Lucasin päivyri

Astuin ulos isäni tummanvihreästä autosta. Olimme muuttaneet eilen Suomesta Norjaan ja olin ollut vihainen vanhemmilleni. Miksi meidän piti muuttaa toiseen maahan juuri kun oli hyvässä maineessa? Olin kiinnostunut yhdestä kundista, mutta eipä siitäkän nyt enää voi tulla mitään. Olin selaillut automatkalla Norjassa olevia talleja ja olin löytänyt pari suomalaista tallia. Olin käynyt katsomassa niistä jo pari, mutta ne eivät oikein napanneet. Tämä olisi kolmas ja viimeinen talli. Kiristin pompulaa päässäni, vetäisin paidan helmaa alaspäin. Huiskaisin itikan pois otsaltani ja viritin hymyn naamalleni. Askel askeleelta tallia kohti, minua alkoi jännittää aina vain yhä enemmän. Mitä jos tämä ei olisikaan sopiva talli? Mitä jos muut eivät pitäisi minusta? Mitä jos... Mielessäni pyöri miljoonia negatiivisia kysymyksiä. Puistin päätäni ja yritin karkoittaa pahat ajatukset mieleni syvimpiin syövereihin. Kuljin tallin raollaan olevalle ovelle ja astuin varovasti siitä sisään. Tallissa oli yllättävän rauhallista vanhaan talliini verrattuna. En ensin nähnyt mitään elonmerkkejä, mutta lopulta näin nuoren, noin ikäiseni tytön hoitamassa pilkullista ponia karsinassa.

- Öö... Moi, aloitin arasti.
- Moi! iloinen naama sanoi kurkistaessaan karsinasta.
- Tiiätsä missä tallin omistaja on? kysyin hieman mutisten.
- Joo, se on tuolla päätallissa. Varmaankin pelaamassa Tamagotchilla taukohuoneessa, sain aurinkoisen vastauksen.
- Mun nimi on muuten Inga-Stiina, mut sano vaan Inga, tummahiuksinen tyttö jatkoi.
- Mä oon Saara, mut voit sanoo Sarkuks, esittäydyin jo hieman reippaammalla äänensävyllä.

Menin kurkistamaan karsinassa seisoskelevaa ponia.

- Minkä niminen tää on? kysyin hymyillen.
- Tää pikku veijari on Dimona, Inga esitteli.
- Se on sulonen, hymähdin ja rapsutin Dimonan otsaa.

Inga katsoi minun ilmeitäni ja eleitäni, kunnes kysyi:
- Hoiatsä ketään vielä?
- Emmä, kun me muutettiin eilen vasta Norjaan, vastasin hieman surua äänessäni.
- Täällä olis varmaan pari vapaata ponia, jos haluisit alottaa hoitamisen, tyttö innostui.
- Oikeesti? Keltä voisin kysyä hoitsua? esitin asiani.
- Siltä tallin omistajalta, Jassulta. Se tarvii tallille varmaankin lisävoimia, Inga kehotti.
- Okei, mä meen heti kysymään. Moikka! huikkasin rientäessäni päätallin puolelle.

Kävelin hitusen itsevarmempana ja kasvot ilosta hehkuen heti taukohuoneeseen, jossa istui nuori nainen Tamansa kanssa. Esitin toiveeni aloittaa hoitajana ja sain tietää useiden hevosten olevan ilman holitajaa. Jassu kulki edelläni pitkin poikin tallipihaa esittelemässä poneja. Kävimme ensin ison tallin läpi. Toisena kävimme pihatto tallissa, jossa olimme Ingan kanssa jutustelleet. Kummassakaan tallissa ei ollut mitään minun mielestäni "täydellistä" ponia. Aloin jo menettää viimeisetkin toivon rippeeni, kunnes Jassu kertoi vielä parin ponin olevan vapaina. Naisen pitkät jalat kuljettivat häntä hurjaa vauhtia eteenpäin. Jouduin kävelemään melkoisen lujaa tahtia, jos halusin pysyä perässä. Välillä ruskeiden hiuksien peittämä pää kääntyi ympäri ja suuret silmät vilkaisivat minun pysyvän hänen perässään. Jassu avasi juhlavasti oven ja marssi sisään heiluttaen käsiään ylikorostuneesti. Tirskahdin, mutta lempeä omistaja ei ottanut sitä vakavasti. Hän hymyili minulle ja esitteli vielä muutaman ponin. Viimeisenä Jassu esitteli karsinan nurkassa syövän ponin. Astuimme sen karsinaan ja se käännähti katsomaan meitä. Tunsin sen katseeni porautuvan syvälle silmiini.

- Tää vaikuttaa mukavalta, sanoin hymyilevälle Jassulle.

Veikkaisin naisen jättäneen tämän ponin tarkoituksella viimeiseksi.
- Mikä tän nimi on? kysyin.
- Newell Lucas, tutummin Luca. Se on newfoundlandinponi ori, sain pienen esittelyn.
- Voit alottaa hoitamisen heti, jos vaan haluut, hän jatkoi.
- Juu, millon voin mennä ratsastamaan? kysäisin.
- Ihan milloin vain, mutta suosittelisin kyllä ensin tutustumaan ihan vaan maastakäsin, Jassu vastasi.
- Joo, tietty, vastasi hymyilevä suuni.
- Voisit alottaa vaikka viemällä Lucan tarhaamaan, sain kehotuksen taukohuoneeseen lähtevältä omistajalta.

Hain riimun naruineen pääoven vieressä olevasta koukusta. Pujottelin sen Lucan päähän ja kiinnitin narun riimuun. Avasin karsinan oven ja talutin pullean ponin ulos karsinasta sulkien oven perässäni. Huomasin tallin takana olevia tarhoja, kun olimme menossa oritalliin. Tunnistin yhdestä tarhasta pari oria ja vein Lucan sinne. Päästin päistärikön ponin irti riimusta ja se ryntäsi ruunikon orin viereen syömään heinää. Vein riimun takaisin talliin ja päätin mennä taukohuoneeseen katselemaan löytäisinkö muita mukavia ihmisiä. Harmikseni taukohuoneessa ei ollut ketään. Moni oli varmaan jo lähtenyt kotiin, joten päätin itsekin soittaa isäni hakemaan minut kotiin.

Ensimmäinen

Kesäillan maastoretki 12.6.

- Luca! Kato mitä mulla on sulle! kutsuin oria luokseni porkkanaa kädessäni heilutellen.
Poni hölkkäsi korvat hörössä luokseni. Kiinnitin narun siniseen riimuun ja talutin ponin ulos tarhasta.

- Siinä sulle porkkana, annoin evästä Lucalle.

Pehmeät huulet hipaisivat nopeasti kämmentäni ja porkkana katosi yllättävän nopeasti harmaan ponin mahaan. Suljin ruskean lankkuaidassa olevan portin. Ennen kuin ehdin kääntyä ympäri huomasin makaavani maassa. Luca söi ruohoja juurineen päivineen noustessani ylös maasta. Otin kiinni ponin riimusta ja nostin sen pään ylös. Lähdimme kävellen kohti oritallia. Sora rahisi kenkieni alla kävellessäni oritallin ovelle. Ovi narahti auki ja sen takaa paljastui Ida joka harjaili Ronia karsinassa. Talutin Lucan omaan karsinaansa ja otin siltä riimun sekä narun pois harmaan karvakasan yltä. Kävin hakemassa harjat seinustalta ja vein ne Lucan karsinaan. Toistin yleisimmän harjaus rytmini: kumisuka, pöläri ja harjakampa. Heitin harjat takaisin paikoilleen ja vaihdoin ne suitsiin. Sieppasin ponin pään kainalooni ja tarjosin kuolaimia tälle. Ne upposivat ensiyrittämällä suuhun, joten varustaminen sujui yllättävän nopeasti. Talutin ponin ulos Ida edelläni tallustellen. Jäimme odottelemaan Viivin kanssa muita maastolaisia.

***

Kesäinen aurinko lämmitti niskaani hiusten lävitse. Suoristin paidan helmaani ja heitin auki liehuvat hiukset selän puolelle. Viivi komensi kaikki jonoon. Ratsukot vaihtelivat paikkojaan, kunnes sopivat paikat olivat löytyneet ja kaikki olivat varmasti selässä. Itse olin jonon keskikohdan paikkeilla harmaan ponin kanssa. Pyörittelin nilkkojani ja venyttelin niskaani Catun laittaessa osalle poneista hyönteismyrkkyä. Taputin Lucaa kaulalle sekä rapsutin sitä paksun harjan alta.

- Onko kaikki valmiina? Viivi huusi jonon kärkipaikalta.
- Valmista on! kaikki vastasivat yhteen ääneen.
- Hyvä sit lähetään, letkan vetäjä hihkaisi.

Lähdimme käynnissä kohti soraista hiekkatietä. Ponit olivat innoissaan maastossa. Aurinko oli laskeutumassa Shelyesin taakse, kevyt tuulenvire puhalsi naamalle viilentäen ihanasti. Oli vallan mainio keli mennä maastoon satuloitta. Viivi poikkesi tieltä pienelle polulle joka näytti melkein umpeen kasvaneelta. Kumarruin Lucan kaulalle yrittäen epätoivoisesti väistellä selkää naarmuttavia oksia. Luca empi hieman menoa puskien lävitse, mutta tajutessaan muiden menevän siitä turvallisesti, suostui sekin menemään kuuliaisesti läpi puskien läpi. Loppuryteiköstä poni haukkasi oksan puun alaosasta. Eihän mistään matkasta voi selvitä ilman matkaevästä, eihän? Ryteikkö loppui suhteellisen äkkiä ja kaikki näkivät jälleen eteensä. Katsoin eteeni ja näin pienen ylämäen. Alkujono alkoi jo kumartua eteenpäin mäen alussa. Itsekin jouduin kumartua aika reilusti eteenpäin ponin etsiessä sopivia astumapaikkoja kivikkoisesta mäestä. Löysäsin ohjia ja annoin Lucan itse suunnistaa jonon mukana.
Mäki loppui ja kaikki suoristivat selkänsä ratsujen selässä. Luca nappasi tien reunasta ruohotupsun suuhunsa ja jatkoi sitä mussuttaessa matkaa. Jono kiihdytti raviin, joka oli yllättävän raskasta ilman satulaa. Ravasimme pienen pätkän polusta ja hiljensimme uudelleen käyntiin. Edessä leveni uusi, leveämpi hiekkapolku. Saimme vinkin tulevasta laukkapätkästä. Kaikki korjasivat asentoaan ja ohjia laukan alkaessa. Luca laukkasi kiltisti ja tasaisesti pitkän jonon matkassa. Jono levisi huomattavasti etupäästä ja takapäässä olevilla oli ilmeisesti pieniä ongelmia pysyä vauhdissa mukana. Onneksi kukaan ei pudonnut kyydistä, vaikkakin jotkut peränpitäjät ravailivat hetken muiden laukatessa.

Jonon järjestyttyä uudelleen kurvasimme meren rantaan, jossa sai halutessaan kahlailla. Loka lähti muita odottelematta kahlaamaan syvemmälle Emman yrittäessä saada sitä takaisin rantaan. Luca alkoi myöskin suuntaamaan kauemmaksi rannasta roiskuttaen vettä takana tulevien päälle. Vedin toisesta ohjasta ja saada ponin kääntymään takaisin matalalle rantaan - en aikonut uida tänään! Pienen tappelun jälkeen sain kuin sainkin Lucan käännettyä takaisin rannan tuntumaan. Lyhyt vartiset kenkäni kerkesivät kastua hieman, mutta ei onneksi mulpanneet täyteen vettä. Tyydyin kahlailemaan rannassa Lucan leikkiessä vedellä, kuin pieni lapsi. Suunnatessamme pois vedestä, päätti Feitli tehdä tenät Solville ja kellahtaa rantaveteen kastellen ratsastajansa täydellisesti. Kaikki alkoivat nauraa hillittömästi tytön yrittäessä saada taamma nousemaan ylös vedestä. Feitlin noustessa ylös kiepsahti Solvi takaisin sen selkään ja jonon jatkeeksi. Suuntasimme seuraavaksi takaisin Shelyesiin laittamaan hevoset odottelemaan ilta ruokiaan.


Epätoivonen yritys muokata Star Stable kuvaa sopivaks x)

Toinen