Poetiske drømmer

Haaveita, toiveita, iloja ja suruja

Talvipäivä oli kaikessa kuulaan harmaudessaan kaunis. Punertavien hiusten laskeutuessa valtoimenaan pitkin harmaan, sinikuvioidun villapaidan selkämystä. Vasemmalla olalla heilui kangaskassi, jonka olkavarren puolella oli haalistunut kuvio, kuin muistona siitä että se oli varmasti joskus ollut kauniskin. Oikeassa alakulmassa oleva tahra muistutti eletystä elämästä ja niistä muutamasta villimmästäkin illasta Andréan ja Isayan kanssa. Huolettomista päivistä.

Kulkijan askel on huoleton ja hiekoitussora rahisee tasaisesti ruskeiden talvikenkien askeleen alla. Katse siniharmaissa silmissä on valpas, mutta levollinen, sen kiertäessä vasemmalta oikealle. Lopulta kulkija löytää kohteeseensa. Venesatama on hiljainen ja rauhallinen talvella. Silti siellä on aistittavissa kauniiden päivien tunnelma ihmisten laittaessa veneitään vesille ja lähtiessään merelle. Saavutettuaan yksinäisen penkin, harmahtavan lapasen peittämä käsi pyyhkii siitä näkymättömän kerroksen lunta ja kosteutta pois ennen kuin siihen voi istua. Kangaskassi heilahtaa olalta syliin ja sieltä nousee esiin luonnoskirjalta näyttävä vihko sekä penaali.

Katse tutkii edessä aukenevaa maisemaa hetken ja sen jälkeen lokkien kirkunaa säestää hetken vetoketjun aukeamisesta johtuva suhina ja puupintaisten kynien kalahtelut toisiaan vasten. Lopulta vetoketju suhisee uudelleen ja penaali laskeutuu takaisin kangaspussin päälle, kuin pitääkseen sen paikallaan. Pienen selailun jälkeen tyhjä aukeama tulee vastaan. Tällä kertaa oikealle sivulle ilmestyy jonkinlainen luonnokseksi luokiteltava esitys viivoja ja värejä. Alapuolelle ilmestyy siistillä ja säntillisellä kaunolla päivänmäärä, paikka sekä tunnetta kuvailevia sanoja. Siniharmaiden silmien katse liikkuu tasaisesti hieman kermaan taittavalla paperilla, ennen kuin ne ahmivat taas sisäänsä talvista maisemaa, palatakseen siirtämään tuon näyn paperille. Kuvan ollessa valmis katse eksyy taas kerran tutkimaan maisemaa, korvat kuuntelemaan aaltojen suhinaa ja lokkien kirkunaa. Jostain kuuluu puhetta, toisaalta taas liikenteen tasainen humu.

Silmät sulkeutuvat, asento rentoutuu istujan nojatessa taakse. Hengitys tasaantuu, syvenee. Syke laskee ja hidastuu. Tarjoaa tilaa uusille äänille ja hajuille. Kuluu minuutti. Toinenkin. Viisi, ehkä kymmenen. Lopulta ryhti suoristuu, hartiat nousevat kohti taivasta syväksi tarkoitetun hengityksen tahdissa. Seuraavalla sisäänhengityksellä silmät aukeavat, räpsähtävät pariin kertaan, tutkivat vielä kerran maisemaa ja palaavat sitten takaisin kerman vaalealle sivulle, tällä kertaa keskittyen vielä tyhjänä loistavaan vasempaan sivuun. Kynät kalahtavat kun puuvärien alta käteen poimitaan sininen lyijykynä, joka hakee paikkansa kädessä, joka siirtyy lepäämään sivulle. Terä tekee pientä, huomaamatonta ympyrää, ennen kuin se laskeutuu kevyesti paperille alkaen piirtämään siihen haalean harmaata viivaa, joka muodostaa sanoja. Sanat säkeitä ja säkeet runon.

Kynä laskeutuu muiden joukkoon, siniharmaat silmät juoksevat sanariveillä, vaaleat huulet kuiskivat äänettömästi sanoja. Katse harhailee maisemassa kuitenkaan rekisteröimättä näkemäänsä. Kynät kalahtavat, pian terä taas kahisuttaa paperia yliviivatessaan sanan sieltä, toisen täältä, lopulta korvaten ne uusilla ja lisäten rivin tekstiä sinne ja tänne. Lopulta katsoja on tyytyväinen näkemäänsä ja kirja sulkeutuu. Kynät kalahtavat, vetoketju suhisee, uusi kalahdus ja suhahdus. Kirja ja penaali katoavat mistä tulivatkin ennen kuin kangaspussi palaa olalle. Lopulta ruskeat talvikengät ottavat omistajansa painon vastaan, ennen kuin askeleet lähtevät kulkemaan rantaa pitkin eteenpäin. Jonkin matkan päässä ohittuu yhdistetty ammattiopisto-lukio, pian tuon jälkeen terveyskeskuksen yhtä väritön rakennus. Amfin suunnalta kuuluu selkeämmin liikenteen melua sekä huudahduksia, mutta askeleet jatkavat rannan suuntaan ja aina Café Miloun lämmintä valoa hohkaavien ikkunoiden luokse. Harmahtava lapanen tarttuu ovenkahvaan, vetää oven auki ja lämpö sekä tuoksut, jotka ottavat tulijan vastaan saa pienen hymyn nousemaan pakkasen punoittamille poskille. Iloisesti hymyilevä barista saa tilauksen ja pian tuon jälkeen maksupääte kilahtaa onnistuneen maksun merkiksi. Pieni hetki tuosta askeleet suuntaavat kohti pöytää ja vielä hetki sitten käsiä peitonneet lapaset olivat saaneet siirtyä kangaskassiin lämpimän mukin sekä lautasen tieltä.

Miloun nurkasta kulkija löytää vapaan pöydän, juuri sopivan kokoisen itselleen ja pian puupinta kolahtaakin ensin mukin ja sitten lautasen laskeutuessa sen pinnalle. Tuolin jalat suhisevat lattiaa vasten, sen vetäytyessä esiin pöydän alta, ennen kuin se pääsee kannattelemaan kulkijaa. Viereinen tuoli saa istujakseen kangaskassin, josta kaivautuu esiin tuo sama kirja ja penaali. Ne saavat jäädä vielä kuitenkin suljetuiksi ja sen sijaan lämmintä kaakota sisältävä muki poimitaan käsiin, ennen kuin oikea kietoutuu sen ympärille, vasemman pidellessä sitä rivasta. Oikea käsi siirtyy äänettömästi tukemaan parin sormen verran mukia pohjasta sen noustessa edelleen huulille, lämpimän nesteen aiheuttaessa pienen värähdyksen. Lopulta muki kolauttaa uudelleen pöydän pintaa ja sen aiheuttaman äänen hiljettyä ilman täyttää kevyt suhina kirjan siirtyessä istujan eteen ja penaalin siirtyessä kirjan ja lautasen väliin. Haparoimatta sormet hakevat oikean aukeaman, taittaen kirjaa hieman enemmän auki ennen kuin silmät hakeutuvat vasemmalle sivulle ja siinä oleviin sanoihin.

Katse nousee hitaasti ylös, kääntyy kohti jo hämärtyvää ulkoilmaa. Sormet hapuilevat sivun reunaa, tyhjät sivut korvaavat aiemmin täytetyt. Muki palaa huulille, sen jälkeen leivonnaista pidättelevä lautanen saa huomionsa. Lopulta penaali aukeaa vielä kerran, poimien uudet värit sekä sinisen lyijykynän esiin. Vasen yläkulma saa pienen luonnoksen, oikea alakulma omansa. Hieman keskikohdan oikealta puolelta lähtevät ensimmäiset sanat, loppuen vasemmalle alas. Oikea sivu jää tyhjilleen katseen tutkiessa vasemman koristeluja. Kynät palaavat penaaliin, sormet hakevat ensimäistä aukeamaa. Se saa jäädä odottamaan, mukin noustessa taas kerran huulille, nyt jo jäähtyneen nesteen helliessä makuaistia. Katse palaa sivuille, siniharmaat silmät tanssivat riveillä, huulien tehdessä melkein huomaamatonta liikettä, keskeytyen välillä hymähdykseen tai puolittaiseen hymyyn.

Silmien tanssi riveillä ja väreillä ottaa taukoja, sivujen kahahdellessa hiljaa sormien selatessa niitä eteenpäin. Lopulta edessä on se tyhjäksi jätetty sivu. Sormet hakevat vielä tietyn aukeaman, toisenkin ja lopulta kolmannen. Silmät tanssivat vielä kerran riveillä, ennen kuin kannet sulkevat sisälleen salaisuutensa ja kynät piiloutuvat penaaliin. Niiden omistaja istuu vielä hetken paikoillaan, nyt jo peilaillen omaa kuvaansa ikkunasta ennen kuin sipaisee punertavan hiuskiehkuran korvansa taakse, pakkaa tavaransa ja nousee lopulta ylös. Lapaset löytävät suojaamaan käsiä, hymyn siivittämä kiitos tiskin takana odottavalle baristalle ja lopulta kiristyvän pakkasen tuoma tunne kasvoilla ja kylmän ilman tunne keuhkoissa. Askeleet kääntyvät tutulle reitille ohitse terveyskeskuksen ja koulukeskuksen jatkaen kohti toista, ennen kuin siniharmaat silmät näkevät tutun talon, kädet avaavat tutuksi tulleen ulko-oven ja askeleet nousevat tutuksi tulleet portaat niiden yläpäässä odottavalle ruskealle ovelle, joka aukeaa nätisti avaimen kääntyessä lukossa. Kaksi askelta kantaa sisälle ja oven sulkeutuessa selän takana hymy valtaa kasvot. Ehkä tämä on sittenkin koti.

Askel joka hiljaisuudessa kaikusi vaimeasti, on raskaahko. Olat ovat hieman painuksissa ja kangaspussi painoi olkaa, sen yrittäessä hakeutua painovoiman vaikutuksesta kohti lattiaa, mutta samalla hienoisesti keinuen eteen ja taakse liikkeestä johtuvan energian vuoksi. Käden tarttuessa ovenkahvalle syvä, melkein äänetön huokaus nousi ilmoille samalla kun kahva painui alas ennen kuin ovi vedettiin auki. Uusi, edellistä hieman voimakkaampi huokaisu nousi ilmoille tällä kertaa osoittaen helpottuneisuutta siitä että huone joka siniharmaiden silmien edessä näyttäytyy, on tyhjä.

Askeleet suuntaavat keittonurkkaukseen, hetki sitten oven avannut käsi napsauttaa vedenkeittimen päälle. Muutaman sekuntin hiljaisuuden jälkeen suhina rikkoo hiljaisuutta. Askeleet suuntaavat nähtyä elämää loistavan kangassohvan luokse. Kangaspussi laskeutuu vasten selkätyynyä, valuen itsepäisesti kohti istuinta. Käsi ei estä liikettä ja seläntakaa kuuluva naksahdus kääntää katseen lopunkin kangaspussista kohti vedenkeitintä, ennen kuin askeleet kääntyvät palatakseen nurkkaukseen. Käsiin eksyy haalean sininen muki, kaapista löytyy vielä yksi pussi english breakfastia. Pieni risahdus kertoo pussin aukeamisesta, ennen kuin se laskeutuu äänettä mukiin. Kuuma vesi peittää itsepintaisesti pintaa kohden haparoivan pussin, keitin kolahtaa hienoisesti sen laskeuduttua alustalleen. Askeleet palaavat sohvan luokse, puinen pöydän pinta kopsahtaa mukin laskeutuessa sille.

Siniharmaat silmät keskittyvät kangaspussiin ja hakevat sieltä tutun penaalin ja kirjan. Sormet hakeutuvat sivujen reunalle, paperin suhina täyttää hiljaisuutta sormien selatessa kohti tyhjää aukeamaa. Liike pysähtyy, katse liikkuu sivulla ylhäältä alas, vasemmalta oikealle. Lopussa siirtyy tyhhyyteen, palatakseen pian takaisin. Tällä kertaa silmien liike on hidasta, pohtivampaa. Lopulta penaali aukeaa pehmeästi rahahtaen, puisten kynien kolistessa toisiaan vasten. Lopulta hapuilevat sormet löytävät etsimänsä, ennen kuin oikea käsi piirtää korreloivaan alakulmaan pienen sydämen. Yksi valinta olisi poissa. Kynä palaa muiden kaltaistensa joukkoon, sormien liikkeen jatkuessa sivujen reunoilla. Katse löytää etsimänsä.

Kuin ujo lapsi, tyhjä aukeama kohtaa sylin, mukin noustessa huulille ja sen kallistuessa varovaisesti, milli milliltä aina siihen pisteeseen, jossa huulet kohtaavat viilentyneen nesteen. Hiljaisuutta seuraa uusi kolahdus, uusi ujo aukeama löytää taas katseen alle. Uusi kynä löytää valoon ja sen terä painuu pehmeästi kermanväriselle paperille. Terä piirtää viivoja, muodostaa kuvioita. Kuviot muuttuvat sanoiksi, sanat säkeiksi, säkeet runoksi. Katse liukuu riveillä, suu makustelee äänettömästi jokaista sanaa. Kynät vaihtuvat, kuvitukset lisääntyvät. Viimeisten värien löytäessä paikkansa korvat rekisteröivät oven aukeamisen. Tuo vauhditti kirjan sulkeutumista ja tavaroiden pakkausta, ennen kuin hymy vastaanotti iloisesti hymyilevän tuttavan. Siniset hiukset olivat siisteillä ranskanleteillä ja ne korostivat kauniisti omistajansa kasvoja.

Kysymys katkaisi hiljaisuuden, joka palasi kuitenkin hieman vaivaannutavampana. Lopulta kysymys sai vastauksensa ja hiljalleen keskustelu löysi uusia uria. Aiheet vaihtelivat, osa helppoja osa vaikeita. Vierellä istujan siniset silmät vilkaisevat kiinostuneena sylissä lepäävää kirjaa. Nolostuksen puna meikkaa poskia, sanojen punoessa valkoista valhetta. Soimaan pärähtävä kello tuo onneksi huomaamattoman helpotuksen punahiuksiselle. Tavarat palaavat kangaspussin suojiin, kämmenet työntävät istujaa ylös. Muki poimiutuu käsiin, askeleet suuntaavat lavuaarille. Teepussi tipahtaa roskiin ja muki löytää tiensä tiskikoneeseen. Askeleet kääntyvät kohti ovea ja ajatukset huokaavat vielä yhdestä edessä olevasta tunnista. Sitten koittaisi vapaus ja mahdollisuus upottaa kädet tuuhean talvikarvan sekaan tallilla ja vain nauttia hevosten läheisyydestä.

Punaiset hiukset eivät halunneet totella niitä käskyttäviä käsiä ja suortuva toisensa perään yritti karata tupsuista, jotka taidokkaasti asettuivat ensin yhdelle ja lopulta toiselle ranskanletille. Harmaat silmät tutkivat edessään olevassa peilissä näkyvää kuvaa. Kampaus saattoi naisen näyttämään hieman työpaikkansa opiskelijoilta, mutta menneen kuukauden jälkeen nainen ei jaksanut välittää.

Oli mennyt muutama päivä kun uutiset alkoivat hiipimään myös opettajanhuoneeseen. Kukaan ei voinut käsittää että mitään sellaista olisi todellakin tapahtunut. Alkuun osa oli ollut skeptisisiä uutisten suhteen ja oltiinhan sitä luultu nuorten todella huonoksi pilaksi, mutta päivien edetessä ja tiedon lisääntyessä oli tullut myös se järkyttävä varmennus siitä, että teko oli todellakin totta. Asiaa oltiin puitu kahvipöydässä niin koko työporukalla, kuin myös erinäisissä kuppikunnissa ja punahiuksinen oli huomannut miten uutinen oli vaikuttanut varsinkin kuvaamataidon opettajaan. Nainen tiesi että toinen tunsi kyseessä olevat henkilöt paremmin ja ei punapää voinut sanoa etteikö uutisten todentuminen ollut tuntunut iskevän kotiin myös tuon kohdalla, vaikka hän ei tuntenutkaan kumpaakaan henkilöä paremmin.

Oli mennyt jonkin aikaa ennen kuin tilanne koululla oli alkanut normalisoitumaan ja arkeen palaaminen oli ollut mahdollista. Valmistautuessaan reilu viikko takaperin elämänsä ensimmäiseen ratsastuskilpailuun oli punapää miettinyt suuresti mikä järki oli osallistua kaiken kaaoksen jälkeen kun nainen ei ollut kerennyt edes tunneille palavereiden vuoksi. Tuo rata olikin mennyt täysin penkinalle, eikä mitään kauniita sanoja saattanut sanoa ratsukon suorituksesta menneenä viikonloppunakaan. Ehkä olisi vain helpompi antaa ratsastuksen olla kunnes kesäloma koittaisi ja olisi aikaa taas huolehtia itsestään paljon paremmin. Nainen yritti karkottaa mielestään ajatukset siitä, millaisia uutisia abiturienttien russefeiringistä saattaisi nousta ilmoille, sillä punapää muisti oman russensa edelleen hyvin. Omalla tavallaan nainen oli myös helpottunut siitä että ainakin muutaman viikon työnteko olisi helpompaa ja sen jälkeen valmistuminen olisi osalla lähempänä, osalla kauempana ja osan kohdalla saisi tehdä parhaansa jotta nuo pääsisivät edes jotenkin kursseistaan lävitse.

Nuo olivat kuitenkin vielä tulossa olevia ongelmia, punapää pohti astuessaan asuinrakennuksensa ulko-ovesta ulos keväiseen meri-ilmaan ja toivoi että loppu lukuvuodesta menisi ilman isoja draamoja ja kaaoksia. Ihan tällaisena ei nainen ensimmäistä työvuottaan pienessä kalastajakaupungissa odottanut olevan.

Sirot kädet liikuttivat luomivärisivellintä hieman haparoiden, mutta silti sellaisella liikkeellä että saattoi olla varma siitä, jotta käyttäjänsä ei ollut ensimmäistä kertaa tehtävän parissa. Punaisten hiusten kiharuutta oli korostettu hieman enemmän ja lopulta kiharapilvi oli kiinnitetty siten että se sai olla vapaana, mutta kiehkurat eivät tulleet häiritsemään kasvoille. Ajoittain meikkisivellin vaihtui meikkauspisteen vieressä odottavaan valkoviinilasiin. Itseään peilistä tutkivan naisen mieliala oli korkealla, vaikka edennyt kevät ei ollut aina sitä helpointa aikaa ja varsinkin ollessaan ensimmäistä vuotta opettajana informaation tulva oli ihan järjetön ja monesti tuo olikin joutunut kysymään tietoja uudelleen. Tänä iltana ei kuitenkaan työasioista keskusteltaisi, vaan tarkoituksena olisi pitää hauskaa ja rentoutua.

Tutut ja turvalliset kengät vaihtuivat maltillisella korolla varustettuihin nilkkureihin ja paksu villapaita vaihtui bleiseriin, kun askeleet kuljettivat naista kohti Bar & Grill Gjemmestediä. Oven avauduttua naista tervehti oluella höystetty lämmin sisäilma ja jo ovelta tuo tervehti tiskin takana seisovaa Tonea. Naisesta oli tullut omanlaisensa hyvänpäivän tuttu ja nähdessään punapään suuntaavan kohti tiskiä, oli nainen tottuneesti asetellut tiskille kapeajalkaisen viinilasin ja kaatanut siihen vakiomäärän valkoviiniä. Hymyillen punapää maksoi juomansa, kiittäen Tonea maksun mennessä lävitse ja ennen kuin antoi katseensa kiertää salissa, kunnes huomasi eräässä pöydässä tutut siniset hiukset sekä tuon vierellä istuvan ruskeahiuksisen miehen. Vieno hymy huulillaan nainen suuntasi kohti pöytää, tervehtien sielä istuvaa pariskuntaa ja kysellen miehen kuulumisia.

Seuraava tunti kului kuin siivillä, kolmikon jutellessa tulevasta kesästä ja suunnitelmistaan, kunnes punahiuksinen heitti ilmoille ajatuksen paikan vaihdosta. Pienen maanittelun jälkeen pariskunnan päät oli käännytetty ja kolmikko nousi ylös, Steenin herrasmiesmäisesti auttaen takin Auroralle, ennen kuin tuo puki omansa päälleen ja kolmikko suuntasi ulko-ovelle, jatkaakseen matkaansa kohti Havørnreirettia. Jätettyään takkinsa narikkaan, kolmikko suuntasi ravintolasaliin ja lopulta päätyen tilaamaan enemmänkin naposteltavia kuin mitään isompaa ruoka-annosta. Juttua riitti edelleen ja aina välillä se keskeytyi nauruun tai johonkin muuhun.

Lopulta kolmikko maksoi laskun ja suuntasi alas kohti Haviksen klubia. Meno oli vielä tässä vaiheessa iltaa rauhallista ja alkuillasta nautitut valkoviinit olivat nostaneet tunnelmaa sen verran, että sivistynyt viinin juonti vaihtui punaisen ja oranssin sävyissä leikittelevään drinkkiin, jossa oli muutama sentti liikaa alkoholia, mutta se ei tätä iltaa haitannut sillä tarkoituksena oli pitää hauskaa. Kolmikko löysi helposti vapaan pöydän ja kappaleen vaihtuessa kiharapää oikeastaan veti seuranaan olleen Auroran tanssilattialle, jättäen tuon poikaystävän kuin nallin kalliolle. Pienen vakuuttelun jälkeen myös Aurora uskaltautui hieman rentoutumaan ja pian molemmat naiset tanssivat sydämensä kyllyydestä, ennen kuin oli aika palata pöydän ääreen hieman tasaamaan hengitystä ja nauttimaan aiemmin haetuista juomista.

Jossain kohtaa kiharapää sai houkuteltua pariskunnan molemmat osapuolet tanssimaan ja vielä parin juoman jälkeen kello oli livahtanut aamuyön tunneille. Vaikka hyvä tunnelma olisi pitänyt punapäätä vielä tanssimassa, saatiin tuo houkuteltua lähtemään pariskunnan kanssa kotiin ja Haviksen oven sulkeutuessa kolmikon takana vaihdettiin vielä viimeiset kiitokset sekä halaukset, ennen kuin tiet erosivat pariskunnan jatkaessa toisen osapuolen kotiin ja punapään jatkaessa omaan asuntoonsa.

Seuraavasta aamusta ei tulisi mukava, mutta se oli vasta valovuosien päässä siintävä ongelma naisen kävellessä kohti asuntoaan.

Lämmin kevättuuli osui siroille kasvoille, joita normaalisti peittävät punaiset kiharat oli poikkeuksellisesti sidottu kahdelle tiukalle ranskanletille. Nainen ei ollut tunnistaa itseään, mutta nautti siitä, että ilmavirta saattoi helliä naisen niskaakin. Vaaleaan, entistä eläämääkiin nähneempään kangaspussiin oli pakattuna picknick alusta sekä vähän eväitä, muistikirjan ja penaalin lisäksi.

Helteinen sää oli saanut naisen valitsemaan ylleen kukkamekon sekä mustat sandaalit. Asu ei ollut kantajalleen perinteinen ja se oli vaatinutkin hieman totuttautumista, mutta saapuessaan Svolværin satamaan, oli nainen päässyt jo sinuiksi asunsa kanssa. Satamassa nainen hakeutui rauhalliseen, hieman tuulettomaan paikkaan, jossa tuo levitti picknick alustansa ja eväänsä, ennen kuin poimi muistikirjansa syliinsä. Rauhallinen katse tutki maisemaa, etsien sopivaa kohtaa ikuistettavaksi.

Tasapainoillessaan muutamankin erilaisen asettelun kanssa, katse lukkiutui viimein sopivaan maisemaan. Pienen lisärajauksen jälkeen katse kääntyi kohti kangaspussia, vetäen sieltä esiin pienen penaalin ja lopulta lyijykynän sekä pyyhekumin. Pienen ilmassa tapahtuneen hahmottelun jälkeen, grafiitti terä laskeutui viimein vaalealle paperille, kevyiden juuri ja juuri silmällä nähtävien haaleiden viivojen alkaessa muodostaa hiljalleen muotoja paperille. Viiva viivalta kuva alkoi muodostumaan ja ajoittain viiva siellä, toinen täällä sai tummemman ulkomuodon ja kuva alkoi muodostumaan selkeämmin paperille.

Ajoittain muistikirja sai laskeutua naisen vierelle, tuon poimiessa käteensä muutaman tuoreen mansikan tai muita naposteltaviaan ja tutki valitsemaansa maisemaa rauhassa. Lopulta muistikirja nousi takaisin naisen syliin ja lopulta terä laskeutui uudelleen paperille, alkaen luomaan uudelleen edessä aukeavaa maisemaa. Ajoittain kynä vaihtui pyyhekumiin ja viiva viivalta ehjempi kuva muutti hieman muotoaan. Viimeistellessään ääriviivoja, tuo kuuli askeleita ja puhetta jostain takaansa. Kuitenkaan niihin ei nainen kiinnittänyt tarkemmin huomiota, vaan tuo ajatteli kyseessä olevan joidenkin ystävysten, joiden tie kulkisi sataman kautta heidän ollessa matkalla joko Milouhin tai Havikseen.

Kuitenkin kuullessaan itseänsä kutsuttavan nimeltä, nainen käänsi katseensa kohti tuota puhutellutta henkilöä, huomatakseen että paikalle oli saapunut Aurora ja tuon kanssa eräs tummahiuksinen nainen. Naisessa oli jotain tuttua ja lopulta tuo osasi yhdistää toisen tallille. Vahvistus tälle saatiin kun Aurora esitteli toisen Nitaksi ja lopulta kolmikko päätyi juttelemaan hetken, ennen kuin punapää päätti jättää luonnoksen viimeistelyn jollekkin toiselle päivälle ja keräsi tavaransa, ennen kuin jatkoi matkaansa Auroran ja Nitan seurassa.