myös meidän koiran noin 20min lenkilla joten heräsin varmaan kuudelta ja kello on jo 08.45.


Heti tallille päästyäni jätin pyörän telineeseen, vei kamat tauko tupaan kaappiini ja lähdin Feitlin tarhaa kohti. Kun pääsin Feitlin tarhan kohdalle otin riimun ja lähdin hakemaan sitä, tänään mietin, että voisin tänään vaan harjata Feitlin perusteellisesti ja mennä kentällä jotain rentoa. Kaikki askellajit läpi ja jotain pientä voltti tai ympyrä tehtävää, koska mulla ei oo aikomukiakaan osallistuu Feitlin kaa pitkään aikaan kisoihin. Feitli oli tietysti tarhan toisessa päässä, mutta onneksi se käveli vastaan niin ei tarvinnut lähteä kävelemään. Pujautin riimun Feitlin päähän ja se vähän haisteli mun taskuja, koska mulla oli porkkanaa mukana. Rapsuttelin hetken Feitliä ja sitten muutkin tuli herkku apajille, joten lähdin porttia päin.


Tarhasta ulos tultua Feitli alkoi vähän rynniä, mutta olin valmis koska mulle oli kerrottu et se saattaa tehä niin. Talliin päästyäni Feitli alkoi taas tutkia mun taskuja, joten annoin sille yhden herkun. Samalla, kun Feitli maiskutteli herkkua kävin hakemaan sen kamat karsinalle. Ennen harjaamista tarkistin Feitlin ja sen kamat, vaikka kamojen kunnontarkastus ei ollut mitenkään mainittua tein sen silti.Harjaamisen aloitin magic brushilla, koska Feitli oli ihan kurainen. En ees ymmärrä mistä Feitli oli sitä kuraa repäissyt lumen peittämästä maasta, mutta aina ne hevoset vaan yllättää. Sitten otin kumisuan loppujen kurien irrottamiseen, joita ei magic brushin jälkeen kauheasti ollut. Feitli tykkäsi kun sitä harjasi harjan alta oikein kunolla, siitä se laittoi pään ylö ja huulen rullalle. Kumisuan jälkeen käytin paria eri pehmeää harjaa, jonka jälkeen hoidin kaikki kaviot. Feitliä oli taivaallista hoitaa ja odotan seuraa kertaa innolla. Kavioiden jälkeen heitin selkään satulan, joka sujui hyvin.  Suitsissakaan ei ollut ongelmaa, joten lähdin kenttää kohden.


Kentälle päästyäni nappasin jakkaran mukaan, ja pysähdyin keskihalkaisijalle. Asetin jakkaran Feitiln viereen ja hyppäsin sen kautta selkään olisin päässyt ilmankin, mutten halunnnut vahingoittaa satulaa. Selässä kiristin satulavyön pyysin Feitiln käyntiin ja kenttää kiertäessäni säädin jalkkareita, kun kaikki oli valmista ja oltiin vedetty kunnon kymmenen minuutin alku verkka nostin ravin. Tänään päätin olla yrittämättä tölttiä vedin vaan ravia, mutta Feitlillä oli ihana ravi. Ravissa tulin aluksi kierrosken kenttää ympäri, sitten aloin tekemään pitkille sivuille kolme volttia ja lyhyet sivut käyntiä. pari kierrosta tätä tehtävää jonka jälkeen tulin täyskaarron, ja tulin samaa tehtävää vasemmassa kierrokssessa. Pari kertaa tätä tultuani tulin laukkaa keski-ympyrällä. Feitli ei alukis oikein olisi halunnut nostaa laukkaa, vaikka ravia meni aika kovaakin. Vihdoin kahden ravi ympyrän jälkeen se laukka nousi, mutta sitten suunta vaihtui taas. onneksi oikeaan kierrokseen laukka nousi melkee heti, joten ehdin tulla vielä erilaisia laukka tehtäviä. Feitlin kanssa aika lensi ja kun seuraavan kerran katsoin kelloa huomasin, että pitää tullakin jo loppu käynnit. Kymmenen minuutin loppu-käyntien jälkeen hyppäsin alas selästä ja lähdin kävelemään tallia kohti.


Tallissa annoin Feitlille herkun se oli ollut niin hieno, mutta oli aika ottaa kamat pois. Otin suitset ja satulan pois, jonka jälkeen harjasin monella eri harjalla. Sitten kun Feitlin karva kiilsi kilometrien päähän aloin harjan ja hännän selvitykseen, niiden tullessa valmiiksi hoidin vielä kaviot. Kaiken oltua valmis lähdin viemään itse heppaa tarhaan, Feitlin tarhakaverit oli suoraan portin edessä joten niitä piti vähän hätistellä jonka jälkeen astuin itsee sisään Feitlin kanssa annoin halin ja otin riimun pois. Sitten lähdin viemään kamoja, hoidin kamat kunnolla kuolaimet pesin vedellä, satulan ja suitset satula saippualla. Kaiken valmisettua menin tekemään ilta ruuan Feitlille, harjasin tallikäytävän, harjasin Feitlin harjat ja suojat. Kun olin miettimässä mitä voin vielä tehdä tajusin etten ole siivonnut karsinaa, kun olin luonut lannat lähdin hakemaan purua oritallilta. Purun karsinaan laitettuani kävin lisäämämssä Feitlin tarhaan vettä, jonka jäkeen sanoin moikat hain kamani ja lähdin pyöräilemään kotiin.

Kamat päälle laitettuani lähdin puolijuoksua maneesia kohti, koska olin jo melkein myöhässä. Tänään pääsen Feitlillä ensimmäistä kertaa esteitä, joka on ihanaa! Maneesille päästyäni avasin oven ja astuin sisään viime tunitilaiset vielä otti loppukäyntejä, ja meidän tunti alkaisi kohta. Sitten vihdoin kaikki pysähtyivät kaartoon ja lähdin kävelemään Feitliä päin, kun Feitlillä ratsastanut tyttö hyppäsi alas selästä ja lähti.



Sitten mä mittasin jalkkarit ja nousin selkään, kun kaikki oli selässä lähdettiin alkukäynneille.Feitli tuntui tänään reippaalta, mutta se on vaan hyvä juttu. Alku käyntien jälkeen kerättiin ohjat, ja aloitettiin ravaaminen. Ravissa tultiin voltteja, joka kirjaimessa. Feitli oli tosi hyvin avuilla, joten olin innoissani hyppimistä. Sitten tultiin kokorata leikkaa ja tehtiin samaa juttua toiseen suuntaan, kun oltin ravattu alettiin ottamaan laukkoja. Feitli nosti laukat tosi hyvin, kun oltiin tultu laukkoja alettiin ottamaan ratoja. Feitli tuli hienosti reipasta laukkaa. Hypittiin isoimpana Feitlin kanssa jotain 65cm, koska Feitli ei hyppää kauheasti isompaa. Tunti meni tosi hyvin ja oon ylpe itsestäni ja Feitlistä.



Tunnin jälkeen otin kamat pois ja harjasin Feitlin, jonka jälkeen vein sen vielä hetkeksi tarhaan. Ja menin siivoamaan sen karsinan, heti kun olin siivonnut karsinan lähdin hakemaan Feitlin takaisin sisään, Feitli tuli mua tarhan portiille vastaan. Avasin portin ja rapsutin sitä otsasta. Pujotin riimun päähän, ja lähdin kävelemään tallia päin. Feitli seurasi rauhallisesti perässä ja pärskähti. Tallissa Feitlillä oli jo iltaheinät karsinassa, otin riimun pois ja jätin Feitlin syömään. Lähdin viemään ensin harjat oikealle paikalle, jonka jälkeen laitoin satulan telineeseen. Sen jälkeen menin pesemään kuolaimet, sitten niputin suitset ja jätin ne paikoilleen hetkeksi. Otin satulan tuolille ja hain satulasaippuan, ja käytin seuraavat kymmenen minuutia satulan hinkkaamiseen. Laitoin satulan paikoilleen ja otin suitset ja putsasin ne myös, jonka jälkeen niputin ne ja laitoin ne takaisin paikoilleen. Sitten menin sanomaan Feitlille heipat ja lähdin kotiin.