24.10. Ensilumen maasto
Sivu 1 / 1
24.10. Ensilumen maasto
kirjoittaja Aurora Ke 23 Syys 2020, 11:18
24.10. Ensilumen maasto Lokakuun lopulla, kun ruskan värit alkavat hiipua lehtien tippuessa, sataa ensilumi. Se innostaa Auroran keräämään porukan mukanaan maastoretkelle. Luvassa on ensilumen maasto, jolloin pakkanen saa sateen leijailemaan pehmeinä lumihiutaleina maahan.
Tunti maksetaan yhteisellä roolipelillä, johon jokainen osallistuu vähintään kolmesti kirjoittamalla kappaleen tai kaksi. Kirjoittaminen tapahtuu vuorotellen tähän topiikiin. Kirjoittamiselle ei ole erityistä ohjeistusta – voit kirjoittaa muille hahmoille puhetta ja tapahtumaa samalla tavalla, kuin tarinoissakin. Ei kuitenkaan viedä maastoa liian nopeasti loppuun, jotta kaikki ehtivät osallistua. Kerron maaston reitistä tarkemmin aloitusvuorollani.
Tunti maksetaan yhteisellä roolipelillä, johon jokainen osallistuu vähintään kolmesti kirjoittamalla kappaleen tai kaksi. Kirjoittaminen tapahtuu vuorotellen tähän topiikiin. Kirjoittamiselle ei ole erityistä ohjeistusta – voit kirjoittaa muille hahmoille puhetta ja tapahtumaa samalla tavalla, kuin tarinoissakin. Ei kuitenkaan viedä maastoa liian nopeasti loppuun, jotta kaikki ehtivät osallistua. Kerron maaston reitistä tarkemmin aloitusvuorollani.
Tästä maastosta saat osasuoritukset seuraaviin merkkeihin:
Osallistujat (6/6)
Aurora – Ronja
Hilla – Feitli
Matias – Usva
Nita – Dante
Sonia – Raffe
Luna - Lola
Maksaminen
Tunti maksetaan osallistumalla vähintään kolmesti roolipeliin eli yhteistarinaan tässä topikissa.
Tervetuloa!
Osallistujat (6/6)
Aurora – Ronja
Hilla – Feitli
Matias – Usva
Nita – Dante
Sonia – Raffe
Luna - Lola
Maksaminen
Tunti maksetaan osallistumalla vähintään kolmesti roolipeliin eli yhteistarinaan tässä topikissa.
Tervetuloa! Viimeinen muokkaaja, Aurora pvm Ke 21 Loka 2020, 10:37, muokattu 10 kertaa
Aurora- Viestien lukumäärä : 75
Ikä : 27
Join date : 20.08.2020
Karma : 1
Vs: 24.10. Ensilumen maasto
kirjoittaja Aurora Ke 21 Loka 2020, 00:27
24.10. Ensilumen maasto Kun aamulla heräsin, näin ikkunasta lumihiutaleita. Valkoisia, hentoja lumihiutaleita. Ensilumi! Miten kauniilta ja satumaiselta ulkona näyttikään. Vaikka iltapäivällä olisi jälleen vakkaritunti sekä halloween-teemaiset tallin koristelutalkoot, ja ilmeisesti myös tallin 12-vuotisen historian juhlintaa, halusin lähteä tallille. Nyt.
“Lunta! Kuka lähtee nyt aamupäivällä mukaan maastoon?” kirjoitin tallin whatsapp-ryhmään.
Nita ja Luna vastasivat heti, että he olisivat ehdottomasti mukana. Myös Sonia ilmoitti tulevansa. Minun kävi hieman sääli tyttöä, joka oli saanut osakseen karmaisevia puheluita, ja jonka autostakin oli aiemmin viikolla puhkottu renkaat tallilla. Miksi ihmeessä? Miksi kukaan tekisi sellaista? Olin alkanut kulkemaan pyörällä tallille, ja niin aioin tänäänkin, vaikka lunta satoi. Se olisi vähemmän arvokas rikottavaksi, kuin auto, vaikka vaikutti siltä, että kaikki kohdistui Soniaan.
Hilla ilmoittautui mukaan. Vielä tallentamaton puhelinnumero ei sanonut mulle mitään, mutta katsottuani kuvan, tunnistin tytön yhdeksi tallityöntekijöistä. Ehkä hän oli myös lukiossa? Se varmasti selviäisi tänään, maastoillessa oli hyvää aikaa jutella kaikkien kanssa. Meillä olisi siis kiva porukka jo kasassa, aattelin ensin, että saisin ehkä yhden maastokaverin. Miten mukavaa!
Olin jo ulkona pyöräni luona, kun puhelin piippasi.
“Hei mä tuun Usvalla mukaan, lähen ihan just tallille!”
Se oli Matias. Miten sen aina pitikin änkeytyä joka paikkaan? Se käveli vastaan koululla, pihattotallilla, taukotuvassa ja Steenin salilla. Se sai mut edelleen ärsyyntymään ja pohtimaan niitä kaikkia lukion tyttöjä, jotka olivat pihkassa tuohon samaan abiin. Ja sitä, miten Matias katseli tyttöjä bileissä. Miten se oli härnännyt mua vain hetki sen jälkeen, kun se oli kävellyt Ella kainalossaan. Yrittikö se iskeä kaikkia yhtä aikaa?
Pyörää polkiessa ajatus rauhoittui ja mietin Steeniä, jolle en ollut meinannut millään uskaltaa laittaa viestiä. Itsevarmuus oli kaikonnut minusta, kun viesti oli ollut valmiina, ja olisi pitänyt painaa “lähetä”. Olin muotoillut viestejä melkein joka päivä, mutta lopulta aloin aina ujostelemaan. Olin kuullut Nitalta, että Steen oli ollut jälleen talliporukan bileissä viikko sitten, jotka olin skipannut. Tämä ja toissa viikonloppu olivat niin täynnä ohjelmaa, että tarvitsin väliin huiliviikonlopun. Vähän harmitti, että missasin hyvät bileet kavereiden kanssa. Ja Steenin. Mutta bileitä tulisi, ja toissapäivänä olin viimein kirjoittanut hänelle, ja olimme tavanneet.
Ainiin, mun varmaan pitäisi miettiä, minne menisimme maastoilemaan, pohdin lähestyessäni tallia. Oikeastaan voitaisiin kiivetä Tjeldbergtindenin ympäri, eli lähteä Lille Kongsvatnetin rantaan, ja sieltä Osania kohti. Jos polku vuoren matalamman päädyn yli näyttäisi hyvältä, voisi oikaista sen kautta ja ihailla maisemia. Voisimme vielä kiertää Prestvatnetin ennen paluuta tallille. Sehän voisi olla hyvä!
Ihan kohta olisin perillä tallilla. Lunta oli jo sentti pari maassa, ja kaikki oli valkoista. Miten ihanaa! Joku ehkä olisi jo tallilla valmistautumassa maastoon. Miten mukavaa lähteä vähän isommalla porukalla.
Merkintä 14, #Tarinatempaus2020
“Lunta! Kuka lähtee nyt aamupäivällä mukaan maastoon?” kirjoitin tallin whatsapp-ryhmään.
Nita ja Luna vastasivat heti, että he olisivat ehdottomasti mukana. Myös Sonia ilmoitti tulevansa. Minun kävi hieman sääli tyttöä, joka oli saanut osakseen karmaisevia puheluita, ja jonka autostakin oli aiemmin viikolla puhkottu renkaat tallilla. Miksi ihmeessä? Miksi kukaan tekisi sellaista? Olin alkanut kulkemaan pyörällä tallille, ja niin aioin tänäänkin, vaikka lunta satoi. Se olisi vähemmän arvokas rikottavaksi, kuin auto, vaikka vaikutti siltä, että kaikki kohdistui Soniaan.
Hilla ilmoittautui mukaan. Vielä tallentamaton puhelinnumero ei sanonut mulle mitään, mutta katsottuani kuvan, tunnistin tytön yhdeksi tallityöntekijöistä. Ehkä hän oli myös lukiossa? Se varmasti selviäisi tänään, maastoillessa oli hyvää aikaa jutella kaikkien kanssa. Meillä olisi siis kiva porukka jo kasassa, aattelin ensin, että saisin ehkä yhden maastokaverin. Miten mukavaa!
Olin jo ulkona pyöräni luona, kun puhelin piippasi.
“Hei mä tuun Usvalla mukaan, lähen ihan just tallille!”
Se oli Matias. Miten sen aina pitikin änkeytyä joka paikkaan? Se käveli vastaan koululla, pihattotallilla, taukotuvassa ja Steenin salilla. Se sai mut edelleen ärsyyntymään ja pohtimaan niitä kaikkia lukion tyttöjä, jotka olivat pihkassa tuohon samaan abiin. Ja sitä, miten Matias katseli tyttöjä bileissä. Miten se oli härnännyt mua vain hetki sen jälkeen, kun se oli kävellyt Ella kainalossaan. Yrittikö se iskeä kaikkia yhtä aikaa?
Pyörää polkiessa ajatus rauhoittui ja mietin Steeniä, jolle en ollut meinannut millään uskaltaa laittaa viestiä. Itsevarmuus oli kaikonnut minusta, kun viesti oli ollut valmiina, ja olisi pitänyt painaa “lähetä”. Olin muotoillut viestejä melkein joka päivä, mutta lopulta aloin aina ujostelemaan. Olin kuullut Nitalta, että Steen oli ollut jälleen talliporukan bileissä viikko sitten, jotka olin skipannut. Tämä ja toissa viikonloppu olivat niin täynnä ohjelmaa, että tarvitsin väliin huiliviikonlopun. Vähän harmitti, että missasin hyvät bileet kavereiden kanssa. Ja Steenin. Mutta bileitä tulisi, ja toissapäivänä olin viimein kirjoittanut hänelle, ja olimme tavanneet.
Ainiin, mun varmaan pitäisi miettiä, minne menisimme maastoilemaan, pohdin lähestyessäni tallia. Oikeastaan voitaisiin kiivetä Tjeldbergtindenin ympäri, eli lähteä Lille Kongsvatnetin rantaan, ja sieltä Osania kohti. Jos polku vuoren matalamman päädyn yli näyttäisi hyvältä, voisi oikaista sen kautta ja ihailla maisemia. Voisimme vielä kiertää Prestvatnetin ennen paluuta tallille. Sehän voisi olla hyvä!
Ihan kohta olisin perillä tallilla. Lunta oli jo sentti pari maassa, ja kaikki oli valkoista. Miten ihanaa! Joku ehkä olisi jo tallilla valmistautumassa maastoon. Miten mukavaa lähteä vähän isommalla porukalla.
Merkintä 14, #Tarinatempaus2020
Aurora- Viestien lukumäärä : 75
Ikä : 27
Join date : 20.08.2020
Karma : 1
Catu, Joona, Sonia, Mathilde, Matias B. and Nita tykkäävät tästä
Vs: 24.10. Ensilumen maasto
kirjoittaja Nita To 22 Loka 2020, 16:50
Oli lauantai. Edellinen ilta oli mennyt yksin viltin alla siemaillessa viiniä ja katsoessa hömppäelokuvaa. Annoin itselleni luvan nukkua tänään hieman pidempään ja lähteä tallille vasta, kun olisin kunnolla herännyt.
Niinpä nukuin kuin tukki ja heräsin vasta aamupäivällä, kun puhelimeni ilmoitti uudesta viestistä.
"Lunta! Kuka lähtee nyt aamupäivällä mukaan maastoon?" Nousin ylös sängystäni ja katsoin ikkunasta ulos. Totta, talvi oli tullut Norjaan yhdessä yössä, ja lunta satoi vieläkin lisää.
"Hep!
" vastasin Auroran WhatsApp-viestiin. Ehkä sittenkin voisin pukea päälleni hieman ripeämmin ja lähteä jo ajoissa tallille?
Laitoin tallivaatteet ylleni, pesin hampaani ja nappasin aamupalaleipäni mukaan. Söin sitä auton ratissa samalla kun ajoin kohti Shelyesiä. Tienpinta oli liukas, ja olin todella tyytyväinen, että olin saanut vaihdettua talvirenkaat alkuviikosta. Välillä mietin, olisiko pitänyt myydä auto ja käyttää nekin rahat hevoseen, mutta olihan se kätevä tapa matkustaa - varsinkin jos yhtään pidemmälle halusi lähteä.
Ajoin autolla Auroran ohi, joka pyöräili tietä pitkin tallille. Jäin parkkipaikalle odottamaan, että nainen pääsisi myös paikalle. Pian tuttu sinihiuksinen nainen ilmestyi näköpiiriini.
"Mooi", tervehdin naista jo kaukaa. Hän polki viereeni ja laski jalan maahan.
"Moi! Aivan ihana keli!" hän hihkaisi hymyillen posket hieman punertavana pakkasesta.
"No on! Toivottavasti lumi pysyisi nyt edes hetken aikaa maassa", sanoin naurahtaen ja muistellen Suomen syksyjä, kuinka loskakelit jatkuivat toisinaan jouluun saakka.
"Niinpä. Ronjakin on hyvin valmistautunut tulevaan talveen. Tai ainakin sen karvan määrä on ihan mahdoton!" Aurora naurahti. Totta, mitä ponia olin nähnyt, oli se muuttunut syksyn aikana käveleväksi kasaksi karvaa. Varsin suloiseksi sellaiseksi. Myös Dante oli alkanut kasvattaa itselleen paksumpaa karvaa kuin aiempina talvina, ja ainakin tähän aikaan vuodesta se tuntui vielä viihtyvän viilenevissä keleissä.
Lähdimme Auroran kanssa laittamaan ratsujamme kuntoon. Jassu oli jättänyt Danten pyynnöstäni aamulla sisälle, ja siellä se odotti jo malttamattomana ulkoilua.
----------
Merkintä 18, #Tarinatempaus2020 / Aloituspäivämäärä 01.10.2020
Niinpä nukuin kuin tukki ja heräsin vasta aamupäivällä, kun puhelimeni ilmoitti uudesta viestistä.
"Lunta! Kuka lähtee nyt aamupäivällä mukaan maastoon?" Nousin ylös sängystäni ja katsoin ikkunasta ulos. Totta, talvi oli tullut Norjaan yhdessä yössä, ja lunta satoi vieläkin lisää.
"Hep!
" vastasin Auroran WhatsApp-viestiin. Ehkä sittenkin voisin pukea päälleni hieman ripeämmin ja lähteä jo ajoissa tallille?Laitoin tallivaatteet ylleni, pesin hampaani ja nappasin aamupalaleipäni mukaan. Söin sitä auton ratissa samalla kun ajoin kohti Shelyesiä. Tienpinta oli liukas, ja olin todella tyytyväinen, että olin saanut vaihdettua talvirenkaat alkuviikosta. Välillä mietin, olisiko pitänyt myydä auto ja käyttää nekin rahat hevoseen, mutta olihan se kätevä tapa matkustaa - varsinkin jos yhtään pidemmälle halusi lähteä.
Ajoin autolla Auroran ohi, joka pyöräili tietä pitkin tallille. Jäin parkkipaikalle odottamaan, että nainen pääsisi myös paikalle. Pian tuttu sinihiuksinen nainen ilmestyi näköpiiriini.
"Mooi", tervehdin naista jo kaukaa. Hän polki viereeni ja laski jalan maahan.
"Moi! Aivan ihana keli!" hän hihkaisi hymyillen posket hieman punertavana pakkasesta.
"No on! Toivottavasti lumi pysyisi nyt edes hetken aikaa maassa", sanoin naurahtaen ja muistellen Suomen syksyjä, kuinka loskakelit jatkuivat toisinaan jouluun saakka.
"Niinpä. Ronjakin on hyvin valmistautunut tulevaan talveen. Tai ainakin sen karvan määrä on ihan mahdoton!" Aurora naurahti. Totta, mitä ponia olin nähnyt, oli se muuttunut syksyn aikana käveleväksi kasaksi karvaa. Varsin suloiseksi sellaiseksi. Myös Dante oli alkanut kasvattaa itselleen paksumpaa karvaa kuin aiempina talvina, ja ainakin tähän aikaan vuodesta se tuntui vielä viihtyvän viilenevissä keleissä.
Lähdimme Auroran kanssa laittamaan ratsujamme kuntoon. Jassu oli jättänyt Danten pyynnöstäni aamulla sisälle, ja siellä se odotti jo malttamattomana ulkoilua.
----------
Merkintä 18, #Tarinatempaus2020 / Aloituspäivämäärä 01.10.2020
Nita- Viestien lukumäärä : 134
Ikä : 30
Join date : 21.08.2020
Karma : 1 -
Catu, Joona and Aurora tykkäävät tästä
Vs: 24.10. Ensilumen maasto
kirjoittaja Matias B. La 24 Loka 2020, 17:53
Koska Theon liikuttaminen oli nakitettu mun harteille selkävaivaisen Joonan toimesta, oli Usva jäänyt vähän vähemmälle huomiolle, vaikka meidän olisi pitänyt ehtiä treenata tulevia kisoja varten. Mutta siitäkin huolimatta olin päättänyt jo aamulla herätessäni, että tänään lähtisin tamman kanssa maastoon ennen kuin käärisin hihat ja osallistuisin tallitalkoisiin.
Tyytyväinen virne oli noussut kasvoille kun lähtiessäni vilkaisin puhelinta ja Shelyn whatsapp-ryhmässä Aurora oli huudellut kavereita maastoon. Seura kelpasi aina ja jos se vielä oli sinitukkaisen kuviksen maikan (ja muutaman muun tytön) seura, niin vielä parempi.
Aurora olikin jo Ronjaa laittamassa valmiiksi, kun kolistelin Usvan kanssa pihattotalliin ja huikkasin iloisen tervehdykseni naiselle, joka vähän väkinäisesti moikkasi takaisin.
Ehkei Aurora ollut ihan yhtä mielissään "meidän" yhteisestä maastoretkestä, mutta sehän ei minua häirinnyt tippaakaan. Tai sitten se vain esitti, ettei minusta pahemmin pitänyt. Niin tai näin, kyllä mä sen vielä pehmittäisin.
"Et tullut Beatan babyshowereihin", huutelin pyöritellessäni kumisualla Usvan kaulaa. Sain vähän syljeskellä irtokarvoja suustani, sillä tammasta todellakin lähti karvaa.
"En valitettavasti ehtinyt", kuului vastaus.
"Varmasti harmittaa. Hyvät bileet oli. Steen oli siellä myös", totesin ilkikurisesti. Mielikuvitukseni oli kyllä lähtenyt laukalle, kun olin törmännyt Auroraan kuntosalilla, sillä en ollut aikaisemmin naista siellä nähnyt. Olikohan se tullut sinne juurikin sen kuntosalin omistajan vuoksi? Todennäköisesti.
"Tiedän."
"Ai, oletteko te pitäneet paljonkin yhteyttä?" utelin. Ei vastausta.
"Hiljaisuus on myöntymisen merkki", ilmoitin. "Kuumia treffejä ja kiihkeitä puheluita?"
"Se ei taida kuulua sinulle", Aurora äyskähti.
"Ei kuulu ei, mutta kiinnostaa", huikkasin takaisin. "Pelaako se edes jalkapalloa? Etkös sinä niistä futiksen pelaajista tykkää?"
Ei vastausta taaskaan.
"Oonko muuten kertonut, että olin siellä Auburnissa paras pelaaja?" jatkoin kiusoitteluani. Meidän joukkue oli kyllä pessyt suomalaiset luuserit ihan 100-0. Se yks tampiokin oli mennyt tekemään oman maalin. Huvittavan säälittävää.
"Noin tuhat kertaa", Aurora vastasi ja voin vaikka vannoa, että sen äänestä kuulsi pieni hymy. Tai sitten kuvittelin omiani, mutten voinut asiaa tarkistaakaan, sillä en omistanut röntgenkatsetta.
Merkintä 8 / #Tarinatempaus2020 / aloituspvm. 2.10.
Tyytyväinen virne oli noussut kasvoille kun lähtiessäni vilkaisin puhelinta ja Shelyn whatsapp-ryhmässä Aurora oli huudellut kavereita maastoon. Seura kelpasi aina ja jos se vielä oli sinitukkaisen kuviksen maikan (ja muutaman muun tytön) seura, niin vielä parempi.
Aurora olikin jo Ronjaa laittamassa valmiiksi, kun kolistelin Usvan kanssa pihattotalliin ja huikkasin iloisen tervehdykseni naiselle, joka vähän väkinäisesti moikkasi takaisin.
Ehkei Aurora ollut ihan yhtä mielissään "meidän" yhteisestä maastoretkestä, mutta sehän ei minua häirinnyt tippaakaan. Tai sitten se vain esitti, ettei minusta pahemmin pitänyt. Niin tai näin, kyllä mä sen vielä pehmittäisin.
"Et tullut Beatan babyshowereihin", huutelin pyöritellessäni kumisualla Usvan kaulaa. Sain vähän syljeskellä irtokarvoja suustani, sillä tammasta todellakin lähti karvaa.
"En valitettavasti ehtinyt", kuului vastaus.
"Varmasti harmittaa. Hyvät bileet oli. Steen oli siellä myös", totesin ilkikurisesti. Mielikuvitukseni oli kyllä lähtenyt laukalle, kun olin törmännyt Auroraan kuntosalilla, sillä en ollut aikaisemmin naista siellä nähnyt. Olikohan se tullut sinne juurikin sen kuntosalin omistajan vuoksi? Todennäköisesti.
"Tiedän."
"Ai, oletteko te pitäneet paljonkin yhteyttä?" utelin. Ei vastausta.
"Hiljaisuus on myöntymisen merkki", ilmoitin. "Kuumia treffejä ja kiihkeitä puheluita?"
"Se ei taida kuulua sinulle", Aurora äyskähti.
"Ei kuulu ei, mutta kiinnostaa", huikkasin takaisin. "Pelaako se edes jalkapalloa? Etkös sinä niistä futiksen pelaajista tykkää?"
Ei vastausta taaskaan.
"Oonko muuten kertonut, että olin siellä Auburnissa paras pelaaja?" jatkoin kiusoitteluani. Meidän joukkue oli kyllä pessyt suomalaiset luuserit ihan 100-0. Se yks tampiokin oli mennyt tekemään oman maalin. Huvittavan säälittävää.
"Noin tuhat kertaa", Aurora vastasi ja voin vaikka vannoa, että sen äänestä kuulsi pieni hymy. Tai sitten kuvittelin omiani, mutten voinut asiaa tarkistaakaan, sillä en omistanut röntgenkatsetta.
Merkintä 8 / #Tarinatempaus2020 / aloituspvm. 2.10.
Matias B.- Viestien lukumäärä : 85
Ikä : 21
Join date : 15.08.2020
Karma : 0
Jassu, Catu, Joona, Ella-Amalie, Sonia, Aurora, Nita and Løken tykkäävät tästä
Vs: 24.10. Ensilumen maasto
kirjoittaja Aurora Su 25 Loka 2020, 21:31
Matias jaksoi leveillä futistaidoillaan, mikä sai mut hymyilemään lähinnä siksi, etten enää ihan tiennyt, pystyikö tyyppiä ottamaan vakavasti. Sen käytös ärsytti ja huvitti mua, ja tyydyin vastailemaan sen heittoihin lyhyesti, jos edes vastasin mitään.
Oikeastaan ajattelin Steeniä, jonka kanssa olin kävellyt toissaillan. Olimme puhuneet paljon, ja laittaneet sen jälkeen viestiä. Olisin voinut kävellä vaikka koko illan ja jutella vielä pitkään sen jälkeenkin, ja olisi mun vähän tehnyt mieli muutakin kuin puhua mukavia, mutta maltoin mieleni ja ujostellen jätin kysymättä, olisiko Steen halunnut jäädä vielä mun luokse. Niin se oli illasta kiitettyään lähtenyt ajamaan Kabelvågiin, ja minä haaveilin koko illan kotona saamatta mitään järkevää aikaan.
Jossain vaiheessa Luna pöllähti pihattotalliin ja puhui iloisesti vuoroin mulle, vuoroin Matiakselle, tai meille molemmille, eikä Matias päässyt enää kyselemään Steenistä. Tiesin, että Sonia oli tulossa maastoretkelle, tallitalkoisiin sekä vakkaritunnille, joten ehkä pysyisin vielä ihan hiljaa Steenistä. Se oli tuskin kertonut Sonialle vielä mitään.
Mun olisi niin tehnyt mieli avautua Nitalle, kun pääsimme liikkeelle tallipihalta, mutta ajattelin jättää sen parempaan hetkeen. Juttelin hevosista, reittisuunnitelmastani, ihailin lumihiutaleita ja kerroin, että olin Oslossa kaivannut lunta.
Mutta mieleni leijaili suklaasilmäisen Steenin ympärillä kuin lumihiutaleet meidän ympärillä – ne tavoittivat meidät, mutta sulivat saman tien.
Merkintä 18, #Tarinatempaus2020
Oikeastaan ajattelin Steeniä, jonka kanssa olin kävellyt toissaillan. Olimme puhuneet paljon, ja laittaneet sen jälkeen viestiä. Olisin voinut kävellä vaikka koko illan ja jutella vielä pitkään sen jälkeenkin, ja olisi mun vähän tehnyt mieli muutakin kuin puhua mukavia, mutta maltoin mieleni ja ujostellen jätin kysymättä, olisiko Steen halunnut jäädä vielä mun luokse. Niin se oli illasta kiitettyään lähtenyt ajamaan Kabelvågiin, ja minä haaveilin koko illan kotona saamatta mitään järkevää aikaan.
Jossain vaiheessa Luna pöllähti pihattotalliin ja puhui iloisesti vuoroin mulle, vuoroin Matiakselle, tai meille molemmille, eikä Matias päässyt enää kyselemään Steenistä. Tiesin, että Sonia oli tulossa maastoretkelle, tallitalkoisiin sekä vakkaritunnille, joten ehkä pysyisin vielä ihan hiljaa Steenistä. Se oli tuskin kertonut Sonialle vielä mitään.
Mun olisi niin tehnyt mieli avautua Nitalle, kun pääsimme liikkeelle tallipihalta, mutta ajattelin jättää sen parempaan hetkeen. Juttelin hevosista, reittisuunnitelmastani, ihailin lumihiutaleita ja kerroin, että olin Oslossa kaivannut lunta.
Mutta mieleni leijaili suklaasilmäisen Steenin ympärillä kuin lumihiutaleet meidän ympärillä – ne tavoittivat meidät, mutta sulivat saman tien.
Merkintä 18, #Tarinatempaus2020
Aurora- Viestien lukumäärä : 75
Ikä : 27
Join date : 20.08.2020
Karma : 1
Catu, Joona, Matias B., Nita, Linnea and Løken tykkäävät tästä
Vs: 24.10. Ensilumen maasto
kirjoittaja Sonia Pe 30 Loka 2020, 13:48
Huomattuani Auroran viestin, jossa nainen kyseli maastoseuraa, mun ei ollut tarvinnut kahdesti miettiä osallistuisinko. Olin juuri saanut aamukahvit hörpättyä ja sohvalla leipää syödessäni näppäilin nopean vastauksen ja rapsutin Kennyä, joka makasi jalkojeni välissä selällään.
“Sori kaveri, tänään on pitkä päivä taas”, mutisin ja silitin koiran mahaa. Kenny katsoi mua ruskeilla silmillään syyttävästi.
“Käydään metsässä juoksemassa huomenna”, lupailin hajamielisesti samalla kun tungin leivän loppuja suuhuni ja kurotin käteeni sohvan selkänojalle hylättyä verkkatakkia. Pitäisi taas siivota tämäkin läävä.
Päivä oli varsin kaunis kun sammutin autoni tallin pihassa. Varmuuden vuoksi jätin autoni vähän lähemmäs tallipihaa ja päärakennusta kuin tavallisesti, sillä mielessä kummitteli yhä mystinen renkaiden puhkoja. Tänään kuitenkin tallilla oli tavallista enemmän autoja ja elämää, sillä oli talkoopäivä ja sen lisäksi vakiotunnitkin pyörisivät normaalisti, joten valvovia silmiä oli kaikkialla.
Tervehdin tuttuja naamoja hakiessani Raffea sisälle. Ruuna näytti uneliaalta seisoessaan tarhan perukoilla ja siristeli silmiään kun kävelin sen vierelle.
“Mitäs ukko? Lähdetäänkö vähän maastoilemaan?” sanoin ja sain ruunaan elämää kaivelemalla taskuni pohjia. Raffe hamusi tuttuun tapaansa mun takin helmaa ja kaivoin sille leipäpalan ennen kuin pujotin päitset sen päähän ja lähdin viemään sitä sisälle.
Lumihiutaleet leijailivat meidän ympärillä ja saivat päivän näyttämään entistä taianomaisemmalta. Auringon pilkistellessä pilviverhojen takaa se sai hiutaleet näyttämään kimmeltäviltä timanteilta.
“Moi Sonia!” Nita huikkasi mulle Danten karsinalta kun talutin Raffen karsinaansa ja sidoin ruunan kiinni.
“Säkin tuut maastoon? Aivan ihana ilma!” nainen jatkoi.
“Moikka! Joo tuun, ja älä muuta sano!” hymyilin alkaessani samantien harjaamaan Raffen pörhistynyttä karvaa. “Mä rakastan talvea!”
Rupattelimme niitä näitä harjatessamme ratsujamme ja alkaessamme varustamaan niitä. Muut osallistujat olivat joko pihattotallilla tai pihatossa, me Nitan kanssa olimme ainoat joiden ratsut asustelivat päätallissa. Aika hassua.
“Jokohan muut on pihalla?” pohdin kiinnittäessäni turparemmiä Raffen makustellessa kuolaimia suussaan.
“Varmaan pikkuhiljaa”, Nita mietti ja talutti Danten ulos karsinasta. “Me mennään jo ulos.”
“Joo”, vastasin samalla kun astuin itsekin käytävän puolelle. “Mä käyn hakemassa mun kypärän ja toppaliivin, sano muille että tuun ihan just!”
“Sori kaveri, tänään on pitkä päivä taas”, mutisin ja silitin koiran mahaa. Kenny katsoi mua ruskeilla silmillään syyttävästi.
“Käydään metsässä juoksemassa huomenna”, lupailin hajamielisesti samalla kun tungin leivän loppuja suuhuni ja kurotin käteeni sohvan selkänojalle hylättyä verkkatakkia. Pitäisi taas siivota tämäkin läävä.
Päivä oli varsin kaunis kun sammutin autoni tallin pihassa. Varmuuden vuoksi jätin autoni vähän lähemmäs tallipihaa ja päärakennusta kuin tavallisesti, sillä mielessä kummitteli yhä mystinen renkaiden puhkoja. Tänään kuitenkin tallilla oli tavallista enemmän autoja ja elämää, sillä oli talkoopäivä ja sen lisäksi vakiotunnitkin pyörisivät normaalisti, joten valvovia silmiä oli kaikkialla.
Tervehdin tuttuja naamoja hakiessani Raffea sisälle. Ruuna näytti uneliaalta seisoessaan tarhan perukoilla ja siristeli silmiään kun kävelin sen vierelle.
“Mitäs ukko? Lähdetäänkö vähän maastoilemaan?” sanoin ja sain ruunaan elämää kaivelemalla taskuni pohjia. Raffe hamusi tuttuun tapaansa mun takin helmaa ja kaivoin sille leipäpalan ennen kuin pujotin päitset sen päähän ja lähdin viemään sitä sisälle.
Lumihiutaleet leijailivat meidän ympärillä ja saivat päivän näyttämään entistä taianomaisemmalta. Auringon pilkistellessä pilviverhojen takaa se sai hiutaleet näyttämään kimmeltäviltä timanteilta.
“Moi Sonia!” Nita huikkasi mulle Danten karsinalta kun talutin Raffen karsinaansa ja sidoin ruunan kiinni.
“Säkin tuut maastoon? Aivan ihana ilma!” nainen jatkoi.
“Moikka! Joo tuun, ja älä muuta sano!” hymyilin alkaessani samantien harjaamaan Raffen pörhistynyttä karvaa. “Mä rakastan talvea!”
Rupattelimme niitä näitä harjatessamme ratsujamme ja alkaessamme varustamaan niitä. Muut osallistujat olivat joko pihattotallilla tai pihatossa, me Nitan kanssa olimme ainoat joiden ratsut asustelivat päätallissa. Aika hassua.
“Jokohan muut on pihalla?” pohdin kiinnittäessäni turparemmiä Raffen makustellessa kuolaimia suussaan.
“Varmaan pikkuhiljaa”, Nita mietti ja talutti Danten ulos karsinasta. “Me mennään jo ulos.”
“Joo”, vastasin samalla kun astuin itsekin käytävän puolelle. “Mä käyn hakemassa mun kypärän ja toppaliivin, sano muille että tuun ihan just!”
Sonia- Viestien lukumäärä : 106
Ikä : 26
Paikkakunta : Kabelvåg
Join date : 22.06.2020
Karma : 0
Catu, Matias B., Aurora and Nita tykkäävät tästä
Vs: 24.10. Ensilumen maasto
kirjoittaja Aurora Ke 18 Marras 2020, 15:43
Kuljimme käynnissä peltoaukealla parijonossa.
"Ravataanko Lille Kongsvatnetin rantaan?" ehdotin, ja parin joon jälkeen nostin töltin. Ronjan askel oli vielä verkkainen, oltiinhan vielä aika lähellä tallia. Muut maastoratsut ravailivat rauhakseen meidän perässä. Se oli ihan hyvä, että vauhti oli maltillinen, sillä lumisateessa kiitämisestä seurasi vain se, ettei kukaan nähnyt eteensä. Mutta luulen, että hevoset ehtivät vielä kuumua, kunhan pääsevät vauhdin makuun. Ehkä lumisade laantuisi ennen sitä.
Hidastin käyntiin järven rannalle saavuttuamme. Ronja kulki rennosti ja minä ihailin järvimaisemaa. Tulisipa pakkanen, niin järvi jäätyisi ja lumi peittäisi sen kauniisti – nyt jokainen hiutale suli vedeksi järven pintaan leijuessaan. Hetken kävelyn jälkeen järvi jäi taakse, ja ehdotin uudestaan ravia. Kohta saisimme kuitenkin kävellä paljon, jos polku Tjeldbergtindenin matalalle merenpuoleiselle huipulle olisi turvallinen hevosille. Ronja pärjäisi siellä varmasti, mutta Danten pitkät koivet huolettivat minua. Jos polku olisi liukas, voisimme kiertää vuoren meren puolelta, ja ottaa vaikka laukkaa. Kunhan ei ihan laukkakisaa näin monen ratsun ollessa mukana!
HOX: tämä maasto on yhteistarina, johon jokaisen tulisi kirjoittaa kolmesti lyhyt pätkä
"Ravataanko Lille Kongsvatnetin rantaan?" ehdotin, ja parin joon jälkeen nostin töltin. Ronjan askel oli vielä verkkainen, oltiinhan vielä aika lähellä tallia. Muut maastoratsut ravailivat rauhakseen meidän perässä. Se oli ihan hyvä, että vauhti oli maltillinen, sillä lumisateessa kiitämisestä seurasi vain se, ettei kukaan nähnyt eteensä. Mutta luulen, että hevoset ehtivät vielä kuumua, kunhan pääsevät vauhdin makuun. Ehkä lumisade laantuisi ennen sitä.
Hidastin käyntiin järven rannalle saavuttuamme. Ronja kulki rennosti ja minä ihailin järvimaisemaa. Tulisipa pakkanen, niin järvi jäätyisi ja lumi peittäisi sen kauniisti – nyt jokainen hiutale suli vedeksi järven pintaan leijuessaan. Hetken kävelyn jälkeen järvi jäi taakse, ja ehdotin uudestaan ravia. Kohta saisimme kuitenkin kävellä paljon, jos polku Tjeldbergtindenin matalalle merenpuoleiselle huipulle olisi turvallinen hevosille. Ronja pärjäisi siellä varmasti, mutta Danten pitkät koivet huolettivat minua. Jos polku olisi liukas, voisimme kiertää vuoren meren puolelta, ja ottaa vaikka laukkaa. Kunhan ei ihan laukkakisaa näin monen ratsun ollessa mukana!
HOX: tämä maasto on yhteistarina, johon jokaisen tulisi kirjoittaa kolmesti lyhyt pätkä
Aurora- Viestien lukumäärä : 75
Ikä : 27
Join date : 20.08.2020
Karma : 1
Sonia and Nita tykkäävät tästä
Vs: 24.10. Ensilumen maasto
kirjoittaja Nita La 05 Joulu 2020, 19:45
Loppujen lopuksi saimme jopa kuuden hengen porukan mukaan maastoon. Dante tuntui olevan tänään todella reipas, ja sain välillä jarrutella sitä, jotta pysyisimme hyvässä parijonossa omalla paikallamme. Pääsimme kuitenkin pian peltoaukealle, jossa Aurora ehdotti hieman reippaampaa vauhtia. Idea tuntui huonolta, mutta jopa omaksi yllätyksekseni tamma rauhoittui, kun se pääsi ravin makuun.
Saavuimme rannalle. Tuuli oli todella voimakasta, ja lumihiutaleet lensivät suoraan silmiin. Maisemat olivat kuitenkin upean näköisiä, lumikin pysytteli jonkin aikaa maan pinnalla ennen kuin se suli pois. Ravipätkä oli saanut myös Danten rauhoittumaan, ja nyt se kulki hienosti käynnissä muiden ratsukoiden mukana.
"Onko kaikilla kaikki hyvin?" kysyi Aurora, kun järvi alkoi jäädä taaksemme. Nainen sai hyvin varmoja "joo"-vastauksia, joten hän uskalsi ehdottaa jälleen ravia.
Aurora mietti, jos lähtisimme polkua pitkin matalalle huipulle. Reitti oli tuttu, joten olin ihan hyvillä mielin lähtemässä Danten kanssa kiipeämään. Lumen peittämä maa kuitenkin hieman epäilytti myös minua, mutta onneksi voisimme hyvin kiivetä ihan rauhassa ilman kiirettä. Pääsisi jokainen ratsukko ehjänä takaisin talliin.
Saavuimme rannalle. Tuuli oli todella voimakasta, ja lumihiutaleet lensivät suoraan silmiin. Maisemat olivat kuitenkin upean näköisiä, lumikin pysytteli jonkin aikaa maan pinnalla ennen kuin se suli pois. Ravipätkä oli saanut myös Danten rauhoittumaan, ja nyt se kulki hienosti käynnissä muiden ratsukoiden mukana.
"Onko kaikilla kaikki hyvin?" kysyi Aurora, kun järvi alkoi jäädä taaksemme. Nainen sai hyvin varmoja "joo"-vastauksia, joten hän uskalsi ehdottaa jälleen ravia.
Aurora mietti, jos lähtisimme polkua pitkin matalalle huipulle. Reitti oli tuttu, joten olin ihan hyvillä mielin lähtemässä Danten kanssa kiipeämään. Lumen peittämä maa kuitenkin hieman epäilytti myös minua, mutta onneksi voisimme hyvin kiivetä ihan rauhassa ilman kiirettä. Pääsisi jokainen ratsukko ehjänä takaisin talliin.
Nita- Viestien lukumäärä : 134
Ikä : 30
Join date : 21.08.2020
Karma : 1 -
Aurora tykkää tästä
Vs: 24.10. Ensilumen maasto
kirjoittaja Aurora Su 27 Joulu 2020, 15:09
"Kyllä tämä polku näyttää ihan hyvältä, mennään vaan huipun kautta!"
Niin kuuden ratsukon jono lähti kapuamaan polkua ylöspäin. Lunta satoi edelleen hiljalleen, mutta ei enää lainkaan niin sakeasti kuin aamulla. Ehkä lumisade taukoaisi kohta, niin huipulta näkisi muutakin, kuin vain lumisadetta joka ilmansuunnasta.
Ronja asteli polkua tottunein askelin ylöspän. Se oli vähän pörheänä ja innostunut, varmastikin säästä johtuen, mutta kulki silti nätisti ja reippaasti jonon kärjessä. Muutkin ratsut näyttivät pärjäävän hyvin, eikä kukaan jäänyt jälkeen.
Huipulla kaikilla oli voittajafiilis – Svolvær näkyi, tosin vähän huonosti, ja kaikki olivat selvinneet ylämäestä pienistä tilsoista huolimatta.
"Alamäki pitääkin ottaa rauhallisemmin, ehkä jopa taluttaa", pohdin. "Onneksi lunta ei pyrytä enää niin pahasti! Otetaan vauhikkaampi pätkä heti, kun päästään alas leveämmälle maastopolulle", suunnittelin ääneen ja ohjasin sitten Ronjan eteenpäin.
Niin kuuden ratsukon jono lähti kapuamaan polkua ylöspäin. Lunta satoi edelleen hiljalleen, mutta ei enää lainkaan niin sakeasti kuin aamulla. Ehkä lumisade taukoaisi kohta, niin huipulta näkisi muutakin, kuin vain lumisadetta joka ilmansuunnasta.
Ronja asteli polkua tottunein askelin ylöspän. Se oli vähän pörheänä ja innostunut, varmastikin säästä johtuen, mutta kulki silti nätisti ja reippaasti jonon kärjessä. Muutkin ratsut näyttivät pärjäävän hyvin, eikä kukaan jäänyt jälkeen.
Huipulla kaikilla oli voittajafiilis – Svolvær näkyi, tosin vähän huonosti, ja kaikki olivat selvinneet ylämäestä pienistä tilsoista huolimatta.
"Alamäki pitääkin ottaa rauhallisemmin, ehkä jopa taluttaa", pohdin. "Onneksi lunta ei pyrytä enää niin pahasti! Otetaan vauhikkaampi pätkä heti, kun päästään alas leveämmälle maastopolulle", suunnittelin ääneen ja ohjasin sitten Ronjan eteenpäin.
Aurora- Viestien lukumäärä : 75
Ikä : 27
Join date : 20.08.2020
Karma : 1
Sivu 1 / 1
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa|
|
|