20.12. Joulumaasto

Perjantaina 20.12. lähdetään pimeään maastoon fiilistelemään tulevaa joulua. Maaston kesto 1h, tasovaatimusta ei ole (paitsi kaikki askellajit hallittava). Kaikki tallin kävijät ovat tervetulleita mukaan, sinun ei tarvitse olla hoitaja tai yksityisenomistaja osallistuaksesi tunnille.

Jassu jakaa tällä kertaa ratsut, mutta osallistumisviestissä voi halutessaan kertoa ominaisuustoiveita (esim. "haluaisin rauhallisen ratsun", "haluaisin mahd. ison hevosen" tai "vauhdikkaampi meno ei haittaa"). Koska kaamos vallitsee, otetaan maastoon vain maastovarmoja ja varmajalkaisia hevosia (esim. Della ja Juri eivät kokemattomina ikävä kyllä sovi tälle tunnille). Yksityisenomistaja voi halutessaan ilmoittautua omalla hevosellaan, kunhan pimeässä maastossa käyskenteleminen on hevoselle tuttua.
Ratsastaja pukee päälleen heijastinliivin ja hevoselle laitetaan maaston ajaksi jalkaheijastimet suojien tai pintelien päälle. Molempia löytyy lainaksi taukohuoneen kaapista.

Tuttuun tapaan tunnille osallistumisesta saa osasuorituksen seuraavia merkkejä varten:


Näin pääset mukaan - postaa tähän topiciin:
- Ratsastajan nimi
(- Mahd. toive hevosen ominaisuudesta)


Kehystarina

Sekalainen joukko oli kokoontunut tallin kentälle. Hevoset pärskivät ja puhisivat innosta, sillä ne tiesivät pääsevänsä maastoon. Harvoin tuntui näin jännittävältä lähteä vetämään maastoretkeä tuntihevosella. Vatsanpohjaani nipisteli, enkä voinut lakata hymyilemästä. Osallistujia oli niin paljon, että jouduin lainaamaan yksityishevosia mukaan! Uskomatonta, mutta totta.

Lämpötila oli juuri ja juuri plussan puolella. Vaikka oli pimeää, maassa oleva lumi valaisi tietämme taivaan ollessa pilvetön. Aavistuksen verran vajaa puolikuu mollotti kelmeänä tähtien joukossa. Virittelin otsalamppua kypärääni.

- Jos tuntuu, että hevoset säikkyy teidän otsalamppua, niin laittakaa se sitten vaan kiinni, huusin niin, että kaikki kentällä olijat kuulivat. - Minua ei saa ohittaa, ja Catu huolehtii, että kaikki pysyvät matkassa myös peräpäässä.

Catu irvisti steppailevan Brellan selästä. Vanha räähkä oli kerännyt hieman liikaa menohaluja siihen nähden, että sen pitäisi pysytellä koko matka pikkuruisen Wildan takana.

- Tölttää sillä vaikka, niin se ei pääse Wildan laukasta ohi, ohjeistin Catua, ja tämä nyökkäsi vastaukseksi.

- Onko kaikki valmiita? Catu huusi, ja sai vastaukseksi monta "joo"-huikkausta.

Järjestäydyimme jonoon. Takanani oli Mer Robinilla, jonka Janni oli ystävällisesti lainannut retkelle. Älytöntä, ettei minulla ollut antaa yhtään maastovarmaa isoa hevosta tähän hätään, mutta jospa Juri ja Dellakin ajan saatossa tottuisivat kaamokseen ja pimeässä maastoiluun. Tallin uusimmat tulokkaat Mia ja Pål-ruuna olivat heti Robinin perässä. Sen jälkeen seurasi hirvittävä jono pystytukkaisia karvakasoja, Feitli, Mässykkä, Dimona ja Wilda. Tällä järjestyksellä uskoin meidän pärjäävän ainakin ravipätkät.

Lähdimme taivaltamaan pimeyteen. Lidia ei korvaansa lotkauttanut, vaikka tallipihan valot jäivät yhä kauemmas taaksemme. Maastoreiteillä ei ollut talvikunnossapitoa (sen enempää, mitä kehtasin Bertiä silloin tällöin vaivata pukkaamaan lumet traktorillaan), mutta ainakin toistaiseksi maastot olivat oikein hyvässä kunnossa. Pohja oli suojalumen peittämä, mutta ei näyttänyt liukkaalta. Kaikilla hevosilla oli vieläpä hokit, joten pärjäisimme varmasti oikein mainiosti.

Ujot revontulet loimusivat vaimeasti taivaalla, ja Svolværin ympäristö mahtoi olla tällä hetkellä täynnä pettyneitä turisteja. Tänään niitä ei voinut sanoa hyvällä tahdollakaan näyttäviksi tai värikkäiksi, mutta se ei meitä haittaisi. Hengitys höyrysi aavistuksen verran. Yöksi varmaan pakastuisi lisää.

Ylitettyämme Kongselvan sillan jatkoimme ravaten matkaamme kohti Osanin kylää. Lille Kongsvatnet oli näköjään saanut yllensä ohuen jääpeitteen, sillä aamulla satanut lumi verhosi matalaa järveä. Osanin kulmalta jatkoimme matkaamme E10-tien yli merenrantaan, ja jäimme hetkeksi ihastelemaan kaukana siintäviä satamien valoja. Nostimme jälleen ravin. Aivan rannalla asti emme uskaltaneet käydä, sillä kalliopohjainen polku näytti liukkaalta.

E10-tien jälleen ylitettyämme koukkasimme itään ja lähdimme kiipeämään Tjeldbergtindin rinnettä. Kabelvågin valot näyttivät pimeässä kauniilta. Hevoset selvisivät ylä- ja alamäistä ongelmitta hokkiensa ansiosta, vaikka sohjo näyttikin ihmisen kuljettavaksi melko liukkaalta. Jatkoimme vielä Prestvatnetin eteläpäähän.

Pysähdyimme. Päätimme laukata kahdessa porukassa: minä Lidian kanssa nopeampien keulilla, ja Catu Brellan kanssa hitaampien ponien edessä. Kristillisen tasajaon tehtyämme kaikki Venniin asti jäivät minun perääni, ja loput kääntyivät ympäri ja vaihtoivat järjestyksen Catun perään. Laukkaisimme eri suuntiin, ja kohtaisimme Prestvatnetin pohjoispäässä.

Laukka sujui hyvin. Lidia oli letkeä, enkä kuullut takaani yhtään ainakaan kauhistunutta huutoa. Osa oli jo sammuttanut otsalamppunsa, sillä heiluva valokeila usein säikytteli tottumattomia hevosia. Kaviot kopisivat pehmeää lumista maata vasten. Hengitin pakastuvaa talvi-ilmaa.

- Raaaviiiii, huusin nähdessäni haarautuvan polun.

Hetkeä myöhemmin myös Catun johtama porukka pääsi perille. Laukka oli kuulemma sujunut hyvin. Vaihdoimme jälleen järjestyksen takaisin alkuperäiseen ja lähdimme kävelemään kohti Shelyesiä. Ennen siltaa otimme vielä pienen pätkän ravia, ja loppumatkan kävelimme hieman vapaammin ohjin.

Maksuvaihtoehdot - valitse yksi näistä
a) Tarina - kirjoita tarina maastotunnista omasta näkökulmastasi.
b) Piirros - piirrä kuva maastotunnista.
c) Runo - kirjoita tunnista runo, jossa on vähintään 4 säettä.
d) Pikamaksu - vastaa näihin kysymyksiin:
1. Oliko ratsuvalinta sinulle mieleinen, vai olisitko sittenkin halunnut ratsuksesi jonkun hieman erilaisen luonteen? Oliko rauhallista toivoneilla tylsää, ja oliko reippaita toivoneilla sittenkin liikaa pidättelemistä ratsussaan?
2. Milloin olet viimeksi käynyt maastossa? Onko ratsastustunneilla maastoilu mielestäsi mukavaa, vai pidätkö mieluummin tavoitteellisesta koulu- tai esteratsastuksesta?
3. Kiteytä joulumaasto kolmeen sanaan.


Kiitos osallistumisesta ja tervetuloa mukaan uudelleenkin!

Pahoittelut myöhästyneestä tarinasta, joululomareissaaminen on hieman rajoittanut koneelle pääsyäni!

Kehystarina ja maksuvaihtoehdot ovat nyt aloitusviestissä! Maksut tähän topiciin, kiitos

Muistattehan käydä merkkaamassa suorituksenne myös rästilistaan, niin ne ovat merkkien laskennassa mukana! Tästä tunnista suorituksen saa laittaa "Maastotunnit" sekä "Kaikki ratsastustunnit yhteensä" -kohtiin.
https://shelyes.palstani.com/t13-rastilista-ja-merkkisuoritukset

Perhosia liiteli vatsassani, kun kävelin tallitietä pitkin. Koulusta olin päässyt jo joululomalle, mutta se ei ollut jännityksen lähde. Tänään osallistuisin joulumaastoon. En tiedä vielä kenellä, mutta toivoin sydämeni pohjasta rauhallista hevosta. Tai ponia. En halunnut ratsastaa ryöstäytyvällä hevosella, tai tippua ojan pohjalle.

Kun pääsin tallipihaan, ensimmäisenä kipaisin tarkistamassa hevoseni. Tallissa oli ruuhkaa, ja näin paljon tuttuja kasvoja käytävillä. Suorinta tietä kävelin ilmoitustaulun luokse, josta kiivaasti etsin nimeäni.
“Freya, Freya, Freya...” mutisin hiljaa. 13 ihmisen joukosta löysin vihdoin itseni ja ratsuna oli Dimona. Siis se pilkukas pikkuponi. Hypähdin riemusta. Ei mitään hermoheikkoa puoliveristä, vaan ihana pikkuponi Dimona. Raskas kivi oli tipahtanut sydämeltäni, mutta perhosia lenteli edelleen vatsassani. Mutta ne oli iloisia perhosia.

Jännittyneenä olin varustanut Dimonan oikeaoppisesti, tarkistanut satulavyön kireyden ja jalustinhihnojen pituuden. Painoin vielä kädet täristen kypärän päähäni ja vetäisin hanskat käsiini. Täristen otin Dimonan ohjat käteeni, ja lähdin kävelemään tallista ulos. Suurin osa odotti jo pihalla hevosiensa kera. Tärisin ulkona kävellessäni. En tiennyt johtuiko se jännityksestä vai kylmästä, mutta uskottelin itselleni, että se olisi se jälkimmäinen. Sydän tykyttäen nousin Dimonan selkään. Laitoin jalat jalustimiin ja painoin kantapääni alas. Olo tuntui huteralta, joten tarrasin vielä ponin harjaan kiinni.
“Mun jälkeen Mer ja Robin sitten Mia ja Pål, Amira ja Trane, Hilla ja Arne, Vicky ja Haldir, Cathy ja Flamme, Ylva ja Venni, Ella-Amalie ja Hilla, Anniken ja Stella, Bea ja Feitli, Jessica-Sofia ja Aage, Freya ja Dimona, Zara ja Wilda ja vikana Catu kattoo, että kaikki pysyy mukana!” Jassu selvitti järjestyksen
Ohjasin Dimonan ruunivoikon Aagen perään. Takanani oli vielä Wilda sekä Brella, joka yritti epätoivoisesti tunkeutua welshponin ohi.

Jassu lähti liikkeelle käynnissä, ja koko muu hevoskasa sen mukana. Yritin pysyä rauhallisena, rentona ja nauttia hetkestä. Keinuessani Dimonan käynnin mukana hoin mielessäni lausetta:
“Käännät vain Aagen häntään kiinni, jos Dimona temppuilee.” Dimona ei temppuillut ja jo ennen ensimmäistä ravipätkää pystyin rentoutumaan pilkullisen ponin selässä. Tarkkailin maisemia, jotka olivat kyllä upeat. Vielä puuttuisi villinä kiemurtelevat revontulet taivaalta, ne kun olivat huvenneet lähes olemattomiin. Kun pimeässä kuului rasahdus, olin täysin valmis juoksemaan pakoon, mutta rauhallinen Dimona esti yritykseni. Lopulta luotin siihen, että tamma olisi täysin viilipytty allani, pelättävää ei ollut.

Jonomme jatkoi läpi kauniin sillan, josta oli huikeat maisemat joka puolelle. Sitten puikkelehdimme poluilla aina kauemmas Shelyesistä. Suoraan sanottuna minulla ei ollut mitään hajua, missä me olimme, mutt luotin siihen, että Jassu kyllä tietäisi. Hevosten pärskiessä pienessä pakkasessa Jassu ilmoitti siirtyvämme raviin. Sydän tykyttäen painoin pohkeeni kiinni Dimonan pilkullisiin kylkiin ja tarrasin kylmästä kankeilla käsilläni kiinni satulan etukaareen. Tamma nosti kiltisti ravin, mutta ponilla tuli kiire Aagen häntään. Kevensin nopeasti ja jännittyneesti. Huomasin tarrautuneeni jokaisella raajalla kiinni Dimonan, joten yritin olla rennompi. Kun raivasimme metsikössä halki tuntemattomien maiden, Jassu selitti menevämme Osanin kylään. Kuuntelin korva tarkkana muiden juttuja, ja uskalsin päästää jopa etukaaresta irti.

Ylitimme ison tien, joka sai kylmät väreet kulkemaan selkääni pitkin. Yllättävän hyvin se sujui, olisin odottanut jotain vielä katastrofaalisempaa. Taakse jäänyt järvi kimmelsi ihmeellisesti kaupungin valojen heijastuessa siitä. Matkasimme kohti Osanin rantaa. Katselin haltioituneena kaukana siintäviä sataman valoja. Olin käynyt täällä vanhempieni kanssa useamminkin, mutta hevosen selässä kaikki tuntui aivan uudelta. Raivasimme jälleen. Vieressämme näkyi ranta, siellä olisi ihana laukata. Kiersimme kuitenkin sen, ja jatkoimme matkaamme taas kohti isoa tietä.

Osan jäi nopeasti taaksemme. Kiipeilimme mäkiä ylös ja alas, onnistuin jopa nauttimaan maisemista, eikä mieleeni juolahtanut sanaakaan liukastumismahdollisuudesta, mäet kun oli yhtä sohjoa. Lopulta päädyimme kohtaan, jossa polku jakautui kahteen osaan. Niin myös jakautui meidän ryhmämmekin, kun Jassu ilmoitti laukkaavansa isompien hevosten kanssa ja Catu pienempien. Dimona kuului niihin pienempiin. Kieltämättä perhoset rupesivat lentelemään taas vatsassani, kun Catu ilmoitti nostavansa laukan. Jännittyneenä siirsin pohkeeni eteen ja toisen taakse. Dimona oli heti laukalla. Jännitykseni haihtui laukan tahdissa taivaan tuuliin. Tämä oli ihanaa. Viileä tuulenvire kostutti silmät ja lennätti hiukset ilmaan. Nopeassa laukassa olimme taivaltaneet polkumme ja kohtasimme toisen ryhmän.
“Raaaaviiii,” Catu ilmoitti.

Nopeasti maasto oli ohi, ja Shelyes palautui näkökenttääni. Tallin pihalla käännyimme kaartoon ja hyppäsin alas Dimonan selästä. Rapsutin ponia korvan takaa.
“No, miten meni?” Anniken kysyi.
“Tosi hyvin!” hihkaisin.  Jälleen olin niin onnellinen!

~ Freya

Joulutunnelmaa ja vauhdin hurmaa

Viime maastokerrastani oli aikaa. En liioitellut, jos heitin arvioksi vuoden. Seisoskellessamme tallipihalla otsalamppuja viritellen ja Jassun viime hetken ohjeita kuunnellen kutkuttava jännitys täytti joka solun. Viimein pääsimme matkaan. Ohjasin Flammen Vickyn ja Haldirin taakse. Myös hallakko ratsuni oli intoa piukassa, mutta pysyi kuitenkin käsissä, kun hevosjono lähti etenemään käynnissä lumista polkua pitkin.

Myötäilin rennosti Flammen keinuvaa käyntiä ja Ihailin taivaalla loimuavia revontulia. Vaikka olin asunut Pohjois-Norjassa jo puolisen vuotta, tuotti revontulien näkeminen vieläkin ilon ja ihmetyksen tunteen. Pimeän kaamosajan vuoksi näkyvyys ei ollut parhaimmasta päästä, mutta ympäröivät maisemat saivat silti silmät selälleen ja hymyn hiipimään kasvoilleni. Oli ihanan tunnelmallista matkata 13-päisen hevosjoukon kanssa otsalamppujen valaistessa reittiämme halki mitä upeimpien maisemien.

Edessämme häämötti jo rakennusten valot, kun edestä kantautui käsky siirtyä raviin. Kiristin hieman ohjia ja hädin tuskin ehdin painaa pohkeitani kiinni Flammen kylkiin, kun tamma oli jo singahtanut raketin lailla edessä kulkevan perään. Kevensin Flammen tikittävän ravin tahtiin ja toistuvin pidättein yritin ylläpitää välimatkaa Haldirin valkeaan häntään.  Autotien valojen kajastaessa pienen matkan päässä laskeuduimme käyntiin. Flamme olisi mielellään ravannut pidempäänkin. Se tempoi ohjia ja tihensi käyntiaskeliaan. Minua aivan huvitti hevosen innostuneisuus. Pystyin samaistumaan allani kulkevaan nelijalkaiseen paremmin kuin hyvin. Yhtä lailla oli malttamattomuus ottanut vallan minussakin. Milloinhan ravaisimme seuraavan kerran?

Tähyilin vaihteeksi kauemmas. Jonkin matkan päässä edessämme levittäytyi tumma meri. Hevosjono pysähtyi rannan tuntumaan ja Jassu kehotti ratsastajia kääntämään katseensa kaukaisuudessa loistaviin satamien valoihin. Kauaa en näkymää jaksanut tuijottaa ja kumarruin Flammen kaulan ylle rapsuttellakseni sitä rannalla odottamamme ajan.
- Mä taisin ihastua tähän hevoseen, paljastin Haldirin selässä istuvalle Vickylle.
- Onks ollut kivaa? nainen kääntyi katsomaan minua hymyillen.
- Aivan mahtavaa, hehkutin ja kuin korostaakseni äsken sanomaani taputin Flammea kaulalle. Tamma käänsi toisen korvansa taakse kuin ottaaksen osaa keskusteluumme. Kärkiratsukot olivat valmistautumassa lähtöön. Matka jatkui. Autotie hävisi taaksemme, kun lähdimme kipuamaan lumen peittämää rinnettä ylös. Nousin kevyeeseen istuntaan ja vein hieman käsiäni eteenpäin Flammen kavutessa kohti huippua. Luulin olevani hyvässäkin kunnossa, mutta noustessamme ylös kolmatta mäkeä olivat jalkani jo aivan hapoilla. Yhä kuitenkin jaksoin kannustaa Flammea rinnettä ylöspäin ja loppu olikin alamäkeä.

- Kuunnelkaapa, Jassu herätti huomiomme. Hän tiedotti tulevasta laukkapätkästä ja jakoi porukkamme kahtia. En kyennyt peittämään virnettä kasvoillani, kun sain tietää kuuluvani nopeampaa laukkaavien ryhmään. Jännitti, mutta positiiviselle tavalla. Edestä kuului käsky siirtyä laukkaan. Se oli menoa. Kylmä tuuli iski vasten kasvoja ja metsämaisema vilisi silmissä. Tunsin Flammen heittävän pienen ilopukin laukan tiimellyksessä. Se ei kuitenkaan hetkauttanut minua ja tyynesti poimin pudonneen jalustimen takaisin päkiäni alle. Edellä kulkevat alkoivat siirtämään hevosiaan raviin ja harmituksen tunne levisi kehooni. Nytkö se oli jo ohi?

Catun johtama joukko siirtyi takaisin jonon hännille. Innostunut puheensorina täytti metsän kävellessämme - huonon suuntavaistoni pohjalta arvioituna - kohti Shelyesiä. Yhä tutummaksi ja tutummaksi muuttumat maisemat vahvistivat väitteeni. Vielä yksi ravipätkä mahtui retkemme loppupäähän ennen kuin tallin rakennukset ilmaantuivat näkyviimme. Napsautin otsalamppuni pois päältä ja loikkasin Flammen selästä jäiselle tallipihalle. Rutistin vielä kertaalleen Flammen kaulaa ja säteilin maastoretken tuottamaa riemua, vaikka varpaani anelivatkin sisälle lämpimään ja vuonistamma astui jalkani päälle pyrkiessään kauemmas etäämmällä nököttävistä Flammen mielestä niin pelottavista kottikärryistä. Milloin tallilla järjestettäisiin seuraava maasto? Sano Jassu please, että tässä lähiaikoina! Nämä lauseet upottaisin seuraavaan keskusteluun, jonka tallinomistajan kanssa kävisin.

Merkintä 6, #Tarinatempaus2019 / Aloituspäivämäärä 20.12.2019.

Siskoni heitti minut, kun oma autoni oli huollossa jo kolmatta päivää. Päästyäni tallille, kävelen päätalliin ja etsin maastolistan. "Robin? Niin kuka?" mutisen turhautuneena Jassun kiinnittäessä listaa. Jassu tajusi olemuksestani minun olevan ärsyyntynyt kun en Juria saanut. Nainen selittää kuka on robin, ja miksen päässyt Jurilla. "siis se on liian kokematon? Mähän oon menny sil maastossa monesti!" kyseenalaistan Jassun päätöstä. Nainen selitti minulle jotain miksen vaan voi mennä orilla. Okei ei mulla oo vaikutusvaltaa kellä meen, joten parempi olisi vaan olla hiljaa ja mennä kiltisti Robinilla. Jassun lähdettyä kävelen oritalliin ja Robinin karsinalle. Katson karsinassa seisovaa hevosta kummissani, mutta haen sen harjat ja alan harjailla oria. Otettuani kaviot ja selvittettyäni harjan ja hännän, haen varusteet, ja alan varustaa Robinia. Saatuani varusteet molemmille, talutan orin muiden luo, ja mittailen jalustimet ja kiristän mahavyön. Selkään Hyppään ketterästi, sillä hevonenhan on ihan yhtä korkea kuin hoitsuni Juri. Etsin jalustimet jalkoihini ja tarkistan vyön. Ihan sopivaksi kun vyö osoittautuu, otan enemmän ohjia käsiini, ja katselen josko muut olisivat jo valmiita. Parilla taitaa olla jossain ongelmaa, mutta Jassu senkuin säätää kaikki kohdilleen ja pääsemme matkaan. Voin sanoo et oli aika raastavaa jättää hirnuva Juri tarhaan muiden lähtiessä maastoon. Toivottavasti ori osas lopettaa. Onnekseni päästiin Robinin kanssa heti Jassun perään, ja joltain olin kuullut että orille pitää keksiä tekemistä. Vaikka oltiin maastossa, pyysin orin välillä ihan hetkeks peräänantoon. Toisinaan taivuttelin sitä kunnolla kaikissa mutkissa tms, eikä orille ilmeisesti tullut tylsää. Sammutin tässävaiheessa otsalamppuni. Ylämäissä sain olla jalan kanssa tarkkana, jottei Robin keksi mitään pupua pensaassa ja lähde sivulle tai vaihtoehtoisesti jalka olisi liian lähellä ja hevonen ymmärtäisi lähteä nopeammin. Rannalla katselin hetkisen satamaa, mutta kohta sain pidellä järkyttynyttä Robinia joka oli ilmeisesti olevinaan nähnyt vedessä jotain kamalaa. Toisinaan sillä oli tylsää, joten päädyin keksimään jotain omasta mielestäni tylsää lumileikkiä. Toisinaan pudotin jostain pensaasta lunta niin ettei kukaan muu sitä nähnyt, ja Robin innoissaan oletti maassa tosiaan olevan jotain ja alkoi kuopia lunta. Matkan jatkuessa ori saa idean pudotella lunta oksilta ja pensaista. Saavumme pellolle, ja onnekseni pääsin reippanpaan ryhmään. Laukkakäskyn kuultuani Robin syöksyi matkaan, ja laukkasi täysiä. Onnistun pudottamaan jalustimet, ja ravikäskyn kuultuani pidätän Robinia joka hidastaa kiltisti. Hapuilen jalustimia jalkoihini Robinin leikkiessä edelleen lumella. Saatuani jalustimet toinen ryhmä laukkaa luoksemme, josta Robin vastsa innostuukin. Nuorukainen steppaa vähäsen, kuitenkin jatkaen edelleen sitä samaa lumileikkiä. " toi käy jo tylsäks" sanon orille joka lopettaa heti. Kohta se jo jatkaa samaa, ja nostaa pään taivaisiin nähtyään puusta putoavan lunta. "ettoo tosissas?" kysyn hevoselta joka tuijottaa kohtaa jännittyneenä. Taputan Robinia saapuessamme tallille. Juri hörisee tarhastaan hevosille, jotka kävelevät kiltisti jonossa. Laskeudumme samassa paikassa missä nousimme selkään, ja nostan jalustimet kuitenkin laittaen ne samaan kohtaan mistä niitä pidensin ennen maastoa. Löysään vyötä ja talutan orin talliin. Riisun Robinilta varusteet ja vien suojat kuivumaan niiden kastuttua lumessa. Harjailen orin valmiiksi, ja otan kaviot. Jätän hevosen karsinaan Jassun huikatessa niin minulle. Siivoan taas jäljet, ja vien tavarat paikoilleen. 
Hevonen oli ihan kiva, sillä on super kivat askeleet! Mun mielestä oltais voitu laukata enemmän, muuten tosi kiva maasto. Jassu on super!

1. Oliko ratsuvalinta sinulle mieleinen, vai olisitko sittenkin halunnut ratsuksesi jonkun hieman erilaisen luonteen? Oliko rauhallista toivoneilla tylsää, ja oliko reippaita toivoneilla sittenkin liikaa pidättelemistä ratsussaan?
- Mulla oli niin kivaa! Hilla oli ihana maastomopo, jonka kanssa ei tarvinnut koko ajan pelätä, milloin se sinkaisisi puskassa kuuluvasta rasahduksesta tai revontulien välkkeistä äkkikäännöksellä takaisin kotiin. Se meni käyntiä kun mä halusin ja laukkaa vasta, kun mä käskin. Toisin kuin Blondi halloweenvaelluksella. Siksi mä olinkin tälle kerralle toivonutkin jotain muuta ponia.

2. Milloin olet viimeksi käynyt maastossa? Onko ratsastustunneilla maastoilu mielestäsi mukavaa, vai pidätkö mieluummin tavoitteellisesta koulu- tai esteratsastuksesta?
- En yleensä oikein tykkää maastoilla, koska saan enemmän irti kouluratsastuksesta ja ajan hyötykäyttöön, ja kuten sanottu, Blondilla ei ole kovin miellyttävää poistua tallialueelta; pienillä kavioilla pääsee yllättävän lujaa. Kai senkin pelleilyt katoaisivat, jos sillä vain maastoilisi enemmän, kuka tietää.

3. Kiteytä joulumaasto kolmeen sanaan.
- Rentouttava, rauhallinen ja tunnelmallinen

1. Oliko ratsuvalinta sinulle mieleinen, vai olisitko sittenkin halunnut ratsuksesi jonkun hieman erilaisen luonteen? Oliko rauhallista toivoneilla tylsää, ja oliko reippaita toivoneilla sittenkin liikaa pidättelemistä ratsussaan?


Oli kyl kivaa, Trane oli mukavaa vaihteluu Brellalle ja Kimille! Trane oli kivan reipas, ja sain huomaa et kylhän vuoniksetki aika kovaa juoksee, jos niien vaa antaa juosta. Oli tosi kivaa ratsastaa vähän ns. rauhallisemmalla hepalla, ettei tarvinnu koko ajan pelätä et poni sinkoo mut kohta, jonnekki pusikkoon. 

2. Milloin olet viimeksi käynyt maastossa? Onko ratsastustunneilla maastoilu mielestäsi mukavaa, vai pidätkö mieluummin tavoitteellisesta koulu- tai esteratsastuksesta?

Maastoillut viimeksi oon tosi kauan aikaa sitten. Keskityn mielummin hyppäämään esteitä ja treenaamaan ahkerasti, kun maastoilemaan ja samoileemaan metsissä tuntikausia eksyksissä. Maastoilu ei oikeen oo mun juttu, mutta kyllähän se silloin tällöin ihan kivaa on. 

3. Kiteytä joulumaasto kolmeen sanaan.

Rento, vauhdikas ja tunnelmallinen.

1. Oliko ratsuvalinta sinulle mieleinen, vai olisitko sittenkin halunnut ratsuksesi jonkun hieman erilaisen luonteen? Oliko rauhallista toivoneilla tylsää, ja oliko reippaita toivoneilla sittenkin liikaa pidättelemistä ratsussaan?
Feitli oli kiva. Se ei ollut laiska tai hidas, eikä silti yhtään liian jännittävä. Mä kykenin nauttimaan maastosta täysillä ja katselin jopa vähän maisemiakin. Maastoilu on jo itsessään niin jännittävää mun mielestä, että turvallinen ratsu oli ehdottomasti helpotus. Tällä harmaalla voisin mennä tunneilla jatkossakin!

2. Milloin olet viimeksi käynyt maastossa? Onko ratsastustunneilla maastoilu mielestäsi mukavaa, vai pidätkö mieluummin tavoitteellisesta koulu- tai esteratsastuksesta?
Viimeksi kävin maastossa joskus toissakesänä, joten siitä on kulunut jo (ihan liikaa) aikaa. Maastoilu oli kyllä hirmu kivaa, enkä malta odottaa koska pääsen uudestaan. Ehkä uskaltaudun jossain vaiheessa maastoilemaan itsekin Wildan kanssa, ainakin jos joku tulee mukaan. Kentällä ratsatuskin on mukavaa, mutta mun mielestä metsässä kivalla säällä samoilu on hauskempaa.

3. Kiteytä joulumaasto kolmeen sanaan.
Innostava, ihana, runsaslukuinen.

1. Oliko ratsuvalinta sinulle mieleinen, vai olisitko sittenkin halunnut ratsuksesi jonkun hieman erilaisen luonteen? Oliko rauhallista toivoneilla tylsää, ja oliko reippaita toivoneilla sittenkin liikaa pidättelemistä ratsussaan?
Stella oli oikein hauska maastokaveri! Vähän mua jännitti alkuun tamman tapa tuijotella lähes jokaista vastaantulevaa pusikkoa ja maassa lojuvaa risua epäilevästi, mutta kyllä mäkin rentouduin, kun huomasin, ettei Stella kuitenkaan tee mitään ylimäärästä kyttäilystä huolimatta. Vauhtia löytyi myös kivasti laukkapätkillä, mutta tamma ei tuntunut kuumenevan juuri ollenkaan muuten. Mulla oli ainakin oikein viihtyisä reissu!

2. Milloin olet viimeksi käynyt maastossa? Onko ratsastustunneilla maastoilu mielestäsi mukavaa, vai pidätkö mieluummin tavoitteellisesta koulu- tai esteratsastuksesta?
No viime kerrasta on kyllä aikaa varmaan kolme kuukautta nyt ainakin, mutta maastoilu on muuten tuttua puuhaa, sillä entisillä vuokraponeilla on aina ollut mahdollisuus maastoilla ja metsäänhän mä tuppaan usein eksymään, jos ei ole muuta treeniä mielessä. Kyllä mun sydän kuuluu maastoon, vaikka ihan perus kentällä treenaaminenkin on hauskaa - niin kauan kuin siitä ei tule liian vakavaa!

3. Kiteytä joulumaasto kolmeen sanaan.
Tunnelmallinen, viihtyisä, reipas.

1. Oliko ratsuvalinta sinulle mieleinen, vai olisitko sittenkin halunnut ratsuksesi jonkun hieman erilaisen luonteen? Oliko rauhallista toivoneilla tylsää, ja oliko reippaita toivoneilla sittenkin liikaa pidättelemistä ratsussaan?

Arnen vaikea luonne aiheutti vaikeuksia vasta ratsastaessa. Kun olin vielä maassa, ei sen suurempia mitä Feitlinkään kanssa. Ratsastaessa taas alkuun temppuili eikä suostunut nostamaan edes raville! Toinen mitä teki, oli yhtäkkiset spurtit! Olisin kaivannut jotain reipasta, mutta kilttiä, vaihteeksi Feitlille. Jouduin taistelemaan jokaisen askellajin kanssa, että sain sen sopivaksi. Yleensä, heti kun sain sopivaksi, siirryttiin takaisin käyntiin. Laukassa kans otti kauheen spurtin! Kun oltiin tulossa jo takas, sain kuitenkin hyvän otteen, ja lopputunti sujui leppoisasti. Tunnin jälkeen olin kuitenkin ihan puhki!

2. Milloin olet viimeksi käynyt maastossa? Onko ratsastustunneilla maastoilu mielestäsi mukavaa, vai pidätkö mieluummin tavoitteellisesta koulu- tai esteratsastuksesta?

Maastoilu on mukavaa! Pidän tietty myös esteistä, mutten koulua usein jaksa vääntää! Esteet ja maastot on parhaita!
Maastoillut viimeksi? Öm, oisko viime kesän jälkeen? Syksyllä kai. Mut kuitenkin ennen tänne tulemista, täällä Shelyesis sä en oo kertaakaan aiemmin maastoillut, mutta täytyypä Feitlinkin kanssa käydä!

3. Kiteytä joulumaasto kolmeen sanaan.

Hauska, luminen, tunnelmallinen