2 osumaa on löytynyt haulle 0

Sidneyn päiväkirja

Sidney
28.6

Oli kulunut noin viikko Summersølverveista, siellä mä olin tehnyt sopparin kauniista ratsuponitamma-Sidneystä puhuttuani eka vanhempieni kanssa. En mä edes ollut ajatellut mitään, mutta ehkä se ei ollut hyvä idea, kun Kimin kanssa oli just alkanut sujumaan suhteellisen hyvin. Tai siis, kyllä mä halusin kehittyä eteenpäin ja niin, kun ei Kimillä enää hirveesti ollut mulle kehitysmahdollisuuksia sen pienen koon takia...
   
Tuijotin tyhjään autiolla tallipihalla. Kimi steppasi mun vieressä narun päässä, se oli laitettu matkakuntoon, sillä oli tummansiniset kuljetussuojat ja saman värinen karvariimu. Hetken päästä mä taluttaisin sen traileriin, ja sen jälkeen se ei olisi enään mun poni. Mulla olisi uusi, Sidney. Ajatus tuntui jotenkin tosi oudolta.

Heräsin ajatuksistani vasta, kun kuulin Shelyesin pihatieltä auton ääntä. Kimikin käänsi kirjavat korvansa hörölle ja nosti päänsä vihertävästä ruohikosta tuijottaen tulijaa hiukan kummastuneen näköisenä. Henkäisin syvään ja otin tummansinistä riimunnarua tiukemmin käteen. Läikikäs ori tuijotti vain mun vierellä saapuvaa ajoneuvoa ja sen perässä tulevaa traileria, sitten se hirnahti, omaan tyyliinsä kovaa ja kimeästi.

Hetken kuluttua lastaussilta oli laskettu alas ja trailerista kurkisteli uteliaan näköinen, kirjava poni, joka oli vuorattu pinkkeihin kuljetussuojiin ja vaaleanpunaiseen fleeceloimeen, vaikka olikin kesä. Auton kuljettaja talutti Sidneyn ulos, kun mä talutin Kimin sisälle koppiin ja laitoin kiinni tummansinisellä riimunnarulla. Mustankirjava ori näytti vähän hölmistyneeltä, ehkä se luuli lähtevänsä kisamatkalle, pitkälle semmoiselle.

Sidney seisoi sen uudessa karsinassa käännellen korviaan ja päätään joka suuntaan. Se jauhoi muutamaa heinän kortta suussaan. Mä katselin sen siroa päätä hiljaisena. Mulla oli outo olo, jotenkin tyhjä, mutta olin tietysti innoissani päästessäni jatkamaan taas treenejä eteenpäin uuden kaverin kanssa.

Merkintä 1, #Tarinatempaus
Aloituspäivämäärä 3.10.2020

# Tallikirja 2017 -->

24.10.2020

Jassu oli ilmoittanut että vakkaritunnin jälkeen olisi mahdollisuus siirtyä Shelyn synttärikahveille taukotupaan, kunhan ponit olisi joko hoidettu pois tai luovutettu uudelle ratsastajalle. Mua oikeestaan olis kyllä jo vähän väsyttänytkin, mutta silti me suunnattiin Elisan kanssa ylös taukotupaan, jossa oli jo Catu ja muita tallilaisia, jotka oli joko lopettanut talkoo hommat tai oli saanut omat heppansa hoidettua. Joillain oli vielä edessä niiden oma vakiotunti, joten osa porukasta lähti vielä ratsastamaan.

Me juteltiin Elisan kanssa tunnista ja tulevasta maastoretkestä sekä kisoista ja vähän muustakin. Mä en edes huomannut miten aika vaan lensi, kunnes viimeiselläkin vakiotunnilla ollut Katya liittyi taas seuraan. Jossain kohtaa mä huomasin miten se yks ruskeahiuksinen mies tuli Christianin kanssa takaisin taukotupaan. Mä en tiedä miks mä jännitin Christiania näin paljon, vaikka ei se ollut tehnyt mulle mitään ja mä olin oikeestaan jo menneiden kuukausien aikana omalla tavallaan tottunut siihen että mä olin vain kaikkien sylkykuppi, koska en mä kuulunut joukkoon kielitaidottomana outolintuna.

Mä en tiedä että johtuiko mun jännitys Christiania kohtaan siitä, kun mä olin kuullut sen huutavan yks ilta sille Liamille(?), joka oli alottanut tallilla ja jota näki välillä Catun kanssa tekemässä tallitöitä. Se oli vähän jotenkin omalla tavallansa outolintu, koska se ei oikeestaan vaikuttanut edes hevosihmiseltä, mutta kai kaikkien ulkokuori saattaa pettää. Mä en ollut kuullut Elisan kysymystä ollenkaan, joten mä käännyin katsomaan sitä vähän hämilläni ja se toisti sen vähän hitaammin koska se kai luuli että mä en ollut ymmärtänyt sen norjaa.

Lopulta mä onnistuin vastaamaan sille ja yllättäen mun ei myöskään tehnyt mieli enää sitä pientä palaa täytekakkua, joka oli mun kertakäyttölautasella, vaikka se olikin ollut tosi hyvää. Mä siirtelin sitä hetken pitkin lautasta, ennen kun mun oli pakko vain juoda mun mehu loppuun ja samalla kehittelin jonkin valkoisen valheen Elisalle, millä mä sain selitettyä mun yllättävän lähdön vaikka olinkin sanonut toiselle että mulla ei ollut mihinkään kiire ja että voitaisiin mun puolesta istua vaikka miten pitkään taukotuvassa.

Kiitin Jassua ja Catua vielä kakusta saatuani lautaseni ja mukini roskikseen ja onnittelin Jassua myös Shelyesin pitkästä iästä, ennen kuin mä poimin mun repun selkään ja pujahdin nopeasti ulos ovesta ja laskeuduin portaat alas talliin. Sielä mua tervehti vain muutama odottava hörähdys sekä jonkun potku karsinan oveen vaatien ruokaa tai herkkuja. Mä kävelin kuitenkin nopein askelin käytävän kohti tallin ulko-ovia ja pujahdin hämärään, jonka turvissa mä sain käveltyä pyörälleni ja käännettyäni sen ympäri mä nousin sen selkään ja lähdin polkemaan kohti kotia.

Mä en normaalisti pelännyt pimeää, mutta nyt mulla oli jostain syystä tosi inhottava tunne ja mä poljin kotiin niin lujaa että mun jalkoihin sattui ja mun oli vaikea hengittää, mutta mä en siltikään hidastanut vauhtia, ennen kuin mä tulin alueelle, jossa oli katuvalot ja musta tuntui että mä näin edes vähäsen ympärilleni niin se teki mun olosta vähän helpomman, vaikka silti jossain syvällä sisällä mulla olikin edelleen tosi ahdistava ja inhottava olo.

#Tarinatempaus 2020 / Merkintä 9 / 1.10.2020