Monan sisäänratsastuspäivis
Sivu 1 / 1
Monan sisäänratsastuspäivis
kirjoittaja Beata To 30 Syys 2021, 18:30
Viimeinen muokkaaja, Beata pvm Ke 29 Joulu 2021, 19:10, muokattu 1 kertaa
Beata- Viestien lukumäärä : 94
Ikä : 25
Paikkakunta : Osan
Join date : 17.05.2014
Karma : 3 -
Vs: Monan sisäänratsastuspäivis
kirjoittaja Beata To 30 Syys 2021, 19:21
sunnuntai 19.9.2021
”Kuinkahan iso siitä kasvaa?” Petter pohti ääneen rapsutellessaan tyttärensä ponia ensimmäistä kertaa. Isänsä sylissä istuva Naomi kurotteli pieniä taaperon sormiaan ponia kohti, mutta vanhemmat pitivät huolen, etteivät kakarat ylettyisi toisiinsa. Naomilta saattaisi irrota sormi. Varsa venytti ylähuultaan rapsutuksista nauttien, ja se nauratti tyttöä.
”Se on kuitenkin jo neljä, että korkeintaan muutamia senttejä enää”, Beata vastasi pilkkuponin hännäntyveä hinkuttaen. ”Vaikka on se kyllä nyt vähän takakorkea, että se toivottavasti oikenee vielä.”
”Se jää tosi nopeasti pieneksi.”
Beata pyöräytti silmiään Petterille. ”Kuinka nopeesti tai pitkäksi sä kuvittelet että Naomi kasvaa? Vaikka se päättäis venähtää jotenkin super paljon ja super aikasin, niin sillä olis silti vielä joku 9 hyvää pikkuponivuotta jäljellä.”
”Oon vähän yllättynyt, ettet keksinyt tosta mitään hauskaa läppää”, Petter tuhahti ja piirsi vapaalla kädellään lainausmerkit hauskan ympärille.
”Toi oppii kohta puhumaan, pitää opetella hillitsemään itsensä”, Beata vastasi. ”Enkä mä nyt aina keksi jotain pervoa läppää.”
”No, eikö laiteta poni töihin?” Beata kysyi sitten ja pujotti riimun varsan pieneen päähän.
Mona oli mutkaton. Totta kai se oli nelivuotias ja säheltävä, mutta sillä ei tuntunut olevan valjastuksen kanssa muuta ongelmaa kuin se, miten mahdottoman tylsää oli seistä paikallaan niin hirveän kauan. Beata joutui pakottamaan avopuolisonsa kävelyttämään varsaa maasta kärryt perässä siksi aikaa, että löytäisi Brynin varastoista Naomille tarpeeksi pienen kypärän. Etsiminen ehti käydä tuskaiseksi, koska Naomilla meni siihen hermot noin kolmessa minuutissa. Toki Naominkin mielestä ponin harjaaminen ja varustaminen oli ollut tylsää ja siihenkin tytöllä oli ehtinyt mennä hermot. Beata teki itselleen henkisen muistiinpanon siitä, että odottaisi ainakin vuoden ennen kuin ottaisi lapsen seuraavan kerran tallille mukaan.
Sitten iskikin jo todellinen tuska. Entä jos Naomi ei ikinä tykkäisi poneista? Entä jos Beata ja Petter olisivat päättäneet tytölle harrastuksen jo ennen kuin tyttö osaisi sanoa vastaan? Jos Mona oli täysin virheostos, eikä Beata saisi sitä ikinä myytyä pois? Joutuisi maksamaan siitä järkyttäviä hoitokuluja ponin kuolemaan saakka, ja ihan turhaan. Ja koska se oli pikkuponi, se varmaan eläisi kiusallaankin nelikymppiseksi.
”Tää oli hirveä virhe”, Beata puuskahti Petterille heti, kun mies oli kuuloetäisyydellä.
”Mikä?”
”Kaikki.”
”Mä tarvin nyt vähän tarkennusta”, Petter totesi. ”Kaikki siitä lähtien, kun me pantiin?”
”Ei, pöljä.”
”Siitä asti kun päätettiin pitää lapsi?”
”Sitäkö mieltä sä olet?”
”No en tietenkään, pässi, kunhan yritän päästä perille sun ajatuksenjuoksusta.”
”Entä jos Naomi tulee aina vihaamaan hevosia ja me pilataan sen elämä pakottamalla se tallille?” Beata parahti hetken miettimisen jälkeen.
Petter huokaisi syvään ja neuvoi ensin avopuolisoaan tekemään samoin.
”Kai sä ymmärrät, ettei alle 1-vuotiaan lapsen huono keskittymiskyky tarkoita, että se vihaisi tätä hommaa? Kyllähän sä näit, miten sen nauroi Monan ylähuulelle tossa aiemmin.”
”Mut eikö oman ponin ostaminen oo vähän liikaa? Pakotetaan se sitoutumaan ennen ku se osaa edes puhua? Miksi sä oot suostunut tähän?”
”Rauhotu nyt. Me ei voida tietää, mitä mieltä Naomi on poneista nyt, tai vuoden päästä, tai viiden tai kymmenen tai viidentoista. Mutta onko sillä mitään väliä? Me tykätään poneista, me osataan hoitaa sellaisia ja Mona voidaan myös myydä, jos Naomia ei kiinnosta sitä hoitaa isompanakaan. Tai vaikka kiinnostaisikin, se pitää jossain vaiheessa vaihtaa sitten isompaan poniin. Ei tässä ole nyt mitään hätää, paitsi tällä ponilla, kun se niin hirveästi haluaisi jo hommiin.”
Beata nyökkäsi hitaasti huultaan purren. Naomikin oli taas jo rauhoittunut päästyään viileään syysilmaan sisältä, jossa sillä oli varmasti ollut hiki kaikissa ulkovaatteissaan. Beata tuuppasi pyllynsä ponin perässä keikkuville kärryille ja piti tyttärensä tiukasti sylissään. Petter talutti ponia yhä, koska Beataa jännitti. Entä jos se päättäisi säikähtää kärryillä olevaa lasta ja villiintyisi ja Naomi tippuisi kärryistä? Beataa kadutti taas. Miksi hän oli päättänyt valita lapselleen yhden maailman vaarallisimmista harrastuksista?
”Kuinkahan iso siitä kasvaa?” Petter pohti ääneen rapsutellessaan tyttärensä ponia ensimmäistä kertaa. Isänsä sylissä istuva Naomi kurotteli pieniä taaperon sormiaan ponia kohti, mutta vanhemmat pitivät huolen, etteivät kakarat ylettyisi toisiinsa. Naomilta saattaisi irrota sormi. Varsa venytti ylähuultaan rapsutuksista nauttien, ja se nauratti tyttöä.
”Se on kuitenkin jo neljä, että korkeintaan muutamia senttejä enää”, Beata vastasi pilkkuponin hännäntyveä hinkuttaen. ”Vaikka on se kyllä nyt vähän takakorkea, että se toivottavasti oikenee vielä.”
”Se jää tosi nopeasti pieneksi.”
Beata pyöräytti silmiään Petterille. ”Kuinka nopeesti tai pitkäksi sä kuvittelet että Naomi kasvaa? Vaikka se päättäis venähtää jotenkin super paljon ja super aikasin, niin sillä olis silti vielä joku 9 hyvää pikkuponivuotta jäljellä.”
”Oon vähän yllättynyt, ettet keksinyt tosta mitään hauskaa läppää”, Petter tuhahti ja piirsi vapaalla kädellään lainausmerkit hauskan ympärille.
”Toi oppii kohta puhumaan, pitää opetella hillitsemään itsensä”, Beata vastasi. ”Enkä mä nyt aina keksi jotain pervoa läppää.”
”No, eikö laiteta poni töihin?” Beata kysyi sitten ja pujotti riimun varsan pieneen päähän.
Mona oli mutkaton. Totta kai se oli nelivuotias ja säheltävä, mutta sillä ei tuntunut olevan valjastuksen kanssa muuta ongelmaa kuin se, miten mahdottoman tylsää oli seistä paikallaan niin hirveän kauan. Beata joutui pakottamaan avopuolisonsa kävelyttämään varsaa maasta kärryt perässä siksi aikaa, että löytäisi Brynin varastoista Naomille tarpeeksi pienen kypärän. Etsiminen ehti käydä tuskaiseksi, koska Naomilla meni siihen hermot noin kolmessa minuutissa. Toki Naominkin mielestä ponin harjaaminen ja varustaminen oli ollut tylsää ja siihenkin tytöllä oli ehtinyt mennä hermot. Beata teki itselleen henkisen muistiinpanon siitä, että odottaisi ainakin vuoden ennen kuin ottaisi lapsen seuraavan kerran tallille mukaan.
Sitten iskikin jo todellinen tuska. Entä jos Naomi ei ikinä tykkäisi poneista? Entä jos Beata ja Petter olisivat päättäneet tytölle harrastuksen jo ennen kuin tyttö osaisi sanoa vastaan? Jos Mona oli täysin virheostos, eikä Beata saisi sitä ikinä myytyä pois? Joutuisi maksamaan siitä järkyttäviä hoitokuluja ponin kuolemaan saakka, ja ihan turhaan. Ja koska se oli pikkuponi, se varmaan eläisi kiusallaankin nelikymppiseksi.
”Tää oli hirveä virhe”, Beata puuskahti Petterille heti, kun mies oli kuuloetäisyydellä.
”Mikä?”
”Kaikki.”
”Mä tarvin nyt vähän tarkennusta”, Petter totesi. ”Kaikki siitä lähtien, kun me pantiin?”
”Ei, pöljä.”
”Siitä asti kun päätettiin pitää lapsi?”
”Sitäkö mieltä sä olet?”
”No en tietenkään, pässi, kunhan yritän päästä perille sun ajatuksenjuoksusta.”
”Entä jos Naomi tulee aina vihaamaan hevosia ja me pilataan sen elämä pakottamalla se tallille?” Beata parahti hetken miettimisen jälkeen.
Petter huokaisi syvään ja neuvoi ensin avopuolisoaan tekemään samoin.
”Kai sä ymmärrät, ettei alle 1-vuotiaan lapsen huono keskittymiskyky tarkoita, että se vihaisi tätä hommaa? Kyllähän sä näit, miten sen nauroi Monan ylähuulelle tossa aiemmin.”
”Mut eikö oman ponin ostaminen oo vähän liikaa? Pakotetaan se sitoutumaan ennen ku se osaa edes puhua? Miksi sä oot suostunut tähän?”
”Rauhotu nyt. Me ei voida tietää, mitä mieltä Naomi on poneista nyt, tai vuoden päästä, tai viiden tai kymmenen tai viidentoista. Mutta onko sillä mitään väliä? Me tykätään poneista, me osataan hoitaa sellaisia ja Mona voidaan myös myydä, jos Naomia ei kiinnosta sitä hoitaa isompanakaan. Tai vaikka kiinnostaisikin, se pitää jossain vaiheessa vaihtaa sitten isompaan poniin. Ei tässä ole nyt mitään hätää, paitsi tällä ponilla, kun se niin hirveästi haluaisi jo hommiin.”
Beata nyökkäsi hitaasti huultaan purren. Naomikin oli taas jo rauhoittunut päästyään viileään syysilmaan sisältä, jossa sillä oli varmasti ollut hiki kaikissa ulkovaatteissaan. Beata tuuppasi pyllynsä ponin perässä keikkuville kärryille ja piti tyttärensä tiukasti sylissään. Petter talutti ponia yhä, koska Beataa jännitti. Entä jos se päättäisi säikähtää kärryillä olevaa lasta ja villiintyisi ja Naomi tippuisi kärryistä? Beataa kadutti taas. Miksi hän oli päättänyt valita lapselleen yhden maailman vaarallisimmista harrastuksista?
Beata- Viestien lukumäärä : 94
Ikä : 25
Paikkakunta : Osan
Join date : 17.05.2014
Karma : 3 -
Petter, Catu, Elias and Tobias tykkäävät tästä
Sivu 1 / 1
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa