Tevin turinat

Ajoin hissukseni kuukausi sitten saadulla mersullani Shelyesin tallitietä. Mielessäni pyöri vain yksi ajatus (mut sovitaan et kolme, nimittäin Tevi ja Shely!), Petter.. on.. mun.. kämppis… Puistelin päätäni ja ihmettelin mitä olin mennyt tekemään. Miten olen joutunut tälläiseen tilanteeseen. En tajua. Jos hieman selvennän asiaa.

”Kaksi viikkoa sitten kerroin äidilleni kuinka olisi kiva aloittaa lukion kolmas luokka omassa kodissa, jossa ei olisi rasittava pikkuveli häiriköimässä ymym. Pari päivää vanhemmat sitä mietti ja sit ne pamautti mulle sellasen asian mitä en olisi ehkä halunnut kuulla. Mun serkku, Petter oli hiljattain ostanut kaksion keskustasta ja porukat tietty ehotti että muuttaisin sinne. ”Ihan omaa asuntoa ei ole eikä tule olemaan vielä ainakaan vuoteen”, äiti sano. Noh, melkein itkupotkuraivarit siinä vetäsin (en oikeesti, oon jo 18v), mutta lopulta idea alkoi tuntua hyvälle. Siinä sitten pari päivää roudattiin mun tavaroita Petterin asuntoon ja sain tosi kivan huoneen ihan kivalla maisemalla. Alkuun oli ihan mukavaa, mutta sitten se alko – Petterin fudiskavereita ja vähän muitakin alko pyörimään kämpillä. Joka ilta otettiin ainakin yhdet saunakaljat ja yhet kännit ne vetäs toissapäivänä. Ragesin vähän Petterille, et viimestään kun koulut alkaa niin tää saa kyllä loppua!”

”Että mikäs siinä”, ajattelin ääneen pysäköidessäni autoni Shelyn parkkipaikalle.
”Päivää taloo”, huikkasin astuessani Shelyesin tallitupaan.
”Moi Jemi!” kuului muutama tuttu tervehdys, sekä hieman vaitonaisempia ”moi” ja ”hei” sanoja. Tallituvassa istui muutama tuttu, Inga-Stina, Inkeri ja Emma kera muutaman muun, oudon, nuoren typykän.
”Moi, mä oon Jemiina. Omistan ton ruunikon nyffiruunan, Tevin” esittäydyin uusille kasvoille. Uudet hoitajat esittelivät itsensä Saaraksi, Elsaksi ja Juliaksi. ”Kiva tutustua”, sanoin tytöille hymyillen ja menin tottunein askelin hakemaan kylmää vettä hanasta.
”Huhhuh, että osaa olla kuuma”, vaikeroin siemaistessani kylmää vettä ja pyyhkäistessäni toisella kädellä otsaani. ”No niinpä”, kuulin Emman vastaavan ja naurahdin.
”Mä aattelin lähtee käymään Tevin kanssa Mellassa, lähteekö kukaan mukaan?” kysyin ja sain aikaan supisemista ja sipisemistä. Sain mukaani ainakin Emman ja Lokan, sekä Inga-Stinan ja Dimonan. Uudet hoitajat eivät uskaltaneet vielä lähteä maastoilemaan.

”Toi Dimona on kyllä supersöpö!” sanoin Stinalle noustessamme ratsujen selkään pihamaalla.
”Niin on”, sain myöntävän vastauksen ja korviin asti ylettyvän hymyn. Hymyilin tytölle takaisin kunnes muistin, ”Eikö Jassulle kannattas ilmottaa”, sanoin ja tein hupsis-ilmeeni.
”Ei vitsit, niinpä”, sain myöntäviä vastauksia ja päätimme porukalla lähteä Jassun talolle ratsain, koska naista ei ollut näkynyt tallissakaan.
”Kop kop”, koputtelimme Jassun ovelle, kunne nainen saapui avaamaan.
”Mikäs partio se täällä on!” Omistajatar hihkaisi ja naurahti. ”Me meinattiin lähtee käymään Mellassa uittamassa näitä, jos sopii?” Emma kysyi ja saimme onneksemme myöntävän vastauksen.

Matkassa meni puolisen tuntia, jäädessämme laukkailemaan pelloille. Ponimme olivat lähes kokonaan hiestä märkiä saapuessamme Mellan rantaan. Tevi höristi heti korviaan, se tiesi mikä odottaisi. Pysähdyimme metrin päähän rantaviivasta – Dimona katseli lähes järkyttyneenä veden rajaa, Loka ei korvaansa loksauttanut ja Tevi pomppi allani kuin aropupu, sen tahtoessa jo uimaan.
”Joo, joo, mennään, mennään”, sanoin ponille, ”Mutta ensin satula pois”, sanoin ja nousin selästä. Muut tekivät samoin ja sitten nousimme selkään. Annoin Teville pohkeilla merkin luvasta mennä veteen. Se oikein syöksyi ja roiskautti kaikki vedet perässä tulevien päälle. Nauroin nähdessäni muiden ilmeet, ”Tulkaa jo!” huudahdin meidän ollessa jo melkein uimasillaan. Loka lompsi varmoin askelin veteen Dimona tiukasti kiinni hännässä. Tammaa hieman jännitti, mutta Lokan avustuksella ja Stinan varmoin ottein saimme pilkkuponinkin järveen.

Kun olimme uittaneet poneja jonkun puolisen tuntia, menimme rannalle kuivattelemaan. Meillä oli mukana riimut ja narut joilla saimme ponit kiinni ja pystyimme itse juttelemaan rauhassa.
”Joo, ette arvaa”, aloitin, ”Asun tätä nykyä Petterin kanssa”.
”Mitä!? Etkä?!” Kuului Emman suusta.
”Joojoo”, vastasin ja naurahdin pidellen päästäni, ”Se on yhtä hullunmyllyä se”, jatkoin ja nauroimme yhdessä.

Kun ponit olivat kuivuneet, laitoimme niille varusteet ja lähdimme rauhassa takaisin kohti Shelyä. Yhden laukkapätkän otimme, mutta muuten matka taittui kävellen ja ravatessa. Päästessämme tallille riisuin Tevin varusteet ja vein ruunan pihalle nauttimaan päivästä. Kävin vielä sanomassa heipat tallitupaan ja lähdin kotia.

Niinpä tietysti. Myöhästyin bussista ja nyt piti kävellä tallille. Lämpöä oli ainakin 30 astetta eikä pilvenhattaroista ollut tietoakaan saatika tuulenvireestä. Lähdin tallustamaan Shelyesiä päin hyvinkin turhautuneena, mutta puhtia antoi tieto Tevin näkemisestä.

Viimemetreillä olin jo kuolemassa janoon, mutta onneksi pääsin pian tallin viileyteen. Laskin tallikassini maahan ja huokaisin helpottuneena.
"Pitkä matka takana vai?" naisen ääni kysyi takanani. Siinä oli mielestäni hieman ivallisuuteen taipuva sävy.
"Huh, no joo. Monta kilometriä 30 asteen helteessä", selitin.
"Sulla taitaa sit olla jano?" naikkonen jatkoi ja kävi hakemassa minulle ison lasin vettä.
"Oi, kiitti!" sanoin ja heitin kerralla juomat kurkusta alas.
"Olen Jassu, tallin omistaja", Jassu esittäytyi.
"Cilla, Tevin hoitaja", esittäydyin itsekin.
Juttelimme hetken Jassun kanssa. Meillä näytti synkkaavan hyvin.
"Missäs Tevi muuten on?" tajusin kysyä.
"Karsina numero 8, portaiden vieressä", Jassu kertoi.
"Okei, kiitti!" sanoin lähtien etsimään karsinaa.

Ruunikko ratsuponi seisoi karsinassa korvat suloisesti hörössä ja silmissä iloinen pilke. Nojailin karsinan oveen ja katselin ponia pitkän tovin. Vasta sitten hoksasin että pitihän tässä hoitotoimiinkin ryhtyä. Kävelin käytävän päähän josta varustehuone löytyi. Nappasin Tevin harjat mukaani ja lähdin karsinalle.

Harjailin Teviä rennosti puolisen tuntia. Tevi käyttäytyi oikein asiallisesti, korvan taustoja harjatessa poni nosti päänsä taivaisiin ja luimisti ilkeän näköisesti. Sain kuitenkin harjattua Tevin ihan rauhassa sillä se ei pyörinyt tai tehnyt muutakaan vastaavaa. Kavioiden puhdistuksessa Tevi meinasi hieman potkia, mutta muuten meni oikein hyvin. Olin yllättynyt, sillä olin ajatellut tästä päivästä suoranaista katastrofia. Vein harjat pois ja menin vielä hetkeksi Tevin luo.
"Ootkohan sä aina noin kiltti?" tuumailin ponille.
"No, se jää nähtäväksi", sanahdin antaen ponille vielä suuren halin ennen kotiinlähtöä.

//Toivottavasti oli siedettävä tarina

Kolistelin tallin ovesta sisään Teville hankkimieni uusien tavaroiden kanssa. Olin käynyt viikonloppuna Oslossa shoppailemassa ja mukaani oli tarttunut muutakin kuin omia vaatteita ja krääsää. Nyt raahasin mukanani siis uutta yleissatulaa, fantsua sadeloimea, blingbling-martingaalia, sekä kaikkea muuta pinkkiä ja söpöä poniherralleni. Jalastani löytyi uudet denimit kokopaikoilla ja sormissa roikkui vielä vaivoin ihanat nupukkisaappaat timanteilla. Rahaa oli mennyt, mut mikäs siinä kun pappa betalar ja niin poispäin. Päästyäni satulahuoneeseen asti romautin kaikki tavarat lattialle, oikeastaan vahingossa, mutta silti hieman tahallani. Pyörittelin ranteitani ja irvistelin voivotellen jomotusta käsissäni. En enää ikinä aikonut kantaa noin paljon tavaroita yksin. Pienen huilitauon jälkeen rupesin laittamaan tavaroita paikoilleen, uusi satulan vanhan tilalle, martingaali suitsitelineeseen, loimi limpallaan kaappiin ja muut tilpehöörit koriin joka oli varattu Teville. Sitten lähdin saappaiden ja vanhan satulan kanssa kohti taukotupaa.

”Mikä ihmeen kolina sieltä alhaalta oikein kuului?” päivitteli Inga-Stina naurahtaen sohvalla saavuttuani taukotupaan.
”Mää vähän roudasin Teville uusia kamoja Oslosta”, vastasin naurahtaen ja nostin vanhaa yleissatulaa, ”Jos joku tarvii nii tämmöne ois halvalla myynnissä! Sopii kapee selkäselle ponille.” Vein satulan lokeroni päälle ja palasin takaisin muun jengin sekaan sohvalle.
”Ja kattokkee mun uusia kenkiä”, hihkuin innoissani kun rupesin asentamaan saappaita jalkoihini. ”Nää on niin ihanat ja tosi mukavat jalassa.”
”Onpa hienot ja näyttävät tosi mukaville”, Inkeri sanoi ja moni yhtyi hänen sanoihinsa. ”Pakko saaha kokeilla noita joku päivä”, hän jatkoi ja nyökkäsin tälle hymyillen.

Hehkutettuani tarpeeksi kauan saappaitani marssin Tevin karsinalle päin. Tiesin ruunan olevan sisällä, koska oli yksinkertaisesti liian kuuma ja tallin ilma oli täydellisen viileä. Yllätyin kuitenkin kun Tevin karsinan ovi oli auki ja kuulin puhetta. Kävelin lähemmäs ja huomasin itseni kokoisen, vaaleahiuksisen oudon tytön häärivän ruunan kimpussa.
”Kröhömm..” Tyttö kääntyi säikähtäen täyskäännöksen ja näytti hitusen pelokkaalta. Väläytin tälle hymyn ja astuin lähemmäksi.
”Nimi on Jemiina Rajala, tämän ponin omistaja ja erittäin itsepäinen blondi.”
”C-Cilla”, tyttö sanoi hiljaa. ”Tevin hoitaja, aloitin viikonloppuna”, hän jatkoi ja astui lähemmäksi.
”Ahaa, se olet siis sinä!” Sanoin reippaammin ja ison hymyn kera kättelin tyttöä. ”Niin tietty, olisihan se vähän normaalimpaa tutustua ennen kuin aloittaisit hoitamaan Teviä, mutta koska olin viikonloppuna reissussa ja Jassu sut varmaan tähän tehtävään on jo opastanut niin mikäs siinä”, jatkoin hymyillen.
”Niin”, tyttö sanoi vaisusti väkertäen pienen hymyn kasvoilleen ja irroitti otteensa kädestäni.
”Mitäs olet tänään kerinnyt puuhailemaan ponin kanssa?” Kysyin tytöltä mennessäni taputtamaan Teviä.
”Oon vaan harjaillu ja kohta se alkaa olla valmis”, tyttö sanoi jatkaessaan ponin jalkojen kanssa.
”Ei oo tainnu mitään suurempia ongelmia ollu?” kysyin tytöltä ja sain vastauksesksi vain päänpudistuksen. ”Ookkei, no hyvä! Minä aattelin tänään ratsastaa ruunaa vähän, että jos haluat tulla katsomaan meiän menoa ja sitten joku päivä katotaan yhessä jos vaikka ratsastaisit tällä. Nii sit saisit itsenäisestikin mennä”, ehdotin hymyillen.
”Okei, mielelläni”, tyttö vastasi ja heitti harjan koriin. ”Nyt Tevi on harjattu, haenko varusteet?”
”Joo, haetaan yhessä. Saan kokeilla sitä uutta satula minkä ostin viikonloppuna….” selitin Oslon reissusta ja ostoksista Cillalle kävellessämme satulahuoneeseen. ”Joo, mää voin ottaa tän satulan, nii jos sää laitat sen pakin paikoilleen ja otat noi kumituteilla olevat suitset tosta naulasta. ” Nostin satulan ja vastasin naurahtaen ”Joo, just ne pinkit. Tevi on vähä tommone lady.”

Varustettuamme, tai no Cillan varustettua Tevi tämän halutessa kokeilla sitä ruunan kanssa, lähdin taluttamaan ratsuani maneesiin. Kentällä olisi ollut yksinkertaisesti liian kuuma ratsastaa ja tämän vuoksi jätimme myös pintelit pois, sillä en mitään rankkaa treeniä ollut vetämässä. Maneesissa nousin ponini selkään ja lähdin ratsastamaan tällä vasempaan kierrokseen Cillan katsoessa katsomosta. Tevi kulki hieman laiskasti pitkähkön tauon jälkeen ja luulempa että siihen vaikutti myös kuumuus. Ruunan iso maha heilui jalkojeni välissä ja tiesin että meillä olisi suuri urakka saada Tevi taas solakampaan kisakuntoon. Pyysin ruunaa raviin ja onnekseni olin ottanut mukaan raipan – oli meno sen verran vetelää…

Lämmittelyjen jälkeen rupesin työstämään ponin kanssa hieman kulmia. Ne oli ruunan mielestä niin hirvittävän pelottavat, että vaihtoehtoina oli joko oikominen tai sitten kohtaus. Ja koska oli kuuma ja ponin suuri maha oli tiellä, tämä valitsi oikomisen. Aloitimme käynnissä kulmien ratsastusta. Sitä sai kokeilla monta monituista kertaa, ennen kuin ruuna raipan avustuksella suostui menemään kulmaan. Käyntiharjoitusten onnistuttua taputin ponia ja annoin sen hieman kävellä pitkin ohjin. Sitten siirryimme ravi ja laukkatöskentelyyn. Laukan aikana kulmissa ihmejakumma poni jaksoi peppuaan pari kertaa ilmaan heittää, mutta rauhoittui kieltojen myötä. Loppuverryttelyksi annoin ruunan laukata ympäri maneesia ja pidensin kokoajan pikkuhilja ohjia ja lopulta siirsin käyntiin. Taputin ponia ja ohjasin sen kaartoon.

Tallissa jatkoimme Cillan kanssa juttelua laittaessamme Teviä iltapalakuntoon. Mietimme yhdessä, mikä päivä Cilla saisi kokeilla Teviä ensimmäistä kertaa. Varoittelin häntä useaan otteeseen siitä, että poni osasi olla uusille ratsastajille erittäin hankala tapaus. Kuivattuamme ruuna hiestä kävimme yhdessä laittamassa tämän iltaruoat valmiiksi, jotta Cilla oppisi laittamaan ne myös yksin. Tämän jälkeen moikkasin Cillalle ja Teville ja lähdin kotiin.

Tevi katseli minua iloisin silmin, kun Jemiina selitti ruunasta lisää. Sade tihkutti päällemme.
”Eikös siinä sitten ollutkin kaikki. Eikun- !” hän naurahti ja ojensi minulle ratsastuskäsineet.
”Tartu kiinni,” hän hymyili ja napsautti new forestille riimunnarun riimuun. Vedin hansikkaat käteeni ja nappasin kiinni narusta, ja tunsin sydämeni pompottelevan syvällä rinnassani. Tevi hörähti hiljaa lähtiessämme kohti tallia.
”No, sehän meni kivasti! Muista, että.. ” tunsin itseni hieman röyhkeäksi keskeyttäessäni Jemiinan sepittelyn.
”Tevi saattaa säikähtää ns. uusia tavaroita pihalla.” ”Juurikin niin. Noh, haetaanko harjat?” Jemiina hymyili.  Jätin ruunikon hevosen karsinaansa ja lähdin vaaleahiuksisen naisen perässä kohti varustehuonetta. Sipaisin muutaman tumman hiuksen korvani taakse ja peitin haukotukseni kämmenellä. Ei olisi pitänyt valvoa niin pitkään. Asettelin silmälasini paremmin nenälleni ja pidin ovea auki itselleni. Tuttu ummehtunut satuloiden haju hyökkäsi kasvoilleni astuessani huoneeseen, en voinut olla hymyilemättä. Jemiina kertoi minulle Tevin varusteista ja niiden huolehtimisesta ja kuuntelin tarkkaavaisesti. Ei sitä aina saa mahdollisuutta hoitaa toisten harrastelijoiden hevosia! Nappasin mukaani Tevin harjapakin, kun jatkoimme matkaamme takaisin ruunan karsinalle.

Kävellessämme toimiston ohi meille vilkutti tummahiuksinen nainen, jonka Jemiina kertoi olevan tallin omistaja Jassu. Vilkutin hänelle ohimennen ja jaoin keskittymiseni niin Jemiinalle kuin Tevillekin, kun herra tervehti omistajaansa iloisella hörähdyksellä. Asettaessani harjapakin lattialle Tevi käänsi katseensa minua kohti. Supattelin sille hiljaa epämääräistä, rikkinäistä koreaa ja osittaisesti hyvää saksaa aina sitä kehuessani.
”Ohhoh, sähän olet kielinaisia! Mitä kieliä siis osaat?” Jemiina ihmetteli hymy huulillaan. Hymähtäen hiljennyin ja mietin. Rapsuttelin Tevin kaulaa ja annoin ruunan nuuskia takkini läpikotaisin. ”No jaa, olen äitini kautta oppinut hieman koreaa, isäni kautta hiukan saksaa ja norjaa opin vasta tänne muuttaessani. Englantini on sujuvaa ja mitä nyt pari sanaa ranskaksikin,” naurahdin sepittelyni päätteeksi ja kaivoin harjalaatikosta kumisuan. Tungin harjan taskuuni, purin Tevin ohuen sadeloimen pois ruunan päältä ja pujotin sen karsinan oven kahvaan. ”Hauskaa! Miten sulla pysyykin niin monta kieltä tuolla päässä,” Jemiina naureskeli ja silitteli Tevin turpaa kun aloitin harjauksen.

Ruuna säpsähti ensimmäistä pyörivää liikettä, mutta antoi minun jatkaa toimenpidettä mukisematta. ”No jaa, olen senkin varmaankin perinyt äidiltäni. Hän osaa vielä muutamaa kieltä enemmän,” hymyilin ja melkein sain hampaista osuessani Tevin mahaan. ”Anna olla,” murahdin ja painoin seuraavalla kerralla hieman lujemmin ruunaa harjatessani. ”Aika mukavaa. Pärjäätkö hetken yksin?” Jemiina kysyi ja katosi, kun annoin myöntävän vastauksen. Jatkoin murehtimatta Tevin harjailua ja kerran sain sille vielä ärähtää, kun ruuna ei pitänyt harjasta häntänsä luona. Se viuhkaisi hännällään röyhkeästi minua päin ja heitti päänsä yläilmoihin napauttaessani sitä kahdella sormella lavoille. ”Voi pyhä pöljä,” mutisin hymy kasvoillani. Tästähän tulisi mukavaa!
Harjaustuokiomme tuntui vain reilulta viideltä minuutilta, mutta Jemiinan mukaan hän oli ollut poissa kaksikymmentä minuuttia. ”Jahas, täällähän on puhdas hevonen!” hän nauroi ja rapsutti ruunansa otsaa. Olin ehtinyt siistiä harjan auki kammalla ja häntäkin heilui nyt takuttomana. Ruuna kimmelsi puhtautta ja tuhisi tyytyväisenä. ”Sen voisi kuitenkin viedä vielä ulos, karsinat siivotaan myöhemmin,” Jemiinakertoi, kun mainitsin pikaisen lähtöni. Vedin hansikkaat uudestaan käsiini, sujautin riimun Tevin kapeaan päähän ja napsautin riimunnarun kiinni. ”Pärjäätkö?” Jemiina varmisti ja hymyillen myönnyin. ”Kyllähän minä. Ainakin toivottavasti!”

Olin erittäin väärässä. Astuessani tallista ulos kesti noin kaksi minuuttia, kun Tevi säikähti tien poikki pinkaisevaa villikania. Se riuhtaisi itsensä kohti tallia ja minä en tietenkään älynnyt päästää irti iskeytyessäni maahan. Tevi kuitenkin repäisi narunsa irti otteestani ja jäin loskaiseen maahan makaamaan. Meni hetki, kunnes kuulin jonkun askeleita. ”Voi hyvä luoja, oletko kunnossa?” kuulin uuden äänen ja silmiäni siristellen nousin istumaan. Tunsin mielettömän alkavan päänsäryn ja pidin silmäni ummessa vielä hetken. ”Olen. Ainakin osittain,” hymyilin veltosti ja avasin silmäni. Vierelläni istui vaaleahiuksinen nainen, jonka ruskeissa silmissä häilähti helpotus. ”Hyvä. Näin Tevin tempoilevan tuossa pihalla ja vein sen Jemiinan käsiin. Ihmeteltiin vaan, että missä taluttaja on!” hän hymyili ja auttoi minut ylös. ”Heh, tiesin että Tevin kanssa tapahtuu. Onneksi tämä on ihan normaalia,” naurahdin kuivasti ja pyyhin loskaa housuistani. Päätäni sattui hetki hetkeltä vain enemmän ja pyysin naista auttamaan minut talliin. ”Tottakai. Olen Kaia,” hän esittäytyi ohimennen. ”Inari,” hymyilin hänelle.

”Ei selvä päivä nyt sentään,” Jemiina naurahti kerrottuani tarinan Tevin pelokkuudesta. ”Ehkä ensi kerralla sujuu paremmin. Jos edes olet jatkamassa,” hän jatkoi. ”Tottakai jatkan, en anna noin pienen minua lannistaa!” kerroin hänelle ja kuulin puhelimeni piippaavan. Annoin Jemiinalle luvan lukea sen, mutta hän ojensi sen minulle pudistaen päätään hymyillen. ”En osaa tätä kieltä,” hän lisäsi lukiessani viestiä veljeltäni. ”Ah, ei se mitään. Into on matkalla,” väläytin Jemiinalle iloisen ilmeen ja painoin puhelimeni taskun pohjalle. ”Vein Tevin jo ulos, toivottavasti paranet,” Jemiina sanoi hiljaa. En voinut kuin hymyillä.