77 osumaa on löytynyt haulle 0

Lidian päiväkirja

Rötkötin oleskeluhuoneen sohvalla pidellen Lidian satulaa käsivarsillani.  Olin hyvää vauhtia hankaamassa sen istuinosaa puhtaaksi pölystä ja muusta liasta. Varusteiden jynssääminen ei ollut mielipuuhaani, mutta puhtauttaan kiiltelevän nahkapinnan näkeminen innosti jatkamaan. Kohta satula olikin käyty kauttaaltaan läpi ja nousin viedäkseni sen paikoilleensa. Varustehuoneelle käynnin päätteeksi matkaani oli tarttunut puolestaan Lidian suitset. Nekin olivat puhdistuksen tarpeessa, ja tällä kertaa aioin tehdä sen oikein perusteellisesti. Irrottaa remmit toisistaan ja niin edelleen.

Hetken kuluttua vieressäni lojuikin kasa erinäköisiä remmejä. Tiesin samalla siunauksella, että minusta ei ollut loihtimaan niistä takaisin suitsia. Puhdistaa ne piti kuitenkin ensin. Sieppasin sienen käteeni ja remmi kerrallaan lähdin luomaan puhdasta lopputulosta. Kuolaimille varasin oman ämpärinsä ja hinkutin pinttynyttä likaa niin kauan, että hermot olivat palaa loppuun. Suunnittelin jo palopuheen pitämistä tuntiratsastajille, joille selkeästi “huolellinen puhdistaminen” oli vieras termi.

- Jos tämä on leukaremmi, niin tämänhän pitää… ei… puhelin itsekseni kiinnitellessäni remmejä ihan miten sattuu. Olin suitsien kokoamisen suhteen aivan neuvoton. Lopulta viskasin koko viheliäisen remmin toiselle puolelle oleskelutilaa. Vasta näin jälkeenpäin ajateltuna se ei ollut järin viisas teko. Varsinkin, kun heittoni kohteeksi joutui vastakkaisessa nurkassa seisova henkilö. Nutturapäinen tyttö oli hetkessä käännähtänyt ympäri ja tiedusteli suureen ääneen:
- Mistä tämä tuli?

Teki kipeää myöntää, että minä sen olin suutuspäissäni heittänyt. Helpotuksekseni hän, Hillaksi itsensä esittäytynyt tyttö, ei alkanut kurkku suorana raivoamaan minulle, vaan naurahti, kun kerroin miksi pinna oli katkennut.
- Mä voin auttaa, Hilla tarjoutui. Seurasin silmä kovana, kun hän asetteli remmejä paikoilleen kuin suitsien kokoamisen etenemisjärjestys olisi ollut yhtä päivänselvä kuin se, että hevosella oli neljä jalkaa ja häntä.
- Kas näin, ei se oo vaikeeta, kun sen osaa, Hilla esitteli valmista lopputulosta.
- Jaaha, ja mä en tuu oppimaan tuota ikinä, totesin raskaasti huokaisten. Olin kuitenkin painanut Hillan opit muistiini viimeistä piirtoa myöten, ja olin aivan varma, etten ensi kerralla olisi aivan yhtä peukalo keskellä kämmentä monien remmien keskellä.

- Ootatko sä joulua? Hilla havahdutti minut ajatuksistani.
- Vielä kysyt, koko vuoden oon oottanut! vastasin.
- Sulla on varmaan ollut pitkä vuosi, Hilla arveli
- Niinpä, puhut asiaa, totesin virnistäen. Samassa tunsin Hillan suunnalta terävän tökkäisyn.
- Kato ulos, me saadaan sittenkin valkea joulu! tyttö huudahti ilahtuneisuutta äänessään. Totta tosiaan, ohut lumikerros peitti jo maata ja verhosi maiseman kauniin valkoiseksi. Painoin kasvoni vasten ikkunaruutua ja tuijotin näkymää lumoutuneena. Niin kauan, että Hillan piti tökätä minua uudelleen.
- Ootko sä nyt ihan haltioissas?
- Kyllä, vastasin. - Todellakin.

Stellan päiväkirja

Oli lauantaipäivä. Lumi oli peittänyt alleen suurimman osan Norjasta, eikä ruskeita kohtia juuri näkynyt. Oli tulossa valkea joulu. Auton ikkunoista tuijotin ohi viliseviä valoja, jotka toivat tunnelmaa tänne kaamokseen. Aurinkoa ei ollut näkynyt mailla eikä halmeilla sitten kahteen viikkoon. Onneksi revontulet piristävät ankeaa tunnelmaa, ja varsinkin hevoset.

Shelyesin päätallin ikkunoista huokui lämmintä valoa. Sisällä näkyi tummia ihmishahmoja, jotka liikehtivät edestakaisin. Hetkessä olin kävellyt muiden mukaan lämpimään rakennukseen ja kivunnut portaat ylös tallitupaan. Tuvassa oli aika paljon väkeä joista osa ihmisistä näytti vanhemmilta, enkä voinut väittää tuntevani heitä. Sitten oli myös tuttuja kasvoja kuten Bea ja Cathy jotka löysin sohvalta rupattelemasta.
“Moi,” sanoin ja sain heipat takaisin. Bea taputti vieressään olevaa tyhjää tila, ja kutsui minut istumaan viereensä. Kehotuksesta lysähdin sohvalle muiden joukkoon. Hieman hajamielisenä seurailin tallituvan tapahtumia. Kolmen kopla kävi vauhdikasta sananvaihtoa keskenään huoneen nurkassa, elehtien samalla hirveästi käsillään. En tiedä, mutta raajojen heiluttaminen oli joidenkin tapa ilmaista suuremmin kaikkea, siltä se ainakin vaikutti.

En kauaa tallituvassa lojunut vaan lähdin tuvan lämmöstä kirpeään pakkasilmaan. Vedin pipon syvälle päähäni, ja kädet nyrkeissä marssin vauhdikkaasti pihatolle lumen narskuessa tauottomasti jalkojeni alla. Stella tepasteli heti vastaan, niin kuin myös Feitli ja Flammekin. Valitsin kolmesta ponista sen keltahallakon. Tallissa klipsautin metalliset ja kylmästä kankeat riimunnarut kiinni Stellan oranssiin riimuun. Tänään oli toinen kerta. Toinen kerta, kun kipuaisin Stellan selkään.

Stella oli saanut jo varusteet päällensä. Jännitys kipristeli sitä enemmän mahanpohjassa, mitä valmiimpi olin lähtemään maneesille. Ison hallirakennuksen ovella hengitin syvään. Kerran tai kaksi, ennen kuin avasin varovasti ovea. Maneesi oli tyhjä, ketään ei ollut nyt liikuttamassa hevostaan. Joku oli ollut, koska toisella pitkällä sivulla oli kolmen esteen sarja. Stella katsahti innostuneesti esteisiin.
“Ei, tänään ei hypätä,” kuiskasin pörröiseen korvaan.

Monta kertaa olin kivunnut hevosen selkään, mutta aina se tuntui jännittävältä. Tänään erityisesti, koska olin päättänyt kokeilla käynnin lisäksi myös ravia. Stella taas oli kerännyt pakkaspirteyttä, ja varsinkin se seikka painoi takaraivossani, kun nostin jalkani jalustimeen. Hetkessä istuin Stellan selässä. Tämä oli jo toinen kerta, mutta samalla lailla kuin ensimmäiselläkin kerralla, onnellisuus tulvahti joka ikiseen kehoni sopukkaan. Keräsin kohmeisiin käsiini tamman nahkaiset ohjat. Kevyellä pohkeen puristuksella Stella siirtyi käyntiin. Keinuin ponin askelten tahdissa eteen ja taakse ja sivulle. Annoin jalkojen pikkuhiljaa vajota alemmas ja rennommiksi.

Kun olin valmis otin ohjat kevyelle tuntumalle. Näppini olivat aivan jäässä, mutta en antanut sen haitata. Kääntelin Stellaa ympyröille, eikä poni pannut pahakseen, vaikka en täydellisesti ohjannutkaan. Lävistäjä, keskelle pysähdys ja uralla ympyrä. Keskityin ratsastamaan täsmälliset tiet, ja ne onnistuvatkin. Yritin vielä tiputtaa jännittyneet kyynerpääni alas. Ne olivat kiihkeästi juuttuneet korviini kiinni, eikä rentoutuminen ollut helppoa. Ei, kun ei ollut opettajaa, joka neuvoisi.

Jännitti, mutta siitä huolimatta puristin pohkeet kiinni Stellan kylkiin. Poni tajusi vihjeen ja kiihdytti raviin. Henkäisin, kun vauhti lujeni, ei vielä kamalasti, mutta kuitenkin. Kevennys tuli jo selkärangasta, mutta en jännitykseltäni pystynyt sitä suorittamaan. Nappasin vaistonvaraisesti tamman nysäharjasta kiinni. Vasta parin askeleen jälkeen rentouduin sen verran, että osasin siirtyä keventämään. Edelleen puristin rystyset sinisinä Stellan harjaa. Ensimmäisen kierroksen jälkeen uskalsin päästää irti. Stella ravasi rentoa ja pitkää ravia kaviouralla, ja yritinkin luottaa siihen, ettei hevonen lähtisi altani mihinkään. Huulta purren ravasin vielä kierroksia, kunnes olin varma siitä, että olin rento, ja uskaltaisin ravata useamminkin ilman ohjaajaa.

Siirsin hetkeksi käyntiin ja sitten vielä kerran raviin. Tällä kertaa se ei ollut niin suuri kulttuurishokki, joten pystyin tekemään parit suuret ympyrät ja käyntisiirtymiset. Lopuksi nekin luisti moitteettomasti. Stella oli taas toimittanut täydellisen alkeisratsun virkaa, eikä se ollut kerännyt yhtään pakkasenergiaa itseensä. Maneesin valosta kävelin ulos pimeyteen Stella kainalossani. Tamma ansaitsisi nyt tuplarapsutukset, se oli kiveen kaiverrettu.

~ Freya ja Stella, kahdeksas

Lidian päiväkirja

Istuin poikittain bussin penkillä pääni nojatessa ikkunalasiin. Kuulokkeistani pauhasi menevä joulumusiikki, jonka huudattaminen oli alkanut jo marraskuun puolivälin tienoilla. Olin kiistaton joulufani, jolle oli tärkeää hukuttaa talo kaiken maailman joulukrääsään - tai -koristeisiin, miten sen sitten halusikaan sanoa, ja täyttää kaappitila itse leipomillaan pipareilla. Juhla toimisi myös valopilkkuna pimeässä arjessa, pohdin katsellessani ajotien vieressä levittäytyvää sysipimeää metsää. Näkisinköhän edes jäädä omalla pysäkilläni pois?

Minun oli painettava kasvot aivan kiinni huuruiseen ikkunaan, jotta maisemasta saisi edes jonkinlaisen käsityksen. Kyllä, siinä se oli, Shelyesiin johtavan tien pää. Iskin stop-napin pohjaan ja loikkasin alas penkiltäni. Vielä oli taivallettava vajaa kilometri talliin suuntaan, mutta se sujui yllättävän joutuisasti Kulkuset-biisin tahdissa. Maa ei ollut lunta tulvillaan, mutta talvisää oli raikas verrattuna linja-auton tunkkaiseen ilmanlaatuun, eikä Liida tulisi jäämään talliin, sillä olin suunnittelut päivälle ilman satulaa ratsastamista. Se oli ihan toteuttamisen arvoinen idea, ainakin, kun vertasi ajatuksiini Lidian pesemisestä (mittari oli painunut reilusti miinuksen puolelle) tai maastoon lähtemisestä (pimeässä metsässä harhailua, ei kiitos!).

Äkkiäkös tallin rakennukset ilmaantuivat jo näköpiiriini. Pujahdin tallin ovesta sisään ja suksin suorinta tietä varustehuoneelle. Napattuani suitset mukaani otin suunnaksi Lidian karsinan. Hevonen ahmi täyttä häkää päiväheiniään, mutta kohotti uteliaana päätään kuullessaan askeleeni tallin käytävällä.

Ojensin käteni rapsuttaakseni oven yli kurottavaa päätä, mutta melko pian olin jo täydessä työn touhussa. Harjasin rivakasti läpi tamman selän ja mahanalusen. Järin likainen hevonen ei ollut, ainoastaan likapaakut kavioissa saivat hikipisaroita nousemaan otsalleni. Kuolainten lämmittäminen ei sujunut odotetulla tavalla, ainoastaan viimeisetkin lämmönrippeet käsistäni olivat mennyttä kylmän metallikappaleen pitelyn jälkeen. Lopulta lykkäsin kuolaimet lämpimän hanan alle, kyllä sinne maneesillekin oli joskus päästävä!

- Himputti soikoon, tuskailin. Toinen käsi pusersi Lidian harjaa, toinen yritti saada otetta hevosen liukkaasta selästä. Jälleen kerran mätkähdin maahan. Tällä kertaa en edes jaloilleni vaan suoraan takamukselleni. Sisälläni kuohahti, mutta en antanut periksi. Kiittelin onneani, ettei kukaan ollut näkemässä, kun kerta toisensa jälkeen todistelin mitätöntä ponnistusvoimaani. Samassa silmiini osui muovinen jakkara katsomon edustalla. Sen päältä onnistuin rehkimään itselleen vatsalleni Lidian selkään. Se ei kuitenkaan ollut vielä mitään, sillä vain luja ote Lidian harjasta pelasti minut maakosketukselta pyrkiessäni istuma-asentoon.

Lidian ottaessa ensimmäiset käyntiaskeleensa, saapui aiemman innostuksen tilalle epävarmuus. Tunsin liukuvani tamman suuressa käynnissä puolelta toiselle ja vaistomaisesti tarrauduin jaloillani kiinni Lidian kylkiin ja lyhensin ohjia entisestään. Aloitin tehokkaan työskentelyn käynnissä saadakseni ajatukseni keskitettyä johonkin muuhun kuin selässä pysymiseen. Pohkeenväistöäkin yritin ratsastaa muutaman askeleen, mutta epäselvät apuni yhdistettynä Lidian alhaiseen viitseliäisyyteen johtivat epäonnistuneeseen lopputulokseen kerta toisensa jälkeen. Jos jotain positiivista piti mainita, tunsin rentoutuneeni Lidian selässä ja uskaltauduin jopa pyytämään tammalta ravia.

Alku oli hankala, ja kaulalle päädyttiin yhden jos toisenkin kerran. Lopulta onnistuin ravaamaan ensin lyhyen sivun, sitten pitkän sivun, myöhemmin koko kierroksen. Jassun oppeja muistellen yritin saada pomppivat käteni rauhoittumaan, mutta tyylipuhtaaksi ei menoamme voinut kutsua hyvällä tahdollakaan. Soin Lidialle pienen lepotauon, ja hetken mielijohteesta päätin kääntyä väärinpäin tamman selässä. Tartuin ohjiin kokeillakseni Lidian kääntämistä pienelle voltille. Eihän siitä nyt mitään tullut ja pieni nauruntyrskähdys pääsi minultakin. Ei ratsastuksen tarvinnut olla aina niin vakavaa!

Aikansa käveltyämme käännyin ensi töikseni katse menosuuntaan ja ratsastin käyntiä eteenpäin. Matelevasta käynnistä ei laukkaa nostettu, jos tarmokkaastakaan. Ratsastustaitojeni kyseenalaistaminen oli kuitenkin turhaa, sillä Jämäkällä pohjeavulla laukka nousikin kertaiskusta ja jo hieman lämmennyt  Lidia tarjosi mukavan pyörivää laukkaa. Posotin ympäri maneesia kuin laukkaradalla konsanaan ja nautin vauhdin hurmasta. Ratsastin vielä muutaman kierroksen patistaen tällä kertaa Lidian syvälle kulmiin ja kääntäen hevosen muutamalle suurelle ympyrälle. Kaarevat urat koettelivat tasapainoani, varsinkin silloin, kun Lidia sattui rikkomaan raville kesken ympyrän. Selässä kuitenkin pysyin, ja tyytyväinen hymy loisti kasvoillani vielä laskeutuessani ratsailta. Jalkani koskettaessa maneesin pohjaa avautui maneesin ovi kolahtaen. Tulijat osoittautuivat Freyaksi ja Stellaksi, joka suloisella ulkokuorellaan sai sydämeni pamppailemaan yhä nopeampaa ja nopeampaa. Huikkasin tervehdyksen ratsukon suuntaan. Sain Freyalta hiljaisen moi -vastauksen, mutta koska tyttö ei päällisin puolin tarkasteltuna näyttänyt olevan juttutuulella, tempaisin maneesin oven auki ja lähdin Lidiaa taluttaen hiljalleen lampsimaan kohti tallia. Edes ympäröivä pimeys ei onnistunut latistamaan mielialaani. Hyvin sujuneen ratsastuskerran jälkeen kelpasi hymyillä. Kuten myös ei niin onnistuneen - jokainen hetki Lidian kanssa oli sanoin kuvaamattoman upea!

# Tallikirja 2017 -->

- Onkohan tuo nyt ihan viisasta? Kyseenalaistin. – Jos mä saisin noin paljon pätäkkää tosta noin vaan, pistäisin kyllä sen osakkeisiin tai laittaisin sen muilla keinoin poikimaan.
- Totta kai ylijäävät varat menevät sijoitukseen, Jassu virkkoi ja tasasi paperinivaskoja pöytää vasten. – Musta vaan tuntuu, että tämä on mun velvollisuuteni. Niin siinä testamentissa luki.
Kohautin olkiani. Mitäpä tällainen nuori pojankloppi oli siihen sanomaan. Omasta mielestäni hoitaisin kyllä tallin raha-asiat paljon paremmin kuin Jassu, mutten tohtisi koskaan sanoa sitä ääneen. Jassulta puuttui tiettyä voitontahtoa ja suuruudentavoittelua ‒ riskienotto on ainoa tapa tehdä suuria voittoja.

- Ajattelin aloittaa isosta tallista siipi kerrallaan. Mitä sä olet mieltä? Jassu jatkoi pohdiskeluaan.
- Rehu- ja varustehuoneet olisi ehkä hyvä saada ensin alta pois, tuumin ääneen. ‒ Sua alkaa kuitenkin ahdistaa se epäjärjestys, jos kaikkien hevosten varusteet joudutaan säilyttämään kovin pitkään niiden karsinoiden edessä.
- Hyvä pointti! Jassu totesi. – Ja rehuja voi olla tympeää annostella kylmässä heinälässä joskus alkuvuoden paukkupakkasten aikaan.
- Nimenomaan, hymähdin. ‒ Milloin ajattelit kilpailuttaa?
- Jos mä tänään jo soittelisin vähän yrityksiä läpi. Voi olla, että täällä ramppaa lähiaikoina työmiehiä arvioimassa työn laajuutta.
- Nonni, vastasin rennosti. ‒ Mäpä painelen viemään nuo loput kop… siis hevoset pihalle.
- Sano kopukat vaan, Jassu nauroi. ‒ Mitäpä sitä kaunistelemaan tällaisessa paikassa.

Tänään oli työputken ensimmäinen päivä. Olin saanut nauttia parista täydestä vapaapäivästä, mutta seuraavien seitsemän päivän aikana tekisin joka päivä joko tallia tai Amfia. Onneksi olin sentään saanut jouluaaton vapaaksi, ja vuodenvaihteen jälkeen mua odotti viikon loma, jona suuntaisin vanhempieni luokse Narvikiin. Mutta se niistä haaveista, sillä käsissäni olevan narun päässä mulla oli erittäin kiireinen vuonohevosori ja allani erittäin liukas tallipiha, joten tämä hetki oli kaikkea muuta kuin sopiva haaveiluun. Tranen jälkeen vein tarhaan Kimin, enkä voinut olla miettimättä, tulisikohan Amira tänään sitä katsomaan. Viime aikoina hän oli horjuttanut Ella-Amalien paikkaa mun suosikkihärnättävänäni. Jospa mä tänäänkin saisin sitä jollain tavalla hätyytettyä.

Hevoset oli äkkiä viety, vaikka omakehu haiseekin. Musta oli vuorojen kuluessa tullut oikeastaan aika tehokas, ja Joona oli nimittänyt mua ”tulevaksi Mo i Ranan lahjaksi hevosurheilulle”, sillä se oli kovasti sitä mieltä, että mun oli kiivettävä ensi vuonna hevosen selkään. ”Camoon, eikö se olisi aivan huikea uudenvuodenlupaus?” Phah, ei minusta.

Heittelin talikolla purua seinää vasten ja nostelin vierivät kikkareet kottareihin. Ohitseni käveli näpäkkä brunette. Mut huomattuaan sen askel hidastui lähes slow motion -henkiseksi. Hän osoitti sormillaan ensin omia silmiään ja sitten minun, ja siristi silmiään tuimasti, mikä sai mun kasvoilleni kohoamaan ilkikurisen, vinon hymyn. Katse kertoi: "mä vahdin sua". Tänään mä en ilmeisesti saisi Amiraa säikäytettyä. Jatkoin hommiani askeleiden kaikotessa yläkertaan. Mitähän mä tällä kertaa Amiran pään menoksi keksisin?

Merkintä 2, #tarinatempaus2019 (aloitettu 17.12.2019)

Tranen päiväkirja

Kuljin tallipihaan parkkipaikalta ja vilkutin isälleni hyvästeiksi. Astelin isoon talliin toimistoon. Siellä ei ollut ketään, mutta varmistin kuitenkin tuntilistasta että olin saapunut oikeaan aikaan. Kyllä siinä se luki Aikuisten tunti klo 17.00-18.00. Menin Tranen luo karsinaan ja harjasin sen. Ensiksi lautasilta, sitten kyljestä, sitten muun kropan. Vilkaisin kelloa. Se oli jo kahtakytä vaille. Nappasin orin varusteet ja heitin kauniin värisen sinisen huovan orin selkään. Sitten punttasin selkään satulan ja laitoin päähä suitset. Sitten kuljetin Tranen keskelle pihaa, jossa huomasin Jassun osoittavan minua ja nuori ehkä kolmekymmentä vuotias nainen tuli luokseni.
"Hei siinäkö on siis Trane?" nainen kysyi ja silitti oria.
"Joo tässähän se, oletko sinä sen tämän tunnin ratsastaja?"
"Joo, kiitos", nainen sanoi ja otti minulta Tranen. Kipitin pois tieltä ratsukoiden matkatessa maneesille.

Kuljin lokerolleni ja avasin sen oven. Otin sisältä aiemmin sinne varaamani joulukoristeet. Tyhjensin koko kaappini lattialle ja pyyhin roskat sisältä ulos. Sitten otin teippiä, jolla kietaisin joulukoristeita kaappini sisäseinään ja järjestelin kaapin tavarat takaisin. Aijoin laittaa koristeita myös ulkopuolelle, mutta sitten tajusin etteivät kaikki välttämätä vietä joulua ja luovuin ajatuksesta. Sitten otin laukustani nuudelit, jotka olin kuljettanut tallille välipalaksi. Kiehautin vettä ja kaadoin veden nuudelikuppiin. Sitten söin rauhassa katsellen puhelinta ja viestitellen Oscarille. Vilkaisin kelloa. Viittä vaille kuusi.

Kuljin hakemaan Tranea naiselta, joka sitä oli ratsastanut.
"Voi kiitos, oikein ihanaa kun jaksat huolehtia!"nainen sanoi.
"Ei mitään", naurahdin ja otin hevosen kiinni. Pitelin hevosta kiinni kun seuraava ratsastaja saapui. Hän oli teini-ikäinen tyttö. Tytöllä oli ruskeat hiukset ja siniset silmät. Tyttö tuli luokseni varovasti.
"Hei voin nyt ottaa Tranen kiitos", tyttö sanoi ja otti hevosen luoltani.
"Seelvä", naurahdin ja katsoin tytön perään.

Tarinatempaus merkintä 3/ #Tarinatempaus2019 /Aloituspäivä 13.12

Kimin päiväkirja

Inga-Stiina ilmesty maneesiin, juuri, ku mä olin säätämäs satulavyötä selästä.
"Moi!" se tervehti mua.
"Moih" ähkäisin pidätellen Kimiä.
"Sää muuten hyppäät tänään esteitä" Iiäs sano ja lähti hakee estetolppia ennenku mä olin kerenny sanoo mitää.
"Siis mitä? Hyppään? Esteitä?!" mä kauhistuin.
"No esteitä esteitä!" kuuluin jostain maneesin katsomon laidalt Iiässän ääni. Pyysin Kimin käyntiin uralle.
"Et oo tosissas! Tää on ihan seko jo muutenkin!" 
"Oon mä, sä hyppäät tänään esteitä" tyttö sano määrätietosesti kantaen jo ekoja tolppia hiekalle. Kimi seuraili sen puuhia korvat uteliaasti hörössä.

Ohjasin Kimin kohti estettä. Alkuvaikeuksist oli selvitty ja ori laukkas eteenpäinpyrkivästi ja voimakkaasti. Kolme, kaksi, yksi, laskin laukka-askelia ja viimeisellä varauduin nousemaan esteistuntaan. Kimi kuitenki kiels ja oli lähel, et mä en pudonnu sieltä.
"Uudestaan, samantien! Nyt ajat eteen ennen estettä!" Iiäs huuteli maneesin keskeltä ohjeita kuin ratsastuksenopettaja. Nostin uuden laukan ja ohjasin esteelle. Ajoin Kimiä juuri ennen estettä reippaasti eteen, ja olin varma, et täl kertaa se hyppäis. Eipä hypännyt ja pian mä olin persuksillani maassa ihmettelemäs et mitä tapahtu.

Kiipesin uudelleen Kimin selkään ja täl kertaa Iiäs ojensi mulle superminiä raippaa.
"Äh, ehkä sil on joku estekammo tyyliin" puuskahdin masentuneesti.
"No ei varmana oo! Mehän irtohypyttettiin sitä eilen. Ja Kimihän loikki kun mikäki jänis niiden esteiden yli! Ja nyt sä yrität tota uudelleen" Iiäs sanoi päättäväisesti. Eikä siinä muu auttanu ku totella. Nostin jälleen laukan ja ohjasin esteelle. Täl kertaa tunsin Kimin selvästi epäröivän, jote just ennen estettä annoin sille pienen raipan näpäytyksen lautaselle. Se tuntu auttavan ja ori liiteli esteen yli mahtavalla pompulla.
"Hyvä! Kehu!" Iiäs sano. Taputin Kimiä kaulalle ja siirsin sen käyntiin. Huomasin, ku Inga-Stiina käveli nostamaan estettä.
"Älä nosta paljoo, muista et hypätää vast ekaa kertaa" kurtistin hieman kulmiani.
"En en, mut Kimil näyttää olevan vähän ponnua matkas, ja tää on nyt vaan 40 senttine" tyttö sanoi.

Lähestyin estettä. Kimi tuntu jotenki erilaiselt, se laukkas innokkaasti korvat hörössä kohti estettä. Ehkä se oli päässy vauhtiin. Poni hyppäs esteen yli taas komealla ilmavaralla.
"Jes! Hyvä poika!" kehuin, vaikka Kimi vetäskin heti esteen jälkeen pään alas ja pukitti.

Oltiin Kimin kans hypätty estettä viel muutamia kertoja, kunnes Kimin temput alko olee jo sen verran hurjii, et oli aika lopettaa. Ennen ku se kuumuis lisää. Kimi oli kyl ollu tosi super, muuta ei voi sanoo, vaik kyl meil on pitkä kehitys edessäpäin, ennen ku voin ees haaveilla kisakentist. 

Brella tarinoi

Nappasin Brellan kiinni ja laitoin pikalukon kii. Lähin taluttamaan sitä kohti tallia. Ulkona oli kirpee pakkassää, ja mul oli päällä vaa ratsastushousut, huppari ja joku kuoritakki, ja tietysti vanssit.
"Tule nyt, mä jäädyn!" maiskutin Brellalle, ku se jäi jo kolmatta kertaa tonkimaan lunta ruohotuppujen varalt. Tamma käveli laiskasti mun peräs kohti tallii. Sit ihan yhtäkkii se teki jonkun kummallisen loikan.
"Ääkh" mult pääsi kumma ääni, kun melkee kaaduin persukselleni maahan.
"Prrrruuu, nyt rauha" komensin ponia, heti kun sain tasapainon takasi. Brella ei ottanu komennusta kuulevii korviinsa ja lähti vetää mua jäisellä pinnalla. Ärsyttävää ku poneil oli hokit.
"Brella nyt!" tiuskaisin alkaen jo ärtyy vähän. Kiristin otetta narusta ja nappasin Brellan riimusta kii napakasti. Sillon se hidasti.
"Noniin, ja nyt nätisti" murahdin tammalle ja jatkoin matkaa. Brellan ilme kerto sen, et mun kustannuksel pelleily oli sen mielest huisin hauskaa.

Sain huokasta helpotuksest vast ku olin saanu Brellan kii pesarin ketjuihi. Hain tamman kamat satulahuoneest ja laskin satulan telineeseen, suitset naulaan ja harjapakin maahan. Kolusin hetken pakkia ja löysin sielt sitte sopivan harjan.
"Moi Amira" kuulin äänen takaa ja hätkähdin vähän. Kiepahin ympäri ja huomasin Christianin mun takana.
"Hyi hitto että mä säikähin" naurahin vähän Christianille ja se vaa virnisteli siinä. 
"Ei ollu tarkotus säikytellä" se naurahti mulle. 
"Joo eipä ollu" vastasin sille. Käänsin katseeni Brellaan, joka alko kuopii pesarin pohjaa hermostuneesti.
"Älä viitti" komensin Brellaa nousten pystyyn harja kädessäni. Huomasin Christianin naureskelevan mulle.
"Ei oo hauskaa" mutristin suutani leikil ja jäin tuijottamaan sitä silmiin kädet puuskassa.
"Joo joo ei ollu hauskaa" se sano lopulta hymyillen. Hymyilin vähän sille ja aloin sitte harjaa Brellaa, joka kävi aina vaan kärsimättömämmäks.

Nousin satulaan ja laskin jalustimen. Asetin jalustimen jalkaani ja annoin Brellan lähteä uralle kävelemään pitkin ohjin. Olin raahannu maneesii parit puomit ja sokeripalat. Hetken päästä keräsin ohjia ja ohjasin Brellan kohti puomei. Se asteli kuuliaisesti niide yli. Rapsutin tamman kaulaa ja annoin sitten pohkeita. Kun Brella ei reagoinu mitenkää näpsäytin raipan tamman lautaselle. Brella tuntu heräävän, se teki pukin ja lähti sitte viipottamaan tölttiä. Pidätin ohjista niin, että tamma siirtyi lopulta raville. Ohjasin Brellan puomeille ja keventelin niiden yli rauhallisesti.

Brella oli kivan rauhallinen, joten ku oltiin tehty sopivasti alkuverkkoi ja sellast nostin laukan. Brella vetäs päänsä ja pukitti.
"Brella" puuskahdin, koputin kantapäitä ponin kylkiin napakasti. Sain Brellan pään ylös ja jatkoin päättäväisesti laukkatehtävii. Ku annoin laukkapohkeet, nosti Brella kuuliasesti reippaan laukan. Laukattiin ponin kanssa ympyrällä hetki, ja sitte ohjasin sen puomeille. Nousin kevyeenistuntaan ja Brella laukkas nätisti ensimmäiset, mut viimeselle puomille se otti hirveen loikan.
"Vai hypätä tahdot" virnuilin ja hidastin ponin käyntiin. Pysäytin tamman yhden puomin viereen, liu'uin alas selästä ja korotin pari puomia sokeripalojen varaan pieneks pystyks. Kiipesin takasi Brellan selkään ja nostin laukan. Käänsin Brellan kohti esteitä ja tamman vauhti alko heti kiihtymään.
"Prrrrrr" pidätin tammaa ja nousin esteistuntaan. Brella hyppäs liiotellut loikat esteille, mut kehuin sitä silti.

Talutin Brellan pihattoa kohti. Se käveli hitaasti mun peräs roikottaen päätään rennosti. Tamma oli ollu älyttömän hyvä, vaik oliki vähän yrittäny temppuilla. Esteet oli varmaan sen mieleen. Avasin pihaton portin ja päästin Brellan irti. Se löntysti rauhallisesti heinäkasalle ja alkoi mutustella sitä siinä. Suljin pihaton portin ja ripustin Brellan riimun koukkuun. Tää tallipäivä ois sit aikalail täs.

Merkintä 9, #Tarinatempaus2019, aloituspvm 20.11.19

29.11. Ruosteen karistusta

Vetäisin jalustimen alas ja kiipesin Brellan selkään. Se seisoi korvat luimussa paikoillaan, kun mä säätelin toistaki jalustinta sopivaks. Ku se oli sopiva, lähin uralle käynnis ja annoin tammalle pitkää ohjaa. Brella venytteli kaulaansa oikein antaumuksella, kun me käveltiin leppoisasti alkukäyntei. 

Hetken pääst keräilin ohjat käsiin ja annoin pohjetta, jot Brella siirtyis raviin. Ja niin se tekikin, mut ravas erittäi tahmeesti ja hitaasti.
"Mennään nyt" mutisin ja annoin uudellee pohjetta napakammi. Brellal ei ollu sit aikomustakaa lähtee reippaammi etee. Räppäsin raipan ponin lavalle muutaman kerran napakasti ja se toimi hyvin. Brella tuntu heräävän ja lähti tölttäämään.
"Amira, Brella takas raville!" Jassu huuteli maneesin keskeltä mulle. Pidätin ohjista ja istuin satulaan syvemmin, jolloin Brella siirtyi takaisin raville.
"Parempi" Jassu hymähti. Brella tuntu hirveen tahmaselta, eikä meinannu liikkuu eteen kunnolla, tai käyttää takajalkoi tarpeeks. No ehkä se alkuverryttelyks oli ihan semi ookoo.

Kun oltiin saatu alkuverkat pakettiin, alettiin ottamaan Jassun johdolla lyhyiden sivujen keskelle siirtymisen käyntiin, 4 askelta käyntiä ja sitten taas raviin. Brella kulki ihan hyvin eteenpäin, mut käytti edelleen takajalkojaan huonosti. Istuin satulaan jo valmiiks, ja valmistelin pidätyksen jännittimmällä vatsalihaksiani. Pitkän sivun keskellä pidätin ohjista hieman. Brella siirtyi laiskasti käyntiin ja laskin neljään.
"Brella takas raville jo!" havahduin vasta Jassun huutoon ja annoin hieman pohjetta tehostaen sitä raipalla. Vasta silloin Brella siirtyi raviin. Huoh. Tästä tulisi iso urakka.

Alkutunnista oltiin tehty siirtymistehtävii, jotka ei ollu sujunu mitenkää erityisen hyvi. Siirtymiset ei ollu ollenkaa tarkkoi tai mitää. Seuraavana harjotuksen oli lisätty ravi. Se ei mul ja Brellal menny mitenkää erityisen hyvi. Kuitenki, saatiin me siit jotai kehui. Brella kyl tölttäs paljon ja sillon totesin sen tosi tölttivahvaks issikaks, siit ei ollu epäilystäkää.

Loppuun otettiin laukkaa, nostoissa Brella tölttäs taas tosi vahvasti, mut kyl me muutama hyvä nosto saatiin, ku sain napakan otteen taas Brellaan takasin. Kokonaisuudessa olin ihan ookoo tyytyväine Brellaan tunnin jälkeen, vaik tää ei ollukkaa mun parasta ratsastusta.

Merkintä 8, #Tarinatempaus2019, aloituspvm 20.11.19

# Tallikirja 2017 -->

Ah ‒ iltatalli. Ihan kuin minulla ei olisikaan ollut parempaa tekemistä tänä pimeänä tiistaina. Eikä varsinkaan siksi, että olin jo puurtanut Amfissa aamuvuoron. Työmiehen elämä oli rankkaa.
Jos jotain ymmärsin, niin sen, ettei ruokkivaa kättä saanut purra. Talliduunin ansiosta mun kuukausisäästöni olivat parikymppiselle äijälle oikein hyvät, mitenkään asialla kerskailematta. Työhommat hoidin aina sööristi, vaikka pääni sisällä saatoinkin marista itsekseni kenellekään siitä kertomatta. Loppupeleissä Shelyes kuitenkin jatkuvasti antoi mulle enemmän kuin otti.

Jassu oli viime aikoina ollut epäilyttävän sosiaalinen, tänäänkin se paineli jonnekin menoilleen jo puolenpäivän jälkeen, eikä sen hopeaista Skodaa näkynyt vieläkään missään. Päivällä oli kuulemma ollut hässäkkää, minkä vuoksi parin yksärin karsinat oli vielä siivoamatta. Janni ei ollut ehtinyt putsaamaan Robininsa boksia, kun Jassu oli jättänyt tallin yksin hänen kontolleen. Ja Jassu tietystikään ei ollut aamulla siivonnut Jurin karsinaa, koska ‒ noh ‒ niin. Lisäksi Jurin hoitaja, jota en tuntenut enkä ollut moikannut kuin ohimennen, ei tänään ollut käynyt tallilla.

Kyykistelin Robinin karsinassa, kun tiukka, korkea naisääni keskeytti tekemiseni.
- Väistä vähän.
Mollotin tyhmän näköisenä talikko kädessä yrittäen tunnistaa talliin tulijan.
- Voitko siirtää noita kottareita? Naisääni sanoi jo vähän ärtyneen kuuloisena.

Puhuja oli hämmentävän lyhyt, ehkä mua hieman nuorempi muija. Habituksestaan mulla tuli kovasti mieleen Ella-Amalie, paitsi että hän oli tumma eikä vaikuttanut pitävän musta ollenkaan. Tarkemmin muistellen olin ehkä nähnyt tytön ja ponin joskus maneesissa, mutta mieleeni oli jäänyt vain ponin kuriton meno, enkä ollut sen tarkemmin katsonut, kuka sillä ratsasti.

- Öh, joo voin, sori, mutisin kiireesti.
Huomasin jääneeni tuijottamaan tyttöä kiusallisen pitkään, sillä jostain syystä tämä erottui joukosta tavalla, josta saatoin ehkä vähän pitää. Tytön olemuksessa oli jotain kiehtovaa. Hän töksäytti vain koruttomasti ”Tänks” ja talutti pienen kirjavan ponin pesupaikalle. Jäin siivoilemaan karsinoita.


Hetken kuluttua tyttö lähti. Sen askeleet kopisi, vaikka sillä oli jalassaan vain tennarit. Livahdin tekemään tuttavuutta pesupaikalle jääneen ponin kanssa. Olinhan mä pari kertaa sen vienyt tarhoille ja talliin, mutten yleensä kiinnostunut hevosista tai halunnut olla niiden kanssa tekemisissä yhtään enempää, kuin oli pakko.
Poni näytti erikoiselta. Sen toinen kylki oli lähes valkea ja toinen mustankirjava, ja sen vasen silmä oli jäänsininen, kuten Beatan nuorella hevosella. Se katseli minua uteliaana ja alkoi möhnätä takkiani turvallaan. Rapsutin sitä etäisesti. Sentään tämän kiinnostavan neidin poni piti minusta. Eikö se ollut jo puoli voittoa..?

Kuulin oven aukeavan naristen, joten siirryin kasuaalisti nojailemaan seinää vasten. Tyttö käveli ohitseni mulkaisten minua mitäänsanomattomasti ikään kuin kiinnittämättä minuun mitään huomiota. En pitänyt siitä. En ollut tottunut olemaan kenellekään ilmaa, sillä yleensä olin aina kaikkien (erityisesti naisten) huomion keskipisteenä. Tyttö vei poninsa satulan pesarin seinässä olevaan, avattavaan telineeseen ja laski suitset naulakkoon. Harjalaatikon hän laski maahan ja penkoi sitä keskittyneesti, edelleen kuin en seisoisi metrin päässä hänen takanaan.

- Ootko uus täälläpäin? Minun oli pakko aloittaa keskustelu. Hiljaisuus alkoi raastaa hermojani ja huomionkipeys ottaa vallan.
- No en ny tiiä, on täs jonku aikaa tullu pyörittyy, mut ei hirvee kauaa, tyttö vastasi suoraviivaisesti vilkaisematta minuun. Hän suki poninsa selkää huolellisesti.
- Okei, vastasin. Neidistä ei saanut näköjään paljoakaan irti. – Oon Christian, esittäydyin toivoen, että saisin edes hänen nimensä.
- Amira, tyttö lausahti ja siirtyi saman tien poninsa toiselle puolelle edelleen luomatta minuun katsekontaktia. Aloin epäillä, oliko hänellä jotain minua vastaan.

- Ja sä taidat omistaa tän villikön? Jatkoin yrittäen keventää tunnelmaa. Taputin ponia takapuolelle, ja se käänsi toisen korvansa minuun päin. Ei tainnut tykätä.
- Joo… Amiraksi esittäytynyt tyttö vastasi. Uskomatonta! Ei vieläkään mitään reaktiota mihinkään suuntaan. Tyttö alkoi näyttää lähinnä vaivaantuneelta pitäen katseensa edelleen tiukasti alhaalla.
- Näin sut ratsastamassa yks päivä. Näytti villiltä teidän meno, yritin epätoivoisesti jatkaa keskustelua. Ignoraus oli suorastaan ärsyttävää, mutta jollain oudolla tavalla kutkuttavaa. Halusin edes katseen. Mun oli voitettava tämä peli.
- Joo, kyl se välillä pitää sellaista showta, Amira mumisi kyykkien harjapakillaan. – Lisäksi hoidan vielä Brellaa, se jatkoi. Lauseen jatkaminen oli hyvä merkki.
- Ketä sä hoidat, vai omistatko jonkun yksärin? Tyttö kysyi noustessaan harjapakiltaan ja kohdisti katseeni silmiini. Vihdoin!

Uppouduin tytön silmiin yrittäen lukea häntä. Amira oli kiehtova, vaikka sen vaikeasti tavoiteltavan esittäminen pänni minua suunnattomasti. Tyttö oli kauniskin vielä. Siroja kasvoja reunustivat tummat, olkapäitä hipovat hiukset. Silmät olivat ilmeikkäät ja eripariset. Vaikka yleensä olin huono muistamaan yksityiskohtia, olin varma, että tämä neiti jäisi mieleeni. Nyt minun oli vastattava, ettei tauko venyisi jälleen kiusallisen pitkäksi.

- En mä. Oon vannonut, etten nouse noiden eläimien selkään, vaikka mikä ois, naurahdin hymyillen vinoa hymyäni. – Ties mitä tekevät.
- Aa, tyttö mutisi ja kääntyi hakemaan poninsa satulaa. Katsoin paremmaksi mennä jatkamaan iltatalliani, sillä minusta alkoi tuntua siltä, kuin tytöllä olisi joku kiire.


Illan viimeinen ratsastustunti oli juuri päättynyt. Painelin heinälään hakemaan kärryjä. Jaoin oritalliin pikaisesti heinät, siitä suuntasin isoon talliin, pihattotalliin ja pihattoon. Rehut kävin noutamassa ison tallin rehuhuoneesta, jossa odottaviin rehukärryihin olin annostellut ne jo valmiiksi. Jakaminen oli suhteellisen helppoa ja sujui jo rutiinilla, vaikken hevosista mitään tiennytkään. Tuntilaiset liukenivat pian paikalta, ja kävin vaihtamassa tallien ilmastoinnit yöasentoon. Vielä maneesi, ja sitten alkoikin olla piakkoin valmista.

Amira ja hänen poninsa treenasivat keskittyneesti maneesin toisessa päässä ympyrällä hiippaillessani katsomoon. Yritin olla säikäyttämättä ratsukkoa kulkiessani katsomon läpi metallikaapille, josta ilmastointi ja valot säädettiin. Ehkä Amira pärjäisi, vaikka lämpöpumppu alkoikin puhaltaa pikkuhiljaa viileämpää. Seurasin treeniä hetken vaivihkaa. Kaksikko työskenteli hyvin, tai sen verran mitä nyt maallikko hyvästä työskentelystä ymmärsi. Tällä kertaa poni ei vikuroinut, ja näytti nöyrältä siron neidin alla. Päätin liueta paikalta ennen kuin he huomaisivat minut.

Käytävät oli lakaistu, pihattotalli lukossa ja hevoset sisällä, loimitettuna ja ruokittuna. Ja vieläpä ihan tehokkaalla aikataululla. Kello oli hieman yli yhdeksän, ja kaikki Amiraa lukuun ottamatta olivat jo painelleet kotiin. Lötkötin taukohuoneen sohvalla radion soittaessa hiljaa joululauluja. Olin juuri availemassa Instagramia, kun kuulin portaikosta ääntä. Vihdoin. Amira lipui huoneen läpi ja istui rennosti vierelleni sohvalle.

- Mä jo ajattelin, että olit lähtenyt kotiin, jerrytin Amiraa.
Todellisuudessa tiesin tasan tarkkaan hänen olleen oritallissa. Hänen saapumistaanhan mä olin odotellutkin, että pääsisin lukitsemaan maneesin ja oritallin.  
- En mä ny viel, Amira naurahti hieman. Hänen olemuksensa oli jo paljon rennompi, kuin paria tuntia aiemmin.
- Teilhä näytti menevän tänään iha hyvin Kimin kaa? Jatkoin yrittäen luoda kontaktia. Olin luntannut ponin nimen karsinan ovesta heiniä jakaessani. Amira käänsi katseensa minuun ja kurtisti kulmiaan.
- Ai häh? Olitsä kattoo ku mä ratsastin sil?
- Joo, ihan sattumalta eksyin maneesiin, virnuilin.
- Jaa-a, Amira kuittasi, enkä oikein saanut selvää, millaisella äänensävyllä. – Mut kyl meil ny iha jees meni.
- Eks oikeesti huomannu mua? Kolistelin siel iha huolella, jatkoin yrittäen kuulostaa yllättyneeltä.
- No enpä tainnu, brunette mutisi hymyillen.

Sisintäni kutkutti hieman, sillä pidin projekteista. Tallilla ei ollut hetkeen pyörinyt ketään minua kiinnostavaa. Päätin, että Amirasta tahdoin ottaa selvää, vaatipa se sitten kuinka paljon hevosten keskellä pyörimistä hyvänsä.

Merkintä 1, #tarinatempaus2019 (aloitettu 17.12.2019)

Kimin päiväkirja

Saavuin Shelyyn kirpeässä pakkassäässä. Ajatukset oli ihan sotkussa ja fiilis maas. Kimin kanssa ei ollu viimeaikoina menny hyvin. Se oli tiputtanut mut joka tunti monta kertaa ja riekkunut iha huolel. Pitäs varmaa laittaa se vaa takas suomeen ja ostaa joku toinen poni. Äh, en mä oikeesti tiedä. Jos tilanne ei täst mikskää Kimin kaa muutu, se lähtis takas suomeen. 

Suuntasin suoraan tarhoille, missä Kimi lämmitteliki pienessä aurinkoläikäs, ku muuten tääl oli niin kylmää ja valkosta. Vanssit ei ollu hyvä idea lumi- tai varsinkaa jääkeleille... Nappasin portinpielestä sinisen narun mukaan ja liukastelin tarhan alkumetrit Kimin luo. Nappasin narun riimuun ja lähin kohti oritallia. Kimil oli hokit kaikis jalois, jote se suunnillee veti mua perässä jäisil kohil, ku ei millää voinu kävellä rauhas. Oli siinäki mulla poni.

Talliin päästessä vastaan tulvahti lämmin hevosentuoksuinen tuulahdus. Talutin Kimin suoraan pesarille, mut käytäväl oliki jonku kottarit.
"Väistä vähän" tiuskasin vähän ärtyneesti karsinassa ahertavalle ihmiselle. Se kääntyi vähä hölmistyneen näkösen kattomaan mua ja selän takaa kurkkivaa Kimiä.
"Voitko siirtää noita kottareita?" kysyin uudelleen.
"Öh joo voin, sori" se sanoi ja vilkaisi muhun siirtäessään kottarit sivuun.
"Tänks" kuittasin sille lyhyesti ja talutin Kimin pesariin. Kiinnitin sen molemmilta puolilta ja lähdin hakemaan ponin kamoja, ja vaihtamaan omat vaatteeni ratsastusvaatteisiin.

Ku palasin mahtavan varustekasan kaa Kimin luo nojaili se kottariheppu pesarin seinään. Vilkaisin sitä ja jatkoin puuhiani. Laitoin satulan telineeseen, suitset naulaan ja otin harjaboxista harjan, jolla aloin sukimaan Kimiä.
"Ootko uus täälläpäi?" se kysy multa hetken päästä.
"No enny tiiä. On täs jonku aikaa tullu pyörittyy, mut ei hirvee kauaa" tyydyin hymähtämään sille siirtämättä katsettakaan pois orini pehmoisesta ja pörröisestä talvikarvasta.
"Okei. Oon Christian" se tokaisi.
"Amira" kuittasin siirtyen Kimin kaulan ali toiselle puolelle.
"Ja sä taidat omistaa tän villikön" Christian naurahti ja taputti Kimiä lautaselle.
"Joo..." hymähdin. 
"Näin sut ratsastamas yks päivä, näytti villiltä teidän meno" se jatkoi, oli kai huomannut mun kummastuneen ilmeen.
"Joo... Kyl se välil pitää sellasta showta..."
"Lisäks hoidan Brellaa" lisäsin viel.
"Ketä sä hoidat? Vai omistatko jonkun yksärin?" kysyin nostaen katseeni Christianiin.
"En mä. Oon vannonu etten nouse noiden eläimien selkään vaikka mikä ois, ties mitä vielä tekevät" se naurahti vinosti.
"Aaa..." mä en kyl ihan ymmärtäny sen logiikkaa, kai se sitte oli tääl vaa rahan takii, tai en mä vaa tiiä. Nostin satulan Kimin selkään ja suoristin satulahuovan. Oliha se kuitenki iha mukava ku oli joku juttukaveri.

Talutin Kimin maneesin keskelle kaartoon ja kiristin satulavyötä. Se oli oppinut, että kun mä nousen selkään ja kiristän satulavyötä pitää seisoa nätisti paikoillaan. Me oltiin opetettu se Kimille Iiässän kaa. Laskin jalustimen alas ja ponnasin selkään. Kimi oli lähös jo, mutta pidätin sitä ja kiersin sen ympäri samaan kohtaan, mistä oltiin lähetty. Laskin toisenkin jalustimen alas ja tarkistin vielä satulavyön. Sitten päästin Kimin kävelemään uralle.

Kimi kipitti tutuilla tikitysaskelillaan uralla, kun keräilin ohjia kasaan. Alotin tunnin ihan perustehtävillä, eli taivuttelemalla ja ottamalla ravi - käynti - pysähdys siirtymisiä. Ohjasin Kimin voltille ja asetin, Kimi taipui kivasti. Se tuntu olevan kuulolla hyvin, kun pidätin, ori jäi seisomaan kuuliaisesti paikoilleen.
"Oho, ootko oppinukki jotai?" hymähdin ja taputin Kimii kaulalle antaen sille merkin lähteä käyntiin. Lyhyellä sivulla otin pysähyksestä suoraan ravinnoston, mut suoraan sanottuna Kimi kuumu siit liikaa, joten päätin jättää ne suosiolla pois. Siirtymisissäki Kimi kuunteli mua kivasti, vaikka kiirehtiki vähän turhan paljon.

Ku olin saanu Kimin kuuntelemaan mua kunnolla, otin sen raviin. Aloititettiin ravityöskentely taivuttelulla ja asettamalla volteil. Kimi totteli mua hyvin, kun käänsin sen voltille ja aloin asettamaan. Se oli tosi kuuliaisel pääl tänää ja kumma kyl tuntu kerranki olevan kunnol kuulol ja sillee oikeesti yrittää. Ku Kimi alko taipuu hyvin, aloin ottaa tempon lisäystä pitkille sivuille. Annoin Kimille pohjetta ja se lähti kipittämään kovempaa. Otin hieman ohjasta kiinni ja annoin samaan aikaan pohjetta hieman. Kimi teki pukkiloikan hermostuessaan, kun ei ymmärtäny mitä mä tarkotin.
"Noniin Kimi rauhassa, nyt" puuskahdin, kun en meinannu saada Kimii takas hallintaan. Aikamme siinä sitte hengähdettiin turpa seinässä ja jatkettiin sitten treenejä. Pyysin Kimin raviin ja jatkoin tehtävää. Täl kertaa annoin pohjetta ja otin ohjal pidätteitä vuorotellen. Nyt Kimi ymmärs sen mitä halusin ja alko mennä nätisti pidempiä askeleita. 
"Jessss, hyvä poni" taputin orii kaulalle ja päästin ohjat pitkiks välikäyntei varte.

Hetken pääst keräsin ohjat taas ja pyysin Kimin raviin. Se kulki rennosti allani kaula kaartuen hieman muotoon. Istuin harjoitusravii ja annoin laukka-avut. Kimi syöksähti laukkaa, mun pidätteet ei mennyt läpi, joten kannustin sitä laukkaamaan kovempaa, jot ori ei ainakaa pukittelis, kosk sit mun peli ois menetetty. Kimi sai rallitella maneesin ympäri sen kolme kertaa, ja sit mun pidätteet alko mennä läpi. Otin Kimin käyntiin ja annoin sen tasata hengityksen. Sit otin ponin uudelleen ravin kautta laukkaan. Käänsin Kimin ympyrälle ja aloin kokoomaa laukkaa. Se suju yllättävän hyvin ja pian Kimi laukkaski nättiä, vahvaa laukkaa ympyrällä kaula kaarella asettaen sisälle. Hymyn kare kohos naamalle ja pysy siinä.

Liu'uin Kimin selästä alas, löysäsin vyöt ja nostin jalkkarit ylös. Taputin Kimii viel kaulalle, oli jääny tosi hyvä fiilis tunnist, Kimi oli ollu tosi hyvänä. Talutin orin tallii ja otin silt kamat pois. Kimi oli hikine, ja kelloki alko olla paljo, jote heitin sille fleecen niskaa ja jätin karsinaan heinien kaa. Vein kamat omille paikoille ja kipusin sitte ullakolle oleskelutilaan. Siel näin Christianin istumas sohval kattomas puhelinta. Istuin tämän viereen.
"Mä jo ajattelin et olit lähteny kotiin" poika virnisti mulle.
"En mä ny viel" naurahin vähän. Oikeastaa ei Christian ollu iha nii ärsyttävä mitä alkuu luulin.
"Teilhä näytti menevän tänää iha hyvin Kimin kaa?" Christian naurahti hieman.
"Ai häh? Olitsä kattoo ku mä ratsastin sil?" kurtistin hieman kulmiini.
"Joo, iha sattumalta eksyin maneesii" se naurahti vähän.
"Jaa-a. Mut kyl meil ny iha jees meni" myönsin.
"Eks oikeesti huomannu mua? Kolistelin siel iha huolel" Christiania nauratti näköjään vähä.
"No enpä tainnu" mä naurahin vähäsen.

Merkintä 5, #Tarinatempaus2019, Aloituspvm 20.11.19

Jurin hoitopäiväkirja

Ajan tallitietä pitkin, hieman surullisena. Tänään olisi hyvä päivä mennä puomeja. Saapuessani tallille, huomaan Jurin olevan sisällä. Kävelen normaalisti sisään, ja huomaan Juri raukan olevan surkean näköisenä karsinassa. Meen sisään ja tuon tilanne näyttää aika pahalta. Ei kuitenkaan liian, ja lähden etsimään Jassua. Naista ei näy missään, joten soitan hänelle. Puhelimeen tuo vastaa, ja tuleekin pian katsomaan. " Sillä on flunssa" Jassu sanoo tutkittuaan hevosen. "eli tänään ei ratsasteta." huokaisen ja meen harjailemaan hevosta. " koitahan parantua, ei oo kivaa olla kipeenä" puhelen hiljaa orille. Harjailen Juria yli puolitoista tuntia. 

         Heitän sille loimen niskaan ja talutan maneesiin. Kävelen itse ympäri ämpäri maneesia Jurin seuratessa. Noin puolen tunnin kävelyn jälkeen, Juri alkaa vähän piristyä." liikunta auttaa "mumisen orille. Vaihdamme suuntaa aivan liian monesti, ja yritän vain saada orin seuraamaan minua. Kyllä se alkaa lopuksi onnistua, vaikka alkuun on ihan toivotonta. Kävelemme pari tuntia, ja lopussa Juri on jo piristynyt huomattavasti." Hyvä! "sanon ja lähdemme pois maneesissa. Kävelemme talliin ja otan hevoselta riimun pois. Jassu tulee antamaan Jurille vitamiineja, mun harjatessa oria. Harjailen taas Juria piiitkään, vaikkei se edes ole likainen kun sen jo harjasin."  

           Hyvä, nyt et saa enää mitään muuta kuin lepoa. Mä tuun kattomaan sua huomennakin, silloin mä irtojuoksutan sut jos oot jo paremmassa kunnossa" Lupaan ja lähden karsinasta. Suljen oven ja kävelen varustehuoneeseen putsaamaan Luxin varusteita kun en nyt muuta keksi. Jotain hyödyllistä vois tehä, mutten oikein keksi muuta kuin kamojen putsauksen. "Noniin, nyt jäät sisään ettet sairastu enempää." sanon palattuani karsinalle. Meen sisään ja ihan vaan rapsuttelen hevosta. Juri seisoo paikallaan torkkuen. Kohta alan lähteä kun tallilla on kaikki tehty. Ajelen kotiin päin, ja vielä olisi edessä kolmen hevosen ratsastus 


Hm. 10 #tarinatempaus2019 17.11. 2019 tarina 10

//Nyt tuli aika lyhyt, kun en oikein keksinyt kirjoitettavaa. Ens kerralla pidempi!

Haldirin päiväkirja

Kaikkialla alkaa näkyä ja kuulua joulumainoksia, joululauluja ja kaikki tuntuvat olevan joulumielellä. Minä en... Joulu on jo pidempään ollut minulle vähän vaikeaa aikaa, taino vaikeaa se on ollut isäni kuolemasta saakka. Sitä ennen joulu oli aina perhejuhla, jota vietettiin porukalla, mutta isän kuoleman jälkeen kaikki muuttui erilaiseksi. Lähdin Norjaan vaihtoon ja välit äitiin alkoivat kylmentyä, koska äidillä ei isän jälkeen tuntunut olevan enää mitään yhteyttä Norjaan. Itse olen kokenut Norjan aina enemmän kodikseni kuin Suomen. Viime vuoteen asti olen raahautunut viettämään joulua Suomeen, mutta tänä vuonna on toisin. Jo joulukuun alussa alkoi äitini ja Suomen sukulaisten suunnalta painostus, että 'kai Vicky sinä sentään joulun vietät Suomessa?'. Olin päättänyt jo edellisen vuoden jälkeen, etten tahdo viettää joulua siellä, missä minulla ei ole kotoisa olo. Olen päättänyt viettää joulun Norjassa lemmikkieni ja hevosten parissa. Olen luvannut kyllä vuodenvaihteen jälkeen mennä viikoksi Suomeen, mutta voin jo kuvitella ne kaikki pettyneet ja arvostelevat katseet. 

Haldir tuuppaa minua lempeästi kylkeen herättäen minut ajatuksistani. Rapsutan orin karvaista otsaa ja huokaisen syvään. 
"Sä et ainakaan arvostele mun uravalintaa ja tapaa elää oma elämäni", mutisen ja painan hetkeksi otsani vuonohevosen otsaa varten. Haldir hiplaa hupparini taskua herkkujen toivossa, mutta malttaa sitten hetken halia. Karsinan ulkopuolelta kuuluu epämääräinen vikinä. 
"Joo joo Andor, en unohtanut sun olemassaoloa", naurahdan ja avaan Haldirin karsinan ovea sen verran, että reilun vuoden ikäinen saksanpaimenkoirani pääsee ponnahtamaan sisälle karsinaan. Luotan Haldirin ja Andorin ystävyyteen sen verran, että koira saa rauhassa tonkia karsinaa. Andor on kuitenkin kasvanut hevosten ympäröimänä ja tietää, ettei ihan jalkoihin kannata mennä. 

Pujotan lopulta Haldirille riimun päähän, asettelen sen muhkean otsatukan paikoilleen ja nappaan Andorin hihnan riimukoukusta. Lähden suuntaamaan Haldir toisessa kädessäni ja Andor toisessa ulos. Haldir on ollut todella hyvä ratsastaa viime aikoina, joten se on ansainnut pienen palauttelevan kävelylenkin. Kaamoksen aiheuttama hämäryys ahdistaa, mutta sitä vastaan taistelen kunnollisella otsalampulla ja valtavalla määrällä heijastimia. Shelyesin läheisyydessä on kuitenkin paljon turvallisia hiekkateitä, jossa ei kovinkaan usein autoja liiku, joten pimeässäkin maastoilu onnistuu. Kävelemme rauhoittavan hiljaisuuden vallitessa reilun puolen tunnin lenkin pimeydessä. Maastossa ajatukseni pääsevät lepäämään, en murehdi perheongelmia tai muutakaan, nautin vain rakkaimpieni kanssa lenkkeilystä. 

Palaamme lopulta tuttuun tallipihaan ja suuntaamme suoraan oritalliin. Jurin karsinassa häärää sen hoitaja Mer, en ole nuoreen mieheen ehtinyt vielä tutustua, vaikuttaa aika hiljaiselta. Aina hän kuitenkin kohteliaasti moikkaa, muttei ole aloittanut sen enempää keskustelua. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vähemmän olen keskustellut kenenkään kanssa. Shelyesiläisistä en ole näiden parin vuoden aikana suoraan sanottuna ystävää löytänyt, paitsi kai Jassua ja Jannia nyt voin jo ystävikseni sanoa. Tallilaisista parhaiten tunsin aikanaan ehkä Svenin, lähinnä siksi että tämä oli pakotettu auttamaan minua Dellan ratsutuksen kanssa. Nyt sekään ei ole täällä enää pyörinyt, en oikeastaan edes tiedä missä se huitelee. Kyllä minä nyt kaikkien tallilaisten kanssa melkein olen jotain sanaa vaihtanut, mutta uusimpien hoitajien nimiä en edes muista.

Jätän Haldirin karsinaansa iltaa viettämään ja on aika suunnata ratsastamaan Della. Tässä kohtaa joudun viemään Andorin autoon, sillä rautias tamma on sen verran herkkis, etten rupea koiraa vahtimaan samalla. Saksanpaimenkoira jää hieman pettyneenä autoon, mutta kyllä se on jo tähän arkeen tottunut. Suuntaan kulkuni ison tallin puolelle, jossa Della odotteleekin minua karsinassaan. 

Tranen päiväkirja

Tänään saavuin tallille yhdessä parhaan ystäväni Valdan kanssa. Olin luvannut näyttää hänelle hevosen, josta hän oli saanut kuulla vaikka ja mitä. Kuljetin Valdan suoraan oritalliin ja otin matkalta Tranen harjat. Saapuessamme karsinalle ori hörähti ja heilutti ylähuultaan. Naurahdin ja silitin orin päätä.
"Noh mitäs pidät? Eikö ole ihana?" kysyin Valdalta ja avasin samalla karsinan ovea.
"No joo, pakko myöntää, ettei se ole niin hirveä kuin kuvittelin vaikka iso se kyllä on", Valda katsoi epäilevästi Tranea.
"Älä nyt, tule rapsuttamaan!" kehotin Valdaa ja kiinnitin päitsiä karsinassa. No Valda tuli ja hoisimme Tranen yhdessä. Hoitamisen jälkeen Valda jäi auttamaan varusteiden puhdistuksessa. Etsin käsiini satulasaippuan ja rasvan, sekä pari ämpäriä. Ensimmäiseen ämpäriin otimme kuumaa vettä pesupaikalta. Heitin sinne harjat ja jätin sen seisomaan pesupaikan luo. Sitten hain pari penkkiä ja istuimme pesupaikalle puhdistamaan varusteita.

"Ensin otat ne kaikki hihnat irti ja muistat mikä oli missäkin reiässä!" sanoin ja Valda totteli. Puhdistin satulaa ankarasti hinkaten ja pyyhin välillä pyyhkeellä. Valda puhdisti suitsia ohjeillani. Piakkoin varusteet oli putsattu ja suostuin kiinnittämään ohjiin kuolaimet sillä välin kun Valda vei Tranen satulan pois. Sitten annoin suitset Valdalle ja hän vei nekin paikalleen. Kuljetin penkit, satulasaippuan ja rasvan pois. Sitten opetin Valdaa puhdistamaan harjat. Puhdistimme harvoista karvoja ja lopulta kaadoimme pois vedet ja asettelimme harjat pyyhkeelle kuivumaan.

Kymmenen minuuttia Valdan lähdettyä hyppäsin Tranen selkään ja napautin pohkeita. Ensimmäinen kerta kun ratsastin Tranella ilman satulaa. Kuljin kohti tuttua maastoreittiä ja tunsin kylmän ilman kietoutuvat ympärilleni. Hengittäessäni höyry kulki silmieni ohi taivaalle. Vilkaisin Tranen suloista harjaa, joka keinahteli puolelta toiselle askelten mukana. Keräsin ohjat käteeni ja maiskautin hevosta liikkeelle. Trane keinahti reippaaseen raviin. Hidastaessani käyntiin naurahdin Tranen pästämälle tärskähdykselle. Vilkaisin kelloani ja huomasin sen olevan jo paljon. Käännyin ja lähdin kotimatkalle. Olettaisi, että pimeässä metsässä olo tuntuisi turvattomalta, mutta olen jo kiintynyt oriin niin, että luotan siihen kovin. Hymyilin onnessani. Onhan se nyt onnea olla hevonen rinnalla.

Tallipihalle päästyäni pysäytin Tranen ja talutin sen talliin. Tallissa otin sen suitset pois ja harjasin sen. Viimeisenä annoin pienen suukon hevosen lämpimälle turvalle. Astuessani ulos karsinan ovesta huomasin edessäni pojan. Poika oli noin minun ikäiseni ja hänellä oli mustat hiukset ja musta erikoinen merkki naamassa.
"Hei", sanoin pojalle ja yritin hymyillä. Poika vain minuun ja vastasi: "Moi", sitten hän jatkoi matkaansa Jurin karsinalle.

Tarinatempaus merkintä 2/ #Tarinatempaus2019 / Aloituspäivä 13.12.2019

Feitlin puuhat

Öm... Noo.... Mä yöllä vaan juoksin paikasta toiseen. Mä laukkaili ja sit Brella heräs ja raivis mulle kun herätin sen. Ja sit Stella ja Flamme häräs. Ja ne tietty rages mulle kun herätin ne. Ja vielä Venni heräs, mut ei se jaksanu rageta, ku se jatko nukkumista, mut sitä ennen sano mulle:
"Feitli! Voisit olla laukkaamatta öisin! Ja nyt on yö! Eli älä laukkaile nyt!" Venni sano ja nukahti.

Ps. Maalaus Feitlin mielikuvasta (ei mikään taideteos XD)

Hilla kirjoitti:
Kuva ei toimi ainakaan mulla, tässä linkki:

https://aijaa.com/RufKpx

Muokkasin toimivaksi. Tuolta Aijaa.comin sivuilta löytyy alhaalta kohta ”kuvakoodit”, kopioi sieltä semmonen vaihtoehto kun ”Foorumille, iso” niin toimii kuvana Kuvalinkin pitää olla esim. .jpg-päätteinen että näkyy foorumilla - Jassu

Merkintä 7. #tarinatempaus2019
Aloituspäivämäärä 21.11.2019
~ 13.12.2019 ~

Tranen päiväkirja

Tallustelin kengänpohjat lumessa naristen tallipihaan. Heilautin kättäni äidilleni, joka lähti pihasta autoillamme. sää oli kaunis, toki lunta voisi olla enemmän. Hypistelin takkini hihoja ja painauduin takkiini. Marssin kohti kaappiani, josta hain kypäräni ja ratsastushanskani. Sitten astelin ulos ja suoraan Tranen karsinalle. Nappasin riimunnarun ja päitset mukaani ja otin hörähtelevät orin ulos karsinasta. Kiinnitin sen käytäväle ja hoisin sen. Silitin Tranen pehmeää pörröistä päätä ja halasin hevosta kevyesti. Voi että kun se osasikin olla söpö. Harjattuni putsasin kaviot ja hain varusteet. Tänään oli tiedossa kouluratsastusta. Laitoin orin kauniin sinisen huovan sen selkään ja asettelin sen oikein. Sitten nostin satulan selkään ja laitoin vyön kiinni kevyesti. Sitten lämmittelin kuolaimia käsissäni ja laitoin ne Tranen suuhun. Pujotin suitset orin päähän ja kiristin hihnat.  Irrotin orin ja talutin sen ulos maneesiin.

Hyppäsin selkään ja kiristin satulavyön ja jalkkarit. Sitten aloin kulkemaan alkukäyntejä ympäri maneesia ratsastusuran mukaisesti. Katselin maneesia. Lämmitys toimi hyvin ja vaihdoinkin talviratsastushanskani tavallisiin hanskoihin. Jatkoin kävelemistä ja tunnustelin Tranen liikkeitä. Hetken kuljeskeltuani vaihdoin suuntaa kokorataleikkaalla. Trane noudatti käskyjäni hyvin. Sitten tein pääty-ympyrän, jonka jälkeen kaviouralla kiihdytin raviin. Pitkän suoran jälkeen hidastin ravin ja tein voltin. Pitkällä suoralla taas jatkoin ravia. Toistin tätä jonkin aikaa kunnes vaihdoin suunnan taas, tällä kertaa täyskaarrolla. Sitten kuljin käynnillä suurta kahdeksikkoa maneesin päästä päähän. Seuraavana nostin ravin, jossa jatkoin kahdeksikon tekemistä. Hetken päästä jatkoin käynnillä. Sitten kuljin lyhyillä sivuilla rava, josta pitkällä sivulla pyrin nostamaan laukan. Toistettuani tämän kahdesti kummallakin puolella hidastin käyntiin ja kuljin käynnillä hetken. Seuraavana kuljin kiemurrellen loivasti edestakaisin kentän päädystä päätyyn ravissa. Tämän jälkeen kiristin ohjia ja pyrin laukkaamaan hallitusti. Muutaman yrityksen jälkeen Tranella alkoi mennä astetta lujenpaa ja päätin tehdä loppukäynnit. Lopussa kuljin kymmenen minuuttia käyntiä  löysillä ohjilla ilman jalustimia.

Kuljetin Tranen takaisin talliin, jossa kiinnitin sen taas käytävälle ja otin varusteet pois. Hiukan hikiselle hevoselle noudin hikiloimen jonka heitinkin hevosen selkään harjauksen jälkeen. Vilkaisin karsinaa, jossa ei hirveämmin löytynyt lantaa, yhtä kasaa huomioimatta. Pidin Tranen vielä kiinni kun hain lannat. Sitten vein hevosen karsinaan ja annoin, sille suuren halin.
"Olisikohan Oscar mustis susta?" kysyin Tranelta silittäen sen päätä.

Tarinatempaus merkintä 1/ #Tarinatempaus2019 / Aloituspäivä: 13.12.2019

Feitlin puuhat

Istuin varustehuoneessa. Tuijotin ulos ikkunasta. Tätä on jo odotettu, kunnon lumisadetta! Lunta oli satanut jo melkein 50 cm, ja oli vasta aamu. Olin tallilla jo, koska oli viikonloppu. Eilisenä Itsenäisyyspäivänä, en ehtinyt tallille, mutta päätin, että olisin tänään koko päivän Feitlin seurassa. Kun olin saanut paksun, mustan toppatakkini päälleni, päätin lähteä hakemaan Feitlin tarhasta. Pian saavuinkin tarhalle jodburid täynnä lunta. En ollut laittanut chapseja, joten sukkani olivat märät, kun pyydystin tammaa.
"Feitli! Leipää! Tule!" huutelin ja rapistelin taskujani. Feitli ei näyttänyt uskoneelata, niin otin leipää taskusta.
"Uskotko nyt?" kysyin. Tamma ravasi lähemmäs. Lunta lenteli päälleni, kun Feitli ravasi hangessa.
"Tule tule!" sanoin houkuttelevasti siirtyessäni lähemmäs tammaa. Kun Feitli alkoi syödä leipää, laitoin sille riimun päälle.
"Hieno!" kehuin. Lähdimme kävelemään talliin. Feitli käyttäytyi yllättävän hyvin taluttaessani sitä eteenpäin, kunnes:
Tamma jäkittäytyi paikalleen, juuri ennen kun yltyin avaamaan tallin ovea. Yllätys yllätys, Feitli alkoi piehtaroida!

Noin puolen tunnin päästä olin saanut Feitlin karsinaan. Lähdin etsimään pyyhettä, tai ehkä useampaakin, jotta saisin tamman edes vähän kuivemmaksi, sillä ajattelin mennä ilman satulaa, jossain vaiheessa, tänään. Pian löysin kasan pyyhkeitä. Otin niistä viisi, ja menin Feitlin luo. Aloin kuivaamaan tammaa, ja yllätys yllätys, Feitli alkoi kerjätä herkkuja. Jatkoin sulaneen lumen kuivaamista pyyhkeillä, välittämättä ponin kerjäys yrityksistä.
Kun viimein, sain Feitlin kuivattua, hain harjat ja harjasin tamman, sekä katsoin kaviot. Sitten oli satulan vuoro. (Feitliltä oli tunti kello 12 (kello oli tuollon 10) , mutta ennen sitä, aijoin itse ratsastaa, ensin satulalla...)

Jonkun ajan päästä, saavuimme maneesille.
"Huh!" huokaisin.
"Tuolla on kylmä, mutta mulla on kuuma, ja myös kylmä!" päivittelin katsomossa istuvalle Pihlalle.
"Nii" Pihla naurahti. Laskin puomeja maahan, ja rakensin niistä pikkuruisen esteen, laitoin myös vähän maapuomeja. Nousin Feitlin selkään, aloitin kävelemällä. Käveltyämme hetken, aloimme ravaamaan, ja tekemään voltteja, sitten vaihdoimme suunnana, ja verryteltiin vasempaankin kierrokseen. Feitlin askeleet sulautuivat pehmeään hiekkaan, tammaa oli vain niin ihana ratsastaa! Pian lähdimme tulemaan puomeja ravissa. Teimme molempiin päihin ravivoltit, joiden jälkeen käyntiin siirtymiset. Vaikka Feitli tekikin muutaman sievän pukin, oli ihanaa ratsastaa! Päätin ottaa satulan pois, ja ratsastaa hetken ilman satulaa, ja niin teinkin. Laukkasimme vähän ilman satulaa, ja hyppelimme pientä puomeista rakentamaani estettä. Meinasin moneen otteeseen tippua, ja yhdellä tipuinkin. Jäin hiekalle vain nauravan, mutten tiedä miksi.
"Sattuks sua?" kuulin Pihlan äänen kysyvän katsomosta.
"Ei!" nauroin.
Sain Feitlin kiinni yllättävän nopeasti, ja hyppäsin takaisin selkään. Ravasimme vielä hetken, ja jäimme sitten kävelemään.

Tunnin päästä:

Nyt alkaisi Feitlin tunti. Olin saanut tamman varustettua, jo toista kertaa tänään, ja olimme jälleen maneesilla.

Merkintä 6. #tarinatempaus2019
Aloituspäivämäärä 21.11.2019
~ 12.12.2019 ~

Jurin hoitopäiväkirja

Kello on vasta 10 kun ajan tallitietä pitkin tähyillen ulos, jos nyt sattuisin huomaamaan Jurin, tai jonkun muun hepan karkuteillä. Onnekseni en nää ketään, ja parkkeeraan autoni parkkipaikalle. Sammutan sen, ja nousen ulos. Kävelen Jurin tarhalle, ja huomaan ettei ori ole siellä. ^ Jurin on pakko olla sisällä ^ mietin kävellessäni talliin. Otan harjat seinältä, ja Saapuessani harjojen kanssa karsinalle nään Jurin olevan siellä. Jätän harjat karsinalle, ja käyn hakemassa estesatulan, suitset, suojat, jne. Palatessani karsinalle, nään Jurin piehtaroivan tyytyväisenä. "jaaha, vai että semmosta" mutisen hevoselle astuessani karsinaan sisään. Otan Jurin loimen pois, ja alan harjata koko pollea. Erityisen likaisia ovat harja, häntä, pää ja jalat, joita sitten harjaan kauemmin. Seuraavaksi varusteet, ja ekana suojat, sitten huopa ja romaani. Viimeisenä satula ja martingaali, jonka nyt laitoin ettei menosta tule liian villiä. Poikkeuksellisesti jalassani oli liki mustat ratsastushousut, ja vedin vielä saappaat jalkoihini. Kypärä päähän, ja Jurille suitset. Ori antoi laittaa kuolaimet nätisti, ja saan sen nopeasti lähtökuntoon. Talutan Jurin pois karsinasta samalla laittaen hanskoja käsiini.


 Nousen kentältä selkään, ja lähden pitkinohjin maastoon. Ottaessani ohjat tuntumalle, ori alkaa kyttäillä samantien. "heei, sä oot kulkenu tän saman reitin pellolle ainaki kymmenen kertaa jo mun kanssa. Ihan turhaa hermoilet" puhun kävellessämme pellolle päin. Pyydän ravia, ja ori lähtee ravaamaan tosi reippaasti, en oikein ala hidastamaan, jotta nuori ymmärtää avut varmasti. Saavumme pellolle, jonne on taas kasattu uusia lumiesteitä. Tällä kertaa aloitamme ihan vaan pujottelemalla esteitä laukassa ja ravissa. Aloitamme pienillä hypyillä, ja ihan vaan yrittämällä saada avut kunnolla läpi. Vaikka mennään esteitä, haluan saada hevosen pysähtymään tarvittaessa. Kohta siirrymme isompiin esteihin, ja lippuesteen myötä, huomaan olevan itsenäisyyspäivä. Juri alkaa kuumua, ja kuuroutuu melkein täysin pidätteille. Martingaali pelastaa, ja olemme taas kohta samaa mieltä vauhdista. Seuraavaksi pääsemme isoille esteille, ja ekat hypyt menee hyvin. Sitten, Juri taas kerran päättää kuuroutua pidätteille, ja saan ratsastaa sitä tosissani pois esteiltä. Jälleen kerran orin huomatessa etten luovuta sen kanssa, se alistuu tahtooni, ja hyppäämme hyvin. Kohta Hidastan raviin, ja annan vapaata ohjaa. Orin hidastaessa käyntiin taputan sitä, ja kävelemme hetken. Otan uudelleen tuntuman, ja jatkamme hyppäämistä. Lähestyn ehkä noin 80 senttistä jotain lumiukkoja rivissä-estettä, ja Juri lyhentää askeltaan ohjatessani hyvälle paikalle. Juri hyppää mielettömän hypyn, ja alastulossa menetän tasapainoni, joten horjahdan ja putoan. En pahasti, mutta kovaa silti tulen alas. Juri hidastaa huomatessaan minun jääneen kyydistä, ja pysähtyykin etsiskelemään jotain syötävää. Itse nousen ylös miettimättä sen enempää, ja otan Jurin kiinni. Juri on onnekseni Kunnossa, eli en repäissyt sitä esimerkiksi suusta. Onneksi. Mihinkään ei satu, ja kaikki toimii normaalisti, joten nousen takaisin satulaan karisteltuani enimmät lumet pois.

  Jatketaan. Nostan laukan, ja lähestyn estettä uudelleen. Juri hyppää hienon, hyvän hypyn, ja pysyn mukana. "Aika lopetella" totean vilkaistuani kelloa. Ravaamme vielä joidenkin pikkuesteiden yli, jonka jälkeen lähdemme tallille päin käynnissä. Matkalla tulisi hyvät loppukäynnit, kunhan kävelisimme rauhassa. Tallille päästyämme laskeudun selästä, ja talutan Jurin talliin. Ori tutkii karsinan kaikki mahdolliset paikat missä voisi olla ruokaa sen toivossa, mutta joutuu pettymään kun ei löydä mitään. Otan suitset, satulan huopineen päivineen, martingaalin ja suojat pois. Käyn tekemässä melassin, ja annan sen Jurille samalla kun harjaan oria. Koska Juri hikos vähän, ja ilmeisesti oli rankkaa juosta hangessa, kylmään sen jalat orin juotua loppuun. Päästän Jurin loimi päällä karsinaan vielä siksi aikaa kunnes saan varusteet putsattua. Tällä välin ulkona on jo säkkipimeää, eikä ajatus sinne menosta oikein houkuta. Varusteiden putsauksen jälkeen loimitan Jurin ja vien tarhaan. Siivoan jälkemme, ja lähden kotiin.


Hm. 9 #tarinatempaus2019 17.11. 2019 tarina 9

Mer kirjoitti:
//sain tän vasta nyt ulos, mut tarina siis 6.12!
Enpäs osaakkaa liittää tähän kuvaa, ei taida ees olla mahdollista galleriasta. Mut oli sama mitä instassa

Onnistuu liittää myös galleriasta, ainakin meikäläisen puhelimesta Eli valitse tuo kuvake missä on valokuva ja tallennuskorppu. Sitten "Select files" niin pääset lataamaan kuvan foorumille. Lopuksi kopioi kuvan osoite, niin voit liittää sen viestiin [img] tagien väliin niin se näkyy muillekin -Jassu

Jurin hoitopäiväkirja

Saavun tallille tälläkertaa mopoautolla. Juuri kortin saaneena (tosin myöhässä), tallitielle kääntyessäni huomaan Jurin, kyllä, Jurin etsimässä ruohoa tien vierestä. "voi vittu!" sanon ja Pysäytän auton. Onnekseni olin ottanut Prinssin riimun, vaikkakin pesuun menossa mutta mukana kuitenkin. Nousen autosta, ja alan jutella orille. "mitä sä täällä teet?" kysyn kävellessäni hevosen luo. Pujotan riimun Jurin päähän, ja lähden taluttamaan sitä tallille päin. Pihalla pari tyttöä katselee ympärilleen paniikissa. "Missä se on?!" he kyselevät toisiltaan. "Me ollaan hukattu Jassun uus ratsu!" nuo panikoivat. " täällä se on" sanon noille pidellessäni oria riimusta. "Mistä sä sen löysit?" saan kysymyksen heti kun vaan suuni. "tuolta tieltä" sanon ja talutan orin talliin. Päästän sen karsinaansa ja otan riimun pois . Suljen oven kunnolla, ja lähden autolleni jonne vien riimun. Ajan parkkikselle ja pysäköin vielä. Nousen autosta, ja lähden talliin. Saan tytöiltä kiittelyitä osakseni, ja kävelen karsinalle. "Miten sä karkasit?" kysyn riisuessani loimia. Lähden hakemaan harjat ja suitset sekä suojat. Ilman satulaa hyppimistä? Kyllä vain! Alan harjata Juria perusteellisesti, vaikkei se likainen olekaan. Saan hevosen juuri harjattua, kun Jassu kävelee luoksemme." Moi! Onks sul kiire ratsastamaan?" nainen kysyy hymyssä suin. "ei? Oliks sul jotai?" Vastaan. "joo, oisko mahdollista klippaa Juri ennen sun ratsastusta?"
- " on, ajattelin hyppää ilman satulaa jos se on mahdollista?" hymähdän.
" siitä vaan jos kyydissä pysyt" nainen naurahtaa. "mut joo, klipataan vaa." Jassu lisää.
" Okei, mä voin auttaa jos tarviit" Lupaan. "taisit jo harjata sen?" tuo kysyy. "joo" Vastaan ja otan Jurin riimuun. Talutan hevosen pesariin, Jassun hakiessa klipperin. Juri jää seisomaan paikalleen, ja Jassu huoltaa klipperin kuntoon. "Aloitetaan vaa" nainen ilmoittaa ja käynnistää klipperin. Juri jännittyy samantien mutta porkkanoilla saadaan homma alkuun. Jassu ihmettelee kun riimu ei ollut ovessa kuten normaalisti. "joo, mä toin Jurin sisään Prinssin riimulla. Se oli karannut joiltain tytöiltä. Tai ainakin ne Juria etsi paniikissa." kerron. Jassu haluaa samantien kuulla koko jutun, ja sitä kertoessani meneekin koko klippaus. Lopetettuani Jassulla ei ole enää kuin pari yksityiskohtaa viimeisteltävänä, joten lähden laittamaan maneesiin pari kavalettia ja puomeja. Palatessani Jassu on juuri lopettamassa, ja antaa Jurille ompun. Voi oisittepa nähny sen orin ilon kun tajusi omenan olevan sille. Juri veteli ompun hetkessä, ja ottaessani sen irti jäi vielä tutkimaan Jassua jos löytäisi jotai syötävää. Löysihän Juri sitten porkkanan palan jonka sai kun oli niin hyvin käyttäytynyt. Kiinnitin hevosen toiselta puolen kun laitoin suojat ja oman kypäräni. Suitsitin orin ja lähdin maneesiin. Maneesi oli tyhjä, eli vain mä ja Juri. Jes! Nousen selkään ja pyydän Jurin uran sisäpuolelle ettei tuntilaiset oo ihan Kiinassa vaikka maneesi lanataankin usein. Alan heti pysäytellä oria, ja on meno aika kiemuraista. "pohkeet lähellä ja tuki ohjasta" mutisen hiljaa ohjeita. Muutamien hyvien pysähdysten jälkeen otan ravia. Juri on selkeesti energisempi klippauksen jälkeen kun kannettava taakka pieneni. Kohta otan ohjaa kunnolla käsiini ja pyydän laukkaa. Ori oli kyllä innoissaan, jopa niin innoissaan että pari ilopukkiakin sieltä tuli. Hups! Kohta hidastin raviin ja ravailin puomeja. Olin kyllä alkuun kunnon perunasäkki siellä selässä kun orin askeleet pomputti. Kyllä mä jo kohta siel seläs pystyin olla pomppimatta, ja Juri heti rentoutu. Ravasin molempiin suuntiin niin kauan että muistin hengittää ja istuin kunnolla alhaalla. Noniin, nyt sitten sitä odotettua laukkaa! Vihdoin!
Nostin laukan kulmassa, ja taas kerran laukkasin niin kauan kunnes hengitin ja Juri oli jotenkin rentona. Kohta ohjasin puomeille, ja Juri oli vähän ihmeissään kun menin ilman satulaa. Okei nyt niitä kavaletteja. Vaihdoin suuntaa ja ohjasin kavaletille. Jäin heti hypyssä jälkeen, ja meinasinkin jo laskeutua ei niin hienosti orin kaulalle, mutta sain jostain tasapainon ja jäin selkään. Toinen hyppy oli jo paljon parempi, sillä aloin tajuta Jurin hyppyä. Vaihdoin hetken kuluttua suuntaa, ja  Juri pääsi pomppimaan. Nuorella oli hauskaa, kun kolme viimeistä ratsastusta oli menty koulua Jassun ratsastus mukaan lukien. Lopussa tuli jo tosi hyviä hyppyjä kun itekki muistin rentoutua. Enää oli jäljellä loppuverkka, ja ravasinkin puomeja löysillä ohjilla. Juri tykkäs ilmeisesti pää alhaalla menosta, ja kohta jo hidastin käyntiin. Laskeudun selästä ja taluttelen oria ympäri maneesia samalla raivaten puomeja ja kavaletteja pois. Kyllästyin omaan säätööni ja päästin orin juoksemaan irtona. Sillä välin sain raivattua kamat, ja pyydystin Jurin kiinni. Talutan hevosen talliin, ja Riisun sen karsinan ulkopuolella. Vein karsinaan ja aloin harjata. Juri oli ihanan puhdas kun oli klipattu just, ja saankin sen reippaasti valmiiksi. Heitän sille paksumman talliloimen päälle, ja siivoan jälkemme. Putsasin suitset ja suojat, ja laitoin ulkoloimen paikalleen. Kävelen autolleni ja lähden ajamaan kotiin.

Hm. 8 #tarinatempaus2019 17.11. 2019 tarina 8

Dellan päiväkirja

Reilut kaksi vuotta takana yhteistä taivalta Dellan kanssa. Monesti mietin, minne se aika oikein on kadonnut tästä väliltä? Alunperin ajatuksissa oli oikeastaan vain se, että hoidan Dellan ratsukoulutuksen siihen pisteeseen, että se pärjää tunneilla, mutta tykästyin herkkään rautiaaseen niin paljon, etten vain osannut luopua siitä. Niimpä olen ollut jo pidempään virallisesti tamman hoitaja. Se tekee jonkin verran tunteja, mutta on turhan herkkis kokemattomammille, joten tamma pääsee lähinnä hieman taitavampien tuntilaisten ratsuksi. Itse ratsastan Dellaa sitten ne päivät, kun se ei ole tunneilla tai tarvitsee ekstraliikutuksen liikavirran takia. Vapaapäiviä tammalle ei ylimääräisiä voi pitää, tai siitä tulee todellinen dynamiittipötkö. 

Minulle Della on maailman kaunein hevonen. En osaa oikeastaan sanoa, missä kohtaa ihastuin tammaan niin hirveästi, oliko se jo heti alussa, vai vasta ajan kuluessa? Jos Jassu joskus tahtoisi luopua Dellasta syystä tai toisesta, minun ei edes tarvitsisi kahta kertaa miettiä, ostaisin tamman itselleni keinolla millä hyvänsä. Haldir on ihana ja sen kanssa olen kokenut paljon, mutta siinä ei ole kapasiteettia niin pitkälle kuin Dellassa ja olen haaveillut joskus kehittyväni vielä korkeammalle ja pääseväni kilpailemaan. Siksi olen tässä Dellan kanssa touhutessani monesti miettinyt, että joku päivä vielä ostan toisen hevosen, mielellään laadukkaan puoliverisen. Mutta vielä ei ole sen aika, kun kerta minulla on Della. 

Olen nyt asunut ja työskennellyt Norjassa hieman yli kaksi vuotta. Olen taas tähän arkeen tottunut, mutta näin talvella elämä Norjassa on kyllä raskaampaa kuin Suomessa. Hiton kaamos. No, kaamoksesta selviää hevosten ja kirkasvalolampun avulla, sekä järkyttävällä kahvimäärällä... 

Tänään päiväni alkoi aamulla työpaikalla, jossa läpiratsastin kolme nuorta. Sieltä suuntasin vaatteidenvaihdon kautta suoraan Shelyesiin ja noutamaan Dellaa tarhasta. Haldirilla on tänään hyvin ansaittu vapaapäivä, joten saan keskittyä satasella Dellaan. Tamma löntysteli minua vastaan hämärän keskellä. Onneksi Shelyesin pihassa on hyvät valot, niin näkee jotain täällä synkkyydessä. Rautias lähti perässäni kohti tallia, säpsähtää tuttuun tapaansa tallin kulmalle unohtunutta kukkaruukkua ja on vähällä lyödä päänsä ovenkulmaan tuijottaessaan edelleen kukkaruukkua. Selviydymme kuitenkin karsinalle, jossa nappaan tammalta loimen ja riimun pois. Jätän hieman kostean loimen leveästi roikkumaan karsinan eteen ja nappaan Dellan harjapakin hyllyltä. 

Kun Della on varusteissaan, suuntaamme kohti maneesia, jossa ei onneksemme ole ketään. Della kuulostelee ulkoa kuuluvia ääniä, mutta malttaa parin kierroksen jälkeen rentoutua. Nousen lopulta ratsaille ja joudunkin pidentämään jalustinhihnoja parilla reijällä. Tamma on selvästi ollut eilen mukana HeA koulutunnilla jollain itseäni lyhyemmällä ratsastajalla. Lopulta pääsemme kävelemään ja otan heti vähän ohjia käsiini ja alan jumpata Dellaa molempiin kierroksiin. Tamma on aika hyvin kuulolla ja malttaa keskittyä apuihini. Teemme vähän väistöjä, jonka jälkeen siirrymme raviin. Tämän päivän teemana on vain vähän kevyempi läpiratsastus tuntiviikon jäljiltä. Della on tehnyt viikolla neljä tuntia, pitänyt yhden vapaan ja nyt viikonloppu on kokonaan minulla. Tänään on vain kevyt läpiratsastus ja huomenna mietitään sitten taas vähän vaikeampia astioita, koska edelleen Dellaa olisi tarkoitus kouluttaa pidemmälle. 

Della oli ratsastaessa yllättävän mukava. Yleensä se on tuntiviikon jäljiltä aluksi vähän kankea ja puolierot tulevat enemmän esille, kun on ollut vaihtelevia ratsastajia selässä, mutta tämä viikko on selvästi ollut hyvä. Ratsastin vain askellajit läpi ja kun loppuun laukka tuntui erityisen hyvälle, otimme parit vaihdot. Vaihdot ovat tuottaneet Dellalle vähän hankaluuksia, kun se innostuu niin hirveästi, ettei oikein tiedä minne jalkansa laittaisi, mutta tänään ne sujuivat kivasti. 

Ratsastuksen jälkeen palasimme talliin, jossa Jassu oli juuri hääräämässä Aagen karsinassa. Ruunan hoitaja Ylva seisoskeli karsinan ovella katselemassa, ilmeisesti Aage oli saanut tarhasta jonkun pienen naarmun. Nappasin Dellalta varusteet pois ja hieman hionnut tamma mötkähti karsinaan piehtaroimaan. 
"Mites teillä meni?" Jassu kysyi hymyillen. 
"Oikein kivasti. Della oli tänään aika miellyttävä, ei tehty mitään kauheen rankkaa. Huomenna sit kunnon treeni", naurahdan ja nappaan Dellan harjapakista pölyharjan, jolla saan turvekerroksen pois tamman punertavasta karvasta. 
"Kiva kuulla. Oot tehnyt sen kanssa tosi hyvää työtä! Ens viikolla oon ajatellut Dellaa vaan kolmelle tunnille, pystytkö ratsastamaan sen yhtenä arkipäivänäkin?" Jassu kysyi. 
"Juu tottakai. Ens viikolla ei oo töissäkään kauheen montaa ratsutettavaa", hymähdän ja alan harjailla Dellaa. Tamma hamuaa Jassun käsiä herkkujen toivossa, mutta joutuu pettymään. 
"Kiva. Mutta hei, mä jatkan nyt matkaani", Jassu huikkaa. Huomaan että naisella on kiire, vaikka viikonloppuisin ei ole tuntejakaan. 
"Jees.... Hei Jassu! Jätän Dellan jo sisälle ja pistän sille ton fleecen, kun tuli vähän hiki. Jos iltatallin tekijä voi nappaa sen sit pois?" ehdin vielä kajauttaa naisen perään. 
"Juu, tietenkin! Pitäis varmaan harkita sen klippausta kun tota karvaa on aika reippaasti", nainen naurahtaa ja katoaa kulman taakse. Heitän Dellalle fleeceloimen ja jätän sen sitten karsinaan oleskelemaan. Sisällä on jo pari muutakin hevosta, joten yksin se ei jää. Itse lähden suuntaamaan oritallin puolelle, jossa Haldir nykyään asustaa.