2020/11/28 - 5 - Secret Santa

Vanhempi mies suoristi valkoisia haituvia karheilta poskipäiltä ja rapsutti leuan alta kutittelevaa sänkeä. Antiikkisen peilin edessä suu mutristui refleksinomaisesti toiselle puolelle, jolloin kasvoja peittävä parta seurasi mukana. Saadakseen eteisessä, puhelinpöydän vieressä olevan perunasäkin nostettua ilmaan, herrasmies nojautui ottamaan tukea peilin edessä olevasta pöydästä, jolloin selän nikamat vihlaisivat ja eteenpäin nojaamisliikettä seurasi vanhan selkärangan ojennus takaisin taaksepäin.

Harmahtava mies yritti hieroa selkärangastaan pahimman kivun pois ja samalla vanhat silmät ajautuvat alitajuntaisesti pöydän reunalla, kehyksissä oleviin siroihin, vanhemman naisen kasvoihin.
”Älä siinä Signe yhtään tuomitse, vanha en vielä ole”, kuului kuiskaus, joka oli osoitettu muotokuvalle.

Samettisen pehmeään, joulun punaiseen asuun pukeutunut mies nosti lanteillaan olevaa paksua, ruskeata nahkavyötä kannattelemaa paremmin keskivartaloa sekä sen lisätäytteitä. Asun kulahtaneisuus sekä siinä olevat maitotahrat kertoivat takana olevista vuosista sekä vankasta työkokemuksesta.

Tämän vuotisen joulun alla, yhteyttä mieheen oli ottanut Svolværin ehkä suosituimman hevostallin eli Shelyesin työntekijä, eikä mies ollut harkinnutkaan ystävälliseen kysymykseen vastaansa kieltävästi. Niimpä tänään oli jälleen se päivä, kun oli jätettävä arkityöt sivuun sekä pukeuduttava kerran vuodessa juhlittavan pyhäpäivän työasuun.

Hieman harmahtavia sekä jo ajan rypistämiä kämmeniä peittivät ruskean nahkaiset kintaat, jotka tarttuivat päättäväisesti maassa lepäävään, punottuun säkkiin. Säkin sisällä olevat lahjapaperit kahisivat toisiaan vasten ja punanuttuinen mies punnersi pussin harkitummilla liikkeillä ilmaan ja heitti sen nojaamaan yläselkäänsä vasten.

Legendojen mukaan tämä mies asustelee Oslovuonojen rannalla sijaitsevassa Drøbak -nimisessä kylässä, pienikokoisten apureidensa kanssa. Todellisuudessa mies sulki hiljaisessa Ørsnesin kylässä kotiovensa perässään kiinni ja asteli lumimyräkässä vanhalle autollensa, vasta sataneen lumen naristessa saappaiden pohjassa.

Auton matkamittari kerrytti yhteensä runsaat kymmenen kilometriä, vanhan miehen saapuessa lopulta päämääräänsä. Mies korjasi päässään olevan punertavan nutun valkoreunaa hieman ylemmäs vielä kertaalleen, ennen kuin nousi nelirenkaisesta kulkuneuvosta ulos. Kävely parkkipaikalta Havørnreiretin sisätiloihin ei ollut pitkä, mutta vastaantulevien ilmeet olivat tehneet siitä henkisesti pitkäkestoisemman. Kohteliaasti mies nyökkäsi vastaantuleville aikuisile ja heilutti kättä järkyttyneille tai kenties yllättyneille lapsille.

Sisätiloihin päästyä, mies ohjeistettiin nousemaan portaat ylös Havørnreiretin vuokratiloihin sekä koputtamaan sieltä löytyvään, avonaiseen oveen. Yläkerrasta kaikuivat lasten sekä nuorten aikuisten iloinen nauru. Mies nosti suupieliänsä ja valmistautui yllättämään tuttavat kasvot.


"Hohoho!" Raikui matala miehen ääni, keskeyttäen ruokapöytien ääressä seurustelevat ihmiset. "Onkos täällä ollut kilttejä lapsia?"

"Onko se itse joulupukki?" Kiharatukkainen nainen huudahti pöydän äärestä, hymy loistaen kasvoilla.

Joulupukkihan mies tosiaan oli - valkoisesta, tuuheasta parrasta, punaisista vaatteista sekä valkoreunuksisesta, punertavasta tonttulakista ja kangassäkistä löytyvistä joululahjoista ei voinut erehtyä.

Runsas parikymmentä silmäparia katselivat uteliaina sisälle astunutta partaveikkoa. Ulkoilman tuuli oli saanut väriä joulupukin posken päihin tartutettua ja hänen lempeät silmänsä hakivat nyt leposijaa väsyneelle selälle.

"Onkos pukki matkustanut pidemmän matkan?" Nuorempi mieshenkilö kuulusteli heti vierasta.

"Pukki saa istahtaa sinne nojatuolille, niin voidaan kaikki siirtyä sinne istumaan", brunetti nainen jatkoi ja osoitti kädellään hieman ruokapöydistä sivummalla olevaan sohvaryhmään.

"Kyllä pukilla tavallista pidempi matka taisi tänne lofoottien keskelle olla..." joulupukki vastasi nuoremmalle miehelle, samalla kun siirtyi lahjakassi olalla naisen osoittamaan suuntaan.

"Tulitko sä tänne sun vuoniksilla?? Joulutähdellä ja Jouluilolla?" Kuului nyt nuoren tytön kimeä ääni aivan pukin jalkojen juuresta. Pukki nosti vapaata kättänsä hieman ylemmäksi, löytääkseen tuon uteliaan lapsen paksun kylkensä takaa.

Pikimustat hiukset ja tummat silmät kertoivat tytön olevan kauempaa kotoisin, kuin Pohjois-Norjasta. Kuitenkin lapselle ominaiset pyöreät kasvonpiirteet sekä lapsen viaton hymy olivat samanlaiset kuin jokaisella maailman lapsella.

"Valitettavasti Joulutähti ja Jouluilo jäivät tällä kertaa talliin lepäilemään..." pukki aloitti hymyillen tarinansa. Lapsukaisen silmissä loistava säihky himmentyi hieman, mutta palasi takaisin, pukin jatkaessa: "Näin pidemmälle matkalle sain lainata serkkutonttujen poroja."

"Vau... Niillä on varmasti vaikea ratsastaa..."

"Hohohoh... Enhän minä tyttökulta niillä poroilla ratsasta, reen eteen minä ne valjastan"

Iso vatsaisena miehenä, pukilla kesti hetki istahtaa nojatuoliin. Ihmiset kerääntyivät istumaan nojatuolin ympärille asetetuille sohville sekä osa istui nuorempina kovalle lattialle, pehmeän maton päälle. Pukin selän takaa kantautui räiskyvä takkatulen ääni ja tuuli vislasi kylmiä ikkunoita vasten. Joulumusiikki oli lähes tulkoon himmennetty vanhuksen korvien kuulotasojen alapuolelle.

"Onhan täällä tuttujakin kasvoja", pukki aloitti huvittunut sävy äänessään, seuratessaan katseellaan sohvalla istuskelevia nuoria aikuisia. "Teidän ilkikuriset temppunne tontut jaksoivat kirjata jokaisen minulle ylös, vai mitä Sven? Taisi useampana jouluna tulla hiilen paloja sinulle poikaseni lahjaksi"

Vaaleaverinen nuorukainen pudisteli päätään vanhemman miehen huumorille ja pukki hekotti omanlaista, mutta hyväntuulista sekä ilmapiiriä rentouttavaa nauruaan. Tarkka silmäisimmät saattoivat huomata joulupukin sekä kyseisen vaalean nuorukaisen kasvonpiirteiden sekä silmien värien samankaltaisuudet.

Hieman kauemmas sohvaryhmästä oli jäänyt seisoskelemaan vaalea tyttö, joka ei saanut silmiään irti nojatuolissa hekottelevasta joulupukista. Vaaleiden etuhiuksien takaa tuijottelivat tutkivaiset, mutta ujot, siniset silmät.

"Tuu vaan Mathilde tänne istumaan", puhui raskaana oleva äitihahmo hiljaiselle lapsukaiselle. Tyttö ei päästänyt katsettaan irti pukista, vaikka uskaltautuikin lopulta liittymään muiden seuraan istumaan.

"Onkos pukilla meille lahjoja jaettavana vai vain omaksi ilokseen meitä tuli tänne viihdyttämään?" kuului nyt piikittelevä, murrosiässä olevan pojanklopin ääni.

"Valitettavasti joulu tuli tänä vuonna ajoissa vain osalle teistä, että loput saattekin sitten odotella jouluaattoon", pukki hymyili niin, että parta heilahti. "Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö lahjatoivomuksia vielä ottaisi vastaan"

"Oi mulla on ainakin pari jo mielessä!!" Reipas, rohkeampi lapsukainen jatkoi innokkaana nostaen samalla kätensä ilmaan, kuin luokkahuoneissa oli opetettu puheenvuoroa pyydettäessä.

"Jaetaanko lahjat ensin ja sitten pukki voi kuunnella jokaisen halukkaan toiveet?" Vanhempi nainen ehdotti.

"Se sopii pukille..." Matala ääni kulki huoneen poikki ja kaikki jännittyivät odottamaan joulupukin alkaessa kaivaa rahisevia paketteja yksitellen pois perunasäkistä.

Joulupukki kaivoi lahjasäkkinsä pohjattomalta tuntuvaa pohjaa ja ylläpiti ilmassa leijailevaa jännitystä yllä.

"Jaahas, mitäs pehmeää täältä ensimmäiseksi löytyykään..." Pukki hekotti.

Pukki nosti kankaisen reunan takaa punaisen paketin, jonka koristeluun oli käytetty varmasti vaivaiset sekä tuskaisen näköiset viitisen minuuttia. Lahja vaikutti pehmeältä, pukin sormien upotessa lahjapaperista melkein lävitse mutta keskellä pakettia kohosi yllätystä ylläpitävä kumpu.

Pukki käänsi pakettia niin, että löysi lahjanarussa kiinni olevan kortin ja yritti tihrustaa haalentuneilla silmillään pienen pientä tekstiä ja kestikin hetken, ennenkuin sanat pääsivät vanhan miehen suusta: "Hyvää joulua, Jannille..."

Pukki nosti katsettaan paketista ja huomasi sohvan reunalla istuskelevan tumman, kauniin naisen kohottelevan kulmiaan.

"No Janni, rohkeasti vaan", naisen vieressä istuskeleva mies hoputti. Miehen käsi naisen polvella sekä molempien vasemmassa nimettömässä kimaltelevat sormukset kertoivat kaiken tarvittavan pukille.

Janni nosti takapuoltaan irti sohvanreunalta ja kurotti kättänsä pukin ojentavaa lahjaa kohti. Pehmeän paketin saavuttaessa naisen hennot sormet, nainen kiitti ja laskeutui takaisin miehensä vierelle.

"Pitäiskö mun heti avata?" Janni kysyi hennolla äänellään ja haki katseellaan hyväksyviä vastauksia yleisön joukosta.

"Joojoo!"
"Heti vaan!" Kuului ympäriltä malttamattomien ihmisten vastauksia.

Lahjapaperi kahisi, naisen repiessä sitä lapsen innolla.

Løken kirjoitti:

(http://valhekuva.net/h/k/jannisecretsanta.png)

"Kuinkakohan Joona tunnisti kihlattunsa pikkujoulujen jälkeisenä aamuna? Ehkä hyvä vihje oli joulupukilta saatu villapaita? Tai muki. Tuskin ainakaan sormus, joka komeili sormessa."

Nojatuolissa istuskeleva kuuraparta katseli ympärillään istuskelevia säihkysilmiä, joiden huomio oli kiinnittyneenä juuri avautuneeseen joululahjaan. Lähestyvä joulu herätti kaikissa läsnäolevissa sisällään piilossa olevan pienen lapsen, joka kumpusi esiin lahjapaperin kahistessa hyppysissä.

"Hohoh..." Pukki hekotteli Jannin esitellessä juuri lahjaksi saamansa kahvimukin pohjaa yleisölle ja vanha mies jatkoi hyväntuulisena: "Eiköhän tästä olekin hyvä jatkaa seuraavaan onnekkaaseen".

Joulupukki nojautui jälleen eteenpäin nojatuolissaan sekä yritti tavoitella käsillään säkistä löytyviä lahjoja. Tällä kertaa pukki tunsi sormen päidensä löytäneen kovareunuksisen sekä laakean lahjan. Säkin uumemista nousi kevyellä käden liikkeellä vaaleanpunaiseen lahjapaperiin kääritty paketti ja nuoremmat tytöt nostivat uteliaina päitään ylemmäs, saadakseen vihiä kenelle tuo kaunis paketti oli oikein osoitettu.

Pukki avasi paketin kyljessä olevan kortin ja luki ääneen siinä olevan käsin kirjoitetun tekstin: "Tuhmasta vuodesta huolimatta, tässä joulun toivotukset Sonialle!"

Lattialla istuskeleva, hieman pyöreäposkinen, vaalea tyttö punastui tekstistä ja nousi polvilleen seisomaan sekä ojensi kättään pukkia kohti.

"Minun vanhoihin korviini ei tämmöisestä ole kuulunutkaan..." Pukki innostui heittämään vitsiä sekä jatkoi, ojentaessaan lahjaa tytölle: "Täytyykin niiltä tontuilta tiedustella lisää".

Ilmassa leijailevan naurun myötä Sonia repi pakettinsa auki ja ihasteli paperien takaa paljastuvaa valokuvakehystä.

"Eikä..." Kaikui hiljaa tytön suusta.

Matias B. kirjoitti:

Salakuva Soniasta & Raffesta

Seuraavaa joululahjaa pukki ihasteli jo silmillään, kurkkimalla kankaisen lahjasäkin suuaukosta sisään. Pakettia ei oltu kääritty perinteiseen lahjapaperiin, vaan sen sisällön pystyi tunnistamaan jo yhdellä vilkaisulla.

Pukki yritti pidellä lahjaa vielä salassa, uteliailta lasten katseilta ja luki lahjanarussa kiinni olevan kortin niin, ettei lahjaa näkynyt seurassa istuskeleville: "Hyvää joulua Freyalle"

Hieman sivummalla istunut tyttö nousi seisomaan ja otti muutaman askeleen lähemmäs suurta nojatuolia. Tytön nenän päällä lepäävät pyöreät silmälasit sekä poskipäitä koristelevat pisamat tekivät tytöstä hellyyttävän suloisen. Pukki arvioi tytön olevan vielä peruskoulun ikäinen, ojentaessaan lahjaa tälle.

"Toivottavasti tämä tuo sinulle lapsoseni lämpöä kylmän talven keskelle", pukki hymyili ystävällisesti.

Joulupukki veti kätensä pois piilosta ja lahjasäkin kätköistä tuli esiin karhean villainen paketti. Freya sai käsiinsä aidon islantilaisen, itsetehdyn villapaidan.

Catu kirjoitti:

(lahja ilman narua)

Pukki katseli hämmästyneenä kovan paketin kyljessä olevaan korttiin kirjoitettua tekstiä. Otsaan ilmestyi muutama ryppy ja vanhan miehen valkoiset kulmat kiristyivät. Pukki pohdiskeli mielessään kirjoituksen muistuttavan läheisesti suomen kieltä ja muistelikin joukossa muutaman suomalaisen istuskelevan. Suomen kieli oli siitä haastavaa norjalaisella joulupukille, ettei se muistuttanut millään tavalla pukin äidinkieltä, kuten esimerkiksi toisen naapurivaltion eli ruotsin kieli muistutti.

Mies yritti parhaansa mukaan lausua kirjoitetut sanat: "Yvaa juylya Linnealle?"

Tummempi nainen, joka lahjojen jakeluiden myötä oli nimittäytynyt Janniksi, naureskeli: "Det betyr God Jul til Linnea"

Nuori, vaalea tyttö ojensi ujosti kättään joulupukin suuntaan ja pukki antoi tytölle lahjan lempeiden sanojen kera: "Yvaa juylya Linnea"

Ujo hymy kaartui pyöreiden poskien koristeeksi ja tyttö vastasi suomeksi: "Kiitos..."

Sen pukki ymmärsi ilman käännöstäkin.

Vaalea tyttö vältteli muiden katseita ja avasi vapisevin käsin pakettiaan, jonka sisältä paljastui valokuvakehys sekä pieni kortti.

Janni kirjoitti:

Linnea ja Sam valmistautumassa Jassun pitämän koulutunnin alkuun. Vapaapäivää viettänyt Janni kävelytti Robinia maneesissa ennen tunnin alkua, ja Robbari pääsikin tutustumaan tallin uusimpaan karvaiseen lisäykseen: Sam-shettikseen!

Isoin paketti komeili aivan kangassäkin pohjalla. Se oli lähestulkoon neliön muotoinen ja se mahtui juuri ja juuri ulos säkin suulta. Ympärillä kävi kova puheen sorina ja kaikki arvuuttelivat, mitä noin suuri paketti piteli sisällään.

"Noh kukas se tänä vuonna on ollut näin kiltti..." Pukki aloitti.

"Hyvää joulua ja onnea uuteen vuoteen, Beatalle", jatkuivat miehen sanat, jotka olivat luettu suoraan suureen pakettiin kirjoitetusta tekstistä.

Pyöreä vatsainen nainen näytti yllättyneeltä, mutta otti käsillään kiinni pehmeän sohvan käsinojasta ja yritti hinata itseään ylös.

"Nainen on hyvä ja antaa tällä kertaa pukin nousta", vanha ääni kantautui ja pukki siirsi painoa jaloilleen nojatuolilta. Nainen näytti hieman tyrmistyneeltä, vanhemman miehen joutuessa nousemaan tämän puolesta mutta tyytyi kuitenkin ottamaan miehen käsissä lepäävän paketin vastaan.

Paperin repeytyessä, mustat, piikkisuorat ja lanteille asti ylettyvät hiukset heiluivat naisen vartaloa vasten. Lahjapaperin alta paljastuivat puiset laudat ja kesti hetki tajuta kyseessä olevan canvas-taulun takaosa.

Beata käänsi taulua niin, että näki taulun puisen takaosan sijasta edessä olevan kuvan. Nainen veti kuuluvasti henkeä sisään ja siirsi toisen kätensä suun eteen, yllättyneisyyden merkiksi.

Taulun kuva oli suorastaan henkeäsalpaava ja kaikki kurottautuivat lähemmäs naisen ympärille katsomaan kuvassa esiintyvää hevosta.

"Sehän on Usva!"
"Vau, mikä valokuva!"

Pakkasaamun utuisessa kuvassa hevosen katse oli utelias. Beata ei pystynyt pidättelemään silmänurkasta tirahtavaa kyyneltä ja raskaana olevan naisen hormonit jylläsivät yhä kiihkeämmin, kun vieressä olevat ihmiset ottivat naisen halaukseen.

"Että joku tonttu on saanut hyvän kuvan!" yksi lapsukaisista hihkui innostuneella äänellä.

"Ei pääse Usva unohtumaan kokonaan sitten siinä pikkuvauva-arjen keskellä", tumma hiuksinen nainen kuiskasi Beatan lähettyvillä. Beata muodosti, lapsilta huomaamatta, huulillaan sanan "kiitos".

Nita kirjoitti:

Tumma, vanhempi mies istuskeli syvällä sohvan perällä sekä piteli kihlattuaan käsiensä ympärillä. Nainen hypisteli käsissään olevaa lahjaa ja nojasi päätään vasten miehen raavasta olkapäätä.

Pukin jaloissa olevasta lahjapussista nousi esiin talvisen yötaivaan väriseen, tummansiniseen lahjapaperiin kääritty paketti.

"Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta, Joonalle"

"Eihän minun pitänyt edes saada mitään", mies puhui yllättyneellä äänellä ja miehen sylissä olevan kihlattunsa kasvot olivat myös kysyvät.

"Pukki jaksaa aina yllättää", punanuttuinen mies vastasi ja ojensi lahjaa eteenpäin.

Joonan katse kääntyi vastapäätä olevalle sohvalle sekä siinä istuskelevaan kiharatukkaan. Punertavaan sävyyn taittavat hiukset nousivat kohovien olkapäiden mukana, mutta naisen hymy puhui täysin muusta kuin tietämättömyydestä. Tällä kertaa pukki ei tiennyt. Mutta ympärillä olevat lapsukaiset eivät huomanneet tilanteessa mitään erikoista, pukki tosiaan yllätti joka vuosi myös vanhemmat. Ainakin isän ja äidin sanojen mukaan.

Joona otti lopulta lahjansa vastaan ja avasi kuution muotoisen, kovareunuksisen paketin.

Elisa kirjoitti:

Valokuva kehyksineen Joonasta & Theosta

Aivan pukin viereisellä sohvalla istuskeli pariskunta, joiden eleitä pukki oli seurannut sivusilmällä. Pitkät, vaaleansiniset hiukset heijailivat hiljalleen pauhaavien aaltojen tavoin, miehen sormien leikitellessä niillä. Pariskunnan jatkuva läheisyyden kaipuu sekä katseet, jotka kohtasivat vähä välin, puhuivat pukille tuoreesta parisuhteesta sekä suuresta ihastuksen tunteesta.

Nuo vastarakastuneiden katseet toivat vanhalle miehelle muistoja mieleen. Muistoja vuosien takaa omasta ensi-ihastuksesta sekä tosirakkaudesta.

Pitkätukkaisen, vahvaleukaisen miehen sivellessä merenneidon sileitä kämmeniä, vanhempi mies muisteli oman rakkaansa kämmeniä. Kämmeniä, jotka ajan myötä muuttuivat sileistä ryppyisiksi ja ryppyisistä saavuttamattomiksi.

Vanhempi mies oli jäänyt leskeksi useampi vuosi sitten, miehen vaimon, Signen siirtyessä ajasta ikuisuuteen. Vaikka kuolemasta puhuttaessa herää usein tunteita surusta, kaipuusta sekä pelosta, ei enää vanhalla miehellä. Signen kuolema oli odotettu helpotus, pitkän sekä tuskaisen taistelun johdosta.

Signe oli pyytänyt viimeisinä päivinään miehensä elävän loppuelämänsä onnellisena, ei niin murehtimalla tulevaisuutta ja katkeroitumalla yksinäisyydestä, vaan olemalla kiitollinen menneistä sekä siitä että heille oli toisensa, kiitollinen heidän lapsista sekä lapsenlapsista, jotka luoja heille oli suonut.

Pukki oli saanut kokea elämänsä aikana muorinsa lämmön sekä hellän huoman. Rakkauden, jossa sanat muuttuivat hiljalleen teoiksi ja teot muuttuivat ikuisuudelta tuntuvassa ajassa rutiineiksi. Siitä pukki oli kiitollinen ja toivoi vieressään istuvan pariskunnan saavan kokea tuon saman.

Muistojen tulviessa ajatuksiin, pukki kahlasi kangaspussiaan kädellä läpi. Lahjat alkoivat hupenemaan ennen kuin loppuisivat kokonaan. Lopulta lahjojen seasta käsiin tarttui jouluteemainen lahjapussi, joka helisi täysinäisen kuuloisena korvissa.

"God Jul til Aurora og yvaa juylya!"

Sohvalla istuskeleva pariskunta erosi vain hetkeksi toisistaa, jotta sinihiuksinen kaunotar sai kurotettua lahjansa käsiinsä.

Linnea kirjoitti:Mummo oli ollut nero mun valittaessani sille että mulla ei ollut mitään ideaa Shelyesin pikkujoululahjaan. Se oli luvannut auttaa mua asiassa ja viikkoa myöhemmin me oltiinkin saatu hakea iskän kanssa postista iso paketti Suomalaisia jouluherkkuja niin meille kuin myös mun pikkujoululahjaan.

Mä olin käynyt koulun jälkeen ostamassa lahjapussin ja nyt mä pakkasin sinne pullon glögiä, pussin mantelilastuja ja rusinoita, pipareita ja piparisuklaata. Pussiin meni myös paketti muumiteetä ja muumimuki. Koska mä en halunnut jättää Ronjaa huomiotta, mä lisäsin lahjapussiin myös vielä pari omenaa ja porkkanaa, ennen kuin mä kirjoitin sinne vielä kortin johon tuli hyvän joulun toivotukset niin suomeksi kuin norjaksikin ja varmistuttuani siitä että mä olin varmasti pakannut kaikki lahjapussiin iskä auttoi mua teippaamaan sen suun kiinni ja mä olin valmis viemään sen Catulle.

Joulupukki oli laittanut merkille lattialla, sohvan etureunaan nojautuneena, istuskelevat hahmot - itse piru ja sen kätyri. Tai siltä se pukin silmissä vaikutti. Pukki ei oikein ymmärtänyt, kuinka viehättävä nuori tyttö menisi salonkiin ja käskisi värjäämään luonnon kauniit hiuksensa paholaisen värisiksi. ”Ei minun nuoruudessani tytöt olisi edes unelmoineet moisesta”, pukki kauhisteli mielessään.

Pukki oli kuitenkin tottunut jo nykynuorison metkuihin. Oli ties minkä värisiä hiussoppia täälläkin istuskelemassa, kuten ne merenneidon siniset hiukset. Lisäksi seurasta löytyi piirreltyjä tai oikeastaan sotkettuja käsivarsia sekä tupakan käheyttämiä yskänpuuskia. Noh eihän se pukille kuulunut...

Tunnelma oli kuitenkin Havørnreiretin vuokratiloissa lempeä, eikä punahiuksinen tyttökään osoittanut pahuuttaan pukin silmissä. Ehkä se oli se nykymuoti ja nykyvillitykset, joiden mukana vanha mies ei vain pysynyt mukana.

Seuraavaksi pukki vetäisi kankaisesta säkistään korkeamman mallisen lahjapussin, jonka vanhemmat henkilöt tunnistivat merkitsevän vain yhtä asiaa. Niinkuin pukkikin tiesi. Olihan sitä tullut vuosien saatossa muutama, jos toinen ostettua niin itselle kuin lahjaksi.

"Hyvää joulua Løkeneille", pukki luki kortista.

"No asiaa!" punahiuksinen tyttö huudahti tyytyväisenä ja konttasi pukin polven vierelle. Pukki hörähti ja ojensi lahjan hymyillen.

Beata kirjoitti:Mä olin saanut secret santan kohteeksi Anien. Tyttö oli mulle aika vieras, ainakin vielä, mutta ehkä asia muuttuisi sitten, kun vauva vihdoin putkahtaisi ulos ja ehtisin toivottavasti pyöriä tallilla ja Usvan kanssa enemmän. Se oli kai mun ikäinenkin, ja vaikutti ainakin tiistaina oikein mukavalta tyypiltä.

Silti mä en tosiaankaan keksinyt, mitä mä olisin sille voinut hankkia, kun en ollut koskaan juuri puhunut sen kanssa. Sushi oli vähän huono vaihtoehto laittaa pukinkonttiin. Tupakkakin ehkä vähän mielikuvituksetonta. Siispä mä kurvasin Volvolla Vinmonopoletin eteen, ja toivoin, ettei siellä olisi muita asiakkaita.

Mun budjetti ei ollut kovin korkea, mutta tyhjässä Vinmonopoletissa mä jouduin vähän nostamaan sitä. Jos olisin lähtenyt kyykkäämään alimmille hyllyille, mä en olisi varmaan päässyt sieltä enää ylös ilman jonkun työntekijän apua, ja siinä kohtaa mä olisin kuollut häpeään. Hävetti mua muutenkin ylipäätään mennä koko liikkeeseen maha pystyssä, mutta ehkä ne tajuaisivat, että mä olin lahjaostoksilla. Toivottavasti.

Nappasin punaviinin pöllönkuvalla, koska se oli hyvä kestosuosikki, jolla ei voinut mennä kovin paljon pieleen. Kassalla mun piti saada sanoa vielä että ”tää on sitten lahjaksi”, niin että mä mahdollisimman paljon kuulostin raskaana olevalta juopolta. Haviksessa tapahtuvat jatkot eivät varmaankaan auttaisi asiaa, kun finninaamainen nuori työntekijäpoika juoruaisi eteenpäin deekumutsista.

Matkalla mä kävin vielä hakemassa kortin, jossa oli joulupukki kahden vuonohevosensa kanssa. Kotona mä kirjoitin sen taakse tekstin.

Tällä lahjakortilla (tai ilmankin) saa pyytää mut valmentamaan, liikutusavuksi tai maastoseuraksi. Voimassa niin monta kertaa, kuin haluat.

En mä tiennyt, paljonko Anieta kiinnosti amatöörien valmennusapu, mutta ehkä se ottaisi mut edes maastoon mukaan joskus. Tein kortin nurkkaan reiän ja sidoin sen lahjanarulla viinipullon kaulaan. Sitten ei muuta kuin toimittamaan pullo Catulle, joka hoitaisi sen pukin täysiin kasseihin.

Pukki katseli nuoren lapsen käsialaa kortista ja luki ääneen: "Hyvää joulua, Elisa!"

Nuorempien tyttöjen keskeltä nousi säteilevä tyttö seisomaan. Tytön tumma iho sekä paksu afrotukka erottautuivat lumenvaaleiden hiusten sekä ihonvärien joukosta. Tytön säteilevyys ei kuitenkaan johtunut tytön erilaisuudesta, vaan hänestä huokuvasta positiivisuudesta sekä siitä hymystä, joka tarttui jokaisen poskille. Tyttö ei pelännyt tai häpeillyt pukin silmissä erilaisuuttaan, vaan hymyili aidosti, iloisilla silmillään. Pukki vastasi tuohon lapsen kauniiseen hymyyn.

"Kiitos ja hyvää joulua myös pukille", tumma tyttö puhui lempeällä äänellä ja sulatti vanhan miehen sydämen ystävällisyydellään. Lahja vaihtoi paikkaansa pukin käsistä, Elisan käsiin.

Pukki katseli uteliaana tuota tummaa ihoa. Lofooteilla asusteleviin natiivi kansalaisiin lukeutui vähän, jos laisinkaan, tytön kaltaisia, eikä heitä näkenyt leveyspiirin tällä puolen kuin ainoastaan turisteina. Tytön puhdas, etelä-norjalainen murre kuitenkin kertoi tytön todella olevan huomattavasti pohjoisempaa kotoisin, kuin ulkomuoto saattoi huijata vanhaa miestä.

Elisa palasi iloisena takaisin ystäviensä ympärille ja avasi pakettiaan kiireesti.

Lahjapaperien kätköistä paljastuivat jälleen kaunis muisto, kehyksineen.

Freya kirjoitti:

Elisa & Feitli poseeraamassa päivän viimeisten aurinkosäteiden loistossa

Pukki kurkkasi jo kovin tyhjäksi käyneeseen lahjasäkkiinsä. Viimeinen lahja tuijotti takaisin säkin pohjalta. Lahjan ympärillä lepäävä valkoinen, kultaisin tähdin koristeltu paperi oli pukin mielestä hyvinkin kaunis.

Pukki kurotti kättänsä kohti viimeistä pakettia ja hymyili ympärillä oleskeleville: "Se on kuulkaas lapsukaiset viimeisen lahjan vuoro".

"Eikä..."
"No hö..."
"Miksen mä saanut mitään??"

"Nohnoh lapset rakkaat, kyllä se joulu vielä tulee sieltä jokaiselle", pukki koitti rauhoitella kiihtyviä lapsia ja jatkoi matalalla äänellään: "Katsotaas ensin kenelle tämä viimeinen edes on"

Joulupukki käänteli käsissään pakettia, etsien siihen kiinnitettyä korttia. Lopulta vanhat silmät havaitsivat paketin kylkeen, kultaisin kirjaimin, kirjoitetun tekstin: "Hyvää joulua sekä onnellista uutta vuotta 2021, Nitalle!"

Vanhempi, tyylikkääseen pikkujouluasuun pukeutunut nainen hymyili vanhalle miehelle ja suoristi mekkonsa reunaa, noustessaan sohvalta hieman ylemmäs, ylettääkseen ojentamaan kättään pukkia kohti.

Ruskea hiuksinen nainen piteli kuusen kynttilöiden valaistuksessa kimaltelevaa lahjaa käsissään hetken aikaa.

"Malttaako näin hienoa pakettia edes repiä auki?", Nita heitti huumoria ja ihmiset nauraa hekottivat.
"No tänne se lahja josset ite uskalla!" Joku miehistä kohotteli rintakehäänsä, kuin soidinmenoja aloitteleva tiainen.

"Eiei!" Nita nauresekeli ja jatkoi huvittuneena: "Kyllä minä sen avaan!"

Ja niin paperi repeytyi kahisevin äänin.

"Sehän on kirja", Nita henkäisi hymyillen ohut kantiselle teokselle. Kannessa luki teksti: "Satu eräästä talvisesta päivästä".

"Lue se meille", yksi nuoremmista lapsukaisista pyysi hiljaisella äänellä. Pukki hymyili pyynnölle: "Se olisi oikein ihastuttava idea".

Nita hymyili kauniisti, selvensi kurkkuaan ja avasi kirjan ensimmäisen aukeaman.

Sonia kirjoitti:

Satu eräästä talvisesta päivästä

Talvi oli saapunut Lofooteille. Lumi oli haudannut alleen niityt ja pellot, pukenut valkean viitan kuusten ja alastomina hytisevien koivujen ylle ja jäädyttänyt viimeisetkin lammet ja allikot. Karhut nukkuivat jo sikeää talviunta ja ne harvat eläimet, jotka olivat hereillä, olivat nekin vaipuneet rauhaan ja hiljaisuuteen.

Mutta muuan Sonia ei nukkunut, ei suinkaan! Toisin kuin karhut, hän suorastaan heräsi talven tultua. Siispä hän oli pukeutunut lämpimästi, pakannut termospullonsa mukaan ja suunnannut tutulle tallille. Oli vapaapäivä, ja kuinkas muutenkaan sen olisi viettänyt, kuin yhdessä ystävien kanssa.

Perille saavuttuaan Sonia kopisteli lumet kengistään, riisui tupsullisen piponsa ja asteli lämpimään taukotupaan. Tuoreen kahvin ja kanelipullien houkutteleva tuoksu leijaili vastaan ja sai veden herahtamaan kielelle. Kuin tilauksesta pöydässä istuva Nita heilautti kättään tervehdykseksi.

“Hei Sonia! Tule maistamaan korvapuustia!” kutsui Nita. Sonia käveli pöydän ääreen ja nappasi käteensä lämpimän pullan.

“Voi, kuinka herkullista!” Sonia sanoi suu täynnä korvapuustia.

“Kiitos, leivoin ne tänään”, vastasi Nita hymyillen, ja niin kaksikko alkoi herkuttelemaan!



Tallin taukotuvasta oli tullut Sonialle jo melkein toinen koti, mutta nyt joulun kynnyksellä tuntui, että jokin puuttui. Hetken tuumittuaan Sonia katsoi ystäväänsä ja painoi otsansa mietteliäästi ryppyyn.

“Tuntuuko sinustakin, että täältä uupuu jotakin?” kysyi Sonia ja sai Nitankin vaipumaan mietteisiinsä.

“Nyt kun sanoit, niin kyllä”, vastasi Nita. Mikä kumma se oikein mahtoi olla? Kaksikko mietti ja mietti, mutta sitten levisi ymmärryksen hymy Nitan kasvoille ja samaan aikaan hän pomppasi ylös kuin tunturipupu!

“Nyt keksin! Täältä puuttuu joulukoristeet!”

Ja totta tosiaan, niinhän se olikin! Soniakin nousi ylös ja hymyili säteillen ystävänsä nokkeluudelle. Vaikka taukotila olikin kotoisa ja sisustus huokui lämpöä, näin joulun alla se kaipasi lisää juhlan tunnelmaa. Mutta siinä samassa seuraava pulma jo hiipikin ystävysten mieleen - mistä ihmeestä he löytäisivät taukotupaan koristeet?

Kauaa ei kuitenkaan tarvinnut miettiä, kun jälleen kerran uusi oivalluksen riemu kirkasti mielen. Tallin heinävintti, hämärä ja salamyhkäinen, sinne jos jonnekin olisi koristeet kätketty!

“Lähdetään katsomaan, josko vintillä olisi somisteita!” Sonia tuumasi, ja niin he jättivät taukotuvan ja kiirehtivät kohti vintin portaita.



Hämähäkinseitit ja paksu pölykerros peittivät tikapuiden astimia, sillä niitä ei aikoihin oltu käytetty. Jännitys hiipi kaksikon ylle, kun he lähtivät kiipeämään kohti kattoluukkua, josta kuivat oljet pilkottivat - kestäisivätköhän tikkaat? Ja mitä jännittävää vintiltä oikein löytyisikään?

Onneksi tikkaat eivät tuntuneet ollenkaan huterilta. Lattialaudat narahtelivat, kun kaksikko suoristautui pimeällä vintillä ja siristeli silmiään. Pimeys oli niin sakeaa, että he hädin tuskin erottivat toisensa.

“Odota hetki”, Nita sanoi, ja pian taskulampun valokeila lävisti pimeyden, ja niin he pääsivät tutkimaan vintin syövereitä.

He näkivät puisia laatikoita, pölyn peittämiä nekin; kärrynpyöriä, osasta puuttui puola jos toinenkin; vilttejä ja loimia, koinsyömiä ja nukkavieruja; olkia niin, että niillä olisi peittänyt varmaan tallin joka ikisen karsinan; sekä vanhoja kanistereita ja tynnyreitä, joissa ei nestettä oltu nähty enää vuosikausiin.

“Täällähän voi olla vaikka mitä aarteita!” ihmetteli Sonia kaikkea näkemäänsä.

“Niin voi, ajatella! Kauankohan nämä ovat olleet täällä?” pohti Nita ja asteli eteenpäin. “Ja missähän koristeet ovat?”

“Katsotaan noista laatikoista!” ehdotti Sonia, ja yksissä tuumin he kävivät laatikoiden äärelle.

Puisen laatikon kansi tuntui painavalta, kun he liu’uttivat sen pois paikaltaan ja kurkistivat sisään. Hetkisen ajan pölyhiukkaset leijailivat sakeana taskulampun valokeilassa aivan kuin pikkuruiset lumihiutaleet. Niiden laskeuduttua he eivät nähneet suinkaan jouluisia koristeita, kynttelikköjä tai juhlaliinaa.

He näkivät vanhan, puisen kelkan. Sen kahva oli tehty kelopuun oksasta ja kolme lankkua oli naulattu yhteen tukevaksi penkiksi. Jalakset oli käsin veistetyt ja sulavalinjaiset.

“Ihan kuin ukin tekemä”, Nita sanahti. Vilkaistuaan toisiaan kaksikko nosti kelkan puisesta laatikosta ja laski sen olkipedille makaamaan.

“Poloinen ei ole nähnyt päivänvaloa varmasti vuosikausiin”, Sonia sanoi ja pyyhkäisi sormellaan penkin pintaa, mitä peittävään pölykerrokseen jäi pitkä vana.

“Mitäs sanot? Mennäänkö kokeilemaan?”

Ei voinut Nita kieltäytyä Sonian ehdotuksesta, sillä kelkkavanhus suorastaan huusi päästä pitkästä aikaa ulkoilemaan. Niine hyvineen kaksikko tarttui kelkkaan ja nosti sen mukaansa. Koristeet olivat unohtuneet jo aikaa sitten, mutta tarpoessaan suurelle mäelle ja kelkan kuljettaessa kaksikkoa vinhasti alaspäin naurun ja riemunkiljahdusten saattelemana, eivät he tienneet, että samaan aikaan tallitontut olivat koristelleet taukotuvan niin jouluisaksi, ettei sen veroista oltu aiemmin nähty.