Shelyesin Foorumi
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Vinjan hoitovihko

Siirry alas

Vinjan hoitovihko Empty Vinjan hoitovihko

Viesti kirjoittaja Viivi La 01 Maalis 2014, 23:18

Kornblomst e Vinja
"Vinja"

vuonohevostamma
hoitajana Nettan
omille sivuille
Viivi
Viivi
Jumala

Viestien lukumäärä : 52
Join date : 01.03.2014
Karma : 4

http://hiirenkolo.net/brynhild

Takaisin alkuun Siirry alas

Vinjan hoitovihko Empty Vs: Vinjan hoitovihko

Viesti kirjoittaja Valma - Hallava Ma 16 Kesä 2014, 11:12

Mahanpohjassa kipristeli, kun poljin vanhalla, rakkaalla joponrämälläni mutkittelevaa hiekkatietä pitkin kohti ponitallia nimeltä Shelyes. Ei ollut mitenkään erityisen lämmin, ja ilmassa oli jäätävää sumutihkua. Muutaman kilometrin matkalla sormeni olivat ehtineet mennä aivan tunnottomiksi.
Olin käynyt Shelyesissä jo kaksi kertaa, kesäloman ensimmäisenä päivänä ratsastustunnilla (olin mennyt Raffe-nimisellä ponilla, eikä tunti ollut mennyt kovin hyvin), ja sitten edellisen viikon perjantaina, ihan aamulla, kun tallilla ei ollut ollut muita kuin Jassu ja pari muuta tekemässä aamutallia. Jassu oli esitellyt minulle paikkoja, ja tietenkin uuden hoitoponini, Vinjan.

Alunperin äiti oli suostutellut minut lähettämään sähköpostia Jassulle ja kysymään vapaista hoitoponeista. Äiti oli sitä mieltä, että minun pitäisi "seistä enemmän omilla jaloillani" ja uskaltautua kokeileaan jotakin uutta. Oli tietty superkiva päästä taas tallille hevosia katsomaan puolen vuoden tauon jälkeen, mutta minä tuppasin ujouttani ja ymmärtämättömyyttäni tyrmäämään kaikki ihmiset jo ensikohtaamisessa. Olin liikaa "kotihiiri", sanoi äiti. Tietty varovaisuus oli aina hyvästä, eikä ujous ollut huono juttu, mutta liika sulkeutuminen ajoi ihmiset pois, eikä sitten ollut ihme, jos joutui olemaan yksin.

Käänsin pyöräni Shelyesiin johtavaan ylämäkeen ja lähdin polkemaan vimmatusti. Parkkipaikalle päästyäni keuhkoja ja kurkkua poltteli ja reidet olivat maitohapoilla. Huono kuntoni antoi minulle syyn hengähtää hetken, ennen kuin olisi pakko kohdata "suuri tuntematon".
Parin minuutin kuluttua kokosin itseni, nostin reppuni tarakalta ja lähdin kohti isointa tallirakennusta, jossa Vinja asusteli tallikaveriensa kanssa. Astuin tyhjälle käytävälle päätyovesta. Jäin vintin portaille ruotimaan, veisinkö reppuni ylös lokerooni vai pitäisinkö sen vielä mukanani. Koska pelkäsin, että tuvassa olisi meluisa hevosenhoitajajoukko, joka katsoisi minua kuin jotakin kummallista eläintä, päätin pitää repun vielä, toistaiseksi, mukanani. Mutta josskin vaiheessa uskaltautuisin kyllä pääpahisten luolaan.

Haahuilin päättömästi Vinjan karsinalle. Se oli tyhjä, Vinja oli tietenkin ulkona, sillä kello ei ollut vielä neljää. Vinjan karsinaa vastapäisessä boksissa puolestaan oli poni, sievä päistärikkö. Seuraavassa hetkessä ponin takaa loikkasi leveästi hymyilevä, ehkä minun ikäiseni vaaleatukkainen tyttö.
- Moi! tyttö sanoi pirtsakasti.
- Moi, sanoin heiveröisellä äänellä ja (lienee sanomattakin selvää) tunsin itseni vähän tyhmäksi katsellessani tyttöä kulmieni alta.
- Mä oon Emma, tyttö sanoi häiriintymättä epäystävällisestä lähestymisestäni. - Etsitkö sä jotakin.
- Mä olen Nettan, sanoin ja jatkoin kiireesti: - Joo, tai oikeastaan en, mutta Vinja on vähän niinku nyt mun hoitsu, ja Jassu sanoi, että mä voisin tänään tulla hoitamaan sitä, mutta se on varmaan nyt pihalla...
Ääneni hiipui, ja tunsin itseni vielä vähän tyhmemmäksi. Naamani värin täytyi sotia oranssien hiusteni sävyä vastaan. Ihme kyllä, Emma ei näyttänyt vieläkään pitävän minua idioottina.
- Joo, melkein kaikki on nyt pihalla. Kello on jo kolme, tunnit alkaa neljältä. Mä tulin just Lokan kanssa maastosta, menen kohta tupaan juomaan jotain tupaan. Siellä on varmaan porukkaa, sähän voisit tulla mukaan.
- Öö, okei, sanoin iloisesti yllättyneenä. Seurasin Emmaa satulahuoneeseen, kun hän vei Lokan harjat.
- Kuinka kauan sä olet hoitanut täällä? tiedustelin vähän ujosti, kun menimme vintin portaisiin.
- Muutaman vuoden, Emma kertoi. - Mä hoisin ennen Ruskaa, mutta sitten se lähti, ja mä aloin hoitamaan Lokaa.
- Okei, sanoin taas. Sitten olimmekin jo "luolan" ovella. Emma räväytti sen reippaasti auki.

Pienen, kotoisan tuvan muutamalla sohvalla lojui mielestäni laumoittain minua viisaamman ja kokeneemman näköisiä ihmisiä. Pääni meni heti vähän pyörälle. Tuijotin huoneessa olijoita varmasti äärettömän hölmön näköisenä, ja he tuijottivat takaisin. Voi luoja, olisin halunnut kadota maan alle. Tunsin poskieni kuumenevan.
- Moi, kaikki, Emma sanoi reippaasti. - Tässä on Nettan. Se hoitaa Vinjaa. Nettan, tässä on Inkeri, Inga, Beata, Julia ja Ida.
Nyökkäsin ja mutisin vaisun moin. Seurasin Emmaa lokeroille ja työnsin reppuni omaan lokerooni. Pikkuruinen, vaaleatukkainen tyttö teki minulle tilaa sohvan päähän ja kääntyi juttelemaan.
- Terve, mä oon Inkeri, mä hoidan Netteä, sitä shettistä. Ootko sä juuri muuttanut, musta tuntuu, etten mä ole ennen nähnyt sua? Eikun hetkinen, sä näytät sittenkin vähän tutulta.
- Mä olen asunut täällä koko ikäni, mutta käynyt koulua muualla, selitin. - Nyt syksyllä mä tulen tänne lukioon.
- Meetkö säkin lukioon? Hei, tähän käteen, Inkeri sanoi tarjoten nyrkkiä. Muksautin sitä omallani ja yritin salata hämmästykseni. - Ootko sä ratsastanut paljon?
- Kuusivuotiaasta, sanoin ja lisäsin kiireesti, ettei kenenkään tarvitsisi odttaa minulta liikoja: - Mä en kyllä ole kovin hyvä. Sä?
Inkeri kertoi tykkäävänsä esteistä, niitä minä puolestani inhosin. Ajattelin heti, että me kaksi olimme toistemme vastakohtia. Minä olin pitkä, hiljainen ja arka, Inkeri puolestaan pikkuinen, puhelias ja rämäpäinen.

Muutkin vaikuttivat mukavilta, vaikka heidän nimensä olivat menneet minulta sekaisin jo aikapäiviä sitten. Julia ja Ida taisivat olla uusia, ja minulta vei pitkään tajuta, kumpi mustatukkaisista tytöistä oli Inga ja kumpi Beata. Beatalla taisi olla oma poni.
Puoli neljältä minä, Inga ja Inkeri lähdimme hakemaan poneja tarhasta. Seurasin muiden hännillä ja toivoin, ettei heitä hirveästi haitannut, että roikuin perässä. Vinjan riimu löytyi karsinan ovesta. Kauhukseni Ingan ja Inkeri hoitoponit Dimona ja Nette asuivat pihatossa. Muistin sentään itse, missä Vinjan tarha oli.
Oloni oli todella epävarma, kun metsästin Vinjan issikan, ratsuponin ja toisen vuoniksen seurasta. Onneksi poni seurasi minua kiltisti tallille.
Vinja ei ollut ollut minulle rakkautta ensi silmäyksellä. Jassu oli vain antanut minun valita kahden vuoniksen, Vinjan ja Stellan väliltä, ja olin valinnut rauhallisemman, eli Vinjan. Pitkästä ratsastuskokemuksestani huolimatta en edelleenkään oikein luottanut itseeni hevosten kanssa. Talutin Vinjan varpaitani varoen karsinaan ja lähdin hakemaan harjausvehkeitä.

Kun minuutit kuluivat, itseluottamukseni lisääntyi. Vinja ei järjestänyt minulle ongelmia yrittämällä vaikkapa karata tai purra. Suin ponin läpikotaisin pehmeällä harjalla, jalat harjasin ekstrahuolellisesti. Vinja torkkui seisaaltaan.
- Ehkä meistä vielä pari tulee, mutisin ponille.
Kymmentä vaille satuloin Vinjan, ja pari minuuttia etuajassa talutin ponin ulos. Sen ehkä 12-vuotiaan ratsastajan äiti kiitteli minua ponin valmiiksi laittamisesta.
Kun ratsukot kävelivät uralla pitkin ohjin, Jassu tuli kentän keskeltä luokseni.
- No, miten on mennyt? hän tiedusteli naama virneessä.
- Ihan mukavasti, sanoin.
- Miten on, haluaisitko sä joku päivä tällä viikolla kokeilla Vinjalla ratsastamista tässä kentällä ennen tunteja?
Vatsassani lehahti lentoon parvi villiintyneitä perhosia.
- Mikäs siinä, änkytin. - Mä en sitten ole ratsastanut vähään aikaan...
- Ei se mitään, Jassu keskeytti huolettomasti kättään huiskauttaen. - Vinja on superrauhallinen, eikä takuulla keksi mitään tyhmyyksiä. Kävisikö keskiviikkona tai torstaina?
- Mä en ole vielä ihan varma. Käykö, että mä soitan? ehdotin arasti. Jassu nyökkäsi. Samassa kuulosti (ja tuntui) siltä kuin taivaasta olisi kaadettu jättitynnyrillinen vettä. Jassu kiskaisi hupun päähänsä, ja minä noudatin esimerkkiä.
- Oi, nyt kastutaan. Nainen korotti ääntään: - Tulkaa portille, niin siirrytään maneesiin!

Minä käännyin kohti tallin ovea. Olin juuri tarttumassa ovenkahvaan, kun joku toinen käänsi sitä sisältä. Inga pisti päänsä ulos.
- Herranjestas, ei tonne kannata mennä. Tule yläkertaan juomaan kaakaota.
Naurahdin ja tungin sisään ovenraosta. Sitten seurasin Ingaa vintille.

Nettan&Vinja 1HM

Valma - Hallava

Viestien lukumäärä : 13
Join date : 25.05.2014
Karma : 0

Takaisin alkuun Siirry alas

Vinjan hoitovihko Empty Vs: Vinjan hoitovihko

Viesti kirjoittaja Valma - Hallava Ke 09 Heinä 2014, 18:21

Iik, tänään ratsastamaan! ajattelin riemun ja jännityksen sekaisen kauhun vallassa parkkeeratessani joponrämääni Shelyesin parkkipaikan nurkkaan. Samalla vähän mietitytti, että kuumempaa päivää ei olisi voinut valita. Aurinko paistoi aivan pilvettömältä taivaalta, ja minun oli vain kertakaikkisen pakko pitää pitkähihaista paitaa, etten olisi seuraavana päivänä kuin keitetty hummeri. Pyyhkäisin hiuksia pois otsaltani ja menin isoon talliin. Kaikki ponit olivat tietenkin laitumella. Vilkaisin seinäkelloa. Se oli varttia yli kaksitoista - ehtisin vielä käymään tuvassa, ennen kuin minun pitäisi hakea Vinja tarhasta ja laittaa se kuntoon ratsastusta varten.

Lampsin portaita pitkin vintille ja vedin syvään henkeä, ennen kuin avasin oven. Huh. Ei ketään. Vein repun kaappiini ja otin itselleni jääkylmää vettä hanasta mukiin. Ah, ihanaa!
Katselin vähän kaihomielisenä ympärilleni. Kaikki Shelyesissä olivat superkivoja, mutta jotenkin en silti sopinut porukkaan. Niin oli joka paikassa. Tiesin, että se oli oma vikani: en ollut tarpeeksi aktiivinen ottamaan kontaktia, katselin ihmisiä kulmieni alta ja niin edelleen. Yritin kuitenkin aina unohtaa koko jutun. Enkö ollutkin täällä hevosten takia?

Hetken kuluttua marssin taas alas talliin. Hain Vinjan riimunnarun ja menin tammatarhalle. Siellä olivat Vinjan lisäksi vain yksityishevonen Brille ja sen varsa Siira. Muut taisivat olla maastossa. Varmaankin uittamassa hevosia.
Vinja seisoskeli paikallaan varjossa puun alla. Huutelin sitä - ja ihmeekseni se katsoi suoraan minuun ja lähti löntystämään luokseni. Se oli ihan ensimmäinen kerta, kun Vinja tuli luokseni tarhassa, yleensä minun piti hakea se sieltä, missä se sattui olemaan. Sydämeni lämpeni. Puhelin ponille nätisti taluttaessani sitä talliin.

Meillä synkkasi Vinjan kanssa oikein hyvin. Olimme molemmat tasaisia ja rauhallisia, ja minä olin jo tottunut sen ponimaisiin oikkuihin. Tiesin, ettei se purisi, vaikka luimistelikin satulavyötä kiristettäessä. Ja tiesin, että se kyllä nostaisi kavionsa puhdistettavaksi, jos vain jaksaisin jankuttaa päättäväisesti pari minuuttia "nosta, nosta". Minulla oli ollut kerta kerralta itsevarmempi olo Vinjan kanssa. Tänään suoriuduimme tallista kentälle juuri sovittuun aikaan.

Jassua ei näkynyt, vaikka hän oli sanonut tulevansa valvomaan silmä tarkkana ensimmäistä ratsastuskertaa. Seisautin hiukan epävarmana ponin kentän keskelle ja katselin ympärilleni. Pitäisikö minun jo nousta satulaan ja aloittaa kävelemällä pitkin ohjin? Vai pitäisikö minun todellakin odottaa Jassua?
Juuri silloin Jassu kurkkasi päärakennuksen ovesta.
- Nouse vaan jo satulaan ja ota alkukäyntejä. Mun täytyy soittaa yhden ratsastustuntilaisen vanhemmille, hän huikkasi. Minä nyökkäsin ja laskin jalustimet alas.

Viimeksi Vinjalla oli mennyt joku rutkasti minua pienempi, ja jouduin laittamaan jalustinhihnat kaikkein pisimpiin reikiin. Kiristin vielä satulavyötä siltä varalta, että Vinja oli pullistellut tallissa. Sitten laitoin jalkani jalustimeen ja ponnasin selkään. Viime kerrastani hevosen päällä oli reilut puoli vuotta, ja vaikka Vinja oli vain pahainen poni, minusta tuntui pari ensimmäistä sekuntia, että istuin Eiffeltornin nokassa. Puristin varovasti pohkeilla, ja Vinja lähti keinuvaan käntiin. Sitten kopsuttelimme kaviouralla, ja minä nautin täysin siemauksin.

Kymmenen minuutin päästä Jassu tuli.
- Siirrytään maneesiin, siellä on varmaan vähän viileämpää kuin täällä.
Vinja kopisteli Jassun perässä maneesiin. Oi, siellä tosiaan oli hiukan viileämpää kuin ulkona. Jassu laittoi meidät saman tien kokeilemaan taipumista käynnissä. Vinja ei ollut minkään sortin Matador tai Max, mutta minusta se oli täydellinen. Minun ei tarvinnut lainkaan pelätä, että joutuisin maistelemaan maneesin hiekkaa.

jatkuu...

Valma - Hallava

Viestien lukumäärä : 13
Join date : 25.05.2014
Karma : 0

Takaisin alkuun Siirry alas

Vinjan hoitovihko Empty Vs: Vinjan hoitovihko

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun

- Similar topics

 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa