1 osuma on löytynyt haulle 12

Blondin päiväkirja

Inkeri ei ollut saanut hetkautettua mua suuntaan tai toiseen. Sommersolvervin jälkeen mun päiväni olivat kuluneet kesätöissä Amfissa väläytellen viime viikkoina oppimaani asiakaspalveluhymyä, ja sen jälkeen kotona selaillen internetin myyntipalstat puhki etsien kuumeisesti uutta hevosta. Olin jopa tarjonnut Blondia tunneille ja Shelyesin työntekijöiden ratsastettavaksi, sillä multa olisivat muuten loppuneet jokaisesta vuorokaudesta tunnit kesken. Syksy ja syksyn kilpailut häämöttivät jo ihan kulman takana, ja mua vähän stressasi jo.

Amira nojaili kentän aitaan meidän ravaillessa loppuraveja vaaleanpunaisen ponin kanssa ja katseli liikettä arvioiden pää hieman kallellaan.
“Onhan se aika hieno, noin pieneksi”, se sitten totesi. “Ootko löytänyt sille jo ostajaa?”

Huokaisin ja hidastin Blondin käyntiin antaen sille pitkät ohjat.
“En. Ainoat potentiaaliset ehdokkaat on olleet jotain alle kouluikäisten lasten vanhempia, mutta enhän mä sitä voi sellaisille myydä. Blondi söisi ne pienet elävältä.”

“Ymmärrän”, Amira naurahti kuivasti. “Kimin kanssa oli vähän sama ongelma.”

“Siis oletko sä myynyt Kimin?” kurtistin kulmiani epäuskoisena. Amira oli aina ollut mulle ja varmaan kaikille muillekin hieman mysteeri, sillä se oli yleensä aika vähäsanainen. Mutta että se oli onnistunut salaamaan kokonaisen hevosen myymisen?
“Mä selvästi käyn tallilla nykyään ihan liian vähän, kun kaikki jää kuulematta.”

Ruskeatukkainen tyttö kohautti olkiaan.
“Joo. Samasta syystä kuin säkin olet Blondia myymässä. Eihän noista pikkuponeista ole loppupeleissä kovin pitkälle, vaikka olisivat kuinka hyviä”, se selitti mun nyökkäillessä ymmärryksen merkiksi.

“No, sulle tulee sitten varmaan joku uusi tilalle?” kysyin, johon Amira vastasi salaperäisellä hymyllään.

“Tuli jo.”

“Eikä tullut! En mä nyt ihan kaikkea ole voinut missata”, älähdin entistä epäuskoisempana. Amira nyökkäsi, ja mun tultua alas Blondin selästä se viittoi mukaansa katsomaan.

Eikä mun hevoskuume ainakaan helpottunut sen myötä. Karsinassa seisoi sekavärinen kirjava ponitamma, joka näytti uteliaalta isoine silmineen ja korvat hörössä. Amira esitteli sen Sidneyksi, ja kertoi, että poni oli tullutkin vasta eilen, joten en ollutkaan ihan niin pihalla kaikesta kuin olin luullut.

“Se on ratsuponi. Menee vaativaa ja metri kahtakymppiä”, tyttö vierelläni totesi kovin viileänä, mutta ei saanut peitettyä pientä ylpeyttä äänessään.

“Aika hieno”, tuumasin yhtä arvioivalla äänensävyllä kuin Amira oli aiemmin sanonut Blondista.

Ja mun teki mieli kysyä siitä kaikki. Mistä se oli löytynyt, kuinka vanha se oli ja oliko Amira käynyt koeratsastamassa paljon muitakin hevosia, olisiko sillä ehkä suositella jotain hevosta mullekin. Ihan kuin en olisi tiennyt hevoskaupoista yhtään mitään, enkä oikeastaan tiennytkään. Olin saanut Blondin vain siksi, että Inkeri myi sen.

Sain lopulta pidettyä innostukseni piilossa Amiralta, ja vain silitin tumman ponin samettista turpaa hellästi toisen pidellessä puolinukuksissa torkkunutta Blondia.

Mun oli löydettävä se hevonen.

Illalla linnottauduin taas tietokoneen ääreen niin tiiviisti, etten lopettanut ennen kuin äiti lähti aamuyöllä töihin.