1 osuma on löytynyt haulle 1

Siriuksen päiväkirja

Sirius oli jo harmaantunut. Sen silmät olivat hieman painuneet, selkä sitäkin enemmän, ja katseessa oli sellaista vanhan hevosen viisautta.

Mutta sielu metusalemilla ei ollut viisastunut päivääkään. Se saattoi olla viikkoja, jopa kuukausia, omanarvontunteva mutta suhteellisen helppo hevonen, sellainen normaali viriili vanhus. Kunnes kerrankin taluttaja herpaantuu katsomaan puhelinta, ratsastaja miettii seuraavaa siirtoa sekunnin liian pitkään, kuusenoksat humisevat väärään tahtiin tuulessa... Silloin, ja yleensä aivan liian myöhään, Icarus muisti miksei pitänyt Siriusta omassa tallissa. 24/7 samalla tontilla orin kanssa olisi aivan liikaa.

Yksi näistä kiroilun ja kavionpaukkeen täyttämistä hetkistä oli juuri saatu kunniattomaan päätökseensä. Icaruksen valkoiset ratsastushousut olivat hiekkaiset ja vierellä pörräävä ori vaahtosi: se oli yrittänyt lähteä Vennin perään, ja nykäistessään terävästi kuolaimesta Icarus tiesi virheensä vasta kun se oli jo tehty. Sirius kavahti, kääntyi, pukitti päin ja otti ritolat ennen kuin taluttajan takamus oli ehtinyt edes maata pöllyttämään. Mikäli naruna ei olisi ollut juoksutusliinaa, pihalla kirmaisi nyt vapaa Sirius. Jo pelkkä ajatus hapotti.

Niin pitkään Sirius oli Icaruksen ratsu ollut, eikä hän vieläkään osannut pitää kärkästä luonnetta aisoissa sen kanssa — ei vaikka tiesikin kerjäävän verta nenästään. Kaikki eivät vain oppineet. Nyt lonkkaa jomotti niin ettei murtuma varmasti ollut kaukana: onneksi vanhuudenvaivoista kärsi vasta hevonen, ei omistaja. Komea mustelma kyllä siitä silti varmasti seuraisi.

Icarus ontui aina. Siksi käytävällä vastaantullut Janni ei, luojalle kiitos, osannut epäillä mitään. Hän silmäili likaisia ratsastushousuja, mutta ei takertunut tervehdystä enempää hetkeen. Ehkä hän osasi laskea yhteenlaskuja, mutta kohteliaasti antoi ylpeän miehen pitää kasvonsa.

Sirius ei antanut. Karsinan ovella se junttasi kaviot lattiaan ja yritti suorittaa mitä lennokkaimman u-käännöksen: Venni saattoi yhä olla pihalla, ei tässä missään laatikossa joudettu seisomaan! Kuului mahtava kolahdus kun raihnainen hevonperse jysähti karmia vasten, hetken mekastusta, narulla läpsimistä. Sitten karsinan aggressiivinen kalahdus, joka lukitsi uhrina hirnuvan hevosen vankilaansa kotiinsa.

"Sinä se et opi!" Icarus voivotteli ja hieroi seinää vasten kipeästi lyötyä kyynärpäätä: lonkka ei ollut ainoa paikka kerätä mustelmia tänään. Siriuksen mulkoilu oli vakuuttavaa, omistaja mulkoili samalla mitalla takaisin. Birgit oli rokottaessa lohkaissut Siriuksen olevan oikea grumpy grandpa #01, mutta se oli silkkaa vähättelyä. Ja silti kaikesta siitä huolimatta Icarus ei voisi kuvitella luopuvansa orista, ei vaikka se aiheutti hänelle rahanmenoa ja harmaita hiuksia ainakin kolmen kunnollisen hevosen edestä.

Siksi alati lisääntyvät harmaat karvat häntä huolettivatkin. Sirius osasi masentaa olemassaolollaan, mutta vielä enemmän se tulisi tekemään niin olemattomuudellaan.