Neten hoitopäiväkirja

Varoitus: Tän alku hengaili mun koneella viikon, lopun tein viidessä minuutissa - ja se näkyy. Taidan alkaa vaan piirtelemään:---D

6.6.2014



"Neeeettyskääääää! Pusipusi mamman kulta", kiekaisin ja lähdin iloinen virne naamallani tallustamaan hämmentyneenä heinää pihatossa mussuttavaa palloa kohti. Siitä olikin jo pikkuisen aikaa, kun mä olin viimeksi käynyt Netteä vilkaisemassa. Mutta nyt oli kesän ja kärpästen valtakausi also known as kahden kuukauden loma aka Jeesus, joten jos mä sitten ehkä kerran pari eksyisin tallillekin päin sen aikana. Nette tuskin tykkäsi ideasta – tainosiis, kuka nyt musta ei pitäisi – mutta mä tykkäsin, ja se riitti. Napsautin söpön vaaleanpunaisen riimunnarun kiinni ja lähdin kiskomaan aluksi varsin vastahakoista, mutta pian meitsin tahtoon alistunutta mursua tallin puolelle.

”Oho, katos vaan, suakin näkee joskus”, Inga virnuili jonkun söpsön pilkkuponin karsinasta, kun me Tortillan kanssa ninjailtiin sisälle. Mä olin todellakin näköjään missannut paljon.
”Noniin, kertoilepas sitten Inksu-tädille, mitä kaikkee shaibaa täällä on mun pikkuriikkisen loman aikana tapahtunut”, pyysin tytskältä ystävällisesti hymyillen, työntäen samalla varsin vaivalloisen näköisesti Neten karsinan ovea auki.
”Ainakin ton boksin ovi on näköjään ruostunut kiinni”, tirskahdus kuului. Teki mieli sanoa Ingalle pari valittua sanaa vittuilusta ja sen epäkohteliaisuudesta, mutta jätin sitten väliin, kun liukuovi yhtäkkiä alkoikin liikkua kiskoillaan. Hah, Habainksu oli edelleen nimensä veroinen. Kärsimättömästi paikallaan steppaillut Nettekin vaikutti varsin helpottuneelta, kun pääsi viimein perille omaan ihanaiseen karsinaansa. Sitten kaikki elivät elämänsä onnellisena loppuun asti ja sen pituinen se.

Kiinniruostuneen karsinanoven lisäksi mä utelin Ingalta Neten wnb-imuroinnin lomassa vaikka mitä faktoja. Uudet poninpyllykät olivat vallanneet Shelyn – pilkku-Dimonan lisäksi kuulemma ainakin sata vuonista ja pari eestiläistäkin, plus Brillen yltiösöpö Siira-varsa. Ja luonnollisesti niiden hoitajatkin olivat liittyneet poppooseen – tosin Ingan luettelemasta nimilistasta mulle jäi päähän vain joku Sölvi, mikä lieneekään, enkä mä kauaa muistanut, mitä se hoiti. Kai meitsi jossain vaiheessa ehtisin niihin kaikkiin vielä tutustuakin – kai. Nyt mä kuitenkin keskityin vain mun omaan pikkuiseen Nette-pyörylään, ja siihen, kuinka se hamusi mun ahteria kumarrellessani kohti pikkuriikkisiä minikavioita. Suurennuslasia niihin olisi tarvittu, mutta Superinksu selvisi urakasta lopulta ihan ilmankin. Niinkuin tynnyrin kokoisen mahan ja kaksi kertaa liian lyhyen satulavyön parittamisestakin. Jes.

Yhdestä syystä mä vihasin ratsastuskouluja. Niissä pidettiin tunteja. Taisiis, olivathan ne tunnit ihan  kivoja, jos niille pääsi itse, tai jos oma ponski ei ollut siellä uraa kuluttamassa. Mutta kun joku platinablondi isinkulta ryntäsi talliin suunnilleen kiskoen Neten ohjat mun kädestä, kiittäen sarkastisemmin kuin mä ikinä siitä että ystävällisesti laitoin Heidän Korkeudelleen ratsun valmiiksi, meitsinkin pinna täyttyi. Ja tästä koko Shelyn poppoo sai kuulla jälkikäteen olkkarissa. En tiedä, mitä Sölvit ja muut ajattelivat musta sen raivonpurkauksen jälkeen, mutta Emma tarjosi mulle pari karkkia lohdutukseksi, tosin muistuttaen samalla, kuinka mä olisin ehkä mahdollisesti voinut tsekata sen tuntilistan ennen pahempia suunnitelmia.

6HM